UUSI KATEKISMUS

2. Raamattutietoutta,

Osmo Pöysti

UUSI KATEKISMUS

Täydennetty laitos kirjasta MJT3040 - Miten Jumala tunnetaan

Päivitetty: 2007-06-02

Copyright ©: Osmo Pöysti

Kuru, Finland

1986-2007

All rights reserved

Kaikki oikeudet pidätetään

Raamattu on kokoelma kirjoituksia useiden vuosisatojen ajalta. Nuorimmatkin Raamatun kirjoituksista ovat lähes kahden vuosituhannen ikäisiä. Raamattu on oikeastaan kirjasarja, kootut teokset maailman luetuimpaa kirjallisuutta, joka käytännöllisyyden vuoksi usein painetaan ohuelle paperille ja pienillä kirjasimilla, niin että koko sarja saadaan mahtumaan yksien kansien sisään ja kirjasta tulee helppo käsitellä.

Raamatun vanhimmat kirjat kirjoitettiin aikoinaan hebrean kielelle noin tuhannen vuoden kuluessa. Israelin kahden heimon - Juudan ja Benjamin - Babylonin vankeuden aikana syntyneet pari kirjaa ovat arameankielisiä. Näitä hebreaksi ja arameaksi ennen Jeesuksen syntymää kirjoitettuja kirjoja nimitetään Vanhaksi Testamentiksi. Vanhassa Testamentissa on 39 kirjaa, joista viittä ensimmäistä, ns. Mooseksen kirjat, nimitetään laiksi eli Tooraksi.

Uudeksi Testamentiksi sanotaan niitä Raamatun 27 kirjaa, jotka ovat kirjoitetut Jeesuksen lihaan syntymän jälkeen. Uuden Testamentin vanhimmat meille säilyneet laitokset ovat kreikan kielisiä.

Uusi Testamentti alkaa ns. Evankeliumeilla, neljän eri kirjoittajan selostuksilla Jeesuksen toiminnasta lihansa päivinä. Näistä kolmea ensimmäistä sanotaan synoptisiksi, samalta katsontakannalta nähdyiksi. Synoptiset evankeliumit ja Johanneksen Evankeliumi päättyvät Jeesuksen ristinkuolemaan, ylösnousemiseen ja paluuseen Isän luo.

Apostolien Teot jatkavat siitä mihin evankeliumit lopettavat. Apostolien Teoissa selostetaan Herran ja hänen kansansa vaiheita aina siihen saakka kun Paavali vietti kaksi vuotta Roomassa julistaen Jumalan Valtakuntaa ja opettaen Herran Jeesuksen tuntemista.

Apostolien ajan jälkeinen historia on Raamatussa selostettu ennustusten muodossa. Huomattava osa näistä ennustuksista on jo menneen ajan historiaa. Lukumääräisesti suurin osa Uuden Testamentin 27 kirjasta on Paavalin, Johanneksen, Pietarin ym. kirjeitä eri paikkakunnilla asuneille Jumalan pyhille. Uuden Testamentin ja samalla koko Raamatun viimeinen kirja on Ilmestyskirja, "Apokalypsis", Johanneksen muistiinpanot hänelle näytetyistä näyistä, jotka Johannes lienee kirjoittanut noin vuonna 90.

Raamatun viimeisen kirjan, "Johanneksen ilmestyksen" jälkeen Raamatun ilmoitus oli täydellinen ilmoitus Jumalan suunnitelmasta. Piirustuksia ei enää muuteta. Piirustukset ovat täydelliset, niihin voidaan vedota missä tahansa rakennuksen työvaiheessa. Mutta Rakentajan ilmoitus ei ole päättynyt. Profetiat jatkuvat. Jumala luo uutta. Se, mikä meille on näytetty Raamatussa, toteutuu silmiemme edessä.

Jumalallisella ilmoituksella on eräs hyvin mielenkiintoinen piirre: se on ehtymätön. Luet sitä kuinka monta kertaa tahansa, niin joka kerralla sillä on sinulle uutta annettavaa. Itse kuuntelen Raamattua usein kasetilta, sillä on vaikea istua paikallaan silloin kun Herran Henki tuo uutta Elävän veden lähteestä. Parhaimpienkin kirjailijoiden teoksen voi ammentaa tyhjiin muutamalla lukukerralla, mutta Raamatun rikkaus on ehtymätön.

Raamatussa kerrotuista asioista ovat toki muutkin kirjoittaneet kirjojaan, mutta kirjojen totuusarvo on ratkaissut valinnan. Valinta on harvoin ollut selvä heti kirjoitushetkellä, yleensä on Jumalallista ilmoitusta vastaan taisteltu, mutta Jumalan sana on voittanut ja vakiintunut satojen vuosien kuluessa. Yleisesti hyväksytyt 66 kirjaa ovat aikojen kuluessa kestäneet arvostelun ilman, että niistä olisi voitu osoittaa yhtäkään virhettä. Arvostelun ja hyökkäyksen kestäneitä kirjoja on kopioitu ja säilytetty, luettu ja rakastettu ja niistä on muodostunut hyväksyttyjen kirjojen kokoelma, kaanon.

Myös monet hylätyistä kirjoituksista ovat säilyneet meidän päiviimme saakka. Vanhaan Testamenttiin liitetään toisinaan ns. apokryfiakirjat, joiden voidaan katsoa olevan suhteellisen korkeatasoista hartauskirjallisuutta. Uuden Testamentin osalta tilanne on mutkikkaampi. Ne kirjoitukset, jotka ovat säilyneet Raamatun lisäksi, ovat laadultaan ihmeteltävän alhaisia. Ne, jotka kirjoittivat "Kahdentoista apostolin opin", lukuisat kirjeet ym. ovat selvästi olleet aivan toisenlaisia ihmisiä kuin Uuden testamentin kirjoittajat. Tämä herättää kysymyksen siitä mitä ihmettä seurakunnalle on oikein tapahtunut?

Seurakunnan rinnalle syntyi kreikkalais-roomalaisella kulttuurialueella järjestö nimeltä kirkko. Sen perustajat, ns. kirkkoisät viittaavat usein kerettiläisinä pidettyihin kirjoituksiin, joita ei ole säilynyt, ne kun on hävitetty mahdollisimman tarkkaan. Kun kirkko vuoden 325 jälkeen sai valtiovallan tuen, hävitti se kilpailevat kirjoitukset. Raamattu säilyi ja seurakunnan muu tuotanto tuhottiin. Kirkon oma tuotanto on suhteellisen arvotonta luettavaa.

Jäljistä päätellen ensimmäisen opetuslapsisukupolven jälkeen kristikunnassa kävi melkoinen myllerrys sen lisäksi, että valtiovalta vainosi uskovien terveintä osaa. Selkoa asioihin on saatu viime vuosina, kun on päästy tutkimaan muutamien kerettiläiseksi väitettyjen kirjojen koptinkielisiä käännöksiä, jotka 1940-luvulla löytyivät Egyptistä. Löydöt eivät vaikuta Raamatun sisältöön, mutta tietolähteinä ne ovat arvokkaita. Samalla ne osoittavat, että parhainkaan salassapitoyritys ei koskaan onnistu.

Puhtaasti tekniset syyt estivät aikoinaan koko Raamatun kirjoittamisen yksien kansien sisään. Kirjoitukset kirjoitettiin käsin paksuille materiaaleille ja samalla tavalla niistä tehtiin jäljennöksiä. Uskovat pyrkivät opettelemaan kirjoituksia ulkoa jo senkin vuoksi, että yhdenkin Raamatun kirjan tekeminen tuli kalliiksi. Monen uskovan hallussa oli vain pieniä osia evankeliumeista.

Vanhimmat tunnetut laajat Vanhan Testamentin käsikirjoituslöydöt ovat 200-luvulta ennen Kristusta. Kirjoitusrullat löytyivät toisen maailmansodan jälkeen saviruukuista Qumranin erämaan luolista läheltä Kuolleen meren länsirantaa. Qumranin löydöt sisältävät paitsi Vanhan Testamentin kirjoituksia ja katkelmia Uuden Testamentin teksteistä, myös essealaisten, erään juutalaisen lahkon, kirjallista jäämistöä. Qumranin löydöt osoittavat että kirjoitusten teksti on tänään sama kuin se oli 2000 vuotta sitten.

Vanhimmat Uuden Testamentin osien löydöt ovat 50- ja 60-luvulta olevat Magdalen Papyrys P64, Barcelona papyrus P67 sekä Kuolleen meren kääröjen 7Q5 ja 7Q4. Nämä varhaisimmat löydöt ovat pieniä katkelmia Uuden Testamentin eri osista. Vuodelle 125 ajoitettu Bodmer Papyrus II eli Johannine Codex P66 sisältää lähes kokonaisen Johanneksen evankeliumin. Sataluvulle ajoitettuja käsikirjoituslöytöjä on runsaasti. Vanhin huomattavan osan koko Uuden Testamentin tekstiä sisältävä papyrys, Chester Beatty Papyri on kirjoitettu noin vuonna 200.

Samoihin aikoihin, kun Uuden Testamentin kaanon alkoi vakiintua, alkoi myös sen kirjoittaminen yksien kansien sisään, niin sanotuiksi koodekseiksi. Vanhimmat meidän päiviimme kokonaisina säilyneet koodeksit ovat 300-luvulta: Codex Sinaiticus ja Codex Vaticanus. Seuraavan vuosisadan tuotteita ovat Codex Aleksandrinus, Codex Ephraimi, Codex Bezae ja Codex Washingtonensis. Codex Claromontanus on 500-luvulta.

Codex Sinaiticuksen löysi saksalainen tutkija Tischendorf Siinain erämaassa sijaitsevasta kreikkalaiskatolisesta (ortodoksisesta) luostarista 1800-luvulla. Tischendorf kävi kyseisessä Pyhän Katariinan luostarissa vuosina 1844, 1853 ja 1859. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen hän sai käsikirjoitukset käyttöönsä. Myöhemmin nämä kirjoitukset päätyivät Venäläiseen museoon Pietariin, josta Neuvostohallitus myi ne 100.000 punnalla British Museumiin Englantiin vuonna 1933. British Museumissa säilytetään myös Codex Alexandricusta.

Vanhojen käsikirjoitusten suurin arvo on siinä, että ne tekevät turhiksi kristinuskon vastustajien väitteet siitä, että Raamattua olisi vuosituhansien aikana vääristelty tai muuteltu. Lisäksi ne estävät tällaisia yrityksiä.

Raamattu syntyi kritiikin keskellä. Kertomus viiden tuhannen miehen ruokkimisesta viidellä leivällä ja kahdella kalalla on joko totta tai valhetta. Sama pätee Jeesuksen ylösnousemiseen kuolleista. Nämä olivat sen luokan tapahtumia, etteivät edes kaikki ne jotka näkivät, kun ne tehtiin, uskoneet näkemäänsä todeksi. Kuinka siis niitä voisi uskoa todeksi nyt, kun käsissämme on vain muutamia selostuksia näistä kauan sitten tapahtuneista asioista, olkoonkin, että selostukset ovat silminnäkijöiden todistuksia?

Jeesuksen kansa uskoo näitä todistuksia siksi, että me tunnemme tämän ylösnousseen Herran. Koska tiedämme ja näemme hänen tekevän vastaavia tekoja päivittäin, ei ole mitään ihmeellistä siinä, että hän teki niitä 2000 vuotta sitten.

Tieteellisesti pätevä todistusvoima on kokeella, joka on kenenkä tahansa toistettavissa. Ja Herra tahtoo, että niitä toistetaan. Me voimme arvioida uskoamme ainoastaan sen tuloksista. Toimivasta uskosta Herra sanoo näin:

Jumala suorittaa yhä uudelleen ja uudelleen tekoja, jotka ovat tieteen tutkimusmenetelmien ulottumattomissa. Jumalaa ei voi käskeä. Ihmeitä ei ole kirjoitettu muistiin sen takia, että ne olivat jokapäiväisiä asioita. Ne kirjoitettiin muistiin sen takia, että ne olivat ihmeellisiä ja sen takia mainitsemisen arvoisia.

Raamattua on arvosteltu ihmisten kirjoittamaksi. Ottamatta kantaa kyseiseen arvosteluun, on samalla muistettava, ettei ihminen ole koskaan kirjoittanut mitään parempaakaan kirjaa, vaikka yritykset ovat olleet monilukuiset. Tämä huomio ei ole omani, vaan minskiläisen estetiikan opiskelijan Jevgenij Skvortshevskin, jolle eräänä myöhäissyksyn yönä vuonna 1969 annoin neljä evankeliumia venäjäksi linja-autossa Valkovenäjällä. Kun seuraavan kerran tapasimme hotellissani muutama päivä myöhemmin, sanoi Jevgenij: "En ole koskaan lukenut mitään niin ylevää ja kaunista".

Raamatun kirjoituksia on alettu kääntää toisiin kieliin jo varhain. Vanha Testamentti käännettiin hebreasta kreikaksi jo 200-luvulla ennen Kristusta. Käännöstyö suoritettiin Aleksandriassa, Egyptissä. Käännös tunnetaan nimellä Septuaginta. Septuaginta oli tarpeen, koska osa kansainvälisistä juutalaisista ei enää osannut hebreaa. Sama syy pakotti aikoinaan Israelista itään siirtyneet israelilaiset kääntämään Vanhan Testamentin arameaksi. Näitä käännöksiä sanotaan Babylonian Targumeiksi. Babylonian Targumit eroavat Raamatun teksteistä siinä määrin, että niitä pidetään Raamattuun kuulumattomana juutalaisena opetuskirjallisuutena.

Kreikankielisen Septuagintan ja hebrealaisen Vanhan testamentin vertaaminen osoittaa, että ainakaan vuoden 200 eKr. jälkeen ei Vanhan testamentin tekstejä ole peukaloitu. Tämä voidaan todeta siitä, että tekstit ovat käytännöllisesti katsoen yhtäläiset, siinä määrin kuin ammattimaisen kielenkääntäjän työ yleensäkin voi olla.

Nykyisin oletetaan yleisesti, että Uuden Testamentin kirjoitukset kirjoitettiin alunperin kreikaksi, tai kuten esimerkiksi Martin Luther olettaa, osaksi aramean kielellä. Joka tapauksessa molemmat, sekä kreikkalainen että aramean kielinen versio, ovat säilyneet. Läntinen kristikunta on käyttänyt UT käännöksiensä pohjana yleensä kreikankielisiä laitoksia. 300-luvulta peräisin olevassa Eusebiuksen (262-337) kirkkohistoriassa kerrotaan kuitenkin, että Matteus kirjoitti nimellään kulkevan evankeliumin esityksen hebrean kielellä. (Kts. Eusebius. Kirkkohistoria VI 25:3) Hebrealaista versiota ei kuitenkaan tunneta, mutta arkeologian viimeaikaiset huomattavat löydökset ovat herättäneet monissa toiveita myös hebreankielisten UT käsikirjoitusten löytymisestä.

Jeesuksen kotiseudulla Galileassa ja Juudeassa puhuttiin yleisesti sekä arameaa että kreikkaa. Aramea on hebrean sukulaiskieli, joka juutalaisten keskuudessa oli tullut puhekieleksi hebrean sijaan Baabelin vankeuden jälkeisenä aikana. Hebrea oli säilynyt jumalanpalveluskielenä. Kreikka oli levinnyt Lähi-itään Aleksanteri "Suuren" valloitussotien vanavedessä 300-luvulla ennen Kristusta.

Arameankielistä Raamattua sanotaan Peshittaksi. Peshitta on käännetty englanniksi. Vertaamalla Peshittan englanninkielistä käännöstä ja toisaalta hebreasta ja kreikasta englantiin tehtyjä käännöksiä, voidaan todeta käännöksien olevan kutakuinkin yhtäpitäviä.

Ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina käännettiin Raamattu myös armenian ja gruusian kielille, latinaksi ja gootiksi sekä osia siitä ainakin koptin (Egyptin) ja geezin (Etiopian) kieliin. Koptinkielisiä käännöksiä tehtiin kolmelle eri Egyptin kielen murteelle. Ensimmäiset latinankieliset käännökset tehtiin Pohjois-Afrikassa, mutta kun Roomalais-katolinen kirkko yhdessä valtion kanssa hävitti koko Pohjois-Afrikan latinankielisen kristikunnan 400-luvun alussa raamattuineen päivineen, tuli Rooman kirkon käyttöön tuli myöhempi, Hieronymuksen osittain kääntämä ja osittain entisistä käännöksistä yhdistelemällä tehty laitos, niin sanottu Vulgata.

Valtiokirkon muodostuminen neljännellä vuosisadalla oli kristikunnalle tuhoisaa. Raamatunkäännöstyö pysähtyi tuhanneksi vuodeksi lähes täysin. Katolisen kirkon vaatimusten mukaan ainoat kielet, joilla Raamattu saa olla olemassa, ovat latina, kreikka ja hebrea. Irlannissa Raamattua luettiin, mutta Irlanti oli saarella ja eli omaa elämäänsä. Vasta "kerettiläiset" herätysliikkeet olivat uuden ajan alussa tarpeeksi voimakkaita vapauttamaan ihmiskunnan järjestäytyneen kirkkolaitoksen otteesta, mikä näkyi myös raamatunkäännöstyön elpymisenä.

Perustan Euroopan herätysliikkeille, ja Euroopan irtaantumisesta katolisen kirkon opeista, loi kahden Thessalonikan makedonialaisen, Methodiuksen ja Kyrilloksen, slaavinkielinen käännös 800-luvun lopulta. Kreikasta nykyisten Tshekkien ja Slovakian seudulle Moraviaan siirtyneiden veljien käännös tuli koko slaavilaisen maailman käyttöön, ja oli esimerkkinä monille muille vastaaville yrityksille, sekä Tshekeissä, että muualla.

Seuraavat merkittävät eurooppalaiset raamatunkäännökset tehtiin Lyonin seudun uskovien keskuudessa Ranskassa. Uskovat hävitettiin seudulta, mutta osa oli ehtinyt siirtyä Hollantiin ja Englantiin. Vastuu Euroopasta jäi heille, sekä Bosnian ja Moravian slaaveille. Alkoi herätysten aika. Raamattu alkoi taas uudistaa maailmaa. Suurinta vastustusta harjoittivat ne järjestöt, jotka satoja vuosia olivat käyttäneet Herran Jeesuksen nimeä ei-kristillisten hankkeittensa veturina.

Toisen vuosituhannen alkupuoli Euroopassa kului raamatunkääntäjien ja heitä saalistaneiden kirkonmiesten kilpajuoksuna. Varsinainen läpimurto tapahtui Tshekeissä ja Saksassa, ja kohta myös Englannissa.

Tshekeissä ja Moraviassa raamattuja oli olemassa kymmeninä eri käännöksinä jo ennen kirjapainotaidon keksimistä. Ensimmäinen painettu Raamattu ilmestyi vuonna 1488. Se, ja monet käsikirjoituksina levitetyt käännökset vaikuttivat voimakkaasti muiden slaavilaisten kielten raamatunkäännöstyöhön, varsinkin Puolassa ja Liettuan hallitsemalla Valkovenäjällä.

Englannissa ensimmäinen kansankielinen Raamattu ilmestyi 1300-luvun lopulla. Tämä John Wycliffen käännös koki voimakasta vastustusta, koska sen takana ei ollut niin laajaa kansalaismielipidettä, kuin tsekkiläisen herätyksen julkaisemilla Raamatuilla. Uusia ja entistä parempia käännöksiä julkaistiin 1500-luvulla useita. Raamattu alkoi tulla englantilaisille tutuksi vasta 1600-luvun puolella monien raskaiden taisteluiden jälkeen.

Saksassa raamattuja oli olemassa useina käännöksinä jo ennen kirjapainotaidon keksimistä. Ensimmäinen painettu Raamattu ilmestyi vuonna 1466, mutta se oli vielä latinan kielinen. Laajan levikin saivat Martin Lutherin vuonna 1522 valmistunut Uuden Testamentin ja 1534 valmistunut Vanhan Testamentin käännös. Raamattuja käänsivät myös anabaptistit, mm. Ludwig Hätzer sai Vanhan Testamentin profeetallisten kirjojen käännöksen valmiiksi viisi vuotta ennen Lutheria. Hätzer itse tapettiin, eikä hänen käännöstään pystytty levittämään.

Lutherin koulukunta kasvatti joukon tarmokkaita kääntäjiä, ja pian myös Ruotsi sai Raamatun. Ensimmäinen suomenkielinen Uusi Testamentti ilmestyi vuonna 1548 ja kokoraamattu vuonna 1642. Ruotsin valloitettua Viron käännettiin v. 1686 Uusi Testamentti Viron etelämurteelle ja v. 1715 pohjoisen viron murteelle. Koko Raamattu eestiksi ilmestyi 1739, ja sen kieli sai vähitellen aseman Viron virallisena kirjakielenä.

Myös kalvinistinen Geneve tuki raamatunkäännöstyötä. Raamattuja painettiin kalvinistien ja valdolaisten käyttöön ranskaksi. Myös Unkarin ensimmäinen raamattu oli kalvinistien tekemä. Debrecenin kaupunkia Unkarissa kutsuttiin kalvinistien Roomaksi ja Jean Calvinia itseään Geneven paaviksi.

Itä-Euroopan ortodoksinen kirkko oli ottanut omakseen makedonialaisveljeksien Methodioksen ja Kyrilloksen slaavinkielisen Raamatun noin vuodelta 870. Sen käyttöiäksi tuli tuhat vuotta, huolimatta siitä, että edes papisto ei osannut sitä kunnolla lukea. Lisäksi tämä käännös oli vajaa; viimeiset puuttuvat kirjat käännettiin vasta 1400-luvun lopulla Novgorodissa. Ensimmäinen venäläinen kansankielinen Uusi Testamentti julkaistiin vasta vuonna 1820 ja silloinkin samoissa kansissa vanhan slaavinkielisen tekstin kanssa.

Raamattu on maailman luetuin kirja. Raamattua myydään vuosittain pelkästään Britannian ja ulkomaan Raamattuseurojen toimesta yli 10 miljoonaa kappaletta. Muiden toimittajien raamattupainokset ovat myös huomattavia. Muun muassa Kiinasta kerrotaan, että siellä painettiin vuonna 1983 puolitoistamiljoonaa Raamattua. Vaikka Raamattuja myydään enemmän kuin mitään muuta kirjaa maailmassa, on Raamatuista silti puute monilla seuduilla eri puolilla maailmaa, koska hallitukset ja vallat yrittävät estämällä korkeatasoisen kirjallisuuden myyntiä tehdä tilaa heikompilaatuiselle tavaralle.

Raamatun kirjoituksia käännetty noin kahdelle tuhannelle kielelle. Kokonaan Raamattu on käännetty noin kolmelle sadalle viidellekymmenelle kielelle, mutta niistäkin nykyään käytössä olevia kieliä on vain 307. Se on vähän, maailmassahan on yli 6000 kieltä.

Suuri määrä uusia käännöksiä onkin tekeillä. Kääntäjien suurimpia yhteistyöelimiä ovat eri maiden raamattuseurat, mutta merkittävää työtä tekevät monet riippumattomat yhteisöt ja yksityiset kääntäjät. Riippumattomista merkittävimpiä ovat the Wycliffe Bible translators ja Raamatunkäännösinstituutti. Huomattavaa raamatunkäännöstyötä harjoittavat myös eri maiden helluntaiseurakunnat.

Viime vuosikymmeninä on eräänlaiseksi villitykseksi tullut tehdä yhä uusia ja uusia käännöksiä yhdelle ja samalle kielelle. Ajatus lähti liikkeelle englanninkielisestä maailmasta. Perin vanhoillisilla englantilaisilla oli yleisessä käytössä vuonna 1611 julkaistu erittäin hyvä käännös, mutta koska englannin kieli on runsaassa kolmessasadassa vuodessa muuttunut melkoisesti, oli tuo ns. kuningas Jaakon käännös englantilaisten itsensäkin vaikea lukea. Samasta syystä on Raamattu käännetty mm. antiikin kreikasta nykykreikkaan. Englantilaisessa maailmassa vain kävi niin, että kun äärivanhoillisuudesta luovuttiin jouduttiin toiseen äärimmäisyyteen: uusia käännöksiä ilmestyy lähes joka vuosi. Eri käännöksien vertailu saattaa olla hyödyllistä, mutta parhaimpienkin käännösten tarkkuudella on rajansa. Siksi on aina paras pyrkiä tiedon alkulähteille, esimerkiksi opettelemalla hebreaa ja antiikin kreikkaa.

Raamatunkäännösvillitys tuli myös Suomeen, vaikka peruslähtökohta täällä on aivan toinen. Yleisessä käytössä oleva kirkkoraamattu on vasta muutaman vuosikymmenen ikäinen ja sen kieli koko kansalle ymmärrettävää suomea. Tyyliasultaan käytössä ollut raamattu oli hyvä. Tässä vuonna 1933 julkaistussa Uuden testamentin käännöksessä ja 1938 julkaistussa Vanhan testamentin käännöksessä on selviä käännösvirheitä, jotka vaativat korjaamista. Nämä virheet ehtivät 50 vuodessa tulla raamatunlukijoiden tietoon, joten ne eivät enää päässeet erityistä haittaa aiheuttamaan. 1930-luvun käännöstyön ympärille ehti 50 vuodessa tulla rikas hengellinen kirjallisuus. Uusi käännös valmistui vuonna 1992.

Uuden raamatunkäännöksen tarvetta ei siis Suomessa ollut. Sen tekemiselle täytyy siis etsiä perusteita muualta. Anglosaksisen maailman käännöstyövillitys on tietenkin otettava huomioon, mutta selitykseksi se ei riitä. Selitys löytyy käännöksen tekijän, Suomen evankelisluterilaisen kirkon hengellisestä tilasta. Yrittäessään mielistellä kaikkia muita paitsi Jumalaa, kirkolliset 1980-luvun kääntäjät lähtivät seuraamaan Amerikan Raamattuseuran pääsihteeri Niden oppeja ja tulokset ovat sen mukaisia. Nyt, kun Niden opeista on maailmalla jo luovuttu, meillä on taas uuden raamatunkäännöksen tarve.

Mikään ei kuitenkaan takaa, että seuraava käännös korjaisi edeltäjänsä virheet. Mahdollisesti kääntäjät yrittävät taas samaa temppua kuin noin viisitoista vuotta sitten ilmestyneessä käännöksessä "Uusi Testamentti nykysuomeksi". Sen tärkein muutos entiseen kirkkoraamattuun verrattuna on sanan "seurakunta" vaihtaminen sanaan "kirkko". Siitä kirkkohistorian tuntija huomaa heti, että käännöksen tekijä oli ryhtynyt valmistautumaan Rooman kirkkoon liittymistä. Sanan "seurakunta" vaihtaminen "kirkoksi" pitää sisällään koko ideologian vaihtamisen. Kirkon sanominen seurakunnaksi on yhtä väärin kuin Saatanan nimittäminen Jumalaksi. Yllätyksenä uskoville ei uusi käännös tullut: jo 1900-luvun alussa eräs aikamme profeetoista, Helena Konttinen (1870-1916), ennusti että jotkut hänen kuulijoistaan tulevat vielä näkemään ajan, jolloin ihmisiltä otetaan pois Raamattu niin ovelasti, että he eivät tiedä, että heillä ei enää ole Raamattua. Käännökseen on tullut myös käyttörajoituksia copyright-merkin muodossa.

Sana "kirkko" on käytössä myös 1992 käännöksessä, ei kuitenkaan varsinaisessa tekstiosassa, vaan Raamattuun kuuluvissa selittävissä lisäyksissä. Teko vaikuttaa Jumalaa rakastavaan lukijaan samoin kuin käytetyn vessapaperin löytyminen Raamatun lehtien välistä. Käännöksen taso muuten on Konttisen profetian mukainen. Väännökselle annettu nimi "raamattu" on harhaanjohtava.

Uuden kirkollisen käännöksen piti olla helppolukuisempi, kuin entisen. Käännöksen luettavuutta ei kuitenkaan voida loputtomasti parantaa asiaa yksinkertaistamalla. Lukion matematiikan kirjaa ei voida syyttää siitä, että vasta lukemaan oppinut lapsi ei sitä ymmärrä. Kun Raamatun sanoma tuntuu lukijasta vaikeatajuiselta, on opeteltava alkeet. Kun vaikeudet Raamatun lukemisessa johtuvat siitä, että koko Raamatun aatemaailma on lukijalle vieras, on kysymys synnistä. Jos synti sumentaa ajatusmaailman, on Raamatun luku työlästä.

Raamattu selittää itse jokaisen käyttämänsä termin, mutta satunnaiselle lukijalle Raamattu tuntuu salakirjoitukselta. Raamattu on Jumalan kansan kirja, muille se pysyy lukittuna. Se aukeaa sille, joka on kuullut evankeliumin Jumalan Valtakunnasta, tunnustaa Jeesuksen Herrakseen ja suostuu häntä tottelemaan. Silloinkin on onnellisinta, jos nuori uskova voi saada alkeisopetusta henkilöltä, jonka kautta hän on tullut uskoon.

Vaikka Raamattu monissa maissa voidaan ostaa helposti kirjakaupasta, se on silti salattu kirja. Kun fariseukset lukivat kirjaa, joka kertoi Jeesuksesta, he eivät tunteneet häntä silloin, kun hän seisoi ilmielävänä heidän edessään. Samoin on käynyt niiden kristikunnan kirjanoppineiden, jotka eivät tunne veljeään, jonka he näkevät ilmielävänä. Ja kuinka he tuntisivatkaan toisiaan, koska he katsovat toisiaan kirkoissaan niskapuolelta.

Raamatunkäännöstyössä syntyy miltei väistämättä virheitä. Ja ilman pienintäkään virhettä voidaan sama asia sanoa joskus monellakin tavalla. Mutta virheellä ja asian toiseksi muuttamisella on selvä ero. Kuu ei ole aurinko, eikä aurinko ei ole kuu. Useiden eri käännöksen vertailu on suositeltavaa olosuhteissa, joissa yksi käännös tekee virheen täällä, toinen siellä.

Raamatun Jumalallisesta ilmoituksesta on käytetty monta teologista puheenvuoroa. Raamattu on toisaalta Jumalan Hengen vaikutuksesta syntynyt ja toisaalta ihmisten kirjoittama. Ja mitä vähemmän on ymmärrystä ollut sitä suurempia ovat olleet kiistat. Kysymyksen avain on siinä, että kun ihminen kuolee itselleen ja vastaavasti kasvaa Jeesuksen tuntemisessa, hänen tekonsa ovat yhtä kuin Jumalan teot, niin että on turha kiistellä, kumpi on työn tekijä. Kysymys on tällöin samanlaisesta yhteistyöstä, josta mainitaan Markuksen evankeliumin loppuyhteenvedossa: "Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle. Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla ja Herra työskenteli (kr.: tou Kyriou synergountos) heidän kanssaan ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta": Tämänkaltainen yhteistyö on Jumalan Valtakunnalle ominaista tänäkin päivänä, joten nykyisin kirjoitettavat hengelliset ohjeet voivat olla aivan yhtä oikeita kuin Raamatussakin annetut. Mutta koska Raamattu on luotettavaksi havaittu, voidaan jokaista muuta ohjetta verrata siihen ja niin tuleekin tehdä. Tästä seuraa, että Raamatun tuntemuksella on keskeinen sija uskovan elämässä. Raamatun ainutlaatuisuus on siinä, että se sisältää kaiken. Siihen ei tarvitse - eikä saa - lisätä mitään, koska sen ilmoittamat ikuiset periaatteet eivät vanhene tai muutu.

Toisaalta voi Jeesuksen seuraajista jokainen selvitä voittajana kaikista Saatanan juonista myös ilman Raamattua, sillä Jumalan Hengen johdatus on luotettava kaikissa olosuhteissa ja yhtäpitävä Raamatun alkutekstin mukaisten periaatteiden kanssa. Joosefilla (1916-1806 eKr.) ei ollut Egyptissä orjana ollessaan lakia eikä profeettojen puheita, Uudesta Testamentista puhumattakaan, mutta silti hän taisi toimia oikein viettelysten hetkellä. Oikeampaa kuin etsiä Raamatun oppeja on etsiä Jumalan Valtakuntaa. Kts. Luuk 12:29-31, 57. Ole uskollinen siinä vähässä, minkä tiedät, niin Herra siunaa sekä työsi että tietosi ja avaa Henkensä kautta sinulle Raamattua jokaisella lukukerralla. Tottelemattomille Raamattu jää salatuksi kirjaksi, mutta meille, jotka Jeesuksen veri on puhdistanut, se on ehtymätön rikkauksien lähde.

Raamatun lukijan kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, mitä Raamattu ei sano. Raamatusta ei löydy kummeja, ei konfirmaatiota, ei vuotuisen joulujuhlan viettoa, ei hautajais- ja hääseremonioita, saarnastuoleja, kirkkohuoneiden rakentamista yms. uskonnollisen teatterin vaatimaa rekvisiittaa. Pappejakin Uusi Testamentti tuntee vain yhden, Jeesuksen, jollei oteta huomioon, että suhteessa ei-uskoviin jokainen uskova on velvollinen suorittamaan pappispalvelusta Jeesuksen nimessä. Joillakin kirkollisten järjestöjen käyttämillä esineillä on vastineensa Vanhassa Testamentissa, mutta Uudessa Liitossa niiden oikea vastine on hengellinen. Niinpä pappiskaavun vastine Uudessa Liitossa on pukeutuminen laupeuteen ja oikeudenmukaisuuteen, erilaisten suitsukkeiden polttoa vastaavat rukoukset jne.

Raamattu ei myöskään tarjoa vahvaa hengellistä ruokaa. Se tarjoaa maitoa, lapsenruokaa. Perusasioita selvitetään moneen kertaan, mutta vahva ruoka saadaan Jumalalta Pyhässä Hengessä. Samarian kaivolla, kts. Joh. 4. luku, Jeesus kertoi opetuslapsille, että hänellä on ruokaa, josta opetuslapset eivät tiedä. Opetuslapset saivat hengellisen lapsenruokansa kirjoituksista ja opettajilta. Jeesus näki, ymmärsi ja teki Jumalan tekoja omassa elämässään, ja se oli sitä vahvaa ruokaa, jota opetuslapsetkin halusivat, mutta vauvanruoka oli syötävä ensin.

Raamattu ei todistele Jumalan olemassaoloa filosofisesti. Jumalan olemassaolo koetaan käytännössä. Jos teet väärin (Jumalan standardien mukaan), Jumala rankaisee sinua vaikka et olisi ikinä Raamattua nähnyt, mutta jos teet oikein, saat nauttia tekosi seurauksista, vaikka et koskaan olisi kuullut Jumalasta mitään.

Raamattua luettaessa on niinikään kiinnitettävä huomiota siihen, kenelle ja missä tilanteessa mikäkin sen kirjoista on kirjoitettu. Paavali käski Tiitusta asettamaan vanhimmat Kreetan kaupunkeihin, mutta saman käskyn lukeminen ei valtuuta Pekkaa Rantasalmelta vielä mihinkään. Hänen on oltava auktoriteetin alla ja niin hän saa valtuutensa ja käskyjä siltä, ketä hän tottelee.

Jumalan tahtoa ei voida toteuttaa pelkästään matkimalla Raamatusta löytyviä esikuvia. Elia tappoi 400 Baalin pappia, mutta jos paavi tekee saman, hän on pelkästään murhaaja. Esikuvien matkiminen on parhaimmillaankin vain lasten leikkiä. Äidin vieressä leipomista opetteleva tytöntyllerö on kyllä herttainen, mutta hän tarvitsee ohjausta ja aikaa, ennen kuin hän pystyy aikuisten töihin.

2.Tim 3:16-17 sanotaan, että "jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistautunut". Raamattu on kuin tekniikan käsikirja vastavalmistuneelle insinöörille. Hänen tulee noudattaa käsikirjassa olevia periaatteita - eihän hän voi sekoittaa hiekkaa ja sementtiä mielivaltaisessa suhteessa. Mutta toisaalta käsikirja ei kerro, pitääkö rakentajien tehdä tänään taloja, teitä vai siltoja. Sen määrää työnantaja. Samoin ei Raamattu määrää sinulle, pitääkö sinun kääntyä oikealle vai vasemmalle, kun aamulla astut ulos töihisi. Työnjohto kuuluu Jumalalle. Joka kuulee Jumalan sanan ja tekee sen mukaan, on ymmärtäväinen työmies.

Raamattua sanotaan Jumalan sanaksi, mutta se nimitys kuuluu paremminkin Jeesukselle: "Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä" - näin alkaa Johanneksen Evankeliumi. Kun me pysymme Jeesuksessa, hän pysyy meissä ja me kannamme paljon hedelmää ja hedelmämme pysyy.

Luominen tapahtui Jumalan sanan kautta. Sana ei ole pelkkä kielellinen symboli vaan "sanalla" tarkoitetaan Jumalan käskyä ja sen aikaansaamaa vaikutusta. Siinä on jopa käskyn toteuttamiseen tarvittava voima itsessään. Kaikki, mitä Jumala sanoo, tapahtuu. Jumalan sanassa on Elämä. Jumalan sana on Henki ja Elämä.

Jumalan lapsen tulee tarkata myös omia sanojaan, sillä Herra toteuttaa palvelijansa sanan. Uskovana sinun on opittava sanomaan vain se, minkä toteuttaminen on hyvää.

Jokainen uskova joutuu harjoittelemaan Jumalan äänen kuulemista, mikä yllättäen sitten osoittautuukin tottelemisen, kuuliaisuuden, harjoittelemiseksi. Jumalan äänen kuulemiselle ei Jeesuksen veren kautta armahdetuilla ihmisillä ole mitään todellista estettä: koko kamppailu käydään siitä totteletko sinä sitä vai muita ääniä. Kysymys on herruudesta, siitä kuka johtaa. Pyri saattamaan itsesi sille paikalle, jossa esteet Jumalan äänen kuulemiselle on poistettu: luovu päämääristäsi, niin Jumalan on helpompi ohjata sinua ja kuuntele, äläkä väheksy kirjoitettua sanaa. Kirjoitetun sanan tuntemusta tarvitset myös silloin, kun sinun on harkittava onko saamasi hengen ilmoitus Jumalasta vai mahdollisesti vain sinun omien tunteittesi ja toiveittesi aikaansaannosta. Tulkoon sinusta yhden asian ihminen, olkoon päämääräsi taivaallinen ja usko senkin saavuttaminen Jumalan armon varaan.

Kun olet käynyt oman raamattukoulusi, lähettää Herra sinut työhön Henkensä ohjaamana ja tulet näkemään, että "Jumalan sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi".

Raamattu sisältää 66 kirjaa, joista seuraavassa lyhyt esittely siinä järjestyksessä, kuin ne minun suomalaisessa raamatussani ovat. Alussa tulevat Vanhan Testamentin kirjat, ja toisen osan muodostavat Uuden Testamentin kirjat.

Nimitys "raamattu" on väännös kreikankielisestä sanasta ta grammata, "kirjoitukset", Monikkomuotoisen sanan ta grammata yksikkömuoto on "gramma", kirjoitus, kirje. Samasta juuresta (graf) tulee raamatun kreikassa usein käytetty sana grafi, kirjoitukset. Paavalin kirjeestä Timoteukselle löydämme molemmat termit:

Raamatusta käytetään myös nimitystä "biblia". Biblia-nimen pohjalla on kreikankielinen sana ta biblia, "kirjat". Kreikkalainen Raamatun lähdeteksti käyttää sanaa mm. Mark 1:1, Luuk 4:17, mutta merkityksessä Raamattu sen käyttö yleistyi vasta 400-luvulla.

Raamatun jako Vanhaan ja Uuteen testamenttiin ei ole kovinkaan onnistunut. Nimitys testamentti on latinankielisten kirkkoisien keksintöä. Kreikkalaisen kulttuurin piirissä käytetyt nimitykset ovat Uusi Liitto (i kaini diathiki) ja Vanha Liitto (i palea diathiki). Nämä nimet ovat jo lähempänä oikeita ilmaisuja. Nämä nimitykset löytyvät Raamatusta itsestään, kts 2.Kor 3:6 ja 2.Kor 3:14.

Käytännössä Raamattu mielletään usein Vanhan Liiton kirjoituksiksi, Evankeliumeiksi ja Uuden Liiton kirjoituksiksi. Olennainen ero näiden kolmen osan välillä on siinä, että Jumala tulee niissä ihmiselle tutuksi ensin Luojana ja Johtajana, sitten Kristuksessa Pelastajana ja Kuninkaana ja viimein Pyhän Hengen ominaisuudessa uudistaa ihmisen.

Koko: Noin 70 sivua.

Aika: Määrittelemätön

Aihepiiri: Luominen, syntiinlankeemus ja Jumalan pelastussuunnitelman alku.

Sisältää luomiskertomukset, kertomukset Aatamista ja Eevasta, Kainista ja Aabelista, Nooasta, vedenpaisumuksesta, Baabelin tornista ja kieltensekoituksesta. Luvusta 12 alkaa selostus Aabrahamin suvusta.

Jumala kutsuu Abramin. Lähtö Paddan Aramista kohti luvattua maata n. 2090 eKr. Hankala veljenpoika Loot. Sodoma ja sen tuho. Abram Gerarissa. Aabrahamin pojat Iisak ja Ismael. Abramin kuuliaisuus ja siunaus. Aabraham lähettää taloudenhoitajansa Paddan Aramiin hakemaan Iisakille vaimoa. Jumala osoittaa Rebekan. Iisakille ja Rebekalle syntyy kaksi poikaa, Jaakob ja Eesau. Eesau myy esikoisoikeutensa Iisakille.

Iisak Gerarissa. Herra ilmestyy Iisakille Beershebassa. Alttari. Jaakob pettää isäänsä ja saa siunauksen. Veli hautoo kostoa. Iisak lähettää Jaakobin vaimonhakumatkalle Paddan Aramiin, isänsä entiselle kotiseudulle.

Jaakobin uni. Herra ilmestyy Jaakobille. Paikka saa nimen Beetel, Jumalan huone. Jaakob Paddan Aramissa. Jaakobin vaimot, poikia ja tytär. Jaakobin paluu. Jaakobin paini Jumalan enkelin kanssa ja uusi nimi: Israel. Joosef syntyy ensimmäisenä joen ylityksen jälkeen. Veljien sovinto. Jaakob asettuu Sikemiin. Diinan raiskaus Sikemissä. Jaakobin pojat Simeon ja Leevi tappavat Sikemin miehet. Jaakob siirtyy Beeteliin Jumalan kehotuksesta. Alttari. Jumalan ilmestys ja lupaus. Raakel synnyttää Benjaminin, mutta kuolee synnytykseen. Iisak kuolee. Eesaun suku. Joosefin unet.

Joosef myydään Egyptiin orjaksi. Joosefin vuodet Egyptissä. Joosef vankilassa ja unien selittäjänä. Joosef kohoaa faraon lähimmäksi mieheksi. Joosef järjestää viljan varastoinnin 7 hyvän satovuoden aikana. Nälänhätä. Joosefin veljien viljanostomatkat Egyptiin. Israel muuttaa Egyptiin n. 1877 eKr. Israelin heimo asettuu asumaan Goosenin maakuntaan Egyptissä. Jaakob/Israel kuolee. Joosef saa nähdä poikiensa lapsia kolmanteen polveen. Joosef kuolee 110 vuoden iässä.

Naivistisen tuntuiset kertomukset sisältävät ihmiskunnan suuret projektiot. Kertomukset kelpaavat pyhäkoulusaduiksi, kaikki pikkumiehet ja tytöntylleröt ymmärtävät niitä. Ja jollei ihmisen ymmärryksen kehitys ei pysähdy johonkin banaaliin syntiin, löytää lukija niistä päälinjat kaikelle sille, mitä hänessä ja hänen ympärillään tapahtuu. Totuuteen ankkuroituneelle ihmiselle Mooseksen kirjat ovat avain suurten linjojen, pääasioiden ymmärtämiseen. Myöhemmät kirjoitukset tuovat paljon selvyyttä yksityiskohtiin, mutta ellei näitä pääasioita ymmärretä, jäävät myös yksityiskohdat ymmärtämättä. Suotta ei siis Genesis ole ensimmäinen Raamatun kuudestakymmenestä kuudesta kirjasta.

Arkeologisen aineiston perusteella väitetään, että Jooses tuli Egyptiin kahdennentoista dynastian aikana. Hallitsijana oli silloin Amenemhat III. Suuresta nälänhädästä kertovista löydöistä kertoi jo Karl Richard Lepsius vuonna 1844. Nälänhätä ja Joosefin viljaohjelma johti vallan keskittymiseen, mikä näkyy paikallisten sotaherrojen vallan ja rikkauksien vähenemisenä.

Egyptin viljavat vuodet ja nälänhätä olivat seurausta Niilin tulvien vaihteluista. Amenemhatin aikana Niilin säännöstelyä varten rakennettiin kanava Niilistä Moeriksen järvelle, nykyiseen Birket Karuniin Faiyumin luona. Kanavan nimenä on vieläkin Bahr Yussef, Joosefin vesitie.

Hawarassa, Amenemhatin pyramidin vieressä ovat kuuluisat Egyptiläisen labyrintin jäännökset, joita vielä Herodotos pitää pyramidiakin merkittävänä muinaismuistona. Egyptiläinen labyrintti rakennettiin Joosefin elintarvikeohjelman vaatimaksi hallinto- ja varastokeskukseksi.

Joosef rakensi isänsä suvulle Avariksen kaupungin Niilin delta-alueelle Gosheniin. Raamatussa tästä kaupungista ja sitä ympäröivästä maakunnasta käytetään nimeä Ramses (1.Ms 47:11 ja 2.Ms 1:11). Itävaltalaisten Manfred Bietakin, Winklerin ja Wiflingin paikalla suorittamissa kaivauksissa esiin on tullut mm. Joosefin hauta sekä Joosefin patsas, jonka egyptiläiset olivat häpäisseet karkoitettuaan Israelin Egyptistä vuonna 1447. Joosefin muumion israelilaiset olivat ottaneet mukaansa sen määräyksen mukaan, jonka hän itse antoi, kts. 1.Moos 50:22-26. Israelilaisten lähdön jälkeen Avaris, nykyinen Tel ed-Daba oli hyljättynä parin sukupolven ajan.

Koko: Noin 50 sivua

Aika: Noin v. 1550-1440 eKr.

Aihepiiri: Israel lähtee Egyptistä, Pääsiäinen, Laki ja lakitaulut, Siinain vuoren Liitto, Ilmestysmaja

Israel kasvaa kansaksi Egyptissä ja voimistuu. "Ja Egyptiin tuli uusi kuningas, joka ei Joosefista mitään tiennyt". Faraoiden pelot ja lait Israelin orjuuttamiseksi ja tuhoamiseksi. Mooseksen syntyhistoria ja kasvaminen tehtäviinsä ensin 40 vuotta faraon tyttären pojan adoptoimana, ja sitten 40 vuotta Midianilaisen Jetron lammaspaimenena Siinain erämaassa.

Mooseksen työhönottohaastattelu tapahtuu erämaassa. Jumala kiinnittää Mooseksen huomion itseensä puhumalla hänelle pensaasta, joka palaa, mutta ei kulu. Mooses menee katsomaan ihmettä, mutta Jumala sanoo hänelle: "Älä tule.." Paikka, jossa Herra ilmestyy, on pyhä. Vasta kun Mooses on ottanut pois kengät jalastaan, hän voi lähestyä ilmestystä. Ensiksi Jumala esittelee itsensä:

Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. Jumala esitti asiansa:

Mooses tuskin ymmärsi, että Jumala oli täsmäkouluttanut häntä tähän tehtävään jo liki kahdeksankymmenen vuoden ajan. Lisäksi hän oli jo kerran epäonnistunut pahasti yrittäessään toimia oikeudenmukaisesti egyptiläisten ja israelilaisten välisessä kiistassa. Mooses oli täysin oikeudenmukaisesti, mutta omavaltaisesti tappanut egyptiläisen murhaajan, ja joutunut sen takia pakenemaan Egyptistä. Koska hän ei omilla voimillaan – ja olihan hän sentään hovin kasvatti – ollut saanut mitään parannusta aikaan, sanoo hän Herralle: "Mikä minä olen menemään faraon tykö ja viemään israelilaisia pois Egyptistä?" Mooses ei ole ymmärtänyt sitä, että jos Jumala antaa tehtävän, hän antaa myös toteutuksen. Herra vastaa Moosekselle:

Mooses seisoi paljain jaloin Hoorebin vuoren juurella. Hän ei enää uskonut omiin voimiinsa, mutta Jumala lupasi olla hänen kanssaan. Mutta merkki, jonka Jumala lupasi, ei ollut voima, se oli ainoastaan lupaus. Ennenkuin Mooses kykenisi suorittamaan tehtävän, hänen oli uskottava sanat: "Minä olen sinun kanssasi".

Nuoruuden into oli takanapäin, nyt kysymys olisi siitä, luottaisiko Mooses Jumalaan. Voisiko Mooses uskoa siihen, että Jumala ajaa asiansa läpi faraon vastustuksesta huolimatta? Mooses halusi enemmän tietoa asiasta. Hänen oli tiedettävä ensinnäkin Jumalan nimi. Mitä hän vastaisi Israelin vanhimpien kysymykseen? Jumala vastasi Moosekselle:

Varmuuden vuoksi Herra vielä toisti vastauksensa, itsepäinen kun Mooses oli:

Herran seurassa Mooseksen ei tarvinnut tietää etukäteen kaikkia asioita. Herra oli valmistautunut kaikkeen, Mooseksen täytyi vain olla uskollinen, pysyä Herran seurassa. Herra oli jo valintansa tehnyt. Hän luotti Moosekseen. Hän oli Mooseksen pelastanut varmalta kuolemalta omia tarkoituksiaan varten, hänet kasvattanut ja kouluttanut. Mooseksen tuli vain tietää Herransa nimi. Sen hän joutuisi selvittämään israelilaisille ja israelilaisten kanssa se nimi tulisi tunnetuksi koko maailmassa. Kolmannen kerran Herra ilmoittaa nimensä:

Kun nimiasia oli selvitetty, Herra ryhtyi antamaan käytännön ohjeita siitä, miten toimia. Egyptin hallitsija ei tulisi suostumaan vaatimuksiin vapaaehtoisesti, mutta Jumalalla oli keinonsa. Aluksi Israelin vanhemmat oli kutsuttava koolle ja heille oli ilmoitettava Jumalan suunnitelma. Israelin vanhemmille oli annettava näyttö Mooseksen saamista valtuuksista. Siihenkin Jumalalla oli keinonsa: Mooseksen sauva, jonka avulla hän oli osoittava valtuutuksena.

Mooses ei näytä lämpenevän Jumalan ajatuksille. Hän ei katso Jumalan valtasuuruuteen, vaan tuijottaa omiin kykyihinsä ja sanoo: "Oi Herra, minä en ole puhetaitoinen mies …" Taas Herra joutuu antamaan alkeisopetusta Moosekselle: Kyse ei ole kaunopuheisuudesta, vaan siitä, että Jumala lupaa olla Mooseksen kanssa. Herra vastaa:

Mooses, joka vielä 40-vuotiaana oli ollut radikaali oikeuden puolustaja, on kasvanut reaalipoliitikoksi. Mooseksella ei ole armeijaa, ei aseita, ei vaikutusvaltaisia ystäviä, eikä kilpailevan suurvallan tukea, eikä edes ympärivuorokautista rukousvartiota. Kun Mooses arvioi kykyjään, hän joutuu toteamaan, että hänestä ei ole edes demagogiksi. Mooses ei näe onnistumisen mahdollisuutta, ja hän tekee johtopäätöksensä. Mooses sanoo: "Oi Herra, lähetä kuka muu tahansa!" Työhönottohaastattelu on päättymässä katastrofiin. Jumala suuttuu, ja sanoo:

Katastrofia ei tule, Mooses antautuu. Raamattu ei selosta Mooseksen antautumista, mutta vastaavia tapauksia on paljon. Jumala riisuu turhat luulot pois vain auttaakseen ihmistä. Vasta henkilökohtaisen katastrofin edessä monet muutkin ovat antautuneet Jumalalle, ja kohta, kun he ovat sen tehneet, Jumala on pukenut heidät voimalla korkeudesta.

Jumala pistää Mooseksen matkaan. Mooses käy appensa luona, ja ottaa matkaansa vaimonsa Tsipporan ja kaksi poikaansa. Kun matkaan on päästy, nousee esiin yllättävä vaikeus. Mooses ei ole noudattanut Aabrahamin ja Jumalan liiton määräystä poikien ympärileikkauksesta. Mooses ei voi olla Herran käytössä, ennen kuin hänen omat asiat ovat kunnossa. Herra hyökkää Mooseksen kimppuun ja tahtoo tappaa hänet. Tsippora tajuaa heti, mistä on kyse, ja suorittaa ympärileikkaukset. Aikuisille pojille tämä tietää muutaman päivän sairaslomaa, ja pojat palaavat ukkilaan Tsipporan kanssa. Kun Mooses on täyttänyt velvollisuutensa Liittoa kohtaan, voi hän jatkaa tehtävänsä hoitamista. Aaron tulee erämaahan Moosesta vastaan, ja he kohtaavat Hoorebin vuorella.

Mooses ja Aaron tulevat israelilaisten luo Egyptiin. Kun tieto lähestyvästä vapautuksesta on saatettu kansan tietoon, Mooses ja Aaron menevät Faaraon luo, jolle ilmoitetaan:

Israelin on päästävä palvelemaan Jumalaa erämaahan. Koko kansan on lähdettävä. Kysymys ei ole mistään rituaalista, jonka kuka tahansa voisi suorittaa. Farao ei tajua ajatusta sellaisesta jumalanpalveluksesta, johon vaaditaan koko kansa ja kaikki, mitä se omistaa, jokaisen vuoden jokaisena päivänä. Eikä Mooses sitä faraolle selosta. Raamattukin selostaa sen lukijoilleen vasta Mooseksen kolmannessa kirjassa.

Faraolle tällainen Jumala ei ole tuttu, ja vapautusliikkeen johtomiehet ajetaan pois hovista. Syyksi ilmoitetaan, että Israelin kansan on tehtävä työtä, maksaakseen veronsa Egyptille. Lisäksi kansan veroja lisätään entisestään. Lisäverot saavat aikaan toivotun vaikutuksen: israelilaisten keskuudessa syntyy myöntyväisyysliike, joka on valmis syyttämään Moosesta Egyptin kovennetusta pakkotyöstä. Kts. 2.Moos 5:2-22.

Kahden tulen välissä Mooses kääntyy Jumalan puoleen. Jumala ilmoittaa Moosekselle, että hänellä on kaksi syytä toimia näyttävästi. Ensinnäkin hän osoittaa Israelille, että häntä vastaan on turha uhitella, oli uhittelija sitten Egypti tai joku muu. Toiseksi Israelin on tiedettävä, että Herra toteuttaa lupauksensa, jonka hän on antanut Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Kun Jumala vapauttaa Israelin ja vie heidät lupauksen maahan, uskoo kansa, että Israel on varmasti heidän maansa. Kts. 2.Moos 5:23-6:9.

Jumala lähettää Mooseksen toisen kerran faaraon eteen, mutta Mooses todistelee Jumalalle asiaa turhaksi. Miten faarao uskoisi häntä, jos oma kansakaan ei ole hänen takanaan? Jumala vastaa käskemällä sekä Israelia, että faaraota. Israelin on lähdettävä. Israelin päämiehistä esitetään sukuluettelo. Päämiehet ottavat osaa prosessiin. Herra toistaa sanansa Moosekselle, mutta Mooses vastustelee yhä. Kts. 2.Moos 6:10-30.

Kahdeksankymmenvuotias Mooses ilmestyy taas Aaron mukanaan faaraon eteen. Nyt hän käyttää jo sitä kieltä, jota käytetään, kun neuvottelut ovat päättyneet. Alkaa aseiden tarkastus. Mooses heittää maahan sauvansa, joka muuttuu käärmeeksi. Egyptin viisaat pystyvät samaan, mutta Mooseksen käärme syö Egyptin käärmeet. Faaraolle näyttö Mooseksen aseiden paremmuudesta ei silti riitä. Aamulla Mooses tapaa faraon joen rannassa, ja aseiden esittely jatkuu. Mooses muuttaa sauvallaan Egyptin vedet vereksi faraon silmien edessä. Virran kalat kuolevat. Asia ei faaraota vakuuta, sillä Egyptin noidat pystyvät hekin tuhoamaan vetensä. Kts. 2.Moos 7:1-25.

Seitsemän päivän kuluttua Mooses saa käskyn uudestaan mennä faraon eteen. Israel on päästettävä, sanoo Herra. Faaraolle on tietysti vähän outoa taistella näkymätöntä armeijaa vastaan. Normaalin valtionpäämiehen tapaan hän pitää kansalaisia orjinaan. Miksi hän päästäisi parhaat työmiehensä noin vain menemään? Ja kuka on tämä Mooses? Ehkä vain uskonnollinen huijari? Farao ei vastaa Moosekselle. Kun vastausta ei kuulu, Mooses ojentaa taianomaisen sauvansa, ja maa täyttyy sammakoilla. Egyptin tiedemiehet pystyvät samaan, ja kohta sammakoita on kaksin verroin runsaammin. Faaraota sammakot eivät miellytä, ja hän tunnustaa Herran neuvotteluosapuolekseen. Farao pyytää Moosesta rukoilemaan, että Herra ottaisi sammakot pois. Vastalahjaksi hän lupaa päästää Israelin uhraamaan Jumalalle. Mooses rukoilee, ja sammakot poistuvat, vain farao ei pidä sanaansa. Jumala antaa faraolle uutta mietittävää, tällä kertaa sääskien tms. muodossa. Kun tiedemiehet yrittävät tehdä samaa, he epäonnistuvat, ja tiedottavat tuloksista faraolle. Egyptin velhot päättelevät, että nyt ovat mahtavammat voimat pelissä. Poliittinen hallitsija sulkee korvansa myös tiedemiesten varoitukselta. Kts. 2.Moos 8:1-19.

Taas ilmestyy Mooses faaraon polulle, tällä kertaan varhain aamulla. Nyt faraon taivuttelua jatketaan paarmoilla. Koko Egypti tulee täyteen paarmoja, ei kuitenkaan israelilaisten asuttama Goshenin maakunta. Farao kutsuttaa Mooseksen ja käskee suorittamaan uhrin Jumalalle, kuitenkin maasta poistumatta. Mooses vaatii, että Israel päästetään kolmen päivämatkan päähän Egyptistä. Faarao suostuu siihenkin ja pyytää jopa rukoilemaan puolestaan. Seuraavana päivänä Mooses rukoilee, ja paarmat otetaan pois. Vaivasta päästyään faarao syö sanansa. Kts. 2.Moos 8:20-32.

Ja taas tulee Mooses faraon luo tuo vanha lause huulillaan:

Farao saa kuulla saman egyptiksi, mutta ei vaan suostu tottelemaan käskyä, vaikka Jumala käskee. Piiskana on nyt karjarutto. Egyptin karja kuolee, mutta israelilaisten karjasta ei kuole mitään. Faraon urkkijat käyvät toteamassa Goosenissa asian, mutta siltä huolimatta lääke ei tehoa, sillä Jumala on kovettanut faraon sydämen. Mooses saa tehtäväkseen heittää kourallisen nokea ilmaan. Ihmisiin ja eläimiin tulee märkiviä paiseita. Paiseita tulee myös Egyptin tietäjiin. Kun faarao ei sittenkään kuule Moosesta, Herra lähettää Mooseksen kertomaan faraolle, että olisihan hän voinut hävittää koko Egyptin kansan, mutta tarkoituksena ei ole sittenkään hävitys, vaan se, että jäljellejääneet julistaisivat Herran nimeä. Seuraavaksi luvataan rakeita enemmän kuin koskaan ennen. Egyptiläisiä kehoitetaan siirtymään sisätiloihin vuorokauden kuluessa. Rakeet tappavat ja tuhoavat sen, mikä oli jäänyt ulos, ei kuitenkaan israelilaisten joukossa.

Raesateiden vielä kestäessä faarao kutsuttaa Mooseksen ja Aaronin, ja tunnustaa tehneensä syntiä "tällä kertaa". Farao lupaa olla enempää pidättelemättä Israelia. Mooses lähtee kaupungista, levittää kätensä Jumalan puoleen, ja rakeet lakkaavat. Israelia ei kuitenkaan päästetä lähtemään tälläkään kertaa. Kts. 2.Moos 9:1-35.

Jumalan käskystä Mooses tulee taas faraon eteen. Sanoma on entinen. Uhkakuva on uusi, tällä kertaa heinäsirkat. Ja miksi faarao ei halua nöyrtyä Israelin Jumalan edessä? Onko toisen kansan orjuuttaminen hänelle niin tärkeää? Eiväthän israelilaiset vaadi edes alueluovutuksia. Jumalan sanan mukaan Israelin on vain päästävä palvelemaan häntä. Faraon virkamiehet olisivat jo valmiit antamaan Israelille uskonnonvapauden. He kysyvät faraolta: "Etkö vielä tiedä, että Egypti on hävitetty". Farao on myöntyvinään, Mooses ja Aaron kutsutaan puhutteluun. Farao päästää Israelin, mutta kysyy: "Kuka menee?" Alkaa kontrolloidun uskontopolitiikan vaihe. Kun Mooses vastaa, että Jumalaa palvelemaan lähtevät lapset, aikuiset ja vanhukset, peruu farao lupauksensa. Hän päästäisi vain miehet. Mooses ja Aaron ajetaan pois faaraon edestä. Jumala vastaa toteuttamalla uhkauksensa heinäsirkoista. Kun heinäsirkat ovat syöneet Egyptin puhtaaksi, Mooses ja Aaron kutsutaan takaisin faaraon luo. Faarao on hetken myöntyväinen, ja pääsee eroon heinäsirkoista. Israelia hän ei kuitenkaan päästä. Kun tämä käy ilmi, ojentaa Mooses kätensä kohti taivaita, ja Egypti pimenee kolmeksi päiväksi. Vain Israelin lapsilla on valoisaa.

Pimeyteen joutunut faarao kutsuu Mooseksen, ja lupaa lapsetkin mukaan jumalanpalvelusmenoihin. Ehtona on kuitenkin, että lampaat ja raavaat jätetään Egyptiin. Kun Mooses ei suostu kontrolloidun uskontopolitiikan välikappaleeksi, uhkaa farao tappaa hänet, jos tämä vielä kerrankin tulee hänen eteensä. Kts. 2.Moos 10:1-29.

Seuraava vitsaus on johdonmukainen seuraus siitä asiasta, josta koko jupakka alkoi. Egyptin johto oli kahdeksankymmentä vuotta aikaisemmin tapattanut Israelille syntyvät poikalapset, nyt Jumala ilmoittaa Israelille tappavansa jokaisen egyptiläisen esikoisen ikään katsomatta. Moosekselle ilmoitetaan, että voiman demonstraatio ei koske israelilaisia. He saavat olla rauhassa, koirakaan ei hauku heille. Mooses saattaa tämän ilmoituksen faraon tietoon. Mooses ilmoittaa faaraolle, että seuraavalla kerralla se on farao, joka tulee hänen puheilleen.

Mooses oli tullut tunnetuksi koko Egyptissä. Häntä kunnioitettiin, eikä ihme. Kunnioitus ei perustunut pelkkään voimankäyttöön tai pelkoon. Mooses osoittautui todella suureksi johtajaksi. Hän ei tehnyt mitään omavaltaisia ratkaisuja. Mooseksen suuruus perustui Jumalan kunnioitukseen. Myös Israelin asia oli tullut tunnetuksi Egyptissä. Egyptiläiset kiihkoilivat vähemmän, kuin heidän johtajansa. Herra kehoittaa israelilaisia pyytämään egyptiläisiltä naapureiltaan lahjoja, mihin suostutaan auliisti. Kts. 2.Moos 11:1-10.

Israel alkaa valmistautua lähtöön. Jokaisen huonekunnan tulee valita yksivuotinen, virheetön lammaseläin ja pitää sitä valmiina kuun 14. päivään saakka. Ennen säädettyä iltaa karitsa tulee teurastaa, ja sen verellä on siveltävä oven pielet ja päälliset niissä taloissa joihin perheet kokoontuvat syömään uhrieläimen tulella paistettua lihaa ja happamatonta leipää.

Israelilaisten kodeissa kuolevat vain karitsat, mutta Egyptissä esikoiset. Tuhooja kulkee ohi nähdessään karitsan veren. Tämän ohikulkemisen muistoksi säädetään pääsiäinen, "pesah". Pääsiäinen säädetään ikuiseksi muistojuhlaksi Israelissa. Pääsiäisaterian jälkeinen 7 päivän aika, kuun 21. päivään saakka on happamattoman leivän juhlaa.

Israelin syödessä säädettyä ateriaa, Herra panee toimeen Egyptin tuomionsa Egyptissä. Keskellä yötä kuolevat kaikki Egyptin esikoiset faraon esikoisesta karjaeläinten esikoisiin saakka. Kun tämä on tapahtunut, lähettää farao hakemaan Moosesta ja Aaronia. Israelia käsketään lähtemään. Rajoituksia ei enää esitetä, mutta faarao luulee silti vielä olevansa määräävässä asemassa. Hän käskee Israelia ottamaan sekä lampaat ja naudat mukaan "kuten olette puhuneet". Hyvin epävarmalta vaikuttava farao ilkeää vielä pyytää: "Menkää ja siunatkaa myös minua".

Israelin pidätteleminen on käymässä Egyptille kalliiksi. Faraon tavoin myös tavallinen kansa pyytää israelilaisia lähtemään pian. Egyptiläiset antavat lähtijöille vaatteita ja arvoesineitä. Paluumuutto alkaaNeljäsataa kolmekymmentä vuotta on Israel ollut Egyptissä ensimmäisen suuren paluumuuton alkaessa noin vuonna 1477 eKr. Kuusisataa tuhatta miestä lähtee perheineen matkalle Ramseksesta, entisestä Avariksesta ja saapuu Sukkotiin. Kts. 2.Moos 12:1-51.

Exodus Egyptistä on mahtava, ja se on tarkoitettu muistettavaksi ja juhlittavaksi. Jokavuotinen muistojuhla, pääsiäinen, oli suoritettava Herran osoittamalla tavalla. Lähtöä estelleiden egyptiläisten esikoispojat tuhottiin, mutta Israelin Herra lunasti karitsan verellä. Tämän muistoksi Israelin piti myös lunastaa esikoispoikansa. Sukkotista tultiin erämaan laitaan Eitamiin. Herra kulki laumansa edellä päivällä pilvipatsaan hahmossa ja yöllä tulipatsaan muodossa. Kts. 2.Moos 13:1-22.

Exodus oli myös ennakkotapaus. Muistojuhla olikin ennustus tulevasta lunastuksesta, joka oli koskeva koko ihmiskuntaa. Exoduksella luotiin tulevaisuudenuskoa, eikä turhaan. Minun elinaikanani, vuoden 1944 jälkeen, on tapahtunut monta exodusta. Israeliin ovat palanneet Jemenin karkotetut, Marokon karkotetut, Persian karkotetut, Etiopian diaspora, Ukrainan juutalaiset, Romanian juutalaiset ja monet muut. Israelilaiset palaavat maahansa. Jopa Kaifengin juutalaiset Kiinasta ovat lähdössä. Ja kuitenkin jokainen näistä fyysisen Israelin exoduksista on vain "typos" siitä eksoduksesta, jonka jokainen uskova on aikanaan tehnyt lähdettyään seuraamaan Herraa Jeesusta. Exodus on jatkuva tapahtuma, se toteutuu joka päivä siellä, missä ihminen vapautuu maailman orjuudesta ja lähtee Pyhän Hengen johdatuksessa kohti Taivaallista Jerusalemia.

Matkan alkuvaiheessa Mooses saa käskyn leiriytyä odottamattomaan paikkaan. Matkaa seuranneet egyptiläiset päättelevät tästä, että Israel on eksynyt. Farao saa kuulla asiasta ja luulee voivansa käyttää tilaisuutta hyväkseen, ja voittaa israelilaiset takaisin orjikseen. Farao eksyy itse vääryyden teille, ja vääryys johdattaa hänet ansaan. Vaunut valjastetaan. Egyptin valiojoukot ja ratsumiehet seuraavat vaunusotureita. Pii-Hahirotin luona farao joukkoineen saavuttaa Israelin. Israelilaiset pelästyvät pahan kerran, sillä eivät hekään usko Jumalan apuun. Mooses joutuu taas kahden rintaman väliin, mutta pysyy silti täysin rauhallisena. Rauhallisuus on ainut, mitä kansa tarvitsee. Mooses sanoo ikimuistoiset sanat:

Mooseskin on nähtävästi hädissään, sillä Herra sanoo Moosekselle: "Miksi huudat minulle?" Kansa saa käskyn jatkaa matkaa. Mooseksen tehtävä on nostaa kätensä ja ojentaa sauvansa meren yli. Herra itse tekee loput ihmeellisestä teostaan: Hän ajaa vedet pois, niin että Kaislamereen avautuu tie. Israel ylittää meren meren pohjaa pitkin kävellen, mutta kun egyptiläiset tulevat perässä, he hukkuvat aamun koitossa meren tien sulkeutuessa Israelin jälkeen. Kun Israel oli nähnyt kaiken tämän, he uskoivat Jumalaan ja Moosekseen. Kts. 2.Moos 14:1-31.

Egyptin kuningas farao hukkui armeijoineen. Egyptin parhaat sotavoimat oli tuhottu. Tämän enempää ei Raamattu egyptiläisten asioista kerro. Raamatun ulkopuolisista epävarmoissa tietolähteissä kerrotaan, että Israelin lähdön jälkeen Egypti joutui sekasortoon ja hyksot valloittivat maan. Egyptin sekasortoa on kuvattu Ipuwer-papyruksessa, El-Arishista löydetyssä mustasta graniittikivessä, Eremitashin papyruksessa nro 1116b recto ja Egyptin Speos Artemidoksesta löydetyssä kuningatar Hatsepsutin piirtokirjoituksessa. Myöhempiä selostuksia asiasta on säilynyt Masudi-nimisen arabialaisen kirjoituksissa, juutalaisen historioitsijan Josefuksen teoksissa, (Josefus mainitsee tietolähteenään Manethonin) jne. Amerikkalainen elokuvateollisuus on ajoittanut Israelin lähdön Ramses II kaudelle, mutta ajoitus on väärä. Ramses II eli vasta siihen aikaan, kun Israelissa oli jo kuninkaita. Kaislamereen noin v. 1447 hukkuneen faaraon nimi lienee ollut Dudimose, kreikaksi Tutimaos.

Kun Israel oli päässyt eroon egyptiläisistä, lauloi kansa spontaanin kiitoslaulun. Kts. 2.Moos 15:1-19. Myös Mooseksen sisar Miriam lauloi naisten kanssa, kts. 2.Moos 15:20-21. Kaislameren rannalta oli kuitenkin lähdettävä liikkeelle. Erämaassa ei löytynyt vettä kolmeen päivään. Kun vettä sitten löytyi, se osoittautui katkeraksi. Moosekselta kysyttiin: "Mitä me juomme?" Mooses kysyi asiaa Herralta, ja Herra neuvoi, mitä tilanteessa piti tehdä. Koeteltuaan kansaa Herra lupasi:

Israel leiriytyi hetkeksi Elimiin, jossa oli 12 lähdettä ja 70 palmua. Kts. 2.Moos 15:1-27. Elimistä tultiin Siinin erämaahan, Elimin ja Siinain puoliväliin. Kaksi ja puoli kuukautta matkan alkamisesta ruokakin oli loppumassa, ja kansa teki siitä yks’oikoset johtopäätökset. Kansa väitti kuolevansa nälkään, juuri kun Herra oli lähettämässä leipää taivaasta. Kansa sai leivän tapaista mannaa, joka korvasi leivän. Liha tuli viiriäisten muodossa. Mannan tulo lakkasi vasta, kun Israel oli tullut maahansa 40 vuotta myöhemmin. Kts. 2.Moos 16:1-36.

Refidimissä vesipula toistui. Kansa ehti taas ennustaa kuolevansa janoon ja syyttää Moosesta jo varmana pitämästään kuolemasta, ennenkuin Mooses kääntyi Herran puoleen apua pyytämään. Herra käski Mooseksen menemään Hoorebille ja lyömään sauvallaan kallioon Israelin vanhimpien nähden. Kalliosta tuli vettä ja kansan ennustelut pikaisesta kuolemastaan osoittautuivat taas turhaksi uskon puutteeksi.

Refidimissä kansaa kohtasi uusi ongelma, kun amalekilaiset hyökkäsivät leiriin. Taistelu oli ankara, sillä kuudensadan tuhannen sotakuntoisen Israelilaisen piti taistella amalekilaisia vastaan koko päivä. Taistelun ajan Mooses seisoi vuoren huipulla Herran sauva kädessään. Joosuan johtaessa israelilaisia, Aaron ja Huur pitelivät Mooseksen käsiä ylhäällä rukousasennossa. Amalekilaiset voitettiin "miekan terällä". Taistelun jälkeen Mooses pystytti alttarin, ja pani sen nimeksi "Jehovah nissi", Herra on minun lippuni. Kts. 2.Moos 17:1-16.

Kun Mooseksen appi Jetro sai kuulla Mooseksen uusista vaiheista, hän tuli vierailulle Israelin leiriin Herran vuoren luo. Mukanaan Jetro toi tyttärensä, Mooseksen vaimon Tsipporan ja Mooseksen pojat Geershomin ja Eliezerin. Kuultuaan selonteon tapahtuneesta, Jetro kiittää Herraa siitä, että Herra oli voittanut Egyptin juuri siinä asiassa, josta Egypti erikoisesti ylpeili. Juhlan kunniaksi Mooses, Aaron, Jetro ja Israelin vanhimmat syövät illallista Herran edessä.

Kun seuraavana päivänä Jetro näkee Mooseksen jakamassa oikeutta kansan keskuudessa, hän on ihmeissään Mooseksen hallintotavan alkeellisuudesta. Jetro neuvoo Moosesta opettamaan kansalle lait ja säädökset ja jättämään juoksevien asioiden hoito luotettavien miesten käsiin. Vain tärkeimmät asiat tuli tuoda Mooseksen ratkaistavaksi. Mooses ottaa neuvosta vaarin, ja viisas vanhus lähtee rauhassa kotiinsa. Kts. 2.Moos 18:1-27.

Kolme kuukautta Egyptistä lähdön jälkeen Israel tulee Siinain erämaahan, (2.Moos 19:1) ja leiriytyy sen tietyn vuoren eteen. Mooses nousee vuorelle Herran luo. Herra huutaa hänelle:

Mooses välitti Herran sanan Israelille. Kansan vanhimmat lupasivat tehdä kaiken, minkä Herra on puhunut, kts. 2.Moos 19:7-9. Mooses välittää vastauksen Herralle. Herra ilmoittaa tulevansa kolmantena päivänä vuorelle kaiken kansan silmien edessä. Kansa pyhittäytyy kohtaamaan Herran. Vuorelle määrätään raja, jota lähemmäksi kansa ei saa tulla.

Kun Herra laskeutuu vuorelle, vuori vapisee ja syöksee tulta. Vuorelta kuuluu ääni, joka puhuttelee Moosesta. Mooses nousee vuorelle. Herra lähettää Mooseksen heti varoittamaan kansaa, ettei kansa vain tulisi töllistelemään sitä, miltä Herra näyttää. Myös pappien tulee pyhittäytyä vuorelle tuloa varten. Mooses laskeutuu alas vuorelta, varoittaa kansaa, ja nousee uudelleen vuorelle Aaronin kanssa. Kts. 2.Moos 19:1-25.

Mooses on vuoren juurella, kun Jumala puhuu Moosekselle sanat, jotka tunnetaan nimellä "Kymmenen käskyä". Kts. 2.Moos 20:1-17. Vuoren juurella seisova kansa kuulee soiton ja jylinät, näkee salamat ja suitsuavan vuoren ja pakenee peloissaan taaemmas. He sanovat Moosekselle: "Puhu sinä kanssamme, niin me kuuntelemme. Ja älköön puhuko kanssamme Jumala, ettemme kuolisi". Mooses rohkaisee kansaa sanoilla: "Älkää pelätkö, sillä Jumala on tullut koetellakseen teitä ja että hänen pelkonsa olisi teissä, ettette syntiä tekisi". Mooseksen astuessa lähemmäs pilveä, jossa Herra on, Herra varoittaa Israelia tekemästä korvikejumalia. Hän lupaa tulla ja siunata Israelia joka paikassa, johon hän säätää nimensä muiston. Israelin on tehtävä alttari, ilman uhria ei Jumalaa tule lähestyä. Kts. 2.Moos 20:18-26. Käsky on edelleen voimassa, Jumalaa voi lähestyä vain Jeesuksen nimeen.

Mooseksen appi, midianilainen pappi, Jetro Reguel neuvoi Moosesta laatimaan ohjeet, joiden mukaan oikeusasioita tulisi ratkaista. Näitä ohjeita näemme Toisen Mooseksenkirjan luvusta 21 alkaen. Ohjeet koskevat tavallisia arkielämän asioita, joiden ratkaisuissa on tärkeintä, että ratkaisuissa ei poiketa Totuuden, Rakkauden tai Elämän periaatteista. Nämä periaatteet sisältyvät Jumalan antamaan Kymmeneen käskyyn. Näitä Kymmentä käskyä ei ole koskaan muutettu tai korjailtu, ne ovat ainoa oikea laki tänäkin päivänä. Ohjeet, hebreaksi "mishpatim", ovat sellaisen henkilön laatimia, jotka tunsivat nämä periaatteet.

Mooseksen aikoina, samoin kuin nykyäänkin, oli monenlaisia "lainlaatijoita", mutta vain nämä Jumalan Hengen ilmoituksen mukaiset ohjeet ovat säilyttäneet arvonsa. Mooseksen antamat ohjeet siviilituomareille helpottavat lain käyttöä, niin, että myös vajavaisemman oikeustajun omaava lainkäyttäjä voi ratkaista erillisasioita. Ohjeiden merkitys on Uuden Liiton aikana vähäisempi oikeustajua ohjaava tekijä, sillä Pyhän Hengen kautta koko laki on kirjoitettu Jumalan lasten sydämiin. Se, mikä kirjaimellisesti soveltui toteutettavaksi Israelissa, ei aina vastaa Uuden Liiton tilanteita, joten Mooseksen Ohjeiden kirjaimellinen noudattaminen ei aina takaa Uuden Liiton periaatteiden toteutumista, koska Uudessa Liitossa vaatimukset ovat suuremmat. Laki edustaa aina vähimmäisvaatimuksia.

Ohjeet alkavat määräyksellä orjuutta muistuttavasta palkkatyöstä, jossa ihminen oli myyty tai myynyt itsensä seitsemäksi vuodeksi työvelvolliseksi. Orjan palkka maksettiin orjuusajan alussa ja ostaja vastasi kaikista hänen kuluistaan. Sopimus päättyi kuuden palvelusvuoden kuluttua ilman, että kumpikaan osapuoli ollut oikeutettu mihinkään korvaukseen. Kts. 2.Moos 21:1-11.

Väkivalta-asioita ja kuolemantuottamuksia käsitellään 21. luvun jakeissa 12-27. Kuolemantuottamus voi olla myös välillistä, kts. jakeet 28-36. Väkivalta-asioissa korvauksia on määrättävä suhteessa yks-yhteen. Teon seuraamuksien ja määrätyn rangaistuksen tulee olla samanarvoiset.

Varkaustapauksissa korvaus on aina suurempi, kuin varastetun tavaran arvo. Varastaminen ei siten voi koskaan olla edullinen ammatti. Varkaan on myös tiedettävä, että jokaisella israelilaisella on oikeus estää varkaan toimet väkivaltaisesti. Jos varkautta yritetään yöllä, saa varkautta yrittäneen tappaa. Päiväsaikaan varkautta yrittänyttä on kohdeltava lievemmin; jos hän auringonnousun jälkeisessä pidätysyrityksessä kuolee, on kuolemantuottamuksessa noudatettava periaatetta "veri verestä". Varkaus ja vahinko on aina korvattava; tavallisesti kaksinkertaisesti. Jos varas on varaton, on hänet myytävä orjaksi ja myyntitulo käytettävä rikoksesta johtuvan korvausvelvollisuuden suorittamiseen. Kts. 2.Moos 22:1-15.

Eri tyyppistä sortoa ja siveettömyyttä koskevissa säädöksissä kannattaa muistaa, että Jumala on osapuoli kaikessa inhimillisessä elämässä. Hän kostaa sen vääryyden, joka muuten jäisi rikoksentekijän voitoksi. Kts. 2.Moos 22:16-31.

Tiedonvälitys on Jumalan tarkkailun alaista. Totuudesta poikkeavaa sanomaa ei saa ottaa vastaan, eikä levittää, kts. 2.Moos 23:1. Vääryyteen ei tule suostua edes joukon (hebr. "ravvim") mukana. Hebrealainen sana "ravvim" jakeessa 2.Moos 23:2 tarkoittaa enemmistöä. Jumala ei ole demokraattinen. Hänelle ei kelpaa enemmistöpäätös, päätöksen pitää olla Hänen tahtonsa mukainen. Riita-asioissa ei myöskään asianomaisen köyhyys saa vaikuttaa päätöksen suuntaan. Puolueellisuutta ei saa osoittaa myöskään vihan tai kateuden takia, lähimmäisen auttamiskäskyä on noudatettava myös vihattuun naapuriin.

Lahjusten otto kielletään. Muukalaisten sorto kielletään. Pelloillekin on annettava sapattivapaavuotensa. Sapattivapaa on annettava myös palvelusväelle. Juhlia: happamattoman leivän juhlaa, ensisadon juhlaa ja sadonkorjuun juhlaa oli vietettävä Jumalan säätämässä paikassa. Kolme kertaa vuodessa kaikkien miesten tuli tulla Jerusalemiin näitä juhlia viettämään, eikä suinkaan tyhjin käsin. Juhlia juhlistettiin siten, että varattomallakin oli hauskaa. Jakso päättyy lupaukseen, joka autuaalla tavalla kuvaa Jumalan Hengen toimintaa niin yksityisten uskovien, kuin koko uskovien yhteisönkin elämässä.

Maa, johon Israel on menossa, on asuttu. Jumala lupaa hävittää maasta sen entiset asukkaat, kts. 2.Moos 23:23. Israelin on vain hävitettävä hävitettyjen kansojen epäjumalankuvat ja palveltava todellista (hebr.: "Jehovah") Jumalaa (hebr.: Elohim). Kts. 2.Moos 23:24. Israelin rajat ovat oleva Kaislamerestä Välimereen ("Filistealaisten mereen") ja erämaasta virtaan saakka. Kts. 2.Moos 23:24-33.

Käskyjen julkistamisen jälkeen Herra kutsuu Mooseksen, Aaronin, Naadabin ja Abihun sekä seitsemänkymmentä kansan vanhinta. Vanhinten palvoessa Jumalaa Mooseksen on lähestyttävä Jumalaa. Aamulla, ennen kutsuttujen vuorelle nousemista, Mooses kertoo kansalle kaikki Herran sanat ja ohjeet, ja kansa lupaa noudattaa niitä. Kun Mooses on kirjoittanut kaikki Herran sanat, hän rakentaa alttarin ja kaksitoista patsasta vuoren juurelle. Alttarilla nuorukaiset uhraavat kiitosuhrina Jumalalle härkiä ja Mooses lukee Liiton Kirjan ääneen kansalle. Kun kansa yhtyy liittoon, Mooses pyhittää sen vihmomalla verta kansan päälle. Kts. 2.Moos 24:1-8.

Herran kutsumat 70 vanhinta, Mooses, Aaron, Naadab ja Abihu nousevat nyt vuorelle ja syövät Herran läsnäollessa liiton aterian. Kutsutut näkevät Israelin Jumalan (Elohim, monikossa!), mutta pystyvät hänestä kertomaan vain sen, että Herran jalkojen alla he näkivät läpinäkyvän safiirin, joka oli näöltään kuin taivaat kirkkaudessaan. Kts. 2.Moos 24:9-11.

Kun juhla on ohi, Herra kutsuu Mooseksen vuorelle hakemaan lain tauluja. Mooses ottaa mukaansa palvelijansa Joosuan, mutta vuorelle hän nousee yksin. Vanhimmat jäävät taaemmaksi odottamaan Mooseksen ja Joosuan paluuta yhdessä Aaronin ja Huurin kanssa. Mooseksen saapuessa vuorelle vuori peittyy pilveen ja Jumalan kirkkaus näkyy Siinailla kuuden päivän ajan. Seitsemäntenä päivänä Herra kutsuu Moosesta ja Mooses menee pilven keskelle. Mooses viettää vuorella neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. Kts. 2.Moos 24:12-18.

Kysymys ei ole mistään ylipitkästä hartaustilaisuudesta. Neljänkymmenen päivän ajan Jumala selostaa Moosekselle Israelia koskevia suunnitelmiaan. Israel tarvitsee lain, yhteiskuntajärjestyksen, ohjeita käytännön asioista ja keinot miten saada uusia ohjeita Jumalalta uusissa tilanteissa. Herra haluaa myös ilmoittaa Israelille tulevia asioita. Hän haluaa johdattaa Israelia täysin tiettyä ja tunnettua päämäärää kohti. Neljänkymmenen vuorokauden työkokouksessa Mooses saa ohjeet telttatemppelin rakentamisesta ja sen välineistä, (luvut 25-27), papiston valitsemisesta ja papiston virkapuvuista, (luku 28), pappien vihkimisestä virkaansa, (luku 29), jokapäiväisestä uhrista (luvussa 29), suitsutusalttarista ja sovitusmaksusta, (luku 30). Moosekselle ilmoitetaan myös henkilöt, jotka Jumala on varustanut tarvittavalla ammattitaidolla pyhäkön esineiden valmistamiseksi. Israel saa käskyn noudattaa sapattia. Lopuksi lain taulut annetaan Moosekselle, ja Mooses on valmis laskeutumaan vuorelta toteuttamaan Herran suunnitelmaa. Kts. luku 31.

Mooseksen 40 vuorokautta Hoorebin vuorella alkavat ohjeilla rahan keruusta. Herra käskee Moosesta puhumaan kansalle, että tämä keräisi Herralle vapaaehtoisena antina kultaa, hopeaa, vaskea, erivärisiä lankoja, kankaita ja vuohen karvoja, oinaan ja merilehmän nahkoja sekä akasiapuuta, öljyä, yrttejä ja onyks-nimistä koristekiveä pyhäkön valmistamista varten. Pyhäkkö oli paikka, jossa Israelin Jumala asui ja oli kohdattavissa tietyin ehdoin. Kts. 2.Moos 25:1-9.

Tarvikkeista tulee tehdä ensinnäkin akasiapuinen arkku sen lain (hebr.: "edut", varoitus, neuvo, kehotus) säilytystä varten, jota Mooses oli noussut vuorelle hakemaan. Arkku tuli päällystää kullalla, ja sen molempiin päihin tuli valmistaa kultaiset kerubit. Kerubit oli arkun asennettava arkun kansiosaan siten, että niiden kasvopuolet olivat suunnatut toisiinsa. Arkun kansiosan tuli olla puhdasta kultaa. Arkun kansiosalla on hebreankielinen nimi "kapporet", mikä on tavallisesti käännetty sanalla armoistuin. Se oli paikka, josta Herra puhui. Kts. 2.Moos 25:10-22.

Seuraavaksi tuli valmistaa pöytä kalusteineen. Pöytä piti tehdä akasiapuusta ja päällystää kullalla. Kantamista varten se, samoinkuin arkku, oli varustettava puisilla, kullalla päällystetyillä korennoilla. Pöydän varsinaiseen varustukseen kuuluvat vadit, maljat, kulhot ja kauhat on tehtävä puhtaasta kullasta. Pöydällä tuli aina olla leipää. Kts. 2.Moos 25:23-30.

Kolmanneksi tulee valmistaa seitsenhaarainen lampunjalka ja siihen seitsemän lamppua, kaikki puhtaasta kullasta. Myös lampun koristukset, lampunsakset ja karstakupit on tehtävä puhtaasta kullasta. Yhteensä lamppuun ja sen välineisiin tuli käyttää talentti, noin 36 kiloa, kultaa. Kaikki työ on tehtävä niiden kuvien mukaan, jotka Moosekselle näytettiin vuorella. Kts. 2.Moos 25:31-40.

Pyhäkön tärkein osa oli tarkoitettu Herran asunnoksi. Sisäpuolelta asunto tehtiin Herran mallin mukaisista kankaista. Kukin kangaskaista yhdistettiin viereisiin kaistoihin silmukoilla ja kultaisilla hakasilla. Kts. 2.Moos 26:1-7. Sisäverhoiluun käytettyjen kankaiden suojaksi tuli tehdä vuohenkarvoista kudotusta kankaasta valmistettu teltta. Kangaskaistat liitettiin yhteen silmukoistaan vaskihakasilla. Kts. 2.Moos 25:8-13. Teltta tuli peittää punaisista oinaannahoista valmistetulla peitteellä, jonka päälle tuli vielä tehdä varsin vaatimattoman näköinen merilehmän nahoista valmistettu peite. Kts. 2.Moos 26:14. Asumus oli kaunis vain sisäpuolelta katseltaessa. Sisäpuolelta asunto paneloitiin akasiapuusta valmistetuilla, kullalla päällystetyillä paneleilla, jotka asennettiin hopeisten jalustojen päälle. Panelit tuli asentaa pystyyn. Toisiinsa ne liitettiin renkailla ja kullalla päällystetyillä poikkitangoilla. Kts. 2.Moos 26:15-30.

Herran mallin mukaisista kankaista valmistettu esirippu jakoi asumuksen kahteen osaan, pyhään ja kaikkeinpyhimpään. Arkku, jossa lain taulut olivat armoistuimeksi kutsutun kannen alla, tuli sijoittaa kaikkeinpyhimpään. Pöytä oli esiripun toisella puolella. Seitsenhaaraisen lampun paikka oli sen vieressä, etelän puolella. Myös telttaan oli tehtävä esirippua vastaava uudin. Sekä esirippua että uudinta kannattamaan tuli tehdä kullalla päällystetyt pylväät. Kts. 2.Moos 26:31-37.

Alttari kuului pyhäkön varustuksiin, koska tyhjin käsin Herraa ei saanut lähestyä. Alttari tuli tehdä akasiapuusta ja päällystää vaskella. Kulmiin tehtiin kiinteät sarvet. Alttari varusteltiin sen päällä suoritettavaa polttouhria varten ja korennoilla kantamista varten. Kts. 2.Moos 27:1-8. Alttaria ei sijoitettu varsinaiseen asumukseen, vaan pyhäkön esipihaan. Esipiha, hebreaksi "chatser", oli kattamaton pellavakankaasta valmistettu aitaus. Sen tukirakenteena käytettiin pylväitä. Pylväiden jalustat tuli tehdä vaskesta, mutta koristepienat ja koukut olivat hopeisia. Kts. 2.Moos 27:9-15. Ulkoa esipihaan tultiin portin kautta. Porttia peittämään tuli valmistaa uudin kannatinpylväineen ja jalustoineen. Kts. 2.Moos 27:16-19.

Israelin tuli tuoda öljyä lamppua varten niin, että esiripun ulkopuolella olevassa tilassa oleva seitsenhaarainen lamppu ei koskaan sammu. Aaron poikineen on asetettava lamppua hoitamaan.

Kun Mooses on tutustunut pyhäkön piirustuksiin, hän saa papistoa koskevat ohjeet. Mooseksen veli Aaron poikineen on asetettava suorittamaan Jumalan ja Jumalan omaisuuskansan välistä pappispalvelusta. Papit on puettava Jumalan tarkkaan määräämällä tavalla. Vaatetus ja varustus on monimutkainen, mutta jokaisella sen osalla on oma merkityksensä. Mooseksen on puettava Aaron ja hänen poikansa säännönmukaiseen varustukseen ja huolehdittava heidän taloudestaan (hebr.: "täytä heidän kätensä") ja pyhitettävä/erotettava palvelemaan Jumalaa. Sääntö määrättiin ikuiseksi, hebr. "olam". Sanalla "olam" tarkoitetaan myös aikakautta; Jumala jättää siis itselleen oikeuden lakkauttaa Aaronin sukukunnan pappispalvelus. Kts. 2.Moos 27:1-43.

Aaron tai muu ihminen ei ole pyhä, eikä hän voi palvella Jumalaa. Aaronin ja hänen poikiensa pyhitys virkaansa tapahtuu uhrilla. Aaron ja pojat on vielä pestävä vedellä ilmestysmajan edessä, ennenkuin heidät puetaan virkapukuun ja siunataan (turvataan taloudellisesti) viran vaatimaa erottautumista varten. Erottautumisella tarkoitetaan, että Aaron ei saa ottaa osaa mihin tahansa yhteiskunnalliseen toimintaan, heidän on oltava yhden asian ihmisiä, oltava yhteysmiehinä Jumalan ja ihmisen välillä. Myös ihmisten valmistama temppeli ja sen varustus on pyhitettävä uhrilla. Kts. 2.Moos 28:1-35.

Pyhityksen tulee olla jatkuvaa. Ihmisistä valittu papisto tekee joka päivä uudet syntinsä, ja tarvitsee joka päivä uuden sovituksen. Uhripalvelus jatkuu joka päivä. Temppelissä Jumala kohtaa Israelin lapset. Kts. 2.Moos 28:36-46.

Kaikkeinpyhimmän esiripun eteen tulee sijoittaa suitsutusalttari. Suitsutus on esikuva rukouksista ja kiitoksesta. Kun papisto on pyhitetty, se voi kiittää Jumalaa ja asioineen lähestyä Jumalaa.

Väestön laskun yhteydessä jokaisen miehen on tuotava lunnasrahat itsestään. Maja ja sen varustus oli voideltava hyvänhajuisella öljyllä. Suitsutusalttarilla oli poltettava hyvänhajuista suitsuketta. Mooses saa suitsukkeen reseptin, eikä samalla reseptillä valmistettavaa suitsuketta saa käyttää muihin tarkoituksiin. Kts. 2.Moos 30:1-38.

Jumala ilmoittaa Moosekselle niiden miesten nimet, jotka hän on valinnut rakentajikseen. Pätevä on vain se, jonka Herra on valinnut työnsä suorittajaksi. Jumala on täyttänyt Besaelin Jumalan Hengellä niin, että hän pystyy tekemään tarvittavat kirvesmiehen, jalokivisepän ja kultasepän työt. Herra on myös valinnut Besaelille avuksi Oholiabin. Kts. 2.Moos 31:1-11.

Sapatin pito on merkki siitä, että Jumala pyhittää Israelin. Lepopäivän tarkoitus on osoittaa, että kaiken työn jälkeen tulee lepo. Kun pyhitys on suoritettu, ihminen saa elää Jumalan yhteydessä. Kts. 2.Moos 31:12-18.

Mooseksen 40 vuorokautta Jumalan järjestämässä informaatiotilaisuudessa on päättynyt. Mooses on saanut Israelin perustuslain. Kiviset taulut käsissään hän on palaamassa alas leiriin, jossa asiat ovat kehittyneet Jumalasta riippumattomaan suuntaan. Kansalle 40 vuorokautta ovat olleet liian pitkä aika, ja se on ehtinyt arvella, että Mooses on häipynyt omille teilleen. Kansan vaatimuksesta Aaron, Mooseksen puhetaitoinen, mutta muuten varsin epävakaa veli, on suostunut kansan vaatimukseen jumalankorvikkeen tekemisestä. Kansa ja Aaron, joka Egyptissä olivat tottuneet palvomaan lehmäjumalia, ovat tehneet vasikan kullasta. Vasikalle uhrataan uhri. Kun kansa on saanut uskonnolliset tarpeensa tyydytettyä, se ryhtyy muille tarpeilleen. Kts. 2.Moos 32:1-7.

Herra kertoo Moosekselle, mitä leirissä on tapahtunut ja ilmoittaa tuhoavansa Israelin. Ainoastaan Mooseksen hän haluaa säästää voidakseen Mooseksen kautta toteuttaa Aabrahamille antamansa lupauksen. Mutta Mooses, joka ennen oli niin valmis vastustamaan Jumalan ilmoitusta, ei ole muuttunut. Hänellä on edelleen omat mielipiteensä. Mooses sanoo:

Herra kuuli Mooseksen pyynnön, ja Mooses tuli Joosuan luo taulut mukanaan. Kun Mooses ja Joosua laskeutuvat alemmas, he kuulevat kansan melun. Joosua arvelee, että leiriin on hyökätty, mutta Mooses sanoo kuulevansa laulua. Kun Mooses omin silmin näkee sen, mistä Herra oli hänelle puhunut, hän suuttuu ja paiskaa vihassaan lain taulut menemään, niin että ne särkyvät. Vihassaan Mooses polttaa vasikan ja juottaa sen tuhat israelilaiselle. Senjälkeen hän kuulustelee Aaronia. Aaronin selitys on tavanomainen. Hän on pitänyt tärkeämpänä totella kansan ääntä kuin Jumalan käskyä. Tosi demokraatti Aaron on siten säilyttänyt kansanjohtajan aseman, ja mahdollisesti luullut jopa pääsevänsä Mooseksen paikalle johtajaksi.

Mooseksen palatessa leiriin kuvitelmat sortuvat. Mooses pistää kansan valitsemaan huutamalla portilla: "Joka on Herran oma, se tulkoon minun luokseni". Leeviläiset tulevat ja Mooses määrää heidät pistämään miekan vyölleen. Leeviläiset saavat kulkea leirin läpi portilta portille, ja tappaa kaikki vastaantulijat. Kolme tuhatta israelilaista kaatuu leeviläisten miekasta. Eikä siinä kyllin. Mooses jatkaa rukoustaan kansan puolesta. Jumala sanoo tuhoavansa ne, jotka häntä vastaan ovat rikkoneet, mutta vasta koston päivänä. Mooseksen on jatkettava tehtäväänsä, ja vietävä kansa siihen paikkaan, josta hän on Moosekselle puhunut. Maa on luvattu Aabrahamin perillisille, siksi matkan on jatkuttava. Kts. 2.Moos 32:1-32.

Jumala lupaa lähettää enkelinsä Israelin edellä ja karkottaa maassa asuvat kansat Israelin edestä: kanaanilaiset, amorilaiset, heettiläiset, perissiläiset hivviläiset ja jebusilaiset. Itse ei Jumala halua johtaa kansaansa, Jumalan pyhyys olisi kansalle liian vaarallista. Mooses pystyttää väliaikaisen majan leirin ulkopuolelle. Mooses on hoitaa yhteyksiä ilmestyksen Jumalan ja kansan välillä; Joosua Nuunin poika pysyy majassa. Mooses käy Herran kanssa keskustelua siitä, kenen on johdettava kansaa. Kts. 2.Moos 33:1-23.

Särjettyjen laintaulujen tilalle on valmistettava uudet. Mooses tekee kiviset aihiot, ja nousee niiden kanssa vuorelle. Heti, kun Herra ilmestyy, Mooses jatkaa painostustaan Jumalaa kohtaan. Mooses ei tyydy enkeleiden johtoon, vaan haluaa Herran johtavan kansaansa. Herra lupaa tehdä liiton, ja ihmeellisiä tekoja kansansa parhaaksi, mutta kieltää liitot maan asukkaiden kanssa. Mooses viettää uudestaan 40 vuorokautta Herran puhuttelussa ja saa uusia ohjeita. Mooses ei koko aikana syö, eikä juo mitään, ja hänen fyysinen olemuksensa muuttuu, niin että hänen kasvonsa ovat muuttuneet säteileviksi, ilman että Mooses itse olisi asiasta tietoinen. Mooses laskeutuu vuorelta uudet lain taulut mukanaan. Mooseksen palattua leiriin kansa alkaa pelätä katsella Mooseksen kasvoja. Kts. 2.Moos 34:1-35.

Mooses kokoaa kansan, ja kertoo ne lait, käskyt ja ohjeet, jotka Herra on hänelle antanut. Tarvikkeiden keräys ilmestysmajan rakentamista varten alkaa. Mooses ilmoittaa kansalle Besalelin, Urin pojan ja Oholiabin, Ahisamakin pojan, valinnasta ja tehtävistä. Kts. 2.Moos 35:1-35.

Ilmestysmajan rakentamista varten kerätyt tarvikkeet luovutetaan Besalelille ja Oholiabille. Tarvikkeiden keruu lopetetaan, koska anteja on tullut enemmän kuin tarpeeksi. Besalelin ja Oholiabin johdolla rakennetaan majan erilaiset peitteet ja osat, arkki, pöytä, lamppu, polttouhrialttari, vaskiallas, esipiha ja niiden tarvikkeet. Papeille valmistetaan puvut varusteineen. Kun kaikki on valmista, majan osat tuodaan Mooseksen eteen, samoin öljyt, voiteluöljyt ja suitsukkeet. Mooses siunaa työn tekijöitä. Kts. 2.Moos 36:1-39:43.

Herra käskee Moosesta suorittamaan majan pystytyksen ensimmäisen kuun ensimmäisenä päivänä. Pystytyksen jälkeen Aaron poikineen on pestävä ja puettava. Tasan vuosi Egyptistä lähdön jälkeen maja on pystyssä. Mooses asettaa lain arkkiin, asettaa arkin kantokorennot pitimiinsä ja tuo arkin Herran asumukseen. Kun kaikki on paikallaan, Herran kirkkaus täyttää asumuksen. Kts. 2.Moos 40:1-38.

Mooseksen syntyessä vuonna 1527 eKr. Egyptin valtaistuimella istui Neferhotep I, kolmannentoista dynastian ensimmäinen faarao. Hänen jälkeensä hallitsi Sobekhotep IV, joka kruunajaisissaan otti nimen Khaneferre. Khaneferren aikana Mooses palveli Egyptiä sotapäällikön asemessa sodassa Etiopiaa vastaan. Mooseksen pakeneminen Egyptistä johtui juutalaisen historioitsija Artapanuksen kertomuksen mukaan siitä, että Mooses oli sotaretkellä osoittautunut vaarallisen kyvykkääksi, ja Khaneferre oli päättänyt päästä hänestä eroon. Kun Mooses taas astuu Egyptin näyttämölle, on hallitsijana Dudimose, joka lopulta hukkuu Kaislamereen yrittäessään kääntää historian kulkua taaksepäin.

Koko: Noin 40 sivua

Aika: Noin v. 1447-1440 eKr.

Aihepiiri: Laki

Polttouhrilaki, ruokauhrilaki, yhteysuhrilaki, syntiuhrilaki, vikauhrilaki. Papiston asettaminen ja tehtävät. Elintarvikelaki. Pitaalisäännökset. Siveyssäännöksiä. Suuri sovituspäivä. Juhla-aikoja koskevia säännöksiä. Sapattivuosi ja riemuvuosi.

Jokainen synti on rikos Rakkautta, Totuutta ja Elämää – Jumalaa vastaan. Kun rikos on tehty, ei sitä enää saa tekemättömäksi. Rikollisen rangaistus tai vahingonkorvaus ei asiaa muuta. Rankaisu on vain väline rikollisen opettamiseksi ja muiden suojelemiseksi. Vain Jumala voi antaa syntejä anteeksi. Jumalan asettama uhrilaki muistuttaa uhraajaa siitä, että Jumala valvoo oikeuden toteutumista.

Uhrissa eläin oli uhraajan edustaja. Tämä osoitettiin siten, että uhraaja pani kätensä uhrattavan eläimen päälle. Kullakin uhrilla oli oma esikuvallinen merkityksensä. Kaikki uhritoimitukset menettivät merkityksensä, kun Jumalan poika Jeesus antoi itsensä uhriksi monen edestä. Tästä enemmän Hebrealaiskirjeen luvuissa 8-10.

Uhritoimituksia on selostettu 3. Mooseksenkirjan luvuissa 1-7, 16-17 ja 21-22. Uhreja uhraamaan asetettiin papisto, luvut 8-9. Koko leeviläisten suku oli valittu suorittamaan pappipalvelusta, varsinaista uhripalvelusta suoritti kuitenkin vain Aaronin sukuhaara. Papistolta vaadittiin moraalista selkärankaa enemmän kuin muulta kansalta, kts. luku 21. Kun Jumalanpalvelus oli Jumalan itsensä tarkkaan sanelema, oli selvä, etteivät kaikki papit suinkaan sitä tarkkaan noudattaisi. Luvussa 10 on kerrottu, kuinka Aaronin pojille Nadaville ja Aviudille kävi.

Elintarvikelaki osoitti, että jotkut eläimet ovat syötäväksi kelpaamattomia, saastaisia. Kun elintarvikelaboratorioita ei ollut, oli sellaiset eläimet, joissa saattoi olla trikiinejä tai muuta vastaavaa hylättävä kokonaan, kts. luku 11. Uuden Liiton kansalle nämä säännöt on peruttu, kts. Mark 7:19.

Hygienia ulottui myös ihmisiin itseensä. Erityisen vaarallinen tarttuva sairaus on edelleen lepra eli pitali, jota vastaan tosin nykyään on lääkehoitoa saatavilla. Lepraa koskevat säännöt on esitetty luvuissa 13-14. Yleensä lepraa sairastava joutui elämään yhteisön ulkopuolella tarttumavaaran takia. Uuden Liiton kansalle lepra on kuva, "typos", synnistä.

Kaikki mikä poikkeaa Totuudesta ja Rakkaudesta on Jumalan silmissä pahaa. Israelin Egyptistä tai Kanaanilaisilta saamat käyttäytymismallit Jumalan silmissä olivat saastaisia. Luvuissa 18, 19 ja 24 on annettu muutamia käytännön ohjeita siitä, minkälaiset ovat Jumalan normit ja mikä Jumalan kansalle ei sovi. Seuraamuksista ei aina selvinnyt uhrilla, eikä edes katumuksella. Tietyistä synneistä oli asetettu kuolemanrangaistus. Jokainen synti on Jumalalle asianomistajarikos. Jumala on "kanna". Jumala valvoo rangaistuksensa täytäntöönpanon. Israelin kansa pani toimeen kuolemantuomioita vain siksi, ettei se itse tulisi osasyylliseksi tehtyyn syntiin. Luvun 18 lopussa Herra muistuttaa, ettei Israelin pidä saastuttaa itseään ympärillä olevien kansojen synneillä. Jos Israel saastuttaisi itsensä, se joutuisi myös jättämään maansa uusille tulokkaille, kts. 3.Moos 18:24-30, 3.Moos 20:22-24 ja 3.Moos 26:13-39. Mutta Jumalan Israelille kerran lupaama maa ei tule koskaan jäämään vieraaseen omistukseen ikuisesti, kts. 3.Moos 26:39-45.

Vanhassa Liitossa elettiin direktiivien aikaa. Juhla-ajatkin oli tarkkaan määrätty. Määräyksien juhlallisuutta osoittaa, että juhlien ajoituksessa noudatettiin pyhää seitsenlukua. Sen mukaan viikossa oli seitsemän päivää. Jokainen viikko päättyi juhlaan. Vuodessa oli kolme juhlaa, Pääsiäinen, Sadonkorjuun juhla eli Helluntai ja Lehtimajan juhla. Joka seitsemäs vuosi oli sapattivuosi, ja kun vuosia oli kulunut 7 kertaa seitsemän, juhlittiin yksi ylimääräinen vuosi heti edellisen juhlavuoden perään. Juhlien kohokohta oli pyhä kokous, kansa tuli Herran eteen. Uuden Liiton kansalle ei vastaavia juhlia ole määrätty, koska Uuden Liiton kansa vaeltaa joka päivä Jumalan valkeudessa. Herra on meidän kanssamme.

Määräyksiä Vanhan Liiton juhla-ajoista on esitetty luvuissa 23-25. Juhlat eivät olleet pelkkää huvittelua, juhlien sisältö oli hyvinkin käytännöllinen. Paitsi lepo, juhlien tuli tuoda kansalle paljon muutakin hyvää. Jopa myyrät ja kukkaset saivat osansa, kun joka seitsemäs vuosi peltojen viljely oli kielletty. Juhliin päästiin, kun köyhätkin saivat myymänsä omaisuutensa takaisin joka viideskymmenes vuosi. Maa, joka oli jaettu Israelin kahdentoista heimon kesken, periytyi tarkkaan määrättyjen sääntöjen mukaan isiltä pojille. Jos joku myi maansa, palasi se hänen tai hänen jälkeläistensä omistukseen viidentenäkymmenentenä vuotena.

Kaikki Vanhan Liiton juhlat ovat paitsi juhlia, myös ennustuksia tulevasta. Jeesuksen ristiinnaulitseminen vanhatestamentillinen kuva oli pääsiäinen. Sana "pesah", pääsiäinen, tulee verbistä pasah, mennä ohi. Joka kerta, kun pääsiäistä vietettiin, syötiin karitsa sen muistoksi, että Kuolema kulki ohi niiden kotien, joiden ovien pihtipielet oli voideltu karitsan vedellä. Pääsiäistä vietettiin ensimmäisen kuun neljäntenätoista päivänä ja seuraavat seitsemän päivää vietettiin happamattoman leivän juhlaa.

Pyhän Hengen vuodatuksen vanhatestamentillinen kuva on viikkojuhla. Sitä vietettiin seitsemän viikon kuluttua pääsiäisestä, viidentenäkymmenentenä päivänä. Viikkojuhlaa, jota kutsuttiin myös leikkuujuhlaksi ja uutisen päiväksi syystä, että se osui sadonkorjuun alkuun. Viljan korjuu pelloilta alkaa Israelissa kesäkuussa. Suomessa juhlan nimenä on helluntai, mutta monissa kielissä juhlan nimenä on "pentecoste" tai vastaava kreikankielisestä sanasta 50 johdettu sana.

Kerran vuodessa vietettiin myös suurta sovituspäivää (Jom ha-Kippurim). Se osui syyskuulle. Yhden päivän mittainen juhla on Uudessa Liitossa toteutumatta. Se toteutuu Kristuksen saapuessa takaisin. Silloin asetetaan vanhurskaus valtaan ja saasta poistetaan.

Lehtimajanjuhlaa (Hag ha-ssukkot) vietettiin lokakuussa. Lehtimajanjuhlan aikana kansa asui kahdeksan päivää lehtimajoissa sen muistoksi, että Jumala varjeli sitä erämaassa. Lehtimajanjuhlaa sanottiin myös korjuujuhlaksi, syystä, että hedelmäsato korjattiin syksyllä. Uuden Liiton kansa on par’aikaa erämaassa, eikä juhlan aika vielä ole tullut. Maan sato korjataan vasta aikakauden lopussa, kts. Ilm 14:15 ja Ilm 20:6. Seitsenpäiväisen lehtimajanjuhlan päätyttyä vietetään yksipäiväiseen juhla, ennustuksena iankaikkisesta elämästä.

Jokaisesta sadosta uutiset tuotiin Herralle ennenkuin satoa ryhdyttiin käyttämään omiin tarpeisiin. Jumalan tuli olla aina ensimmäinen. Jos Jumala asetettaisiin toiselle sijalle, ei hän olisi Jumala lainkaan. Se on Jumala, joka on ensimmäinen. Jumala, joka itse antoi ainokaisen poikansa meidän edestämme, haluaa opettaa meidät samanlaiseen rakkauteen. Vanhassa Liitossa tätä opetettiin siten, että kansa velvoitettiin pyhittämään ensimmäisen poikalapsensa, karjansa esikoiset, uutisviljansa Jumalalle sekä varaamaan tuloistaan kymmenykset juhlamatkojen suorittamista varten.

Vaikka pääosa kymmenyksistä kului oman perheen juhlamatkojen kuluihin, oli kymmenyksistä kustannettava myös temppelipalvelijoiden kulut ja varattomien juhlamenot. Juhlat oli vietettävä Herran ilmoittamassa juhlapaikassa, kotijuhlien kuluihin kymmenyksiä ei saanut käyttää. Jos matka juhlapaikalle oli pitkä, oli kymmenyksien vaihto rahaksi sallittua.

Koko: Noin 50 sivua

Aika: Noin v. 1446-1407 eKr.

Aihepiiri: Israel Siinain erämaassa matkalla Luvattuun maahan

Vuosi ja kaksi kuukautta Egyptistä lähdön jälkeen Herra määrää Mooseksen suorittamaan Israelin kansan katselmuksen. Katselmuksessa on läsnä 603.550 miestä. Leeviläisistä pidetään eri katselmus, kts. 4.Moos 3:15. Heimoluettelot ovat tarpeen matkajärjestyksen noudattamista varten. Mannaa taivaasta.

Kahden miljoonan ihmisen oleskelu erämaassa ei sujunut ongelmitta. Leirihygienian vuoksi pitaaliset, kuolleita käsitelleet ja siemenvuotoa sairastavat oli karkotettava leirin ulkopuolelle. Sukupuolihygienia vaati lisää säännöksiä, koska omakin vaimo voi käydä vieraissa, kts. luku 5.

Vaikka leeviläiset hoitivatkin pappistointa, ei se estänyt ketä tahansa pyhittäytymästä Jumalalle. Kuka tahansa voi tehdä vapaaehtoisen lupauksen vihkiytyä Herralle joko määräajaksi tai kokonaan. Vapaaehtoisia kutsuttiin nasiireiksi, kts. luku 6. Saman luvun lopussa on nykyäänkin paljon käytetyt sanat, joilla alun perin aaronilaisten pappien tuli siunata Israelin kansaa:

Kun Jumalan asumus oli pystytetty, toivat heimoruhtinaat Herran eteen lahjoja, uhrieläimiä, suitsukkeita, vaunuja, hopeisia vateja ja maljoja ja kultaisia kuppeja, kts. luku 7. Kun Israel oli saanut temppelin ja papiston, se oli valmis viettämään pääsiäisen muistojuhlaa. Toisen vuoden toisen kuukauden 20. päivänä pilvi kohosi lain asumuksen päätä, ja Israel lähti liikkeelle Siinain erämaasta. Mooses saa appensa pojan Hoobabin matkaansa oppaaksi. Kts. luku 10.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Paaranin erämaa. Kansa valitti matkan vaivoja, mutta Herran tuli kulutti leiriä, kunnes Mooses ehti rukouksillaan väliin. Yksinkertainen ruoka, manna, ei myöskään ollut kansalle mieleen. Egyptissäkin oli monipuolisempaa ruokaa. Kansa itki. Mooses oli vaivautunut ja rukoili. Jumala antoi tuulen ajaa leiriin viiriäisiä niin paljon, että niiden lihaa riitti kuivattavaksi asti. Herra oli kuitenkin vihastunut, ja tuhosi paljon kansaa, niin että paikka sai nimen Halun Haudat.

Seuraavassa pysähdyspaikassa Haserotissa Mirjam ja Aaron ryhtyvät parjaamaan Moosesta Mooseksen etiopialaisen vaimon takia. Herra kutsuu nyt kaikki kolme ilmestysmajalle. Mirjam ja Aaron tulevat lumivalkeiksi pitaalista. Mooses joutuu rukoilemaan sisarensa ja veljensä puolesta, ja nämä paranevat. Kts. luku 12.

Haserotista tullaan Paaraniin, ja Mooses lähettää heimoruhtinaita vakoilemaan Kanaanin maata. Neljänkymmenen päivän matkalta vakoilijat tulevat suuren suuri rypäleterttu mukanaan Mooseksen luo Paaranin erämaan Kaadekseen. Tiedustelijat kertovat maan olevan hyvää, ja asukkaiden voimakkaita ja kaupunkien hyvin varustettuja ja suuria. Heimoruhtinaat pitävät hyvän ja vauraan maan valloitusta mahdottomana, ainoastaan Kaaleb uskoo valloituksen onnistuvan. Kansa uskoo ruhtinaitaan, ja alkaa valittaa. Kansa alkaa hankkia kapinaa Moosesta vastaan. Vain Joosua, Nuunin poika ja Kaaleb puhuvat Mooseksen puolesta, kun Herran kirkkaus ilmestyy ilmestysmajan yllä kaikille israelilaisille. Jumala päättää tehdä kansalle juuri sen, mitä Israel hetkeä aikaisemmin oli halunnut tehdä Moosekselle – tappaa, ja kasvattaa Mooseksesta uuden kansan. Mutta kun Mooses esittää asian inhimilliset näkökohdat, Herra muuttaa aikeensa. Hän antaa Israelin harhailla erämaassa 40 vuotta kunnes koko kapinoiva sukupolvi on kuollut. Vain Joosua ja Kaaleb säästetään tuholta. Kts. luku 13.

Seuraavana aamuna kansan mieli on muuttunut. Kansa päättää hyökätä Israeliin, mutta myös tilanne on muuttunut. Mooses sanoo: "Minkätähden te nyt käytte rikkomaan Herran käskyä? Se ei onnistu. Älkää lähtekö sinne, sillä Herra ei ole teidän kanssanne; älkää lähtekö, etteivät vihollisenne voittaisi teitä". Kansa ei usko, vaan kokeilee. Amalekilaiset ja Kanaanin asukkaat ajavat takaa israelilaisia Hormaan saakka, mutta Mooses ja leiri pysyvät Kaades Barneassa. Kts. 4.Moos 14:39-45.

Erehdyksessä tehty synti oli sovitettavissa uhrilla, mutta tahallinen piittaamattomuus ei. Kaikki piittaamattomuus Jumalan Moosekselle antamista määräyksistä on Jumalan pilkkaa. Toisaalta Vanhan Liiton Israel saattoi antaa Jumalalle vapaaehtoisen lahjan "suloiseksi tuoksuksi Jumalalle". Kts. luku 15.

Liitto, johon Israel oli sitoutunut Siinailla, oli Israelille edullinen vain siinä tapauksessa, että Israel pitäisi Liiton ehdot. Mutta israelilaiset olivat tavallisia ihmisiä, eivätkä he ajatelleet Liiton ehtoja silloin, kun asia näytti hankalalta. Kansa halusi ratkaista asiansa joka päivä mielihalujensa mukaan, Liiton ehtoja muistelematta. Mielipidejohtajat näkivät Mooseksen syylliseksi vaikeuksiinsa, ja kiihottivat kansaa kapinaan. Mooses ei pitänyt itseään kansanjohtajana, hän tiesi, että Jumala on Johtaja, ja syytettynäkin kääntyi Jumalan puoleen pyytämään kansalle anteeksiantoa Jumalaa vastaan suunnatusta kapinahankkeesta. Jumala oli valinnut myös ylimmäisen papin ja osoitti, että sen enemmän Mooseksella kuin kansallakaan ei ollut asiaan mitään sanomista. Kun kapinahankkeet oli käsitelty, totesivat israelilaiset: "Katso, me menehdymme, me hukumme, kaikki me hukumme! Kuka vain lähestyy, kuka ikinä lähestyy Herran asumusta, se kuolee! Onko meidän kaikkien hukkuminen?" Kts. Luvut 16-17.

Kymmenen prosenttia tuloista varattiin säädettyjen juhlien viettoa varten. Osa kymmenyksistä käytettiin leeviläisen pappis- ja virkamieskunnan ylläpitoon. Pääosa tulonsiirroista tapahtui suoraan naapurilta naapurille ilman, että vastikkeet olisivat kulkeneet leeviläisten käsien kautta. Näitä tulonsiirtoja ei laskettu kymmenyksiin. Kts. luku 18.

Sen sukupolven, joka oli lähtenyt Egyptistä, oli kuoltava erämaassa. Kolmenkymmenen kahdeksan vuoden aikana kansan pääasiallinen tehtävä oli syödä mannaa ja haudata kuolleita. Kuolleesta saastuneen puhdistusmenot ovat hygieniasäännöksiä. Kun kuolleeseen koskettaminen tai kuolleen kanssa samassa huoneessa olleita ihmisiä vaadittiin puhdistautumaan tietyn kaavan mukaan, vähensi se uteliaiden intoa tulla koskettelemaan ruumista, jossa mahdollisesti oli tarttuva tauti. Sama koski myös ihmisen luita ja hautoja. Kts. luku 19.

Luvun 20 alussa ollaan taas Kaadeksessa. Mooseksen sisar kuolee. Kansan puheet eivät ole muuttuneet. Israelilaiset vaativat Moosesta tilille siitä, että Mooses muka oli tuonut heidät "pahaan paikkaan, joka ei kasva viljaa ja viikunoita, ei viiniköynnöksiä eikä granaattiomenia" muistamatta, että kansa itse oli kieltäytynyt menemästä luvattuun maahan silloin, kun Mooses, Kaaleb ja Joosua olivat olleet heitä sinne viemässä. Ja lisäksi Kaadeksessa ei ollut juomavettä. Vettä saadakseen Mooseksen ja Aaronin oli kerättävä kansa luokseen, ja puhuttava kalliolle. Kts. 4.Moos 20:5-11. Edellisellä kerralla vastaavassa tilanteessa Mooseksen oli pitänyt lyödä sauvalla kallioon, kts. 2.Moos 17:6, mutta nyt piti vain puhua. Mooses on kuitenkin vihastunut ainaiseen valitukseen, eikä ole tarkkana. Kaksi kertaa Mooses lyö sauvallaan kallioon. Ja se mitä sitten seuraa, on Moosekselle varmasti yllätys. Vettä kyllä tulee kalliosta, mutta Herra sanoo veljeksille: "Koska te ette uskoneet minuun ettekä pitäneet minua pyhänä israelilaisten silmien edessä, niin te ette saa viedä tätä seurakuntaa siihen maahan, jonka minä heille annan." Kts. 4.Moos 20:12. Tapahtuman merkitys Uuden Liiton kansalle on selvitetty 1. Korinttolaiskirjeessä, kts. 1.Kor 10:4.

Mooses jatkaa kuitenkin tehtäväänsä ja pyytää Edomin kuninkaalta kansalle lupaa kulkea maan läpi. Edom lähtee aseistautuneena Israelia vastaan ja Israel lähtee Kaadeksesta kiertääkseen edomilaisten alueen. Aaron kuolee Hoorin huipulla ja hänen poikansa Eleasar ottaa vastaan ylipapin tehtävät.

Negevin erämaassa asuvat kanaanilaiset lähtevät Israelia vastaan, mutta Israel hävittää Negevin kanaanilaiset kaupungit. Matkanteko erämaassa on hankalaa, ja kansa valittaa. Herra ei pidä siitä, että hänet tehdään syylliseksi matkan vaikeuksiin ja rankaisee kansaa käärmeillä. Israel katuu sanojaan, ja pyytää Moosesta rukoilemaan. Herran neuvosta Mooses tekee vaskikäärmeen, joka pannaan tangon päähän. Jokainen purtu, joka katsoo käärmeeseen, jää eloon. Raamatun kielessä vaskella tarkoitetaan syntiä. Jeesus ilmoittaa vaskikäärmeen olevan esikuvan hänestä itsestään, kts. Johanneksen evankeliumi 3:14. Vaskikäärme on mahtava kuva siitä, miten helposti me olemme pelastuneet Jeesuksen nimen kautta.

Edomin kiertäminen jatkuu. Myös amorilaisten kuningas yrittää estää Israelin kauttakulun alueensa halki. Amorilaisten kaupungit vallataan, ja amorilaiset lähtevät pakosalle. Myös Baasanin, nykyisten Golanin kukkuloiden, asukkaat lähtevät kuninkaansa Oogin johdolla sotimaan Israelia vastaan, mutta heidät hävitetään kokonaan. Kts. luku 21.

Israel leiriytyy Jordanin itäpuolelle Jerikon kohdalle Mooabiin. Mooabin kuningas Baalak lähettää mooabilaisten ja midianilaisten vanhimmat hakemaan oman heimonsa profeetta Bileamia kiroamaan Israelia. Jumala ilmestyy Bileamille ja kieltää tätä lähtemästä päämiesten matkaan. Mooabin kuningas ei lannistu, vaan yrittää ostaa Bileamin rahalla. Bileam kysyy Jumalalta uudestaan lupaa lähteä ja saakin sen, mutta matkalla Jumalan viha syttyy. Vain aasintamma näkee Herran enkelin seisovan tiellä paljastettu miekka kädessään, ja poikkeaa tieltä syrjään. Kolme kertaa aasintamma näkee enemmän kuin rahanhimon viettelemä profeetta. Vasta kun aasintamma puhuu profeetalle pari sanaa järkeä avaa Herra Bileamin silmät. Jumalan sanansaattaja muistuttaa Bileamia siitä, että Jumala kielsi Bileamia lähtemästä matkalle, jonka tarkoitus on Israelin kiroaminen. Bileam saa kuitenkin mennä, kunhan vain ei ryhdy sooloilemaan. Mooabin kuningas Baalak pyytää Bileamia kiroamaan Israelin, mutta Baalakin pyynnöistä huolimatta Bileam siunaa Israelin kolme kertaa ja ilmoittaa lisäksi, mitä Israel tekee Mooabille, nykyiselle Jordanialle, aikojen lopulla. Kts. luvut 22-24.

Kun Mooab ei saanut Israelia kirotuksi, ryhtyi se taistelemaan Israelia vastaan moraalisin keinoin. Israel houkutellaan ottamaan osaa Mooabin uskonnollisiin menoihin. Mooabilaisten uskontoon kuului temppeliprostituutio. Jumalan viha syttyy Israelia vastaan. Keinona vihan taltuttamiseksi Herra käskee Moosesta lävistämään kansan päämiehet paaluihin vasten aurinkoa. Kaksikymmentä neljä tuhatta miestä ehtii tuhoutua, kunnes Aaronin pojanpoika lävistää keihäällä israelilaisen miehen ja mooabilaisen naisen parittelun aikana. Kts. luku 25.

Mooabin arolla pidetään Israelin aikuisista miehistä uusi katselmus, jossa 601.730 israelilaista, ja leeviläiset lisäksi. Katselmus oli tarpeen, sillä maa jaettiin arpomalla Israelin sukukuntien kesken. Aikuisten miesten määrä oli Egyptistä lähdön jälkeen vähän pienentynyt. Vain kaksi miestä, Joosua ja Kaaleb, niistä, jotka olivat olleet läsnä edellisessä katselmuksessa, on enää mukana tässä uudessa katselmuksessa. Muut olivat kuolleet erämaahan. Kts. luku 26.

Selofhadin tyttärien suvussa ei ollut elossaolevaa miestä. He saavat kuitenkin perintöosan muiden joukossa. Ennakkotapaus tulee säännöksi, kts. 4.Moos 27:1-11.

Mooseksen päivät täyttyvät. Abarimin vuorelta hän saa katsella maata, jonne Jumala oli viemässä kansaa. Mooses pyytää Herraa asettamaan Israelille uuden paimenen. Herra valitsee tehtävään Joosuan, Nuunin pojan. (Hebrealainen nimi Joosua on sama kuin Jeesus). Herra todistuksen mukaan Joosua on mies jossa oli "Henki", kts. 4.Moos 27:18. Pappi Eleasarin ja kansan läsnäollessa Mooses laskee kätensä Joosuan päälle ja asettaa hänet tehtäväänsä.

Luvuissa 28, 29 käsitellään edelleen erilaisten uhritoimitusten suoritusta juhlien aikana. Vuosittain toistuviin uhreihin lisätään vielä yksi, pasuunansoiton päivä, kts. 4.Moos 29:1. Sen merkitys paljastuu vasta Uuden Liiton aikana, kts. 1.Tess 4:17. Juhlien luku on nyt seitsemän, joten uusia ei enää tule. Luvussa 30 on säännöksiä lupauksien suorittamisesta ja niiden sitovuudesta.

Mooseksen viimeinen tehtävä on kostaa midianilaisille se, mitä midianilaiset Mooabin yllytyksestä olivat tehneet Israelin tuhoamiseksi ideologisin ja moraalisin keinoin. (Kts. luvut 22-24). Sota käydään Jumalan aloitteesta. Kaksitoista tuhatta miestä, tuhat jokaisesta Israelin heimosta, varustetaan sotaan. Sotajoukon johtajaksi Mooses määrää Piinehaan. Midianin kuninkaat joukkoineen tapetaan miekalla; myös aramealaisista palkattu profeetta Bileam saa surmansa. Bileamista ja temppelihuorista kerrotaan luvussa 31 myös se, että Mooabin naiset olivat ryhtyneet irstailemaan israelilaisten kanssa Bileamin neuvosta. Mooab hävitetään, mutta Piinahas jättää naiset ja lapset eloon. Mooses vihastuu sotajoukon johtajiin, ja surmauttaa loputkin; vain neitsyet säästetään. Saalis puhdistetaan tulessa ja pesemällä. Kun taisteluun osallistuneet olivat suorittaneet omat puhdistusmenonsa, saivat he palata leiriin.

Ruubenin ja Gaadin sukukunnat ja puoli Manassen sukukunnasta asettuvat Jordanin itäpuolelle, kts. luku 32. Luvussa 33 luetellaan Israelin leiripaikat erämaavaelluksen aikana. Israelille osoitetun Kanaanin maan rajat osoitetaan luvussa 34. Maan jako heimojen kesken jaetaan arvalla. Toimitusmiesten johtoon Herra määrää Joosuan, lisäksi toimitusmiehiksi määrätään sukukuntien johtajat. Kts. luku 34. Leeviläiset määrätään asumaan omissa kaupungeissaan eri sukukuntien keskuuteen. Tahattomaan kuolemantuottamukseen syyllisiä varten perustetaan turvakaupunkeja. Naisten perimysoikeuksia koskevia säädöksiä täydennetään luvussa 36.

Koko: Noin 50 sivua.

Aika: Noin v. 1407 eKr.

Aihepiiri: Valmistautuminen maanvalloitukseen

Jordanin joen itäpuolella, aromaassa Mooses piti Israelille puheen. Puhe kesti päivän. Suuren valtiomiehen puhe ei ole pelkkä yhteenveto 40-vuotisen erämaavaelluksen vaiheista ja tulevaisuudennäkymistä, se on henkinen testamentti kenelle tahansa, joka haluaa palvella Jumalaa ja valloittaa Saatanan linnoituksia.

Kolmekymmentä kahdeksan vuotta aiemmin Herra oli käskenyt Israelia ottamaan omakseen maan, jonka hän oli sille luvannut. Kansa oli saanut lainvalvojia, tuomareita, ratkaisemaan kansalaisten riitakysymyksiä. Nyt Mooses muistuttaa tuomareita siitä, että Jumalan palvelijan ei tule peljätä ketään ihmistä, sillä tuomio on Jumalan. Kts. 5.Moos 1:17. Ihmispelko oli ollut syynä siihen, että Egyptistä lähtenyt sukupolvi ei päässyt ottamaan omakseen sitä maata, jonka Jumala oli sille luvannut. Kansa ei ollut käynyt suoraan hyökkäykseen, vaan oli lähettänyt vakoojia maahan, jonka sen oli määrä vallata. Kun vakoojat kertoivat maan olevan hyvin varustautunut hyökkääjiä vastaan, ei kansa uskaltanutkaan hyökätä. Se oli jättänyt pois laskuista Jumalan voiman. Kts. 5.Moos 1:19-40.

Erämaavaelluksen aikana Israel oli voittanut ne kaupungit, jotka olivat ryhtyneet sitä vastustamaan. Mooses muistuttaa, että Jumala oli Eesaun ja Lootin jälkeläisiä vastaan Israel ei ryhtynyt taistelemaan. Kts. luku 2. Golanin seuduille olivat jo erämaavaelluksen aikana asettunut Rubenin ja Gaadin heimo ja puolet Joosefin pojan Manassen sukukuntaa. Kts. luku 3.

Vaikka Mooses ei itse pääse luvattuun maahan, antaa hän kansalle neuvoja siitä, miten pitää elää sitten, kun on se on päässyt perille, kts. luvut 4-7. "Kymmenen käskysanaa", kts. 5.Moos 4:13, on se runko, jonka ympärille laki rakentuu. Israelin Jumala on ainut Jumala, kts. 5.Moos 4:35. Mooses varoittaa kumartelemasta pakanakansojen auktoriteetteja, mutta tuntuu olevan aika pessimistinen asian suhteen. Vasta "aikojen lopulla" Israel tulee ymmärtämään asian, kts. 5.Moos 4:27-31.

Luvussa 5 käydään uudestaan läpi Israelin saamat 10 käskyä. Lepopäivän vieton perustelut ovat tässä hieman erilaiset, kuin mitä Toisen Mooseksenkirjan luvussa 20. Mooseksen kuulijakunta on nuorta, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki kuulijat ovat alle 40-vuotiaita. Mooses itse on lähes 120-vuotias. On siis aika kerrata se, mitä Hoorebin vuorella ilmoitettiin. Ja kansan tulee muistaa Siinain Liiton käskyt, säädökset ja oikeudet tulevaisuudessakin.

Suuren valtiomiehen puhe ei ole hänen itsensä keksimä. Hän on sen saanut Herralta, kts. 5.Moos 1:3. Seuraavat Herran ja Mooseksen sanat luvun 6 alkupuolelta ovat israelilaisten keskuudessa saaneet eräänlaisen uskontunnustuksen luonteen:

Kansan tulee muistaa Herran sanat. Sen ei tule luottaa omiin kykyihinsä arvioida sitä, mikä on hyvää ja mikä ei. Jo se ensimmäinen kerta idän puutarhassa oli liikaa. Käskyt opettavat sitä, mikä on hyvää Jumalan silmissä, kts. 5.Moos 6:18.

Jumala lupasi itse karkottaa israelilaisten tieltä Kanaanin maan seitsemän suurta kansaa. Armon osoittaminen karkotettaville kansoille oli kielletty. Kulttipaikat oli hävitettävä, ettei Israel vain ryhtyisi harjoittamaan samanlaista elämänmenoa, kuin tuhoon tuomitut olivat harjoittaneet, sillä laki oli kaikille sama samasta rikkomuksesta. Mutta jos Israel noudattaisi Jumalan periaatteita, saisi se elää rauhassa ja terveenä, kts. 5.Moos 7:13-15.

Neljäkymmentä vuotta erämaassa Herra kasvatti Israelia erämaassa. Jumala opetti Israelia "ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee". Kts. 5.Moos 8:3. Jumalan antama kasvatus tuottaa kyllä materiaalista hyvinvointia, kts. 5.Moos 8:10, mutta materiaalisen hyvinvoinnin ei tule johtaa ylpistymiseen, vaan kiitokseen. Kanaanin maata ei ole annettu Israelille Israelin "paremmuuden" takia vaan Jumalan Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille antaman lupauksen takia. Kts. luku 9.

Mooses ei selosta kansalle karkotettaviksi ja tuhottaviksi tuomittujen seitsemän kansan uskonnollisten menojen luonnetta, mutta sen ovat tehneet nykyajan arkeologit. Jumalan tahto on, että hänen maassaan asuu sellainen kansa, joka hyviä töitä ahkeroitsee. Hän ei katso henkilöön, hän hankkii "orvolle ja leskelle oikeuden" ja "rakastaa muukalaista". Herra on Israelin ylistys, kts. 5.Moos 10:20.

Herra puuttuu kansan kohtaloihin luonnonvoimien yms. kautta, sen mukaan, mitä kansa on teoillaan ansainnut. Kts. luku 11.

Israelin on vietettävä juhlansa ja suoritettava uhritoimituksensa Jumalan määräämässä paikassa. Karjan, puutarhan ja pellon sadosta erotettuja kymmenyksiä ei saa syödä kotosalla, eikä leeviläisiä saa jättää niistä osattomaksi. Israel saa toki pitää perhejuhliaan kotonaankin, ainoastaan säädetyt juhlat on vietettävä siinä paikassa, jonka Jumala valitsee. Poishäädettävien kansojen uskonnollisia tapoja ei saa noudattaa, myös kulttipaikat on hävitettävä. Kts. luku 12. Ja jos joku kuitenkin tulee kansan keskuuteen, ja kehoittaa Israelia vaihtamasta Totuus ja Rakkaus muihin auktoriteetteihin, on epätosien jumalien saarnaajat hävitettävä silloinkin, kun he pystyvät sanojensa tueksi esittämään jotakin hämmästyttävää. Kts. luku 13. Jumala on pyhittänyt Israelin itselleen, eikä Israelin tule noudattaa maan kansojen tapoja. Israelin tulee säästää paras osa sadostaan ja anneistaan niitä juhlia varten, jotka Herra on säätänyt. Luvussa 14 erikoisesti määrätään, että kansan tulee kymmenyksillään kustantaa omat juhlansa. Myös perhe on tuotava mukaan näille juhlille. Leeviläisten ja jopa muukalaisten on saatava osansa ilosta.

Luvussa 15 annetut säädökset koskevat lainojen takaisinmaksua ja orjien vapauttamista. Joka seitsemäs vuosi oli vapautusvuosi, jolloin kaikki lainat raukesivat, ja kaikki orjat vapautettiin. Lainalla ei siis tarkoitettu sellaista lainaa, kuin mitä sanalla laina nykysuomessa tarkoitetaan. Kun muistetaan, että lainan antaminen köyhtyneelle naapurille oli Israelissa pakollista, on selvää, että lainojen antaminen olikin Israelissa oikeastaan sosiaaliturvan alaan kuuluva asia.

Viidennen Mooseksenkirjan kreikankielinen nimi Deuteronomion, Toinen laki, johtuu siitä, että pitkässä puheessaan Mooses uudestaan esittää kansalle Siinain vuoren lain sanat. Määräyksiä pääsiäisestä ja happamattoman leivän juhlasta esitetään uudelleen luvussa 16, kts. jakeet 1-8. Seitsemän viikon kuluttua pääsiäisestä vietetään viikkojuhlaa, kts. jakeet 9-12. Lehtimajan juhlaa vietetään silloin, kun vilja puidaan ja viinisadosta poljetaan viini, kts. jakeet 13-15.

Maan valloitus ja Israelin elämä maassa riippuu siitä, miten tarkasti kansa pysyy Jumalan vanhurskaudessa. Jumalan eteen pitää ei saa tulla tyhjin käsin, eikä Oikeutta pidä vääristellä. Laittomuuden harjoittaja, joka harjoittaa laittomuuttaan siksi, että hänen auktoriteettinsa eivät tue Totuuden ja Rakkauden harjoitusta, on hävitettävä Israelin kansan keskuudesta.

Koska Mooses ei voi jättää huomioimatta ympärillä asuvien kansojen vaikutusta Israeliin, antaa hän määräyksiä myös siltä varalta, että Israel joskus asettaisi itselleen kuninkaan, kts. 5.Moos 17:14-20.

Leeviläisillä ei ollut Israelissa omaa lääniään; he saivat elannokseen käyttää määrätyn osan niistä uhreista ja anneista, jotka muut heimot toivat Jumalan säätämään paikkaan. Määräyksiä siitä, mikä osa anneista kuuluu leeviläisille, on esitetty luvun 18 alussa. Mooseksen okkultismin vastaiset kiellot luvussa 18 varoittavat israelilaisia Kanaanin kansojen uskonnollisista menoista, joiden julmuudesta Raamatun ulkopuoliset lähteet antavat tarkemman kuvauksen, kuin mitä Mooses tässä esittää. Israelille Mooses välittää Herran lupauksen tulevasta profeetasta:

Mooseksen puhe jatkuu. Kolme kaupunkia oli erotettava turvakaupungeiksi niitä varten, jotka tahattomasti olivat aiheuttaneet lähimmäisensä kuoleman, kts. 5.Moos 19:1-13. Perintömaan rajojen siirto kielletään. Väärää todistajaa on rangaistava samoin, kun hän aikoi tehdä veljelleen. Kts. 5.Moos 19:18-19.

Sodankäynnissä, kuten kaikessa muussakin, tärkeintä on se, että Herra sinun kanssasi, kts. 5.Moos 20:1-4. Sotaan ei tule lähettää sitä, joka on rakentanut talon tai istuttanut viinitarhan, mutta ei ole päässyt työnsä hedelmistä osalliseksi, tai kihlannut naisen, mutta ei ole vielä mennyt avioon. Myös pelkurit ja arat on lähetettävä kotiin, kts. 5.Moos 20:5-8. Hyökkäyksen kohteena olevalle kaupungille on tarjottava ensin rauhaa, ja jos tarjous vastaanotetaan, kaupungin asukkaat selviävät työverolla. Jos kaupunki ei tarjottuihin rauhan ehtoihin suostu, on kaupungin miesväki surmattava, mikäli Herra antaa sen Israelin käsiin. Poikkeuksena edellisestä kokonaan hävitettäväksi määrätään ne kansat, jotka muinoin asuttivat nykyistä Israelia. Käsky on täytetty. Kts. 5.Moos 20:10-20.

Israelilaisen yhteiskunnan tuli rangaista murhaajaa. Jollei näin tehty, vaati Jumala koko Israelin tilille murhasta. Jokainen synti on rikos ensi sijassa Jumalaa vastaan, Jumala on siis asianomistaja jokaisessa rikostapauksessa. Hän takaa oikeuden toimivuuden, ja puuttuu tarvittaessa itse asiaan. Tätä Jumalan ominaisuutta sanotaan vanhurskaudeksi. Mutta koska syyllistä ei aina saatu selville, annetaan 5.Moos 21:1-9 ohjeet, miten kansa voi vapautua tuntemattoman murhaajan maalle aiheuttamasta verivelasta.

Jos Israel oli voittanut sodassa (muun kuin kanaanilaisen) kaupungin, ja surmannut sen miehet, sillä oli lupa ottaa kaupungin naiset, lapset, karja ja muu saalis itselleen. Sotavangin sai ottaa vaimoksi vasta kuukauden kuluttua siitä, kun hän oli tullut israelilaisen miehen kotiin. Määräyksiä asiasta, kts. 5.Moos 21:10-14. Useamman kuin yhden vaimon miehille annettu erikoismääräys, kts. 5.Moos 21:15-17. Määräys uppiniskaisesta pojasta, ja kivittämällä tapetun hautauksesta, kts. 5.Moos 21:18-23.

Luvuissa 22-25 esitetyt määräykset on yksinkertaisia, mutta opettavat ihmistä tuntemaan Jumalan luonnetta. Esitettyjen asioiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä, mutta jopa näiden vähimmäisvaatimusten rikkominen on maailmassa paremminkin sääntö kuin poikkeus.

Luvatun ensi sadosta Israelin oli tuotava uutiset Herralle, siihen paikkaan, jonka Herra valitsee nimensä asuinsijaksi. Uutislahjaa tuovan rukous "Minun isäni oli harhaileva aramilainen…" on aikojen kuluessa tullut eräänlaiseksi israelilaisen henkilökuvaksi. Kolmantena vuotena oli maahantulijan uudestaan tultava Herran eteen ilmoittamaan sen, että hän on kymmenyksensä luovuttanut, ja pyytämään siunausta Israelille. Kts. luku 26.

Mooses ja Israelin vanhimmat yhdessä kehoittavat kansaa noudattamaan Herran lakia. Lain sanat oli Israelissa kirjoitettava suuriin kiviin, niin että ne voitiin helposti lukea. Kts. 5.Moos 27:1-8.

Mooses ja leeviläiset papit yhdessä sanoivat Israelille merkittävät sanat:

Myös Mooses käski kansaa sinä päivänä. Hän määräsi kuusi heimoa asettumaan Garissimin vuorelle siunaamaan kansaa ja kuusi heimoa Eebalin vuorelle lausumaan kirouksia niille, jotka rikkovat lain kieltoja. Kiellot ja kiroukset on kirjattu 5.Moos 27:15-26. Luvussa 29, jakeet 1-14, eritellään sen siunauksen sisältö, jonka Israel saa, jos se pitää Jumalan käskyt. Jakeissa 15-68 eritellään kirouksen sisältö.

Kun Mooses on selvittänyt kansalle, mitä merkitsee Jumalan siunaus ja Jumalan kirous, hän kokoaa kansan uudestaan eteensä, ja julistaa Hoorebin vuorella tehdyn liiton lisäksi tehdyn valaliiton sanat, kts. 5.Moos 29:1-30:20.

Kun Mooses on työnsä tehnyt, hän ilmoittaa kansalle sen, että hän Herran ilmoituksen mukaan ei tule käymään Jordanin yli. Israelin johdossa vast’edes tulisi kulkemaan Joosua. Mooses kirjoittaa lain sanat ja luovuttaa sen leeviläisille. Joka seitsemäs vuosi, lehtimajanjuhlan aikaan, laki on luettava koko Israelin läsnäollessa. Kts. 5.Moos 31:1-13. Tämän jälkeen Mooses ja Joosua menevät yhdessä ilmestysmajaan ja Herra kertoo Moosekselle, miten kansa on jatkossa käyttäytyvä. Herra on pukenut ennaltatietämisensä laulun muotoon, ja Mooses saa vielä opettaa laulun Israelille, "todistajana israelilaisia vastaan". Kansa päämiehineen kootaan kuulemaan "Mooseksen virttä":

Kun Mooses oli puhunut loppuun asiansa Israelille, kehoitti Herra häntä nousemaan Jerikoa vastapäätä Jordaniassa olevalle Nebon vuorelle kuolemaan ja katsomaan vuorelta Jordanin länsipuolella näkyvää maata. Kts. 5.Moos 32:44-52.

Ennen kuolemaansa Mooseksen siunasi israelilaiset, kts. luku 33:1-29.

Mooses saa katsella Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille luvattua maata, mutta taas kerran Mooses kuulla hänelle niin katkerat sanat "… mutta sinä et mene". Erämaavaelluksen aikana Mooses oli hankkinut vettä kalliosta lyömällä sitä sauvallaan Herran käskyn mukaan. Kallio Raamatun salakielessä on Kristus. Häntä lyötiin meidän edestämme. Ensi kerralla kaikki meni oikein, mutta kun kansa taas uudestaan tarvitsi vettä, piti Mooseksen vain puhutella kalliota, ei lyödä sitä. Raamatun kuvakielen mukaan Mooses tappoi Kristuksen toisellakin kerralla, ja se oli väärin. Kun Kristus on kerran kuollut sinun puolestasi, riittää, että sinä puhut hänelle. Hän antaa sinulle. Mooses on vakava esikuva siitä, että jopa Jumalalle niin läheinen mies kuin Mooses voi jäädä Luvatun maan ulkopuolelle, jos hän ensi kerran synnit anteeksi saatuaan tekee sellaista, jonka takia Kristus kärsi ristillä.

Koko: Noin 30 sivua

Aika: Noin v. 1407-1350 eKr.

Aihepiiri: Tulo kanaanilaisten ym. asuttamaan maahan. Maanvalloitus

Joosuan tehtävät. Vakoilijoita lähetetään Jerikoon. Israel ylittää Jordanin kuivin jaloin. Leiriytyminen Gilgaliin, josta tulee maanvalloituksen ensimmäisen vaiheen keskus. Erämaavaelluksella suorittamatta jääneet ympärileikkaukset suoritetaan. Pääsiäisen vietto. Herran sotajoukon päämies ilmestyy Joosualle. Ensinnä valloitetaan Gilgalista vain muutaman kilometrin päässä sijaitseva Jeriko, jonka jälkeen taistelut jatkuvat Kuolleen meren ja Välimeren välisellä vuoristoseudulla. Kts. luvut 1-8.

Tappio Aissa, sen syyt ja uusi yritys. Ai hävitetään niin, että sen raunioita ei vieläkään ole voitu tunnistaa. Ain valloituksen jälkeen Joosua vie Israelin noin 50 km pohjoiseen, nykyisen Nabluksen kaupungin lähistöllä sijaitsevalle Ebalin vuorelle, jossa Joosua rakentaa alttarin hakkaamattomista kivistä ja uhraa puhtaita eläimiä poltto- ja yhteysuhreiksi puolestaan, siten kuin Laissa on säädetty. Kts. Joos 8:30-35 ja 5.Ms 27:2. Mooseksen laki kirjoitetaan kiviin ja luetaan kansalle.

Jerusalemista noin 10 kilometriä pohjoiseen sijaitsevan Gibeonin asukkaat ja muut gibeonilaiset juonivat itselleen yhteistyö- ja avunantosopimuksen Israelin kanssa. Jerusalem, Hebron, Jarmut, Laakis ja Eglon päättävät rangaista gibeonilaisia ja sopimus velvoittaa Israelin sotaan. Hyökkääjät voitetaan Beet Hooronin solassa ylipitkän päivän (kts. luku 10) aikana ja Makkedan luolaan paenneet kuninkaat tapetaan. Maanvalloitus etenee nyt etelään Beer-Shebaan ja Gassaan asti.

Tällä välin Jabin, Genesaretin järven ja nyt kuivatun Hule-järven välisen Kaanaanmaan suurimman kaupungin Hasorin kuningas, on koonnut suuren pohjoisen liittokunnan taistelemaan Israelia vastaan. Joosua voittaa Jabinin johtamat armeijat ja Hasor, Jabinin kaupunki, poltetaan. Takaa-ajo jatkuu aina Välimeren rannalla sijaitsevaan Siidoniin saakka, sekä idässä Mispan laaksoon asti, jonka jälkeen vihollisen sotavaunut poltetaan, kuningas tapetaan ja Hasor hävitetään.

Kanaanilaisten maan jako Israelin heimoille suoritetaan, kun Israel on tilanteen herra. Vaikka kanaanilaisten vastarinta on murrettu, jää heidän haltuunsa vielä osa kaupungeista. Osa Israelista jää asumaan Jordanin itäpuolelle, jo Mooseksen aikana valloitetuille alueille.

Ilmestysmaja siirretään Gilgalista Siiloon, noin 30 kilometrin päähän nykyisestä Jerusalemista pohjoiseen, kts. 18:1. Turvakaupungit. Leeviläisten kaupungit.

Tilanteen rauhoitettua jo vanhaksi käynyt Joosua kutsuu kaiken Israelin luokseen. Kansa ja sen päämiehet saavat kuulla yhteenvedon tapahtuneesta, kts. luku 23. Sikemissä, kaupungissa, jossa Aabraham lepäsi Mooren tammistossa (1.Moos 12:6), missä Jaakob pystytti alttarin Jumalalle (1.Moos 33:18-20) ja jonne Joosua myös Egyptistä tuodut Joosefin luut haudataan, kts. 23:32. Joosua jatkaa puhettaan kysymällä kansalta ja sen vanhimmilta, haluavatko he edelleen palvella Jumalaa ja saa myöntävän vastauksen. Siinain liitto uudistetaan ja Joosua pystyttää kiven merkiksi Israelin ja Jumalan välisestä liitosta, kts. 23:25-28. Liiton uudistamisen jälkeen kansa palaa kukin perintöosalleen ja Joosua Nuunin poika kuolee.

Joosua Nuuninpojan Sikemiin pystyttämän suuren valkoisen muistokiven löysi Ernst Sellin 1900-luvun alkupuolella ja nykyisin kivi on turistinähtävyys. Muinaisen Sikemin paikalla on nykyisin Tell Balatan rauniokumpu, lähellä nykyistä Askarin (Uuden Testamentin Sykarin) kylää, Garissimin vuoren juurella. Roomalaisaikana Sikemin lähistölle rakennettiin Neapolis, Uusi kaupunki, mistä nykyinen Nablus on saanut nimensä.

Joosuan kirjassa 10:1 ja 10:11 mainittu Hazorin kaupungin kuninkaan Jaabin nimi löytyi vuonna 1992 suoritetuissa Hazorin kaivauksisa savitaululle kirjoitettuna. Joosuan kirjassa (15:14) mainittu Hebronin kuningas Seesai, jonka Kaaleb karkoitti kaupungista, on mainittu useissakin löydöksissä.

Koko: Noin 30 sivua

Aika: Käsitellään aikaa noin v. 1370-1070 eKr.

Aihepiiri: Israel kanaanilaisessa kulttuuripiirissä, sekasorto ja Jumalan hätäapu Israelille

Kanaanin maan valloitus jatkuu kangerrellen. Israelilaiset omaksuvat kanaanilaisten tapoja, ja joutuvat hankaluuksiin. Moraalinen ja sotilaallinen sekasorto. Jumala nostattaa kansalle yksittäisiä suurmiehiä, profeettoja ja tuomareita. Kun pahimmasta hädästä on päästy, kansa vajoaa taas noudattamaan omia viettejään. Vasta äärimmäisessä hädässä Israel katuu ajattelemattomuuttaan ja pyytää Jumalalta apua. Jumala vastaa avunpyyntöihin nostamalla uuden tuomarin. Tuomareita (hebr.: shofetim) saattoi olla yht’aikaa useampia, kukin omaa tehtäväänsä suorittamassa.

Tuomareiden aika Israelissa kestää noin neljäsataa vuotta. Aikakauden tärkeimmät "tuomarit" ovat Otniel, Eehud, Baarak ja naisprofeetta Debora, Gideon, Toola, Jaair, Jefta, Ibsan, Eelon, Abdon, Simson ja Samuel.

Otnielin päävastustaja oli Kaksoisvirtain Aramin eli Aram Naharaimin kuningas Kusan-Risataim, joka yritti laajentaa valtakuntaansa etelään päin Israelin suuntaan. Kts. Tuom 3:7-11.

Eehudin (Ehud) tehtävänä oli taistella nykyisen Moabin kuningasta Eglonia vastaan, joka oli tuonut ammonilaiset (vrt. Jordanin pääkaupunki Amman) ja amalekilaiset Jordanin yli Jerikon seudulle ja piti Israelia vallassaan kunnes benjaminilainen Eehud tappoi hänet ja yhdessä Efraimin heimon miesten kanssa löi moabilaisten joukot Jordanilla.

Tuomareiden ajalla kanaanilaiset heimot rakentavat uudelleen Joosuan kukistaman Haasorin kaupungin. Profeetta Debora lähettää Baarakin Haasorissa hallitsevan kanaanilaisen kuninkaan sotapäällikköä Siiseraa vastaan. Siisera voitetaan ja Hasorin kuninkaan valta luhistuu. Kuninkaan nimi Jabin on sama kuin kaupunkia Joosuan aikaan hallinneella kuninkaalla.

Gideon saa vastaansa joukon paimentolaiskansoja, joiden pääjoukko muodostuu Akaban lahden itäpuolisista midianilaisista, Siinain niemimaan amalekilaisista ja muista "idän miehistä". Hyökkääjä saa valtaansa Pohjois-Israelin tasangot, mutta Herra antaa heidät Gideonin käsiin. Efraimilaiset lyövät pakenevan vihollisen joukot.

Jefta Gileadin Mispasta joutuu taistelemaan ammonilaisia vastaan Kuolleen meren itäpuolella. Jefta voittaa ammonilaiset, mutta Efraimin miehet katsovat tulleensa syrjityksi saaliinjaossa, ja hyökkäävät Jordanin yli itään. Jeftan joukot joutuvat nyt tappamaan 42.000 nykyisen Tell Avivin seuduilta tullutta heimoveljeään.

Simson Daanin heimosta saa vastaansa Välimeren rannikkoseudulle 1200-luvun alussa tunkeutuneet siirtolaiset. Siirtolaisten ja kahden Israelin heimon, Juudan ja Daanin asuminen samalla seudulla johtaa riitoihin, jotka alkavat pikkuasioista, mutta paisuvat sodaksi, johon Simsonin luonteella ei löydy ratkaisua huolimatta siitä, että Jumala on antanut Simsonille aivan poikkeukselliset voimat taistella kansansa puolesta.

Välimeren rannikkoseudulle tunkeutuneita siirtolaisia sanotaan kirkkoraamatussa 1938 harhaanjohtavasti sanotaan palestiinalaisiksi. Hebrean sana peleshet, siirtolaiset, maastamuuttajat, eivät kerro, mitä kansalaisuutta siirtolaiset olivat. Israelilaiset olivat itsekin maassa siirtolaisia, "ivri", rajan (joen) toiselta puolelta tulleita. Nykypäivän palestiinalaiset lienevät maahan 400-luvulla jääneiden persialaisen armeijan kreikkalaisten palkkasotureiden jälkeläisiä. Kts. egyptiläinen Canopus-teksti vuodelta 238 eKr. Koko Israelia ruvettiin nimittämään Palestiinaksi 100-luvun alussa, kun juutalaiset karkoitettiin Juudeasta.

Tuomarien kirjan lopussa on pari tarinaa, jotka hyvin kuvaavat kansan moraalista tilaa tuomariajalla.

Koko: Noin 5 sivua

Aika: Noin v. 1100 eKr.

Aihepiiri: Mooabilaisen Ruutin tarina.

Kaunis tarina jonka merkitys on pelastushistoriallinen. Tarinan merkitys tulee ilmi myöhemmin, kun Ruutin ja hänet vaimokseen lunastaneen Booaksen jälkeläiset tulevat Israelin kuninkaiksi. Booas on siten kuva, "typos", Kristuksesta, joka lunasti pakanakansoista itselleen seurakunnan vaimokseen.

Koko: Noin 40 sivua

Aika: Noin vuodesta 1100 eKr. alkaen

Aihepiiri: Kuningasvallan alku Israelissa

Tekijä: Kompilaatio teoksista, jotka mainitaan tekstissä

Samuel syntyy rukousvastauksena Hannalle ja Elkanalle, siksi poika saa nimen Smu’el, Jumala kuulee. Hanna jättää pojan ylimmäisen papin Eelin kasvatettavaksi Siiloon. Jumala kutsuu Samuelia, mutta Samuel luulee Eelin kutsuvan häntä. Eeli neuvoo poikaa vastaamaan Jumalan kutsuun sanoille "puhu Herra, palvelijasi kuulee".

Samuel on uudentyyppinen Jumalan mies. Tuomareiden ajan kansanjohtajat toimivat saamiensa ilmestyksen pohjalta, mutta Samuelin yhteys Jumalaan oli yhä suuremmassa määrin verbaalinen, kuten useimmilla myöhemmillä profeetoilla. Myös nimi muuttui:

Samuel alkaa temppelipalveluksensa nuorena poikana, ja pian koko Israel Beer Shevasta etelässä aina pohjoiseen, nykyisen Libanonin seudulle siirtyneen Daanin heimon alueille asti tietää, että Samuel kuulee Herran puheen, kts 3:20-21. Samuelin ajattelu ja toimet perustuvat yhä suuremmassa määrin hänen henkilökohtaiseen jumalasuhteeseensa.

Kertomus paljastaa myös muita kahden tuomarin, ilmestysmajassa virkaa tekevän pappi Eelin ja profeetta-tyyppisen Samuelin välisiä eroja. Jo Hannan kiitosvirsi, kts. 1.Sam 2:1-10, ennakoi muutoksia. Temppelipapin poikien röyhkeys on vaikuttanut Israeliin niin, että se on tosiasiallisesti luopunut paitsi ilmestysmajan käytöstä myös Liiton velvoitteiden noudattamisesta. Kasvatustehtävänsä laiminlyönyt pappi poikineen saa rangaistuksensa Jumalalta yhdessä kasvatustehtävänsä laiminlyöneen isänsä kanssa.

Eelin kauden viimeiset sotatoimet alkavat, kun Israel kohtaa filistealaisten armeijan lähellä Välimeren rannikkoa Afekin - Eben Eserin luona, noin 50 km Siilosta länteen. Kentälle jää 4000 israelilaista. Israelin joukot arvelevat Herran Liiton arkin tuovan sotaonnea, ja ottavat arkin mukaansa taistelukentälle. Arkki ei kuitenkaan ole taikakalu, ja uusikin taistelu päättyy tappioon ja arkki joutuu filistealaisten haltuun. Arkkia saattamassa olleet Eelin pojat kuolevat, ja arkki joutuu filistealaisten haltuun. Kun huonot uutiset tulevat Siloon, kuolee Eeli. Ilmestysmaja jää vielä Siiloon (Siilo, Silo, Shiloh), mutta Jeremian kirjassa kerrotaan, että jossakin vaiheessa koko kaupunki hävitettiin, kts. Jer 7:12-14 ja 26:6-9.

Myös filistealaiset saavat huomata, että Jumalan Liiton arkki ei ole taikakalu. Kun arkki on seitsemän kuukauden ajan seikkaillut filistealaisten kaupungeissa, he palauttavat sen Israeliin, ensin Beet Seemekseen (Beit Shemesh), kts. 6:15, jonka jälkeen se päätyy nyt kahdeksikymmeneksi vuodeksi Kirjat Jearimiin paikallisten Israelilaisten hoitoon. Alkuperäiseen ilmestysmajaan sitä ei enää koskaan viedä.

Samuel aloittaa julkisen toimintansa, kun "koko Israelin heimo huokaili Herran puoleen", kts. 1.Sam 7:2. Samuel kokoaa kansan Mispaan, ja kansa päättää palata Israelin Jumalan johtoon. Samuel suorittaa ensimmäisen uhripalveluksensa Mispassa, kts. 7:3-9. Babylonialaiset tuontijumalat, Baalit ja Astartet hävitetään. Arkkia tai ilmestysmajaa Mispaan (Mizpah) ei tuoda. Ilmestysmajan tapaamme seuraavan kerran Nobista, kts. 1.Sam 21:1-9.

Samuelin aikana käydään vain yksi sota. Palestiinalaiset hyökkäävät Samuelin Mispaan, mutta tulevat lyödyksi, kts. 7:7-11. Israel on nyt itsenäinen, vaikka aivan Mispan lähistöllä sijaitseva Jerusalem onkin vielä valloittamatta. Raamatun ulkopuolisista lähteistä käy ilmi, että Jerusalemin jebusilaisilla oli egyptiläisten tuki, ja hyökkäys olisi arvattavasti vetänyt Egyptin sotaan. Filistealaisista saadun voiton jälkeen Samuel palaa vanhempiensa kotikaupunkiin Raamaan ja rakentaa sinne alttarin.

Kun Samuel tuli vanhaksi, hän pani poikansa hoitamaan tuomarin virkaa. Pojat olivat kuitenkin toista maata kuin isänsä, eikä Israel pitänyt lahjuksia ottavista virkamiehistä. Israel halusi nyt kuninkaan sillä perusteella, että "muillakin on". Pyyntö ei miellytä Samuelia, ja vielä vähemmän Jumalaa, mutta Jumala käskee Samuelin siitä huolimatta toimimaan pyynnön mukaan. Varakkaan benjaminilaisen miehen hyvännäköinen poika Saul voidellaan kuninkaaksi.

Saulin ensimmäinen sota alkaa, kun ammonilaiset hyökkäävät Gileadin Jaabesta vastaan Jordanin itärannalla. Sanansaattajat tuovat avunpyynnön Saulille, joka on Gibeassa, Benjaminin vuoristossa, lähellä Jerusalemia ja Mispaa. Avulla on kiire, mutta ehtii ajoissa perille. Ammonilaiset lyödään. Kts. 1.Sam 11:1-11.

Samuelin jäähyväispuhe Israelille on esitetty luvussa 12.

Saulin toinen sota alkaa, kun Joonatanin joukkoineen lyö kuoliaaksi filistealaisten Benjaminin heimon alueelle jättämän maaherran. Saul on Gilgalissa lähellä Jerikoa odottamassa Samuelia. Kun Samuelia ei kuulu, ottaa hätääntynyt Saul toimittaakseen papillisia tehtäviä, mikä luetaan hänelle synniksi. Samuel saapuu paikalle vain hetki sen jälkeen, kun Saul on saanut uhritoimituksen suoritettua. Sillä välin filistealaiset tuovat maahan mahtavan armeijan, ja Israelin kansa piiloutuu vuoriston sokkeloihin. Vasta Joonatanin onnistunut hyökkäys filistealaisia vastaan antaa rohkeutta ryhtyä taisteluun. Ajankuvaa täydennetään vielä lauseella:

Ratkaiseva yhteenotto käydään Mikmaan luona Mispan itäpuolella. Filistealaiset lyödään, mutta Saulin sekoilun vuoksi voitto jää hyödyntämättä ja vihollinen pääsee pakenemaan omille mailleen. Kts. luvut 13 ja 14.

Amalekilaiset oli määrätty tuhottaviksi sukupuuttoon siksi, että ne olivat yrittäneet estää Israelin pakoa Egyptistä. Saulin kolmannen sotaretken tarkoitus on amalekilaisten tuhoaminen, mutta hän säästää amalekilaisten kuninkaan hengen ja ottaa - yhdessä sotaväkensä kanssa - tuhottavaksi määrättyä sotasaalista, joka hänestä näyttää arvokkaammalta kuin Herran käskyn noudattaminen. Samuel itse ottaa asian hoitaakseen. Saulille hän ilmoittaa, että Jumala asettaa Israeliin uuden kuninkaan. Amalekilaisten kuninkaan Agagin Samuel hakkaa omakätisesti kappaleiksi Gilgalissa. Kts. 15. luku.

Samuel tulee Beetlehemiin tehtävänään valita Israelille uusi kuningas, ja saa eteensä Iisain pojat toinen toisensa jälkeen, kunnes Herra osoittaa valintansa osuneen lammaspaimeneen. Kun Samuel vertaa hänen eteensä tuotua Daavidia Sauliin ja ihmettelee Herran valintaa, sanoo Herra hänelle: "Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta vartaloansa, sillä minä olen hänet hyljännyt. Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen."

Seuraava sota syttyy, kun filistealaiset tuovat joukkonsa Juudan heimon länsirajalle Sookoon, noin 15 kilometrin päähän Gatista itään. Saul tuo joukkonsa paikalle, ja rintamat ovat vastakkain 40 vuorokauden ajan ilman, että taistelua syntyy. Filistealaisten vahva mies Goljat kutsuu Israelilaisia kaksintaisteluun, mutta miestä ei löydy. Kaikki pelkäävät ihmistä, kunnes Daavid tulee tuomaan ruokaa rintamalla oleville veljilleen. Pikkuveljen saapuminen rintamalle nostaa esiin klassisen kysymyksen valtuuksista. Hänen vanhin veljensä Eliab kysyy:

Daavid ei ryhdy selvittämään legitimaatiokysymyksiä veljiensä kanssa. Daavid on kuullut filistealaisen puheet ja ottaa haasteen vastaan. Lyyraa soittava lammaspaimen (kts. 1.Sam 16:14-23)

on joutunut tappamaan sekä leijonan ja karhun. Kun Saul antaa Daavidille luvan ryhtyä taisteluun filistealaisen kanssa, Daavid sanoo:

Kun Goljat on tapettu, filistealaiset pakenevat ja Saul joukkoineen ajaa heitä takaa aina Gatin ja Ekronin porteille saakka.

Taistelun jälkeen naiset laulavat "Saul voitti tuhat, mutta Daavid kymmenen tuhatta". Laulu herättää Saulissa synnyttää kateutta ja suoranaista vihaa. Hän heittää keihäällään Daavidia, mutta Daavid väistää. Sitten hän päättää jättää likaisen työn tekemisen filistealaisille, ja tekee Daavidista tuhannenpäämiehen armeijaansa. Kun sekään ei tepsi, keksii Saul yhä uusia keinoja Daavidin surmaamiseksi. Saulin pojan Joonatanin ajatusmaailma on erilainen, ja hän ystävystyy Daavidin kanssa. Saulin tytär, jonka Saul on antanut hänelle vaimoksi, auttaa Daavidia pakenemaan isänsä järjestämää vainoa. Mutta Saul ei luovuta. Hän surmaa jopa kokonaisen pappissuvun syystä, että yksi papeista oli antanut pakolaiselle viisi leipää. Saulin uskomaton raakuus kohtaa muitakin - Nobin kaupungista tapetaan kaikki, mikä liikkuu:

Vain yksi ilmestysmajassa palvelusta suorittaneista Eelin jälkeläisistä, Piinehaan pojanpojan Ahimelekin pojanpoika Ebjatar pelastuu verilöylystä, ja pakenee Daavidin luo. Ebjatarista kuulemme taas uudestaan sitten, kun ilmestysmaja Daavidin valtakaudella on tuotu Gibeoniin, noin 9 km päähän Jerusalemista luoteeseen. Arkki siinä vaiheessa oli jo siirretty Kirjat Jearimista Jerusalemiin, kts. 1.Aik 16:39, 21:29 ja 2.Aik 1:3-13.

Daavidia vainoava Saul ei enää jouda hoitamaan Israelin puolustusta, ja filistealaiset käyttävät tilaisuutta hyväkseen. Kun filistealaiset hyökkäävät Kegilaan, lähettää Herra Daavidin Kegilaan ja antaa Daavidille ja hänen seuraansa liittyneelle sekalaiselle joukolle voiton filistealaisista. Kts. 23:1-5.

Kegilasta Daavid joukkoineen siirtyy Juudan vuoriston eteläkärkeen, Siifin ja Maonin ympäristöön, jossa Joonatan käy tapaamassa Daavidia. Paikkakunnan miehiltä myös Saul saa tiedon Daavidin oleskelusta alueella. Saul tuo joukkonsa etelään, mutta sillä aikaa filistealaiset hyökkäävät maahan, ja Saul joutuu jättämään Daavidin. Kun filistealaisten rosvojoukko on karkoitettu, Saul palaa mielipuuhiinsa. Daavid on nyt Kuolleen meren rannikolla Ein Gedissä. Daavidille tarjoutuu näytön paikka, kun Saul tulee paskalle luolaan, johon Daavid on piiloutunut. Daavid käyttää tilaisuutta hyväkseen vain näyttääkseen, että hän ei puutu Jumalan määräysvaltaan kuuluviin asioihin edes silloin, kun Jumala näyttää tehneen virheen.

Kun Samuel kuolee, kts. 25:1, hänet haudataan Raamaan, nykyiseen er-Ramiin, joka on 8 km Jerusalemista pohjoiseen. Samuelia hautaamassa koko Israel, ei kuitenkaan Daavid, joka siirtyy Ein Gedistä Paaranin erämaahan, Negevin erämaan pohjoisosan ruohoaavikolle. Daavid kohtaa myös tyhmän, rikkaan miehen ja tämän viisaan vaimon, kts. 1.Sam 25:2-44.

Saul tulee taas Juudan vuoriston eteläkärkeen, kun siifiläiset paljastavat Daavidin olevan alueella. Daavid tunkeutuu Saulin leiriin, ja hänelle tarjoutuu taas tilaisuus tappaa Saul, mutta sitä hän ei tee, vaan huutaa pahan hengen riivaamalle kuninkaalle:

Daavidin joukoissa oli kuusisataa perheellistä miestä, kun Daavid päättää uudestaan pyrkiä filistealaisten alueelle. Gatin kuningas hyväksyy tarjouksen, ja Daavid saa filistealaisilta Siklagin, kaupungin filistealaisten rajaseudulla Juudean vuoriston eteläkärjen tuntumassa. Kts. 27:1-12. Kun filistealaiset ovat lähdössä sotaretkelle Israelia vastaan, olisi Gatin kuningas Aakis valmis ottamaan Daavidin joukon mukaansa, mutta muut filistealaiset torjuvat ajatuksen, ja Daavid lähetetään takaisin Siklagiin. Sillä välin amalekilaiset ovat kuitenkin polttaneet kaupungin ja vieneet vaimot ja lapset mennessään. Daavid tavoittaa amalekilaiset Gazan ja Egyptin välisellä rannikolla Besorin puron takana juuri, kun amalekilaiset ovat päissään juhlimassa voittoaan. Daavid vapauttaa vangit ja surmaa juopuneita roistoja yhden päivän ajan, ja palaa sitten Siklagiin. Amalekilaisilta otettua ryöstösaalista Daavid lähettää tervehdyslahjoina ympäri Israelia.

Sillä välin filistealaisten sotaretki Israeliin on jatkunut filistealaisten kannalta hyvin. He ovat ajaneet Saulin joukkoja edellään halki Israelin pohjoiseen aina Gilboan vuorille asti. Gilboan vuorilla kuolevat Saulin pojat Joonatan, Abinadab ja Malkisua. Saul itse heittäytyy miekkaan, mutta jää kitumaan, kunnes amalekilainen Doeg hänet Saulin pyynnöstä surmaa. Ruumiit viedään Jordanin laakson länsirannan filistealaiskaupungin Beet Seanin muurille nähtäväksi, aina siihen asti, kunnes Jordanin laakson itärannan israelilaiskaupungin miehet Gileadin Jaabeksesta hakevat ne ja hautaavat tamariskipuun alle kaupunkiinsa. Kts. luku 31.

Samuel oli viimeinen tuomareiden aikakauden kansanjohtajista. Juutalaisen kirjallisuuden mukaan Samuel kirjoitti Tuomarien kirjan, mutta ei suinkaan Samuelin kirjaa. Samuelin kaksi kirjaa ja niitä seuraavat Ensimmäinen aikakirja ja Toinen aikakirja on laadittu myöhemmin, jolloin lähdeaineistona on käytetty seuraavia Raamatussa mainittuja teoksia: Oikeamielisten kirja (2.Sam 1:18), Näkijä Samuelin historia (1.Aik 29:29), Profeetta Naatanin historia (1.Aik 29:29), Tietäjä Gaadin historia (1.Aik 29.29), Salomon historia (1.Kun 11:41), Israelin kuningasten aikakirja (1.Kun 14:19) ja Juudan kuningasten aikakirja (1.Kun 14:29).

Koko: Noin 30 sivua

Aika: Noin v. 1010 – 971 eKr.

Aihepiiri: Daavid kuninkaana

Daavid on Siklagissa, kun amalekilainen Doeg tulee ja kertoo murheelliset viestit, kts. 2.Sam 1:1-16. Doeg ei osannut arvata, miten Daavid suhtautuu hänen tekoonsa, ja menettää päänsä. Saulin ja muiden kaatuneiden muistolle Daavid sepittää muistolaulun, 2.Sam 1:17-27.

Daavid asettuu Hebroniin Jumalalta saamansa ohjeen mukaisesti ja valitaan Juudan heimon kuninkaaksi. Muut heimot asettuvat Saulin pojan Iisbosetin taakse. Pääkaupungikseen Saul valitsee Mahanaimin Jordanin itäpuolelta. Iisbosetin sotapäällikkö Abner siirtyy Daavidin puolelle, mutta Daavidin sotapäällikkö Jooab surmaa hänet Daavidin tietämättä. Iisboset murhataan. Daavid hirttää murhaajat.

Daavid voidellaan Israelin kuninkaaksi (2.Sam 5:1-5) ja valloittaa Jerusalemin jebusilaisilta (5:6-10). Hiiram, Tyyron kuningas tunnustaa kuninkuuden (5:11-16), mutta filistealaiset aloittavat sodan. Daavid ottaa haasteen vastaan vasta kysyttyään neuvoa Herralta. Sitten hän voittaa filistealaiset kaksi kertaa Refaimin tasangolla, kts. 5:17-24.

Daavid tuo liiton arkin Jerusalemiin, kts 6:1-23. Mooseksen säädöksien mukaan arkkia on kannettava kahden, arkin korvakkeiden läpi asetettujen sauvojen varassa, mutta Daavid laittaa arkin härkävankkureille, ehkä tietämättömänä säädöksestä. Liikkeelle lähdetään Baalatista, mutta härät kompastuvat. Mies, joka ojentaa kätensä estääkseen arkin putoamisen kyydistä, kuolee. Daavid pelästyy, ja jättää arkin gatilaisen Oobed-Edomin talosta taloon, kunnes kolmen kuukauden kuluttua huomaa, että arkki tuo haltijalleen siunauksen. Arkki tuodaan Jerusalemiin, Daavidin arkille valmistamaan telttamajaan, (joka ei ole sama kuin ilmestysmaja). Jerusalemissa, ja jo matkan aikana, Daavid suorittaa myös papillisia tehtäviä. Pellavakasukkaan puettuna hän suorittaa poltto- ja yhteysuhrit. Daavid myös laulaa ja tanssii, mikä ei miellytä hänen arvokkaan uskonnollista vaimoaan.

Sanalla "sivistys" tarkoitettiin aikoinaan paksuseinäisessä talossa asuvia ihmisiä. Daavid ja profeetta Naatan joutuvat pohtimaan asiaa, kun Daavid huomaa asuvansa seetripuisessa talossa, vaikka Herran Liiton arkki on telttamajassa. Naatan hyväksyy Daavidin suunnitelmat, mutta saa yöllä Herran sanat. Asia saa uuden käänteen. Daavid saa kuulla, että Herra rakentaa Daavidin huoneen, ja enemmänkin:

Nämä Toisen Samuelin kirjan sanat ovat eräs monista Jeesusta koskevista ennustuksista Vanhassa Testamentissa. Salomonin, Daavidin pojan, aikana ne toteutuivat ensimmäisen kerran, mutta vain osittain. Epäuskoinen ihminen olisi silloin voinut sanoa, että pieleen meni, mutta Jumalan profetioiden täyttymys tapahtui Jeesuksessa. Silloin ei mikään mennyt pieleen.

Kiitosrukouksessa, kts. 7:18-29, Daavid sanoo:

Daavid ymmärtää, että kysymys on kaukaisista ajoista. Uskon tunnustuksen jälkeen - kts. jae 22 - Daavid pyytää sitä, mitä hänelle on juuri luvattu. Daavid on ymmärtänyt erään tärkeimmistä jumalallisista periaatteista, kun hän sanoo:

Toisen Samuelin kirjan kirjoittaja selostaa huolellisesi Daavidin sovinnollisia pyrkimyksiä sekä Israelin sisäisissä asioissa, että suhteissa ulkovaltoihin. Sotaa käydään vain vihollisen aloitteesta. Poikkeuksena ovat kuitenkin Mooab, Edom ja amalekilaiset - ne kansat, jotka satoja vuosia aikaisemmin olivat pyrkineet estäämään Israelin pääsyä Luvattuun maahan. Damaskon pohjoispuolella sijaitsevan Soban alueen hallitsija Hadadeser (Hadad-Eser) joutuu tekemisiin Daavidin armeijan kanssa yrittäessään laajentaa alueitan aina Eufratille saakka. (Kts. luku 8).

Saulin suvusta on jäljellä enää yksi miespuolinen jäsen, jolle Daavid haluaa osoittaa laupeutta. Mefibosetin ja hänen poikansa Miikan asiaa käsitellään luvussa 9.

Jordanin itäpuolisen maan ammonilaisten uusi kuningas Haanun ei usko Daavidin hyväntahtoisuuteen, vaan häpäisee Israelin lähettiläät. Sota alkaa, ja myös pohjoisen aramilaiset joutuvat sotaan Daavidia vastaan ryhdyttyään ammonilaisten palkkasotureiksi. Ratkaisutaistelu käydään Helamissa, noin 50 kilometrin päässä Genesaretin/Kinneretin järvestä itään. Tällä rintamalla saavutetut voitot siirtävät Israelin rajoja kauas pohjoiseen. Kaukana pohjoisen rajan takana Hamatissa hallitseva Tooi (Toi) on tehnyt vasallisopimuksen Daavidin kanssa jo aiemmin, kts. 2.Sam 8:9-10, ja häntä Daavid ei hätyyttele. Ammonilaisten pääkaupunki Rabba, nykyinen Amman Jordaniassa, valloitetaan vasta, kun Israelin valtapiiri pohjoisessa ulottuu Eufratiin. Kts. 2.Sam 12:26-31.

Ammonialaisia vastaan käydyn sodan vielä ollessa kesken, käydään Jerusalemissa toinen, vähemmän kaunis taistelu, kts 11:1-12:25. Daavid on jäänyt kotiin ja näkee naisen peseytymässä. Naisen heettiläinen mies on sodassa, ja Daavid ottaa tämän vaimon. Nainen tulee raskaaksi ja Daavid järjestää miehen rintamamiesten etujoukkoon, niin että hän kuolee. Daavidin luo tulee nyt profeetta Naatan tulee ja esittää kuninkaalle kertomuksen lammasvarkaasta, eikä Daavid osaa yhdistää itseään kertomukseen, vaan julistaa tuomion, kuin sivullisen tuomarin ominaisuudessa ikään. Kun Daavid on tuominnut teon, Naatan osoittaa teon tekijän ja julistaa Daavidille Jumalan hänelle määräämät rangaistukset. Daavid katuu. Davidin ja Batseban lapsi kuolee. Vaimoa ei kuitenkaan heitetä kadulle, vaan hänestä tulee Daavidin rakastetuin vaimo varsin suuren kilpailijakaartin keskellä. Batseba synnyttää Daavidille Salomon, Daavidin seuraajan, mutta Raamattu ei koskaan tunnusta Batsebaa Daavidin vaimoksi. Vielä Jeesuksen sukuluettelossa, joka on Matteuksen evankeliumin alussa, Batsebaa sanotaan Uurian Batsebaksi.

Daavidin teon murheellisten seuraamuksien selostamiseen tarvitaan monta sivua, kts. 2.Sam 13:1-18:33, eikä edes jatko näytä hyvältä. Toisen Samuelin kirjan loppuosa on oikeastaan yhtä ongelmien selostamista.

Koko: Noin 40 sivua

Aika: noin v. 971 - 843 eKr.

Aihepiiri: Salomo kuninkaana. Kuningaskunnan jako. Kuninkaita ja profeettoja. Rappio

Daavidin vanhuudenpäivät. Daavidin poika Adonia yrittää kaapata vallan ja saa muutamia tärkeitä kannattajia. Vallankaappausyritys torjutaan ja Daavidin ja Batseban poika Salomo voidellaan kuninkaaksi (1:32-53). Daavidin ohjeet Salomolle (2:1-9). Daavid kuolee 70 vuoden ikäisenä hallittuaan Hebronissa 7 vuotta ja 33 vuotta Jerusalemissa. Vallankaappausta yrittänyt Adonia ei ole oppinut läksyään ja kuolee. Salomo toimittaa pois päiviltä myös ne Daavidin valtakauden johtajat, jotka olivat korkean asemensa takia jääneet aiemmin rankaisematta.

Salomon ensimmäinen vaimo on egyptiläisen faaraon tytär (3:1). Faaraon tyttärelle Salomo rakensi myöhemmin palatsin, mutta Salomonin ensimmäisiä rakennustöitä olivat oman linnan, Herran temppelin ja Jerusalemin ympärysmuurin rakentaminen. Salomonin hallituspalatsi eli linna sijaitsi temppelin välittömässä yhteydessä; rakennusvaiheen aikana Salomo asui "Daavidin kaupungissa".

Vaikka Daavid oli tuonut Liiton arkin Jerusalemiin, oli tärkein uhrijumalanpalveluksen suorituspaikka Gibeonissa. Siellä myös Salomo uhrasi ensimmäiset uhrinsa, jonka jälkeen Jumala sanoo hänelle:

Salomo käyttää tilaisuuden viisaasti ja sanoo: kts 3:6-9:

Salomonin hallinnollisesta viisaudesta annetaan esimerkki, kts. 3:16-28. Salomon virkamieskoneisto on varsin kehittynyt, se esitetään jaksossa 4:1-20. Israelin rajoina ovat Eufrat pohjoisessa ja Egypti etelässä, kts. 4:21. Virkamiskunnasta on myös harmia, sillä vaikka maassa vallitsee nyt rauha, on sen ruokkiminen maakunnille varsin raskas taakka. Kansan rasitus kasvaa edelleen, kun temppelin rakentaminen alkaa. Ensi vaiheessa vuoristossa 70.000 miestä joutuu kivenlouhintaan ja 80.000 miestä kuljetustehtäviin. Hiiram, Tyyron kuningas, on vielä elossa ja hän ottaa tehtäväkseen rakennustöissä tarvittavan puutavaran hankkimisen.

Temppelin rakentaminen aloitetaan 480 vuotta Israelin Egyptistä lähdön jälkeen. Perustus on valmiina 4 vuoden kuluttua. Varsinainen rakennustyö vielä 7 vuotta, joten temppelin todennäköinen valmistumisaika on 986 eKr.

Luvussa 6 on kuvaus temppelistä.

Luvun 7 alussa kuvataan palatsialueen rakennushankkeita, kts. 7:1-12 ja temppelin kalustus jaksossa 7:13-51. Kun temppeli on valmis, sinne tuodaan Liiton arkki Daavidin kaupungista eli Siionista, kts. 8:1-13. Kun papit olivat tuoneet arkin temppelin pyhimpään osaan, kaikkeinpyhimpään, "täytti pilvi Herran temppelin, niin että papit eivät voineet astua toimittamaan virkaansa pilven tähden; sillä Herran kirkkaus täytti Herran temppelin". (Kts. 8:10-11).

Kun Salomo on siunannut kansan - mikä merkitsee sitä, että hän isänsä Daavidin lailla omaksuu myös papillisia tehtäviä - hän puhuu kansalle, kts. 8:14-21. Sitten Salomo osoittaa puheensa Jumalalle. Salomo rukous - kts. 8:23-53. Rukoiltuaan Samuel siunaa Israelin jonka jälkeen hän yhdessä muun kansan kanssa suorittaa säädetyt uhrit. Temppelin vihkimisjuhlaa vietetään 14 vuorokautta.

Jumala ilmestyy Samuelille toistamiseen ja vastaa Samuelin pyyntöihin, kts. 1.Kun 9:3-9. Jumalan ei lupaa ehdoitta siunata Israelia, ehtona on Jumalan tahdon noudattaminen, kuten Liittoon on alun perin kuulunutkin.

Ensimmäiset suuret rakennushankkeet ovat vieneet 20 vuotta, mutta niiden valmistuttua valtakunnassa on vielä paljon tehtävää. Salomon muista hankkeista kerrotaan jaksossa 9:10-28.

Valtakautensa alusta asti Salomon on rakentanut paitsi Herran huonetta, myös omaa palatsiansa ja temppelin valmistuttua Salomonin kunnianhimo senkun yltyy. Hänen viisautensa on kiistämätön sitä tulevat ihailemaan Saban (Sabae, Jemen) kuningatar ja eri maiden kuninkaat lahjoittelevat kilvan tyttäriään Salomonin haaremiin. Salomonin halu miellyttää kaikkia tulee viimein hänen lankeemuksekseen. Hän ei enää palvele Jumalaa "ehyellä sydämellä, niin kuin hänen isänsä Daavid teki". Ja sitten alkavat myös vaikeudet. Damasko irtaantuu Israelista Resonin johdolla ja Egyptin hovissa piileskellyt, ja Hadad nostattaa edomilaiset kapinaan. Hadadin vaimon sisar on kuningatar Tahpeneen, faaraon vaimo.

Uusi ja vaarallisempi uhka Salomon vallalle nousee, kun profeetta Ahia tapaa pakkoverotöiden johtajan Jeroboamin, ja kertoo Jeroboamille Jumalan valinneen hänet Israelin 10 heimon kuninkaaksi. Vaikka Jumalan päätös on rankaisutoimi siitä, että Salomo on ryhtynyt palvelemaan puu- ja kultajumalia, ei Salomo tee parannusta pahoista töistään, vaan ryhtyy vainoamaan Jeroboamia, mikä ei tietenkään onnistu, koska Jumala on hankkeen takana. Jeroboam joutuu kuitenkin pakenemaan Egyptiin, faarao Suusakin luo, missä hän viipyy aina Salomon kuolemaan asti. Kts. 11:40.

Salomon kuoltua Israelin hallitsijaksi tulee Rehabeam, Salomon poika. Hallitsija tapaa kansan Sikemissä. Kansa pyytää Rehoboamia tekemään helpotuksia Salomon aikana raskaaksi käyneisiin verotyövelvoitteisiin. Myös Jeroboam on tullut Egyptistä ja on mukana, kun Rehoboam torjuu aiheellisen pyynnön aiheettoman töykeästi. Loukatuksi tullut kansa hajaantuu koteihinsa, ja kun Rehoboam lähettää Adoramin, verotöiden valvojan, kivittävät israelilaiset hänet kuoliaaksi. Kts. 12:1-19. Sitten Israelin 10 heimoa kutsuvat koolle kasankokouksen ja valitsevat Jerobeamin kuninkaakseen. Rahabeam kokoaa vielä sotajoukon palauttamaan Daavidin suvusta luopuneita heimoja ruotuun, mutta Herra lähettää profeetan, joka estää sodan.

Jerobeam linnoittaa Sikemin pääkaupungikseen. Estääkseen kansaa menemästä Jerusalemiin hän keksii poliittisen uskonnon - valmistuttaa kaksi vasikkapatsasta, joista toinen pystytetään Beeteliin ja toinen Daaniin, Hule-järven tienoille pohjoiseen siirtyneen Daanin heimon kaupunkiin. Kts. 12:25-33.

Jerobeam saa kuulla Jumalan tuomion Beetelin poliittisesta uskonnosta profeetan suusta. Jerobeam yrittää vaientaa profeetan, mutta temppu ei onnistu. Profeetan ollessa palaamassa Juudaan hänet pettää kuitenkin toinen profeetta ja se profeetta, joka uskoi valheellista profetiaa vastoin itse saamaansa todellista profetiaa, kuolee leijonan raatelemana matkalle.

Jerobeam ei luopunut kultista, jonka hän oli itse keksinyt, ei sittenkään, vaikka hänelle oli kouriintuntuvasti osoitettu, että Jumala toimii häntä vastaan. Hän kääntyy kuitenkin Herran profeetan puoleen saadakseen selville sairaan poikansa kohtalon. Itse hän ei uskalla mennä profeetan luo, vaan lähettää tuntemattomaksi pukeutuneen vaimonsa, jonka Herra paljastaa heti. Vaimo saa tuotavakseen Jerobeamille Herran sanan. Jerobeamin kuoltua Israelin kuninkaaksi tuli Naadab, kts. 13:33-14:20.

Israelin kymmen heimon kuninkaat olivat:

Jerobeam I

Naadab 1. Kun 15:25-32

Baesa 1. Kun 15:27 - 16:7

Eela 1. Kun 16:8-14

Simri 1. Kun 16:15-20

Tibni Omrin kilpailija, kuoli

Omri 1. Kun 16:21-28

Ahab 1. Kun 16:29-34

Ahasja

Joram

Jeehu

Jehoahas

Jehoas

Jeroboam II

Sakarja

Sallum

Menahem

Pekaja

Peka

Hoosea

Juudan kuningas Rehobeam ei ollut Israelin kuningasta kummempi. Samuelin, Daavidin ja Salomon nuoruudenajan kestänyt hengellinen kukoistuskausi oli mennyttä. Rehobeamin johdolla kansa vajosi takaisin kuvienpalvontaan, kts. 14:21-24.

Egyptin faarao Suusak (Sheshonk, 952-930?) haluaa nähtävästi auttaa Jerobeamia, ja hyökkää Juudaan. Toinen aikakirja, kts. 2.Aik 12:4, kertoo hänen valloittaneen Juudan linnoitetut kaupungit. Rehoboamin viidentenä hallitusvuotena hän tulee Jerusalemiin ja vie sotasaaliina mukanaan Herran temppelin kalleudet, jotka hän oli saanut lunnaina siittä "hyvästä", että jätti Jerusalemin hävittämättä. Kts 1.Kun 14:25.

Raamatun Suusakiksi mainitsemaa faaraota on pidetty samana kuin Egyptin historiasta tunnettu Siisak, mutta oletus saattaa olla väärä. Egyptiläisessä No-amonin temppelin seinässä säilyneessä korkokuvassa Thebassa on esitetty sotaretki Israelin etelämaan, Negevin, seuduille, mutta Jerusalemia ei mainita valloitettujen kaupunkien luettelossa. Suusak käytti voimaansa myös Jeroboamia, Siisakin ystävää vastaan, mikä saattaa merkitä sitä, että Suusak ja Siisak ovat eri henkilöitä. Uudemmissa tutkimuksissa Raamatun Suusakin väitetään olevan sama kuin farao Ramses II, sama, jota Amerikan filmiteollisuus pitää Mooseksen ajan sortajafaraona. Theban Ramesseumissa säilyneissä teksteissä mainitaan Ramses II ryöstäneen Jerusalemin kahdeksantena hallitusvuotenaan. Ramses toisen Raamatussa saama nimi Suusak lienee perua hänen lempinimestään Sysw.

Rehobeamin kuoltua Juudan kuninkaaksi tuli hänen poikansa Abiam. Juudan hallitsijat olivat :

(Pohjoisen valtakunnan kuninkaat on merkitty viivalla /).

Rehobeam 931-913

/Jerobeam Nebatin poika (931-910) /Jerobeam I

Abiam 913-911

Aasa 911-869

/Naadab Jerobeamin poika (910-909) /Nadab)

/Baesa Ahian poika (909-886)

/Eela, Baesan poika (886-884) /Ela

/Simri (884, hallitsi 7 päivää)

/Omri (885-874), kansan kuninkaaksi valitsema sotap.

/Ahab, Omrin poika (874-853)

Joosafat, Aasan poika 873-848

/Ahasja, Ahabin poika (853-852) (Kuoli pojatonna)

/Jooram (852-841)

Jooram Josafatin poika 848-841

(haku: Jehoram)

Ahasja, Jooramin poika 841-835

/Jeehu (841-814)

Jooas, Ahasjan poika 835-796

/Jooahas, Jeehun poika (814-798) /Jehoahas

/Jooas, Jooahaan poika (798-782)/Jehoas

Amasja Jooaan p., 796-767

/Jerobeam II (793-753)

Asarja/Ussia, Amasjan p 792-740

/Sakarja, Jerobeamin poika (753-752)

/Sallum Jaabeksen poika (752)

/Menahem (752-742)

/Pekahja (742-740)

Jootam 744-732

/Pekah (740-732)

Ahas 732-716

/Hoosea (732-722)

Hiskia 716-687

Manasse 696-642

Amon 642-640

Joosia 640-609

Jooahas, Joosian poika

(haku: Jehoahas) 609

Joojakim 609-597

Joojakin 597

Sidkia 597-587

Rappio saavuttaa huippunsa Israelin kuningas Ahabin (874-853 eKr.) ja tämän sidonilaisen vaimon Iisebelin aikana. Tällöin kuvaan kuin tyhjästä astuu profeetta Elia, kts. luku 17, ja ilmoittaa Israelin 10 heimon kuninkaalle, että "Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, jonka edessä minä seison: Näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani kautta". Ilmoitus on sodanjulistus babylonialaista uskonnonharjoitusta vastaan, sillä kansa uskoi saavansa hyvän sadon palvelemalla babylonialaisia hedelmällisyyden yms. Jumalia.

Profeetta Elia on eräs keskeisiä Raamatun henkilöitä, vaikka hän ei kirjoja kirjoitellutkaan, kuten monet muut profeetat tekivät.

Kun Elia on julistanut Jumalan sanan, Herra käskee hänen kätkeytyä Keritin purolle, Jordanin itäpuolelle. Korpit (kaarneet) toivat hänelle ruokaa ja purosta hän sai vettä. Kun puro kuivuu, käskee Herra Eliaa menemään varsin kauas pohjoiseen - Siidonin alueen Sarpatiin ja kertoo, että hän on käskenyt leskivaimon elättää häntä siellä. Elia tapaa leskivaimon heti kaupungin porteilla, ja asiat sujuvat Herran sanan mukaan, ihmeitäkin tapahtuu, mutta sitten leskivaimon poika kuolee. Poika herätetään kuitenkin henkiin ja leskivaimo toteaa: Nyt minä tiedän, että sinä olet Jumalan mies ja että Herran sana sinun suussasi on tosi". Kts. 17:1-24.

Kun kuivuutta on jo kestänyt pitkään - kolmas sateeton vuosi on menossa - antaa Herra Elialle tehtäväksi näyttäytyä Israelin kuninkaalle, sillä Herra on päättänyt päästää kansan nälänhädästä. Kts. 18:1-46.

Kun kuningas Ahab näkee Elian, käydään varsin tyypillinen keskustelu siitä, kuka on syyllinen. Sanailulla syyllisyyskysymys ei ratkea, mutta Elia ehdottaa kilpailevien profeettojen kohtaamista Karmel-vuorella kaiken kansan edessä:

Baalin ja Aseran profeetat yrittävät kaikkensa, että heidän päämiehensä sytyttäisi uhritulen taivaasta, mutta turhaan. Elia pyytää samaa omalta Jumalaltaan, ja tuli syttyy. Sitten kansa vie Baalin profeetat Kiisonin purolle ja Elia teurastaa heidät omin käsin epäjumalanpalvelusta annetun lain mukaisesti, kts. 2.Moos 22:19. Sitten Elia ilmoittaa Ahabille, että "sateen kohina kuuluu jo". Ei tainnut kuulua, sillä vasta ilmoituksensa jälkeen Elia ryhtyy rukoilemaan sadetta. Kun pieni pilvi ilmestyy horisonttiin, ehtii Elia vielä juosta Karmelilta Jisreeliin, ennen kuin rankkasade kastelee maan.

Baalin pappien teurastus ei ole miellyttänyt paholaisen asiamiehiä, sillä paholaisen asiamiehet olisivat mieluummin antaneet Baalin pappien jatkaa ihmisuhrien uhraamista paholaisen kunniaksi.

Elia on juuri voittanut pitkän taistelun, mutta pelästyy kamalasti, kun Aahabin vaimo Iisebel, Daavidin tyyrolaisen liittolaisen Hiiramin jälkeläinen, säikäyttää hänet uhkauksillaan. Elia piiloutuu erämaahan, mutta Herra ilmestyy hänelle ja profeetta saa uudet tehtävät - voidella Hasael Aramin kuninkaaksi, Jeehu Israelin kuninkaaksi ja Elisa työnsä jatkajaksi. Kts. 19:1-21.

Aramin kuningas Benhadad (Ben-Hadad II?) kärsii ensimmäisessä sodassa nöyryyttävän tappion, kts 20:1-22, mutta aloittaa uuden. Benhadad häviää taas, mutta Ahabista löytyy yllättävästi armeliaisuutta, kun kyseessä on hävinnyt hyökkääjä. Kts 20:23-34. Profeetta ilmoittaa kuitenkin Ahabille, että teko oli virhe, kts. 20:35-43. Raamatun mainitsema Benhadad taisteli assyrialaislähteiden mukaan myös assyrialaisia vastaan. Hän hävisi myös heille Karkemiin taistelussa 853 eKr.

Kun Ahab miettii keinoa, miten saada haltuunsa naapurinsa maapalsta, hänen vaimonsa auttaa häntä järjestämällä maapalstan omistajan, jisreeliläisen Naabotin lynkkauksen. Elian tehtäväksi tulee julistaa Herran tuomio kuninkaalle ja hänen vaimolleen. Kts. 21:1-29. Kuluu kolme vuotta, kun Ahab ja Juudan kuningas Joosafat päättävät lähteä valloittamaan takaisin aramilaisille menetettyä Gileadin Raamotia. Sadat väärät profeetat hurraavat sotaretken puolesta, mutta Miika, Jimlan poika ei. Miika pannaan lusimaan, mutta Ahab ei enää palaa elävänä Samariaan. Ahabin sijaan Israelin kuninkaaksi nousee hänen poikansa Ahasja (853-852 eKr). Kts 22:1-40.

Juudan kuninkaasta Joosafatista (Josafat: Jehova tuomitsee 873-848), kts. 22:41-51, kerrotaan hyvää. Laajemmin hänen hallituskauttaan on selostettu Toisen Aikakirjan luvuissa 17-20. Josafatin kuoltua Juudan valtaistuimelle nousee Jooram, Joosafatin poika (848-841), joka oli nainut Ataljan, joka todennäköisesti oli Iisebelin tytär tai sisar.

Ahasjasta (841-835), Israelin kuninkaan Ahabin pojasta, ei hyvää mainittavaa löydy, kts. 1.Kun 22:52-54.

Koko: Noin 40 sivua

Aika: Noin v. 850 – 600 eKr.

Aihepiiri: Kuningasvallan loppuaika. Israelin 10 heimoa viedään Assyriaan, ja kaksi heimoa, Juuda ja Benjamin, Babyloniaan.

Israelin kuningas Ahasja tapetaan. Profeetta Elia otetaan taivaisiin. Elisa perii Elian tehtävät. Elisa parantaa Naemanin, aramealaisen sotapäällikön. Samariaa piiritetään. Sotia ja sekasortoa. Assurin kuningas Tiglat Pileser III hyökkää Israeliin. Israel joutuu verolle, veljeilee Egyptin kanssa josta suuttuneena Assur hyökkää Samariaan ja vie Israelin 10 heimoa mukanaan. Hiskia Juudan kuninkaana. Assurin kuningas Sanherib hyökkää Juudaan, valloittaa sen ja Israel joutuu verolle. Hiskia puolustautuu Rabsakea, Assurin sotapäällikköä vastaan. Jesaja, Aamoksen poika, tuo viestin Hiskialle. Hiskia kuolee, ja hänen jälkeensä Juuda palaa vanhoille tavoilleen Manassen aikana. Baabelin kuningas Nebukadnessar vie Baabeliin Juudan johtajat ja keskiluokan, sekä asettaa Sidkian kuninkaaksi. Sidkia ryhtyy kapinaan, ja Jerusalem hävitetään.

Toisen kuningasten kirjan alku on vielä Eliaan aikaa. Aika on varsin uskonnollista - sellaisetkin täysin jumalattomat miehet, kuin Israelin kuningas Ahasja, Aahabin poika, lähettää tiedustelijansa pappien luo kyselemään tulevaisuuden tapahtumia. Ahasjan jumalattomuus vain ilmenee siinä, että hän lähettää tiedustelijansa Ekronin epäjumalan, eikä suinkaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jumalan luo. Siitä huolimatta Elävä Tosi Jumala kertoo kuninkaan asiat Eliaalle, ja kuningas saa kuulla Jumalan sanan pyytämättään palvelijoittensa kautta. Sana toteutuu. Kts. 2.Kun 1:1-18.

Elia otetaan ylös taivaisiin tulisissa vaunuissa kuolemaa näkemättä. Myöhemmin Elia esiintyy Jeesuksen seurassa kirkastusvuorella yhdessä Mooseksen kanssa. Elisa, joka jo pitkään oli kulkenut Elian matkassa, saa Elian ylösoton jälkeen tehdä ensimmäiset ihmetekonsa. Kts. 2:1-25.

Kolmannessa luvussa kerrotaan Jooramin, Ahabin pojan ja Joosafatin, Juudan kuninkaan yhteisestä sotaretkestä Mooabin kuningasta Meesaa vastaan. Meesasta mainitaan, että hän oli aiemmin toimittanut pakkoveroa Israelille; hän oli siis vasallikuningas. Sotaretken tarkoitus oli saattaa vasallikuningas ruotuun, mutta yritys ei tuottanut toivottua tulosta. Kts. 3:1-27. Samasta sotaretkestä on säilynyt myös Meesan itsensä kertomus, Dhibanista, raamatun Dibonista vuonna 1868 löydetty Mesan kivi, jossa Meesa esittää oman versionsa tapahtumasta ja muista toimistaan. Kolmen valloittamansa israelilaiskaupungin asukkaat Mesa kertoo "pyhittäneensä" jumalalleen Asta Kemokselle.

Luvussa 4 kerrotaan Elisan ihmeistä. Öljyä tulee lesken velan maksuun, kts. 4:1-7; Jisreelin lähistöllä Sunemissa varakas rouvashenkilö tekee Elisan käyttöön huoneen. Rouvashenkilö on lapseton. Elisa ilmoittaa, että rouva saa lapsen, ja vuoden kuluttua asia on tosi. Mutta sitten lapsi kuolee, ja Elisa kutsutaan apuun. Lapsi herää henkiin. kts. 4:8-37; sitten Elisa palaa Gilgaliin, Jerikon lähistölle, ja muuttaa myrkyllisistä kasveista tehdyn ruuan syötäväksi, kts. 4:38-41. Varsin profeetallinen on myös tapaus, kun Elisa ruokkii kahdellakymmenellä leivällä sata miestä, kts. 4:42-44.

Elisa parantaa Herran nimessä myös vihollisen sotapäällikön, Naemanin pitalista. Jumalallisen parantamisen ohella kuvataan Jumalan toiminnan liepeillä niin valitettavan tavallisia lieveilmiöitä ja ihmisen, tässä tapauksessa Naemanin ennakkoluuloja, jotka ovat vähällä tehdä tyhjäksi koko asian. Kts. 5:1-27.

Elisan luona Gilgalissa toimii profeettakoulu. Pojat lähtevät Jordanille kaatamaan hirsiä suurempaa luokkahuonetta varten, kun kirves irtoaa varresta ja lentää Jordaniin. Elisan saa kirveen takaisin epätieteellisin keinoin. Kts. 6:1-7. Kun aramilaiset hyökkäävät, käyttää Elisa profeetallisia lahjojaan sotilastiedustelijan tapaan. Sen ymmärrettyään aramilaiset piirittävät kaupungin, jossa Elisa majailee, tappaakseen hänet, mutta Elisa käyttää jumalallisia valtuuksiaan, ja käsittelee hyökkääjää miten tahtoo. Kts. 6:8-23.

Aramin kuningas piiritti Samariaa, mutta Israelin kuningas syyttää piirityksestä ja sitä seuranneesta nälänhädästä Elisaa. Elisa ei hätkähdä, vaan profetoi. Seuraavana päivänä huomataan, että piirittäjä on paennut paniikissa. Kts. 6:24-7:20. Aramin kuninkaan nimeksi mainittu Benhadad, tai oikeammin Ben-Hadad, Hadadin poika, ilmoittaa, että kuningas palvoi Hadad-nimistä aramealaisten heimojumalaa. Nimeä Benhadad käyttivät myös monet muut Aramin hallitsijat, kuten myöhemmin tulemme huomaamaan.

Suunemilainen rouvashenkilö oli asunut nälänhädän aikana filistealaisten mailla, ja takaisin tullessaan joutui menemään kuninkaan luo saadakseen talonsa takaisin. Juuri silloin Elisan palvelija Geehasi oli kuninkaan luona kertomassa, kuinka rouvashenkilön poika oli herännyt henkiin. Jumalan ajastus toimi siten kuten pitikin: rouva sai talonsa takaisin. Kts. 8:1-6. Sitten tapaamme Elisan Damaskossa. Kuningas Benhadad on sairaana, ja lähettää Hasaelin tapaamaan Elisaa. Elisa kertoo, että kuningas paranee taudista, mutta mainitsee myös, että Hasaelista tulee kuningas. Hasael tappaa kuninkaansa seuraavana päivänä. Kts. 8:7-15.

Juudassa kuninkaaksi tuli Jooram (848-841), Joosafatin poika. Jooramin aikana edomilaiset pääsivät juutalaisten herruudesta ja asettivat kuninkaan. Myös Libna, nyk. Abu Huwam, Välimeren ja Juudean vuorimaan rajaseudulla, itsenäistyi. Huomaa, että Joorameita oli kaksi - myös Samariassa hallitsi Jooram (852-841), Aahabin poika. 8:16-24. Jooramin poika Ahasja hallitsi Juudaa vuoden. Kts. 8:25-29.

Elisa voitelee Jeehun (Jehu 841-814) Israelin kuninkaaksi ja ilmoittaa samalla, että Jeehu surmaa Aahabin suvun, kts. 9:1-13. Juudan ja Israelin kuninkaat, Jooram Joosafatin poika ja Ahasja, hänen sisarenpoikansa, ovat sodassa aramilaisten Hasaelia vastaan. Jeehu löytää ja surmaa molemmat ja lisäksi Iisebelin, Aahabin lesken. Kts. 9:14-37. Sen jälkeen hän tuhoaa Ahabin pojat, sukulaiset, ja koko Aahabin koneiston sekä Ahasjan miespuoliset jälkeläiset (yhtä lukuunottamatta) ja Baalin papit, kts. 10:18-31. Jerobeam Neabatin pojan perustamaa vasikanpalvontakulttia Jeehu ei kuitenkaan lakkauta, mikä luetaan hänelle synniksi.

Jeehu ilmeisesti tunnusti assyrialaisten ylivallan Israeliin, etsiessään turvaa Damaskon syyrialaista Hasaelia vastaan. Raamattu ei asiaa mainitse, mutta Assyrian pääkaupungista Kalahista löytyneessä reliefissä Jeehu on rähmällään Salmanassar III edessä. Salmanassarin kertoman mukaan Jeehu toi hänelle lahjoja ja valtikan.

Jumala oli luvannut Daavidille, että hänen sukunsa oli aina istuva valtaistuimella. Jumalan vastustajan asialle - tuhoamaan Jumalan suunnitelmaa - ryhtyy tällä kertaa Atalja, Jooaan isoäiti. Vallanperijän pelastaa Jooseba, Jooaan täti. Ylipappi Joojadan avustuksella seitsenvuotinen Jooas Ahasjan poika (835-796) asetetaan kuninkaaksi ja häjy mummo tapetaan. Kts. 2.Kun 11:1-16. Jooas on varsin riippuvainen neuvonantajistaan, eikä hän koskaan 40 vuotisen hallituskautensa aikana kypsy itsenäiseksi hallitsijaksi. Varsinkin Jooaan loppukausi on masentava, kts. 2.Aik 24:17-25. Lopulta Jooas Ahasjan poika murhataan.

Profeetta Elisan kausi päättyy, kts. 13:14-21. Aramin kuningas Hasael sortaa edelleen Israelia, mutta hänen poikansa Benhadadin (Ben-Hadad III?) aikana toteutuu Elisan sana, ja Jooahas (814-798) voittaa Benhadadin kolmessa taistelussa. Kts. 2.Kun 13:3, 13:24-24, Jer 49:27 ja Am 1:4. Israelin asema helpottuu edelleen, kun Jerobeam II (793-753) onnistuu palauttamaan Israelin aramilaisille menettämät alueet, kts. 14:23-29.

Juudan kuningas Amasja, Jooaan poika (796-767) voittaa Kuolleen meren itärannnan edomilaiset, ylpistyy ja alkaa sodan myös Pohjoista Israelia vastaan. Ottelu käydään Beet-Semeksessä, Juudan maaperällä. Juuda kärsii tappion ja tyhmä kuningas joutuu vangiksi. Kenenkään estämättä pohjoiset heimot hävittävät osan Jerusalemin muuria ja palaavat ryöstösaalis mukanaan koteihinsa, kts. 2.Kun 14:1-14. Amasjaa vastaan tehdään vuosien päästä salaliitto, ja hänet murhataan Laakissa.

Amasjan tilalle valitaan Amasjan poika Asarja, jota muualla Raamatussa nimitetään Ussiaksi. Nimien hebrealaiset merkitykset ovat vastaavasti Azar Ja - Jahve on auttanut" ja Uzi Ja - Jahve on minun väkevyyteni". Asarja-Ussian aikana Juuda vahvistuu huomattavasti. Edom voitetaan, Eelat (Eilat) saadaan takaisin, filistealaisten linnoitusmuurit hävitetään ja maatalousoloja kohennetaan. Menestystä seuraa kuitenkin ylpistyminen, ja Amarja-Ussia päättää päivänsä pitaalisena, taudin vaatimassa eristyksessä, "eri talossa" asuen. Kaikkiaan Asarja-Ussian (767-740) hallituskausi kesti 52 vuotta (791-740), ensin isänsä, sitten omissa ja viimein poikansa Jootamin nimissä.

Jumalan kansaa varoitetaan uhkaavista vaaroista profeettojen kautta, kts. Hoos 13:15-16; Aamos 6:4-7 ja 6:13-14.

Amasja-Ussian ja hänen Samarialaisen kollegansa Jerobeam II aikana alkanut myönteinen kehitys päättyy ensin Samariassa. Jerobeam II:n poika Sakarja on ollut vallassa puoli vuotta, kun Sallum, (752) lyö hänet kuoliaaksi. Sallum saa nauttia vallan huumasta kuukauden päivät, ennen kuin Menahem, Gaadin poika (752-742) tappaa hänet. Assurin kuningas Puul hyökkäsi maahan, mutta kun Menahem maksoi hyvät lunnaat, lähti Puul maasta. Kts. 15:13-22.

Assyrian kuningas Puul (hebr. Pul, ass. Pulu) tunnetaan paremmin hallitsijanimellään Tiglat-Pileser III. Hänen aikanaan Assyyria nousi toisen kerran alueen johtavaksi valtioksi. Hän valloitti lopulta myös Babylonian.

Menahemin poika Pekahja (742-740) hallitsi Samariassa kaksi vuotta. Hänet surmasi Pekah, gileadilaisen salaliiton johtaja, ja tuli kuninkaaksi. Pekah (740-732) menetti suuren osan Israelia Tiglat-Pileserille, Assurin kuninkaalle. Siitä huolimatta Pekahin joukot tappoivat 120.000 etelävaltion asukasta (2.Aik 28:6) ja veivät 200.000 vankia mennessään, jotka kuitenkin palautettiin maan rajalle, kun profeetta Oobed (Obed) nostatti Israelin yleisen mielipiteen tekoa vastaan. Pekahin tappoi Hoosea (732-722), Eelan poika.

Juudan kuninkaaksi tuli Jootam (Jotam, 744-742), Ussian poika. Toinen kuningasten kirja kertoo, että Israel alkoi ahdistella Juudaa yhdessä Aramean kuninkaan Resinin kanssa - ollenkaan ymmärtämättä, että sen omat päivät olivat jo luetut.

Kun Jootam kuoli, Jerusalemin kuninkaaksi tuli Aahas (Ahas, 732-716). Syyrian aramealaiset piirittivät Jerusalemia, mutta eivät voineet vallata sitä. He saivat kuitenkin valtaansa Juudan eteläiset alueet aina Eilatiin asti. (Kts. 2.Kun 15:32-16:7). Ahas ei pystynyt nielemään tappiota, vaan lähetti lähetti kultaa ja hopeaa Assurin kuninkaalle ja pyysi apua Damaskon valtiasta vastaan. Assurin kuningas menetteli pyydetyllä tavalla - hän valloitti Damaskoksen, surmasi Resinin ja vei kansan mennessään.

Kaupankäynnillä pakanakansain ruhtinaitten kanssa on varjopuolensa, niin myös tässä kerrotussa tapauksessa. Aahas kävi Damaskossa tapaamassa Tiglat-Pileseriä, ja näki matkalla Damaskolaisen alttarin ja teetätti Jerusalemiin samanlaisen. Kts. 2.Kun 16:10-19.

Aahaksen kuoltua Daavidin valtaistuimelle Jerusalemissa astui hänen poikansa Hiskia (716-687).

Pohjoisvaltiossa tilanne alkoi käydä kestämättömäksi, kun Tiglat-Pileserin poika Salmanassar V (727-721), raamatunkäännöksen Salmaneser, hyökkäsi Israeliin. Valloituksen jälkeen Israel maksoi pakkoveroa, kunnes kuningas Hoosea jätti vaatimukset täyttämättä ja lähetti viestinviejän Egyptin kuninkaan Soon luokse sillä seurauksella, että Salmanassar V vangitutti Hoosean, ja piiritti kapinallista Samariaa kolme vuotta, kunnes kaupungin puolustus luhistui. Assyrialaiset veivät kaupungin väen mennessään ja toivat tilalle valloittamiensa maiden asukkaita.

Piiritetyssä kaupungissa oli profeetta Jesaja, joka sai vastauksen ja kuten tavallista, Jumala käytti tilaisuutta hyväkseen tekemällä Sanheribista näyttelyesineen tulevaisuuden suuria tapahtumia varten. Sanherib pääsee esittämään profetiallisessa näytelmässä paholaisen osaa. Hiskia saa kuulla koko maailmalle tarkoitetun ennustuksen lopun päivistä:

Sanherib ei päässyt kaupunkiin, sillä yöllä "Herran enkeli" surmasi 185.000 assyrialaista. Kotonaan Sanheribin valmistutti Juudan sotaretkestään kirjallisen Sanheribin prismaksi kutsutun muistomerkin, joka löytyi Ninivestä vuonna 1930. Sanherib luettelee suuren joukon valloittamiaan kaupunkeja, mutta Jerusalem puuttuu siitä joukosta. Joukkotuhosta hän ei myöskään kerro mitään.

Hiskian pojan Manassen (696-642) jälkeen meno muuttui. Babylonialaiset kultit valtasivat jopa Jerusalemin temppelin. Mutta myös nämä teot saivat kauaskantoisia seuraamuksia, kts 2.Kun 21:11-15.

Manassen poika Aamon (Amon, 642-640) palveli kiviä hänkin, mutta hänet tapettiin. Aamonin sijaan tuli Joosia, Aamonin poika, kahdeksanvuotias poikanen.

Joosia oli jo täyttänyt 18 vuotta, kun hän ryhtyy korjauttamaan Jerusalemin temppeliä kansan tuomilla rahoilla. Silloin löytyy temppelistä Toora, lain kirja, jonka kirjuri Saafan lukee kuninkaalle.

Kun kuningas huomaa, että lakia ei ole tietämättömyyden takia noudatettu, hän repäisee vaatteensa katumuksen merkiksi. Papit saavat nyt asiakseen tiedustella, mitä mieltä Jumala itse on kirjoitetusta sanasta. Papit kääntyvät asiassa karismaatikon, naisprofeetta Huldan puoleen, joka oli Sallumin, vaatevaraston hoitajan vaimo. Karismaatikko antaa papeille kaksiosaisen vastauksen: Jerusalemin luopumus ei jää rankaisematta; mutta rankaisu ei tule Joosian aikana, koska Joosia on katunut ja nöyrtynyt. Kts. 2.Kun 22:16-20.

Selvitettyään tilanteen Joosia kutsui luokseen Juudan ja Jerusalemin vanhimmat. Sitten Liiton kirjan sanat luetaan kaiken kansan kuullen temppelissä. Liitto uudistetaan ja Temppeli puhdistetaan. Temppelin puhdistuksen jälkeen puhdistus ulotetaan koko yhteiskuntaan: Baalinpalvonnan, auringonpalvonnan, kuun- ja tähtienpalvonnan kulttipaikat hävitetään; temppeliporttojen vastaanottotilat samoin. Myös Israelin tuhoon johtaneen Beetelin kulttipaikka tuhotaan; siellä palvelleet papitkin tapetaan. Joosian kahdeksantenatoista hallitusvuotena kansa on valmis viettämään pääsiäistä, kts. 23:21-23.

Joosia oli ainut Israelin kuningas, joka selvisi hallituskautensa loppuun saakka ilman suurempia törttöilyjä. Tosin hän ei elänyt vanhaksi - Neko (610-595), Egyptin kuningas surmasi hänet Megiddossa vuonna 609 eKr, ollessaan matkalla sotaan Assurin kuningasta vastaan.

Joosian kuoltua kansa asetti hänen poikansa Jooahaan kuninkaaksi. Neko sai hänet kuitenkin kiinni kaukanan pohjoisessa, Riblassa Hamatin maassa, ja asetti Joosian pojan Eljakimin hallitsemaan Juudaa. Eljakimissa Nekoa ei miellyttänyt nimi, sen hän vaihtoi Joojakimiksi. Jooahaan Neko vei Egyptiin.

Joojakimin hallituskausi kesti 11 vuotta. Uusia murheita ilmaantui entisten lisäksi. Joojakim (609-597) joutui palvelemaan Baabelin kuningasta Nebukadnessaria (Nebukadnessar II, 605-562), jonka johdolla vuonna 605 eKr Karkemissa saavutetun voiton ansiosta Israelin maan seudut olivat siirtyneet Egyptin ylivallan alaisuudesta Babylonian valtapiiriin.

Kun Egypti ja Babylonia kävivät raskaan taistelun vuonna 601, yritti Joojakim (609-597) vapautua suurvaltojen otteista, kts. 2.Kun 24:1. Siitä ei tullut kuin lisää onnettomuutta, sillä Herra oli toteuttamassa Manassen synneistä langettamaansa tuomiota. Historioitsijat kirjoittavat, että Babylonia lähetti sotajoukkoja Juudan kimppuun, mutta Raamattu sanoo, kts. 24:2: "Ja Herra lähetti hänen kimppuunsa kaldealaisten, aramilaisten …" Nebukadnessar itse saapui sotanäyttämölle joulukuussa 598 eKr.

Samoihin aikoihin Joojakim kuoli (tapettiin?) ja hänen seuraajakseen tuli 18 vuoden ikäinen Joojakin (597). Babylonian kronikat kertovat, että "Adar-kuun toisena päivänä" 597, siis 16.03.597 eKr. Joojakin antautui ja päästi Nebukadnessarin kaupunkiin. Babylonialaiset ryöstivät kaupungin ja vei kaiken osaavan väen Babyloniaan. Joojakin oli tässä joukossa. Kuninkaaksi Nebukadnessar asetti Joojakinin 21-vuotiaan sedän Mattanjan, ja muutti hänen nimensä Sidkiaksi.

Valloitetussa Jerusalemissa väärät profeetat jatkoivat kansankiihotusta. Sidkia kuunteli heitä mielellään, mutta profeetta Jeremiaa kuningas vainosi. Sidkian johdolla Jerusalem nousi kapinaan, ja kun Nebukadnessar vuonna 587 valloitti kaupungin pitkän piirityksen jälkeen, kaupungin tärkeimmät varustukset, muuri ja temppeli hävitettiin. Ylimmäinen pappi Seraja ja muita hallintojohtajia tapettiin Nebukadnessarin edessä Riblassa, Hamatin maassa. Kts. 2.Kun 25:18-21. Loput kaupungin johtohenkilöt vietiin Babyloniin, nyt vajaat tuhat henkilöä. Sidkia oli viime hetkellä paennut Jerusalemista, mutta hänet saatiin kiinni. Hän joutui näkemään, kuinka hänen poikansa teurastettiin hänen edessään, jonka jälkeen Sidkialta puhkottiin silmät. Päivänsä Sidkia päätti kahlevankina Babyloniassa.

Jumalan tarkoitus ei ollut hävittää Juudaa. Köyhän maakansan johtoon Nebukadnessar asetti parhaan ajateltavan miehen, Gedaljan. Gedalja oli Jeremian ystävä ja hänen isänsä Ahikam oli ollut reformikuningas Joosian neuvonantaja. Kuin Jeremian suusta ovat Gedaljan sanat alaisilleen: "Älkää peljätkö kaldealaisten palvelijoita. Jääkää maahan ja palvelkaa Baabelin kuningasta, niin te menestytte." (Kts 2.Kun 25:24). Juudan hengellinen pimeys oli kuitenkin niin suuri, että juutalaiset tappoivat Gedaljan ja hänen hallituskaupungikseen valitsemaan Mispaan sijoittuneet juutalaiset ja kaldealaiset. Kun teko oli tehty, kansa pakeni Egyptiin vastatoimien pelossa. Juutalaisasutus Israelin maassa oli harvennut vähiin ja monet kaupungit jäivät autioiksi.

Jesaja sanoo Baabelia Kaldean tyttäreksi (Jes 47:1). Mutta sanan Kaldea tapaamme jo Raamatun alkulehdiltä, kertomuksessa Abramin lähdöstä Kaldean Uurista, kts. 1.Moos 11:31. Nimi Kaldea on Raamatun nimi "auringonjumalan maalle", kaldeaksi Shem-ur. Nimi keksittiin uudelleen vuonna 1870, kun omantunnon ihmisen historian alkutapahtumista saatiin ensimmäiset Raamatun ulkopuoliset tiedot. Nimenvaihto oli välttämätön tieteen kouhojen keskuudessa nauttiman arvovallan säilyttämiseksi. Se, että Shem-ur, raamatun Shinar (kts. 1.Ms 10:10), vääntyi Sumeriksi, ei ole niitä suurempia tieteen mokia, sillä kaldealais-sumerilainen kuvakirjoitus on vieläkin vaikeasti tulkittavissa.

Suomalainen kirkkoraamattu 1933-38 käyttää Babyloniasta nimen hebrealaista muotoa Baabel Vanhan Testamentin puolella, mutta Uuden Testamentin kirjoituksissa käytetään sanaa Babylon. Kysymys on kuitenkin edelleen Shemurin/Sumerin/Kaldean henkisestä perinnöstä ihmiskunnan keskuudessa - ja sen kamppailusta Luojaansa vastaan.

Toinen aikakirja siirtyy käsittelemään siirtolaisten asemaa Babyloniassa luvussa 25, jae 27, kertomalla, että Joojakin vapautettiin vankilasta 37 vuoden lusimisen jälkeen. Babylonian kuninkaaksi oli juuri silloin tullut Evil Merodak, Nebukadnessarin poika. Jojakinia ei ainoastaan vapautettu, vaan kuningas "asetti hänet ylemmäksi muiden kuningasten istuimia" ja sai syödä kuninkaan pöydästä. Hämmästyttävällä muutoksella on selityksensä, mutta sen kertoo vasta Danielin kirja. Nebukadnessar oli hallinnut pitkään, eivätkä edes Babylonian omat lähteet kerro hänen pitkän hallitusaikansa loppuvaiheista siitä yksinkertaisesta syystä, että hän Danielin kertoman mukaan vietti monta vuotta hullun kirjoissa, kulki pelloilla ja söi ruohoa kuin eläimet, kunnes hän tuli tuntemaan, että Kaikkivaltias asettaa kuninkaat. Kts. 2.Kun 25:27-30.

Koko: Noin 40 sivua

Aika: Määrittelemätön

Aihepiiri: Sukukirja Aatamista Daavidiin. Daavid kuninkaana.

Ensimmäisessä luvussa käsitellään varsin kaukaista historiaa Aatamista alkaen. Toinen luku luettelee Israelin pojat: Ruuben, Simeon, Leevi, Juuda, Isaskar ja Sebulon sekä Daan, Joosef, Benjamin, Naftali, Gaad ja Asser. Kolmas luku selvittää Daavidin sukua, neljäs Juudan sukua, viides Ruubenin, Gaadin ja Joosefin pojan Manassen sukua. Leevin sukua – pappissukua - selvitetään luvussa kuusi jne. Luvusta 12 lähtien selostetaan Daavidin toimia aina kirjan loppuun saakka.

Israelin ensimmäinen kuningas Saul hoiti kuninkuuttaan Jumalan tahtoa vapaasti soveltaen, eikä tulokset olleet hyviä. Saulin tilalle Herra asettaa Daavidin. Ensimmäiset vuotensa Daavid hallitsee Hebronissa.

Neljäsataa vuotta Israel on asunut Israelissa, mutta Jerusalem on valloittamatta. Daavid valloittaa Jerusalemin jebusilaisilta, ja muuttaa Jerusalemiin. Liitonarkki tuodaan Jerusalemiin. David haluaa rakentaa kivisen temppelin liitonarkin sijoituspaikaksi, ja kertoo aikeistaan profeetta Naatanille. Naatan on ajatukselle myötämielinen, mutta yöllä Naatan saa sanan Herralta. Herra oikaisee Naatanin ajattelemattomuuden, kts. 1. Aik. 17:3-14. Herralla oli suuremmat suunnitelmat, ja Daavid sai ne kuulla.

Daavid hallitsee Israelin 12 heimoa neljäkymmentä vuotta. Seuraajakseen hän asettaa poikansa Salomonin.

Koko: Noin 40 sivua

Aika: Noin v. 971 - 539 eKr.

Aihepiiri: Historiallinen kirja Salomosta aina siihen saakka, kun Persian kuningas Koores (Kyyros) antaa käskyn juutalaisille palata Babyloniasta Jerusalemiin.

Jumala ilmestyy Salomolle, ja Salomo ryhtyy rakentamaan temppeliä. Liitonarkki viedään temppeliin. Temppelin vihkiminen. Vihkimisjuhlallisuudet. Salomonin viisaus, rikkaudet ja maine. Valtion jakautuminen. Daavidin suvun hallintaan jäävät vain Juudan ja Benjaminin heimot. Hyvät ja pahat kuninkaat. Hiskian reformit. Sanheribin sotaretki Juudaan. Juuda ulkovaltojen riepottelussa. Juuda viedään Baabeliin kaldealaisten toimesta, mutta saa luvan palata maahansa, kun Persia valloittaa Baabelin.

Ensimmäinen ja Toinen aikakirja jättävät Daavidin suvusta omille teille lähteneet 10 Israelin heimoa sivuun, ja keskittyvät vain sen päälinjan historiaan, josta Messias on syntyvä.

Koko: Noin 15 sivua

Aika: Persian kuninkaan Kooreksen (Kyyros 537-530 eKr.) hallituskaudelta aina Artahsastan (Artakserkses I "Pitkäkäsi", 464-424) hallituskaudelle asti.

Aihepiiri: Juudan ja Benjamin heimojen paluu Babylonian vankeudesta, Temppelin jälleenrakennus. Yhteiskunnan jälleenrakennus.

Persian kuningas Kyyros (559-530) oli valloittanut Babylonian vuonna 537, ja politiikkansa mukaisesti hän käskee jäljellejääneitä Jumalan kansasta palaamaan Jerusalemiin rakentamaan temppeliä. Kyyros myös palauttaa Nebukadnessarin sieltä tuoman sotasaaliin Jerusalemiin. Juudan ja Benjaminin heimon lisäksi Jerusalemiin palaa myös leeviläisiä. Matkaa johtaa Serubbaabel Sealtielin poika ja Joosua, Joosadakin poika. Serubbaabel on Kyyroksen määräämä maaherra, jonka tilalle myöhemmin astuu Sesbassar. Joosua on ylimmäinen pappi. Palaajia tässä vuoden 536 eKr. ryhmässä oli kaikkiaan noin 50.000. Jälleenrakennustyölle tärkeä on kahden profeetan, Haggain ja Sakarjan, sille antama moraalinen tuki.

Sivullisten vastustuksen takia Kooreksen käskyn toteutus lykkääntyi ja pääsi jatkumaan vasta 520 eKr., kun Daarajeves (Darius I Hystapes, 521-486) tuli Persian kuninkaaksi ja tutkitutti tapauksen uudestaan ja määräsi, että töitä on jatkettava. Daarajeves määräsi myös, että niitä töitä omavaltaisesti vastustavia on jatkossa rangaistava. Käsky esti Samarian käskynhaltijan puuttumiset Jerusalemin tapahtumiin. Temppeli valmistui Dareioksen kuudentena hallitusvuotena ja otettiin käyttöön. Jerusalemissa vietettiin taas pääsiäisjuhla. Kts. Esra, luvut 1-6.

Esra itse tuli Jerusalemiin vasta noin 457 eKr. Persian kuninkaan Artahsastan (Artakserkses I) valtuuttamana jatkamaan juutalaisen yhteiskunnan jälleenrakennustyötä. Esran mukana palaa Babyloniasta Israeliin noin 2000 perhettä. Tärkeäksi kysymykseksi nousivat paluumuuttajien solmimat, Mooseksen lain vastaiset seka-avioliitot ei-juutalaisten kanssa. Ne purettiin. Kts. Esra, luvut 7-10.

Esrasta mainitaan (7:6), että hän oli Mooseksen lakiin perehtynyt kirjanoppinut. Hänen johdollaan suoritettu seka-avioliittojen purku on alkuna kehitykselle, jonka tuloksena juutalaisuus säilyy, mutta ei tunnista Jeesuksessa kuningastaan.

Koko: noin 20 sivua

Aika: Persian kuninkaan Artahsastan (Artakserkses I) hallituskaudelta 464-424 eKr. noin vuoteen 400 eKr.

Aihepiiri: Jälleenrakennus Jerusalemissa

Kuninkaan viinuri Nehemia, Hakaljan poika, sai kuulla, että juutalaisten asiat Jerusalemissa ovat huonosti, ja saa kuninkaalta tehtäväksi käydä tarkistusmatkalla Jerusalemissa. Juuda kuului Persian Syyrian satraappikuntaan, ja Nehemia saa Juudan medinan käskynhaltijan aseman. Kun Nehemia v. 444 eKr. saapuu, on Esra ollut kaupungissa jo 13 vuotta.

Jerusalemin muuri ja portit rakennetaan. Naapurikansat liittoutuvat estämään työtä. Nehemia joutuu selvittelemään juutalaisten ylimysten omia kansalaisiaan vastaan harjoittaman riiston ongelmia ja saa juutalaisen yläluokan palauttamaan riistetyn omaisuuden. Nehemia löytää Nebukadnessarin aikana palanneiden sukuluettelon. Kansa pyytää kirjanoppinutta Esraa (Neh 8:1) tuomaan Mooseksen lain esille. Esra lukee lain kaiken kansan kuunnellessa. Vietetään lehtimajanjuhlaa, ja myöhemmin samassa kuussa kansa kokoontuu paastoten suorittamaan tilannearviointia ja tunnustaa syntinsä, jonka jälkeen kansa päättää uudistua moraalisesti ja henkisesti.

Uudistuminen alkoi Lain kirjan luvulla, syntien tunnustamisella ja kunnioitusta osoittavalla rukouksella koko kansan läsnäollessa, kts. Neh 9:1-5. Rukouksessa tunnustetaan Jumalan teot Israelin historiassa, kiitetään niistä, mutta tunnustetaan myös kansan teot ja pyydetään niitä anteeksi. Rukouksessa esitetyn tilannekatsauksen, (9:6-37) jälkeen kansa tekee Nehemian johdolla sitoumuksen noudattaa niitä Jumalan säätämyksiä, joiden rikkominen on kansan alennustilaan saattanut. Sitoumus, kts. Neh 10:1-39, päättyy sanoihin: "Me emme laiminlyö Jumalan temppeliä".

Nehemiaan oli palattava Persian kuninkaan luo Susaan, mutta hän saa vielä luvan tulla Jerusalemiin lomalle, ja vain huomatakseen, että muuan Tobias on jo ehtinyt ottaa osan temppeliä henkilökohtaiseen käytöön. Nehemia joutuu suorittamaan kurinpalautuksen, kts. Neh 13:4-31.

Esran ja Nehemian reformi oli se henkinen lataus, jonka avulla juutalaisuus säilyi Aleksanteri "Suuren" (Makedonian kuningas Aleksanteri, 356-323 eKr) pakkokreikkalaistamisen yli Jeesuksen syntymään asti. Työlle tärkeää moraalista tukea antaa profeetta Malakia, Esran ja Nehemian aikalainen.

Koko: Noin 10 sivua

Aika: Persian kuninkaan Kserkseen hallituskaudelta, noin v. 470 eKr.

Paikka: Suusanin kaupunki, Persia

Aihepiiri: Yksi yritys juutalaisten tuhoamiseksi

Ahasveros on persialaisten kuninkaiden arvonimi, hebrealainen väännös sanasta Kshajarsha. Juutalaiset lähteet (Josefus, Septuaginta) määrittelevät kuninkaan Artakserkses II Mnemoniksi, 404-359, joka oli Artakserkses I pojanpoika, mutta nykyisin myös Kserxes (484-464) on ollut ehdolla. Kserkses on Kshajarsha-sanan kreikkalainen väännös, joten nimestä ei voi päätellä, kuka monista ehdokkaista on se oikea. Vuoden 1988 raamatunkäännös on kallistunut Kserxeen kannalle.

Kertomus alkaa selostuksella pidoista, joihin on kutsuttu koko Persialaisen imperiumin kerma. Samaan aikaan on käynnissä naisten pidot kuningattaren johdolla. Kun Ahasveros kutsuu kuningatarta tulemaan esittäytymään, tämä kieltäytyy. Neuvonantajat kehoittavat kuningasta valitsemaan uuden kuningattaren, ja sellaiseksi tulee valittua juutalainen Ester, joka on saanut kasvatuksensa benjaminilaisen setänsä Mordokain luona.

Mordokai saa kuulla kuningasta vastaan tehdystä salaliitosta, ja ilmoittaa sen Esterille, joka kertoo asian edelleen kuninkaalle. Asia tutkitaan ja kaksi salaliiton johtajaa hirtetään. Tämän jälkeen kuningas korottaa Haaman-nimisen ruhtinaan lähimmäksi miehekseen, jonka edessä kaikkien ihmisten oli määrä heittäytyä katuun rähmälleen. Haaman raivostuu, kun huomaa, ettei Mordokai kumartele. Kts. Est. 3:5. Haaman alkaa odottaa tilaisuutta kostoon. Kuninkaan heitellessä noppaa Haamanin seurassa, Haaman sanoo:

Kuningas hyväksyy Haamanin ajatuksen koko kansan tuhoamisesta tyyliin "antaa mennä vaan". Haaman saa käyttöönsä kuninkaan sinettisormuksen, jolla hän kuninkaan nimessä sinetöi maakuntiin lähetettävät käskykirjeet. Kirjeen sisältö on samankaltainen, kuin vastaavissa lakiteksteissä kautta vuosituhansien:

Kaupungilla kuninkaan käsky herättää ihmetystä. Mordokai saa kuulla asian, ja repäisee paitansa. Säkkiin pukeutuneena hän asettuu kuninkaan portin edustalle, josta hän saa välitettyä viestin kuningatar Esterille. Ester pelkää mennä kuninkaan puheille, maan tapa kun on vähän kolkko kuninkaan kutsumattomia vieraita kohtaan. Ester päättää ottaa riskin. Suusanin juutalaiset paastoavat Esterin puolesta kolme päivää.

Kuningas ottaa vaimonsa vastaan hyvin suopeasti, lupaa jopa puolet valtakuntaa tai mitä vain kuningatar haluaa. Ester kutsuu kuninkaan ja myös Haamanin valmistamiinsa pitoihin vielä samana päivänä. Juominkien aikana kuningas kysyy uudestaan, mitä Ester oikein haluaa. Ester kutsuu vieraansa uusiin pitoihin seuraavana päivänä. Kotona Haaman pullistelee kuninkaan tuttavuudella, ja kertoo Mordokain käyttäytymisen kiusaavan häntä. Vaimo ja ystävät kehoittavat tekemään hirsipuun Mordokain hirttämistä varten.

Yöllä kuningas ei saa unta. Hänelle luetaan kirjaa muistettavista asioista. Mordokai on joskus paljastanut salaliiton, ja kuningas kysyy, onko Mordokaita palkittu. Kuningas päättää palkita Mordokaita. Aamulla Haaman tulee vähän sopimattomasti pyytämään Mordokain hirttämistä. Hän ei ehdi esittää kysymystään, kun kuningas jo esittää omansa. Kuningas käskee kuljettamaan Mordokaita kaupungilla kuninkaallisissa varustuksissa Haamanin neuvomalla tavalla, airueiden julistaessa kuninkaan kunnioitusta.

Illalla kuningas uudistaa tarjouksensa kolmannen kerran. Ester ei pyydä puolta valtakuntaa, vaan pyytää saada oman henkensä ja kansansa hengen, milloin vain haluaa. Kuningas ihmettelee, kuka ja missä on se, joka on uskaltanut yrittää tuhota kuningattaren ja tämän kansan. Ja siinähän se on, kuninkaan vieressä, Haaman. Kuningas tajuaa tulleensa karkeasti petetyksi. Haaman ripustetaan omaan hirsipuuhunsa, mutta Mordokai korotetaan Ahasveroksen lähimmäksi mieheksi. Ensi töikseen hän lähettää kirjeet Persian valtakunnan 127 satraapille eri puolille valtakunta tiedoksi kaikille, että juutalaisten on sallittu kokoontua puolustamaan henkeään hävittämällä, tappamalla ja tuhoamalla kansan ja maakunnan kaiken aseväen, joka heitä ahdistaa, sekä myös lapset ja vaimot, ja ryöstämään, mitä heiltä on saatavana saalista, samana päivänä kaikissa kuningas Ahasveroksen maakunnissa, adar-kuun kolmantenatoista. Kts. Est. 8:11.

Esterin kirja on selvästi profeetallinen. Se on toteutunut lukemattomia kertoja, mutta ei aina yhtä onnekkaasti. Lukemattomat kerrat on juutalaisia tuhottu massoittain, ja vainottu muuten vain, sillä eivät suinkaan kaikki kuninkaat ole hyväksyneet Israelin itsepuolustusta. Suurin vaino on kuitenkin tulematta; kuinka siinä käy, kerrotaan myöhemmin. Esterin kirjan hahmot, "säkkipukuinen mies", ja muut yksityiskohdat saavat Raamatun muissa kirjoissa täsmällisemmän määritelmän. Eikä maailma ole muuttunut. Kun Israel 1967 joutui puolustautumaan niitä vastaan, jotka ympäri maailmaa toitottivat ajavansa juutalaiset mereen, se voitti hyökkääjän. Vihollisarmeijat lyötyään Israel olisi voinut ajaa tankeillaan Damaskukseen ja Kairoon. Siitä huolimatta Israel teki rauhan. Israel ei nöyryyttänyt hyökkääjiä. Israelin osoittamasta itsehillinnästä huolimatta se maailma, jossa Haamanin henki yhä vaikuttaa, on asettunut hyökkääjien puolelle.

Esterin kirjaa on kritisoitu sillä perusteella, ettei Jeesus viittaa siihen UT teksteissä ainakaan suoraan; Esterin kirjaa ei myöskään löydy Qumranin kirjalöytöjen joukosta, vaikka kaikista muista VT kirjoista löytyy ainakin osia. Muu kritiikki ei ole painavaa, esimerkiksi Lutherin kielteinen kanta johtui rasismista.

Koko: Noin 30 sivua

Aika: Määrittelemätön

Paikka: Uusin maa (jonka sijainti tuntematon)

Aihepiiri: Inhimillinen kärsimys

Kun nuhteeton ja rehellinen Job on esitelty, lukijalle esitellään Jumalan ja Saatanan välinen keskustelu, jossa Saatana saa luvan hankaloittaa Jobin elämää säädettyyn rajaan asti. Jobin kärsimykset tulevat kahdessa vaiheessa. Ensin Job menettää perheensä ja omaisuutensa. Menetettyään kaiken Job toteaa:

Jobin teologia ontuu pahasti. Hän väittää Herran ottaneen sen, minkä Saatana vei. Tämän esittelyn jälkeen alkaa Jobin kirjan painavampi osuus.

Toisessa vaiheessa Jobin vaivat ovat henkilökohtaisia. Hän sairastuu niin, että häntä ei enää tunne entisekseen. Jobin kärsiessä hänen 3 ymmärtämätöntä ystäväänsä yrittävät selitellä asioita, mutta joutuvat selityksissään umpikujaan, minkä Job heille osoittaa. Ystävät yrittävät panna kaikki Jobin tilille, ja siten he vain lisäävät Jobin kärsimyksiä. Tilanne lienee tuttu kaikille, jotka ovat kovia kokeneet. Job haluaa päästä Jumalan puheille. Puheessaan hän vaatii Jumalalta selitystä nuhteettoman ja rehellisen ihmisen kohtaamiin kärsimyksiin, jotka eivät ole ihmisestä lähtöisin. Job haluaa syyttää Jumalaa siitä, mitä Jumalan vastustaja on tehnyt. Jobin puheet suututtavat nuoren miehen nimeltä Elihu (Elihu: "Hän on Jumalani"). Elihu vihastuu myös Jobin ystäviin, jotka puhuvat, vaikka eivät ymmärrä asian ydintä. Elihu osoittaa, että Jumala ei selittele tekojaan, ne ovat aina oikein, ymmärsi ihminen sitä tai ei. Kaikkein vähiten Jumala on velvollinen vastaamaan Saatanan teoista. Elihun puheitten jälkeen Jumala vastaa Jobille. Job löytää jumalallisen periaatteen, kiitoksen vaikeuksienkin keskellä. Job nöyrtyy ja saa tehtäväkseen rukoilla niiden ystäviensä puolesta, jotka perusteettomasti olivat Jobia syyttäneet. Saatana ei kestä Jumalan ylistämistä ja pakenee. Onni ja siunaus palaavat Jobin elämään.

Koko: 150 runoelmaa, noin 100 sivua.

Aika: Vanhimmat runot lienevät Mooseksen ajoilta, valtaosa kuitenkin Daavidin ja hänen veisaajiensa lauluja.

Aihepiiri: Rukouksia, mietelmiä ja kiitoslauluja eri aiheista ja eri tilanteissa

Kaikki psalmit ovat syntyneet sellaisten ihmisten sydämissä, joilla on henkilökohtainen suhde ja yhteys Jumalaan. Psalmit ovat siten ikkunoita Jumalan lasten ajatusmaailmaan ja kokemuspiiriin.

Mielestäni parasta psalmeissa on niiden luotettavuus. Lukiessasi psalmeja ei päällesi koskaan heitetä lokaa. Koskaan ei hyvää sanota pahaksi, eikä pahaa hyväksi. Kirjoittajat kunnioittavat Totuutta, ja tietävät että Hyvä on pahallekin hyvä, jos tämä häntä nöyrtyy etsimään. Psalmien suosio maailman luetuimpana runoutena on ymmärtäväisen ihmisen vastaus kaikenkarvaisten taiteilijoiden tarkoituksenhakuiseen kieroiluun, salakavalaan manipulointiin, poliittiseen kiihotukseen, uskonnolliseen sanahelinään ja muiden ulosteiden levittämiseen.

Koko: Noin 30 sivua

Aika: Hiskian miesten kokoamat Salomonin sananlaskut

Aihepiiri: Kansanviisautta arkipäivän perusasioissa

Sananlaskut ovat helppotajuista tietoa siitä, miten maailma toimii ja miten sen viidakoista voi selvitä selville. Kirjan noin 30 sivua on vahva antidootti sille jatkuvalle propagandalle, jota maailma syöttää kaikilta kanaviltaan. Vähäinen sivumäärä ei ratkaise, sillä Raamatun sananlaskuilla on totuusetu. Esimerkkinä Snl 23:4: "Älä näe vaivaa rikastuaksesi, lakkaa käyttämästä ymmärrystäsi siihen".

Koko: Noin 10 sivua

Aika: Salomonin kaudelta

Aihepiiri Tavoittelun turhuus

Salomo on eräs niitä harvoja miehiä, jotka ovat saavuttaneet kaikki, mitä ihminen voi kuvitella saavuttavansa. Selostettuaan saavutuksensa, hän toteaa kaikkien pyrkimyksiensä olleen turhuutta ja tuulen tavoittelua, koska se vähä, mitä ihminen tarvitsee maalliseen onneensa, tulee Jumalalta, jos Jumala niin hyväksi näkee, mikä ei ole ollenkaan paha: Jumala on looginen.

Saarnaajan kirja tuntuu ontolta, kunnes lukija täydentää sen sanoman Jeesuksen sanalla siitä, että ihmisen on kiellettävä itsensä, valittava vehnänjyvän tie ja voitettava maailma Jeesuksen asein. Ylösnousemuksen voimat alkavat virrata ihmiseen vasta, kun ihminen on terveesti kiinni Viinipuun rungossa, Jeesuksessa, kts. Lk 9:23-24:

Koko: noin 5 sivua

Aika: noin v. 1000 eKr.

Aihepiiri: Turmeltumaton rakkaus

Salomosta ei tullut isänsä veroista runoilijaa, mutta aitous, jolla hän tunnustaa rakkautensa, on alallaan voittamaton. Vai onko? Kuka vaimoista on kuullut mieheltään mitään vastaavaa? Raamatunlukijat ovat miettineet, kenelle monista vaimoistaan Salomo on tämän omistanut. Ei kaikille vaimoille voi rehellisesti sanoa kaikkea sitä, mitä Salomo tässä sanoo. Kirjoittaja itse kysyy (KV 6:10): Kuka on se neito, joka ylenee kuin aamunkoi, kauniina kuin kuu, kirkkaana kuin päivänpaiste, peljättävänä kuin sotajoukot?

Korkean veisu on profetiaa. Korkean veisun morsian on seurakunta ja Israelin Jumala, Jeesus on ylkä.

Koko Noin 70 sivua

Aika Noin v. 740-690 eKr.

Aihepiiri Ennustuksia kansojen kohtaloista, Uudesta Liitosta ja sen sisällöstä

Kun Jesaja, Aamoksen poika, noin vuonna 740 eKr. aloittaa uransa Jumalan palveluksessa Juudassa, Israel on vielä muodollisesti itsenäinen, kahteen kuningaskuntaan jakaantunut kansa. Vuonna 732 pohjoinen kuningaskunta menettää suuren osan asukkaitaan orjiksi Assyriaan ja vuonna 722 Assyrian kuningas valloittaa Israelin pohjoisten heimojen pääkaupungin Samarian. Tilalle assyrialaiset tuovat maailmalta haalimaansa sekakansaa vielä vuonna 670 eKr. Israelin 10 heimoa, jota Jesaja kutsuu Efraimiksi, on lakannut olemasta kansa.

Jesaja seuraa asioita Juudasta. Kun hän aloittaa julkisen toimintansa, kuninkaana on Ussia (783-740) ja kun Jesaja poistuu tapahtumain keskipisteestä kuninkaana on jo Hiskia (716-687).

Jesajaa sanotaan näkijäksi; hän näki asiat sellaisena kuin ne ovat. Taito on harvinainen, eikä se miellytä kaikkia. Israel oli rikkonut suojelijaansa, Jumalaa vastaan. Jumala oli päättänyt vetää suojeluksensa pois, ja Israel oli joutumassa vihollistensa mielivallan kohteeksi. Jumalan suojeluun palaamisen ehtona olisi ollut luopuminen synnistä, mutta siihen kansa ei suostunut. Sen johtajat etsivät suojaa sotilasliittoutumista. Tätä Jesaja pitää mielettömänä.

Jesaja näkee tuhon väistämättömäksi. Vain pieni osa Israelia luottaa Jumalaan. Tälle pienelle osalle Israelia Jesaja omistaa Jumalan lupaukset. Hän uskoo, että Jumala tuo kansansa takaisin pakkosiirtolaisuudesta, diasporasta, ja antaa pojalleen nimeksi Sear Jasub, "jäännös palajaa", Kts. Jes 7:3.

Jesaja ilmoittaa myös naapurimaiden, aramealaisen Syyrian, Mooabin, Egyptin ("Kuusin maa, Jes 18:20), Edomin ja Arabian, sekä Tyyron ja Siidonin kohtalot. Ennustuksilla on kahdenkertainen sanoma: ne tapahtuvat ensin "tyyppeinä" ja myöhemmin täydellisinä.

Eteläinen Israel, Juuda, on peloissaan pohjoisen kehityksestä suostunut Assyrian ylivaltaan, ja säästynyt suuremmilta tuhoilta. Aramealainen Syyria ja Pohjoinen Israel olisivat halunneet sen rintamaansa Assyriaa vastaan, mutta Juuda ei suostu. Juuda vahvistaa kaupunkiensa puolustusta.

Jesaja on myös historioitsija. Luvusta 36 alkaen hän kirjaa aikansa tapahtumia. Assurin, nykyisen Syyrian edeltäjä, on silloin maailmanvalta. Jesaja kirjaa aikansa tapahtumia sanomalehtimiehen tapaan, mutta ennustaa myös lopputuloksen. Jesaja näkee Baabelin synnyn ja tuhon (625-539) noin 100 vuotta ennen tapahtumaketjun alkua. Jesaja ilmoittaa, että Baabelin tuhoaa Koores, kts. Jes 44:28. Myös Koores on tyyppi, esikuva Messiaasta.

Jesajan profetiat ulottuvat aikakauden loppuun saakka ja ne koskettavat kaikkia kansoja. Puoli vuosituhatta ennen Jeesuksen syntymää Jesajan ennustukset kertovat, minkälaisen pelastuksen Jumala on valmistanut valituilleen, ja millainen tulee olemaan itse pelastaja. Jesaja ilmoittaa järjestelmällisesti niitä yksityiskohtia tulevasta Uuden Liiton historiasta, jotka toteutuivat Jeesuksessa ja jotka ovat toteutuneet kristikunnan historiassa. Jesaja ennustaa Israelin paluun Baabelista ja toisen paluun, joka alkoi 1800-luvun toisella puoliskolla.

Evankeliumin leviämisestä Jesaja saa Jumalan sanoman Jeesuksesta: "Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani; kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: Minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus (minä tulisin Pelastukseksi, li-Jeshua, Jeesukseksi) maan ääriin asti, (Jes 49:6)".

Jesaja on Vanhan Liiton aikaisista profeetoista merkittävin, ei kuitenkaan Moosekseen verrattava. Jesajan kirjasta löytyvien ennustuksien tutkimista kannattaa suorittaa aihepiireittäin, seuraavaan tapaan:

Jeesuksen seuraajat tunsivat hyvin Jesajan ennustukset Messiaasta. He lainasivat Jesajaa puheissaan, esim. Matt 8:17, Luuk 22:37, Apt 8:32, 1.Piet 2:22, 1.Piet 2:24 jne.

Keskustellessaan fariseusten kanssa Jeesus itse totesi kirjoitusten todistavan hänestä: "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielessänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta". Joh. 5:39.

Koko Noin 70 sivua

Aika 627 eKr. – 575 eKr.

Laatija Profeetta Jeremia, jonka kirjurina toimi Baaruk.

Aihepiiri Ennustuksia kansojen kohtaloista

Jeremian elinaikana valtaa Juudassa ehti pitää seitsemän kuningasta, Manassesta (697-642 eKr.) Sidkiaan (597-586 eKr.) saakka. Jeremia joutui seuraamaan Israelin eteläisen kuningaskunnan, Juudan ja Benjaminin heimojen, vaiheita Jerusalemin valloitukseen ja sitä hävitykseen saakka. Jeremia varoittaa vaarasta ja yrittää antaa hyviä neuvoja, mutta häntä ei kuunnella, päinvastoin. Maan kansa, papit, poliittiset johtajat yhdessä heitä myötäilevien profeettojen kanssa yrittivät tukkia Jeremian suun. Kun Baabelin joukot hyökkäävät Jerusalemiin, Jeremia heitetään kaivoon. Kaivon pohjalla on liejua, ja Jeremia uppoaa liejuun. Kun Jumalan lähettämä rankaisija on valloittanut kaupungin, Jeremia nostetaan ylös, ja häntä aikoinaan suojelleen Ahikamin poika Gedalja määrätään Jerusalemin käskynhaltijaksi.

Juutalaisten päämiehet tappavat Gedaljan, ja pakenevat koston pelossa Niilin suistoon, Egyptiin. Jeremian he vievät mukanaan. Järjetön teko, sillä Baabelin kuningas hyökkää Egyptiin, ja vie Egyptistä turvaa hakeneet murhaajat Baabeliin.

Kansa sai Jeremian kautta kuulla oikeat tilannetiedoitukset kotimaansa politiikasta. Murheellinen päivänpolitiikka ei Jeremiaa lannista, sillä hän uskoo, että Voittaja voittaa ja hänen kanssaan saavat voiton ne, jotka Häneen turvaavat.

Koko: 7 sivua

Aika: Noin v. 590 eKr.

Aihepiiri: Ymmärtäväinen, tuntematon kansalainen suree kansansa sortumista ja hävityksen kauhuja

Tuntemattomana pysyttelevä kirjoittaja kokee tuskan omanaan tavalla, jota Jumala tuntee lapsistaan. Kirja on selvästi profeetallinen. Sen suoranaiseksi jatkoksi voidaan käsittää Jeesuksen sanat:

Koko: 60 sivua

Aika: Baabelin vankeudessa, noin v. 592-572 eKr.

Aihepiiri: Yhteenveto tapahtuneesta ja ennustuksia tulevaisuudesta

Hesekiel vietiin Babylonian vankeuteen juutalaisten ja benjaminilaisten pääjoukon mukana v. 597 eKr. Babylonialaiset asettivat Jerusalemiin mieleisensä hallitsijan, mutta kaupunki kapinoi ja poltetaan maan tasalle v. 586 eKr.

Myös Hesekiel kutsutaan julistamaan Jumalan tuomiot kansalleen, koska virallinen papisto on pyrkinyt elämään mielin kielin kansan, ei Jumalan, kanssa. Kansan on saatava tietää, että heidän hätänsä on Jumalan tahdon mukainen seuraus heidän synneistään. Synnit julistetaan oikeilla nimillään ja kansaa kehoitetaan parannukseen, jo tuomioidenkin välttämiseksi.

Hesekiel puuttuu maansa politiikkaan ja julistaa kuninkaan ja päämiesten yritykset etsiä turvaa sotilasliittoutumista turhaksi. Hesekiel esittää, että tuomioiden nimenomainen syy on ulkolaiset liittolaiset ja ulkolaiset jumalat. Muutosta ei tule, eikä tuomioita voida siten välttää.

Tuomioitten julistamisen jälkeen Jumala ilmoittaa ottavansa paimenen tehtävät itselleen, luku 34. Näin siirrytään ennustuksissa Uuden Liiton aikaan. Ennustetaan Israelin paluu. Pakanain ajan lopulla pakanakansat hyökkäävät vielä kerran nyt maahansa palannutta Israelia vastaan. Jumala vuodattaa henkensä Israelin ylle. Profeetalle näytetään Uusi Temppeli.

Jotain Israel kuitenkin Babylonian vankeudessa oppi. Koskaan Babylonian vankeuden jälkeen juutalaisten ei tiedetä harrastaneen puu- ja kultasepän tekemien "jumalien" palvontaa.

Koko: 20 sivua

Aika: Baabelin kuninkaan Nebukadnessarin hallituskaudelta Persian kuninkaan Kooreksen hallituskaudelle, n. 605-535 eKr.

Aihepiiri: Danielin tulo tehtäväänsä, ennustukset maailman tulevaisuudesta

Daniel haetaan selittämään Nebukadnessarin unta. Kuningas oli unessa nähnyt hirvittävän näköisen kuvapatsaan, jonka pää oli kultaa, rinta ja käsivarret hopeaa, vatsa ja lanteet vaskea. Sääret ovat rautaa ja jalat osaksi rautaa ja osaksi savea. Kuningas ei untaan kerro, mutta Daniel saa Jumalalta tiedon unesta, selittää sen ja ilmoittaa sen koskevan aikojen loppua. Daniel ilmoittaa Jumalan pystyttävän iankaikkisen valtakunnan maan kuningasten päivinä, kts. Dan 2:44.

Tämän jälkeen kuningas teetti kuvapatsaan, kokonaan kultaa, asetti sen arolle, ja kuulutti: "Teille, kansat, sukukunnat ja kielet julistetaan: Heti kun kuulette torvien, huilujen, kitarain, harppujen, psalttarien, säkkipillien ja kaikkinaisten muiden soittimien äänen, langetkaa maahan ja kumartaen rukoilkaa kultaista kuvapatsasta, jonka kuningas Nebukadnessar on pystyttänyt. Mutta joka ei lankea maahan ja kumarra, se heitetään sillä hetkellä tuliseen pätsiin". Danielin ystävät Sadrak, Meesak ja Abednego jäivät kohta kiinni "lain" rikkomisesta, ja heitettiin tuleen. Jumala tuli ystävien seuraksi uuniin, ja kaikki pelastuivat, myös "laki" muutettiin.

Seuraavana Danielin kirjassa Nebukadnessar kertoo toisen unestaan, nyt suuresta puusta keskellä maata. Daniel selittää unen merkitsevän kuningasta itseään, joka tulee menettämään asemansa seitsemäksi vuodeksi. Unessa annetun ilmoituksen toteutumisen jälkeen Nebukadnessar nöyrtyy, ja antaa kunnian Jumalalle. Nebukadnessarin jälkeen kuninkaaksi tulee hänen poikansa Belsassar. Hänen juhliessaan ylimystensä kanssa ilmestyvät ihmiskäden sormet, ja kirjoittavat kuninkaan palatsin seinälle kirjoituksen, jota kuningas tai muu hänen väkensä ei osaa lukea. Kuninkaan äiti kertoo pojalle, että maassa on mies, Daniel, jossa on "pyhien jumalien henki". Daniel palauttaa mieliin hallitsijasuvun historian, ja muistuttaa kuningasta, että kaikesta tapahtuneesta huolimatta kuningas ei ole kunnioittanut Jumalaa, jonka vuoksi Baabelin valtakunta annetaan medialaisille ja persialaisille. Kuningas Belsassar tapettiin vielä samana yönä, ja kuninkaaksi tuli medialainen Daarajeves.

Daarajeveksen valtiossa Daniel tuli yhdeksi kuninkaan kolmesta pääministereistä. Kollegat yhdessä satraappien kanssa ryhtyvät etsimään keinoa Danielin tuomitsemiseksi. Neuvoteltuaan keskenään he päättävät esittää kuninkaalle lakiehdotuksen, joka kieltää 30 päivän ajaksi kaikki muut rukoukset, kuin kuninkaalle esitetyt pyynnöt. Lainrikkojat on heitettävä leijonien syötäväksi. Ehdotus hyväksytään, ja Daniel heitetään leijonille. Leijonat kieltäytyvät syömästä Danielia. Aamulla murheellinen, mutta toiveikas kuningas tulee luolalle, ja löytää Danielin hengissä. Kuningas heitättää ovelan lain laatijat perheineen leijonille.

Kaldealaiseen kulttuuriin kuuluivat unet ja unienselittäjät. Myös Daniel itse näki unia. Belsassarin aikana (7. Luku) Daniel näkee unessa 4 suurta petoa (valtakuntaa), jotka nousivat (kansojen) merestä. Unen kestäessä Daniel näkee Vanhaikäisen istuvan valtaistuimelle, ja Oikeuden istuvan tuomiolle. Viimeinen peto tapettiin ja muilta otettiin valta pois. Tämän jälkeen Vanhaikäisen luo tulee Ihmisen Pojan kaltainen, ja valta annetaan hänelle. Daniel hämmentyy, ja hänelle kerrotaan näyn merkitys.

Danielin toisessa näyssä hän on Uulai joen rannalla. Daniel näkee kaksi petoa, oinaan ja kauriin. Danielille kerrotaan, että näky tarkoittaa lopun aikaa. Daniel saa selityksen, mutta ei ymmärrä näkyä sittenkään.

Daarajeveksen 1. hallitusvuotena Daniel huomaa kirjoituksista, että Juudalle profetoidut 70 vuotta maanpakolaisuutta ovat täyttymässä, tunnustaa kansansa synnit, pyytää anteeksi ja rukoilee Jerusalemin puolesta. Rukouksen vielä kestäessä Danielin luo tulee mies, enkeli Gabriel, joka kertoo asian tarkemmin Danielille. Danielille kerrotaan, että voideltuun (Messiaaseen) on 7 vuosiviikkoa siitä, kun Jerusalemin jälleenrakennus sallittiin, mutta jälleenrakennus tapahtuu vasta 62 vuosiviikon jälkeen. Voideltu tuhotaan, ja kaupunki hävitetään. Persian kuninkaan Kooreksen 3. hallitusvuotena Danielille, jota persialaiset kutsuivat Beltsassariksi, ilmoitetaan sanoman merkitsevän suurta vaivan aikaa.

Toinnuttuaan ilmoituksen tuomasta järkytyksestä Daniel seisoo suuren virran rannalla, ja näkee miehen, peloittavan näköisen, joka opettaa Danielia siitä, mikä päivien lopulla on tapahtuva Danielin kansalle. Danielille kerrotaan Etelän ja Pohjolan sodasta. Danielin aikana teksti ei ole vielä selitettävissä, se käsketään lukitsemaan ja sinetöimään lopun aikaan asti.

Uudessa näyssä virran rannoilla seisoo kaksi miestä ja pellavapukuinen virran vetten yläpuolella. Toinen rannalla olijoista kysyy: "Kuinka kauan on näitten ihmeellisten asiain loppuun?" Pellavapukuinen vastaa: "Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki tapahtuvat". Daniel yrittää vielä, mutta saa vastauksen: "Mene Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät. Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää. Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee, ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa".

Lopun aika Raamatussa tarkoittaa Uuden Liiton aikaa. "Päivien lopulla" tarkoitetaan Jeesuksen toista tulemista edeltävää murroskautta, joka tuskin on yhtä miessukupolvea pitempi. Uudessa Testamentissa Danielin kirjan asioita yksityiskohtaisemmin esitetään Ilmestyskirjassa.

Koko 10 sivua

Aika Noin v. 760 – 725 eKr.

Aihepiiri: Juudan ja muun Israelin luopumus

Profeetta saa tehtäväkseen ottaa haureudellinen vaimo ja haureudesta syntyneet lapset. Profeetan ja haureuteen taipuvaisen vaimon liittoa verrataan Israelin jumalasuhteeseen. Israelille ennustetaan kuitenkin mielenmuutos päivien lopulla:

Profeetan havainto-opetus aikalaistensa keskuudessa osoittautuu turhaksi, ja hyvät neuvot jäävät toistaiseksi käyttämättä. "Minä olen" joutuu kurittamaan kansaansa:

Herra tulee kansansa luokse, mutta ei voi tehdä mitään, kunnes kansa itse tunnustaa saavansa kuritusta omien rikkomuksiensa tähden. Herra joutuu palaamaan sinne, mistä on tullutkin odottamaan asioitten kehittymistä:

Kansan ylösnousemus tulee tapahtumaan kolmantena päivänä, silloin kun se sanoo:

Herran edessä päivä on kuin tuhat vuotta, ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Israel on saava levon seitsemäntenä päivänä, kolmantena päivänä Jeesuksen ylösnousemuksesta hän heidät tekee eläviksi. Kansa kootaan takaisin maahansa. Meidän aikanamme Hoosean kirjan lopussa kuvaama paluumuutto on jo täydessä käynnissä, kts. Hoos 11:10-11:

Mereltä tultiin erityisesti vuoden 1946-47 aikana, kun Israel oli Englannin hallinnassa. Nykyisin muutot tapahtuvat pääasiallisesti lentäen "kuin linnut" ja "kuin kyyhkyset". Yksistään silloin, kun länsimainen sosialistinen lehdistö kaatoi Persian shaahin, Israeliin lennätettiin noin 70.000 Persian juutalaista kahdessa viikossa.

Koko: 4 sivua

Aika: Kirjoitusaika ei käy ilmi. Ennustusten kohdeaika: päivien lopulla

Aihepiiri: Herran päivä

Joel, Petuelin poika saa sanoman kaikille maan asukkaille tuhosta, jota kuvataan nelivaiheiseksi: "Mitä kalvajasirkalta jäi, sen söi heinäsirkka. Ja mitä heinäsirkalta jäi, sen söi syöjäsirkka. Ja mitä syöjäsirkalta jäi, sen söi tuhosirkka". Saman hävittäjän eri muunnokset edeltävät Herran päivää. Maan asukkaita kehoitetaan kuuluttamaan pyhä paasto, kutsumaan koolle juhlakokous, kokoamaan vanhimmat ja kaikki maan asukkaat Herran, teidän, Jumalanne huoneeseen ja huutamaan Herran puoleen. Maahan hyökkää hävittäjä, lukuisampana kuin koskaan ennen, mutta Herra vastaa rukouksiin, ja pohjoisesta tuleva hävittäjä syöstään kuivaan autiomaahan ja sen alkupää Idänmereen ja loppupää Länsimereen. Syyksi mainitaan se, että "suuria se on yrittänyt". Hävittäjän hyökkäyksen jälkeen tapahtuu Hengen vuodatus, Jooel 2:28-32.

Samaan aikaan, kun Herra kääntää Juudan ja Jerusalemin kohtalon, Herra kokoaa kaikki pakanakansat (kaikki kansat paitsi juutalaiset ym. israelilaiset ja Jeesuksen seuraajat) Joosafatin (Josafat: Herra tuomitsee) laaksoon ja käy siellä oikeutta heidän kanssaan.

Koko 8 sivua

Aika Noin vuonna 750 eKr, 30 vuotta ennen Pohjoisen Israelin sortumista

Aihepiiri Kansan rappio, tuomio ja uudistus aikojen lopulla

Aamoksen epämiellyttävä tehtävä oli julistaa sellaista viestiä, jota kukaan ei haluaisi kuulla. Sanoman saivat Syyrian aramealaiset, rannikon filistealaiset, Tyyro, Edom, Ammon ja Mooab Juuda ja Pohjoinen Israel. Kun Aamos ennustaa Israelin kuninkaan kuolemaa ja kansan viemistä pakkosiirtolaisuuteen, ei ole ihme, että Betelin hovipappi Amasja käskee Aamosta häipymään maasta ja ennustelemaan Juudan puolella. Aamos vastaa, että ei hän mikään profeetta olekaan, vaan paimen ja metsäviikunapuiden viljelijä, jonka Herra on käskenyt ennustaa Israelia vastaan. Vastaanhangoittelevalle hovipapille Amasjalla ei myöskään ole mitään hyvää kerrottavaa. Jumala kuitenkin lupaa jättää Israelista jäännöksen, seulottuaan sitä kaikkien kansojen seassa, ja pystyttävänsä Daavidin sortuneen majan ennalleen.

Koko: 1,5 sivua

Aika: Ei määritelty, ehkä v. 580; koskee aikojen loppua,

Aihepiiri: Varoitus Edomille (Eesaulle, kts. 1.Moos 25:30)

Siitä ajasta, jolloin Herra usuttaa yhdistyneet kansakunnat sotaan Israelia vastaan (kts. Aamos 1:11), saa Obadja näyn, erikoissanoman Edomista. Näyssä varoitetaan Edomia (nyt Jordanian, Israelin, Egyptin ja Saudi-Arabian aluetta) ottamasta osaa Israelia vastaan suunnattuun sotaretkeen.

Koko: 2,5 sivua

Aika: Ei määritelty, ehkä n. v. 780 eKr.

Aihepiiri Joonan lähetysmatka Niiniveen

Joona saa Herralta käskyn lähteä Israelin vihollismaan pääkaupunkiin todistamaan sitä vastaan sen pahoista teoista. Joona lähtee täysin päinvastaiseen suuntaan, ja joutuu merelle, myrskyyn, ja heitetään mereen. Herra lähettää suuren kalan, joka nielee Joonan. Kalan vatsassa Joona rukoilee, ja lupaa suorittaa tehtävän. Kala tuo vastahakoisen lähetyssaarnaajan rannalle. Joona saa lähetyskutsunsa toistamiseen. Niinivessä syntyy herätys ja Jumala peruu päätöksensä hävittää kaupunki. Joona suuttuu Jumalalle, koska hänelle olisi ollut mieluisampaa nähdä viholliskaupunki raunioina. Jumala ryhtyy tämän jälkeen hoitamaan Joonan katkeraa mielenlaatua. Herra osoittaa, että Joona säälii yhtä risiinikasvia, joka kuihtui itätuulessa, ja kysyy Joonalta, eikö Jumala vastaavasti voisi armahtaa isoa kaupunkia, jossa on yli sata kaksikymmentä tuhatta asukasta … ja paljon eläimiä.

Joona, Amittain poika oli kotoisin Gat-Heferin kylästä läheltä Nasaretia. Joonan elinaikaa on pyritty määrittelemään sen perusteella, että profeetta Joonan ennustukset olivat tunnettuja jo Jerobeam II hallitusajalla 782-753 eKr, kts. 2.Kun 14:25.

Koko: 6 sivua

Aika: Noin v. 740-710 eKr.

Aihepiiri: Kansan ja papiston rappio, ennustuksia Uuden Liiton aikakaudesta

Mooresetilainen Miika eli Juudan kuningasten Jootamin, Aahaan ja Hiskian päivinä. Samaan aikaan maassa vaikuttivat profeetat Aamos ja Jesaja.

Miikan sanoma Jumalalta Israelille oli sama, kuin monen aikalaisensakin, vain yksityiskohdat, joihin eri sanomissa kiinnitetään huomiota, vaihtelevat. Myös Miika esittää profetioita, jotka jo ovat toteutuneet. Miika ennustaa Jerusalemin kyntämisen pelloksi, joka tapahtui vuoden 132 kapinan jälkeen. Miika ennustaa Jeesuksen syntymäpaikan, 5:1. Aikojen lopusta Miika sanoo rohkaisevasti:

Koko: 3 sivua

Aika: Noin vuonna 630 eKr.

Aihepiiri: Ennustus Niiniven häviöstä

Assyrialaiset olivat Jumalan työkalu, jolla Israelia rangaistiin. Tekemällä samoja tekoja, joita heidän valloittamansa kansat olivat tehneet, myös he joutuivat tuomittavaksi. Assyrian pääkaupunki Niinive hävitettiin varsin pian sotilaallisten voittojensa jälkeen.

Koko: 3 sivua

Aika: Noin vuonna 620 eKr.

Aihepiiri: Habakukin ja Herran vuoropuhelua pahuuden ongelmasta

Habakuk oli varsin inhimillinen odottaessaan Herran tuomitsevan pahuuden harjoittajat viivyttelemättä. Herra vastaa tuomion aina tulevan, mutta ei selittele viivettä sen toteutumisessa. Tuomio ei saa olla pääasia, on pyrittävä anteeksiantoon ja parannukseen. Jumalan vastaus Habakukille on: "Vanhurskas on elävä uskosta minuun", (tsadik be-emunato jihjee, kts Hab 2:4). Kirja päättyy Habakukin rukoukseen ja kiitokseen.

Koko: 4 sivua

Aika: Juudan kuninkaan Joosian päivinä, n. v. 630 eKr.

Aihepiiri: Herran päivä

Hirvittävä sanoma Herran vihan päivästä on kerrottu kauhistelematta. Selväkielellä kerrotaan, miten pakanakansojen lopulta käy. Herra sotii "varustettuja kaupunkeja ja korkeita muurinkulmia" vastaan. Herran vihan päivän jälkeen Herra muuttaa puhtaiksi kansojen huulet.

Koko: 2 sivua

Aika: Persian kuningas Daarajeveksen (Darius I) aikana, n. v. 510 eKr.

Aihepiiri: Temppelin jälleenrakennus

Juudan käskynhaltijaa Serubbaabelia, ylimmäistä pappia Joosuaa ja kansan jäännöstä kehoitetaan rakentamaan Jerusalemin temppeli uudestaan. Herra huomauttaa, että on sopimatonta huolehtia omien talojen rakentamisesta, kun Herran temppeli on rakentamatta. Uusi temppeli on huomattavasti pienempi kuin Salomonin aikoinaan rakentama temppeli, mutta Haggai sanoo temppelin myöhemmän kunnian olevan suurempi, kuin entisen. Kun temppeliä ryhdytään rakentamaan, Jumalan siunaus palaa kansan elämään. Jumala on muuttamassa maailmanjärjestystä. Haggai julistaa Herran sanaa:

Koko: 11 sivua

Aika: Persian kuninkaan Daarajeveksen (Darius I) aikana, n. v. 520-480 eKr.

Aihepiiri: Ennustuksia Uuden Liiton päälinjoista

Vaikka Sakarjakin luetaan niinsanottuihin pieniin profeettoihin, on hänellä paljon painavaa sanottavaa. Jeesuksen elämästä annetaan sellaista pikkutietoa, joista Jeesus on tunnistettavissa luvatuksi messiaaksi. Pikkutiedon lisäksi ennustukset ilmoittavat Uuden Liiton pääasiat. Rivi toisensa jälkeen Sakarja vyöryttää nähtäväksi maailmanhistorian tulevia tapahtumia. Myös tälle päivälle, 15.03.1999 kirjoittaessani näitä rivejä, kun samalla myös luen Raamattua ja kuuntelen radiota, Sakarjalla on sanottavana tämän päivän merkittävin uutinen, jolle Arafatin ja Suomen eurotasavallan johtajien tapaamisella on vain ennakolta laaditun käsikirjoituksen toteutuksen merkitys. Sakarja kirjoittaa:

Maailmassa on noin 4000 tai 6000 kansaa, joilla ei ole omaa valtiota, ilman että heidän kohtaloistaan kukaan maailman valtiaista välittäisi. Muutama kuukausi sitten olin suomalaisugrilaisten kansojen maailmankonferenssissa Joshkar-Olassa, mutta Suomesta ei ollut ainoatakaan valtiovallan edustajaa. Yksikään suomalainen sanomalehti ei lähettänyt edustajaansa, valtiollisesta televisioyhtiöstä puhumattakaan. Mutta jos udmurtit olisivat Israelin valtikan alla, he voisivat olla varmoja, että koko jumalaton maailma on valmis takaamaan heille turvallisuuden, tunnustamaan heidän valtionsa kansainvälisen aseman, ja toivottamaan tervetulleeksi heidän valtiomiehensä kaikissa yhteyksissä, ja tämä vain siksi, että jumalattomilta puuttuu a) suhteellisuuden taju, b) häpy, c) tosiasioiden kunnioitus.

Jumala ei tee Jerusalemia juovuttavaksi maljaksi turhan päiten. Ennen tuomioitaan Jumala antaa jumalattomain pahuuden riistäytyä valloilleen. Jumala on pidätellyt kansojen pahuutta sitä varten, että evankeliumia voidaan julistaa. Kun se on tehty, Jumala antaa tulla ilmi sen, kuka kukin on. Kansojen kylmäverinen viha nousee täyteen raivoonsa. Mutta sinä päivänä Jerusalemin kansa tunnustaa Jeesuksen, hänet, jotka he yhdessä jumalattomien kansojen kanssa ristiinnaulitsivat, ja itkee katumuksen kyyneleet. Päivää, jolloin se tapahtuu, Sakarja kutsuu nimellä "se päivä". Herra asettuu puolustamaan nöyriä ja yksinkertaisia, mutta ne julkeat, jotka katsovat oikeudekseen määrätä muiden ihmisten kohtaloista, saavat ansioittensa mukaan.

Koko: 5 sivua

Aika: Baabelin vankeuden jälkeinen aika, 400-luvulla.

Aihepiiri: Papisto kirotaan, ennustetaan Elian tulo

Malakian kautta Jumala toteaa, että vaikka Hän, Jumala on rakastanut Israelia, ei Israel ole rakastanut Häntä. Leeviläisistä papeista Malakia puhuu menneessä aikamuodossa. Kaikki ei ole kuitenkaan vielä lopussa, sillä on tulossa aika, jolloin taas uudestaan nähdään, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, kts. Mal 3:16. Israelin Jumalan nimi on oleva suuri kansojen seassa "auringon noususta hamaan sen laskuun", kts. Mal 1:11.

Papiston saamat nuhteet, sekä ennustukset Eliasta, joka tulee valmistamaan Herralle tietä, ennakoivat muutoksia koko israelilaiseen maailmankuvaan. Myös suuren "Herran päivän" mukanaan tuomista muutoksista annetaan lisätietoa.

Malakian henkilöllisyydestä ei olla varmoja, nimi Malakhi (hebreaa) voidaan kääntää sanalla "lähettilääni". (Melekh, lähettiläs, -i, omistusliite, yks. 1. pers.). Malakian kirjassa esiintuleva historiallinen tilanne vastaa Esran ja Nehemian aikoja, joten sen kirjoittaminen tavallisesti ajoitetaan noin vuodelle 430 eKr.

Koko: Noin 50 sivua

Aika: Jeesuksen sukuluettelo Aabrahamista alkaen, Jeesuksen syntymä n. vuonna 5 eKr, aina ylösnousemiseen saakka n. vuonna 30

Aihepiiri: Jeesuksen toiminta ja opetukset

Kirjoittajan ei tarvinnut esitellä itseään. Tullimies Matteus osoittautuu virkamieheksi, joka on tarkkaan pannut mieleensä Jeesuksen opetukset, tai jopa pitänyt niistä päiväkirjaa.

Sukuluettelon jälkeen Matteus kertoo Jeesuksen syntymästä ja perheen pakomatkasta Egyptiin vuosina n. 5 eKr.– 5 jKr. ja paluusta Galileaan. Johannes Kastaja aloittaa saarnansa kehoittamalla kansaa mielenmuutokseen, koska Jumalan Valtakunta on lähellä. Jeesus aloittaa toimintansa kasteensa ja 40 vuorokauden erämaataiston jälkeen samoilla sanoilla kuin Johannes Kastaja, jonka jälkeen Jeesus pitää suuren linjapuheensa, vuorisaarnan, luvut 5 – 7. Kansanjoukot alkavat seurata Jeesusta. Jeesus parantaa sairaita ja opettaa. Matteus saa kutsun lähteä Jeesusta seuraamaan, kun Jeesus tulee Galileaan.

Opetuslasten valmennuksesta kerrotaan luvussa 10. Myös kaksitoista oppilasta saavat käskyn julistaa Jumalan Valtakuntaa, parantaa sairaita, herättää kuolleita ja ajaa ulos riivaajia.

Kun Jeesuksen toiminta alkaa herättää juutalaisissa teologeissa, "fariseuksissa ja kirjanoppineissa", kateutta ja vastustusta, Jeesus siirtyy opetuksessaan vertauksien käyttöön. Vertauksissa sanoma on puettu lastensadun muotoon, niin että sanoma on helposti ymmärrettävissä, ilman, että asia voitaisiin viedä lakitupaan tai muuten kiistää. Opetuslapsilleen hän selittää vertaukset, jos nämä eivät muuten ymmärrä. Opetuksen aihe on edelleen sama: Jumalan Valtakunta.

Luvussa 16 kerrotaan, kuinka Jeesus tiedustelee opetuslapsilta, miksi ihmiset häntä luulevat, jonka jälkeen hän kysyy opetuslasten mielipidettä samasta asiasta. Simon Pietari vastaa: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan poika". Jeesus lupaa rakentaa tämän tunnustuksen varaan seurakuntansa, ja varoittaa samalla opetuslapsia kertomassa julkisuudessa sitä, että hän on Messias, Kristus. Kun opetuslapsille on selvinnyt, että Jeesus on Messias, ilmoittaa Jeesus heille, että hänen on määrä tulla tapetuksi Jerusalemissa, jonka jälkeen hän on nouseva ylös kuolleista.

Luvussa 17 kerrotaan Jeesuksen ja kolmen opetuslapsen noususta vuorelle, jossa Jeesus kohtaa Vanhan Testamentin profeetat Mooseksen ja Elian. Vanhan Testamentin mukaan Mooseksen ruumista ei koskaan löydetty, ja Elia otettiin tulivaunuissa taivaisiin. Vanhan Testamentin aikana uskoa yleiseen ylösnousemiseen harvoin edes pohdittiin, se oli jäänyt sivuun jo silloin, kun ihminen karkoitettiin pois paratiisista, jossa Elämän Puu on. Nyt asiaan oli aika palata.

Vuorelta palaavat kohta arkitodellisuuden, ja Jeesus kysyy: "Kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuin kauan kärsiä teitä?. Tämän jälkeen Jeesus opettaakin kärsivällisyyttä ja anteeksiantoa. Hänen luokseen tulevat sekä lapset, että fariseukset, sairaat ja iankaikkisuuden etsijät. Jeesus antaa vastauksia, jotka paljastavat ihmisluonteen muutostarpeen. Opetuksessaan Jeesus osoittaa sen suunnan, mihin ihmisen tulee kehittyä.

Luvusta 21 alkaa nousu Jerusalemiin, Siionin vuorelle. Jeesus saa kansalta kuninkaallisen vastaanoton. Jeesus sallii sen nyt, vaikka edellä hän oli kieltäytynyt ryhtymästä kuninkaan tehtäviin. Jeesus ei kuitenkaan toimi odotetusti, vaan puhuu taas vertauksia kansalle. Vain lähimmät opetuslapset ovat kuulleet, että Jeesus on menossa kohti kärsimyksiä, ei suinkaan syöksemään roomalaisia tai ylipappeja vallasta. Nämä ovat kuitenkin varuillaan, ja yrittävät kaikin keinoin saada Jeesusta kiinni jostakin laittomasta, josta voisi tuomita Jeesuksen kuolemaan, tai vaikkapa vain saada erävoitto Jeesuksesta, mutta siinäkään ei kukaan onnistu. Eikä Jeesus hurskastele, kun hän puhuu fariseuksesta. Luvussa 23 Jeesus sanoo, mitä hän Israelin teologeista ajattelee.

Jeesuksen käynti pyhäkössä ei kestä kauan. Hän lähtee pois. Ei edes mahtava arkkitehtuuri kiinnosta Jeesusta. Hän kertoo oppilaille sen, mitä nämä eivät vielä tiedä: Pyhäkkö hävitetään. Jeesus siirtyy temppelivuorta vastapäätä olevalle kukkulalle, Öljymäelle, ja vastaa oppilaiden kysymyksiin siitä, milloin temppelin hävitys tapahtuu, ja mikä on merkkinä Jeesuksen takaisintulosta ja maailman lopusta. Jeesus vastaa sekä selväkielellä, että vertauksin.

Kun pääsiäiseen on kaksi päivää jäljellä, on Jeesus Betaniassa pitalisen Simonin asunnolla. Hänen luokseen tulee nainen, joka voitelee Jeesuksen pään kallisarvoisella voiteella, minkä Jeesus ottaa vastaan hyväksyen, hautaamistaan varten. Opetuslapset olisivat mieluummin myyneet voiteen, ja tehneet hyväntekeväisyyttä rahoilla. Yksi opetuslapsista, joka jo aiemmin oli tiedetty varkaaksi, lähteekin myymään Jeesusta juutalaisten päällysmiehille, ja saa 30 hopealanttia.

Luvusta 26, jae 20, alkaa Jeesuksen ja opetuslasten pääsiäisaterian kuvaus. Aterian aikana Jeesus määrää opetuslapsille tavan, jolla heidän tulee muistaa Jeesuksen ruumiillisia kärsimyksiä ja niiden tarkoitusta: murtaa ja syödä leipä ja juoda viini Jeesuksen muistoksi, ja enemmänkin: Leipä tässä ateriassa on Jeesuksen ruumis, ja viini veri, jonka Jeesus vuodatti Uuden Liiton vahvistamiseksi.

Pääsiäisaterian jälkeen siirrytään Getsemanen maatilalle. On yö, Jeesus rukoilee ja opetuslapsia nukuttaa. Juudas saapuu paikalle, ja suutelee Jeesusta. Suudelma on merkki, jolla Juudas osoittaa pappien käskyläisille, kuka on Jeesus. Jeesus viedään ylipappien luo. Kuulustelut alkavat, ja opetuslapset seuraavat sitä uskaltamatta tulla lähelle. Pietari kieltää Jeesuksen.

Aamulla Jeesus viedään roomalaisen käskynhaltijan Pilatuksen luo. Pilatus näkee, että mies on syytön, ja yrittää vapauttaa hänet, mutta huutosakin tahto voittaa. Pilatus on reaalipoliitikko, eikä mikään totuudentorvi. Hän ei ryhdy kauempaa jeesustelemaan, vaan luovuttaa Jeesuksen ristiinnaulittavaksi. Jeesus tapetaan. Temppelin esirippu halkeaa.

Jeesus haudataan kallioluolaan, ja juutalaiset taivuttelevat Pilatuksen asettamaan haudalle sotilasvartion. Pääsiäisen jälkeen ensimmäisenä arkipäivänä Herran enkeli avaa haudan, ja vartijoiden rohkeus pettää. Enkeli ilmoittaa kahdelle hautaa katsomaan tulleelle Marialle, että Jeesus on noussut ylös. Kun opetuslapset ovat tulossa Marioiden hälyttäminä haudalle, Jeesus tulee jo heitä vastaan. Jeesus käskee opetuslapsia menemään Galileaan, ja Jeesus antaa heille viimeisen käskynsä:

Koko: Noin 30 sivua

Aika: Tapahtuma-aika noin vuosina 27-30

Laadittu: Noin vuonna 50, ensimmäinen tunnettu kopiopala 7Q5 Qumranista n. v. 60.

Aihepiiri: Johannes Kastajan ja Jeesuksen julkisen toimintajakson kuvaus, n. v. 27-30

Apostolien teoissa kerrotaan Markuksesta, jota myös Johannekseksi kutsutaan. Markuksen äidillä Marialla oli Jerusalemissa talo, jossa Jeesuksen seuraajat usein oleskelivat, kts. Apt. 12:12. Tätä Markusta pidetään yleisesti Markuksen evankeliumin kirjoittajana. Markus osallistui Barnabaan ja Paavalin ensimmäiseen lähetysmatkaan, mutta jätti sen kesken. Toiselle matkalle Paavali ei häntä enää ottanut. Myöhemmin Paavalin ja Markuksen välit korjaantuivat, hän oli Paavalin mukana Roomassa. Kun Paavali joutui toisen kerran vankeuteen Roomassa, pyytää hän Markusta tulemaan taas luokseen, kts. 2. Tim. 4:11. Pietarin ja Markuksen välit olivat myös hyvät. Pietarin 1. kirjeen kirjoittamisen aikaan Markus oli hänen seurassaan.

Markus aloittaa kertomalla Johannes Kastajasta. Jeesus tulee hänen luokseen Jordanille ja ottaa kasteen ja saa Pyhän Hengen, jonka jälkeen Jeesus käy erämaassa läpi 40 päivän kiusauksien kauden. Kun Johannes pannaan vankeuteen, aloittaa Jeesus julistuksensa sanoilla: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus (oik.: mielenmuutos, metanoia) ja uskokaa evankeliumi." Jeesus kutsuu ensimmäiset opetuslapsensa Galilean kalastajien joukosta. Juutalaisten lepopäivänä Jeesus opettaa heidän synagoogissaan. Kun tulee ilmi, että Jeesus parantaa sairaita ja henkisiä häiriötiloja, tulevat kaikki kynnelle kykenevät. Juutalaisten lainoppineet alkavat kiinnostua Jeesuksen toiminnasta, ja Jeesus joutuu tiukkasävyiseen sananvaihtoon heidän kanssaan. Juutalaisten uskonnolliset asiantuntijat, fariseukset päättävät tappaa Jeesuksen, kun Jeesus parantaa miehen, jonka käsi oli kuivettunut. Yhä enemmän sairaita saapuu Jeesuksen luo, ja Jeesus siirtyy Galilean järven rannalle ja jatkaa opettaen sekä kansanjoukkoja, yksittäisiä keskustelijoita ja varsinaisia seuraajiaan.

Jeesuksen opetukset ovat niin tiivistettyjä, että niitä ei voi enää lyhennellä. Tavallista onkin, että yhtäkin Jeesuksen sanaa joskus selitetään monisanaisesti, ja tavallisesti liian monisanaisesti. Parasta on lukea Markuksen evankeliumi sellaisena kuin se on.

Luvusta 11 alkaa pääsiäisviikon tapahtumien kuvaus. Jeesus tulee aasilla ratsastaen Jerusalemiin, ja menee pyhäkköön. Seuraavana päivänä Jeesus tulee pyhäkköön uudestaan ja ajaa kaupustelijat ulos pyhäköstä. Kolmantena päivänä – taas pyhäkössä - tulivat ylipapit, kirjanoppineet ja kansan vanhimmat kysymään Jeesukselta, millä vallalla Jeesus toimii. Jeesus esittää vastakysymyksen, johon kysyjät eivät harkintansa jälkeen suostu vastaamaan. Jeesus ilmoittaa, että eipä vastaa hänkään. Tämän jälkeen Jeesus, muuten niin sopuisana tunnettu, esittää vertauksen, jossa Israelin johtajien ja Jumalan suhteet käydään läpi ilman korulauseita. Israelin johtajat, jotka olivat samalla ja ennen kaikkea hengellisiä johtajia, yrittävät toinen toisensa jälkeen saada Jeesusta antamaan joku lausunto, jonka perusteella hänet voitaisiin tuomita. Jeesus vastaa kaikille voimiaan kokeilemaan tulleille, ja lopulta kukaan ei uskalla kysyä häneltä mitään, Mark 12:34. Puheet käydään edelleen temppelissä.

Jeesuksen puhe takaisintulonsa ja maailmanlopun enteistä on Markuksella esitetty luvussa 13.

Pääsiäisen ollessa jo lähellä tarjoutuu Juudas, yksi Jeesuksen opetuslapsista, myymään tiedot Jeesuksen olinpaikasta juutalaisten ylipapeille. Temppelissähän ylipapit eivät uskaltaneet käydä Jeesukseen käsiksi, sillä he pelkäsivät kansaa. Jeesus ja opetuslapset kokoontuvat pääsiäisaterialle. Aterialla myös Juudas on vielä mukana. Jeesus siunaa leivän ja viinin jonka jälkeen he lähtevät Öljymäelle, jossa Jeesus rukoilee. Opetuslapset nukkuvat, ja Jeesus herättää heidät moneen kertaan. Juudas saapuu mukanaan joukko, jonka hän on johdattanut paikalle. Juudas suutelee Jeesusta.

Getsemanesta Jeesus viedään ylimmäisen papin virka-asunnon esipihaan. Vanhimpainneuvosto on jo koolla, kuumeisesti miettien, mistä Jeesusta voitaisiin syyttää niin, että hänet päästäisiin tappamaan. Syyttäjien heitellessä koepallojaan Jeesus on koko ajan hiljaa. Lopulta juutalaisten ylipappi kysyy Jeesukselta suoraan: "Oletko sinä Kristus, sen Ylistetyn Poika?" Suoraan kysymykseen Jeesus antaa suoran vastauksen: "Olen, ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella, ja tulevan taivaan pilvissä." Vastaus katsotaan jumalanpilkaksi ja Jeesus tuomitaan kuolemaan.

Pietari ja Johannes opetuslapsista ovat sillä välin päässeet pihalle, ja Pietari yrittää pysyä tuntemattomana. Se ei onnistu, vaikka Pietari valehtelee edes tuntevansa koko miestä. Kun kukko laulaa, Pietari muistaa Jeesuksen sanat.

Aamulla ylipapit, vanhimmat, kirjanoppineet ja neuvosto tekevät päätöksen, sitovat Jeesuksen, ja vievät hänet roomalaiselle prokonsuli Pilatukselle. Pilatus kysyy nyt itse Jeesukselta, onko tämä Juutalaisten kuningas. Jeesus vastaa, että "Sinäpä sen sanot". Pilatus ymmärtää, että juutalaisten halu tappaa Jeesus on outo, ja yrittää päästä asiasta eroon ehdottamalla Jeesuksen vapauttamista pääsiäispäivän kunniaksi. Kiihotettu kansa valitsee vapautettavaksi poliittisen murhaajan, jonka nimi, Bar Abbas, Isän Poika, on kumman lähellä Jeesuksen käyttämää nimitystä Ihmisen Poika. Pilatus ruoskituttaa Jeesuksen ja luovuttaa hänet ristiinnaulittavaksi.

Kun ihmiset huomaavat, että toinen ihminen on jäänyt lainsuojattomaksi, pääsee kaikki inhimillinen alhaisuus esiin. Jeesusta pilkataan, ruhjotaan ja hänestä yritetään tehdä pelle. Ristin päällekirjoitus "Juutalaisten kuningas" niin totta kuin se onkin, on myös tarkoitettu kansanhuviksi. Kuudennella hetkellä, noin klo 12 päivällä, tulee pimeys koko maahan, ja yhdeksännellä hetkellä Jeesus kuolee. Temppelin esirippu repeää kahtia ylhäältä alas asti. Yksi neuvoston jäsenistä, Josef Arimatialainen hoitaa ruumiin hautaan. Jeesuksen lähipiiristä kaksi Mariaa näkevät, mihin Jeesuksen ruumis viedään. On sapatin valmistuspäivän ilta.

Sapatin jälkeisenä aamuna varhain tulevat haudalle kaksi Mariaa, joista toinen on sama kuin yllä, sekä Salome, tulevat haudalle ja näkevät hautakammion olevan auki. Sisällä hautakammiossa he kohtaavat nuorukaisen, joka ilmoittaa heille:

Enkelinuorukainen kehoittaa naisia menemään opetuslapsien ja Pietarin luo (Pietari on nyt ulkopuolinen) että nämä menisivät Galileaan tapaamaan Jeesusta. Naiset ovat niin peloissaan, että eivät tottele. Jeesus itse ilmestyy tällöin Maria Magdalenalle, joka ensimmäisenä tiedottaa opetuslapsille Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tämän jälkeen Jeesus ilmestyy ensin kahdelle opetuslapselle, ja sitten yhdelletoista, kun nämä ovat syömässä. Nuhdeltuaan opetuslapsia henkisestä hitaudesta Jeesus antaa heille lähetyskäskyn, kts. Mark 16:15-20.

Koko 44 sivua

Aika Johannes Kastajan syntymästä 7 eKr, Jeesuksen ylösnousemukseen v. 30.

Aihepiiri Jeesuksen julkinen toiminta

Tieto Luukkaan osallistumisesta alkuseurakunnan toimintaan on muutaman viittauksen varassa. Luukkaan kirjoittamissa Apostolien teoissa, jaksossa, jossa kerrotaan Paavalin siirtymistä Trooaasta, Aasian puolelta, Filippiin, Euroopan puolelle Makedoniaan, Luukas käyttää seurueesta sanaa "me". Niistä vaiheista, joissa hän ei itse ollut mukana, hän kertoo sanaa "he" käyttäen. Filippissä lienee ollut hänen kotipaikkansa, jossa hän harjoitti lääkärin ammattia. Kun Paavali taas kolmannella lähetysmatkallaan käy Filippissä, Luukas lähtee mukaan. Tämän matkan aikana ja siinä vaiheessa, kun Paavalia Jerusalemista viedään Kesarean vankeuden kautta Rooman vankeuteen, Luukas säilyttää yhteyden Paavaliin, ja saa häneltä ja häntä ennen Jeesukseen liittyneiltä opetuslapsilta sen tiedon, jonka hän meille nimeään kantavassa evankeliumissa välittää.

Luukas osoittaa evankeliuminsa korkea-arvoiselle "Teofilukselle", Jumalan ystävälle. Nimellä tarkoitetaan jokaista Jeesuksen seuraajaa. Kertomuksen alussa kuvaan astuvat enkelit, jotka ilmoittavat sekä Jeesuksen airueen, Johannes Kastajan, että Jeesuksen itsensä tulosta. Enkelien ilmoitukset ovat erittäin painokkaita. Marialle, Jeesuksen äidille ilmoitetaan asiasta seuraavasti:

Vanhemmat täytetään Pyhällä Hengellä, ja he antavat tulevista lapsistaan omat ennustuksensa, joiden painoarvo on ennenkuulumattoman korkea sekin. Johannes syntyy ja siirtyy Jeesus syntyy Juudan Betlehemissä puuseppä Joosefin perheeseen. Luukkaan toisessa luvussa oleva kirjoitus Jeesuksen syntymästä on tapana lukea jouluaattona herätyskristillisissä kodeissa ennen juhlallista jouluaaton ateriaa.

Luukkaan kolmannessa luvussa siirrytään Johannes Kastajan julkisen toiminnan aikaan. Jeesus tulee Johanneksen luo, ja saa kasteen ja rukoilee. Pyhä Henki laskeutuu Jeesuksen ylle ja taivaasta kuuluu ääni:

Jeesus aloittaa julkisen toimintansa noin 30 vuoden ikäisenä. Luukas esittää Jeesuksen sukuluettelon Joosefista Aatamiin ja Jumalaan, kts. Luuk 3:23-38. Paholainen kiusaa Jeesusta 40 vuorokautta. Erämaasta Jeesus palaa kotiseudulleen Galileaan, opettaen, parantaen sairaita ja ajaen pois saastaisia henkiä. Jeesus opettaa julkisesti, mutta ottaa myös oppilaita. Kaksitoista oppilasta saavat apostolin nimen. Kts. Luuk 6:12-16. Apostolien valinnan jälkeen Jeesus pitää linjapuheensa, kts. Luuk. 6:17-49. Linjapuhe on Luukaksella lyhyempi kuin Matteuksen esittämä vuorisaarna, vain olennaiset kohdat toistetaan. Todennäköistä on, että Jeesus esitti saman puheen useaan kertaan, koska tulijoita ja menijöitä oli paljon.

Linjapuheen jälkeen Jeesus lähtee liikkeelle. Opetuslapset ja kansanjoukot seuraavat häntä. Kansanjoukot haluavat nähdä, mitä Jeesus tekee ja sanoo eri tilanteissa. Kaikki on mielenkiintoista ja epätavallista. Jeesus herättää kuolleita, ja kertoo saduntapaisia tarinoita. Johannes on tällä välin pantu vankilaan, ja hänen oppilaansa tulevat Jeesuksen luo kysymyksineen. Myös Jeesuksen äiti ja veljet tulevat tapaamaan Jeesusta, mutta Jeesus julistaa äidikseen ja veljikseen ne, jotka tekevät Jumalan tahdon.

Luvussa 9 kerrotaan 12 apostolin ensimmäisestä harjoituksen tapaisesta lähetysmatkasta. Kun apostolit palaavat, Jeesus vie heidät lepäämään. Pian kansanjoukot taas löytävät heidät ja Jeesus työllistetään täysin. Sanannälkäiset ihmiset ovat eivät ole huolehtineet maallisen leivän tarpeistaan, ja Jeesus ruokkii 5000 nälkäistä miestä. Kun opetuslapsille alkaa selvitä, kuka ja mikä Jeesus on, ottaa hän mukaansa vuorelle rukoilemaan Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin. Jeesuksen ulkomuoto muuttuu, ja oppilaat vaipuvat uneen. Kun he heräävät, he näkevät Jeesuksen keskustelevan Mooseksen ja Eliaan kanssa. Pilvi varjoaa profeetat, ja pilvestä kuuluu ääni:

Seuraavana päivänä opetuslapset palaavat vuorelta. Kansaa on tulossa vastaan, ja Jeesus joutuu töihin.

Luku 10 alkaa selostuksella 70 airueesta, jotka Jeesus lähettää edellään niihin kaupunkeihin, joihin hän on aikeissa itse tulla myöhemmin. Jeesuksen lähettiläät palaavat innoissaan, ja kertovat, että jopa riivaajatkin ovat heille alamaiset Jeesuksen nimen tähden. Jeesus vain hieman oikaisee intoilijoita, kehoittaen heitä riemuitsemaan ei vihollisen kukistumisesta vaan siitä, että lähettien nimet on kirjoitettu Elämän Kirjaan taivaissa.

Matka jatkuu. Jeesus rukoilee, ja opetuslapset saavat opastusta rukoilemisesta luvun 11 alussa. Jeesus saa kutsun päivällisille farisealaiseen kotiin, jossa hänen farisealaisista tavoista poikkeava käytös herättää ihmetystä. Tällöin Jeesus menee tahdittomuudessaan vielä pidemmälle, ottaa ja puhkaisee koko mätäpaiseen. Ei ole mitään merkitystä sillä, onko kädet pesty vai ei ennen ruokailua, jos elämän pääasiat ovat pelkkää saastaa. Myös paikalla istunut lakimies tuntee tulleensa loukatuksi, ja huomauttaa siitä Jeesukselle. Nykyaikaiset hienostohoukat pitäisivät varmaan Jeesuksen vastausta lakimiehelle hysteerisenä vuodatuksena, kts. Luuk 11:45-54. Ulos tultuaan Jeesus jatkaa saman aiheen käsittelyä. Kansaa on ehtinyt kerääntyä koolle tuhansittain, kts. Luuk 12:1. Varoitettuaan kansaa hienojen käytöstapojen taa kätketystä pahuudesta, Jeesus suuntaa sanansa seuraajilleen, kts. Lk: 12:4-12:

Kun Jeesusta pyydetään luotetuksi mieheksi perinnönjakoon, siirtyy hän puhumaan ahneudesta. Opetuslapset saavat ohjeekseen olla murehtimatta ruuan ja vaatteiden riittävyydestä. Jeesus kehoittaa ottamaan oppia kedon kukista, jotka "eivät työtä tee (oik: kehrää) eivätkä kehrää (oik: kudo)". Kts. Luuk 12:13-38. Rohkaistuaan seuraajiaan Herra katsoo kuitenkin tarpeelliseksi varoittaa omiaan holtittomuudesta: "Jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan. Ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään".

Luvun 13 alku paljastaa Jeesuksen näkemyksen ihmisten syntien määrästä. Jeesukselle kerrotaan uutisia. Joku oli tappanut jonkun, ja Pilatus tappoi murhaajat, vieläpä sekoitti murhaajien verta murhattujen vereen. Toiset uutiset kertoivat, että 18 kuoli, kun torni kaatui. Jeesus ilmoitti, että murhaajat tai vahingossa kuolleet eivät olleet sen syntisempiä kuin muutkaan Galilean tai Jerusalemin asukkaat. Merkittävää oli vain, että kaikki hukkuvat, elleivät tee parannusta. Ei ole merkitystä sillä, miten paha paha on. Vertauksessa viinitarhaan istutetusta viikunapuusta Jeesus esittää Israelin aseman Taivasten valtakunnassa, jakeet 6-9. Vertauksen jälkeen, Jeesus parantaa sairaan juutalaisten sääntöjen vastaisesti sapattina ja saa direktiivien valvojan vihat päälleen. Jeesus jättää juutalaiskeskeisen maailmankuvan ja kehoittaa menemään sisälle ahtaasta ovesta Jumalan Valtakuntaan.

Luvusta 14 alkaa jakso, jossa annetaan muutama kiintopiste niille, jotka etsivät mielensä uudistamista Jumalan Valtakunnan arvomaailman mukaiseksi. Luvun 17 loppupuolella Luukas kertoo miten Herran toinen tuleminen on tapahtuva .

Luvun 18 eri kertomukset muodostavat kokonaisuuden, jossa osoitetaan, kuka kelpaa Jumalalle. Ensin saadaan pohjalukemat, kun lukijalle esitetään jumalaton lakimies ja uskonnollinen johtaja. Parhaan arvosanan saavat lapset, joita tuodaan Herran luo. Tulijoiden joukossa on myös varsin sympaattinen hallitusmies, joka kertoo noudattaneensa Valtakunnan ohjeita nuorukaisikäisestä alkaen. Hänen epäjumalakseen paljastuu raha, ja mies tekee kohtalokkaan virhevalinnan. Murheellisena hän lähtee pois. Matkalla Jerikon kautta Jerusalemiin Jeesus kertoo opetuslapsille matkan tarkoituksen, kts. Luuk 18:31-33. Opetuslapset eivät ymmärrä kerrottua. Tiellä joku sokea saa tietää Jeesuksen kulkevan ohi, alkaa huutaa apua ja saa sen.

Jerikossa Jeesus vierailee tullimies Sakkeuksen kodissa, Luuk 19:1-10. Kertomuksessa jalosukuisesta miehestä ja hänen kymmenestä palvelijastaan Herra vain vähän verhoillen esittää, että Taivasten Valtakunnan ilmestyminen ei tapahdu välittömästi hänen poismenonsa jälkeen. Päälinjojen esittäminen on tarpeen oppilaitten keskuudessa syntyneen toisenlaisten käsityksien oikaisemiseksi. Jeesus lähestyy Jerusalemia, ja laittaa kaksi oppilastaan noutamaan aasin. Aasia lämmittävät varmasti Herran sanat: "Herra tarvitsee sitä".

Kansa ja opetuslapset ottavat Jeesuksen vastaan Jumalaa kiittäen. Kansan johtomiehet miettivät, miten saisivat Jeesuksen tapetuksi. Jeesus opettaa pyhäkössä joka päivä.

Luvussa 20 kerrotaan metkusta, jolla kansan poliittiset ja uskonnolliset johtajat yrittävät saada Jeesusta tekemään jotakin sopimatonta tai laitonta. Tehtyään tyhjäksi vihollisen yrityksen, Jeesus esittää kansalle toisinnon vertauksesta jalosukuisesta miehestä, jota tässä kuvataan viinitarhan rakentajaksi. Kansanjohtajat lähettävät uusia urkkijoita. Jeesus vastaa taas yleispätevällä lauseella, joka asettaa asiat paikalleen niin, että urkkijoiden päämiehet joutuvat itse outoon valoon, kts. Luuk 20:19-26. Kirjanoppineiden ja fariseusten hyökkäyksen jälkeen Jeesusta vastaan hyökkäävät saddukeuksien puolueen edustajat. Saddukeukset olivat materialisteja, jotka eivät uskoneet kuolleiden ylösnousemukseen. Kun kukaan ei enää uskalla kysyä Jeesukselta mitään, esittää Jeesus kysymyksen, johon kukaan ei vastaa, koska oikea vastaus johtaisi Jeesuksen absoluuttisen herruuden tunnustamiseen.

Luvussa 21 käsitellään Jerusalemin hävityksen, Herran päivän ja hänen pilvissä ilmestymisensä merkkejä ja annetaan ohjeita siitä, miten suhtautua ajan ilmiöihin. Sellaisilla lauseilla kuin "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita" osoitetaan, mistä mittarista tieto luetaan. Tietoakin tärkeämpää on pysyä valveilla ja vapaana, kts. jakeet 34-36.

Juutalaiset viettivät joka vuoden keväällä happamattoman leivän juhlaa Egyptin orjuudesta vapautuksen muistoksi. Juhlan aikana juutalaisessa kodissa syötiin lammas. Pääsiäislammas oli sekä muistoateria, että kuva tulevasta uhrilampaasta, "joka pois ottaa maailman synnin". Aika oli täyttynyt ja Jeesus syö muistoaterian oppilaittensa kanssa. Muistoaterian aikana hän asettaa uuden muistoaterian, ehtoollisen, oman kuolemansa muistoksi. Aterian jälkeen Jeesus asettaa Uuden Liiton verensä kautta. Herran ja oppilaiden keskustelu jatkuu koko aterian ajan kunnes Jeesus taas lähtee yöksi Öljymäelle rukoilemaan. Juudas, yksi kahdestatoista, johdattaa vastustajien iskuryhmän Jeesuksen luo, ja Jeesus vangitaan. Jeesus viedään roomalaisten asettaman ylipapin virka-asunnolle. Kansanneuvosto kokoontuu, ja Herralta kysytään: Sinä siis olet sen Jumalan poika?" Herra vastaa:

Lause katsottiin riittäväksi näytöksi Jeesuksen syyllisyydestä. Koko joukko nousi ylös ja lähti roomalaisen maaherran puheille lynkkausta vaatimaan. Prokonsuli Pilatus kysyy nyt Jeesukselta: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" Jeesus vastaa:

Pilatukselle vastaus ei ole näyttö kapinasta. Hän ilmoittaa juutalaisille: "En minä löydä mitään syytä tässä miehessä". Päästäkseen irti ikävästä tapauksesta Pilatus lähettää Jeesuksen Galilean hallintoalueen tetrarkin Herodeksen luo. Herodes on kiinnostunut tapaamaan Jeesuksen, mutta Jeesus ei puhu Herodekselle sanaakaan. Jeesus ei keskustele miehen kanssa, joka oli toimittanut Johannes Kastajan pään lautasella huoralleen. Herodes pilkkaa Jeesusta, mutta ei puutu tuomiovaateisiin, vaan lähettää Jeesuksen takaisin Pilatukselle. Pilatus kutsuu juutalaiset johtajat luokseen, ja ilmoittaa päästävänsä Jeesuksen vapaaksi. Syntyy huutoäänestys, ja kansanjohtajien tahto voittaa. Pilatus suostuu mielivaltaan ja Jeesusta viedään nyt ristiinnaulittavaksi paikalle nimeltä Pääkallonpaikka. Luvun 23 jakeissa 31-49 käydään läpi Jeesuksen vaiheet ristillä. Joosef Arimatialainen hoitaa Jeesuksen hautaan, ja Jeesusta Galileasta seuranneet naiset näkevät, mihin hänet pannaan. Lepopäivän ajan he ovat kuitenkin kotona.

Viikon ensimmäisenä päivänä, joka Raamatussa tarkoittaa sunnuntaita, naiset tulevat haudalle yrttivoiteet mukanaan, mutta hauta onkin auki. Jeesuksen sijasta he näkevät kaksi enkeliä. Enkelit ilmoittavat Jeesuksen nousseen ylös kuolleista. Naiset ilmoittavat tapahtuneesta yhdelletoista apostolille ja muille oppilaille. Vain Pietari uskoi asiaan senverran, että lähti itse katsomaan haudalle. Samana päivänä Jeesus liittyi kahden opetuslapsen seuraan, jotka olivat menossa Emmauksen kylään, mutta nämä eivät tunteneet Jeesusta. Oppilaat, joista toinen oli nimeltä Kleopas, selostivat Jeesukselle Jeesuksen oman ristiinnaulitsemisen historian. Jeesus vastasi oppilaille pitämällä heille puheen, jonka sisällöstä Luukas kertoo seuraavaa: "… ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu". Olisipa tämän puheen saanut nauhalle! Kun kulkijat saapuvat Emmaukseen, kutsuvat nuo kaksi opettajansa yöpuulle. Vasta aterialla he tunnistavat mestarinsa, kun tämä "otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille". Jeesus katosi kohta, kun hänet oli tunnistettu, ja oppilaat palasivat heti Jerusalemiin kertomaan apostoleille tapahtuneesta. Heidän vielä puhuessaan Jeesus ilmestyy nyt koko joukon keskuudessa. Vieläkin opetuslapset ovat enemmän ihmeissään kuin uskovia. Jeesus avaa oppilaittensa ymmärryksen tajuamaan kirjoituksia ja antaa lähetyskäskyn. Jeesus kehoittaa oppilaita odottamaan Pyhää Henkeä ennen kuin poistuvat Jerusalemista. Jeesus otetaan ylös taivaisiin. Oppilaat pysyttelevät pyhäkössä ja ylistävät Jumalaa.

Koko 36 sivua

Aika Laadittu n. vuonna 90 Vähässä Aasiassa tai Egeian meren saarilla

Laatija Jeesuksen opetuslapsi Johannes

Aihepiiri Jeesuksen julkinen toiminta ja kuolema ristillä, nouseminen ylös kuolleista ja tapaamiset Galileassa ylösnousemisen jälkeen, n. v. 27-30.

Johanneksen evankeliumin alku muistuttaa Ensimmäisen Mooseksenkirjan alkua. Kertomuksen alussa Sana, kreikan Logos, hebrean Davar, on vielä Jumalan tykönä. Luvun 1 jakeessa 6 mainitaan jo nimi, Johannes (Kastaja), joka oli tulossa todistamaan valkeudesta, joka oli tulossa maailmaan.

Opetuslapsi Johannes, joka Jeesuksen julkisen toiminnan aikana oli vielä sangen nuori, kirjoittaa evankeliuminsa varsin kypsyneessä iässä. Harkitut ilmaisut sisältävät paljon enemmän kuin tarkkaa muistitietoja. Ennen Jeesuksen nimen mainitsemista Johannes sanoo Jeesuksesta seuraavaa:

Johannes Kastajan todistus oli saanut fariseukset ja Jerusalemin muun uskonnollisen eliitin liikkeelle. Heidän jälkeensä Betaniaan, Jordanin itäpuolelle tuli myös Jeesus. Hänet nähdessään Johannes Kastaja lausuu: "Katso Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" Johannes kastoi vedellä, mutta ilmoitti Jeesuksen kastavan Pyhällä Hengellä. Kun Jeesus taas kulkee ohi, lähtee Johanneksen opetuslapsista kaksi seuraamaan Jeesusta. Jeesus kutsuu lisää oppilaita.

Luvussa 2 kerrotaan, että Jeesus on äitinsä ja oppilaittensa kanssa naapurikaupungissa, Kaanaassa, häissä, kun Jeesuksen äiti tulee kertomaan pojalle, että viini on loppu. Äidille oli selvinnyt, että Jeesus pystyy ratkaisemaan mahdottomantuntuisia asioita. Ilmeisen haluttomasti Jeesus tekee ensimmäisen ihmeensä. Veden muuttaminen viiniksi on samalla vertauskuvallinen teko: viini Raamatun merkkikielessä tarkoittaa Pyhää Henkeä. Galileasta Jeesus tulee pääsiäisjuhlille Jerusalemiin ja ajaa temppelistä kauppiaat ulos.

Luvun 3 alussa kerrotaan keskustelusta Jeesuksen ja juutalaisen farisealaiseen puolueeseen kuuluvan hallitusmiehen kanssa. Keskustelu käydään siitä, miten Uusi Ihminen syntyy, jakeet 1-21. Nikodeemuksen saamat neuvot ovat perustiedot siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän tulee uskovaksi, ja siitä, mikä on hänen tilansa ilman Pyhää Henkeä. Jerusalemista Jeesus siirtyy Juudean maaseudulle ja kastaa. Lähistöllä myös Johannes Kastaja tekee samaa työtä. Johannekselle kerrotaan, että hän on jäämässä uuden kastajan varjoon. Johannes ei ryhdy kilpasille ykköspaikasta, vaan käyttää tilanteen hyväkseen kertoakseen Jeesuksen merkityksen kuulijoille, jakeet 23-36.

Juudeasta Jeesus siirtyy takaisin Galileaan Samarian maakunnan kautta. Samarialaiset olivat israelilaisia, jotka olivat sekoittuneet Babyloniasta tuotuihin aramealaisiin. Juutalaiset välttelivät samarialaisia, mutta Jeesus kulki alueen halki. Patriarkka Jaakobin kaivattaman kaivon luona Jeesus käy keskustelun samarialaisen vaimon kanssa siitä, miten palvellaan Jumalaa. Keskustelu lähtee taas vedestä. Jeesus viipyy kaupungissa pari päivää ja monet tulevat uskoon, kts. Joh. 3:1-43. Galilean juutalaiset olivat nähneet Jeesuksen teot Juudeassa, ja nyt muutkin kun äiti alkoivat turvautua Jeesukseen pulmatilanteissa. Jeesus parantaa sairaan pojan, jakeet 44-54.

Jeesus menee taas Jerusalemiin, luku 5. Betesdan lammikolla Jeesus parantaa ramman. Päivä on lepopäivä, ja sairaan parantaminen lepopäivänä katsotaan työ- ja lepoaikalain vastaiseksi te. Jeesusta aletaan vainota. Jeesus ei suinkaan ryhdy hyssyttelemään direktiivinvalvojia, vaan päästä lisää vettä myllyyn. Yhdellä lauseella "Minun isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä" hän pistää vastakkain koko juutalaisen traditionaalisen raamatuntulkinnan oman ilmoituksensa kanssa. Viikoittain vietettävä sapatti on vain merkki Jumalan levosta luomistyön jälkeen. Jumala lepäsi vain kerran, ja se lepo on vielä edessäpäin. Juutalaisille merkistä oli tullut tärkeämpi kuin itse asia, johon Jumala luomistyössä tähtää. Kun Jeesus lisäksi ilmoittaa Jumalan isäkseen, koventavat myös juutalaiset otteita. Jeesus vastaa kansansa johtajille, jotka pyrkivät nyt tappamaan hänet, puheella ikuisesta elämästä, jakeet 19-47.

Luvun 6 alussa on taas kevät, ja Jeesus on tullut Galileaan, Golanin kukkuloille. Paljon kansaa on tullut kuuntelemaan häntä. Jeesus tietää kansan olevan nälissään ja ruokkii heidät. Kansa haluaa tehdä hyväntekijänsä kuninkaakseen, mutta Jeesus lähtee yksin vuorelle. Illalla hänen oppilaansa poistuvat paikalta veneellä. Myrsky yllättää matkalaiset. Jeesus saavuttaa heidät kävellen veden päällä kun vene on tulossa Kapernaumin puoleiselle rannalle. Leipäihmeestä ihastuneet kansalaiset löytävät Jeesuksen, mutta Jeesus kehottaa heitä etsimään sellaista ravintoa, joka antaa ikuisen elämän. Pienen hakuammunnan jälkeen kansalaiset osaavat jo tehdä oikean pyynnön: "Herra, anna meille aina sitä leipää". Herra vastaa kertomalla, että hän itse on se elämän leipä. Ihmisen on vain tultava hänen luokseen, ja hän pitää lopusta huolen, jakeet 1-40. Juutalaiset protestoivat Jeesuksen ilmoitusta vastaan ja Jeesus selostaa asian vielä uudestaan, jakeet 41-59. Kukaan ei ymmärrä uuttakaan selostusta, koska asian ymmärtämiseksi on tiedettävä, että Jeesus tullaan naulitsemaan ristille. Kun se on vielä tapahtumatta, eivät edes Jeesuksen omat oppilaat ymmärrä asiaa, ja muutamat lakkaavat seuraamasta Jeesusta. Kaksitoista lähintä miestä on kuitenkin ymmärtänyt, jollei nyt puheita elämän leivästä, niin ainakin pääasian, jonka Simon Pietari pukee sanoiksi: "… Me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä".

Galileassa Jeesus on koko ajan liikkeellä joukkonsa kanssa, mutta lähtee Juudeaan, kun lehtimajanjuhla lähestyy. Matka tapahtuu ikään kuin salassa, sillä Jeesus ei halua tulla noin vain tapetuksi. Kun puoli juhla-ajasta on kulunut, Jeesus astuu kansan eteen Jerusalemin pyhäkössä, ja vastaa kansan joukossa esitettyihin kysymyksiin, kts. Joh. 7:1-37. Juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus kristallisoi sanomansa pariin lauseeseen:

Johannes katsoo tarpeelliseksi lisätä tekstiin oman selvennyksensä Jeesuksen puheista: "Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu", kts. Joh. 7:37-39. Johannes kertoo myös, mitä kansan parissa ajateltiin Jeesuksesta, jakeet 40-52.

Aamulla Jeesus tulee taas pyhäkköön, kts. luku 8. Kansa tulee myös. Sivistyneistökin tulee, huorintehnyt nainen mukanaan. Tarkoitus on panna Jeesus puhumaan hepposia, mutta Jeesus ottaa asian vakavasti, ja sivistyneistö poistuu jouduttuaan toteamaan, että he ovat samanlaisia huoria, kuin se nainen, jota he olivat häväisseet. Ahdistelijat poistuvat vain hetkeksi, mutta Jeesus ehtii antaa naiselle neuvon olla vastedes syntiä tekemättä. Jeesuksen kohtaaminen on aina vakava asia, ihminen joutuu valitsemaan joko Jeesuksen seuraamisen ja sisäisen kivettymisen välillä. Kun fariseukset palaavat, määrää Jeesus keskusteluaiheet sanomalla alkajaisiksi: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus". Fariseukset ovat nyt valmiit asialliseen keskusteluun, siitä huolimatta, että keskustelu on heille epäilemättä hankala. Koko ajan puhutaan Jeesuksen persoonasta. Myös ilmaisu "minä olen" (Jahve) tulee esiin. Juutalaiset eivät näytä alkuunkaan ymmärtävän, mistä on kyse. Jeesus sanoo sen johtuvan siitä, että juutalaisten johtomiehet haluavat noudattaa himojaan, kts. jakeet 43-46. Juutalaiset vastasivat varsin harkitusti kysymällä Jeesukselta: "Emmekö ole oikeassa, kun sanomme, että sinä olet samarialainen ja sinussa on riivaaja?" Fariseuksilla ei ollut vielä silloin käytössä psykologeja, jotka olisivat vieneet Jeesuksen näppärästi eristysselliin psyykkisiä tutkimuksia varten. Nykyisin niinsanotuissa edistyksellisissä sivistysmaissa psykologien käyttö uskovien eliminoimiseksi on yleistä. Hulluksi julistaminen ja eristäminen on tavallista muissakin niinsanotuissa sivistysmaissa. Julkisuuteen psykologian avulla tulleista uskovien vainoista tietoja tulee tavanomaisesti maiden poliittisten vastustajien suusta, muuten toiminta on salaista. Psykologien puutteessa kiivas keskustelu sai jatkua aina siihen saakka, kunnes fariseukset menettivät sivistyneen pintakiiltonsa ja ryhtyivät poimimaan maasta kiviä. Silloin Jeesus lähti pyhäköstä.

Luvussa 9 Jeesus on matkalla, kun hän näkee sokeana syntyneen miehen. Oppilaat teorisoivat kysyen, kuka on tehnyt syntiä, sokea vai hänen vanhempansa, koska miehen piti sokeana syntymän? Molemmat tarjotut vastausehdotukset ovat vääriä taas kerran. Mies on ollut sokea vain siksi, että Jumalan teot tulisivat ilmi. Jeesus parantaa sokean kerjäläisen ja sanoo taas kerran olevan maailman valkeus. Sokea pääsi sen kokemaan, kun totteli Jeesuksen kehoitusta, kts. jae 7. Naapurit ja tuttavat veivät parannetun miehen fariseuksien luo. Miestä kuulusteltuaan muutamat päättelivät, että Jeesus ei voi olla Jumalasta, koska hän oli tehnyt parannustyön sapattina. Logiikka petti taas, mutta ei kaikilla. Muutamat kysyivät: Kuinka voi syntinen ihminen tehdä senkaltaisia tekoja? Asian ratkaisemiseksi parannettu vietiin nyt vanhempiensa luo. Vanhemmat eivät kuitenkaan enää voineet toimia vapaina todistajina, sillä juutalaiset olivat jo ehtineet päättää, että se, joka tunnusti Jeesuksen juutalaisten kuninkaaksi, erotetaan juutalaisten seurakunnasta, synagogasta. Painostuksen alla miehen vanhemmat käskivät kysyä parannetulta itseltään. Mies haettiin taas esiin, ja uusi kuulustelu alkoi. Lopultakin vain parannettu sokea pystyy näkemään asiat niin kuin ne ovat, ja myös sanomaan asian julki. Miehen vastaus on muistamisen arvoinen, kts. jakeet 27-33. Seuraavaksi mies kohtaa Jeesuksen, ja saa armon osoittaa Herralle kunnioitustaan henkilökohtaisesti.

Luvussa 10 Jeesus käyttää edellisen luvun aineistoa kertomalla siitä, että hänen kauttaan kulkee tie pelastukseen. Jeesus on ovi, jonka kautta käydään sisälle Taivasten Valtakuntaan. Jeesus on paimen, joka johtaa lampaitaan, Taivasten Valtakunnan kansalaisia. Hyvä Paimen antaa henkensä lampaiden edestä. Juutalaiset eivät taaskaan pääse yksimielisyyteen sanojen tulkinnasta, ja tulevat viimein Jeesuksen luo kysymään: "Kuinka kauan sinä pidät mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, sano se meille suoraan." Jeesus vastaa sanoen, että hän on jo sanonut sen kysyjille, mutta nämä eivät usko. Kuin näyttönä asiasta juutalaiset ryhtyvät taas poimimaan kiviä kivittääkseen Jeesuksen. Jatko muistuttaa avioliittodraamaa. Juutalaiset sekä haluavat, että vihaavat. Lopulta Jeesus lähtee Jordanille, paikkaan, jossa Johannes ennen kastoi.

Jeesuksen ystävä Lasarus Betanian kylästä oli sairaana, ja hänen sisarensa lähettivät siitä tiedon Jeesukselle. Opetuslapset huomauttivat Herralle, että olisi vaarallista mennä takaisin Juudeaan. Luvussa 11 kerrotaan Jeesuksen matkasta Martan, Marian ja Lasaruksen luo. Lasarus oli ehtinyt kuolla. Ruumis oli haudattu hautaluolaan ja haisi. Jeesus herättää hänet henkiin. Monet juutalaisista hautajaisvieraista tulevat uskoon, mutta toisia heistä menee fariseusten luo ilmoittamaan tapahtuneesta. Nämä kokoavat kansallisneuvoston koolle pohtimaan, mitä tehdä Jeesukselle, joka antaa jatkuvaa näyttöä jumalallisesta alkuperästään. Ylipappi Kaifas antaa neuvon, jonka mukaan on parempi, että yksi hukkuu koko kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu. Päätös Jeesuksen tappamisesta juutalaisessa kansaedustuslaitoksessa on syntynyt. Jeesus siirtyy oppilaineen erämaan laidalla olevaan Efraimin kylään. Pääsiäinen on tulossa.

Luvusta 12 alkavat pääsiäisviikon tapahtumien kertomukset. Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapuu ystäväkotiinsa Betaniaan. Maria voitelee Jeesuksen jalat nardus-voiteella ja pyyhkii ne hiuksillaan. Seuraavana päivänä Jeesus ratsastaa Jerusalemiin ennustuksien mukaan aasilla ja kansanjoukot laulavat hoosiannaa. Fariseukset alkavat hermostua tosissaan. Jeesus ei enää käy keskusteluja fariseuksen kanssa, vaan pyytää Isältä voimia tulevien tapauksien varalle. Jeesuksen puheet ovat nyt suunnattu enemmän uskoville kuin oman aikansa juutalaisille.

Luku 13 kertoo opetuslasten ja Jeesuksen yhteisestä pääsiäisateriasta. Jeesus asettaa uuden käskyn opetuslasten rakastaa toisiaan niin kuin Jeesus on heitä rakastanut.

Luvussa 14 ehtoollisen vietto jatkuu. Jäähyväispuhe jatkuu edelleen vuoropuheluna oppilaitten ja mestarin välillä.

Luvuissa 15 ja 16 jäähyväispuhe jatkuu ulkona, nyt ilman oppilaiden kysymyksiä. Oppilaitten on vaikea ymmärtää sitä, että pian sen jälkeen, kun Jeesus on menevä pois, he tulisivat taas näkemään hänet. Jeesus huomaa oppilaiden joutuneen ymmälle, ja lohduttaa heitä sillä, että kun se tapahtuu, on murhe ohi ja ilo täyttää sydämen. Herra kehottaa myös oppilaitaan esittämään pyyntöjä Isälle nimissään, että heidän ilonsa olisi täydellinen.

Luvussa 17 Jeesus suuntaa sanansa Isälle. Tässä ns. ylimmäispapillisessa rukouksessa hän rukoilee erikoisesti seuraajiensa yhteyden puolesta.

Rukouksen jälkeen Jeesus seuraajineen siirtyy Kedronin puron yli puutarhaan, ja Juudas, yksi kahdestatoista, jo odottaa sotilaiden kanssa. Jeesus viedään roomalaisten asettamien ylipappien luo. Kaksi oppilasta seuraa perässä ylimmäisen papin talon pihalle. Jeesusta pahoinpidellään. Varhain aamulla mennään Roomalaisen käskynhaltijan Pilatuksen hoviin. Pilatus toteaa Jeesuksen syyttömäksi ja haluaa vapauttaa hänet. Syntyy huutoäänestys Pilatuksen ehdottaman Jeesuksen ja kapinoitsija Bar Abbaksen vapauttamisen välillä.

Luvussa 19 tapahtumat etenevät. Pilatus ruoskittaa Jeesuksen, sotilaat vääntävät piikkipensaasta "kruunun" Jeesuksen päähän, ja huutoäänestys jatkuu. Lopulta juutalaiset löytävät narun, jolla Pilatuksen moraali murretaan, jae 12. Hän tuomitsee Jeesuksen kuolemaan. Jeesus viedään ulos Golgatalle, ja naulitaan ristille kahden roiston väliin. Kaksi juutalaista hallitusmiestä, Joosef Arimatialainen ja Nikodeemus, hautaavat Jeesuksen.

Heti ensimmäisenä arkipäivänä Maria Magdalena kiiruhtaa haudalle suorittamaan yksinkertaisia balsamointitoimia. Mutta hautaluola on tyhjä. Maria vie tiedon Pietarille ja "eräälle toiselle opetuslapselle" . Opetuslapset vakuuttuvat asiasta, ja lähtevät kotiinsa. Maria jää haudalle itkemään. Hän näkee kaksi enkeliä, joille hän saa purkaa sydäntään. Mutta kun hän kääntyy, huomaa hän Jeesuksen seisovan takanaan. Jeesus kysyy: "Vaimo, mitä itket? Ketä etsit?" Maria luulee Jeesusta puutarhuriksi, ja alkaa tiedustella, missä Jeesus on. Naisen avuttomuus purkautuu sanoihin: "Minä otan hänet". Vasta kun Jeesus puhuttelee Mariaa nimeltä, pystyy Maria tajuamaan, että Jeesus elää.

Jeesus lähettää Marian veljien luo. Myöhään illalla opetuslapset ovat koolla lukittujen ovien takana. Jeesus ilmestyy pelokkaille opetuslapsille, jotka saavat lähetyskäskyn, kts. Joh. 20:21. Heti sen jälkeen opetuslapset saavat Pyhän Hengen, kts. Joh. 20:22. Pyhän Hengen saaneena heille annetaan valtuudet, kts. Joh. 20:23.

Yksi yhdestätoista, Tuomas, oli poissa, kun Jeesus ilmestyi. Tuomas ei usko veljien kertomusta tapahtuneesta. Kahdeksan päivän kuluttua Herra ilmestyy uudelleen, ja nyt Tuomaskin on paikalla. Onneksi Tuomas pystyy uskomaan omin silmin näkemänsä ihmeen.

Monien muiden tunnustekojen, kts. Joh. 20:30-31, jälkeen Jeesus ilmestyy oppilaille Galileassa, Tiberiaan järven rannalla. Pietari on vienyt joukon kalaan. Turhan aherruksen jälkeen aamulla he näkevät miehen rannalla. Oppilaat eivät tunne Mestaria, joka kehoittaa kalastajaveljiä heittämään verkon "oikealle puolelle venhettä". Kalaa tulee paljon, ja nyt Mestari tunnetaan. Pietari lähtee kiiruusti rantaan. Jeesus on jo valmistanut aterian: hiillostettua kalaa ja leipää. Aterian jälkeen Herra kysyy kolmasti Pietarilta: "Rakastatko sinä minua?" Kts. Joh. 21:15-19. Kun on selvää, että Pietari ei enää koskaan kiellä Herraansa, saa hän uudestaan ohjeen: "Tule ja seuraa minua".

Koko 45 sivua

Aika Ajanjakso 30 jKr – 62 jKr

Laatija Luukas

Aihepiiri Seurakunnan syntyminen Jerusalemissa ja leviäminen naapurimaissa

Apostolien teoissa siirrytään Pyhän Hengen ja seurakunnan kauteen. Vanhan Liiton kirjoituksissa Jumala esiintyi ankarana tuomarina, Evankeliumeissa Pelastavan Uhrin lempeässä hahmossa, mutta nyt, seurakunnan aikaan siirryttäessä Jumala ottaa paikkansa ihmissydämissä.

Luukas alkaa kertomuksensa vaiheessa, jossa Jeesus, ristille naulitsemisen ja haudasta ylösnousemisen jälkeen vielä ilmestyy oppilailleen neljänkymmenen päivän ajan opettaen heitä Jumalan valtakunnasta ja Pyhästä hengestä. Täydennyskoulutuksen jälkeen Herra nousee oppilaittensa nähden taivaisiin.

Sata kaksikymmentä opetuslasta on koolla, kun Juudaan tilalle valitaan arvalla manttelinperijää. Opetuslasten joukko asettaa kaksi ehdokasta, ja arpa osuu Mattiaan kontolle. Opetuslapsilta on jäänyt huomaamatta, että Herra on Herra, ja olisi ollut hyvä antaa hänelle suuremmat valinnan mahdollisuudet, kuin vain nuo kaksi. Mattiaan nimeä Raamatussa ei myöhemmin enää mainita. Herran suvereeni valinta tulee ilmi vasta myöhemmin.

Kun säädetyt 50 päivää ovat kuluneet, tulee helluntai, sadonkorjuujuhla. Oppilaat ovat koolla ja täyttyvät Pyhästä Hengestä. Baabelin kielenerotus päättyy, kansat ymmärtävät taas Jumalan puhetta. Uteliaisuus kerää ihmiset kokoon. Pietari astuu esiin selostamaan tilannetta. Pietarikin on muuttunut. Enää hän ei arkaile sanoa asioita suoraan. Ilman juutalaisten pelkoa, diplomaattista viekastelua ja käärmemäistä ryömintää Pietari julistaa:

Kolme tuhatta kuulijaa myönsi asian todeksi. Kasteen kautta liityttiin nyt jo seurakuntaan, valittujen joukkoon. Puheet opetuslapsista olivat nyt historiaa. Apostolit ryhtyvät jatkamaan myös Jeesuksen muita ohjelmia: sairaita parannetaan ja taloudessa siirrytään yhteisvastuullisuuteen.

Papit liittolaisineen ryhtyvät nyt estämään apostolien työtä. Vankilasta apostolit viedään kansanjohtajien luo, ja Pietari pääsee sanomaan pari painavaa sanaa, kts. Apt 4:8-12. Seurakunta on tässä vaiheessa kasvanut jo viideksi tuhanneksi, eikä juutalaisten keinot enää riitä sen tuhoamiseksi. Luvussa 5 kerrotaankin jo vaarasta, joka syntyy seurakunnan sisällä, kun Ananias ja Safiira yrittävät pettää veljiä. Kun Ananias ja Safira on haudattu, parannetaan taas sairaita. Suuri menestys ei miellytä kansanjohtajina yhä esiintyviä pappeja, ja apostolit viedään vankilaan. Vankilasta heidät vie pois enkeli, joka käskee apostoleja harjoittamaan opetustoimintaansa Jerusalemin temppelissä. Papisto ja muut viranomaiset hakevat apostolit nyt temppelistä kuulusteltavaksi, ei kuitenkaan väkisin, koska he tajuavat kansan tuntemukset ja pelkäävät tulevansa kivitetyiksi. Israelilaisten joukosta nouseekin lainopettaja nimeltä Gamaliel, joka saa juutalaisten johtajat nielemään raivonsa, ainakin toistaiseksi.

Sosiaalitoimen järjestäminen käy välttämättömäksi seurakunnan kasvaessa. Sitä varten valitsevat apostolit 7 toimialapäällikköä. Valituista ensimmäinen, Stefanus, joutuu ulkojuutalaisten maalitauluksi, ja nämä saavatkin Jerusalemin juutalaisen yhteisön kiihotettua häntä vastaan. Stefanus viedään neuvoston eteen. Ylipapin ympäripyöreään kysymykseen "Onko niin?" Stefanus vastaa käymällä läpi koko Israelin historian, kts. luku 7. Stefanus kivitetään.

Stefanuksen lynkkaus laukaisee papiston estot. Seurakunta joutuu pakenemaan murhanhimoisia pappeja maaseudulle. Vain apostolit jäävät Jerusalemiin. Pakkolomalle joutunut sosiaalitoimenhaltija Filippus aloittaa Evankeliumin julistuksen Samariassa. Samarialaiset olivat juutalais-babylonialaista sekakansaa, joten tässä toimittiin jo juutalaisuuden äärirajoilla. Apostolit lähettävät Samariaan Pietarin ja Johanneksen. Samariassa uskoontulleet saavat Pyhän Hengen, kun apostolit panevat kätensä heidän päälleen.

Samariasta apostolit palaavat Jerusalemiin, mutta Herran Henki vie Filippuksen autiolle tielle Gassan ja Jerusalemin välille. Tiellä on matkaa tekemässä etiopialainen valtiomies. Etiopialainen edustaa juutalaisuudesta kiinnostuneita käännynnäisiä. Filippus opastaa etiopialaisen sisälle Jumalan valtakuntaan. Filippus on ollut taas mukana laajentamassa Jumalan valtakunnan toimialaa.

Stefanuksen kivitykseen sivustakatsojana osallistunut nuorukainen nimeltä Saulus saa ylipapeilta valtakirjan etsiä ja tuoda vangittuina uskovia Damaskosta Jerusalemiin. Matkalla Herra kohtaa Sauluksen, ja Saulus joutuu toteamaan avuttomuutensa. Herra lähettää Sauluksen luo veljen nimeltä Ananias. Saul vaihtaa puolta. Ananias panee kätensä Saulin päälle, ja Saul saa Pyhän Hengen. Kadonnut näkökyky palaa ja Saul ottaa kasteen. Kun Saul alkaa julistaa Jeesuksen herruutta Damaskossa, joutuu hän itse vainottavaksi. Saul pakenee Jerusalemiin, mutta seurakunta epäröi ottaa häntä keskuuteensa. Yksi uskovista, Barnabas, vie kuitenkin Sauluksen apostolien luo. Apostolit auttavat Saulin seurakuntayhteyteen. Saul julistaa Jeesuksen nimeä ja saa ulkojuutalaisten vihat päälleen. On Saulin vuoro lähteä pakomatkalle Jerusalemista.

Pietari on tällä välin ryhtynyt kiertämään seurakunnissa. Lyddassa Pietari parantaa sairaan ja Joppessa herättää kuolleen.

Joppessa evankeliumin julistuksessa tapahtuu ratkaiseva laajeneminen. Pietari saa kutsun tulla Kesareaan Kornelius nimisen komppanianpäällikön kotiin. Kornelius ei ole juutalainen. Kansallisten raja-aitojen ylitys on Pietarille kova pala, ja Herra tietää sen. Ennen Korneliuksen lähettien tuloa Herra valmistaakin Pietaria näyllä. Kun Korneliuksen miehet tulevat, Henki vielä antaa Pietarille näyn selityksen. Myös Kornelius on toiminut Jumalalta saamansa näyn perusteella, ja lopputulos on hyvä. Kun Pietari kertaa tapahtumia ja julistaa Herran nimeä, tulee Pyhä Henki kaikkien niiden päälle, jotka puheen kuulevat. Luku 11 päättyy ensimmäisten pakanakristittyjen kasteeseen. Pietari joutui vielä vastaamaan teoistaan apostoleille ja veljille, mutta myös Jerusalemin seurakunta totesi Jumalan johtaneen tapausten kulkua suvereenisti. Seurakunnan ei tule pyrkiä estämään Jumalaa.

Myös Syyrian Antiokiassa olivat muutamat ulkojuutalaiset julistaneet evankeliumia pakanoille. Uskoontulleita oli paljon, ja Jerusalemin seurakunta lähetti Barnabaan Antiokiaan. Tarsosta Barnabas haki avukseen Sauluksen. Barnabaan ja Sauluksen yhteistyö Antiokian uskovien opastamiseksi jatkui vuoden. Sitten seurakunta lähetti heidät viemään taloudellista avustusta Juudeassa nälkää näkeville veljille.

Herodes oli vanginnut muutamia uskovia heitä kiduttaakseen, ja mestautti Jaakobin, Johanneksen veljen. Myös Pietari vangittiin. Pääsiäinen oli tulossa. Seurakunta rukoili Pietarin puolesta, ja Herra lähetti enkelinsä vankilaan. Enkeli toi Pietarin vankilasta veljien luo. Herodes rankaisi sotilaita, kuningas kun ei voinut rankaista enkeliä. Enkeli löi Herodesta, ja madot söivät senkin kuninkaan.

Barnabas ja Saulus olivat palanneet Syyrian Antiokiaan, ja nyt Pyhä Henki kehoitti seurakuntaa erottamaan heidät siihen työhön, johon Hän oli veljet kutsunut. Seurakunnan profeetat ja opettajat paastosivat ja rukoilivat. Käsien päällepanemisen kera Barnabas ja Saulus päästettiin menemään. Pyhä Henki ohjasi veljet ensin Seleukiaan, ja sieltä laivalla Kyproon. Kyprosta seurue siirtyi Pisidiaan, nykyisen Turkin etelärannikolle. Pisidian Antiokiassa synagogan esimies pyysi Saulia, jota myös Paavaliksi kutsutaan, puhumaan. Luvussa 13:16-42 esitetty puhe on ensimmäinen Paavalilta muistiinkirjoitettu kerygma, saarna. Jakeessa 43 Paavali mainitaankin jo ennen Barnabasta. Seuraavan viikon sapattina sana oli levinnyt niin, että lähes koko kaupunki oli liikkeellä. Se harmitti juutalaisia, ja saarnaajat ajettiin pois alueelta.

Myös Ikonionissa Paavali ryhmineen aloitti evankeliumin julistuksen ensin juutalaisten kokouspaikassa. Työtä jatkettiin, kunnes kaupungin kansa oli jakautunut uskoviin tai ei-uskoviin. Vainojen alettua veljet pakenivat Lykaonian maakuntaan. Lystran kaupungissa Paavali paransi sairaan, minkä paikkakunnan taikauskoiset asukkaat tulkitsivat omalla tavallaan. Juutalaiset tulivat pian perässä estämään Paavalin työtä. Paavalia kivitetään. Saarnattuaan vielä Derbessä, Paavali ja Barnabas palaavat Lystraan, Ikoniumiin ja Antiokiaan ja asettavat seurakuntiin vanhimmat. Paluumatka Syyrian Antiokiaan tapahtuu laivalla. Seurakunta saa kuulla lähetysmatkan kuulumiset.

Juudeasta Syyrian Antiokiaan tulee opettajia, jotka vaativat pakanakristittyjä ympärileikkauttamaan itsensä Mooseksen lain mukaisella tavalla. Paavali ja Barnabas eivät vaatimusta hyväksy, ja Juudeasta tulleiden opettajien oppi päätetään viedä apostolien ratkaistavaksi. Jerusalemin apostolit ja presbyteerit kokoontuvat tutkimaan asiaa. Paljon väittelyn jälkeen Pietari pitää puheen, ja väittely päättyy. Barnabas ja Paavali pääsevät kertomaan omat huomionsa. Lopulta Jaakob esittää hyväksyttäväksi ratkaisun, jossa pakanakristittyjä velvoitetaan karttamaan vain epäjumalien saastuttamaa sekä haureutta, verta ja sellaista lihaa, josta verta ei ole päästetty pois eläintä tapettaessa. Jaakobin ehdotus hyväksytään. Ympärileikkausta ei vaadita. Päätöstä eri seurakunnissa kuuluttamaan lähetetään edustava lähetystö, Antiokiaan vastataan myös kirjeellä.

Antiokiasta Paavali, nyt Silas seuralaisenaan, lähtee katsomaan, miten veljet hänen perustamissaan seurakunnissa voivat. Tämä Paavalin toiseksi lähetysmatkaksi kutsuttu matka tapahtuu nyt maitse Kilikian vuoristoreitin kautta. Seurakuntia vahvistetaan. Lystrasta Paavali ottaa matkaansa Timoteuksen. Matkaa jatketaan Frygian ja Galatian maakuntien kautta, mutta Herran Henki ohjaa heidät Euroopan puolelle Makedoniaan. Filippin kaupungissa Paavali menee sapattina joen rannalle, koska kaupungissa ei ollut juutalaisten synagogaa. Paikalta löytyykin joukko juutalaisuudesta kiinnostuneita, ja Lydia niminen nainen tulee uskoon. Koko perhekunta kastetaan.

Filippissä Paavali saa kannoilleen naisorjan, joka on tietäjähengen käytettävissä. Paavali ajaa tietäjähengen ulos, mutta saa naisorjan omistajan vihat päälleen. Paavalia ja Silasta piestään ja lopulta heidät heitetään vankeuteen. Yöllä Paavalin ja Silaan kiittäessä Jumalaa maanjäristys runtelee vankilaa, ja vangit pääsevät vapaaksi. Vanginvartija, joka roomalaisen lain mukaan vastaa vangeista hengellään, aikoo tappaa itsensä. Paavali estää sen ilmoittamalla, että he eivät ole käyttäneet tilaisuutta hyväkseen. Vartija saa kuulla todella hyvän sanoman, ja hän ottaa sen myös vastaan. Hänet kastetaan perheineen vielä samana yönä. Aamulla päälliköt haluavat vapauttaa Paavalin, mutta Paavali ei tahdo lähteä salassa. Päälliköt ovat rikkoneet lakiansa ja katsovat parhaaksi suostua. Veljet käyvät vielä tervehtimässä Lyydiaa, ja jatkavat sitten matkaa Thessalonikaan.

Thessalonikan synagogaseurakunnasta muutamia tulee uskoon, mutta loput nostattavat kaupungissa metelin. Paavali ja Silas lähetetään Bereaan. Bereassa, noin sadan kielometrin päässä Thessalonikasta, on myös juutalainen synagoga. Uskoon tulleiden joukossa on sekä juutalaisia, että kreikkalaisia. Juutalaiset kiihottajat saapuvat Bereaan, ja Paavali lähetetään saattajien kera Ateenaan, mutta Silas Timoteuksen kanssa jäävät vielä Bereaan.

Epäjumalia esittävien patsaiden paljous Ateenassa kuohuttaa Paavalia. Israelissa epäjumalan kuvista oli luovuttu jo ajat sitten. Paitsi julistusta synagogassa, Paavali alkaa julistaa myös kaduilla, päivittäin. Filosofit vievät hänet Areiopagille, ja pyytävät esittämään asian heille tavanomaisessa ympäristössä. Paavalin puhe 17:22-31 on täysipainoinen ja mahtava esitys kristinuskosta sellaiselle kuulijakunnalle, joka pystyy kriittisesti kuuntelemaan sitä, mitä sanotaan. Ja filosofit pystyvätkin kuuntelemaan Paavalia aina siihen saakka, kun tulee ilmi, että ihmisen tulisi vastata teoistaan Jumalalle. Silloin filosofian pätemättömyys tulee ilmi siten, että herrat panevat asiat leikiksi, eikä uskoon tulleita ole monta. Paavali lähtee Ateenasta ilman sanottavaa menestystä ja ilman vainoa. Kreikkalaiset ovat säilyttäneet epäjumalankuvien palvontansa tähän saakka, ainoastaan aihepiiri on muuttunut. Jos ennen palvottiin Zeuksen kuvia, nyt Neitsyt Marian.

Ateenasta Paavali tulee Korinttoon, ja tutustuu teltantekijään nimeltä Akylas ja tämän vaimoon Priskillaan. Yhdessä Akylaan kanssa Paavali valmistaa Korinttossa telttoja, mikä onkin tarpeen, sillä kaupungissa viivytään puolitoista vuotta. Sapattina Paavali saarnaa synagogassa, aina siihen saakka, kunnes valinnat on suoritettu. Myös Silas ja Timoteus saapuvat Korinttoon. Juutalaiset vievät maanmiehensä Paavalin roomalaisen vallanpitäjän luo, mutta tämä ei puutu Paavalin julistukseen.

Korinttosta Paavali siirtyy purjelaivalla Egeian meren itärannalle, Efesoon, Priskilla ja Akylas mukanaan. Teltantekijäkollegat jäävät Efesoon, mutta Paavali tekee pikavierailun Jerusalemiin ja Syyrian Antiokiaan. Matkalla Antiokiasta takaisin Efesoon Paavali käy taas vahvistamassa Galatian ja Frygian opetuslapsia.

Efesossa Priskilla ja Akylas tapaavat juutalaisen nimeltä Apollos, joka "palavana Hengessä" mutta opillisesti varsin epätäydellisesti todisti Jeesuksesta, että tämä on Messias. Priskilla ja Akylas neuvovat Apollosta kasteasiassa. Paavalin saapuessa Efesoon Apollos on jo Korinttossa.

Efesossa Paavali tapaa Apolloksen julistuksen jäljiltä veljiä, joilla ei ole käsitystäkään Pyhästä Hengestä. Ongelmana oli Johanneksen opetuksen mukaan suoritettu "parannuksen kaste". Kun kaste suoritettiin uudestaan, nyt Jeesuksen nimeen, saivat myös Apolloksen opetuksesta uskoon tulleet Pyhän Hengen kohta, kun Paavali pani kätensä heidän päällensä.

Efesossa synagogavaihe kesti kolme kuukautta. Sen jälkeen Paavali järjesti keskustelutilaisuuksia Tyrannuksen koulussa parin vuoden ajan sekä kreikkalaisille että uskoon tulleille juutalaisille. Jumalan Valtakunnan julistukseen kuuluvat karismaattiset ilmiöt saivat sivullisetkin koettamaan samaa, mutta odottamattomin tuloksin - riivatut runtelivat manaajia. Tästä oppineina okkultistit polttivat taikakalunsa ja kirjansa.

Paavalin Efeso-kausi oli sangen hedelmällinen. Efeso oli suurkaupunki, ja sinne syntynyt suuri seurakunta oli pian kasvanut aikansa merkittävimmäksi kristilliseksi yhteisöksi.

Efesosta Paavali päättää jatkaa matkaa Makedonian ja Kreikan kautta Jerusalemiin. Myös Rooman näkeminen on jo mielessä, kts. Apt.19:21. Ensin hän kuitenkin lähettää matkalle Timoteuksen ja Erastuksen. Ennen kuin Paavali itse ehtii lähtemään, järjestää efesolainen hopeajumalien valmistaja Demetrius oman propagandakampanjansa Artemis-jumalattaren aseman turvaamiseksi. Viranomaiset, jotka ovat ehtineet seurata asioiden kehitystä riittävästi, tyynnyttävät metelin, ja Paavali pääsee lähtemään kaupungista rauhassa.

Paavali seuralaisineen kulkee Makedonian seurakuntien kautta Etelä-Kreikkaan, Akaian maakuntaan, ja viipyy siellä kolme kuukautta. Juutalaisten salahankkeen takia seurue palaa Makedoniaan ja sieltä Trooaaseen, nykyisen Turkin puolelle. Ehtoollisaterian ja sitä seuranneen illanvieton aikana yksi osanottajista putoaa ikkunasta ja todetaan kuolleeksi. Kuollut jää eloon, ja illanvietto jatkuu aamuun saakka. Aamulla Paavali lähtee maitse Assoon, muut lähtevät laivalla. Miletoon kutsutaan Efeson vanhimmat. Kolme vuotta Efesossa viettänyt Paavali pitää veljille jäähyväispuheen, kts. Apt.20:18-36.

Kos-saaren ja Rodoksen kautta tullaan Patraan, jossa laivan vaihto Foinikiaan menevään laivaan. Ohitetaan Kypros ja tullaan Tyyroon. Laivamatka päättyy Ptolemaiokseen. Matka jatkuu nyt maitse Kesareaan sosiaalipäällikön, evankelista Filippuksen luo. Kesareaan tulee profeetta Agabus, joka ennustaa Paavalin joutuvan kahleisiin Jerusalemissa.

Jerusalemissa Paavali majoittuu kyprolaisen Mnasonin luo. Seuraavana päivänä mennään Jaakobin luo, jonne tulevat myös kaikki vanhimmat. Paavali kertoo vanhimmille yksityiskohtaisesti lähetysmatkojen tuloksista.

Vanhimpien neuvosta Paavali maksaa kulut ja ottaa osaa uhripalvelukseen Jerusalemin temppelissä neljän muun kanssa. Vanhempien neuvo ei näytä viisaalta, sillä temppelissä Paavali kohtaa niitä juutalaisia, jotka hän on tavannut matkoillaan eri kaupungeissa. Syntyy meteli, ja Paavali raahataan temppelistä ulos tapettavaksi. Roomalaiset sotilaat tulevat kuitenkin väliin, ja Paavalin annetaan puhua kansalle, kts. Apt.22:1-22. Kiihtynyt väkijoukko keskeyttää puheen, ja Paavali viedään sidottuna turvaan.

Kuulustelu järjestetään seuraavana päivänä. Syyttäjinä toimivat juutalaiset ylipapit ja kansanvanhimmat. Syyttäjät riitaantuvat kuitenkin keskenään, ja sotilaat vievät Paavalin kasarmille. Viisikymmentä juutalaista tekee nyt salaliiton vannoen tappavansa Paavalin ennen kuin syövät mitään. Salaliittolaiset saavat ylipapit ja vanhimmat mukaan hankkeeseensa. Paavalin sisarenpoika saa kuulla hankkeesta, ja kertoo siitä Paavalille. Paavali lähettää pojan kasarmin päällikön luo. Päällikkö lähettää Paavalin yöllä suuren turvajoukon mukana Kesareaan maaherra Feliksin luo.

Syyttäjät joutuvat nyt saapumaan Kesareaan. Ylipapin seurueeseen kuuluu nyt myös asianajaja Tertullus, joka toimii puhemiehenä. Asianajaja valehtelee sujuvasti, ja muut väittävät valheen olevan totta. Maaherra Feliks antaa puheenvuoron Paavalille. Paavali toteaa lyhyesti väitteiden olevan perättömiä, ja valitsee uuden rintamalinjan, kts. Apt.24:14-15. Roomalainen viranhaltija ei anna juutalaisten kiihkon tarttua itseensä, mutta ei myöskään tee ratkaisua asiassa. Paavali jää lievään vankeuteen kahdeksi vuodeksi (57-59), kunnes uusi maaherra Porkius Festus saa Jerusalemin juutalaisilta pyynnön tuoda Paavali takaisin Jerusalemiin. Uusi väijytyskin on tekeillä, mutta maaherra käskee syyttäjien tulla Kesareaan.

Syytöksiä ei pystytä näyttämään toteen, ja juutalaisia mielistelevä maaherra ehdottaakin Paavalille matkaa Jerusalemiin asian uudelleenkäsittelyä varten. Paavali tietää oikeutensa, eikä suostu. Maaherralle ei jää laillista keinoa Paavalin Jerusalemiin viemiseksi. Maaherralle tarjoutuu mahdollisuus neuvotella asiasta virkaveljiensä Agrippan ja Berniken kanssa, kun nämä tulevat Kesareaan. Nämä kutsuvat Paavalin eteensä. Paavali saa nyt puhua rauhassa. Paavalin puhe, kts. Apt.26:2-26, jatkuukin henkilökohtaisella tasolla, jakeet 24-30. Viranomaiset toteavat lopuksi, että Paavalin olisi voinut päästää vapaaksi, jollei tämä olisi vedonnut keisariin.

Rooman kansalaisena Paavalilla oli oikeus tulla kuulluksi keisarin edessä. Matka alkoi laivalla. Paavalin mukana lähti myös Apostolien tekojen kirjoittaja ja makedonialainen Aristarkus Thessalonikasta. Myrrassa vaihdettiin laivaa, jolla tultiin Lasaian lähelle Kreetalle. Talvi oli tulossa myrskyineen, mutta matkaa jatkettiin Paavalin varoituksista huolimatta. Klauda nimisen pienen saaren vesillä laiva joutuu tuuliajolle. Neljätoista vuorokautta vielä, ja matka päättyi haaksirikkoon Meliten (nyk. Malta) saaren riutalle.

Saarella vietetään kolme kuukautta. Paavali parantaa sairaita. Saaren asukkaat varustavat seurueen hyvin matkalle. Uudella laivalla tullaan ensin Syrakusaan ja sitten Puteoliin. Matka Roomaan jatkuu nyt maitse. Veljet Roomasta ovat jo tulossa vastaan. Paavalia vartioi yksi sotamies, muuten hän on vapaa. Vielä nytkin Paavali kutsuu kokoon juutalaisten ensimmäiset, ja julistaa heille sanomansa Jeesuksen herruudesta ja Jumalan Valtakunnasta.

Kotiaresti Roomassa kesti täydet kaksi vuotta. Siitä, mitä myöhemmin tapahtui, ei Apostolien teot kerro. Eikä voikaan, sillä Apostolien teot jatkuvat tänäkin päivänä.

Koko 20 sivua

Aika Talvella 56-57

Laatija Apostoli Paavali

Aihepiiri Kokonaisesitys kristillisestä ideologiasta

Roomalaiskirje on yksi niistä kirjoista, jotka eivät tarvitse sen kummemmin esittelyä kuin selityksiäkään. Paavali kirjoittaa johdonmukaisesti aiheestaan, niin kuin kirjoittaa mies, joka tuntee asiansa ja osaa sen kirjallisesti esittää. Esitys on tarkoitettu luettavaksi sellaisenaan, ja siihen tarkoitukseen se on sopiva. Suurten linjojen lisäksi teksti sisältää myös yksityiskohtaisia neuvoja uskovan päivittäistä käyttöä varten. Näissä huomioissa Pyhän Hengen ilmoitus jatkuu. Niiden uskovien raamatuissa, jotka alleviivaavat lukemaansa, kyseiset kohdat löytynevät helposti.

Roomalaiskirjeessä on kolme jaksoa:

Kirje on osoitettu Roomassa asuville konkreettisille uskoville. Vaikka Paavali itse on vielä Korintton satamakaupungissa Kenkreassa (kts. Room 16:23), näyttää hän tuntevan Roomassa asuvat uskovat erittäin hyvin. Kirjeen viimeisessä luvussa heille osoitetaan tervehdyssanat.

Monenlaiset selittäjät ovat repostelleet Paavalin tekstejä hirvittävin seurauksin. Kun sveitsiläinen teologi Karl Barth (1886-1968) väitti Roomalaiskirjeen Israelia koskevien lausuntojen tarkoittavan kirkkoa, hän selityksillään epäsuorasti tuki Aadolf Hitleriä. Se, että Barth muuten vastusti kansallissosialismia, jäi merkityksettömäksi. Raamatulle tehty väkivalta asetti suuresti kunnioitetun teologin samaan leiriin kansallissosialistien ja liberaaliteologien kanssa.

Koko 20 sivua

Aika Noin vuonna 55

Laatija Apostoli Paavali ja veli Timoteus

Aihepiiri Käytännön neuvoja omalle seurakunnalle Korinttossa

Tervehdyssanojen jälkeen Paavali alkaa ihmetellä miksi seurakunta, jonka hän on johdattanut Kristuksen tuntemiseen, ei noudatakaan annettuja ohjeita. Paavali joutuu uudestaan käymään läpi asioita siitä, mikä on Jumalasta ja mikä on tästä maailmasta. Ensin Paavali kuitenkin palauttaa mieliin, että voima ja viisaus on Kristuksessa, ilman Kristusta on turha yrittääkään mitään edistystä. Vasta sitten käydään käsiksi varsinaisiin ongelmiin. Esille nousevat henkilönpalvonta, siveettömyys, oikeudenkäyntiasiat, perheasiat, kutsumus ja työ, valtiolliseen epäjumalanpalvelukseen käytetyn lihan osto syötäväksi, apostolin oikeudet jne.

Israelin menneisyydestä saadaan historian opetusta siitä, miten käy, kun kansa nousee Jumalaa vastaan, kts. luku 10. Erityistä painoa pannaan sille, että se, joka osallistuu ehtoolliseen, on velvollinen pidättäytymään Paholaisen rituaaliorgioista. Uskovan vapaus on hyvä, mutta sitä ei pidä käyttää mihin tahansa.

Perheellisen miehen ja naisen keskinäisiä suhteita käsitellään luvussa 11. Lähtökohtana ovat hiukset ja huivi, mutta asia on periaatteellinen. Kristillisessä seurakunnassa elossa olevan miehen vaimo käyttää huivia. Pienen myönnytyksen Paavali kuitenkin tekee: tämä on vain tapa.

Korintton kokouskäytäntö näyttää olleen varsin vapaamielinen. Varsinainen hengellinen kokous oli samalla ateriakokous. Mutta ei aivan, toiset aterioitsijat olivat nälissään, toiset juovuksissa. Kts. luku 11. Paavali joutuu kertaamaan koko opetuksen kristillisistä kokouksista, armoituksista (karismoista), ja uskovien yhteydestä yleensä. Kaiken perustana nähdään Rakkaus, luku 13. Rakkaus on tärkeämpi kuin rakastetulle annetut tai rakastetulta saadut lahjat.

Karismoihin palataan luvussa 14. Nyt käsitellään uusia kieliä, kielien tulkkausta ja profetointia. Kokousjärjestyksestä taas luvun 14 lopussa.

Luvussa 15 kerrataan sitä, mitä seurakunta opettaa kuolleiden ylösnousemuksesta. Luvun 16 alussa Paavali antaa ohjeensa siitä, miten seurakunnan on hoidettava rahan keräykset puutteessa olevan Jerusalemin seurakunnan avustamiseksi. Henkilökohtaiset toivotukset ja tervehdykset päättävät kirjeen.

Koko Noin 15 sivua

Aika Talvella 56-57

Laatija Apostoli Paavali ja veli Timoteus

Aihepiiri Ohjeita omalle seurakunnalle Korintossa

Paavali katsoo aiheelliseksi ennen tuloaan Korinttoon selostaa toimintaperiaatteitaan seurakunnalle. Omalla esimerkillään hän pyrkii opettamaan, että hengellinen suuruus tulee ilmi aivan eri tavalla kuin mitä maailmassa suuruudella ymmärretään. Mittapuiksi hengelliselle suuruudelle esitetään ahdistukset, kärsimyksien sieto, sovinnonhalu, korinttolaisten heikkoutena pitämä nöyryys ja Hengen voimassa tehdyt teot, sekä pyyteettömyys oman toimeentulon suhteen. Karismaattinen johtaja Paavali ei ollut karismaattinen johtaja siinä mielessä, kuin mitä sanalla nykyisin tarkoitetaan. Kristuksen tavoin hän kulki jalan, merellä joutui monta kertaa haaksirikkoon, ja oli alttiina muille vastustajan hyökkäyksille. Syyksi tähän Paavali ilmoittaa: "etten ylpistyisi". Saviastian tekee arvokkaaksi vain sen sisältö.

Paavali ei puolustellut menettelyään. Hän osoitti esimerkillään, että Jumalan kirkkaus asuu nöyryydessä. Hänen edustamansa johtajamalli oli tarkoitettu esimerkiksi muillekin. Myös seurakunnan oli tiedettävä tämä, että he osaisivat varoa niitä johtajaksi pyrkiviä, jotka huolehtivat itsestään, korottavat itsensä pönttöön seurakunnan vaientamiseksi ja halventamiseksi.

Koko 8 sivua

Aika Noin v. 49

Laatija Apostoli Paavali

Aihepiiri Sisällöltään muunnellun pelastusopin torjuminen

Paavali oli hengellinen vanhin myös nykyisen Turkin sisäosien seurakunnille Galatan maakunnassa. Paavalin jälkeen Galatiaan oli tullut opettajia, jotka vaativat Vanhan Liiton rituaalilakien noudattamista pelastuksen ehtona. Paavali tietää Galatalaisten jo pelastuneen, ja kysyykin: "Tämän vain tahdon teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? …"

Myös Galatian ongelma kuuluu tyyppiin "epäraamatulliset johtajat". Toisessa korinttolaiskirjeessä Paavalin asemaa lapsiinsa nähden yrittivät horjuttaa lapset itse valitsemalla kypsymättömälle mielelleen mieluisat johtajat. Galatalaiskirjeessä kyse on vakavammasta yrityksestä: torjua koko evankeliumi samannimisellä, mutta sisällöltään erilaisella opetuksella. Ja niinpä Galatalaiskirjeessä kuulemme nyt esityksen siitä, mitä on armo ja mitä on laki.

Kirje on osoitettu Galatan seurakunnille, ei suinkaan kaikille Galatalaisille. Kirjeen saajia Paavali puhuttelee "veljiksi" (kts. Gal 3:15) ja toteaa veljistä, että he ovat saaneet Hengen, ja ovat siten Jumalan lapsia (kts. Gal 4:4-7). Kun Henki toimii ihmisessä, hänessä tulevat ilmi sen vaikutukset ja kasvavat Hengen hedelmät: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen, (kts. Gal:5:22).

Koko 5 sivua

Aika Noin v. 61

Laatija Paavali

Aihepiiri Seurakunnan täydellisyys Herrassa

Ensimmäisessä Korintolaiskirjeessä Paavali kertoo puhuvansa täydellisiä täydellisten keskuudessa. Efesolaiskirjeessä hän onkin lähellä tätä tavoitetta – mitään moitteen sanaa hän ei seurakunnalle osoita. Vapaana ongelmista apostoli pääsee kirjoittamaan yhden parhaimmista kirjeistään. Mielenkiintoista onkin verrata Efesolaiskirjettä muutama vuosikymmen myöhemmin kirjoitettuun Ilmestyskirjaan. Ilmestyskirjassa Efeson isoa seurakuntaa moititaan siitä, että se on "hyljännyt ensimmäisen rakkautensa". On tosin toinenkin mahdollinen selitys, miksi Efesolaiskirjeessä ei puututa arkipäivän ongelmiin: vanhimpien käsikirjoituksien tekstissä (Ef 1:1) ei ollenkaan esiinny sanaa "Efeso". Siten Efesolaiskirje onkin yleinen kirje kaikille seurakunnille, ilman paikallista osoitetta. Yleisessä kirjeessä käsitelläänkin sitten vain yleisiä asioita, seurakunnan keskeisiä kysymyksiä.

Miljoonat ihmiset, sekä uskonnolliset, että uskontoihin sitoutumattomat, ovat pyrkineet olemaan hyviä ihmisiä, kuitenkaan siinä onnistumatta. Heidän ongelmansa ydin on ollut laki, vaatimus olla hyviä, ilman tarvittavaa voimaa. On aivan kiitettävää pyrkiä olemaan hyvä, mutta se on mahdollista vain Kristuksen yhteydessä. Hänessä kaikki on täydellistä. Efesolaiskirje on oiva johdatus kristuskeskeiseen täydellisyyteen.

Koko 5 sivua

Aika Noin v. 62

Laatija Paavali ja Timoteus

Aihepiiri Kristuskeskeisyys

Kirjoitushetkellä Paavali oli vankeudessa, mahdollisesti Roomassa. Ensimmäinen luku sisältääkin kertomusta Paavalin tilanteesta vankeudessa. Muuten koko kirje onkin sitä tuttua "jeesustelua", joka meille, jotka uskomme, on elämän toivo, ja muille kalman haju. Myös Filippiläiskirjettä voidaan pitää yhtenä parhaista Paavalin kirjeistä. Filippiläisille oli helppo kirjoittaa. He eivät olleet tuottaneet Paavalille murhetta, ja olivat pitäneet huolta Paavalin tarpeista. Paavali itse oli saavuttanut tilan, josta hän sanoo: "Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempänä, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa", (kts. Fil. 3:7-9).

Koko 5 sivua

Aika Noin 61

Laatija Paavali ja Timoteus

Aihepiiri Kristuskeskeisyys

Kolossan ja Laodikean seurakunnat sijaitsivat nykyisen Turkin alueella, seudulla Aasian maakunnassa. Lähetystyötä siellä oli harjoittanut Epafras, Paavalin työtoveri. Efeso, jossa Paavali toimi kolme vuotta, oli vain runsaan 150 kilometrin etäisyydellä Kolossasta. Paavalin itsensä ei tiedetä käyneen Kolossassa. Paavali kirjoittaessa Kolossalaiskirjettä, hänellä oli vankitoverinaan kolossalainen Epafras, kts. Kol 1:7. Paavalin luona Roomassa olivat lisäksi Timoteus, Luukas, Markus ja Deemas, he kuitenkin vapaina. Filemon oli Kolossasta, seurakunta kokoontui hänen kotonaan, kts. Filemon 1:19.

Paavali ja Timoteus eivät pyri herroina hallitsemaan seurakuntaa, niin apostoleja kuin ovatkin. Myös opetustoimen he osoittavat kaikkien seurakunnan jäsenten tehtäväksi. Koska jokaisella on oma karismansa, on heillä myös edellytykset tehtävän hoitoon.

Kolossalaiskirjeen perussanoma on, että Rakkauden ja Totuuden noudattaminen on mahdollista Kristuksessa, muuten ei. Kristus on seurakunnan pää. Hän asuu omiensa sydämissä, mutta istuu Isän Jumalan oikealla puolella, kts.Kol 1:18. Paavali kutsuu tätä sanomaa salaisuudeksi:

Koko 4 sivua

Aika Noin v. 51

Laatijat Paavali, Silvanus ja Timoteus

Aihepiiri Sana vainotulle seurakunnalle

Thessalonikan uskovista kerrottiin (Tess. 1:9-10), että nämä olivat kääntyneet "Jumalan tykö, palvelemaan elävää ja totista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta". Thessalonikan uskovat olivat jo ehtineet kokea samanlaista vainoa omalta kansaltaan kreikkalaisilta, kuin Jerusalemin uskovat juutalaisilta, kts. Tess. 2:14-16. Tiedot Thessalonikalaisten tilasta Paavalille oli tuonut Timoteus, (3:6), varta vasten asialle lähetetty. Saatana oli estänyt Paavalin aikeet käydä itse Thessalonikalaisten luona (2:18).

Saamiensa tietojen perusteella Paavali piti tarpeellisena kirjoittaa Tessalonikan uskoville vähän tarkemmin siitä, miten tapahtuu kuolleiden ylösnousemus. Neljännessä luvussa kehoitetaan vielä lyhyesti noudattamaan tunnettuja kristillisiä periaatteita, jonka jälkeen esitetään Herran toista tulemista koskevia asioita Thessalonikan uskovien tiedoksi. Loppukehotukset viidennessä luvussa, jakeet 11-28, kelpaavat vaikka huoneentauluksi tai ulkoa opeteltaviksi.

Koko 3 sivua

Aika Noin v. 51

Laatija Paavali, Silvanus ja Timoteus

Aihepiiri Sana lopun ajasta vainotulle seurakunnalle

Kirje on suoraa jatkoa 1. Thessalonikalaiskirjeen sanomalle lopun ajasta. Uskovia varoitetaan kuitenkin hätäilemästä. Tapahtumat seuraavat toisiaan tietyssä järjestyksessä. Ne ihmiset, jotka eivät ole ottaneet vastaan rakkautta Totuuteen, eivät jää neutraaleiksi. Heille Jumala lähettää väkevän eksytyksen niin että he "uskovat valheen" (kts 2.Tess 2:11) ennenkuin Herran vihan päivä tulee.

On muistettava, että Thessalonikalaiskirje kirjoitettiin pari tuhatta vuotta sitten. Sen ennustukset luopumuksesta, laittomuuden ihmisestä ja suuresta eksytyksestä ovat joko jo tapahtuneet tai nyt tapahtumassa ja tarkasteltavissa ilman sen suurempia ponnistuksia. "Väkevän eksytyksen" vallassa on jo yli puolet ihmiskuntaa. Maailma on pian kypsä kohtaamaan Herran vihan päivän.

Kirjeen lopussa annetaan ohje, miten suhtautua seurakunnan keskuudessa liikkuviin sosiaalipummeihin. Paavali teki maallista työtä ja harjoitti saarnatoimintaansa sen ohella. Apostoli ei antanut asiassa erivapauksia kenellekään, kts. 2.Tess 3:14.

Koko 6 sivua

Aika Noin vuonna 65

Laatija Paavali

Aihepiiri Seurakunnan hallinnollisia asioita

Matkaltaan kohti Makedoniaa Paavali on lähettänyt Timoteuksen Efesoon tehtävänään varoittaa ymmärtämättömiä levittämästä epäasiallisia oppeja. Kristinusko ei ole filosofikoulu, eikä mietiskelykerho. Mietiskelyn ja tiedon tuloksen, uskon, on johdettava tekoihin, ja tekojen hedelmänä on oltava rakkaus. Jos hedelmä on joku muu kuin rakkaus, on koko prosessissa jotakin vialla. Timoteus saa ohjeet, miten ongelmaa on lähdettävä hoitamaan:

Paavali otti Timoteuksen matkaansa Lystrasta, käydessään kaupungissa toisen kerran toisella lähetysmatkallaan seudulle. Timoteuksen äiti ja isoäiti olivat uskovia juutalaisia. Timoteuksesta kasvoi Paavalin lähin työtoveri, jolle hän tässä siirtää jollei nyt vielä tehtäviään, niin ainakin valmistelee vastuunsiirtoa. Omasta elämästään kerrotuilla esimerkeillä Paavali antaa syvyyttä antamilleen neuvoille. Timoteuksen on tiedettävä, mitkä ovat hänen pätevyysvaatimuksensa. Paavali sanoo, että se joka pyrkii kaitsijaksi, tavoittelee hyvää työtä. Kaitsijalta vaaditaan kuitenkin, että hän on "nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija vaan lempeä, ei riitaisia, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina …", kts. 1.Tim 2:1-7. On merkittävää, että teoreettisilla tiedoilla ei pätevyyteen ole mitään merkitystä. Kaikki kun on näkyvissä tekoina.

Palvelijoilta ei vaadita aivan samaa, kts. 1.Tim 3:8-13. Heitäkin on koeteltava ennen kuin heille voidaan uskota seurakunnan sosiaalityön tehtävät.

Suomalaisen raamatunkäännöksen 1938 tekijät ovat lisänneet Paavalin tekstiin omia sanojaan, niin että tekstin (1.Tim. 3:1-7, 1.Tim. 3:8-13) merkitys on muuttunut. Vuoden kirkollisessa 1992 käännöksessä virheitä ei ole korjattu. Lisätyt sanat ovat "seurakunta" ja "virka". Raamatun tekstin vääristely osoittaa selvästi, että jotakin on vinossa – eiväthän he ilman syytä menisi Raamatun sanaa vääristelemään.

Timoteus on menossa elävän seurakunnan keskelle. Hänen on ymmärrettävä, miten toimia joukossa, jossa joku puhuu valhetta (4:1-6), joku sekavia (4:7) ja jotakin riivaa urheilu (4:8-10). Vanhoja miehiä tulee nuhdellessakin kohdella arvokkaasti (5:1). Nuoria nuhdellaan kuin veljiä, vanhoja naisia kuin äitejä, nuorempia kuin sisaria – kaikessa puhtaudessa. Seurakunnassa on leskiä, orpoja, perheitä ja kaikille on osattava osoittaa ymmärtämystä. Seurakunnassa on myös paljon presbyteerejä, vanhempia, jotka hoitavat seurakuntaa. Opettavia presbyteerejä on kunnioitettava erityisesti. Vanhempien tullessa syytetyiksi, on asia jätettävä huomioimatta, ellei kahta tai kolmea todistajaa ole. Puolueellinen ei pidä olla, kaikkia on pystyttävä nuhtelemaan. Seurakunnassa oli orjia ja oli orjien isäntiä. Asiaintilan vuoksi neuvoja tarvitsivat sekä veli orjat ja veli isännät. Ahneudesta oli varoitettava kaikkia.

Timoteuskirjeen 4. 5. ja 6. luvun tilanne kertoo Efeson seurakunnasta paljon. Seurakunta on toimiva yksikkö, johon Timoteuksen oli mentävä sisään Paavalin valtuuksin. Paavali oli sen seurakunnan patriarkka, olihan hän toiminut Efesossa useita vuosia. Paavali itse olisi halukas tulemaan Efesoon itsekin, kts. Ef 3:14-15. Tiedossani ei ole, toteutuiko Paavalin toive koskaan. Timoteuksen kerrotaan kuolleen Efeson piispana vuonna 97.

Paavalin kirjeet Timoteukselle pääsivät hyväksyttyjen kirjojen kaanoniin vasta varsin myöhään, ja niiden autenttisuutta yritetään asettaa kyseenalaisiksi vieläkin. Mutta olisiko kukaan muu kristikunnan kynäilijä pystynyt kirjoittamaan vastaavan kirjeen? Kirjeen taso on sitä luokkaa, johon ainakaan tunnetut Raamatun ulkopuoliset kynäilijät eivät ole koskaan yltäneet.

Koko 4 sivua

Aika Noin vuonna 66

Laatija Paavali

Aihepiiri Paavalin viimeinen kirje

Paavali oli vankina Roomassa vv. 60-62. Apostolien teot eivät kerro, miten asia päättyi, mutta Raamatun ulkopuoliset lähteet kertovat Paavalin päässeen vapaaksi ja käyneen Espanjassa asti. Kts. esim. Eusebiuksen kirkkohistoria, II:22. Uuden työkauden kestäessä Paavalin on täytynyt käydä myös Kreetassa, Tiituksen kirjeen 5:1 mainituista asioista päätellen. Ensimmäisen Timoteuskirjeen arvellaan syntyneen Makedoniassa v.65. Toisen Timoteuskirjeen aikoihin Paavali on uudelleen vankeudessa Roomassa, kts 2.Tim 1:17. Kohta tämän jälkeen Paavalin todennäköisesti teloitettiin. Ei siis ole ihme, että hän kirjeissään rakkaalle pojalleen Timoteukselle vielä muistelee elämänsä kulkua ja tärkeimpiä ratkaisuja.

Talven Paavali oli todennäköisesti viettänyt Nikopolissa, Epeiroksen saarella Kreikassa. Ennen vankeuteen joutumistaan Paavali oli käynyt Trooaassa (4:13), Miletossa ja Korinttossa (4:20).

Paavalin toinen vankeus ei ollut lievää. Ensimmäisten kuulustelujen aikana Paavali oli ollut yksin, muut ilmeisesti pelkäsivät, kts. 4:16. Kirjettä kirjoitettaessa Paavalin kanssa oli Luukas; myös Onesiforuksen oli onnistunut löytää hänet. Roomalaisesta seurakunnasta oli vähän apua, kaupungissa olivat keväällä 65 alkaneet Neron vainot. Lisäksi aasialaiset olivat hyljänneet Paavalin. (1:15). Talvi oli tulossa, ja Paavali pyytää Timoteusta tuomaan tullessaan päällysvaipan sekä kirjat ja pergamentit (4:11-13), sekä Markuksen avukseen.

Paavalin tuntiessa hetkensä lähestyvän, hänen ajatuksensa liikkuvat seurakunnan tulevaisuudessa. Hän kehoittaa Timoteusta varttumaan armossa ja uskomaan luotettaville miehille sen, mitä hän on Paavalilta kuullut ja mistä monet muut ovat todistaneet. Todistuksen on jatkuttava. Timoteukselta Paavali odottaa paljon. Paavali on saanut havaita, että kehittymässä on sukupolvi, jonka ihmisillä on jumalisuuden ulkokuori, mutta antikristuksen sisäkalut, kts. 2.Tim 3:1-9.

Varhaisin Raamatun ulkopuolinen tieto Paavalin viime vaiheista tulee Klemens Roomalaiselta, joka kertoo Paavalin ja Pietarin kuolleen Roomassa Neron vainoissa, siis vuoden 65 kevään ja vuoden 68 alkukesän välisenä aikana. Klemens oli nuoruudessaan tutustunut Paavaliin, kts. Filipp 4:3. Myöhemmin Klemens tunnettiin presbyteerinä Roomassa.

Koko 3 sivua

Aika Noin vuonna 65

Laatija Paavali

Aihepiiri Henkilökohtainen kirje seurakunnan hallinnollisista asioista

Paavali oli Tiituksen hengellinen isä (Tiit 1:4). Paavali ja Tiitus olivat tehneet yhteistyötä jo ainakin 15 vuotta, Tiitus mainitaan useaan kertaan Toisessa Korinttolaiskirjeessä ja Galatalaiskirjeessä. Tiituksen kirjeen tapahtumat sijoittuvat vuosille 65-66. Viimeinen tieto Tiituksesta on 2. Timoteuskirjeessä, jossa Paavali mainitsee Tiituksen menneen Dalmatiaan, nykyisen Kroatian ja Bosnia-Herzegovinan seuduille.

Paavali oli jättänyt Tiituksen Kreetalle (Tiit 1:5) hoitamaan puolestaan vanhimman tehtäviä. Tiedossamme ei ole, milloin Paavali ja Tiitus olivat olleet yhdessä Kreetalla. Apostolien teoissa kerrotaan, että laivamatka Roomaan kävi Kreetan kautta, mutta oliko Tiitus silloin mukana, on kyseenalaista. Yleisesti arvellaan, että Paavali ja Tiitus olivat olleet Kreetalla Paavalin ensimmäisen Roomassa vietetyn vankeusajan jälkeen. Nyt Tiituksella näyttää taas olevan varsin vastuullinen tehtävä saarella, kuten aikoinaan Korintton asioiden hoidossakin.

Vanheneva ja mitä todennäköisemmin kuolemantuomion täytäntöönpanoa odottava apostoli pyrki järjestämään seurakuntien hallintoa paikoissa, joissa hän oli itse tehnyt työtä. Tiituksen tehtävänä oli valita paikallisseurakuntiin vanhimpia (Tiit 1:5), joita jakeessa 1:7 kutsutaan kaitsijoiksi. Kaitsijan ominaisuudet ovat tässä kutakuinkin samat, kuin 1. Timoteuskirjeessä esitetyt. Asettamilleen vanhimmille Tiitus itse jäi vanhimman asemaan patriarkaalisen järjestelmän periaatteiden mukaisesti, jae 2:15.

Lyhyessä kirjeessä muistutetaan niistä kristillisen elämän piirteistä, joita Tiituksen tuli opetuksellaan edistää. Erilaisten mielipiteitten keskuudessa Tiitus joutui kohtaamaan oppeja, joiden opettajia Tiituksen tuli nuhdella ankarasti (1:13). Jos joku erilaisten mielipiteitten takia meni niin pitkälle, että pyrki niiden perusteella jakamaan seurakuntaa osiin, oli Tiitus vapaa jättämään tuhoon kulkevan, kuitenkin vasta parin neuvomiskerran jälkeen (Tiit. 3:10).

Koko 1 sivu

Aika Noin v. 61

Laatija Paavali ja Timoteus

Aihepiiri Saatekirje Onesimuksen mukaan

Vankeudessa oleva Paavali on johdattanut uskoon karanneen orjan nimeltä Onesimus Kolossan kaupungista, luultavasti silloin, kun hän vietti Kolossan lähiseudulla sijainneessa Efeson kaupungissa 3 vuotta. Paavali on aiemmin johdattanut uskoon myös orjanomistaja Filemonin, jolta Onesimus on jossakin vaiheessa karannut. Nyt Paavali lähettää veli Onesimuksen takaisin veli Filemonin luo ja kehoittaa tätä ottamaan entisen orjansa vastaan ikään kuin ottaisi vastaan itse Paavalin. Paavalin vankeusaika on loppumassa, ja hän suunnittelee tuloa Kolossaan, jae 22, Filemonin luo itsekin.

Koko 15 sivua

Aika Ennen Jerusalemin hävitystä v. 70

Laatija Tuntematon

Aihepiiri Messias Jeesus

Kirje on osoitettu "pyhille veljille", jae 3:1. Vain teksti antaa ymmärtää, että kirje on osoitettu juutalaisille ja kaikille, jotka hyvin tuntevat Vanhan Liiton kirjoitukset. Vaikka Hebrealaiskirjeen kirjoittaja pysytteleekin tuntemattomana, on kirjeen lopussa oleva maininta Timoteuksen vapaaksipääsystä suora viittaus Paavalin lähipiiriin.

Ilman esipuheita kirjoittaja osoittaa Jeesuksen olevan Vanhan Liiton profeettojen ennustama Messias, luvut 1 ja 2. Suurena Ylimmäisenä Pappina Ha-Mashiah Jeshuah johdattaa vapauttamansa kansan sapatinlepoon, joka on tuleva. (Kts. Hebr. 4:9). Puuttumatta Messiaan opin alkeisiin (kts. Hebr. 6:1-2), kirjoittaja kehoittaa edistymään kohti täydellisyyttä, sillä niitä, jotka ovat uskoon tultuaan ovat luopuneet kilvoituksesta ja palanneet syntielämään, ei voi enää uudestaan pelastaa, kts. Hebr 6:4-8 ja Hebr 10:24-31. Edistyksen väline, usko, on tarkasteltavana luvussa 11. Uskon kautta saivat voittoja "ensimmäisen liiton" (9:1) pyhät.

Luvussa 12 Jeesus esitellään uskon alkajaksi (arkhigos: alkaja, ylipäällikkö, johtaja) ja täyttäjäksi (teleiotis: täyttäjä, täydelliseksi tekijä). Hän, vaikka oli synnitön, luopui taivaallisesta asemastaan ja hän kärsi ristin. Sitä suuremmalla syyllä meidän tulee kärsiä oma, ansaittu kurituksemme, että kasvaisimme pyhitykseen, jota ilman kukaan ei ole näkevä Herraa, eikä saavuttava valtakuntaa, joka ei järky.

Koko 6 sivua

Aika Oletettavasti vuosien 63 – 65 välisenä aikana

Laatija Apostoli Pietari

Aihepiiri Ohjeita uudestisyntyneille

Pietari osoittaa kirjeensä pakanakristityille, "valituille muukalaisille", jotka elivät nykyisen Turkin alueella. Useimmat tämän seudun seurakunnat olivat syntyneet Paavalin ja hänen työtovereidensa toimesta, nyt Pietari kantaa kortensa kekoon. Sanat on osoitettu suoraan riviuskoville; se lyhyt sanoma, joka hänellä on vanhimmille, löytyy luvusta viisi. Apostoli ei aseta itseään vanhimpia korkeammalle pallille, mitä asemaa hänellä ei Paavalin perustamissa seurakunnissa olisikaan. Tasavertaisuus ilmaistaan sanoilla: "Vanhimpia teidän joukossanne minä, joka myös olen vanhin, ja …", (Piet. 5:1). Oman esimerkin jälkeen onkin luontevaa kirjoittaa: "Kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa … ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvana".

Uudestisyntyneen ihmisen elämästä (Piet. 1:3) entisellä kalastajalla on paljon painavaa sanottavaa. Vaikka samoista asioista puhutaan myös Paavalin kirjeissä, on Pietarin sana merkittävä lisä tilanteessa, jossa Jeesuksen lupaama Pyhä Henki on jo uudistanut ihmisen. Pyhän Hengen ja Lihan välinen taistelu vaatii uskovia tekemään ratkaisuja joko puoleen tai toiseen. Tästä Pietari kirjoittaa:

Pahuuden pois paneminen ei ole kaikki, vaikka se näyttääkin monille olevan pääasia uskoontulon jälkeisessä elämässä. Seurakunnan tehtävä on toimia Jumalan temppelinä.

Kärsimyksien, kiusauksien ja koettelemusten kesto on kirjeen pääaiheita. Kärsimykset ovat Kristuksen kärsimyksiä (4:13). Osallisuus Kristuksen kärsimyksiin on myös osallisuutta Kristuksen ylösnousemuksen voimaan. Me otamme ristimme pitääksemme maailman itsellemme ristiinnaulittuna, mikä Pietarin sanoilla lausuttuna kuuluu seuraavasti:

Koko 5 sivua

Aika Noin v. 66

Laatija Apostoli Simeon Pietari

Aihepiiri Ohjeita uudestisyntyneille

Nyt Pietari osoittaa kirjeensä kaikille uskoville. Heti alkulauseiden jälkeen tarkkaan harkitut sanat seuraavat toisiaan:

Toisessa luvussa Pietari antaa tuntomerkit seurakuntiin tulevista valheen opettajista. Ahneus, siveettömyys ja jopa Herran Herruuden kieltäminen on tuttu ilmiö kirkon johdossa, eikä vain pornokratian ajalta.

Kolmannessa luvussa Pietari vastaa uskoville sivullisten kysymyksiin Jeesuksen toisesta tulemisesta. Entinen kalastaja sanoo:

Jumalan lupauksen mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus asuu, kts. Piet. 3:13.

Pietarin kirjeitä on epäilty jonkun muun, kuin apostoli Pietarin laatimiksi. Väite tuntuu oudolta, koska Apostolien ja heidän läheisten työtoveriensa joukon lisäksi ei Pietarin kirjeen tyylistä kirjoittelua ole esiintynyt sitten heidän aikansa. Myöhemmät kirjoittajat, sellaiset kuin apostoliset isät, kirkkoisät, apologeetat tai gnostilaiset opettajat sotkivat kirjoituksiinsa niin paljon vieraita aineksia, että ne on voitu huoletta jättää omaan arvoonsa. Toisaalta, Pietarin lähipiiristä tuskin kukaan olisi ryhtynyt käyttämään toisen henkilön nimeä.

Koko 5 sivua

Aika Ennen vuotta noin 100, mahdollisesti jo 60-luvulla.

Laatija Ei mainittu; mitä todennäköisemmin apostoli Johannes

Aihepiiri Uskovien yhteys

Johanneksella on oma tapansa tarkastella Jumalan Valtakuntaa. Perustaksi hän ottaa koinonian, uskovan yhteyden sekä Jumalan, että toisten uskovien kanssa, kts. 1. Joh. 1:1-2:17. Yhteys on aina olemassa, jos kansalaiset eivät ole sotkeutuneet synteihinsä. Jos joku vaeltaa Totuudessa, hän löytää myös Totuudessa vaeltavat ystävät.

Kaikkien kanssa yhteyttä ei synny, sillä kaikki eivät tunnusta Jeesuksen herruutta. Kristuksen vastustajia Johannes nimittää antikristuksiksi. Meidän ei tarvitse tietää Herran vastustajien oppeja, tarjouksia tai saavutuksia, eikä yksityiskohtia heidän ohjelmistaan, sillä kaikki hyvä tulee Jumalalta. Kts. 1. Joh. 1:18-26.

Yhteys Jumalan kanssa tekee tarpeettomaksi uusien oppien oppimisen. Jumalassa on kaikki. Kun yhteys Jumalaan on olemassa, on koko Jumalan Totuus käytettävissä tarpeen mukaan, kts. 1. Joh. 2:27-29. Johanneksen terminologiassa "voitelu" tarkoittaa Uuden Ihmisen saamaa Pyhää Henkeä.

Kolmas luku on omistettu lapsuudelle. Jumalan lapsi on siirtynyt kuolemasta elämään, jae 3:14. Me tunnemme sen siitä, että rakastamme veljiä, ja toimimme sen mukaisesti. Lapsi kasvaa, ja Jumalan lapsen osa on tulla Herransa kaltaiseksi, ja sitä varten hän torjuu vääryyden.

Hengellisten lasten tulee tuntea henget. Kaikkia henkiä ei pidä uskoa. Perusopetus asiasta sisältää vain 6 jaetta, ne onkin hyvä opetella ulkoa. Kts. 1. Joh. 4:1-6.

Jumala on Rakkaus. Yhteys Jumalaan on osallisuutta Jumalan rakkauteen. Jumalan rakkaus ilmestyi meille hänen ainokaisessa pojassaan, kts. 1. Joh. 4:9. Kun hän oli sovittanut meidän syntimme, antoi Isä meille Hengen. Johannes ei tee Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä oppia, sanoma on selvä ilman dogmejakin, kts. 1. Joh. 4:7-14.

Yhteys Jumalaan on pysyvää, mutta se perustuu tunnustukseen. Tunnustus on yksinkertainen: "Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa", kts. 1. Joh. 4:14-15.

Tunnustuksen ei tule olla valheellinen. Valheet paljastuvat, jos sanojen ja tekojen välillä on ristiriita. Johannes jatkaa: "Jos joku sanoo, `Minä rakastan Jumalaa´, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt". Kts. 1. Joh. 4:14-21.

Usko on enemmän kuin tunnustus. Uskoa ei voida pukea sanoiksi, se on yksilön koko maailmankuvan summa. Siinä ihminen itseään pettämättä käyttää kaiken tietonsa, joko todellisen tai kuvitellun, asiansa ratkaisuun. Joku tieto torjutaan, joku tunnustetaan, riippuen siitä, keneen uskotaan. Usko on kaiken tiedon ja ajatustyön yhteinen tulos, ja sen hedelmä on työ.

Luvussa viisi Johannes tarkastelee Jumalan ja ihmiset suhteita uskon näkökulmasta. Heti alussa hän pystyy määrittelemään sen, kuka on uskova, siinä mielessä kuin sanaa Jumalan lapsien kesken käytetään:

Uskon kautta saavutetaan voittoja. Pahan vallassa oleva maailma (jae 5:19) voitetaan uskon kautta, jae 5:4. Voittopalkinto maailman voittajille on ikuinen elämä.

Koko 1 sivu

Aika Ennen vuotta noin 100, mahdollisesti jo 60-luvulla.

Laatija Ei mainittu, mitä todennäköisimmin apostoli Johannes

Aihepiiri Oikea oppi

Hyvin lyhyessä kirjeessä Johanneksella on vain yksi viesti: Kristuksen oppi (kts. jae 9) on se, että Jeesus on Herra, lihaksi tullut Jumalan Poika. Jos on syytä epäillä jonkun olevan Kristusta, voideltua, Herraa, vastaan, voidaan sitä kysyä, kts. jae 7. Tämän ensisijaisesti tärkeän viestin lisäksi Johannes muistuttaa Herran tärkeimmästä käskystä: "Meidän tulee rakastaa toinen toistamme", jae 6.

Koko 1 sivu

Aika Ennen vuotta noin 100, mahdollisesti jo 60-luvulla.

Laatija Apostoli Johannes, varauksin

Aihepiiri Lahkolaisjohtaja paikallisseurakunnassa

Kirjoittaja sanoo itseään vain presbyteeriksi, vanhimmaksi. Vaikka tämä ja muut Johanneksen kirjeet ovatkin anonyymejä, on ne helposti tunnistettavissa samasta kynästä lähteneiksi kuin Johanneksen evankeliumi. Jerusalemin hävityksen jälkeen v. 70 apostoli Johannes pakeni Efesoon. Efeson seudulla hän eli vielä kauan.

Kirje on osoitettu yksityishenkilölle, koska seurakunnan johtaja Diotrefes on lahkoontunut. Selostus Diofreneen toiminnasta on malliesimerkki lahkolaisjohtajan toiminnasta, kts. 3. Joh. 9-10:

Julkaisemalla kaksi jaetta pitkän selostuksensa Diofreneestä Johannes on antanut tunnusmerkit vihollisen toiminnasta seurakunnissa. Kerrottuaan tapauksen Johannes ei kuitenkaan ryhdy sadattelemaan, vaan kirjoittaa Gaiukselle: "Rakkaani, älä seuraa pahaa …"

Koko 5 sivua

Aika Ennen v. 62, ehkä jo 40-luvulla

Laatija Jaakob, Herran veli

Aihepiiri Uskon kilvoitus

Jaakobin kirjeen kirjoittaja lienee Herran veli Jaakob. Hänellä oli tunnustettu asema Jerusalemin seurakunnassa. Myös Paavali oli nähnyt hänet Jerusalemissa käydessään v. 49, kts. Gal. 1:19. Myös v.57 Paavali ja Luukas kävivät Jaakobin luona. Jaakob Herran veli tapettiin juutalaisten ylipapin Ananuksen (Hannaan) toimeksiannosta v. 62. Tätä Jaakobia ei tule sekoittaa apostoli Jaakobiin, Sebedeuksen poikaan, joka tapettiin jo vuonna 44, kts. Apt 12:2.

Kirje on osoitettu "kahdelletoista hajalla asuvalle sukukunnalle", mikä tuskin tarkoittaa yksistään juutalaisia.

Jaakob opastaa, miten menetellä kiusauksissa ja koettelemuksissa, (Jaak 1:2-21), miten palvella Jumalaa, (Jaak 1:22-2:26), miten hillitä ajatuksensa ja kielensä (Jaak 3:1-18), miten hillitä himot (Jaak 4:1-10). On kuitenkin vältettävä tuomitsemasta veljiä (Jaak 4:11-20), ja osoitettava kärsivällisyyttä ja rukoiltava Herran väliintuloa täyteen voittoon saakka.

Koko 2 sivua

Aika Ennen Jerusalemin hävitystä v. 70

Laatija Juuda (Jaakobin kirjeen kirjoittajan veli, ts. Herran veli)

Aihepiiri Uskon kilvoitus

Kirje on osoitettu kutsutuille (kr.: klitos). Jaakob toteaa uskovien keskuudessa olevan henkilöitä, jotka eivät pyri pyhitykseen, ja seurakunnan yhteisille aterioille tulevat vain nautiskelemaan, kokoontumisen luonnetta kunnioittamatta. Kirje antaa hyvän kuvan ihmisistä, joissa mielenmuutosta ei ole tapahtunut. Pyhien ei tule omaksua heidän tapojansa.

Koko 25 sivua

Aika Noin vuonna 90

Laatija Apostoli Johannes

Aihepiiri Maailmanhistorian loppuvaiheet

Johanneksen ilmestyksen kirjoittaja esittelee itsensä Herran palvelija Johannekseksi. Vaikka Johannes ei ilmoita olevansa nimenomaisesti apostoli Johannes, ei asiaa tarvinne epäillä. Apostoli Johanneksen tiedetään viettäneen Jerusalemin hävityksen jälkeen vanhuusvuosiaan Efesossa ja sen lähiympäristössä, jossa myös Ilmestyksessä mainitut seurakunnat sijaitsevat. Johannes oli pitkäikäinen, Domitianuksen vainojen aikana hän oli Egeian meren Patmoksen saarella, jossa hän sai ne profetiat ja näyt, joista hän Ilmestyskirjassa kertoo.

Maailmanhistoria on kamppailua siitä, kuka maailmaa hallitsee. Jumala antoi Herralle Jeesukselle näytettäväksi tulevia tapahtumia palvelijoilleen siitä, mitä pian tapahtuman pitää. Johannes saa tehdä tutustumismatkan Jumalan valtaistuimen luo ja katsella sieltä taisteluiden kulkua. Johanneksella on lähetettävänä sanoma Jumalalta ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä ja Jeesukselta Kristukselta, kts. Ilm. 1:1-8.

Hengessä Johannes saa katsella "Herran päivää". Se, mitä hän näkee, on kirjoitettava Efeson, Smyrnan (nyk. Izmir), Pergamon, Tyatiran, Sardeen, Filadelfian ja Laodikean seurakunnille toimitettavaksi. Herran Jeesuksen näkeminen peljästyttää Johannesta. Jeesus ei enää ole repaleisen lahkolaissaarnaajan näköinen. Kts. Ilm. 1:9-20.

Sanomat eri seurakunnille (Ilm. 2:1-3:22) vaihtelevat. Nuhteitta säilyvät vain Smyrnan (Izmir) ahdistettu ja köyhä seurakunta sekä Filadelfian pieni seurakunta. Seudun mahtavimman kaupungin Efeson seurakunta on myös vertailussa pärjännyt suhteellisen hyvin, se on kuitenkin "hyljännyt ensimmäisen rakkautensa". Arvata saattaa, että Efeson seurakunta on hyvän alkumenestyksen jälkeen ryhtynyt toimimaan koneellisesti, Herraa kuuntelematta.

Kun sanomat seitsemälle seurakunnalle on tallennettu, näkee Johannes avoimen oven taivaassa. Ääni kutsuu Johanneksen katsomaan sitä, "mitä pian on tapahtuva". Ensiksi näkyy valtaistuin ja valtaistuimella istuja. Ympärillä on 24 muuta valtaistuinta ja niillä istujat. Edelleen näkyy 4 olentoa, jotka lakkaamatta kuuluttavat:

Valtaistuimella istuvan oikeassa kädessä Johannes näkee sinetein suljetun kirjakäärön. Vain Juudan leijona, Daavidin juurivesa on voittanut ja voi siten avata kirjakäärön sinetit. Johannes näkeekin Karitsan, teurastetun näköisen, jolla on 7 sarvea ja 7 silmää. Karitsa ottaa kirjakäärön valtaistuimella istuvan kädestä. Suuren ylistyksen kaikuessa (Ilm. 5:8-6:1) Karitsa ryhtyy aukomaan sinettejä.

Sitä mukaa kun Karitsa avaa sinettejä, Johannes näkee ensin valkean, sitten tulipunaisen, kolmanneksi mustan ja neljänneksi hallavan hevosen. Valkean hevosen ratsastaja sai voittoja, punaisen ratsastaja sai vallan ottaa rauhan pois maasta, mustan ratsastaja toi tullessaan nälkää köyhille, ja hallavan ratsastaja oli itse Kuolema. Kuoleman ja tämän toveri Tuonelan valtaan annettiin neljäs osa maata, ja valta tappaa eri keinoin, kts. Ilm. 6:1-8.

Viidennen sinetin avaamisen jälkeen näkyivät surmattujen marttyyrien sielut, jotka kysyvät milloin heidän verensä kostetaan. Kysyjille annetaan pitkät valkoiset vaipat ja heille vastataan, että lisää marttyyrejä on vielä tulossa, kts. Ilm. 6:9-11.

Karitsan avatessa kuudennen sinetin tulee suuri maanjäristys, tähdet putoavat ja taivas väistyy. Herran vihan päivä on tullut, sanovat ihmiset, ja kätkeytyvät luoliin ja rotkoihin. Kts. Ilm. 6:12-17. Luolat ja rotkot voivat hyvin olla maanalaisia väestönsuojia, sillä Johanneksen sanavarastossa ei ollut sanaa "pommisuoja".

Neljä enkeliä pitää kiinni tuulia, kunnes eräs toinen enkeli on painanut sinettinsä Jumalan palvelijain otsaan. Ilm. 7:1-8. Johannes kuulee, että sinetin saavat 12.000 kustakin Israelin sukukunnasta, mutta valtaistuimen edessä hän näkee suuren joukon, niin suuren, että kukaan ei voi lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, pitkiin valkeisiin vaatteisiin puettuina, palmut käsissään julistavan:

Enkelien ylistäessä Jumalaa yksi vanhimmista kysyy Johannekselta, "keitä nämä valkeisiin puetut ovat?" Johannes antaa kysyjän vastata, ja kuulee, että suuresta ahdistuksesta on tullut tuo suuri joukko. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä. Kts. Ilm. 7:9-17.

Seitsemännen sinetin avaamisen jälkeen taivaassa tulee hetkeksi hiljaisuus. Jumalan edessä seisovat seitsemän enkeliä saavat kukin pasuunan. Pyhien rukousten suitsutusastia täytetään tulella ja heitetään maan päälle.

Ensimmäisen enkelin puhaltaessa maan päälle kolmas osa maata palaa, ja lisäksi kaikki vihanta ruoho.

Toisen enkelin pasuunan kaikuessa kolmas osa merta muuttuu vereksi, niin että merieläimet tuhoutuvat ja laivat hukkuvat.

Kolmannen pasuunan soiton jälkeen tuhoutuu kolmas osa joista sekä vesilähteet. Tuhon aiheuttaa tähti nimeltä Koiruoho (venäjäksi: Tshernobyl).

Neljännen pasuunan soiton jälkeen lyödään aurinkoa ja kuuta, niin että kolmas osa päivää on valoton, niin myös kuu.

Taivaalla lentävä kotka valittaa ihmisten kohtaloa kolmen jäljellä olevien pasuunain tähden, kts. Ilm. 8:13. Kotkan valitukset saavat nimen "voi!".

Viidennen enkelin puhallettua pasuunaan, näkyy taivaasta maan päälle pudonnut tähti, joka saa syvyyden kaivoin avaimen. Maan syvyydestä nousee heinäsirkkoja, jotka saavat vallan vahingoittaa niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan. Viisi kuukautta vaiva jatkuu, heinäsirkat eivät kuitenkaan saa tappaa ketään. Heinäsirkkojen kuvauksesta Ilm. 9:7-11 voidaan päätellä, että heinäsirkat ovat taisteluhelikoptereita.

Kuudennen enkelin puhallettua pasuunaan kuuluu taivaallisen alttarin sarvista ääni, jonka kehotuksesta päästetään irti neljä Suuren Eufratin (kts. luomiskertomus!) varrelle sidottua enkeliä, jotka ovat valmiina tappamaan kolmannen osan ihmisistä. Ratsuväen koko on 200 miljoonaa. Ratsuväen kuvauksesta, kts. Ilm. 9:16-19, voi päätellä, että konetuliasein varustettu panssaroitu ja motorisoitu armeija. Vaikka tuho oli valtava, eivät jäljellejääneet ihmiset tehneet parannusta synneistä, jotka selvästi on yksilöity 9. luvun lopussa.

Kun parannusta ei enää tehdä, on tuomioiden vuoro alkaa. Taivaasta tulee toinen, väkevä enkeli, kts. Ilm. 10:1, jolla on avattu kirjakäärö kädessään. Enkelin väkevyyttä kuvaa se, että kun hänen oikea jalkansa seisoo meren päällä, seisoo vasen maan päällä. Aika pysähtyy, suhteellisuus loppuu ja Jumalan hyvä salaisuus käy täytäntöön niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin pasuunansoitto kuuluu. Kts. Ilm. 10:1-7.

Johannes saa käskyn ottaa avattu kirjakäärö maan ja meren päällä seisovan enkelin kädestä. Johannes pyytää kirjakäärön enkeliltä, ja saa käskyn syödä se. Suussa kirjakäärö tuntui makealta, mutta vatsaa se karvasteli. Johannekselle sanotaan: "Sinun tulee taas profetoida monista kansoista ja kansanheimoista ja kielistä ja kuninkaista". Kts. Ilm. 10:8-11.

Profetiat alkavat Jumalan temppelin, alttarin ja rukoilijoiden mittaamisella. Temppelin esikartano jätetään pois laskusta, sillä pakanat tallaavat pyhää kaupunkia 42 kuukautta. Kaksi säkkipukuista todistajaa saa tehtäväksi profetoida 1260 päivän ajan. Säkkipukuisista todistajista sanotaan, että he ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä. Todistajilla on valta todistajantehtävänsä aikana surmata vastustajansa, jos nämä pyrkivät heitä vahingoittamaan, sekä lyödä maata vitsauksilla oman harkintansa mukaan. Todistustehtävälle säädetyn ajan, 1260 päivää, päätyttyä syvyydestä nouseva peto ryhtyy sotimaan todistajia vastaan ja voittaa heidät. Ruumiit jätetään Jerusalemin kadulle, (kts. Ilm. 11:8), ihmisten ihmeteltäväksi kolmeksi ja puoleksi päiväksi. Kuvat televisioidaan kaikkialle maailmaan, kts. jae 9. Kolmen ja puolen päivän päästä todistajat heräävät henkiin, mutta sitä ei televisioida, kts. jae 11. Todistajat kutsutaan taivaisiin, ja heidän vihollisensa saavat kuin saavatkin nähdä heidät. Tällöin tapahtuu suuri maanjäristys, ja seitsemän tuhatta henkilöä kuolee. Muut Jerusalemin asukkaat antavat kunnian Jumalalle. Toinen voi! päättyy.

Kun seitsemäs enkeli puhaltaa pasuunaan, kuuluu Taivaissa suuria ääniä, jotka sanovat:

Kaksikymmentä neljä vanhinta ylistävät Jumalaa, koska hän on ottanut maan hallintaansa. Pakanakansat raivoavat vielä, vaikka tuomioiden aika on jo tullut. Jumalan temppeli taivaissa aukenee, ja hänen Liittonsa arkki näkyy hänen temppelissään. Maassa on järistyksiä, sataa suuria rakeita ja salamoi. Taivaissa näkyy merkkejä, raskaana oleva nainen ja tulipunainen lohikäärme, kis. Ilm. 11: 17-12:6.

Alkaa taivaallinen sota. Mikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä ja tämän enkeleitä vastaan. Lohikäärme, joka myös nimillä käärme ja Saatana tunnetaan, heitetään maan päälle enkeleineen. Saatanan syyttäjäntoimesta Jumalan edessä on tullut loppu. Maanpäällä ent. syyttäjä alkaa vainota vaimoa, joka oli synnyttänyt poikalapsen. Vaimo saa "sen suuren kotkan" kaksi siipeä, ja lentää erämaahan, jossa häntä elätetään "aika, kaksi aikaa, ja puoli aikaa" (3,5 vuotta?), poissa käärmeen näkyvistä. Lohikäärme yrittää vielä (informaatio-) tulvaa, mutta turhaan. Turhaantunut lohikäärme lähtee nyt sotimaan vaimon muita jälkeläisiä, uskovia, vastaan, ja asettuu meren hiekalle.

Sotanäyttämö on siirtynyt maan päälle. Merestä nousee peto, jolla on kymmenen päätä ja seitsemän sarvea, ja sarvissa kymmenen kruunua. Pedon päihin on kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Peto on hybridi, sen jalat ovat karhulta, kita leijonalta, muuten eläin näyttää leopardilta. Valtansa tämä valtioliitto saa lohikäärmeeltä, kts. Ilm. 13:2. Pedon yksi pää on haavoittunut, mutta se paranee, ja ihmiset koko maailmasta ovat sitä mieltä, ettei kukaan pysty sotimaan sitä vastaan. Peto saa vallan puhua "suuria sanoja ja pilkkapuheita" 42 kuukauden ajan.

Peto ryhtyy pilkkaamaan Jumalaa. Peto sotii pyhiä vastaan ja voittaa heidät. Pedon valtaan annetaan kaikki sukukunnat, kansat, kielet ja kansanheimot. Kaikki maan asukkaat, joiden nimiä ei ole kirjoitettu Teurastetun Karitsan Elämän kirjaan kumartavat petoa. Kts. Ilm. 13:6-10. Jakeessa kymmenen muistutetaan siitä, että Jumalan periaate on yks-yhteen.

Maasta nousee toinen peto, kaksisarvinen. Kaksisarvinen peto käyttää Kymmenpäisen pedon kaikkea valtaa, ja saa maan asukkaat kumartamaan sitä. Kaksisarvinen saa aikaan myös suuria merkkitekoja, kreikaksi simíon. Kts. Ilm. 13:11-13. Merkit eivät ole sama kuin ihme (kr. thauma), vaikka KR 1938 ne ihmeiksi kääntää. Merkit ovat pelkkää tekniikka, ihmeet Jumalan vallankäytön tuloksia. Tekniikkansa avulla kaksisarvinen peto saa tulenkin lankeamaan taivaasta ihmisten nähden.

Kaksisarvinen peto saa ihmiset innostumaan merkkiteoistaan, ja yllyttää ihmiset tekemään kymmenpäisen pedon kuvan. Pedon kuva jopa puhuu, ja valvoo ihmisiä. Kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa, tapetaan. Kaksisarvinen peto saa ihmiset panemaan myös merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä, kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Kts. Ilm. 13:14-18. Pedon nimen tai sen nimen lukuarvon laskemista ovat monet yrittäneet, mutta turhaan. Kirja itse kertoo luvun olevan 666. Sen laskemiseen tarvittaisiinkin ymmärrys, ja sitä ei näytä niin paljon olevan. Meille vähemmän ymmärtäväisille suosittelen karkuun juoksemista aina, kun joku ehdottaa mikrosirun asettamista oikeaan käteen tai otsaan.

Saatanan näennäiseen voittokulkuun maan päällä tulee särö, ja Johannes näkee Karitsan seisovan Siionin vuorella (Jerusalemissa), ja hänen kanssaan ne 144.000, jotka ostettiin Israelin kaikista sukukunnista, kts. Ilm. 13:16. Myös heidän otsiin on kirjoitettu jotakin: Karitsan ja hänen isänsä nimi. Taivaasta Johannes kuulee soittoa, voimakasta kuin ukkosen jylinä, ja uuden laulun, jonka vain nuo 144.000 ihmisistä esikoisiksi Jumalalle ja Karitsalle ostetut pyhät voivat oppia. Kts. Ilm. 14:1-5.

Keskitaivaalla Johannes näkee toisen enkelin, jolla on iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Kts. Ilm. 14:6-7. Enkelin sanoma on hyvin yksinkertainen:

Enkelin jälkeen ilmestyy vielä toinen enkeli, sanansaattaja joka kuuluttaa, että se suuri Babylon on kukistunut, se, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat. Kts. Ilm. 14:8.

Kolmas taivaallinen sanansaattaja varoittaa kumartamasta petoa ja sen kuvaa, sekä ottamasta sen merkkiä otsaansa tai käteensä. Tottelemattomien rangaistus on kova. Kts. Ilm. 14:9-12. Autuaitten osa on levätä Herrassa, mutta maan päälle Ihmisen Pojan kaltainen lähettää sirppinsä korjaamaan satoa, kts. Ilm. 14:16. Tämän jälkeen taivaan temppelistä lähtee toinen enkeli, hänkin sirppi mukanaan. Hän korjaa sadon maan viinipuusta, joka heitetään Jumalan vihan suureen kuurnaan poljettavaksi. Kts. Ilm. 14:17-20.

Viimeisenä Herran vihan päivän synkissä tapahtumissa seuraavat toisiaan seitsemän viimeistä vitsausta, joiden toimeenpano on annettu seitsemän enkelin tehtäväksi. Johannes näkee enkelit sekä pedon ja sen kuvan voittaneet pyhät seisovan taivaallisella merellä ja laulavan Mooseksen virttä ja Karitsan virttä, kts. Ilm. 15:1-4.

Kun todistuksen majan temppeli taivaassa avataan, lähtevät ne seitsemän enkeliä panemaan toimeen vitsauksia. Yksi neljästä olennosta antaa kullekin enkelille Jumalan vihan maljan. Temppeli täyttyy savulla, eikä kukaan voi mennä sisälle temppeliin, ennen kuin vitsaukset on pantu täytäntöön. Kts. Ilm. 15:5-8. Enkelit saavat käskyn toimia, Ilm. 16:1.

Ensimmäinen vitsaus: pahoja paiseita tulee niihin, jotka ovat ottaneet pedon merkin tai kumartavat sen kuvaa.

Toinen vitsaus: Meri tulee kuin kuolleen vereksi ja meren eläimet kuolevat kaikki.

Kolmas vitsaus: Joet ja vesilähteet tulevat vereksi.

Neljäs vitsaus: Aurinko paahtaa tulella ihmisiä.

Viides vitsaus: Pedon valtakunta pimenee. Kts. Ilm. 16:10-11.

Kuudes vitsaus: Suuri Eufrat virta kuivuu, ja idän kuninkaat voivat tulla. Lohikäärmeen, pedon ja väärän profeetan suusta lähtee kolme sammakon muotoista saastaista henkeä riivaamaan maanpiirin kuninkaat sotaan Jumalan Kaikkivaltiaan suurena päivänä, Harmageddonille. Kts. Ilm. 16:12-16.

Seitsemäs vitsaus: Enkeli vuodattaa maljansa ilmaan. Temppelistä, Valtaistuimelta lähtee ääni: "Se on Tapahtunut". Maan päällä tapahtuu maanjäristys, voimakkain maanjäristys, jota koskaan on ollut sinä aikana, jona ihmisiä on ollut maan päällä. Se Suuri Kaupunki menee kolmeen osaan, kansojen kaupungit tuhoutuvat, eikä Suurta Babylonia unohdeta. Saaret siirtyvät ja vuoret tasoittuvat. Taivaasta sataa leiviskän painoisia rakeita. Ihmiset pilkkaavat Jumalaa. Kts. Ilm. 16:17-21.

Yksi enkeleistä kutsuu Johannesta katsomaan Suuren Porton tuomiota. Enkeli ja Johannes matkaavat hengelliseen erämaahan, ja näkevät naisen helakanpunaisen pedon seljässä. Nainen on juovuksissa pyhien verestä. Enkeli selostaa Johannekselle sen seitsemän pään ja kymmenen sarven merkitystä. Kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka saavat vallan yhdeksi hetkeksi pedon kanssa. Kuninkaat antavat voimansa ja valtansa pedon käyttöön ja sotivat Karitsaa vastaan. Karitsa voittaa, ja hänen kanssaan voittavat "kutsutut ja valitut ja uskolliset". Kts. Ilm. 17:1-14.

Tappio käy portolle kalliiksi. Kymmenen sarvea, ne kymmenen kuningasta, vihaavat porttoa, ja "riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa". Senjälkeen kuninkaat luovuttavat kuninkuutensa pedolle. Valtioliitosta tulee liittovaltio. Kts. Ilm. 17:15-18.

Porton alasajo tapahtuu Jumalan suunnitelman mukaisesti, kts. Ilm. 17:17. Kun se on tehty, asia on valmis kuulutettavaksi taivaista. Taivaasta laskeutuu enkeli, joka ilmoittaa voimallisella äänellä:

Johannes kuulee toisen äänen, joka käskee porttojärjestelmän piirissä vielä olevia uskovia lähtemään ulos siitä:

Kun maanpiirin kuninkaat ja kauppiaat näkevät porton tuomiot, ne peljästyvät, ja voivottelevat tapahtunutta, kts. Ilm. 18:8-20. Taivaassa porton vitsauksista ollaan toista mieltä, jakeet 20-24. Taivaallinen kansa ylistää Jumalaa tapahtuneesta kts. Ilm. 19:1-3, kaksikymmentä neljä vanhinta rukoilevat ja sanovat: "Aamen, Halleluja" ja valtaistuimelta lähtee ääni, joka kehoittaa Jumalan palvelijoita kiitokseen. Kutsuun vastaa kansojen paljoutta, paljojen vetten pauhinaa ja ukkosen jylinää muistuttava ääni:

Johannesta enkeli käskee kirjoittamaan:

Johannes on valmis kumartumaan enkelin jalkojen juureen, mutta enkeli varoittaa Johannesta tekemästä sitä. Kts. Ilm. 19:10.

Johannes näkee nyt taivaan auenneena, ja valkoisen hevosen, jonka selässä istuu Uskollinen ja Totinen, Jumalan Sana. Häntä seuraavat valkoisilla hevosilla ratsastaen taivaan sotajoukot, valkoisiin puettuina. Ratsastajan suusta lähtee terävä miekka, kansojen lyömistä varten. Hän on kaitseva kansoja rautaisella valtikalla, ja hän on se, joka polkee Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan. Vaippaan on sivulle kirjoitettu nimi: Kuningasten kuningas ja herrain Herra. Keskitaivaalla lentäville linnuille viestitetään: "Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle syömään kuningasten lihaa ja sotapäällikköjen lihaa ja väkevien lihaa ja kaikkien vapaitten ja orjien lihaa, sekä pienten, että suurten".

Johannes, joka katselee tapahtumien kulkua, näkee pedon ja maan kuninkaiden kokoontuneen sotimaan hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoaan vastaan. Peto otetaan kiinni, samoin se väärä profeetta, joka pedon nähden oli antanut näyttönsä taidoistaan, eksyttääkseen ihmisiä ottamaan pedon merkin ja kumartamaan pedon kuvaa. Sekä peto että väärät prognoosit antanut ennustelija heitetään elävinä tuliseen järveen. Muut saavat surmansa miekasta, joka hevosen selässä istuvan suusta lähtee. Linnut ravitaan.

Seuraavaksi taltutetaan lohikäärme. Sitä varten taivaasta laskeutuu enkeli, jolla on syvyyden avain ja suuret kahleet käsissään. Hän ottaa kiinni lohikäärmeen, ja sitoo hänet tuhanneksi vuodeksi. Lohikäärme, alias käärme ja Saatana, heitetään syvyyteen, ja syvyys sinetöidään. Tuhanteen vuoteen lohikäärme ei pääse villitsemään kansoja; vasta määräajan kuluttua umpeen hänet päästetään irti vähäksi aikaa. Kts. Ilm. 20:1-3.

Kun vihollisvoimien päälliköt on hoidettu, näkee Johannes valtaistuimia, joille istutaan. Istujat saavat tuomiovallan. Johannes näkee niiden sielut, jotka on teloitettu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, sekä niiden sielut, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa, eivätkä olleet ottaneet pedon merkkiä otsaansa tai käteensä. Nämä teloitetut virkosivat eloon, ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Kts. Ilm. 20:4

Teloitettujen henkiinvirkoaminen oli ensimmäinen ylösnousemus. Muut eivät vironneet, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat kuluneet. Kts. Ilm. 20:5-6.

Tuhannen vuoden kuluttua Herran vihan päivästä Saatana päästetään uudelleen irti vankeudestaan ja hän lähtee villitsemään kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan. Googin ja Maagogin sotajoukot nousevat yli maan avaruuden (oik.: epi to platos tis gis: yli koko maan leveyden) ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mahtava sotajoukko tuhoutuu, kun tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Heidän villitsijänsä Saatana heitetään tulikivi järveen, jossa peto ja väärä profeetta jo ovat. Kts. Ilm. 20:7-10.

Johannes saa nähdä suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvan, jonka kasvoja taivas (o ouranós) ja maa (i gí) pakenevat, kts. Ilm. 20:11. Valtaistuimen edessä seisovat suuret ja pienet kuolleet, ja kirjat avataan. Avataan myös toinen, elämän kirja. Kuolleet tuomitaan tekojensa mukaan. Kun prosessi oli ohi, heitetään Kuolema ja Tuonela tuliseen järveen. Kts. Ilm. 20:12-15.

Johannes saa jatkaa vaellustaan maailmanhistorian syntysijoilla. Seuraavaksi hänelle näytetään uusi taivas ja uusi maa. Ensimmäinen taivas ja maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Taivaasta laskeutuu pyhä kaupunki, Uusi Jerusalem, ja ääni valtaistuimelta sanoo:

Valtaistuimella istuva sanoo:

Uusi Jerusalem on annetaan perinnöksi voittajille. Pelkurien, epäuskoisten, saastaisten, murhaajien, huorintekijöiden, velhojen (kr.: farmakoís), epäjumalien palvelijoiden ja kaikkien valhettelijain osa on siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa. Kts. Ilm. 21:5-8.

Yksi niistä seitsemästä enkeleistä, jotka olivat toimeenpanemassa viimeisiä vitsauksia, kutsuu Johanneksen katsomaan morsianta, Karitsan vaimoa. Johannes viedään hengessä vuorelle, josta hän näkee Uuden Jerusalemin, joka hohtaa Jumalan kirkkaudesta. Kts. Ilm. 21:9-27.

Ihmeellisen kaupungin selostusta lukiessa saattaa unohtua, että näky koskee Karitsan vaimoa. Kyse on siitä, että Jumala on täyttänyt kirkastetun seurakunnan hengellään: Seurakunta, Karitsan vaimo, on Jumalan asumus.

Jumalan teot ovat loppuun asti valmiit. Raamatun viimeisessä luvussa Johannes katselee Jumalan ja hänen luomistyönsä lopputuloksia:

Johannes palatessa matkaltaan arkitodellisuuteen häntä opastetaan vielä:

Henki ja morsian vastaavat:

Sitä, joka kuulee, kehoitetaan sanomaan:

Sille, joka janoaa, tulkoon hänkin, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi. Kts. Ilm. 22:17

Raamatun tunnustuttujen kirjojen lisäksi samasta aihepiiristä on säilynyt kirjoituksia, jotka eivät ole täyttäneet kaikkia Raamatun kirjojen tunnusmerkkejä, ja ne ovat jääneet Raamatun ulkopuolelle. Osaa hyljätyistä kirjoituksista seurakunta ei ole torjunut kokonaan, vaan niitä on pidetty varauksin käyttökelpoisina, ja ne ovat saaneet nimen "apokryfa", kätketty. Kysymyksessä ei ole salaaminen eikä salatieto, sillä mikään hylätyistä kirjoituksista ei yllä Raamatun muiden kirjojen tasolle.

Malakia on viimeinen Vanhaan Testamenttiin kelpuutettu kirjoittaja. Herralla ei ollut enää lisättävää siihen, mitä oli sanottu. Liiton arkki oli kadonnut, temppeli hävitetty, eikä Herra asunut temppelissä, joka kaikin mahdollisin tavoin oli saastutettu. Vanhan testamentin kirjojen ennustuksissa oli ilmoitettu, miten tästä jatketaan. Ennustukset odottivat vain täyttymistään. Danielin ennustuksissa oli annettu aika, jolloin Jumala tulisi palaamaan asiaan.

Viimeiset profeetat olivat kuolleet noin 400 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Malakian jälkeen, ennen Uuden Testamentin syntyä, juutalainen kulttuuri tuotti uskonnollista viihdettä, muutamia hartauskirjoja ja historiankirjoja. Historiankirjat selostavat juutalaisten taisteluja miehittäjää vastaan. Kreikkalaisten raakuus tai juutalaisten sinnikäs puolustus ei ollut Raamatun arvoinen asia. Mutta Jumala ei sallinut Israelia hävitettävän, sillä Israelilla oli tehtävä.

Muutamat Vanhan testamentin apokryfat olivat mukana Aleksandriassa noin vuonna 250 eKr. kreikaksi käännetyssä juutalaisessa raamatussa, Septuagintassa. Septuagintan myöhempiin versioihin lisättiin vielä muutama apokryfa. Kun Hieronymos 300-luvulla laati latinankielisen raamatunkäännöksen hänelle tiedossa olevien käännösten ja alkukielisten käsikirjoitusten pohjalta, hän otti laitokseensa mukaan myös Vanhan testamentin apokryfoja, siitä huolimatta, että juutalainen synagogaseurakunta ei pitänyt kirjoja Pyhän Hengen innoittamina. Roomalaiskatolinen kirkko joutui protestanttisten kirkkojen painostuksen alla tekemään päätöksen suhteestaan apokryfoihin. Vuonna 1546 Trenton kirkolliskokouksessa se virallisesti julisti 14 apokryfaa raamattunsa osaksi. Oppi vahvistettiin vielä 1870.

Englannissa Miles Coverdale oli ensimmäinen, joka kielsi apokryfojen hengellisen arvon. Hän otti kuitenkin ne osaksi raamatunkäännöstään v. 1535. Saksassa Luther otti apokryfat mukaan raamattuunsa, mutta huomautti, että näitä (apokryfoja) ei pidä pitää samassa arvossa kuin Pyhää Raamattua. Brittiläinen Raamattuseura jätti apokryfat pois julkaisemistaan Raamatuista 1827. Venäjän ortodoksinen kirkko teki saman päätöksen ennen ensimmäisen venäjänkielisen Raamatun julkaisemista v. 1876. Muut kreikkalaiskatoliset kirkot pitävät apokryfoja edelleen aitoina hengen tuotteina.

Tärkein syy, miksi apokryfoja ei ole otettu Raamattuun, on huomio, että Uuden Liiton kirjoituksissa niitä ei lainata. Myös apokryfojen tiedot ovat usein ristiriidassa tosiasioiden kanssa ja opetukset Raamatun opetuksien kanssa. Osa apokryfoista on pelkkää huuhaata.

Hieronymuksen latinalainen raamattu "Vulgata" sisältää seuraavat apokryfat:

1.

Juuditin kirja, tarina juutalaisesta leskestä noin 200-kuvulta. Tarina on sijoitettu 700-500 lukujen tilanteeseen, mutta sekoilee niissä pahasti. Villiä mielikuvitusta. Helposti tunnistettavat virheet ovat maantieteellisiä.

2.

Viisauden kirja (myös nimellä: Salomonin viisaus) on kohtalaisen hyvä saarnakirjaksi. Todennäköisesti 100-luvulta.

3.

Tobiaan kirja, tarina israelilaisesta Tobitin perheestä, joka seikkailee miehittäjävaltion alueella Assyriassa. Uskonnollista viihdettä 100-luvulta eKr.

4.

Siirakin kirja. Jeesus Siirakin mietteitä 100-luvulta eKr. Ei hassumpaa luettavaa.

5.

Baarukin kirja. Lukijan odotetaan uskovan, että kyseinen Baaruk on sama kuin Jesajan kirjuri Baaruk. Hartauskirja, paremmanpuoleisen kirkollisen saarnan tasoa. Kirjoitusaika tuntematon.

6.

Ensimmäinen Makkabilaiskirja, historiallisesti arvokas kertomus Israelin vapaussodista kreikkalaisia miehittäjiä vastaan v. 167 eKr. alkaen. Kirja on laadittu noin vuonna 100 eKr.

7.

Toinen Makkabilaiskirja käsittelee juutalaisten historiaa vuosilta 175-160 eKr.

8.

Esterin kirjan teksti on Septuagintassa ja Hieronymuksella pitempi kuin nykyisissä raamatuissa. On epäselvää, onko pitempi versio alkuperäisempi kuin lyhyempi versio. Nykyiset raamatut noudattelevat pääosin hebrealaisen masoreettisen tekstin sanamuotoja.

9.

Kertomus Susannasta ja Danielista. Uskonnollissävyinen seikkailukertomus.

10.

Kertomukset Baabelin Baalista ja Baabelin lohikäärmeestä, jotka on lisätty Danielin kirjaan. Uskonnollisia seikkailukertomuksia.

11.

Asarjan rukous ja kolmen miehen kiitosvirsi tulipätsissä ovat lisäyksiä Danielin kirjan jakeeseen 3:24.

12.

Manassen rukous, Juudan kuningas Manassen rukous Baabelin vankeudessa. Kirjoitusaika ja tekijä epäselvät.

13.

Kolmas Esran kirja. Käsittelee Esran ajan tapahtumia. Kirjoitusaika ja tekijä epäselvät.

14.

Neljäs Esran kirja eli "Esran ilmestys". Lienee varhaista juutalaiskristillistä aineistoa.

Jo Septuaginta ja Hieronymuksen raamattu jättivät sivuun kaiken muun juutalaisen uskonnollisen kirjallisuuden, muun muassa seuraavan juutalaisen hartauskirjallisuuden: Salomonin oodit, 12 Patriarkan testamentit, Riemuvuosien kirja, Jobin testamentti, Aatamin ja Eevan elämä (eli "Mooseksen ilmestys"), Jesajan marttyyrius, Eenokin kirja, Baarukin ilmestys, Sibyllan ennustukset, 3. Makkabilaiskirja ja 4. Makkabilaiskirja.

Jeesuksen elinaikana kirjoitustaidosta oli tullut tavallista. Monet kuulijoista pystyivät siten merkitsemään muistiin katkelmia Jeesuksen opetuksista. Useimmin merkittiin muistiin pelkät Jeesuksen sanat, kirjoitusmateriaalien kalleuden takia. Vain harvoilla kuulijoilla oli mahdollisuutta laatia tai omistaa pitkiä esityksiä Jeesuksen toiminnasta, mutta niitäkin oli. Sitä mukaa, kun tapahtumat ja opetukset omin silmin nähneet ja ne ymmärtäneet nukkuivat pois, pitkien ja tarkkojen esitysten tarve kasvoi. Meille Raamatusta tuttujen Evankeliumien, Apostolien tekojen, paimenkirjeiden ja Johanneksen ilmestyksen lisäksi oli liikenteessä lukematon määrä kirjoituksia, joista osa on säilynyt meidän aikoihimme asti.

Uuteen Testamenttiin hyväksyttyjen kirjojen luettelo sai nykyisen muotonsa vuonna 367. Viimeisinä tähän joukkoon hyväksyttiin Ensimmäinen ja Toinen Pietarin kirje, Kolmas Johanneksen kirje, Hebrealaiskirje ja Johanneksen ilmestys. Samalla aina viime hetkille mukana sinnitelleet Salomonin Viisauden kirja ja Pietarin ilmestyskirja jätettiin pois.

Eusebius kirjoittaa kiistanalaisista kirjoituksista mm. seuraavaa:

Paitsi epäperäisten ryhmää oli Eusebiuksella vielä kaksi roskakoria, johon hän kuuluviksi hän luetteli joukon sellaisiakin kirjoituksia, jotka hänen aikanaan vielä arvostettiin korkealle. Edes UT kaanonin vahvistaminen v. 367 ei lopettanut kaikkia kiistoja. Ennen kuin jyvät erottuivat akanoista, oli Raamatun kirjojen lisäksi liikenteessä muun muassa monenkirjavaa aineistoa:

1.

Kahdentoista apostolin oppi (tai: "Apostolien oppi")

Kahdentoista apostolin oppi (Didakhe) lienee kirjoitettu Egyptissä tai Syyriassa 100-luvun alussa. Kirja luultiin kadonneeksi, mutta 1873 Nikomedian kaupungin piispa Philothetos Bryennios löysi sen kreikankielisen käsikirjoituksen vuodelta 1056 Istanbulista Jerusalemin patriarkaatin luostarin kirjastosta. Myöhemmin on löytynyt vielä pari sen osaa, molemmat Egyptistä.

Didakhe sisältää 16 lyhyttä lukua. Kirja pyrkii laatimaan kirkkojärjestystä, myös Kristuksen toinen tuleminen on esillä. Klemensin ja Origeneen kastekoulussa Aleksandriassa kirjaa pidettiin pyhiin kirjoitukseen kuuluvina, myös kirkollinen historioitsija Eusebius arvosti Didakheta ja käytti sitä oman kirkkolakiesityksensä pohjana.

2.

Hebrealaisten evankeliumi

Hebrealaisten evankeliumi oli aramean kielinen. Sen kirjoitusaikaa ei tunneta, siitä tiedetään kuitenkin, että Klemens Aleksandrialainen, Origenes ja Hegesippus käyttivät sitä kastekoulussaan 200-300 lukujen vaihteessa. Samoin latinalaisen Vulgatan kääntäjä Hieronymus oli siihen kovin ihastunut ja tutki sitä Kesarean kirjastossa Israelissa. Hieronymus kertoo kääntäneensä sen sekä latinaksi, että kreikaksi. Tämä tapahtui vasta niin myöhään kuin 400-luvun alussa, eivät käännökset olleet mukana silloin, kun UT kaanonista päätettiin.

Hebrealaisten evankeliumi oli miltei Matteuksen evankeliumin mittainen. Siitä on säilynyt vain lyhyitä katkelmia kirkollisten kirjoittajien teoksissa.

3.

Egyptiläisten evankeliumi

Egyptissä aikoinaan kirkollisiin pyhiin kirjoituksiin luettu Egyptiläisten evankeliumi ei ole säilynyt. Klemens Aleksandrialaisen kirjoituksissa 100-luvun lopulta on siitä lyhyitä katkelmia. Jo Origenes hylkäsi kirjan sen selibaattia puoltavien seksioppien takia. Kirja oli kirjoitettu kreikaksi.

4.

Pietarin evankeliumi

Talvella 1886-1887 Ylä-Egyptin Akhminissa löydettiin pitkä katkelma Pietarin evankeliumia, josta aiemmin tiedettiin vain Origeneen, Eusebiuksen ym. viittauksien perusteella. Myöhemmin löytyi Oxyryhynchuksesta pieni katkelma samaa evankeliumikertomusta. Akhminin kreikankielinen käsikirjoitus on 800-luvulta, mutta Oxyrynchuksen katkelma on huomattavasti vanhempi, luultavasti 200-luvun alussa kopioitu.

Pietarin evankeliumi lienee kirjoitettu Syyriassa juutalaiskapinoiden välisenä aikana 66-130 aramean kielellä.

5.

Tuomaan evankeliumi

Kokoelma Jeesuksen lauselmia tai paremminkin niiden muunnelmia, joka löytyi 1945 Ylä-Egyptistä, Chenoboskionin luostarisaarelta osoittautui olevan 200-luvulla usein mainittu Tuomaan Evankeliumi. Chenoboskionista (haku: Nag Hammadi) löydetty teksti on koptin kielinen käännös, mahdollisesti alkuperäisen aramealaisen laitoksen kreikankielisestä käännöksestä. Katkelmia näistä lauselmista oli löydetty kreikankielisinä jo vuonna 1903, Egyptistä myös nämä.

6.

Nimetön evankeliumi, josta osa sisältyy Egerton papyrus 2:een

British Museumin omistama Egerton papyrus 2 noin vuodelta 150 sisältää katkelmia evankeliumista, jonka alkuperäisversiota ei tunneta.

7.

Filippuksen evankeliumi

Chenoboskionin luostariyhdyskunnan kirjaston löydöksissä esilletullutta kirjallisuutta. Kirja keskittyy tarkastelemaan sakramentteja ja mysteerioita, joten se lienee lähellä katolisen kirkon oppiperustaa. Kirja lienee laadittu 200-luvulla UT tunnettujen kirjojen pohjalta.

8.

Paavalin teot

Aikoinaan hyvin suosittu seikkailukertomus, josta on säilynyt lukuisia käsikirjoituksia ja useita eri versioita. Kirja tuli julkisuuteen vasta 1900-luvulla, kun sen teksti 1936 julkaistiin erään vastalöydetyn kreikankielisen papyruksen mukaisena. Tässä versiossa on mukana tarinat Paavalin taisteluista leijonien edessä Efesossa ja Paavalin kolmas kirje Korinton seurakunnalle. Tertullianuksen mukaan Paavalin tekojen nimellä levitetyn tuotteen laati pappismies Vähässä Aasiassa noin vuonna 170. Pappi sai kaunokirjallisten harrastuksiensa vuoksi kenkää.

Paavalin teot sisältää 3560 riviä, joten se on huomattavasti pitempi kuin 2600 riviä sisältävä apostolien teot. Claromontanouxin koodeksissa kirja on laskettu pyhien kirjoituksien joukkoon.

9.

Johanneksen teot

Johanneksen tekojen kirjoittajaksi mainitaan Leucius, joka kirjan mukaan oli apostolin mukana tämän saarnamatkoilla. Kertomus apostoli Johanneksen teoista Efeson seuduilla oli tuttu Klemens Aleksandrialaiselle, joten se on kirjoitettu viimeistään 100-luvun lopulla. Kirjan tekstistä on säilynyt huomattavia katkelmia kreikaksi ja latinankielisinä käännöksinä. Kirja lienee tarkoitettu ajanvietelukemistoksi; ja jos osalla sen tarinoista olisikin todellisuuspohjaa, ei näyttöä siitä kuitenkaan ole. Eusebiuksen roskakoriin luokittelema teos.

10.

Pietarin teot

Varhaisin maininta Pietarin teoista on Eusebiuksen kirkkohistoriassa 300-luvulta. Eusebius ei kirjaa arvosta. Eusebiuksen jälkeen kirja lienee ollut sangen suosittu useiden vuosisatojen ajan sekä kirkollisissa että manikealaisissa piireissä. Kirja on säilynyt latinankielisenä käännöksenä. Osa kirjaa on säilynyt myös koptin kielisenä käännöksenä (Berlin papyrus 8502).

Kirjan vähemmän uskottava anti on sitä perimätietoa, jonka mukaan Pietari kävi Espanjassa ja naulittiin pää alaspäin ristille Roomassa. Pietarin teot ottavat kansanomaisesti kantaa myös teologien ja gnostilaisten väliseen sananvääntöön.

11.

Andreaan teot

Eusebiuksen mukaan roskakoriin kuuluva teos.

12.

Tuomaan teot

Romanttinen seikkailukertomus, jonka seksuaalinen pohjasävy on verhoiltu pidättyväisyyden kehoituksiin.

13.

Yhdentoista apostolin kirje

Yhdentoista apostolin kirje oli nykymaailmalle tuntematon vuoteen 1895 asti, jolloin kirjeestä löytyi 15 sivua koptin kielistä tekstiä. Kirjeen koko teksti tuli tunnetuksi kun Leipzigissä julkaistiin sen koko teksti käännettynä etiopialaisesta geezin kielisestä käsikirjoituksesta.

Kirjeen lukijan oletetaan uskovan, että kirjeen kirjoittivat 12 apostolia Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Kirje on osoitettu "idän ja lännen, pohjoisen ja etelän seurakunnille". Kirjoittaja tai kirjoittajat tuntevat aiheensa hyvin, eikä suuria ylilyöntejä näytä olevan.

Kirjan alussa luetellaan yhdentoista apostolin nimet, Johannes ensimmäisenä. Jeesuksen elämästä kerrotaan muutamia ihmeitä, jonka jälkeen ylösnoussut Herra vastaa apostolien kysymyksiin ruumiin ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta, tuomittujen osasta, sovituksesta, Jumalallisen Sanan pre-eksistenssistä, apostolien lähetystyöstä ja Paavalista. Kirja päättyy kertomukseen Herran taivaaseenastumisesta.

14.

Klemensin kirje

Filippiläiskirjeessä (Fil 4:3) lähettää terveisiä työtoverilleen Klemensille, joka perimätiedon mukaan tunnettiin Roomassa presbyteerinä 88-97. Tämä Klemens tunnetaan yhtenä "apostolisista isistä", ja hänen nimeään kantava kirje Klemensin kirjeenä. Eusebius kirjoittaa: "Yksi oikeaperäiseksi tunnustettu Klemensin kirje on olemassa, suuri ja ihmeteltävä. Hän kirjoitti sen Rooman seurakunnan nimessä Korinton seurakunnalle, missä …" Kts. Eusebius, Kirkkohistoria, III:16. Myöhemmin Eusebiuksen "suureksi ja mahtavaksi" mainostaman kirjan hohto on himmennyt.

Klemensin kirje on säilynyt mm. 400-luvulta peräisin olevan kreikankielisen Codex Aleksandrinuksen osana. Suomalainen teksti löytyy kirjasta "Apostolisten isien kirjat".

15.

Paavalin kolmas kirje korinttolaisille

Paavalin 3. kirje korinttolaisille sisältyy Paavalin teot- nimellä tunnettuun sepitelmään, mutta sen alkuperä on muuten tuntematon. Kirje käännettiin 200-luvulla Syyriaksi ja Armeniaksi. Syyrialaisessa ja Armenialaisessa kirkossa Kolmas korinttolaiskirje pääsi raamattuun.

Syyrialainen kirkonmies Efraim ja hänen kannattajansa pitivät mainittua Paavalin kolmatta korinttolaiskirjettä aitona hengentuotteena. Se, että Bar Daisan ei sepitelmää arvostanut, oli eräs Efraimin tärkeimmistä argumenteista, jolla hän luokitteli maanmiehensä kerettiläiseksi.

16.

Laodikealaiskirje

Paavali kirjoittaa kirjoittaneensa kirjeen Laodikean seurakunnalle, mutta kirje ei ole säilynyt. 200-luvun lopulla nimellä Laodikealaiskirjeen nimellä tuli tunnetuksi mitä surkein kirjallinen väärennös. Vulgatan kääntäjä Hieronymus toteaa siitä, että kukaan ei sitä hyväksy. Kuitenkin Laodikealaiskirjeen nimellä kulkeva noin sivun pituinen tekele on tuli keskiajalla hyvin suosituksi ja siitä on säilynyt ainakin sata käsikirjoitettua versiota eri kielisinä käännöksinä, erityisesti latinaksi. Se on päässyt mukaan jopa muutamiin länsimaisiin raamatunkäännöksiin.

17.

Barnabaan kirje

Paavalin työtoveri Barnabaan nimeä kantava Vanhan Testamentin esikuvallisiin kristusprofetioihin keskittyvä tutkielma. Kirje on säilynyt mm. Pyhän Katarinan luostarista Siinailta löydetyn Codex Sinaiticuksen osana. Barnabaan kirjettä pidettiin aitona hengentuotteena Egyptin seudulla, mm. Klemens Aleksandrialainen lainaa sitä teoksissaan.

Kirkollisissa piireissä Barnabaan kirjettä ei nykyään tunnusteta Paavalin työtoverin Barnabaan laatimaksi. Kirjeen laatijaksi tunnustetaan ns. "apostolisiin isiin" laskettu Barnabas, joka kirkollisten käsitysten mukaan laati kyseisen kirjeen noin vuonna 120. Kuka tämä toinen Barnabas oli, on jo sitten uusi kysymys.

18.

Hermaan paimen

Roomalaiskirjeen lopussa (Room 16:14) Paavali lähettää tervehdyksiä mm. Hermaalle, jota sanotaan Hermaan kirjeen tekijäksi. Ireneos, Klemens Aleksandrialainen ja Origenes pitivät kirjaa aitona hengentuotteena. Kirja oli suosittu itäisen Välimeren alueella ja vielä 300-luvun alussa sitä luettiin yleisissä kokouksissa. Muratorin kaanonin kirjoittaja ajoittaa Hermaan paimenen 150-luvulle kertomalla, että Hermas oli Rooman piispa Pius I:n (k.155) aikalainen.

Hermaan paimen on säilynyt kokonaan kreikaksi, mm. osana Codex Sinaiticusta, sekä latinaksi ja geeziksi, eräällä Etiopian kielistä. Osia Hermaan Paimenesta on säilynyt myös koptin ja persian kielisinä käännöksinä. Persialaisten käännösten löytöpaikka on Turfanin keitaalla Xinjiangin maakunnassa Kiinassa.

Hermas selostaa kirjassa viisi näkyään, ja esittää vertauksia ja käskyjä. Hermas kertoo olleensa orja, ja että hänet vapautettiin. Sitten hän ryhtyi kauppiaaksi, mutta ei toimessa menestynyt. Hermas kertoo olleensa Rooman piispan Klemensin (k. n. 95) aikalainen.

19.

Paavalin ja Senecan kirjeenvaihto

Apostoli Paavalin ja tunnetun stoalaisen koulukunnan filosofin Senegan nimiin on sepitetty 14 kirjettä käsittävä kirjeenvaihto, joka on säilynyt latinankielisinä laitoksina, lukumäärältään yli 300 kappaletta. Villin mielikuvituksen tiliin laskettava kirja oli siis menestystarina, jota luettiin ahkerasti. Kirjan mukaan Senega nimitettiin jopa keisarilliseksi hovisaarnaajaksi. Myös Hieronymus uskoi tarinaan niin vahvasti, että laski Senegan loistavimpien kristillisten pyhimysten joukkoon.

20.

Pietarin ilmestys

Pietarin ilmestyskirja lienee kirjoitettu 100-luvun alussa. Se mainitaan saman vuosisadan lopulla ns. Muratorin kaanonissa hyväksyttyjen kirjojen joukossa; siitä kuitenkin huomautetaan, että kaikki eivät sitä halua kokouksissa luettavan. Klemens Aleksandrialainen piti sitä apostoli Pietarin kirjoittamana ja Eusebiuksen mukaan laati siitä selitysteoksen. Eusebius itse ei kirjaa arvostanut.

Pietarin ilmestyskirja on säilynyt Geezin (Etiopian) kielisenä laitoksena. Julkisuuteen tämä laitos tuli 1910. Kreikankielisestä laitoksesta löydettiin osia Ylä-Egyptissä 1886-1887 talvella.

Kirjan alussa opetuslapset istuvat Herran kanssa Öljymäellä, ja kysyvät Herralta Hänen takaisintulonsa ja maailmanlopun merkkejä. Jeesuksen suuhun pannut vastaukset kuuluvat uskontotieteen alaan. Kuvaukset taivaasta ja helvetistä ovat tuttuja pakanallisista uskomuksista. Länsimainen vääristynyt maailmankuva ja tietämättömyys kristillisestä maailmankuvasta johtuu suurelta osalta Pietarin ilmestyskirjasta. Kirjassa esitettyjä käsityksiä kehittivät edelleen sellaiset kuuluisuudet kuin Leonardo Da Vinci (1454-1519) ja Gagarin Juri (1934-1968).

21.

Jeesuksen ja Agbarin kirjeenvaihto

Eusebius (kts. Kirkkohistoria, I 13:1-22) esittää katkelmia Jeesuksen ja Oshroenen kuningas Abgar Ukkaman (Mustan) kirjeenvaihdosta ja asiakirjoista, joiden mukaan Jeesuksen opetuslapsi Tuomas lähetti Taddeuksen Abgarin luo. Kertomuksen mukaan Thaddeus paransi kuninkaan. Eusebius uskottelee uskovansa asiakirjoihin, mutta jo vuonna 495 kirjoitukset julistettiin apokryfisiksi. Laajennetussa muodossa kertomukset tunnetaan nimellä "Apostoli Taddeuksen oppi" ja "Addain oppi".

22.

Silvanuksen opetus

Chenoboskionin luostariyhdyskunnan kirjaston löydöksissä esilletullutta kirjallisuutta

23.

Pietarin ja 12 apostolin teot

Chenoboskionin luostariyhdyskunnan kirjaston löydöksissä esilletullutta kirjallisuutta

24.

Totuuden evankeliumi

Kirkon gnostilaiseksi nimittämä ja häikäilemättömästi herjaama Vanlentinus esitti kristilliset käsityksensä Totuuden evankeliumi- nimisessä kirjoituksessa Egyptin Aleksandriassa noin vuonna 145. Kirjan luultiin hävinneen kerettiläisvainoissa, mutta vuonna 1945 koptinkielinen 400-luvun alussa kirjoitettu käännös siitä löydettiin Nag Hammadin läheltä Chenoboskionista, Ylä-Egyptistä.

Totuuden evankeliumi ei pyri olemaan evankeliumi siinä mielessä, että se esittäisi alkuperäisen kertomuksen Jeesuksen toiminnasta. Totuuden evankeliumi on esitys, joka perustuu tunnettujen, sitä aikaisemmin ilmestyneiden lähteiden tiedoille. Totuuden evankeliumissa lainataan Vanhan Testamentin ja Uuden Testamentin kirjoituksia. Uudesta Testamentista lainatut lähteet ovat: Matteuksen evankeliumi, Johanneksen evankeliumi, 1. Korinttolaiskirje, Galatalaiskirje, Efesolaiskirje, Kolossalaiskirje ja Johanneksen Ilmestys. Totuuden evankeliumissa on lisäksi kohtia, joista voidaan päätellä kirjoittajan olleen tietoinen Apostolien teoista, 1. Johanneksen kirjeestä ja 1. Pietarin kirjeestä. Enempää tuskin voitiin 140-luvulla odottaakaan.

Totuuden evankeliumi on erittäin tärkeä dokumentti siltä apostolien jälkeiseltä kaudelta, jolloin kirkkoa ei vielä ollut olemassa. Kun kirkonmiehet kävivät tuhoamaan kristikuntaa he nimittivät Valentinuksen kaltaisia uskovia gnostikoiksi. Valentinoksen saarna "Totuuden evankeliumi" on eräs harvoja säilyneitä asiakirjoja, joissa nämä uskovat itse pääsevät esiintymään nykyajan lukijalle. Sanokoon sitten lukija itselleen, kumpi meni helvettiin, Valentinos vai hänen panettelijansa.

Kristillisen kirjallisuuden laajuus 100-300 luvuilla oli hämmästyttävä. Apokryfoista puhuttaessa on vielä mainittava seuraavat kirjalliset tuotteet:

Tunnettujen apokryfojen lisäksi kirjallinen tuotanto oli tätäkin laajempi, kuten esim. Eusebiuksen kirkkohistoria osoittaa. Jo Origenes mainitsee useita teoksia, jotka myöhemmin ovat kadonneet. Kirkon syntymän jälkeen v. 325 syntyi vielä muutamia tarkoitushakuisia apokryfoja kirkon suosimaa Maria-kulttia edistämään. Näitä ovat mm. Marian ylösnousemus (300-luku), Marian syntymä (500-luku), Arabialainen lapsuuden evankeliumi (600-luku), Jaakobin protoevankeliumi (200-luku, laajennukset 400-luvulta) jne. Tätä perinnettä Rooman paavit ovat jatkaneet keskeytymättä, mm. vuonna 1950 julkaistiin huuhaata Marian taivaaseenotosta.

Kristillinen kirjallisuus on valtavan laajaa, mutta hyviä kirjoja on silti vähän. Kristilliselle kirjallisuudelle on asetettava samat laatuvaatimukset kuin kaikelle muullekin kirjallisuudelle ja inhimilliselle toiminnalle yleensä. Sen on edistettävä Elämää, Totuuden ja Rakkauden harjoitusta, muuten lukemiseen heitetty aika on mennyt hukkaan.

Vain kristillinen kirjallisuus tarkastelee maailmaa sellaisena kuin se on. Muussa kirjallisuudessa käsiteltyjen asioiden ja tapahtumien kulkua joudutaan selostamaan ikäänkuin Totuutta, Rakkautta ja Elämää ei olisi olemassakaan. Siten muu kuin kristillinen kirjallisuus on enemmän tai vähemmän kuin Karl Marxin tai Walt Disneyn teokset - satuja. Pakanakirjailijoiden saduissa ihmisille näyttää aina lopulta käyvän hyvin ilman Jumalaakin. Satuja voi lukea satuina, mutta voi niitä, jotka satuihin uskovat.

Pakanakirjailijoiden käsitys uskovasta ihmisestä parhaassakin tapauksessa samea. Ulkopuolisena hän ei pysty kuvaamaan hengellistä ihmistä, ja sortuu usein esittämään omia ennakkoluulojaan. Neuvostoliitossa ihmisillä oli sellainen luulo Jeesuksen seuraajista, että he uhraavat pikkulapsia Jumalalle. Uskova ihminen ei voi muuta kuin ihmetellä sitä pimeyttä, johon synti on uhrinsa kietonut. Luuloja ei ole synnyttänyt todellisuuden näkeminen vaan synti, joka vangitsee syntisen tietoiseen valheeseen. Ei-uskova on valheen orja. Hän käy kirjallisuutensa ja muun tiedonvälityksen kautta jatkuvaa sotapropagandaa Jumalan Valtakuntaa vastaan.

Pakanamaailma nimittää kristillistä kirjallisuutta uskonnolliseksi kirjallisuudeksi. Todellisuudessa asia on päinvastoin. Pakanan silmät sokaistuvat ja käsi pusertuu nyrkkiin, kohta kun tiedonvälitys muuttuu realistiseksi. Suomalaiset pakanat nauravat Itä-Saksan sanomalehtiä, jotka jättävät kertomatta sadantuhannen ihmisen mielenosoituksesta, mutta tekevät itse aivan samoin, kun satatuhatta uskovaa kerääntyy hengelliseen kokoukseen. Jos paikalla, jossa Jeesus piti maailmanhistorian merkittävimmän puheen, vuorisaarnan, olisi ollut pakanoiden toimittajia, he olisivat todennäköisesti kertoneet vain nakkikioskien lukumäärän ja kenttäkäymälöiden puutteet.

Ei-kristillinen tiedonvälitys syntyy biologisen ihmisen tarpeesta pakoilla Jumalaa. Raamatun alkulehdiltä luemme siitä, mitä olivat ihmisen ensimmäiset reaktiot syntiinlankeemuksen jälkeen:

Lymyily jatkuu, kunnes mies vastaa rehellisesti: "Valheen pauloissa, alasti ja häpeissäni". Kun ihminen sanoo tämän ensimmäisen totuuden itsestään, auttaa Herra ihmistä palaamaan Totuuteen, yhteyteensä. Totuuden monopoli on Jeesuksen hallussa. Kun pakana tai juutalainen tulee uskoon, hän pystyy ylittämään Jumalan Valtakunnan rajan kirjallisuudessa. Uusi maailma avautuu hänen silmiensä eteen. Totuuden ja Rakkauden maailma, jossa Jumalan ihmiset elävät Ikuisen Isän ennalta valmistamissa teoissa.

Kun ihminen on tullut tuntemaan Totuuden, hän joutuu harmikseen näkemään myös maailmassa vallitsevan vääryyden. Uusi maailma, jossa Totuus ja Vanhurskaus hallitsevat, ei ole ainakaan tästä maailmasta. Tässä maailmassa jopa yksinkertaisten tosiasioiden selvillesaaminen on hankalaa, ja niiden esilletuominen vielä hankalampaa. Ja aina on osattava erottaa tosiasiat valheista. Mikään näistä kolmesta asiasta ei ole mahdollista ilman Pyhää Henkeä. Kirkkauden tietä kulkevat vain Jumalan valitut.

Totuuden esiintuominen ei ole helppoa. Mitään riippumatonta tiedonvälitystä ei ole. Kun ihminen tulee uskoon, hänet tavallisesti syrjäytetään vihollisen sotakoneistosta. Vai olisiko joku kuullut, että Suomen Yleisradiossa olisi töissä joku uskova? Siivoojana ehkä. Samasta lähteestä ei voi tulla juomavettä ja suolaista vettä. Silti sekin järjestö tuottaa myös uskonnollisia ohjelmia.

Vihollinen tuottaa uskonnollisia ohjelmia, julkaisee uskonnollisia kirjoja, järjestää uskonnollista teatteria vain tuhotakseen ja tappaakseen heikkoja. Siksi uskovat pyrkivät järjestämään itse kristillisiä kouluja, lehdistöä, kirjallisuutta, radioasemia jne. tarpeen mukaan. Ensimmäinen hankinta on Raamattu ja sen opiskeluun tarvittava aika. Muista opiskeluvälineistä käyttökelpoisimmiksi olen todennut erilaiset Raamatun lukemisen yhteydessä käytettäviksi tarkoitetut hakuteokset. Kun tahdot saada yleiskuvan jostakin asiasta, sanokaamme ylpeydestä, etsit hakuteoksestasi sanan "ylpeys". Hakusanan kohdalta löydät ne kohdat, joissa kyseinen sana Raamatussa esiintyy. Isoimmissa hakuteoksissa on tavallisesti myös jonkinlainen yhteenveto siitä, mitä Raamattu kyseisestä asiasta sanoo. Perusteellisin suomalainen alan teos on Raamatun iso tietosanakirja.

Raamatun kirjoitushetkellä vallinneista olosuhteista voi tietoa saada useista lähteistä, myös Raamatun ulkopuolelta. Suomeksi on ilmestynyt useita yleisteoksia raamatun maiden historiasta ja kulttuurista, mutta ne ovat kaikki varsin suppeita. Suomalaiset tietosanakirjat ovat historiantuntemuksen kannalta huonoja ja Israelin ja kristikunnan tuntemuksen osalta surkeita. Huomattavasti meikäläisiä parempi on Encyclopeaediae Britannica, mutta mitään jumalansanaa ei sekään ole. Vielä vuosisadan vaihteessa kirjoitettiin Encyclopeaediae Britannicassa jumalattoman itsevarmasti, että Raamatussa mainitut heettiläiset ovat legendaa. Nyt saman kirjan uudemmat painokset kirjoittavat heettiläisistä monta palstaa.

Koulussa olemme saaneet jonkinlaisen käsityksen myös kristikunnan historiasta. Monien muiden lailla minäkin luin joskus Salomies-Tammiston Kirkkohistorian oppikirjaa. Kirja tuntui vastenmieliseltä, mutta vasta nyt olen ymmärtänyt sen, miksi se oli niin vastenmielinen: Kirja pyrki vääristämään kaiken suoran. Samanlaisia tekeleitä ilmestyy jatkuvasti. Vaikka kirjassa olisi monivärikuvat ja nahkakannet, tekijäin rehellisyys on lopultakin se, mikä määrää tuloksen. Loisteliaiden kirkkojen monivärikuvat ovat silmänlumetta niille, jotka eivät tunne Jumalan seurakuntaa ja hunajaa houkille, jotka eivät tiedä, että keskiajan kirkot rakennettiin huorien ja murhaajien kirkolle maksamilla lunnasrahoilla, aneilla. Jos satut kulkemaan Keski-Euroopassa, katsele vähän ympärillesi.

Kristillistä oppia käsittelevä kirjallisuus harvoin käsittelee kristinuskon peruskysymyksiä. Ennen Raamatun perinpohjaista tuntemista ei muuta opillista kirjallisuutta juuri kannata lukea. Opillinen kirjallisuus on useimmiten vain eri lahkojen lempilauseiden toistelua ja eri käsityssuuntien välistä kinastelua. Opillisessa kirjallisuudessa tärkeintä roolia näyttääkin esittävän kustantaja. Toisaalta opillisella kirjallisuudella ei ole niin kovin suurta merkitystä, koska kristillinen oppi on niin yksinkertainen, että se voidaan välittää suullisesti.

Suurin kristillisen kirjallisuuden laji on hartauskirjallisuus. Pieni osa hartauskirjallisuudesta on todella korkeatasoista. Näissä parhaissa hartauskirjoissa on eräs mielenkiintoinen piirre: ne ovat tuskin koskaan syntyneet kirjoituspöydän ääressä. Kiitollisuudella ajattelen tällöin kiinalaisen "Watchman" Neen muistiinmerkittyjä puheita, argentiinalaisen Juan Carlos Ortizin puheista tehtyjä äänitteitä ja kirjoja, juutalaiskristityn Rickhardt Wurmbrandin vankilasaarnoja ja John Bunyania, jonka kirjan Kristityn Vaellus olen lukenut useita kertoja. Mutta suurin osa hartauskirjoista on moneen kertaan pureskeltua, vetistettyä ja latistettua Raamatun kertomusten selittelyä kautta rantain, pääasioita kierrellen.

Kristillisen kirjallisuuden joukossa ilahduttavan ryhmän muodostavat elämänkerrat. Meidän aikanamme julkaistut kristittyjen elämänkerrat ovat yleensä hyviä, kun niitä verrataan muutama vuosisata sitten julkaistuihin vastaaviin teoksiin. Suuresta valheellisuudesta ja sievistelystä on nykyisin näissä kirjoissa luovuttu, mutta ei aina. Joskus vielä tapaa sellaisia pyhimyssatuja, jotka tuskin on tarkoitettu tervejärkisten luettavaksi. Totuudelle uskollinen elämäkerta on hyödyllinen apuneuvo valmistautuessasi omaa elämääsi varten, sillä ihmisiä kohtaavat elämänvaiheet ovat kaikilla ihmisillä hyvin samankaltaiset, niin myös meillä. Vaikka Jumala johtaakin palvelijansa eri tehtäviin, on aina kysymys samasta asiasta: uskollisuudesta. Antoisimmista käsiini sattuneista elämäkerroista tulee tässä mieleen Eli Stanley Jonesin (1884-1972) omaelämäkerta ja Anna Ekroosin elämäntyöstä kertova "Anna ja Maon miehet". Mutta tämä kirjallisuuden haara on laaja, hyviä kirjoja on paljon. Jokaisen uskovan elämä on ihmeellinen, joten kerrottavaa riittää.

Kristillisten puhekasettien määrä on nykyisin runsas. Miltei jokainen kristillinen järjestö tuottaa omia kasettejaan, mutta valikoimalla puhujat korvasyyhynsä mukaan järjestöt määräävät myös sisällön. Kokemukseni mukaan vapaat yrittäjät ja tunnustuksenväliset ryhmät ovat tuottaneet parhaat kasetit. Eräitä parhaimpia käsiini osuneista kaseteista ovat olleet Björn Donobauerin raamattutunnit, jotka ruotsalainen ryhmä "Ordet" Bredarydistä aikoinaan tuotti.

Kielitaito avaa uskovalle paitsi paremmat mahdollisuudet pitää yhteyttä eri maissa eläviin uskoviin myös mahdollisuuden kyseisen maan hengellisen kirjallisuuden käyttöön. Suurinta hengellistä opetusta olen saanut ukrainalaisilta veljiltä ilman kirjojen välitystä. Heidän taholtaan kokemani veljeys on voidellut terveeksi monta arpea, jotka vihollisen nuolet ovat ymmärtämättömyyteni takia päässeet tekemään. Toisaalta laajin kristillinen kirjallisuus löytyy englannin kielisenä ja englannin kieli on hyvä osata myös hebreaa ja kreikkaa opeteltaessa.

Uuden Testamentin lukeminen alkukielellä ei vaadi suuria ponnisteluja. Kunnollista opiskelutekniikkaa käyttäen sanavarastoa voi kartuttaa noin 30 sanaa tunnissa. Uuden Testamentin koko sanasto on vain noin 5400 sanaa joten se voidaan omaksua parissa kuukaudessa. Suomessa on julkaistu kirjasarja nimeltä Novum 1 - 5, jossa yllä on Uuden Testamentin kreikkalainen teksti ja suoraan sen alla yläpuolella olevan sanan suomennos. Novum 1 - 5 sarjaa käyttämällä voidaan päästä helposti alkuun. Kreikan kielen ääntäminen voidaan opetella nykykreikan ääntämistapaa käyttäen, jolloin opiskelu helpottuu, koska voidaan käyttää kasetteja, joilta tekstiä kuunnellaan. Novum 1 - 5 kirjasarja tosin on kallis, paljon halvempaa on ostaa kirja joku monista "Interlinear Greek-English New Testament", kirjan versioista. Nämä laitokset ovat muuten samanlainen kuin Novum 1 - 5, mutta ne ovat ilman selityksiä ja englanninkielisiä. Englannninkielisten interlinearversioiden käännökset ovat tavallisesti myös paljon huolellisemmin tehtyjä kuin kreikkalais-suomalaisessa Novumissa.

Myös hebreankielinen Vanha Testamentti on saatavana interlinearversiona "The Hebrew-English Old Testament" nimellä. Monet ovat käyneet Israelissa kibbutseissa työssä ja hankkineet tarvittavan kielitaidon sen lukemiseksi. Raamatun alkutekstien tutkimista helpottavia ovat myös muutamat tietokoneohjelmat, joista tunnetuimpia ovat Seedmaster sekä erikieliset CD-raamatut. Muutamien käännöksien keskinäisessä vertailussa voi käyttää ohjelmaa nimeltä Mini-Rabbi. Internetin käyttäjillä on käytettävissään suuri määrä erilaisia palveluasemia, jotka välittävät uutisia, musiikkia, kirjallisuutta jne.

Internet on suurin keksintö tiedonvälityksen alalla kirjapainotaidon jälkeen. Internet on ainakin toistaiseksi vapaa siitä holhouksesta ja sensuurista, joka esimerkiksi radiosta ja televisiosta on tehnyt tiedonvälitykseen kelpaamattomia laitteita. Internetin käyttäjän ulottuvilla on käytännöllisesti katsoen kaikki hengellinen kirjallisuus koko maailmasta lukijan itsensä valittavissa. Maailmanlaajuiseen tietokoneverkkoon on tuotu niin paljon samoista asioista eri näkökulmista esitettyä tietoa, että ensimmäistä kertaa historian aikana on mahdollista saada lähes tasapuolinen kuva melkein mistä tahansa tutkittavasta asiasta ilman, että pitäisi kiertää koko maailmaa tiedonjyviä keräämässä. Riittää, kun kirjoittaa hakupalvelimen kenttään jonkin aiheeseen liittyvän sanan, ja katsoo, mitä aiheesta eri tekijät kirjoittavat. Tosin ilman englannin kielen tuntemista sellaiset asiat kuin kristikunnan historia ja opit, raamatun maiden arkeologia, parhaat saarnakirjat, lukuisat elämäkerrat, uutiset, dokumentit jne. jäävät Internetistäkin lukematta.

Internetin monikäyttöisyyden takia olen tässä kirjassa voinut luopua lähdeviittausten käytöstä. Miltei poikkeuksetta jokaista mainitsemastani asiasta on netissä tarkemmat ja paremmat tiedot kuin tässä kirjassa. Edes nettiosoitteita ei kannata antaa, hakupalvelimet löytävät alan asiantuntijat muutamassa sekunnissa. Tarjonta on niin runsasta, että tietoja vertaamalla lukija oppii kyllä erottamaan jyvät akanoista ajallaan. Alkuvaiheessa seulontaan ei kannatakaan ryhtyä, sillä vähillä tiedoilla ei toisten tietoja pysty niin vaan arvioimaan.

Muun kuin kristillisen kirjallisuuden lukemiseen on syytä suhtautua melkoisin varauksin. Maailmassa kaikki asiat ovat Jumalan hallinnassa ja tapahtuvat hänen säätämiensä lainalaisuuksien puitteissa, mutta kirjailija, joka näitä lainalaisuuksia ei tunne, saattaa kirjoittaa satuja, joita ei koskaan tapahdu todellisessa elämässä. Kriittistä tarkastelua eivät kestä tietokirjatkaan. Tyypillisiä virheitä, tahallisia tai ei - en tiedä, edustakoon tässä yksi totuutena julistettu väite Kouluhallituksen hyväksymästä maantiedon kirjasta: "Alaska kuului alunperin venäläisille". Miltei jokainen uskova tietää, että "maa ja kaikki mitä siinä on kuuluu Jumalalle", ja tämä yksi Raamatun lause riittää osoittamaan kirjan virheen. Mutta toiset kirjat kertovat, että ensimmäiset historian tuntemat venäjältätulijat tulivat Alaskaan vasta 200 vuotta sitten (1784) ja nämäkin olivat Valamon luostarin munkkeja, joiden kansallisuudesta minulla ei ole tietoa. Saattoivat olla vaikka suomalaisia, koska Valamon luostari oli perustettu Laatokan saarelle keskelle suomalaisten asumaa Karjalaa. Mutta jos koulukirjantekijän mielenlaatu olisi ollut Totuuteen pyrkivä, hän olisi voinut kirjoittaa, että Alaskan on ikimuistoisista ajoista katsottu kuuluvan eskimoille. Uskova voi edellisestä esimerkistä tehdä sen johtopäätöksen, että pelkkä Raamattu yksin riittää hänelle kirjastoksi, mutta jos hän haluaa lukea sen lisäksi muutakin, hänen on tiedettävä sitten todella paljon, sillä miksi hän opiskelisi sellaista, mistä hän ei ollenkaan tiedä, onko se totta vai ei?

Kun on selvitettävä asioita, joista Raamattu ei anna vastausta, on ensinnäkin turvattava oma riippumattomuus. Et voi nähdä totuutta asioissa, joissa sinulla on jo puolueellinen näkökanta. Vapaus on vain Jeesuksessa. Ilmoita senjälkeen asia, jonka haluat tietää, Herralle. Hän johtaa sinut kaikkeen totuuteen. Olen ollut nuoresta pitäen kiinnostunut Keski-Aasian historiasta, ja sitä koskevaa kirjallisuutta lukiessa tulin huomaamaan, kuinka suuri valhemarginaali eri lähteillä on. Suomalaisten, turkkilaisten, venäläisten, marien, kiinalaisten ja muiden tutkijoiden aivan samoista asioista kirjoittamat selostukset ovat ristiriitaisia tavalla, joista tosiasioiden löytäminen vaatii uutta tutkimustyötä. Siis ihmisten tutkimukset on tutkittava Jumalan Hengen ohjauksessa. Tiede ilman Jumalaa on "pseudonimos gnosis", valetiedettä.

Raamattu esittää tyhjentävästi meille tarpeellisen tiedon Vanhan Liiton Israelin historiasta. Tärkeintä historiankirjoituksessa onkin että tieto on yhtäpitävä Totuuden kanssa, ja että tiedon kattavuus on riittävä. Ihmiselämän yleisiin periaatteisiin kuuluu kieltäymys, et voi opiskella kaikkea, ja valitsemalla yhden, joudut kieltäytymään toisesta. Siksi Raamattu ei kerro esimerkiksi sitä, kuka perusti Muroman kaupungin.

Raamatun nuorimmat kirjat kirjoitettiin kohta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Uutta aineistoa ei Lähi-idän historiasta enää tullut. Juutalaiset hajaantuivat, kristikunnan uudet keskukset syntyivät Israelin ulkopuolelle, ja arabit valloittivat koko Lähi-idän. Myös Egyptin ja Babylonian hellenistiset keskukset jäivät muslimien valtaan. Raamatun maiden kieliä Euroopassa ei osattu, eikä niiden käyttämää kirjoitustapaa tunnettu. Aasiasta tulleet turkkilaiset työntyivät puskuriksi Lähi-idän vanhojen sivistyskansojen (s.o. paksuseinäisissä taloissa asuvien kansojen) ja Euroopan väliin. Yhteydet katkesivat, ja Raamatun kertomukset alkoivat tuntua saduilta, vailla todellisuuspohjaa. Asiaa ei parantanut kirkon alituinen kiihotus muslimien vastaisten ristiretkien järjestämiseksi, paremminkin päinvastoin. Eihän siihen ollut mitään syytä, sillä ei ainakaan kirkko halunnut juutalaisten palaavan maahansa.

Tietämättömyys ja tyhmyys muokkasivat asenteita. Asenteiden mukana ensi askeleitaan ottava tieteellinen maailma ajautui kirkosta avoimeen jumalankielteisyyteen. Tieteenharjoittajien keskuudessa yleisesti periaatteeksi muodostui oppi siitä, että Raamatun historiallinen tausta on legendanomainen, eikä perustu tosiasioihin, ellei arkeologisin tai muin Raamatun ulkopuolisin keinoin ole toisin osoitettu. Todistusaineiston puuttuessa väite Raamatun legendanomaisuudesta oli saanut tunnustetun tieteen aseman.

1800-luvun lopulla kielteinen suhtautuminen Raamatun kertomuksiin saavutti huippunsa. Rooman keisarin käskyllä vuonna 380 perustettu kirkollinen yhtenäiskulttuuri sortui. Kirkko menetti yksinvaltansa eurooppalaisen ihmisen sieluun. Kirkosta lähtivät niin uskovat kuin ei-uskovatkin. Kirkkojen raunioille jäi se suuri enemmistö, joka ei ymmärtänyt sitä, mitä oli tapahtumassa. Kirkon orjuudesta vapautuneita uskovia, entisiä kerettiläisiä, alettiin nyt nimittää lahkolaisiksi.

Lahkolaisten, kirkollisten ja tieteenharjoittajien käsitykset Vanhan testamentin historiasta olivat pahasti ristiriitaisia keskenään, ja kukin julisti omaa käsitystään oikeana totuutena, asiaa sen enempää tutkimatta. Asiat olisivatkin ehkä jääneet tutkimatta, mutta eurooppalainen aseteollisuus auttoi siirtomaavaltoja, ja arabimaat valloitettiin. Ristiretkeläisten haaveet olivat toteutuneet! Osa alistetuista kansoista joutui Englannin hallintaan, osa Ranskalle. Vallan- ja rahanhimon lisäksi valloittajilla oli säilynyt myös tippa tiedonhalua ja uteliaisuutta. Valloittajien mukana maahan oli tullut myös sellaisia ihmisiä, jotka olivat aidosti kiinnostuneita tosiasioista. Suurta kiinnostusta herätti Napoleon Bonaparten sotaretki Egyptiin. Pian eri maihin syntyneet maantieteelliset seurat kiistelivät siitä, kuka tietää asioista enemmän ja kuka paremmin pystyy teilaamaan kilpailevan oppilaitoksen väittämät.

Tilanne pakotti myös uskovat etsimään ja tutkimaan Raamatun ulkopuolista aineistoa. Tänään sekä uskovien että ei-uskovien tieteenharrastajien toimesta kerätty materiaali on laaja ja merkittävän yksityiskohtainen. Asiantuntijoiden keskuudessa villeille ja avoimesti Totuudelle vihamielisille väitteille on jäänyt vain vähän liikkumatilaa.

Suomessa kiinnostus raamatunhistorian tuntijain työhön on ollut laajaa, ja tutkijoiden tapana onkin ollut saattaa tieto hyötykäyttöön kohtuuajassa. Koska kirjallisuutta on saatavassa kirjakaupoista, on tarkoitukseni seuraavassa vain luettelonomaisesti esittää eräitä tutkimuskohteita ja löytöjä, joiden tunteminen tekee helpommaksi lähteä penkomaan alan erikoiskirjallisuutta.

Raamatun aikojen kulttuureiden rikkaus on aina kiinnostanut aarteenetsijöitä. Kuninkaat, sotilaat, haudanryöstäjät, aarteenetsijät, eresiologit, rotat, shakaalit ja homesienet ovat hävittäneet suurimman osan meitä kiinnostavaa materiaalia, Raamattua lukuunottamatta. Vuosituhansien aikana myös tieto lukea muita kuin latinan, kreikan ja hebreankielisiä tekstejä oli hävinnyt. Kuninkaat, rotat, eresiologit, sotilaat ja muut eivät osanneet lukea maailman vanhimpia kirjoituksia silloinkaan kun ne olivat kadulla näkyvissä, kuten esimerkiksi Egyptin vanhoissa obeliskeissa. Ilman lukutaitoa arkeologia oli vain mykkää arkeologiaa.

Latinankielinen kulttuuri oli liian nuori raamatun maiden kulttuurin tuntemista ajatellen. Rooma oli muuttunut italialaisesta kyläkulttuurista barbaariseksi maailmanvallaksi vasta parisataa vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Roomalaisilla ei ollut mitään käsitystä muista kulttuureista, ja kaiken vähimmin niistä, jotka jo ennen Roomaa olivat hävinneet. Rooma ei koskaan pystynytkään kehittämään mitään omaperäistä kulttuuria. Tärkeimmät ainekset roomalaisessa maailmanmenossa olivat lainatavaraa, paheita lukuunottamatta. Niitä edelleen kehittämällä Rooma on tullut kuuluisaksi muun muassa sirkusesitystensä kautta. Roomalaisessa sirkuksessa syötettiin ihmisiä eläimille.

Kreikan saarilla aineellinen hyvinvointi oli vanhaa perua, koska saaret saivat kauan olla hyökkääjiltä rauhassa merenkäynnin alkeellisuuden takia. Samasta syystä kreikan saarien kulttuuri oli erilliskulttuuria, joka muihin ei vaikuttanut. Kirjoitustaidon alkeellisuuden vuoksi tieto ei kumuloitunut. Lisäksi saarien kulttuuri tuhoutui yllättäen jo ennen Israelin valtion muodostumista mitään merkittävää jälkeensä jättämättä. Uusi kreikkalainen kulttuuri syntyi vasta Israelin suuruudenajan jälkeen. Se syntyi toisiokulttuurina noin 600 vuotta eKr, kun foinikialaiset kauppiaat toivat mukanaan israelilaisten Egyptisssä 1800-luvulla eKr kehittämän kirjoitustaidon.

Foinikialaisten kulttuurimaista Kreikkaan tuomat viestit pakottivat kreikkalaisten yläluokan luopumaan omista jumalaistaruistaan, koska ne uusien ajatusten rinnalla olivat lapsellisia. Seemiläisiltä kansoilta oli saatu uutta ajateltavaa. Juutalaisten Jumala oli erilainen. Miletolainen kauppias, kreikan filosofian isänä tunnettu Thales (600-luku eKr), tutustui kauppamatkoillaan Egyptin rakennustaitoihin ja sen mukana syntyneeseen geometriaan. Babyloniasta saatiin matematiikan alkeet. Uudet virikkeet olivat alkuna filosofiaksi kutsutun pseudotieteen synnylle.

Kreikalla, kuten jokaisella kansalla, oli oma myös kansallinen taiteensa. Kreikkalaiset rakastivat patsaita, mutta niiden ylistetty esteettisyys on samaa (korkeaa) tasoa kuin Pohjoisen jäämeren rannalla asuvien tsuktshien luista kaivertamalla valmistamat korut. Kreikkalaiseen elämänmuotoon kuuluivat myös urheilu, mikä oli erilaista urheilua kuin esimerkiksi hunneilla, koska kreikkalaisilla oli vähän hevosia ja huonot laitumet. Aikansa naapureiden saavutuksiin verrattuna kreikkalaisten saavutukset eivät olleet mitenkään merkittäviä, jollei sentään roomalaisten, koska nämä, valloitettuaan Kreikan pala palalta noin 100 vuotta ennen Jeesuksen syntymää, pyrkivät jäljittelemään kreikkalaista elämänmuotoa.

Kristikunnan sisällä syntyi varsin pian luopiokristillinen liike, jonka piirissä kreikkalaisista, roomalaisista ja juutalaisista aineksista syntyi synkretistinen, maailman herruutta tavoitteleva uskonnollinen liike, joka tunnetaan nimeltä kirkko.

Kreikasta ja Roomasta ei ollut apua Vanhan Testamentin historian tutkimiseen. Eteenpäin päästiin, kun nuori ranskalainen kieltentutkija Champollion ratkaisi Egyptiläisen kuvakirjoituksen arvoitukset vuonna 1822 ns. Rosettan kiveen kirjoitettujen tekstien avulla. Rosettan kivi vuodelta 192 eKr. oli kirjoitettu sekä hieroglyfein, että kreikaksi, ja lisäksi demoottisin kirjaimin. Hieroglyfitekstien tutkiminen avasi aivan uudet mahdollisuudet selvittää Vanhan Testamentin aikaisia tapahtumia kaikissa Lähi-idän maissa.

1800-luvun alkupuoliskolla Bagdadissa ja ympäristössä työskennelleet Englannin hovin virkamiehet kiinnostuivat - kalliilta näyttävien kapineiden lisäksi - vanhoista savitauluista, joissa oli heille tuntematonta kirjoitusta. Tätä nuolenpääkirjoituksena tunnettua sumerilaista kirjoitustapaa käyttivät eri kansat jo 2000 vuotta ennen kuin hebrealais-seemiläinen kirjainkirjoitustaito löysi tiensä Kreikkaan ja Roomaan. Vuonna 1847 pystyttiin tulkitsemaan ensimmäiset muinaisen Assyrian ja Babylonin nuolenpääkirjoituksella kirjoitetut tekstit. Avaimena oli persialaisen keisari Dareios I kolmikielinen piirtokirjoitus vuodelta noin 450 eKr. Kirjoitus on hakattu vuoreen Behistunissa, Iranissa.

Taito lukea egyptiläisten hieroglyfitekstejä ja kaksoisvirranmaiden nuolenpääkirjoitusta teki entisistä ryöstösaaliista hetkessä kulttuuriesineitä. Jos ennen oli pidetty roomalaista ja kreikkalaista kulttuuria sivistyksen kehtona, niin nyt sellainen ajattelu oli perusteetonta myös niille, jotka Raamatun arvovaltaa eivät olleet ennen kunnioittaneet. Tieteellinen maailmankuva muuttui.

Persianlahden ja Välimeren välistä aluetta kutsutaan tavallisesti Kaksoisvirranmaaksi, Paddan Aramaimiksi eli Mesopotamiaksi. Kahden joen, Eufratin ja Tigriksen, ympäristö on hedelmällistä maata, jota erämaat osittain suojaavat maahantunkeilijoilta. Kun seemiläiset heimot noin 4000 vuotta sitten tunkeutuivat Kaksoisvirranmaahan, kohtasivat he silloin jo noin 2000 vuotta vanhan kulttuurin, jota ranskalainen Julius Oppert 1869 ryhtyi kutsumaan sumerilaisiksi kulttuuriksi. Oppertin käyttämä nimitys vakiintui, vaikka hän arvasikin termin äännearvot väärin. Unkarilaisen Tibor Baráthin sata vuotta myöhemmin esittämä täsmennys Szemur ei enää pystynyt muuttamaan jo vakiintuneeksi tullutta ääntämistapaa. Baráthin mukaan nimi Szemur on yksi auringonjumalalle annetuista monista nimistä, ja tarkoittaa Silmän jumalaa, joka on vain yksi auringonjumalan sumerilaisista nimistä.

Sumerilaiset kirjoitukset vuonna 1835 päivänvaloon saattanut Henry Rawlingsonia (1810-1895) piti sumerinkielisiä kirjoituksia skyyttalaisina, kunnes Edward Hincks (1793-1866) vuonna 1857 väitti sumerin olevan kaikkien turanilaisten eli altailaisten (yhteisnimitys suomalais-ugrilaisille, turkkilais-tataarilaisille ym. kielille) kielten äiti. Juutalaiset halusivat pitää Babylonian omana takapihanaan, ja nousivat vastustamaan tieteellistä tutkimusta. Ranskan maineikkaimman yliopiston arvovallan turvin Budapestin juutalainen J. Halevy kirjoitti vuonna 1874: "Voimmeko sallia Turanilaisten läsnäolon Babylonian maaperällä?" ja väitti, että sumerin kieltä ei ole koskaan ollutkaan. Hänen mielestään löydetty kieli oli vain seemiläisten pappien salakirjoitusta. Sillä välin ranskalainen Francois Lenormant (1837-1883) oli kuitenkin selvittänyt, että sumerin ja turanilais/altailaiset kielet ovat sukulaiskieliä ja niitä puhuvilla kansoilla on myös sama uskonnollinen perintö, auringonpalvonta sen eri kehitysasteissaan. Kun vielä Oxfordin yliopiston professori Sayce (1833-1933) osoitti vihdoin pystyi lukemaan sumerinkielistä kiilakirjoitustekstiä, oli eräs tärkeimmistä kulttuuritaistoista ratkennut tavalla, joka vastaa Raamatun ensimmäisten kirjojen kertomusta samoista asioista.

Sumerilaisia kirjoituksia on tutkijoiden käytettävänä nykyisin noin 100.000 tekstiä, joista vanhimmat ovat kirjoitettu ennen vedenpaisumusta käytössä olleella kuvakirjoituksella; nuoremmat tekstit ovat kiilakirjoitusta. Merkittävimpiä niistä on Well-Brundellin prisma, joka sisältää ennen vedenpaisumusta hallinneiden kuningasten luettelon. Tämän luettelon ja Raamatun ensimmäisten lukujen välillä on selviä yhtäläisyyksiä, mutta myös eroja. Well-Blundellin prisman teksti on sangen pitkä, sen kahdeksalle sivulle on mahtuu paljon asiaa, myös vedenpaisumuksesta. Prisma on säilytyspaikkansa, oxfordilaisen museon "Ashmolean Museum" arvokkaimpia ja kiinnostavimpia nähtävyyksiä.

Sumerilaista kuvakirjoitusta ei vieläkään osata lukea. Myös valtaosa sumeriksi kirjoitetista kiilakirjoitusteksteistä on edelleen lukematta, sillä indo-eurooppalaisten tutkijoiden on ollut vaikea ymmärtää tekstejä, joiden vokalisointia he eivät tunne. Sumerilainen kiila- eli nuolenpääkirjoitus on tavukirjoitusta, jolla jokaisella tavulla on merkityksensä. Se ei siis kerro, miten kyseinen tavu äännetään. Äännearvo määräytyy käytetyn kielen mukaan. Eteenpäin asiassa päästiin vasta 1900-luvun alussa, mutta vieläkin vanhimpien varsinaisten sumerinkielisten tekstien lukeminen on hankalaa ja käännösvirheet tavallisia.

Nuolenpääkirjoitusta ryhtyivät käyttämään myös ne seemiläiset kansat, jotka vuoden 2000 eKr tienoissa miehittivät Kaksoisvirranmaan. Seemiläisten nuolenpäätekstien lukemisen tueksi tarvitaan hebrean tai jonkun muun seemiläisen kielen tuntemus. Hebrean tuntemus on laajaa, jonka vuoksi seemiläiset nuolenpääkirjoituksella kirjoitetut tekstit tunnetaan hyvin; harmi vain, että nämä tekstit ovat "vain 4000" vuotta vanhoja tai nuorempia.

Seemiläiset kielet muodostavat suuren ryhmän, johon kuuluvat muun muassa arabia ja muinaisen Foinikian kielet. Kielisukulaisuus on helpottanut erikielisten nuolenpäätekstien lukua.

Hebrealaiskielet ovat kuitenkin erikoisasemassa israelilaisten Egyptissä noin vuonna 1800 eKr. kehitettämän kirjainkirjoituksen ansiosta. Ensimmäiset kirjainkirjoituksella kirjoitetut hebreankieliset tekstit on löydetty Egyptistä sekä Siinain niemimaalta ja ne on ajoitettu noin vuodelle 1800 eKr ja 1500 eKr. Kun Israelilaiset palasivat Israeliin, kirjainkirjoituksen omaksuivat myös lähiseudun muut seemiläiset kansat.

Kaksoisvirran maissa ja Egyptissä säilyneiden tekstien määrä on hyvin suuri, sillä nuolenpääkirjoitus kirjoitettiin tavallisesti hyvin säilyville savitauluille. Raamatun tutkimuksen kannalta kaikkein kiinnostavimpia ovat ne kirjoitukset, joissa kerrotaan samoista asioista, kuin Raamatussa. Suoranaisia raamatunlauseita teksteissä alkaa löytyä vasta varsin myöhäiseltä ajalta, vanhin löydetty raamatun teksti on hopearullaan kaiverrettu "Herran siunaus", 4 Moos 6:24-25, (Herra siunatkoon sinua Israel ...). Ilmeisesti koruna käytetyn rullan (rannekkeen?) iäksi on määritelty noin 2700 vuotta. Muita kiinnostavimpia löytöjä ovat mm. seuraavat:

1. Marin arkisto.

Kuningas Hammurabi tuhosi Marin kaupungin. Kaupungin raunioista löydettiin vuonna 1936 kirjasto, jonka n. 25.000 savitauluissa säilyneet nuolenpääkirjoituksella kirjoitetut akkadinkieliset tekstit antavat mielenkiintoisen kuvan tämän Syyrian ja Babylonian välillä sijainneen kaupungin elämästä aina patriarkkojen – Aabrahamin (2167-1992 eKr.), Iisakin (2067-1887 eKr.) ja Jaakobin (2007-1860 eKr.) ajoilta alkaen. Kirjoituksissa esiintyvät henkilönimet ovat Raamatusta tuttuja, mutta Marin Naahorit ja Terahit eivät sentään liene samoja kuin raamatulliset kaimansa. Lisätietoja näistä kaivauksista löytynee tietokonehaulla kaivauksia johtaneen Andre Parrotin nimen takaa.

Marin kirjeinä (ML) tunnetut savitaulut ovat ajalta juuri ennen kaupungin hävitystä. Myöhemmissä kaivauksissa on tunkeuduttu syvemmälle kaupungin kulttuurikerroksiin; näiden kaivauksien tuloksia voi netistä myös löytää.

Vaikka Hammurapin tiedetäänkin hävittäneen Marin kaupungin, on kaupungin viimeisten tapahtumien ajankohta vieläkin epäselvä. Marin kirjeet antavat aihetta olettaa, että Hammurapi - samoin kuin Marin viimeiset kuninkaat - olivat vasta Salomonin aikalaisia, eikä suinkaan Aabrahamin aikalaisia, kuten tavallisesti oletetaan. "Oikeasti" Hammurapin väitetään hallinneen vuodesta 1848 eKr tai 1792 eKr tai 1728 eKr alkaen. Netissä tästä väittelystä löytyy paljon asiantuntijoiden tekstejä.

Marin seudun muista kaivauskohteista Tell el-Atshanasta (nyk. Turkin Acana) on löydetty noin 450 tekstiä samalta ajalta kuin Marin kuninkaan Zimri-Limin arkisto.

Acanan kaivauksia johti L. Woolley. Jorghan Tepessä n. 300 km Marista itään entisen Nuzin raunioista löytyi E. Chieran johtamissa kaivauksissa 1500-1400 luvun tekstejä 20.000 savitaulun verran.

2. Eblan kirjasto

Pohjoiskanaanilaisen Eblan kaupungin (nyk. Tell Mardikh, nykyisestä Alepposta vähän etelään) kirjasto löydettiin 1975. Kirjoitukset ovat taitavasti kirjoitettuja nuolenpääkirjoitustekstejä ajalta ennen hebrealaisen äännekirjoituksen tunnettuja esiintymiä. Ne on ajoitettu pronssikaudelle, noin 3000 - 2000 vuotta eKr. Aihepiiri on moninainen, ja joukossa on muun muassa sanakirjoja ebla-sumeri. Löytöjen tärkein anti on kuitenkin siinä, että ne osoittavat Eblan kulttuurin olleen sitä esi-hebrealaista kulttuuria, jonka terve osa edelleen elää Raamatun tapahtumissa.

Eblan tekstien kieli on hebrean lähisukulaiskieltä, vaikka kirjoitusjärjestelmänä onkin käytetty sumerilaista nuolenpääkirjoitusta.

Eblan tekstit ovat ajalta ennen Aabrahamia, joten Raamatun tapahtumiin ne eivät varsinaisesti liity. Henkilönimet ovat kuitenkin Raamatun ajalle tavanomaisia, on Abramua, Esauta, Saulumia, Daudumia jne. Paikannimistö on runsasta, ja osa Raamatusta tuttuja, mm. Sodoma ja Gomorra niiden alkuperäisessä muodoissaan Sidamu ja Ima’ar. Nykyiset muodot kun ovat kreikankielisestä Septuagintasta kotoisin. Hämmästyttävää on, että Eblan savitaulussa nro 1860 Kuolleen meren laakson hävitetyt kaupungit Sodoma, Gomorra, Adma, Zeboim ja Zoar on lueteltu samassa järjestyksessä kuin Raamatussa (1.Moos 14:2).

Eblan ylijumalan nimi oli Ja. Nimi on sama, jota hebreassa käytetään Jahven/Jehovan lyhennettynä muotona. Myös nimi El on Eblan seemiläisten nimi Jumalalle. Nimeä käytetään Raamatun hebreassa sellaisenaan, sekä lyhennyksenä nimestä Elohim. Ei siis ole ihme, että Eblan teksteistä esille tullut Eblan kuningas Eber on Raamatusta tuttu (1.Moos 10:21) Aabrahamin iso-iso-iso-iso-isoisä tai vähintään hänen kaimansa.

Ebla paloi noin vuonna 2250 eKr konventionaalisen akatemisen aikataulun ja noin vuonna 1600 revisionistien tekemän ajoituksen mukaan. Savitaulut kuumentuivat tiiliksi ja ovat hyvin säilyneet. Eblan tekstien tunnetuimpia tutkijoita ovat Eblan löytymiseen johtaneiden Tell Mardikhin kaivauksien aloittaja Paolo Matthiae sekä kielentutkijat Pettinato ja Alfonso Archi.

Eblan tekstit sisältävät monia Raamatun kertomusten rinnakkaiskertomuksia sekä kehittyneen lakikokoelman Hammurapia edeltävältä ajalta. Eblan savitauluista suurin osa on vielä kääntämättä, joten yllätyksiä voi odottaa lisää.

3. Siinain piirtokirjoitukset

Siinain niemimaan turkoosikaivosalueelta Serabit el-Khadimista vuonna 1904-1905 ja myöhemmin löydetyt kivilaatat, joissa on aakkoskirjoituksella kirjoitettua seemiläistä kieltä. Näiden kivilaattojen tekstit olivat aikoinaan vanhimmat tunnetut aakkoskirjoituksella laaditut tekstit siitä aakkoskirjoitusjärjestelmästä, johon meidän suomalainenkin aakkoskirjoitus perustuu. Serabit el-Khadimin tekstit ovat Mooseksen ajoilta, 1500-luvulta eKr. Lisätietoja löytynee tietokonehaulla esimerkiksi Flinders Petrie nimen kohdalta.

Siinain piirtokirjoituksien ajoitusta on nykyisin siirretty aiemmaksi syystä että Egyptistä on löytynyt sitäkin varhaisempaa hebrealaista kirjainkirjoituksella kirjoitettua tekstiä "ryöväreiden solasta".

4. Ugaritin tekstilöydöt.

Välimeren itärannikolla sijaitsevasta Ras Shamran rauniokummusta löydettiin 1930 tuhansia savitauluja. Nämä Baal-temppelin kirjastosta löydettyjen savitaulujen tekstit paljastivat, että arkeologit olivat löytäneet aikoinaan merkittävän Ugaritin kaupungin jäännökset. Lisää savitauluja löytyi vuosina 1938-39, kun kaivaukset etenivät kuninkaan palatsin varastohuoneeksi todetuksi paikalle asti.

Ugaritin tärkeimmät tekstit ovat kiilakirjoitukselle sovellettua kanaanilais-hebrealaista äännekirjoitusta. Ugaritin kieli oli hebrean lähisukulaiskieli, mikä luonnollisesti helpotti tekstien tulkkausta ja kun tekstit saatiin kerran tulkattua, ovat ne vuorostaan auttaneet ymmärtämään paremmin Vanhan Testamentin sanontoja ja kulttuuria.

Ugaritin historia ulottuu pitkälle patriarkkojen kauteen saakka. Kaupungin kanaanilainen kulttuuri ei juuri eroa läheisen Eblan kaupungin kulttuurista, paitsi siinä, että Ugarit säilyi asuttuna Israelin valtion perustamiseen asti. Kaupunki tuhoutui eräiden arvioiden mukaan noin vuonna 1200 eKr, mutta revisionistien mukaan kaupungin hävitti Assyrian kuningas Salmaneser III vuonna 855 eKr. sitä ennen valloittamansa heettiläisten (hattilaisen) armeijan avulla. Mikäli näin on laita, ovat Ugaritin nuorimmat tekstit vuodelta noin 900 eKr.

5. Laakiksen piirtokirjoitukset ja Laakiksen kirjeet

Joosuan kirjassa (Joos 10:31-32) kerrotaan Laakiin vallituksesta, joka tapahtui noin vuonna 1500 eKr. Tältä aikakaudelta säilyneet Laakiin piirtokirjoitukset ovat eräs vanhimmista säilyneistä kirjainkirjoituksista maailmassa.

Laakis, nykyinen Tell ed-Duweirin rauniokumpu, sijaitsee noin 45 kilometriä Jerusalemista lounaaseen. Raunioista vuonna 1935 löytyneet 21 Laakiin kirjettä kertovat Baabelin kuninkaan Nebukadnessarin Juudaa vastaan vuonna 587 eKr tekemän sotaretken tapahtumista, kts. Jer 34:7. Runsas sata vuotta aiemmin (701 eKr.) kaupunkia piiritti Assyrian kuningas Sanherib (Sennacherib), joka valmistutti touhusta korkokuvan palatsinsa seinälle Niiniveen.

6. El Amarna-kirjeet.

Egyptistä v. 1887 löydettiin yli 380 nuolenpääkirjoituksella kirjoitettua savitaulua, jotka paljastuivat pohjoisten vasallivaltioiden käskynhaltijoiden ja kuninkaiden kirjeiksi Ekhnatonina tunnetulle farao Amenhotep IV:lle ja hänen seuraajilleen. Israelin historian kannalta mielenkiintoisimpia ovat El Amarnan kirjeet EA252, EA256, EA288, EA289, EA292 ja EA294.

Amarna-kirjeiden kokoelma alkaa ajalta, jolloin Jerusalem oli vielä jebusiittien hurrilaisheimon vallassa. Kaupunginjohtajana kirjeiden mukaan oli Abdihera, Raamatun Hadad'ezer. Kirjeissä mainitut habirut selitettiin ensin hebrealaisiksi, mutta kuningas Saulin, (kirjeiden Labayu), Egyptin faaraolle kirjoittamissa kirjesissä mainitut habirut tarkoittavat todennäköisesti Daavidin kapinallista joukkoa.

Kuten Raamatusta tiedetään, farao ei pystynyt auttamaan jebusilaisten ruhtinasta, ja vuonna 1003 eKr Daavid valloitti kaupungin. Daavidin joukosta Amarna-kirjeet mainitsevat sekä Daavidin sotapäällikön Joabin (kirjeiden Ajab) ja Daavidin isän Yishujan (Raamatun Iisai, hebr. Yishay).

7. Mernephtahin kivi

Stela, jonka Flinders Petrie löysi farao Merneptahin kuolintemppelistä Thebasta, Egyptistä vuonna 1896. Kiveä säilytetään Kairon museossa.

Kirjoittaja kertoo Kaanaan maan ryöstämisestä, Askelonin voittamisesta, Geserin valtauksesta ja Jaroamin tuhoamisesta ja toteaa: "Israel on tehty autioksi, hänellä ei ole siementä. Palestiinasta on tullut leski Egyptiä varten". Mielenkiintoinen kysymys onkin, milloin Israel siis tehtiin autioksi, ilman siementä? Akateemisen kronologian mukaan Merneptah oli faaraona 1232-1222 eKr.

Mernephtah oli sen kuuluisan Ramses II seuraaja, jota akateeminen maailma ja amerikkalainen filmiteollisuus pitää "sortajakuninkaana" ja Mooseksen kilpailijana. Mikäli tämä oletus olisi oikea, olisi Mernephtah se farao, joka hukkui Kaislamereen ajaessaan takaa Israelia. Mutta silloin ei olisi mitään järkeä puhua Israelin tekemisestä autioksi. Egyptin virallinen propaganda on tietenkin voinut kääntää asiat päälaelleen, mutta muut seikat osoittavat, että sen kummemmin Mernephtah kuin Ramseskaan eivät eläneet 1200-luvulla eKr, vaan 900-luvulla eKr, kun Israel jo asui tukevasti maassaan.

Geser sijaitsee 29 kilometrin päässä Jerusalemista länsiluoteeseen. Salomonin aikana se oli egyptiläisten hallussa, mutta kun Salomo otti puolisokseen egyptiläisen prinsessan, valloitti Egypti Gezerin ja antoi kaupungin myötäjäisinä Israelille. Salomonin kuoltua hänen poikansa joutui riitoihin Egyptin kanssa, ja egyptiläiset hyökkäsivät Jerusalemiin. Revisionistien ajanlaskun mukaan tämä tapahtui vuonna 925 eKr ja samalle kaudelle sijoittuu myös Mernephtahin maallinen elämä.

Oikeastaan ei ole väliä, milloin Mernephtah ilmoitti hävittäneensä Israelin. Hänen jälkeensä on ilmestynyt monta muuta samanlaista, eri aikoina. Albanian sosialistijohtaja Enver Hotsa ilmoitti, että Albaniassa ei ole enää ainuttakaan kristittyä ja Neuvostoliiton johtaja Nikita Hrutshev lupasi tuoda maansa viimeisen papin televisiokameroiden eteen näytille. Viimeisen raamattukristityn jaagaaminen on maailman johtajien lopullinen tarkoitus.

8. Geserin kalenteri

Pieni kalkkikivenpalanen, jossa on hebrealaisella aakkosella kirjoitettua hebrealais-kanaanilaista tekstiä vuodelta noin 900 eKr. Löytöä pidettiin kielihistoriallisesti merkittävä silloin, kun muuta arkeologista aineistoa tunnettiin vielä niukalti.

9. Musta obeliski

Assyrialaisen Nimrudin kaupungin rauniokummusta Austen Henry Layardin kaivauksien aikana vv. 1846-1852 löydetty noin 2 metrin korkuinen kivinen obeliski, jossa mustaan kiveen työstetyssä korkokuvassa Salmanesser III, Assyrian kuningas vv. 858-828 eKr. on istumassa, edessään Israelin kuningas Jeehu maahan kumartuneena. Obeliskin yläreunassa on nuolenpääkirjoituksella kirjoitettu teksti: "Tämä on Jeehu (Iaua), Omrin (Khumrin) poika". Korkokuva on ajalta ennen Israelin kymmenen heimon pakkosiirtoa Assyriaan, mikä tapahtui vuonna 722 eKr.

Nimrud, muinainen Kalne (hebr. Kalneh, engl. Calah), kantaa perustajansa Nimrodin (kts. 1.Moos 10:8-12) nimeä. Kaupunki sijaitsi Tigriin varrella, noin 30 km Niinivestä etelään.

10. Meesan kivi

Kuolleenmeren itäpuolelta Dibonista vuonna 1868 löydetyn noin metrin korkuisen kivitaulun mooabinkielinen teksti, jossa Mooabin kuninkaan poika kertoo hankkeistaan mm. Israelin kuningas Omria vastaan. Silloin elettiin vuotta noin 830 eKr. Kiven palaset ovat Louvressa, Pariisissa.

Meesan kiven (hakua: Mesan kivi, Mesha stele, Mesha Inscription, Moab Stone) 34 tekstiriveillä mainitaan Jahve Israelilaisten Jumalan nimenä, tietääkseni ensi kertaa Raamatun tekstin ulkopuolelta. Itse Meesa ilmoittaa olevansa "Kemoksen poika". Kemos on Raamatussa usein mainittu mooabilaisten palvonnan kohde.

11. Sanheribin prisma Niinivestä

Niinivestä vuonna 1930 löytynyt prisma, jossa Assyrian kuningas kertoo Lakiksen valloituksesta vuonna 701 eKr. Juudan kuninkaan Hiskiaan aikana. Sanheribin (Sennacherib) piti oikeastaan valloittaa Jerusalem, mutta yritys ei onnistunut. Raamatussa tapaus on selostettu 2. Kuninkaitten kirjassa, luvut 18 ja 19, sekä Jesajan kirjassa, luvut 36 ja 37. Sanheribin prismaa sanotaan myös Taylorin prismaksi. Sitä säilytetään Chicagossa.

12. Niiniven kirjasto

Assurin kuningas Assurbanibal (668-627) opiskeli nuoruudessaan sumeria ja akkadia, ja keräsi suuren kirjaston. Kirjaston löysi Austin Henry Layard vuonna 1852. Sen 22000 nuolenpääkirjoituksella kirjoitettua savitaulua on Paddan Aramin eli Kaksoisvirranmaan tutkimuksen tärkeimpiä tietolähteitä.

Assyrialaisten pääkaupunki Niinive (assyriaksi Ninua, engl. Nineveh) hävitettiin vuonna 612 eKr profeetan ennustuksen mukaan niin maan perusteellisesti, että koko kaupungin olemassaoloa pidettiin pelkkänä Raamatun satukertomuksena, kunnes englantilainen Austin Henry Layard kiinnostui näkemistään rauniokummuista Tigriin rannalla nykyistä Mosulia vastapäätä. Näistä Kujundzikin ja Nebi Junuksen ("profeetta Joonan") kummut kätkivät sisäänsä muinaisen Niiniven. Layard suoritti paikalla kaivauksia 1800-luvun puolivälissä, mutta entisen suurkaupungin jäännöksiä on tutkittu vielä juuri ennen Persian lahden sotaa arvokkain tuloksin.

13. Hiskian tunnelin piirtokirjoitus

Raamattu kertoo Juudan kuninkaan Hiskian rakentaneen vesijohdon Jerusalemin vesihuollon turvaamiseksi mahdollisen piirityksen aikana. Vuonna 1880 tunnelin seinämässä huomattiin olevan kirjoitusta, joka paljastui tunnelinlouhijoiden tekemäksi n. v. 690 eKr. Kirjoitus on hebreaa.

14. Naboniduksen kronikka

Jotkut yksittäiset löydöt ovat tulleet tärkeiksi siistä syystä, että ne ovat ratkaiseet teologien ja Raamatun välisiä kiistakysymyksiä. Eräs tällainen on Babylonian kuninkaan Naboniduksen kuusikulmaiseen särmiöön kirjoittama kronikka, jossa hän kertoo poikansa Belshazzarin vallankäytöstä oman sotaretkensä aikana. Teologit väittivät koko Belshazzarin olevan "niitä tyhjiä Raamatun juttuja", kunnes Naboniduksen särmiö löytyi. (Haku: Nabonidus chronicle).

15. Qumranin tekstit

Varhaisinta varsinaista Raamattua löydettiin v. 1947 ja 1952 Kuolleen meren länsirannan luolista läheltä Jerikoa. Saviruukuissa säilyneet tekstit ovat ajoitettu vuosille 250 eKr. - 68 jKr., jolloin saviruukut kätkettiin turvaan roomalaisilta miehittäjiltä. Tekstilöydöt ovat niin merkittävät, että jokaisessa huonommassakin tietosanakirjassa on niistä paljon enemmän tietoa, kuin tähän lyhyeen katsaukseen mahtuu.

Qumranin kirjakääröistä noin 100 on Vanhan Testamentin kirjoja. Löydöksiin sisältyvät kaikki Vanhan Testamentin kirjat joko kokonaan tai osina - Esterin kirjaa lukuunottamatta.

Qumranin luolista löydettiin mm. seuraavat tekstit:

Luola I:

Luola II:

Luola III:

Luola IV:

Läheltä Qumrania Murabbaatin alueen luolista löydettiin v. 1952 hebreankielinen teksti, joka sisältää pienet profeetat Jooelista Haggaihin hebreaksi. Lisäksi Murabbaatin luolista löydettiin pienten profeettojen tekstejä kreikankielisinä käännöksinä. Molemmat käsikirjoitukset ovat 100-luvun alusta. Qumranin luolasta VII on löytynyt evankeliumeihin liittyviä papyruspalasia vuodelta noin 60. Asiantuntijapiireissä ne tunnetaan nimellä 7Q4 ja 7Q5. Edellinen sisältää katkelman ensimmäistä Timoteuskirjettä (1.Tim 3:16-4:3 ja 7Q5 pari jaetta Markuksen 6:52-53.

16.

Ostrakonit

Vanhan testamentin aikoina tavallinen kansa kirjoitti kirjoituksensa usein saviruukun palasille raaputtamalla. Näitä kirjoitustekstejä sisältäviä ruukunpalasia arkeologit nimittävät ostrakoneiksi. Ostrakoneista merkittävimpiä ovat mm. Aradin ja Lakiksen ostrakonit.

Asiansa osaavalle arkeologille myös mykkä arkeologia kertoo paljon. Mutta usein asia on jätettävä hautumaan paremman tiedon puutteessa. Näitä ratkaisematta jääneitä asioita on esimerkiksi Jerikon kaupungin kukistumisaika. Raamatun mukaan Jeriko kukistui, kun Israel palasi Egyptistä, jonka jälkeen Jeriko jäi pitkäksi aikaa autioksi. Saksalaiset Sellin ja Wazinger suorittivat paikalla kaivauksia 1907-1909, englantilainen John Garstang 1930-1936 ja Kahleen Kenyon 1952-1958. Kenyon päätyi siihen, että Jeriko tuhoutui noin vuonna 1550 eKr. Sosialistisesti orientoitunut Kenyon jätti kuitenkin tutkimusaineistonsa julkaisematta, ja kun se 1981 julkaistiin, päätyi englantilainen Bryant Wood 40 saman aineiston perusteella vuosilukuun 1400. Radiohiilimenetelmällä päädyttiin vuosilukuun 1410. Kuitenkin akateemisessa maailmassa käytetyn konventionaalisen ajoituksen mukaan Israelin asutti Kanaanin maan vasta noin 1200-luvulla eKr. Toisaalta egyptiläisen Ipuwer-papyruksen perusteella voidaan päätellä, että Israelin lähtö Egyptistä tapahtui jo ns. vanhan valtakunnan loppukahinoiden aikana, jotka on ajoitettu noin vuodelle 2100 eKr.

Juuri ajoitusjärjestelmien heikkous on jarruttanut arkeologisen aineiston hyväksikäyttöä. Akateeminen maailma on linnoittautunut 1800-luvun henkisessä ilmapiirissä syntyneeseen konventionaalisen ajoitusjärjestelmän taakse ja yrittää yhä pitää pystyssä sitä varsin hyvin tietäen, että se on väärä. Viime vuosisata toi esiin valtavan määrän uutta aineistoa, ja lopulta revisionistien onnistui murtaa edellisen vuosisadan akateeminen valhe. Ensin Immanuel Velikovsky asetti kyseenalaiseksi entiset ajoitusmenetelmät 1960-luvulla ja 1995 saavutettiin läpimurto, kun David Rohl esitti uuden kronologian, jonka avulla koko Lähi-idän arkeologian valtavan palapelin osat löysivät paikkansa. Nykyisin tahallisen valheen ylläpito asiantuntijapiireissä ei enää tunnu luontevalta, mutta sillä on voimakkaat tukijansa katolisen kirkon ja kristinuskoa vastustavien maiden teologisten tiedekuntien sisällä. Vielä nytkin valtaosa suurille massoille tarkoitetuista kuvakirjoista käyttää 1800-luvun alun löyhin perustein valittuja vuosilukuja.

Monet asiat ovat silti vieläkin selvittämättä. Tällaisissa asioissa on pistettävä jäitä hattuun, asettumatta minkään teorian varauksettomaksi puoltajaksi. Tiede on hidas tunnustamaan Raamatun ainoaksi oikeaksi tiedonlähteeksi. Ihminen on erehtyväinen, ja siksi on hyvä jättää joku portti auki, ettei käy niin häpeällisesti, kuin edellämainituille ja -mainitsemattomille teoreetikoille.