Koulun seinällä oli pieni ilmoitus, jossa joku kansalaisjärjestö ilmoittautui halukkaaksi kuljettamaan lapsemme 80 kilometrin päähän uimahalliin YK:n julistaman Lasten oikeuksien päivän takia. Mistä siis olikaan kyse?`

Osmo Pöysti: LASTEN PÄIVÄ vai SALASEUROJEN YÖ?

2003-11-13

Illuminatien ohjelmaan kuuluu perheen hävittäminen. Tämän Ranskan vallankumouksen edellä terroristien toimintaa ohjailevien salaseurojen jäsenille esitetyn ohjelman mukaisesti naiset on sosialisoitava ja lasten kasvatus siirrettävä vanhemmilta "yhteiskunnalle", millä illuminati tarkoittavat itseään. Nykyisin puhutaan jo "kansainvälisestä yhteisöstä" tässäkin yhteydessä.

Uskonnollisesti lukutaidottomat ihmiset tuskin huomaavat, että "YK:n julistama Lasten oikeuksien päivä" on asenteenmuokkausväline, jolla perhettä hajotetaan. Pyrkimällä lasten oikeuksien puolustajiksi YK hyökkää perhettä vastaan. Peitejärjestönsä YK:n kautta illuminatit pyrkivät vallansiirtoon. Itse asialle on samantekevää, viekö YK:n asialla oleva kansalaisjärjestö lapsia uimaan vai saunaan, pääasia, että kylille kulkeutuu viesti Yhdistyneistä Kansakunnista, joka puolustaa lasten oikeutta vanhempia vastaan.

YK järjestöineen sekä sopimusvaltioittensa kautta on yli puoli vuosisataa harjoittanut perheen vastaista demagogiaa. Mutta YK jäsenjärjestöineen ja sopimusvaltioineen ei ole yksin illuminatien asialla. Illuminatit valvovat maailman lehdistöä, puolueita, pankkeja, ammattiliittoja niin tarkkaan, että ymmärtäväisten ihmisten varoitus ei saa aikaan muuta, kuin ihmettelyä illuminatien indoktrinoiman kansan keskuudessa. Täydellisen, saatanallisen diktatuurin luonnolliset jarrut ovat häviämässä pikavauhtia.

Saatanan edessä kestää vain Pyhän Jumalan Hengen täyttämä kristitty. Raamattu kehottaakin uskovia koettelemaan itseään:

Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta. (2.Kor 13:5).

Takaisin Osmon kotisivulle