Täydennetty laitos kirjasta MJT3040 - Miten Jumala tunnetaan

Päivitetty osittain: 2011-01-15

Projekti on kesken.

Copyright ©: Osmo Pöysti

Kodisjoki, Kuru & Ylöjärvi Finland

1986-2011

All rights reserved

Tallennus ja ilmaisjakelut sallitaan

Uuden Katekismuksen seitsemän osaa ovat:

Uskoontuloni jälkeen olen usein keskustellut uskonasioista työtovereitteni, tuttavieni ja monien matkoillani tapaamieni ihmisten kanssa. Näistä keskusteluista syntyi ajatus tämän kirjan kirjoittamiseen ikäänkuin jatkoksi sille mitä jo puhuttiin.

Kirjoittamiseen tuskin olisin ryhtynyt, jos tarjolla olisi ollut joku vastaava valmis kirja. Mutta siihen aikaan, kun itse olisin tarvinnut yksinkertaista opasta uskon peruskysymyksistä, en sellaista löytänyt. Raamattu tuntui silloin vielä liian vaikeatajuiselta. Tosin ostin suuren määrän uskonnollista kirjallisuutta ja kuuntelin eri lahkojen puhujia, mutta jyvät niissä olivat harvassa. Poikkeuksia tosin oli, mutta etsimääni käsikirjaa kristinuskon peruskäsitteistä ei käsiini osunut.

Tarve synnytti ajatuksen kirjasta. Sitten esitin ajatuksen Herralle ja pyysin häneltä kahden kuukauden vapautusta leipätyöstäni telakalta. Herra vastasi seuraavasti: "Oletko varma että se riittää? Pyytäisit vaikka neljää kuukautta". Ajattelin, kuinka vaikea on pienellä palkalla elättää kahdeksanhenkistä perhettä silloinkin, kun palkka tulee normaalisti, ja niin vastasin Herralle, että kaksi kuukautta toistaiseksi riittää. Ei riittänyt. Ehdin vain kerätä pöytälaatikon laput yhteen mappiin ja kirjoittaa ne puhtaaksi. Siinä vaiheessa kuitenkin syntyi luettelo aiheista, jotka kirjassa pitäisi käsitellä. Kun pyytämäni pari kuukautta oli täyttymässä, kuulin, että Suomessa oli tullut uusi laki, jonka mukaan minulla olisi ollut oikeus palkalliseen isyyslomaan neljän kuukauden ajan. Kiiruhdin käyttämään oikeuttani, mutta myöhästyin vähän, neljän kuukauden asemesta sain kuitenkin korvauksen kahdesta kuukaudesta. (Nyt, vuonna 2000, alkaa muisti pettää, enkä tarkkaan muista, oliko kysymys viikoista vai kuukausista).

Jonkun ajan kuluttua keräsin rohkeuteni, ja yritin uudelleen. Pääosa kirjasta syntyi talvella 1983-1984. Sekään ei riittänyt. Seuraavana vuonna olin osa-aikatyössä, josta saatu palkka riitti nipin napin ruokaan. Kolme kertaa tänä aikana perheeltä loppui leipä. Ei leipää, ei perunoita eikä muutakaan syötäväksi kelpaavaa. Jokaisella näistä kerroista Herra puhui raumalaiselle palvelijalleen, ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvalle tytölle, niin, että tämä tiesi oikealla hetkellä tuoda kaksi kertaa satasen ja kerran kaksisataa ja niin taas saatiin leipää ja maitoa.

Kirjoittaminen osoittautui paljon mutkikkaammaksi kuin olin osannut arvata. Se, mikä minulle oli selvää, oli vaikea esittää selvästi paperilla. Samalla jouduin yhä uudestaan tutkimaan Raamattua ja muuta kirjallisuutta. Mielenkiintoista se on ollut, mutta vie paljon aikaa. Työ, monet työmatkat ja omakotitalon rakentaminen vaativat myös aikansa.

Kun harrastelija kirjoittaa iltapuhteiden ratoksi kirjan, se tarkoittaa myös sitä, että ne tieteelliset resurssit, jotka ovat ammattilaisten käytettävissä, ovat useimmissa tapauksissa saavuttamattomissa. Yksittäiselle asianharrastajalle, joka asuu Suomen syrjäisessä pikkukylässä, ei ole helppo käydä vilkaisemassa mielenkiintoista lähdeteosta Helsingissä tai Kairossa, saatikka sitten hankkia sitä omaan kirjastoonsa. Yleisten tietokirjojen käyttö on aina vaarallista, sillä niissä tavallisesti asiat esitetään jo vahvasti väritettyinä. Yleisteosten valmiiksipureksitun mössön käytöstä syntyneitä vaaratilanteita olen yrittänyt välttää käyttämällä erilaisissa ideologisissa ympäristöissä tehtyjä usein keskenään ristiriitaista materiaalia, josta olen sitten yrittänyt nähdä mikä milloinkin on totta.

Pian aloin tarjota kirjaa kustantajille. Mutta sitä ennen halusin, että joku alan asiantuntija tarkastaisi käsikirjoituksen. Siksi pyysinkin Aapeli Saarisaloa antamaan kommenttinsa. Saarisalo, vaikka tavatessamme vielä olikin henkisesti mitä virein, ei fyysisesti enää jaksanut tutustua koko tekstiin. Tekstiin tutustui Risto Santala, jonka mielestä olisin vielä voinut kasvattaa omakohtaisiin kokemuksiin perustuvaa kerrontaa. Sen jätin kuitenkin tekemättä, mutta noudatin silti neuvoa; aiheesta syntyi tiedosto "Jumalan johdatuksessa". Santala, samoinkuin Kerttu Vainikainen olivat niitä henkilöitä, joita kävin kuuntelemassa Helsingin Raamattukoulun iltaluennoilla, siinä vaiheessa, kun 1960-luvulla selvitin itselleni ensimmäisiä alkeita uskon asioista.

Vuoden 1938 raamatunkäännöksessä käytettiin sanaa "hebrealainen". Nimitys on johdonmukainen muoto siitä aramean kielen sanasta "aver", josta sana "ivri" on peräisin. Hebreassa kun samalla kirjaimella voidaan kirjoittaa sekä "v", että "b". Missään tapauksessa sanaa ei pidä kirjoittaa muodossa "heprealainen", sillä kirjaimen muuttaminen p-kirjaimeksi kuuluu "eurooppalaiseen arvomaailmaan", jonka päätavoite on Jumalan pilkka ja juutalaisten hävittäminen. Keskiajalla, kun Euroopan kaduilla "kristitty" roskajoukko näki juutalaisen, se huusi kuorossa "Hep! Hep! Hep! Hep!" Tätä perinnettä minä en halua jatkaa.

Kirjassa esitetyt vuosiluvut ovat vain viitteellisiä. Silloinkin, kun vuosiluku on epätarkka, en ole pitänyt tarpeellisena osoittaa sitä sanalla "noin". Vanhan Testamentin tapahtumien osalta olen käyttänyt lähinnä Uuras Saarnivaaran esittämiä, todennäköisesti Edwin Thielen laskelmiin perustuvia vuosilukuja. Asia on ongelmallinen, koska Raamatun hebrealaisten tekstien ja 200-luvulla eKr. tehdyn kreikkalaisen käännöksen ilmoitukset patriarkkojen iästä poikkeavat toisistaan. Olen taipuvainen uskomaan, että patriarkkojen aika oli jo ennen Hammurapin aikaa, siis aiemmin, kuin mitä asiantuntijat yleisesti väittävät. Vuodesta noin 1000 eKr. alkaen kirjallisuudessa esitetyt vuosiluvut ovat jo niin helposti tarkistettavissa, että niissä ei suuria virheitä juuri esiinny. Tekstiin kaikesta kriittisyydestäni huolimatta on varmasti päässyt virheitä, sillä historiallisten tietojen tarkistaminen on uskon kysymys. Moskovalaisen yliopiston opiskelija Ten Le Ma Pohjois-Koreasta kertoi, että Raamattu kirjoitettiin 1200-1300-luvulla länsimaiden harjoittaman kolonialismin tukemiseksi. Sille joka ei usko mitään, ei voida osoittaa edes sitä, että Amerikan Yhdysvalloissa on joskus ollut presidentti nimeltä John F. Kennedy, sillä kaikkea tietoa voidaan väittää vääräksi.

Viitetietoja en ole voinut esittää käytetyn materiaalin runsauden takia. Pääasialliset lähteet olen maininnut tekstissä. Pohjois-korealaista asiantuntemusta en ole käyttänyt. Asiatietojen tarkistusta voidaan aika pitkälle suorittaa siten, että otetaan tietokonehaku siitä sanasta, joka kirjassani esitetään, ja katsotaan, mitä hyviksi kehutut tietosanakirjat ja tietokoneraamatut sanovat. Useimmissa tapauksissa näin saadaan selville ainakin se, mistä vielä tarkempaa tietoa voi hakea. Henkilö- ja paikannimissä olen pyrkinyt käyttämään nimen omakielistä, alkuperäistä muotoa, mutta tietokonehaun helpottamiseksi nimen englanninkielinen muoto on toisinaan lisätty. Jos nimestä on olemassa yleisessä käytössä oleva vakiintunut suomenkielinen muoto, on myös se esitetty.

Suomessa on paljon koulujakäyneitä kristinuskon opettajia ja nuorempana uskoin, että jonkun heistä olisi pitänyt kirjoittaa kirja, joka antaisi suppean yleiskatsauksen kristikunnan oppeihin ja historiaan. Mutta pian kävi ilmi, että useimmat heistä ovat omien kirkkokuntiensa ja lahkojensa palkkalistoilla, eivätkä siten voi esittää omia ajatuksiaan, eikä edes historiallisia tosiasioita. Minun ongelmani olivat muualla. Koulutukseni oli vain keskikoulu. Viimeinen säilynyt koulutodistukseni on lukion ensimmäiseltä luokalta Nurmijärven yhteiskoulusta vuodelta 1962. Suomen kielen opettaja, edellä mainitun Uuras Saarnivaaran sisar, arveli jopa suomen kielen taitoni nelosen arvoiseksi. Englannin ja saksan opettaja, Pimpulaksi kutsuttu, menemään halkometsään, koska "ne kaksi poikaa, joille hän on antanut nelosen, eivät tule koskaan mitään vierasta kieltä oppimaan". Seuraavan talven vietin Ruotsissa, mutta jo vuonna 1963 opettajan neuvo toteutui. Kajaanin työvoimatoimisto lähetti minut Puolangalle, Palkinkankaan savotalle 'pöllimehtään'. Silloin Kainuussa oli vielä niitä oikeita savotoita. Kainuun savotoista saatu kokemus oli hyvin hyödyllinen, kun myöhemmin tulin tuntemaan itseään sivistyneinä pitäneitä ihmisiä. Oli mihin verrata.

Etsivien ihmisten kanssa keskustellessani huomasin, että mikäli minulla on todellista sanottavaa, löytyy myös todellisia kuulijoita. Ja sanottavaa minulla oli, siitä Jumala oli pitänyt huolen. Jumala oli johdattanut minua myös ammatissa ja opinnoissa, niin että opettajien kirosanat ja loitsut eivät enää tehonneet.

Kirjani kirjoitin itsenäisesti. Palvelija voi puhua vain herransa nimissä tai omissa nimissään. Asiaankuulumattomiin auktoriteetteihin olen pitänyt tietoisesti etäisyyttä. En ole minkään yhteisön tai puolueen palkkalistoilla. Liioin en puhu minkään järjestön nimissä, sillä viimeiset järjestöt, joissa olin jäsenenä, olivat Hollmingin kalamiehet ry. ja Helsingin Raamattukoulun kannatusyhdistys ry.

Kun sitten aloin tarjota kirjaa painoon, minulle kerrottiin, että sinä tallaat meidän liikavarpaita joissakin kohdin, ja toisten liikavarpaita toisissa kohdin. Kukaan ei kuulemma voinut tehdä ideologista itsemurhaa, ja minua neuvottiin muokkaamaan kirja jonkun suunnan oppien mukaiseksi. Se vaikutti saippuaoopperan tekemiseltä, ja käännyin yleiskustantamojen puoleen. Pari kustantajaa ilmaisi suoraan, että kirja on liian kehno heidän julkaistavakseen, ja kolmas selitti, että koska kirja koskettelee uskonnollisia aiheita, suosittelevat he kirjan tarjoamista alan kustantajille. Koska tie näytti olevan tukossa, julkaisin kirjan suomeksi vuonna 1989 omakustanteena nimellä "Miten Jumala tunnetaan". Tämän jälkeen olen tarkistellut tekstiä ja lisäillyt sitä niin, että kirjan tekstimäärä on jo kasvanut yli viisinkertaisesti.

Tutkimustyötä aiheesta olisi mielenkiintoista jatkaa, mutta tässä vaiheessa arvelen kirjani antavan yleiskuvan kristinuskon keskeisimmistä asioista. Harkinnassa vielä on, kannattaisiko sen julkaiseminen entisellä nimellä, vai olisiko parempi tehdä niin, kuin tietokoneohjelmiaan rukkailevilla ohjelmanikkareilla on tapana: antaa uusituille tekeleille uusi nimi, tai ainakin muuttaa version nimeä. Siten uusittu versio olisi helpompi erottaa vanhemmasta. Jos tähän päädytään, olisi tämän version nimi silloin MJT 3040. Uuden vuosituhannen alkamispäivän 01.01.2001 jälkeen päivitettyjen versioiden nimi on ollut taas Uusi Katekismus, nimi, jolla jo 1985 tarjosin kirjaa kustannettavaksi.

Ystäväni Venäjällä, Ukrainassa ja Valkovenäjällä, jotka tiesivät hankkeestani, pyysivät minua kääntämään kirjan venäjäksi. Siihen aikaan olin töissä Kalugan alueella, enkä ehtinyt itse suorittamaan käännöstyötä, vaan pyysin erästä eestiläistä rouvaa tekemään käännöstyön. Käännös epäonnistui, ja aloin sitä itse parannella pikkuhiljaa. Ystäväni teettivät siitä pienen painoksen Minskissä, Valkovenäjällä noin vuonna 1994. Vähän myöhemmin kirja painettiin marin kielisenä Joskar-Olassa.

Tämän jälkeen olen vielä täydentänyt tekstiä useaan kertaan sen mukaan, kun asian tiimoilta olen jotakin uutta tai mielenkiintoista saanut selville. Osa muutoksista aiheutui siitä, että Suomessa 1992 otettiin käyttöön uusi kirkkoraamattu. Tekstiini lisäsin selvityksen siitä, miksi minä en sitä käytä. Uusi käännös kun tehtiin Amerikan raamattuseuran entisen pääsihteerin E. Niden oppien mukaisesti. Raamatunkääntäjät elävät nykyisin ns. "post Nide" aikaa, ja niin on syytä toivoa, että pian saadaan uusi, rehellinen, suomenkielinen raamatunkäännös. Toistaiseksi kannattaa käyttää 1930-luvun käännöstä, tai kuten lestadiolaiset tekevät, sitäkin aiempaa, vuosisadan alun käännöstä. Vuoden 1992 kirkolliselle käännökselle en näe mitään käyttötarvetta.

Venäjällä vietin seitsemän vuotta. Kun 1998 palasin Suomeen, en löytänyt palkallista työtä. Arvokasta työtä kyllä: lastenhoitoa, mökinrakentamista, kirjojen kirjoittamista ja opiskelua oli niin paljon, että aikaa ei nytkään riittänyt läheskään kaikkeen. Tekstin tarkistaminen ja täydentäminen jatkui edelleen. Raamatun kirjojen esittely on tämän kauden tärkein työ. Kesällä v. 2000 silloin uusi teksti tuli viedyksi kotisivulleni. Tämä täydentäminen jatkuu yhä. Ystävät ovat jo huomauttaneet, että kirjasta ei koskaan valmista tulekaan, koska "sinä pyrit täydellisyyteen".

Kirjani lopun aikoja koskeva osa on edelleen varsin suppea. Kun nyt elämme Ilmestyskirjan päiviä, olisivat nämä aiheet kyllä aktuelleja, mutta niihin ei voi päästä käsiksi, ennen kuin lukijalla on vahva pohja, jonka avulla hän voi ymmärtää nykyajan tapahtumia. Olen myös itse kokenut tätä kypsymättömyyttä, ja olen siksi välttänyt esittämästä tulkintoja asioista, joista en ole itsekään täysin varma. Tapahtuvat kehittyvät niin nopeasti, että on vaikea pysyä perässä. Suosittelen lukijaa lukemaan Ilmestyskirjaa ja pitämään silmät auki.

Kirjani käännösversioiden luettavuudesta minulla on tietyt epäilykset, sillä kirjaani on varmastikin vaikea lukea, ellei lukijalla ole käytettävissä omakielistä Raamattua. Oletankin, että lukija pyrkii tutustumaan ainakin Raamatun kahteen ensimmäiseen kirjaan (Kahteen ensimmäiseen Mooseksen kirjaan), evankeliumeihin ja Apostolien tekoihin vaikka vieraskielisten käännösten kautta, kunnes omakielinen raamatunkäännös valmistuu. Sellaisille lukijoille, joilla ei ole omakielistä Raamattua, suosittelen käännöksen tilaamista ammattimaiselta kielenkääntäjältä. Kääntäjä kääntää noin 5 sivua päivässä, 110 sivua kuukaudessa, joten Raamatun kääntäminen ei ole niin suuri hanke, ettei sitä kannattaisi yrittää. Huonompikin käännös on parempi kuin ei mitään. Jos hinta tuntuu kalliilta, niin käännä itse. Isoisäni antoi raamatustaan kaksi lehmää. Koskaan en kuullut hänen valittavan kauppaansa.

Kristinuskon sanoma on erittäin yksinkertainen ja uskoontulo helppoa: Jos tunnustat Jeesuksen herruuden ihmisten edessä ja otat kasteen kuollaksesi ristin kautta tälle maailmalle, olet tullut Jumalan Valtakuntaan. Kun Herra näkee sinun ratkaisusi ja halusi muuttua, hän antaa sinulle Pyhän Hengen. Tämän jälkeen Pyhä Henki ohjaa ratkaisemaan jokaisen vastaantulevan kysymyksen oikein. Tämän sanomiseksi lyhyempikin kirja olisi riittänyt. Kirkkohistoria osoittaa kuitenkin, että yksinkertaista Pyhän Hengen johdatusta harvoin seurataan, ja monet ovat eksyneet. Kirkkohistorian varoittava esimerkki lienee siis tarpeen.

Toisaalta, mitä tulee omiin, kirjassani esittämiin virheellisiin tietoihin, on minun jätettävä ne lukijoiden tutkittavaksi. On vaikea huomata ovia virheitään. Historiallisista tapahtumista, vuosiluvuista samoinkuin eri henkilöiden mietteistä ja kirjallisista tuotteista on eri lähdeaineistoissa esitetty monenlaisia arvioita. Eri lähteiden keskinäiset ristiriitaisuudet ovat usein paljastaneet suunnan, josta paikkansapitävää tietoa kannattaa etsiä.

Kirjani tulisi vastata saarnaa: saarnalta vaaditaan, että sen jälkeen kuulija voi ottaa kasteen. Tähän sisältyy kirjan puute: saarnan esittää henkilö, jolla on käytettävissään Jeesuksen ylösnousemuksen voimia, mutta parhaallakin kirjalla voi olla vain todistus näistä voimista. Siten tämä puoli asiasta jää vaillinaiseksi. Mutta kun olet uskoon tultuasi ottanut kasteen, on kirjallani vielä käyttöä. Saarnaajalta vaaditaan, että hän myös hoitaa hengellisen vanhemman tehtäviä silloin, jos joku sattuisi hänen saarnansa vaikutuksesta tulemaan uskoon. Näitä tehtäviä sanotaan piispan eli kaitsijan tehtäviksi. Niihin kuuluu mm. neuvominen terveellä opilla ja vastaansanojain väitteiden kumoaminen. Tätä virustentorjuntaohjelmaa olen joutunut täydentämään jatkuvasti, eikä siitä koskaan valmista tulekaan. Ilman Jumalan apua virusnikkarit olisivat meidät jo kauan sitten voittaneet.

Yleisesti ollaan totuttu siihen, että kun asia pannaan paperille, sitä ei voi enää muuttaa, vaan jokaista lausetta puolustetaan aina veritekoihin saakka. Tämän kirjan kanssa ei ole niin. Kaikki, mitä olen kirjoittanut, kertoo vain sen, mitä minä tässä ja nyt tiedän ja ymmärrän. Tämä uusi painos on erilainen, kuin edellinen, ja toivon voivani muuttaa tekstiä edelleen, kun jotakin uutta saan selville, tai ymmärrän. Olen myös kiitollinen, jos joku vaivautuu kirjoittamaan alla olevaan osoitteeseeni parannusehdotuksensa. Ja olisipa kirja kuinka hyvä tahansa, ei mikään kirja kuitenkaan avaa Taivasten portteja, vaikka sen ulkoa osaisit. Kirjan kanssa et voi käydä kasteelle etkä syödä ehtoollista. Kirjojen parista on siirryttävä veljien pariin ja siihen myllytykseen, josta kyllä selviää, kun Rakkaudessa palvelee ja suostuu palveltavaksi ja Totuudessa pysyy.

Kirkon historia on luopumuksen ja väkivallan historiaa. Seurakunnan historia on ylistyslaulu Jumalan kunniaksi. Ihminen joko taistelee totuutta vastaan, tai joutuu totuuden tähden vainottavaksi. Sinunkin vaihtoehtosi on joko-tai. Nykyajan vainot ovat paljon kehittyneet siitä, mihin roomalaiset aikoinaan pystyivät. Ole varovainen, ettet kompastu. Valvo ja kuuntele mitä Kristus sinulle puhuu.

Kristuksen rakkaus olkoon kaikkien pyhien kanssa.

Ylöjärven Kurussa 2011-01-19

Osmo Pöysti