Monet uutiset ovat vain tulosta pitkästä prosessista. Uutinen on kukka, joka kasvaa kauan, ja lakastuu kohta, kun se on heittänyt siemenensä. Siksi uutispalvelija on sekä historioitsija että nykyhetken tuntija, ja jollei aivan ennustaja niin ainakin ennusmerkkien lukija.

UUTISIA JA NIIDEN TAUSTOJA

Osmo Pöysti

Ylöjärven susikaupunki, ent. Kuru, Finland

Kaikki oikeudet pidätetään

2002-2016

Lisäyksiä: 2016-03-02

 

Supertiistai

Suomen valtamedian suuri uutinen 2016-03-02 oli, että heitä vastaan hyökätään. Me suomalaiset olemme kuitenkin totuttautuneet siihen, että valheet saa oikoa. Ja valtamedian valheissa on oikomista riittänyt. Kekkosen aikana Neuvostoliitto oli Reporadion taivasmaa, ja Obaman aikana Yhdysvallat, mutta ilmeinen valhe ei voi jäädä ilman seuraamuksia. Yhdysvaltojen suurlähettilään mukaan Yhdysvalloissa kiehuu ja Helsingissä keittää jo ylikin.

Ruotsinkieliset uutiset ilmoittivat illalla nimen "mv-lehti". Ahaa. Hyvä, että edes nimittävät vihollisensa. Minäkin olen katsellut mv-lehteä silloin tällöin, ja huomannut sen edustavan sellaista mediakulttuuria, joka ei ole poliittisesti korrektia ja asettaa jopa kyseenalaiseksi Frankfurtin koulukunnan hankkeet länsimaisen sivistyksen tuhoamiseksi. Mutta Suomessa sellaiset toimijat kuin mv-lehti, ja olikos se nyt joku obersanomat, ovat niin pieni vaikuttaja, että miksi yli kahdenkymmenen valtalehden päätoimittajien piti ruveta itkemään sitä, ettei heitä uskota? Minäpä kerron. Se johtuu siitä, että Yhdysvalloissa jo lapsikin alkaa tajuta, ettei valtamediaan voi luottaa, ja heidän suomalaiset perässähiihtäjänsä pelkäävät heille käyvän samoin. (Ja on jo käynytkin).

Paljon on pelissä, sillä lehdistö on kauan saanut johtaa tietämätöntä kansaa harhaan. Television lupamaksustakin tuli pakkovero, koska sosialistimaissa kaikki on saatava uskomaan valheeseen, tai tapettava, kuten juutalaisjohtoisessa Neuvostoliitossa nähtiin. Kymmeniä miljoonia tapettiin, jos joku ei satu muistamaan.

Donald Trump on republikaanien leirissä se, jonka piti kanavoida Yhdysvaltojen kansalaisten tyytymättömyys Demokraatteja ja poliittisesti korrekteja Republikaaneja vastaan. Mutta tämä tyytymättömyys on nyt huomattu paljon suuremmaksi, kuin CFR:n itsehyväiset vasemmistoradikaalit luulivat. Trumpin suosio pelottaa, sillä mitä Suomessa tapahtuu, jos Yhdysvallat kääntääkin kelkkansa marksilaista sosialismia vastaan? Joutuu siinä Stubbin oikeistolainen sosialismi outoon valoon, eikä se ole mv-lehden tai ubersanomien syytä.

Yhdysvaltojen tilanne on mielenkiintoinen myös siksi, että valtansa säilyttääkseen valtamedian omistajien intressiryhmät lähtivät jo kauan sitten taisteluun Trumpia vastaan. Tässä pari linkkiä: http://www.reuters.tv/X54/2015/12/25/trump-s-hostility-toward-the-media-rises-to-a-new-level (Trumpin vihamielisyys mediaa vastaan nousee uudelle tasolle) ja

http://blogs.reuters.com/great-debate/2015/08/06/why-donald-trumps-hostile-takeover-bid-for-the-republican-party-is-a-loser/ (Miks Donald Trumpin vihamielinen vallankaappaus osoittaa, että republikaanien puolue on luuseri).

Minä en pyri ennustamaan mitään, mitä Jumala ei ole ilmoittanut. Mutta aikain merkkejä on tarkkailtava, ja ne eivät ole hyvät. Yhdysvaltojen Establishmentin vastustajille on tämän tästä käynyt huonosti, varsinkin silloin, kuin he eivät ole tanssineet pillinsoittajan mielestä tarpeeksi hyvin. Jos Trump voittaa vaalit, niin käykö hänelle niin kuin Kennedylle? Ja onko miehessä kanttia kestää se paine, jonka paholaisen uskolliset palvelijat hänet kaataakseen nostattavat, ilman että hän ryhtyy sellaisiin vastatoimiin, joita suuret kansanjoukot Yhdyvalloissa jo haluavat. Se kun olisi viimeinen niitti siinä prosessissa, jonka avulla Laittomuuden ihminen pääsee leikkimään Jumalaa.

 

Hyvä uutinen

Sipilän hallitukselta ei juuri hyvää kuulunut. Huonoja uutisia vain. Eikä minullakaan niitä monta ole, yksi ainoa vain. Jeesus Kristus.

op/2016-01-01.

 

Maailma pettää itseään

Vihollisen vallassa olevan uutistoimittajan tunnistaa helposti. Kun jotakin ikävää tapahtuu, hän vaatii yhteiskunnallisen kontrollin lisäämistä. Räikeällä tavalla tämä tuli pari päivää sitten, kun YLE:n aamussa kerrottiin Pariisin yöllisistä terrori-iskuista. Oli pitänyt hankkia Tuomioja laulamaan tätä poliittisesti korrektia laulua, sillä ulkoministeri Soini, joka tuli paikalle vasta Tuomiojan saarnan jälkeen ei todennäköisesti olisi ryhtynyt heti rahastamaan terroristien uhrien verellä. Tosiasia on, että valtiot ovat suurimpia terroristeja. Statistiikka löytyy esimerkiksi Rummelin sivuilta. Mitä se nyt laskeskeli, tuo Havaijin yliopiston professori, yli kaksisataa miljoonaa valtiollisen terrorismin uhria sadassa vuodessa.

Väitteet yhteiskunnallisen kontrollin eduista eivät kestä tarkastelua. Neuvostoliitossa, YLE:n paratiisissa, oli vähän autoja, mutta liikenneonnettomuuksissa menehtyi aivan uskomaton määrä ihmisiä, luokkaa 45000 vuodessa, huolimatta siitä, että tieliikennepoliiseja tuntui olevan vähän joka puskan takana. Nyt, kun (Venäjällä) turhat poliisit on pois tien päältä liikenne sujuu, ja liikennekuolemat ovat laskeneet vuosi vuodelta autokannan huimasta lisäyksestä huolimatta.

Valtiollisen valvonnan lisäämisellä valmistetaan tietä laittomuuden ihmiselle, jota myös Antikristukseksi sanotaan. Tähän propagandaan kuuluu, että jos muslimi tappaa sata, väitetään heti perään kristittyjä samanlaisiksi. Olisikin ollut aika outoa, jos Tuomioja olisi unohtanut lausua laittomuuden palvelijoiden tasa-arvoperiaatteen mukaisen väitteen siitä, että kaikki uskonnot ovat samanlaisia. Poliittisesti korrekteilla vihapuheilla on myös muita tuntomerkkejä, joista puhujan hengen voi tavallisesti tunnistaa jo ennen ensimmäisen lauseen loppua. op/2015-11-15

 

Obaman rukousaaminainen

 

Yhdysvaltojen muslimipresidentti se vaan pitää niitä rukousaamiaisia, vai pitäisikö sanoa rukousnaamiaisia. Erikoista, suorastaan patologista vihaa Obama potee kristittyjä kohtaan. Viha kristittyjä kohtaan ohjaa kaikkea Yhdysvaltojen politiikkaa, siis sisä- ja ulkopolitiikkaa, koulutusta jne. Kommentteja Amerikan presidentin vihapuheista rukousaamiaisella 11.02.2015 voit katsella näistä linkeistä: https://www.youtube.com/watch?v=PrDpGrWY16M, https://www.youtube.com/watch?v=yh7zaAfmH9A ja https://www.youtube.com/watch?v=0u9Hj5Jb__Y Kommenteissa oli valinnan varaa; tähän poimin niistä kovimmat ja tunnetuimmat nimet.

Poliitikon on tiedettävä, mitä tekee. Se, että Yhdysvaltain presidentti voi uhmata tosiasioita, tarkoittaa sitä, että Valheella on Yhdysvalloissa erittäin vankka kannatus, vaikka absoluuttinen enemmistö kansasta pitääkin itseään kristittynä.

 

Kansanmurha Ukrainassa

Ukrainassa vuosina 1932-1933 suoritetun seitsemän miljoonan ihmisen kuolemaan johtanut keinotekoinen nälänhätä on tunnustettu kansanmurhaksi noin 140 maassa. Kansanmurhan jälkeen Ukrainaan tuotiin uusia asukkaita Venäjältä. Venäläisessä junassa on maksimissaan 63 vaunua, ja näitä junia tuli satoja. Uudet maahanmuuttajat asettuivat taloksi nälänhädän autioittamalle maaseudulle. Nyt näiden Venäjältä tulleiden maahanmuuttajien lapset, lapsenlapset jne haluavat liittyä Venäjään. Alueella on kuitenkin vielä ukrainalaisiakin, ja jotka eivät halua liittyä maahan, jonka maine on Ukrainassa erittäin heikko. Kun edellinen presidentti, mikäsenyt oli Janukovitsh sanoi, että kansanmurhaa ei tapahtunut, oli se hänelle poliittinen itsemurha. Janukovitsh kuuluu nyt olevan Venäjällä.

Venäläiset ovat geneettisesti suomen sukulaiskansa, vaikka ovatkin vaihtaneet kielensä mongolien ja tataarien avulla vallan 1200-luvulla kaapanneen slaavilaisen yläluokan kieleen, mikä aikoinaan aiheutti sen suuren vihanpidon Moskovan slaavien ja varsinaisen slaavilaisalueen kansojen kanssa, joka yhä jatkuu. Okunevkan taistelussa 1275 Rutenian, ukrainan ja valkovenäjän slaavit ja liettualaiset heimot voittivat Moskovan seudun slaavilaisten kolonialistien ja tataarien yhdistyneet armeijan, jonka jälkeen Liettuana tunnettu slaavien ja balttilaisten kansojen asuttamaa maa oli Euroopan suurin ja myös inhimillisin valtio aina 1600 luvulle saakka, mutta Moskova maksoi veroa ensin Volgan tataareille, ja sitten Krimin tataareille vielä pitkään. Okunevkan taistelusta, kts. https://www.youtube.com/watch?v=O87qcGTb_70

 

Kirjastopalo Moskovassa

Neuvostoliiton Tiedeakatemian yhteiskuntatieteiden laitoksen kirjasto syttyi palamaan 30.01.2015. Kirjaston 14 miljoonasta kirjasta ja muista julkaisuista suuri osa on korvaamattoman arvokasta historiallista aineistoa, jotka on kerätty eri puolilta Venäjän keisarikunnan aikoinaan hallitsemaa slaavilaista maailmaa sekä kauempaakin. Kirjaston tuhoutumisen laajuutta ei vielä tarkkaan tiedetä, mutta kuvan hävityksestä antaa tieto, että palo levisi 2000 neliömetrin alalle, ja 1000 neliötä kattoa romahti. Sammutusveden kastuttamia kirjoja joudutaan todennäköisesti jäädyttämään sienivaurioiden estämiseksi.

Samankaltainen kirjastopalo kohtasi Leningradissa sijaitsevaa vastaavaa laitosta vuonna 1988. Venäjän virallisen historian dokumenttiaineisto käy yhä ohuemmaksi, mutta sammalla vaikeutuu myös Venäjän todellisen historian tutkiminen.

 

Drone killings

Maailman valtiot kehittelevät kilvan kauko-ohjattavia, lentäviä tappokoneita. Yhdysvalloissa kysellään, ketä niillä murhataan. Yhdysvalloissa presidentillä on niinsanottu "oikeus" antaa toimintamääräyksiä, executive orders, lainsäätäjiä kuulematta ja vähin äänin. Nyt kysytäänkin, tapetaankon lentävillä tappokoneilla, droneilla, myös Yhdysvaltojen kansalaisia.

Miehittämättömien tappokoneiden käyttö alentaa tappokynnystä entisestään. Aborttilaki on jo sumentanut ihmisten aivot niin, ettei mikään enää tunnu synniltä. Moraalisten esteiden poistuttua avautuu tappokoneiden kehitykselle aivan valtavat näkymät. Jos dronella saa tappaa, keksisivät insinöörit varmasti miljoona muuta toistaan ovelampaa tappokonetta, ellei "niitä päiviä olisi lyhennetty".

Jumala sallii pahan toimia sen verran, että ihmiset saavat maistaa omaa viisauttaan. Sitten hän viheltää pelin poikki, ja passittaa "viisaat" ihmiset sinne, minne ne kuuluvatkin. op/2013-03-05

 

Vainotut kristityt

Saksa on kotiuttamassa Yhdysvaltoihin vietyjä kultavarantojaan. Saksan uusi itsenäisyys näkyy muutenkin. Angela Merkel uskalsi jo sanoa, että "kristillisyys on maailman eniten vainottu uskonto". Lausunto ei tietenkään miellyttänyt Saksan vihreitä, muslimeita, eikä myöskään Yhdistyneitä Kansakuntia eikä sosialistisia ihmisoikeusjärjestöjä, kuten Amnesty International. Tekisi mieli sanoa, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, mutta jääköön sanomatta, sillä se taustapiru on niin ovela, ettei se omalla äänellään sellaista mene huutamaan, minkä voi tehdä jonkun toisen nimiin.

Kristittyjen vainoissa ovat kunnostautuneet erityisesti sosialistit ja muslimit. Amerikan juutalaisneuvoston ideologia on kristinuskon suhteen erittäin kielteinen, mutta sen toimintatavat eroavat muista vastaavista toimijoista huomattavasti. Maailmaa vasta valmistellaan todella suurta kristittyjen vainoa varten, eikä hyvin orkestroidussa kampanjassa sallita ennenaikaisia irtiottoja.

Angela Merkelin lausunnossa on kuitenkin yksi ikävä piirre: Saksa itse harjoittaa raakaa kristittyjen vainoa, joka on rakennettu suoraan saksalaiseen lainsäädäntöön. Saksassa vaaditaan sellaista yhdenmukaisuutta tasa-arvon nimissä, joka ei pelkästään häpäise ihmistä, vaan vaatii yksilöä osallistumaan pahuuteen. Ainoana Euroopan maana Saksassa on voimassa myös aikoinaan Hitlerin Saksassa laadittu kokonaan kotiopetuksen kieltävä laki jonka turvin lasten vanhempia tuomitaan vankeuteen, sakotetaan ja lapsia riistetään vanhemmiltaan valtion indoktrinoitaviksi.

Henkistä väkivaltaa kaihtavia perheitä on siirtynyt Saksasta vapaaehtoisesti Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa kotiopetuksen piiriin kuuluu noin kaksi miljoonaa lasta, mutta Saksassa kotiopetus on raskaasti rangaistava "rikos". Tyypillinen esimerkki on Uwe ja Hannelose Romeiken tapaus. Perheessä on kuusi kouluikäistä lasta. He siirtyivät Yhdysvaltoihin, koska kotimaassaan heille oli määrätty 70.000 euron sakot siitä, että he eivät halunneet laittaa lapsiaan kouluun, jossa lapsia kiusattiin heidän evankelisen uskonsa tähden.

Vaikka Yhdysvallat on pitkään ollut vapaa maa, sekin on muuttumassa. Myös Romeiken perhe saatetaan karkoittaa takaisin Saksaan, jolloin lapset joutuvat samanlaisen kohtelun alaiseksi kuin uskovien lapset Neuvostoliitossa aikoinaan ja vanhemmat voivat joutua linnaan ja maksamaan huikeita sakkoja. Ikävä sanoa, että Angela Merkel on siis enemmän kuin oikeassa.

Romeiken perheestä löydät tietoa kuuklaamalla tai vaikka tästä: http://www.worldmag.com/2013/02/christian_homeschoolers_losing_deportation_fight

 

"Tapetaan se yläkerran ukko"

Meillä oli tunti aikaa ja päätimme viettää sen Ylöjärven kirjastossa. Minä suuntasin lehtisaliin lukemaan Karjalaa. Uutiset luin Karjalaisesta, joka lähinnä vastaa mielikuvaani luotettavasta sanomalehdestä. Lehdessä kerrottiin, että Ilomantsissa oli nautiskeltu diapamia ja alkoholia. Sitten lähdettiin jatkoille. Mies tunkeutui yläkerran asuntoon ja sisään päästyään avasi naiselle oven sisältäpäin. Sitten he kävivät tappamaan yläkerran ukkoa.

Mutta sanoppas nyt, kertoivatko muut suomalaiset lehdet asiasta? Panin Googleen hakusanaksi Ilomantsi ja diapam - ei yhtään tulosta. Juttua ei kerta kaikkiaan löytynyt. Kokeilin sellaistakin hakua, kuin elinkautinen ja Ilomantsi, mutta Karjalaisessa kerrottu juttu ei tullut esiin sittenkään.

Olemme lähestymässä taas vainojen uhrien muistopäivää. Ilmeisesti yläkerran ukon tappaminen kiduttamalla ei ole poliittisesti korrekti uutinen, koska siitä ei pidetä ääntä, mutta Yhdysvaltojen poliittisesti korrektin (lue: sosialistisen) koululaitoksen kiusaaman pojan epätoivoinen vastine Uuden maailmanjärjestyksen prostituoitujen harjoittamaan simputukseen on. Ja muutenkin olen sitä mieltä, että Diapamin ja alkoholin myynti ja hallussapito olisi syystä kieltää, ja niiden valmistuksesta saatu tulo takavarikoitava. op/2013-01-22

 

Sama kysymys taas, mutta kuunteleeko kukaan vastausta

Conscious TV esitti taustoja Newtownin koulusurmaajan taustoista, kts. http://worldtruth.tv/father-of-alleged-connecticut-shooter-is-vp-of-ge-capital-according-to-reports/ Osaksi samat asiat kerrotaan suomeksi sivulla http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2012/12/ampumisen-paaepailty-adam-lanzan.html. Ampujalla oli sivu facebookissa, jossa hän ilmoitti poliittiseksi katsantokannakseen anarkismin ja kommunismin ja julisti vallankumouksen alkaneeksi.

Yhdysvallat on poliisivaltio. Sen koulutkin ovat kuin vankiloita. Koulussa opitaan ne käyttäytymismallit, joita Adam Lanza nyt sovelsi uhreihinsa. Maassa, jossa kristilliset käyttäytymismallit ovat kiellettyjä, kysytään nyt, miksi Adam Lanza ei niitä noudattanut. Vastaus on selvä: tilaaja saa sen, mitä tilaa ja kylväjä niittää sitä, mitä on kylvänyt.

Kansa, joka on sulkenut korvansa, ei kuuntele vastauksia. Sillä on viralliset selittäjät, jotka keksivät sellaisia selityksiä, ettei kukaan loukkaantuisi. Vihapuheiksihan ne sanoisivat, jos joku osoittaisi sormella vaikka Adamin yhteiskunnan kermaan kuuluvaa isää, joka lähti toisen naisen matkaan. Maassa, jossa vuoden 1973 jälkeen on tehty 50 miljoonaa aborttia, tarvitaan miljoona puoskaria selittämään omantunnon tuskissa kiemurteleville tekomiehille ja naisille, ettei se niin paha ollut, ja tarjoamaan heille pillereitä "masennukseen".

Adamia pidettiin älykkönä. Sitä hän olikin, mutta äly ei pystynyt suojelemaan häntä yhteiskunnan mädännäisyydeltä. Siihen olisi tarvittu ainakin yksi saarna, esimerkiksi se, jossa sanottiin "antakaa pelastaa itsenne tältä pahalta sukukunnalta" (Kts. Apt 2:38), mutta missäpä poika sellaista olisi kuullut. Papitkin on Yhdysvalloissa liitossa valtion kanssa ja saarnaavat mukavia, ettei synnin tunto vain heräisi. Psykologit ne Adamia hoitivat. Hänet leimattiin autistiksi ja lääkitys alkoi.

Autismi on sveitsiläisen psykiatrin Eugen Bleulerin vuonna 1916 antama sana mielenterveysongelmasta, joka ilmenee jonkinasteisena kyvyttömyytenä kommunikoida toisten ihmisten kanssa, vaikka sama henkilö saattaa esimerkiksi matematiikan alalla olla alansa huippuja. Monet kuuluisat tiedemiehet, Einstein mukaan luettuna, olisivat todennäköisesti poliittisesti korrektin psykologin kynsissä leimattu autisteiksi. Autismi voi syntyä myös siitä, että henkilö istuu liikaa tietokoneensa ääressä, ja menettää kosketuksensa ympäröivään maailmaan.

Eugen Bleuler ei muuten ollut poliittisesti korrekti psykiatri. Hän seurasi tarkkaan Sigmund Freudin pyrkimyksiä luoda sellaista psykiatriaa, jotka sopisivat käytettäväksi alan juutalaisen koulukunnan tarpeisiin. Testattuaan joitakin Freudin väittämiä hän erosi 1911 Psykoanalyytikkojen kansainvälisestä liitosta. Freudin edustama psykologia oli hänen mielestään välttämätöntä uskonnollisille yhteisöille ja hyödyllistä poliittisille puolueille, mutta tieteelle vahingollista.

Eugen Bleulerin varoittava sanaa ei ole maailmalla otettu vakavasti. Freudilaisesta psykoanalyysistä kehitettiin tappava ase, jota Frankfurtin koulukunnan sosialistit ovat käyttäneet tehokkaasti amerikkalaista ja kaikkea muutakin reformoitua yhteiskuntaa vastaan. Adam Lanza on vain yksi esimerkki siitä, mitä kaikkea vaikutuksia mielenterveyslääkkeillä on. Mutta juuri sitä tilaaja halusikin. Aseet pois amerikkalaisilta, vaativat Amerikan juutalaiset yhä kovemmalla äänellä.

Freudilaisten psykologien tappavista aseista enemmän mm. www.verkkomedia.org sivuilla. Voit aloittaa esimerkiksi psykiatri Seppo KJ Utrian artikkelista "Masennuslääkkeiden uusi sukupolvi edistämässä kouluampumisia". op/2012-12-19

PS/2012-12-23: Katso myös tekstiä Kantelettaren poliittisesti epäkorrekti runo

 

Maailmanhistorian sota

Israelissa toimiva venäjänkielinen uutispalvelija, kts. http://newsru.co.il kertoi, että Saksan Ulkoministeri tuli käymään Israelissa ja sanoi: "Me tiedämme tarkkaan, kuka on syyllinen. HAMAS'in on lopetettava tulitus".

Israelin ja sen naapureiden nimissä käytävä sota on siitä ihmeellinen sota, että vaikka kaikki muutkin tietävät kuka on syyllinen, valtaisia osa ihmiskuntaa on asettunut syyllisen puolelle ja tukee HAMAS'ia ja siten välillisesti koko sen takana seisovaa babylonialaista järjestelmää. jonka orjuuteen myös Gazan arabit ovat joutuneet.

Millainen tuo järjestelmä on, siitä on kertonut mm. Mosab Hassan Yousef, yksi HAMASäin perustajan pojista, kirjassa, joka on julkaistu suomeksi nimellä HAMAS'in poika. Mutta kun suomalainen televisioyhtiö ryhtyy haastattelemaan Hasan Yousefia, niin tuloksena onkin haastattelijan oman propagandan esittely. Hasan Yoysef puhuu englanniksi faktaa, suomalainen haastattelija suomeksi paskaa ja tulos on tyypillistä suomalaista journalistiikkaa. Huomasin jutun Tundatabloidsin sivuilla, mutta se löytyy myös youtubesta, kts "Hamasin poika Mosab Hassan Yousef kertoo totuuden palestiinasta ja islamista", http://www.youtube.com/watch?v=M5xmNZ7wc_g

Oksettaviin pohjalukemiin yltänyt suomalainen haastattelija yritti siirtää muslimimaiden väestön syyksi sen mitä muslimit tekevät. Se ei pystynyt ollenkaan kuuntelemaan haastateltavaansa, joka kertoi saman kuin mitä minä olen kokenut muslimien keskuudessa: he sanovat vain näyttelevänsä muslimia ja sitäkin vain sen verran, kuin on aivan pakko, etteivät joutuisi vainottavaksi, mutta muuten he elävät ihan normaalia elämää, siinä missä joku saksalainen tai suomalainenkin. Vasta se, että he alkavat todella uskoa muslimien oppeihin ja auktoriteetteihin - jotka Hasan Yousef puheenvuorossaan ehti luetellakin - tekee heistä terroristeja.

Israelin ja muiden maailman valtioiden välinen sotatila ei ole pelkkää rakettitulta. Se koskee maailman herruutta. Nykyinen rieha alkoi siitä, kun joku "tuntematon" toimija hävitti Iranin valtapiiriin kuuluvan Sudanin rakettitehtaan noin kuukausi sitten. Gazaan oli ehtinyt jo virrata suuri määriä uusia, entistä parempia raketteja, ja kun niiden vuoksi noin miljoona israelilaista joutui viettämään aikaansa pommisuojissa lähes päivittäin, ei Israelin johdolla ollut paljon vaihtoehtoja, joista tuleen vastaaminen tulella on luonnollisin vaihtoehto ihmiselle. Jos Israelissa uskottaisiin Jumalaan, ei edes Jerikoa olisi luovutettu. Hyökkääjälle olisi sanottu, että mitäs aloititte sodan, turha sitä on enää parkua.

Maailman tiedotusvälineet pitävät yllä myyttiä, jonka mukaan kyse on Israelin ja "palestiinalaisten" välisestä "konfliktista". Myös Israel on pahoin sotkeutunut saman myytin pauloihin. Se on käynyt kauppaa sellaisen osapuolen kanssa, jonka kanssa vapaat ihmiset eivät tee sopimuksia. Kun Jumala antoi Israelille voiton hyökkääjästä, se - siis Israel - lahjoitti hyökkääjälle Jerikon, se lahjoitti Siinain, se lahjoitti Gazan ja se lahjoitti Libanonin eteläosan. Ja kun sillä ei ole enää mitään lahjoitettavaa, se kutsuu Saksan apuun.

Maailman herruutta tavoittelevat terroristit, olivatpa he mitä rotua tahansa, pyrkivät kaikki kuninkaaksi kuninkaan paikalle. Saksan viimeisen keisarinkin arvonimenä oli Jerusalemin kuningas. Nyt Jerusalemin kuninkaan tittelillä esiintyy Espanjan Kuningas Juan Carlos I, ja muista vallantavoittelijoista merkittävin on Karl von Habsburg. Sanon vallantavoittelijoista, sillä Jeesus on kuningas. Paavin kannattajien "uskoa" ohjailevat jesuiitat odottavat jo suu messingillä juutalaisen ja islamilaisen maailman sotien lopputulosta, saadakseen tulla "auttamaan" Israelia ja asettaakseen Jerusalemin kuninkaaksi oman antikristuksensa.

Antikristuksen avustustarjous osoittautuu ansaksi. Kolmen ja puolen vuoden kuluttua liiton solmimisesta Kristuksen nimissä esiintynyt Kristinuskon katkerin vastustaja riisuu naamarinsa ja lähtee hävittämään niitä rippeitä, jotka vielä todistavat Israelin Jumalan kunniasta. Seurakunta pelastetaan taivaisiin, mutta Israel hävitettäisiin kokonaan, ellei se toivottaisi tervetulleeksi häntä, jonka "he ovat lävistäneet".

 

Paavin vihapuheet kovenevat

Paavi on taas ottanut käyttöön vanhan kirosanansa "kerettiläinen". Sanaa käytetään kaikista, jotka eivät alistu paavin valtaan.

Paavin yhteistyökumppanit ymmärtävät kyllä mitä tämä merkitsee. Suomeen ollaan hankkimassa kumipyöräisiä katutaisteluvaunuja, koska osa suomalaisista ei tule koskaan vaihtamaan Jeesusta Ratzingeriin.

 

Saksa paimentaa taas

Merkel ei tykkää siitä, että Ukrainan entinen pääministeri Timoshenko pantiin linnaan tuomittuna valtuuksiensa ylittämisestä. En tietenkään tiedä, ylittikö Timoshenko valtuutensa vai ei, mutta joku raja noille valtuuksiensa ylittäjille saisi olla. Ja kyllä se onkin. Mutta olisihan se kauniimpaa, jos poliitikot eivät niitä valtuuksiansa ylittäisi.

Saksa on kerännyt ympärilleen liki kolmenkymmenen valtion kuuliaiset poliitikot. Jos nyt kävisi niin, että kaikki valtuuksiensa ylittäneet poliitikot pantaisiin vankilaan, vaikkapa vain viideksi vuodeksi, niin olisi se Saksalle aika kolaus, mutta kuitenkin pienempi kolaus, kuin se, minkä laittomuuden tekijöille Suuren Valkoisen valtaistuimen edessä langetetaan.

Ymmärrän kyllä, että ihmismuisti on lyhyt, ja siksi kerronkin, että kun Saksa edellisen kerran liittoutui Katolisen kirkon kanssa, sille kävi huonosti. Vielä pahemmin kävi Saksalle 30-vuotisessa sodassa. Kolme neljäsosaa väestöstä kuoli, kun keisari päätti hävittää protestantit. op/2012-05-12

 

Kenelle kellot soivat

Sudanin jaon jälkeen Sudaniin jäi yli puoli miljoonaa kristittyä, useimmat heistä mustia. Nyt heiltä vaaditaan kääntymään muslimeiksi tai lähtemään maasta huhtikuun 8 päivään mennessä.

En minä kerro tätä hakeakseni sympatiaa sorrettuja kristittyjä kohtaan. Kyllä me tiedämme, ketä palvelemme, ja miksi. Kyllä Jeesus on aina yhden Sudanin väärtti, on vaikkei koko helvettiä olisi olemassakaan.

 

Zhumbaa Ylöjärvellä

op/2012-02-26

Perjantai-iltana istuin hampurilaista syömässä huoltoaseman kahvilassa ja selailin tamperelaista Aamulehteä. Tampereella oli harjoitettu zhumbaa. Lehdessä selostettiin kuinka zhumban opettajina toimineet, Suomen ulkopuolelta tulleet miehet olivat vietelleet ja naineet pikkutyttöjä, kuinka paljon, sitä lehti ei luonnollisestikaan voinut kertoa, ei ainakaan vielä.

Tampereen seudulla ihmetellään, miten järjestelmällinen lastenraiskaus on saattanut kestää vuosia kenenkään siihen puuttumatta. Kun kertasin mielessäni muutamia muistikuvia, alkoi systeemin luonne selvitä. Ensin Keihäslahden koulu vei tyttöjä Ylöjärvelle, "liikuntaan". Sitten tyttö meni liikuntakerhoon, mutta laskusta näkyi, että kyse oli ollutkin tanssikurssista. Laskua maksettaessa kysyin, mikä tämä tälläinen on, johon tyttö: "Se on sellaista zhumbaa".

Sähköpostia avatessani luin samalla serverin uutisotsikot. Ja kappas vaan, siellähän se paha, missä mainitaan: YLE soppaa hämmentämässä. Kun Saatanan asiamiehet saadaan jostakin kiinni, niin jo on kumma, jos ei YLE - "eduskunnan radio" kohta esitä asiasta "poliittisesti korrektia" uusvasemmistolaista versiota.

Yle otsikoi uutisensa näin: "Idolirakastumisessa vastuu on aina aikuisilla". Okei, tähän asti ihan PC - Poliittisesti Correkti ilmaisu, jossa raiskaajien teoista syytetään aikuisia. YLE:ltä olisi kyllä odottanut, että he väittävät syyllisiksi lasten vanhempia, mutta siihen ei nykyisessä poliittisessa ilmastossa ehkä vielä ole edellytyksiä.

YLE jättää kertomatta, että tekomiehet eivät ole suomalaisia. Se, mitä suomalaisen tekemänä olisi ollut alaikäisen raiskaus, onkin kaukaa ulkomailta tulleen henkilön ollessa kyseessä "idolirakkautta" Se, että tekoja tehtailleet kolme henkilöä ovat kaukaa toisenlaisesta kulttuurimaailmasta tulleita, onkin sitä kehuttua monikulttuurisuutta, jota suomalaiset moukat, fasistit, rasistit, antikommunistit, kontrat, ksenofobit, fundamentalistit, hölmöläiset, jne. jne. eivät muka ymmärrä.

Vietimme kerran pikkujoulua suuren singaporelaisen yrityksen vieraina. Isännät olivat tuoneet paikalle saman verran huoria, kuin mitä oli vieraitakin. Isännät maksoivat tietysti illallisen, joululahjat ja sen sellaiset, mutta huorista he sanoivat: Voitte valita siitä mieleisenne, mutta mitä sitten tapahtuu, ei sisälly ohjelmaan, vaan se on teidän maksettava itse. Kun järjestävä yhtiö oli näin pessyt kätensä, alkoi "tutustuminen" tanssilattialla.

Ylöjärven koululaitoksen toiminta on samankaltaista, mutta paljon raaempaa kuin singaporelaisen yhtiön toiminta, sillä se kohdistuu lapsiin. Ei meillä Jeesuksen seuraajilla ole juuri muuta mahdollisuutta, kuin notkistaa polvemme ja nostaa päämme, sillä meille tulee meille apu ylhäältä - ja vastustajalle kosto kohta kun me itse olemme tehneet selvän pesäeron saatananpalvelijoiden kanssa. Muista mitä Jumalan enkeli sanoi Lootille:

Pakene nopeasti sinne, sillä minä en voi tehdä mitään, ennenkuin olet sinne saapunut." (Kts. 1.Ms 19:22)

Muistettava tapaus

Tällä viikolla puolustusministeri Wallin kävi Moskovassa ja Ulkoministeri Tuomioja Yhdysvalloissa. Iran puhuu suuria, Yhdysvallat keskittää joukkoja Persian lahden tuntumaan ja Venäjä tukee Syyrian diktaattoria rajoittaakseen Yhdysvaltojen juutalaisten pankkiirien valtaa. op/2012-02-17

 

2011-05-19 Obama söi Amerikan Yhdysvallat

Yhdysvaltojen presidentti Obama vaati 19. toukokuuta 2011 Israelia palaamaan vuoden 1967 rajoille. Yhtä hyvin se olisi voinut vaatia Israelia palaamaan vuoden 1000 eKr rajoille, sillä ei Jumala Obamaa tottele.

Roomalaiset murskasivat Juudean ja ajoivat jäljelle juutalaiset pois maastaan vuosina 66-70 ja 132-135 käydyissä sodissa. Juutalaiset ovat kohta pari tuhatta vuotta olleet maanpaossa, mutta juutalaisten karkotus on edelleen roomalaisten vastuulla. Ensisijainen vastuu Israelin palauttamisesta omaan maahansa on siis roomalaisilla.

Jumalalla on tiettyjä, selvästi ilmaistuja periaatteita. Eräs niistä on, että hän tuomitsee sen, jota hän käyttää Israelin rankaisemiseen. Eurooppa on saanut tätä opetusta jo kauan, mutta ei vain ole oppinut. Nyt Solanalla ja kumppaneilla on taas uusi Välimeren maiden ohjelma, Euromed ja muut, mutta sen sijaan, että Euroopan Unioni kannustaisi Israelia, se kannustaa ja rahoittaa Israelin vihollisia. Jumalan on selvästikin itse hoidettava Israelin jälleenrakennus, ja murskattava sen vastustajat.

Israel ei ole ollut siunaukseksi niille maille, joihin se on ollut karkotettuna. Israelin paluu omaan maahansa olisi siis edullista kaikille niille kansoille, joiden keskuudessa Israelin heimot asuvat muukalaisina. Uskonnollisesti lukutaidottomat maailman kansat ovat kerta toiseen ajautuneet saatanan ansaan, ja ryhtyneet hävittämään Israelia, vaikka niiden olisi pitänyt sallia Israelin palaaminen kotimaahansa, ilmeisen tietämättömänä tai ainakin välinpitämättömänä siitä, että Jumala kostaa Israelia vastaan tehdyt rikokset, sillä hän käyttää Israelia opetusvälineenä muita kansoja opettaessaan.

Jumala on luvannut Aabrahamin jälkeläisille Eufratin ja Välimeren välisen maan, kts. 5.Ms 11:22-25. Ongelmana on Israel, joka yhä edelleen turvautuu ulkovaltojen apuun, vaikka yksikään ulkovalta ei sitä enää auta. Luotettavantuntuisen skenaarion mukaan Israel tekee antikristillisen maailmanvallan johtajan kanssa liiton ja saa siltä turvatakuut suostuttuaan hävittämään maan puolustusvoimat, atomiaseet ja muut asejärjestelmät, jonka jälkeen sopimusosapuoli pettää Israelin, Jerusalem valloitetaan ja niin edelleen, kuten olette Raamatusta lukeneet. Mutta Israelia ei hävitetä. Hädissään Israelin jäännös katsoo häneen, jonka he ovat lävistäneet, ja pelastuu.

Jumala toteuttaa suunnitelmansa. Olennainen osa Jumalan pelastussuunnitelmaa on, että petturit tuhotaan. Yhdysvaltoja voidaan siis jo nyt pitää menneiden aikojen haamuna, jos se vielä maailmassa jotakin touhuaa. Yhdysvaltoja on silti helppo ymmärtää. Se kärsii Amerikan juutalaisten orjuuttamana, mutta uskonnollisesti lukutaidoton kansa ei osaa tehdä oikein. Sen tulisi hallita omaa maataan luovuttamatta sitä juutalaisten ja vapaamuurareitten valtaan, mutta tukea sitä Israelia, joka asuu omassa maassaan.

Yhdysvaltojen ja jokaisen kristityn velvollisuus on hallita omaa maataan, mutta vastustaa päättäväisesti niitä juonia, joista jo Winston Chruchill varoitti maailmaa 08.02.1920 Illustarated Sunday Heraldissa julkaistussa kirjoituksessa:

In violent opposition to all this sphere of Jewish effort rise the schemes of the International Jews. The adherents of this sinister confederacy are mostly men reared up among the unhappy populations of countries where Jews are persecuted on account of their race. Most, if not all, of them have forsaken the faith of their forefathers, and divorced from their minds all spiritual hopes of the next world. This movement among the Jews is not new. From the days of Spartacus-Weishaupt to those of Karl Marx, and down to Trotsky (Russia), Bela Kun (Hungary), Rosa Luxembourg (Germany), and Emma Goldman (United States), this world-wide conspiracy for the overthrow of civilisation and for the reconstitution of society on the basis of arrested development, of envious malevolence, and impossible equality, has been steadily growing.

Juutalaisterroristeista Churchill sanoo:

There is no need to exaggerate the part played in the creation of Bolshevism and in the actual bringing about of the Russian Revolution, by these international and for the most part atheistical Jews.

It is certainly a very great one; it probably outweighs all others. With the notable exception of Lenin, the majority of the leading figures are Jews. Moreover, the principal inspiration and driving power comes from the Jewish leaders. Thus Tchitcherin, a pure Russian, is eclipsed by his nominal subordinate Litvinoff, and the influence of Russians like Bukharin or Lunacharski cannot be compared with the power of Trotsky, or of Zinovieff, the Dictator of the Red Citadel (Petrograd), or of Krassin or Radek -- all Jews.

In the Soviet institutions the predominance of Jews is even more astonishing. And the prominent, if not indeed the principal, part in the system of terrorism applied by the Extraordinary Commissions for Combating Counter-Revolution has been taken by Jews, and in some notable cases by Jewesses. The same evil prominence was obtained by Jews in the brief period of terror during which Bela Kun ruled in Hungary. The same phenomenon has been presented in Germany (especially in Bavaria), so far as this madness has been allowed to prey upon the temporary prostration of the German people. Although in all these countries there are many non-Jews every whit as bad as the worst of the Jewish revolutionaries, the part played by the latter in proportion to their numbers in the population is astonishing.

Uuden Maailmanjärjestyksen opettajien mukaan Yhdysvaltojen ei pitäisikään olla itsenäinen, vaan sen pitäisi alistua (antikristillisen) maailmanhallituksen valtaan. Se on saatanan tahto, jonka Jumala sallii toteutuvan siksi, että toteutuisi se, mitä me olemme kauan rukoilleet:

Ja päästä meidät pahasta. Amen.

 

Uutispäivä 2010-08-23

Lehdessä kerrottiin, että vihollisen Suomen osaston uusi pääministeri kannattaa homojen adoptio-oikeutta. Toinen juttu kertoi, että "lapsiperheiden" valvontaa kiristetään.

Perheen hävittäminen on yksi niistä kuudesta keinosta, joilla vihollinen uskoo pääsevänsä jumalaksi Jumalan paikalle ihmissydämiin. Nämä kuusi kohtaa julkaistiin tiettävästi ensimmäisen kerran Strassburgissa 1776. Itse hanke on kuitenkin paljon vanhempi. Ensimmäinen suuri organisoitu hyökkäys Jumalan maailmanjärjestystä vastaan tapahtui silloin, kun Nimrodin sotilaspoliittinen järjestelmä syrjäytti patriarkaalisen järjestelmän Baabelissa jo ennen Abrahamin syntyä.

Paholainen on jo nyt tämän maailman lasten ruhtinas. Hänen valtansa on kuitenkin uhattuna, sillä Jeesus päästää koko ajan Paholaisen syntiin vangitsemia ihmispolosia vapauteen. Maailmassa on jo miljoonia ihmissieluja, joiden sydämissä hallitsee Jeesus. Jumalan valtakunta on jo keskuudessamme, mutta missä sinä olet?

 

Perheen häpäiseminen

Kuka muistaa vielä Temppeliherrain ritarikunnan, ne jotka 1200-luvulla johtivat läntistä rahamaailmaa? Heillähän oli se salainen initiaatioriitti, jota nyt pakkosyötetään ympäri maailmaa Jumalan säätämän avioliiton häpäisemistarkoituksessa.

En ole varma, onko Sampsa Rydmanin kirjoitus Historia Arcana vielä netissä, mutta siinäkin kerrotaan, miten Temppeliherrain hankkeet ovat kehittyneet ja muovanneet tätä mukamas kristillistä "Länttä".

 

Defamagation of religions: Uskonnon häpäisy-yritykset YyKoon malliin.

YyKoon monissa päätöslauselmissa vaaditaan YK:n jäsenvaltioita laatimaan lakeja, joilla uskontojen halventamista estetään. Kyse on kuitenkin siitä, että YyKoon jäsenvaltioita patistetaan laatimaan lakeja, joilla tosiasioiden kertominen kielletään. Jo nyt on käynyt ilmi, että erityisesti Muhammedin vaimot ovat kuuma pala muhamettilaisille hallituksille ja heidän "edistyksellisille" tukijoilleen. Todellisen uskon halventamista YyKoo ei kiellä - päinvastoin sen järjestöt pyrkivät rinnastamaan sellaisetkin asiat kuin pyhän avioliiton ja perverssin kiiman Jumalaa ja hänen kansaansa halventaakseen.

YyKoon ja sen jäsenvaltioiden yritykset häväistä Jumalaa ovat pelkkää uhittelua Jumalaa vastaan. Kyllä Jumalan valta sen kestää, että maasta joku heiluttaa keskisormea taivasta kohti. Mutta uhittelijoille Jumalan vastaus on tuhoisaa ja jos historian siitä tarjoamat esimerkit eivät riitä, sanotaan siitä näinkin:

Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. (Gal 6:7)

Brasilia uudelleenkouluttaa ja rankaisee 99 prosenttia väestöstään

Brasilia on suurien haasteiden edessä. Maan hallitus katsoo, että 99 prosenttia kansasta pelkää homoja, eli on "homofobeja". Brasilian hallitus on jo aloittanut laajamittaisen sotaretken tyhmäksi katsomaansa Brasilian kansaa vastaan. Kampanjan nimenä on "Brasilia ilman homofobiaa". Samalla kun maan rikoslakia muutetaan Illuminatien päämäärien vaatimalla tavalla (perheiden hävittämiseksi, naisten sosialisoimiseksi ja lasten indoktrinoimiseksi), maan sosialistijohtoinen hallitus käy kovaa propagandasotaa niitä ihmisiä vastaan, jotka eivät usko lapsien syntyvän miesten keskinäisistä muhinoista. Naisia tarvitaan yhä Brasiliassakin, jollei nyt ole kerta kaikkiaan niin, että Brasilian hallitus on päättänyt hävittää kaikki Luojan luomat maasta.

 

Venäjä ja Ukraina napit vastakkain

Venäjän entinen pääministeri Viktor Tshernomyrdin oli välillä Gaspromin johtaja ja nyt hän on Venäjän Federaation suurlähettiläänä Kiovassa, Ukrainassa. Tshernomyrdinin nimi jäi mieleeni, kun hän pääministerinä ollessaan käytti Venäjän armeijasta Jumalan pyhältä kansalta lainattua termiä "kaikkeinpyhin". Nyt Tshernomyrdin pääsi taas otsikoihin, kun väitti Ukrainan johtajien olevan "vailla aivoja" ja laukomalla muita solvauksia, joita papukaijakuoron lehdistö oitis lähti levittämään.

Venäjä käyttää raakaa kieltä Ukrainasta puhuessaan. Kun Ukraina protestoi Venäjän diplomaatin raakuudesta, Moskovasta vastattiin uhkauksin.

Venäjä pelkää Ukrainaa, koska Ukrainassa on paljon Jeesuksen seuraajia, ja syystäkin. Se, mikä tämän maailman regionaalisille johtajille on kauhistus, on Kaikkein Pyhimmälle Kaikkein Rakkain, eikä hän jätä rankaisematta sitä, joka Hänen Rakastaan sohii. op/2009-02-18

 

Millaiset keskitysleirit tällä kertaa

"Eduskunnan radion" uutisissa kerrottiin 2009-02-09 psykiatrisen hoidon harkinnanvaraisuuden poistosta ja vaadittiin hankkeelle lisärahaa.

Psykiatrit ovat keskeisessä asemassa Uutta maailmanjärjestystä luomassa. Psykiatrian opit ovat niin hataria, että ne jättävät harjoittajilleen mahdollisuudet täysin mielivaltaisiin ratkaisuihin, ja kun nuo opit vielä muuttuvat koko ajan, ei niitä voi käsitellä tieteellisten menetelmien mukaan. Politiikoille psykiatriset "palvelut" sopivatkin oikein hyvin. Venäjän vapaiden helluntailaisten piispa Fedotovkin oli psykiatrisessa pakkohoidossa viisi vuotta. Pakkohoidon syy oli usko Jumalaan. (Kaikkiaan Fedotov oli vangittuna ja pakkotyöleireillä 18 vuotta. op/2009-02-18)

Kansallissosialistien päästyä valtaan Saksassa 1933 he tekivät välittömästi sopimuksen IBM:n kanssa. Saksa hankki laitteet, joilla ihmisistä saatiin muistiin tärkeät henkilötiedot. Ne tarvittiin ei-toivotuttujen väestönosien systemaattista likvidoimista (ne rakastaa tätä sanaa) varten. Israelin ystävien lehden "Shalom" tammikuun numerossa on kuva, jossa IBM:n johtajat istuvat saman pöydän ääressä Adolf Hitlerin kanssa. Muista, että Vanhanenkin kävi tapaamassa Billy Gatesia, yhtä tärkeimmistä Uuden maailmanjärjestyksen rakentajista.

Psykiatrien ja tietojenkeruun yhteistyönä syntyy korttipakka. Voit jo alkaa odotella, milloin sinun pakastasi vedetään musta ässä. Koska me Jeesuksen opetuslapset olemme kaikessa ensimmäisenä, me jo tiedämme, mitä se on. Ne ovat harjoitelleet meillä, mutta koska me olemme kuolemattomia - Fedotovkin jatkaa vanhassa toimessaan - purkaa se EU:n vaakunaeläin vihansa kaikkeen siihen, joka on vailla Jumalan suojelusta.

 

Uuvutussotaa

Saatana panee orjansa tekemään niin paljon kaikkea järjetöntä herjatakseen järkeviä ihmisiä, että järkevät vetäytyvät syrjään. Ja jos sitä hulluutta alkaa seuraamaan, siihen turtuu. Saan aika paljon vinkkejä siitä, miten esimerkiksi "eduskunnan radio" vääristelee asioita, enkä minä itsekään välty samankaltaisia huomioita tekemästä.

Juuri eilen kuulin siitä tytöstä, joka löydettiin kuolleena metsästä tyhjä vodkapullo vierellään jossain siellä Toijalan seudulla. Ja heti YLE:n uutisten otsikossa väitettiin, ettei tapaukseen liity rikosta. Ja kuin asian varmistamiseksi tekstissä kerrottiin, ettei asiaan liity henkirikosta. Väite on kuin työnäyte siitä, miten järkeviä ihmisiä kutsutaan väittelemään eduskunnan palkkalaisia vastaan, mikä kuitenkin on turhaa, sillä saatanalle on jo voitto, jos se saa uskovat protestoimaan. Saatana on saatana, ja toimii kuin saatana. Kyllä kai ne ovat olleet niin kaukaa viisaita, että "Suomen laissa" on joku pykälä, joka antaa luvan luovuttaa neljätoistavuotiaalle tytölle puolen litran vodkapullon vaikka siksi, että tämä pääsisi haihduttamaan murheitaan henkensä hinnalla. Mainittu tyttö oli lähtenyt pullo mukanaan koulusta.

Ei saatanan toimista kannata saatanalle protestoida. Olin venäläisen merimiehen tulkkina raumalaisen hammaslääkäri Parvalan luona. Parvalalla oli Kuninkaankadun varrella vastaanotto. Koneet olivat sitä hihnavetoista mallia, ja kovasti porattiin. Venäläisen merimiehen otsalla oli suuret hikikarpalot, ja hän sanoi: "Sano sille, että koskee kovasti", johon Parvala tyynen rauhallisesti: "Totta helvetissä siihen koskee, kun minä hermoon poraan". op/2009-02-06

 

Talouskriisi

Valtion propagandakone yrittää uskotella, että yleismaailmallinen rahamarkkinoiden kriisi tuli yllätyksenä asiantuntijoillekin. Jos niin on, niin sitten ainoita asiantuntijoita maailmassa ovat Pyhän Hengen täyttämät kristityt. Kyse on kuitenkin tahallisesta harhaanjohtamisesta. Yhdysvaltoja hallitseva okkulttiset salaseurat ovat merkinneet dollarin seteliin päämääränsä näkyviin jo kauan sitten. Yhdysvaltojen velkaantuminen, työpaikkojen ulosvienti ja muut seikat ovat olleet asiantuntijoiden tiedossa jo vuosikymmeniä ja tulosta on osattu odottaa. Jos tässä on jotakin yllättävää, on se, että ongelmat kaatuvat päälle vasta nyt.

Maailmaa hallitaan rahalla. Puolueet, vaalit ja hallitsijat ovat toisarvoisia tekijöitä; ne kaikki tottelevat rahaa. Nathan Rotschildin oppipoika Vladimir Uljanov-Lenin kertoi myös, että varmin tapa saada valtio polvilleen on kaataa sen valuutta. Yhdysvaltojen keskushallinto on käyttänyt lainarahaa niin paljon, että jo kymmeniä vuosia asiantuntijat ovat huutaneet niin kovaa kuin maailmassa yleensä voi huutaa terroristien käyttämiin tehostuskeinoihin turvautumatta, että tällä menolla talous kaatuu. Eikä finanssipolitiikka ole ollut ainut keino, jolla maailman melkein ainutta vapaata maata on jo yli sata vuotta kaadettu.

Hiski Salomaakin (Hiskias Möttö) tunsi nämä Yhdysvaltojen talouden peruskuviot. Laulussa "Värssyjä sieltä ja täältä" hän laulaa: "Wall Striitti se nauraa partaansa, kun kaiken se on saanut valtaansa…" Hiski levytti laulujaan noin vuonna 1930.

Hiski Salomaan äiti oli uskova nainen Kangasniemen Luusniemen kylästä. Äiti, jonka omaisuutensa (vähyyden) perusteella luokiteltiin "loiseksi", oli ammattitaitoinen räätäli ja hyvä opettaja. Hänen poikansa lähti maailmalle 18-vuotiaana, ammattitaitoisena räätälinä. Politiikan toisiaan syyttäviin puolueisiin Hiski piti tietyn pesäeron, vaikka tarkastelikin niitä humoristisesti. Äidin perintöä oli myös lämpö sorrettuja kohtaan. Jos Hiskiltä jäi jotain saamatta, se oli Isän perintö, vaikka sen olisi saanut lahjaksi. Emmehän me huumorilla pelasta maailmaa, emmekä edes omaa sieluamme, joten Isän perintö on ainut arvokas omaisuutemme näin pitemmän päälle.

Talouskriisi palvelee tiettyä tarkoitusta. Kun kriisi pahenee, tulee paha enkeli, joka lupaa panna asiat kuntoon, jos hänelle annetaan valtuudet kansalaisten sieluihin. Hitlerin valtaannousu käy esimerkiksi tästä. Se, kenelle valtaa ollaan siirtämässä, tai kuka sitä tarvitsee, on myös selviämässä. Juuri päättyneessä G-20 maiden kriisikokouksen johtajien perhekuvassa Bushin takana seisoivat - ketkäs muut, kuin Zapatero ja Erdogan, "Sivilisaatioiden Allianssin" kaksi johtajaa. Sielut ovat tärkein omaisuutemme, ja niitähän paholainen halajaa.

Sivistyksien Allianssista (AoC eli Alliance of Civilizations) (a.e!) kirjoitin muistaakseni tekstiin Ristiretket otsikolla Viimeinen ristiretki. Siellä käydään muuten kovaa sisäistä valtataistelua. Gorban leirissä tärkeiden asiapapereiden allekirjoittajana joskus näkynyt Anna Politkovskaja oli yksi heistä, se sama, josta valtion propagandakone kertoi, että "on.. arvostellut Tshetshenian sotaa". Ja entäs se Anna Lind? Niitä on varmaan kielletty kertomasta faktoja. Eräs poliisiystäväkin sanoi, ettei Jumalasta saa työpaikalla puhua. Ei tietenkään, jos Totuus on naulittu ristille. op/2008-11-19

 

Eurooppa-aukio Moskovassa

Kiovan rautatieaseman luona Moskovassa oleva aukio on saanut uuden nimen ja uuden patsaan. Suihkulähteen keskellä on nyt härän selässä ratsastavan Europa-prinsessan abstrakti patsas. Olimme tulossa Kiovan aseman ohi torstai-iltana, emmekä edes poikenneet ottamaan kuvaa patsaasta, mutta eiköhän sellainen netistä löytyne muutenkin. Patsas kertoo Moskovan joutuneen EU:n kanssa siihen samaan seuraan, josta Ilmestyskirja sanoo näin:

Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä, hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet". Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia. (Ilm 17:1-4)

op/2008-10-19

 

Kristittyjen ja kirkollisten vainot heiluttavat Intian hallitusta

Kuulin juuri radiosta, että Afganistanissa on kuollut kuusi ihmistä. Siitä, kuinka monta ihmistä Intiassa on kuollut, ei kerrottu mitään nyt, eikä edelliselläkään kerralla. Kuitenkin on Intian keskushallinto uhannut alistaa Orissan ja Karnatakan alueet "presidentin hallinnon" alaisuuteen niissä harjoitetun kristittyjen systemaattisten vainojen takia.

Kristittyjen vainot ovat ajaneet kristittyjä ja kirkollisia kodeistaan viidakkoihin ja Intian sisäisille pakolaisleireille. Kymmeniä on tapettu, kirkkoja ja rukoushuoneita on poltettu noin sata. Silti en ole huomannut yhdenkään suomalaisen tiedotusvälineen kertovan asiasta. Kun Intian oma hallitus sentään on pitää tilannetta vakavana, on asian salailu nähtävä yrityksenä tukea kristittyjen vainoa Intiassa.

Paholaisen propagandaa tekevällä medialla on ongelma siinä, että Intiassa on kolmesataa miljoonaa dalithia, hindu-uskonnon alimpaan kastiin ja maanpäälliseen helvettiin tuomitsemaa ihmistä, jotka nyt ovat vaihtamassa "uskontoa". Kaiken lisäksi monet heistä ovat jättämässä uskonnon kokonaan siirtyäkseen meidän rakkaan Herramme Jeesuksen Kristuksen valtakuntaan. Intiassa on tapahtumassa sama, mikä jo on toteutunut Kiinassa. op/2008-09-28

 

Luterilaiset lähtevät luterilaisesta kirkosta

Väitetään, että rotat jättävät laivan viimeisessä satamassa ennen haaksirikkoa. Keitähän mahtavat olla ne luterilaiset, jotka nyt sankoin joukoin ovat eroamassa kirkosta?

Kirkosta on tullut asiakasherkkä, "seeker sensitive" laitos. Se yrittää olla miellyttävä, mutta tavalla, joka sopii portolle, mutta huonommin kumppanille, jonka kanssa pitäisi lähteä iäisyysmatkalle.

 

Ruotsi palaa juurilleen

Radiossa kerrottiin Ruotsin luopuvan asevelvollisuudesta. Kohta sen jälkeen Ruotsi ehdotti Pohjoismaiden sotilaallisen yhteistyön tiivistämistä. op/2008-01-04

 

Pedon selässä istuvan naisen kuva

Kaima-Osmo lähetti pedon selässä istuvan naisen kuvan Agricolan Uudesta Testamentista:

Teksti kuvan vieressä vuoden 1933/1938 käännöksen mukaan kuuluu:

Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä, hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet". Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia. (Ilm 17:1-4)

Nyt pedon selässä istuva nainen - neljäsataa viisikymmentä vuotta Agricolan kuoleman jälkeen - löytyy myös kreikkalaisen kahden drakhman kolikon kuvapuolelta ja lukemattomista muista EU-hankkeeseen liittyvistä enemmän tai vähemmän virallisista yhteyksistä. Yhdenmukaisuus Ilmestyskirjan seitsemännessätoista luvun kuvituksena käytetyn porton ja pedon kuvan ja EU:n härkää ja naista esittävien kuvien kanssa on hämmästyttävä. Mutta minkäs EU itselleen tekee. Sehän on "Europen" unioni eli liitto härän hahmossa esiintyvän Saatanan kanssa.

Saatana panee orjansa pilkkaamaan Jumalaa ja Jumalan kuvakseen tekemää ihmistä itseään. San Franciscossa Folsom Street Fair -pornofestareitten teemaksi oli valittu Viimeinen ehtoollinen.

Pilkkaajat ovat kovia vaatimaan suvaitsevaisuutta omia puuhiansa kohtaan. Vaatimus on turha, sillä Jumala on jo sanansa sanonut ja meitäkin on neuvottu:

Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. (Gal 6:7)

Jumala on kyllä kärsivällinen, mutta ei suvaitsevainen. Hän odottaa, että ihmiset muuttaisivat mielensä ja solmisivat Kasteen liiton, kuolettaen itsensä Jeesuksen ristin kautta tälle maailmalle. Ja kun työmiesten palkanmaksun päivä tulee, hän maksaa kullekin heistä ansioittensa mukaan. Paitsi että Vastapuolen taistelijat saavat tyytyä siihen, mikä heidän päämiehelleen on valmistettu. op/2007-10-18

 

Venäjän metsäpalot

Venäläiset eivät voi rakentaa metsäjärviensä rannalle kesämökkejä, koska paikalliset asukkaat polttavat ne. Eräs Novgorodin alueen metsäjohtaja selitti ilmiötä kertoen, että kun maaseudun ihmisille ei anneta mitään omaa, he eivät salli sitä muillekaan. Sitten tuli Neuvostoliiton konkurssi ja tämä privatisaatio, mutta sekin oli petosta. Toiset saivat pari pulloa vodkaa "privatisaatiovoutserillaan", mutta toisista tuli metsänomistajia. Tulos on sama, kuin Neuvostoliiton aikana ja vähän enemmänkin: Jos venäläinen haluaa mökkilomalle järven rantaan, hänen on tultava Suomeen. Ja kun vielä metsänomistaja möi koko metsän suomalaiselle tai muulle kapitalistille ja lähti itse ulkomaille mökkilomalle, panivat Iivanat metsän tuleen. Valheen ja vääryyden haju leviää Venäjältä Suomeen asti, ja mikä pahinta, Suomen johtajat ovat olleet samalla valheen ja vääryyden tiellä jo vuosikymmeniä.

Venäläiset eivät pyri sammuttamaan metsäpalojaan, koska yhden sammutetun metsäpalon tilalle petetyt, epätoivoiset, riistetyt ja raivostuneet venäläiset sytyttäisivät uusia metsäpaloja. Valheeseen ja vääryyden tulet sammuttaa vain Kristuksen veri, mutta sekin on hankittava tulemalla hänen ristinsä juureen, mikä monille on osoittautunut niin vastenmieliseksi tehtäväksi, että he mieluummin antavat palaa. Ihmetellä vain täytyy, miksi ihminen mieluummin palaa ikuisesti, kuin kumartuu Kristuksen edessä, vaikka se kuitenkin on kaikkien kerran tehtävä, myös niiden, jotka ovat valinneet helvetin tulen. op/2006-08-14

 

Tuoreimmat uutiset

Torstaina 20.07.2006 turvesuosta keskeltä Irlantia löytynyt yli 1000 vuotta vanha psalmien kirja oli löytöhetkellä auki psalmin 83 kohdalta. Psalmi kertoo siitä, kuinka maailman kansat kokoontuvat yhteen tarkoituksenaan hävittää Israel olemasta kansa. Psalmissa 83 kuvattua sotaa käydään nyt.

Reino Savolan sivuilla löytyy Bershebassa asuvan Olavi Syvännön selostus, kts. http://members.surfeu.fi/reinosav/olavilta.htm, sodan tämänhetkisestä tilanteesta ja Pekka Sartolan kirjoituksessa http://www.ajanteos.com/kolumni.htm arvaillaan, miten tämä tästä etenee. op/2006-07-28

PS: tarkempia tietoja Irlannin kirjalöydöstä voi etsiä uutishaulla, kun käytät hakusanoja Bernard Meehan, Pat Wallace, Ireland, National Museum, manuscript, bog.

PS2: Hyvä analyysi psalmin 83 sanomasta löytyy Church of the Great God sivuilta nimellä The King of the South, (Etelän kuningas) Tekstin nimi viittaa Danielin kirjaan Dan 11:40. Jos tekstiä ei löydy, pane hakusanaksi tekijän nimi Richard T. Ritenbaugh ja anna kuukkelin etsiä.

 

Uuden maailmanjärjestyksen uhripappi

Kun Karl Marxin lapset kirjoittivat kirjeitä isälleen, he puhuttelivat isäänsä uhripapiksi. Lasten suusta kuultu totuus kertoo sen, että Karl Marx harjoitti sellaista uskonnollista kulttia, johon kuului verenvuodatusta. Myös Karl Marxin sisäkkö kertoi Marxin olleen kovasti uskonnollisen.

Karl Marx palvoi saatanaa. Jiang Qing, Kiinan kommunistipuolueen johtajan vaimo ja kulttuurivallankumouksen pääjohtaja ehti ilmoittaa, että Kiinassa ei ole kristinuskoa enää muualla kuin museoissa, Venäjän kommunistipuolueen pääsihteeri Nikita Hrutshev lupasi näyttää viimeisen papin televisiossa ja 12.06.2001 Ranskan sosialistinen presidentti allekirjoitti lain, jonka avulla Ranska toivoo pystyvänsä hävittämään kristikunnan ei ainoastaan Ranskasta, vaan koko maailmasta, sillä Ranskan valtion asiamiehet kulkevat sitä markkinoimassa ympäri maailmaa.

Kun Ranskan edustajat antoivat Suomen euroviisuesityksestä Hard Rock Hallelujah kahdeksan pistettä, olivat musiikin asiantuntijat ihmeissään. Mutta kysymys ei ollutkaan musiikista, vaan paholaiselle tehdyistä palveluksista. Viisukilpailun tuloshan määräytyy sen perusteella, ketkä saavat valita voittajan. Kun valitsijoiksi on valittu paholaisen agitaattoreita, on tulos sen mukainen.

Kiinan, Venäjän, Albanian ja Ranskan, Pohjois-Korean ja Kambodzhan sosialistijohtajat ovat teoillaan osoittaneet, että heillä on sama päämäärä, kuin sillä tulevaksi ennustetulla johtajalla, jota Uudessa Testamentissa kutsutaan Laittomuuden Ihmiseksi. Laittomuuden ihmisen pyrkimyksenä on päästä jumalaksi Jumalan paikalle, mutta niin korkealle hän ei yllä. Hän tulee olemaan maailman poliittinen johtaja seitsemän vuoden ajan, mutta vain 42 kuukauden ajaksi hänen sallitaan toimia ilman maskeja.

Tämä lienee riittävä selitys sille, miksi Tarja Halonen, Suomen Tasavallan presidentti, antoi Suomalaisen Työn kunniamerkin yhtyeelle, joka laulullaan markkinoi Laittomuuden Ihmisen tavoitteita, huolimatta siitä, että ne eivät koskaan toteudu:

Rock ’n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
Demons and angels all in one have arrived
Rock ’n roll angels bring thyn hard rock hallelujah
In God’s creation supernatural high

Demonien ja hänen enkeliensä on tyytyminen siihen, mitä Jumala heille suo. Sitten he menevät helvettiin.

 

Abdul Rahman mittaa maailman

Vastoin kaikkia tämän maailman realiteetteja Jeesus opetti, että se, joka uskoo häneen, voi tehdä todella suuria tekoja vaikka tyhjin käsin. Abdul Rahman Afganistanista on viime päivänä opettanut koko maailmalle, että se on totta. Hän, melkein yksin, on tuominnut islamilaisen lain, Sharian, koko maailman silmien edessä. Mutta Abdul Rahmanin kautta ilmestynyt Jumalan kirkkaus on paljastanut tuomittavaksi muutakin. Kasvonsa menettäneiden joukossa on Yhdysvaltojen johtama koalitio Afganistanin vapauttamiseksi, Yhdistyneet kansakunnat sekä Euroopan Unionin taustavoimien ajama pakolaispolitiikka.

Kun Neuvostoliiton sosialistit olivat ensin tappaneet noin miljoona afgaania, alkoi Afganistanissa islamilaisen terrorin kausi. Silloin miljoonat muslimit pakenivat muslimien terroria Pakistaniin. Yksi heistä oli Abdul Rahman. Hän sai työtä erään länsimaisen avustusjärjestön palveluksessa, ja kääntyi kristityksi, jolloin hänen vaimonsa otti hänestä eron. Lapset, kaksi tyttöä vietiin Afganistaniin Abdul Rahmanin vanhempien kasvatettavaksi.

Peshawarista, Pakistanista, Abdul Rahman siirtyi Eurooppaan, jossa hän vietti yhdeksän vuotta, yrittäen saada pakolaisen statusta, mutta sitä hänelle ei myönnetty. Yhdeksän, pääasiassa eurooppalaisissa pakolaisleireillä vietetyn vuoden jälkeen hänet karkotettiin Afganistaniin vuonna 2002.

Yhdysvaltojen johtamat joukot olivat tällä välin syösseet islamilaisen taliban-liikkeen vallasta, mutta uudet vallanpitäjät eivät olleet sen parempia. Kun Abdul Rahman yritti saada takaisin lapsensa, hänen omat vanhempansa ilmoittivat poliisille, että Abdul on kääntynyt kristityksi, ja hänet pidätettiin helmi-maaliskuun vaihteessa vuonna 2006 syytettynä "luopumisesta islamin uskosta", josta islamilaisen lain eli Sharin mukaan langetetaan kuolemantuomio. Abdul Rahman pantiin 15 hengen selliin, jossa ennestään oli jo noin 50 henkilöä.

Abdul Rahmanin tapaus tuli julkisuuteen vasta 16.03.2006 kun Ariana TV kertoi siitä ei-kristitylle maailmalle. Toimittaja kertoi kuulustelijan kysyneen Rahmanilta: "Myönnättekö luopuneenne islamista", johon vastaaja: "En ole luopio. Uskon Jumalaan", jonka jälkeen kuulustelija kysyi: "Uskotko Koraaniin?", johon Rahman: "Uskon Uuteen Testamenttiin, ja rakastan Messias Jeesusta".

Pian Ariana TV:n lähetyksen jälkeen Abdul Rahmanin tapauksesta kiinnostuivat kaikki merkittävät tietotoimistot ja afgaanikristittyjen nettisivujen kävijämäärät kohosivat jyrkästi. Lauantaina 18.03.2006 Rahmanin tapauksesta raportoi jo ainakin voanews ja sunnuntaina Middle East Times, Guardian ja Reuters; maanantaina myös Daily Times of Pakistan.

Toimittajia ei päästetty Abdul Rahmanin puheille, mutta Afganistanin islamilaisen tasavallan lakimiehet ja "uskonnolliset johtajat" antoivat auliisti verenhimoisia lausuntojaan. Korkeimman oikeuden tuomari Ansarullah Mawlavi-Zade ("Mawlavizada") sanoi: "Kyllä, totta se on. Eräs mies on kääntynyt kristinuskoon. Häntä kuulustellaan eräässä tuomioistuimistamme", ja lisäsi, että jollei hän palaa islamin helmaan, hänet voidaan tuomita kuolemaan. Sanojensa vakuudeksi Mawlavi-Zade heilutti valokuvaajan edessä todistusaineistoon kuuluvaa, Rahmanin hallusta löytynyttä Uutta Testamenttia.

AP:n 19.03.2006 välittämässä raportissa kerrotaan:

Syyttäjä, Abdul Wasi, sanoi, että hän oli tarjoutunut luopumaan syytteestä, jos Rahman kääntyisi takaisin islamiin, mutta hän kieltäytyi. "Hänelle olisi annettu anteeksi, jos hän olisi muuttunut entiselleen. Mutta hän sanoi olevansa kristitty, ja sellaiseksi myös jäävän", kertoi Wasi. "Me olemme muslimeja ja kristityksi tuleminen on vastoin meidän lakejamme. Hänen on saatava kuolemanrangaistus."

Jo seuraavana päivänä ääni kellossa alkoi muuttua. Mawlavi-Zade kertoi, että syytetyn mielenterveys on tutkittava ensin, ennen kuin hänet voidaan tuomita islamilaisen lain mukaan. Syynä äkilliseen muutokseen oli se ikävä huomio, että koko sivistynyt maailma oli nähnyt, kuinka saatanallinen uskonto islam on.

Hälytyskellot olivat alkaneet soida ympäri maailmaa. Nähtävästi ensimmäisenä tapahtuneeseen reagoi Saksan liittokansleri, Italia kutsui Afganistanin suurlähettilään ulkoministerin kuultavaksi, Yhdysvaltojen ulkoministeri soitti Afganistanin presidentille, Kanada ja Australia reagoivat myös. Kaiken kukkuraksi paavi lähetti Pakistanin presidentille kirjeen, jossa hän valitteli sitä hallaa, minkä asian nostattama kohu saattaa vielä aiheuttaa islamin ja kirkon ruhtinaitten yhteistyöhankkeille.

Sellaisetkin uutistoimistot, jotka avoimesti tukevat Saatanaa, ovat joutuneet ottamaan kantaa Rahmanin tapaukseen. Tapausta uutisoidessa valheen ammattilaiset selittävätkin jo, että "Abdul Rahmania syytetään Afganistanin perustuslain vastaisesta rikoksesta" ja että "Yhdysvallat ovat puuttuneet Afganistanin sisäisin asioihin", ja että "Länsimaat ovat pakottaneet Afganistanin viranomaiset päästämään syytetyn vapaaksi, vaikka hän olisi ansainnut kuolemantuomion". Radio Suomikin taisi jo kertoa, että Afganistanissa osoitetaan mieltä Yhdysvaltoja vastaan.

Afganistanin perustuslaki on vuodelta 2004. Islamilainen laki Sharia korotetaan siinä kaikkien muiden lakien yläpuolelle tavalla, joka tekee tyhjäksi samassa perustuslaissa mainitut uskonnonvapauden periaatteet ja YK:n ihmisoikeuden julistukseen kuuluvat kansalaisvapaudet. Uusien vallanpitäjien hyväksymä ja Yhdysvalloissa muun muassa Rand Corporationin asiantuntijoiden tarkastama Afganistanin perustuslaki on ollut mallina myös Irakin perustuslaille. Siinäkin Islamilaiselle laille, Sharialle on annettu erityisasema.

Islamilainen laki, Sharia, määrää islamista johonkin toiseen uskontoon tai Ristin Uskoon kääntyneet ihmiset tapettavaksi. Maissa, jossa Shariaa on kauan sovellettu, kristityt on tapettu sukupuuttoon ja Saudi-Arabiasta on hävitetty juutalaisetkin. Afganistanista kristityt on hävitetty jo kauan sitten, mutta Sudanissa sitä käytettiin oikeutuksena Etelä-Sudanissa suoritetulle kansanmurhalle ilman, että yykoot tai vastaavat olisivat tehneet mitään asian estämiseksi. Se, että Yhdysvallat ja tietyt eurooppalaiset maat siitä huolimatta ovat hyväksyneet Afganistanin uuden perustuslain, johtuu siitä, että niillä on sama tavoite islamin kanssa.

Islamilainen laki ei perustu Koraaniin, vaan islamilaiseen perimätietoon siitä, mitä Muhammed "todella sanoi". Islamilaista perimätietoa, hadith, alettiin kirjoittaa muistiin vasta yli 100 vuotta Muhammadin kuoleman jälkeen. Sadunkertojat toisensa jälkeen tulivat muisteloineen esittämään, mitä joku oli joskus jollekin sanonut. Kootusta aineistosta perinteen kerääjät sitten valkkasivat, mitä hyväksi näkivät. Eräs ensimmäisistä ja kunnioitetuimmista perinteen kerääjistä ja lajittelijoista on Salih al-Buhari (al-Bukhari). Sharian vaatimus islamin hylkäävän ihmisen teurastukseen perustuu erääseen tällaiseen arabian sadunkertojien satuun, jonka mukaan Muhammed sanoi: "Jos joku on vaihtanut uskontoa, tapa hänet".

Islamista luopuneen ihmisen teurastus suoritetaan tavallisesti samalla tavalla, kuin lampaan teurastus, siis katkaisemalla kurkku veitsellä. Joskus 1960 luvulla Afganistanissa toimi eräässä silmäsairaalassa lääkärinä sisar Häkkinen. Hänet, ja hänen miehensä teurastettiin juuri tällä tavoin, kun he olivat kotonaan nukkumassa. Heiltä jäi kaksi lasta.

Islamin oppineet tietävät aivan hyvin, että se, joka kirjoittaa lait, on oikeudessa voittaja. Siksi he vaativat, että kaikissa maissa islamin lähetystyön tulee olla vapaata, ja jollei näin ole, he katsovat sen oikeuttavan heidät "pyhään sotaan", mutta omat lakinsa he kirjoittavat niin, että sen nojalla voidaan jokainen kunnon kansalainen tappaa "omastakin" maasta.

Islamilainen laki ei ole Jumalan laki. Jumalan laki mittaa sinut sinun omalla mitallasi. Jos afgaanit tappavat Abdul Rahmanin, jäävät he Jumalan siunausta ja paratiisia vaille, vaikka Yhdysvallat ja EU veisivät sinne "demokratiaa" ja rahaa kuinka paljon tahansa.

Angela Merkelin puuttuminen Abdul Rahmanin tapaukseen johtunee siitä, että sillä yritetään pelastaa sosialistinen pakolaispolitiikka. Maassa on miljoonia muslimeja, jotka saavat olla rauhassa, mutta yhtä ainoata kristittyä maa ei halua ottaa vastaan, vaikka hänen tiedetään kotimaassaan joutuvat automaattisesti tappolistalle.

Mutta onko Abdul luopunut islamista? Istuin kerran eräässä muslimikodissa Siperiassa, ja keskustelimme siitä, kuka on luopio. Tuvassa tuli melko hiljaista, kun kerroin, että Keski-Aasian turkkilaiskansat olivat ennen syyrialaista riittiä noudattavia kristittyjä, mutta ovat sittemmin luopuneet uskostaan, eikä suinkaan vapaaehtoisesti. On siis aivan oikein, että kaikki ne kansat, jotka joskus on väkivalloin pakotettu islamin orjuuteen, nyt hylkäävät islamin ja jatkavat sillä tiellä, jonka Jeesus heille osoittaa. Ja sanoohan Koraanikin:

Ja enkelit sanoivat: "Oi Mariam! Katso, Allah ilahduttaa sinua sanomalla Omasta Sanastaan, jonka nimi on Messias Jeesus, Mariamin poika, kunniakas tässä ja tulevassa maailmassa ja seuraajissaan!. (Koraani 3:40)

Ymmärsitkö? Messias, Mariamin poika on kunniakas tässä ja tulevassa maailmassa ja seuraajissaan! Eikä Abdul Rahman ole viimeisenä siinä joukossa!

Jumala on huolellisesti valmistanut Abdul Rahmania uskontodistajan osaansa. Hänen sellitoverinsa Khalylullah Safi kertoi: "Hän katselee pitkään taivaalle Jumalan puoleen". Väitteet mielenterveyden horjumisesta todistavat sitä, että veli on jo luovuttanut sydämensä kirkkauden Jumalalle. Jumalattomalle ihmiselle on täysin käsittämätöntä se ilo ja henkinen seesteisyys, jonka Jumala antaa lapselleen turvaksi Saatanan orjien raivoisaa hyökkäystä vastaan, ettei ole mikään ihme, että he sanovat uskovan tulleen hulluksi. Pahempaa onkin se, että vihollinen voi ottaa sairaaksi leimaamansa henkilön "hoitoon" ja vahingoittaa häntä erilaisilla "hoidoilla", ellei Jumala taas puutu asiaan ja estä vihollisen toimia.

Autuas siirtyminen tuonpuoleiseen on uskoville tuttu ilmiö. Kun Ivan Moisejevia, moldavialaista asevelvollista, kidutettiin sotilasyksikössään Kerchissä, Ukrainassa neuvostovallan aikana, hän sai joukon ihmeellisiä ilmestyksiä Jumalalta, jotka vahvistivat häntä. Moisejev kirjoitti kertomuksiaan paperilapuille, jotka hänen avustajansa toimittivat seurakunnan tiedoksi. Paholaisen uskollisia työmiehiä Jumalan Moisejeville antama apu ja lohdutus raivostuttivat, mutta meille, jotka ne olemme lukeneet, ne ovat antaneet ymmärrystä siitä, miten Jumala sellaisessa tapauksessa toimii. Moisejevin tapaus on muutenkin samankaltainen kuin Abdul Rahmanin tapaus. Siitä kirjoitti silloinen Insinööriuutisten päätoimittaja Heikki Ranssi lehteensä, mutta lehden koko painos tuhottiin, ja tilalle painettiin uusi lehti, jossa Ranssin kirjoitusta "Tasapuolinen tuomio" ei enää ollut.

 

Ihmismetsästyksen keskus

900-luvulla nykyisen Venäjän Federaation alueella ei ollut ainuttakaan slaavilaista kaupunkia. Nykyisen Moskovan pohjoispuolella oli merjalaisten pääkaupunki Rosta, idässä oli muromalaisten Muroma ja heidän itäpuolellaan asuivat mordvat. Etelässä asui balttilaisia goljadeja ja lännessä muita balttilaisia kansoja. Kansainvaellusten paineesta alueelle oli siirtynyt myös slaaveja, mutta heidän kotimaansa oli Kiovan länsipuolella, Karpaattien vuoristossa.

Kun idästä tulleet paimentolaiset hävittivät Kiovan seudun, siirtyi Itä-Eurooppaa hallinnoineen dynastian keskus marien, mordvalaisten ja merjalaisten rajaseudulle, lähelle Volgaa. Kumaanien tulo nykyisen Ukrainan aroille lopetti Kiovan tarinan itämerensuomalaisten pääkaupunkina ja Itä-Euroopan goottien perustaman valtiohankkeen kokonaan. Dynastia jakaantui kolmeen valtapiiriin: Karpaattien slaavilaisalueeseen, jonka keskukseksi Kiovan sijaan tuli Galitsia (Halitsh), itämerensuomalaisten alueeseen, jonka keskuksena oli n. 930 perustettu Novgorod, eli Uusi Kaupunki sekä Itä-Euroopan merjalaisseutuihin. Näiden alueiden viimeinen yhteinen hallitsija, Volodomyr/Valdemar/Vladimir "Viisas" (1019-1054) hallitsi taas Novgorodista käsin, kuten hänen edeltäjänsä Rurik noin 150 vuotta aiemmin.

Slaavien kolonisaatio merjalaisalueella oli alkanut ennen 1000-lukua, mutta kun kirkko 988 tuli mukaan, slaavilainen kolonialismi muutti muotoaan. Kirkko liittoutui slaavien kanssa maan kansaa vastaan muka "kristinuskoa" levittääkseen, mikä teki Itä-Eurooppaan muuttaneista slaaveista rasisteja. Pakkokastamisia vastustaneet merjalaiset tapettiin. Kaava oli sama, jota Kaarle "Suuri" ja kumppanit toteuttivat paavin johdolla sakseja "evankelioidessaan".

Suzdalin ruhtinas Juri Dolgoruki (Yrjö Pitkäkäsi, 1125-1157) teki slaaveille lebensraumia hävittämällä merjalaisseutuja ja linnoitti vuonna 1147 valloittamansa merjalaiskylän Moskovan vuonna 1156. Linnoituksesta oli kolonialisteille se hyöty, että nyt he pystyivät käymään tasavertaisena sotia vanhoja suomalais-ugrilaisia heimoja vastaan, joilla seuduilla oli omat, ikivanhat linnakaupunkinsa. Kirkko oli päässyt tavoitteeseensa. Kolonialistit oli valjastettu vetämään sen rattaita.

Yrjö Pitkäkäsi sai nimensä siitä, että hänen terroristijoukkonsa kulkivat pitkin maata hävittämässä maan alkuperäisväestöä laajalla alueella. Ja minne Yrjön pitkä käsi ei ulottunut, hän usutti dynastian muiden ruhtinaskunnan joukkoja. Moskovan eteläpuolen goljadeja hävitti Tshernigovin ruhtinas Svjatoslav Olgovitsh.

Slaavilaisten kolonialistien halu hävittää paikalliset kansat sukupuuttoon olisi ehkä päättynyt heille onnettomasti, mutta vuonna 1237 heille tuli tilaisuus, jonka vertaisia sattuu vain kerran tuhannessa vuodessa. Mongolit valtasivat merjalaisten maat. Slaavit olivat nopeita solmimaan hyvät suhteet valloittajiin. Tshingiskaanin vanhin poika Tshutshi perusti hovinsa Volgalle 1251 ja antoi Moskovalle ruhtinaskunnan aseman vuonna 1263. Moskovan ruhtinaskunnan ensimmäisen ruhtinaan Danielin (1263-1304) poika Juri oli naimisissa Kultaisen Ordan (Altin Ordu) kaanin sisaren kanssa ja Juri itse nimitettiin suuriruhtinaaksi. Myös Ivan Kalita (1328-1340) oli naimisissa Kultaisen Ordan kaanin sisaren Helenan kanssa ja prinsessoja vaihdettiin kuin optioita konsanaan.

Slaavilaisen kolonialismin ja mongolidynastian yhteisenä tekijänä oli kirkko. Mongolidynastian Aasiasta tuomat turkkilaiset kansat - merkiitit, keraitit, naimaanit ja osittain myös uiguurit olivat syyrialaista riittiä noudattavia kristittyjä. He liittyivät mielellään kreikkalaista riittiä noudattaviin slaaveihin, jotka käyttivät uskontoa aseena mongolien ja tataarien erottamiseksi toisistaan. Juoni onnistui niin hyvin, että pian nämä sukulaismiehet olivat yhteisvoimin hävittämässä Itä-Euroopan "pakanakansoja".

Juri Pitkäkäden maakaivannoilla ja paaluaidalla varustama Moskova on ollut ihmismetsästyksen keskus nyt noin 850 vuotta. Sen nykyinen ruhtinas, toveri Putin ei edeltäjistään juuri eroa. Kädet ovat käyneet vain pitemmäksi. Nyt hän on saanut teurastetuksi pienen kaukasialaisen kansan presidentinkin. Tavoitteet ovat sitäkin suuremmat, ja valittu politiikka näyttää tehokkaalta. Seitsemässäsadassa viidessäkymmenessä vuodessa noin 1000 neliökilometrin sukutila on paisunut melkoisesti. Maailman suurimman maan johtajan, toveri Putinin etunimi Vladimir tarkoittaa suomeksi: "Vallitse maailmaa".

Moskova on ottanut hankkeen vakavasti. Arkkitehdit ovat rekonstruoineet alkujaan Pergamossa sijainneen Saatanan valtaistuimen, ja rakentaneet siitä replikan Punaisen torin laitaan. Moskovan vastaus Yhdysvaltain dollarissa oleville Saatanan kulttisymboleille?

Maailman hallintaan pyrkijöitä on monta, mutta perimmältään ne jakautuvat kaikki kahteen leiriin. Joko Jeesus tai Saatana. Kun YK tai muutkaan maailmaa hallitsemaan pyrkivät tahot eivät ole tuominneet Ickerian presidenttien murhia, ovat ne asettuneet Vladimirin taakse. Lopultakin Vladimirilla on vain yksi kilpailija: Ristiinnaulittu Jeesus, mutta hänkin nousi taivaisiin. Vuosituhannen tilaisuus?

 

Yhteishanke, mutta kenen?

Kun 2005-01-21 kuulin Ranskan ja Venäjän yhteisestä helikopterituotannosta, ja kelasin mielessäni niitten muita yhteishankkeita, niin asia tuli muuten selväksi, paitsi siltä osin, mitä petetyt suomalaiset niistä tietävät. Minusta näyttää siltä, että vanhat ystävykset, frankit ja ne meidän venäjää puhuvat itäiset rotusukulaisemme, ovat taas jakamassa Euroopan elintilaa keskenään.

Edellisellä kerralla alettiin raivata vanhan rysselin ja uuden rysselin välimaastoa uusille asukkaille, mutta silloin työ jäi kesken. Nyt suomalaisille uskotellaan, että ne ovat liittyneet Euroopan Unioniin. Luulen, että se on perätön väite. Hirttosilmukan ne ovat kaulaansa laittaneet. Ehkä niitä lohduttaa se, että samoin ovat tehneet useimmat muutkin kansat siinä vanhan rysselin ja uuden rysselin välimaastossa.

Nyt ei liitytä NATO:oon, vaan päinvastoin lakkautetaan varuskuntia ja luovutaan muutenkin maanpuolustuksesta. Eihän orjilla ole oikeutta itsepuolustukseen. Kuinka hurskaalta se näyttääkään panna itse hirttosilmukka kaulaansa rintaansa lyöden ja julistaa kameroiden edessä olevansa pasifisti! Tekisi mieli olla vähän ilkeä, ja sanoa että Onnea matkaan! Mutta empäs vaan sano. Kehotan vielä kerran harkitsemaan, olisiko vielä jotakin tehtävissä. En minäkään luule, että Eurooppa tulisi paremmaksi, mutta Jeesus pelastaa vielä niitä, jotka häneen turvaavat. op/2005-01-22

 

Meri ja aallot pauhaavat

Luukkaan mukaan Jeesuksen puhe maailmanlopun tapahtumisista alkaa sanoilla "Katsokaa, ettei teitä eksytetä…" ja se päättyy sanoihin:

Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä." (Kts. Lk 21:08-28).

Maanantai-iltana katselimme Sepon luona Mikkelissä "Eduskunnan radion" TV-uutisia. Kun kertoja oli ilmoittanut, että Yhdysvaltojen katastrofiapua on sanottu kitsaaksi, hän katseli meitä suoraan silmiin, aivan samalla tapaa uskottavan näköisesti, niinkuin se venäläinen kollega, joka Jeltsinin Suomen vierailun edellä väitti Venäjän osuuden Suomen ulkomaankaupasta olevan 40 prosenttia.

Jeesus varoitti meitä valheen ammattilaisista, mutta hänen apunsa valheen uhreille ei pääty siihen. Jeesus katkaisee valheen siivet aivan varmasti, vaikka koko eetterin aallot olisivat pantu valhetta pauhaamaan. Ensiksi panin merkille sen, ettei Yleisradion demagogi maininnut, kuka se nimenomaisesti sanoi Yhdysvaltojen apua tsunamin uhreille kitsaaksi. Se jäi sinun itsesi arvattavaksi, mutta ei se niin vaikea arvoitus ole, kuin miltä se ensin näyttää. Pieni vinkki: Se on se johtava maailmanjärjestö, jonka valvonnassa Srebrenican verilöyly suoritettiin. Niin. Väite oli lähtöisin "Yhdistyneitten Kansakuntien" humanitäärisen osaston johtajan Jan Egelandin suusta. (uutishaku: Egeland, stingy)

En tiedä, kuinka saita se Yhdysvallat sitten oli, mutta seuraavana aamuna mtv:n kommentaattori väitti Yhdysvaltojen osoittaneen Aasian katastrofiapuun useita satoja miljoonia dollareita. Putinin Venäjä on Aasian katastrofiapuun osoittanut 2 miljoonaan dollaria. Koskapa Venäjää ei haukuttu, olisi loogista luulla, että Yhdysvaltojen lahjoitukset jäisivät alle sen. Eli siihen luuloon Eduskunta/Yleisradio/YK/Egeland lienevät meitä johdattelemassa.

Bush väitti hallintonsa vuonna 2004 osoittaneen 2400 miljoonaa dollaria ruokana ja käteisenä (in food and cash) humanitääriseen apuun ja mainitsi, että Yhdysvaltojen osuus oli tänä aikana 40 prosenttia koko maailman humanitäärisestä avusta. Kansalaisjärjestöjen ja yksityisten avustussummissa Yhdysvaltojen johtoasema on vieläkin selvempi. Näiden tietojen pitäisi panna ajattelevan ihmisen kysymään itseltään, mistä johtuu se patologinen Yhdysvaltojen viha, jota Euroopassa tunnetaan Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvaltojen presidentin vaalit antoivat jo jonkinlaisen vastauksen tähän kysymykseen: Eurooppa, Ranskan johdolla, olisi halunnut US presidentiksi sosialistin. Bush, joka taiteilee maansa sosialistien ja kristittyjen seassa, nostattaa sosialistien ja kirkon inkvisiittoreissa vanhat, leppymättömät vihat "lahkolaisia", niinku kalvinisteja ja muita kohtaan.

Venäläinen "toisinajattelija" Natan Sharanski varoitti Yhdysvaltoja veljeilemästä maailman diktaattoreiden kanssa. Varoitukseen on aihetta. Bush teki taas karhunpalveluksen Yhdysvalloille ja koko kunnialliselle maailmalle alistamalla Aasian tuhoalueiden avustustyöt YK:n alaisuuteen. Tämä ei kuitenkaan ole mikään moite Bushin suuntaan. Kyselen tässä vain itsekseni, kuoleeko viimeinen mohikaanikin ennen Jeesuksen tuloa? Jeesus ei käskenyt meitä taivuttamaan päätämme YK:n edessä, vaan nostamaan päämme. Kyllä me olisimme Bushin joukoissamme pitäneet, mutta eihän me ketään kristityksi väkisin tee.

Seuraavan kerran maailman omatunto on koetuksella parin päivän päästä, kun Sudanin kansanmurhan tekijät istuvat neuvottelupöytään. Siellä tilanne on pahempi kuin meren rannalla. Polttavan hiekan keskelle ajetut kaksi miljoonaa pakolaista eivät saa suojaa päivän paahteelta, eivätkä yön kylmyydeltä. Kylvötyöt kotikylässä jäävät tekemättä. Eräs televisiota vakituisesti katselija valistikin minua jo, että ne on siellä niin raakojakin. Vievät leivät ja vedenkin heti käsistä. Sen kuullessani laskin katseeni maahan. Kyllähän minä tiedän, miten Yleisradion poppamiehet tekevät suomalaisista rasisteja. op/2005-01-06

 

Uuden maailmanjärjestyksen (NWO) hyökkäys Suomen metsiin

YK liittolaisineen on kerännyt ympärilleen joukon kansalaisjärjestöjä, joiden aktivistien ääntä kuunnellaan silloin, kun demokraattisesti valittujen kansanedustajien ääni ei miellytä. Nyt ne on hyökänneet Suomen metsiin, eivätkä jumalattomat suomalaiset voi asialle mitään. Taivaallinen apu on olemassa, mutta eihän se ylpeille kelpaa.

Jumala saattaa kyllä armahtaa Sodomaa, jos maasta löytyy edes muutama kymmen vanhurskasta, ja vähintään yksi, joka maalle armoa pyytää. Mutta miten kävi Niilo Ylivainion? Hänen uskonsa riitti sairaiden parantamiseen ja evankeliumin saarnaamiseen, mutta kun hän halusi panna stopin keskioluelle, hän epäonnistui. Jumala ei ollut kitsas, mutta Niilo lähti turvautumaan lihan käsivarren apuun. Ei saatanan tahtoa kansalaisadresseilla tai -marsseilla muuteta. Saatana tunnustaa vain Hengen voiman. Jos Niilo olisi pitänyt siinäkin asiassa lihansa ristillä, hänellä olisi ollut mahdollisuudet voittaa.

Ne, jotka tänään taistelevat saatanaa vastaan poliittisen juonittelutaidon asein, ovat suorastaan surkuteltavia. Ei Saatana niin tyhmä ole, että hänet siinä lajissa voitettaisiin.

 

Stanislav Kasprov ajan hermolla

Ukrainalaisen kristillisen kustannustalo Smirnan johtaja Stanislav Kasprov hakattiin ryhmysauvalla sairaalakuntoon 09.12.2004. Lynkkaajat pakenivat, kun Stanislavin työtoverit olivat tulossa apuun. Stanislav oli ilmoittanut kannattavansa Jushenkoa.

Ukrainan länsiosa eli Rutenia oli pitkään ja vaihtelevasti Liettuan, Puolan, Unkarin ja Itävalta-Unkarin sekä Romanian vallan alla ja nykyisinkin varsin kehittynyttä seutua. Jos Ukraina jaetaan, on Hitlerin-Stalinin muotoilema Hersonin linja taas ajankohtainen. Ilmestyskirjan lukijat tutkivat tätä nykyä muinaisen Rooman rajoja. Tottahan Rooma entiset rajansa haluaa. Ja kreikkalaisia siirtokuntia lienee ollut Mustanmeren perukoillakin.

Ukraina on valmis jakoon jo nimeä myöten. Maan vanha nimi Rutenia koskee vain Länsi-Ukrainaa, ja venäläisten 1840-luvulla antama nimi "ukraina" tarkoittaa "syrjäseutua", siis sitä kaukana Moskovasta olevaa heinäaroa, jolla kirkkoa kannattavat kasakat ja islamia kannattavat turkkilaiset heimot - krimin tataarit ja muut - taistelivat vallasta.

Ukraina on Euroopan vahvimman kristikunnan kotiseutua. Kommunismin jälkeisen suojasään jälkeen kristityt ovat lisäksi saaneet olla melko lailla rauhassa politiikantekijöiltä, ja seurakunnat ovat vahvistuneet edelleen. Stanislav Kasprovin lynkkausyritys saattaa merkitä suunnanmuutosta. Venäläisissä verkkojulkaisuissa ounasteltiin jo sellaista, että Janukovitsh tapetaan, jolloin Kutshma julistaa maahan poikkeustilan, ja kutsuu Venäjän apuun. Köyhässä maassa se saattaisi johtaa miljoonien kuolemaan.

Ukrainan puolesta on hyvä ja helppo rukoilla. Siihen on nyt myös aihetta. op/2004-12-21

 

Erkkojen jatkosota

Joku viikko sitten kirjoittelin palstalleni aiheesta "Köyhyyden iloja". Nyt onkin sitten aihetta kirjoittaa Rikkaiden murheista, kun lehtikeisari Erkko lähti sotaan ja päätti lyödä kolme kärpästä yhdellä iskulla nimittelemällä pääministeri Vanhasta kalvinistiksi. Mutta Erkon sodanjulistus ei olekaan mikään Tampereen takamaan pieneläjän miete, siksi se on uutinen. Mutta ketä olivatkaan ne kalvinistit?

Kalvinistit yrittivät vapauttaa Ranskan katolisen kirkon hirmuvallasta, mutta epäonnistuivat Ranskassa - Ranskan vahingoksi. Ne kalvinistit, jotka kaksisataa vuotta kestäneen maaottelun aikana, viimeiset vuoden 1685 tienoilla, pääsivät pakenemaan nostivat Englannin, Skotlannin, Hollannin, Kanadan ja Yhdysvallat yhdessä muiden herätysliikkeiden kanssa maailman johtaviksi valtioiksi. Ranskaan jäljelle jääneet ranskalaiset joutuivat illuminatien talutusnuoraan.

Paavi Johannes Paavali II liittyi illuminatien leiriin murhayrityksen jälkeen. Pöytäseuraan päästäkseen paavi joutui vielä julkisesti hyväksyttämään sellaisen ohjelman, joka täytti illuminatien ehdot. Anteeksipyynnöiksi mainostettujen selitysten keskeisenä osana oli se, että kirkkolaitos ilmoitti "tunnistaneensa" ("recognized") harhaoppeja, ja pyysi anteeksi, että jotkut "kirkon pojistakin" olivat niihin hairahtuneet. Kalvinistit olivat yksi näistä "harhaopeista", joita kirkko Ranskan valtion avulla hävitti. Kalvinistien tai muiden "kerettiläisten" hävittämistä paavi ei pyytänyt anteeksi, mutta eihän sitä vaadittukaan. Jos luet paavin 12.03.2000 esittämän "anteeksipyynnön" tekstin, voit ymmärtää, että paavi itse asiassa kehuu inkvisitiota ja sitä kirkon perinnettä, joka ilmeni jo Ireneus Lyonilaisen 200-luvun alussa kirjoittaman kirjan "Harhaoppien tunnistaminen ja tuhoaminen" nimessä.

Kun kirkko liittyi sosialistien leiriin, oli Ranskan vallankumouksessa syntynyt kirkon ja valtion ero päättynyt. Ilmestyskirjan "peto ja väärä profeetta" olivat taas löytäneet toisensa, aivan samalla tavalla kuin Hitler ja Hitlerin paavi toisen maailmansodan edellä.

Lehtikeisari Erkko on käynyt sotaa "lahkolaisia" vastaan muiden illuminatien rinnalla jo kauan. Erkon hengentuotteissa painotetaan suvaitsevaisuutta kaikkea saastaa, vaan ei mitään kaunista tai pyhää kohtaan. Sammumaton viha kristittyjä vastaan on vienyt lehtikeisarin samaan leiriin paavin ja sosialistien kanssa. Kaiken lisäksi Erkolla on kiire. Kristuksen nimi näyttää häviävän maailmankirjoista aivan liian hitaasti. Vanhasen vauhti ei näytä Erkolle riittävän ollenkaan. Jos Erkosta tulisi presidentti …. Selvähän se, ettei kahta johtajaa voi olla. Se on se syy, miksi Saatanan palvojat vihaavat Jeesusta ja hänen kansaansa.

Erkko on nyt pannut kaikki peliin. Hänellä on jo rahaa, poliittista valtaa ja ihmisten sieluja. Vain "kalvinistit" ja muut kerettiläiset ovat enää itsenäisiä. Mutta Erkko uskonee voittavansa. Alkumenestys on hyvä: nyt hänen leiriinsä ovat ilmoittautunut vapaaehtoisia poliittisen elämän laidasta laitaan. Kampanja on alkanut jopa loistokkaammin, kuin monet muut aiemmat kampanjat. Ja kokemukset vastaavista aiemmista kampanjoista osoittavat, että kun keisari julistaa sodan kristittyjä tai juutalaisia vastaan, jumalaton kansa lähtee taistoon silmät viiruna kiiltäen - puolueväriin, varallisuuteen, koulutukseen ja ihonväriin katsomatta. Lehtikeisari on jo rakentanut hallituspalatsinsa eduskuntatalon eteen. Odotas, kun löydän sen kuvan … Tai olethan sinä sen itsekin nähnyt.

Erkon kolmas väite koskee Suomen taloudellista tulevaisuutta. Suomen johtavan demagogin suulla sanottuna se on saanut seuraavan muodon: "Kalvinisti ajaa kaiken hyvän alas ja vahvistaa kaikkea huonoa". Erkko ei olisi suurten linjojen demagogi, jollei hän osaisi jo ennakolta valmistaa laumaansa siihen, että kun kaaos tulee, hän voisi osoittaa syylliseksi jonkun toisen, päästäkseen itse kuin koira veräjästä. Suomen taloudellinen tulevaisuus on huono, mutta se on tulosta Erkon konsernin taustavaikuttajan ja sen peesaajien valinnoista. Vain Jumala voi auttaa, mutta hän ei loputtomasti auta niitä, jotka haluavat itse mennä helvettiin. Se on Jumalan tapa kunnioittaa ihmisen henkilökohtausta vapautta.

Sosialistit ovat kovasti kannattamassa "suvaitsevaisuutta". Sillä ne tarkoittavat sitä, että meidän pitäisi sietää kaikkea sitä saastaa, jotka Erkon mannekiinit lähes joka sekatavarakaupan ovella päivittäin levittävät. Itseltään ne eivät suvaitsevaisuutta vaadi. Jumalan pyhyyttä ne eivät siedä ollenkaan, ja nyt näyttää tulleen Suomessa se aika, jolloin ne lähtevät sitä hävittämään. Onhan täällä Suomessa meitä "lahkolaisia", vaikka kalvinisteja Suomessa tuskin löytyy, mutta mistä sitäkään niin tarkasti tietää. Ainakin minun on tarjottava olkapäätä ristin kantamiseen, jos Suomessa nyt sattuisi olemaan joku kalvinisti.

 

Rasismia "oikeuden" varjolla

Makedonialaisten veljesten slaavin kieltä varten 800-luvulla kehittämä kirjoitusjärjestelmä on siitä erikoinen, että sen vokaaleilla on rinnakkaisversiot niitä vokaaleja varten, jotka esiintyvät "liudentuneiden" konsonanttien jäljessä tai jos tavu alkaa j-kirjaimella. Muiden kuin slaavilaiseen kieliryhmään kuuluvien kielten kirjoittamiseen makedonialaisten kirkonmiesten kehittämät aakkoset soveltuvat erittäin huonosti, eivätkä ne häävisti sovellu slaavienkaan käyttöön. Puolalaiset, tshekit ja monet muut slaavit ovat jo aikoja sitten luopuneet kirkonmiesten "kyrillitsasta".

Joku vuosi sitten Tatarstan päätti siirtyä latinalaiseen kirjaimistoon, ensimmäisenä Venäjän Federaation suurista turkkilais-tataarilaisista kansoista. Myös monet muut Venäjän Federaation kansat ovat haaveilleet paremman kirjoitusjärjestelmän käyttöönotosta, mutta Venäjän keskushallinto on tyrmännyt ne tylysti. Pienemmät ei-slaavilaiset kansat, joita Venäjällä on noin 70, ovat jääneet Tatarstanin selän taakse katsomaan, kuinkas niiden käy, mutta ovat varmasti halukkaita vaihtamaan kirjoitusjärjestelmän heti, kun tilaisuus siihen ilmaantuu.

Venäläisen kirjoitusjärjestelmän kömpelyys on tunnustettu asia. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen tataarin kielessä siirryttiin latinalaiseen kirjoitukseen. Kahdentoista vuoden ajan tataarin kieltä kirjoitettiin latinalaisin kirjaimin, mutta sitten toveri Stalin katsoi ajan olevan kypsä kansojen ryssittämiselle, ja siirtyi pakkokyrilliikkaan. Neuvostoliiton hajottua 1991 maa oli taas sisällissodan partaalla, ja se pakotti venäläiset hetkeksi hellittämään otettaan ei-venäläisten kansojen niskasta. Nyt Putinin Venäjällä kyrillisistä kirjaimista on taas uudestaan tehty venäläisen rasismin ase.

Turkkilais-tataarilaisten kansojen vyöhyke Kiinan ja Venäjän välissä ulottuu Beringin salmesta Bosporin salmeen. Turkkilaiset vaihtoivat arabialaisen kirjaimiston latinalaiseen 1920-luvulla osana Ataturkin johdolla suoritettuja yhteiskunnan uudistuksia - ja hyvin tuloksin. Luoteis-Kiinan uiguurit saivat Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana latinalaiset kirjaimet, mutta islamilaisen papiston painostuksesta uiguurit ovat palanneet takaisin arabialaiseen kirjaimistoon. Nuoremmat uiguurit ovat kuitenkin jo huomanneet virheen, ja olisivat jo valmiit luopumaan arabialaisesta kirjoitusjärjestelmästä, joka turkkilais-tataarilaiseen uiguurin kieleen sopii yhtä huonosti, kuin kyrilliikka tataarin kieleen.

Venäjän Perustuslakituomioistuin kielsi 16.11.2004 Tatarstanin hankkeet latinalaiseen kirjaimistoon siirtymisestä. Perusteluna Venäjän Federaation perustuslakituomioistuimen puheenjohtaja Valerij Zorkin esittää, että luopuminen kyrilliikasta "saattaisi johtaa ei ainoastaan federaation yhtenäisyyden heikkenemiseen …" Joopa joo. Orjuuttajat pelkäävät orjiensa karkaavan.

Tatarstanin valtakunnanneuvoston puheenjohtaja Farid Muhamedshin kuittasi päätöksen sanomalla, että siirtyminen latinalaiseen kirjaimistoon on edessä ei ainoastaan Tatarstanissa, vaan koko Venäjällä. "Me haluamme saavuttaa eurooppalaisen elintason ja kehityksen", totesi Muhamedshin.

Latinalaiseen kirjaimistoon siirtyminen on edessä myös Azerbaitsanissa, Kazakhstanissa, Turkmenistanissa ja Uzbekistanissa. Mutta onnistuvatko ne, tai nämä muut yrityksessään, kun edes uiguurit eivät onnistuneet, vaikka saivat apua kiinalaisilta kommunisteiltakin? Edistyksen avaimet ovat Jumalalla. Kun "paha kerettiläinen" Jan Huss ohjaili tshekit latinalaisen kirjaimiston käyttöön, hän teki sen siksi, että latinalainen kirjaimisto on kiistatta paras. Tässä asiassa Huss ei siis ei eronnut yhteiskunnan parhaista uudistajista. Mutta yhdessä asiassa Huss erosi heistä: Hussilla oli takanaan Jumalan tuki. Siksi hän onnistui ilman verenvuodatusta. Pelkkä päättäväisyys ja järki eivät riittäneet silloin, eivätkä ne riitä nytkään, sillä edistyksen hintana on aina risti. Hus poltettiin roviolla, mutta mitäs siitä.

Ristin tiellä on kolme etappia: Risti, Ylösnousemus ja Elämä ja niistä vain se ensimmäinen tuntuu vähän vaikealta. Hussin tapauksessa vaikeudet olivat ehkä hieman tavallista suurempia: Hän joutui tekemään sellaisen päätöksen, joka väärinymmärrettynä tai väärinselitettynä voidaan katsoa roomalaisen kirkkolaitoksen tukemiseksi. Mutta Hussin kuolema Suuren Roomalaisen Teurastajan käsiin vie pohjan pois kaikilta sellaisilta syytöksiltä.

op/2004-11-17. Lähteenä käytetty mm. http://www.ntv.ru uutisaineistoa 16.11.2004

Ai niin. Tänään Ahtisaari penäsi radiossa, että meidän pitäisi saavuttaa Venäjän suhteissa samanlaiset asenteet, kuin Ruotsin suhteissa jo on. Aivan oikein! Myös Ruotsi harjoittaa fasismia perustuslakinsa varjolla! Muistakaa Åke Greeniä!

Lisäys 2005-06-29: Azerbaitzan on jo siirtynyt latinalaiseen kirjaimistoon.

 

Ye Xiaowen häpäisi kiinalaisia

Kokemukseni kiinalaisista ovat erittäin hyvät. Kiinalaiset ovat ystävällisiä ja rehellisiä, kunnioittavat vanhempiaan ja rakastavat lapsiaan. Olen päässyt seuraamaan kiinalaisten elämää Singaporessa ja Nanjingissa, Moskovassa ja jopa täällä Kurussa. Kiinalaiset noudattavat kohtuutta ja hymyilevät, niin että se aivan tarttuu. Monet parhaista ystävistäni ovat kiinalaisia. Mutta Mannerkiinalla on yksi ongelma: sosialismi, Keski-Euroopassa syntyneen juutalaisen rasistin Moses Hessin hengentuote, jonka tarkoituksena on tuhota ei-juutalaisten kansojen henkinen selkäranka ja saattaa kansat babylonialaisen eliitin valtaan. Sen edustaja Ye Xiaowen käväisi Kotimaan kertoman mukaan Suomessa ja häpäisi puheillaan kiinalaisia.

Joku vuosikymmen kuulimme siitä, miten Mao Ze Dong vei läpi kulttuurivallankumoukseksi kutsutun ohjelman, jonka kehittäjä Antonio Gramsci oli italialainen. Kiinassa jatkuvat kristittyjen vainot ovat osa tätä samaa ohjelmaa. Ye Xiaowen ei tunnustanut Kiinassa jatkuvia kristittyjen vainoja.

Moses Hessin punaisen katekismuksen uskonto on Kiinassa jo pitkällä. Gongchangdang-ohjelma on paljastunut paholaisen peitejärjestöksi. Kyse ei ollutkaan siitä, kuka omistaa tuotantovälineet, vaan kuka omistaa ihmiset, Jeesus vai hänen vastustajansa. Kun Kiinan kansantasavallan sosialistit sanovat Jeesuksen opetuslapsia pahoiksi lahkolaisiksi, he ovat ottaneet kantaa asiaan, johon taivaallinen kuningas varmasti vastaa omalla tavallaan. Mutta jo nyt me Jeesuksen seuraajat voimme sanoa, että Ye Xiaowenin puheet eivät ole kiinalaisen kohteliaisuuden normien mukaisia. Mahtaakohan Ye Xiaowen edes ymmärtää, että hän on eurooppalaisen imperialismin ja juutalaisen rasismin asialla?

 

Maamiinat

Maailmanvallankumous on nyt globalisaatio. Kanadan sosialistit ovat miinoittaneet Suomenkin politiikan. Kirjoitin nyt siitä, kenen lauluja Tuomioja ja Halonen laulavat. Mutta vain siksi, että Kääriäinen pelkäsi kertoa, vaikka kysyttiin. Venäjä, USA tai Kiina eivät ole luopumassa jalkaväkimiinoista, mutta tänään 2004-07-22 Jaakonsaari puhui Yleisradiossa vain siitä, että luopumalla jalkaväkimiinoista painostettaisiin USA:ta luopumaan niistä. Kaiken lisäksi Venäjä ei ole täyttänyt sitoumuksiaan edes kemiallisten aseitten hävittämisen osalta.

Maailman johtavat sotilaspoliittiset vallat lienevät jo jakaneet maailman samalla tavalla, kuin Adolf Hitler ja Josif Stalin toisen maailmansodan kynnyksellä. Tälläkin kerralla Sosialistinen Internationaali näyttää myyneen Suomen Venäjän leiriin.

 

Perutaanko Venäjän privatisaatio?

Yksityistämisen nimissä tehty omaisuuden uusjako Venäjällä oli maailmanhistorian suurin varkaus. Se tehtiin niin härskisti, että puheet sen perumisesta alkoivat heti, eli 1990-luvun alussa. Sotilaat sanoivat suoraan, että se on vain yhden yön juttu, kun mustien mersujen valta päättyy. Nyt puheet privatisaation perumisesta ovat vain vahvistuneet. Se on syy, miksi Venäjä ei tee tarkastelun kestäviä investointisuojasopimuksia ulkomaisten hallitusten kanssa.

Privatisaatiosta tehtiin rujo siksi, että se alun alkaen tehtiin poliittisen pelin työvälineeksi. Kun nyt kaadetaan Hodorkovskin öljy-yhtiötä, alkaa kuvio selvitä. Toisella puolella ovat amerikkalaiset, ja toisella puolella frankit. Ranskalaisen France's Societe Generale johtama pankkiiriliikkeiden konsortio ilmoitti Jukos-yhtiön miljardin dollarin lainojen maksujen laiminlyönneistä, mutta ei irtisanonut lainoja. Pari päivää sitten Yhdysvaltojen hallituksen (Department of State) tiedottaja Rickard Boucher kertoi Colin Powellin jo tammikuussa ottaneen asian esille Moskovassa.

Saksalaiset luotottivat Neuvostoliittoa, joka toimitti aseita arabimaihin. Velkoja on niin paljon, että Venäjä ei niitä koskaan pysty maksamaan. Nyt saksalaiset ovat muuntamassa Neuvostoliiton velkoja arvopapereiksi, jotka huutokaupataan. Nyt tarvittaisiin taas hölmöjä tai rikkaita fasisteja saksalaisten fasistien Israelin vastaisen sodan kulujen peittämiseen. Mutta todennäköistä on, että Saksan valtiollisen fasismin kulut maksaa taas veronmaksaja. Mutta suostuvatko amerikkalaiset veronmaksajat taas maksamaan eurooppalaisen fasismin kuluja?

Suomen yleisradiokin hämmensi puuroa tarjoamalla Kekkosen ajan neuvoja idän kaupan hoitoon. Entiseen tapaansa ne pitävät kuulijoitaan pilkkanaan. op/2004-07-08

 

Fasistit Internetin kimpussa

Euroopan Turvallisuus- ja Yhteistyöjärjestö OSCE järjesti 16.06-17.06.2004 propagandatilaisuuden, jossa sosialistisen demagogian asein käytiin Internetin ja vapaan kansalaisyhteiskunnan kimppuun. Hyökkäys oli naamioitu sosialististen keksintöjen puolustukseksi ja oikeutusta sille haettiin Maastrichtin sopimuksesta.

Kokouksen avauspuheen piti Michel Barnier, Ranskan ulkoministeri.

Venäjän ryhmän virallisen esitelmän piti Venäjän Federaation Turvallisuuspalvelun (FSB) toimialajohtaja, kenraali Viktor Ostrouhov, joka kokouksen osallistujille esiteltiin akateemikkona, filosofian tohtorina ja professorina. Kaikkiaan Venäjän valtuuskuntaan osallistui kaksi ulkoministeriön edustajaa, kolme FSB:n eli salaisen poliisin virkamiestä ja Anton Nosik, verkkojulkaisun Lenta.ru päätoimittaja, joka suositussa julkaisussaan www.lenta.ru paljasti lukijoilleen kokouksen luonteen.

Lisätietoja kokouksesta, kts. OSCE:n sivuilla www.osce.org tai etsi hakupalvelusta käyttäen hyväksi kokouksen nimeä "OSCE Meeting on the relationship between racist, xenofobic and anti-Semitic propaganda on the Internet and hate crimes", Paris, France.

 

EUROOPAN KELLOT SOIVAT

Le Monde kertoi Ranskan ulkoministerin Michel Barnierin sanoneen, ettei EU ole mikään juutalais-kristillinen klubi. Hetkinen, hetkinen… Klubi, klubi, annas kun mä vähän mietin. 2004-06-15/op. JAA NIIN, SEHÄN ON JAKOBIINIKLUBI! Mutta mikäs klubi se nyt olikaan se jakobiiniklubi? Nehän olivat niitä illuminateja, jotka järjestivät Ranskan vallankumouksen. William Josiah Sutton kertoo kirjassaan THE NEW AGE & ILLUMINATI jakobiineista mm. tämän:

Vallankumouksen aikana Ranska ajettiin samanlaiseen moraaliseen alennustilaan kuin Sodoma Lootin aikana. Ranskalla oli myös sama ateismin henki, kuin Egyptillä Mooseksen aikana. Sekä Sodoman (irstaus) että Egyptin (ateismi) synnit ovat myös Ilmestyskirjan 17:7-8 ennustuksessa ennustettuja. …

Ranskan Jakobiiniklubit olivat aristokraattisia terroristeja, jotka johtivat Ranskan vallankumousta, joka lähetti Ranskan kuninkaan Louis XVI giljotiinille 21. Tammikuuta 1793. Useimmat historioitsijat ovat kuitenkin jättäneet kertomatta sen, kuka oikeastaan antoi käskyt jakobiiniklubien johtajille Dantonille, Maratille ja Robespierrelle.

Kristinuskon lakkauttivat, ja Järjen tai Vapauden jumalattaren kultin aloittivat tosiasiallisesti jakobiiniklubit, vaikka se tapahtuikin Kansalliskokouksen kautta.

Nimi "Jakobiini" on johdettu sen luostarin nimestä, jota nämä aristokraattiset terroristit käyttivät punoessaan juonia kuningas Louis XVI syrjäyttämiseksi. Luostarin nimi oli Jakobiinien Dominikaaninen Luostari. Jakobiinit tunnettiin myös nimellä Perustuslain Ystävien Seura, joita nopeasti organisoitiin Ranskan jokaiseen tärkeimpään kaupunkiin. Jakobiinit olivat Ranskan rikkaimpia ja vaikutusvaltaisimpia ihmisiä. Seuran vaikutusvallan ollessa korkeimmillaan 1793-1794 jäseniä seuroissa oli 500.000…

Asian ydin on, että tämä jakobiiniklubiksi kutsuttu aristokraattinen terroristiliike, koostui toisella nimellä toimineista Ranskan illuminateista.

Euroopan perustuslain johdantoon tarjotut kaksi ideologista vaihtoehtoa ovat huonoja molemmat. Kaiken lisäksi ne ovat molemmat samaa vanhaa babylonialaista meininkiä, toinen frankkilaisen kirkon, ja toinen juutalais-saksalais-ranskalaisen sosialismin kaapuun puettuina. Kolmas vaihtoehtokin on olemassa, mutta sen varjopuolena ovat ahdas portti ja kaita tie, eivätkä sen vaihtoehdon markkinamiehet edes yritä peitellä sitä tosiasiaa, ettei poikkeamia rakkauden, elämän ja totuuden periaatteista kannata edes yrittää, jos mieli päästä perille. Voi vaikka joutua eukkulaan.

 

Janjaweed - Islam vahvasti satulassa

Kristittyjen vainot ovat jatkuneet Sudanissa kauan, tällä erää ainakin 30 vuotta. Mutta Internetin aikakaudella Saatana on menettänyt asemiaan tiedonvälityksen alalla. Islamin "uskoisten" saatananpalvelijoiden teot ovat tulleet yleiseen tietoisuuteen. Jopa EU:n oli mukana YK:n ihmisoikeuksien komissiossa puoltamassa 23.04.2004 hyväksyttyä lauselmaa, jossa ilmaistiin "vakava huolestuminen" Sudanin islamilaisten terroristien teoista. Sudania ei kuitenkaan tuomittu, sillä eihän YK tai EU voi tehdä mitään sellaista, joka voitaisiin tulkita avunannoksi "kristityille" tai "juutalais-kristilliselle klubille".

 

Jerusalemin valloitus, Napoleon ja Javier Solana

Jeesus on Johtaja. Kaikki Jeesuksen paikalle pyrkivät vallantavoittelijat pyrkivät valloittamaan Jerusalemin. Islam syntyi siitä, että Arabian juutalaiset liittoutuivat Muhammedin kanssa ja valloittivat Jerusalemin. Paavi valloitti Jerusalemin. Mongoolit pääsivät lähelle, mutta Jerusalem jäi valloittamatta. Turkkilaiset valloittivat Jerusalemin.

Ranskan vallankumouksen järjestäneet salaseurat alkoivat maailmanvalloituksensa noin 200 vuotta sitten. Kun Ranska valmisteli Tolousen satamassa valtavaa laivastoa, maailmalla kyseltiin pelokkaina, että minneköhän ne mahtaa olla lähdössä. Jerusalemiin tietysti. Kesällä 1798 Egyptiin saapui 34.000 miestä neljälläsadalla laivalla. Seuraavan vuoden maaliskuussa (07.03.1799) vallattiin Jaffa, kun puolustajat, noin 3000 miestä antautuivat. Maailman valkeudeksi mainostetun vallankumouksen sotaherra tapatutti valtaosan vangeistaan hietikolle meren rantaan.

Salaseurojen kätyri Napoleon julisti "Vetoomuksen Afrikan ja Aasian hebrealaisille", että nämä palaisivat Israeliin. Napoleonin julistuksesta alkaa Sionismin kausi.

Englantilaiset ja perääntyvät egyptiläiset tekivät tyhjäksi salaseurojen ensimmäisen yrityksen. Nelsonin laivasto upotti ranskalaisten sotalaivoista noin kymmenen, eivätkä jäljelle jääneet kaksi enää sodankäyntiin riittäneet. Kun lisäksi Akkon valloitus epäonnistui, joutui Napoleon palaamaan Ranskaan kuin salaa. Armeijan rippeet palasivat myöhemmin nöyryyttävästi englantilaisilla sotalaivoilla.

Ranskaan palattuaan Napoleon ryhtyi valloittamaan muuta maailmaa. Hän sai valtaansa suurimman osan Eurooppaa, mutta Englanti jäi valloittamatta. Englantilaisessa maailmassa salaseurat joutuivat vielä pitkään pitämään aikeensa salassa, mutta Manner-Euroopassa Napoleonin hankkeilla oli mitä parempi menestys. Nyt tilanne on jo toinen. Englantikin on liittynyt Euroopan yhteisöön ja Yhdistyneisiin kansakuntiin. Vain Jerusalem puuttuu, ja siksi EU ja YK raivoavat sitä vastaan.

Raamatun ennustuksia on tulkittu siten, että "tämän maailman ruhtinaan" onnistuisi saada Jerusalem hallintaansa muutaman vuoden ajaksi "valerauhan" aikana. Valerauhan aikana alkaa hirvittävän valtiollisen terrorin kausi, joka loppuu vasta, kun Jeesus saapuu ja lopettaa pelin.

Vaikka Israelin paluu on alkujaan Ranskan vallankumouksen - pääasiassa juutalaisten - isien hengentuote, Jumala käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa. Tämän maailman ruhtinaan joukot, joiden piti olla luopuneen Israelin tuki ja turva, hyökkäävät Israelia vastaan, voittavat sen, mutta silloin, äärimmäisen epätoivon hetkellä Israel "katsoo häneen, jonka he ovat lävistäneet".

Kun Javier Solana vuoden 1995 marraskuussa nousi maailmanpolitiikan kärkipaikoille, kukaan ei näyttänyt huomaavan, mihin tämä marksilainen fysiikan professori ensimmäiseksi ryhtyi. Saattoihan se tuntua hienolta nousta NATO:n johtajaksi tai päästä EU:n "kakkosmieheksi" Romano ProDi selän taakse kuten sosialismin käsikirjat politrukin tehtävät määrittelevät, mutta se ei ole pääasia. Javier Solana lähti jatkamaan Napoleonin työtä - viemään sosialistista rauhaa Israeliin.

 

YK:n ihmisoikeuskomissio hyväksyi kansanmurhan

Torstaina 15.04.2004 Yhdistyneitten kansakuntain ihmisoikeuskomissio (UN Commission on Human Rights) hyväksyi kansanmurhan Tshetsheniassa. Koska kansanmurhan hyväksyminen tapahtui äänestämällä, on kyse demokratiasta. YK:n demokratiasta antaman esimerkin valossa demokratia on Saatanasta. Murhaa tai kansanmurhaa ei voida hyväksyä äänestämällä, sillä se on Lain vastaista. Uskovien on syytä tehdä YK:n ja heidän kätyreittensä toimista omat johtopäätöksensä, myös silloin, kun "omat" suomalaiset poliitikot ovat vaatimassa YK:lle lisää vaikutusvaltaa.

 

Pyhän Hengen täyteys

Heinolan luterilaisessa lahkossa on nähtävästi ollut uskova pappi, koskapa rippikoulussa lapset puhuivat kielillä. Kappalainen Vesa Ranta sai heti hatkat rippikoulusta. Siinä on hyvä opetus niille uskoville, jotka vielä luulevat, että heidän paikkansa on lahkossa. Muistattehan, miten kävi karismaattisen Teppäsniityn herätyksen, kun Paavo Ruotsalainen rupesi kaveeraamaan pappien kanssa! Paavon omat tyttäret vielä puhuivat kielillä, mutta Malmbergin puheet olivat jo samanlaisia, kuin sillä kuuluisalla Lutherilla aikoinaan. /2004-04-04

 

Huivi ja Ranskan vallankumous

 

YK taas Internetin kimpussa

Genevessä YK taistelujärjestöineen järjestää 10-12. joulukuuta 2003 kokouksen, johon odotetaan noin 50 maan valtiollista johtoa. Kokouksella pyritään Internetin kaappaukseen. Internet on yksityisten yritysten hallussa oleva tietoverkko, joka on osoittautunut tehokkaaksi välineeksi valtiollista terrorismia vastaan. Se on myös johtava vapaan tiedonvälityksen kanava maailmassa.

Internetin joutuminen YK:n valtaan olisi taas aimo askel Saatanan pyrkimyksissä alistaa maailman poliittinen järjestelmä kokonaan valtaansa.

 

VAARALLISTA PELIÄ

Sosialistit pystyivät naruttamaan venäläisiä yli 70 vuotta, mutta jo Breshnevin aikana ne, jotka eivät vielä olleet vaipuneet kuolettavaan välinpitämättömyyteen, näkivät Venäjän ainoaksi pelastukseksi kapinan ja kaikkien juutalaisten ja sosialistien tappamisen. Hädän hetkellä sosialistit tekivät muutaman silmänkääntötempun, "antoivat löysää", jota nyt keritään takaisin.

Vaikka sosialistit vain vaivoin välttivät kansan koston - Gorba saarnasi päivät pitkät sitä, että ongelmia ei ratkaista kadulla - he jatkoivat uhkapeliä. Kymmenessä vuodessa entiset sosialistijohtajat olivat naamioituneet kapitalisteiksi, eivätkä vaan naamioituneet, vaan kähmineet entisen "valtion omaisuuden" omiin taskuihinsa. Temppu tehtiin kätevästi: Otettiin "valtiolta" lainaa ja ostettiin sillä osakkeet ja privatisointivoutserit. Kun rahan arvo putosi pitkälle alle tuhannesosaan entisestä arvostaan, lainat maksettiin pois. Konstin olisi osannut periaatteessa kuka tahansa, mutta lainan saamisessa tarvittiin suhteita ja kuulumista sisäpiiriin. Se joukko, jonka Neuvostoliiton kaaduttua olisi kuulunut olla syytettynä sotaoikeudessa, pullahti taas pinnalle.

Putin ja Hodorkovski hämmentävät samaa pataa ja syövät samasta padasta. Kansa on niin lyöty, ettei se pysty peliä sekoittamaan. Mutta armeija pystyy. Mutta pystyykö sekään muuhun kuin hämmentämään sitä, on jo eri asia. Pelin luonne on ollut Venäjän armeijan tiedossa kaiken aikaa. Jo 1990 minäkin kuulin omin korvin: "Kommunistinen puolue käy kommunismin vastaista taistelua Kommunistisen puolueen keskuskomitean nerokkaan (ven. "geniaalisen") johdon alaisuudessa". Kertoja ei ehkä huomannut, että ohjelman laatija saattaa silti olla muualla kuin Moskovassa.

Se, että Venäjän kansalla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa tapahtumain kulkuun, saattaa olla virheluulo. Paineet mennä kaduille kasvavat. Sitäkin mahdollisuutta vastaan illuminatit ovat jo varautuneet väittämällä, että silloin mahdollisesti syntyvät juutalaisten vainot ovat antisemitismiä. Mutta siitähän ei ole kyse. Neuvostoliiton hajotessa sosialisteja ei tuomittu missään oikeuslaitoksessa, ja jos kansa ottaa vallan käsiinsä, sen viha kohdistuu sitä terrorisoivaan valtakoneistoon, ja siinä juutalaisilla on huomattava osa. Osaako raivostunut kansa sitten valita vihansa kohteen oikeudenmukaisesti, on jo toinen juttu. Mutta mahdollisuus oikeudenmukaiseen välienselvittelyyn on jo lipunut pois maan nykyiseltä hallitukselta.

 

FÜHRER TULEE

Eukkujen taustavaikuttajat painostavat Euroopan pieniä maita suostumaan vahvaan presidenttiin. Sääli hölmöjä, jotka menivät fasistien lankaan. Führer tulee, vaikka hämäyksen vuoksi vaisuja vastustavia mielipiteitä esitetäänkin julkisesti.

 

VARSOVAN LIITTO UUDISTUU

NATO perustettiin vastustamaan fasismin valtaa Euroopassa. Sodissa köyhtyneet eurooppalaiset fasistit joutuivat nöyrtymään siihen, että Amerikan Yhdysvallat auttoivat "eurooppalaisen maailmankatsomuksen" hävittämät kansat jaloilleen. Eikä vain yhden kerran. Jenkit tekivät sen ensimmäisen maailmansodan jälkeen, tekivät sen toisen maailmansodan jälkeen ja nyt ne laittavat kuntoon kommunismin hävittämää Eurooppaa. Fasistille toisen maailmansodan jälkeinen kausi on ollut nöyryyttävää, mutta selkärangaton kun on, ei käärme ole nöyrtynyt.

Jenkit ovat pyrkineet auttamaan muitakin. Kun fasistit hyökkäsivät Koreaan, saatiin Etelä-Korea säästymään amerikkalaisen avun turvin. Etelä-Vietnamissa se ei onnistunut. Koko Vietnamille kävi yhtä huonosti kuin Pohjois-Korean. Kun ranskalaisten fasistien kouluttamat terroristit ottivat vallan Kamputseassa, amerikkalaiset eivät tulleetkaan apuun. Tuloksena oli se, että fasistit panivat pari miljoonaa kamputsealaista maalaisliittoon ja kallot kekoon.

Lähi-Idästä tuli Euroopan fasistien ja jenkkien välisen sodan taistelutanner. Fasistit ovat kaataneet Libanonin ja Persian hallitukset. Turkin ajaminen kaaoksen kautta fasismin syliin ei onnistunut. Saksa, Ranska ja Venäjä ovat rahastaneet raa'asti arabien öljymiljoonia, lietsomalla niitä Israelia vastaan. Euroopan Unioni tukee PLO nimistä terroristijärjestöä, Amerikan Yhdysvallat Israelin hallitusta.

Euroopan ja Yhdysvaltojen sota on ollut tosiasia jo vuosikymmenet - ja sen ideologiset juuret ovat sitäkin vanhempia. Eurooppa sääti Speyerin valtiopäivillä 1529 lain, jossa kaikki uskovat määrättiin tapettaviksi. Uskovat "kerettiläiset" pakenivat Atlantin taa, ja loivat moniarvoisen yhteiskunnan, yhteiskunnan, jossa on sekä pahaa että hyvää. Euroopan filosofit Spinoza, Weishaupt ja Hegel kohottivat valtion jumalaksi ja tekivät jumalastaan totalitäärisen valtion.

Eurooppalaiset fasistit eivät ole tyytyväisiä NATOON, koska Nato on estänyt Venäjän Fasisteja liittymästä Belgian, Saksan, Ranskan ja Luxemburgin fasisteihin ja pääsemästä maailman herraksi. Eurooppalaiset fasistit ovat suuttuneet myös Englannille, joka hajoittaa fasistien arabirintamaa. Kun kaiken lisäksi muutamat entisen Varsovan liiton maat ovat ryhtyneet vastustelemaan fasistien aikeita, ovat Euroopan johtavat fasistit perustamassa uutta sotilasliittoa lauantaina 29.03.2003 Belgian, Saksan, Ranskan ja Luxemburgin aloitteesta.

Amerikkalaiset ovat tunnetusti naiiveja. Ensin ne syöttävät käärmettä, ja sitten kun se puree, ne yrittävät ruokkia käärmettä dollareilla, ettei se purisi.

Jeesus ei koskaan olisi syöttänyt käärmettä. Hän ei yrittänytkään pelastaa käärmettä, vaan sen vallassa olevat ihmiset. Yhdysvaltojen heikkous on juuri sen epäjohdonmukaisuudessa. Veljeillessään Saudi-Arabian ja Iranin kanssa jenkit eivät koskaan puuttuneet Saudien ja Iranin rasismiin. Iranin kristityt eivät saaneet tukea hankkeilleen saada raamattuja ja oikeudenmukainen asema maassaan. Amerikkalaiset ovat olleet eurooppalaisten kaltaisia myös suhteessaan Pakistaniin, hyvin tietäen, kuinka Pakistanin kristittyä vähemmistöä kohdellaan. Irakista jenkit ovat ottaneet vastaan kristittyjä pakolaisiksi, ja se on jo jotakin.

2003-03-27

PS: Siitä näyttääkin tulevan "puolustusydin", eli jonkinlaiset Ranskan ja Saksan SS-joukot, joilla rimpuilevia jäsenmaita tuhotaan.

 

2004-01-19

MOOSEKSEN LAKI

Mooseksen laki "silmä silmästä, hammas hampaasta" on hyvä. Sen perusteella me voimme tehdä oikeudenmukaiset päätökset siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Venäläiset ovat hävittäneet Groznyin, Tsetsenian eli Ickerian pääkaupungin. Mooseksen vaa'alla punnittuna tsetseeneillä on oikeus hävittää venäläisten pääkaupunki Moskova.

Jeesus oli parhaillaan antamassa opetusta aiheesta "ajan merkit", kun hänelle kerrottiin uutisia Galilean terroristeista. Luukas kertoo asiat näin:

Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."

Aikaansa seuraavana ja ajan merkkejä seuraavana ihmisenä Jeesus kertoi samalla myös toisesta tapauksesta, jonka ihmiset olivat ymmärtäneet väärin.

"Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta (oik.: muuta mieltänne), niin samoin te kaikki hukutte."

(Kts. Evankeliumi Luukkaan mukaan, 13:1-5).

Jumala kyllä pitää oikeudenmukaisuudesta huolen. Ne, jotka hävittivät kaupungin, häviävät itse. Sinun pitää vain pitää huoli siitä, että sinä et kuulu hävitettävien joukkoon, vaan "teet parannuksen", eli suoritat ajatusmaailmasi perusremontin, "metanoia", kuten kreikkalainen lähdeteksti sanoo.

Jos sinä et vielä ymmärtänyt, miksi Jeesus niin äkkiä siirtyi terrorismin maailmasta ajatusmaailman puolelle, niin ajatteleppa sitä Sergei Jaztreb Zhemskin lausuntoa, jonka mukaan venäläiset eivät ole löytäneet tsetseenien puolelta ketään, jonka kanssa he voisivat neuvotella.

Maailman haukoilla on saatanan muisti. Ne eivät muista, että ne tappoivat itse Dzohar Dudajevin, kunnian miehen, joka oli niin lapsellinen, että ryhtyi neuvottelemaan saatanan kanssa. Kunnian miehet ovat joskus sellaisia, lapsellisia, mutta sille on syynsä. Kunnian miehille on vaikea uskoa, että joku toinen saattaisi olla saatana ja vailla vähäisintäkään kunnian tuntoa. Dzohar Dudajev oli Tarton lähistöllä Venäläisen miehitysvallan varuskunnan komentajana, kun hän sai Moskovasta käskyn ajaa tankeillaan Tallinnaan kukistamaan aseistamattomien mielenosoittajien joukkoja. Dzohar Dudajev kieltäytyi ja se merkitsi hänen uransa loppua Neuvostoliiton armeijassa. Hänestä tuli kuitenkin Ickerian presidentti. Kun Venäjä hyökkäsi Ickeriaan, venäläiset kutsuivat Dudajevin neuvottelemaan rauhasta. Hänen neuvotelleessaan venäläisten kanssa piilopaikastaan, venäläiset suuntasivat raketin kännykän signaalia kohti ja tappoivat rauhanneuvottelijan.

Sergei Jaztreb Zhemskin ajatuksenjuoksu on juuri sitä, minkä hylkäämistä Jeesus vaatii. Jeesus on Herra. Hän varoittaa, että "ellette tee parannusta, te kaikki hukutte". Kysymys ei ole leikistä, eikä edes uskonnosta. Oikeudenmukaisuuden periaate on yhä voimassa, vaikka Jumala antaakin armon sille, joka antautuu hänelle ja luopuu maailman haukkojen toimintamalleista. Jeesus sanoo: "Millä mitalla te mittaatte, sillä mitalla teillekin mitataan". Kun lähdet hävittämään toisen kansan pääkaupunkia, pidä aina mielessä, että "mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää". Sinä olet syyllinen myös niihin tekoihin, jotka sinä hyväksyt, esimerkiksi äänestämällä.

Kun olet päässyt ajatusmaailmasi perusremontissa jonkinlaiseen alkuun, huomaat, että sinä voit tehdä kyllä paremmin, kuin oikeudenmukaisuus vaatii. Jumalan kansa ei tuomitse tsetseenejä eikä venäläisiä, sillä heidän tekonsa ovat jo heidät tuominneet. Me esitämme heille Kristuksen vaatimukset täydellisestä antautumisesta. Vain ne tsetseenit ja venäläiset ovat voittajia, jotka tunnustavat Jeesuksen presidentikseen ja noudattavat hänen lakiaan. Eikä siihen muilla ole nokan koputtamista.

 

FASISMI NÜRNBERGIN JÄLKEEN

Fasismi ei päättynyt Nürnbergin oikeudenkäynnin päättyessä 1949. Saksan fasismia se hankaloitti, mutta pian siihenkin löytyi kiertotie. Kansainvälinen fasismi oli perustanut Israelin valtion, johon juutalaisia ryhdyttiin keräämään arabien tapettavaksi. Maa tehtiin tarkoituksella niin pieneksi, ettei sitä voitaisi puolustaa.

Arabit aloittivat sodan 1948, mutta hävisivät. Mutta ei hätää. Kansainvälinen fasismi tuli apuun. Venäjä toimitti aseita arabeille ja Egyptin fellaheille. Ja propaganda-apua tuli kaikkialta, missä vain fasisteja löytyi.

Euroopan fasistien käpäliä syyhytti, mutta he eivät uskaltaneet vielä julkisesti rientää arabien avuksi. Fasismilla oli paha kaiku jopa Euroopassa, fasismin kotimaassa. Pälkähästä päästiin siten, että vaihdettiin fasismin nimeä. Siitä tuli antisionismi. Antisionismin nimissä Saksan ja Venäjän fasistit löysivät toisensa maailman kaikkien fasistien hymistessä hyväksyvästi.

Antisionisteilla (lue: Fasisteilla) oli kuitenkin yksi pulma. Vähän rahaa. Mutta ei hätää. Saksa lainasi Venäjän antisionisteille (lue: fasisteille) rahaa ja paljon. Rahalla saatiin tolkuttomasti tankkeja ja lentokoneita Israelin rajalle. Mutta raha ei auttanut. Israelin joukot tuhosivat Saksan markoilla rakennetut tankit Siinain erämaassa ja Golanin kukkuloilla mennen tullen.

Ja lentokoneita. Siihen aikaan, vuonna 1967, Oy AGA Ab teki televisioita Vallilassa, Kumpulantie 13. Aamukahdeksalta seisoin tuotantolinjan takana virittämässä Tallinnan ääntä televisioon, kun kuvaruutuun ilmestyi Neuvostoliiton ulkoministeri. Rupesi miekkonen puhumaan, että Yhdysvaltojen ja Englannin ilmavoimat ovat hyökänneet Egyptin kimppuun. Se väitti, että ankaria ilmataisteluja käydään. Mutta valehteli. Israelin ilmavoimat olivat jo ennen kuutta aamulla tuhonneet Egyptin lentoaseen kotikentilleen. Englantilaisia tai amerikkalaisia koneita surraili vain fasistien päässä.

Neuvostoliitolla ei koskaan ollut rahaa maksaa Saksalle velkojaan, eikä se kai ollut tarkoituskaan.

Kun Saksassa kevättalvella 2002 oli sopivasti sosialistinen hallitus, kävi Venäjän presidentti vastaanottamassa taas yhden ilmoituksen siitä, että velkoja on kirjattu pois niin ja niin paljon. Tähtitieteellisistä summista oli kysymys, ja yksi tietotoimisto kirjoitti, että maksettavaksi jäi 8 prosenttia velan arvosta. Toinen tietotoimisto kertoi 1400 miljoonasta eurosta. Olisikohan se Sonera-kauppa ollut jonkinlainen kolehti yhteiseen haaviin?

Fasismin saatanallinen luonne näkyy siinä, että se ajaa Euroopan vaikka sotaan, jos vain juutalaista verta on mahdollisuus vuodattaa. Sota on jo syttynyt. Euroopan Unioni tukee arabeja ja Yhdysvallat Israelia. Pelin luonteeseen kuuluu, että fasistit nimittelevät fasisteiksi niitä, jotka eivät suostu tanssimaan fasistien pillin mukaan. Sillä konstilla voitettiin Saksan vaalit ja sillä konstilla tehdään Suomessa uutta pääministeriä.

Euroopan Unionin maat ovat ottaneet vastaan terroristeja. Se on sitä pakolaispolitiikkaa. Euroopan Unionin maiden pakolaispolitiikka on erilaista kuin Yhdysvaltojen pakolaispolitiikka. Yhdysvallat on ottanut vastaan noin 25.000 Neuvostoliitossa vainottua helluntailaista ja baptistia, mutta Euroopan unionin maahantuomat pakolaiset ovat valittu toisin perustein ja toisella tyylillä. Ne Euroopan maiden vastaanottamat pakolaiset, joista minulla on tietoa, ovat jonkinlainen "einsatzgruppe", jolla "puhdistukset" voidaan aloittaa.

Turkki on joutunut pahasti EU:n hampaisiin, koska se ei ole suostunut tappamaan, raiskaamaan ja karkoittamaan juutalaisia. Turkki noudattaa ihmisoikeuksien periaatteita. Se myös pitää kurissa Kurdistanin sosialistisen työväenpuolueen joukkoja, joten Euroopan fasisteilla on syytä, miksi olla katkeria Turkille. Euroopan sosialistit muistavat vielä kauan sen, kuinka Turkin kaataminen terrorismin avulla päättyi sotilasvallankaappaukseen ja terroristien kansainvaellukseen kohti eurooppalaisten veljespuolueiden hallitsemia maita.

Mutta onhan Euroopan fasisteilla voittojakin. Saivat Persian shaahin kaadettua, niin että 70.000 juutalaisen oli lähdettävä maasta. Ylikansoitettu Israel otti pakolaiset vastaan. Olisiko EU ottanut? Auttoiko fasistien maailmanliitto? Lähettikö YK avustuksia pakolaisille?

Tutkin kesällä 2002 muutamia oppikirjoja, joita peruskoululaiset joutuvat lukemaan. Niistä erityisesti Otavan HORISONTTI ja Kirjapajan USKONTO 7 nostivat tukan pystyyn. Sellaisten kirjojen käyttö pakollisessa koulussa ei olisi mahdollista, jos maassa olisi muu, kuin fasistihallitus. Koululaisia indoktrinoidaan vauhdilla.

Suomalaisten poliitikkojen yhteydet Itä-Saksan salaisen poliisin kanssa on kuuma pala Suomen fasisteille. Lehdistö on hermostunut toden teolla. Fasistien pelkona on, että kaikki se, josta kansa vain uumoilee, paljastuu kaikessa karmeudessaan. Kyllä se kerran paljastuukin - joko ajoissa tai sitten, kun sinua jo viedään jalat edellä luukusta sisään.

2002-10-07

 

RUOTSI KOHTI TÄYTTÄ FASISMIA

Raamatun mukaan maailmassa tapahtuu kahdensuuntaista muutosta: Pyhä pyhittyy edelleen ja saastainen saastuu edelleen. Lähtökohta on kaikilla sama, eläimellinen luonto. Jumalan armosta ihmisellä on mahdollisuus muuttua parempaan, tai jäädä sen kehityksen ulkopuolelle. Jumalan armon hyljänneille ihmisille on Raamatun analyysin mukaan käynyt seuraavasti:


Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.

Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

Paavalin kirjeestä Roomalaisille, luku 1, jakeet 22-32.

Viikolla 23, kesäkuussa vuonna 2002, Ruotsin valtion poliittiset edustajat äänestivät 56 prosentin enemmistön turvin läpi perustuslain muutoksen, jossa Paavalin analyysi ihmisluonnosta kriminalisoidaan, jonka jälkeen valtio voi lain turvin vainota niitä, jotka vielä kannattavat Paavalin ihmiskäsitystä. Perustuslain vastaisesta lausunnosta langetettava vankeusrangaistus on neljästä kuuteen kuukauteen.

Ruotsista on tullut diktatuurivaltio. Saatananpalvojat ymmärtävät demokratiat niin, että jos valta saadaan, voidaan kunniallisille ihmisille, vallan kriitikoille tai vastustajille tehdä mitä vain. Näin käytettynä demokratia on diktatuurin väline ja perustuslaki totalitäärisen paholaisenvallan tukipilari.

Diktatuurin luonne määräytyy vallassaolevan ideologian mukaan. Ruotsissa valta on sosialisteilla ja edistyksellisillä piilososialisteilla. Heidän ajamansa kehityksen suunnan sanelivat heidän päämiehensä palvelijat - paavit, Luther, Weishaupt, Hess, Marx ja Engels.

Adam Weishauptin, Moses Hessin ja Karl Marxin ohjelmaan kuuluvat:

Ruotsin valtapäivälaitos on valjastanut peräsuoleen syttyneen kiiman osaksi Weishauptilaista ohjelmaa. Ruotsin valtiopäivälaitoksen sosialistit ja edistykselliset piilososialistit ovat päämiehensä Saatanan asialla, tuhoamassa luonnollista perhe-elämää. Mutta perhe-elämän tuhoaminen ja kaikkien naisten tekeminen huoriksi on vain osa tätä pyrkimystä. Lopullinen päämäärä on antikristuksen valta, Helvetillinen fasistinen diktatuuri, Weishauptilaisen ohjelman täyttymys. Mutta se ei ole kaikki. Raamatun mukaan myös pyhien luku täyttyy, ja silloin tulee Jumalan valtakunta ja kansojen tuomio. Kaikki saavat tekojensa mukaan, paitsi pyhät, jotka ovat valinneet toisen kehityssuunnan.

2002-06-16

 

EU haisee sodalle

Huhtikuun alussa Eurooppa alkoi massiivisen kampanjan Israelia vastaan. Lukuisat Euroopan yhteisön maiden edustajat esittivät kilvan Israelin vastaisia lausuntoja ja Israeliin lähetettiin EU:n viralliset edustajat. Paavi hyökkäsi Israelia vastaan. Kiihotettu kansa ryhtyi jo polttelemaan synagoogia. Ja siinä Euroopalla onkin pitkät perinteet.

Euroopalla on kammottava historia erityisesti kristittyjen ja juutalaisten vainojen järjestäjänä. Vainot ovat onnistuneet erittäin hyvin. Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan vuonna 1529 säätämällä lailla kristikunta tuhottiin Euroopasta ja 1900-luvulla myös juutalaiset hävitettiin. Tiedotusvälineet ovat ylläpitäneet juutalaisvihaa Euroopassa, ja nyt on ilmeisesti tullut vaihe, jolloin rahvasta viedään taas sotaan.

Juutalaisia on jäljellä Venäjällä, Israelissa ja Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa. Israelista on tehty ghetto, jossa Euroopan poliittisella tuella jatketaan Adolf Hitlerin elämäntyötä. Venäjällä presidentti Putin on pitänyt juutalaisvihan aisoissa, vaikka siellä siihen olisi aihettakin - sekaantuihan suuri määrä juutalaisia sosialisteja maan hävittämiseen vuosina 1917-1991. Amerikoissa juutalaisia ei ole vainottu, eivätkä juutalaisvainot ole saaneet myöskään kristittyjen hyväksyntää. Kaiken lisäksi katolinen kirkko ei tällä hetkellä ole kovin hyvässä maineessa Amerikan Yhdysvalloissa.

Suomen Tasavallan presidentti Halonen vaati 2002-04-04 taistelevien osapuolten pysäyttämistä ja kertoi lähtevänsä Amerikan Yhdysvaltoihin tapaamaan Bushia. Suursota syntyy juuri siitä, että lähdetään pysäyttämään jotakin epäsopuista joukkoa toisen taistelevan puolen avuksi.

Amerikka on kantona kaskessa. Eurooppa, kirkko ja muslimimaailma eivät koskaan ole estelleet juutalaisten tappamista. Jos ja kun USA saadaan mukaan, voidaan toteuttaa PLO:n perustajan, Ahmed Shukairyn sana "Juutalaiset mereen" ilman pelkoa suursodasta.

Euroopan unionin johtajat ovat nyt jo kolme päivää kampanjoineet USA:ta vastaan. Erilaisin sanamuodoin Euroopan poliittiset johtajat ja edistyksellinen lehdistö on 02-04.04.2002 julistaneet: "USA on epäonnistunut rauhan aikaansaamisessa, ja nyt on muiden puututtava peliin". Rintama on jo muodostunut. Euroopan Unionin lisäksi hyökkääjien eturintamaan kuuluvat useimmat muslimimaat; Venäjä ei ole julkisuudessa esittänyt selvää kantaa, mutta on kuitenkin esiintynyt Euroopan rinnalla, esimerkiksi Madridissa 02.04.2002. Venäjällä on kuitenkin tapa vaihtaa puolta nopeasti: Euroopan hyökätessä se saattaakin liittyä USA:n leiriin.

2002-04-04

 

Jean-Marie Le Pen

Suomen Yleisradion tapa uutisoida Ranskan presidentinvaalit oli hyvin informoiva - yleisradion suhteen. Äärioikeistolaiseksi luokiteltu mies ei hyväksynyt euroa, Euroopan Unionia eikä vasemmiston käyttämille terroristeille myönnettäviä oleskelulupia. Jos tämä olisi äärioikeistoa, toivoisin sille hyvää jatkoa. Mutta valitettavasti asia ei ole näin yksinkertainen. Le-Penin takana seisoo katolinen kirkko. Siis suo siellä, vetelä täällä.

 

Kuntaliiton Parjanne

Kuntaliiton Parjanne sai 06.05.2002 äänensä kuuluviin, koska hänen lausumansa maahanmuuttajista vastaavat oikeaoppista sosialistista propagandaa. Parjanteen mukaan Pohjolassa maahanmuuttajat valitaan humaanisin perustein, mutta Amerikka valitsee ammattitaitoista väkeä, ilmeisen itsekkäin perustein siis.

Kumma kyllä, minun tietooni tulleet tapaukset eivät tue Parjanteen väittämää. Ne Pohjolaan tulleet pakolaiset, jotka minun tiedossani ovat, ovat olleet terroristeja. Ehkä minun ja Parjanteen käsitys humanismista ovat eri planeetalta, mene ja tiedä. Tunnen myös suuren joukon Amerikan Yhdysvaltoihin muuttaneita ihmisiä. Yksin Nahodkaan, Tyynen meren rannikolle, kerääntyi satoja uskovia eri puolelta Siperiaa odottamaan Amerikkaan pääsyä ja pääsi myös. Tämä vankileirielämän kauhuja kokenut kansa ei ollut mitään superteknologian guruja, paremminkin päinvastoin. Myös Ukrainan Tsernovtsyn tutuistani muutama sata asuu nyt Portlandissa. Suuri osa heistä oli jo muuttaessaan niin vanhoja, että heidän toimeentulonsa tulee mitä todennäköisemmin aina olemaan Welfare-järjestelmän varassa.

Suomi ei ottanut vainottuja uskovia vastaan Neuvostoliitosta. Eduskunta jopa laati lain, joka esti Raamattujen painattamisen Suomessa vainotuille uskoville. Parjanteen propaganda saattaa siis olla demokraattista, mutta totta se ei ole.

 

Siperian opetukset ja Pim Fortuyn

Venäjän edistyksellinen vasemmisto kävi 1900-luvun alussa pitkään terroristikampanjaa Venäjän kansaa vastaan, mutta lopulta se sai vallan käsiinsä. Ja kun valta oli saatu, niin sitten ruvettiin tappamaan vielä enemmän. Viisikymmentä seitsemän miljoonaa, laskeskelevat venäläiset itse.

Hyvin menestyneen hollantilaisen poliitikon murha 06.05.2002 ei juuri eroa Venäjällä ennen vallankumousta harjoitetusta terrorismista. Pim Fortuyn ammuttiin, koska hänellä oli kannatusta.

Tavalliseen tapaan vasemmistolaiset nyt kilvan vakuuttelevat, että kauheaa, pöyristyttävää. Odottakaas muutama vuosi, niin niitten kirjoissa kehutaan murhaajaa edistykselliseksi vallankumouksen esitaistelijaksi, aikaansa edellä eläneeksi neroksi, avantgardiksi jne.

 

Eivätkö Suomen yrittäjät tunne ajan merkkejä?

Elinkeinoelämän järjestöt kummastelivat 07.05.2002 hallituksen esitystä, jonka mukaan yhtiö voitaisiin tuomita työturvallisuusrikoksesta 850.000 Euron sakkoon. Yrittäjät olivat sentään panneet sentään merkille, että oikeusministeriö oli valmistellut lakiehdotuksen salassa.

No, eikö vieläkään yrittäjillä ala raksuttaa. Vai ettekö te ole koskaan kuulleet, että "meillä olisi paljon opittavaa Neuvostoliitosta? Oikeusministeriö nimittäin on ottanut Neuvostoliiton opit. Neuvostoliiton perustajat likvidoivat kokonaisia kansanryhmiä, muun muassa kaikki yksityiset maanviljelijät, laillisesti. Ensin annettiin sellaiset lait, joita ei voinut täyttää. Sitten pyssymiehet hoitivat loput aivan kunniallisen tuntuisesti, tai ainakin laillisesti.

On suuri aika huomata 1930-luvun Venäjän ja Suomen 2000-luvun lainsäädäntötyön yhtäläisyydet. Jollette tiedä, kysykää asiantuntijalta. Yritysjohtajan jos kenkään pitäisi tietää, kuka on asiantuntija, kuka ei. Väärien asiantuntijoiden käytöstä seuraa varma tuho. Pitäkää nyt mielessä, miten kävi kymmenen miljoonan pientalopojan! Suurmaanomistajat selvisivät vähemmällä, heillä oli varaa muuttaa pois ajoissa.

 

Hätäistunto

Tänään, 07.05.2002 YK:n yleiskokous aloitti hätäistunnon. Eteläafrikkalainen Dumisani Kumalo ei tykännyt siitä, että Israel ei kunnioittanut YK:n arvovaltaa. Se onkin ongelma, sillä kunnioitus joko ansaitaan rehellisyydellä, tai saavutetaan tämän maailman tapaan sotimalla menestyksekkäästi. Rehellisyydellä YK ei ole kunnioitusta ansainnut, jäljellä on siis sota tai muu terrori ainoana vaihtoehtona "kunnioituksen" saamiseksi.

Katso myös:

Faarao, Mooses ja uusi uskonnonvapauslaki 2002-12-27

Uskovien vainoista Putinin Venäjällä 2002-12-19

Takaisin Osmon kotisivulle