Tutustuin Ivan Fedotovin johtamaan seurakuntaan, kun seurakunnan yhteydessä toimineet "musikantit" pitivät evankelioimiskokousta Shaikovkan varuskunnan kulttuuritalolla vuonna 1992 syksyllä. Silloin Venäjän helluntailiikkeellä oli jo pitkä historia, samoin Feodotovilla, joka siihen mennessä vankeudessakin oli jo ehtinyt viettää kahdeksantoista vuotta. Nykyisin Ivan Fedotov asuu pienessä Malojaroslavetsin kaupungissa 120 kilometrin päässä Moskovasta, sen niityn laidalla, missä marsalkka Suvorov ja Napoleon aikoinaan mittelivät voimiaan.

Ivan Petrovitsh Fedotov kuuluu nykyisin Venäjän rekisteröimättömän helluntailiikkeen johtoon. Hänen johtamiinsa rekisteröimättömiin helluntaiseurakuntiin Venäjällä kuuluu parisataatuhatta jäsentä. Hänen kotiseurakunnassaan Malojaroslavetsissa on noin tuhat jäsentä.

Ivan Fedotovin elämää ovat monet arvostelleet ja tulleet kovin erilaisiin tuloksiin. Sosialistien mielipiteitä Fedotovista on esitetty Neuvostoliiton lehdistössä; niistä on otteita tekstissä. Minä olen ilmaissut oman käsitykseni hänestä ja hänen seurakuntaansa kuuluvista ihmisistä tekstissä ja muun muassa, siten, että lähetin perheeni heidän luokseen kyläilemään kesällä 2002. Lopullisen arvion palvelijainsa työstä antaa tietysti Herra itse, kun Hän tulee ja tarkastaa palvelijoittensa saavutukset ja maksaa palkan, kullekin hänen ansioittensa mukaan.

Kurussa 2002-07-14

Osmo Pöysti

 

IVAN FEDOTOV - HELLUNTAIPIISPA

Helluntailiike tuli Venäjälle kolmea reittiä: Helsingin, Odessan ja Puolan kautta. Useimmin sanantuojina olivat Yhdysvaltoihin muuttaneet ukrainalaiset, ruteenit tai venäläiset, jotka hengellisen uudistuksen koettuaan palasivat kotiseuduilleen Jumalan valtakunnan työmiehinä.

Helluntailiike alkoi varsinaisesti Azuza-streetin herätyksenä Los Angelesissa, Yhdysvalloissa 1906. Helsingin lestadiolaiset kutsuivat liikkeen edustajaa Barrattia Norjasta Suomeen, mutta Barratt lähetti Olsen-Smith-nimisen veljen, jonka vaikutuksesta Helsingin venäläisen evankelisen seurakunnan johtaja Ivanov vuonna 1911 tuli osalliseksi karismaattisista lahjoista ja perusti myöhemmin Pietariin Venäjän ensimmäisen helluntaiseurakunnan. Sen jäsenistä monet olivat Venäjän evankelisen liikkeen ja molokaanien entisiä kannattajia.

Amerikoista ukrainalaiseen Odessan kaupunkiin saapuivat 1921 Voronajevit ja Koltovitsh, ja jo samana vuonna Odessassa oli syntynyt pieni helluntaiseurakunta, joka viidessä vuodessa kasvoi koko Ukrainan laajuiseksi ja muodosti seurakuntia pitkin Siperiaa ja Keski-Aasiaa.

Venäjän vallankumoukset voittaneet sosialistit olivat tehneet elämän vaikeaksi kaikille niille, jotka heidän valtaansa oli annettu, mutta vuonna 1929 sosialistit ryhtyivät järjestelmällisesti tuhoamaan uskovia. Totaalisen vainon kohteeksi joutuneet uskovat hävisivät vankileireille tai sosialistisen rakennustyömaan liejuun. Toiseen maailmansotaan asti ei moni selvinnyt. Sodan aikana osa helluntailiikettä liittyi valtion johtamaan babtistiunioniin vainojen loppumisen toivossa. Hintana oli luopuminen kristinuskon yleisistä periaatteista, joita kuitenkin noudatettiin salaa.

Vuonna 1953 Ivan Fedotovin äiti otti armeijasta lomalle tulleen poikansa Ivan Petrovitshin mukaansa uskovien kokoukseen. Ivan tutustui muutamiin uskoviin, ja alkoi käydä Riian uskovien kokouksissa, Latviassa. Kun viiden vuoden palvelusaika laivastossa oli täyttynyt, Ivan Petrovitsh palasi Moskovaan ja otti kasteen Moskovan Baptistiseurakunnassa. Vuonna 1957 Ivan Petrovitsh tuli osalliseksi karismaattisista lahjoista, mikä ei miellyttänyt vihollista. Babtistikirkon johto poisti Ivan Petrovitshin seurakunnan jäsenluettelosta ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton Valtiollisen Turvallisuuden Komitea (KGB) ryhtyi toimiin Ivan Petrovitshia vastaan.

Eräs Ivan Petrovitshin ensimmäisistä tuttavista oli ollut Mihail Shohov, moskovalainen baptisti. Mihail Shohov oli kuullut, että Ukrainassa, Berditshevin kaupungissa monet baptistit olivat kokeneet Pyhän Hengen kasteen. Mihail lähti tutkimaan asiaa. Palattuaan Ukrainasta hän perusti pienen rukouspiirin Moskovaan, Kansantalouden saavutusten näyttelyn eli VDNH:n seudulle. Kiovasta, joka siihen aikaan oli helluntailiikkeen keskus Neuvostoliitossa, rukouspiiri sai vieraita, heidän joukossaan Mihail Ivanovitsh Ivanov, sekä Voronajevin aikoinaan palvelutehtääväänsä asettaneen seitsemänkymmenen kuuden ikäisen vanhuksen Aleksei Jegorovitsh Frolovin Gorinkin kaupungista.

Vaikka Stalinin kuoleman jälkeen sosialistien raivo väliaikaisesti laantui, ei täyttä rauhaa silti ollut. Uskovien sakotus, kokouksien hajoittamiset, uskovien liikkeiden jäljittäminen ja muut materiaalien keruu jatkui. Uskovat joutuivat pitäämään kokouksensa salaa. Kastetilaisuudet järjestettiin yöllä. Tämäkin kolme vuotta kestänyt suhteellisen rauhallinen aika päättyi 1957 ja vainot alkoivat uudestaan. Seurakuntia oli alueella jo useita, ja viranomaiset lähtivät pysäyttämään omaksi seurakuntaryhmäksi muodostuneen HVE:n, - Hristian Very Evangelskoin - toiminnan. Mihail Shohov ja Afanasij Ivanovitsh Bidash vangittiin. Kuulustelijat syyttivät uskovia vakoilusta vieraan vallan hyväksi. "Shpion" oli tavallinen syytös silloin, kun mitään syytettävää ei ollut. Se kun teki mahdolliseksi "likvidoida" syytetty lain varjolla kevyen tuntuisesti.

Bidash vapautettiin ja hänet määrättiin muuttamaan pois Moskovasta 24 tunnin kuluttua. Bidash muutti Pjatihatkaan, jonne tultuaan hänet vangittiin ja syytettynä kammottavista teoista tuomittiin 10 vuodeksi. Mordoviassa Potman aseman kuuluisalla vain uskoville tarkoitetulla keskitysleirillä oli siihen aikaan yli 500 vankia.

Hrutshevin ajan vainot olivat silti paljon "sivistyneempiä" kuin Stalinin ajan vainot. Stalinin ajan virkamiehillä oli oikeus muodostaa kolmen hengen tuomioistuimia ja panna antamansa tuomiot heti paikalla täytäntöön santakuopan reunalla tai muussa hyväksi katsomassaan paikassa. Hrutshevin aikana uskovat miltei säälivät vainoojiaan. Sosialismin palvelijat joutuivat juoksemaan yöt ja päivät uskovien perässä kyttäilemässä, mihin ne nyt taas ovat menossa ja etsimään jotkin tiedon murusia, joiden perusteella voisi rakennella marksilaisen ideologian raameihin sopivaa kauhukertomusta uskovien hirmutöistä. Joskus uskovat jopa tunsivat nämä kutsumattomat seuralaisensa, kuten Sergei Ivanovitsh Petjajevin ja Andrei Dmitrijevitsh Shilkinin.

Afanasij Bidashin pidätyksen jälkeen seurakunnan vanhimman tehtävät siirtyivät Ivan Petrovitsh Fedotoville. Uskovat sopivat kokoontumispaikoista, tavallisesti jonkun Moskovasta ulospäin johtavan rautatien varrelle, jonne saavuttiin paikallisjunissa, pieninä ryhminä. Tavallista oli, että KGB:n virkamiehet pystyivät seuraamaan jonkun uskovan kannoilla, ja löysivät paikan. Uskovien tapaamiset oli pakko rajoittaa pienryhmien tapaamiseksi, mutta silloin saattoi käydä niin, että paikalla oli enemmän virkavaltaa kuin uskovia.

Kokouksien sisältö muodostui yksinlauluista, runoista ja kristillistä elämäntapaa koskevista puheista. Esiintyjiä oli paljon jo yksin siitäkin syystä, että yksin pitkään puhuneet henkilöt katsottiin johtajiksi ja vangittiin. Mutta uskovien harjoittama keskinäinen rukous ja neuvominen ei kelvannut näytöksi oikeudessa. Viranomaiset tarvitsivat jotakin todella näyttävää aineistoa kunnon oikeusjutun nostamiseksi. Näytön varmistamiseksi viranomaiset toivat kokouksiin oman työläisensä, Anna Krasinan, joka viranomaisten antamasta merkistä alkoi huutaa. Viranomaiset, joita oli kameroineen ja vehkeineen kaikki pensaat täynnä, ryhtyivät pidättämään Fedotovia. Mutta uskovat noudattivat tavanomaista käytäntöä: Hyökkäyksen kohteeksi joutunut uskova piiritettiin omin voimin, eikä ketään päästetty tunkeutumaan ihmismuurin läpi.

Kolmen päivän kuluttua viranomaiset tulivat Ivan Petrovitsh Fedotovin kotiin. Kylässä Fedotoveilla oli Feodosij Fedorovitsh Afennikov. Rukouksen jälkeen Ivan Petrovitsh lähti sosialismin palvelijoiden mukaan. Hänet vietiin KBG:n hallinnoimaan Lefortovin tyrmään. Moskovan Pravdaan ilmestyi artikkeli: "Vastusta paholaisille":

Yrittäen olla unohtamatta sanaakaan läsnäolijat kuuntelivat entisen lahkolais-helluntailaisen Anna Krasinan kammottavaa kertomusta. Hän kertoi, että "paastoilla, hysteerisillä rukouksilla ja muilla uskonnollisilla menoilla saarnaajat Fedotov, Rjahovskij ja Korthagin tekivät minusta kahdessa vuodessa tahdottoman ihmisen, 'jumalan orjan'. He uskottelevat lahkon jäsenille, että meidän maamme saavutukset on saatanallinen, Jumalalle kelpaamaton asia".

"Veljet Kristuksessa" halusivat rangaista Anna Krasinaa "suuresta synnistä", siitä, että hän uskalsi olla menemättä rukouskokoukseen, ja matkusta pioneerileirille katsomaan tytärtään Tanjaa. "Apostoli" Ivan Petrovitsh rääkyi, että "pyhä henki" laskeutui hänen päällensä ja vaatii, että "sisar" Anna "kävisi käsiksi" tyttäreensä Annaan ja toisi hänet uhriksi jumalalle. Tämä raakalaismainen vaatimus ainoan, sydämellisesti rakkaan tyttären tappamisesta sai Anna Krasinan järkiinsä ja hän katkaisi välinsä helluntailaisten uskonkiihkoisen lahkon kanssa.

Krasina kertoi tästä viljavarasto nro 31 työläisten ja toimihenkilöiden ja yhteiskunnan edustajien muutama päivä sitten pitämän kokouksen puhujakorokkeelta Birjulevin kylässä. Kokous oli kutsuttu koolle käsittelemään viljavaraston työläisen, lahkolais-helluntailaisen Mihail Frolovin yhteiskunnanvastaista toimintaa.

Frolov, Fedotov ja muut Birjulevissa asuvat lahkolaiset ovat jo pitkään harjoittaneet vahingollista toimintaansa valtiomme laeista piittaamatta. Lahkolaisten asunnoissa ja kylän lähistön metsissä saarnaaja-helluntailaiset järjestävät salaisia kokouksiaan ja suorittavat kauheita menojaan. Kylän väestö vaatii päättäväisesti lahkolaishillumisien ja helluntailaisten laittoman toiminnan lopettamista. Rikollisen toimintansa tähden Ivan Fedotov on vangittu.

Kuka sitten on tämä Mihail Florov? Yksi toisensa jälkeen nousivat viljavaraston työntekijät ja Birjulevin asukkaat puhujalavalle: Katkov, Shkolnikov, Jegorova ja muut. He tuntevat hyvin tämän lahkolaisen, "veljen Kristuksessa", alhaisen elämän.

Hänen tärkein ominaispiirteensä on ahneus. Viljavarastolla hän tekee töitä jotenkuten, säästellen voimia firaapelihommia varten. Kokouksessa hän itse tunnusti, että hän käy työssä useammassa paikassa. "Lantista hän myy sielunsa vaikka kenelle" sanoi hänestä viljavaraston työntekijä Katkov. Lisäansioita etsiessään Frolov on yrittänyt tehdä uraa ortodoksikirkossa, sitten baptisteissa ja nyt helluntailaisissa. Moukkamainen, puoliksi lukutaidoton kun on, on hän "opetuksistaan" muiden lahkon saarnaajien tapaan kiristänyt uskovilta rahaa. Birjulevin asukkaat ja viljavaraston työntekijät osoittivat, että Frolov on myös huora.

Suuren vaikutuksen kokouksen osallistujiin teki Anna Krasinan ilmoitus siitä, että Mihail Frolov oli yhdessä Ivan Fedotovin kanssa silloin, kun häneltä vaadittiin lunnaiksi ihmisen uhraamista.

Puhujalavalle nousseilta Frolovilta ja hänen avukseen rientäneiltä saarnaajilta, Vasilij Rjahovilta ja Ivan Kortshaginilta, kokous vaati selitystä siitä, millä perusteella he rikkovat neuvostolakeja, järjestävät uskonkiihkoisia hillujaisia, työntävät uskovia murhatöihin ja itsemurhiin. Frolov ja kumppanit viittasivat maamme uskonnonvapauteen. Mutta he eivät ollenkaan välitä siitä, että omantunnonvapaus ei tee tyhjäksi, vaan edellyttää valtion, meidän sosialistisen yhteiskuntamme, lakien ehdotonta noudattamista.

Lahkolaissaarnaajat yrittivät myös kokouksessa esittää omia, paholaisen pimeyttä täynnä olevia saarnojaan. Mutta Birjulevin työtätekevät eivät halunneet kuunnella sitä törkyä.

Lahkon saarnaajien rikollinen yhteiskunnanvastainen toiminta kokoukselle paljastettiin täysin. Hyvin valaiseva oli Dreznan kehräämö- ja kutomotehtaan työntekijän, toveritar Dudarevan esiintyminen. Hän kertoi murheellisen tarinan siitä, kuinka helluntailaiset saattoivat hänen ystävättärensä, saman tehtaan työntekijän, Nina Nikolajevan tekemään itsemurhan. Kokouksessa puhuttiin myös muista lahkon nokkamiesten rikoksista.

Kokous vaati päättäväisesti Birjuleviin pesänsä rakentaneita lahkolaissaarnaajia lopettamaan laittomat saarnansa, salaiset kokoontumisensa ja uskonkiihkoiset rukouksensa. Kokousväki ilmoitti, että jos Frolov, Rjahovskij ja muut jatkavat yhteiskunnan vastaista toimintaansa, heitä vastaan käytettävä lain voimaa. "Neuvostoihmisiä on suojeltava heidän vahingolliselta ja turmiolliselta vaikutukselta" sanotaan kokouksen päätöslauselmassa.

Riviuskovien puoleen kokouksen osallistujat kääntyivät kehottaen heitä katkaisemaan välinsä helluntailahkon kanssa ja tulemaan aktiivisesti mukaan neuvostokansan, kommunismin rakentajan, valoisaan työ- ja yhteiskunnalliseen toimintaan.

J. Gushin

Kokouksen jälkeen Ivan Fedotovin uskova äiti meni sairaalaan viemään syötävää kokouksessa valheita puhuneelle Shkolnikoville. Shkolnikov nähtävästi ymmärsi sairastuneensa rangaistukseksi kertomistaan valheista ja pyysi anteeksi sitä, että hän oli pakotettu ryhtymään sosialistien kätyriksi ja antamaan valheellisia lausuntoja. Kuollessaankin hän vielä huuteli: "Herra, anna anteeksi minulle, Herra anna anteeksi, anna äiti anteeksi".

Ennen pidätystä Ivan Petrovitsh näki näyssä, että käärme hänen ympärilleen ja yritti tukehduttaa hänet. Käärme teki kolme yritystä, mutta lopulta menetti voimansa itse. Kolme kertaa Fedotov tuomittiin, ensin kymmeneksi, sitten kolmeksi ja kolmannella kerralla viideksi vuodeksi. Mutta Ensimmäinen pidätys ei johtanut tuomioon ollenkaan. Syyttäjät, joille juttu tyrkättiin, ilmoittivat toinen toisensa jälkeen, etteivät näe jutussa rikoksen aineksia.

Propagandasotaan jutun raukeaminen ei vaikuttanut. Neuvostoliiton elokuvateattereissa alkoi pyöriä filmi "Birjulevon ihmeidentekijä" ja lainsäädäntöön tuli uusi pykälä, numerolla 227, jonka perusteella saarnamies, joka toiminnallaan aiheuttaa haittaa ihmisen terveydelle tai vaikuttaa ihmisissä halua kieltäytyä yhteiskunnallisesta toiminnasta voidaan tuomita viiden vuoden vapausrangaistukseen. Kirjakauppaan ilmestyi Tserepanovin kirja "Mustat varjot väistyvät", jonka luvussa "Mustat aaveet todistavat" Ivan Petrovitsh Fedotovin piikkiin keksitään sosialismin uustuotantoa uskonnonvastaisen valistuksen alalta.

Ivan Petrovitsh oli hankkinut leipäänsä apulaiskonemiehenä Moskovan maanalaisessa, metrossa, mutta nyt hän istui Lefortovin vankilassa. Puolen vuoden aikana viranomaiset saivat keksittyä uuden jutun. Jossakin Keski-Venäjällä uskovan äidin sanottiin tappaneen lapsensa, ja Fedotovista päätettiin tehdä syyllinen. Selliin laitettiin "istukas", viranomaisten yhteistyötoveri kuuntelemaan mahdollisia tunteenpurkauksia, joita voitaisiin käyttää Fedotovia vastaan. Mutta kun se ei auttanut hän juttunsa siirrettiin poliittiselta osastolta rikososastolle. Fedotovia vietiin nyt mielisairaalaan, Serbskin instituuttiin (Institut imeni Serbskogo) tutkittavaksi.

Ivan Fedotovia tutki professori David Romanovitsh Lundz. Juutalaista professoria kiinnosti kovasti, miten Pyhä Henki puhuu. Hän kysyi: "Puhuvatko äänet sinulle vai kuuletko äänen?" johon Ivan Petrovitsh vastasi: "Te ette voi ymmärtää tätä. Kyllä, minä kuulen Jumalan äänen, Jumalan, joka puhuu minun kanssani. Kerran, kun olin töissä radiotehtaassa, kuulin kerran ruokailun jälkeen kello 14 äänen: 'Nouse ja mene ulos'." Ivan Petrovitsh kysyi tällöin Herralta: "Mutta mihin minun pitää mennä?" ja saa vastauksen: "Menet vartioportin kautta". Ulos mentyään Ivan Fedotov tapaa kaupungilla itkevän, nälkäisen miehen, ostaa tälle muutaman munkin ja kuuntelee sitten miehen tarinaa. Mies kertoo kyllästyneensä kuulemaan äitinsä, jota hän nimittää baptistiksi, rukouksia ja lähteneensä niitä pakoon. Viimeisessä keskustelussa äiti oli sanonut miehelle: "Jumala johdattaa sinut oikealle tielle ja lähettää luoksesi ihmisen, joka saattaa sinut ymmärryksen tielle." Ivan Petrovits lähetti karkulaisen kotiin ensin ilmoitettuaan, että hän todellakin on se Jumalan lähettämä mies, josta miehen äiti oli puhunut.

Tutkimuksessa todettiin, että Ivan Petrovitsh on täysissä järjissään, ja että hänet voidaan tuomita oikeudessa.

(Neljäntoista vuoden kuluttua Ivan Petrovitsh Fedotov vietiin uudestaan saman professorin eteen, samaan Serbskin instituuttiin. Nyt Fedotovia oli kuulemassa neljänkymmenen hengen konsilium, jota johti Moskovan kaupungin ylipsykiatri. Muut olivat professoreita ja akateemikkoja. Asian esitteli professori Lundz. Ivan Fedotov sai kertoa nyt kaikille saman tarinan, jonka hän oli kertonut professorin edessä 14 vuotta aiemmin, jonka jälkeen professori Lundz sanoi: "Minä en löydä hänestä mitään sairautta, vaan näen hänen olevan pyhän miehen ja että hän on todella Pyhän Hengen johdossa").

Psykiatrien luota Ivan Petrovitsh vietiin "Matruusin hiljaiseen" (Matrosskaja tishina), yleiseen vankilaan todellisten rikoksentekijöiden joukkoon. Tutkintavankeus kesti tällä kertaa yhdeksän kuukautta.

Uskovalla oli paljon tehtävää vankilassa. Pääsiäisenä vangit pyysivät pastori Fedotovia siunaamaan paketeissa saamiaan pääsiäispullia ja joku pyysi rukoilemaan puolestaan. Yksi, joka oli tappanut isänsä, joka kaiken lisäksi oli ollut miliisin päällikkö, pyysi rukoilemaan puolestaan, sai Ivan Petrovitshilta ohjeen rukoilla itse ja tehdä parannus, sillä vielä vankilassakin isänsä tappanut mies jatkoi konnuuksien tekoa. Mies rukoili, ja lupasi parantaa tapansa. Tuomio oli 15 vuotta. Mutta mies unohti pian saamansa armon ja siirtyi noudattamaan vanhoja tapojaan. Silloin Ivan Petrovitsh varoitti miestä, että tuomio voidaan muuttaa. Niin kävikin. Jo seuraavana päivänä mies sai allekirjoitettavakseen lapun, jossa kerrottiin asian joutuneen uuteen käsittelyyn. Uudessa käsittelyssä tuomioksi määrättiin teloitus ampumalla.

Ennen oikeussaliin viemistä Ivan Fedotov näki näyn. Jumala näytti hänelle kaksi isoa koiraa, turpa turpaa vasten. Herra sanoi: "Kulje niiden välistä, älä pelkää. Minä olen sinun kanssasi. Ei oikealle, eikä vasemmalle, mene suoraan". Kun Ivan oli näyssään ohittanut koirat niiden turvan edestä, hän näki äitikoiran ja valtavan määrän pentuja. Tuohan on luonnotonta, arveli Ivan Petrovitsh pentulauman nähdessään.

Oikeussaliin tuotiin kuusi syytettyä: Fedotov, Kortshagin, Afonin, Smirnov, Kalinin ja Rjahovskij. Syyttäjän ja tuomarin lisäksi oikeussalissa istui valtava määrä koululaisia, jotka oli puettu pioneereiksi, puolueen nuorisoliiton pukuun. Pioneerit huusivat: "Glavari, glavari, glavari… (pääjehut/pukarit). Ivan Petrovitshin jutussa esille marssitettiin 120 hyvin valmisteltua todistajaa, joiden kertomuksilla oli vain koiranhaukunnan arvo. Puolustusasianajajaksi määrätyistä kuudesta asianajajasta viisi kieltäytyi. Ivan Fedotovin asianajaja olikin sanonut jo aikaisemmin Fedotoville, että "olen ensinnäkin juutalainen, toiseksi kommunisti ja kolmanneksi en halua menettää työpaikkaani". Kieltäytyminen oli molemminpuolista, sillä myös uskovat kieltäytyivät vaihtamasta Taivaallista asianajajaa maallisiin.

Jatkunee …

Takaisin Osmon kotisivulle