Paratiisissa Jumala antoi ihmisen valita elämän ja kuoleman välillä, ja ihminen valitsi silloin kuoleman. Sen jälkeen kaikki on sitten ollutkin yhtä kauhua ja kuolemaa. Nyt tämä sama Jumala on kuitenkin järjestänyt uuden valinnan mahdollisuuden. Kuoleminen tosin on pakko, sillä Jumala ei muuta päätöksiään, mutta kuolemisen voi tehdä nyt myös toisella tavalla: Jeesuksen ristin kautta. Yksinkertainen asia, jonka pitäisi aueta vaikka Luukkaan tekstistä 9:23-25 tai vaikka tekstistä Miten kuolla oikein.

Ylöjärvi, Finland

2012-08-26

ja jatkoa 2013-01-18

Kaikki oikeudet pidätetään

Ilmaisjakelut sallitaan

Alttari on paikka, jossa ihminen antaa uhrin jumalalle. Sekä Kain, että Aabel rakensivat alttarin, ja siitä lähtien alttareita on ollut kaikkialla siellä, missä ihmisiäkin. Mutta miellyttävätkö kaikki uhrit Jumalaa, se on jo eri asia, ja riippuu siitä, mille jumalalle uhrataan. Se mikä miellyttää demonivaltoja, ei miellytä Jumalaa, ja päinvastoin.

Aabelin uhrissa oli ajatus siitä, että puhdas ja viaton eläin kuoli sovittaakseen saastaisen eläimen - hänen itsensä - synnin. Juuri siksi uhrin tärkein ominaisuus oli sen viattomuus. Jerusalemin temppelissä uhrattiin monenlaisia eläimiä, mutta kaikkien uhrieläimien tuli olla syötäviä kasvissyöjäeläimiä. Mikään petoeläin tai saastainen ei kelvannut uhriksi. Kainin uhri oli erilainen: hän tarjosi Jumalalle parastaan, viljasatonsa runsaudesta, mutta se vain korosti hänen omahyväisyyttään.

Vanhassa Testamentissa uhrista, uhraamisesta ja alttarista puhutaan paljon. Alttari on hebreaksi mizbeah ja kreikaksi thysiastirion. Hedbergin sanakirjasta siitä kerrotaan:

Sana thysiastirion (θυσιαστηριον), alttari, on johdannainen sanasta thyoo (θυω), jota kδytetään merkityksessä uhrata. Huomion arvoista on, että vaikka sana "thysiastirion" Uudessa Testamentissa esiintyy yli 20 kertaa, on kyse useimmiten Jerusalemin temppelissä olevasta alttarista ja sen vanhatestamentillisesta käytöstä. Uhrieläimen lisäksi uhriin kuului myös ruoka- ja juomauhri, leipä ja viini. Kun uudessa testamentissa puhutaan juomauhrista, käytetään sanaa spendoo (σπενδω), vuodattaa. Jos käännöksessä lukee "uhrata", ei lukija ymmärrä tekstin sanomaa siitä, että Kristuksen uhrin juomauhrin muodostaa marttyyrien veri ja myös Ehtoollisen logiikka häipyy näkyvistä.

Uuden Liiton alttari on taivaissa:

Käännös on alkutekstin mukainen ja myös muut hyvät käännökset sanovat saman:

Testiyhteys paljastaa lisää:

Jerusalemin temppeli hävitettiin vuonna 70. Esikuvia ei enää tarvittu. Jeesus oli avannut tien taivaisiin:

Armon istuin, tai oikeastaan Armon Valtaistuin (τω θρονω της χαριτος), on Taivaissa. Vanhan Liiton Telttamajassa sitä vastasi paikka, jonne uhrieläimen veri pirskotettiin sovituksen aikaansaamiseksi. Telttamajan kaikkeinpyhimmässä oli Liiton arkin kansi, kapporet, mutta Uuden Liiton aikana Vanhan Liiton esikuvilla on vain pedagoginen merkitys. Jumalan suosion ja armon saadaksemme meidän on käytävä uskossa taivaallisen armoistuimen luo:

Ja sama vielä uudestaan:

Seurakunta on Jumalan huone, Pyhän Hengen asunto, kaikkeinpyhin on taivaissa. Liikenne maan ja taivaan välillä käydään Ristin kautta, mutta se on mahdollista vain jos säilytämme hyvän omantunnon, jonka liittoon astuessamme saimme.

Taivaissa olevasta alttarista puhutaan enemmän Ilmestyskirjassa (Ilm 6:9, 8:3-5, 14:17-18) jne), Ilmestyskirjan keskeisen luvun alussa, kts. Ilm 11:1-14, mainittu temppeli alttareineen tarkoittanee kuitenkin seurakuntaa yleensä, sillä uskovien sydämissä asuva Jumala tekee koko seurakunnan temppeliksi.

Maan päällä Jumalan seurakunnalla ei ole mitään muuta alttaria kuin risti, josta Jeesus sanoo:

Itsekkyydestä luopumisen on ihmisen itsekeskeiselle egolle kuin kuolema, mutta sen hedelmät ovat hyvät, sillä se vapauttaa meidät synnin vallasta palvelemaan elävää Jumalaa:

"Senkaltaiset uhrit" - siis kiitos, hyväntekeväisyys ja koinonia ("yhteinen l. keskinäinen osuus jsskin yhteisessä", ts. Herraan Jeesukseen uskovien yhteiselämä Kristuksessa) ynnä muut sellaiset eivät ole veriuhreja kuin harvoin. Ne uhrataan kieltäytymällä jostakin ja kuolemalla Jeesuksen ristin kautta synnille, itsekkyydelle ja koko saatanan maailmanjärjestykselle ja toteuttamalla Jumalan Valtakunnan järjestystä hengessä ja totuudessa. Samoin on uskon laita. Kun emme enää usko itseemme, vaan Jumalaan, me torjumme jostakin, ja saamme nähdä Jumalan tekoja. Tällaisesta uhrautuvaisuudesta nousee koko kristillinen seurakuntakäsitys, jonka Paavali tiivistää kolmeen lukuun, kts. Rm 12:1-15:16. Tässä siitä vain alku- ja loppulauseet:

Sanoilla thysias ja prosfora, jotka molemmat on edellä käännetty sanalla uhri, on selvä ero. Jakeessa 12:1 puhutaan veriuhreista. Niin juuri. Luonnollinen, synnin tilassa elävä ihminen tosin ei kelpaa jumalalle uhriksi, mutta armon tilassa elävä, ristin kautta maailmalle kuollut ihminen kelpaa vapaaehtoiseksi "eläväksi uhriksi" palvelemaan Jumalaa Pyhän Hengen johdossa. Risti on siis tässä verrattava alttariin, mutta tämä alttari on abstrakti alttari, hyvin konkreettinen, mutta ei käsin kosketeltava.

Jakeen 12:1 käännös on hyvä, mutta tässä on vielä vertailutiedot:

Jakeessa 15:16 esiintyvä sana "prosfora" tarkoittaa antia. Maailma on Jumalan viljapelto, ja osa sadosta kuuluu epäilemättä pellon omistajalle, Jumalalle. Kun Pyhä Henki erottaa osan sadosta Jumalalle annettavaksi, se kelpaa Jumalalle.

Sanaa prosfora, anti, käytetään myös väärin. Kirkollisissa harhaopeissa sitä käytetään ehtoollistabletista, jolloin se on ehdottomasti pyöreä. Syynä kirkolliseen käytäntöön on osaksi kirkon jumalan, auringon, muoto ja osaksi halu johtaa ihmisiä harhaan. Koko kirkollisen käytännön valheellisuus paljastuu, kun katsomme missä lauseyhteydessä se esiintyy ja mitä se merkitsee. Sanat "i prosfora to ethnon" tarkoittavat yksinkertaisesti kansojen antia eli sitä osaa kansoista, joista seurakunta muodostuu.

Englantilainen kuningas Jaakon käännös tekee eron kahden käsitteen - sacrifice ja offering - välillä, ja myös venäläisen kirkkoraamatun vuodelta 1876 käännös on selvä ilman selityksiä. Venäjäksi thysion on "zhertva", mutta "prinozhenie" tarkoittaa antia:

Paavalin oma esimerkki selventää asiaa. Hän kirjoittaa Filippin kaupungin uskoville:

Sanan spendo kääntäminen verbillä uhrata ei ole varsinaisesti väärin, mutta sanalla spendo tarkoitetaan juomauhria, joka vanhatestamentillisen esikuvan mukaan uhrattiin eläinuhrin ohella. Sanakirjan mukaan verbi σπενδω, vuodattaa, tarkoittaakin juomauhrin uhraamista, kts sivu 501. Kun sitä vielä seuraa prepositio epi, ilmaisussa epi ti thisia kai leitourgia, on kyse siitä, että Paavali katsoi oman pian vuodatettavan marttyyrin verensä tulevan vuodatetuksi Filippiläisten uhrin ja palvelustyön päälle, ja tämän nähdessään hän saattoi iloita siitä, että hyvinhän tämä sujuu tämä meidän yhteinen palveluksemme.

Pietarin 1. kirjeen tekstissä tuodaan esille uusi käsite, hengellinen uhri. Pystyäksemme uhraamaan hengellisiä uhreja meidän on ensin tyhjennettävä purkki ja saatava siihen uusi, hengellisesti ravitseva sisältö:

Verbin anafero, joka tässä esiintyy muodossa anenengkai, vastine suomessa on "kantaa esiin", "vielä ylös" ja "johdattaa". Se ei tarkoita uhraamista, mutta sitä saatetaan käyttää merkitsemään uhratun uhrin esiintuomista hyväksymisen saamiseksi. Kts. Hedbergin sanakirja, sivu 034.

Taivaissa olevalle alttarille ei härkäin verta maan päältä voi lähettää. Vielä vähemmän rahalahjoja tai humanitaarista apua. Meidän oma ruumiimmekaan ei kelpaa uhriksi. Jos haluamme luovuttaa Jumalalle jotakin me luovumme lihan halujen orjallisesta toteuttamisesta ja rakennamme elämän Jumalan hyvän sanan perustukselle, ollaksemme kuin elävät kivet, jotka sopeutuvat saumattomaan yhteiselämään naapurikiviensä kanssa siinä temppelissä, josta jo luimme:

Pietarin 1. kirjeen jae 2:5 on käännetty suhteellisen hyvin, mutta ei nyt oteta näitä kontrollitekstejä poiskaan, kun ne kerran on tähän haettu:

Alku näyttää siis vaativalta. On pantava kaikki pahuus, vilppi, usko ihmiseen on vaihdettava Jumalan uskoon, on hyväksyttävä se tosiasia, että uskoon tultuasi maailma lähtee sinua joukolla kaatamaan ja niin edelleen, mutta sekin on vasta kuin pääsykoe, kynnyskysymys, jonka kautta päästään Jumalan kouluun:

Hengellisen uhrin periaate saattaa kirkastua siitä, että totuttelemme asettamaan aina Jumalan tahdon oman tahtomme ja kuvitellun oman edun edelle. Vanhan Liiton Israelille tätä opetettiin monin eri tavoin, esikoiset oli pyhitettävä Jumalalle, vilja- ja hedelmäsadosta oli annettava kymmenykset jne. Usein kysymys on siitä, että kun Jumala antaa meille tehtävän, se tuntuu niin ylivoimaiselta, ettemme pysty edes kuvittelemaan sen toteutumista käytössämme olevin voimin. Vasta sitten, kun uskossa aloitamme sitä toteuttaa, se onnistuu.

Vanhan Liiton Israelin oli uhrattava uhrinsa määrätyssä paikassa, alttarilla, joka kuningas Salomon ajoista lähtien oli Jerusalemin temppelissä. Ajoittain, kun temppeli oli raunioina tai saastutettuna, ei uhreja voinut suorittaa lainkaan. Kun temppeli vuonna 70 hävitettiin, ei alttaritoimituksia enää voitu edes muodollisesti suorittaa. Ainut Jumalan alttari oli nyt taivaissa. Mutta olihan maailmassa paljon muita alttareita, joilla uhrattiin eläimiä erilaisille "jumalille" joka päivä. Kreikkalaista miestä ei pidetty edes sivistyneenä, ellei hän uhrannut "jumalille" ja niinpä Paavali kirjoittaa 1. Korinttolaiskirjeessä:

Kaikki liha, mitä torilta ostettiin, oli normaalitapauksessa teurastettu jonkun uskonnon sääntöjen mukaan, eli "uhrattu" jollekin riivaajalle. Kun se kotona sitten valmistettiin ruuaksi, oli ratkaistava, oliko pöytään tuodun ruuan syöminen epäjumalanpalvontaa vai ei.

Kristityt olisivat ehkä selvinneet epäjumalanpalvelijoiden alttareista kunnialla, ellei vuonna 325 kirkon nimellä tunnettu Suuri Eksytys olisi ilmaantunut sotkemaan kuvioita. Epäjumaliin uskovaa kansaa miellyttääkseen kirkon johtajat muokkasivat ehtoollisesta ehtoollisuhrin, ja kirkkoihin ilmaantuivat alttarit.

Uskonpuhdistuksen ideologit eivät mahtaneet kirkkoihin väen väkisin tuoduille alttareille mitään. Mutta sitten tulivat nämä vapaat suunnat, uskovien kaste, ja uskovien seurakunnat. Ne haastoivat kirkon - ainakin syntyvaiheessaan. Tässä maailmassa vallitseva katoavaisuuden laki vain aiheuttaa sen, että kaikki hyvä pilaantuu, ellei se jatkuvasti uudistu. Näin kävi myös uskovien seurakunnille. Pyrkiessään vakiinnuttamaan asemansa ne lakkasivat uudistumasta, ja kirkonmiesten harhaopit pääsivät voitolle. Tänä päivänä alttareita on taas vähän joka lahkon rukoushuoneissa.

Alttari perustuu kirkolliseen traditioon, joka on perintöä mitralaisuudesta. Kirkko ja sen tyttäret tekevät kaikkensa, että kirkossa olisi alttari. Tempulla, missä se vain onnistuu, kirkko saavuttaa kaksinkertaisen voiton seurakunnasta: uhrit pyhitetään sen kautta riivaajille ja hyväuskoisilta pimitetään kristinuskon perussanoma, jonka mukaan risti on alttari.

Ihminen voi voittaa synnin vain kuolemalla synnille ristin kautta. Jeesus sanoi tämän moneen kertaan ja erilaisissa asiayhteyksissä; tässä yksi niistä, kts. Matt 16:24-28:

Itsensä kieltäminen voidaan ilmaista niin monella tavalla. Se on kuolemista maailmalle, kulkemista ahtaan portin kautta, se on mielenmuutos ja paradigman vaihdos, jossa usko ihmiseen vaihdetaan Jumalan uskoon. Huomaa myös, että alkutekstissä puhutaan sielusta. Sielu on vain yksi ihmisen kolmesta peruskomponentista - ne muut ovat ruumis ja henki. Sielun kuoleminen ei siis millään muotoa edellytä hengellistä tai ruumiillista kuolemista, vaikka kirkonmiesten tekemästä käännöksestä joku voi sellaisesta päätelläkin.

Tässä vielä Matt 16:24-26 käännöksen kontrollitekstit:

Kirkon alttareilla suoritettavat toimitukset saatiin näyttämään kristinuskoon kuuluvaksi toimitukseksi, kun ehtoollisen vaihdettiin ehtoollisuhriksi. Jos tämä epämuodostuma myöhemmin olisi haluttu purkaa, olisi kirkon penkkien eteen pitänyt tuoda ravintolapöytä ehtoollisen nauttimista varten ja samalla kääntää penkit pöydän ympärille. Mutta kukapa sellaista olisi ryhtynyt tekemään, paitsi tietysti ne "kerettiläiset", jotka rakastivat Jeesusta. Kirkot jatkoivat entiseen malliinsa, mutta vapaissa suunnissa tuli tilaa suurille evankelioimiskokouksille, joissa satunnaisista kuulijoista haluttiin tehdä uskovia kuin liukuhihnalta Fordeja.

Uskovien massatuotantoa varten suunnitellun menetelmän erikoisin osa on alttarikutsu. Ensin pidetään saarna, ja saarnan loputtua kutsutaan ihmisiä luovuttamaan elämänsä Jumalalle. Tätä kutsua sanotaan alttarikutsuksi. Kutsua noudattaneiden henkilöiden kanssa saatetaan hieman keskustella, ja jos henkilö on halukas, hän voi rukoilla "syntisen rukouksen", siis tunnustaa olevansa syntinen ja haluavansa Jeesuksen avulla muuttua ja tulla taivaskelpoiseksi. Usein näitä "ratkaisun" tehneitä henkilöitä kutsutaan "uudestisyntyneiksi" heti tuoreeltaan.

Kaikki kuulostaa siis hyvältä ja tehokkaalta, mutta lopputulos on kammottava. Alttarikutsuoppeja lähemmin tarkasteltaessa jokainen yksityiskohta eroaa ratkaisevasti siitä, miten Raamatun esimerkkitapauksissa meneteltiin. Jeesuksen sanoma on evankeliumi, hyvä sanoma, Jumalan valtakunnasta. Luukas kertoo Jeesuksen ensin parantaneen sairaita ja ajaneen ulos riivaajia, nähtäväksi osoittaakseen, että hän pystyy tekemään kaikkein vähäisimmistäkin ihmisistä Jumalan lapsia. Se miellytti ihmisiä niin, että he pyysivät Jeesusta jatkamaan työtään lääkärinä, psykologina ja eksorkistina. Mutta Jeesus sanoi:

Evankeliumi on hyvä sanoma Jumalan valtakunnasta.

Pietarin saarna ensimmäisenä Ylösnousemuksen jälkeisenä helluntaina esitettiin yleisölle, joka hyvin tunsi käsiteltävän asian. Jeesus oli opetuksellaan pitänyt juutalaiset mielet kuohuksissa kolmen vuoden ajan ja hänen sanomansa tunnettiin. Riitti, että Pietari helluntaipuheessaan tulkitsi sen, miksi näin oli käynyt ja lopuksi, saarnan viimeisessä lauseessa hän vielä esitti sanomansa tärkeimmän asian:

Jeesuksen herruus on pääasia. Et sinä pelastu syntejäsi tunnustamalla, vaan tunnustamalla Jeesuksen Herraksesi.

Kun Pietari oli lopettanut saarnansa, oli kuulijoiden itse otettava aloite käsiinsä ja niin he myös tekivät. Jotkut paaduttivat sydämensä, mutta paljon oli niitäkin, jotka tulivat, ja kysyivät, että mitäs meidän pitäis nyt tehdä. Syyllisyyden tunto pani heidät liikkeelle, neuvoa kysymään:

Otetaan tähän jakeen 38 kreikkalainen lähdeteksti, sillä suomalainen KR-38 käännös on väärä sanan "metanoisate" osalta ja tulkinnanvarainen sanojen "bapisthito" ja "afesin" osalta.

Act 2:38

Englanninkielisen KJV käännös on väärä sanan "metanoisate" osalta:

Venäläisen Synodaaliraamatun käännös on väärä sanan "metanoisate" osalta ja harhaanjohtava sanan "bapisthito" osalta, sillä "krestitsja" tarkoittaa varsinaisesti "ristinmerkin" tekemistä, ja toissijaisesti pirskotuskastetta.

Upotuskaste lähdetekstin mukaan tapahtuu lähdetekstin mukaan "eis afesin ton amartion ymon", teidän syntienne lunastamiseksi/hylkäämiseksi/jättämiseksi. Jumala kyllä on valmis antamaan ne anteeksi, mutta asiassa on ehto, johon "asiakkaan on sitouduttava. Joka kerta, kun me rukoilemme Isä-meidän-rukousta me lupaamme tehdä saman, kuin mitä me teimme kastetilaisuudessa symbolisesti luvaten antaa anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Juuson määritelmät sanasta afesis ovat:

Tässä liikutaan kristinuskon keskeisimpien käsitteiden piirissä. Se, että jo niiden nimet on esitetty virheellisesti jopa raamatunkäännöksissä, tekee asiasta haasteellisen. Juuson määritelmät sanoista löydät sivuilta 071 ja 072 (afesis ja afiemi), 076, 077 (baptizo, baptismos, baptistis, bapto), 334 (metanoeo ja metanoia), ja 551 (trapeza)

Raamatun esitys Pietarin helluntaisaarnasta on parin sivun mittainen, mutta oletettavaa on, että se on tiivistelmä - kyllä kai puhe sentään oli pitempi kuin parin - kolmen minuutin esitys, vaikka hänen kuulijansa olivatkin varsin hyvin kärryillä esillä olevasta asiasta. Meidän tilanteemme on hieman toinen ja joudumme palaamaan näihin käsitteisiin vielä uudestaan. Mutta jatketaan.

Kun perusasiat oli selvitetty, oli kehoituksen paikka:

Pelastautuminen on kahden kauppa. Ei Jeesus väkisin pelasta. Ja hetkinen vielä! Sanottiinko siinä, että pelastautukaa helvetin tulelta? Ei kai? Eikös siinä sanottu, että pitäisi pelastua tästä nurjasta sukupolvesta?

Ennen Pietarin puhetta koko kaupunki oli joutunut liikkeelle Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kaikki olivat kuulleet jotakin epätavallista ja havaitsivat opetuslasten julistavan Jumalan valtakuntaa jonkinlaisella universaalisella kielellä, jota kaikki ymmärsivät. Jo ennen Pietarin puhetta oli käynyt selville, kuka uskoi ja kuka ei. Kysymys oli asenteesta. Ne, jotka sanoivat apostolien olevan juovuksissa, tuskin tulivat edes kuuloetäisyydelle, mutta pelastuksen tielle lähteet kastettiin upotuskasteella:

Valikoituminen oli tapahtunut. Kastettuja oli noin 3000. Sanoma oli ollut sama kaikille: "Muuttakaa mielenne!". Johannes Kastaja oli aloittanut saarnaajan toimensa näillä sanoilla; Jeesus Kristus oli aloittanut julkisen toimintansa näillä sanoilla, Jeesus Kristus oli lähettänyt opetuslapsensa julistamaan mielenmuutosta ja nyt apostoli Pietari sanoo saman. On oletettavaa, että kuulijoille oli muodostunut aika selvä kuva, mitä nämä miehet puhuvat. Mutta nykyaikana ei ole näin. Tehkää parannus? Mistä ja minkä verran? Pyh. Erasmus Rotterdamilainen yritti muuttaa kirkon käytäntöä, mutta epäonnistui. Erasmus sanoi, että kreikan kielen sana metanoia tarkoittaa mielenmuutosta. Mutta häntä ei kuunneltu, edes protestantit eivät kuunnelleet. Nyt kukaan ei tunnu enää tietävän, että ihmisen on luovuttava itsekeskeisestä mielenlaadusta ja omaksuttava kristuskeskeinen mielenlaatu. On luovuttava uskosta ihmiseen ja uskottava Jumalaan, joka on puhunut ja puhuu, ja on tehnyt jo ennakolta kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan.

Ei Pietari ryhtynyt kuuntelemaan kenenkään synnintunnustusta. Ei siihen olisi kukaan edes pystynyt. Minäkin olen tehnyt niin paljon syntiä, etten edes muista niistä edes promillen vertaa. Kävin kerrankin niitä tunnustamaan, ja kyllä sitä riitti moneksi tunniksi vaikka siitä pahemmasta päästä aloitin. Kyllä Pietari kuulijoittensa synnit tunsi muutenkin. Hän sanoi suoraan:

Anteeksiannostahan tässä on kysymys. Pietarin resepti syntien anteeksisaamiseksi oli sitoutuminen, liiton tekeminen ja kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen. Kuinka senkin pitää olla niin vaikeaa. Papit kastavat "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen" nimeen, ja kerran kuulin erään pastorin kastavan Jeesuksen nimeen. Minkä Jeesuksen? Meillä oli Shaikovkan työmaalla turkkilainen autonkuljettaja, nimeltä Isa. Ei kai hänen nimeensä? On vain yksi Jeesus Kristus, mutta pelkästään Brasiliassa on kymmeniä tuhansia Jeesuksia, varkaista ja murhaajista alkaen. Jos olet kastettu jonkun tuntemattoman nokisutarin, New Age-liikkeen, Katolisen Kirkon tai muun vastaavan Universaalin Kristuksen nimeen, niin ota uusi kaste, ja sellainen, joka on oikea.

Kaste on samaistumista Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Synnit annetaan anteeksi vain, jos suostut kuolemaan synnille ja silloinkin vain, jos kuolet synnille yhdessä Jeesuksen kanssa. Voit lukea siitä tästä:

Kaste on eräänlainen raja-asema, samantapainen kuin kuolema, tai sana "ivri", hebrealainen, "rajan toiselle puolelle mennyt". Ensimmäinen Korinttolaiskirje kertoo, että Punainen meri oli Jaakobin heimolle kaste Moosekseen, kts. 1.Kor 10:2. Entinen elämä jää taa ja uusi alkaa. Synnit pestään pois. Kaikki lähtee, vaikka et kaikkia muistaisikaan. Parempi onkin olla muistelematta syntejä. Jos niitä alkaa muistella, saattaa käydä niin huonosti, että sortuu niihin uudestaan.

Kun kaste on suoritettu ja synnit saatu anteeksi, on ihmisen savimaja valmis ottamaan vastaan uuden sisällön, Pyhän Hengen lahjan.

Pyhän Hengen lahja on armo, joka siirtää ihmisen synnin tilasta armon tilaan. Raamattu käyttää siitä sanaa καινότης, joka on johdannainen sanasta kainos (καινός), uusi, tuore.

Armo ilmenee monella eri tapaa: armoituksina eli karismoina, palvelutehtävien suorituksina ja "voimavaikutuksina". Kaikkia näitä kutsutaan käännöksessä yleisnimellä "Hengen ilmoitus".

Tässäkin käännöksessä on harmillisen paljon tarkoitushakuista vääristelyä, mutta ei puututa siihen nyt. Englantilaisessa maailmassa Pyhän Hengen ilmoituksia, kr. "fanerosis", sanotaan manifestaatioiksi. Mainitun luvun ensimmäinen jae sanoo näitä manifestaatioita "hengellisiksi" tarkentamatta sen enempää, ovatko ne lahjoja vai muita asioita: "Mutta mitä hengellisiin lahjoihin (oik. των πνευματικων - hengellisiin) tulee, niin en tahdo, veljet, pitää teitä niistä tietämättöminä", kts. 1.Kor 12:1.

Luulen, että KR-38 kääntäjät ovat uskaltaneet lisätä käännökseensä sanan "lahja" siitä syystä, että raamatullisessa käytännössä sulhanen antaa morsiamelleen lahjoja kihlajaispäivänä. Nämä lahjat ovat esikuvia siitä lahjasta, jonka me saamme Jumalalta tullessamme uskoon. Mutta jos lahja itse on Pyhä Henki, on Pyhän Hengen vaikutuksista puhuttava karismoina, palvelutyönä ja "voimavaikutuksina" tai "voimatekoina", kuten jakeessa 1.Kor 12:10:

Jumalan armo on niin kattava asia, että se riittää kaikkeen. Paavalilla oli eräs ongelma, ja hän rukoili päästäkseen tuosta ongelmasta eroon. Paavali kertoo:

Ihmissuvulla ei ole oikeutta vaatia Jumalalta mitään, eikä syyttää Jumalaa mistään, johtuen siitä, että esi-isämme valitsi kuoleman hänelle tarjotun elämän sijaan. Ihminen on saanut, mitä on tilannutkin. Suuressa laupeudessaan Jumala kuitenkin antaa auringon paistaa ja kutsuu kuolleitakin elämään:

Olen selostanut apostolista saarnakäytäntöä näin pitkään sitä varten, että ymmärtäisit sen ja viime vuosisadalla Yhdysvalloista kaikkialle maailmaan levinneen kevytevankelioinnin eron. Amerikkalaiset kevytevankelioinnin erottamaton osa on "alttarikutsu". Järjestetään kokous, lauletaan laulut ja pidetään puhe, jonka lopuksi kutsutaan kuulijoita luovuttamaan elämänsä Jeesukselle ja kävelemään puhujakorokkeen eteen rakennetulle "alttarille". Kuoron tai orkesterin esittäessä "alttarikutsun" ideologiaan kuuluvaa musiikkia henkilö, joka ehkä hyvinkin vilpittömästi haluaa noudattaa Herran Jeesuksen ohjeita, pannaan toistamaan sanat, joita sanotaan "syntisen rukoukseksi". Niissä yrityksissä, jotka alttarikutsutekniikkaa käyttävät, on tavallista, että "syntisen rukouksen" rukoillutta henkilöä sanotaan "pelastuneeksi" ja "uudestisyntyneeksi" ennen kuin hänelle on kerrottu edes alkeet siitä, mihin hänen oletetaan uskovan, ennen kuin kasteesta voidaan edes puhua.

Kehoittaminen sinänsä on oikein. Jo edellä lainattiin tekstiä, jossa kerrottiin:

Lähdeteksti ja nämä hyvät käännökset sanovat, että "pelastautukaa" tästä pahasta sukupolvesta/sukukunnasta:

Apostolit eivät kehoittaneet "ottamaan vastaan Kristusta henkilökohtaisena vapahtajanaan" tai muuta sellaista, vaan kehoittivat pelastautumaan tästä pahasta sukukunnasta. Näyttää siltä, että apostolit menettelivät näin aina saarnansa (kerygman) jälkeen. Muuan Joosef oli niin innokas kehoittaja, että hän sai jopa pilkkanimen "kehoittaja". Kelpasi muuten kehoittaa, kun itse teki niin, mihin oli muitakin kehoittamassa:

Kun Syyrian Antiokiassa tuli paljon ihmisiä uskoon, lähetettiin Barnabas sinne:

Roomalaiskirjeessä on jakso, jossa lyhyesti esitetään kaikki Uuden Liiton seurakuntaelämän keskeiset kysymykset lyhyesti. Jakso alkaa kehoituksella:

Synnin tilassa olevan ihmisen määräävä tekijä on hänen ruumiinsa. Sielukin pannaan palvelemaan ruumiin tarpeita. Tämä on sitä maailmaa, jolle uskovan tulee kuolla ristin kautta. Mutta kun ruumis annetaan uhriksi, päättyy sen valta sielun yli, jonka jälkeen sielu alistuu hengen johtoon ja askeleet suunnataan uudistuksen tielle. Ihminen siirtyy synnin tilasta armon tilaan.

Seurakuntaelämä on armon tilassa elävien ihmisten elämää. Seurakunnassa eri henkilöt saavat erilaisia armoituksia. Kehoittaminen mainitaan myös:

Jouduin miettimään apostolisen julistuksen ja Billy Grahamin "ristiretkistä" tutun, nyt ympäri maailmaa levinneen käytännön eroja pari viikkoa sitten pidetyillä leireillä. Kerroin niistä kahdesta paratiisin puusta, joilla oli nimet: Elämän puu, ja se Hyvän ja Pahan tiedon puu, jonka hedelmien syömisestä seurasi kuolema. Kerroin, että ihminen valitsi paratiisissa kuoleman, ja olin ehtinyt siihen, että Jumalalla on varalla toinen mahdollisuus ihmisille, jotka Saatana on saanut valtaansa. Mielenkiinto oli herännyt, ja olin jo tämän johdannon jälkeen pääsemässä asiaan, kun sitten tulee joku, joka viheltää pelin poikki, ja rupeaa "vetämään nuottaa".

Mielenkiinto tekee kuulijan tarkkaavaiseksi. Mielenkiinto syntyy siitä, että on olemassa toivoa. Mikä tämä toivo on, se kerrotaan saarnaamalla evankeliumi, hyvä sanoma, juuri siksi se on esitettävä ennen kutsujen ja kehoitusten esittämistä ja ratkaisujen ja päätöksien tekemistä ettei ihminen taas menisi harhaan, niin kuin siellä paratiisissa kerran. On esitettävä ainakin ne seitsemän perusasiaa, jotka kuuluvat jokaiseen raamatulliseen saarnaan eli kerygmaan. Alttarikutsuteknologiaa käyttävät saarnaajat jättävät ne esittämättä, ja keskittyvät ihmiskeskeisten syntianalyysien tekoon. Alttarilla sitten esitetään synnintunnustuksia, mutta tunnustuksissa ei ole voimaa synnin voittamiseen, eikä vilpittömästi anteeksiantoa rukoileva ihminen tajua, että Jumala haluaa antaa hänelle paljon enemmän, kuin synnit anteeksi ja paljon enemmän, kuin pelkän voiman kiusauksien voittamiseksi.

Todellisen evankeliumin esittäminen ei ole sen vaikeampaa kuin alttarikutsusaarnan esittäminenkään. Kerrotaan vaaditut seitsemän perusasia, ja kuulija saa sitten tehdä valintansa. Jos hän uskoo ja suostuu ehdotukseen, hänet kastetaan Jeesuksen nimeen. Pyhän Hengen saaminen Jumalalta sinetöi liiton.

Billy Grahamin julistuksen järkyttävin poikkeama Raamatun hengestä ja ideologiasta on tietysti alttarin tuominen evankelisen liikkeen rukoushuoneisiin, sillä alttarit kuuluvat samaan okkulttiseen kulttuuriin kirkollisen mitralaisuuden kanssa. Hanke on myös tarkoitushakuista, jonka tuloksena Yhdysvaltojen evankelinen liike vieteltiin ja Yhdysvallat Reaganin kaudella solmi diplomaattisuhteet Vatikaanin kanssa. Tämä prosessi jatkuu yhä, ja nyt nämä samat pelurit ovat mukana rakentamassa uutta maailmanuskontoa, jonka kuvioihin "lähtö Egyptistä", lähtö Baabelista tai "pelastautuminen tästä nurjasta sukupolvesta" ei sovi ollenkaan.

Kirkoissa saarnan ja opetuksen raja on ollut hämärä jo alusta alkaen, eikä kirkot juuri muutenkaan ole mitään evankeliointia harjoittaneet. Ei tarvinnut muka, koska kuningas määräsi kansan kirkkoon kuin pässit aitaukseen ja kaikki pirskotettiin ja sitten laulatettiin. Kukaan ei ollut kristitty, mutta kaikki luulottelivat toisilleen olevansa kristittyjä. Illuusio särkyi, kun kirkon pappeja uskonpuhdistusliikkeiden vaikutuksesta alkoi tulla uskoon. Kun nämä uskovat papit näkivät kuulijoittensa hengellisen hädän, he halusivat rukoilla heidän puolestaan, ja kutsuivat heitä tulemaan alttarille, joka oli tarkoitettu ehtoollisen, siis edelleen ehtoollisuhrin, toimituspaikaksi.

Rukous oli tietysti aivan hyvä asia. Ongelmana oli alttari, mutta siihen ei kiinnitetty huomiota. Kun Moravian veljet tulivat Englantiin ja Uuteen Englantiin, alkoi englantilaisen maailman "suuri herätys" (The Great Awakening) 1739. Englanninkielisen maailman suuret saarnamiehet - Wesleyn veljekset, George Whitefield ja muut avainhenkilöt ottivat oppia moravialaisilta, mutta jäivät aluksi anglikaanisen kirkon, samoinkuin moravialaiset luterilaisen kirkon yhteyteen, vaikka heidät jo tunnettiin metodistien nimellä.

Metodistien itsenäistymisen myötä muuttui myös alttarin käyttötarkoitus. Metodistisaarnaajat näkivät alttarin paikkana, jossa ihminen kohtaa Jumalan, ikään kuin Jumala olisi ollut sidottu siihen. Vuoden 1830 seutuvilla metodistien vahva mies Charles Finney otti käyttöön termin "anxious seat", joka tarkoitti erityistä paikkaa tai penkkiä niille, joiden mielet julistus oli saanut levottomaksi. Hän käytti myös nimitystä "seat of decision", ratkaisun paikka.

Kun kuulijoiden mielenkiinto oli herätetty, olisi pitänyt jatkaa evankeliumin julistuksella. Kastaminen olisi ollut ennenaikaista, mutta ei Finney kuulijoitaan kasteelle johtanutkaan. Hän johdatti heidät "ratkaisun paikalle", ("seat of decision"). Ilman kastetta - ilman liiton solmimista - ei levoton sielu voinut saada syntejä anteeksi, eikä näinollen voinut saada Pyhän Hengen lahjaakaan.

Finneyn taktiikkaa kehittelivät edelleen chicagolainen julistaja D.L. Moody ja 1900-luvun alkupuolella se saavutti nykyisen valta-asemansa Yhdysvaltojen "evankelisten kristittyjen" keskuudessa. Billy Grahamin aikana sen terminologiakin vakiintui. Raamatun termit, opit ja käsitteet olivat jääneet pois. Nyt ihmiset pantiin tekemään päätöksiä, siirtymään Kristuksen puolelle, pyytämään Jeesusta sydämeensä, antamaan sydämensä Jeesukselle jne.

Kristinuskolle vieraan terminologian käyttö teki vaikeaksi Raamatun sanoman ymmärtämisen. Jumalaa vilpittömästi etsivät uskovat oli johdettu harhaan heti alkumetreillä päätellen siitä, että näitä massakokouksissa "ratkaisun" tehneitä ihmisiä ei uskovien yhteisöissä juuri tunneta. Olin kerran kylässä perheessä, joka oli käynyt Grahamin kokouksessa. Olivat kutsun kuultuaan menneet "alttarille", mutta ilmeisesti mitään ei ollut tapahtunut. Keskustelukin liikkui vain ja ainoastaan maallisissa asioissa, ja minulle se oli yhtä piinaa. Kyllä minä ymmärsin rouvan hyväntahtoisen tarkoituksen, että kirpputoreilta saa lasten vaatteita halvemmalla, mutta en minä sitä…

Kenestä sitten tulee uskova, ja kenestä ei? Pietari helluntaisaarnan kuulijat tunsivat niin suurta syyllisyyttä, että siitä voitiin puhua kliinisillä termeillä, ikäänkuin infarktin esiasteista:

Onneksi käännös on oikea. Vanhoissa suomalaisissa kirkonkirjoissa kuolinsyyksi merkittiin pistos, kun kyse oli nykykielellä sanottuna infarktista.

Pietarin helluntaisaarnan kuulijoista jotkut saivat piston sydämeensä, mutta saivatko kaikki? Ihmissukuhan on täynnänsä kivikasvoja, jotka sanovat ja tekevät mitä kauheampia asioita, ikäänkuin he eivät tuntisi mitään. Mutta Pyhää Henkeä on mahdotonta paeta: se aiheuttaa synnin tunnon, ja silloin ihmisen on todella päätettävä, mitä tehdä.

Emme tiedä kuulijoiden määrästä muuta, kuin että koko kaupunki oli liikkeellä. Kuinka kantava Pietarin ääni oli, on vaikea sanoa. Ehkä niitä, jotka puheen hyvin kuulivat oli muutama tuhat. Mutta Pyhän Hengen voimakkaasti vaikuttaessa ei puhujan kuuluvuus ole ongelma. Synnin tunto herää jo kuuluvuusalueen ulkopuolella; niinhän se tapahtui Walesin herätyksen aikanakin vuonna 1904. Walesissa ihmiset tulivat synnin tuntoon jo satoja metrejä ennenkuin olivat edes tulleet kokouspaikalle ja näin lienee tapahtunut myös Jerusalemissa aikoinaan. Synnin tunto tai Pyhän Hengen kutsu voidaan kuitenkin torjua. Se väki, joka hetkeä aikaisemmin oli väittänyt opetuslasten olevan juovuksissa, tuskin oli enää mukana evankeliumin julistusta kuulemassa. Se oli paaduttanut sydämensä.

Vuoden 1904 Walesin herätyksessä tuli uskoon noin 300.000 ihmistä, ja niin hyvin kuin tilastoista jotakin voi päätellä, pysyivät he uskon tien kilvoittelijoina loppuun asti. Grahamin kokouksissa ratkaisun tehneistä harvoin tulee totisia kilvoittelijoita. Jotkut tosin saattavat jatkaa etsintäänsä muissa ympyröissä, mutta useille Grahamin kokous on pettymys, joka enemmän estää, kuin kannustaa eteenpäin. Eikä asialle suinkaan ole eduksi, että näitä Grahamiin pettyneitä etsijöitä Grahamin koukkuun jääneet petetyt sanovat mielellään luopioiksi. Mutta pannaanpas kysymys toisin päin: Kuka on luopio, jollei se, joka saarnaa väärää evankeliumia ja julistaa väärää, poliittisesti korrektia, poliittisiin tarpeisiin kehitettyä kesyä kristusta tai Rooman kirkon verenhimoista, täysin armotonta kulttia?

Grahamin kaltaiset "evankelistat" ovat tuhonneet Yhdysvaltojen evankelisen liikkeen. Erilaiset gallupit, sekä uskovien että ei-uskovien tekemät, antavat samat tulokset. Yhdysvalloissa on vuoden 1973 jälkeen tehty yli 50.000000 aborttia, eikä erot evankelisen liikkeen jäsenten ja muun väestön välillä järin suuria ole.

Sinä et kelpaa Jeesukselle omilla ehdoillasi. Jeesus ei tule moittimaan sinua sinun synneistäsi, sinun on tunnettava ne itse. Ei riitä, että sinä rukoilet syntiesi anteeksiantamista. Synnit on kyllä annettu anteeksi, ja juuri sen takia Jeesus voi hyväksyä sinut seuraansa. Se askel, jota hän sinulta odottaa, on nousta ja seurata häntä. Ajattele tätä tilannetta:

Tullimiehet keräsivät juutalaisilta rahaa roomalaisille. Juutalainen, joka antautui tekemään työtä miehittäjän hyväksi, oli kansan mielestä petturi. Mutta ei Jeesus pitänyt Matteukselle mitään rikinkatkuista nuhdesaarnaa. Jeesus antoi kutsun ja samalla hetkellä kun Matteus totteli, oli ongelmakin poistunut. Matteus ei enää ollut vihollisvaltion palkkalistoilla. Siinä oli tyyliä.

Voi voi, miten noloa on kertoa nyt siitä, miten minulle toissayönä kävi. Olin Koidulan raja-asemalla Virossa, menossa Venäjälle. Minut ohjattiin parkkipaikalle joka näytti autojen hautausmaalta. Jätin auton sinne, ja menin kysymään, että mitäs tämä nyt sitten on. Puomin vieressä istui kopissaan nainen, joka sanoi, että aja tästä tuonne parakeille, niin saat jonotuslipun. Jonotuslippu oli maksettava, vaikka jonoa ei ollutkaan. Hikeennyin ja sanoin sille rahankerääjälle valitut sanat, niin että heikkohermoisempi olisi jo kalvennut. Ensimmäisen kerran elämässäni joudun maksamaan jonotusmaksun sille, joka ensin tekee jonon, ja sitten rahastaa sillä, minä hirnusin. Ja arvaatteko mitä Herra sitten teki? Kun olin päässyt läpi Viron tullista, mutta en vielä ollut Venäjän puolellakaan, auton vaihteet lakkasivat toimimasta. Työntämällä päästiin Venäjän puolelle, mutta missäpä sitä keskellä yötä Peugeotin vaihdelaatikkoa korjaamaan. Viroon päin matkaavien puolella näin pakettiauton, ja kysyin hinaisiko hän minut takaisin Viron puolelle. Laupiaan Viron ukrainalaisen hinaamana pääsin sitten Räpinään asti. Nukuin loppuyön autossa autokorjaamon vieressä ja ennen kello kahdeksaa olin jo hallissa. Vaihteensiirtäjän vipu oli lähtenyt pesästään, ja asia oli korjattu viidessä minuutissa. Herra on ankara, mutta katuvalle armollinen. Se on sitä tyyliä. Hän ei tarvitse sellaista työntekijää, joka unohtaa pelin säännöt, eikä siinä inttäminen kannata, katumus kyllä. Ja miten ihmeellisen hyvin Jumala sitten unohtaakin sen, minkä hän on antanut anteeksi. Heti aamulla alkoivat uudet seikkailut.

PS/2013-01-19 Tarkkaavainen lukija kysyisi nyt, miksi sitä Yhdysvalloista maailmalle levitettyä kevytevankeliointia tehdään, eli kuka sitä tarvitsee, kuka sen suunnitteli ja mihin sillä pyritään, sillä ei keppihevosella ainakaan taivaaseen mennä. Kun kirkkokunnat ja lahkot yksi toisensa perään vaihtavat Kristuksen Antikristukseen, johtavat jäljet aina jonnekin. Vanhan sanonnan mukaan kaikki tiet vievät Roomaan, mutta ihme kyllä, leveä tie on paljon mutkikkaampi kuin se kaita, suora tie, jota vanhurskaat kulkevat. Erään helluntailiikkeen nimissä ilmestyvän lehden artikkelin väittämään "Ekumeenisen liikkeen ytimessä on Kristus" vastasin jo tekstillä "Ekumenisen liikkeen ytimessä on Anti-Kristus" sivulla KIRJEET. Jotakin löytyy myös sivulla Osmon LÖÖPPI.

Takaisin Osmon kotisivulle

Sinun päätöksesi vaiko sinun mielenmuutoksesi…

Kumpi sinusta on tärkeämpi, Jumalan pyhyys vai Jumalan rakkaus sinua kohtaan…

Onko Jeesus sinulle pelastaja (ja mistä), vai sinun elämäsi HERRA

Oletko valmis menetyksiin Herrasi asian vuoksi, ja entä jokapäiväinen risti…

Ajaako sinua Kristuksen luo synti, syyllisyys, omanedun tavoittelu vai arvostatko hänen kutsuansa…

Oletko laskenut kustannukset…