Raamatun käännöksiä sen tärkeimmistä alkukielistä hebreasta ja kreikasta muihin kieliin laadittiin innokkaasti aina siihen saakka, kun kirkko lännessä ja islam idässä estivät sen. Tässä tekstissä tarkastellaan kristillisen seurakunnan ensimmäisen vuosituhannen aikana syntyneitä käännöksiä.

Osmo Pöysti: VANHIMMAT RAAMATUNKÄÄNNÖKSET

Copyright: Osmo Pöysti

2003-2004

Päivitetty 2004-03-03

 

VANHAN TESTAMENTIN KÄÄNNÖKSIÄ

Hebrealaisen Vanhan Testamentin kirjoja ryhdyttiin kääntämään vieraisiin kieliin jo ennen Jeesuksen syntymää. Muutamassa vuosisadassa oli syntynyt neljä meidän aikaamme säilynyttä käännöstä ja niistä vielä lukuisa määrä käännöksiä seitsemään eri kieleen.

Babylonian vankeuden jälkeen hebrealaisen Vanhan Testamentin kirjoja kopioitiin aramealaisia kirjainmerkkejä käyttäen, mutta samarialaiset käyttivät edelleen vanhaa hebrealaista kirjainmerkistöä. Mooseksen kirjat ovat säilyneet myös samarialaisena versiona.

Suoraan hebreasta tehtiin käännöksiä kreikkaan, Syyrian arameaan ja 300-luvun lopulla myös latinaan. Lisäksi oli arameankielisiä targumeita, vapaamuotoisia esityksiä Vanhan Testamentin teksteistä.

Käännökset vanhaan latinaan, koptin kielen eri murteille, Etiopian pääkielelle, gootin kieleen, armeniaan, georgiaan ja arabiaan tehtiin kreikankielisestä käännöksestä nimeltä Septuaginta. Armenianlaisen ja georgialaisen Vanhan Testamentin käännöksiä tehtäessä käytettiin apuna myös syyrialaista käännöstä ja mahdollisesti myös arameankielisiä targumeita.

 

Kreikkalaiset VT käännökset

Septuaginta käännettiin parisataa vuotta ennen Kristuksen syntymää niiden juutalaisten tarpeisiin, jotka eivät osanneet hebreaa. Septuagintan vanhimmat säilyneet versiot sisältyvät myös Uuden Testamentin sisältäviin 300-luvun käsikirjoituksiin Codex Sinaiticus ja Codex Vaticanus. Seuraavalta vuosisadalta on säilynyt laitos Codex Alexandrinus. Katkelmia ja yksittäisiä Vanhan Testamentin kirjoja sisältäviä papyrukselle kirjoitettuja tekstejä on jo varhaisemmaltakin ajalta. Läheltä Jerikoa Qumranin luolista löydettyjen Septuaginta-käsikirjoitukset on ajoitettu Jeesuksen syntymän aikoihin.

Kristityt käyttivät niin ahkerasti Septuagintaa, että juutalaiset hylkäsivät sen ja tekivät uusia käännöksiä hebreasta kreikkaan. Näistä käännöksistä merkittävin on proselyyttijuutalaisen Aquilan käännös noin vuodelta 140.

Vuoden 180 tuntumissa syntyi ainakin kaksi uutta kreikkalaista versiota, joiden tekijät Teodotion ja Symmachus mahdollisesti olivat Babylonian baptisteja, ebioniittejä tai mahdollisesti juutalaisia käännynnäisiä. Myös kirkkoisänä tunnettu Origenes teki oman versionsa, joka sisältyi hänen vertailevaan VT tekstien esitykseen "Hexapla". Seuraavalla vuosisadalla syntyneet Hesychiuksen ja Lukian Samosatalaisen versiot ovat jo vähemmän kiinnostavia.

 

Aramealaiset targumit

Babylonian vankeudessa juutalaiset olivat oppineet arameaa samalla kun hebrea jäi enemmän tai vähemmän uskonnon kieleksi. Vaikka hebrea on aramean lähisukulaiskieli, jouduttiin hebrealaisia kirjoituksia selittämään ja kääntämään myös Israelin maalla asuvia juutalaisia varten. Näitä vapaamuotoisia ja selityksillä varustettuja käännöksiä nimitetään targumeiksi. Kuolleen meren käsikirjoituslöydöistä ilmenee, että targumeja kirjoitettiin muistiin ainakin jo Jeesuksen syntymän aikoihin.

Targumeista kolme sisältää Mooseksen kirjat:

1. Babylonian Targum eli Onkeloksen Targum;

2. Jerusalemin Targum I;

3. Jerusalemin Targum II eli Vanha Palestiinalainen Targum.

Jerusalemin Targum II tunnettiin vain osittain, kunnes Diez Macho 1949 löysi sen Vatikaanin kirjastosta, jossa se oli levännyt nimellä Codex Neofiti I.

Profeettojen kirjojen Targum-versioista tärkein on apostolien ajoilta; sen tekijäksi mainitaan Jonathan ben Uzziel.

 

Syyrian aramealaiset VT käännökset

Syyrialaisessa maailmassa juutalaisten ideologinen ja poliittinen vaikutus oli suuri. Jeesuksen syntymän aikoihin Adiabenen syyrialaisessa kaupunkivaltiossa juutalaisuudella oli lähes valtionuskonnon asema. Myös syyrialainen kristikunta syntyi välittömästi heti juutalaisen kristikunnan syntymisen jälkeen. Juutalaiskristittyjen oli helppo siirtyä Syyriaan, sillä Israelissa puhuttu aramea erosi vain vähän Syyrian arameasta. Ei siis ihme, että syyrialainen raamattu Peshitta sisältää Vanhan Testamentin. Oliko käännös juutalaisten, vai kristittyjen työtä, on jäänyt arvoitukseksi.

Merkittävimpiä syyrialaisia raamatun käsikirjoituksia ovat Milanossa säilytettävä Codex Amrosianus 500-luvulta ja Meryem Deiparan luostarista Egyptistä löytynyt, neljä mooseksenkirjaa sisältävä käsikirjoitus vuodelta 464. Origeneen Hexaplan syyrialainen versio 600-luvun alusta on arvokas siksi, että siinä Origeneen alkuperäiset huomautukset ovat vielä mukana.

 

Latinalaiset VT käännökset

Vanhan Testamentin käännöksiä latinaan oli olemassa jo 200-luvun alussa, sillä sekä Tertullianus ja Kyprianus Karthagolainen lainaavat ahkerasti VT tekstejä. Vaikka vain osia tästä käännöksestä on säilynyt käsikirjoituksina, on Pohjois-Afrikan kristikunnan keskuudessa käytetty vanha käännös varsin hyvin tunnettu kristillisten kirjoittajien siitä lainaamien tekstien perusteella.

Koska VT vanha käännös latinaan on niinkin vanha, kannattaa kysyä, kuka sen teki. Vaihtoehtoja on oikeastaan vain kaksi: jos ei joku juutalainen, niin joku kristitty. Olisi uskaliasta sanoa asiasta enempää.

Vuonna 382 Rooman patriarkka Damasus antoi Hieronymukselle (347-437) tehtäväksi uuden latinankielisen raamatunkäännöksen laatimisen. Hieronymus käytti tietysti hyväkseen jo olemassa olevia käännöksiä, ja osan vanhoista latinalaisista Vanhan Testamentin apokryfojen käännöksistä Hieronymus kelpuutti omaan käännökseensä Vulgataan sellaisenaan.

 

Goottien raamattu

Wulfila (Ulfila; 311-382) käänsi koko Raamatun goottien kielelle aikana, jolloin Gootit vielä asuivat nykyisen Ukrainan seuduilla. Wulfila oli areiolaiseksi luokiteltu lähetyssaarnaaja, joka oli saanut kasvatuksensa Kappadokian uskovien keskuudessa nykyisen Turkin keskiosan seuduilla. Hänen äitinsä oli goottilainen orja, joten Wulfilalla oli muutakin goottilaista perintöä kuin nimi.

Wulfilan lähetystyöllä oli uskomaton menestys. Gootit omaksuivat Wulfilan saarnaamat opit, ja kun gootit sata vuotta myöhemmin hunnien ajamina syöksyivät länteen, he pitivät itseään kristittyinä. Rooman vaikutus gootteihin ei kuitenkaan ollut hyvä. He antautuivat Rooman patriarkaatin palvelukseen.

 

Georgialainen raamattu

Georgialainen Vanha Testamentti käännettiin todennäköisesti samaan aikaan Uuden Testamentin kanssa 400-luvulla. Georgialaisen raamatun käsikirjoitus on säilynyt Athos-vuoren Iberialaisessa (Iberia, Georgian vanha nimi) luostarissa.

 

Arabialaiset VT käännökset

Juutalaisten vaikutus arabialaisessa maailmassa oli ollut merkittävä aina Jerusalemin hävityksestä lähtien. Osa arabiheimoista oli jopa kääntynyt juutalaisuuteen, näin etenkin Jemenissä. Vanhaa Testamenttia ei kuitenkaan käännetty arabiaksi ennen 900-lukua, päätellen siitä, että Muhammedin käsitykset Vanhasta Testamentista perustuivat enemmän farisealaiseen juutalaisuuteen, kuin Raamatun juutalaisuuteen.

Olisi voinut odottaa, että ainakin kristityt arabit kääntävät Vanhan Testamentin, mutta muslimit ehtivät sekoittaa pelin ennen kuin kristityt heräsivät - ja liian myöhään. Vasta Saadia ben Gaon (892-942), pakolaisjuutalaisuuden johtaja Babyloniasta, käänsi Mooseksen kirjat eli Tooran arabiaksi. Hän käytti luonnollisesti lähdetekstinä hebrealaista tekstiä. Muita tekstejä käännettiin sekä syyrialaisesta Peshittasta, että kreikkalaisesta Septuagintasta.

 

Slaavien raamattu

Kyrillos (826-869) ja Metodius (k. 885) panivat alulle tapahtumain vyöryn, jonka tuloksena syntyi slaavilainen raamattu. Tarinoiden mukaan Metodius sai valmiiksi koko raamatun käännöksen, mutta mitään varmuutta ei asiasta ole. Mahdollisesti työn saattoi päätökseen samaan tiimiin kuulunut Kliment (838-916), joka Metodiuksen kuoltua asettui kotikaupunkinsa Thessalonikin lähistölle Ohridiin, Makedoniaan.

Slaavilaisen raamatun säilyneet käsikirjoitukset ovat jo seuraavan vuosituhannen alun tuotteita. Noin vuonna 1500 käsikirjoituksia täydennettiin Novgorodissa, Venäjällä ja 1580 slaavilainen raamattu vihdoin painettiin Volynian maakunnan Ostrogissa, silloisessa Liettuassa.

 

UUDEN TESTAMENTIN KÄÄNNÖKSET

Uuden Testamentin tekstit ovat säilyneet meille kreikankielisinä käsikirjoituksina. Vanhimmat säilyneet käsikirjoitukset ovat pieniä, papyrukselle tai käsitellylle nahalle, pergamentille kirjoitettuja katkelmia. Pergamentteja säilytettiin rullille kerittynä kirjakääröinä, mutta noin 300-luvulla alkoi yksittäisten sivujen sitominen kirjan tapaisiksi "koodekseiksi". Kaikkiaan nykyaikaan asti säilyneiden kreikkalaisten käsikirjoituksien lukumäärä on kymmenen tuhannen luokkaa.

Juutalainen alkuseurakunta puhui arameaa. Hebreaa toki osattiin, mutta kreikkalainen vaikutus oli tuntuva myös uskonnollisessa maailmassa. Kun juutalainen kristikunta lähti maailmalle, se käytti Vanhan Testamentin kreikankielistä käännöstä Septuagintaa, samalla kun Uuden Testamentin kirjoja vasta kirjoitettiin. Kreikkalaiselle maailmalle osoitetut kirjat, sellaiset kuin Paavalin kirjeet, kirjoitettiin luonnollisesti saajan kielellä, kreikaksi. Evankeliumitekstien osalta asia ei ole näin selvä. On täysin mahdollista, että esimerkiksi Matteuksen evankeliumi oli alkujaan aramean kielinen.

Kun kristikunta kasvoi juutalaisen maailman rajojen yli, oli kristikunnan tärkeimmät teokset käännettävä uusille kielille. Käännöksiä tehtiin paljon, eivätkä kaikki käännökset ole säilyneet. Tiedot täydentyvät kuitenkin jatkuvasti. Hämmästyttäviä löytöjä on tapahtunut tutkittaessa esimerkiksi Vatikaanin kirjaston varastoja. Mutta kysymyksiä on jäänyt riittävästi: Mitä on jäljellä irlantilaisten tekemistä käännöksistä kelttien ja gallialaisten kielille? Tai valdolaisten käännökset keskiajan latinaan? Luettelotietojen mukaan säilyneiden joukossa on myös kolme sellaista käsikirjoitusta Sogdianan kielelle ja kaksi persianlaista, joista tarkempia tietoja en tähän esitykseen löytänyt.

Uuden Testamentin käännöstyö alkoi valtavalla voimalla, mutta kirkon syntyminen 300-luvulla hankaloitti kristittyjen elämää siinä määrin, että raamattujen kääntäminen käytännöllisesti katsoen tyrehtyi. Kirkon valtakaudella syntyi vain muutama uusi käännös; näistä suuri merkitys oli slaavinkielisellä käännöksellä sekä valdolaisten ja kataarien tekemillä käännöksillä romancen kieleen, vaikka juuri näistä käännöksistä ei varhaisia käsikirjoituksia ole säilynyt.

 

Syyrialaiset UT käännökset

Syyrian oma kieli on arameaa. Arabivalloituksen jälkeen se on jäänyt kristillisen vähemmistön kieleksi, mutta kokonaan kuollut kieli Syyrian aramea ei toki ole. Paitsi Syyriassa, sitä puhutaan Turkin itäosissa ja Irakin pohjoisosissa.

Syyrialaisella kristikunnalla oli kotikenttäetu, sillä Jeesus puhui Galilean arameaa, syyrian eteläistä murretta. Tämän perusteella on jopa väitetty, että evankeliumien lähdeteksteinä on ollut galilealainen versio, joka mahdollisesti oli sama kuin Matteuksen evankeliumi. Galilean aramealaista Matteusta ei kuitenkaan ole säilynyt. Ne Palestiinan aramealaiset käsikirjoitukset, jotka tunnetaan, ovat paljon myöhemmältä ajalta ja todennäköisiä pelkkiä käännöksiä kreikkalaisesta tekstistä. Mutta ei hätää. Syyrian aramealaisia tekstejä on säilynyt varsin varhaiselta ajalta. Aramean kielen tästä kehitysvaiheesta käytetään nimitystä "vanha syyria". Vanhaa syyria kirjoitettiin estrangeloksi kutsutulla kirjainkirjoituksella, jossa vokaaleja ei merkitty.

Vanhalla syyrialla kirjoitetusta käsikirjoituksista tärkeimmät ovat Lewisin ja Gibsonin Pyhän Katerinin luostarista Siinailta vuonna 1892 löytämä käsikirjoitus 300-luvulta ja Meryem Deiparan luostarissa Egyptissä säilynyt käsikirjoitus 400-luvulta, joka tunnetaan sen vuonna 1842 julkaisseen William Curetonin nimellä. Molemmat sisältävät valtaosan kaikkien neljän evankelistojen teksteistä, mutta kumpikaan versioista ei ole täydellinen. Vanhan syyrian tekstilöydöt eivät sisällä paimenkirjeitä, mutta niistä on säilynyt lainauksia ajan kirjallisuudessa.

Syyrialainen Tatianos (110-180) yhdisteli neljä evankeliumia yhdeksi "evankeliumiharmoniaksi", joka tuli tunnetuksi nimellä Diatessaron. Syyrialaisissa seurakunnissa sitä käytettiin laajalti; siitä tehtiin myös käännöksiä muihin kieliin.

Syyrialaista Diatessaronin käsikirjoitusta ei ole säilynyt, mutta arabiankielinen on, samoin pätkä sen kreikankielistä käännöstä Dura Europuksesta Eufratin rannalta.

Syyriankielinen koko Raamattu tunnetaan nimellä Peshitta. Peshittasta puuttuvat Johanneksen Ilmestys sekä Pietarin toinen kirje, Johanneksen toinen ja kolmas kirje ja Juudaan kirje. Varhaisimmat maininnat Peshittasta ovat 300-luvulta, mutta mahdollisesti käännöstyö oli valmistunut jo aiemmin. Säilyneitä Peshittan käsikirjoituksia on runsaasti aina 400-luvulta alkaen. Ne on kirjoitettu estrangelo-kirjainkirjoituksella, eikä niitä pidä sekoittaa sellaisiin, myös Peshittaksi mainittuihin syyrialaisiin raamattuihin, jotka paljon myöhemmin syntyivät, kun läntiset lähetystyöntekijät käänsivät raamattua kreikasta arameaan. Myös siirtyminen vokaalit näyttävään kirjainkirjoitukseen toi mukanaan virheitä, joita myöhemmissä käsikirjoituksissa on runsaasti.

Peshittan jälkeen syntyi vielä muutamia syyrialaisia versioita, mutta tekijöiden käytettävissä ei enää ollut uutta tietoa asioista, joten käännökset olivat vain vanhan lämmittelyä. Näistä 500- ja 600-luvuilla syntyneistä versioista on säilynyt käsikirjoituskopioita. Arabivalloituksen jälkeen uusia käännöksiä ei enää syntynyt.

 

Koptinkieliset UT käännökset

Egyptin kielen viimeisen kehitysvaiheen aikana egyptiä kirjoitettiin kreikkalaisen kirjaimiston pohjalta laadittua kansallista kirjainkirjoitusjärjestelmää käyttäen. Sitä edeltäneet Egyptin omat kirjoitusjärjestelmät olivat olleet kuva- ja tavukirjoitusta, joista viimeisintä, demoottista kirjoitusta käytettiin vielä rinnan kirjainkirjoituksen kanssa.

Egyptiläisen yhteiskunnan rappeuduttua kieli oli jakautunut useisiin murteisiin, ja kun kristityt tulivat, he käänsivät Uuden Testamentin kaikille merkittäville murteille. Käsin kirjoitettuja Uuden Testamentin tekstejä on säilynyt Akmimin, Boheiran (Niilin Deltan), Fajjumin, Keski-Egyptin ja es-Saidin (Ylä-Egyptin) kielisinä versioina.

Vanhimmat säilyneet egyptin eli koptinkieliset Uuden Liiton kirjoituksien käsikirjoitukset ovat Ylä-Egyptistä. Pietarin 1. kirjeestä on olemassa 200-luvun lopulla kopioitu versio es-Saidin murteella.

Boheiran murteella kirjoitettu Johanneksen evankeliumi sisältyy 400-luvulla kopioituun käsikirjoitukseen nimeltä Papyrus Bodmer III. Egyptin kirkon nykyisin käyttämä koptin kieli pohjautuu Boheiran murteeseen.

Akmimin murteella kirjoitettuja UT käsikirjoituksia on säilynyt vain pieniä kappaleita muutamista evankeliumeista.

Fajjumin murteella kirjoitettuja UT osia on säilynyt koko joukko, varhaisimmat niistä 300-luvulta. Säilyneet osat eivät kuitenkaan ole laajoja.

Keski-Egyptin murteella kirjoitettuja käsikirjoituksia on säilynyt muutama; niistä tärkeimmät Matteuksen evankeliumi 400- tai 500-luvulta; Apostolien tekojen 1:1-15:3 300-luvulta ja noin 50 sivua Paavalin kirjeitä samalta kaudelta.

 

Etiopialaiset ja jemeniläiset UT käännökset

Etiopian virallisen kielen Amharin kirjoitusjärjestelmä on luultavasti kehittynyt vanhasta hebreasta jo ennen apostolien aikaa. Amharin kirjoitusjärjestelmässä merkitään myös vokaalit.

Etiopian kristikunnasta tiedetään, että seurakunnan taloudenhoitaja Filippus kastoi etiopialaisen juutalaisuuteen kääntyneen hoviherran, mutta sitten etiopialainen kristillisyys palaa kirjoitetun historian lehdille vasta Jemenin historian yhteydessä 500-luvulla. Vanhimmat säilyneet etiopialaiset Raamatun osat ovat 1000-luvulta; niiden teksti näyttää kuitenkin pohjautuvan paljon vanhimpiin egyptiläisiin käännöksiin.

Etiopian ja Jemenin kristikunnan omaleimaisuuden vuoksi vanhimpaan etiopialaiseen raamattuun kuuluu useita sellaisia kirjoja, joita muu kristikunta ei käytä.

 

Goottilainen raamattu

Goottilaisen raamatun käänsi areiolaiseksi luokiteltu Wulfila (Ulfila; 311-382) joka omisti koko elämäntyönsä Tonavan takana asuvien goottilaisten evankelioimiseen. Sivutuotteena syntyi myös goottien käyttämän riimukirjoituksen parannettu versio, goottilaiset aakkoset.

Goottilaiset siirtyivät Ukrainan aroilta Italiaan, Ranskaan, Espanjaan ja Pohjois-Afrikkaan. Gootin kieli sai niin paljon vaikutteita latinasta ja muista alueen kielistä, että se kuoli. Useimmat gootit vaihtoivat areiolaisen kirkon paavin kirkon meininkiin, jopa niin tykkänään, että paavin valtakuntaa ei ilman goottien apua koskaan olisi syntynyt.

Pohjois-Italian Alpit saivat kauan toimittaa goottilaisen kulttuurin kotimaan virkaa. Italian Alpeilla Bobbion luostarissa myös säilyivät goottilaiset aarteet aina siihen asti, kun katoliset 1600-luvulla veivät ne mennessään. Nykyisin goottilaisesta raamatusta ei ole paljon jäljellä. Tärkein käsikirjoitus on Ruotsin Upsalassa säilytettävä Codex Argenteus, eli hopeakirja. (Silver Codex). Ruotsiin Codex Argenteus päätyi varsin myöhään: Se tuotiin sotasaaliina Prahasta 1600-luvulla.

 

Latinankieliset raamatut

Varhaisemmat latinankieliset Uuden Testamentin tai sen osien käännökset tehtiin Pohjois-Afrikassa ja niitä tehtiin paljon. Eri seuduilla tehdyt käännökset tehtiin luonnollisesti paikallisen murteen edellyttämiä sanakäänteitä käyttäen. Käännöksiä tehtiin myös Euroopassa, aina Irlantia myöten. Käännöksien tarkkuudessa oli usein paljon toivomisen varaa. Näitä vanhalla latinalla laadittujen käännöksien määrä lienee ylittänyt sadan, koskapa eri versioiden käsikirjoituksiakin on säilynyt noin 90.

Keskushallinnot eivät yleensä pidä kirjavasta moniarvoisuudesta, eikä kirkko ollut mikään poikkeus. Vuonna 382 Rooman piispa Damasus (366-384) antoi Hieronymuksen (Sophronius Eusebius Hieronymus; 347-419) tehtäväksi laatia uusi latinankielinen raamatunkäännös. Hieronymus laatikin käännöksen, joka sai nimekseen Vulgata, mutta Damasuksen toive ei vain toteutunut, sillä Hieronymys teki työnsä huonosti. Uuden Testamentin tekstin hän kopioi jo olemassa olevista latinankielisistä käännöksistä, sillä kreikkalaisen tekstin tarkempi työstö olisi ollut vaivalloista. Ja sitten Hieronymys eläytyi Vanhan Testamentin hebrealaisen tekstin maailmoihin.

Koska Vulgata oli tehty hutiloiden, paikalliset raamatuntuntijat alkoivat korjailla Vulgatan tekstejä. Tämä johti satojen erilaisten Vulgata-versioiden syntymiseen. Huonoimman paikallisen Vulgatan maineessa oli gallialainen Vulgata. Kaarle "Suuren" aikana alkoi taas Vulgatan standardisointi, mutta mikään versio ei saanut virallista hyväksyntää.

Trenton kirkolliskokouksessa 1546 Vulgatan arvo haluttiin palauttaa. Vuonna 1590 virallisen Vulgatan asemaan nostettiin paavi Sixtus V:n Vulgata ja 1592 tämä arvo siirrettiin paavi Klemens VIII:n Vulgatalle. Tulos oli kaamea. Klemensin Vulgatassa eri versioiden virheitä ei kumottu, vaan ne kerättiin yhteen. Parempaan tulokseen olisi päästy julistamalla esimerkiksi vieläkin olemassa oleva Amiatinuksen käsikirjoitus 700-luvulta viralliseksi Vulgataksi. Mutta ehkä kirkossa perinne määrää tämänkin asian siten, että virheet kumuloidaan, vaan ei korjata.

Vulgatan säilyneitä käsikirjoituksia tai sen osia eri aikakausilta on noin 8000 kappaletta. Kun kirjapainotaito tuli Euroopassa tunnetuksi 1450-luvulla, Vulgata painettiin.

 

Armenialaiset UT käännökset

Armenian Uusi Testamentti käännettiin todennäköisesti vanhasta syyrialaisesta tekstistä, tai - kuten osa asiantuntijoista arvelee - Kesarean aramealaisesta tekstistä noin vuonna 406. Käännös on erittäin hyvä, sekä tarkkuuden, että tyylin osalta. Käännöksen tekijöiksi mainitaan armenialaiset kristityt Sahak Partev (354-439) ja Mesrop Mashtots (361-440). He myös kehittivät tarvittavan kirjoitusjärjestelmän. Tosin armenialaisissa kertomuksissa mainitaan, että Mesrop ja Sahak tekivät vain uuden version aiemmasta armenialaisesta raamatunkäännöksestä.

Vanhimmat säilyneet armenialaisen UT tekstit ovat vuodelta 887; lähes kaksisataa vuotta vanhemmaksi väitettykin käsikirjoitus on olemassa, mutta sen ikää ei ole pystytty varmuudella osoittamaan.

 

Georgia

Georgialaiset ovat pieni kaukasialainen kansa, jonka kieli on kartvelilaisen kieliryhmän suurin edustaja. Kun kansan keskuuteen syntyi oma kristikunta ja maa joskus 300- tai 400-luvulla sai oman raamattunsa, oli kansan tulevaisuus turvattu.

Georgialainen kirjoitusjärjestelmä on ainutlaatuinen. Syntyikö tämä Mkhedrulin kirjainkirjoitus Raamatun kääntämisen sivutuotteena tai jo ennen sitä, on selvittämättä.

Varhaisimmat säilyneet georgialaiset käsikirjoitukset, ns. "han-met'i" katkelmat lienevät 400-luvulta. Ajoituksen perusteluna mainitaan seikka, että 400-luvulla eläneen Shushanikin pyhimystarinassa Raamatun teksteihin on useita viittauksia. Yhdeksänsataaluvulta säilyneitä käsinkirjoitettuja evankeliumitekstejä on jo koko joukko. Pian tämän jälkeen käännöksiä uusittiin kielen muuttumisen takia.

 

Arabialaiset UT käännökset

Uuden testamentin kääntäminen arabiaksi alkoi varsin myöhään, mutta sitten ilmestyikin useita käännöksiä. Käännöksiä tekivät etiopialaiset, syyrialaiset ja egyptiläiset lähetystyöntekijät, jotka käyttivät lähdeteksteinä teksteinä omia kansallisia Uuden Testamentin laitoksiaan. Muutamien käännöksien lähdeteksteinä on ollut kreikankielinen teksti.

Vanhin säilynyt arabiankielinen UT osa "Sinai arab 151" on valmistettu kopiona vuonna 867 reilut sata vuotta aiemmin tehdystä käännöksestä.

Syyrialaisen Tatianoksen noin vuonna 175 tekemästä evankeliumiharmoniasta "Diatessaron" on säilynyt useita arabiankielisiä kopioita, kaksi armeniankielistä kopiota ja latinankielinen käännös osana Codex Fuldensis-nimistä Vulgataa. Diatessaron lienee ollut ensimmäisten arabikristittyjen seurakuntien peruslukemistoa.

 

Anglosaksiset UT käännökset

Anglit ja saksit valloittivat saaret Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen. Alueelle syntyi seitsemän brittivaltiota, Northumbria, Mercia, Wessex, Essex, Sussex, Kent, and East Anglia. Kieli oli kuitenkin yhteinen kaikille anglosaksisille valtioille, vaikkakin murre-eroja esiintyi.

Brittein saarten kelttiläinen kristikunta teki lähetystyötä Manner-Euroopassa ja vähäisemmässä määrin myös anglosaksisten valloittajien keskuudessa. Irlantilaisen Caedmonin 600-luvulla tekemä raamatun kertomuksien käännös anglosaksiin oli kenties ensimmäinen kirjallinen hanke tälle kielelle. Myöhemmin käännettiin vielä psalmit, Johanneksen evankeliumi ja neljä evankeliumia. Vanhimmat säilyneet anglosaksiset tekstit ovat 900-luvulta. Kuningas Arthurin aikana käytettiin vanhaa latinankielistä Raamattua. Vulgata ei ollut suosittu.

Anglosaksisen kielen aika päättyi vuonna 1066 normannivalloitukseen. Väestömuutokset muuttivat kieltä, ja uusista aineksista vähitellen muodostunut kieli tunnetaan jo englannin kielen nimellä. Englanninkielisiä raamatunkäännöksiä alkoi syntyä 1300-luvulta alkaen, mutta ne olivat käännöksiä latinalaisista versioista ja vasta myöhemmmin käännöksiä alettiin taas tehdä kreikasta ja hebreasta.

 

Slaavinkielinen käännös

Kansainvaelluksen päätyttyä Karpaattien slaavit olivat muodostumassa kansakunnaksi. Slaavien ensimmäinen kuningas Moraviasta kutsui Bysantista lähetyssaarnaajia ja sai palvelukseensa Kyrilloksen ja Metodioksen, kaksi Makedonian slaavia, jotka laativat slaavin kielelle jonkinlaisen kirjoitusjärjestelmän. Roomalaiskatoliset kirkonmiehet kuitenkin estivät toiminnan, Kyrillos kuoli Roomassa oudoissa olosuhteissa ja Metodios joutui frankkien vangiksi. Moravian slaavit vapauttivat Metodioksen, joka kumppaneineen pääsi taas jatkamaan kirjallista toimintaansa.

Metodioksen kuoleman jälkeen slaavilaisen käännöstyön keskukseksi tuli Ohridin kaupunki Makedonian ja Kreikan rajalla. Työ jatkui Kyrilloksen ja Metodioksen alkuperäisen tiimin voimin. Nyt johtajana toimi Kliment. Ohridin kaudella kirjoitusjärjestelmä kehittyi, ja Klimentiä pidetään kyrillisen aakkoskirjoituksen luojana. Aiempaa, Kyrilloksen käyttämää tai luomaa kirjoitusta kutsutaan nykyisin glagolitsaksi.

Glagolitsassa kirjaimien virkaa toimittavat geometriset merkit, mutta kyrillitsassa kirjaimet ovat muunnoksia kreikkalaisista ja muutamista hebrealaisista kirjaimista. Glagolitsa jäi käyttöön vain Bosnian ja Kroatian slaavien keskuuteen - seuduille, joissa bogomilien vaikutus oli suurin.

Ohridin lähetyskeskuksen toiminnan aikana slaavin kieli oli vielä niin yhtenäinen, että kaikki slaavit ymmärsivät sitä. Nykyisin tätä slaavin kieltä kutsutaan vanhaksi kirkkoslaaviksi. Sitä mukaa kun slaavilaiset kielet kehittyivät, muodostui uusia paikallisia murteita, joiden vaikutuksesta kirjurit korjailivat Ohridin kauden tekstejä joskus varsin mielivaltaisestikin.

Vanhimmat säilyneet kirjoitusnäytteet ovat 900-luvulta ja niissä teksti on vielä glagolitsaa. Kyrillitsaa alkaa esiintyä heti ensimmäisissä kansallisissa raamatun kirjojen kopioissa. Kokonaisia Raamattuja tai edes yksittäisiä Raamatun kirjoja tältä kaudelta ei ole säilynyt. Säilyneiden tekstien vähäisyyden vuoksi tiedot kirkkoslaavista ovat puutteellisia ja usein kansallispoliittisesti väritettyjä. Varmuudella tiedetään kuitenkin, että Bosnian bogomilien rukouskokouksien varustuksiin kaudella 1200-1450 kuului "Nastolna Jevangelie", eli pöydälle esiinpantu Uusi Testamentti.

Bosnian bogomiilien yhteisöt hävitettiin 1400-luvulla, mutta naapurissa tsekit ja moraavit olivat ottaneet kristinuskon asian omakseen. Tsekkiläinen Huss poltettiin roviolla 1415 ja englantilaisen Wycliffen luut vähän myöhemmin saman kirkolliskokouksen päätöksellä, mutta nyt näitä kahta tapausta voidaan pitää kristinuskon uuden nousun merkkeinä.

Takaisin Osmon kotisivulle