Koulurauha hävitettiin iskulauseella "Ei saa kieltää" noin 40 vuotta sitten. "Eduskunnan radion" antaman tulisuojan turvissa meillä ja muutamissa muissakin pienissä, nähtävästi alasajettaviksi määrätyissä maissa laadittiin lakeja, joilla myös kotien mahdollisuutta lasten kasvattamiseen rajusti leikattiin. Tuloksena oli koulu, jossa opettajat eivät ole enää uskaltaneet puuttua hellanlettujen tekemisiin. Opettajat joutuivat katselemaan syrjästä, usein itku kurkussa, kuinka kaikkein röyhkeimmät hellanletut tekivät henkistä väkivaltaa muille oppilaille opettajien voimatta puuttua asiaan.

Koulurauhan hävittämisestä kärsivät eniten ystävälliset, hiljaiset ja muutenkin viisaat oppilaat. Lapsikin tietää, että kun roistot riehuvat, on parasta pysyä hiljaa. Opiskelu luokassa, jossa öykkärit elämöivät tietysti häiriintyi, mutta kotonahan me olemme ennenkin varsinaisen opiskelutyön tehneet. Mutta vieläkin enemmän kuin opetus, koulurauhan menetyksestä kärsi kasvatus. Samalla syntyi aivan uusi oppilaskasti, se, joka melun ja tappelun, ja samanaikaisesti opetuksen nimellä tarjoillun propagandan ja "asennekasvatuksen" keskellä ei jaksanut keskittyä opiskeluunsa ollenkaan.

Jos koulun antamaa kasvatusta olisi mitattu entisillä mittareilla, olisivat mittarit näyttäneet pakkasasteita. Mutta jo Kekkosen aikana mittarit käännettiin. Mittarin miinusmerkki vaihdettiin plussaksi, ja plussa miinukseksi. Tempulla koulun raaistava vaikutus saatiin näyttämään edistykseltä ja sivistävä vaikutus taantumukselta.

Kun nyt koulu jo useamman vuosikymmenen ajan on saanut rauhassa kiusata oppilaita ja opettajia, on sitäkin ihmeellisempää, että nyt koulu on yht'äkkiä kiinnostunut koulukiusaamisesta. Oliko koulu tekemässä parannusta, vai mistä oikein oli kyse? Koulukirjoissa ei ollut tapahtunut mitään muutosta parempaan, opetukselle vahingolliset tuntijaot eivät olleet muuttuneet, mutta yksi muutos oli jo tapahtunut: Koulu, joka ennen niin avoimen röyhkeästi oli kehunut sosialismia, oli Neuvostoliiton konkurssin jälkeen alkanut markkinoida sosialismia toisin, ensi silmäyksellä vähemmän aggressiivisin keinoin. Häiriköintiä avoimesti tukeneiden puolueiden alennustila on siis tuonut tilapäistä parannusta koulujen toimintaan.

Keväällä 2007 koteihin levitetyissä kyselykaavakkeissa kyseltiin kasvattajien mielipiteitä kouluun liittyvistä asioista. Koulukiusaaminen kaavakkeessa mainittiin, koulun vuosikertomuksessa se oli jo pääpuheenaihe, syksyllä koulu järjesti agitaatiotilaisuuden koulukiusaamisesta ja vanhempainillassa jaettiin vanhemmille koulukiusaamista koskeva opetussuunnitelman liite. Sama kampanja jatkuu yhä radiossa, naistenlehdissä ja ties missä.

Jotain oli siis alkanut tapahtua. Oliko viisari mennyt liian paljon miinukselle, vai oliko ohjelmassa siirretty uuteen vaiheeseen? Mitenkäs se nyt on, jos kolmekymmentä vuotta sitten on kasvatus laiminlyöty niin mitenkähän ne aikovat asiaan puuttua? Kun ne 2007-10-15 taas puhuivat siitä koulukiusaamisesta, tällä kertaa radiossa klo 16 jälkeen, alkoi asia valjeta. Seuraavana aamuna sama juttu koulukiusaamisesta toistettiin taas ja koodisanasta "nollatoleranssi" tiesin heti, mistä oli kyse.

Nyt koulu tarjoaa koulukiusaamisen lääkkeeksi "Opetusohjelman liitteessä" esitettyä ratkaisumallia, mutta katsotaan ensin vähän sitä, miten koulu vuosien 1920-1970 välillä vaihtoi tavoiteohjelmansa.

Suomi tuli itsenäiseksi 1917 Jumalan armosta. Muutamaa vuotta myöhemmin kansakoulujen opettajakirjastoihin jaettiin kouluhallituksen tuella Jan Amos Komenskin kirjaa Suuri Opetusoppi. Tshekkiläisen "kerettiläisen" pakolaisseurakunnan piispan ja nykyaikaisen koululaitoksen isän opetusopin päämäärä oli Hengellinen ihminen, jossa on muutakin kuin sukupuolivietti.

Komenski, latinalaiselta nimeltään "Comenius", nimitti oppijärjestelmäänsä pansofiaksi, yleiseksi viisaudeksi. Huomaa, että viisaus on enemmän kuin tieto. Viisaus ei kiellä ruumiin tarpeita, mutta Comenius ei lähetä opettajia apinoille banaaneja syöttämään. Ihminen on täysikasvuinen vasta, kun hänellä on täysin kehittynyt hengellinen kyky vaeltaa Jumalan yhteydessä. Siksi myös opetuksen ja kasvatuksen tulee palvella sielun (psyken) kehitystä tarjoamalla tässä maailmassa tarpeelliset perustaidot ja kylvää ne hengellisen elämän siemenet, joista Pyhän Hengen vaikutuksesta Uusi, hengellinen ihminen syntyy. Komenskin koulussa ihmistä käsitellään siis kokonaisuutena, jolla on biologinen elämä (bios), sielullisen elämä (psihi) ja hengellinen elämä (zoi).

Koulun luopui kasvatuksesta poliittisista syistä. Nykyaikaisen koululaitoksen perustajien - Comeniuksen ja muiden - kasvatusihanteet vaihdettiin, koska ne eivät sopineet yhteen "edistyksellisten voimien" pyrkimyksien kanssa. Neuvostoliiton kanssa Suomi kävi sodan väkivaltaista ateismin pakkosyöttöä vastaan. Sota hävittiin. Seuraava hyökkäyksen aloitti YyKoo. Maailmanjärjestöön liittyminen toi mukanaan sen opit. Yhdysvalloissa sosialistit julkaisivat vuonna 1933 Humanistisen manifestin, jonka pääsisältönä oli hyökkäys kristinuskoa vastaan. Yksi sen 33 allekirjoittajista oli valtiollisten koulujen pääideologi John Dewey.

UNESCON ensimmäisen pääsihteerin ohjelmapuheessa The Coming New Religion of Humanism (Uuden uskonnon, humanismin tulo) vaadittiin "hyvän ja pahan kategorioiden vaihtoa", mikä tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että Jumalan lain tilalle piti saada Saatanan laki. Kaikista rällästäjistä ja häiriköistä tuli poliitikkojen suosikkeja, joihin opettajat eikä kukaan muukaan uskaltanut koskea. Häiriköt oli kohotettu jumalallisen ylhäisyyden ja koskemattomuuden kunnia-aitioon.

Nyt koulu on huono. Joku päivä sitten kolmatta vuotta koulussa englantia lukeva tyttäreni kysyi, mitä sana "down" tarkoittaa. Kysymys aiheutui siitä, että hän pelasi englanninkielistä tietokonepeliä. Niinpä niin. Sana "down" tarkoittaa "alas" ja sana "up" ylös". Tietokoneen näppäimistössä niillä on omat painikkeensakin.

Vaikka koulu on huono, se yrittää pettää sekä lapsia, että lasten vanhempia antamalla huonoista opiskelutuloksista hyviä arvosanoja. Hyvän ja pahan kategoriat on siis vaihdettu. Kokeissa tyttö saa tavan takaa ihan kelpo numeroita, eikä todistuksen arvosanakaan kerro koulutuksen todellisesta tilasta mitään.

Ratkaisuehdotuksen laatijat eivät näytä ollenkaan ymmärtävän sellaista asiaa, kuin kasvatus. Lasta kasvatetaan oikeasti siten, että torjuttavia toimintamalleja torjutaan kymmeniä ja satoja kertoja, ennen kuin tulosta alkaa näkyä. Maitolasi kaatuu ensimmäisten ikävuosien aikana satoja kertoja pöydälle, pikkuiset käyvät toistensa kimppuun useita kertoja päivässä ja aina on aikaisten oltava valmiina auttamaan ensin parkujaa, ja sitten sitä, jolle hyväksyttävä käyttäytymismalli ei ole vielä valjennut. Mutta opetusohjelman liitteessä kaikki on toisin. Opettaja, jolle ratkaisumallissa annetaan tuomarin osa, lähtee tuomitsemaan lasta ja lasten vanhempia, jotka eivät ole riittävän hyvin kasvattaneet lastaan.

Ratkaisumallissa lasten keskinäisten ongelmien selvittely yritetään hoidella myös ilman anteeksipyyntöjä ja anteeksiantoa. Ilman Jumalaa tapahtuva "sovittelu" on kyllä kaikille tuttu menettelytapa, mutta se on petojen maailmasta. Esimerkiksi käy hyvin talvi- tai jatkosota. Isompi peto tekee pienemmälle niin paljon pahaa, kuin pystyy ja tarpeelliseksi näkee, tekee sitten "rauhan" ja vaatii sitten väkivaltansa kohteelta jos joltisenkinlaisia "rakkauden" osoituksia, hyvien "suhteiden" lisäksi. Ihmisille petojen ratkaisumalleja ei pitäisi opettaa, ihmiset näyttävät tuntevan ne aivan liiaksi hyvin muutenkin.

Omat pienet riitansa lapset ratkaisevat paremmin ilman vanhempien neuvoja. Se, mitä vanhemmat voivat tehdä, on erottaa taistelevat osapuolet tarvittaessa ja pitämällä pelin säännöt aina muistissa. Mutta jos lasten leikki on jo muuttunut petojen leikiksi eli alistamiseksi ja vallan tavoitteluksi, ei sovittelu ilman katumista ja anteeksipyyntöä ole mahdollista. Radiossa esitetty versio koulukiusaamisen saattamisesta pois päiväjärjestyksestä "nollatoleranssin" mukaan on silti oikein, ja se on myös helposti saavutettavissa. Riittää, kun koulurauha palautetaan luokkaan.

Mutta tässähän se ongelma onkin. Jos opettaja ei pysty, tai hänen ei anneta pitää luokan meluisia oppilaita kurissa, niin oppialaiden vanhempien oikeudenomistajina tulisi häätää sellaiset opettajat pois, tai ottaa lapset pois häiriköivästä koulusta. Se, että koulu yrittää nyt päästä tuomariksi itse aiheuttamansa sekasortoisen tilanteen varjolla, kertoo siitä, että koulu ei ole ainoastaan luopunut kasvatuksesta, vaan käyttää oppivelvollisuutta lasten raaistamiseen, vaikka monet vanhemmat vielä luulevatkin, että koulu sivistää lapsia, ja tekee sen työn, jonka he rahan perässä juostessaan ovat jättäneet tekemättä.

Vihamielisen toiminnan kohde ei ole velvollinen muuhun, kuin kuulemaan katujan tunnustuksen ja katumuksen ja senkin vain kristinuskon vaatimuksesta. Jos opettaja tai muu "sovittelija" yrittää kulkea aidan yli muuta tietä, hän on pahantekijän rikostoveri.

Parkkuun kyläkoulussa vanhemmille jaetussa opetussuunnitelman liitteessä opettaja asettaa itsensä oppilaan vanhempien yläpuolelle ja tuomariksi asiassa, jonka hän itse on jättänyt tekemättä. Jos koulu ei pysty takaamaan koulurauhaa oppilaita syyllistämättä, niin olisiko oppilaitten vanhempien tultava lapsen mukana luokkaan estämään tämän luontaista esiintymisintoa ja ohjaamaan häntä hyväksyttäväksi sovittuun käyttäytymiseen. Eiköhän se ole koulun tehtävä. Jos koulu ei siihen pysty esimerkiksi koulutoimen organisaatiojohdon huipulta tulleiden vaatimusten tähden, pitäisi koulu lakkauttaa tai lasten vanhemmille ilmoittaa edes siitä, että meillä ei ole täällä enää pakottaa lapsia olemaan hiljaa oppitunnin aikana. Mutta voisiko opettaja pyytää vanhemmilta apua silloin, kun ongelmatilanne on syntynyt hänen oman organisaationsa puitteissa?

Jos opettajan ja lapsen suhde olisi oikea, me ostaisimme häneltä palvelut kuin maitokaupan tiskiltä, mutta kolhoosin koulussa kaikille syötetään asenteita, opiskelun ja kasvatuksen kustannuksella. Ja juuri siksi nyt meillä onkin paljon puhuttavaa siitä koulukiusaamisesta, joka on sisäänrakennettu opetusmenetelmiin, opetussuunnitelmiin ja oppikirjoihin. Vasta hiljakkoin plarailin Söderströmin Aikamatka maailman historiaan- nimistä opusta, ja ihmettelin miten paljon piilofasismia ja suoranaista fasismia siihen oli saatu mahtumaan. Israel on kirjasta kuin pyyhitty jo pois maailman kartalta, mutta fasisismin piilosymboli "vitsakimppu" löytyy kirjassa kuin Jallu Kallen sängystä.

Olen hyvin tietoinen opettajien roolista YyKoon alaisten järjestöjen määräysten toimeenpanijana. Älköön opettaja suuttuko siitä, että hänet on tunnistettu vihollisen rintamamieheksi. En minäkään ole suuttunut, vaikka toisaalta etsin keinoja sen kasvatustehtävän hoitamiseksi, jonka Luoja on minulle antanut, ja johon YyKoon alainen koululaitos ei pysty. Enhän minä maitokaupan myyjällekään suutu, jos asiallisen maitopurkin sisältö paljastuukin käärmeen kähyksi. Joku muu, kuin myyjä sen on sinne pannut. Vai olisiko sittenkin niin, että opettajat ovat sielunsa halusta mukana kaikessa siinä, mitä koulussa tänä päivänä tehdään?

Opetussuunnitelman liite on paljastava. Vanhemmat, jotka ongelmien hoidosta on syrjäytetty, pannaan vastuuseen koulun laiminlyönneistä ja pahoista töistä. Seuraava kampanjasta tehty huomio lienee kuitenkin paljastavin: Tuloksiin pyritään uhkauksin nollatoleranssista, mikä tarkoittaa sitä, että mitään kristillistä oppia anteeksiannosta ei suvaita. Termi on YyKoon kampanjasanastoa, joka englanninkielisissä teksteissä esiintyy nimellä Zero Tolerance. Termi kuuluu diktatuurivaltion termistöön, eikä sitä koskaan käytetä diktaattorista itsestään, vaan niistä, jotka diktaattori tahtoo nitistää.

Termistön alkuperä paljastaa, että lisää on tulossa. Nyt vannotaan espanjalaisten ja turkkilaisten johdolla Sivilisaatioiden Allianssin nimiin. Vuoden 2001 syksyllä alkoi kampanja, jonka tarkoituksena on lasten oikeuksien varjolla ohittaa lasten vanhempien kasvatustavoitteet ja lokakuun neljäntenä 2007 YK yleiskokous keräsi maailman poliittiset johtajat kehumaan uskontopolitiikkaansa ja "suvaitsevaisuuttaan". Vatikaanin edustajaa tuntui ne lahkolaiset kuitenkin pahasti hiertävän. Tavanomainen väite "kaikkien suurten uskontojen" tasavertaisuudesta kuultiin tällä kertaa Serbian edustajan suusta. Hän toisti myös hokemaa, ettei kenenkään pidä sanoa, että joku usko olisi "ainut tie". Tämäkin lauselma jätti Jeesuksen kokousväen ulkopuolelle, koska juuri Jeesus on juuri se tie, totuus ja elämä, joka vie perille. Mutta eipä siellä sitten yhtään Jeesusta tainnut ollakaan, ei edes pientä. Sekin baptistisaarnaajan tytär, joka paikalla Yhdysvaltojen edustajana esiintyi, lainasi puheessaan Ban Ki-moonin "opettajaa", Mawladi Rumia.

On uskomaton, että sellaiset herrat, kun mitä YK:n Uskontojen ja kulttuurien välisen "dialogin" tiimoilta oli kasaan haalittu, pyrkivät tekemään ihmisten uskomuksista samanarvoisia. Jos teollisuudessa kilpailu kiellettäisiin, kehitys pysähtyisi, ja jos urheilukilpailussa pelattaisiin sopupeli, sitä pidettäisiin rikoksena.

Islamilaisten huolena näytti olevan heidän uskontonsa länsimaissa saama negatiivinen huomio. Siinä onkin opettajilla kova urakka, kun saa lapset hyväksymään ihmisen murhan sen takia, että hän kääntää selkänsä Allahille ja kävelee Jeesuksen perässä taivaaseen. Ainakin suomalaiset oppikirjantekijät voivat röyhistellä rintaansa sillä, että he ovat saaneet islamin ja hinduismin ja kommunismin näyttämään "kuin ruusutarhalta" kristinuskoon verrattuna. Mutta paljon on vielä tekemättä. Lopulta ei-kristityille varmaan käy niin, että he ovat pitävinään kaikkia ideologioita tasavertaisina, varsinkin silloin, kun heidät siihen hengenmenon uhalla painostetaan. Ja ei kestäne kauan, ennen kuin YK:n uskontojen yhdistäjät panevat suomalaisen peruskoulun opetusohjelmat taas kerran uusiksi. On siinä opettajilla taas tekemistä vähäksi aikaa, kun hyvän ja pahan kategoriat taas kerran vaihdetaan.

Osmo Pöysti

2007-10-26/2007-10-28

PS. Kysymys nollatoleranssista vaatisi oman tarkastelunsa, mutta jo nyt kannattaa huomata, että kysymys on täydellisyydestä ja Jumalan pyhyydestä. Jumala, joka on pyhä, pyhä, pyhä ja asuu luoksepääsemättömässä kirkkaudessa, jota mikään saastainen ei voi lähestyä, ei todellakaan siedä mitään pahaa. Mutta hän on todellinen kasvattaja. Kun hän ottaa ihmisen kouluunsa, on tuloksena Uusi Ihminen, joka ei ainoastaan näe Jumalaa, vaan tulee Jumalan asunnoksi. Mutta Jumalakin on tarvinnut pari tuhatta vuotta siihen, että edes osasta ihmiskuntaa olisi tullut sitä, mitä hän odottaa, ennen kuin hän pistää tribunaalinsa pystyyn.

Jumala on se, joka määrittelee "hyvän ja pahan kategoriat". Jos opettaja lähtee määrittelemään uudestaan "hyvän ja pahan kategorioita", hän astuu kenkiin, jotka eivät ole hänen, ja liian isotkin ne hänelle ovat. Jos kenen, niin peruskoulun opettajan tulisi tietää, miten on käynyt niille, jotka sellaista ovat yrittäneet. Ja varoittaa niitä, jotka nyt ovat "en masse" yrittämässä sitä sen viimeisen kerran, joka heille on suotu sellaista yrittää.

PS2: Sain uuden kopion tekstissä mainitusta Opetussuunnitelman liitteestä. Sen kohdassa 2, Kiusaamistapausten käsittely, sanotaan ensiksi:

Oppilaiden keskinäisestä kiusanteosta päästään, kun ja jos koulurauha palautetaan. MITÄÄN MUUTA EI TARVITSE TEHDÄ. Opettajien harjoittamasta koulukiusaamisesta pääseminen on jo hyvin paljon vaikeampaa. Neuvostoliiton tapauksessakin siihen tarvittiin 70 vuotta, eikä siihen oppilaan vanhemmat voineet vaikuttaa kuin Jumalan apuun turvaamalla. Opetusohjelmiin ja oppikirjoihin sisäänrakennettu koulukiusaaminen on sitäkin hankalampaa. Mutta oppilaiden vanhemmille minä sanoisin, että Luojan kiitos, on kuitenkin yksi asia, jota Saatana pelkää: Jeesuksen Kristuksen ylistystä, sillä hänellä on valta kaikkien valtojen ja saatanallisten henkiolentojen yli.

Jos koulurauhaa ei palauteta, ei edes oppilaiden keskinäisestä kiusanteosta päästä. "Opetusohjelman liitteen" teksti jatkuu:

Yllä oleva teksti paljastaa kaikessa alastomuudessaan sen, miten koulu pyrkii korvaamaan kasvatuksen sotaoikeudella. Nollatoleranssiin perustuva sotaoikeus on kyllä yksinkertaista ja helppoa sille, jolla on mieletön valta takanaan, mutta kasvatukseen se ei sovellu ollenkaan. Raaka "kerrasta poikki" menettely on omiaan vain pahentamaan asioita. Asia tunnetaan kasvatusopin asiantuntijoiden kesken niin hyvin, ettei suoraan rangaistukseen siirtymistä voida selittää muuksi kuin tahalliseksi koulukiusaamisen edistämiseksi.

Kaikkien kiusaamistapausten arkistoiminen paljastaa lisää. Kaikissa totalitäärisissä valtioissa kerätään kaikista ihmisistä tietoja, joita voidaan käyttää ihmisen tuhoamiseen silloin, kun mitään todellista syytä ihmisen tuhoamiseen ei löydy. Opettaja ei ehkä itse ymmärrä, minkä takia hänestä tehdään ilmiantajaa. Vaihtoehto ilmiantajan roolille olisi kasvattajan tehtävät, mutta Uuden Maailmanjärjestyksen arkkitehtuuriin ei se sovellu siitä yksinkertaisesta syystä, että kasvattajalle on annettava valta hoitaa itse kasvatustehtävänsä, esimerkiksi pitämällä yllä järjestystä koulutunnin aikana, mutta Uuden Maailmanjärjestyksen kuvioissa kaikki langat johdetaan Uuden Maailmanjärjestyksen päämajaan, ihan Saatanan valtaistuimelle asti.

Kiusatulle saattaa olla kiusaamista jo se, että opettaja tuo kiusaajan hänen eteensä katumattomana ja ikään kuin yhdenvertaisena hänen eteensä. Ennen nokikkain asettamista kasvattajan tulee tarkistaa, onko kiusaaja halukas pyytämään tekoaan anteeksi vai ei.

Kasvatus sisältää aina katumuksen, kontaktin oton, ja katumuksen ilmaisun anteeksipyyntöön liitettynä. Näitä asioita ei Opetussuunnitelman liitteen tarjoamasta ohjelmasta löydy. Kun sen tarjoama koulukiusaamisen mekaniikka rajoittuu tapauksen selvittelyyn (esitutkinaan?), kanteluun ja kiusaajalta vaadittavaan lupaukseen, on todennäköistä, että ehdotettu prosessi vain raaistaa tekoaan katumattoman "kiusaajan", ja tuloksena saattaa olla entistä raaempi, kostonhalun motivoima kiusaamistapaus.

Käytettävissä on myös tutkimustuloksia siitä, mihin YK:n eri elinten nyt ajama armottomuuspolitiikka johtaa. Tennesseen osavaltion yleisissä kouluissa otettiin "nollatoleranssiin" perustuva ohjelma. Luja ote koulussa tapahtuviin rikkomuksiin ei vähääkään alentanut epätoivottuja ilmiöitä. Zero tolerance- politiikka, jota oli markkinoitu muka sivistävänä ratkaisuna, osoittautui raaistavaksi politiikaksi. Ettei vain olisi ollut Columbian yliopiston kasvatusasiantuntijoiden keksintöä koko kampanja?

Teksti "Opetussuunnitelman liitteessä" jatkuu:

Koululaitoksen kyky naamioida pahat tekonsa on varmaan vaatinut paljon aikaa, rahaa ja tupakkia. Mutta jos tekopyhyys voitaisiin hetkeksi unohtaa, koko teksti saattaisi saada seuraavan muodon:

Teksti "Opetussuunnitelman liitteessä" jatkuu:

Jos lapsen ja lasten vanhempien oikeuksien polkeminen ei muuten onnistu, ryömii koulu kaikessa karmeudessaan esiin tekopyhyyden naamarin alta. Koska todellisen koulukiusaamisen kaikki kolme muotoa - oppikirjoihin ja oppisuunnitelmaan sisäänrakennettu, opettajan harjoittama tai oppilaan oppilasta kohtaan harjoittama - tulevat yhä jatkumaan, panee ohjelmanlaatija pukin kaalimaan vartijaksi. Sen, jonka pitäisi olla syytettyjen aitiossa, pannaankin syyttäjäksi.

Teksti "Opetussuunnitelman liitteessä" jatkuu:

Suomalaiseen viranomaiskulttuuria luonnehditaan sanoilla "ei korppi korpin silmää noki". Niin kauan kuin koulun tavoiteohjelmat tulevat YK:n kaltaisilta järjestöiltä, ovat opettajatkin vain pelkkiä vihollisen rintamasotilaita, joiden tehtävänä on lasten manipulointi Uuden Maailmanjärjestyksen tarpeita varten. Ja koska Uusi Maailmanjärjestys, NWO, perustuu röyhkeydelle, tulee koulukiusaaminen jatkumaan aina Uuden Maailmanjärjestyksen lopulliseen tuhoon asti.