Itämaan tietäjältä kysellään kaikenlaista Venäjään liittyvää. Nyt tarjolla on vain muutama teksti:
Initsiativnikit on kertomus maanalaisen baptistiseurakunnan vaiheista. Muurmannin rataa rakennettiin 1900-luvun alussa. Peli oli hurjaa … Ivan Fedotovin tapaus on kertomus siitä, miten eri tavalla sosialistit ja kristityt näkevät ihmisen. Kertomus liittyy läheisesti vapaiden helluntaiseurakuntien syntyyn Venäjällä.Usein kysytään
nouseeko Venäjä. Ja Osmo vastaa … Helluntailiike tuli Venäjälle samaan aikaan, kuin sosialistit saivat vallan. Molemmat kilpailivat sieluista, eikä yhteenottoja voitu välttää …Sosialistit löysivät maanalaisen kirjapainon "
Hristianin" viisi kertaa, aina eri paikoista. Mutta baptistien lehti ei koskaan lakannut ilmestymästä. Adventistit tulivat Venäjälle 1800-luvun lopulla jatkamaan subotnikkien työtä ja kokivat samaa, kuin mitä subotnikit olivat kokeneet jo viidensadan vuoden ajan … Ivan Veniaminovitsh Kargel palveli Jumalaa, eikä turhaan. Monet ovat lukeneet hänen kirjojaan, mutta hänen oma polkunsa kohti Ikuista Jerusalemia loistaa vieläkin Jumalan kunniaa.Maailmanvallankumouksen saarnamiehet tekivät ristiretken Suomeen vuonna 1939.
Vastaanotto oli kuitenkin tyly. Duhoboorit eli Hengen taistelijat olivat tsaarin ajan Venäjän kristittyjä. Muita olivat mm. subotnikit ja molokaanit. Ennen tsaarin aikaa Itä-Euroopan kristittyjä kutsuttiin strigolnikeiksi. Edistykselliset navetanrakentajat rakentavat suuria navetoita. Vain pari sanaa ja pari kuvaa aiheesta "laittomuuden salaisuus". Uskovien vainoista Putinin Venäjällä eivät illuminatien johtamat uutistoimistot puhu. Mutta kiihotustyö on käynnissä; Molotovin koktaileja heitellään jo uskovien koteihin. 2002-12-19 Venäjän turvallisuudesta vastaavat suunnittelutoimistot tekivät 29.10.2003 osansa kristittyjä vastaan suunnatusta propagandatyöstä. Nyt kristittyjä kutsutaan Venäjällä massatuhoaseiksi. Termi viittaa Ranskan valtion kristittyjen vastaista toimintaa johtavan MILUVIDES-järjestön kommandojoukkojen vaikutukseen. Aleksanteri Ensimmäinen tuli tsaariksi edellisenä päivänä murhatun isänsä Paavalin jälkeen. "Edistyksellinen", mutta omantunnontuskien vaivaama mies joutui sotaan toisen edistyksellisen miehen, Napoleonin kanssa, mutta kun Napoleon tuli hävittämään Venäjää, ei Aleksanteri sentään niin edistyksellinen halunnut olla. Samana päivänä, kun Napoleon lähti Vilnasta, perusti Aleksanteri Venäjän Raamattuseuran. Ja sitten tapahtui paljon muuta…Osmo Pöysti: VENÄJÄ
Copyright: Osmo Pöysti
2002-2008
Päivitetty: 2008-03-25
Arkkipiispa Aleksij II Strassbourgissa
Venäjä on yksi neljästäkymmenestä seitsemästä Euroopan neuvoston jäsenestä. Useat näistä valtioista ovat jäseninä myös YyKoossa ja sen alijärjestöissä UNESCO ja WHO, sekä Euroopan Unionissa, Natossa, Sivistyksien Allianssissa, OSCE:ssä ja Länsi-Euroopan Unionissa. Näistä keskeisin on Länsi-Euroopan Unioni, WEU. Jos et ole sen jäsen, sinä ole periferiasta, vaikka muuten olisit vaikka kaikkien muiden kansainvälisten järjestöjen jäsen.
Kansainvälisiä järjestöjä on markkinoitu ja jotkut niistä on jopa perustettu sitä varten, että valtiolla olisi yhteinen foorumi, jossa erilaiset näkemykset pääsisivät esiin. Mutta vuoropuhelujen aika alkaa olla ohi. Kansainväliset järjestöt ovat kauan sitten muuttuneet koneistoiksi, joilla edistyksellisten salaseurojen päätökset kanavoidaan julkisuuteen jäsenvaltioiden toteutettaviksi. Enää vain harvoin näillä foorumeilla kuullaan jotakin sellaista, jota kuultiin lokakuun 02 päivänä 2007, kun Venäjän Ortodoksikirkon patriarkka Aleksij II puhui Euroopan Neuvoston mepeille Strasbourgissa, Ranskassa.
Venäjän kirkon patriarkka kehotti 47 maan valitsemia edustajia palaamaan kristilliseen perinteeseen. Puheen jälkeen eräs edustajista kysyi erikseen Venäjän kirkon kantaa homoihin. Vastauksessaan Aleksij II sanoi muun muassa:
Samoin ei kenenkään pidä pakottaa minua, uskonveljiäni tai uskonsisariani vaikenemaan, kun me sanomme synniksi sitä, joka on syntiä Jumalan lain mukaan. Jos jossakin harjoitetaan sitkeää erityisesti nuorisoon kohdistettua propagandaa homoseksuaalisuuden puolesta, on meillä oikeus esittää yhteiskunnalle kysymys siitä, mikä oikeuden ja politiikan tasolla on kannatettavaa, ja mikä ei.
Venäjän kirkon johtajan puheet eivät nähtävästi miellyttäneet "kansainvälisen yhteisön" "poliittisesti korrekteihin" sointuihin tottuneita kuulijoita. Propagandasota Venäjää vastaan kiihtyi heti, ja kuten tiedetään, propagandavalmistelun jälkeen tulee sota, jollei uhkailtu uhri antaudu. Nyt pitää siis vain odottaa, mitä vastatoimia paavi ja sen kumppanit kilpailijansa alistamiseksi vielä keksii.
Näin kristityn näkökulmasta katsottuna Venäjän kirkon johtaja käytti hänelle PACE:n kokouksessa varatun tilaisuutensa hyvin. Oikaistavaakin puheessa toki löytyy, mutta jätetään se toiseen kertaan. op/2007-12-19
Holodomor jakaa Itä-Eurooppaa
Ukrainassa 1932-1933 järjestetty kansanmurha jakaa Itä-Eurooppaa ja heiluttaa jopa uskovien yhteyttä. Nyt punnitaan sitä, kenellä on Pyhä Henki, joka johtaa kaikkeen totuuteen. Ikävät tosiasiat voidaan saada anteeksi, mutta ne on tunnustettava. Helpon tien etsijät etsivät ja löytävät poliittisia liittolaisia, mutta sillä on jopa kovempi hinta, kuin ikävien tosiasioiden tunnustaminen.
Valtiollinen ekstremismi Venäjällä
Vain muutama päivä heinäkuussa 2006 järjestetyn G8-maiden johtajien kokouksen jälkeen Venäjä muutti ääriryhmien vastaista lainsäädäntöään tavalla, jonka kansainvälistä hyväksyntää varten G8-maiden johtajien kokouksen edellä Moskovassa järjestettiin maailman uskonnollisten johtajille markkinoitu "huippukokous". Tämä uskonnollisten johtajien "huippukokouksen" päämäärä oli Jeesuksen seuraajien julistaminen terroristeiksi ja siksi heitä ei myöskään kokouksessa näkynyt. Atlantin tuolta puolelta kokouksessa ei ollut yhtään hengenmiestä, ja Kiinasta uskovien johtajien pallilla istui uskovien vainoissa kunnostautuneen Kiinan valtiollisen uskontopoliisin johtaja.
Koska Putinin taistelu Ristin Herraa ja Ristin Uskoa vastaan on ollut päämäärätietoista ja sitkeää, on mielenkiintoista nähdä, millainen Venäjän uudesta "ekstremismin" vastaisesta laista on tullut.
Kohta lain antamisen jälkeen Venäjän viranomaiset julkaisivat luettelon äärijärjestöistä, johon oli merkitty 17 organisaatiota, useimmat islamin piiriin kuuluvia. Luettelosta puuttuvat kuitenkin HAMAS ja Hizb Allah, Allahin puolue. Tässä vaiheessa ihmetystä kuitenkin herättää se, ettei Putin ainakaan vielä kirjannut ekstremistien listalle varsinaisia kristittyjä: baptisteja, helluntailaisia, metodisteja tai muita "Amerikan lahkolaisia". Edes Kiinan kotiseurakuntia ei listalta löydy. Amerikan presidentit saavat siis vielä huoahtaa, sillä ainakaan vielä heidän edustamiaan kristillisiä yhteisöjä ei Venäjällä ole virallisesti julistettu uskonnollisiksi äärijärjestöiksi.
Kansainvälisesti suurten kristillisten yhteisöjen, kuten metodistien, helluntailaisten, baptistien, karismaattisen liikkeen ja kotiseurakuntaliikkeen jääminen Putinin terroristilistan ulkopuolella on kuitenkin vain tulkintakysymys. Laki on tehty niin, että kuka tahansa, joka pitää Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa muita "jumalia" korkeampana, voidaan leimata terroristiksi. Hizb Allahin jättäminen terroristilistan ulkopuolelle on jo näyttö siitä, miten tekstiä tullaan soveltamaan. Tekstissä sanotaan:
.. "Tämän lisäksi ekstremaaliseksi toiminnaksi (ekstremistkoi deitelnostju) tästä lähin lasketaan kansalaisten ylemmyyden tai alemmuuden propaganda uskonnollisten, sosiaalisen, rodullisen tunnusmerkkien tai kansallisuuteen liittyvien tunnusmerkkien perusteella…
Venäjän Duuma hyväksyi lain 8. heinäkuuta, ja Sovjet Federatsii eli Liittovaltion Neuvosto 14. heinäkuuta 2006, mutta olettivat, että siihen saattaa vielä tulla muutoksia ennen kuin Putin sen allekirjoittaa.
Venäläiset mittaavat kansallistuntoaan vertaamalla itseään tshuktsheihin. Tshuktsivitsit ovat Venäjällä niin yleisiä, että Putinilla tuskin riittää vankiloita kaikkien venäläisten vääräleukojen vangitsemiseen. Piikkilanka-aita koko maan ympärillä on osoittautunut myös tehottomaksi. Se, mitä tulevasta kehityksestä tiedämme, tulee Raamatusta. Tulee yö, jolloin kukaan ei voi työtä tehdä, kts. Joh 9:4:
Ja ohi kulkiessaan hän näki miehen, joka syntymästään saakka oli ollut sokea. Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?" Jeesus vastasi:
Putinin "ekstremismismin vastaisen toiminnan" vastainen laki tulee voimaan yhdeksäs elokuuta 2006. Nimestään huolimatta lailla ei tulla rajoittamaan ekstremismiä, vaan suojelemaan valtiollista ekstremismiä, sitä samaa, jota ennen sanottiin valtiolliseksi terrorismiksi. Raamatussa sitä sanotaan yöksi ja pimeydeksi. Yllättävää kuitenkin on, että ensimmäisenä ekstremismin vastaista lakia ("federalnyi zakon o protivodeistvii ekstremistskoi deiteljnosti") ollaan käyttämässä liike-elämää vastaan. Kesäkuun 11 päivänä 2006 yksityisen vartioliikkeen vartijat eivät päästäneet valtiollisen luonnonsuojelun valvojaa ja paria muuta isokenkäistä rakenteilla olevan "Europeiskaja" kauppakeskuksen työmaalle. Ekstremismin vastaisen lain turvin viranomaiset nyt toivovat saavansa rakennuttajan, ZAO "Kievskaja ploshad" (Kiovan aukio) koko omaisuuden takavarikkoon. Lisää esimerkkejä valtiollisesta ekstremismistä löytyy, kun panet hakusanaksi Mitvol(j), venäläisin kirjaimin. Nimi on jiddishiä, ja tarkoittaa "mielihyvin".
Maailman ruhtinaat ovat kautta aikain sisällyttäneet lakikirjoihinsa sellaisia "lakeja", joiden avulla syytön voidaan tuomita syylliseksi tai ainakin lynkata. Itä-Rooman valtiailla oli lakikirjoissaan manikealaispykälä, joka "oikeutti" lynkkaamaan kenet tahansa, jota vain viitsittiin syyttää "manikealaisuudesta". Speyerin valtiopäivillä 1529 katolinen kirkko ja protestantit hyväksyivät kristittyjen eli "anababtistien" lynkkaamisen ilman inkvisition suorittamaan esitutkintaa ja Kekkosen aikana Venäjän uskovien vainoista ei saanut edes
lehdessä kirjoittaa. Nyt maailman mahtavat puhuvat terroristien vastaisesta lainsäädännöstä silloin, kun he itse hyökkäävät viattomain ihmisten kimppuun, ihan kuin todistaakseen oikeaksi Jeesuksen sanat:Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen. Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. (Joh 10:9-10)
Rooman klubi on onnistunut kokoamaan koko maailman suuret pelurit yhteisrintamaan. Putin ei ole enää yksin KBG:n akatemiasta saamiensa oppien kanssa. Allahin puolue ei ole Venäjän julkaisemalla terroristijärjestöjen listalla, mutta ei se ole EU:n terroristiluettelossakaan. Allahin puoluetta ja Rooman klubia yhdistävä tekijä on viha Jumalaa ja hänen kansaansa kohtaan. Klubin puheenjohtajana on "Prinssi Hassan", Oxfordissa opiskellut Jordanian kuningassuvun jäsen, jonka työnäkynä on yksi suuri maailmanuskonto.
Venäjän pelko
Presidentti Koivisto lietsoi Venäjän pelkoa väittämällä, että Karjalan palautuksesta keskusteleminen saattaisi aiheuttaa sodan. Nyt presidentti Halonen neuvoo, että Venäjän pelon kanssa on nyt vain totuttava elämään. Eikö se voinut soittaa suoraan Koivistolle?
Venäjällä pelottelun tarkoitus on keskitysleirimentaliteetin luominen. Sossut ja kekkoset yrittävät viedä meiltä puheoikeuden asioissa, jotka ovat heille itselleen epäedullisia. Itsesensuurista ei ole enää pitkä askel psykoosiin, jonka vallassa ihminen kadottaa viimeisetkin järjen rippeet. Ranskan vallankumous on ennakkotapaus siitä, mitä sitten tapahtuu: Poliitikot julistavat "järjen" jumalaksi ja ihmiset ryhtyvät tappamaan toisiaan kuin hullut rotat ahtaassa häkissä.
Suomen ja Venäjän budjettiehdotukset vuodelle 2006
Suomen budjettiehdotus vuodelle 2006 on vähän alle 40 miljardia euroa. Sitä on mielenkiintoista verrata Venäjän Federaation vastaaviin lukuihin. Venäjällä hyväksyttiin kesällä 5000 miljardin ruplan, eli noin 120 miljardin euron budjettiehdotus. Venäjän talousarvio tulevalle vuodelle on siis noin kolminkertainen Suomeen verrattuna. Ero ei ole suuri, jos sitä mitataan pelkän loppusumman perusteella, mutta kun Venäjä panee suuren osan rahoistaan sodankäyntiin, ero on valtava. Asevarusteluun ja "turvallisuuteen" sijoitettujen varojen suhde Suomen ja Venäjän välillä on niin suuri, että jopa Suomen valtion propagandakone puhuu "turvallisuusvajeesta".
Venäjän entinen pääministeri Tsernomyrdin sanoi, että armeija on "kaikkeinpyhin". Sota on siis Venäjän uskonto, "Venäjän idea", joka käytännössä tarkoittaa sitä, että imetään maa niin kuiviin, että on pakko käydä valloitussotia ja saada jatkuvasti uusia alueita loppuun imettäviksi, sillä muuten koko peli päättyy viimeisen mummon kuollessa kaalimaan laitaan.
Öljyn hinnannousu antaisi kyllä Venäjälle tilaisuuden luopua jo tuhat vuotta harjoitetusta politiikasta, sillä öljytulot kasvavat vauhdilla. Mutta tuhannen vuoden perinteestä on vaikea luopua, sillä hyvät ajatukset ilman Jumalan voimasta tapahtuvaa
prioriteettien muutosta eivät tässä matoisessa maailmassa toteudu.Venäjän, kuten myös Suomen uskovilla on mahdollisuus toimia kansojemme parhaaksi, mutta meidän heikkoutemme on siinä, että luovutamme pelin liian helposti. Me luulemme, että kun meidät on pelastettu Jumalan valtakuntaan, me olemme "rikkaita" ja Jumala sallii meidän jättää "syntiset" omaan liemeensä muhimaan. Mikä väärä ja jumalaton luulo! Meidän on pantava kaikki leiviskät peliin, tai muuten meillekin käy, kuin sille, joka oli kaivanut leiviskänsä maahan. Me voimme ottaa mallia Kiinasta: Vainotut kiinalaiset uskovat ovat voitokkaita, koska he rakastavat vainoojiaan Jumalan rakkaudella, toteuttaen lähetyskäskyä heidän keskuudessaan.
Venäjällä hyvin tunnettu radioevankelista Earl Pöysti kirjoitti Vera i Zhizn lehden numerossa 5/2005 rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta ja kysyi, minkä tähden "rikas" mies halusi lähettää (vasta) helvetistä varoituksen sanan veljilleen, etteivät nämäkin joutuisi sinne? Ei suinkaan hyvästä sydämestään - sillä eihän helvetissä sellaisia ole - vaan siksi, että jos hänen veljensäkin tulevat helvettiin, ne käyvät heti ensi rupeamaltaan "rikkaan" miehen kimppuun ja kiduttavat häntä ikuisesti siitä, että hän maallisella elämällään näytti heille huonoa esimerkkiä ja jätti varoittamatta heitä tulevasta tuomiosta.
Vieläkin minua puistattaa se kylmä vastaanotto, jonka veli Jun sai Keuruulla. Mies, joka oli pannut kaikki leiviskät peliin, oli jonkun mielestä köyhä. Ja kuitenkin hän oli tullut Kiinasta asti tuomaan meille sitä viestiä, jota "rikas" mies halusi helvetistä lähettää viidelle veljelleen: "Tehkää paremmin kuin mitä minä silloin, kun vielä luulin olevani rikas!"
Venäjän budjetti vuodelle 2005
Venäjän budjetti vuodelle 2005 on läpäissyt ensimmäisen käsittelynsä maan kansanedustuslaitoksessa, Duumassa. Budjetin tulopuolella on 3326 miljardia ruplaa, noin 95 miljardia euroa. Noin 500 miljardiksi euroksi arvioidusta bruttokansantuotteesta se on 17,8%. Maan väkiluvun ollessa 144 miljoonaa, tulee kansantuotteeksi henkilöä kohti 3500 euroa näin lyijykynällä laskettuna.
Puolustuksen ja sodankäynnin hinnaksi on laskettu 530 miljardia ruplaa, siis alle 20% 95 miljardin ruplan kokonaissummasta. Kansalliseen turvallisuuteen liittyviin kustannuksiin on lisäksi varattu 400 miljardia ruplaa. Mainitut summat yhteensä vievät Venäjän budjetista 30 prosenttia. Myös byrokraattien palkkoja kasvatetaan. Virallisen köyhyysrajan alapuolelle jääneet kansalaiset vähenevät aivan Darwinin oppien mukaisesti noin miljoonalla vuodessa.
op/2004-10-06
Myös
pöytälaatikossa on pari Venäjää sivuavaa tekstiä:Akklimatisaatio;
Naispappeus, miespappeus ja tyrannipappeus; Yhteisvastuukeräyksestä; Paavin matka Kreikkaan; Lipposen kuulento; Putin näyttää väriä; Morsiamen hinta; Mystinen kansainvälinen yhteisö; Sarkatakkien maa; Kestävätkö Amerikan pylväät? Islam ja maailmanvallankumous; Aamulehti ja demagogia; Luusereitten sotaa; Assosiaatio tai hallintopyramidi? Onko Suomessa poliittisia puolueita? KOTI, USKONTO JA ISÄNMAA; Uskotko puolueisiin? Nukkuvien puolue; Omatunto ja omantunnonvapaus; Omantunnon vapaudesta; Peruskouluasioita Kurun kunnassa; Kirkko tien haarassa; Sympaattinen jumalankieltäjä; Yrittäjäjärjestön uusi johtaja; Köyhyyspakettia rikkaille; Työttömyys Kurussa; Daniel hirveitten luolassa; KETÄ PALVELET VIRKAMIES? Ministeri Vilen ja Kansallinen Kokoomus; Valtion radio ja Seppänen; EU noudattaa käsikirjoitusta; DAAVID JA GOLJAT; Kodin ja koulun yhteistyö; Kuullun ymmärtäminen; OLEMASSAOLON OIKEUS; Joukkomurhan salaaminen ei onnistunut; EU käy sotaa; Selvisikö Aho puhtaana politiikasta? Kirkon synti; Israelin rajat ja Paarma; Lukijain pyynnöstä; Ihmetyttääkö yhtään? Pitääkö Jumalaa palvella? Kuka saa palvella Jumalaa? Jumalan palvelijan tehtävät; Ranskalainen strategia; Ahtisaaren komissio; Yhä Yle yrittää Mietesivulta löytyvät mm:Narkomaanit Venäjällä
; Euroopan vihatuimmat ihmiset; SUUREMPI VOIMA; Mustien autojen yö; Terroristien koulutuskeskus; Kysäiskääpä sitä Tampereelta; Ranskalainen agitaattori; Roskapostiaktivistien poliittiset päämäärät; Hyeenoita vai sopuleita?; Jäätteenmäen vaatimukset; Jäätteenmäen ministerinvalinnat; Lapsiin kohdistuva riisto; Valtio ottaa velkaa ja privatisoi; Ja taas siitä äänestämisestä; Jees, toveri Lipponen, mutta …, NE SUMUTTAA TAAS, Ruskie neitsyt, valkie neitsyt, NATO vai JUMALA, Mooseksen laki, Venäläisen äidin huoli, Porilaisen pultsarin kertomaa, Mitä arvostat ystävässäsi? Siperia opettaa, Nokian herätys, Isorokkorokotus, Uskontunnustus, Klassinen rasismi ja eläkeuudistus, Halosen uudenvuodenpuhe, Euro on rasismia, Kunnioitetut herrat, Kyproksen kysymys, Srebrenican joukkomurha ja YK, Ylivaltiollinen tuomioistuin tulee, Alamaailmassa kuohuu, YK tuomitsee taas Israelin, YK hyväksyy kansanmurhan, Sotakorvaukset, Terroristien kotimaa, Saako puhelimessa puhua?Takaisin
Osmon kotisivulle