Kaksisataa vuotta sitten, 07.03.1804, perustettiin Britannian ja ulkomaiden raamattuseura - Britain and overseas Bible Society. Raamattuseuran perustaminen lähti liikkeelle kuudentoista vuoden ikäisestä tytöstä, joka tuli pienestä walesilaisesta kylästä Thomas Charles-nimisen pappismiehen luo ostamaan raamattua. Papilla ei ollut raamattua myydä, ja niinpä hän antoi omansa tytölle, koska ei hennonut lähettää tyttöä takaisin 40 kilometrin päähän tyhjin toimin. Pappi kertoi tapauksesta kollegoilleen, jotka perustivat maailman suurimmaksi paisuneen raamattuseuran.

Britannian ja ulkomaan raamattuseuran historiasta löytyy vaikka minkälaisia tapauksia. Aikanaan kuuluisa ranskalainen filosofi Voltaire väitti, ettei sadan vuoden päästä kukaan tiedä raamatusta mitään, koska tiede menee niin kovin eteenpäin, ettei Jumalalla ole tulevaisuutta. Kävi kuitenkin niin, että se kolmikerroksinen talo, jossa Voltaire asui Englannissa, joutui raamattuseuran varastoksi, ja oli ajoittain täynnä raamattuja kellarista ullakolle asti.

Kohta Britannian ja ulkomaan raamattuseuran perustamisen jälkeen monissa maissa perustettiin kansallisia raamattuseuroja. Aleksanteri I aikana Venäjäkin vihdoin sai omakielisen Uuden Testamentin, mutta ei kuitenkaan koko Raamattua, sillä Venäjän kirkko sai taas kerran tahtonsa läpi, ja Venäjän raamattuseura suljettiin. Venäjä sai koko Raamatun vasta 1876.

Uusia merkittäviä raamattuseuroja ovat 1946 perustettu Yhdistyneet Raamattuseurat, Wycliffe-raamatunkääntäjät ja Boris Arapovicin vuonna 1973 perustama Raamatunkäännösinstituutti.

Raamattuseurojen kertoman mukaan Raamattu on nyt käännetty kokonaan 414 kielelle, Uusi Testamentti 1068 kielelle ja yksittäisiä Raamatun osia 873 kielelle.

Jeesuksen käskystä Jumalan sana julistetaan kaikille kielille ja kaikille kansoille. Pullisteluun ei ole aihetta, sillä noin 4000 kieltä on edelleen ilman pientäkään raamatun osaa.

Tämän maailman Goljatit ovat aina vastustaneet raamatunkäännöstyötä. Pahin vastustaja on ollut Kirkko. Vuosien 325-880 välillä ei Euroopassa tehty ainuttakaan julkista sellaista raamatunkäännöstä, joka olisi säilynyt nykyaikaan saakka. Vasta kun Makedonian slaavit Kyrillos ja Methodios sitten viimein onnistuivat murtamaan kirkon kahleet, lähti Eurooppa nousuun. Jan Hussin, John Wycliffen työt olivat jo vakiintuneen kristikunnan voimannäyttöä kirkon omanaan pitämässä Euroopassa.

Britannian ja Ulkomaan Raamattuseuran perustaminen vuonna 1804 oli merkki siitä, että Moravian veljesyhteisön vuonna 1722 aloittama lähetystyö ja siihen alusta asti kuulunut raamatunkäännöstyö oli lyönyt itsensä läpi. Se oli merkki uudesta aikakaudesta, jonka Ristin Uskon pahin vastustaja, kirkko oli joutunut antamaan tilaa uudelle ideologialle, jonka ensimmäisenä näyttönä oli Ranskan vallankumous. Vaikka vallankumoukselliset polttivat raamattuja ja katkoivat ihmisten päitä, kuten muutkin villit, loi sosialismin synty kilpailutilanteen, jonka välimaastossa myös raamatunkäännöstyölle jäi tilaa. Tämä tilanne alkaa kuitenkin olla ohi. Raamatunkäännöstyö on vaikeutumassa, kun sosialismille ei enää ole muuta kilpailijaa, kuin "raamattukristityt". Lopullisen voimainkoitoksen aika lähestyy.

Ne kansat, jotka jossakin vaiheessa ovat saaneet Raamatun, ovat tänä päivänä - ainakin omasta mielestään - sivistyskansoja. Vain harvat niistä antavat heitä kohdanneesta ansiottomasta arvonnoususta kunnian Jumalalle. Ja mikä pahempaa, sitä mukaa, kun nämä onnekkaat luopuvat Jumalasta, löytyy joukosta sellaisiakin, jotka eivät näe Raamatun kääntämistä pienelle kansalle tarpeelliseksi, vähättelevät pienien kansojen kieltä ja arvoa muutenkin.

Kevättalvella 1998 minulla oli tilaisuus vierailla Moskova-joen rannalla pyhän Andreaan luostarin suojissa toimivan Raamatunkäännösinstituutissa. Pöydän takana istui sveitsiläinen, noin 50- tai ehkä 70-vuotias Marianne, jonka kasvot loistivat sitä valoa, jonka Jumalan läheisyydessä vietetystä elämästä säteilee. Marianne kertoi, että hänen Instituutin kääntäjät kääntävät raamattua kuudellekymmenelle seitsemälle entisen Neuvostoliiton alueen kielelle. Noin kahden tuhannen työntekijän joukosta löytyy kielimiehiä, teologeja, tietokoneasiantuntijoita ja taloushenkilökuntaa.

Monet suomensukuiset Venäjän kansat ovat jo saaneet Uuden Testamentin omalla kielellään, samoin turkkilais-tataarilaiseen kieliryhmään kuuluvat altailaiset, tataarit, tuvalaiset sekä muutamat nyt itsenäiset kansat, samoin kalmykit ja kurdit. Raamatun osia eri kielille valmistuu vauhdilla; ja pian on odotettavissa myös kokonaisia Raamattuja.

Joulukuussa esiteltiin 1993 itsenäiseksi julistautuneen Sahan eli entisen Jakutian kielinen Joruuleeh Ildjit - Johanneksen evankeliumi, jonka kansien sisällä on myös osa apostolien kirjeistä. Sahan kieli, kuten kaikki muutkin turkkilais-tataarilaiseen kieliryhmään kuuluvat kielet, ovat hyvin ilmaisurikkaita. Ne sisältävät myös hyvin monipuoliset sisäiset keinot uudissanojen muodostamiseen. Jakuuteilla eli Sahalaisilla oli syytä juhlaan.

Niin, mikä olikaan Mariannen sukunimi? Raamatunkäännösinstituutin nettisivuilta sitä saa turhaan hakea. Mutta se julkaistiin siinä yhteydessä, kun filosofian tohtorille myönnettiin Venäläisen Pyhän Yrjön ritarikunnan ansiomerkki. Mutta koska olen ymmärtänyt, ettei palvelija etsi omaa kunniaansa, jätän ne tiedot kertomatta.

Monet suomalaiset ovat tukeneet varoillaan Raamattukäännösinstituutin työtä seurakuntiensa ja Avainsanoman kautta. Teidänkin nimenne ja työnne tunnetaan siellä, mistä siitä on hyötyä. Taivaissa.

©: Osmo Pöysti

2004-03-25; maininta Moravian veljien osuudesta lisätty 2007-06-09