Ylöjärven Kuru, Finland

2010-07-19

Kaikki oikeudet pidätetään

Ilmaisjakelut ja tallennus sallitaan

2012-01-12 ja vieläkin kesken

Maailman mielipidejohtajat pitävät suurta ääntä koulukiusaamisesta, mutta silti vain harvat tietävät mistä siinä on kyse, vaikka mielenkiintoista on juuri se syy, miksi lapsia kiusataan ja mihin sillä pyritään.

Ilman koulukiusaamisen päämäärien paljastamista paljo puhe koulukiusaamista on pelkkää hämäystä, savuverho sille, että koulu itse on valjastettu kiusaamaan lapsia. On olemassa kuitenkin yksinkertainen keino päästä asiasta jyvälle. Tarvitsee vain kysyä sitä, ketä koulussa kiusataan. Sitten kun se on selvitetty, teemme vielä toisen kysymyksen ja kysymme: Kuka lapsia koulussa kiusaa?

Meidän perheessä on tällä kertaa kuusi kouluikäistä lasta. Ja heti alkuun kerron, etteivät kurulaiset lapset ole kiusannut heistä ketään

a) ei uskonnon tähden, vaikka olemme kirkon vihaamia kristittyjä;

b) ei rodun tähden, vaikka lapsilla on vinot silmät - äitihän on aivan kiinalaisen näköinen kazahi;

c) ei kansallisuuden tähden, vaikka neljällä heistä on Venäjän passi;

d) ei kielen tähden, vaikka olemme tietoisesti säilyttäneet omat äidinkielemme muiden puhumiemme kielten lisäksi;

e) ei poliittisista syistä, vaikka emme kuulu mihinkään poliittiseen mafiaan;

f) ei köyhyyden tähden, vaikka arvioni mukaan olemme kaikkein köyhintä väkeä koko Ylöjärven Kurussa;

g) ei ulkonäön tähden, vaikka emme olekaan ihan samannäköisiä kuin naapurit tai joku missikuningatar-Pöysti;

h) ei perheen koon tähden, vaikka lapsiakin on yhdeksän;

i) ei vanhempien työn tai työttömyyden tähden, viisauden tai tyhmyyden, sivistyksen tai sivettömyyden eikä muidenkaan ominaisuuksien tähden.

Jos eduskunnan radion ja papukaijakuoron väitteet olisivat tosia, niin varmasti kurulaiset lapset olisivat jo kauan sitten repineet meiltä silmätkin päästä. Ja eivätkö kurulaisten lasten vanhemmat olisi muka siirtäneet uskonkiihkoisia, islamofobisia, rasistisia, rusofobistisia, kapitalistisia, ksenofobistisia ja muita pelkojaan lapsilleen, jos niitä olisi ollut niin kuin "Eduskunnan radio" väittää?

Nyt tulee se lupaamani ensimmäinen kysymys: Minkälaisia lapsia koulussa sitten kiusataan, jolle meitä, joissa silmiinpistävästi näytillä ovat kaikki ne syyt ja ainekset, joiden tähden lapsia muka kiusataan ja aikuisia sorretaan?

Niin. Ketä koulussa kiusataan, vai kiusataanko ketään? Ajattele sinäkin: Ketä suomalaisessa koulussa kiusataan? Luulen, että olet tehnyt saman havainnon kuin minäkin: Koulussa kiusataan taviksia, tavallisia lapsia, ja kiusataankin rajusti. Tytöt eivät uskalla mennä hameessa kouluun, eikä pojat suorissa housuissa. On yritettävä tehdä kaikki mahdolliset temput, ettei vaan näyttäisi tavikselta. Juuri vaatteet ovatkin ensimmäinen painostuskeino, ja auta armias, jos et tätä tiedä. Painostuksen pelko ajaa lapset tekemään mitä kummallisempia temppuja, etteivät vain näyttäisi taviksilta.

Lapset ovat hyökkäyksen kohde, mutta ei ainut sellainen. Hyökkäys on tähdätty kohti länsimaisen sivistyksen juuria. Erityisen raakana hyökkäys kohdistuu sellaisia kansakuntia kohtaan, joiden maantieteellinen asema on Saksan ja Venäjän välissä. Joku viikko sitten kysyin: Uskallatko olla tavis. Kohta sen jälkeen kävin maitokaupassa. Heti ovella tuli vastaan ilmoitus, jossa julistettiin suomalaisten olevan huonoja sänkyhommissa. Meille, jotka tiedämme kiusaajan puuhista vähän enemmän, on maitokaupan saarnaajan sanoma tuttua jo ennestään. Sen mukaan suomalaiset ovat huonoja sänkyhommissa, suomalaiset ovat taviksia, suomalaiset liittyköön Rysseliin tai olkoot hiljaa. Ei ole "poliittisesti korrektia" olla suomalainen. Olitpa nuori tai vanha kiusaaja kiusaa sinua mikäli olet tavallinen - tavallinen lapsi, tavallinen suomalainen työmies, tavallinen ukki tai mummi. Jos olet tavis, sinua syyllistetään vaikka mistä, sillä tavisten syyllistäminen on "poliittisesti korrektia" toimintaa yhteisössä, jonka päämäärä on tuhota länsimainen, paholaisen valtaa rajoittava sivilisaatio, ja päästä käsiksi sen "juutalais-kristilliseen" kaikkeinpyhimpään ytimeen.

Valtaosa koulukiusaamisesta on rakennettu koulukirjoihin ja opetussuunnitelmaan. Opettajat on valjastettu, eivätkä he halutessaankaan voi järjestelmään sisällerakennettua ja lainsäädännöllä suojattua koulukiusaamista estää. Kiusaajan etuja valvova YK pitää tarkkaa huolta siitä, että kiusaus jatkuu.

Meidän perhe on välttynyt tavisten kammottavalta leimalta arvatenkin juuri niistä syistä, joista "poliittisesti korrekti" media, "poliittisesti korrektit" puolueet ja "poliittisesti korrektit" nousukkaat väittävät suomalaisten meitä "poikkeavia" ja "erilaisuutensa vuoksi sorrettuja" vainoavan. Tämä meidän "poikkeavuus" ei kuitenkaan ole syntynyt tarkoitushakuisesti: meille on käynyt näin Jumalan armosta. Lisäksi asumme pienessä kylässä, jossa elämänmeno on muutenkin maanläheisempää kuin (oikeissa) kaupungeissa.

Koululaisten harjoittamasta toisten lasten kiusaamisesta meillä on kokemusta vain vähän ja silloinkin vain, jos yritämme olla taviksia. Kun vanhemmat lapseni kävi peruskoulua Raumalla, poika uhattiin tappaa, jos vielä tulee suorissa housuissa kouluun. Poika ei uskaltanut mennä kouluun, mutta ei uskaltanut kertoa uhastakaan. Kun pääsin asiasta jyvälle, sain asian hoidettua, eikä tilanne jatkunut. Kaikille ei käynyt näin hyvin. Yksi kiusattu ampui muutaman luokkatoverinsa, poliisi otti hänet kiinni, mutta tietääkseni ketään kiusaajaa ei rangaistu eikä ainuttakaan opettajaa passitettu kilometritehtaalle.

Koululaiset kiusaavat toisiaan tuskin koskaan toisiaan muun syyn, kuin tavallisen, hyvän käytöksen takia, eikä se ole Kiusaajan tarkoituskaan. Kiusaajan tarkoitus on luoda konsensus, "yhteisöllisyys", johon kaikki mukisematta suostuvat. Suoralahkeisten tai suoraselkäisten tappaminen tulee kiusaajallekin ajankohtaiseksi vasta myöhemmin. Mieluummin kiusaaja toimii opettajien, oppisuunnitelman ja oppimateriaalin kautta. Kun opettaja sanoo, oppisuunnitelma vahvistaa ja oppikirjassa kerrotaan, että tavis on tyhmä, paha ja säälittävän vanhanaikainen, syntyy yhteisöllinen vakaumus, jonka mandaatilla syntyy ikään kuin sisäinen pakko käydä laumana taviksen kimppuun, varsinkin kun tavis on jo ajettu aitauksen nurkkaan tulevaa päällekarkausta odottamaan.

Ja sitten se toinen kysymys: Kuka lapsia kiusaa? Toiset lapsetko? Ei, vaan kiusaaja, se kiusaamisen ammattilainen, jonka palvelukseen tämän maailman mielipidejohtajat ovat menneet. Kun entiset STASIN vakoojat ja hännystelijät eivät halua saada nimiään julkisuuteen, niin kerrottakoon tässä Georg Lukácsista. Hänellä oli ainakin nimi, jolla hän esiintyi Unkarissa 1918 vallan kaapanneen Bela Kunin sosialistihallituksen apulaiskulttuuriministerinä.

György Lukács, saksaksi Georg Bernhard von Lukács von Szegedin (1885-1971) kysyi vuonna 1914:

György Lukács oli juutalainen, mutta hän ei aikonutkaan lähteä pois länsimaiden Egyptistä. Hän halusi tuhota sen, ja ottaa vallan omiin käsiinsä.

Keski-ajan Euroopassa oli kolme vallankäyttäjää: kirkko, valtio ja pankkiirit, kaikki yhdessä tavallista kansaa orjuuttamassa. Rooman kirkko oli liittoutunut "Pyhän" Saksalais-roomalaisen keisarikunnan kanssa. Kolmantena osapuolena tai oikeastaan kirkon ja valtion liiton ulkojäsenenä olivat Habsburgien juutalaiset pankkiirit. Tämä epäpyhän seurueen välit olivat kireät, mutta niiden oli pakko sietää toisiaan, säilyttääkseen yliotteen kansasta ja estääkseen kansaa liittymään yhteiskunnan äärirajoille ajetun elävän ristikunnan vainottuun, mutta sitkeään joukkoon.

György Lukács oli kuuluisan juutalaisen pankkiirisuvun vesa, ja häntä kiinnostivat sekä juutalaisuuden että kristikunnan messiaaniset odotukset. Hän kuitenkin nuljahti takaisin synnin orjuuteen ja ryhtyi tutkimaan magian, estetiikan ja uskonnon keskinäisiä suhteita, kunnes juutalaisen eskatologian luomus, marksilainen sosialismi tempasi hänet mukaansa. Se tarjosi pankkiirisuvun messiaanisten unelmien täyttymistä ilman kirkkoa ja Habsburgeja. Koko potti kerralla?

György Lukács oli vuonna 1914 kysynyt: "Kuka pelastaa meidät länsimaiselta sivistykseltä". Oivallinen tilaisuus tuli länsimaisen kulttuurin kaatamiselle syntyi vuonna 1917. Sosialistit nousivat valtaan Venäjällä ja vuoden 1918 lopulla Venäjä lähetti Transilvanian juutalaisen Bela Kunin (Aron Cohen) johtaman sosialistijoukon Unkariin. Unkarin Sosialistinen tasavalta perustettiin maaliskuussa 1918 ja György Lukácsista tuli Kunin hallituksen apulaiskulttuuriministeri eli komissaari. Lukács oli nyt päässyt ainakin yrittämään "länsimaisen sivistyksen" tuhoamista. Kesällä Unkarissa alkoi "punainen terrori", ja Lukácsin osalle tuli kulttuuriterrori ja seksikasvatus. Unkarilaiset kuitenkin pitivät perheitään arvossa, eivätkä hyväksyneet Unkarin muuttamista yhdeksi suureksi seksikolhoosiksi. Kun Unkarin kommunistihallinto elokuussa 1919 kaadettiin, ryhtyi György Lukács filosofiksi ja kirjoitti tutkielman Leninistä ja hänen ajattelustaan.

Unkarin lyhytaikaiseksi jäänyt sosialistinen terrorihallinto osoitti sosialisteille, etteivät he enää voineet päästä valtaan taloudellisia muutoksia vaatimalla. Lukács joutui keksimään uusia metkuja päämiehensä asian edistämiseksi. Samoihin tuloksiin tulivat myös muiden Keski-Euroopan maiden sosialistit. Keski-Euroopan työläiset eivät syttyneet kommunistien talousopeille, ja vallantavoittelussa oli siis keksittävä muita syöttejä.

Unkarin vallankumouksen epäonnistuttua lähdettiin sosialismin tulevaisuutta rakentamaan demonien varaan. Lukácsin mukaan länsimaiden alistaminen kommunistien valtaan olisi mahdollista vain demonisten voimien avulla. Tämä toteamus pakotti Lukácsin ja hänen aatetoverinsa tutkimaan kristinuskon perusteita, sillä mitenkä he muutoin olisivat tietäneet miten taistella sitä vastaan kuin tekemällä kaiken päinvastoin, kuin Raamatussa opetetaan. Mitään ateisteja nämä eurososialismin perustajat eivät siis olleet. He ehkä luulivat valjastavansa demonit rekensä eteen, mutta demonit valjastivat heidät. Neljätoista vuotta sosialistien vankiloissa Romaniassa viettänyt juutalaiskristitty Richard Wurmbrand (1909-2001) pohdiskeli tätä juutalaisuuden ongelmaa ja totesi, että juutalaiset ovat hyljänneet Jaakobin huoneen ja rakentaneet tilalle monta muuta huonetta, joissa he eivät kuitenkaan ole voineet asua. Juutalaisten hankkeet ovat toinen toisensa jälkeen kääntyneet heitä itseään vastaan.

Jo ennen Lukácsia hänen aateveljensä olivat kirjoittaneet ahkerasti demonista kirjallisuutta, ja lisää oli tulossa. Sellaisten juutalais-kristillisen aatemaailman tuntijoiden kuin Lukacs oli helppo löytää Raamatusta kristinuskossa tärkeinä pidettyjä asioita. Kun se oli tehty, heidän rahoittajansa ja kannattajansa huolehtisivat siitä, että näille arvoille perverssejä arvoja ryhdyttiin markkinoimaan pahaa-aavistamattomille sosialismin uhreille eli "massoille".

Yksi tärkeimmistä hyökkäyksen kohteista Marxin ja Lukácsin taistelutovereilla on ihmisen sielu. Lukácsin mukaan sielun ainutlaatuisuuden hylkääminen poistaa esteet vallankumouksellisten demonivoimien irtipääsylle. Venäjällä vietettyjen vuosien aikana Lukacs pääsi itse näkemään, mitä tuhoa nämä demonivoimat saivat aikaan. Mutta vallankumouksen suhteen Lukacs oli väärässä: Maailma on jo demonivoimien vallassa, eikä mitään vallankumousta enää voi tehdä, sillä ihmiskunta oli joutunut Saatana ansaan jo syntiinlankeemuksessa.

Niin kovin kuin sosialistit Raamattua lukivatkin, he eivät näytä ymmärtäneen sen alkeitakaan. Ihminen joutui jo paratiisissa synnin valtaan, ja siitä vallasta ei voi vapautua ilman syntien sovitusta ja synnin vallan kukistamista. Jeesus kukisti synnin vallan, mutta jokaisen sielun on itse hylättävä synnin valta ja otettava vastaan Jumalan lahja, joka annetaan vain Jumalan valtakunnan kansalaisille. Nimrodin perustaman Babelin imperiumin jälkeen ei siitä ole päässyt irti kukaan muu kuin ne, jotka Jumala on kutsunut ja valinnut. Kaikki muu "vallankumous" on ollut petosta ja tuulen tavoittelua. Ainut mahdollinen vallankumous on enää se, mitä Jeesus teki. Jeesus voitti Saatanan vallan ja tarjoaa muillekin tätä mahdollisuutta. Se on vain otettava vastaan tekemällä liitto Jeesuksen kanssa. Mutta sellaiseen vallankumoukseen juutalaiset sosialistit eivät pystyneet, sillä se olisi merkinnyt Jeesuksen tunnustamista ja nöyrtymistä sorrettujen "kerettiläisten" veljesyhteyteen.

Lukács kertoi tarkoitusperistään myöhemmin: "Minä ymmärsin yhteiskunnan vallankumouksellisen hävittämisen olevan se yksi ja ainoa keino aikakauden kulttuurivastakohtaisuuksien ratkaisemiseksi", eikä tämä koskenut vain Euroopan kirkollis-keisarillis-juutalaisia vastakohtaisuuksia vaan koko maailman arvomaailmaa. Lukacsin mukaan "yleismaailmallinen (ts. globaali) arvomaailman vaihtaminen päinvastaisiin arvoihin ei voi tapahtua vanhoja arvoja hävittämättä ja ilman, että vallankumoukselliset niiden sijaan tekisivät uudet arvot".

Uuden suuntauksen selvittyä Lukacsin tehtäväksi tuli johtaa "kulttuuriterrorismin" nimellä tunnettua kulttuurivallankumousta. Koska korvattavat arvot perustuivat Jumalan ominaisuuksiin, oli korvaavan arvomaailman oltava demoninen. Lukacs sanoi: "Sen poliittisen liikkeen, joka pystyisi tuomaan bolshevismin Länteen, on oltava demoninen".

Lukács ja häntä seuranneet yhteiskunta-arkkitehdit pyrkivät muuttamaan maailmaa, mutta maailma ei koskaan muutu, sillä se on demonien hallitsema järjestelmä. Jo kirkko oli yrittänyt samaa, ja päätynyt uskovien vainoojaksi. Jeesus ei yritä muuttaa maailmaa, hän voitti synnin ja vapauttaa sinut sen vallasta. Jeesus haluaa muuttaa sinut niin, että sinä hylkäät maailman arvomaailman, olipa se puettu mihin kaapuun tahansa, ja omaksut Jumalallisen arvomaailman.

Jumalan ominaisuuksiin perustuvat "juutalais-kristilliseen" arvomaailman peruslähtökohta on elämän kunnioitus, ja sen äärimmäisenä raja-aitana on kielto olla tekemättä mitään sellaista, mitä ihminen ei toivo itselleen tehtävän. Eihän kukaan itselleen pahaa toivo, toivoipa hän naapurille mitä pahaa tahansa. Mutta demonien pyrkimyksenä on ylittää tämäkin raja-aita ja saada uskomaan, että kuoleminenkin on hyvä, kunhan vain sitä ennen ehtii tehdä paljon pahaa.

Keskiluokan rikastuminen hajotti juutalaisten pankkiirien, "Pyhän" Saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja kirkon kolmikantayhteistyön. Sosialismin perustajat huomasivat keskiluokan tarjoavan heille uuden mahdollisuuden, mutta he olivat rakentaneet sosialisminsa vain työläisten varaan ja jättäneet muun keskiluokan utopiansa ulkopuolelle. Vallankaappaus Venäjällä hoidettiin vielä vanhalla opilla, mutta länsimaita varten suunnatussa kampanjassa porvareiden ja työläisten vastakkainusuttamisesta luovuttiin. Projektinvetäjänä toiminut Wilhelm Reich esitti 1933 ilmestyneessä kirjassa Fasismin massapsykologia (Massenpsychologie des Faschismus) opin, jonka mukaan toistensa kimppuun on usutettava "taantumukselliset" ja "vallankumoukselliset" voimat. Lukaczin määritelmän mukaisia "oikeita" vallankumouksellisia olivat nyt demoonisille henkivalloille antautuneet "edistykselliset voimat".

Reichin oppi ei ollut kokonaan uusi. Jo Venäjän "riivaajat" olivat todenneet, että vain rikollinen aines on kyllin "vallankumouksellista" heidän tarkoituksiinsa. Mutta Reichin opissa oli se etu edeltäjiinsä nähden, että se jätti tekijöilleen mahdollisuudet itse määritellä sen, mikä on "vallankumouksellinen" mielenlaatu ja mikä sitä ei ole. Reich käytti tätä optiota hyväkseen ja julkaisi vuonna 1933 kirjan Seksuaalinen vallankumous (Seksuaalisuus kulttuuritaistelussa: Die Sexualität im Kulturkampf, 1936). Että Reichin seksuaalisuus olisi vallankumouksellista, oli sen oltava myös demonista - määritelmän mukaan.

Jumalan luomisjärjestys on patriarkaalinen. Jumalan järjestelmässä perhe on rautalankamalli Kristuksesta ja hänen morsiamestaan, Jumalan ja ihmisen liitosta. Reichin, kuten myös hänen vanhemman aatetoverinsa Friedrich Engelsin tarjoama demoninen malli on siis määritelmän mukaankin patriarkaalisen vastakohta eli matriarkaalinen. Engels oli tarjonnut sitä jo kirjassaan "Perheen alkuperä, yksityisomistus ja valtio" (The Origins of Family, Private Property and the State). Vastaava perheen vastainen hyökkäys löytyy Karl Marxin kirjasta Saksalainen Ideologia vuodelta 1845. Ja kuinka ei löytyisi, kun se on yksi Weishauptin ohjelman kuudesta pääkohdasta vuodelta 1776. Naisten yhteiskäyttöä tukee myös Kommunistinen manifesti vuodelta 1848. Neuvostoliitossa sitä toteutettiin niin orjallisesti, että vankileireillekin tuotiin seksibrigadeja miesvankien seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Millaista se oli, siitä kerrotaan esimerkiksi Youtuben sivuilla. Kun lauma järjestelmän raaistamia likaisia miehiä nai seksiorjat kuoliaaksi, niin demonistahan se on.

Wilhelm Reich (1897-1957) syntyi juutalaiseen tilanomistajan perheeseen Bobrzanicassa, Galitsiassa. Kohta Wilhelm-pojan syntymän jälkeen perhe muutti nykyisin Ukrainaan kuuluvan Chernivtsin kaupungin lähistölle. Wilhelm Reich kasvoi syntisen seksin kyllästämässä ympäristössä. Neljän vuoden ikäisenä hän seurasi köyrimistä vierestä, ja toisten lopetettua hän pyysi saada kokeilla samaa itse. Hänellä oli kotiopettaja, joka harrasti ahkerasti seksiä pojan äidin kanssa Wilhelm-pojan seisoessa pimeässä käytävässä kotiopettajan oven takana pelokkaana henkeään pidätellen. Kun äidin ja kotiopettajan teot paljastuivat, teki äiti itsemurhan, mikä lopullisesti järkytti 12-vuotiaan pojan henkisen tasapainon. Pojan isäkin järkyttyi, otti henkivakuutuksen, meni kylmään lammikkoon muka kalastamaan, sai keuhkokuumeen ja kuoli, mutta rahaa ei tullut. Tässä jos missä kävi toteen, että synnin palkka on kuolema.

Kotiopettajan erottamisen jälkeen Wilhelm Reich suoritti perusopetuksensa loppuun Chernivtsin poikalyseossa. Sodan jälkeen hän siirtyi Wieniin opiskelemaan lääketiedettä ja tutustui Sigmund Freudiin. Vuonna 1919 Reich tuli Freudin luo hankkimaan kirjallisuutta seksiseminaaria varten. Kiinnostus oli alusta pitäen molemminpuolista. Freudin tukemana Reich otettiin Wienin psykoanalyyttisen seuran jäseneksi 23-vuotiaana. Myöhemmin hänestä tuli Freudin psykoanalyyttisen poliklinikan apulaisjohtaja. Vuonna 1928 Reich liittyi Itävallan kommunistiseen puolueeseen ja perusti Seksineuvojien ja Seksitutkimuksen Sosialistisen Liiton.

Reichiä järkyttäneet seksikokemukset olivat alkaneet varhaislapsuudessa, eikä hän koskaan selvinnyt niistä kuiville. Virallisen avioliiton hän solmi ensimmäisen kerran 25-vuotiaana. Avioliitosta tuli kuitenkin kolhoosi, josta virallinen vaimo 1933 erosi virallisesti. Reichin kuoleman jälkeen julkaistu omaelämäkerta vuosilta 1897-1922 paljastaa Reichin seksuaalisen käyttäytymisen katkerat juuret.

Reich sai maisterin paperit Wienissä ja vuonna 1930 Reich siirtyi Berliiniin, antoi seksineuvontaa perustamissaan klinikoissa "seksikasvatusta" ja liittyi Saksan kommunistiseen puolueeseen.

Reichin vuonna 1933 Wienissä julkaistusta paremmin Seksivallankumouksen nimellä tunnetusta kirjasta Seksi kulttuuritaistelussa: Ihmisen sosialistinen uudelleenjärjestely (Die Sexualitet im Kulturkampf, Zur sozialistischen Umstrukturierung des Menschen, 1936) tuli menestys ja nuorisolle markkinoitavan seksikolhoosijärjestelmän perusteos. Hän alkoi kuitenkin tulla taakaksi kommunisteille ja tiedemaailmassa hovikelpoisuutta tavoittavan psykoanalyysin harjoittajille, jonka takia Reich erotettiin kommunistipuolueesta 1933 ja Kansainvälisestä Psykoanalyytikkojen liitosta. Myös kansallissosialistien pää-äänenkannattaja Völkischer Beobachter julkaisi kirjoituksen Reichin kirjoitusta Nuorison seksitaistelu (Der Sexuale Kampf der Jugend) vastaan. Reich pakeni Tanskaan, mutta tanskalaisetkaan eivät hyväksyneet Reichin seksiopetusta. Sotaa edeltävät vuodet Reich ja aluksi myös hänen naisystävänsä Elsa viettivät Norjassa, jossa Reich jatkoi seksitutkimuksiaan ja kirjoitti niistä erinäisiin psykologien lehtiin.

Psykologian nimissä oli mahdollista esittää mitä tahansa, sillä se oli vielä uusi oppi, jota ei tunnettu. Yksinkertaiset ihmiset luulivat psykologian olevan tiedettä. Norjan vuosina Reichin huuhaateoriat yhä pahenivat, mutta silti Reichin arvostus edistyksellisenä tiedemiehenä senkun kasvoi. Tutkimuksia varten Reich riisui asiakkaansa, tökki heitä saadakseen aikaan orgasmin, jota hän nimitti orgasmiterapeaksi. Kun asia alkoi saada Norjassa kielteistä huomiota, vastasivat Reichin tukijat Reichin työn olevan arvokasta tieteellistä työtä.

Norjan kaudellaan Reich etsi biologisen elämän alkuja menetelmin, jotka tuskin olennaisesti poikkesivat keskiajan alkemistien menetelmistä ja Reichin niistä tekemät päätelmät olivat jos sitäkin epätieteellisempiä. Wilhelm Reichin vuonna 1938 julkaistu kirjan Bion-tutkimuksia elämän alkuperästä (The Bion Experiments: On the Origin of Life) olivat jo sitä luokkaa, että lehdistössäkin häntä alettiin nimittää juutalaiseksi pornografiksi.

Vuonna 1937 Reichin naisystävä Elsa tuli raskaaksi. Reich vaati Elsaa tekemään abortin, jota varten heidän oli mentävä Berliiniin, jossa se psykoanalyytikko Edith Jacobsonin myötävaikutuksella järjestyi. Samana vuonna Reichille tarjoutui uusia naisystäviä yli tarpeen.

New Yorkissa sijaitseva Columbian yliopisto on saanut nimensä Yhdysvaltojen ensimmäisen vapaamuurariloosin mukaan. Vuonna 1938 Columbian Yliopiston Lääketieteellisestä koulusta saapui Theodore P. Wolfe Norjaan opiskelemaan Reichiä. Hän myös järjesti Reichin siirtymisen Yhdysvaltoihin juuri ennen Norjan miehitystä 1939.

Reichin oppi-isä Freud oli väittänyt seksillä olevan omaa, sisäistä voimaa, jota hän kutsui libidoksi. Reich kehitti ajatusta yhä enemmän uskonnolliseen suuntaan. Hän väitti löytäneensä kosmisen voiman, jota hän nimitti orgooniksi, sanan orgasmi mukaan. Tämän voiman hän katsoi koostuvan kahdesta komponentista, joista toinen oli jumala. Vuonna 1940 Reich rakenti orgooninpyydystyslaitteita, joihin tutustumaan hän kutsui itsensä Albert Einsteinin. Einstein tuli, mutta oli kohteliaasti hiljaa kokeiden tuloksista.

Yksi Reichin "keksinnöistä" oli sateentekijäkone, joita Reich käytti kuivuudesta kärsivien maanviljelijöiden rahastamiseen. Tiedemaailman kritiikittömyyttä kuvaa se, että Reich saattoi julkaista uskomatonta huuhaata sellaisissa tieteen huippulehdissä kuin American Journal of Psychiatry ja Journal of the American Mediacal Association. Vasta 1947 muuan harrastelijakirjoittaja uskalsi huomauttaa The New Republic lehdessä, että "vain yksi tieteellinen aikakauslehti on arvostellut miestä, joka panee sekä neuroosit että syövän epätäydellisen seksin piikkiin".

Reichin kokeilut olivat sitä luokkaa, että niiden avulla hän tosiasiallisesti teki "perillemenotutkimusta" eli selvitti, kuinka suuria valheita tiedeyhteisö sietää, ennen kuin se torjuu valehtelijan. Mutta kuinka valheen orjat olisivat torjuneet Valheen Isän? Ei mitenkään, paitsi turvautumalla Jeesukseen. Reichin yritykset rahastaa orgooniloukuillaan hyväuskoisten hölmöjen rahoja aiheuttivat kyllä poliisin puuttumisen puuhiin, mutta mahtavien tukijoiden avulla Reichin opit yhä jatkavat näennäistä voittokulkuaan syntisen maailman yliopistoissa, peruskouluissa, terveydenhoitolaitoksissa, politiikassa, lehdistössä, ja niin edelleen.

Pahempaa jälkeä kuin orgooninpyydystyslaitteet Reich aiheutti arvostelukyvyttömien ihmisten keskuudessa kirjallaan Luonneanalyysi: Tekniikka ja perustavat lainalaisuudet opiskelijalle ja ammattia harjoittavalle Analyytikolle (Charakteranalyse: Technik und Grundlagen für studierende und praktizierende Analytiker, 1933). Kirjan perusväite on, että huono orgasmi johtaa vihaan, sadismiin, ahneuteen ja antisemitismiin. Mahtaakohan se ihan näin olla, sillä metrimitalla jalkojen välistä tehty luonneanalyysi vaikuttaa vähän liian helpolta. Mutta eipä sitten ainakaan arabeja ja Mombasan pitkäjäsenisiä poikia voi syyttää vihasta, sadismista, ahneudesta tai antisemitismistä.

Vuonna 1953 Reichiltä ilmestyi Kristuksen murha, The Murder of Christ…

Sosialistien valta Unkarissa vuonna alkoi ja päättyi vuonna 1919, minkä jälkeen György Lukács pakeni Venäjälle, mutta jo 1922 hänet lähetettiin tekemään "vallankumousta" Saksaan. Vallankumouksen teko Saksassa epäonnistui. Yritys ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta; se vain herätti enemmän inhoa kuin myötätuntoa, mikä lopulta pelasi kansallissosialistien pussiin ja oli osaltaan vaikuttamassa juutalaisvihan rajuun purkautumiseen kansallissosialistisen Saksan juutalaisvainoissa.

Frankfurt am Mainin yliopiston yhteyteen perustettiin vuonna 1924 Sosiaalitutkimusinstituutti (Institut für Sozialforschung) epäonnistuneiden vallantavoittelijoiden uudeksi tukikohdaksi. Instituutin ensimmäisenä johtajana toimineen Grünbergin jälkeen instituuttia johti Friedrich Pollock, mutta vuonna 1930 Instituutin johtajaksi tuli Pollockin pitkäaikainen taistelutoveri Max Horkheimer, joka varsinaisesti kehitti instituutin tunnetuimman tuotteen - "kriittisen teorian".

Vuonna 1933 Frankfurtin sosiaalitutkimuslaitos muutti Sveitsiin, ja sieltä 1934 Yhdysvaltoihin. Vuonna 1951, toisen maailmansodan jälkeen Frankfurtin koulu palasi Saksaan. Koulun johtajaksi tuli taas Friedrich Pollock.

Keskustelupiirinä alkaneen Instituutin johtajaksi 1930 tullut Max Horkheimer määritteli sen tehtävät virkaanastujaispuheessaan "niin, että erilaiset sosiaalitieteilijät ja teoreetikot saatettaisiin yhteen takomaan empiirisesti asianmukaisen kuvan yhteiskunnasta, joka pystyisi korvaamaan sellaiset "metafyysiset kategoriat" kuin Yleisen Järjen (Universal Reason) tai Hengen (Jumalan sanan ja sen voiman). Vuonna 1933 Horkheimer puolustaa materialismia ja kritisoi metafysiikkaa (biologiselle silmälle näkymätöntä hengellistä elämää) tekstissään Materialismi ja Metafysiikka, mutta 1937 hän esittää samoja asioita uusilla nimillä tekstissä "Traditionaalinen ja Kriittinen Teoria". Sosialismi oli saanut uuden nimen. Se oli nyt Kriittinen teoria.

Frankfurtin koulukunnan oppi kritiikin voimasta on negatiivinen perverssi Jumalan sanan luovasta voimasta. Koulukunnan johtavat kriitikot uskovat murhaavan kritiikin synnyttävän sosiaalisen muutoksen, eli muuttavan yhteiskuntaa niin, että heidän toiveensa toteutuvat. Horkheimer itse arveli muutoksen johtavan "uuteen barbarismiin".

Instituutti perustettiin sosialisti Felix Weilin rikkaan pankkiiri-isänsä rahoilla. Alkuvaiheessa myös Kommunistinen Internationaali (Komintern) tuki hanketta.

Instituutin rahojen vartijana Horkheimer noudatti tarkkaa linjaa. Rahaa ei herunut sellaisille sosialisteille, jotka eivät tajunneet instituutin todellista päämäärää. Jokaisen rahoituskohteen tuli luonnollisestikin palvella maailmanvallankumousta, mutta Instituutin omaksuman linjauksen mukaisesti niin, että ensisijaisena tavoitteena oli länsimaisen yhteiskunnan hävittäminen ja sen ytimen totaalinen tuhoaminen. Tämän saivat kokea sellaisetkin alkuaikojen kantavat ajattelijat, kuin Erich Fromm, joka tosin ei lipsunut marxilaisesta sosialismista, mutta ei täysin niellyt Sigmund Freudin raa'an eläimellistä ihmiskäsitystä.

Ajan myötä Instituutin rahoittajien ja tukijoiden piiri laajeni. Mukaan tulivat Saksan ja Amerikan yliopistot, Rockefeller Foundation (Rockefeller-Säätiö), American Jewish Committee (Amerikan juutalaiskomitea), Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu, mediatalo Colombia Broadcasting System, Kansainvälinen työjärjestö ILO ja Yhdysvaltojen Saksan valvontakomissio (the Office of the U.S. High Commissioner for Germany) ja muita.

Erich Seligmann Fromm (1900-1980) syntyi ortodoksijuutalaisessa kodissa Frankfurt am Mainissa, opiskeli lakia ja sosiologiaa, ja sai filosofian tohtorin arvonimen Heidelbergissä 1922. Samanaikaisesti hän opiskeli Talmudia, juutalaisten raamatunselityksiä rabbi Horowitzin ja Heidelbergissä rabbi Rabinkowin johdolla. Vuonna 1927 hän avasi oman psykoanalyysiverstaansa ja myös Raamattua hän alkoi varsin tahallaan tulkita päin seiniä. Vuonna 1930 hän liittyi Frankfurtin Sosiaalitutkimusinstituutin sosialisteihin täydentämään psykoanalyytikon koulutustaan.

Frankfurtin koulukunnan kannalta hyvin merkitykselliseksi myöhemmin osoittautui Frommin vuonna 1929 aloittama selvitystyö Weimarin tasavallan, siis Saksan työväenluokan sosiaalisesta käyttäytymisestä. Miksi saksalaiset valitsivat mieluummin kansallissosialismin kuin juutalaisjohtoisen sosialismin? Selvitystyötä varten Fromm otti kehitti menetelmän, johon kuului sekä mielipidetiedustelujen käyttö ja niiden tuloksien tulkinta. Horkheimerin ja erityisesti Adornon vastustuksesta tuloksia ei kuitenkaan julkaistu, vaikka juuri he käyttivät niitä myöhemmin omissa töissään. Fromm yritti myös selvittää, miksei Hitler viehätti saksalaisia enemmän kuin sosialismi.

Kun kansallissosialistit tulivat valtaan Saksassa, siirtyi Fromm Sveitsiin, ja sieltä vuonna 1934 New Yorkiin, Columbian Yliopistoon hiomaan aseita sen yhteiskunnan tuhoamiseksi, joka näki rabbi Jeesuksen kuolleen syntisten pelastamiseksi. Sitä varten Frommin oli palattava syntiinlankeemuskertomukseen, ja tulkittava se kuten Jeesuksen ristiinnaulinneet rabbit olivat sen tulkinneet. Vasta sen jälkeen Fromm pääsi tulkitsemaan ihmisen tilaa ja yhteiskunnan arvomaailmaa päämiehelleen sopivalla tavalla.

Frankfurtin koulukunnan sisäpiiriin kuului pelkästään kovan linjan juutalaisia sosialisteja, eikä Fromm ollut mikään poikkeus. Hänen välinsä Instituuttiin huononivat toisesta syystä: vaikka hän oli instituutin ainut pesunkestävä Freudilaisen psykologian harrastaja, juuri hänen psykologiansa ei kelvannut Instituutin muille vahvoille miehille. Frommille luettiin synniksi se, että hän näki ihmisellä olevan eläimellisen ulottuvuuden lisäksi myös ympäristön vaikutuksesta syntynyt, siis ei myötäsyntyinen, sielu. Freudia kannattaville kovan linjan sosialisteille sellaiset ajatukset olivat liikaa, ja 1939 Fromm joutui jättämään instituutin työyhteyden.

Vuonna 1941 Fromm julkaisi nykyisin poliittisen psykologian perusteoksena arvostetun teoksen Pako Vapaudesta (Die Furcht vor der Freiheit) ja vuonna 1946 ilmestyneessä kirjassa Psychoanalyse & Ethik (Psykoanalyysi ja Etiikka) Fromm esittää teorioitaan ihmisluonteesta. Frommin teorioita sanotaan humanistisiksi syystä, että ne ovat Jumalan ilmoituksen Jumalan ilmoituksen vastaisia tulkintoja. Juutalaisuudenkin hän oli hyljännyt jo 1926. Maailmalle kelpasi myös 1949 julkaistu Psychoanalyse & Religion (Psykoanalyysi ja Uskonto).

Vuonna 1950 Fromm lähti Meksikoon viemään oppia psykoanalyysista latinalaiseen Amerikkaan. Vuosikymmenen puolivälissä hän liittyi Amerikan Sosialistiseen puolueeseen ja 1955 ilmestyy kirja The Sane Society, Terve yhteiskunta. Kirja mainostaa tuotetta, joka käytännössä on mahdoton toteuttaa, mutta johon pyrkiminen saa aikaan paljon hävitystä, surua ja kuolemaa. Vuonna 1956 häneltä ilmestyneestä kirjasta The Art of Loving (Rakkauden Taito) tuli menestystuote. Kiva aihe, josta kirjoittamalla tyhmempikin filosofi saa itsensä näyttämään kiinnostavalta.

Frommin koko tuotanto on yhtä syntiinlankeemuskertomuksen perverssiä selitystä. Hän ylistää ihmistä, joka syömällä Hyvän ja Pahan tiedon puusta käyttää järkeään omien moraalisten arvojensa luomiseen ja torjuu Jumalan antamat säädökset. Näin tehdessään hän luo ideologista perustaa kriittiselle teorialle, opille, jonka kannattajilta ei vaadita mitään muuta ymmärrystä kuin hyökätä kaiken elävän kimppuun. Hän tuskin oli niin hölmö, että itse uskoi sosialismiin, jonka tulokset Saksassa ja Venäjällä olivat jo 1946 kouriintuntuvan selvästi nähtävissä, mutta näki siinä keinon kostaa koko läntiselle maailmalle juutalaisten kärsimykset korkojen kanssa. Frommin kirjojen nimet puhuvat siitä selvää kieltä:

The Dogma of Christ and other Essays on Religion, Psychology and Culture (Kristuksen oppi ja muita esseitä uskonnosta, psykologiasta ja kulttuurista), 1963

The Heart of Man, its genius for good and evil (Ihmisen sydän, sen nerous hyvässä ja pahassa), 1964

Socialist Humanism (Sosialistinen humanismi), 1965

You Shall Be as Gods (Te tulette olemaan kuin Jumalat), 1966

jne

Muutama vuosi ennen kuolemaansa Fromm muutti takaisin Sveitsiin. Suuri osa hänen kirjoistaan on ilmestynyt suomeksi Kirjayhtymän kustantamana. Siinä, jos missä on kirkollinen kustantaja ollut mielipuuhissaan Kristusta pilkkaamassa ja uskovia häpäisemässä.

Walter Bendix Schönflies Benjamin (1892-1940) oli varakkaan juutalaisen pankkiirin poika. Walter suoritti peruskoulunsa Charlottenburgissa Berliinissä, ja jatkoi opiskellen Thuringenissä, Berliinissä ja Freiburgissa. Vuonna 1919 hän väitteli tohtoriksi Bernissä; väitteli tosiaan, sillä väitöskirjan nimenäkin oli Begriff der Kunstkritik in der Deutshen Romantik (Taidekritiikin käsite saksalaisessa romantiikassa). Vuonna 1921 Benjamin kritisoi väkivaltaa kirjassaan Kritik der Gewald.

Ensimmäisen maailmansodan aikana hän tutustui Münchenissä nyky-Israelin merkittävimpänä filosofinaan kunnioittamaan Gershom Sholemiin. Sholem yritti saada Benjaminia muuttamaan kanssaan Israeliin, mutta 1924 Walter Benjamin tutustui Sosialistisen Internationaalin eliitin viettelykeskuksessa Caprin saarella Italiassa kovan linjan marksilaisiin, heidän kirjallisuuteensa ja Moskovasta tulleeseen latvialaissyntyiseen näyttelijään Asja Lacisiin, eikä Walter Benjamin sen jälkeen enää ollut kiinnostunut Israelista, eikä rekisteröidysta vaimostaankaan. Kun Walter Benjaminin isä kuoli, matkusti Benjamin Moskovaan etsimään Asja Lacista, mutta löysi hänet sairaana.

Benjamin eli koko elämänsä marksilaisessa virtuaalitodellisuudessa. Moskova oli hänelle täyttä elämää sykkivä kaupunki, jonne unelmoiva isoäiti haluaa lastenlapsensa viedä. Walter Benjaminin synkässä maailmassa kauniita olivat vain valheen kukat.

Kansallissosialistien pääsy valtaan Saksassa teki elämän saksalaisten sieluista kilpaileville sosialisteille vaikeaksi. Benjamin matkusteli Välimeren maissa ja oli Pariisissa, kun saksalaiset hyökkäsivät kaupunkiin. Hän ehti paeta ja sai elokuussa 1940 Horkheimerin hänelle neuvotteleman Yhdysvaltojen viisumin, mutta ei enää pystynyt hyödyntämään sitä, vaan kuoli epäselvissä olosuhteissa Espanjan ja Portugalin rajaseudulla.

Benjaminin viimeisessä säilyneessä teoksessa Historianfilosofian teesejä Benjamin palaa juutalaiseen messiasodotukseen, ja yrittää vielä määritellä vuoden, jolloin Messias tulee maailmaan. Benjaminin mukaan jokainen sekunti on "ahdas portti, jonka kautta Messias voi tulla".

Walter Benjamin elämästä tuli tragedia. Hän odotti väärää messiasta ja kohtasi kuoleman.

Columbian yliopiston professori John Dewey (1859-1952) on Yhdysvaltojen valtiollisen koululaitoksen isän maineessa. Vuonna 1928 hän kirjoitti niin valheellisen matkakertomuksen juutalaisvaltaan joutuneelta Venäjältä, että tuskin valheen isä itsekään olisi pystynyt parempaan. Deweyn kirja "Impressions of Soviet Russia and the revolutionary world" (Vaikutelmia Neuvosto-Venäjältä ja vallankumouksellisesta maailmasta) löytyy netistä.

John Dewey aloitti akateemisen uransa maan ensimmäisessä "tieteellisen" psykologian laboratoriossa G. Stanley Hallin johdolla. Kristinuskon ansiosta ihmisen psyyke tunnettiin Yhdysvalloissa hyvin, mutta tämä uusi psykologia esiintyi tieteen nimissä. Koska tästä uudesta "tieteellisestä" psykologiasta ei ollut aikaisempaa kokemusta tai tietoa, saattoivat G. Stanley Hall ja kumppanit esittää tieteen nimissä mitä tahansa huuhaata. Ja sitähän esitettiin. Ihmisistä ne, jotka eivät tunteneet Raamatun esittämää tietoa ihmisen biologisesta, psyykkisestä ja hengellisestä elämästä, olivat Deweyn kaltaisille miehille helppo nakki, ja mikä pahinta, heidän narraajillaan oli Amerikan rahamaailman ja sen ostaman lehdistön tuki.

Venäjän kirjassaan Dewey käyttää ahkerasti sanaa "experiment". Hänen mielestään Venäjän "vallankumous" oli suuri sosiaalinen experimentti. Ja sitähän se olikin. Venäjällä vallan kaapanneet sosialistit pitivät venäläisiä ja maan muita, noin seitsemääkymmentä kansaa koekaniineinaan. Kirjan sivulla 78 Dewey kirjoittaa sosialistien tekemästä "experimentistä":

Taistelu perhettä vastaan alkoi Babylonissa, eikä suinkaan Venäjällä. Taistelu perhettä vastaan alkoi sinä päivänä, jolloin Nimrodin luoma sotilaspoliittinen valta syrjäytti Jumalan luomisjärjestykseen sisällerakentaman patriarkaalisen järjestelmän. Se oli todellinen vallankumous, eikä sosialistien "vallankumous" voi sitä tyhjäksi tehdä. Sosialistinen "vallankumous" on sen jatkoa ja vain pahentaa Nimrodin alullepanemaa imperialismia maailmassa.

Nimrodin kapinasta "perhe-yksikköä" vastaan Raamattu kertoo:

Imperialismi ei perustu uskoon, vaan orjuuteen. Sosialistit orjuuttivat venäläiset ja noin sata muuta Neuvostoliiton kansaa. Neuvostoliitosta tuli sosialistisen kansantalouden saavutusten näyttely. Sosialistisen "experimentin" loppuvaiheessa vuonna 1990 Venäjän noin 145 miljoonan asukkaan bruttokansantuote oli samaa luokkaa kuin 5 miljoonan asukkaan Suomen bruttokansantuote. Ilman tuota edistykselliseksi mainostettua "sosiaalista kokeilua" Venäjän asukaslukukin olisi tätä nykyä 400 miljoonan luokkaa. Sosialistien ennakolta suureen ääneen mainostamaa "valoisaa tulevaisuutta" ei koskaan tullut, mutta Venäjän kieleen jäi toki uusi kirosana "Sosiaalinen experimentti". Sosialistit tappoivat sosialistisen työmaan liejuun kymmeniä miljoonia ihmisiä, mutta eivät he siitä mitään hyötyneet.

Venäjä oli sosialistien laboratorio. Euroopassa sosialistit kaappasivat vallan myös Unkarissa, ja yrittivät sitä muuallakin. Saksassa suoritettujen kommunististen vallankaappausyritysten epäonnistuttua sosialistit perustivat Frankfurt am Mainin yliopiston yhteyteen Sosiaalitutkimuslaitoksen suunnittelemaan "länsimaiden" alistamista, eivätkä Deweyn omatkaan haaveet vuonna 1928 eivät enää olleet laboratorioasteella.

Deweyn johdolla Colombian yliopistoon perustettiin suunnittelutoimisto, "Sosiaalitutkimuslaitos" jo ennen eurooppalaisen sosialismin keskussuunnittelutoimiston perustamista Frankfurt am Mainiin, ja kun Frankfurtin Sosiaalitutkimuslaitos Hitlerin valtaanpääsyn takia 1933 joutui lähtemään, otti Colombian yliopisto sen avosylin vastaan.

Helluntaiherätyksen kustantamo Ristin Voitto julkaisi vuonna 1971 sinänsä asiallisen kirjan "Ei mitään näistä sairauksista". Kirjan sivulla 205 kerrotaan:

John Davison Rockefeller (1839-1937) oli juuri sellainen paha kapitalisti, jollaisina sosialistit kapitalisteja pitävät: sairas, säälimätön ja vihattu. Kirja kertoo myös, että "hänen kasvonsa näyttivät hirvittävän vanhoilta" ja "yleisesti oltiin sitä mieltä, ettei hän elä enää vuottakaan". Mutta sitten kirjassa alkaa uskomaton tarina sairaan Rockefellerin pönkittämiseksi. Hänen kerrotaan ryhtyneen filantropiksi, ihmiskunnan hyväntekijäksi. Kirja kertoo:

Helluntaiherätyksen nimissä julkaistu kirja on häikäilemätöntä propagandaa. Mitä maailman rikkain mies voi enää tavoitella? Sieluja tietysti. Rockefellerin tavoite ei suinkaan ollut auttaa, vaan ohjailla, määrätä ihmisten sieluista kuten saatana. Hän pyrki jumalaksi Jumalan paikalle - herraksi hänen seurakuntansa jäsenien sydämiin.

Sopiva tilaisuus tarjoutui, kun Columbia-yliopistosta 1908 maisteriksi leivottu, New York Cityn Ensimmäisen Presbyteriaanisen kirkon pastori Harry Emerson Fosdick (1878-1969) hyökkäsi 21.05.1922 kristinuskon perusteita vastaan saarnassaan "Voittavatko fundamentalistit?" (Shall the Fundamentalist Win?). Rockefellereitten projektisuunnittelija Ivy Lee ryhtyi johtamaan hyökkäystä ja Harry E. Fosdickin veli Raymond Fosdick, joka vuonna 1921 oli tullut Rockefeller-Säätiön johtajaksi, hoiti hyökkäyskirjoituksen maanlaajuisen levityksen nimellä "The New Knowledge and the Christian Faith" (Uusi Tieto ja Kristillinen Usko). Yhdysvaltojen presbyteriaanisen kirkon Yleiskokous yritti 1923 määritellä kantansa Harry Emerson Fosdickin kristinuskon vastaiseen kampanjaan, mutta kun Fosdickiä tukemaan asettui John Foster Dulles, ei kirkon tutkimuksista tullut mitään. Asia hoitui niin, että Fosdick luopui presbyteriaanisen kirkon virasta 1924 ja Rockefellerit palkkasivat hänet julistamaan heidän tarkoitusperiään palvelevaa uskontoa.

Pastori Fordick oli juuri sellainen mies, jota Rockefellerit tarvitsivat poliittisten päämääriensä edistämiseen. Rockefellerit rakensivat erotetulle pastorille kirkkorakennuksen, josta tuli Rockefellerien kristinuskon vastaisen taistelun näkyvin keskus. Columbian yliopiston läheisyydessä sijaitseva kirkko on Yhdysvaltojen korkein ja sen puhujat kristinuskon katkerimpia vihamiehiä.

Rockefellerien rahoittama Riverside Church otettiin käyttöön lokakuussa 1930. Fosdickista tuli Time-viikkolehden kansikuvapoika. Hänen isäntänsä huolehtivat kristinuskon vastaisen propagandan radioinnista ympäri maata.

Rockefellerien taistelu kristinuskon perusteita vastaan tunnetaan niin hyvin ja on niin kattavaa, että jopa Venäjän presidenttikin Suomen vierailunsa edellä julisti taistelevansa fundamentalismia vastaan. Kuka enää uskaltaisi vastustaa Rockefellerin suvun poliittisia päämääriä? Riverside Churchin saarnaajina ovat esiintyneet sellaisetkin kuuluisuudet kuin Martin Luther King Jr, Nelson Mandela, Fidel Castro ja Kofi Annan.

Rahojensa turvin John D. Rockefeller perusti valtavan koneiston hallitakseen koko maailmaa. Yksi tämän koneiston osa on vuonna 1913 perustettu Rockefeller Säätiö. Varsinkin Yhdysvalloissa yliopistot ovat riippuvia rahoittajistaan, ja rahoittamalla yliopistoja Rockefellerit pystyivät helposti määräämään yliopistojen opetuksen sisällöstä.

Max Horkheimer (1895-1973) oli perinteisen juutalaisen "kapitalistin" poika. Kuudentoista vanhana hän oli työssä isänsä tehtailla ja tutustui läheisesti isänsä sihteeriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän opiskeli ensin Münchenissä ja sitten filosofiaa ja psykologiaa Frankfurt am Mainin yliopistossa. Vuonna 1925 hän laati tutkielman, jossa hän tarkastelee Immanuel Kantin Terveen järjen kritiikkiä. Kritiikistä tulikin hänen varsinainen keppihevosensa. Vuonna 1930 Horkheimer nimitettiin Frankfurtin Yliopiston sosiaalifilosofian professoriksi ja myöhemmin samana vuonna Sosiaalitutkimusinstituutin johtajaksi. Frankfurtissa hän myös tutustui Theodor W. Adornon kanssa, mikä osaltaan myötävaikutti "Kriittinen teorian" syntyyn.

Vuonna 1933 Saksassa valta siirtyi Adolf Hitlerin johtamalle, kansallissosiaaliselle puolueelle, ja instituutti, jonka kaikki merkittävät aivot olivat juutalaisia ja vieläpä vannoutuneita länsimaisen sivistyksen vastustajia, suljettiin. Instituutti, tai paremminkin Frankfurtin koulukunta siirtyi Geneveen perustetun sivukonttorin suojiin 1933 ja sieltä Yhdysvaltoihin vuonna 1934.

Muutettuaan johtamansa Instituutin mukana Columbian yliopiston suojiin Horkheimer työskenteli New Yorkissa aina vuoteen 1941 asti, mutta muutti sitten Kaliforniaan, kunnes hänet lähetettiin takaisin Frankfurtiin, Saksaan sosialismia levittämään. Tällä kaudella Horkheimer askarteli edelleen syntiinlankeemuskertomuksesta tuttujen käsitteiden - didaktiikan ja dialektiikan - parissa.

Syntiinlankeemuskertomus on Frankfurtin koulukunnalle tärkeä siksi, että silloin Saatana saavutti suurimman voittonsa juuri dialektiikan, vuoropuhelun avulla:

Käärmeelle oli suuri voitto, että Eeva ryhtyi puhelemaan hänen kanssaan. Sen jälkeen Eeva olikin käärmeelle helppo nakki, sillä käärme oli ovelin kaikista kedon eläimistä. Ennen kuin Eeva huomasikaan, hän oli unohtanut Jumalan opetuksen, didaktiikan.

Länsimaiden sivistys perustuu didaktiikalle, sellaiselle opetukselle, jonka sisältö kestää käytössä ja kestää arvostelun. Kun Suomi tuli itsenäiseksi 1917 opetushallitus painatti ja jakoi kaikkiin kouluihin tshekkiläisen herätyksen viimeisen piispan, Jan Amos Komenskin Didaktica Magnan, Suuren opetusopin, johon suomalainen koululaitos oli perustunut siitä asti kun Komenskin ystävä, Gezelius vanhempi sitä ryhtyi perustamaan.

Vuonna 1947 ilmestyivät Horkheimerin Columbian yliopistossa 1944 pitämät luennot teoksena Eclipse of Reason (saks. Zur Kritik der instrumentellen Vernuft) sekä vuonna 1944 kirjoitettu Dialectic of Enlightenment (Valistuksen dialektiikka).

Kukaan ei ole vielä voittanut käärmettä oveluudessa. Jeesuskin vetosi Jumalan sanaan, käskyihin, kun käärme yritti aloittaa vuoropuhelun hänen kanssaan. Jeesuksen praktiikka oli didaktiikkaa.

Kun leipätemppu ei tehonnut Jeesukseen, yritti käärme tarjota Jeesukselle uskontoa:

Kun sekään ei tehonnut, tarjosi paholainen hänelle globaalin maailmanvallan pääministerin paikkaa yhtä kumarrusta vastaan:

Jeesus ei mennyt samaan lankaan kuin Eeva. Jeesus ei ryhtynyt polemiikkiin saatanan kanssa, vaan "iski Raamatulla".

Kun kiusaaja ei saanut voittoa Jeesuksesta, hän alkoi etsiä helpompaa saalista. Leipä, uskonto ja valta ovat osoittautuneet hyviksi syöteiksi, mutta niidenkään vuoksi eivät kaikki ole taivasosuudestaan luopuneet. Tämän maailmanajan lopun lähestyessä paholainen etsii kuumeisesti jotakin kohderyhmää, joka hyväksyisi hänet sponsorikseen. Mutta ihmiset ovat käyneet varovaiseksi: Ihmiset eivät enää usko paholaisen lupauksia leveämmästä leivästä eikä vapaan seksin autuudesta. Epäonnistuneen työväenliikkeen ja sitä seuranneen seksivallankumouksen jälkeen uudeksi kohderyhmäksi on valittu lapset.

Theodore W. Adorno siirtyi Frankfurtista Lontooseen, kunnes Max Horkheimer järjesti hänelle sopivaa työtä Columbian yliopistossa, New Yorkissa, samalla kun hän toimi joukkotiedotusvälineiden propagandavaikutuksia tutkivan Princetonin Yliopiston "Radioprojektin" (Radio Project) musiikkipuolen johtajana. Nopeasti Horkheimer ja Adorno kuitenkin siirtyivät Kalifornian yliopistoon. Tämän yhteistyön tuloksena syntyi 1947 ensipainoksena julkaistu Valistuksen dialektiikka (Dialektik der Aufklärung).

Eurooppalaista "sivistystä" on rakennettu Valistuksen varaan Ranskan vallankumouksesta lähtien. Valistuksen keskeinen ajatus tulee esiin sen saksankielisessä nimessä Aufklärung. Valistuksen tekijät, Voltaire ja kumppanit, uskoivat kirkon, kristinuskon, Raamatun ja Jumalan nimen hävittämisen johtavan järjen riemuvoittoon, rationaaliseen maailmaan ilman murhetta ja kuolon vaaraa. Toisin kuitenkin kävi. Kirjansa "Valistuksen dialektiikka" ensi sivulla Adorno ja Horkheimer toteavat:

Vuonna 1947 Eurooppa oli raunioina, ja miljoonat juutalaiset olivat kokeneet saman kohtalon, kuin Ukrainan talonpojat olivat kokeneet holodomorin aikana 1932-33 sosialistien käsissä. Sokeat sokeain taluttajat olivat todellakin marssineet tuhoon toinen toisensa perässä, mutta kaikki oli tapahtunut kuten Raamatussa kerrotaan. Tarkastellaanpa vielä kerran tuota dialektiikan mestarin ensiesiintymistä:

Hyvän ja pahan tiedon puun hedelmistä syöminen on helppoa, mutta valitseminen hyvän ja pahan välillä edellyttää, että ihmisellä on täydellinen tieto sekä paljon muuta lisäksi. Täydellistä tietoa ihmisellä ei kuitenkaan ollut, eikä ilman Jumalaa koskaan tule olemaankaan, sillä täydellisen tiedon tunteminen on sama kuin Jumalan tunteminen. Käärmeen tietokin on kaukana totuudesta, ja kaiken lisäksi tahallisesti vääristeltyä. Olipa järki - tiedon käsittelyprosessori - miten tehokas tahansa, se johtaisi aina kuolemaan, kuten Jumala oli ihmistä varoittanut:

Tämä oppi ei vaan mennyt Horkheimerin ja Adornon päähän. He kyllä tunnustivat "Valistuksen" johtaneen Saatanan riemuvoittoon, varsinkin nyt, kun se oli koskenut kipeästi myös Euroopan juutalaisyhteisöä, mutta silti he eivät vieläkään luopuneet yrityksestään, vaan tarjoavat yhä uusia "teorioita" ihmisen keinona päästä Jumalan paikalle. He haluavat luopua vain rationalismista, Adorno jopa syyttää rationalismia fasismin ja muiden totalitääristen systeemien synnystä perustellen sitä sillä, että rationalismi on kristinuskon tuote. Päästäkseen siitä eroon he tarjoavat tiedon sijaan taiteita ja järjen tilalle elämyksiä. Kaiken lisäksi heidän tarjoamansa "taide" ja "elämykset" eivät voi "traditionaalisia", vaan demonisia.

Frankfurtin koulukunnan tohtorit toimivat kuin hullu lääkäri, joka ei tunne tautia, eikä lääkkeittensä vaikutusta potilaaseen. Kaiken lisäksi he näyttävät olevan parantumattomia, kykenemättömiä ja haluttomia oppimaan mitään hyvää. Heidän määräämät rohtonsa ovat edelleen sosiaalisia kokeiluja, joiden vaikutus on sama heidän aatetoveriensa vaikutus Venäjän kansoihin: kuoleman kylväminen.

Käärme tai Adorno eivät puhu siitä, että paratiisissa oli myös Elämän puu, mutta Paavali kirjoittaa:

Adornon nimissä julkaistu kirja Valistuksen dialektiikka julkaistiin vuonna 1947.

Joskus 1970-luvun lopulla olimme tuomassa venäläistä ryhmää Sara Hildenin taidemuseoon Tampereelle maanvaltaustaiteen näyttelyä katsomaan. Matkaa johtanut raumalainen taidevaikuttaja, rouva Salo kysyi, mahtavatkohan venäläiset ymmärtää tällaista taidetta. Minä kyllä ymmärsin ja vastasin Salolle, että minua tässä asiassa kiinnostaa vain se, mitä on tapahtunut sen ihmisen päässä, joka ei uskalla sanoa roskaa roskaksi.

Yhdysvalloissa koululaitoksen alasajo oli Deweyn ja kumppanien ansiosta vuonna 1947 jo pitkällä, mutta Suomeen se tuotiin väkivalloin. Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto aloitti Suomea vastaan sodan, ja hävityn sodan jälkeen Suomi joutui sensuroimaan koulukirjansa, muuttamaan opetusohjelmansa ja vähitellen luopumaan asiatiedon opetuksesta yleensäkin. Nyt koulu tarjoaa Suomessakin "taidetta", "elämyksiä" ja demonisia asenteita.

Theodore W. Adorno (1903-1969), alkuperäiseltä nimeltään Theodor Ludwig Wiesengrund, oli katoliseen epäjumalanpalvelukseen kääntyneen juutalaissuvun vesa. Hänen isänsä oli rikas viinikauppias Frankfurt am Mainista. Theodor Ludwig opiskeli filosofia ja musiikkia, ja 1931 hän kirjoitti tutkielman Kiergegardin estetiikasta "kristityn" sosialistin Paul Tillichin ohjauksessa. Kohta tämän jälkeen hän ryhtyi käyttämään äitinsä sukunimeä Adorno. Vuonna 1934 hän lähti Saksasta. Vuosina 1934-1937 hän asui Englannissa, mutta kävi silti usein Saksassa, kunnes 1937 muutti Yhdysvaltoihin. Uudestaan Saksaan hän saapui 1949 jatkamaan työtään "länsimaisen sivistyksen" hävittämiseksi.

Theodor Wiesengrund-Adorno sai pianistin koulutuksen, opiskeli Frankfurtin yliopistossa päämäärätietoisesti filosofiaa, musiikkia, psykologiaa ja sosiologiaa valmistautuakseen ohjaamaan kulttuuria "massojen" (vrt. hebr. "gojim") hallitsemiseksi. Jo opiskellessaan Theodor Wiesengrund-Adorno kirjoitti musiikkiarvosteluja ohjatakseen ymmärtämättömiä kulttuurinharrastajia hyväksymään keisarin uudet vaatteet samaan tapaan kuin György Lukács oli opettanut tekemään kirjallisuuden alalla vuonna 1920 ilmestyneessä kirjassaan Die Theorie des Romans.

Yksi suurimmista esteistä Saatanan järjestelmän valtaanpääsylle on perhe. Maailman ensimmäinen imperiumi, Babylon, oli pelkästään sotilaspoliittinen (kr. polis: kaupunki), mutta jo siinä imperiumin johtajalla oli suuri valta perheen, heimon ja jopa kansan ylitse. Patriarkaalisen järjestelmän valta kapeni entisestään, kun valtio liittoutui uskonnollisten johtajien kanssa. Viimeisessä vaiheessa sotilaspoliittinen valtio liittoutui myös taloudellisen järjestelmän kanssa. Uskonnon sosialistit kielsivät kokonaan ja taloudellisesta järjestelmästä he uskoivat selviävänsä vaihtamalla taloudellisen järjestelmän toiseen taloudelliseen järjestelmään, mikä ei tietenkään tuo mitään ratkaisua perusongelmaan, joka on edelleen Babylon - sotilaspoliittinen, uskonnollinen ja kaupallinen järjestelmä, "se suuri kaupunki", jota myös maailmankyläksi kutsutaan. Päinvastoin, he pyrkivät yhä suurempaan integraatioon perheen ja kansojen itsenäisyyden kustannuksella. Kirjassaan The Authoritarian Personality (Auktoritäärinen persoona) Theodor W. Adorno ja kumppanit yrittävät saada perheen hävittämisen näyttämään suorastaan uroteolta.

Toisen maailmansodan aikana Amerikan Juutalainen komitea (American Jewish Committee) pyysi Horkheimeriä perustamaan tieteellisen tutkimuslaitoksen komitean yhteyteen tutkimaan silloin antisemitismiksi sanotun juutalaisvihan syitä. Vuonna 1947 Horkheimer ja Adorno julkaisivat kirjan Elements of Antisemitism (Antisemitismin tekijät), jossa he julistavat:

Vain Jeesus on vallankumouksellinen. Vain hän pystyy tekemään tyhjäksi paholaisen teot ja palauttamaan ihmisen Jumalan yhteyteen. Jeesus on Israelin ainut toivo, mutta valtaosa juutalaisista uskoo yhä vieläkin itseensä. Jeesuksen vallankumous jatkuu yhä, mutta kun se on saatu päätökseen, Jeesus käsittelee maailman.

Sosialistien harjoittama kristittyjen vaino tämän "alkuvalheen" (proton pseudos) johdonmukaista toteuttamista. Kiinassa oli vuonna 1947 noin 700.000 kristittyä ja kirkollista, mutta uskovien vainoa varten suunnitellun kulttuurivallankumouksen johtaja, puoluejohtaja Mao Ze Dongin vaimo Jian Qing pystyi kertomaan, ettei Kiinassa enää ole kristittyjä muualla kuin museoissa.

Tällä lausunnolla tuetaan ortodoksijuutalaisuuden suorittamaa Jeesuksen oikeusmurhaa. Mutta tällä lausunnolla Horkheimer ja Adorno eivät tue ainoastaan Jeesuksen ristiinnaulitsemista, vaan myös niiden miljoonien ihmisten murhia ja viattomien kristittyjen vainoja, joita sosialistit ovat sokeassa raivossaan suorittaneet Venäjällä, Ukrainassa, Kazakhstanissa, Romaniassa, Kreikassa, Bulgariassa, Kiinassa, Kambutsheassa, Etiopiassa, Albaniassa, yrittäneet Saksassa, Suomessa ja ympäri maailmaa ja sitä yritystä, jota Frankfurtin koulukunnan tieten tahtoen demonisiksi kasvattamat johtajat juuri nyt maailmalla kuumeisesti valmistelevat.

Horkheimerin ja Adornon lausunto on demoninen. Jos nuo miehet olisivat vähääkään piitanneet historiallisista faktoista, he olisivat joutuneet toteamaan, että he ovat samalla puolella rintamaa kuin Hitler. Hitler pyrki totaaliseen ratkaisuun, jonka osina oli Jeesuksen nimen, kristittyjen, Raamatun ja juutalaisten hävittäminen pois maailmankirjoista. Hitler halusi hävittää kristinuskon jäänteetkin Saksasta ja määräsi sen tilalle saksalaisen uskonnon. Swastikatkin olivat niitä samoja arjalaisia ristejä, joita on käytetty tuhansia vuosia ja yhä käytetään Intiassa.

Horkheimer oli Kristusta koskevaa lausuntoa antaessaan Frankfurtin koulukunnan Sosiaalistutkimusinstituutin johtaja hetkellä, jolloin Amerikan Yhdysvallat (USA) juuri oli omaksunut Frankfurtin koulukunnan opit ja tavoitteet.

Vain Jeesus on vallankumouksellinen. Vain hän pystyy tekemään tyhjäksi paholaisen teot. Jeesus on Israelin ainut toivo, mutta valtaosa juutalaisista uskoo yhä vieläkin itseensä. Jeesuksen vallankumous jatkuu yhä, mutta kun se on saatu päätökseen, Jeesus käsittelee maailman.

Amerikkalaiset ihmettelivät jo viisikymmentä vuotta sitten, miksi Johny ei osaa lukea täysin tietämättöminä siitä, että vihollinen oli jo puoli vuosisataa tehnyt määrätietoista työtä hävittääkseen Yhdysvaltojen koululaitoksen. Suomessa tietopuolinen opetus sai jatkua Pariisin rauhansopimukseen asti, mutta nyt siitä ei ole enää paljon jäljellä. Didaktiikasta on siirrytty dialektiikkaan jo Suomessakin.

Frankfurtin koulukunnan pyrkimyksenä on ollut turmella länsimainen sivistys "niin, että se haisee." Lapsille syötetään valheita, joissa hyvätkin hankkeet saadaan näyttämään inhottavilta. Peruskoulussa käytettävän historian kirjassa oli iso juttu Ruotsin rakentamasta sotalaivasta, joka upposi telakalla. Niistä 27 sotalaivasta, joita tarvittiin Ruotsin, Suomen, Inkerinmaan, Viron ja Liivinmaan puolustamiseen Saksan, Venäjän, Puolan ja Tanskan vuonna 1700 tekemää Ruotsin vastaista salaliittoa vastaan ei tietenkään kerrottu mitään. Kirjan otsikkotekstissä jopa huudettiin isolla "Moskovaan", vaikka sodan aloittaneet maat tunkeutuivat Ruotsin alueelle jo rauhan aikana. Narvasta pois ajettuja hyökkääjiä ei edes ajettu takaa, vaan he saivat mennä rauhassa takaisin Venäjälle. Peruskoulun oppikirjan ainut tarkoitus oli saatanan palveleminen ja tehdä naurettavaksi Ruotsin yritykset orjuuden lakkauttamiseksi Baltian maissa. Asennemuokkaus Suomen valtiollisessa koululaitoksessa on viety jopa niin pitkälle, ettei Saksan, Tanskan Venäjän ja Puolan aloittaman Suuren Pohjan Sodan Baltian kansoille aiheuttamista suunnattomista kärsimyksistäkään kerrota mitään, vaikka hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden Baltian kansojen väkilukukin putosi alle puoleen. Sama koskee mainitun "historian" kirjan kertomusta saman Suuren pohjan sodan tapahtumista Suomessa. Kertoessaan Venäjän sotalaumojen Suomessa harjoittamasta terrorista, kirja käyttää toistuvasti sanaa "tarina" ikään kuin yksitoista vuotta kestänyt terrori olisi ollut pelkkää satua. Poltettujen kylien ja murhattujen ihmisten määrät jätetään kertomatta olettaen, että sensuuri pitää huolen lopusta. Minäkin tiedän vain kahden kylän kohtalosta: Kotikyläni ja Tartosta. Kotikyläni Sintolan neljästäkymmenestä savusta (s.o. talosta) tuli Ison vihan jälkeen uutta elämää aloittamaan ihmisiä vain kahteen taloon. Tarton kaupungissa oli venäläisten jäljiltä asukkaita vain seitsemän elävää henkilöä.

Valtiollisen koululaitoksen työntekijät ovat kertoneet, että asiatiedon sijaan nyt opetetaan asenteita. No, näin on tehty jo Pariisin rauhansopimuksesta lähtien. Mutta millaisia asenteita: Siitä kertoo yksi tapaus Raumalta, jossa vanhin poikani kävi koulua. Hänet uhattiin tappaa, jos vielä ilmestyy kouluun suorat housut jalassa. Pystyin auttamaan poikaani ja niitäkin poikia, jotka uhkavaatimuksen esittivät, mutta en kaikkia. Erästä poikaa kiusattiin Raumalla niin kovin, että hän ampui pari koulutoveriaan, eikä koulukirjantekijöitä tai opettajia edes tuomittu.

Georg Lukács puhui länsimaisen sivilisaation hävittämisestä. Koululaitoksen työntekijät puhuvat asennekasvatuksesta. Amerikkalaiset puhuvat paradigman vaihdosta. Tshekkiläisen herätyksen kehittämät, didaktiikkaan saavat koulut muutetaan dialektiikkaan perustuviksi kouluiksi, ja kristilliset arvot korvataan saatanallisilla "arvoilla", jotka kuitenkaan eivät ole muuta kuin sosialistien kehittämiä teorioita, sillä Jumalan on "kanna", oman järjestelmänsä arvojen takuumies. Vieraat arvot voivat toteutuessaan tuottaa vain itkua, parkua ja kuolemaa.

Venäjällä jokaisella merkittävällä johtajalla oli oma henkilökohtainen politrukki eli poliittinen apulaisjohtaja "politzam", joka valvoi että johtaja pysyi sosialismin kaidalla tiellä. Josef Stalinin askelia valvoi juutalainen Lazar Kaganovitsh, Stalinin vaimon isä. Yhdeksän Yhdysvaltain presidentin "neuvontajana" toimi John McCloy.

Toisen maailmansodan jälkeen John McCloy oli Yhdysvaltojen Saksan miehityshallinnon johtaja. Hän toi Horkheimerin Saksaan johtamaan Saksan yliopistojen uudelleenjärjestelyjä, joissa kansallissosialistit korvattiin uuden vasemmiston edustajilla. Ja McCloy teki muutakin. Hän kanavoi Stalinille 15 miljardia dollaria, oli Sotaministeriön apulaissihteerinä, EEC:n "isän" Jean Monnetin lakimiehenä, oli päättämässä atomipommin käytöstä Japania vastaan, erotti Uutta maailmanjärjestystä vastustaneet kenraalit Pattonin ja MacArthurin, oli maailmanpankin presidenttinä 1946, oli perustamassa öljyntuottajamaiden järjestöä OPEC, pani alulle useita Fordin Säätiön (Ford Foundation) Uuden maailmanjärjestyksen projekteja, oli Fordin Säätiön puheenjohtajana, pani alulle EEC:n, nimitti McNamaran, Kissingerin ja Ruskin virkoihinsa, oli seitsemän suuren öljyfirman ("the seven sisters") neuvonantajana, valitsi Nixonin ministerit, oli mukana Kennedyn murhaa muka tutkineessa Warrenin komissiossa, oli Yhdysvaltojen ulkopolitiikan suunnittelutoimiston CFR:n puheenjohtajana, oli Rockefellerien lakiasiamies ja tietysti Rockefellerien Chase Manhattan Bankin puheenjohtaja.

Toisen maailmansodan aikana Frankfurtin koulukunnan opit ja menetelmät olivat jo juurtuneet syvälle Yhdysvaltojen yliopistoelämään ja saaneet vahvan jalansijan Yhdysvaltojen valtiokoneistossa, erityisesti asevoimien tiedusteluosastoissa ja propagandakoneessa. Kaikki tehtiin ikään kuin salassa, ja kun Yhdysvalloissa 1960 syntyi yhteiskunnan vastainen huumeiden, vastuuttoman seksin ja röyhkeyden värittämä nuorisokulttuuri, sen uhrit vain harvoin tiesivät kuka heitä vie.

Yhdysvaltojen "Establishmentin" vastaisen liikkeen johdossa oli 1960-luvulla John Jay McCloy (1895-1989) -Yhdysvaltojen "Establishmentin" puheenjohtajan maineen saanut toimija. Vuonna 1949 hän siirtyi Maailmanpankin johtajan vakanssilta Yhdysvaltojen Saksan valvontakomission johtajaksi Saksaan. Yhdysvallat piti tähän aikaan yllä liioitellun räikeää kommunismin vastaista profiilia, mutta toimi samalla järjestelmällisesti kommunismin hyväksi. Kaksinaamaisuuden huippu saavutettiin, kun läntisen sivistyksen tuhoamiselle omistautuneen Frankfurtin koulukunnan kulttuuriterroristit lähetettiin takaisin Saksaan jatkamaan työtään "länsimaisen sivilisaation" hävittämiseksi amerikkalaisen miehitysvallan täysi tuki takanaan. Kommunismin vastaiseksi mainostetun projektin päämäärä oli korvata koko länsimainen sivistys huume- ja seksisidonnaisella vastakulttuurilla eli siveettömyydellä. Nimellä CCF - Congress for Cultural Freedom - tunnettu projekti ei enää tyytynyt vanhoihin leluihin, kuten Göbbels aikoinaan. Propagandan tilalle tulivat nyt "tieteellisen" Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologian työpajoissa suunnitellut ohjelmat, joiden toteuttamiseen valjastettiin koko tämän maailman ruhtinaan alainen järjestelmä.

Sivistyksen vastaiskuksi tarkoitettu siveettömyys ei ollut amerikkalaisen kulttuuriterrorismin lopullinen päämäärä. Yhdysvaltojen vallanpitäjille sen Eurooppaan levittämä siveettömyys oli väline. Sen avulla piti vain tuhota ainakin yksi ikäluokka niin, että sosialistit sen avulla voisivat päästä valtaan - sekä Yhdysvalloissa, että Euroopassa. Mutta kun paholaiselle avaa oven, se tulee sisälle, ja alkaa hallita sitäkin, mikä on ulkopuolella ihmisen sielun. Eräs kollega opiskeli venäjää Moskovassa ja häntä epäiltiin uskovaiseksi kun hän ei käyttänyt viinaa. Kun hän tajusi leimautumisen vaarat, hän päätti juoda silloin tällöin pari pulloa olutta ja teeskennellä humalaista. Mukamas päissä ollessaan hän harjoitti pientä riehuntaa - hajotti pari tuolia ja örisi sekavia. Se tehosi. Hänet kutsuttiin puhutteluun, kerrottiin Neuvostoliiton korkeasta moraalista, nuhdeltiinkin, mutta asiaankuuluvien nuhdesaarnojen jälkeen taputettiin selkään hyväksyvästi, ja käskettiin jatkamaan samaan malliin. Poika vältti tempulla uskovaksi leimautumisen vaarat, mutta haittapuolena asiassa oli, että viholliselle avatusta ovesta astui vihollinen sisään, ja toi tullessaan pahan alkoholiriippuvuuden.

Yhdysvaltojen kansalaisuuden Horkheimer sai vuonna 1940, mutta John J. Chloy pani Yhdysvaltojen presidentti Trumanin muokkaamaan maan lakia niin, että Horkheimer sai kaksoiskansalaisuuden - aikanaan ainoana ihmisenä maailmassa.

Theodor W. Adorno ja Max Horkheimer tulivat Saksaan 1950. Horkheimerin tehtäväksi annettiin Saksan koulu- ja kulttuurilaitoksen uudistaminen. Vuosina 1951-1953 hän oli Frankfurtin yliopiston rehtorina ja opettajana vielä yli 10 vuotta sen jälkeenkin. Frankfurtin uudelleenavatun Sosiaalitutkimusinstituutin johtajana hän toimi vuoteen 1958 saakka.

Horkheimerin siirryttyä .. hänen sijaansa Eurooppalaisen sosialismin suunnittelutyön ytimeen astuivat hänen kasvattinsa Hans-Georg Gadamer ja Jürgen Habermas.

jatkamaan "Poliittisesti korrektin" yhteiskunnan rakentamista ja hankkia edustamalleen sosialismin haaralle tieteellisen leiman samoin kuin Venäjän sosialistit aikoinaan. Mutta tieteellistä pätevyyttä ei tuulesta temmatuille teorioille löytynyt. Oli tyydyttävä rahamaailman auktoriteettien ja poliittisten puolueiden ja muiden järjestöjen, kuten Amerikan Yhdysvaltojen "Establishmentin" ja sielukaupalle erikoistuneen rahamaailman tukeen.

Poliittisesti korrektin yhteiskunnan rakentajat yrittävät toimia tieteen nimissä ja tiedeyhteisöt puolestaan totuuden nimissä, mikä sekin on mahdotonta, sillä Jumala on totuus. Tieteellisesti voidaan tutkia ja tuntea vain Jumalan säätämiä lainalaisuuksia. Politiikka sensijaan ei koskaan ole tieteellistä, eikä muutenkaan korrektia. Korrektia on vain Jumalan tahdon noudattaminen.

Horkheimer kuoli 1973 ja haudattiin Bernin juutalaiselle hautausmaalle Sveitsiin.

Vaikka Herbert Marcuse on tuttu nimi vain harvoille, hänen lauseensa "make love, not war" (rakastele, älä sodi) on sitä tutumpi monille. Silti vain harvat tietävät, mihin Marcusen saarnaamalla seksivallankumouksella pyritään. Tarkoituksena on "suorittaa eräänlainen hämärään verhottu systeemin hävitys"

Herbert Marcuse (1898-1979) syntyi juutalaiseen perheeseen Berliinissä, liittyi Saksan Sosialidemokraattiseen puolueeseen ja osallistui spartakistien vallankaappausyritykseen Berliinissä yhdessä sosialististen aatetoveriensa kanssa. Rosa Luxemburgin ja Liebknechtin murha kovensi hänen vakaumustaan ja vei häntä yhä lähemmäs Neuvostoliiton kommunistista järjestelmää. Hänen sai väitöskirjansa valmiiksi 1922 ja oli hyvää vauhtia pätevöitymässä professuuria varten, kun kansallissosialistit kaappasivat vallan.

Herbert Marcuse (1898-1979) oli kansallissosialistien kuuluisimman filosofin Martin Heideggerin kasvatti. Hän tuli Yhdysvaltoihin muiden Frankfurtin koulukunnan yhteiskunta-arkkitehtien mukana 1934 sillä hän oli juutalainen. Hänet otettiin ystävällisesti vastaan maassa, jonka perusajatus oli antaa turvapaikka Euroopassa vainotuille vähemmistöille. Mutta Marcuse osoittautui mieheksi, joka puree ruokkijaansa käteen kuin käärme. Ensi sulat hattuunsa hän hankki 1960-luvun opiskelevan nuorison vasemmistoliikkeiden ideologisena isänä ja nyt häntä kunnioitetaan koko "Uuden vasemmiston" johtavana arkkitehtina.

Juuri ennen Frankfurtin koulukunnan Saksasta lähtöä Marcuse ehti olla mukana valmistelemassa sen kuuluisamman tavaramerkin, (yhteiskunnan) "kriittisen teorian", peruskonsepteja.

Kriittisen teorian isät sanoivat:

Marcuse halusi muuttaa maailmaa. Marcuse johti ihmistä harhaan, sillä pointti on siinä, että maailma ei voi muuttua, mutta ihminen voi. Maailma on tuomittu, mutta ihminen voidaan parantaa. Maailman tuomio on hyvä asia, sillä sen tilalle tulee Taivasten Valtakunta. Taivasten valtakunta tulee varmasti, tahtoi ihminen sitä tai ei. Kaiken lisäksi se on jo keskuudessamme, sillä kun Jeesuksen opetuslapset ajavat pois riivaajia, on se jo täällä.

Jumala ei pakota ihmistä muuttumaan, mutta vaatii sitä ehtona Jumalan valtakuntaan pääsemiseksi:

Se ihminen, joka tätä mahdollisuutta ei käytä hyväkseen, on jo tuomittu yhdessä maailman kanssa; ja se aika joka tuomion ja tuomion täytäntöönpanon välillä on, on armon (hakemisen) aika. Armon ajan lopussa Jumala lähettää maailmaan suuren eksytyksen.

Sosialistien mukaan juuri uskovat ovat maailmanvalloituksen esteenä ja yrittävät kiven kovaan raivata tätä estettä pois tieltä. Tässä yhteydessä on taas kerrottava, mistä niinsanottu länsimainen sivistys tuli Eurooppaan ja levisi täältä kaikkiin maanosiin, sillä kreikkalainen kulttuuri tai kirkko ei sitä tehnyt. Ennen kirkon syntymistä kristinusko ehti levitä syyriankieliseen Lähi-itään, kreikankieliseen Lähi-itään, koptinkieliseen Egyptiin ja latinankieliseen Pohjois-Afrikkaan, mutta näiltä seuduilta kirkko hävitti uskon Jumalaan. Kristinuskon uusi tuleminen Eurooppaan alkoi 700-luvulla, kun paulikiaanit ja bogomilit alkoivat uudestaan evankelioida Eurooppaa. Kristittyjä oli säilynyt myös Irlannissa ja alppilaaksoissa ja kun kaikki vainotut kristityt yhdistivät voimansa, alkoi kristinuskon uusi suuri tuleminen ensin tshekinmaalla 1400-luvulla, sitten saksassa 1500-luvulla ja vihdoin 1700-luvulla myös Englannissa leviten sitten kaikkeen maailmaan. Tämän sivistyksen keskeinen vaikuttaja oli Jan Amos Komenski, tshekkiläisen herätysliikkeen viimeinen piispa. Hän kokosi liikkeen kansansivistystyön perinteet yhteen opukseen, Didaktica Magnaan. Siinä esitetyllä didaktiikalla pyritään ihmisen kaikkien kolmen elintason kehittämiseen. Tässä koulutuksessa aloitetaan biologiset funktiot turvaavalla opetuksella, jatketaan psyykkisellä valmennuksella ja viimeiseksi turvataan valmennus hengellistä elämää varten. Pysäyttääkseen ihmisen kehityksen haluavat päästä irti Komenskin koko maailmaan levinneestä asiapitoisesta oppijärjestelmästä ja korvata sen sellaisella asennekasvatuksella, jossa hyväksytään vain perverssit arvot, mutta tämäkään ei ole Frankfurtin koulukunnan päämäärä. Perverssien arvojen hyväksyminen yhteiskunnan arvomaailman perusteiksi on vain työkalu, jonka avulla synti voidaan julistaa normiksi ja Jumalallista arvomaailmaa kannattavat tai noudattavat ihmiset tappaa. Ilmestyskirjassa ei ole turhaan kerrottu globaalit mittasuhteet saavuttavasta kymmensarvisesta pedosta eli valtiosta näin:

Vuonna 1944 Herbert Marcusen johtama ry…

Kiinan kulttuurivallankumouksen johtaja, Kiinan kommunistipuolueen johtaja Mao Ze Dongin vaimo …

Toisen maailmansodan aikana Yhdysvalloissa muodostettiin sotilaspalveluyksikkö "the Office of Strategic Services, OSS, joka sai tehtäväkseen suunnitella ja toteuttaa epäsotilaallisia sotatoimia Länsi-Euroopan maita vastaan. Sen alaisuuteen perustettiin tutkimusjaosto, R&A Branch. Tutkimusyksikön johtoon kutsuttiin joskus muinoin kristillisenä pidetyn Harvardin yliopiston rehtori James Baxter. Siviilisotatoimien tutkimusyksikön johtotehtäviin valittiin poliittisesti korrekteja sosialisteja Sosiaalitutkimusinstituutin kasvateista. Herbert Marcuse sai 1944 tehtäväkseen valita ne henkilöt, jotka voittajavaltion mukaan olisi tuomittava sotarikollisina ja etsiä henkilöitä, joille Saksan johtaminen sodan jälkeen uskottaisiin. Marcuse, Neumann ja Otto Kircheimer, toinen Frankfurtin koulukunnan kasvatti, kirjoittivat myös ohjekirjan Denazification Guide siitä, miten US:n miehitysjoukkojen tulisi tunnistaa ja puhdistaa Saksa kansallissosialisteista tai Frankfurtin koulukunnan kansallissosialistiseksi määrittelemistä käyttäytymismalleista. Saksan antautumisen jälkeen Marcuse toimi tiedustelupalvelun yhdysmiehenä Yhdysvaltojen miehitysvyöhykkeellä. Kircheimer sai hoitoonsa Ranskan miehitysvyöhykkeen, mutta Neumann määrättiin 1945 Nürnbergin sotaoikeuden tutkimuspäälliköksi, sillä Marcuselle oli varattu sitäkin tärkeämpi rooli CIA:n ja Yhdysvaltojen muissa vastaavissa rakenteissa. Pukki oli pantu kaalimaan vartijaksi, vaikka raaka rahvas luulikin Yhdysvaltojen olevan sosialismin vastustaja. Osa höynäytetyistä uskoo vieläkin, että Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä käytiin kylmää sotaa, vaikka juuri ne puhalsivat yhteen hiileen ja tekevät sitä edelleenkin sen päämäärän toteuttamiseksi, josta Illuminatit eivät mielellään puhu, mutta jonka Raamattu paljastaa. Ja ovathan ne paholaisen ilmestymiselle rakennetut raamit jo selvästi nähtävissä paljaalla silmälläkin.

Takaisin Osmon kotisivulle