Omilla sivuillaan: Uimavesi; Rukoile kostoa; Kuninkaallinen käsky, tasaus ja tuomio; Evankeliointi ja alttarikutsun harhat; Miten kuolla oikein; Helluntaiksi Jerusalemiin; Oikeus, armo ja usko; Omatunto; Vanhimmat raamatunkäännökset; Uusia raamatunkäännöksiä; Äläkä saata meitä kiusaukseen; Puute; Oletko aseistettu? Nikolaiitat

Tällä sivulla: Kymmenykset vai tasaus; Missä on alttari; Vähässä uskollinen; Rakkaus on asenne; Miten myytti viikon ensimmäisen päivän "pyhityksestä" myytiin kristikunnalle; Ylösnousemuksen päivä; Ikuinen elämä; Assurin kuningas; Öljyä lamppuun; Jumalan voimasta - kata dynamin Theou; Kuka ymmärtää Kaanaan kieltä; Älä rakasta…; Mahdottomat vaatimukset; Voitto.

Osmo Pöysti

Kuru & Ylöjärvi, Finland

Alku: 2007

Jatkoa: 2016-01-06

Kaikki oikeudet pidätetään

Kopiointi ja ilmaisjakelu sallitaan

Luterilaiseen oppiin kuuluu kuuliaisuus esivaltaa kohtaan. Oppi on oikein, mutta se on myös ymmärrettävä. On ajateltava itsekin mitä siihen kuuluu ja mitä ei. Ei kuuliaisuus sitä tarkoita, että meidän pitäisi itse tultava syylliseksi esivallan synneistä. Ei pidä äänestää, ei pidä kantaa yhteistä iestä pahantekijäin kanssa, eikä kulkea joukon mukana muuhunkaan pahaan, eikä muutenkaan luopua kuuliaisuudesta Jumalaa kohtaan. Erikoisen tärkeää asian ymmärtäminen on nyt, kun kaikki, mitä esivalta tekee, on mahdollisimman johdonmukaisesti aina ja vain haitallista ja vahingollista.

Esivalta on yksi Luojan suojarakenteista, jota tarvitaan Kristuksen morsiamen rakentamiseen aina siihen asti, kunnes siitä tulee taivaskelpoinen, sillä kun seurakunta on valmis, se haetaan pois. Nyt olemme siinä vaiheessa, että suojarakenteita puretaan jo. Kuolleitten ylösnousemus ja Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä. Opetusta kuuliaisuudesta esivaltaa kohtaan saattaa vielä joskus kuulla, mutta se on kuin vanhaa maininkia, jonka alkuperää ei enää tunneta.

Raamattu käyttää vallasta ja esivallasta samaa sanaa, eks'ousia. Sanassa eksousia on kaksi osaa: "ousia" joka tulee verbistä "olla" ja etuliite "ek/ eks", jolla kerrotaan se, mistä jokin lähtee. Jumalasta lähtee lopulta kaikki, sillä hän on ainut "olevainen", eli Elävä Jumala. Kaikki hyvä lähtee Jumalasta ja myös pahan rankaiseminen on tulee Jumalasta. Tätä sanotaan laittomuuden salaisuudeksi. Myös laittomuuden rankaiseminen on Jumalan kunniaksi. Jotkut siitä eivät tykkää, mutta kiukuttelu on turhaa: Onhan Jumala tarjonnut armoakin, mutta jos se ei kelpaa, niin voi voi sitten vaan.

Kristuksen morsian elää hajallaan kaikkien kansojen keskuudessa. Se on Kristuksen internationaali. Mutta myös paholaisella on oma maailmansuunnitelmansa, babylonialainen imperialismi eli globalisaatio, pitkälle organisoitu laittomuus, jonka tarkoituksena on tuhota Kristuksen morsian. Amerikan juutalaiskongressin pääsihteeri väitti vuonna 2008 Davosissa, että urheilu, tai tarkemmin sanottuna "soccer" yhdistää, mutta hän jakoi puheensa kanteen osaan ja käytti toisen osan puheesta kertoakseen sen, kuka jää tämän yhdistämisen ulkopuolelle.

Urheilu ei yhdistä edes globalisaation osapuolia. Paholainen on huono häviäjä. Saattaa tulla lunta tupaan, niin kuin eräs esivallan edustaja eilen vihjaisi.

Paholaisen geimeihin osallistuminen on paitsi vaarallista, myös turhaa:

Kun Pietari tässä puhuu "muukalaisuutenne ajasta", hän puhuu Jeesuksen seuraajista, jotka ovat hajallaan ympäri maailmaa, sekoittuneina muiden kansojen joukkoon. Nämä kansat vielä orjuuttavat Jumalan lapsia, mutta niille käy, niin kuin Jumalan vihollisille aina käy:

op/2016-01-06

Kristikunta jakaantuu kirkkoon ja seurakuntaan. Kirkot perivät jäseniltään kirkollisveroa, eikä ainoastaan kirkon kannattajilta, vaan myös kirkon orjilta. Kirkon ja kristillisten seurakuntien välimaastossa puuhastelevilla lahkoilla ei veronkanto-oikeutta ole, ja rahankeruu onkin enemmän tai vähemmän vapaaehtoista. Varsin tavallinen käytäntö on, että yhteisön jäsenet pyrkivät kustantamaan yhteisön toimintaa kymmenennellä osalla tuloistaan. Varsinaisilla kristityillä ei näitä maksuvelvoitteita ole, koska he eivät omista mitään. Henkilö, joka katsoo olevansa "vain" Jumalan moninaisen armon taloudenhoitaja, voi antaa kaikki tai ei mitään, sen mukaan, miten hän ja Pyhä Henki kulloinkin oikeaksi katsovat. Tämä oikeaksi katsominen ei ole mielivallan asia, vaan siinä pyritään tasaukseen.

Tasaus on käännös kreikankielisestä sanasta isotos. Sana löytyy

Ja nyt pannaan peruskoulun suomenkielen opetus testiin. Onko sinulla yllämainitun tekstin perusteella a) velvollisuus maksaa seurakuntalaistesi menoja ja b) onko seurakuntalaisesi velvolliset maksamaan sinun menojasi? Teksti on kyllä selvä, mutta vakiintunut käytäntö "seurakunnissa", kirkoista puhumattakaan, on jotakin aivan muuta. Jos sinun seurakuntayhteisössäsi ei tunnusteta edes tätä raamatun periaatetta, sinun on parasta kävellä ulos taaksesi vilkuilematta.

Melkein jokainen meistä on kuullut lauseen, "jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, niin te hyvin teette". Sehän tarkoittaa aivan samaa, kuin mitä ilmaistaan sanalla "tasaus". Mutta kuinka moni teistä on saanut kokea sitä, siis olla vastaanottavana osapuolena? Minä olen - äärimmäiseen ylärajaan saakka.

Ehkä tässä on vielä syytä katsoa, mitä Juuson sanakirjassa sanotaan:

Sanakirjan mukaan isotis Kolossalaiskirjeessä tarkoittaakin yht'äkkiä kohtuutta. Haetaan koko lause:

Voi voi sitä Juuso parkaa. Lähdetekstissä on eri sanoma:

Englantilainen KJV vuodelta 1611 kääntää sanan isotis oikein, mutta ontuu sanojen kyrios ja doulos osalta. Venäläinen 1876 kääntää sanat kyrios (herra) ja (doulos) orja oikein, mutta sortuu sanoihin dikaios ja isotis, sillä sanat dolzhnoe ja spravedlivoe tarkoittavat asiaankuuluvaa ja oikeudenmukaista:

Sana isotis on johdannainen sanasta "isos". Siitä kunnioitettu Jyväskylän lyseon lehtori Juuso Hedberg kertoo:

Ei merkkiäkään sellaisesta venyvästä käsitteestä kuin "kohtuus"! Raamatun sana on selvä: seurakunnan jäsenten on harjoitettava tasausta ja tasapuolisuutta, mutta ei pakosta, vaan rakkaudesta, sillä rakkautta ei synny pakottamalla. Jokaisen tulee itse päättää, kenelle hän antaa, mitä ja minkä verran. Apostolien teoissa kerrotaan Ananiaasta ja Safirasta, jotka myivät maatilan, ja veivät osan rahoista seurakunnan käyttöön. Ei siinä mitään pahaa ollut, saivathan he toki tehdä omaisuudellaan mitä hyväksi katsoivat, mutta he valehtelivat väittäessään tuoneensa koko summan apostolien jalkojen juureen, ja sen takia heidän kävi huonosti. Tuttu kertomus löytyy Apostolien tekojen 5. luvun alusta.

Monet ovat ihmetelleet, miksi Raamattu ei vaadi orjuuden poistamista. Ei siinä ole mitään ihmettelemistä. Raamatun ohjeet on tarkoitettu Jeesuksen seuraajille. Paholaisen seuraajille meillä ei ole muuta sanaa, kuin "Muuttakaa mielenne". Mutta ajatelkaa sitäkin, mitä tapahtuu, kun "herra" orjanomistaja menee ja ostaa Mersun. Jos hänellä on kymmenen orjaa, on hänen siis ostettava tasapuolisuuden vuoksi 11 Mersua. Ja jollei hän siihen pysty, hänen on päästettävä orjansa vapaaksi.

Niin selvä, kuin Raamatun opetus tasauksesta onkin, myös sitä yritetään käyttää väärin. Kerran tuli yksi pastori luokseni, ja vaati enemmän, kun oli saanut. Hän perusteli asiaansa sillä, että minun tuloni olivat paljon hänen tulojansa suuremmat. Tottahan se olikin. Minun tuloni olivat siihen aikaan ihan kohtuulliset ja veli pastori teki työtä taloudellisesti ankeissa olosuhteissa. Miten paljon minä käytin tuloistani omaan elämiseeni, sitä hän ei pystynyt näkemään, eikä hänen logiikkansa ottanut huomioon sitä, että minulla oli aika monta ystävää ja aika monta muuta velvoitetta, jotka myös oli hoidettava sen mukaan, kun Herra näitä tehtäviä jakoi. Ei Jumalan huoneen haltijan taloudenpito mitään sosialismia ole vaikka se yhdessä kohdin muistuttaakin sitä. Vai mitä sanot tästä:

Jerusalemin seurakunnassa harjoitettu veljesrakkaus johti nopeasti seurakunnan sisäisen sosiaalitoimen perustamiseen. Monet luulevat, että sellaista tapahtui vain "alkuseurakunnassa". Kaikkea kanssa. Seurakunta ei ole muuttunut. Asia vain on hämärtynyt, ja siksi, että nykyisin "seurakunnan" nimellä esiintyy jos jonkinlaista porukkaa.

Tasauksen lisäksi erityisiä ohjeita on annettu monista asioista, kuten vieraanvaraisuudesta, vaeltavien saarnaajien vastaanottamisesta ja auttamisesta eteenpäin jne.

Tasaus-periaatetta noudatetaan vain seurakunnan sisällä. Mitään vastuuta maailman yleisestä hädästä me emme kanna, mutta hädänalaisten auttaminen, "almujen" anto kuuluu ohjelmaan siinä määrin, kuin voimme ja haluamme sitä itse tehdä ja kustantaa. Luetaan Efesolaiskirjeestä:

Ne humanitääriset projektit, jotka toteutetaan esimerkiksi veroilla ja muulla ryöstörahoituksella, eivät kuulu kristinuskon piiriin. Vihollinen yrittää jopa estää vapaaehtoista, omarahoitteista humanitääristä työtä. Venäjän vallankumouksen aikana nälkäisten laumat olisivat tehneet mitä tahansa työtä saadakseen edes jonkun leipäpalan, mutta jokaisen yksityisen työnantaja oli maksettava valtion määräämät normipalkat. Ne olivat niin korkeat, ettei kukaan yksityinen työnantaja ei voinut palkata ketään. Pellot jäivät viljelemättä, sillä maan johdon tahto oli, että ihmiset kuolisivat nälkään. Ukrainan nälänhädän aikana 1947 eräällä ystäväperheellä oli vielä maata, sillä he asuivat vasta Neuvostoliittoon liitetyllä alueella. Stepan Nikolajevitsh kertoi, että hänen vanhempansa antoivat jokaiselle pyytäjälle palan leipää, ettei kukaan kuolisi heidän ovelleen.

Mutta entä se "laupias" samarialainen? Sehän on kuva Jeesuksesta itsestään. Papit hylkäsivät hänet, mutta papit hylkäsivät myös runnellun kauppiaan. Vain samarialainen auttoi, mutta katso ketä! Kirkkojen maailmanneuvosto on kunnostautunut erilaisten terroristiryhmien auttamisessa, mutta samarialainen auttoi terroristien uhria. Kauppiaat olivat juutalaisen yhteiskunnan halveksittu ryhmä, mutta samarialaiselle kaikki haavoitetut olivat ihmisiä. Terroristien perään "laupias" samarialainen ei juossut. Jeesuksen opin mukaista ei ole osallistua pahojen ihmisten pahoihin tekoihin.

Sanalla isos on toinenkin johdannainen, isotimos:

Mielenkiintoista katsoa, mitä siinä sanotaan:

PS: Tämän tekstin täysversio nyt osoitteessa http://opsti.japo.fi/opetus/isotis.htm nimellä "Kuninkaallinen käsky, tasaus ja tuomio"

Veriuhrien uhraaminen Jerusalemin temppelissä päättyi vuonna 70, kun temppeli hävitettiin. Jo 40 vuotta aiemmin veriuhrit olivat käyneet tarpeettomaksi, kun Jeesus oli uhrattu ristillä ja noussut Taivaallisen temppelin kaikkeinpyhimpään.

Alttari oli esikuva Jeesuksen rististä. Jeesuksen risti oli kaupungin ulkopuolella. Hetkellä, jolloin hänet uhrattiin, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti ja siellä suoritetut uhrit kävivät tehottomaksi. Kolmen päivän päästä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta esiripun edessä olisi pitänyt heiluttaa uuden sadon ensimmäistä ohralyhdettä, mutta sitäkään ei voitu tehdä. Jeesus itse, jota kaupungin ulkopuolelta kerätyn sadon ensimmäinen ohralyhde symbolisoi, oli noussut ylös kuolleista, esikoisena maan sadosta ja neljänkymmenen vuorokauden kuluttua nousi taivaisiin ja istuutui Armon valtaistuimelle niin, että lain arkkikin jäi hänen alleen.

Kymmenen vuorokauden kuluttua Jeesuksen ylösotosta, Jumala lähetti Pyhän Hengen niille, jotka tunnustivat Jeesuksen Herruuden ja olivat liittoutuneet häneen. Syntyi Seurakunta, joka oli Pyhä, mutta Juutalaisille temppelin menetys oli katkera pala. Mutta olihan maailmassa vielä monta muuta uskontoa, joiden harjoittajat jatkoivat omien veriuhriensa uhraamista omilla alttareillaan. Juutalainen tuskin sortui näille alttareille uhraamaan, mutta Jumalan järjestystä huonosti tuntevalle kristitylle käännynnäiselle ne olivat varteenotettava viettelys.

Persialaissotien myötä oli mitralaisuus tullut merkittäväksi uskonnoksi myös Roomassa, ja erikoisesti sen sotaväen keskuudessa. Kun Roomaa hallitseva mitralainen keisari Konstantinus "Suuri" halusi alistaa seurakunnat Mitran palvelijoiksi, hän perusti kirkon. Kirkon johtoon valittiin miehiä, jotka keksivät valtavan määrän selityksiä sille, miksi kristinuskon nimellä kulkevan valtionuskonnon kultti oli mitralaisuutta. Yksi monista kirkon hämmentävistä opeista oli kirkoissa olevat alttarit. Alttareitahan ei pitänyt enää olla missään, ja jos missä oli, oli sinne lähdettävä lähetystyötä tekemään, eikä suinkaan riivaajia palvomaan.

Valtiovallan avulla kirkko on pitänyt pintansa - sen mitralaisen okkultismin, jota kirkossa nyt nimitetään "traditioksi" - aina tähän asti. Alttarit, messu, piispan hiippa ja mitra, sunnuntain määrääminen lepopäiväksi, Auringon syntymäpäivän määrääminen Jeesuksen syntymäpäiväksi jne, eivät ole kadonneet mihkään. Edes uskonpuhdistus ei hävittänyt kirkoista alttareita, vaikka se torjuikin katolisen kirkon alttariuhriopin, eli transsubstantaatio-opin, eikä luterilaisessa kirkossa täysin sitäkään.

Kirkon rinnalla on aina ollut elävä kristillinen seurakunta, "kerettiläiset" Jeesuksen seuraajat, jotka jatkuvasti torjuvat kirkon mitralaiset vääristelmät Jeesuksen ohjeista. Demoneiden vallassa oleva kirkko kokee nämä "kerettiläiset" uhkanaan, ja kun Tshekinmaa ja Moravia 1400-luvulla niiden vaikutuksesta irtaantui katolisesta Euroopasta, valjastivat demonit koko Euroopan Tshekinmaata hävittämään. Yli kaksisataa vuotta kestänyt ja satojatuhansia veriuhreja vaatinut kampanja huipentui kolmikymmenvuotiseen sotaan, jonka päättyessä 1648 Tshekinmaan väkiluku oli pudonnut kolmesta miljoonasta alle miljoonaan ja Saksan väkiluku puoleen entisestään.

Tshekinmaan uskovista oli Moravian vuoristokylissä säilynyt jäännös, josta noin 300 perhettä pääsi pakenemaan Saksaan. Kun he vuonna 1727 yhteistyössä saksalaisen pietistin, kreivi, "reichsgraf" von Zinzendorfin kanssa aloittivat maailmanlaajuisen lähetystyön, alkoi kristinuskon uusi tuleminen. Jumalan armosta englantilaiset tutustuivat tshekkeihin, ja tästä tuttavuudesta sikisi metodistien liike. Metodistien tshekkiläiset oppi-isät eivät ottaneet metodisteja seurakuntiinsa, koska kysymys alttarista jäi edelleen ratkaisematta. Englantilaisten oli ratkaistava kysymys itse.

Tshekkiläisen herätyksen ilmaantumisella oli valtava vaikutus koko maailmassa, mutta erityisesti Englannissa ja Pohjois-Amerikan "Uudessa Englannissa". Englantilaiset puhuvat vuonna 1739 alkaneesta herätyksestä ja samaan aikaan Amerikan englantilaisissa dominioissa alkoi "Suuri Herätys". Mutta mikä on herätys? Charles Finney sanoo siitä näin: "Herätys ei ole sen enempää tai vähempää kuin kuuliaisuutta Jumalan sanalle". No hyvä. Nytpä sitten nähtäisiin, tarvitaanko alttareita, ja jos tarvitaan, niin mihin.

1700-luvun herätyksen suuria nimiä olivat John Wesley ja George Whitefield. Heidän ympärillään kävi kuhinaa. Suuret kansanjoukot kerääntyivät heitä kuuntelemaan. Kokoukset saattoivat olla suuria ulkoilmakokouksia, mikä oli selvä ero pienryhmätoimintaa suosivien moravialaisten kanssa. Kun kosketus kuulijoihin jäi vähäiseksi ja lyhytjännitteiseksi. Mutta painottamalla henkilökohtaisen uudestisyntymisen merkitystä tulokset näyttivät hyviltä. George Whitefieldin sanotaan johdattaneen 30.000 henkilöä uskon tielle. Syntiä tehneitä he kehottivat julkiseen katumukseen, katumuspenkkiin, mutta varsinaisia alttareita ei ulkoilmatilaisuuksissa nähty eikä niitä sisätiloihinkaan rakennettu. Kun liike kasvoi suureksi, se sai oman nimen, evankeliset.

Whitefieldin, Wesleyn veljeksien ja muiden menestys herätti sekä vastustusta että innostusta, mutta myös jäljittelyä. Heidän jälkeensä presbyteerisaarnaaja Charles Finney (1792-1875) järjesti kokouksiensa lopuksi kuulijoille mahdollisuuden keskustella asioistaan seurakunnan edessä tai erikoisessa keskusteluhuoneessa, siis vähän samaan tapaan kuin katoliset ripittäytyvät omien pappiensa edessä. Tästä olikin sitten jo lyhyt matka käytäntöön, jota nyt sanotaan alttarikutsuksi, vaikka termi alttarikutsu tuli käyttöön vasta runsaat sata vuotta sitten.

Katolisesta ripistä alttarikutsu eroaa kuitenkin ratkaisevasti. Kun evankelista D.L. Moody omaksui tavan kutsua evankeliumin sanan koskettamia ihmisiä seurakunnan eteen, oli vielä kyse tarjouksesta, jossa ihmiselle annettiin mahdollisuus ilmaista uskoa siihen sanaan, jota Moody saarnasi. Vasta hänen jälkeensä tulivat miehet, jotka samaistivat uudestisyntymisen alttarikutsussa annettuun lupaukseen palvella Jumalaa puhtaalla omallatunnolla. Mutta sekin oli poikkeama jumalallisesta järjestyksestä, jossa vastaava pyrkimys ilmaistaan ottamalla upotuskaste. Lopullinen niitti oli kuitenkin vielä tulematta. Sen tekivät ne "evankelistat", jotka ottivat käyttöön "syntisen rukouksena" tunnetun kaavan, jonka esittäneitä nämä evankelistat alkoivat kutsua "uudestisyntyneiksi" kristityiksi. Vielä pitemmälle meni Amerikkalainen "evankelista" Billy Bright, joka julisti uudestisyntyneeksi jokaisen, joka tuli puhujalavan luo puristamaan "evankelistan" kättä.

Maailmassa on tuskin koskaan ollut pientäkään valtiota, jossa Jumalan lapsia olisi ollut yli 12 prosenttia väestöstä. Politiikan tekemiseen se ei riitä, ja maallisesti ajattelevat uskonnolliset johtajat pyrkivät kasvattamaan keinotekoisesti kristittyjen määrää. Mutta temppuilu vain pahentaa kristikunnan asiaa. Jumala ei siitä tykkää, ja ne, joille tyhjää maljaa on tarjottu, saattavat myöhemmin torjua myös sen maljan, jonka sisältö on sitä ehtaa Jumalan sanaa, sitä, jossa on eläväksitekevä voima.

Enemmän samasta asiasta tekstissä Evankeliointi ja Alttarikutsun harhat.

Opetuslapsikoulutuksen loppuvaiheessa Jeesus esitti vertauksen isännästä ja kolmesta palvelijasta, jotka hän oli varustanut työhön. Yksi sai kymmenen leiviskää, yksi viisi ja yksi yhden. Näillä työntekijät operoivat, kunnes isäntä pitkän ajan kuluttua palasi. Isäntä kiitteli hyviä palvelijoita. Hän sanoi:

Yksi palvelijoista ei saanut kehuja, ei sinne päinkään. Hän oli kätkenyt pääoman maahan, ja vartioinut sitä uskollisen verikoiran tavoin. Isäntä oli raivoissaan ja palvelija heitettiin ulos pimeyteen, jossa on itku ja hammasten kiristys.

Olikohan tämä nyt liian tuttua tekstiä? Jos niin, niin lue myös tämä, vaikka se onkin vanhan kertausta: Uskontunnustukset ovat yksi pahimmista kristinuskon jarruista. Jokainen normatiivinen julistus on kuin teollisuusstandardi: se estää parannuksien pääsyn markkinoille. Jospa nämä normien laatijat joskus käsittäisivät, että Kaikkivaltias Luoja on ainut standardi. Niin kauan kuin emme riko hänen sääntöjään, on meissä aina parantelemisen varaa.

Teologeilla on pakkomielle rakentaa järjestelmä. He ottavat muutaman palikan Raamatun suuresta aarrekammiosta, ja ovat ylpeitä, kun saavat muutamia ihailijoita omalle Baabelin tornilleen. Mutta mitä tehdä niille palikoille, jotka jäivät käyttämättä? Jospa teologit panisivat syrjään filosofiset järjestelmänsä, ja kysyisivät, mitä näillä yli jääneillä palikoilla tehdään!

Raamatussa ei ole yhtään tarpeetonta sanaa, ei edes yhtään turhaa kirjainta. Kun alat kiinnittää näihin yksityiskohtiin huomiota, alkavat horisontit kirkastua.

Teksti Bileamin opista jäi osittain kesken ja sen täydentämiseksi oli tutkittava sellaista asiaa kuin Rakkaus. Tehän tiedätte, että sosialistisen psykologin kauppiaat uskottelevat ihmiselle, että rakkaus on pelkkää seksiä, erosta. Mutta Raamatussa sana eros ei esiinny ollenkaan. Ruumiillisista haluista siellä kyllä puhutaan, jopa laajasti, sillä juuri seksin alalla riehuu ihmisen pahuus valtoimenaan. Toisaalta biologinen eli luonnollinen ihminen on täysin tietämätön siitä rakkaudesta, josta kreikankielinen Uusi Testamentti käyttää nimitystä agape. Agapen ja eroksen välimaastoon jää vielä kaksi, usein sanalla "rakkaus" käännettyä käsitettä, fili, ja storgi, jotka tarkoittavat mieltymystä ja kiintymystä, jälkimäinen erityisesti sukulaisuuden perusteella. Sosialistisessa psykologiassa ja sosialistisissa yhteiskuntatieteissä jopa nämä välimaastoon jääviä asioita pidetään usein epätieteellisenä, pelkästään "porvarillisen" elämänmuodon tuotteina, sillä maailman johtavia pankkiirisukuja palveleva sosialismi elää yksinomaan eläinten maailmassa ja julistaa oppia "vahvemman oikeudesta". op/2012-02-11

.. vielä mapissa workon…

Sunnuntai on mitralainen juhlapäivä, sunnuntai, eli "auringon päivä". Mitralaisuuden manttelinperijällekin sunnuntain "pyhittäminen" on niin tärkeä, ettei kirkkoa ilman sunnuntain pyhittämistä voi kuvitellakaan. Mutta miten huiputtaa ihmiset uskomaan, että Jeesuksen opetuslapsetkin viettivät sunnuntaita? Koko huiputus perustuu pariin kohtaan raamatussa, joista löytyvät sanat , jotka kirkollisissa raamatuissa on käännetty sanoilla "viikon ensimmäinen päivä". Katso tekstiä Helluntaiksi Jerusalemiin…

Suomalaisessa raamatunkäännöksessä kerrotaan, kuinka Maria tuli Jeesuksen haudalle "ani varhain" "viikon ensimmäisenä päivänä":

Kertomuksen mukaan Jeesus oli silloin jo noussut haudasta:

Viikon ensimmäistä päivää nimitetään nykyisin sunnuntaiksi. Edellinen päivä oli sapatti, edellisen viikon seitsemäs ja viimeinen päivä. Käännöksessä on kuitenkin ongelma: Kreikankielisessä tekstissä ei puhuta mitään viikosta, vaan sapatista, ja kaiken lisäksi kreikkalaiset lähdetekstit eroavat toisistaan riippuen siitä, onko kyse syyrialais-kreikkalainen vai egyptiläis-kreikkalainen lähdeaineisto. Seuraavassa nämä eroavuudet on merkitty kirjaimilla A ja TSB: ^Aτη ^Aμια ^Aτων ^TSBτης ^TSBμιας σαββατων. (Jos kirjaimet ei nδy oikein, lataa koneellesi e-Sword: sen mukana tulee fontti TITUS Cyberbit Basic) Kyse onkin ensimmäisestä sapatista, jolle on haettava selitys Kolmannesta Mooseksen kirjasta, jossa sanotaan:

Pääsiäisen jälkeisen viikon - happamattoman leivän päivien - aikana, sapatin jälkeen piti Israelin tuoda ohralyhde temppeliin. Ohralyhteen heilutuksesta viidenkymmenen päivän päästä oli helluntai ja silloin tuotiin temppeliin hapattama leivottu, paistettu vehnäkakku. Kyse oli siis tavasta määritellä helluntaipäivän paikka juhlakalenterissa ja tähän kului seitsemän täyttä viikkoa. Mia ton sabbaton - ei siis tarkoita viikon ensimmäistä päivää, vaan ensimmäistä (näistä seitsemästä) sapatista.

Kirkollinen käytäntö sijoittaa aina pääsiäisen viikonloppuun. Raamattu sijoittaa pääsiäisen ensimmäisen kuun neljännelletoista päivälle, joka saattoi olla mikä viikonpäivä tahansa. Määräävänä tekijänä oli uudenkuun päivä, se päivä, jolloin kuun sirppi ensimmäisen kerran näkyi, eikä kuu välittänyt ollenkaan siitä, minä viikonpäivänä se tuli näkyviin ensimmäisen kerran kevätpäivän tasauksen aikoihin, kun ohran tähkä Israelin maalla heilimöi.

Kirkollinen touhuilu "viikon ensimmäisestä päivästä" on alusta loppuun huuhaata, yhtä perusteetonta uskontoa kuin se mitralaisuus, josta se on lainattu. Takuumies puuttuu. Jumala takaa sanansa, mutta mitra ei.

Palataanpa pääsiäisen tapahtumiin. Oli pääsiäisen valmistuspäivä, siis ensimmäisen kuun neljästoista päivä. Uhrikaritsa oli tapettu Golgatan ristillä. Auringon laskiessa päivä päättyi ja alkoi sapatti. Mutta se ei ollut, ei ainakaan välttämättä, viikon seitsemäs päivä, vaan lisäpyhä, juhlasapatti, joka oli pidettävä ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä, oli viikonpäivä mikä tahansa:

Ensimmäisen happamattoman leivän päivän molemmat Mariat ja Salome lepäsivät, mutta sen jälkeen he saattoivat mennä ostamaan yrttejä:

Sapatin jälkeen he saattoivat tulla takaisin haudalle:

Mutta oliko tämä viikon ensimmäinen päivä, vai seitsemästä laskennallisesta sapatista ensimmäisen sapatin jälkeinen päivä, ei lähdetekstistä selviä. Lähdetekstissä käytetään ilmaisua η μια των σαββατον (i mia ton sabbaton), joka ei sisällä ollenkaan sanaa "viikko". Ja kuten edellä huomattiin, on jo lähdeaineiston käsikirjoitetuissa teksteissä on tässä kohdin epävarmuutta:

Tässä on siis kyse samasta asiasta, jota tarkasteltiin jo kirjoituksessa Helluntaiksi Jerusalemiin.

Vietin lauantai-iltaa ystävien luona. Radio Deistä kuului vanhoja hengellisiä lauluja ja ehdin jo ajatella radion ostamista (Vanhalla radiolla Dei kuuluu huonosti), mutta sitten alkoi, miten sitä sanoisi, sanantutkistelu. Suuren osan ajasta murtaen suomea puhunut sananselittäjä käytti kuitenkin teologian ja kirkkoisien ja teologian opiskelun kehumiseen. Samaan syyssyyn tuli luettelo yhteisöistä, jotka puhuja katsoi antavan kristillistä opetusta. Suomea vähän murtaen puhuneen miehen mukaan kristillisiin yhteisöihin kuului myös katolinen kirkko.

Usko Jumalaan sulkee pois uskon ihmiseen. Opettajiakin voi olla vain yksi, joko Jumala vai ihminen:

Kristikunnan paras teoreetikko on Paavali. Mutta Paavali itse sanoo näin:

Yksikään ymmärtäväinen mies ei turvaudu ihmisviisauteen. David kertoo omasta opiskelustaan näin:

Pietari lainaa tätä tekstiä helluntaipuheessaan, kts. Apt 2:25-28. Paavalin kuulijat olivat sitä joukkoa, joka vain seitsemän viikkoa aikaisemmin oli ollut vaatimassa Jeesuksen naulitsemista ristille. Paavali ei kaihtanut sanoa tätä suoraan, vaan vaati heitä yhä tunnustamaan Jeesuksen herruuden, sekä astumaan Liittoon hänen kanssaan, mikä oli myös ehto Pyhän Hengen saamiselle:

Edes Pyhä Henki ei puhu omiaan; Hänkin ammentaa elämän lähteestä kirkastaakseen Kristuksen hänen valituissaan:

Teologit tai kirkko eivät ole johtaneet ihmisiä kaikkeen totuuteen, vaan kaikkeen pahaan. Edes luterilaisesta, vuonna 1530 laaditusta Confessio Augustanasta, en muista ainuttakaan lausetta, jota olisi väärentämätöntä Jumalan sanaa.

Jumala päätti luoda ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen. Kuva luotiin paratiisissa, Jumalan kaltaisuuteen ihminen luodaan Kristuksessa. Mutta koska Jumala on ikuinen, on myös Jumalan kaltaisuuteen luotu ihminen ikuinen. Otetaan se tähän, ettei kukaan teologi enää uskaltaisi väittää, että ajatus iankaikkisesta elämästä on Uuden Testamentin kirjoittajien keksintöä:

Se, mitä luomistyön vaiheistukseen tulee, selvinnee näistä kahdesta jakeesta:

Viimeinen Adam on Jeesus. Lue Korintolaiskirjeen luku 15 kokonaan.

Kristikunnalle on tarjottu monenlaisia arvioita siitä, mistä Laittomuuden ihminen - se jota englantilaisessa maailmassa sanotaan Antikristukseksi - tulee. Ensiksi pari jaetta:

Jumalan kunnia on hänen vastustajillensa tuhoisaa.

Jeesuksen parousia, toinen julkinen ilmestyminen, lähestyy. Se näkyy siitäkin, että maailman valot sammuvat ja uskovistakin monet huomaavat lamppunsa suitsuttavan nokista katkua. Jotkut näistä uskovista kysyvät nyt, miten saisimme lisää valoa, ja öljyä lamppuihimme. Vastaus löytyy Johanneksen evankeliumista, jossa sanotaan:

Löysitkö vastauksen? Sehän on siinä, että jos seuraamme Jeesusta, ei valoakaan puutu. Yhteyden tulee olla tiivis, sillä muuten ei yhteydestä synny sitä hedelmää, josta lampussa tarvittava öljykin puristetaan:

Lamppua tarvitaan erityisesti yöllä, ja se kuluttaa öljyä. Jeesuksen toista julkista ilmestymistä odottavat neitsyet eivät kaikki olleet hankkineet öljyä kaikilla resursseillaan. He kyllä huomasivat virheensä, ja lähtivät ostamaan sitä, mutta sillä aikaa Ylkä tuli.

On syytä palauttaa mieleen, kuka on maailman valkeus:

Johannes siinä yksinkertaisesti selittää Ensimmäisen Mooseksen kirjeen ensimmäisiä jakeita:

Johanneksen mukaan Jumalan sana tuli lihaksi, ja asui meidän keskellämme:

Jeesus se Voideltu palvelija, joka on pantu kansoille valkeudeksi:

Jeesus käskee meitä nostamaan päämme nyt, kun kansat ovat neuvottomina kaikenkattavan pimeyden kourissa, sillä Vanhassa Testamentissa sanotaan:

Toisessa timoteuskirjessä sanotaan kr-1938 käännöksen mukaan näin:

Kreikkalainen teksti on paljon lyhyempi, joten epäilemme tekstiväärennöstä. Lähdeteksti kuuluu näin:

Venäläisen 1876 käännös on kreikkalaisen lähdetekstin mukainen:

Raamatunkääntäjä ei tee virheitä vahingossa. Kyllä me kääntäjät ammattimme osaamme. Mutta kirkonmiehet eivät olekaan mitään kääntäjiä, vaan teologeja. Ja kun he kuulevat Jumalan sanan, jota he eivät hyväksy, eivät he häpeile käydä sitä muuttamaan. Mutta toisinaan he jäävät kiinni väärennöksistään, niin kuin tässäkin tapauksessa.

Jos saarnaat väärentämätöntä Jumalan sanaa, voit olla varma, että sinua tullaan vainoamaan. Siksi tekstin lopussa oleva kehoitus saarnata Jumalan sanaa "kata dynamin Theou", Jumalan voiman kautta/Jumalan voimasta, on tärkeä, sillä se ei ole rajoitettu voima, kuten väärennetyt, pelkureiden ja epäuskoisten tekemät käännökset antavat ymmärtää, vaan mittaamaton. Jopa se mahdollisuus, että sinä voisit Jumalan voimaa rajoittaa esimerkiksi astiasi pienuuden tähden, on poissuljettu, sillä Jumala ei käytä sinua edes voimansa välivarastona. Sinun osasi tässä yhteistyössä on julistaa sana uskossa siihen, että Jumala sen omalla voimallaan toteuttaa.

Omalla voimallamme me emme voi lähettää ketään taivaaseen. Mikäli haluamme julistaa aitoa ja ainoata toimivaa hyvää sanomaa, meillä on oltava Jumalan voima, mutta sitä ei anneta ilman Jeesusta. Muistathan, mitä hän sanoi:

Ei-uskovia ei pitäisi päästää seurakunnan kokouksiin. Eihän hän ymmärrä Kaanaan kieltäkään. Ei-uskoville kuuluu saarna, evankeliumin perusasioiden kuuleminen sekä sitten kaste, kun hän ensin on tunnustanut Jeesuksen herruuden ja haluaa astua Uuteen Liittoon päästäkseen osalliseksi sen eduista.

Oletetaan nyt, että sinä olet jo uskossa, ja luet Johanneksen evankeliumista tällaisen jakeen:

Siinähän luvattiin enemmän kuin kuu taivaalta, vai luvattiinko? Jos tervejärkinen ihminen lukee tuon lauseen, hän huomaa heti, että siinä on ehto "jos pysytte minussa". Jäljelle jää siis kysymys siitä, mitä on "pysyminen minussa", mutta sitten kun tämä ehto on täytetty, voi kyselijä pyytää vaikka kaksi kuuta taivaalta, ja saada ne, vai kuinka?

Sen vielä ymmärtää, jos ei-uskova ei ymmärrä Kaanaan kieltä, mutta hyvin usein näyttää siltä, etteivät uskoviksi tunnustautuvatkaan sitä ymmärrä, vaan hokevat sitä tai tätä Raamatun lausetta kuin gramofonilevy, ymmärtämättä itse, mitä puhuvat. Teeppäs tässä välissä pieni koe. Kysy itseltäsi, minkälaisen selityksen sinä antaisit termille "pysyä Jeesuksessa", ja yritetään sitten yhdessä katsoa, mitä se merkitsee, sillä siitä riippuu haetko sinä kuun taivaalta vai et.

Jotta voisimme pysyä Jeesuksessa, meidän on ensin liityttävä häneen. Liittyminen tapahtuu kasteessa, jos kasteelle menon vaikuttimena on ollut usko Jeesukseen. Kaste on samaistumista Jeesuksen kuolemaan ristillä. Itse toimitus on symbolinen, merkki siitä, että me olemme päättäneet kuolla tälle maailmalle joka päivä. Joskus on hyvä mieltää kuoleminen ristin kautta sekä luopumiseksi että itsensä kieltämiseksi:

Kasteessa liitytään paitsi Jeesuksen kuolemaan, myös hänen ylösnousemukseensa. Kuten kuoleminen Jeesuksen ristin kautta, toteutuu myös Uusi Elämä Jeesuksen ristin kautta, ensin uskossa ja sitten näkemisessä. Kaanaankielinen sanonta "olla Kristuksessa" tai pelkästään "en Hristo", Kristuksessa tarkoittaa siis sitä, että me olemme kuolleet maailmalle (kr. "kosmos"; Saatanan Jumalan maailmaan rakentama järjestelmä), mutta elämme Jeesuksen ylösnousemuksen voimasta laadultaan toisenlaista elämää, hengellistä elämää.

Jokohan me nyt olemme valmiit tarkastelemaan sen tekstin, josta sanonta "pysyä minussa", siis Jeesuksessa, oli otettu? Haetaan se tekstipätkä tähän, ja jatketaan sitten. Lainaukset ovat Jeesuksen sanoja:

Kun olemme kuolleet maailmalle, meille tuskin tulee tarvetta hakea kuuta taivaalta. Pysyminen Jeesuksessa rajoittaa meitä niin, ettemme tee mitään turhaa, kantaaksemme enemmän siinä työssä, millä on jotain pysyvää, positiivista merkitystä.

Pysyminen Jeesuksessa edellyttää puhtautta, sillä Jeesus on puhdas. Me olemme saaneet syntimme anteeksi jo uskoon tultuamme ja kun pysymme Ristin kautta kuolleena synnille, pysyy Jeesuskin meissä, ja tämän yhteyden hedelmät ovat sitten niitä tekoja, joita Jumala odottaa. Teot ovat kuin lapsia; ei Jumala äpärälapsia halua.

Mutta sille, joka ei pysy Kristuksessa, käy huonosti:

Jumalan lapsella on Jumalan lapsen oikeudet. Hän voi käyttää niitä kuolemalla itselleen, ja elämällä Kristukselle hengessä.

Ylärajaa, kattoa ei ole asetettu, sillä kaiken tarkoitus on tuoda esiin Jumalan kirkkautta sellaisessa ympäristössä, joka itse ei pysty Jumalaa lähestymään:

Uuden Testamentin kirjeitä tunnetaan huonosti juuri siitä syystä, että ne koetaan Kaanaan kielellä kirjoitetuksi. Sieltä haettuja raamatunpaikkoja jotkut vielä siteeraavat, joku jopa ulkomuistista, mutta ne on paitsi ymmärrettävä, myös elettävä todeksi, ennen kuin ihmeitä alkaa tapahtua. Mutta jos todella olet kuolettanut lihan teot Jeesuksen ristin kautta, voi anoa ja saada mitä tahansa.

Valitsin otsikon vähän provosoivasti, sillä viholliset ovat löytävinään ristiriitoja Raamatusta. Otsikon kehoitus löytyy Ensimmäisen Johanneksen kirjeen toisesta luvusta seuraavassa yhteydessä:

Kun Jeesus käski rakastaa vihollisiakin, niin mistä siis tämä tämmöinen kielto? Kevytmieliset ihmiset eivät edes kysy tätä, sillä Saatanan selitys Raamatun ristiriidoista on helppo omaksua. Asia paljastuu vasta, jos kysymme, mikä sitten on se maailma, jota me emme saa rakastaa. Meillehän on kerrottu, että Jumala loi taivaat ja maan. Eikö meidän siis pidä rakastaa sitä, minkä Jumala on luonut?

Vastaus on: Kyllä pitää rakastaa sitä, minkä Jumala on luonut. Mutta kuka loi "maailman". Yli tuhat vuotta sitten Bysantin keisarit ja kirkko tappoivat yli sata tuhatta paulikiaania, koska paulikiaanit eivät uskoneet Jumalan luoneen "maailmaa", vaan sanoivat sen olevan paholaisen keksintöä.

Oletko vielä mukana? En aio tehdä tätä sen helpommaksi kuin se on, mutta puhuttaessa "maailmasta" Uudessa testamentissa tarkoitetaan järjestelmää, jota sanotaan kosmokseksi ja jonka raamatunkääntäjät ovat kääntäneet sanalla maailma. Kosmos ei ole sama, kuin Jumalan luoma patriarkaalinen järjestelmä, tai ne fysikaaliset maa ja taivas, jotka Jumala loi. Saatanalla ei ole valtaa fysikaalisiin perustotuuksiin, mutta langenneen ihmisen kautta hän pystyy käyttämään niitä oman järjestelmänsä hyväksi. Tämän järjestelmän kuninkuutta Saatana tarjosi Jeesukselle:

Johanneksen toisen kirjeen jakeessa viisi sanotaan:

Linjapuheessaan vuorisaarnassa Jeesus sanoi:

Kun ihminen tulee uskoon, hän on heti valmis noudattamaan Jumalan tahtoa, ja myös pystyy siihen, sillä Jumala ei vaadi mahdottomia. Jumala odottaa vain, että ihminen ottaa vastaan hänen Sanansa ja toimii sen mukaan. Koska tämä näyttää siltä, että ihmistä ei tarvitse ollenkaan opettaa, on paikallaan kertoa, miten nämä asiat - jos kerran on mahdollista pärjätä kokonaan opetusta vailla - sitten oikein hoituvat.

Aloitetaan siitä, että ihminen on ottanut vastaan Pelastuksen Sanan ja käynyt kasteella. Se merkitsee sitä, että hän automaattisesti saa Pyhän Hengen, sillä Pyhä Henki annetaan heti, kun astia, siis ihminen on puhdistettu ja sielu - sanottakoon tämä tässä lyhyesti - Kristuksen ristin kautta kuoletettu tälle maailmalle.

Koska Pelastuksen evankeliumi voidaan kuulla kymmenessä minuutissa, eikä kastekaan välttämättä vie juuri sen pitempään, pääsee vastauskoontullut ihminen aloittamaan hengellisen elämänsä käytännöllisesti katsoen ilman mitään systemaattista tietoa Jumalasta. Se tieto, mitä hän tarvitsee, ovat ne seitsemän asiaa, jotka jokainen evankelista on velvollinen ihmisille kertomaan, eikä se tieto edes sisällä kasvatusta. Eihän ketään voi kasvattaa ennenkuin hän on syntynyt. Maaperän muokkausta ehkä voi suorittaa ennen syntymääkin, mutta kasvatus alkaa vasta syntymän jälkeen.

Kun ihminen uskoontulon ja kasteen jälkeen saa Pyhän Hengen, ottaa Pyhä Henki kasvattajan toimen. Häntä kuuntelemalla uskova saa ne neuvot ja ne tiedot, jotka hän tarvitsee pystyäkseen vaeltamaan Jumalan tahdossa siinä tilanteessa, jossa hän sillä kertaa on. Ja muutahan tietoa hän ei tarvitsekaan, jollei tilanne muutu.

Mutta koska tilanne muuttuu joka hetki, on yhteys Pyhän Jumalan Henkeen säilytettävä ja hänen ääntänsä kuunneltava jatkuvasti. Pyhän Hengen antama ohjaus ei siis ole niinkään koulukasvatusta kuin oppilaan ohjausta elämän todellisissa tilanteissa. Ja koska tämä ohjaus on jatkuvaa, voidaan sanoa, ettei kasvatusta - esimerkiksi tulevia tilanteita silmälläpitäen - välttämättä tarvita.

Käytännössä tilanne ei näytä niin yksinkertaiselta, kuin mitä se todellisuudessa on. Käytännössä ihminen kohtaa haasteita, jotka kutsuvat häntä pois Kristuksen todellisuudesta, ja usein nämä haasteet tulevat juuri siltä taholta, josta ihminen odottaa tukea uskonelämälleen.

Jokaiselle meille on annettu neuvoja tehdä jokin asia niin tai näin, mutta neuvojen alkuperä on ollut jossakin muussa kuin Jumalassa. Vastauskoontulleella, jonka teoreettiset tiedot Jumalasta ovat vähäiset, on Pyhän Hengen vaikutuksesta erittäin hyvät edellytykset noudattaa Jumalan tahtoa. Hänen tarvitsee vain valita, ketä hän kuuntelee. Omatunto lajittelee tiedon.

Hengellisen elämää synnyttävässä sanassa - sanassa rististä - on ollut seitsemän kohtaa, ja se on riittänyt ohjaamaan hänet ahtaasta portista Jumalan valtakuntaan. Vastauskoontullut on luopunut paljosta päästäkseen sisälle ahtaasta portista, mutta sittenpä hänellä ei ole sitä tietämisen tuskaakaan. Mutta koska uskonelämän kasvuvaihe vietetään sen suuren virran tällä puolen, tarjotaan kapean polun kulkijalle monta neuvoa matkan varrella. Tavallisesti ne neuvot ovat kuitenkin vain ymmärtämättömien neuvoja, jolloin ne synnyttävät ristiriidan ja valintatilanteen: kumpaa totella - Pyhän Hengen ääntä vai ihmisen ääntä?

Vastasyntyneet ovat suloisia, vaikkeivät olekaan kauniita. Kun Pyhä Henki on täyttänyt vasta Kristuksen verellä pestyn astian, on vastasyntynyt voimakas. Olisi pitänyt nähdä eräskin kaveri, kun hän vasta uskoon tultuaan tuli työpaikalleen. Työtoverit tajusivat, että kaverista lähti valtava voima, joka melkein kaatoi heidät. Mutta myöhemmin samalle kaverille kävi niin, ettei hän itsekään ymmärtänyt tuota voimansa lähdettä. Voima meni, kun hän ei pitänyt huolta yhteydestä, jonka Pyhä Henki oli luonut.

"Henki on altis, mutta liha on heikko". Jeesus lausui nämä sanat Getsemanen puutarhassa opetuslapsille, jotka nukahtelivat silloin, kun koko Israel oli määrätty viettämään Pyhää Valvontayötä. Olisi pitänyt skarpata. Lääke hengelliseen uneliaisuuteen on rukous:

Rukous on hengen yhteyttä Jumalaan. Kun Jumalan luo tullaan, vain henget puhuvat. Tätä opetetaan juuri Jom ha-Kippurim juhlan säädöksissä siten, että sielun pitää olla hiljaa eikä ruumiillistakaan työtä saa silloin tehdä.

Kun olemme oppineet vaeltamaan Jumalan yhteydessä rukoillen ja paastoten, voimme ottaa uudelleen tarkasteltavaksi kysymyksen opetuksesta. Muita me emme tietenkään voi lähteä opettamaan, sillä opetus on sellaisen asian teoreettista käsittelyä, johon me itse vasta uskoon tulleina emme pysty. Neuvominen eli nouthesia on eri asia, sillä neuvominen, kehoittamien, nuhtelu koskee akuutteja asioita. Opetuksen suhteen on noudatettava marssijärjestystä: opittava itse, ja vasta sitten opetettava toisia, jos on mitä opettaa. Ja varottava antamasta ohjeita vastoin Pyhän Hengen ilmoitusta.

Ohitamme tässä oman opiskelumme. Pyhä Henki on "pedagogos", pedagogi, joka johtaa ja taluttaa lasta koulutiellä. Olen kertonut jutun joskus 1950-luvun alussa Someron Uudenkaskiston koululta Turkuun tekemältämme luokkaretkeltä moneen kertaan, mutta kerrottakoon tässä vielä siitä, miten opettaja esitteli meille Turun satamaa. Istuskelimme Kakolanmäellä, josta satamassa seisovat laivat näkyivät kuin kämmenellä. Joissakin oli piippuja, joissakin purjeita. Oli sellaisia, joissa oli nosturit, ja oli sellaisia, joissa ei ollut. Joissakin oli paljon ikkunoita, joissakin vähemmän. Vaikka näimme kaiken, emme ymmärtäneet näkemäämme, ennen kuin opettaja selitti, mistä tuntee höyrylaivan, mistä purjelaivan ja mistä matkustajalaivan. Tämä oli opetusta "mitään salaamatta ja mitään lisäämättä totuuteen".

Koska "henki on altis, mutta liha heikko", me olemme vaarassa joutua ihmisten selitysten armoille. Jos selitykset ovat väärät, voimme joutua tosi pahaan pulaan. Onneksi Jumala on antanut Sanansa monin eri tavoin, ja voimme vahvistaa henkeämme tutkimalla Raamatusta niitä periaatteita, joita Jumala aina noudattaa. Tosin me sanaa tutkiessammekin voimme erehtyä, mutta alistamalla myös tutkinnan tulokset Pyhän Hengen tarkasteluun, voimme saada varmuutta niitä vastaan, jotka tuovat esiin Sanan ja Hengen vastaisia väitteitä.

Jos olemme harjaantuneet kulkemaan Jumalan aktiivijohdatuksessa, joudumme vielä käymään läpi testejä, joissa meidät pannaan mahdollisesti vaikeittenkin valintojen eteen. Niissä tutkitaan, rakastammeko me Jeesusta Jeesuksen itsensä määräämillä kriteereillä mitattuna häntä enemmän kuin mitään muuta. Mutta tekeekö hän meistä sittenkään opettajia, on yksin hänen päätettävissään. Nooakin pantiin rakentamaan laivaa kuivalle maalle ja saarnaamaan perussanomaa ihmisille, jotka elivät suuressa pahuudessa.

Ei Nooa mikään huono evankelista ollut, vaikka kukaan hänen kuulijoista ei tullut kääntymykseen. Ehkä hänellä olisi ollut paljonkin sanottavaa, jos hänen ei olisi tarvinnut aina opettaa niitä alkeita, joita Jeesus käski apostoliensa julistaa:

Jumalan käskyt julistetaan kaikessa maassa sillä maailman kansat tuomitaan niiden mukaan. Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä jo nyt, mutta tuomion toimeenpanoa on siirretty siksi, että evankeliumi ehditään julistaa kaikille kansoille.

Evankeliumi on sana Rististä. Sanaa rististä kutsutaan myös kerygmaksi, saarnaksi. Saarna on käyntiohje Jumalan valtakuntaan. Henkilö, joka sitä noudattaa, sitoutuu kuolemaan synnille ja tälle maailmalle, jonka merkiksi hän ottaa kasteen. Kun tästä vaiheesta on selvitty, alkaa opetus.

Ilman tätä valtaa hänen olisi ollut mahdotonta julistaa Jumalan tahtoa vihamielisessä ympäristössä.

Kun me puhumme voitosta, me tarkoitamme sitä, että kun Kristus voitti, hänestä tuli esikoinen, joka on voittanut viimeisen vihollisen, kuoleman. Me muut voitamme kuolemalla hänen Ristinsä kautta tälle maailmalle, mutta meissä tämä tapahtuu uskon kautta. Lopullinen voitto tapahtuu, kun sekä henki, että ruumis on uudistunut, ja uskovat siirretty turvaan. Ennen sitä kristitty maailma ei sammuta edes suitsevaista kynttilänpätkää, teki kirkko ja sen yhteistyökumppanit mitä tahansa:

18:12 Mitä arvelette? Jos jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää vuorille ja mene etsimään eksynyttä?
18:13 Ja jos hän sen löytää, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee enemmän siitä kuin niistä yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka eivät olleet eksyneet.
18:14 Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.

Takaisin Osmon kotisivulle