Kristittyjä on vainottu Sudanissa tällä erää kymmenien vuosien ajan saatanan ylläpitämän uutispimennon suojissa. Uskovien keskuudessakin vain Rickhardt Wurmbrandin perustama Marttyyrien ääni on aika ajoin kertonut siitä, mitä Sudanissa tapahtuu. Mutta keväällä 2004 Saatana muutti taktiikkaansa. Kun nyt kaikki torvet ovat täynnänsä Sudania, niin siihen täytyy olla jokin syy. Mikähän se syy mahtaisi olla?

Kuru, Finland

2004-06-13, täydennetty 2005-01-02

Hieman yli sata vuotta sitten Walter Gowans, Rowland Bingham, Thomas Kent saapuivat Lagosiin Nigeriaan tarkoituksella aloittaa evankeliumin julistaminen sillä Senegalin ja Etiopian välisellä alueella, jota silloin kutsuttiin Sudaniksi. Kaikki kolme sairastuivat kohta maihinnousun jälkeen. Rowland jäi rannikolle, kahden muun siirtyessä sisämaahan. Thomas palasi vielä kerran rannikolle hakemaan tarvikkeita Walterille, mutta toimitettuaan tavarat Walterille hän kuoli. Tämän jälkeen Walter joutui islamilaisen orjakauppiaan käsiin, mutta kuoli kohta vapaaksi päästyään Girkun kaupungissa kahdenkymmenen kuuden vuoden ikäisenä. Rowland Bingham toi Walterilta jääneet esineet pojan äidille.

Walterin, Thomaksen ja Rowlandin työ ei kiinnostanut lähetysseuroja. Vuonna 1900 Rowland Bingham teki toisen yrityksen Sudanin evankelioimiseksi, mutta yritys epäonnistui taas. Vuonna 1901 maahan lähti uusi porukka, joka aloitti Jumalan Valtakunnan työn Sudanissa. Walterin uskollisuus sille näylle, jonka hän oli Herralta saanut, synnytti Sudanin Sisämaanlähetyksenä (haku: Sudan Interior Mission) tunnetun lähetystyön.

Egyptin ja Etiopian välissä sijaitseva Sudan on Afrikan suurin valtio. Vanhassa Testamentissa tästä alueesta käytettiin nimeä Kuusin maa. Kuus (oik. Kush) oli Haamin poika ja Nimrodin isä, kts. 1.Ms 10:6-8. Salomonin aikoihin Sudan oli Egyptin kanssa tasavertainen maailmanvalta.

Kristinuskon vaikutuksen piiriin Sudanin joutui hyvin varhain. Muutamat Sudanin kaupunkivaltiot pysyivät kirkollisina noin tuhannen vuoden ajan, mutta 1600-luvulla islamilainen miekkalähetys sai yliotteen viimeisistäkin Sudanin kaupunkivaltioista..

Sudanin lampunjalan tultua siirretyksi pois paikaltaan, jäi myös musta Afrikka evankelioimatta. Sudanin kristikunnan uusi nousua alkoi, kun Walter Gowans, Rowland Bingham, Thomas Kent aloittivat lähetystyön Etelä-Sudanin mustien keskuudessa.

Sudanin pohjoiset osat vuonna 1822 olivat joutuneet Egyptin hallintaan. Walter Gowans, Rowland Bingham, Thomas Kent tulivat lahden takaa, Kanadasta ja Amerikan Yhdysvalloista. Myös Englanti tunkeutui alueelle, eikä suinkaan kuollakseen malariaan hiekkaerämaan keskellä. Ranskakin yritti päästä osingolle, mutta joutui perääntymään 1900-luvun alkuun mennessä. Mutta mitä ne sieltä oikein hakivat?

Muslimiarabit toimittivat Afrikan "villejä" Euroopan ja Amerikan orjamarkkinoille, ja kun ne tyrehtyivät, toimitukset arabian niemimaan haaremeihin jatkuivat. Alueen englantilaiset vallanpitäjät yrittivät estää orjanmetsästäjien toimintaa ja islamilaista miekkalähetystä, mutta 1947 islamilaisen pohjoisen ja eteläisen mustan alueen välinen raja purettiin, mustalle väestölle karmein seurauksin. Etelän kristittyjen ja animistien pakkokäännytys islamin "uskoon" alkoi, ja 1955 alkoi alueella sisällissota.

Noin 7 kertaa Suomen kokoisessa Sudanissa on satoja kansallisuuksia. Puhuttuja kieliä on 597, jotka kuuluvat kymmeniin eri kieliryhmiin. Vain maan pohjoinen osa on kielellisesti suhteellisen yhtenäinen, siellä valtakielenä on arabia. Etelän pienille, luonnonilmiöitä palvovat kansat eivät pyrkineet rakentamaan keskushallitusta tai valtiota; ja vielä kristityiksi kääntymisen jälkeenkin heille riitti Jumalan valtakunta aivan hyvin. Mihin Khartumia oikein tarvittiin?

Lähtökohdat kansallisvaltion perustamiselle Sudanissa olivat heikot. Kun ajatus itsenäisestä Sudanista 1940-luvulla alkoi voittaa alaa maan muslimien keskuudessa, etelän musta väestö luuli voivansa jatkaa elämäänsä entiseen malliin. Mutta luulo oli väärä. Jos he mustia oli ennen toimitettu orjamarkkinoille, nyt heistä tuli orjia omassa maassaan.

Vuonna 1956 Sudan julistautui itsenäiseksi. Valtion rajat olivat luonnottomat; etelän ja pohjoisen välillä vallitseva ristiriita oli inhimillisesti katsoen sovittamaton. Vallankumoukset ja sotilasvallankumoukset seurasivat toisiaan.

Vuonna 1958 vallankaappauksen keulahahmona oli islamilainen militaristi Abbul, joka syrjäytettiin joku vuosi myöhemmin, ja vuonna valtaan nousi Yhdysvalloissa koulutettu marksilainen John Garang. Garang liittoutui Etiopian kirkollis-kristillisen keisarivallan syrjäyttäneen Mengistun hallituksen kanssa. Lainsäädäntö muuttui sosialistiseksi. Maassa alkoi sosialistisen gigantomanian kausi Neuvostoliittolaisten "asiantuntijoiden" johdolla. Maan "yhtenäisyyden lujittamiseksi" pakolliseksi kieleksi tuli arabia. Kun sosialismistakaan ei ollut muuta kuin harmia, yritti presidentti Nimeiri (Numeiry) miellyttää islamilaisia maita siirtymällä islamilaiseen lainsäädäntöön vuonna 1983. Islamilaisen lain "sharian" käyttöönotto nostatti jopa islamiin väkisin käännytetyt mustat muslimitkin kapinaan.

Islamilaisen lain, "sharian" käyttöönotto vuonna 1983 muutti Sudanin sisällissodan luonnetta ratkaisevasti. Hallituksen sotilaat tunsivat käyvänsä "Pyhää Sotaa" ja se velvoitti heitä toteuttamaan Koraanin määräyksiä - ei niitä, joista islamin kannattajat propagandamielessä puhuvat, vaan niitä saatanallisia ohjeita, joita Koraani ja islamilainen hadith, perimätieto on pullollaan.

Numeirin valtakaudella Eteläisen Sudanin maaperästä löytyi öljyä. Khartumin hallitus luuli ehkä rikastuvansa öljyn ansiosta, mutta niin ei käynyt. Etelä halusi saada osansa niistä rikkauksista, jota sen alueelta oli löydetty, mutta siihen Khartumin hallitus ei suostunut. Vuonna 1972 solmitusta aseleposopimuksesta tuli kuollut kirjain. Sekasorto jatkui ja hallituksen ja SPLA:n eli Sudanin Kansan Vapautusarmeijan välillä käytiin sisällissotaa, joka vain raaistui sen jälkeen kun 1986 Sudanin johtoon oli tullut vaaleilla valittu islamilaisen messiaspuolueen johtaja Sadiq al-Mahdi.

Islamilaisten "messias" (al-Mahdi) joutui 1989 tekemään tietä islamilaisen vallankumousneuvoston valitsemalle presidentille Umar al-Bashirille ja Islamilaisen kansallisen rintaman johtajalle Hasan al-Turabille. SPLA ja John Garang jatkoivat omalla linjallaan. Sekä etelä että sosialistit vaativat itsemääräämisoikeutta Sudanin mustalle etelälle ja valtion selvää pesäeroa islamista.

Vuonna 1997 Sudanin keskushallitus myöntyi siihen, että etelän ei-islamilaiset seudut jäävät Islamilaisen rikoslain, sharian, ulkopuolelle. Mutta se ei Khartumin valkoisia islamin kannattajia se ei miellyttänyt. Islamin esitaistelijat nousivat ratsaille, ja ryhtyivät jatkamaan sitä hävitystyötä, joka Khartumin hallitukselta oli jäänyt kesken.

Walter Gowans, Rowland Bingham, Thomas Kent ja Rowland Binghamin aloittama tehtävä on ollut vaikea. Vuosian 1972-1974 Sudanin Sisämaanlähetyksen työntekijänä toimi Tansaniassa ja Keniassa kasvanut Steve Van Nattan. Mutta hänkin joutui lähtemään, kun sosialistit ja islamit kävivät yhdessä kristittyjen kimppuun.

Ai, että mitä tekee YK? No, se tutkii tietysti sitä, olivatko Israelin ja Islamilaisen maailman välisessä sodassa kuolleet 57 Jeninin ei-juutalaista asukasta kaikki sotilashenkilöitä, oliko surmansa saanut arabitaistelija alaikäinen, ja ikänsä turvin vapaa tekemään mitä saatanan temppuja tahansa ja niin edelleen. Ahtisaarikin oli menossa sinne Jeniniin. Menköön.

Vuosikymmenien ajan Sudanin islamilaiset ovat saaneet rauhassa teurastaa etelän kristittyjä. Minun korviini Sudanin kansanmurhat ja kristittyjen vaino tulivat Rickhardt Wurmbrandin perustaman "Marttyyrien äänen" toiminnan kautta. Mutta kun nyt kaikki puhuvat Sudanista, ne puhuvat etnisestä puhdistuksesta. Mutta yhä vieläkin ne varovat kertomasta, että kyse on islamilaisesta rasismista, siitä samasta, jonka takia Saudi-Arabian kaikki kristilliset ja juutalaiset yhteisöt hävitettiin Muhammedin muka kuolinvuoteellaan antaman käskyn täyttämiseksi.

Minun on tunnustettava, etten vielä ymmärrä, miksi illuminatien omistama media on nyt yhtäkkiä kiinnostunut Sudanista. Öljy on tietysti yksi sellainen asia, joka on otettava huomioon. Mutta sittenkin; jokohan tässä mitataan sitä, miten Kristusta vihaavat massat suhtautuvat satojen tuhansien kristittyjen murhaan? Kun se tiedetään, voitaisiin Euroopassakin miellyttää muslimiarabeja samalla konstilla, vai mitä? Mutta siinäkin on yksi vaikeus. Neljääsataatuhatta kristittyä tuskin löytyy Euroopasta; jostain muualta kyllä. Ja siinähän se taisikin olla, se syy, sano.