Ranskan vallankumouksella on pitkä esihistoria. Suunnitelma siitä oli laadittu koko maailman tulevaisuutta varten, ja esitettiin ensimmäisen kerran salaseurojen jäsenille Strasbourgissa 1776. Haku: Adam Weishaupt tai Illuminati.

Ranskan katolinen kansa oli käynyt pitkän ja katkeran taistelun hävittääkseen "kerettiläiset" kristityt ja karkottaakseen hugenotit maasta. Kun viimeiset 200.000 hugenottia lähtivät maasta, ei maahan jäänyt sen enempää viisaita johtajia kuin osaavia työntekijöitäkään. Maa oli ollut moraalisessa vararikossa "Aurinkokuningas" Ludwig XIV hallituskaudesta saakka, eikä kukaan enää tiennyt, miten maa ja kansa voitaisiin nostaa jaloilleen. Kun Adam Weishauptin perustama salaseura Illuminati tarjosi ratkaisuksi ihmiskunnalle ominaista väkivaltaista vaihtoehtoa, se meni läpi ja vallankumous alkoi.

Vallankumouksen iskulause oli "Vapaus, veljeys ja tasa-arvo tai kuolema", mutta se oli vain iskulause, ei ohjelma. Vallankumouksen tavoiteohjelma oli esitetty Strasbourgissa 1776 ja se sisälsi kuusi kohtaa siitä, miten vanha "regime" lakkautetaan:

1. Kuningasvallan ja kaiken laillisen hallituksen lakkauttaminen;

2. Yksityisen omistusoikeuden lakkauttaminen;

3. Perimysoikeuden lakkauttaminen;

4. Isänmaallisuuden lakkauttaminen;

5. Perheen lakkauttaminen avioliiton ja moraalin lakkauttamisen kautta sekä kasvattamalla ja kouluttamalla lapset valtion laitoksissa;

6. Kaiken uskonnon lakkauttaminen

Emmanuel Sieyesin luonnostelema "Ihmisen ja kansalaisen oikeuksien julistus" ei ollut seurausta Ranskan vallankumouksesta, vaan pyrkimyksestä olla edes teoriassa yhtä hyviä kuin Euroopasta hävitetyt "kerettiläiset", mutta ilman Jumalaa. Sieyesin julistus kyllä hyväksyttiin 1689 ja 1691, mutta se jäi kuolleeksi kirjaimeksi. Vuoden 1691 jälkeen kyse ei enää ollut vallankumouksesta vaan terrorismista, jonka oli nopeasti laajenemassa yleiseksi väkivallaksi kaikkia maan asukkaita vastaan. Yleinen asevelvollisuus tarvittiin koko maailman valloittamiseen tähtäävien suunnitelmien toteuttamiseksi.

Ihmisoikeuksien propagandaluontoisessa julistuksessakin ranskalaiset olivat auttamattomasti myöhässä. Luterilainen Ruotsikin oli yrittänyt lopettaa orjuuden valloittamaltaan Liivinmaalta jo kauan ennen Ranskan vallankumousta jonka takia se jo vuonna joutui 1700 sotaan Tanskaa, Saksia, Venäjää ja Puolaa vastaan. Orjuuden lopettaminen kulki koko ajan käsi kädessä "kerettiläisten" kristinuskon leviämisen kanssa. Ranskassa orjuuden kielto oli pelkkä propagandatemppu, sillä vallankumouksen ohjelman määräämä "tasa-arvo" teki kaikista valtion orjia. Asian tarkempi tarkastelu osoittaa, että vallankumous oli taantumusta, yritys estää se edistys, jota "kerettiläisten" voittokulku oli Rooman orjille tuonut.

Vuoden 1692 keväällä Ranska aloitti sodan Itävaltaa vastaan. Sota suuntasi väkivallan ulkomaille ja johtoon nousi Napoleon. Hänen päämääränsä oli kuitenkin sama, kuin kaikilla muillakin maailman herruuden tavoittelijoilla: Jerusalemin valloitus. Sitä varten Napoleon hankki valtavan laivaston ja purjehti Egyptiin, josta hänen joukkonsa etenivät Israelille luvatulle maalle. Israelin maalle päästyään Napoleon kutsui hebrealaisia muuttamaan maahan. Näin hän tuli aloittaneeksi poliittisen sionismin.

Napoleonin Israelin sotaretki meni mönkään, kun Englannin laivasto amiraali Nelsonin johdolla upotti melkein kaikki Ranskan sotalaivat "Palestiinan" rannikolla. Sitten armelias Englanti kuljetti jäljelle jääneet ranskalaiset takaisin Ranskaan.

Ranskan vallankumouksen terrorihallinto syytti Ranskan terrorihallinnosta niitä, jotka eivät lähteneet tukemaan Ranskan terrorihallintoa eli Uuden Ajan Suunnitelmaa. Katoliset kirkot kansallistettiin. Varsinainen kristinusko kiellettiin, vaikka sitä ei enää maasta löytynytkään. Viimeiset hugenotitkin olivat lähteneet jo 1685. Raamattuja kerättiin pois kansalta ja poltettiin virallista halveksuntaa osoittaen. Kristinuskon vastaisia kultteja ei kielletty.

Uskonnolliset lait uudistettiin 17.06.1793 niin, ettei kuuluminen katoliseen kirkkoon ollut enää pakollista. Tämä tarkoitti vain vapautusta katolisesta uskonnosta, ei uskonnonvapautta. Lokakuun viidentenä 1793 annettiin laki kalenterimuutoksesta, jolla seitsenpäiväinen viikko korvattiin kymmenpäiväisiin jaksoihin jaetuilla kuukausilla, koska seitsenpäiväinen viikko on Raamatusta (kursiivi Otavan käytännön mukainen). Samalla muutettiin kuukausien nimet. Marraskuun kymmenentenä 1793 Notre Damen kirkon Mariapatsas vaihdettiin "Ranskan kansan jumalattaren", Vapauden, patsaaseen, alttarilla paloi "Totuuden soihtu", papittaret lausuivat: "Tule pyhä Vapaus. Asu tässä temppelissä. Tule Ranskan kansan jumala". Pariisin läpi talutettiin papin vaatteisiin puettua aasia paikalle, jossa aloitettiin katolisen kirkon käyttämien kirjojen polttaminen. Näistä vain osa oli Raamattuja, sillä katolinen kirkko itse oli tehnyt kaiken voitavansa estääkseen raamattuja pääsemästä kansan käsiin. Kirkot suljettiin 24.11.1793 ellei niitä oltu muutettu uuden "Vapauden ja Järjen" uskonnon temppeleiksi

Ne kirkot, jotka omaksuivat uuden valtionuskonnon, ja alkoivat sitä levittää, saivat jatkaa toimintaansa - uuden isännän palveluksessa tietysti. Tämä pelasti rakennukset, mutta ei sieluja eikä ihmisyyttä. Ranskalaiset tulivat yhä raaemmaksi ja giljotiinille määrättyjen lukumäärät kasvoivat dekaadeittain (kymmenpäiväkausittain).

Raamattuja ja kirkollisia kirjoja poltettiin Ranskassa kolmen ja puolen vuoden ajan - vuoden 1793 marraskuusta vuoden 1797 kesään saakka, mutta sitten Raamattu tunnustettiin "protestantismin" Pyhäksi kirjaksi. Syyskuussa kirkkojen toiminta alkoi uudestaan, mutta taistelu katolista kirkkoa vastaan jatkui. Vuonna 1798 se sai "kuolettavan haavan", josta se toipui, osallistuakseen "Viimeiseen taistoon" Ilmestyskirjan 17 luvun mukaan Jumalasta luopuneiden henkivaltojen puolella.

Ranskalaisilla ei ollut mitään käsitystä siitä, miten hyvin vallankumous oli organisoitu. Terrori kuitenkin päättyi ennen kuin tavoite - väkiluvun puolittaminen - oli saavutettu, sillä vallankumous söi johtajansa. Organisaattorit riitautuivat keskenään ja pian he, yksi toisensa jälkeen joutuivat giljotiinille - omiensa tapettaviksi. He tiesivät kyllä, että näin tulisi käymään, mutta heillä - ja vähiten juuri heillä - oli voimaa taistella Saatanan valtaa vastaan. Vallankumouksen järjestäjiä oli lopulta hyvin vähän. Vannoutuneitten kapinallisten kuoltua katolinen kirkko nosti päätään, ja jatkoi entistä meininkiään oppitunnista mitään oppimatta.

Kansankiihottajien yllytyksestä ranskalaiset suorittivat kolme valtausta:

Nämä kolme tapahtumaa olivat lähtökohta yleisen terrorismin kaudelle, joka alkoi syyskuussa 1792 suoritetuilla joukkomurhilla. Terrorismin valtakautta vallankumouksen johtajat kutsuivat "Uudeksi vapauden Aikakaudeksi".

Paholaisen tavoite on saattaa kaikki maailman kansat saman valtikan alle Jumalan valtakunnan tulon estämiseksi. Ensimmäiseksi Napoleon halusi Jerusalemin, koska Jerusalemilla on symbolinen merkitys, onhan se "Suuren Kuninkaan kaupunki". Se ei kuitenkaan onnistunut turkkilaisten ja englantilaisten vastustuksen tähden. Suutuksissaan Napoleon tappoi kolme tuhatta turkkilaista panttivankia Välimeren ja Jerusalemin välimailla.

Manner-Euroopan valloitus sujui Napoleonilta helposti, sillä kristityt oli hävitetty Euroopasta jo ennen Napoleonia. Ranska oli karkottanut viimeiset hugenotit 1685, luterilainen Saksa tarjosi kirkkoa kristinuskon korvikkeeksi ja niin edelleen. Jonkinlainen uskonnonvapaus oli olemassa vain turkkilaisten vallan alla Transilvaniassa, Hollannissa ja Preussissa. Hollannin ja Preussin valloitus kävi kuitenkin helposti, jonka jälkeen jäljellä oli vain Englanti sekä Venäjä, jossa kristittyjä oli vain vähän.

Suuri osa Euroopassa vainotuista kristityistä oli paennut Englantiin, ja sen Atlantin takaisiin siirtokuntiin Amerikoissa. Englannin valloittaminen olisi avannut tien miltei koko maailman kristikunnan hävittämiselle yhdellä kertaa. Mutta tiellä oli esteitä. Tshekeistä paenneet Moravian veljet olivat saaneet aikaan kristinuskon uuden tulemisen Englannissa, Irlannissa, Karibian meren saarilla, Suomessa, Baltian maissa ja Venäjällä. Moravian Veljesseurakunnat olivat myös aloittaneet lähetystyön Grönlannissa, Surinamissa, Amerikan intiaanien keskuudessa, Kalmykkien keskuudessa, Labradorin niemimaalla ja Englannissa olivat Metodismin perustajat heidän ohjauksessaan tulleet elävään uskoon, jonka jälkeen Metodismi nousi Englantilaisen kristikunnan lippulaivaksi, joka vei kristikunnan kaikkialle, minne englantilaiset menivät. Kristinuskon vastaisessa taistelussa Englannin valloitus olisi siis ollut paholaiselle ensiarvoisen tärkeä voitto. Vaakalaudalla oli myös Amerikan kohtalo, sillä vaikka englantilaiset olivatkin voittaneet Ranskan Pohjois-Amerikan ranskalais-englantilaisissa sodissa, oli heillä siellä vieläkin vahva asema.

On väärin sanoa Ranskan vallankumouksen ideologian viemistä yksinomaan Napoleonin miekkalähetykseksi, sillä Ranskan vallankumouksen järjestäjät - "edistykselliset" salaseurat jatkavat samaa työtä vielä nytkin, eikä kohdemaana ole pelkkä Eurooppa vaan koko maailma - globalisaation nimissä.

Napoleon todella vaati Euroopan maita katkaisemaan kauppayhteytensä Englannin kanssa, mutta ei hän Englantia saartamaan pystynyt. Siihen hänen laivastonsa oli aivan heikko. Nelson oli jo Ranskan Israel-sotaretken aikana tuhonnut Napoleonin Välimeren laivaston, ja Atlantilla tilanne oli Ranskan kannalta vielä surkeampi. Atlantti oli Englannin sisämeri, eikä saartoyritys onnistunut.

Vuonna 1801 Venäjällä keisariksi julistettu Aleksanteri I oli suuren luokan uudistaja, jonka rinnalla Napoleon näytti pelkältä korsikalaiselta merirosvolta. Napoleonin tarkoituksena oli estää Venäjän uudistuminen ja nousu sivistyneeksi suurvallaksi. Napoleonin maahan tuoma armeija oli kuitenkin liian suuri, noin 600.000 miestä, eikä Ranska pystynyt sitä muonittamaan. Tiettömässä ja harvaanasutussa maassa ei myöskään ryöstelyllä saatu näin suurta armeijaa muonitettua. Maahantunkeutujan suurimmaksi saavutukseksi jäi katsella Moskovan paloa Varpusvuorelta, nykyisen yliopiston mäeltä Moskova-joen rannalta, jos se nyt ketään lämmitti.

Samana päivänä, jolloin Napoleon istui Vilnassa rekeen poistuakseen Venäjän keisarikunnasta, allekirjoitti Aleksanteri I määräyksen Venäjän raamattuseuran perustamisesta.

Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf (1796-1806) teki aivan oikean ratkaisun kieltäytyessään kauppasaarrosta Englantia vastaan. Hän oli oikeassa myös siinä, että hän näki Napoleonin osana Ilmestyskirjan tapahtumia. Ei ole vielä pitkä aika siitä, kun Ranskan presidentti Jacques Chirac sanoi, että "EU:n perustuslaki vie Ranskan vallankumouksen päätökseen".

Ruotsin kuninkaan kunnioitettava teko maksoi hänelle kruunun verran. Tanska, Ruotsi ja Venäjä hyökkäsivät, ja ruotsalaiset sotapäälliköt erottivat kuninkaansa 1809.

Ruotsin kannalta Viapori oli heikko lenkki, mutta se ei ollut linnoituksen vaan päällikköjen syytä. Suomelle siirtyminen Ruotsin hallinnasta oli askel poliittiseen itsenäisyyteen. Mahdollisesti myös antautumisasiakirjat allekirjoittaneet sotilaat ymmärsivät tämän, sillä muilla syillä antautumista on vaikea selittää.

Ranska oli tuhonnut hugenotit, työteliäimmän ja kyvykkäimmän kansanosan parisataa vuotta kestäneissä taisteluissa ja ajanut loput hugenotit maanpakoon Aurinkokuningas Louis XIV aikana. Hugenottien karkotus rikastutti Hollantia ja Englantia, mutta köyhdytti Ranskaa. Sotaisat yritykset Hollannin hugenottien hävittämiseksi maksoivat myös paljon. Otavan kirjantekijöillä näyttää olevan aivan eri selitys Ranskan rappioon.

Hugenotteja on aina pilkattu siitä, että he olivat työteliäitä. No, siitä syystä ei jäljelle jääneitä ranskalaisia toki voi pilkata. Saunaakaan ranskalaisilla ei ollut, vaan hajut peitettiin hajuvesien alle.

Otavan historian selittäjät jättävät kokonaan kertomatta Ranskan vallankumouksen organisoineitten salaseurojen huolelliset valmistelutyöt ja kansankiihottajien toiminnan vielä vallankumouksen kestäessäkin. Etsi lisätietoa esimerkiksi Wikipediasta. Hakusanoina Adam Weishaupt, Illuminati, jakobiinit jne.

Otava esittää osia "Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen keskeisistä kohdista". Julistus oli propagandajulistus, eikä sitä ole koskaan noudatettu missään Ranskan vallankumouksen ideologiaa toteuttaneessa maassa. Varsinainen tavoiteohjelma oli julistettu jo vuonna 1776 Illuminati salaseuran kokouksessa. Sen mukaan vallankumouksen keskeiset tavoitteet ovat:

1. Kuningasvallan ja kaiken laillisen hallituksen lakkauttaminen;

2. Yksityisen omistusoikeuden lakkauttaminen;

3. Perimysoikeuden lakkauttaminen;

4. Isänmaallisuuden lakkauttaminen;

5. Perheen lakkauttaminen avioliiton ja moraalin lakkauttamisen kautta sekä kasvattamalla ja kouluttamalla lapset valtion laitoksissa;

6. Kaiken uskonnon lakkauttaminen

Ranskan, Venäjän, Kambodzhan, Kiinan, Kongon demokraattisen tasavallan, Albanian ym. vallankumoukset eivät suinkaan ole toteuttaneet "ihmisoikeuksien julistusta", vaan salaseurojen ja niiden julkkisjärjestöjen, kuten kommunistisen puolueen ohjelmia. Tulokset puhuvat enemmän kuin julistukset.

Hirmuhallinto on vallankumouksellinen ase, jota käytetään kansan nujertamiseksi. Kun laittomuus viedään tarpeeksi pitkälle, kansa suostuu melkein mihin tahansa paimentamiseen, jos siitä luvataan "rauhaisat ja turvalliset olot". Nykymaailmassa tämä periaate on laajasti käytössä ja se tunnetaan myös iskulauseena "kriisi on tilaisuus". Luomalla erilaisia kriisejä ihmisen perusoikeuksia poljetaan yhä raaemmin. Ranskassa hirmuhallinto valmisti tietä Napoleonille - ja hänen valtaisille sotaisille hankkeilleen.

Otavan HISTORIAN TUULET, osa 7, jättää kertomatta miten perusteellisesti Illuminati olivat valmistelleet oman hyökkäyksensä Jumalaa, hänen kansaansa ja hänen tuntemistaan vastaan. Kaiken entisen lakkauttamisella on kuitenkin selvä päämäärä, Saatanallisen maailmanvallan perustaminen, vaikkei sitä Strasbourgissa vuonna 1776 esitetyssä tavoiteohjelmassa kerrottukaan, ei edes salaseuran omille jäsenille. Se tuli kuitenkin ilmi, ensin ateismin nimellä, ja kun ateismin nimissä oli kirkkokin lakkautettu, sen tilalle tuli uusi uskonto, "Järjen palvonta".

Raamatun alkulehdillä sanotaan, että käärme oli viisain kedon eläimistä. (Suomalaisessa m. 1933 käännöksessä erheellisesti "kavalin"). Viisauden yläpuolella on kuitenkin totuus, rakkaus ja elämä - Jumala itse. Luodulle eläimelle annetun ominaisuuden palvonta oli siis kapinaa Jumalaa vastaan eikä se jäänyt pelkäksi "Järjen" palvonnaksi. Raamattuja ruvettiin polttamaan, sillä se joka tappaa ihmisen sotii myös Raamattua vastaan. Tavallisesti ensin tapetaan uskovia, mutta kun niitä ei maasta enää löytynyt, kelpasivat giljotiinin ruuaksi muutkin.

Otavan otsikko on harhaanjohtava. Suomessa asuva kansa on ollut Idän ja Lännen, tai oikeammin latinalaisen Rooman ja kreikankielisen Rooman eli Bysantin ideologisen ja valtiollisen taistelun näyttämönä jo tuhat vuotta.

Väite "häikäilemättömän vallanhimoisesta Napoleonista" on myös harhaanjohtava. Napoleon oli levittämässä uskontoaan Ranskan vallankumouksen taustavoimien laskuun.

Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf hallitsi vuosina 1796-1809. Otavan esittämät vuosiluvut ovat hänen syntymä- ja kuolinvuotensa. Sotilaat erottivat Kustaan kyllästyneenä hänen velttoon sotapolitiikkaansa, mikä Suomen kannalta oli kuitenkin edullista. Suomen ruotsalaistunut yläluokka olisi kyllä tahtonut pysyä Ruotsin vallan alla ja jopa edistää ruotsalaista kulttuurirasismia Suomessa, mutta Kustaa oli tässäkin raamatullisilla linjoilla: jokainen kansa ansaitsee oman kulttuurinsa. Onneksi myös Venäjän tsaari Aleksanteri I oli samaa mieltä, mikä muuten johti lopulta hänen ja Napoleonin välirikkoon.

(Ps/2008-11-19): Huomaa, miten Jumala palkitsi Ruotsin, joka ei ryhtynyt "Antikristuksen" prototyypin mukana Englannin kristikuntaa kaatamaan. Ruotsi on saanut olla sodista syrjässä jo parisataa vuotta. Mutta kun Jumala parantaa, hän tekee senkin omien sääntöjensä mukaan: Suomi otettiin Ruotsilta pois, sillä olihan varastettu tavara palautettava, ennen kuin siunaukset saattoivat tulla)

Kustaa IV Adolfista Otavan kirjantekijät kirjoittavat: "Lisäksi Kustaa Adolf vihasi henkilökohtaisesti Ranskan keisaria, jota hän piti Ilmestyskirjan petona. Itse hän kuvitteli olevansa Raamatussa mainittu Pohjolan kuningas, joka kukistaa pedon." (kursiivi Otavan)

Raamattu tuntee käsitteen pohjoisesta kuninkaasta, joka lähtee sotaan Israelia vastaan; katso esim. Hes 38:1-39:29. Raamatun kertomuksessa tämä pohjoisesta tuleva kuningas kuitenkin kuolee Israelin vuorille; on varsin vähän uskottavaa, että Ruotsin kuningas olisi samaistanut itsensä tähän Hesekielin ja Danielin kirjassa mainittuun petoon, josta Danielin kirjassa nimenomaan sanotaan, että "Hän pystyttää hovitelttansa meren ja pyhäkön ihanan vuoren välille. Mutta hänen loppunsa tulee. eikä häntä auta kukaan", kts. Dan 11:45. Napoleoniin ennustus taas sopi erinomaisesti, sillä hän todella pystytti hovitelttansa Välimeren ja Jerusalemin välille, mutta sai takkiinsa niin turkkilaisilta kuin englantilaisiltakin, jotka lopulta veivät hänet Sankt Helenan saarelle kuolemaan.

Suomalaisessa vuoden 1933 kirkkoraamatussa on hebreankielinen teksti käännetty Pohjan kuninkaaksi. Siinä käytetty iso kirjainkin on liikaa. Tekstissä puhutaan lopun ajalla käytävistä pohjoisen ja etelän kuninkaan välisistä sodista, mutta silloin on kyse siitä, mikä on pohjoinen ja etelä Jerusalemista katsottuna. Makkabealaissodissa pohjoista tulivat Seleukidien kuninkaat Pergamon kuninkaan tukemina ja etelästä ptolemaiolaiset kuninkaat. Lopun aikana jälleenrakennetun Israelin kimpussa häärivät entisten tekijäin jälkeläiset, jotka siis tunnistetaan ilmansuuntien perusteella.

Puhe Napoleonia vihaavasta Kustaa Adolfista on New Age-oppien mukaista Uuden Maailmanjärjestyksen mukaista syytetekstiä. Siitäkin kannattaa olla tietoinen, vaikka emme tässä siihen tämän enemmän puuttuisikaan.

Ruotsin vallan aikana Suomessa olevat joukot olivat Ruotsin sotajoukkoja, ei Suomen. Indoeurooppalaisessa rasismissaan Otava ei kuitenkaan suostu kertomaan, että Ruotsin sotajoukot perääntyivät, vaan kertoo, että "Suomen sotajoukot olivat huonosti …"

Oppikirjan sivulla 23 on Aleksanteri I kuva ja siinä teksti: "Aleksanteri I:stä tuli vanhemmiten vanhoillinen, eikä hän suostunut kutsumaan valtiopäiviä enää uudestaan koolle. Porvoon valtiopäivien jälkeen seuraavat valtiopäivät pidettiin vasta 54 vuoden kuluttua."

Otavan teksti on kuin suoraan valheen ammattilaisten mallivihkosta. Ensinnäkin, Aleksanteri poistui historian näyttämöltä syksyllä 1825 olosuhteissa, joita ei ole koskaan selvitetty. Porvoon valtiopäivät pidettiin vuonna 1809, joten ainakaan Aleksanteri ei ole syypää siihen, ettei seuraavia valtiopäiviä Suomessa pidetty ennen kuin "54 vuoden kuluttua". (Ainakin E.F.R. Elon laskuopin mukaan 1825-1809=16). Toisaalta, Aleksanteri I:n seuraaja Nikolai I oli todella taantumuksellinen hallitsija; mutta sitähän Otavan oppikirja ei mainitse, koska Nikolai lakkautti Aleksanteri I:n myöntämän Venäjän Raamattuseuran lupakirjan, mikä lykkäsi venäjänkielisen Raamatun julkaisemista vuosikymmenien päähän. (Aleksanteri I aikana Venäjä ehti saada vain Uuden Testamentin).

Otavan viha keisari Aleksanteri I kohtaan selittynee juuri sillä, että Aleksanterin uudistukset johtuivat hänen kristillisestä uskostaan. Aleksanteri oli etsinyt kristinuskon perusteita valtaantulostaan alkaen, mutta vasta Barbara Krüdener Liivinmaalta ohjasi hänet Vapahtajan armoistuimen eteen. Barbara itse oli tullut uskoon tilatessaan saappaita herrhutilaiselta suutarilta Riiassa.

Ranskan vallankumoukseen syntyyn vaikuttaneet opit olivat Saksassa levinneet nimellä "Aufklärung" eli valistus. Valistuksen tärkein väite oli sama, kuin Ranskan uususkonto, "Järjen" palvonta. Tämä oppi oli myös kyllästänyt Tarton yliopiston teologisen tiedekunnan niin, että Tartosta valmistuneet luterilaiset papit olivat jumalankielteisiä, vaikka esiintyivätkin Jumalan nimissä. Aleksanterin mielestä valistukselle piti riittää sen hallussa jo olevat oppituolit ja niin hän ajoi Saatanan profeetat pois Tarton yliopiston teologisesta tiedekunnasta ja korvasi heidät pietisteillä. Ikävä vain, että pietistit olivat menettäneet suolansa jo kauan sitä ennen, ja tulleet yhtä "valistuneiksi" kuin valheen ammattilaiset konsanaan.