Tähän on tulossa tekstiä …

Toisella sivulla:

OTAVAN ASKELEITA

KOTI JA KOULU

LASTEN PÄIVÄ vai SALASEUROJEN YÖ?

OPETTAJAN UUDET TEHTÄVÄT

KOULU JA WSOY SAATANAN ASIALLA

HISTORIAN KOE

LUHANGAN MÄKITUPALAISMUSEO

USKALLATKO OLLA TAVIS

Osmon jutustelua PERHE-ELÄMÄSTÄ

©: Osmo Pöysti

2004-2010

Kuru, Finland

2010-05-31

 

Ilmainen koulu?

Tytön koepaperissa käskettiin kertomaan Neuvostoliitosta kolme hyvää puolta ja kolme huonoa puolta. Tyttö oli kirjoittanut paperiin: "Ilmaiset koulut", ja opettaja oli pannut viereen oikein-merkin. Suomessa on tosiaankin opetettu jo useiden vuosikymmenien ajan, että Neuvostoliiton koulut olivat ilmaisia. Joku saattaa jopa suuttua, jos hänen luulonsa Neuvostoliiton koulujen ilmaisuudesta asetetaan kyseenalaiseksi.

Sosialistivenäjän koulut eivät olleet ilmaisia. Oppikirjat ja muut sellaiset piti ostaa itse ja kouluruoka tuoda mukanaan, jos aikoi syödä. Mutta pahinta oli, että opetuksen sisällöstä määräsi sosialistinen puolue. Kun äiti raatoi sosialistien pakkotyöleirillä kohtu ulkona, yritettiin lapsesta tehdä sosialistia sosialistien pakkokoulussa.

Columbian yliopiston professori John Dewey ( 1859-1952) on Yhdysvaltojen valtiollisen koululaitoksen isän maineessa. Vuonna 1928 hän kirjoitti niin valheellisen matkakertomuksen Venäjältä, että tuskin valheen isä itsekään olisi parempaan pystynyt. Deweyn kirja "Impressions of Soviet Russia and the revolutionary world" (Vaikutelmia Neuvosto-Venäjältä ja vallankumouksellisesta maailmasta) löytyy netistä. Katso kuitenkin youtubesta, mitä venäläiset itse kertovat. Hakusanoille gulag, Vorkuta tai Magadan pääsee alkuun. Radio Russian dokumenttifilmeissä on englanninkieliset käännöksetkin.

John Dewey aloitti akateemisen uransa maan ensimmäisessä psykologian laboratoriossa G. Stanley Hallin johdolla. Deweyn johdolla Colombian yliopistoon perustettiin Sosiaalitutkimuslaitos jo ennen eurooppalaisen sosialismin keskussuunnittelutoimiston perustamista Frankfurtiin, ja kun Frankfurtin Sosiaalitutkimuslaitos Hitlerin valtaanpääsyn takia 1933 joutui lähtemään, otti Colombian yliopisto sen avosylin vastaan. Sieltä ne tulevat, Colombiasta, ne Amerikan opettajat.

Amerikan ja Venäjän valtiollista koululaitosta yhdistää taistelu Jumalaa vastaan. Jumala on vastannut Venäjän huutoon ja maa rappeutuu vauhdilla. Amerikka seuraa perässä hyvänä kakkosena. Mutta koska maksaja tilaa musiikin, niin selvitä vielä kaksi asiaa, ennen kuin ajatteletkaan sitä, mitä nyt Euroopassa tapahtuu: Kuka maksoi Frankfurtin koulukunnan toiminnan Saksassa ja kuka silloin, kun se oli Columbian yliopiston yhteydessä Amerikassa. Ja sitten yllätys-yllätys: "Kylmän sodan" aikana Amerikka lähetti Frankfurtin koulukunnan takaisin Saksaan jatkamaan Euroopan sosialisointia - taistelemaan Jumalaa, hänen Sanaansa ja hänen kansaansa vastaan.

Kuru-lehden haaksirikko

En ole tilannut Uuden Maailmanjärjestyksen agendaa julistavia sanomalehtiä, mutta kun Kurussa alkoi ilmestyä uusi paikallislehti, luulin sen kirjoittavan meitä taviksia kiinnostavista asioista. Mutta kuinkas kävi? Kohta perustamisen jälkeen lehteen valittiin uusi toimittaja, joka 18.03.2010 kirjoittaa aivan tuttua papukaijakuoron tekstiä artikkelissa "Hukatun yhteisöllisyyden aikapommi". Tekstin lopussa vielä sanotaan:

Me puhumme vähätellen koulukiusaamisesta, vaikka kyseessä on yhteisöstä erkanemisesta pursuava fyysinen ja psyykkinen väkivalta. Kuten Sauri totesi, se ei ole ainoa, mutta kenties hyvin merkittävä tekijä myöhemmissä mielenterveyden häiriöissä, joista kärsii nykyisin joka viides nuori. Nämä lisääntyvät psyykkiset ongelmat taas ovat kuin aikapommi. Jos jätämme pommin tikittämään, ennemmin tai myöhemmin se räjähtää ja olemme peruuttamattomasti ylittäneet rajan, jossa hyvinvointiyhteiskunta muuttuu pahoinvointiyhteiskunnaksi. (Kari Rönkä, Kurun Lehti, 18.3.2010.

Diktaattorit pyrkivät aina totaaliseen yksipuoluejärjestelmään. Siksi kaikki, jotka ajattelevat, ovat vaarallisia, ja erityisen vaarallisia ovat ne, jotka eivät ajattele samalla tavoin kuin diktaattori itse. Okkulttiseen New Age-liikkeeseen ankkuroitu Uusi maailmanjärjestys käyttää diktatuurista sanaa "yhteisöllisyys", ja liikkeen politrukit tekevät kovaa propagandaa niitä vastaan, jotka vielä uskaltavat ajatella itse. Kurun lehtikin jo syyllistää sellaiset, jotka "erkanevat yhteisöstä", ja tekee heistä jo nyt syntipukkeja siihen katastrofiin, joka globaalista paholaisenvallasta väistämättä seuraa.

New Age liike on helposti tunnistettavissa koodisanoista. He puhuvat koulukiusaamista, ja tekstissäkin tunnustetaan, että siitä puhutaan vähätellen. Tottakai puhutaan vähätellen, kun sitä ei ole nähty. Meiltä käy puolen tusinaa lapsia koulussa, eikä ketään lapsista kiusata, jollei lukuun oteta sitä, mitä koulu itse tekee lapsille. Ja se onkin jo vakavampi juttu.

En ehtinyt kirjoittaa juttua loppuun, kun jo tuli toinen Kuru-lehti. Siinä entinen kanttori kertoi luterilaisten uuden johtajan aikeista yhdistää, vai oliko se eheyttää kansa. Yhden liikkeen taakse kai. Raamatun sanan mukaan synti on se joka erottaa. Yhdistämistä on siis kahdenlaista: joko kaikki syntiä tekemään, tai kaikki tielle kohti Jumalan kirkkauden valtakuntaa. Mutta tässä iässä on vaikea uskoa ihmeisiin. Maailma menee kohti tuomiota kahdella rintamalla: pyhä pyhittyy edelleen ja saastainen saastuu edelleen.

Naapurikin kysyi, kuka tätä maailmaa johtaa. No, Saatana on jo alkanut riisua naamareitaan. Kyllä kai teidän on aika tuntea hänet itse, jos hän kerran teidän päällikkönne on.

 

Uskonnon arvostelun kieltäminen

Paholaisen palvelijat ovat ryhtyneet hurskaiksi. Ne haluavat kieltää uskonnon arvostelun. Jos kansat suostuvat islamin arvostelun kieltämiseen, niittää paavi hedelmät. Se on sitä hegeliläistä filosofiaa käytännössä: Keinutetaan venettä vasemmalle, että se hörppää oikealta ja päinvastoin, kunnes se hukkuu kokonaan, kts. Joh 10:10.

Paavin 1184 vahvistamaa kidutusohjetta ei ole koskaan kumottu, eikä kirkko sitä voikaan kumota, sillä sehän markkinoi paaviutta muka erehtymättömänä. Kidutusohjeen mukaan kuulustelijan on lopetettava kidutus vähän ennen kuulusteltavan kuolemaa. Raajoja ei saa vetää kokonaan irti muusta ruumiista. Ja mitä silloin tapahtuu? Setäni oli valjastamassa hevosta, kun hevonen jostain syystä pillastui. Se lähti juoksemaan kovaa vauhtia, ja sedän jalka jäi ohjaksiin kiinni. Setä raahautui hevosen perässä noin sata metriä pitkin pihamaata hevosen perässä. Nivus oli ensin kipeä, ja parin kuukauden kuluttua nivustaipeeseen tuli paiseita. Siihen aikaan penisilliiniä ei ollut ja setä kuoli.

Paavi Johannes Paavali II oli kaksikasvoinen mies. Hän puhui rauhasta, rakkaudesta, suvaitsevaisuudesta, suuteli Koraania ja ties mitä, mutta hänen vahvistamansa kirkolliskokouksen, Vatikaani II:n asiakirjat paljastavat kirkon todelliset kasvot. Lyhyt yhteenveto uudesta kirkkolaista voidaan esittää kolmella lauseella: 1. Paavi on erehtymätön. 2. Katolisten on alistettava älynsä ja omatuntonsa paavin normistolle. 3. Ei-katoliset on alistettava paavin valtaan.

Paavin ensisijainen hyökkäyssuunta kohdistuu reformoituihin kirkkoihin - kalvinisteihin ja luterilaisiin. Johannes Paavalin puhuessa YyKoossa kauniita, hänen arkkipiispansa julisti Brasiliassa pyhän sodan reformoituja vastaan. Paavin kanssa samoilla linjoilla ovat sosialistit ja islamin edustajat.

Uskonnon arvostelun kieltäminen koskee ei koske kaikkia. Marinmaan yltiövenäläisen presidentin antaman ukaasin mukaan sallittuja uskontoja ovat juutalaisuus, islam, ortodoksikirkko ja katolinen kirkko. Siksi luterilaisilla - helluntailaisista puhumattakaan - on niin kova hinku paavin haaviin. Huomaa kuitenkin se, kuka sinua sinne ajaa: Paholaisen palvelijat ovat ryhtyneet hurskaiksi.

 

Maksullinen retkeilytoiminta kouluajalla

Peruskoulu on luopunut tasa-arvomaskeistaan. Osa luokasta jää kouluun, kun maksavat oppilaat viedään propagandafilmejä katsomaan tai hiihtokeskukseen. Asiasta enemmän sivulla Maksullinen retkeilytoiminta kouluajalla

 

Kyläkoulun loppu

Parkkuun kyläkoulun 95. kuusijuhla jäänee koulun viimeiseksi. Halosen oppi naisesta, joka käy työssä ja hoitaa perheen, ei toimi. Jostain on tingittävä. Kun lapsia ei synny tarpeeksi, viedään loputkin lapset kaupunkiin, jossa hänet on helpompi puristaa itsetuhon muottiin ja hävittää. Kurun seitsemästätoista koulusta on jäljellä vielä neljä, mutta nyt käytettävissä olevan tiedon mukaan niistäkin kolme lakkautetaan kevätlukukauden päätyttyä.

Kuusijuhla alkoi taas seimenlapsilaululla, mutta sitten alettiinkin jo kutsua paikalle ei suinkaan Jeesusta vaan Luciaa, sillä Jeesus on Jumalasta ja Lucia on sen toisen puolueen, Luciferin edustaja. Sitten tulivatkin jo tontut sisään.

Joulukuusta tässä viimeiseksi suunnitellussa kuusijuhlassa ei enää ollut. No, en minä sitä kaivannut, mutta todella pahalta tuntui se kieli, jota lapset puhuivat. Monet vanhemmat vielä luulevat, että lapset opetetaan koulussa lukemaan, mutta se ei pidä paikkaansa. Kirjaimille ei anneta äänteenmukaisia nimiä, eikä lapsia opeteta tavaamaan. Tuloksena on töksähtelevä puhetyyli, joka kuulostaa saksalaisen hyökkäysvaunun telaketjujen kalkatukselta. Suomenkielen kauneudesta ei siinä ole jälkeäkään.

Valtiollinen koululaitos on kohdistanut totaalihyökkäyksensä Suomen kansaa vastaan. Lapsille ei opeteta kaunoa. Nimikirjoitustakaan ei tikkukirjaimilla synny. Koulukirjat näyttävät roskapostilta, ja sitä ne ovatkin.

Kyläkoulu tuli Parkkuuseen silloin, kun ristin uskokin - noin sata vuotta sitten, mutta kun ristin usko hylättiin, tuli tilalle Luciferin palvonta, ja siinä hommassa ei tietenkään mitään kouluja tarvita. Yksi punainen kirja käteen vaan ja sitten silmämuna tapillaan raivomaan pitkin laaksoa ja kukkulaa! Kyläseuran tarjoamaa puuroa syödessä pari vanhempaa opettajaa ihmetteli muutoksen vauhtia. Jokainen alkaa ymmärtää, että yö tästä tulee, mutta se, että keskellä yötä koittaa päivä, eikä mikään tavallinen päivä, vaan Herran päivä, on monelle varsin ikävä yllätys, sillä se on päivä, jota varten on pukeuduttava vanhurskauden vaatteisiin.

 

Lapsen oikeus

Eilen vietettiin maailmassa tekopyhien äänestäjien päivää. Keski-ikäiset ja hyvin palkatut äänestäjä-ihmiset eivät pysty itse työllään kustantamaan omia kulutusjuhliaan, vaan ottavat yhä enemmän velkaa muka valtion maksettavaksi. Sanon muka, koska velka jää lasten maksettavaksi. Että kehtaavatkin vielä puhua lasten oikeuksista! Kaiken lisäksi nuo keski-ikäiset ja hyvin palkatut ihmiset harvoin saavat lapsia. Heidän ottamansa velka jää siis normaaliperheiden lapsien maksettavaksi. Mutta sekään ei näy heille riittävän.

Perhe on valtarakenne, ja koska se on Jumalan luomisjärjestyksen mukainen valtarakenne, se on ainoa oikea valtarakenne. Perheen ympärille rakentuu suku, sen ympärille heimo ja sen ympärille kansa. Jos perhe on elinvoimainen, on kansakin sitä. No miksi siis perhe pitäisi hävittää? Tietysti siksi, että jos perhe saadaan hävitettyä, voidaan lapset panna ei pelkästään maksamaan ylipalkattujen tyhjäntoimittajien velkoja, vaan sosialisoida kokonaan. Illuminatien ohjelma jättää lasten vanhemmille vain yhden oikeuden: maksaa lapsen kulut siihen saakka, kunnes Uuden Maailmanjärjestyksen lypsymiehet toteavat lapsen kasvaneen lypsykuntoon. op/2009-11-21

PS: 2009-12-20 Nyt tulee testikysymys: Huomasitko, mitä tästä puuttui? No se, minkälaista oikeutta lapsi saa silloin, kun hän on vapautettu vanhempien vallasta? No tietysti kaikki vapaudet, sekä hyvän ja pahan tekemiseen, mutta ei mahdollisuuksia mihinkään hyvään, sillä poliksen kulttuuri murskaa hänet heti, kun hän poikkeaa poliittisesti korrektin paholaisenvallan tuhoon johtavalta polulta.

 

Mäkitupalaismuseo Luhangan Tammijärvellä

Ahneuden kyllästämälle ihmiselle olisi hyvä istahtaa hetkeksi vaikka mäkitupalaismuseon pihamaalle ja miettiä sitä, että siisti pieni mökki ei suinkaan ollut mäkitupalaisen kesäasunto, vaan oikea koti, mikä muuten näkyy kotien yksityiskohtien harkitusta kauneudestakin.

Luhangan mäkitupalaiset rakensivat mökkinsä pienyhteisöiksi, lähelle toisiaan. Samaa rakennustapaa käyttivät aikoinaan Itä-Euroopan kansat, ja tätä perinnettä he jatkoivat vielä kielenvaihdon jälkeenkin, eli kun heistä oli tullut "venäläisiä". Sama yksityiskohtien harkittu kauneus ja käytännöllisyys on tämän päivän venäläisille kovin kaukainen asia, mutta säilyneissä maaseudun kylissä se on vielä tarkasteltavana ja aistittavissa.

 

 

Pilkkaaja Eurooppalaisen "sivistyksen" ideologisena johtajana

Raamatun mukaan sivistys (sevia) on siveettömyyden (a'sevia) vastakohta. Olen kyllä kuullut muitakin määritelmiä, erään mukaan sivistys on sitä, että asutaan paksuseinäisissä taloissa.

Eurooppalaisen "sivilisaation" ideologiseksi johtajaksi kohonnut Voltaire omaksui kompromissin: ulkokuori oli tshekkiläiseltä herätykseltä, sillä sen koulut olivat maailman parhaat, mutta sisältä se oli sitä tavallista Ranskan oppia.

Voltairenkin aika alkaa olla ohi. Enää ei puhuta Aufklärungista eikä valistuksesta. Ruoveden paikallislehdessä paikallisen oppilaitoksen johtaja esitteli keväällä koulun uuden suuntauksen ääriviivoja, mutta niin hämärästi, ettei lukijalle olisi syntynyt selvää kuvaa koulun kehityksestä kohti okkultismin maailmaa ja tunnetilojen manipulointia asiatiedon kustannuksella.

 

Väärinkäyttö ja hyväksikäyttö

Eduskunnan radio kertoo usein sellaisista synneistä, joita ne sanovat hyväksikäytöksi. Ehkä ne uskovat tosissaan, että synti on hyväksi, mene ja tiedä, mutta Korinttolaiskirjeessä sanotaan kuitenkin näin:

Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. (1.Kor 6:9-10)

Englantilainen raamattu sanoo sen näin:

Know1492 ye not3756 that3754 the unrighteous94 shall not3756 inherit2816 the kingdom932 of God?2316 Be not3361 deceived:4105 neither3777 fornicators,4205 nor3777 idolaters,1496 nor3777 adulterers,3432 nor3777 effeminate,3120 nor3777 abusers of themselves with mankind,733 Nor3777 thieves,2812 nor3777 covetous,4123 nor3777 drunkards,3183 nor3756 revilers,3060 nor3756 extortioners,727 shall(3756) inherit2816 the kingdom932 of God.2316

Sanakirjan mukaan "abuse" tarkoittaa väärinkäyttöä, eikä suinkaan mitään hyväksikäyttöä. Katsotaan sitten, mitä venäläisessä käännöksessä sanotaan:

Или не знаете, что неправедные Царства Божия не наследуют? Не обманывайтесь: ни блудники, ни идолослужители, ни прелюбодеи, ни малакии, ни мужеложники, ни воры, ни лихоимцы, ни пьяницы, ни злоречивые, ни хищники Царства Божия не наследуют. (1.Kor 6:9-10).

Kreikkalainen lähdeteksti on vieläkin selvempi. Se ei puhu hekumoitsijoista eikä miehimyksistä vaan sanoo asiat kuten lääketieteen oppikirjassa. Onhan se sentään kreikkaa.

η ουκ οιδατε οτι αδικοι TSBβασιλειαν θεου Aβασιλειαν ου κληρονομησουσιν μη πλανασθε ουτε πορνοι ουτε ειδωλολατραι ουτε μοιχοι ουτε μαλακοι ουτε αρσενοκοιται ουτε TSAκλεπται TSουτε TSBπλεονεκται Bουτε Bκλεπται ουτε Aπλεονεκται Aου μεθυσοι ου λοιδοροι ουχ αρπαγες βασιλειαν θεου TSBου κληρονομησουσιν (Kop A 9:9-10).

Ristin usko on oppi muutoksesta. Olemme lähtöisin erilaisista ympäristöistä, mutta kaikista niistä Jeesuksen verellä lunastettuja ja vapautettuja:

Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä. (1.Kor 6:11)


Perhe vai yhteisöllisyys

Tämän syksyn kunnallisvaalit käydään perheen ja yhteisöllisyyden nimissä. Keskustapuolue puhuu perheen nimissä ja kokoomus yhteisöllisyyden. Valitettavasti keskustapuolueen ja kokoomuksen "yhteisöllisyys" ja "perhe" ovat kaikkea muuta kuin perheitä. He vain yrittävät siirtää perheeseen liittyvät kauniit mielikuvat omien epäperheittensä ja muitten valtarakenteittensa mainoksiksi. Ranskan vallankumouksesta asti vihollinen on pyrkinyt hävittämään perhettä, mutta käyttää perheestä lainattuja hienoja mielikuvia omien kammottavien hakkeittensa naamioimiseen.

Eräs röyhkeimmistä hankkeista on yritys antaa homosuhteille aviollisen suhteiden attribuutit ja oikeudet. Maissa, joissa uskovia jo muutenkin vainotaan, tehdään usein niin, että uskova mies suljetaan "tutkintovankeuteen" määräämättömäksi ajaksi selliin, jossa ennestään on paljon oikeita rikollisia. Joku päivä sitten eräs kunnioitetuista pastoreista kertoi, millaista elämä tällaisessa "tutkintovankeudessa" oli. Ahtaaseen selliin suljetut miehet nukkuivat päivät pitkät, koska he öisin harjoittivat eläimellisiä menojaan. Jollei Pyhä Henki olisi auttanut, olisivat uskovatkin pakotettu samaan "bardakkiin".

Uskova ei tunne kuuluvansa samaan yhteisöön perverssejä seksuaalimenoja harjoittavien lajitoveriensa kanssa. Vaikka uskovienkin keskuudessa erilaisia poikkeamia Luojan elämää ylläpitävästä luonnollisesta elämäntavasta joskus havaitaan, on meidän oma yhteisömme on täsmällisesti määrätty, ja sen tehtävät selvät:

Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille. (Gal 6:10)

Uskovat keskenään ovat kokoontuneet yksityiskodeissa heti alusta alkaen. Muutama lause Raamatusta riittänee asian osoittamiseksi.

Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. (Apt 2:1-2:4)

Tavallinen kohtaamispaikka oli Johannes Markuksen äidin Marian omistamassa talossa:

Kun Pietari tointui, sanoi hän: "Nyt minä totisesti tiedän, että Herra on lähettänyt enkelinsä ja pelastanut minut Herodeksen käsistä ja kaikesta, mitä Juudan kansa odotti". Ja päästyään siitä selville hän kulki kohti Marian, Johanneksen äidin, taloa, sen Johanneksen, jota myös Markukseksi kutsuttiin. Siellä oli monta koolla rukoilemassa. (Apt 12:11-12)

Vuoteen 70 asti oli olemassa Jerusalemin temppeli, mutta leivänmurto tapahtui silloinkin yksityiskodeissa:

Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen. (Apt 2:46-2:47)

Ensimmäinen suoraan ei-kristillisestä maailmasta Jumalan puoleen kääntynyt mies oli roomalainen komppanianpäällikkö Kornelius. Kornelius liittyi seurakuntaan omasta pyynnöstään ja omassa kodissaan. Paavali, joka toimi kätilönä, joutui puolustelemaan Korneliuksen kotiin menemistään veljien edessä, sillä juutalaiset eivät seurustelleet ei-juutalaisten kanssa:

Ja Henki käski minun mennä arvelematta heidän kanssansa; ja myös nämä kuusi veljeä lähtivät minun kanssani. Me menimme sen miehen taloon, ja hän kertoi meille, kuinka hän oli nähnyt enkelin seisovan hänen huoneessaan ja sanovan: 'Lähetä Joppeen noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan; hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'. (Apt 11:12-14)

Tyatiran kaupungissa "jumalaapelkääväiset" ei-juutalaiset kokoontuivat joen rannalla. Paavali tunsi tavan ja meni sinne saarnaamaan Kristusta, jolloin Lyydia tuli uskoon ja kutsui heidät kotiinsa:


Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui. Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä. (Apt 16:14-15)

Saarnaajat heitettiin vankilaan, mutta kun Herra puuttui peliin, tuli myös vanginvartija uskosta osalliseksi, pesi vankiensa haavat ja kutsui heidät kotiinsa:

Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi. (Apt 16:33-34)

Venäläistä vuoden 1876 raamatunkäännöstä pidetään hyvänä, mutta siinäkin on virhe kohdassa, jossa puhutaan Tyatiran juutalaisuuteen liittyneiden käännynnäisten kokouspaikasta. Kreikkalaisessa lähdetekstissä on sana "topos", paikka, mutta käännökseen on tullut sana "rukoushuone", ikään kuin perustelluksi sille, että eivät ne rukoushuoneet aivan kiellettyjä ole. Ei kulttirakennusten käyttö kiellettyä olekaan, mutta hyvin usein käy niin, että kulttirakennuksen isäntä sanelee ehdot koko seurakunnalle, ja siksi on parempi, että seurakunta kokoontuu vapaasti eri paikoissa aina sen mukaan, kun parhaimmalta näyttää.

Ateenassa apostolit otti vastaan Jaason:

Mutta kun he eivät heitä löytäneet, raastoivat he Jaasonin ja muutamia veljiä kaupungin hallitusmiesten eteen ja huusivat: "Nuo koko maailman villitsijät ovat tännekin tulleet, ja heidät Jaason on ottanut vastaan; ja nämä kaikki tekevät vastoin keisarin asetuksia, sanoen erään toisen, Jeesuksen, olevan kuninkaan". (Apt 17:6-17:7)

Korinttoon tultuaan apostolit menivät ensin juutalaiseen synagogaan, mutta siirtyivät sieltä "pakanain tykö", kuten suomalainen käännös sen ilmaisee:

Ja hän keskusteli synagoogassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia että kreikkalaisia uskomaan. Ja kun Silas ja Timoteus tulivat Makedoniasta, oli Paavali kokonaan antautunut sanan julistamiseen ja todisti juutalaisille, että Jeesus on Kristus. Mutta kun he vastustivat ja herjasivat, pudisti hän vaatteitansa ja sanoi heille: "Tulkoon teidän verenne oman päänne päälle! Viaton olen minä; tästedes minä menen pakanain tykö." Ja hän lähti sieltä ja meni erään Titius Justus nimisen jumalaapelkääväisen miehen tykö, jonka talo oli aivan synagoogan vieressä. Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin. (Apt 18:4-18:8)

Uskoon tulleita apostoli opetti "sekä julkisesti että huone huoneelta"

Ja kun he saapuivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: "Te tiedätte ensimmäisestä päivästä asti, kun minä Aasiaan tulin, miten minä kaiken aikaa olen ollut teidän kanssanne; kuinka minä olen palvellut Herraa kaikella nöyryydellä ja kyynelillä, koettelemuksissa, jotka ovat kohdanneet minua juutalaisten salahankkeiden tähden; kuinka minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta, vaan olen todistanut sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen. kuinka minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta …" (Apt 20:18-20:20)

Roomassa Paavali asui vuokra-asunnossa:

Ja Paavali asui omassa vuokra-asunnossaan kaksi täyttä vuotta ja otti vastaan kaikki, jotka hänen tykönsä tulivat; ja hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemista kaikella rohkeudella, kenenkään estämättä. (Apt 28:30-31)

Paavalin kirjeistä näkyy, mistä seurakunnat siihen aikaan löytyivät:

Tervehdys Priskalle ja Akylaalle, työkumppaneilleni Kristuksessa Jeesuksessa, jotka minun henkeni puolesta ovat panneet oman kaulansa alttiiksi ja joita en ainoastaan minä kiitä, vaan myös kaikki pakanain seurakunnat, ja seurakunnalle, joka kokoontuu heidän kodissansa. Tervehdys Epainetukselle, rakkaalleni, joka on Aasian ensi hedelmä Kristukselle. (Room 16:3-16:5)

Tervehdys Apelleelle, koetuksenkestäneelle Kristuksessa. Tervehdys Aristobuluksen perhekuntalaisille. Tervehdys Herodionille, heimolaiselleni. Tervehdys Narkissuksen perhekuntalaisille, jotka ovat Herrassa. (Room 16:10-16:11)

Aasian seurakunnat tervehtivät teitä. Monet tervehdykset Herrassa lähettävät teille Akylas ja Priska sekä heidän kodissaan kokoontuva seurakunta. (1.Kor 16:19)

Tervehdys Laodikeassa oleville veljille ja Nymfalle sekä hänen kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle. (Kol 4:15)

Tervehdyksen lähettävät teille kaikki pyhät, mutta varsinkin ne, jotka ovat keisarin huoneväkeä. (Fil. 4:22)

Paavali, Kristuksen Jeesuksen vanki, ja veli Timoteus rakkaalle Filemonille, työtoverillemme, ja Appialle, sisarellemme, ja Arkippukselle, taistelutoverillemme, ja sinun kodissasi kokoontuvalle seurakunnalle. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Flm :2-3)

Perhettä suurempi yksikkö on heimo ja sitä suurempi yksikkö on kansa. Raamatussa kansasta käytetään usein sanaa huone:

Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte." (Apt 2:36)

Jumalan järjestelmä on patriarkaalinen. Vanhassa Liitossa järjestelmä piti yllä geneettistä kansakuntaa, mutta Uudessa liitossa hengellistä. Jumala on meidän isämme uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa:

Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä … (Ef 2:17-2:19)

Paavali, Kristuksen Jeesuksen vanki, ja veli Timoteus rakkaalle Filemonille, työtoverillemme, ja Appialle, sisarellemme, ja Arkippukselle, taistelutoverillemme, ja sinun kodissasi kokoontuvalle seurakunnalle. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Flm :2-3)

Patriarkaalisessa järjestelmässä ensimmäiseksi syntyneet ovat tärkeitä. Akaian maakunnassa Kreikassa Paavali kastoi Stefanuksen:

Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko ketään muuta kastanut. 1.Kor 1:16

Toisessa paikassa hän sanoo Stefanusta ja hänen perhettään Akaian ensi hedelmäksi:

Mutta minä kehoitan teitä, veljet: te tunnette Stefanaan perhekunnan ja tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä ja että he ovat antautuneet pyhien palvelukseen. Olkaa tekin kuuliaisia heidän kaltaisilleen ja jokaiselle, joka heidän kanssaan työtä tekee ja vaivaa näkee. (1.Kor 16:15-16)

Egyptin faarao haluaa panna seurakunnan pienimmät heitteille riistämällä heidät kodeistaan tai kieltämällä lapsien kotikasvatuksen.

Tämä kohteli kavalasti meidän kansaamme ja sorti meidän isiämme ja pakotti heidät panemaan heitteille pienet lapsensa, etteivät ne jäisi eloon. Siihen aikaan syntyi Mooses, ja hän oli Jumalalle otollinen. Häntä elätettiin kolme kuukautta isänsä kodissa. Mutta kun hänet oli pantu heitteille, otti faraon tytär hänet ja kasvatti hänet pojaksensa. Ja Mooses kasvatettiin kaikkeen egyptiläisten viisauteen, ja hän oli voimallinen sanoissa ja teoissa. Mutta kun hän oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta, heräsi hänen sydämessään ajatus mennä katsomaan veljiänsä, israelilaisia. (Apt 7:19-23)

Nykyisin faraon välineenä on useimmiten kirkko, jossa uskovat eivät tunne omakseen, ja jota ei-uskovatkin kammovat. Viimeisissä taistoissa hävitetään kaikki, mikä on hävitettävissä. Olisi siis tyhmää puolustaa sitä, mitä kuitenkaan ei voi puolustaa. Vielä tyhmempää on liittyä siihen yleismaailmalliseen uskontoon, joka syntyy kaiken valheen ja laittomuuden yhdistämisestä yhdeksi suureksi bardakiksi.

 

Sallivatko suomalaiset salaiset oikeudenkäynnit?

Lehdet kertoivat, että jossain Joensuun puolessa on puitu oikeutta lapsia tukistaneita vanhempia vastaan suljettujen ovien takana. Teko on aivan samaa luokkaa kuin Venäjän KGB-troikkien suorittamat pikaoikeudenkäynnit, joissa tuomitut ammuttiin heti paikalla kuoppiin, jotka he itse oli pakotettu kaivamaan, mutta päätökset julkistettiin vasta kun koko kommunistinen järjestelmä ja sen mukana koko entinen imperiumi oli romahtanut.

Salomonin sananlaskuissa sanotaan:

Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa. (Snl 13:24)

Salomo oli kuningas, mutta ei minkä tahansa valtion kuningas, vaan Israelin. Kuitenkin hän jätti lasten kasvatuksen lasten vanhemmille, sillä Jumalan valtakunta on patriarkaalinen. Patriarkaalinen järjestelmä on ikuistettu Mooseksen laissa:

Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. (2.Ms 20:12)

Maailmassa vallitseva järjestys eroaa ratkaisevasti Jumalan Israelin järjestyksestä siinä, että maailma vaatii ensisijaisesti kunnioittamaan Tämän Maailman ruhtinasta, jonka valta perustuu kapinalle patriarkaalista järjestelmää vastaan. Siksi juuri perhe on Saatanan jatkuvien hyökkäysten kohde. Vähentääkseen perheen arvovaltaa maalliset vallanpitäjät pyrkivätkin samaistamaan perheen kiimaisten miesten seksileikkien kanssa, vaikka he samalla pyrkivät ylentämään oman järjestelmänsä tuotteita perheen kunnioitettavista arvoista otetuilla mielikuvilla. Älä siis haksahda, vaikka puolueet nyt ovatkin ottaneet "perheen" vaaliteemakseen. Eivät ne perhettä halua, vaan perheelle kuuluvaa kunniaa ja arvostusta omille riettaille menoilleen ja kapinallisille järjestöilleen.

Tukistamisen kielto on Ranskan vallankumouksen aikainen keino kasvattaa lapset tottelemattomiksi vanhempiaan kohtaan. Suomalaisessa peruskoulussakaan opettajat eivät pysty takaamaan työrauhaa lapsille, koska keinot on otettu heiltä pois. Opettajat väsyvät, mutta puolueideologit syyttävät koulussa pilattujen lapsien vanhempia siitä, että lapset käyttäytyvät koulussa - ja siellä pahaksi tultuaan myös kotona huonosti. Viime vuonna paikallisen peruskoulun papereista sai jopa ihmetellä minkälaisia lääkkeitä huono koulu asian korjaamiseksi antaa: koulukiusaajaa pitäisi palkita siitä, jos hän joksikin aikaa luopuu koulukiusaamisestaan, mutta kiusattu saisi tyytyä siihen, että hänestä tehdään osasyyllinen eikä häneltä pyydetä edes anteeksi - vahingon korvaamisesta puhumattakaan. Koulu terrorisoi lasta lastensuojelun nimissä.

Aikuisten sodassa on tavallista, että vihollisen sotilaat raiskaavat valtaansa joutuneet naiset. Sekin on hyökkäys perheen arvovaltaa vastaan ja vieläpä samanlainen, kuin salainen oikeudenkäynti lapsiaan kasvattavia vanhempia vastaan. Julkisella oikeudenkäynnillä voitaisiin helposti vähentää lasten vanhempien raiskauksia ja KGB-tyylisiä pikaoikeudenkäyntejä - jos halua olisi. Jos saksalaiset olisivat sallineet salaisen oikeuden Lutheria vastaan, olisi paavi tappanut Lutherin.

Jeesus arvosti lapsia enemmän kuin aikuisia. Joku viikko sitten istuimme Tallinnan laivalla vastapäätä räikeästi maalattua täti-ihmistä. Kaksivuotias poikani pelkäsi tätiä enemmän kuin minä isoisän luunappia. Lapsen arvomaailma on kunnossa ja kun ihminen tulee uskoon, hänen ensimmäisiä "parannuksen" merkkejään onkin naaman pesu liikapaksusta puuterista ja huulipunasta. Etteivät lapset turhaan parkuisi.

 

Systemaattista perheiden hävittämistä Suomessa

Tämän maailman hallitsija vihaa kaikkea, mitä Jumala on luonut. Ranskan vallankumouksen edellä laaditussa ohjelmassa täsmennettiin, miten Jumalan järjestelmä kokonaan tuhotaan. Illuminatien salaseuran jäsenille kerrottiin, että perheet on tuhottava, naiset sosialisoitava ja lapset otettava valtiolle. Tätä ohjelmaa toteutetaan jatkuvasti, ja niin selvästi, että jos sinulla on silmät päässä, sinun pitäisi kyllä nähdä sen itsekin. Mutta valitettavasti monet katsovat maailmaa ei suinkaan omilla silmillään, vaan tämän maailman hallitsijan propagandakoneen läpi niin, että pahinkin myrkky näyttää olevan pelkkää hyväntekeväisyyttä.

En ole ehtinyt kirjoittaa huomioistani paljoakaan, mutta onhan niitä toisia. Katso vaikka kirjoitusta JP Roosin sivulla http://blogs.helsinki.fi/jproos/2007/02/09/post-36/

 

Milloin koittaa äitien päivä?

Arvostuksen mittaamiseen käytetään erilaisia välineitä aina sen mukaan, minkälaisia tuloksia "tutkimukselta" halutaan. Meille opetettiin koulussa, että sivistystä voi mitata saippuan kulutuksella. Tulos osoitti, että suomalaiset ovat sivistymättömiä.

Jos sivistystä olisi mitattu puhtaudella, olisi pitänyt todeta, että ainakin Herodotoksen ajoista lähtien suomensukuiset kansat ovat peseytyneet säännöllisesi saunassa. Ihohuokosten puhdistamisen suomalaiset ovat käyttäneet lämpökäsittelyä, vettä ja saunavihtaa, mutta toisaalta Buckinghamin palatsissa ei vielä reilut sata vuotta sitten ollut edes kylpyhuonetta. Ranskalaiset peittivät ällöttävän hajunsa hajuvedellä. Kuka siinä mittauksessa olisi siis tullut luokitetuksi "sivistyneeksi"?

Edistykselliset Illuminati mittaavat äitien arvoa miehen ja naisen saamalla palkalla. Kun illuminatien julkkisjärjestöt mittaavat "naisen" arvoja, ei siinä "äidillä" ole arvoa ollenkaan. Vaikka palkalla mitattuna miehen ja naisen arvo olisi täysi tasapeli, ei se kertoisi äidin arvosta mitään. Kuitenkin äidin arvo on siinä, että hän on sinun äitisi, oli hänen palkkansa mikä tahansa.

Siunattua päivää äideille! Kyllä se tulee, vaikka tällä hetkellä ei siltä näytäkään. Mutta uskossahan me olemme ennekin työtämme tehneet. Ainut vaara on siinä, että me mittaamme arvoamme väärillä mittareilla. Oikea mittari Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan sana. op/2008-05-09

 

Viimeinen kutsumusammatti

Sairaanhoitajat saivat palkankorotuksen, jonka he hyvin ansaitsivat. Sairaanhoitoalan palkat olivat jopa alle kansakoulunopettajien palkkojen, joten korotuksiin oli todella aihetta. Mutta se, ettei yhteiskunta olisi vieläkään suostunut palkankorotuksiin ilman raakaa voimannäyttöä, kertoo paljon yhteiskunnan tilasta. Yhteiskunta, joka on tottunut saavansa kutsumusammattien harjoittajien palvelut puolihintaan, tai kokonaan ilmaiseksi, piti pakottaa polvilleen, ennen kuin se edes suostui ajattelemaan koko asiaa.

Sairaanhoitajiin verrattuna peruskoulun opettajat ovat yliarvostettuja ja ylipalkattuja, koska peruskoulu suorittaa poliitikkojen vaatimaa lasten höynäytystä. Mutta tapa, jolla terveydenhuollon ammattilaisten palkkaratkaisu saavutettiin, kertoo paitsi yhteiskunnan raaistumisesta, myös sairaanhoitoalan raaistumisesta. Kutsumustyötä tekevät sitoutumattomat sairaanhoitoalan ammattilaiset jätettiin raa'asti palkankorotusten ulkopuolelle.

Joskus sata vuotta sitten sairaanhoitajan ammatti oli todellakin kutsumusammatti. Florence Nightingale ei kestänyt katsella, kuinka hänen aikalaisensa jättivät haavoittuneet sotilaat taistelukentälle kuolemaan, vaan lähti sitomaan haavoja KELA-korttia kyselemättä. Ja koska Florence Nightingale oli eturivin ihmisiä, hän sai pian seuraajia, mutta nyt jopa hänen omien seuraajiensakin joukko on kääntynyt esikuviaan vastaan.

Raakojen mafiatyyppisten etujärjestöjen maailmassa ei ole sijaa kutsumuksille eikä heikoille ihmisille. Tänään kysytäänkin jo sitä, millaiseksi seuraavat palkkaneuvottelut tulevat. Mallia lienee haettava sakaalien ruokailutavoista. Alkavat vain käydä vähiin nuo helposti riistoon alistuvat, kutsumusammattiansa harjoittavat pieneläjät.

Yksi kutsumusammatti on vielä jäljellä: äidit. Mutta myös äitien kutsumusammatti on uhattuna. Kaikenlaiset pilleri-, abortti- ja heteroperheet ja muuten vain lapsettomat katselevat jo silmät kiiluen "lapsiperheiden" perään. Olimme menossa junalle, kun Tampereen aseman alikulkutunnelissa yksi käsikynkkää kävelevän, keski-ikäisen pariskunnan miespuolinen henkilö kääntyi ympäri katsoakseen peräämme ja huusi sitten: "Tulevia veronmaksajia".

Ennen äidit itkivät sotatantereille kuolleita lapsiaan. Venäläinen runoilija Nekrasov kertoi siitä runossa, jonka ydinajatus löytynee tästäkin epärunollisesta käännöksestä:

Sodan kauhut ja

jokaisen uuden taistelun uhrin nähdessäni

en sääli ystävää, en vaimoa,

edes sankaria itseään en murehti:

Niin! Löytää vaimo lohdutuksen,

unohtaa paras ystäväkin ystävänsä…

Mutta jossakin on se yksi sielu -

joka muistaa hautaan asti!

Tekopyhien touhujemme,

mauttomuuksien ja proosan keskellä,

vain yhdet pyhät, aidot kyyneleet

olen maailmassa havainnut,

nuo onnettomien äitien kyyneleet!

He eivät voi unohtaa lapsiaan,

jotka verisillä kentillä kaatuivat.

Itkupajun lailla ei nostaa he voi

riippuvia oksiaan

Ranskan vallankumouksen edellä "Illuminati" salaseuran ohjelmassa vaadittiin lapsien riistämistä perheiltä valtiolle. Se oli aikaa, jolloin Yalen yliopiston rehtori ei vielä ollut samassa leirissä edistyksellisen salaseuran kanssa, vaan kysyi kuulijoiltaan, haluaisivatko he amerikkalaisten olevan "illuminatien huoria ja Rousseaun rakuunoita". Ruotsalaisten vastauksenhan me jo tiedämmekin. Ruotsi näyttää tietä helvettiin. Bra liv on huono vitsi.

 

Hyvät neuvolat

Arkkiatri Ylppö syntyi vuonna 1887. Suomen itsenäisyyden alkutaipaleella hän toimi Lastenlinnan johtajana Helsingissä ja sitten hän ideoi Äitiys- ja lastenneuvolat, kansan yleisen mielipiteen ja eduskunnan tuella. Nyt neuvolat ovat kovan muutospaineen alla, sillä 1900-luvun alkupuolen maailmassa abortit ja perverssit suhteet oli luokiteltu epänormaaleiksi, pillereitä ei ollut, mutta nyt ministeritkin ovat sitä, ellei pahempia kuin Iltalehti ilkeää kertoa. Pahat neuvolat ovat tulossa.

 

Tavallinen suomalainen perhe

Yleisradion mukaan perhe, joka harjoittaa vihreää politiikkaa, ravintolaelämää ja rock-musiikin tekoa, on tavallinen. Jos näin on, voimme odottaa, että Jokelan tapahtumat tulevat toistumaan pian, ja erittäin monta kertaa.

En kuitenkaan usko, että yleisradio olisi oikeassa. Mutta jo se, että hyvin monissa perheissä sekä isät että äidit ovat päivisin töissä kodin ulkopuolella, eikä isovanhempiakaan näy mailla halmeilla, on hälyttävää. Lapset jäävät vaille vähäistäkin kasvatusta, eivätkä ohjauksen puutteessa eivät pysty käyttämään aikaansa mielekkäästi, vaan ajautuvat tappamaan aikaa teknisin välinein.

Heti ensimmäisten Jokelan uutisten levitessä maailmalle valtion propagandakone alkoi selittää, että kouluissa on niin vähän psykologeja, etteivät resurssit riitä lasten sielunelämän seurantaan. Voi hyvä tavaton, millaisia lääkkeitä ne yhä pahenevan taudin hoitoon tarjoavat. Jos tauti on kasvatuksen puute, ei sitä psykologien hiillostuksella, inkvisitiolla tai sotilastuomioistuimella ("zero tolerance") paranneta.

Se, mitä vähäisinkin resurssein kannattaa tehdä, on opettaa lapselle kymmenen käskyä. Jo yksi niistä on enemmän kuin sata tuhatta psykologia. Käsky kuuluu: "Älä tapa".

 

Neuvolan lehdet ja keittokirja

Kävimme neuvolassa, ja selasin odottaessani esille pantuja lehtiä. Aamulla heräsin mielessäni kuva neuvolan lehtikasasta, mutta lehtiin oli pantu sininen leima, jossa luki "distract". Piti oikein katsoa, mitä sanakirja siitä sanoo. Sen mukaan "distract" tarkoittaa seuraavaa: "kääntää ajatukset pois, häiritä, tehdä sekapäiseksi".

Kun tulimme Suomeen, ostin vaimolleni Aura Liimataisen "Parasta kotiruokaa". Äidiltäni hän peri kannettoman kirjan "Kotiruokaa". Nämä kaksi kirjaa ovat hyviä keittokirjoja. Kun vaimoni teki jouluksi kaikki perinteiset jouluruuat, ihmetteli sisko-vainaa, että miten ihmeessä sinä olet tämän kaiken osannut? Tottakai osasi, kun ohjeet olivat selkeät, eivätkä naistenlehdistä opitut iskulauseet häirinnet keskittymistä.

Tutustuin ohjekirjoihin ja niiden käyttöön perusteellisesti kääntäessäni laivoilla käytettävien laitteiden ohjekirjoja venäjään. Seuraavassa vaiheessa suomalaiset laivanrakentajat opettivat venäläiset käyttämään laivalle asennettuja laitteita. Laiturikokeet kestivät kuukausia, ja ilman hyviä ohjekirjoja ne olisivat olleet toivottomia. Kärsivällisyyttä vaadittiin. Muistan, kuinka konemestari Sykkö opetti muuatta venäläistä kolmen päivän ajan käyttämään separaattoria. Monelta siinä olisi pinna palanut, sillä venäläisen ajatukset risteilivät kaikessa muussa, kuin separaattorin käytössä tarvittavan tiedon hankkimisessa.

Eivät kaikki pysty lukemaan ohjekirjoja lainkaan. Neuvolan naistenlehdet ovat juuri sellaisille, jotka eivät pysty muuhun kuin lehtiä selailemaan ja hokemaan muodissa olevia hokemia. Myös ohjekirja voi olla yhtä sekava, kuin neuvolan lehdet, mutta sitäkin hankalampaa on opettaa henkilöä, joka kokee kaikki ohjeet komenteluksi ja luulee itse tietävänsä kaiken paremmin.

 

Mitä koulu tekee lapsille

Isoisäni syntyi vuonna 1870, siis 137 vuotta sitten. Kun hän noin 90-vuotiaana kuoli, olin minä kuusitoistavuotias. Myös monet muut Pöystit ovat eläneet vanhaksi. Tästä minulle on ollut se hyöty, että olen päässyt tutustumaan yli sata vuotta sitten syntyneiden maailmankuvaan ja elämäntapaan tavallista paremmin. Olen saanut ensikäden tietoa siitä, miten he 1800-luvulla viettivät iltapuhteensa, tekivät työnsä ja mistä he keskustelivat keskenään.

Karjalasta 1944 lähteneet pakolaiset eivät paljon tuoneet tavaraa mukanaan. Vain suullinen perimätieto säilyi. Mutta äitini tädin kotona Muuramen Muuratjärven Ylistöillä pääsin 1950-luvulla lukemaan vanhoja kirjeitä. Kirjeet oli kirjoitettu uskomattoman hyvällä käsialalla, mutta vielä enemmän niissä ihmetytti ajatuksen lento.

Sadassa vuodessa Suomen kansa on degeneroitunut enemmän, kuin ihmissuku koulukirjojen mukaan kehittyi "sadoissa miljoonissa vuosissa". Tänään minua ihmetyttää se, miten vähän suomalaiset välittävät lapsistaan. Mitään protesteja en ole kuullut siitäkään, että kouluissa käytetään sellaisiakin oppikirjoja kuin Söderströmin "Aikamatka maailman historiaan". Käytin jonkun päivän kirjoittaakseni kommenttini kirjan 37 ensimmäisestä sivusta.

Kerrottakoon tässä heti aluksi, että Baabelin tornin akkadinkielinen nimi oli Etemenanki. Nimi tarkoittaa "Taivaan ja Maan Perusta". Jos tarkkaavaisesti luet Söderströmin aivopesumateriaalin, voit huomata, että kirjalla yritetään luoda oikeutusta hankkeelle nimeltä EU. Mutta koska Taivaan ja Maan perustus on jo luotu, on sitä hankala muuttaa. Peruskoulun ja WSOY taustavaikuttajan hanke on teoriassakin mahdoton, mutta - ikävä kyllä - paljon pahaa he varmaan vielä tulevat tekemään.

Onneksi on Jeesus. Kerro lapsillesi, kenen palveluksessa opettajat ja kirjankirjoittajat ovat, ja tarjoa heille jotakin parempaa, kuin se, mitä peruskoulu tarjoaa jo oman itsesikin takia. Muista sitä, mitä Jeesus sanoi viattomien viettelemisestä ja myllynkivestä, ja muistuta siitä niitäkin, jotka sellaista tekevät.

 

Väestönsiirrot vs patriarkaalinen järjestelmä

Jumalan hallintomalli on patriarkaalinen. Ne kymmenen käskyä, jotka Siinailla annettiin määrittelevät ensin Jumalan aseman ja palvonnan, mutta heti sen jälkeen sanotaan: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, Sinun Jumalasi, sinulle antaa". Uudessa Liitossa hallintomalli on sama, mutta biologisen isyyden sijaan Uudessa Liitossa kyse on hengellisistä vanhemmista, "presbyteroi".

Jumalan kanssa kilpailevalle henkivallalle kelpaa mikä tahansa hallintomalli, kunhan se ei ole sillä tapaa patriarkaalinen, että sen ylimmäksi auktoriteetiksi tunnustettaisiin Jumala eli Luoja.

Kilpailevan henkivallan hyökkäykset Jumalan hallintomallia vastaan näkyvät kaikilla aloilla. Yksi tapa hyökätä Jumalan luomisjärjestykseensä sisäänrakentamaa hallintoa vastaan on väestönsiirrot. Kaikki lähihistoriaa tuntevat ihmiset muistavat Neuvostoliiton suorittamat väestönsiirrot ja muut yritykset sellaisten kansojen omaleimaisuuden hävittämiseksi, jotka eivät vielä ole Saatanan hanskassa. Sama pyrkimys on myös muilla Uuden Maailmanjärjestyksen luojilla, vaikka niitä suoritetaankin erilaisten kuten pakolaispolitiikan ja työvoimapolitiikan nimikkeiden varjossa.

Tosiasia on, että kaikki haluavat asua omassa maassaan. Katsokaa Israelia, kuinka halukas se on muuttamaan takaisin omaan maahansa, vaikka hyvin tiedetään, että ei sen ole helppoa sielläkään, kun kaikki YK:n alaiset valtiot sitä yhdessä ahdistavat.

 

Saatanan propagandaa lääketieteen nimissä

Vaimo toi kouluterveyden hoitajan tytölle antaman kirjan, ja käski vilkaista. Ensimmäinen ja ainut lause, jonka kirjasta luin, kertoi, että itsetyydytys on normaalia.

Lääketieteellisesti normaalina voidaan pitää paitsi itsetyydytystä, myös kannibalismia eli ihmislihan syöntiä, sotia ja muuta kuolemaa. Normaaliahan se on, että mies kuolee, kun sirpale leikkaa siltä pään irti. Ja kun henki lähtee, silloin ne ruumiin myrkyt oikein irti pääsevätkin!

Me olemme tottuneet elämään monenkaltaisten kulttuurien keskellä. Olemme huomanneet, että jos maassa kuningas tai presidentti on homo, niin kohta maan laki määrittelee homouden normaaliksi ja sen arvostelijat rikollisiksi. Tai jos pääministeri on huora, niin kohta alkavat sanomalehdet ylistää huoruuden autuutta. Turkissa oli niin, että äidit veivät kaksitoistavuotiaat pojat "tyttöbordelliin", "etteivät ne pilaisi kylän tyttöjä". Pilatusta tytöstä kun ei saanut täyttä morsiamen hintaa eli kahtatoista kamelia. Eräskin isä olisi antanut neljäkymmentä lammasta, kunhan joku vain olisi ottanut hänen vähän eurooppalaismallisen tyttärensä.

Ongelma kouluterveyden hoitajan kirjassa ei olekaan siinä, että joissakin kulttuureissa itsetyydytys on "normaalia", vaan siinä, että moraalisen hyökkäyksen kohde on lapsi, jonka vanhemmat ovat elossa eivätkä hyväksy lapseen kohdistuvaa painostusta. Jos kouluterveyden hoitaja olisi edes kertonut, että itsetyydytys on lääketieteellisesti normaalia, hänelle olisi jäänyt jonkinlainen takaportti, mutta ilmeisesti hän luottaa siihen, että suomalaisessa lakituvassa hänet vapautetaan syytteistä, olivatpa hänen tekonsa kuinka murhaavia tahansa, kunhan ne vain ovat tehdyt Saatanan toimeksiannosta.

Jokainen kulttuuri, joka poikkeaa Jumalan käskyjen tieltä, on tuhon oma. Perverssejä kulttuureita markkinoidaan kyllä kaikkialla, mutta niitä ei tarvitse hyväksyä. Juuri hiljakkoin Moskovan pormestari Juri Luzhkov esti homojen riemumarssin Moskovan kaduilla. Ei Luzhkov niin perverssi ole, että hän oman kaupunkinsa tuhoa havittelisi! Vaikka viina käyttö Venäjällä on aika runsasta, Luzhkov kilistelee mieluummin coca-colaa, kuin vodkaa, ja hakee puhekaverinsakin mieluummin coca-colan käyttäjien kuin vanhalta viinalta haisevien joukosta silläkin uhalla, että juttukaverien määrä sen takia rajoittuisi yhteen.

Kun me muutimme Suomeen vuonna 1998, menimme Kurun luterilaiseen kirkkoon katselemaan, olisiko täällä kristittyä seuraa. Paikallinen kirkkoherra vastasikin rukouksiimme kertomalla, että vaikka kirkko on suuri ja mahtava, sen ongelmana ovat nuo uskovaiset, jotka luulevat aina olevansa parempia ihmisiä kuin me "oikeat kristityt". Asia tuli kerralla selväksi. Niin laittamattomasti sanottu, että piti oikein ottaa valokuva kirkonmenojen jälkeen kirkon ovella!

Vuoden 1998 jälkeen emme ole kertaakaan käyneet luterilaisessa kirkossa, ettemme noiden "oikeiden kristittyjen" itseriittoisuutta häiritsisi. Mutta ajojahti jatkui. Viranomaiset osoittivat, että emme kuulu suomalaiseen yhteisöön muutenkaan. Työttömiksi emme kelvanneet, ja oman käännöstoimiston perustamiseksi tarvittu toimilupakysely viipyi monta vuotta käsittelykierroksella. Kohta yhdeksän vuotta olemme eläneen tätä "epänormaalia" elämää, mutta miettikää nyt tekin, montako vuotta te ilman Jumalaa elävät ihmiset olisitte tätä kestäneet. op/2007-02-24

 

Kuka keksi isänpäivän?

Laki käskee lasten kunnioittamaan vanhempiaan. Juutalaisessa maailmassa kunnioittamisen käsite ei tarkoita pokkuroimista, vaan tottelemista ja huolehtimista. Kun juutalaiseen perheeseen tulee vieras, vaimo kysyy mieheltään, millä tätä vierasta pitäisi kunnioittaa, tarkoittaen kysymyksellään sitä, mitä pistetään pöytään.

Jeesuksen aikana juutalaisuudessa siirryttiin toiseen kehitysvaiheeseen. Valitettavasti vain harvat pysyivät siinä kehityksessä mukana. Geneettisen sukulaisuuden asemesta määrääväksi tuli hengellinen sukulaisuus. Seuraajilleen Jeesus sanoikin: "Isäksenne älkää sanoko ketään maan päällä".

Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. (Matt 23:9)

Tilastotieteilijät ovat laskeskelleet, että Tshingiskaanilla on tätä nykyä noin 16 miljoonaa geneettistä jälkeläistä. Mutta onko siitä heille mitään iloa? Aabrahamin geneettisiä jälkeläisiä on tätä nykyä noin 12 miljoonaa, mutta sekin alkaa olla tässä maailmassa enemmän taakka kuin siunaus. Toivoa on vain niillä, jotka ovat syntyneet "vedestä ja Hengestä", sillä vanhurskaat perivät maan. op/2006-11-12

 

Vaalit lähestyvät

Paholaisen työmyyrät kyselevät, kuinka "lapsiperhe" voi elää työttömyystuella ja toimeentulotuella. Näin ohitetaan koko kysymys siitä, miten elää sellainen perhe, jota vastaan Paholaisen hallitus ei pelkästään jätä maksamatta näitä itse ansaittuja tukimuotoja, vaan hyökkää muillakin rintamilla, estämällä omatoimisen työllistymisen ja tekemällä muita konnuuksia.

Tänään 2006-08-24 sain Valtion perimiskuitin nro A 0283695 Suomen tasavallan suorittamasta kiinteistön pakkohuutokaupasta. Maksu oli 2.965 euroa ja 02 senttiä. Myyntihinta veroviraston yli 80.000 euron arvoiseksi arvioimasta kiinteistöstä oli 10.000 euroa. Ajatella mikä tilaisuus: nyt pääsee hakemaan toimeentulotukea!

Jäin vuonna 1998 työttömäksi, mutta työttömän työnhakijan statusta minulle ei myönnetty. Tähän päivään mennessä kukaan tässä maassa ei ole pystynyt antamaan selvitystä siitä, miksi minua ei työttömäksi hyväksytty, ei edes oikeuskansleri. Seurauksena työttömän statuksen eväämisestä on, ettei myöskään työttömyystukia ole voitu maksaa. Omaa, ennen työttömyyden alkua hankittua ja omaisuutta myymällä saatua rahaa 8-lapsisen perheen (vanhin nyt 11 vuotta) elämiseen on nyt käytetty noin 100.000 euroa.

Heinäluoman-Vanhasen hallitus on koko vallanpitonsa ajan tehnyt meille samaa kuin Lipposen hallitus sitä ennen ja Hitlerin hallitus juutalaisille. Puheet "lapsiperheiden auttamisesta", budjettiin mahdollisesti sisältyvästä "köyhyyspaketista" ovat laittomuuden uhrin kannalta katsottuna loukkaavia, mutta eihän niitä meille ole osoitettukaan, vaan myrkkysyötiksi äänestäjälle.

 

Naisten päivä

Nikita Hrutshev muistetaan Venäjällä siitä, että hän innosti työyhteisöjä henkilökohtaisiin suhteisiin. Naisten päivää käytettiin maskina, jonka alla kukoisti vanha venäläinen kulttuuri, joka ei esittelyä kaipaa.

 

Kodinhoidon arvostus

No nyt se on kuultu, minkä arvoiseksi Suomen Tasavalta naisen kotityön arvioi. Se on kaksikymmentä senttiä Eurolta. Ei ihme, ettei niille lapsia synny.

 

Edistyksellinen Venäjä

Vuonna 2005 Venäjällä tehtiin 1,6 miljoonaa aborttia. Väkiluku pieneni 0,8 miljoonaa.

 

Maaseudun nainen

Vuoden 2001 presidentinvaalit olivat linjavaalit. Niissä voitti Halonen, jonka vaalivaltti oli edistykselliseksi mainostetut globaalit arvot, homot keulakuvana. Aho piti esillä perinteistä suomalaista perhekäsitystä ja hävisi. Vuoden 2006 presidentinvaaleissa keskustapuolue ei halunnut enää kuullakaan puhuttavan perheestä. Kun Vanhanen sitten hävisi vaalit pahan kerran, Keskustan johto siirtyi Kokoomuksen leiriin, jonka ehdokas oli jo kauan ennen vaaleja profiloitunut seksikolhoosien kannattajaksi.

Halonen huomasi Keskustan linjanmuutoksen, ja ryhtyi kilpailemaan "Maaseudun naisien" äänistä. Se oli tietysti sallittua, sillä perheuskolliset naiset olivat jääneet Suomen presidentin vaaleissa ehdokasta vaille. Halosen kalastelu tehosi hyvin myös oikeiston naisiin, sillä kukapa sitä olisi perheuskollisuuden takia halunnut leimautua "maaseudun naiseksi" niistä toisenlaisista puhumattakaan.

Lopulta meitä "maaseudun naisia" oli aika vähän. Minä olen jättänyt äänestämättä nyt noin 30 vuoden ajan, jollei lukuun oteta sitä, että minä aina äänestän Jeesusta. Tervetuloa joukkoon!

op/2006-01-31

 

Naisten sorto Saksassa

Etelästä päin Saksaan tulevat turistit ihailevat saksalaista järjestystä. Kun talossa tulee kello kymmenen illalla hiljaisuus, sitä voi verrata kuoleman hiljaisuuteen. Eräs Münchenissä asuva suomalaisrouva meni kauhusta kalpeaksi, kun Kemal ei tullutkaan suihkusta tasan kello kymmeneltä. Siinä oven ulkopuolella hän kertoi, että tämä on niin hyvä talo, että voi voi, jos ne nyt häätävät meidät pois täältä…

Saksalainen kuri on perheelliselle kuolemanloukku. Ei lapsia voi saada hiljaiseksi, jos lapset itkevät. Ja koska naapurien itsekkyys on saanut talon järjestyssäännöissä kirjallisen ilmaisun, ovat äidit kauhuissaan, jos perheeseen on tulossa lapsi. Abortteja kyllä tulee; joku kirjoitti siitä, että 129.000 vuodessa, ja niistä vain 3 prosenttia lääketieteellisistä syistä.

Saksalainen kuri on itsekkyyttä. Itsekkyys on Saatanalle mieleen, sillä ihmisen itsekkyyden avulla Saatana pystyy edistämään omaa maailmansuunnitelmaansa. Ja koska Saatana on saatana, se etsii aina heikoimman lenkin, joka Saksassa on nainen. Hyvin usein naisella ei yksinkertaisesti ole varaa synnyttää lasta, sillä taloyhtiön säännöt tekevät lapsen asumisen mahdottomaksi.

Mutta onhan Saatanalla tietysti omat "lääkkeet" naisen murheita vastaan: naisten vapautusliike ja lupa käydä Turkissa kelloja vetämässä. Meillä istui eräänä iltana pari saksalaista tyttöä. Katselimme tietokoneelta Turkissa, Kiinassa ja Kazahstanissa ottamiani valokuvia ja kysyin sitten, ovatko tytöt käyneet Turkissa. Toinen tytöistä vähän punastui, ja sanoi sitten, että "ei, ja liian nuoriakin me siihen ollaan vielä". Minäkin häpesin kysymystäni, vaikka en minä juuri sitä ollut kysymykselläni tarkoittanut.

 

"Otetaan siltä, jolla on, ja annetaan sille, jolla ei ole"

Saksalaiset naiset tykkäävät Turkin lomakohteista, mutta silti Saksassa lapsia syntyy vähän. Mutta eihän sosialismin kotimaassa tämä ole mikään ongelma. Jos omaa ei ole, niin otetaan siltä, jolla on. Sen sai kokea Venäjältä Saksaan muuttanut perhe, joka luuli tulleensa kotimaahansa, olivathan heidän esi-isänsä joskus siirtyneet Saksasta Venäjälle.

Satoja vuosia sitten Saksan luterilaisten ja Saksan katolisten vainoamat mennoniitat saivat Venäjän keisarinna Katarina II luvan siirtyä asumaan Venäjän ja Turkin välisille rajaseuduille. Vainotuille uskoville muutto Venäjälle oli silloin kuin lahja taivaasta - ja sitä se olikin, kunnes Saksassa keksittiin sosialismi. Sosialismi tuli mennoniittojen perään Venäjällekin, ja taas joutuivat mennoniitat vainottaviksi. Kunnes Saksa joskus 1970-1980-luvulla alkoi ottaa vainottuja mennoniittoja takaisin Saksaan.

Venäjältä Saksaan muuttaneessa perheessä oli lapsia. Sitten perheessä tapahtui vahinko - kuumaa vettä kaatui lapsen päälle, ja lapsi oli vietävä sairaalaan. Mutta sehän ei saksalaisille riittänyt. Saksalainen "oikeus" tuomitsi lapsen valtiolle menetetyksi. Vanhemmat saivat tavata lastaan vain harvoin; aikaa myöten kuitenkin tapaamisoikeutta laajennettiin. Vahingosta viisastuneena vanhemmat lapsineen nousivat silloin lentokoneeseen ja muuttivat takaisin Venäjälle.

Lasten riistäminen vanhemmilta on sosialismin yksi tärkeimmistä tavoitteista. Se tuli julki jo ennen Ranskan vallankumouksen alkua Illuminatien salaseuran kokouksessa Strassbourgissa. Suomessakin illuminatien talutusnuorassa olevat lainlaatijat miettivät kuumeisesti, miten lasten riistäminen vanhemmiltaan voitaisiin näppärästi tehdä niin, ettei kansa huomaisi mitä on tekeillä.

 

Lasten henkinen pahoinvointi

Radion uutistoimittaja luetteli paholaisen saavutuksia: lyhentynyt lapsuus, aikuistumisen paineet, ja huonontuneet sosiaaliset kontaktit ja totesi, että nämä näkyvät lasten mielenterveysongelmien kasvuna. Riskiryhmänä ovat erityisesti noin 13-vuotiaat tytöt.

Jokunen vuosi kirjoitin siitä, kuinka juuri koulunsa aloittaneelle lapselleni jo tyrkytettiin kyläkoulussa politiikkaa. Kurun "sivistyslaitoksen" johtajan vastauskirje oli suorastaan hävytön; en tosin muuta osannut odottaakaan. Koulutustavoitteet ovat myös päin prinkkalaa; kännykkäteollisuudesta on tulossa kallis lasku Suomelle, ja kuitenkin se on liukumassa halvemman työvoiman maihin, kun taas muuraria ei tahdo saada mistään. Syksyllä Kurun kaksi muuraria kertoivat kumpikin olevansa niin varattuja, että ehtivät tulla tekemään piipun vasta ensi vuonna.

Synti aiheuttaa ihmissuhteissa uskomatonta hallaa, oli kysymys minkälaisesta synnistä tahansa. Jo parisataa vuotta sitten Yalen yliopiston rehtori kysyi lasten vanhemmilta haluavatko he todellakin tehdä lapsistaan Illuminatien huoria. op/2005-11-20

 

Takaisin Osmon kotisivulle