Kodisjoki, Kuru & Ylöjärvi

1986-2013

Osittain päivitetty 2013-11-15

Sivuja 190

##01

Käsitteenä lienee Jumala lähinnä kuvattavissa Rakkauden, Totuuden ja Elämän summana:

= Jumala

Jos tietäisimme, mitä ovat Rakkaus, Totuus ja Elämä, olisi käsityksemme Jumalasta näinollen suhteellisen selvä. Sentakia tarkastelemme hieman näitä kolmea käsitettä kutakin erikseen.

Oletamme, että pankki edustaa Rakkauden nollatasoa. Saat sieltä sen, minkä sinne veitkin, eli satasesta satasen ja vitosesta vitosen. Mutta jos ystäväsi antaa sinulle vitosesta satasen on hän harjoittanut 20-kertaista rakkautta, vai kuinka? Satasesta satanen - periaate on esitetty ns. Mooseksen laissa ja tunnetaan paremmin "silmä silmästä ja hammas hampaasta" - periaatteena. Käsitteenä asia on sama kuin "oikeudenmukaisuus". Oikeudenmukaisuuteen - rakkauden nollatasolle - pääsemisen ovat monet ottaneet tavoitteekseen, niin että sitä jo kaikissa kaupungeissa saarnataan. Useimpien poliittisten puolueiden ohjelmasta löytyykin pyrkimys oikeudenmukaisuuteen - rakkauden nollatasolle, mikä osoittaa, että ihmissuku rypee vääryyden kourissa. Vääryyden keskellä elävistä ihmisestä jopa oikeudenmukaisuus voi näyttää korkealta tavoitteelta. Ihmisten kesken ylevältä periaatteelta näyttää jopa täydellinen välinpitämättömyys naapurin hädästä, jos vain ei tee pahaa kärpäsellekään.

Jumala on Rakkaus. Rakkaus on elämän periaate, jota kissaemokin osaa vaistomaisesti toteuttaa omiansa kohtaan. Rakkaus on oikeudenmukaisuuden yläpuolella. Maksimissaan rakkaus antaa elämänsä sen puolesta jota hän rakastaa.

Jumala on rakkaus. Kaikki, mitä hän tekee, on hyvää. Hänen aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin.

Luonnontieteissä tunnetaan erilaisia "totuuksia", joiden kaikkien katsotaan olevan suhteellisia, koska ne lähemmin tarkasteltuina eivät olekaan itsenäisiä totuuksia. Vain Jumala on itsenäinen Totuus. Totuus on jakamaton. Puolueeton tiede askartelee nykyään ns. kolmen perusvoiman parissa. Näiden keskinäisten riippuvuuksien selvittäminen johtaa kysymykseen yhdestä alkuvoimasta. Tässä vaiheessa ei ole merkittävää nimitämmekö tätä alkuvoimaa Jumalaksi tai ei, se on olemassa, halusimmepa sitä tai emme, tai tunnemmeko sen vai ei. On vain yksi totuus, Jumala.

Jumala on Totuus. Totuus on jakamaton. Totuutta kuitenkin mieltää sekä tunnettujen että tuntemattomien osatotuuksien summana, mutta yksinään on jokainen osatotuus epätosi. Ihminen tutkii osatotuuksia, eteensä avautuvia lainalaisuuksia, mutta ei voi niitä muuttaa. Totuudet ovat jumalallisia. Ihminen tekee viisaasti, jos etsii Totuutta ja noudattaa sitä.

Totuus on kaikkialla läsnäoleva. Omena ei putoa puusta muuten kuin totuuden riippuvuuksien mukaisesti. Omena onkin viisaampi kuin ihminen - se ei yritä kiertää totuuksia niinkuin ihminen hulluudessaan tekee.

Sitä biologista prosessia, joka alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan, sanotaan ihmisten kesken tavallisesti elämäksi. Tämän prosessin tunnusomaisin piirre on muutos kohti kuolemaa. Elämä ikäänkuin saadaan, ja ikäänkuin menetetään. Ihminen pallottelee elämällä aikansa, toivoen, että se jatkuu jälkipolvissa. Näin elämä on suurempi, kuin mitä ihminen voi tavoittaa. Ihminen on kuollut, eikä voi ymmärtää elämää, Isäänsä.

Kuolemaan johtavan prosessin nimittäminen elämäksi on arveluttavaa. Sen kummempaa elämää ihmisellä ei kuitenkaan ole. Paras tuntemani kuva elämästä, siitä jostakin on vertaus virtaavasta vedestä. Vesi virtaa ja suorittaa työnsä itse muuttumatta, kirkkaana pysyen.

Kysymys elämästä on samalla kysymys olemassaolosta. Biologinen elämä esiintyy vain aineen, materian yhteydessä. Itsenäistä biologista elämää ei siis ole olemassa. Mutta myöskään aineen olemassaolo ei ole itsenäistä. Epätieteellisen materialismin tiedemiehet julistivat aikoinaan, että on olemassa niinsanottuja alkuaineita. Aine ei kuitenkaan ole itsensä isä. Samoin kuin biologinen elämä, myös aineet muuttuvat. Alkuaineet ovat maailmankaikkeudessa jatkuvan muutoksen kohteena, ja pienessä mittakaavassa ihmisenkin on jo onnistunut hajoittaa näitä niinsanottuja alkuaineita, näin tapahtuu esimerkiksi ydinreaktoreissa jatkuvasti. Aineillekin on siis etsittävä olemassaolon alkusyytä.

Elämän lähde on ihmiselle tuntematon. Teorioita elämän lähteestä on monta, mutta me käytämme siitä nimitystä Jumala. Vain Jumala on. Hän on sama eilen, tänään ja huomenna. Hän ei muutu. Hänessä ei ole aikaa, se mitä sinä näet huomenna, on Jumalan tiedossa jo tänään. Hän on alku ja loppu, ja senkin jälkeen sama. Elämä on ikuinen.

Vain Jumala on. Jumala on ainut olevainen, muu olemassaolo on suhteellista Häneen. Jumalasta erillistä elämää ei ole. Jos haluat elää, sinun pitää jotenkin palauttaa yhteys häneen.

Ajatus Jumalasta on abstraktiotasoltaan korkein mielleyhtymä, joka ihmisaivoja koskaan on askarruttanut. Mitä lähemmäs Jumalan valtasuuruutta tullaan, sitä suurempia voimia kohdataan. Suurinta on Rakkaus, Totuus ja Elämä, Hän itse.

Jumalaa luonnehditaan myös sanoilla näkymätön, ikuinen, muuttumaton, kaikkialla läsnäoleva, kaikkivaltias, pyhä, oikeudenmukainen, uskollinen, vanhurskas jne. Mutta koska kaikki nämä käsitteet ovat ihmiselle epäselviä, eikä Rakkautta voi ottaa kämmenelle eikä Totuutta mitata metrimitalla, voidaan melko pian päätellä, ettei käsitteellisin keinoin Jumalan tuntemiseen päästä. Ihmisen parhaat omiin havaintoihin perustuvat saavutukset ovatkin siinä, että ihminen tulee vakuuttuneeksi Jumalan läsnäolosta.

On kuitenkin eri asia olla tietoinen Jumalan olemassaolosta kuin tuntea hänet itse. Kun tulet tuntemaan hänet, silloin sinäkin sanot niinkuin Matti ja Maija ensi kerran junan nähtyään: "Ahaa! Nyt minä ymmärrän! Mikset heti sanonut!"

Historia tuntee erilaisia jumalakäsitteitä. Tässä kirjassa pitäydymme Urin kaupungista Paddan Aramista lähteneen Abramin, myöhemmin Aabraham-nimellä tunnetun ja usein vaeltavana aramealaisena mainitun toisinajattelijan jumalakäsitykseen. Aabraham uskoi Rakkauden, Totuuden ja Elämän voittoon ja sen takia sanoutui irti tämän maailman menosta, ja lähti etsimään uutta yhteiskuntaa, maata, jossa Rakkaus, Totuus ja Elämä asuvat.

Totuus, Rakkaus ja Elämä ovat vaikeasti ymmärrettäviä asioita niille, joilla niitä ei ole. Asiaa ei helpota se, että Aabrahamin Jumala, "Isä meidän", asuu taivaissa. Italialainen taiteilija ja luonnontieteilijä Leonardo da Vinci esittikin Jumalan partasuisena ukkona. Taiteilijalta jäi näkemättä, että Jumala asuu myös lähempänä, niiden ihmislasten keskuudessa, joilla on nöyrä sydän.

Joissakin tapauksissa ihmisen käsitys Jumalasta on niin älytön, ettei hän voi itsekään uskoa siihen. Eräästä kuuluisasta miehestä, joka käväisi 200 kilometrin korkeudessa, kerrotaan, ettei hän nähnyt matkallaan Jumalaa. Ehkä tuo kuuluisa mies odotti näkevänsä keinutuolissa istuvan valkopartaisen ukon. Rakkautta, Totuutta tai Elämää hän ei nähnyt tai ei osannut katsoa. Gagarinin jumalakäsityksiä vastaavaa jumalaa ei todellakaan ole, mutta Aabrahamin Jumala on kutsuva Gagarinin ja Leonardon esiin vastaamaan teoistaan yhdessä lajitoveriensa kanssa.

#prothesis

Raamattu alkaa sanalla "be-reshit". Sanalla on kaksi merkitystä, jonka takia Raamatun ensimmäisellä lauseella, 1.Ms 1:1, voidaan kääntää kahdella eri tapaa:

Sananlaskuissa tämä Jumalan esikoinen esittelee itsensä näin:

Johanneksen evankeliumin teksti ulottuu ajanlaskun ulkopuolelle, siis tavallaan kauemmas, kuin mitä luomiseen sidottu aika ulottuu. Heti ensi sanoiksi siinä ratkaistaan Vanhan testamentin alun käännösongelma:

Jumalan esikoinen on "näkymättömän Jumalan kuva".

Jumala rakastaa esikoistaan ja meille hän sanoo:

Kaikella Jumalan teoilla on tarkoitus, josta kreikankielisissä lähdeteksteissä käytetään sanaa prothesis, ennakolta valmistettu ja myöhemmin esille pantu asia. Kysymys on siitä, että Jumala on tehnyt kaiken valmiiksi siinä ikuisuudessa, jota hän itse on, ja vasta luomistyön edistyessä hän tuo tekonsa esiin niiden nähtäväksi ja koettavaksi, joille se on suotu. Tästä syystä sellaisetkin asiat, jotka on jo ikuisuudessa saatettu päätökseen, näyttävät aikaan siirrettyinä olevan vasta tekeillä, kuten seuraavassa lauseessa mainittu uskovien "kirkastaminen":

Jos ymmärsimme tämän periaatteen, voimme ymmärtää myös tämän:

Tässä ei nyt puhuta mistään partiolaisten puuhastelusta, vaikka hyvien töiden tekeminen täällä maa päällä kuinka vähäistä tahansa olisikin. Tekijä on Jumala. Hän toteuttaa suunnitelmaansa, ja kun osaset pannaan yhteen, on lopputulos ihmeellinen. Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, mutta i,Ihminen on luotu Kristuksessa Jumalan kirkkauden ylistykseksi.

Aina kun joku asia sanotaan Raamatussa kolmeen kertaan peräkkäin, on kyse jostakin äärettömän tärkeästä ilmoituksesta, ja Efesolaiskirjeessä tätä keinoa käytetään kerrottaessa siitä, mitä varten ihminen luotiin:

Kansanomaisen käsityksen mukaan Jumala asuu taivaissa. Raamattu kuitenkin kertoo Jumalan asuinpaikasta enemmän. Jumala asuu korkeammalla kaikkea luomakuntaa. Jumala asuu "kirkkaudessa", mikä on käännöstä hebrean ja kreikan sanoista kabod ja doksa, jotka eivät oikeastaan tarkoita kirkkautta, vaan paremminkin kunniaa, jonka voima on niin suuri, ettei sitä mikään saastainen voi lähestyä. Englantilaisessa raamatussa käytetty termi "glory", samoin kuin slaavilaisissa kielissä käytetty "slava" ovat Jumalan parempia ilmaisuja kuvaamaan tuota Jumalan luoksepääsemätöntä kirkkautta.

Kaikki on valmista ikuisuudessa esille laitettavaksi. Uudessa Testamentissa kreikan sanaa prothesis, ennakolta valmiiksi toteutetun suunnitelma esillepano, käytetäänkin merkityksessä suunnitelma, varsinkin kun on puhe Jumalan suunnitelmasta.

Raamatun alussa kerrotaan luomistyön alusta, ja kun puitteet oli luotu, sanoi Jumala:

Seuraavassa jakeessa sanotaan:

Sitten Jumala siunasi ihmisen ja osoitti, mikä oli ihmisen tehtävä:

Seuraavassa luvussa, kun ihmisen tarinaa aletaan yksityiskohtaisesti selostaa, sanotaan:

Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi Jumalan kuvassa. Luotiinko hänet myös Jumalan kaltaiseksi? Esitys - tai sen käännös - ihmisen luomisesta näyttää epätarkalta. Näin ei kuitenkaan ole. Selitys annetaan heti samassa luvussa: Koska Jumala on vapaa, tuli myös ihmisen olla vapaa tekemään valintansa itse - eihän hän ilman vapautta olisi Jumalan kaltainen. Ehkä hän ei haluaisikaan tulla Jumalan kaltaiseksi? Testiä varten Jumala vei ihmisen puutarhaan, jossa oli kaksi nimeltä mainittua puuta:

Hyvän ja pahan tiedon puun hedelmistä Jumala varoitti, mutta ihmisen valinnan vapautta ei rajoitettu. Tehtäväkenttää sen sijaan laajennettiin; se tuli käsittämään myös varjelemisen:

Ihminen valitsi kuoleman ja yhtä kurjuutta ja kuolemaa se on sen jälkeen ollutkin. Ihminen ei voi edes valittaa, sillä itsepä hän on valintansa tehnyt. Hän oli jopa siirtynyt samaan leiriin sen kerubin kanssa, jolta hänen olisi pitänyt puutarhaa varjella.

Jumalan kaltaisuus olisi merkinnyt myös iankaikkista elämää, sillä Jumala elää ikuisesti. Sekin mahdollisuus oli nyt mennyt, kun ihminen kartoitettiin pois Jumalan puutarhasta, jossa tuo elämän puu on. Ja olisihan se ollut hirvittävää elää ikuisesti vailla mitään toivoa paremmasta.

Kuoleman valinnut ihminen menettänyt kaikki oikeutensa. Koko homma olisikin päättynyt ikävästi, ellei Jumala olisi ollut laupias. Mutta Jumala on enemmän kuin laupias: hän on armollinen. Jumala tahtoi järjestää ihmiselle uuden mahdollisuuden valita. Mutta tässä oli ongelma: Paratiisissa tehdyn rikkomuksen takia ihmisen oli kuoltava. Omia sanojaan Jumala ei peru. Mutta edes tämä ei ollut ylivoimainen este Jumalalle: hän järjesti toisenlaisen tavan kuolla. Osoituksena siitä hän puki ihmisen eläimen nahkaan. Jonkun oli kuoltava ihmisen puolesta. Näin oli luotu ennakkoesitys siitä, miten Jumala tulisi hoitamaan asian.

Luomistyön tarkoitus on jäänyt monelle arvoitukseksi osittain myös siksi, että sitä m-38 käännöksessä sanotaan "aivoitukseksi". Jeesuksen ylösnousemiseen asti sitä pidettiinkin salassa, eikä syyttä. Jumalan tarkoituksena kun oli paitsi pelastaa ihminen ja saattaa paljon lapsia kirkkauteen, myös tuhota synti, jonka avulla Jumalaa vastaan kapinoiva, entinen suojeleva kerubi, piti ihmisiä vallassaan. Vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen salailuun ei enää ollut syytä, ja Jumalan "aivoitusta" voitiin täydellä teholla julistaa, jopa todistuksena muille henkivalloille.

Ihmeellinen aivoitus: Ryhtyä nyt luomaan maailmankaikkeutta sitä varten, että voisi sen jälleen yhdistää! Tekstissä kerrotaankin, että se on salaisuus; tosin tämä salaisuus nyt on jo paljastettu ja sillä on nimikin: Kristuksen salaisuus, kts. Ef 3:4 ja Kol 4:3. Jeesuksen ylösnousemukseen saakka Kristuksen salaisuudesta ei puhuttu mitään, ja Jeesus itsekin puhui siitä ikäänkuin salakieltä - vertauksia - käyttäen. Mutta kun se sitten paljastettiin, kerrotaan sekin, mitä varten Jumala sen teki: Hän loi meidät, että "me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen".

##02

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja siunasi heidät. Kts. 1.Moos 1:27-28. Jumala loi ihmisen tiettyä tarkoitusta varten. Tästä tarkoituksesta hän sanoi:

Maa tarvitsi hallitsijaa.

Kun ihminen luotiin, ilmoitettiin hänelle hänen rajoituksensa: hänen ei pitänyt syödä hyvän ja pahan tiedon puun hedelmistä, sillä häntä ei oltu varustettu kyvyllä tehdä aina ja joka tapauksessa hyvää. Se kun on jumalallisen olemuksen erityispiirre.

Ilman hyvän ja pahan hyväksikäyttöä ei ihmisellä ollut myöskään vastuuta suorittamistaan pahuuksista. Hän sai tehdä samaa kuin susi: syödä kenet tahtoi. Kun ihminen kuitenkin söi hyvän ja pahan tiedon puusta, lankesi hänelle velvollisuus valita aina vain hyvä. Tieto tuo vastuun. Koska ihmistä alunperin ei ole luotu tätä tilannetta silmälläpitäen, on hyvän valinnan velvoite ihmisen ongelman peruskysymys.

Kun hiekkalaatikolla on kaksi pikkupoikaa, ja vain yksi pallo, alkaa taistelu pallosta. He toimivat kuin sudet saalista jakaessaan. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että he myöhemminkään toimisivat toisin. Mihin suuntaan kehitys kulkee, riippuu opetuksesta, muiden esimerkistä ja lapsen omista valinnoista.

Koulun biologian tunnilla opetetaan, että ihminen kehittyi apinasta. Me opetamme sensijaan, että ihminen ilman Jumalaa on edelleen eläin, ja vasta kun hän alkaa kysellä mikä on hyvä ja mikä paha, hän alkaa osoittaa ihmisyyden merkkejä. Päivittäin Moskovan kaduilla näen autoilijoita, jotka eivät osoita ihmisyyden merkkejä. He eivät kysele, oliko se nyt niin paha, jos mummo jäi alle. Heillä on tieto, mutta tieto ei ohjaa heidän käyttäytymistään. Käyttäytymistä ohjaavat eläimelliset vaistot, ylpeys, vallanhimo, hevosvoimantunto. Raamatun kielenkäytön mukaan eläimellisesti käyttäytyvä ihminen on kuollut - häneltä puuttuu Henki, osallisuus Jumalalliseen Elämään.

Nykyaikaista yhteiskuntaa rakennetaan oletukselle siitä, että ihminen voi tehdä oikean päätöksen, jos hänellä on oikeat tiedot asiasta. Olettamus on väärä. Tiedon riittämättömyys yksinkertaistenkin asioiden hoidossa käy nopeasti ilmi, jos yrität omin voimin ratkaista hyvän ja pahan tietämyksestä sinulle langenneita vastuita. Kun annat ns. hyvään tarkoitukseen kympin, voi olla, että se käytetäänkin pahaan. Sinulle kerrotaan, että antamallasi kympillä voidaan rokottaa viisi neekeriä, mutta saastunut rokotusneula voi yhtähyvin levittää aidsia. Voidaksesi tietää, miten voit oikein käyttää resurssisi, pitää sinulla olla Jumalan viisaus käytettävissäsi.

Elämä olisi tavattoman helppoa, jos aina tietäisit, mikä on hyvä ja sinulla olisi voima ja valta tuon hyvän toteuttamiseen. Mutta tämä viisaus on vain Jumalalla, huolimatta siitä, että niin monet muutkin ovat ilmoittaneet olevansa viisaita ja voimakkaita.

Raamatun salakielessä puut ovat kansoja. Hyvän ja pahan tiedon puu tarkoittaa siten tietoyhteiskuntaa. Siten tietoyhteiskunta on samalla koulutusyhteiskunta, joka pyrkii jakamaan riittävän määrän tietoa jäsenilleen tarkoituksella turvata yhteiskunnan jatkuvuus. Raamatun ilmoituksen mukaan tämä pelastusmalli on kuitenkin väärä, ja pahemman vahingon estämiseksi Jumala ajoi ihmisen pois paratiisista.

Paratiisissa ihminen joutui pulaan. Tämän vuoksi on Raamatun ilmoitus syntiinlankeemuskertomuksesta lähtien ilmoitusta Jumalan pelastussuunnitelmasta. Jo Raamatun alkulehdillä (1.Moos 3:15) on ennakkoilmoitus Jeesuksen syntymästä:

Ihmisen surkeus on siinä, että ihminen ei ymmärrä omaa parastaan. Ettei ihminen enempää vahingoittaisi itseään, hänet karkoitettiin toistaiseksi Jumalan puutarhasta. Myöhemmin Jumala antoi Lain eli Tooran Mooseksen kautta. Mooseksen laki annettiin noin 3500 vuotta sitten, 1500 vuotta ennen Kristusta. Mooseksen lain idea on siinä, että se antaa teon tekijän itse määrätä, mitä sen tekijä katsoo soveliaaksi. Jos hän katsoi soveliaaksi katkaista naapurin niskat ja oli myös tehnyt niin, myös hänen niskansa oli katkaistava. Kansa kasvoi lain alla harkitsemaan, mikä oli soveliasta.

Mooseksen antama laki osoitti ihmisen kyvyttömyyden noudattaa totuutta ja rakkautta. Laki tuomitsi ihmisen. Sentakia lain käyttöikä oli rajattu. Kun ihminen oli tuomittu, lakia ei enää tarvittu mihinkään. Tuomitulla ihmisellä ei itsellään ollut enää mitään keinoa pelastua, paitsi ehkä armahdus.

Jumala kertoi Moosekselle myös pelastussuunnitelman jatkosta:

Lupaus toteutui puolentoistatuhannen vuoden kuluttua. Jumala lähetti poikansa, joka syntyi Juudean Betlehemissä. Jeesus jatkaa Mooseksen opetustyötä seuraavasti:

Jeesuksen opetuksessa laki ei muuttunut. Oikeudenmukaisuuden vaatimus oli edelleen voimassa. Mutta uutta oli se, keneltä ihmisen tuli vaatia lain noudattamista. Vaatimus tuli kohdistaa omaan persoonaan. Myös vaatimustaso jäi edelleen ihmisen itsensä päätettäväksi: "Se, mitä te tahdotte, että ihmiset tekisivät teille, tehkää se heille, (Matt 7:12)". Mutta kukapa tahtoisi, että meille kostettaisiin kaikki se, mitä me syystä tai toisesta olemme tehneet. Me haluamme alennuksia, anteeksiantoa, lahjoja, ystävällisyyttä, rakkautta. Jeesus siis opettaa rakkautta lain ja oikeudenmukaisuuden asemesta. On aina luvallista tehdä paremmin, kuin mitä laki määrää.

Jeesus ei ollut pelkkä opettaja, vaikka opettajanakin hän oli "Ihmeellinen neuvonantaja". Hänen tehtävänsä oli ennen kaikkea pelastaa ihminen ja saattaa hänet entiseen tehtäväänsä paratiisissa. Siihen tarvittiin enemmän kuin pelkkä opetus. Pelastus sisälsi ensisijaisesti syntien sovituksen, jonka perusteella myös yksilöihminen voi saada anteeksiannon omista synneistään. Sovituksen takia Jeesus joutui kuolemaan ristillä, armahdettavien puolesta. Kun sovitus oli tapahtunut, saattoi pelastussuunnitelma jatkua. Ihmistä muutettiin. Laki asetettiin nyt ihmisen sydämeen, kuten Jeremia oli noin 700 vuotta ennen Jeesusta ilmoittanut:

Mittavien alkuvalmistelujen jälkeen Jumala, seitsemän viikon kuluttua Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja kuolemasta, asettuu ihmisen sydämeen Henkensä kautta jatkaakseen ihmisen ohjaamista ja opettamista. Tästä opetustoimesta Jeesus antoi ennakkoilmoituksen:

Jumalan Pyhä Henki jatkaa Mooseksen ja Jeesuksen opetustyötä niissä ihmisissä, jotka ottavat Jeesuksen vastaan. Pyhä Henki uudistaa ihmisen. Ihmisestä tulee Uusi Ihminen.

Jeesus on Jumalan vastaus siihen tarpeeseen, joka hyvän ja pahan tietämisestä syntyy. Hänessä me saamme sekä anteeksiantamuksen että viisauden valita sen (hyvän), mikä on hyvä. Pyhä Henki neuvoo uudistunutta ihmistä oikeisiin ratkaisuihin jokaisessa konkreettisessa tapauksessa.

Anteeksiannon ja viisauden lisäksi tarvitaan myös voima. Kun se, mikä on hyvä, näyttää olevan sinun henkilökohtaisten etujesi vastaista, tarvitaan voima itsekkyyden voittamiseen. Ja siihen tarvitaankin oikein yliluonnollista voimaa. Jos voimaa ei ole, jää kaikki ennalleen. Mutta siinä, missä ihminen odottaa voimaa, Jumala puhuu uskosta.

Uskosta siksi, että uskon kautta avautuu tie Jumalan voimaan. Siis voima tulee samasta lähteestä kuin anteeksianto ja viisaus. Kaikki tarvittava voima on Jeesuksessa. Meidän ei siis tarvitse pelätä voimien loppuvan. Voima riittää, kun pysymme Jeesuksessa. Paluu paratiisiin on mahdollista.

Luomiskertomuksen mukaan paratiisissa oli paitsi hyvän ja pahan tiedon puu, myös elämän puu. Kertomus tästä itäisestä puutarhasta alkaa seuraavasti:

Syntiinlankeemuksen takia ihmiseltä jäi syömättä elämän puusta. Ihminen karkoitettiin puutarhasta ennen kuolemattomuuden saavuttamista. Ihmisen on joko mentävä takaisin Jumalan puutarhaan, tai jonkun on tuotava hänelle se hedelmä, joka tuottaa ikuisen elämän, sen, joka jo kerran oli häntä aivan lähellä.

Jumala on ajaton, siksi tapahtumat, joita me tässä nimitämme suunnitelmaksi, ovat jo valmiina ajattomuudessa. Täydellisyys on ajaton. Sanalla suunnitelma tarkoitamme siis vain Jumalan tekojen kokemista meille ymmärrettävässä muodossa. Lopulta Jumalan suunnitelma täyttyy myös ajallisuudessa, jonka jälkeen aikaa ei enää ole. Meille Jumalan suunnitelma on "autuaallinen toivo". Kirjeessään Tiitukselle Paavali tekee tästä prosessista seuraavan yhteenvedon:

Iankaikkinen elämä ei ole mikään ylipitkä eläkeikä. Sillä on tarkoituksensa, se kuuluu Jumalan suunnitelmaan. Paavali tosin sanoo tätä suunnitelmaa taloudenhoidoksi, (kreikaksi: "oikonomía" ja barbaarikreikaksi: "ekumenia"). Jumalan taloudenhoito on paljon laajempi käsite, kuin mitä pelkkään ajalliseen elämään mahtuu. Jumalan suunnitelmassa pääpaino on tulevissa ajattomissa kausissa (aioneissa), joille luominen ja muut ajalliset tapahtumat ovat vain alkusoittoa. Syntien anteeksiantamuksesta alkaa tulevaisuus:

Itsekeskeinen ihminen saattaa hyväksyä sen, että hänen syntinsä annetaan anteeksi. Anteeksianto on tosin pääsylippu Jumalan suunnitelmaan, mutta pääsylippu ei ole tärkeämpi kuin itse suunnitelma. Jumalan kansan tehtävä on julistaa Jumalan viisautta henkivaltojen keskuudessa. Paavali julistaa evankeliumia "Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta" :

Niin tärkeä kuin seurakunnan tehtävä onkin, se ei ole vielä kaikki. Senjälkeen, kun synnin takia syntynyt episodi on kokonaan lopussa, ihminen saa palata alkuperäiseen tehtävään. Se mitä suomentaja sanoi Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa vallitsemiseksi, (kts. 1.Moos 1:28), on samaa kuin hallitseminen. Ne, jotka ovat tässä maallisessa elämässä tottuneet hallitsemaan itsessään asuvaa käärmettä tuomalla sen päivittäin ristille, saavat hallita iankaikkisesti. Raamatun viimeisen kirjan viimeisestä luvusta luemme:

##03

Hebreankielisissä Vanhan Testamentin kirjoituksissa käytetään Jumalasta pääasiallisesti kahta nimitystä: Elohim ja Jehova (Jahve). Elohim on monikko sanasta El, mahtava. Samasta juuresta tulee myös arabian kielen sana Allah. Sana Jehova (Jahve) tulee verbistä "olla" ja merkitsee Olevaa, tai tyyliasultaan toista sanaa käyttääkseni, Realiteettia. Yhdyssanoissa Jehova saa muodon Jo/Ja/Je, esimerkiksi Jeshua, (Jumala pelastaa), Josafat, (Jumala tuomitsee).

Kun Jumala puhutteli Moosesta palavasta pensaasta, kysyi Mooses häneltä:

Mooseksen jälkeen "Minä olen" lähetti Israelin luo vielä monta miestä, mutta sitten Isä lähetti nimissään (Joh.6:43) poikansa Jeesuksen, joka sanoi: "Ellette usko, että minä olen, niin te kuolette synteihinne". Kun hänen senkertaiset keskustelukumppaninsa fariseukset kuulivat Jeesuksen sanovan "minä olen" he höristivät korviaan ja kysyivät: "Kuka sinä olet?" Jeesus vastasi: "Juuri se mitä puhunkin teille" ja sanoi vielä:

Keskustelun edetessä fariseukset käyvät yhä kuumemmiksi, ja kun Jeesus lopulta sanoo (Joh. 8:58): "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Ennenkuin Aabraham syntyi, minä olen", alkavat fariseukset poimia kiviä heittääkseen niillä Jeesusta.

Keskustelu käytiin todennäköisesti hebreaksi. Oletan Jeesuksen sanoneen "ani Jahveh" (minä olen se, mikä olen/Minä olen Jehova), mikä juutalaisten harhaopinmetsästäjien mielestä se olisi ollut jumalanpilkkaa. Jos Jeesus olisi noudattanut juutalaisten sääntöjä, hän olisi sanonut "ani hu" (minä olen hän), koska juutalaisten perinnäissäännöt kielsivät lausumasta Jumalan nimeä Jehova/Jahveh. Jeesus vastasi kuitenkin suoraan, sillä Mooseksen laki ei kiellä Jumalan nimen "Jahveh/Jehovah" lausumista, vaan ainoastaan sen turhaan lausumisen.

Meidän päiviimme tämä keskustelu (Joh. 8:18-30) on säilynyt kreikankielisissä muistiinpanoissa, joista ne on sitten käännetty eri kieliin. Kreikan kielessä "minä olen" sanotaan "ego ime". Huonommissa käännöksissä nämä sanat on toisinaan käännetty "minä olen" ja toisinaan "minä olen ollut". Ehkä niiden kääntäjät ovat luulleet, etteivät alkutekstien kirjoittajat ole osanneet kreikan kielioppia, ja siksi tehneet omat laittomat "parannuksensa" omiin raamatunkäännöksiinsä. Mutta sanat voidaan tuntea myös niiden aikaansaamasta vaikutuksesta. Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan yöllä Getsemanen puutarhasta, kysyi hän: "Ketä etsitte?" Vangitsijat vastasivat: "Jeesusta nasaretilaista". Jeesus vastasi heille:

Kun Jeesus sanoi heille "Minä olen", vangitsijat kaatuivat maahan selkä edellä. Selkä edellä kaadutaan silloin kun kuollaan suoraan pystystä. Ihminen on takapainoinen, ja kun tasapainoelimet ihmisen kuollessa pettävät, kaadutaan selkä edellä. Jeesuksen sana "minä olen" vaikutti kuin luoti. Jeesus herätti kuolleet henkiin ja kysyi uudestaan: "Ketä te etsitte?" He sanoivat: "Jeesusta nasaretilaista". Jeesus vastasi: "Minähän sanoin teille, että minä olen. Jos siis minua etsitte, antakaa näiden mennä."

Jeesus osoitti, että hän on sama kuin Vanhan Testamentin Jahve: se sama riippumaton olevainen, joka oli, on, ja tulee aina olemaan. Jumala on, ja ketään muuta ei ole.

Erisnimen "Jeesus" hebreankielinen äänneasu on "Jeshua", joka käännettynä suomen kieleen tarkoittaa "Jumala pelastaa", mutta erisnimiähän ei käännetä. Jeesus ei saanut nimeään Joosefilta ja Marialta, vaan hän sai nimensä Jumalan sanansaattajan välityksellä, joka sanoi Marialle: "... ja sinä olet antava hänelle nimen Jeesus". Kts. Luuk 1:26-27.

Enkeli ilmoitti nimen "Jeesus" myös Joosefille, kun tämä mietti, mitä tehdä Marialle, joka oli huomattu olevan raskaana ilman, että ainakaan Joosef itse olisi sitä aiheuttanut. Enkeli sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa luoksesi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan ja sinä olet antava hänelle nimen Jeesus, sillä hän on vapauttava kansansa heidän synneistään..." Kts. Matt 1:19-25.

Jeesus-nimi esiintyy jo Vanhassa Testamentissa, kts. esim. 2.Moos 15:2 hebreankielisen alkutekstin sana "Pelastus":

Kyseisen lauseen kääntämisessä kannattaa olla tarkkana. Hebrealainen teksti sanoo, että "Ja (Jehovah/Jahveh) on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja Hän tulee minulle Pelastukseksi", "li-Jeshua eli Jeesukseksi). Jeesus ei ole pelkkä Jumalan lähettiläs, eikä Jumalan hitunen, vaan itse "Minä Olen". Katso myös 1.Moos 49:18.

Jeesuksen hebreankielinen nimi Jeshua, "Pelastus" voidaan tietysti kääntää kreikan kieleen. Vastaava kreikan sana on "soter" ja sitä käytetään merkityksessä pelastaja, vapahtaja. Vastaava verbi on "sozo", armahtaa, pelastaa, vapauttaa, eheyttää, parantaa. Toiminnallaan Jeesus näytti mitä hänen nimensä tarkoittaa. Siten hän selvästi eroittautuu niistä antiikin kuninkaista, jotka myös käyttivät titteliä Soter, ja niistä nykyajan lajitovereistaan, joita kansat ylistävät liberaattoreiksi.

Sekä Uudessa että Vanhassa Testamentissa Jumalaa sanotaan Herraksi (hebr. "Adonai" ja kreik. "Kyrios"). Kreikan sanalla kyrios tarkoitettiin valtion päämiestä. Raamatussa tätä nimeä käytetään sekä Isästä että Pojasta: "Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi". (Apt 2:35 ja Ps 110:1). Jeesus on kuningas, presidentti ja keisari.

Nimittämällä Jeesusta Herraksi (kyrios) Jeesuksen seuraajat ilmoittivat, että heidän keisarinsa on Jeesus. Rooman valtion virkamiesten oli määrä tervehtiessään lausua: NN on keisari, johon vastattiin: NN on keisari. Siten voitiin kapinoitsijat tunnistaa keisarille NN uskollisista kansalaisista. Saman kaavan mukaisesti Jeesuksen seuraajat ilmoittivat, että "Jeesus on kyrios". Tämä lauselma on nykysuomessa käytössä muodossa "Jeesus on Herra". Ensimmäisenä tämän uskontunnustuksen toivat ilmoille apostolit Natanael ja Pietari, kts. Joh 1:49 ja Matt 16:16.

Kreikankielinen sana "kristus" on arvonimi. Se tarkoittaa "voideltua". Hebreankielinen vastine sanalle on "messias", Ha-Mashiah. Israelissa kuninkaan asettaminen virkaansa tapahtui voitelemalla kuningasehdokkaan pää öljyllä. Myöhemmin, kun kreikan sana kristus on levinnyt kreikkaa ymmärtämättömien kansojen keskuuteen, se on alettu käsittää jonkinlaiseksi sukunimeksi, jota se ei ollenkaan ole. Siten se voitaisiin kirjoittaa pienellä alkukirjaimella, jollei nimenomaisesti haluta korostaa, että kysymyksessä on ainut todellinen kuningas.

Kun sanomaa Jeesuksen herruudesta levitettiin kreikkalaisten keskuuteen, eivät Kreikan jumalaistaruston nimet kelvanneet Uuden Testamentin kirjoittajille ja kääntäjille. Jumala-käsitteen yleisnimeksi Uuteen Testamenttiin tuli Platonin ja muiden kreikan filosofien käyttämä, mahdollisesti aramealaista alkuperää oleva sana Theos. Hebrean termeillä ei hienosteltu, varsinkin kun nimellä Jeesus on itse sanoman kannalta keskeinen merkitys. Hänestä kirjoitettiin:

Hänestä kuulutti Pietari helluntaipuheessaan (Apt 2:36):

Ennen Jeesuksen tuloa ihmisenä ihmisten keskuuteen oli Jumala ihmisille kovin abstraktinen käsite. Jeesuksessa jumaluuden koko olemus tuli konkreettisena ihmisten tarkasteltavaksi. Jumaluuden koko täyteys asui hänessä. Johannes Kastaja sanoi: "Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, mutta ainokainen poika, joka on Isän povella, on hänet ilmoittanut."

"Minä olen" - nimen käyttö suututti Israelin uskonnollisia johtomiehiä. He eivät halunneet tunnustaa Jeesuksen todellisuutta. He halusivat säilyttää etäisen, uskonnollisen jumalakäsityksensä ja torjua edessään seisovan Realiteetin. Juutalaiset yrittivät torjua Jumalan läheisyyden puhumalla Aabrahamista, joka eli kauan sitten. Sama pyrkimys on huomattavissa nykyajan fariseuksilla. Puhutaan Jeesuksesta, joka eli lähes 2000 vuotta sitten, vaikka hän elää ja hänen kansansa on konkreettisena maailman kaikkien kansojen keskuudessa tänäänkin. Tilanne on ja pysyy konkreettisena: "Mitä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistä, sen te olette tehneet minulle."

##04 miten

Japanin keisarin tutuksi ei tulla kuulopuheiden ja sanomalehtiartikkeleiden perusteella. Ei edes keisarin perhevideoiden katseleminen oikeuta sinua pääsemään keisarin yksityisalueelle. Videot ja kirjat voivat antaa sinulle valheellisen kuvan siitä, että tunnet keisarin. Olennainen puuttuu - keisari ei tunne sinua, ja siksi portit eivät sinulle aukea. Päästäksesi sisälle sinulla tulee olla joku, joka esittelee sinut keisarille. Jos tunnet keisarin pojan, niin isän luo pääsy on jo huomattavasti helpompaa.

Jumalan ja ihmisen välimiehiä on vain yksi, Jeesus, Jumalan poika. Vain hän voi esitellä sinut Isälle. Hänelle kuuluvat seuraavat sanat:

Ihmistä ei erota Jumalasta tiedon vähyys, aivokapasiteetin puute tai muu sellainen, vaan synti. Linnanpihaa ympäröivää muuria varmemmin se estää ihmisen raivoisammatkin yritykset lähestyä Jumalaa. Synnin takia tarvitaan välimies, joka omalla toiminnallaan on sovittanut synnin. Vain Jeesus on pappi, ainut välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä.

Jeesuksen pappeus perustuu hänen kuolemaansa ristillä meidän syntiemme tähden. Hänen kuolemansa on se juridinen perusta, jolla Jumalaa ja ihmistä erottava synnin muuri on voitettu. Jeesuksen sijaiskuoleman vuoksi on Jumalan vanhurskaus - oikeudenmukaisuus - täytetty. Tässä uudessa tilanteessa sinun kuolemaasi sinun syntiesi vuoksi olisikin jo täysin tarpeeton, koska Jeesus voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen herruutensa tunnustavat. Sinun on tehtävä vain yksi valinta: kuka on sinun Herrasi. Jos ilmoitat, että tunnustan Jeesuksen Herrakseni, (kuninkaakseni, messiaakseni) tunnustaa hän sinut Isän edessä. Jumalan lähestyminen on tämän jälkeen helppoa. Tunnustettuasi Jeesuksen ylimmäksi auktoriteetiksesi otat kasteen. Kasteen jälkeen voit osallistua Jeesuksen muistoateriaan, ehtoolliseen.

Jumalan tuntemisen lähtökohta on siis siinä, että tunnustat Jeesuksen herruuden ja alat totella häntä. Kun synti on sovitettu, ei Jumalan viha enää erota sinua Jumalasta (kts. Joh. 3:36), vaan sinä tulet jumalallisesta luonnosta osalliseksi - saat Pyhän Hengen - ja tunnet vapauden sanoa Jumalaa Isäksi. Kaikki Jumalan valtakunnan kansalaisoikeudet ovat nyt sinun oikeuksiasi.

Tultuasi jumalallisesta luonnosta osalliseksi sinussa herää voimakas halu saattaa koko elämäsi ja olemuksesi sopusointuun Jumalan tahdon kanssa. Pyhä Henki opastaa sinut tuntemaan Jumalan tahdon. Hän avaa sinun ymmärryksesi käsittämään Raamattua, oppimaan toisten uskovien kokemuksista ja näkemään asiat omilla silmilläsi. Pyhä Henki puhuu sinulle Jumalan sanoja - sinä opit kuulemaan Jumalan äänen. (Kts. Luuk 11:28, Joh. 5:25, Joh. 8:47 ja Joh. 18:37). Menettelemällä Jumalan sanan mukaan sinä saat empiiristä, kokemusperäistä tietoa Jumalasta. (Kts. Joh. 7:17).

Pyhä Henki kirkastaa Kristusta. Tietosi Jumalasta kasvavat. Sinä kuulet Jumalan puheen, ja pystyt keskustelemaan hänen kanssaan. Sinä tulet tutuksi Jumalan kanssa. Kokemuksesi täydentävät Jumalasta saamiasi käsityksiä. Jumala tulee sinua lähelle, kun sinä lähestyt häntä. Jumalan puhe, rukous ja kokemukset ovat kuin puhelinyhteys rakkaan kanssa, jonka näkemistä sinä odotat.

##05 ilmenee

Alussa Jumala loi taivaat ja maan, ja lopuksi ihmisen, joka pystyy tekemään havaintoja siitä, mitä Jumala on luonut. Jumala on ilmaissut itsensä luomakunnassaan; luomakunta on Jumalan luomus. Jumala on Isä, joka näkee luotunsa.

Jumala ei ole koskaan jättänyt luomakuntaansa tuuliajolle. Hänen läsnäolonsa on havaittavissa yhä kaikkialla. Antiikin kreikkalaisille esitti Aabrahamin hengenheimolainen Paavali asiaa seuraavasti:

Kreikkalaisilla, samoin kuin roomalaisillakin, oli tunnetusti hyvin primitiiviset käsitykset jumalista. Paavalin ajatukset jumaluudesta olivat kreikkalaisille uutta:

Antiikin ihmisen oli vaikea ymmärtää Rakkautta, Elämää ja Totuutta todellisena Olevaisena. Ihminen odotti näkevänsä jotakin käsin kosketeltavaa ja siten halusi erottaa Jumalan siitä majesteetillisesta suuruudesta, jonka kautta Jumala oli itsestään todistuksen antanut. Sama koskee myös nykyajan ihmistä, vaikka abstraktisen jumalakuvan ymmärtämisen luulisi olevan nyt helpompaa, kun tiede on joutunut tutkimaan olevaisen alkusyitä käsitteellisellä tasolla. Samalla kun on ollut pakko huomata, että ihminen ei luo yhtään niistä lainalaisuuksista, joita hän tutkii, löytää ja joita soveltaen hän tekee niinsanotut keksintönsä.

Tutkiessaan luomakuntaa ihminen on joutunut näkemään ja tullut tuntemaan suuren joukon luomakunnan lainalaisuuksia, osatotuuksia. Totuutta tutkiva yksilö joutuu lopulta aina saman peruskysymyksen eteen: Onko ihminen Totuuden herra, vai onko Totuus ihmisen herra.

Todistus Jumalasta ei ole jäänyt pelkkien kivien varaan. Luomistyö on kokonaisuus, jonka täydellisyys ei voi jäädä huomaamatta. Vanhan Testamentin profeetta ihmetteli ääneen: "Koira ja aasi tuntevat isäntänsä, mutta ihminen ei tunne Herraansa"

Luomistyö jatkuu. Ihmisen on mahdollista tarkkailla Jumalan uusia tekoja päivästä päivään. Kysymys on, ymmärtääkö ihminen näkemäänsä.

Jumala on antanut havainto-opetusta maailmansuunnitelmastaan tavalla, jota erilaisista yrityksistä huolimatta ei ole voitu tehdä tyhjäksi. Jumala kutsui miehen, jonka jälkeläisille hän antoi nimen Israel. Nimellä Israel on kolme merkitystä: 1. Jumala taistelee; 2; Hän taistelee Jumalan kanssa; 3. Jumala hallitsee. Kts. 1.Moos 32:28. Israelin historia on hyvin dokumentoitu ja seurattavissa alusta lähtien. Vaikka Jumalan teot ilmenevät muidenkin kansojen asioissa, niitä harvoin ymmärretään, mutta Israel on asetettu tarkoituksellisesti esille Jumalan suunnitelmien opetusvälineeksi.

Ihmiset eri kansoista eivät ole joutuneet etsimään Jumalaa pelkästään hapuilemalla. Jumala on puhunut niille, jotka ovat olleet kiinnostuneet Totuudesta ja Elämästä, ja toteuttanut sanaansa heidän keskuudessaan. Nämä ihmiset eivät ole olleet vaiti. Sanaa on julistettu. Paavalin julistus Jeesuksesta Ateenassa oli vain yksi episodi tässä pitkässä ketjussa.

Aikojen kuluessa ihmiset ovat tehneet muistiinpanoja Jumalan töistä. Näistä muistiinpanoista on aikojen kuluessa valikoitunut kirjasarja nimeltä Raamattu. Raamattu muodostaa oman kokonaisuutensa, eikä siihen ole otettu sellaisia kirjoituksia, jotka ovat syntyneet apostolisen ajan jälkeen, siis jälkeen vuoden noin 100.

Jumala puhuu edelleen, ja nykyisenä aikana jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kuulla Jumalan sana ilman välikäsiä.

Annettuaan todistuksen itsestään, tuli Jumala itse keskuuteemme pojassaan Jeesuksessa. Jeesuksessa asui Jumaluuden koko täyteys käsin kosketeltavassa muodossa. Hän oli täydellinen Rakkaudessa, täydellinen Totuudessa ja hänellä oli Elämä itsessään.

Jeesuksen noustua takaisin virkapaikalleen, luo hän uutta. Monta pientä Jeesusta on jo luotu ja monet ovat prosessissa. Nyt on sinun vuorosi astua luotavaksi. Jumalan teko sinussa on se, että voitat maailman. Jumala eheyttää sinut ja sisäiset ristiriitasi poistuvat. Sinun henkesi uudistuu ja sinusta tulee uusi.

Jumalan palvelijat palvelevat Jumalaa. Jumala ilmestyy palvelijoidensa töiden kautta.

Jumalan työt tehdään Jumalan kanssa yhteistyössä. Yhteistyön ehtona on yhteys Jumalaan, Jumalan Hengen läsnäolo. Jumalan miehet tietävät kyllä, että heillä on yhteys Jumalaan. Sivustakatsojalle on annettu merkit, jotka on kirjattu Markuksen evankeliumin loppuun:

• ajavat ulos riivaajia,
• puhuvat uusilla kielillä,
• nostavat käsin käärmeitä,
• ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita;
• he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."

Jumalan palvelija tunnetaan siitä, että hän toimii Jumalan kunniaksi. Mutta Jumalan valtasuuruuden esittämisellä on myös käytännön tarkoitus. Jumala ei esittele kunniaansa vain ihmeteltäväksi. Hänen kunnianaan on pelastaa luotunsa. Jeesus oli juuri edellä sanonut palvelijoilleen:

##06 usko

Ihmisen kaikki teot perustuvat uskoon. Kun hän menee aamulla työhön tehtaaseen, hän uskoo saavansa siitä palkan. Kun hän opiskelee ammattiinsa, hän tekee sen uskoen, että hänellä myöhemmin on hyötyä opiskelustaan. Ja kun Aatami rautatieasemalla nousee tiettyyn junaan, hän on valinnut junansa sillä perusteella, minkä niistä hän uskoo vievän itsensä lähimmäksi asettamaansa päämäärää. Uskon perusteella on käyty myös kaikki sodat, tehty vallankumoukset, raivattu pellot ja rakennettu tiet ja viemärit.

Joskus usko on heikompaa, joskus vahvempaa. Kun kalastaja menee kalaan, ei hän ole varma saaliistaan, mutta hänen lähtönsä on todistus uskon riittävyydestä siinä vaiheessa. Itse työn tuloksista kalastaja sitten arvioi, miten oikeassa hän oli. Saalis joko vähentää tai lisää hänen uskoaan.

Vahva usko ei ole tae siitä, että usko on oikea, ei myöskään kannattajien määrä. Usko, joka syntyy paraatihumussa ja tunteista, tuskin vie ihmistä mihinkään hyvään. Peruskysymys onkin mitä uskoa ja mitä ei. Selittäjiä ja mielipiteitä on monenlaisia, ja siksi uskontojakin on monenlaisia. Myös kristinuskoa tunnustavien keskuudessa on monenlaisia katsantokantoja. Tämän tästä on kysyttävä neuvoja toisilta ihmisiltä mitä erilaisimmissa asioissa. Vastaukset ovat erilaisia, samoin opit, koulutus, kasvatus ja muut neuvot. Ihmisen on valittava ketä kannattaa uskoa. Yritysjohtaja menestyy silloin, kun hän osaa valita ymmärtävät alaiset, jotka tietävät sen, mitä hän ei itse tiedä. Sama pätee hengellisissäkin asioissa. On valittava, ketä uskoa ja ketä ei. Karkeasti ottaen uskoa on vain kahdenlaista: uskoa ihmiseen ja uskoa Jumalaan.

Ajatukset käyvät tekojen edellä. Usko on välietappi, sitä ennen olivat ajatukset, mietteet, havainnot, opetukset, tieto, ehdotukset. Uskon jälkeen ovat teot – uskon saavutukset ja hedelmät tai tappiot ja häpeä, riippuen siitä, mitä ja ketä uskottiin.

Ajatukset eivät kasva tyhjästä. Ajatuksien kasvualustaa ovat ihmisen vietit ja havainnot ja kaikki se informaatio, jonka hän tavalla tai toisella ottaa vastaan. Ihminen laatii ohjelmansa siitä aineistosta jota hänellä on käytettävissään. Ihminen joutuu välttämättä hylkäämään, tai ainakin siirtämään syrjään osan hänelle tarjottua informaatiota, samalla hankkien lisää ja täsmentämään sitä tietoa, jonka hän katsoo tarpeelliseksi. Jokainen ihminen suorittaa aina tietojensa lajittelun.

Vapaa ihminen valitsee sen, mihin uskoo. Ihminen ei kuitenkaan ole vapaa. Hän on kuoleman vallassa, eikä voi siitä ilman ulkopuolista apua vapautua.

Kaikesta siitä tiedosta ja kokemuksesta, jonka ihminen on hankkinut, vain hyvin pieni osa tulee lopulta hyötykäyttöön. Vain vapaa ihminen valitsee sen, mihin uskoo. Orjat eivät voi valita sitä, minkä he kokevat oikeaksi. Vaikka orja ymmärtäisikin, että valhe, kuolema, huoruus ja viha on hylättävä, häntä viedään mihin ja miten vain, koska häneltä puuttuu voima vapautua synnistä ja sen vallasta. Myötäsyntyiset vietit hallitsevat ihmistä niin, että tiedolla ei ole merkitystä. Hän ei tee sitä, mitä uskoo oikeaksi. Kynnyskysymys onkin, miten vapautua orjuudesta. Tieto ei vapauta orjuudesta. Orjuudesta vapauttaa vain Jumala.

Ihminen joko uskoo Jumalaan tai on tämän maailman sidosjärjestelmien orja. Vapautuakseen ihmisen on tehtävä paradigman muutos: lakattava uskomasta itseensä tai muihin ihmisiin sekä alempiin henkivaltoihin ja uskottava Jumalaan. Mitä tämä merkitsee, siitä enemmän seuraavassa, mutta sitä ennen pari lausetta Psalmien kirjasta:

Pelkkä tieto ei riitä paradigman muutoksen toteutukseen. Maailma on kuoleman vallassa, ja siitä vapautumiseen tarvitaan kuolemaa suurempi voima. Muutos on niin suuri, että sitä kutsutaan kuolemaksi tälle maailmalle. Hienostellen sanottuna kyse on siis paradoksista - vapautumisesta kuoleman vallasta kuoleman kautta. Meille on kerrottu tästä sen verran, että Jeesus kuoli synneistä pelastaakseen meidät Jumalan vihalta, mutta Jeesuksen omien sanojen mukaan asiaan kuuluu muutakin:

Mielenmuutos, risti ja usko kertovat kaikki samasta asiasta:

Usko Jumalaan on enemmän kuin usko siihen, mitä me Jumalasta tiedämme. Me luotamme Jumalaan kuin pikkulapsi isään. Emme suinkaan tunne isän kaikkia mahdollisuuksia ja toimintatapoja, mutta me uskomme silti itsemme ja kaikki asiamme hänen johtoonsa. Me uskomme Suureen Jumalaan, ei pelkästään hänen sanaansa tai joihinkin dogmeihin.

Jumala on määrännyt meidät poikansa Jeesuksen alaisuuteen. Isä sanoi:

Pietari oli eräs ensimmäisistä (kts. Joh 1:49 ja Joh 6:69), joka tunnisti Jumalan Jeesuksessa. Hänen suullaan lausuttiin sanat:

Näitä sanoja voisi hyvin sanoa apostoliseksi uskontunnustukseksi, erotukseksi siitä sairaasta, 500-luvulla syntyneestä julistuksesta, jota kirkossa nykyisin nimitetään apostoliseksi uskontunnustukseksi. Jeesuksen seuraajat julistavat sanomaa siitä, kuka on päällikkö, johon voi uskoa. Apostoli Pietari julisti sitä juutalaisille seuraavin sanoin:

Paradigman vaihto on iso asia. Se tapahtuu vasta, kun ihminen pääsee vapaaksi synnistä, jolloin Jumala antaa hänelle Pyhän Hengen lahjan. Ihminen ei siihen itse pysty, vaan hänen on turvauduttava Vapahtajaan, Jeesukseen.

Jeesus otti päälleen ihmisen synnin ja kärsimällä synnin palkan, kuoleman. Paholainen teki kuitenkin pahan strategisen virheen siinä, että pani palvelijansa tappamaan Jeesuksen, sillä syyttömän miehen tappaminen kaatoi hänen valtansa peruspilarin. Sen jälkeen, kun synnin palkka oli kärsitty, ei Saatanan voinutkaan enää pitää synnitöntä miestä vallassaan, ja Jeesus nousi kuolleista.

Jeesuksen ylösnousemus avasi tien Jumalan valtakuntaan muillekin saman tien kulkijoille. Jokainen, joka kuolee Jeesuksen ristin kautta tälle maailmalle, perii iankaikkisen elämän. Jos asia tuntuu vaikealta ymmärtää, niin älköön se sinua häiritkö. Niin kävi ensin myös Pietarille:

Ihminen ajattelee ikäänkuin ihmisessä olisi vain kaksi elävää osaa, ruumis ja sielu, mutta valmiiseen ihmiseen kuuluu myös henki. Kreikan kielessä kaikilla kolmella elämän muodolla on oma sanansa: bios, psihi ja zoi. Sanaa zoi käytetään, kun puhutaan hengellisestä elämästä, mutta sanaa psihi silloin, kuun puhutaan sielullisesta elämästä. Annetaan Jeesuksen jatkaa:

Itsensä kieltäminen, ristin kantaminen ja Jeesuksen seuraaminen rinnastetaan Jeesuksen kuolemaan ristillä. Asiasta käytetään myös muita ilmaisuja, kuten luopuminen kaikesta Jeesuksen seuraamisen tähden tai epäjumalaksi päässeen mammonan myynti siinä tarkoituksessa, että kaikki myyntitulo sijoitetaan Jeesukseen, "kalliiseen helmeen". Annetaan Jeesuksen jatkaa, sillä hän tietää ihmisten ajatuskulut tarkemmin kuin ihmiset itse. Hän kysyy:

Ihmisen synnistä ensisijaista vastuuta kantaa hänen sielunsa, sillä sielu on se komponentti, joka ajattelee ja päättää, mitä ruumis tekee. Siksi ihmisen on nimenomaan kiellettävä itsensä, eli sielunsa, ja uskottava tiensä "Herran haltuun", jos hän aikoo selvitä tuomiosta ja elää ikuisen elämänsä Jumalan yhteydessä. Jeesus jatkaa:

Ristin usko on siis ensisijaisesti uskoa siihen, että jos me kuolemme yhdessä Kristuksen kanssa, me tulemme myös elämään Hänen kanssaan hänen ylösnousemuksensa voimasta. Kasteessa me sidomme ristimme Jeesuksen ristiin, ja saamme Pyhän Hengen lahjan, jonka jälkeen usko konkretisoituu uskon kautta suoritetuissa teoissa.

Tässä kirjassa tarkastellaan monia asioita, eikä lukijalle aina liene helppoa erottaa tärkeitä asioita vähemmän tärkeistä. Tärkeitä asioita on vain yksi, se että pääsemme Jumalan yhteyteen ja pysymme siinä. Keinot tämän päämäärän saavuttamiseksi ovat sinun hallinnassasi:

Jos lapsi osaa osoittaa sormella vanhempansa, se riittää uskon osoitukseksi. Usko, joka on sydämessä, toimii, vaikka et osaisikaan sitä selittää.

Usko näkyy aina teoista. Jos uskot että Suomen Tasavallan presidentti on antanut määräyksen ja pystyy sen noudattamista valvomaan, sinä todennäköisesti tottelet häntä, mikäli se on sinulle mahdollista. Usko ja teot pitävät yhtä ilman muuta. Jos uskot, että kaupunkiisi putoaa atomipommi tunnin kuluttua, et varmaankaan lue tätä kotonasi...

Puheet ja teot sensijaan eivät niinkään usein pidä yhtä. Tämän takia sanoo Jeesus (Matt 7:21): "Ei jokainen joka sanoo minulle 'Herra, Herra' pääse Taivasten Valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon."

Ihmisten edessä sanottiin varhaiskristillisenä tervehdyksenä "Jeesus on Herra" vastattaessa Rooman valtion viranhaltioiden tervehdykseen "Trajanus (tai muu nimi) on Herra". Valtakunnat ottivat mittaa toisistaan heti kättelyssä. Apostolinen tunnustus on lyhyt ja ytimekäs, eikä sitä ole tarvinnut etsiä Raamatun ulkopuolelta, kts. Joh 1:49, Matt 16:16 ja 1.Joh 5:1. Paljon myöhemmin tulivat uskontunnustukset ja julkilausumat, mutta se on jo toinen juttu. On hyvä muistaa, että "taivaan portilla" sinulta ei kysytä uskontunnustusta. Siellä tiedetään sinun tekosi, ne jotka sinä olet tehnyt Jeesuksen "vähimmille veljille". Kts. Matt 25:31-46. Kaikki näkyy siitä, rakastatko sinä veljiä vai et. Muu on selittelyä.

Usko ja uskonto ovat täysin eri asioita. Kun uskomme Jumalaan, uskomme, että hän hoitaa asian, hän näkee, hän puolustaa, hän pelastaa. Usko on lapsenomaista luottamista henkilöön, jonka me tunnemme ja tunnustamme. Uskonto sensijaan on Jumalan tuntemista korvaamaan suunniteltu valheellinen, mutta Totuuden tuntuinen dogmijärjestelmä. Dogmit eivät elämän tositilanteissa pelasta ketään.

##07

Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan kuului, että Jumalan Ihminen varjelisi Jumalan istuttamaa puutarhaa:

Jotain oli vialla, koska puutarhaa piti vartioida. Ihminen otti tehtävän löysästi, eikä vartioinut edes omia tekojaan. Vartiotehtävät saivat toistaiseksi jäädä; ihminen joutui lähtemään paratiisista itään päin - viljelemään maata, josta hänet oli otettu, kts. 1.Moos.3:23. Paratiisissa ihminen ei syntisenä voinut olla, ja maan päälläkin hän tuotti itselleen vähiten vahinkoa pysyttelemällä oman peltopalstansa ääressä ja pirtin liepeillä hissukseen.

Pian kuitenkin ilmaantui edistyksellinen vastarintaliike. Raamatun alkulehdiltä löydämme kertomuksen Baabelin tornista, ihmiskunnan yrityksestä rakentaa yhteyksiä ilman Jumalaa. Ei näyttänyt ihmistä miellyttävän maanviljelijän ja luonnonsuojelijan vaatimaton elämä. Baabelin tornin rakentajien päämäärät olivat selvästi sentralistiset, ja siten Jumalan pelastussuunnitelman vastaiset, kts. 1.Moos 11:4:

Jumala ei sallinut yrityksen toteutua. Jumala sekoitti kielet, ja hajoitti näiden ensimmäisten avaruudenvalloittajien yritykset. Ensimmäisen yrityksen jälkeen oli tietty odotettavissa uusia yrityksiä, mutta yhä edelleenkin on jokainen vastaava, ilman Totuutta, ilman Rakkautta ja ilman Elämää alkuunpantu yritys laiton.

Babylonian teknologiakeskuksesta vetäytyi sivuun mies nimeltä Abram (n. 2167-1992 eKr.), jonka Jumala nimesi Aabrahamiksi. Aabrahamista sanotaan, että hän oli Jumalan ystävä (2.Aik 20:7), Jumala arvosti tätä ystävyyttä niin että solmi liiton hänen kanssaan ja lupasi maan (kreikaksi "kosmos") hänen jälkeläisilleen. (Kts. Room 4:13 ja 1.Moos 12:1-21:12). Alku ei kuitenkaan näyttänyt lupaavalta. Ennemminkin oli kyse uskosta, kuin saavutuksista, vaikka Aabraham pääsikin katselemaan maata, joka hänen jälkeläisilleen oli luvattu.

Aabrahamin asuessa teltoissa ja kulkiessa maasta toiseen eivät Jumalan asiat maan päällä olleet juuri sen paremmin. Jumala ei voinut iloita ihmisestä, jonka hän oli luonut. Ihminen oli vieraantunut Totuudesta ja Rakkaudesta. Rakastava Isä Jumala näytti kodittomalta kerjäläiseltä. Joskus hän puhutteli Aabrahamia ja hänen jälkeläisiään palavasta pensaasta, joskus unessa ja toisinaan liekehtivän uhritulen keskeltä.

Jumala piti liittolupauksensa mukaan Aabrahamista huolen. Aabraham sai paljon jälkeläisiä. Muutaman sadan vuoden kuluttua oli Aabrahamista polveutuva Israelin kansa kasvanut kuudeksisadaksi tuhanneksi ja oli tulossa Egyptistä maahan, joka heille oli luvattu. Matkalla kävi ilmeiseksi, ettei kansa tuntenut Aabrahamin liiton päämiestä, ja niin heille annettiin kirjalliset menettelytapaohjeet tärkeimmistä asioista - ns. laki - sekä ohjeet ilmestysmajan rakentamisesta.

Ilmestysmaja rakennettiin Jumalan ohjeiden mukaan, mutta koska kansa oli tehnyt kultaisen vasikan ja osoittanut sille palvontaa, vetäytyi Jumala heti syrjemmälle. Ilmestysmaja pystytettiin Israelin leirin ulkopuolelle. Ilmestysmaja oli Jumalan asumus.

Israelin toivomuksesta Jumala antoi heille kuninkaan. Järjestyksessä toinen kuningas, Daavid (k. n. vuonna 972 eKr.) halusi tehdä Jumalalle kiinteän temppelin, mutta Jumala salli vasta Salomonin, Daavidin pojan, rakentaa sen, koska Daavid, tuo maailman luetuin runoilija, oli käynyt paljon verisiä sotia.

Salomon rakennuttama temppeli vihittiin käyttöönsä. Herran kirkkaus täytti temppelin ja Salomo sanoi: "Herra on sanonut tahtovansa asua pimeässä. Minä olen rakentanut huoneen sinulle asunnoksi, asuinsijan, asuaksesi siinä iäti", (1.Kun 8:11-13). Temppelin vihkimisen ja Salomon muiden rakennustöiden valmistuttua Jumala ilmestyi Salomolle, vastasi Salomon vihkimispuheessa esittämiin pyyntöihin ja esitti ehdot, joilla hän suostuu asumaan iäti Salomon hänelle rakennuttamassa temppelissä (1.Kun 9:1-9). Israel sai oikeuden kokoontua yhteen, ja lain määräyksen mukaan tätä yhteydenpitoa piti jokaisen miespuolisen israelilaisen tulla harjoittamaan kolme kertaa vuodessa, viikon ajan joka kerta.

Muutaman vuosisadan kuluttua temppeli hävitettiin, koska mainittuja ehtoja oli rikottu. Tämän jälkeen se rakennettiin pari kertaa uudelleen. Jeesuksen syntymän aikoihin Jerusalemin temppeli oli Israelin jumalanpalvelusmenojen keskus.

Temppelin hävitys oli joka kerta ilmausta niiden ehtojen noudattamatta jättämisestä, jotka lausuttiin "Salomon" temppelin käyttöönoton yhteydessä. Vastauksessaan Salomolle Jumala sanoi:

Israel ei Jumalan käskyjä noudattanut. Israel kääntyi pois myös käskyjen antajasta, ja naulitsi hänet ristille yhteistoimin roomalaisten miehittäjien kanssa.

Kun Israel sitten riitaantui roomalaisen yhteistyökumppaninsa kanssa, temppeli hajoitettiin ja Israelin kansa karkoitettiin sellaisten kansojen sekaan, joilla Totuudesta ja Rakkaudesta ei ollut vähäistäkään tajua. Tänään, noin 1900 vuotta temppelin hajoituksen jälkeen, sanotaan että tuosta temppelistä olisi vielä jäljellä yksi muuri, itkumuuriksi kutsuttu. Jos niin on, tullaan sekin vielä hajoittamaan, sillä kirjoitettu on, ettei Jerusalemin temppelistä jää kiveä kiven päälle maahan jaottamatta.

Kivisen temppelin aika on kuitenkin ohi - oli jo silloin, kun Jeesus vaelsi Jerusalemin kaduilla. Sillä kaikki mitä Jumalan ilmestyksissä, ilmestysmajassa, temppelirakennuksissa, laissa ja profeetoissa oli merkittävää, asui Jeesuksessa täydellisenä. Jumala asui Jeesuksessa, ja siitä lähtien oli ihmisliha oleva Jumalan asuinsija, ilmestysmaja ja temppeli. Kristuksen noustua takaisin Isän Jumalan oikealle puolelle on hänen ruumiinsa, hänen kansansa, edelleen maan päällä ja muodostaa Jumalan temppelin, josta alituiseen nousee rukouksia ylös taivaisiin ja josta jatkuvasti julistetaan Jumalan tahto ihmisten keskuudessa.

Jumala taistelee temppelinsä puhtauden puolesta. Jeesus puhdisti kauppamiehet pihalle Jerusalemin pyhäköstä. Samanlainen prosessi alkaa ihmisessä, joka päästää Jeesuksen sydämeensä.

Jumala asuu taivaissa, mutta taivas ei ole kaukana. Taivas on olotila, hengellinen todellisuus, jossa Jumala toimii, kts. Jes 57:15:

Senjälkeen, kun Jeesus oli otettu ylös taivaisiin, ei temppeleitä enää rakennettu. Jumala asuu kahdessa paikkaa: taivaissa ja ihmissydämessä, joka hänet vastaan ottaa. Kokoontumislupa on nyt aina ja missä vain, kunhan se tapahtuu Herran Jeesuksen nimessä. Erityisiä rakennuksia ei tarvita, sillä "missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä", (kts. Matt 18:20).

Myös tämä ihmislihaan rakennettu temppeli katoaa, mutta meillä on iankaikkinen asumus Jumalalta taivaissa, asumus, joka ei ole käsin tehty. (Kts. 1.Kor 5:1-10). Silloin ei temppeliä enää tarvita, sillä Jumala on kaikki kaikissa. Silloin ei enää ole oleva sotaa, eikä kukaan ole koditon. (Kts. 1.Kor 15:22-28).

##08

Jeesus solmi liiton Jumalan ja ihmisten välille Jerusalemissa noin vuonna 33. Liiton nimi on Uusi Liitto Jeesuksen Veressä. Liiton kotipaikka ja Liiton kirjat ovat Jumalan luona taivaissa, korkeuksissa, jota mikään saastainen tai epäpyhä ei voi lähestyä. Kts. 2.Moos 32:32, Fil 3:20, Ilm 21:27.

Uusi Liitto on Jumalan Aabrahamin kanssa n. 2068 eKr. tekemän lupausliiton täyttymys ja korvaa Siinailla n. 1446 eKr. Mooseksen välityksellä tehdyn Israelin ja Jumalan välisen lakiliiton, jonka Jeesus täytti ja naulitsi lihassaan ristille. Näin ollen lupausliitto, Siinain lain liitto ja muut esikuvalliset veriliitot täyttyneet.

Uuden Liiton osapuolet ovat Jumala ja Liiton säännöt hyväksynyt ihminen. Liitto on avoin jokaiselle, joka on valmis luopumaan kaikesta, mikä on pahaa Jumalan silmissä.

Uuden Liiton välimies on Herramme Jeesus. Jumala on hänessä ja hän on Isän hyväksymä. Kts. Matt 17:5. Hän on syntynyt ihmiskunnasta ja edustaa Jumalan edessä kansaansa. Hän on ainut pappi, jonka Liitto tuntee ja tunnustaa. Muita välimiehiä Jumalan ja ihmisen välillä ei ole.

Uuden Liiton kansa on kansa, joka tunnustaa Jeesuksen kuninkuuden ja hänessä pysyy. Liiton kansalle Jumala on valmistanut Valtakunnan, joka ei horju.

Uuden Liiton jäseneksi tullaan syntymällä Jumalan Hengestä Jumalan sanan kautta. Ihmisen oikeudet, jotka ovat samat kuin Jumalan lupaukset, Jumalan Valtakunnassa astuvat voimaan, kun ihminen tunnustaa Jeesuksen herruuden ja ottaa kasteen. Kaste on Jumalan Valtakunnan raja-asema. Kasteen jälkeen ihminen Jumala kastaa ihmisen Pyhällä Hengellä. Pyhän Hengen saamisen kautta ihminen astuu Jumalan yhteyteen. Jumalan hengen saanut ihminen on Uusi ihminen.

Uuden ihmisen valtiosääntö perustuu rakkauteen. Uskovien yhteys tapahtuu Hengessä, joka opastaa Uutta ihmistä Totuuden ja Rakkauden täydellisyyteen. Liiton jäsenet elävät ateriayhteydessä toisten Liiton jäsenten kanssa. Aterian juhlallisimpana osana syödään leipä Jeesuksen kärsimysten muistoksi ja nautitaan viini merkkinä liiton verestä.

Liitto ei peri jäseniltään maksuja, sillä Jeesus on maksanut verellään kansansa rikkomukset. Päinvastoin hän, joka ei säästänyt omaa poikaansakaan, lahjoittaa Liiton kansalle hänen kanssaan kaiken tarpeellisen ja senkin lisäksi vielä antaa, mitä Liiton kansa Jeesuksen nimessä häneltä pyytää.

Uusi Liitto Jeesuksen Veressä on ainoa liitto, joka asettaa oikeat päämäärät ja pystyy ne toteuttamaan. Jeesuksen yhteydessä ihminen saa takaisin alkuperäisen tehtävänsä Jumalan suunnitelmassa.

Liiton päämiehelle on annettu kaikki valta taivaissa ja fysikaalisessa luomakunnassa. Armossaan hän ei ole vielä pannut tuomioita täytäntöön, antaakseen tietämättömyyden takia pimeydessä vaeltavalle ihmiskunnalle mahdollisuuden etsiä armahdusta. Armahduksen kautta saavutettavaa pelastusta varten hän saarnauttaa kansallaan maailmassa evankeliumin, sanoman Jumalan anteeksiannosta Jeesuksen veren evankeliumin kautta.

Liitto on luonteeltaan totaalinen, joten liitolle kuuliaiset kansalaiset eivät liity tai muuten luovuta päätäntävaltaansa muille liitoille, seuroille, valtio- tai sotilasliittoutumille, kirkoille, uskontokunnille tai uskonnollisille lahkoille, poliittisille puolueille tai vastaaville. Kts. 2.Kor 6:14 ja Mark 12:17.

Liiton säännöt on kirjoitettu Liiton kansalaisten sydämiin hengellisessä syntymässä, jossa ihminen saa Pyhän Hengen. Pyhän Hengen kautta jokaisella Liiton kansalaisella on suora ja välitön yhteys Isään, Isään, jolta sekä Liiton säännöt että halu, ymmärrys ja voima niiden toteuttamiseen ovat kotoisin. Voima jää Isän valvontaan, joten sitä voi käyttää vain uskon kautta. Tämän takia kaikki uskovan teot tehdään yhteistyönä Pyhän Hengen kanssa. Voiman suunta on Rakkaus. Liiton sääntöjen periaatteet on kerrottu Raamatussa.

Uusi ihminen käyttää uskon kautta kaikkia Jumalan resursseja. Hän voi toteuttaa kaiken sen, mitä Pyhä Henki hänen sydämeensä tuo. Jeesuksen nimessä hän voi ajaa ulos pahoja henkiä ja muita pimeyden vallan edustajia. Jeesuksen nimessä hänelle on taattu voitto jokaisesta oman luontonsa vääristymästä. Jeesus on hänelle parannus jokaisesta sairaudesta ja heikkoudesta.

Liiton päämies on Pelastaja, koska hän on pelastanut Liiton kansan tässä maailmassa vallitsevasta gangstereiden mentaliteetista ja siitä rangaistuksesta, joka meille kuuluisi niistä synneistä, jotka me ennen uskoon tuloamme teimme, ja antanut meille Jumalan Valtakunnan kansalaisuuden. Kts. Gal 3:13.

Liiton päämies on Vapahtaja, koska hän on täyttänyt täydellisyyden lain vaatimuksen ja siirtänyt meidät Jumalan yhteyteen uskon kautta, kts. Gal 3:19 ja Ef 2:12-22. Uskon kautta tulee vapaus lain pelosta, ja uskon kautta toteutetaan Hengen lakia vapaudessa, ilman pelkoa, rakkaudessa ja rakkaudesta.

Liitto yhdistää Jumalan ja ihmisen, mutta se yhdistää myös ihmisen ja ihmisen. Mitä lähempänä me olemme Jumalaa, sitä lähempänä me olemme toisiamme. Liiton kansa on yksi.

Liiton kansa jatkaa Jeesuksen palvelutyötä maan päällä, tehtävänään tuoda sanoma Jumalan Valtakunnasta ja syntien anteeksiannosta Jeesuksessa kaikille kansoille, kielille, kansanheimoille ja sukupolville siihen saakka, että pelastettavien luku täyttyy ja arvolliseksi katsottujen karkoitus päättyy.

Liiton päämies Jeesus, on Valtakunnan päämies, Herra, joka vie Liiton kansan Jumalan lasten kirkkauden vapauden kautta perille Jumalan kirkkauteen.

Liiton lippu on Liiton kansan keskinäinen rakkaus.

##09

Pääasia, mitä Jeesuksen kansalla on tuotavana maailmalle, on ilmoitus siitä, että Herramme Jeesus, vaikka hänet naulittiin ristille ihmisten syntien sovittamiseksi, elää ja on valtakuntansa kuningas, tuomari ja ylipappi ja että hän käyttää valtaansa siten, että hänen valtakunnassaan toteutuu Jumalan hyvä tahto ihmistä kohtaan. Tätä ilmoitusta ihmiskunnan sovituksesta ja Jumalan Valtakunnasta sanotaan evankeliumiksi ja hyväksi sanomaksi. Periaatteessa evankeliumi on aikaan rajoitettu rauhan tarjous kapinoitsijoille erittäin edullisin ehdoin.

Evankeliumin lyhyttä ja selvää esitystä sanotaan saarnaksi. Raamatussa on useita esimerkkejä saarnoista, kuten Pietarin puhe Korneliuksen kotona (Apt 10:34-43), Paavalin puhe Pisidian Antiokiassa (Apt 13:16-14:43) ym. Usein saarna pidettiin julkisella paikalla, torilla tms. sinne kokoontuneille ihmisille. Mahdollisesti ovat Raamattuun muistiinmerkityt saarnat vain lyhennelmiä, muutenhan esimerkiksi Paavalin puhe Areiopagilla Ateenassa olisi ollut vain parin minuutin mittainen.

Evankeliumi, sana sovituksesta ja Taivasten Valtakunnasta, on Jumalan vastaus maailman hätään. Vihollisuus Jumalaa (Totuutta, Rakkautta ja Elämää) vastaan on kaiken maailmassa vallitsevan kärsimyksen ja hädän syy. Ihmisen omilla resursseilla suoritettu kanssaihmisten auttaminen pystyy kenties siirtämään hädän kokemusta hieman kauemmas tulevaisuuteen, mutta suomalainen sananlasku sanoo: "Ei kannettu vesi kaivossa pysy". Vasta Jumalan äänen kuuleminen tekee ihmisen "elävän veden lähteeksi".

Saarna on yksisuuntainen puhe. Saarna on aina suunnattu ei-uskoville. Siksi Raamatun teksteistä ei löydy ainoatakaan tapausta, jossa saarna olisi pidetty uskovalle kuulijakunnalle. Uskovat puhuvat keskenään, meillä on vähintään duplexyhteys.

Saarnan voi pitää kuka tahansa Valtakunnan kansalainen. Suhteessa ulkopuolisiin on jokainen Jeesuksen nimelle omistetun valtakunnan kansalainen, niin mies kuin nainenkin, velvollinen suorittamaan pappisvirkaa Jeesuksen nimissä. Kirjeessään nykyisen Turkin valtion alueella eläneille uskoville Pietari kirjoittaa (1.Piet 3:15):

Ensimmäisen saarnan piti Pietari Jeesuksen ylösnousua seuraavan sadonkorjuujuhlan eli helluntain aikana Jerusalemin kaupungissa. Noin 3000 kuulijaa tuli uskoon ja otti kasteen, kts. Apt 2:14-41.

Vaikka evankeliumin eli hyvän sanoman voi esittää kuka opetuslapsi tahansa, tarvitsevat uskoontulleet varttuneen uskovan ohjausta uskoontulonsa jälkeen. Pietari oli ollut Jeesuksen koulutettavana noin 3 vuotta ennenkuin hän sai yhdessä muiden apostolien kanssa nuoria uskovia hoitoonsa, Barnabas ja Paavali opastivat Syyrian Antiokiassa (kuuluu nykyisin Turkkiin) kyprolaisten ja kyreneläisten miesten saarnan kautta uskoon tulleita veljiä kokonaisen vuoden, Paavali opetti Korintossa 18 kk jne.

Jumalan Valtakunnan edustajilla on ulkopuoliselle esitettävänä vain yksi käsky: tunnusta Jeesuksen herruus ja ala totella häntä. Meidän tehtävänämme ei ole laatia lakeja ja sääntöjä toisille valtakunnille, vaan julistaa Jumalan Valtakuntaa. Mutta jokainen uskova pyrkiköön siihen, että hän voisi tuoda esiin riittävän selvästi ja yksinkertaisesti perusasiat, jotta uskosta osaton voisi ymmärtää, mistä on kyse, ja tehdä tarpeelliset johtopäätökset siitä, mikä hänelle sopii. Tällaisia perusasioita ovat:

Tämä asialuettelo on ollut mielessäni, kun olen tätä kirjaa kirjoitellut. Kirja on yksisuuntainen puheenvuoro, sen lukijalla ei ole ollut mahdollista osallistua keskusteluun tässä kirjoitetuista asioista kanssani. Toivon lukijan löytävän vastauksia asetettuihin kysymyksiin seuraavilta sivuilta ja ohjeita, miten ratkaista auki jääneet asiat.

##10

Ihmisellä oli paratiisissa tehtävä ja täysi ylöspito. Oli kuitenkin asia, josta häntä erikoisesti varoitettiin:

Käskystä huolimatta ihminen söi kielletyn hedelmän. Kielletty hedelmä tuli hänessä lihaksi, ja liha joutui kuoleman lain alle. Asia vaati muutosta. Ensihätään Jumala teurasti eläimen ja teki sen nahasta ihmiselle lannevaatteen, ettei hänen häpeänsä näkyisi. Ihminen ajettiin vielä varmuuden vuoksi pois paratiisista, ettei hän syyllisenä ja häväistynä söisi elämän puusta, joka oli paratiisin keskellä, ja joutuisi elämään ikuisesti syyllisenä, tuomittuna ja häväistynä.

Ihminen ei ollut ensimmäinen, joka oli osoittanut tottelemattomuutta Jumalan tahdolle. Näitä Jumalan tahdosta poikenneita valtoja syntiinlankeemuskertomuksessa edustaa "käärme". Ihmisen lankeemuksen jälkeen Jumala ryhtyy toimiin vieteltyjen pelastamiseksi, tuhojen korjaamiseksi ja syyllisen rankaisemiseksi.

Vieteltyjen pelastaminen tuli merkitsemään kuolemaa kaikelle saastutetulle ja uutta luomista, uutta syntymää luoduille. Käärmeelle ja hänen joukoilleen oli jo ennen ihmisen syntiinlankeemusta varattu paikka nimeltä helvetti.

Vietellyt saatettiin kuolemaan Golgatan ristillä. Jeesuksen kanssa ristille joutuivat:

Se, mikä Golgatan ristin kautta tuhotaan, hyvitetään uuden luomakunnan kautta. Valtaistuimelleen noussut Herra on ilmoittanut ohjelmansa:

Katso, uudeksi minä teen kaikki.

Ilm 21:5

Viettelijä itse joutui kokemaan tappion, kts Hebr 2:14. Tämän maailman ruhtinas heitettiin ulos, kts. Joh 12:31, ja tuomittiin, kts. Joh. 16:11. Hänen valtakuntansa riisuttiin aseista, kts. Kol 2:13-15, synnin ruumiin kukistamiseksi, kts. Room 6:6. Jumala voitti saatanan sen omilla aseilla:

Golgatan ristin puulla Jumala hankki ihmiselle sovituksen. Ihminen voi käyttää sovitusta hyväkseen niin halutessaan. Periaate on sama, kuin paratiisissa: paratiisissa ihminen söi hyvän ja pahan tiedon puun hedelmiä, nyt hänelle tarjotaan elämän puun, ristin hedelmiä. Kristuksen ruumis, meidän edestämme annettu, ja Kristuksen veri, sovituksen ja Liiton veri, ovat ne hedelmät, joiden kautta me tulemme osaksi elämästä Kristuksessa.

##11

Jumala loi maailman. Maailma joutui pahan valtaan synnin tähden. Jeesus otti vastaan synnin palkan, kuoleman, mutta kuolema ei voinut häntä pitää vallassaan. Kuolemalla ei ole valtaa muuten kuin synnin kautta ja sitä Jeesuksessa ei ollut. Jeesus nousi ylös kuolleista.

Ylösnousemuksen kautta Jumala luo maailman uudestaan. Jumala vanhurskauttaa ihmisen ja ihmisestä tulee Uusi Ihminen, Uusi luomus:

Jumala luo uutta. Me uudistumme siitä, että tunnemme Kristuksen ylösnousemuksen voiman. Paavali kertoo omasta elämästään:

Kristuksen ylösnousemuksen voima tekee tyhjäksi kaikki Vastustajan työt. Jumala luo uutta. Kristuksen ylösnousemuksen voiman vaikutukset eivät rajoitu pelkkään kuolleiden ylösnousemiseen. Herra tekee uudeksi kaikki, kts. Ilm 21:5. Ihminen syntyy uudesti ylhäältä, kts. Joh. 3.3, hänestä tulee Uusi Ihminen, kts. Ef 4:24. Hän saa uuden elämän, kts. Room 6:4 ja uuden nimen, Ilm 2:17. Hänen saa uuden hengen (Room 8:15), uuden mielenlaadun (Apt 20:21, Room12:2), uuden sydämen ja uuden ruumiin. Kirjoitukset, jotka olivat meitä vastaan, hän on korvannut Uudella Käskyllä:

Kristuksen ylösnousemuksen voimasta me voitamme synnin, saamme karismaattiset armoituksemme, ja voimme palvella Jumalaa hengessä ja totuudessa. Kristuksen ylösnousemuksen voimasta meillä on käytettävänämme kärsivällisyyttä. Kristuksessa on voima kestää kiusauksia ja koettelemuksia. Hänen armonsa on uusi joka aamu ja me saamme kulkea voimasta voimaan hänen voittosaatossaan.

Me olemme tulleet Jumalan lapsiksi. Asemamme on uusi – me olemme tulleet osallisiksi jumalallisesta luonnosta. Me olemme tulleet elävän Jumalan yhteyteen. Kristuksen ylösnousemisensa voimasta me saamme uutta iloa Herrassa. Herra on kirjoittanut sydämiimme uuden käskyn ja antanut huulillemme uuden virren.

Kristuksen ylösnousemuksen voimasta viinileilimme täyttyvät uudella viinillä, me saamme pukeutua uuteen vaippaan ja saamme ylistää Jumalaa uusilla kielillä. Me olemme Uuden Liiton kansalaisia. Me kuljemme uutta tietä Uuteen Jerusalemiin. Hänen ylösnousemuksensa voimasta meillä on rauha ja vapaus. Herra luo uuden taivaan (Ilm 21:3), ja uuden maan (Ilm 21:3, Jes 66:22).

##12

Ihminen kokee itsensä syntiseksi vasta silloin, kun hän vertaa itseään johonkin pyhään. Jumalan pyhyyden rinnalla jokainen ihminen kokee itsensä syntiseksi.

Synnin takia ihminen karkoitettiin maan päälle. Kohta kun synti on pyyhitty pois alkaa paluu taivaalliseen paratiisiin, exodus karkoituspaikasta.

Kun oma synti on pyyhitty pois, alkaa ihmisen järki toimia terveesti. Hän saa näkönsä takaisin. Senjälkeen kun synti ei enää sokaise hänen aivojaan, hän alkaa nähdä asiat sellaisena kuin ne ovat. Häntä alkaa inhottaa se touhu, jota hän näkee entisten lajitoveriensa tekevän. Hän alkaa tutkia mahdollisuuksia päästä pois synnin orjuudesta.

Historia tuntee monenlaisia yrityksiä, jotka eivät ole tuoneet mitään parannusta tilanteeseen. Hyödyttömiä vallankumouksia ja ohjelmia on paljon. Siksi on hyvä tuntea ne tapaukset, jotka ovat onnistuneet. Noa sai armon, ja Loot haettiin pois Sodomasta ennenkuin Sodoma hävitettiin. Jeesus kutsui tullimies Sakkeuksen puusta. Sakkeuksesta ajatellaan tavallisesti, että koska hän oli tullimies, niin hän oli ahne ja epärehellinen virkamies, joka pisti taskuunsa kansalta ottamiaan rahoja. Ne on kaikki sellaisia, ajateltiin yleistävästi. Jostain syystä kuitenkin Jeesus huomasi hänet satojen muiden joukosta, ja ilmoitti tulevansa Sakkeuksen vieraaksi. Jeesus näkee ja tietää, siksi hän ei ole yleisen mielipiteen vietävissä. Hän tulee sinne, missä häntä kaivataan. Sakkeus tiesi yrittäneensä parhaansa. Ja Sakkeus oli nöyrä, hän sanoi: "Jos minä (kuitenkin) olen vääryydellä jotakin ottanut, niin nelinkertaisesti minä annan takaisin".

Sakkeusihmiset ovat nähneet tämän maailman menoa sen verran, että ovat varovaisia myös omissa parannuspyrkimyksissään. He tietävät, että rehellisestikään eläen et pitkälle pääse ilman yliluonnollista apua. Mutta kun Jeesus tulee kotiin, on juhlan määrä alkaa.

Kun aikoinani matkustin ympäri Suomea sairaalaelektroniikkaa korjaamassa, muistan kuinka kipeältä tuntui, kun ilkeät ihmiset sanoivat, että ne kauppamatkustajat on kaikki sellaisia, tiedättehän. Ilman Jeesusta tilanne olisikin toivoton. Puolustautuminenkin on mahdotonta, sillä Jumalan edessä kukaan ei ole synnitön. Mutta Jumalan kiitos, Jumala kutsuu kenet tahtoo ja vie vihreille laitumille. Hän näkee Sakkeuksen puusta ja omenapuun kuusimetsässä.

Ihmisen sosiaalinen asema määräytyy hänen suhteistaan muihin ihmisiin. Yhteisön osana hän tulee syylliseksi kaikkiin yhteisön sallimiin synteihin. Hänelle jää ainoaksi mahdollisuudeksi siirtyä pois yhteisöstä. Mutta pelkkä yhteisöstä luopuminen ei vie mihinkään. On tiedettävä minne mennä ja miten. Tätä varten Jeesus Jumala on perustanut oman yhteisönsä ja kutsuu ihmistä sanoilla: "Tule ja seuraa minua". Jeesus perusti vaihtoehtoisen yhteiskunnan, seurakunnan, Jumalan internationaalisen kansan. Jumalan seurakunnan nimi kreikaksi on ekklesia. Sana tulee verbistä "kutsua ulos". Seurakunta on uloskutsuttu kansakunta. Seurakunta on pyhitetty Jumalalle.

Vanhasta Testamentista löydämme käskyn, jonka vaikutuksesta Abram lähti kaldealaisen Paddan Aramin Urista:

Aabrahamin lähtöä hänen aikalaisensa eivät pitäneet merkittävänä. Abraham sai heiltä pilkkanimen "ivri", toiselle puolelle (jokea) mennyt. Yhtä kaikki, maailmanhistorian merkittävin yhteisö oli syntynyt.

Ihmisyhteisö säätelee jäsentensä liikkumarajat. Jos rajat ovat väljät, sanotaan yhteisöä suvaitsevaiseksi. Suvaitsevaisuus sinänsä ei merkitse mitään, merkittävää on, mitä suvaitaan, ja mitä ei. Kun Aabrahamin jälkeläiset olivat lähdössä Egyptistä, ei Egyptin johdolla ollut aikomustakaan päästää Israelia lähtemään. Vasta pakon edessä farao tuli keskusteluetäisyydelle Israelia edustaneen Mooseksen kanssa, ja ehdotti Israelille: "Menkää ja palvelkaa Herraa, ainoastaan lampaanne ja karjanne jääkööt tänne. Myöskin vaimonne ja lapsenne menkööt teidän mukananne". Faarao ei tajunnut, että Mooses ei ollut tullut neuvottelemaan asiasta, vaan ilmoittamaan aikeista, jottei farao ymmärtämättömyyttään vastustaisi vahvempaansa. Mooses esitti asian selvemmin:

Israel oli kutsuttu palvelemaan Jumalaa kaikella, mitä sillä oli. Järki, fyysiset voimat, omaisuus, aika ja kaikki muu piti pyhittää Jumalan palvelukseen. Faarao olisi suostunut siihen, että Israel hiukan harrastelee uskontoa, ja sitäkin Faaraon tiukassa kontrollissa. Siksi Israelin oli katkaistava kaikki riippuvuus Egyptin valtakuvioista. Faaraon yhä vastustaessa Jumalan tahtoa totaalinen konfrontaatio oli väistämätön. Jumala löi vastustajiaan niin, että Israel pääsi lähtemään.

Jumala ei jakanut israelilaisia ja egyptiläisiä hyviin ja pahoihin. Hän ratkaisi syyllisyyskysymykset uhrilla. Joka uhrasi karitsan, sai armon, ja se, joka ei uhrannut, sai rangaistuksen. Egyptiläiset jättivät mahdollisuutensa käyttämättä päällikkönsä kovanahkaisuuden takia. Kun Israel oli siirtynyt Kaislameren toiselle puolelle, katsottiin Exoduksen onnistuneen. Israel oli vapautettu ja taas Jumalan johdossa.

Israelin lähtö Egyptistä on esikuva siitä eksoduksesta, jonka jokainen Jeesuksen opetuslapsi suorittaa siirtyessään pois Pimeyden Valtakunnasta Jumalan Valtakuntaan.

Jeesus on Israelin kuningas. Jotkut hylkäsivät kuninkaan, mutta eivät suinkaan kaikki. Jeesus kutsuu valtakuntaansa myös pakanoita (henkilöitä, jotka eivät fyysisen perimänsä puolesta ole israelilaisia). Pakanat liitetään jo olemassaolevaan yhteisöön:

##13

Jeesukselta kysyttiin: "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?" Hän vastasi:

Vanhan Liiton ylin käsky ei ole sama, kuin Uuden Liiton ylin käsky. Kun niinsanotussa kristityssä maassa kysyt, mikä on kristinuskon suurin käsky, saat tavallisesti vastaukseksi Vanhan Liiton lain sanat, saman lain, jonka Jeesus täytti ja naulitsi itsessään ristille asettaen tilalle uuden, uhrautuvan rakkauden käskyn, jonka niin harvat tuntevat ja muistavat ja jota vielä harvemmat noudattavat. Maailmassa on noin miljardi niinsanottua kristittyä, jotka eivät tiedä, mikä on Jeesuksen ylin käsky.

Vanhan liiton laki, joka on ilmoitettu Mooseksen ja profeettojen kautta, asetti Israelin kansan toiminnoille alarajan: "lähimmäistä niinkuin itseäsi". Kun kävit illalliselle, sinun piti hemmotella lähimmäisesi vatsaa vähintään yhtä hyvin kuin omaasikin. Periaate on sama kuin Mooseksella yleensä: fifty-fifty ja kakku tasan. Mutta laki, toora, ei määrää ylärajaa: naapurille sai toki tarjota paremman illallisen kuin mitä itse söit.

Vanhan Liiton kivitauluihin, nahka- ja pergamenttikääröihin kirjoitettu laki unohtui käytännön tohinoissa helposti, mutta Uuden Liiton laki on kirjoitettu Liiton lasten sydämiin ja se saa käyttövoimansa Jumalan rakkaudesta. Eikä lakikaan ole enää sama. Kun Herra asetti Uuden Liiton verensä kautta (Kts. Johanneksen evankeliumi, luvun 13 alusta eteenpäin), asetti hän samassa puheessa myös Uuden Liiton ensimmäinen käskyn (Joh. 13:34). Käsky kuuluu seuraavasti:

Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoo saman vielä uudelleen:

Uuden Liiton ensimmäiseen käskyyn ei enää sisälly hitustakaan siitä "lain" kakunjakomentaliteetista, vaan Jeesus asettaa mitaksi itsensä, täydellisen rakkauden:

Kerran ruotsinlaivalla tuli viereeni tarinoimaan eräs nuorimies, joka väitti rakastavansa ihmiskuntaa ja toivoi hyvää kaikille. Itse hän halusi viettää aikaansa Havaijilla, lämpimällä hietikolla, virvokelasi kädessä ja muille hän toivoi samaa. Jeesus rakasti ihmiskuntaa, mutta hänelle ei käynyt näin. Hänet naulittiin ristille. Hyvät toivotukset ja rakastaminen ovat eri asioita.

Uuden Liiton käskyssä yhdistyvät Vanhan Liiton käskyn kaksi osaa siten, että Uudessa Liitossa rakastetaan veljeä samoin kuin Vanhassa Liitossa Jumalaa, "yli kaiken". Tällä on selityksensä siinä, että Uudessa Liitossa Jumala asuu lapsensa sydämessä henkensä kautta. Siten tarve jakaa ylin käsky kahteen osaan - "Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuin itseäsi" - jää pois.

Jeesus samaistaa itsensä kansaansa. Kun hän jo istui Majesteetin oikealla puolella Taivaissa, sanoi hän opetuslasten vainoamismatkalla olleelle Saulus Tarsolaiselle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Luulen, että jos Jeesus Taivaista ilmoittaisi tulevansa Helsinkiin keskiviikkoaamuna kello 9, olisi vastaanottajina varmastikin joukko hyvin korkeissa viroissa olevia kansalaisia ja muiden kansakuntien lähettiläitä. Herra tietää tämän ja siksi hän punnitsee ihmisten ominaispainon sen mukaan, miten he suhtautuvat hänen "vähimpään veljeensä", kts. Matt 10:40-42, Matt 25:31:46. Myös sinun on hyödyllistä kysyä itseltäsi, kenet sinä näet nähdessäsi veljesi Jeesuksessa. Jos näet hänessä Jeesuksen, sinun on huomattavasti helpompi rakastaa veljeäsi.

Pietari, Kuningas Jeesuksen täysivaltainen lähettiläs kirjoitti "valituille muukalaisille", jotka asuivat hajallaan Vähässä Aasiassa, nykyisen Turkin alueella (1.Piet 4:8-11):

Jeesuksen rakkaudesta antama malliesimerkki on kaukana tunteellisesta rakkaudesta. Itse asiassa Raamattu puhuu aika vähän tunteista. Todellinen rakkaus on käytännöllistä Jumalan tahdon soveltamista tilanteen vaatimalla tavalla. Paavali antaa tästä yleisohjeen: "Pitäkää pyhien tarpeet ominanne", Room 12:13. Kun toteutatte tätä, saavutatte tilanteen, jossa sinä ja veljesi pidätte yhtäläistä huolta toinen toisistanne, kts. 1.Kor 12:25. Toteutuu kristillinen yhdenvertaisuus, equalite, kts. 2.Kor 8:8-15:

Rakkauden vilpittömyys tulee esiin mitä selvimmin ilmi sinun taloudenhoidossasi. Käytännössä rakkauden harjoittaminen johtaa useimman suomalaisen kristityn materiaalisen elintason rajuun laskuun. Pakistanin kadunlakaisijaveljen ilot, murheet ja tarpeet ovat meidän. Siperian ja Keski-Aasian kristittyjen tarve saada raamatut omalla äidinkielellään on meidän asiamme. Kotikaupunkimme opiskelevan veljen ja sisaren opintomenojen hoito on meidän velvollisuutemme. Huvilamme, veneemme ja lelumme kuuluvat veljillemme ja me itse kuulumme Herralle. Ilman tätä sekä taloudellista että hengellistä keskinäistä huolenpitoa on kristillisyys pelkkää uskontoa ja kuten tunnettua on, on uskonto oopiumia kansalle.

Uskonnon ja Rakkauden ero paljastuu viimeistään silloin kun kansat tuomitaan joko siunattujen Valtakuntaan, sillä

tai iankaikkiseen tuleen vääristä ratkaisuista samanlaisissa tilanteissa, kts. Matt 25:41-46.

##14

Kristikunnassa, joka on jakautunut erilaisiin lahkoihin, heimoihin ja puolueisiin, vallitsee uskomaton käsitysten sekaannus siitä, kuka oikeastaan on kristitty. Itse kysymyksen asettelussakin on erilaisia vaihtoehtoja:

Vanhan Testamentin yhteisössä, Israelissa, kaikki polveutuivat Aabrahamista. Kaikki naapurit olivat samaa kansaa, lähimmäisiä ja sukulaisia keskenään ja kaikilla oli sama uskonto.

Uuden Testamentin yhteisö, Jumalan internationaali, elää maailman muiden kansojen seassa, eikä näin ollen jokaisesta naapurista voida väittää, että hän olisi Jumalan Valtakunnan kansalainen.

Helppo, mutta väärä vastaus kysymykseen on väittää, että kaikki ihmiset ovat veljiä. Tätä inhimillistä väitettä perustellaan tavallisesti vertauksella "laupiaasta" samarialaisesta (Luuk 10:30-37), mutta tällöin unohdetaan, että kertomuksen samarialainen auttoi vain ryöstön ja pahoinpitelyn kohteeksi joutunutta ihmistä. Ryöstön suorittaneita ihmisiä sanotaan yksinkertaisesti ryöväreiksi ilman, että heidän sosiaalista ja taloudellista hätäänsä olisi autettu, moraalisesta ahdingosta puhumattakaan. Samarialainen osoittautui lähimmäiseksi, roistot ei.

Kristitty-nimitys tuli aikoinaan käyttöön Syyrian Antiokiassa. Ulkopuoliset ryhtyivät nimittämään kristityiksi niitä, jotka tavalla tai toisella liitettiin nimeen Kristus. Näin sana "kristitty" tuli koskemaan koko kreikankielistä kristikuntaa, siis sekä niitä ryhmiä, jotka katsoivat olevansa oikeaoppisia, että niitä, joita nämä oikeaoppiset sanoivat harhaoppisiksi, kerettiläisiksi. Erinimiset "oikeaoppisten" joukot ovat koko kristikunnan historian ajan vainonneet kerettiläisiksi nimittelemiään uskovia. Kristikunta siten jakaantuu kahteen ryhmään, murhaajiin ja kerettiläisiin, joista sekä murhaajia että kerettiläisiä nimitetään kristityiksi. Koska kirjoitusten mukaan Jumalan Henki ei asu kenessäkään murhaajassa pysyväisenä, (kts. 1.Joh. 3:13-17), ei meidän kannata edes kysyä sitä, kuka on kristitty.

Niitä, jotka uskovat, että Jumala on olemassa, on paljon. Monet ihmiset uskovat myös siihen, että Japanissa on keisari, ilman että heidän mieleensä koskaan olisi tullut totella Japanin keisarin lakeja. Samanlaisessa eksytyksessä ovat monet, jotka uskovat Jumalan olevan olemassa. He pitävät totena kuulemaansa juttua, mutta pettävät itseään suullisella tunnustuksella, samanaikaisesti kuin heidän tekonsa todistavat toisenlaisesta uskosta.

Koska aina ei ole selvää, millaisesta uskosta on kyse, me vältämme sanan "uskova" tai "uskovainen" käyttöä. Jos sanaa kuitenkin käytetään, tarkoitetaan sillä ensisijaisesti niitä, jotka tuntevat Jumalan ja noudattavat hänen tahtoaan.

Saatanakin on uskovainen. Hän pelkää Jumalaa, niin että vapisee, koska tekee tekoja, joita Jumala vihaa. Uskova-nimitys ei siis vielä todista mitään. Se vaatii täsmentämään, mitä oikeastaan uskot. Eräs veli oli kuullut asiasta osuvan selvityksen: varas uskoo poliisiin, ja siksi yrittää tehdä työnsä poliisilta salassa, mutta toinen uskoo poliisiin niin, ettei varasta.

Teot ovat hyvä uskontunnustus huolimatta siitä, että tekosi tavallisesti tulkitaan väärin. Jumala pystyy kyllä tuntemaan sinun uskosi sinun teoistasi, mutta ihmiset tulkitsevat toistensa tekoja subjektiivisesti, oman makunsa mukaan. Siinäkin tapauksessa, että teot ymmärretään oikein, ne osoittavat vain uskon joko Jumalaan tai johonkin muuhun vaikuttimeen, joten sanalla uskova ilman lisäselityksiä ei tässäkään pärjätä.

Totuus on yksinkertainen. Raamattu ei jätä arvailujen varaan sitä, kuka on veljeni:

Ei pitäisi olla vaikeaa kysyä ihmiseltä, kuka on hänen herransa. Suomalaiset tietävät kuka on heidän presidenttinsä, ruotsalaiset tietävät kuka on heidän kuninkaansa ja Jumalan lapset tietävät Herransa nimen.

Olin yli 10 vuotta työssä Hollmingin laivatelakalla Raumalla. Piirtämön erään osaston kaikilta neljältäkymmeneltä kolmelta työntekijältä kysyin, kuka heistä tunnustaa Jeesuksen Herrakseen. Ainoastaan yksi heistä sanoi Jeesusta Herrakseen ja hänkin sellaisin varauksin, jotka tekivät tyhjäksi hänen tunnustuksensa. Valtaosa heistä kuului silti luterilaiseen kirkkoon. Samankaltainen tilanne syntyi kerran eräillä illallisilla, kun telakalla vieraili kuuluisa neuvostoliittolainen napaseutujen tutkija, amiraali Ivan Papanin. Vieraat halusivat tietää, kuka läsnäolevista uskoi Jumalan olevan olemassa. Yksikään isännistä tai vieraista ei tunnustanut uskovansa edes Jumalan olemassaoloon. Silti isännät kuuluivat Suomen Evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kun kirkon jäsen häpeilee Jeesuksen herruuden tunnistamista, hän tuskin on Jumalan Seurakunnan jäsen. Kirkon jäsen hän voi olla, mutta se onkin aivan eri asia.

Veljiä ovat kaikki, joilla on yhteinen isä. Niin on jokainen, joka Jumalasta on syntynyt, veljeni.

Kun olet asuinpaikkakunnallasi etsinyt ne, jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen, olet löytänyt veljesi ja lähimmäisesi.

Raamatun mukaan "kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa" (kts.Room 8:14), ovat Jumalan lapsia. On ihmisiä, jotka tunnustavat Jeesuksen Herruuden ja ovat ottaneet kasteen, mutta eivät suostu muuttumaan. Jumalan Henki ei ryhdy kuljettamaan niitä, jotka eivät suostu luopumaan synnistä.

Vaikka teoriassa on mahdollista, että joku sanoo valhetellen Jeesusta Herrakseen, olen silti pitänyt asianani pitää veljenäni jokaista, joka tunnustaa Jeesuksen ylimmäksi auktoriteetikseen. Mikäli hän ei kuitenkaan Herraa tottele, on minun veljellinen tehtäväni auttaa häntä pysymään Totuudessa ja Rakkaudessa niinkauan kuin on toivoa. Kaikki japanilaiset eivät aina tottele keisaria ja myös veljien keskuudessa tapaat tottelemattomuutta Herraa kohtaan, mutta tottelemattomuus ei väistämättä johda kansalaisuuden menetykseen vaan rangaistukseen. Veljeni voi olla äkkipikainen, epäjohdonmukainen, itserakas ja muuta, mutta kun autat häntä, opit näkemään hänen vaelluksensa suunnan. Ihmiset saattavat osoittaa häntä sormella ja sanoa, ettei tuollainen voi olla tosiuskovainen, mutta sinä voit osoittaa häntä kohtaan kärsivällisyyttä, niinkuin Jumalakin tekee kaikkia kohtaan. Moni uskova on taistellut pitkän tien kaikessa saastassa ja rähjässä elävän toimitusjohtajan pallilta tai pultsarin pahvimajan ankeudesta Ikuisen Jerusalemin portille. Suunta ja lopputulos ratkaisevat.

Raamatun kirjoituksissa veljiä nimitetään usein pyhiksi. Suomenkielinen sana "pyhä" tulee samasta juuresta kuin "piha", (aidalla) tiettyyn tarkoitukseen erotettu alue. Jumalan pyhät ovat Jumalan palvelukseensa erottama kansa. Vähinkin veli on pyhä, sillä Jumalan Henki asuu hänessä.

Kreikan kielessä on sanoilla veli ja sisar, adelfos ja adelfi, vain sukuero. Siksi tässä puhuttaessa veljistä tarkoitetaan sekä veljiä että sisaria.

Ei ole merkitystä sillä, mitä nimeä sivulliset käyttävät veljestä. Lahkolaisiksi uskovia nimitettiin jo ennen kristitty-sanan keksimistä. Ensimmäiset uskovat Jerusalemissa saivat juutalaisilta nimen "nasarealaisten lahko", (kts. Apt 24:5). Samaa nimeä muodossa "nasarealaiset" käytettiin Jeesuksen seuraajista aramealaisessa maailmassa vuosisatojen ajan, ja käytetään ehkä vieläkin. Myös juutalaiset ja arabit nimittävät Jeesuksen seuraajia nasarealaisiksi.

##15

Uskoon tullessamme saimme Jumalalta hyvän omantunnon. Tunnustimme olevamme syntisiä, joten tarve sekä syntien salailuun että niiden ylikorostukseen jäi pois. Otimme kasteen.

Hyvä omatunto tekee mahdolliseksi avoimen, rakentavan ja hoitavan kanssakäymisen uskovien välille ja uskovan ja Jumalan välille. Kun puhumme ihmiselle, jolla ei ole hyvää omaatuntoa, ei hän voi olla avoin, koska hänellä on salattavaa. Jumalan henki, joka meissä asuu, paljastaa hänen salaisuutensa, joten pahan omantunnon kantaja sulkeutuu pois Jumalan lasten kirkkauden vapaudesta. Hänellä on estoja (kts. Joh. 3:18-20).

Avointa yhteyttä ei synny kaikkien kanssa, joten ihmiskunnasta jää jäljelle osajoukko, "seurakunta". Tämä ihmiskunnan jako tapahtuu silloin kun evankeliumi julistetaan: jotkut ottavat sen vastaan, jotkut eivät. (Kts. Joh. 3:36).

Seurakunta perustuu tunnustukselle:

Jumalan kansaa on havainnollisesti esitetty mm. viinipuuna, temppelinä, morsiamena, Jumalan perheväkenä, Jumalan huoneena jne. Kreikankielisissä Uuden Testamentin lähdeteksteissä siitä käytetään sanaa "ekklesia", "uloskutsutut". Jumala on kutsunut oman kansansa ulos kaikista maailman kansoista ja pyhittänyt sen Jeesuksessa.

Saksalainen Martin Luther 1500-luvulla käänsi kreikkalaisen alkutekstin sanan ekklesia seurakunnaksi (saksaksi Gemeinde) ja vältti siten sekoittamasta seurakuntaa järjestöön nimeltä kirkko. Täysin onnistunut Lutherin käännös ei kuitenkaan ole, sillä sanalla gemeinde tarkoitetaan yhteisöä, joten epäselväksi jää, tarkoittiko Luther sanalla gemeinde yhteiskuntaa yleensä, vai sitä Jumalan yhteisöä, jonka Jeesus johdatti ulos siitä. Älkäämme kuitenkaan tuomitko Lutheria siitä, ettei hän yltänyt täydelliseen käännökseen. Parhaimmillaankin kieli ja kielelliset ilmaisut ovat vain kalpea varjo siitä todellisuudesta, jota seurakunta edustaa. Toisinaan tätä Jeesuksen ja uskovien yhteisöä verrataan myös miehen ja naisen väliseen liittoon, kts. Ef 5:24-33.

Jeesus itse vertasi seurakuntaa viiniköynnökseen, kts. Joh. 15:1-11. Viinipuu on siitä erikoinen hedelmäpuu, että sen oksissa ei ole haaroja. Viinitarhuri pitää huolta siitä, että oksan sivuoksat poistetaan. Viiniköynnös on siten kuva seurakunnan jokaisen jäsenen suorasta ja välittömästä yhteydestä Herraan, seurakunnan päähän. Jokainen oksa kasvaa suoraan rungosta ja jokainen oksa tuottaa hedelmää.

Seurakunnan jokaisella jäsenellä on suora yhteys Jumalaan. Tämä tekee kaikista seurakunnan jäsenistä tasa-arvoisia. Edustuksellista demokratiaa tai muuta hierarkiaa ei ole. Kaikki palvelevat kaikkia, mutta ei käskytettyinä vaan rakkaudesta ja vapaasta tahdostaan. Tätä yhteisörakennetta kutsutaan assosiaatioksi; samalla periaatteella toimivat esimerkiksi Internettiin liitetyt tietokoneet. Verkossa kaikkien resurssit ovat kaikkien käytettävissä. Internetin idea on suora kopio seurakunnasta sellaisena, kun Jeesus sen joskus suunnitteli.

Uutta Testamenttia lukiessasi voit huomata, ettei yhdessäkään kaupungissa ollut useita seurakuntia. Korintossa syntyi kyllä jonkin asteista hajaantumista, mutta Paavali, seurakunnan vanhin, taisteli lahkoontumista vastaan. Seurakuntia ei myöskään perustettu, koska Herra on aina läsnä siellä, missä kaksi tai kolme tulevat yhteen hänen nimessään. (Kts. Matt 18:20). Mitään järjestäytymisediktiä ei tarvittu. Uskovat eivät myöskään rakentaneet kirkkorakennuksia, koska asuttiin kodeissa, joihin myös veli oli tervetullut.

Saman seurakunnan ei tarvinnut kokoontua samaan paikkaan, eikä vain määräaikoina. Kokouspaikkoja saattoi olla satoja ja kaikissa voitiin kokoontua samaan aikaan. Kun yhdessä paikassa ei ollut liikaa väkeä voitiin huolehtia siitä, että kukaan ei jäänyt syrjään ja unohdetuksi ja kaikki voivat tuoda oman panoksensa hengellisen temppelin rakentamiseen. Kaikkien asiat voitiin hoitaa kuntoon.

Herra ei jätä ainuttakaan lastaan. Seurakunta on aina siellä, missä yksikin hänen lapsistaan sattuu olemaan. Paikallisseurakunta muodostuu veljistä, jotka asuvat sillä etäisyydellä, että voit pitää heihin päivittäin yhteyttä. Sinulla ei ole mahdollisuutta valita veljiäsi. Valinta (kreikaksi eresis, suomeksi lahkolaisuus, vrt. kerettiläisyys) on synti. Veljillä voi olla erilaisia mielipiteitä ja veljet voivat tehdä eri työtä, mutta Isä on yhteinen. Veljeydelle ei voi asettaa ehdoksi samanmielisyyden vaatimusta. Kerettiläisyyttä on myös veljien valinta ihonvärin, sosiaalisen taustan, koulutuksen, varallisuuden tai muun semmoisen perusteella. Veljien valinta on vähintään yhtä tuomittavaa kuin huoruus, varkaus, murhat ja muut senkaltaiset teot. Kts. Gal 5:19-21 ja Matt 25:31-46.

Jumalan seurakunta on sekä uskovien keskinäistä että Jumalan ja uskovan yhteyttä, koinonia, reaaliajassa, tässä ja nyt. Tässä yhteydessä tapahtuvat ne funktiot, joiden kautta Jumalan viisaus tulee julki maailmassa ja henkivalloissa. Yhteisö ei ole dogmijärjestelmä vaan kansa.

Raamatussa käytetään seurakunnasta hyvin usein sanaa "me". Isä meidän - rukouksesta löytyy määritelmä siitä, keitä nuo "me" ovat:

Määritelmä on erittäin tarkka, koska mikään muu kansa ei anna anteeksi. Sensijaan, että ne pyytäisivät anteeksi, ne syyttävät.

Jumalan kansan ainutlaatuisuus käy ilmi sen anteeksiantomenettelyssä. Jos muutamankin päivän vaellat jonkun kanssa niin läheisessä kanssakäymisessä kuin Jumalan sana Jumalan lapsilta edellyttää, niin kyllä tulee selväksi, oletteko te sitä porukkaa, joka antaa anteeksi. Siinä se sitten punnitaan, oletteko te veljiä tai ei.

Apostolien Tekojen toisen luvun jakeissa 41-47 kerrotaan siitä, millaisia olivat ensimmäiset uskovat. Pietari oli pitänyt puheen Jerusalemissa, jonka vaikutusksesta noin sadan uskovan joukko kasvoi kolmikymmenkertaiseksi, ennen kuin Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta oli ehtinyt kulua edes kahta kuukautta. Usko muutti elämäntavat kertaheitolla:

Tällainen on myös sinun seurakuntasi, jos se on Jumalan Seurakunta.

Seurakunta ei ole sama kuin kirkko. Kirkko on Rooman keisarin Konstantinoksen johdolla vuonna 325 perustettu järjestö, jonka ainut tehtävä on toimia Saatanan peitejärjestönä ja vastustaa Jumalan tuntemista.

Seurakunta ei ole myöskään lahko. Lahko on seurakunnasta irronnut osa, joka on menettänyt yhteytensä muuhun Kristuksen ruumiiseen, ja jopa kapinoi sitä vastaan. Siten jokainen lahko on tuomittu kuolemaan omaan mahdottomuuteensa.

##16

Kreikankielisessä Uudessa Testamentissa sana "allilous", toinen toistanne esiintyy noin 100 kertaa. Lukemalla läpi ne lauseet, joissa sana allilous esiintyy, saat nopeasti yleiskäsityksen siitä, millaisia ovat uskovien keskinäiset suhteet Jumalan Valtakunnassa. Näistä suhteista kirjoittaa Luukas Teofilukselle osoitetussa selonteossa seuraavasti:

Jerusalemin seurakunnassa oli apostolien aikoina muutama tuhat jäsentä, ja edellisestä päätellen seurakunta oli kuin yksi suuri perhe. Pienemmissä seurakunnissa tilanne salli myös yhteisasumisen. Roomalaiskirjeessä Paavali kertoo jostakin Gaiuksesta, joka majoitti koko seurakunnan: "Gaius, minun ja koko seurakunnan majanantaja tervehtii teitä", kts. Room 16:23. Kaupunki oli luultavasti Korintto, tai sen satamakaupunki Kenkrea, noin 10 kilometrin päässä Korintosta. Tällaista elämää nimitettiin kenobiittiseksi. Sana tulee kreikan sanoista koinos, yhteinen, ja bios, elämä. Kenobiittistä elämää elävä kristikunta on mahdollisuuksiensa mukaan harjoittanut kaikkina aikoina tähän päivään saakka.

Ihminen, joka liittyy Jeesuksen yhteyteen, liittyy Jumalan yhteyteen. Hänestä tulee uusi jäsen Kristuksen ruumiiseen. Kristuksessa hän tulee osalliseksi Herran elämästä, kärsimyksistä ja ylösnousemuksesta. Hän uudistuu ja tulee Jumalan työtoveriksi, kts. Mark. 16:20.

Uskovien yhteys, koinonia, on Uuden Liiton näkyvä ilmenemismuoto. Jos olemme yhteydessä Jumalaan taivaissa, niin totta kai sitten myös veljiin, jotka asuvat naapurissa. Koinonia on Jeesuksen jäähyväispuheen ja Getsemanen rukouksen pääaiheita. Pari jaetta mainituista puheista voisi vaikka opetella ulkoa:

Uskovien yhteys on paljon enemmän, kuin pelkkä yhteinen tapaaminen sunnuntaiaamuisin. Vakiintunut käytäntö ei ole aina sama kuin oikea käytäntö. Tarkastelemme asiaa lukemalla kaksi jaetta Hebrealaiskirjeestä:

Jae kehoittaa meitä jokaista kehoittamaan toisiamme, mitä ei voi tehdä, jos kokouskäytäntö on väärää tyyppiä. Väärä käytäntö lienee ollut syynä väärään raamatunkäännökseen - tai päinvastoin. Sanaa "seurakunta" alkutekstissä ei ole. Kokoontumisien muoto riippuu tilanteesta. Ja pääasiahan on siinä, että pidetään sellaista yhteyttä Jumalan kansan kesken, että Valtakunnan kaikki toiminnot pelaavat.

Yhteys Jumalaan on helppo säilyttää olemalla kuuliainen hänelle. Yhteyden voi kuitenkin menettää vaikka olisi pikkutarkan kuuliainen - voi eksyä isoissa asioissa. Näin on käynyt lahkoihin jakaantuneessa kristikunnassa, eikä uskovalla ole juuri muuta vaihtoehtoa, kuin elää niiden yksityisten uskovien yhteydessä, jotka Herra hänen tielleen johdattaa. Kun tulin uskoon vuonna 1963, en löytänyt mistään sellaista seurakuntaa, josta kirjoitukset puhuivat. Löysin vain taloja ja kokouksia, joissa läsnäolijat eivät keskustellet keskenään, eivätkä edes tunteneet toisiaan.

Talojen ja kokouksien ulkopuolella löysin uskovia ihmisiä toinen toisensa jälkeen, ja pian huomasin elävän Jumalan seurakunnan keskellä. Tutustumiset näihin ihmisiin olivat usein hyvin erikoisia, siten, että selvästi kävi ilmi se, että tapaamiset olivat Jumalan järjestämiä. Ja aikaa myöten löysin myös isompia yhteisöjä, jotka jo kollektiivisesti pystyivät harjoittamaan hengellistä elämää.

Vaikka Jeesus nimenomaan halusi, että hänen seuraajansa tunnettaisiin keskinäisestä rakkaudesta ja yhteydestä, niin ainakaan siinä länsimaisessa kristikunnassa, jota myös kirkoksi kutsutaan, ei Jeesuksen toive ole toteutunut. Ihmiset ovat yksinäisiä. Kirkossa saarnaa pappi, ja yhteyttä ei ole, ei edes keskustelukaveria. Ei edes kännykkä pelasta yksinäisyydestä, vaikka saisi ilmaista puheaikaakin. On etsittävä sellaiset puhekaverit, joiden keskuudessa voit toteuttaa ohjetta (1.Kor 14:26):

Jokainen päättää itse, mitä hän yhteiseksi rakentumiseksi esittää. Jumalan miestä ei niin vain panna laulamaan valmiiksi valittuja lauluja. Laulakoon se, jolle Herra on antanut sen tehtäväksi. On ilo tulla sellaiseen kokoukseen, jossa Jumalan Henki saa vapaasti toimia, silloin tulevat esiin ilmestykset, opetuksen ja viisauden sanat, laulut ja soitot, kielillä puhumiset ja puheiden selitykset, ennustukset ja niiden arvostelut.

Pyhä Henki tuntee herkästi ja noudattaa paikallisia sääntöjä. Jos Hänen ei anneta toimia, hän vaikenee. Jos paikalla on uskova, hän puhuu sille, joka kuuntelee.

Olin kerran uudessa, komeassa rukoushuoneessa Lutskin kaupungissa Länsi-Ukrainassa. Kokouksen speakeri sanoi, että tulkoot tänne eteen ne, jotka haluavat tuoda kortensa kekoon seurakunnan rakentamiseksi. Kysyin Herralta, mistä aiheesta minun tulee puhua. Kysyin kahdesti, mutta Herra ei antanut aihetta. Kolmannella kerralla Herra sanoi: "Mene, minä olen sinun kanssasi", mutta ei edelleenkään antanut aihetta. Herra tiesi, että kokouksen vetäjä oli päättänyt olla antamatta minulle puheenvuoroa. Vasta myöhemmin kuulin, että edellisen illan nuorisokokouksessa esittämäni sanoma oli kovettanut paikalla olleen kuoronjohtajan sydämen ja hän oli jo ehtinyt kääntää kokouksen järjestäjien sydämet sotatilaan.

Kun Jeesus kerran haluaa, että hänen opetuslapsensa yhtä olisivat, hän myös auttaa näiden yhteyksien luomisessa ja ylläpidossa. Koska tiedän tämän, olen enemmän kuin kerran sanonut Herralle, että haluan nähdä jonkun veljen tai veljiä, ja Herra on kohta pikaa järjestänyt asian. Olen ikään kuin hyväksikäyttänyt Jumalaa. Silloin kun Herralla ja minulla on samat päämäärät, Herra mielellään on mukana järjestelemässä asioita. Herralle on mieluista se, että veljet viettävät pienen rupatteluhetken keskenään.

Yhteyttä kaipaavat sekä uskovat että ei-uskovat. Todellisen ystävyyden tuntee siitä, että olemme rehellisiä toinen toisillemme. Monen keskustelun alkaessa olen kokenut sen vaiheen, jolloin päätetään, olemmeko rehellisiä, vai leikimmekö teatteria. Avaamalla omat kulissini, olen monesti huomannut, ettei keskustelutoverini jää sen huonommaksi. Monen keskustelun päätteeksi olen kuullut keskustelukumppanini sanovan, että he eivät ole koskaan ennen elämässään puhuneet avoimesti tai rehellisesti kenenkään kanssa. Joku pelkää ihmisiä niin, että koko elämästä tulee vain pitkä teatterinäytäntö.

Vanhan Neuvostoliiton aikoina teki mieleni usein nähdä Pohjoisen Euroopan uskovia Suomen itärajan takaa. Siihen aikaan Venäjä ei myöntänyt viisumeita näille seuduille, joten esitin asian Herralle. Samoihin aikoihin olin työmatkalla Leningradissa, nykyisessä Pietarissa, ja poikkesin illalla kahville erään ystäväperheen luo. Minut ohjattiin takahuoneeseen, johon muutamat veljet seitsemästä Neuvostoliiton Pohjolan tärkeimmistä kaupungista (Murmansk, Petroskoi, Arkangelsk, Syvtyvkar, Vologda, ym.) olivat tulleet tapaamaan toisiaan.

Yhteyden tarkoitus, paitsi olla todistuksena maailmalle, on myös keskinäinen palvelu. Koska Jumalan Valtakunnassa Hengen ilmentymät ovat tarkoitettu yhteiseksi hyödyksi, sinun on oltava riittävän lähellä muita, tullaksesi niistä osalliseksi. Vastaavasti tulee sinun käyttää omia lahjojasi. Jokainen Jumalan seurakunta on varustettu kaikin täydellisyyden välinein:

Yhteydellä ei tarvitse olla yhtään päämäärää. Yhteys on sinänsä päämäärä. Yhteyttä on yhteinen kävelyretki ystävän kanssa. Yhteyttä on istua ja rupatella, tai rupattelematta kuunnella yökehrääjää.

Jumalan lasten yhteys on lastenmielisiä varten. Jeesus on tämän yhteyden edellytys. Kun tapaamme, olemme kuin vanhat tutut, ja kun eroamme, me jäämme Jeesuksen yhteyteen. Pitkiä esittelyitä emme tarvitse. Yhteys on olemassa jo ennen kuin tunnemme toisemme. Emme tunne kaikkia henkilökohtaisesti, mutta Herra tuo luoksemme hänet, jotka meidän tulee tuntea. Herralla on oma tarkoituksensa kaikessa. Raamatun mukaan tuo tarkoitus on rakentaminen:

Tälle rakentumiselle Paavali omistaa käytännöllisesti katsoen koko Efesolaiskirjeen. Sen keskeinen ajatus lienee ilmaistu jakeessa 2:19-22:

Yhteyden näkyvä muoto on Jeesuksen asetuksen mukaan ateriayhteys. Ihmisen on valittava seuransa. Psalmin 1 kirjoittaja toteaa jakeessa yksi:

Jumalan lasten yhteys on aikojen kuluessa joutunut erilaisten hyökkäysten kohteeksi. Niistä tarkemmin osassa "Kristikunnan historiaa".

Yhteys ei ole itsetarkoitus, vaan edellytys seurakunnan toiminnalle. Seurakunnan toiminnoiksi on yleisesti hyväksytty lähimmäisen auttaminen ja lähetystyö, mutta se ei ole kaikki. Kaikki työ vaatii ymmärrystä. Ymmärryksestä on yleensä puutetta enemmän kuin rahasta. Onneksi ymmärrys on asia, jota voidaan hankkia.

Uuden Testamentin teksteistä noin 80 prosenttia on vain uskoville tarkoitettua nouthesiaa. Loput 20 prosenttia ovat sekä uskoville että ei-uskoville tarkoitettua yhteistä materiaalia ja vain pari prosenttia Uuden Testamentin aineistosta on pelkästään ei-uskoville tarkoitettua saarnaa eli kerygmaa. Nouthesian suuri osuus saarnaan verrattuna kertoo sen, että koulussa opetus on tärkeämpi kuin ovi, josta sinne tullaan. Saarna on vain ohje oven, Kristuksen löytämiseksi.

Raamatulla on aivan oma opetuskäytäntönsä ymmärryksen hankkimiseksi. Tätä käytäntöä ei ole paljon sovellettu käytännössä, koska jopa sitä kuvaavalle kreikankielen sanalle ei ole löydetty kunnon vastinetta suomeen. Kreikan nouthesia ja sitä vastaava verbi noutheteo on käännetty vähän miten sattuu. Vastineina on käytetty opettamista, nuhtelemista, neuvomista, varoittamista tarkoittavia ilmaisuja. Nouthesia on kuitenkin vuorovaikutteista toimintaa, eikä mikään mainituista ilmaisuista osoita tätä. Englantilainen sana counseling on jo lähempänä sanan nouthesia (mieli + asettaa) merkitystä.

Seurakunnassa tunnustetaan kaikkien sen jäsenten olevan sekä opettajia ja oppilaita. "Totuus kuullaan lasten suusta" ei ole pelkkä fraasi. Lasta on kuunneltava samanvertaisena kuin maailmankuulua julistajaa. Ihminen ei voi itse päättää, miten Jumala hänelle neuvonsa antaa. Jumala tietää, että ihminen, itsekoroitukseen taipuva kun on, saattaisi luulotella itsestään suuria, ja siksi hän puhuu sellaisten ihmisten kautta, jotka ovat "lapsenmielisiä", tai "oppimattomia" (kr. idiotes, kts. Apt 4:13), kuten Jerusalemin rabbit apostoleja nimittivät.

Viisauden alku on aina siinä, että tunnustetaan Jumala Jumalaksi. Kaikelle ymmärrykselle on tuttua psalmin 16 kirjoittajan tunnot:

Vanhan testamentin kirjat sisältävät paljon sitä elämänkokemusta, joilla me voimme neuvoa toinen toistamme. Ensimmäisen korinttolaiskirjeen mukaan se on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi (nouthesia: neuvoksi yms.) meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut, kts. 1.Kor 10:11.

Kolossalaiskirjeen teksti on tyypillistä "noutesiaa", jossa kehoitetaan Kolossan uskovia "noutesoimaan" toinen toisiaan:

Uskovien yhteisön positiivinen vuorovaikutus ei synny ilman ponnisteluja. Jo thessalonikalaiset tarvitsivat muistutusta siitä, että he eivät saa jäädä sivuun ongelmatapauksistakaan:

##17

Nykypäivinä voit niinsanotusta kristitystä maasta tavata samasta kaupungista kenties kymmeniä järjestöjä, jotka ovat ottaneet nimeensä sanan "seurakunta" ja sanovat julistavansa oikeata, raamatullista Jumalan sanaa. Löytyy monenlaisia kirkkoja, uskontunnustuksia, julkilausumia ja mielipiteitä, on tunnustuskirjoja ja onpa eräillä vielä kirkkolakikin Raamatun lisukkeeksi. On mielekästä kysyä, mikä on oikea oppi, jos kerran sellainen on olemassa. Lainaan Johanneksen toisen kirjeen tekstin kokonaan:

Jumalan oikea oppi on niin yksinkertainen, että sen edessä on yksinkertaisinkin luku- ja kirjoitustaidoton kansanmies tasavertainen jok'ikisen maailmanviisaan, maailmanrikkaan ja maailmanmahtavan lajitoverinsa kanssa. "Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa" sanoo Raamattu. Ihana tuo jumalallinen arvomaailma, sanon minä.

Jaakob kirjoitti kahdelletoista hajallaan olevalle sukukunnalle: "Jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi' niin te hyvin teette" (Jaak 2:8). Ei ole väliä sanommeko tätä kuninkaallista käskyä käskyksi, opiksi, laiksi, dogmatiikaksi tai kultaiseksi säännöksi. Yhtä kaikki se sisältää kaiken. Jos rakastat veljeäsi, sinulla on aikaa keskustella hänen kanssaan. Jos rakastat veljeäsi, iloitset hänen ilostaan. Jos rakastat veljeäsi, et vetäydy hänestä syrjään, kun vaikeudet kohtaavat häntä. Jos rakastat veljeäsi, etsit hänen seuraansa ennemmin kuin lihallisen lajitoverisi seuraa, etkä särje kaljapulloa kallioon, etteivät sen sirpaleet joutuisi veljesi tai vihamiehesi paljaaseen jalkaan, sillä veljiä ja vihamiehiä sinut on kutsuttu rakastamaan.

Oikea oppi on rakkaus. Rakkaus on perustuslakimme, ideologiamme, maailmankatsomuksemme, taisteluohjesääntömme ja taiteemme. Jumala on rakkaus. Se, miten onnistumme tämän opin toteuttamisessa, riippuu siitä, miten lähellä Jumalaa olemme.

Rakkautta ei pidä sekoittaa huoruuteen tai egoismiin. Jeesuksen seuraaja ei toivota huoneeseensa tervetulleeksi sitä, joka ei tuo mukanaan oppia "Rakastakaa toinen toistanne", tai ei tunnusta Jeesusta Kuninkaakseen.

Sanaa "rakkaus" käytetään monissa, toisistaan poikkeavissa merkityksissä. Tyttö, joka haluaa koiran, sanoo rakastavansa koiria, mutta saatuaan koiran saattaakin pitää sitä kerrostalossa luonaan koiran mielipidettä kysymättä. Ja kun poika haluaa tytön, hän puhuu rakkaudesta, mutta saattaa tarkoittaa aivan muuta, eikä itsekään aina ymmärrä mitä puhuu. Lähtökohdan ulos käsitteiden sekamelskasta antaa Jeesuksen sana: "...kaikki mitä haluatte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille", kts. Matt 7:12.

Meidän tulee rakastaa:

Ihmisen onnettomuus on siinä ettei hän osaa rakastaa edes itseään. Tavan takaa ihminen tekee tekoja, jotka ovat vahingollisia hänelle itselleen. Siksi Jumala on antanut käskynsä ja neuvonsa kansalleen, että vahingolta vältyttäisiin. Sittenkään ihminen ei lakannut tyhmyyksiä tekemästä. Kun laki ja käskyt eivät auttaneet, meni Jumala rakkaudessaan yhä pidemmälle: Henkensä kautta Jumala uudistaa ihmisen. Uusi ihminen pystyy jo muuhunkin kuin selviämään itseään tuhoamatta: hän pystyy rakastamaan ei vain itseään vaan myös lähimmäisiään.

Raamattu ei nimenomaisesti kehota rakastamaan tyttöjä - hehän ovat joko sisaria tai vihollisia, ja näin ollen eri käskyä ei tarvita. Mutta Raamattu selvästi kehoittaa miestä rakastamaan vaimoaan: "...tulee myös miesten rakastaa vaimojaan niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoaan, hän rakastaa itseään". Kts Ef 5:25-28.

Rakkaus on Jumalasta. Rakkaus on myös kieltäytymistä. Kukaan ei voi rakastaa sekä maailmaa että Jumalaa. Kun sanotaan, että meidän tulee rakastaa vihollisiamme, veljiämme ja Jumalaa, on kuitenkin muistettava, että meidän tulee vihata, niin, kuka muistaa, mitä meidän pitikään vihata? Otetaan se tähän Raamatusta:

Meidän on luovuttava siitä, mikä ei ole Jumalasta. Tämä luopuminen ei ole helppoa. Oma lihammekin taistelee sitä vastaan, saati sitten sukulaiset. Kysymys on vallasta, siitä, kuka johtaa, kumpi on tärkeämpi, lihan hetkellinen mukavuus vai Jumalan tahto. Egoistinen minä, lihan valta hengen yli, on muserrettava, jotta voisimme rakastaa edes itseämme.

Kukaan ei voi palvella kahta herraa. On tehtävä valinta. Jeesus vei ristille maailman ja sen synnin ja meidän on tehtävä samoin. Risti on meillekin vahva ase kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. Voidaksemme ottaa vastaan rakkautta, meidän on noudatettava Rakkauden periaatteita.

"Kuka rakastaa minua?" on kysymys sinänsä. Ennenkuin kysyt mitään sellaista, selvitä itsellesi, oletko ottanut vastaan Jumalan rakkauden. Jumala on rakkaus. Jos torjut Jumalan, et voi olla osallisena rakkaudesta. Sinä et pysty sitä säilyttämään. Mahdollisesti sinä rakastat jotakuta voimakkaasti, ja sinuakin joku rakastaa, mutta ilman Jumalaa kaikki päättyy murheellisesti. Voidaksesi ottaa vastaan rakkauden, on tiedettävä mikä on rakkautta ja mikä ei. Mutta koska tieto on vajavaista, on kysyttävä onko tämä Jumalasta vai tästä maailmasta. Se mikä on Jumalasta, on hyvää. Muuta älä etsi.

Rakkaus ilmenee usein työnä ja usein kärsivällisyytenä. Menetellessäsi Jumalan tahdon mukaan tulet huomaamaan, että hän on kanssasi ja huolehtii sinusta. Jumala ei jää velkaa. Voit unohtaa kysy kysymyksen siitä, kuka sinua rakastaa. Hän täyttää toiveesi, jotka sinä hänelle esität. (Kts. Matt 7:7-11).

Oikea oppi ei sisälly mihinkään uskontunnustukseen. Rakkaus on oikea uskontunnustus. Älä murehdi sitä, onko sinulla tarpeeksi vahva usko.

Ensilukemalta näyttää siltä, että Jeesus ei vastannut oppilaittensa pyyntöön. Mutta usko Jumalaan on rakkauden kautta vaikuttavaa uskoa, kts. Gal 5:6. Mitään uskoa Jumalaan ei ole ilman rakkautta, kts. Joh. 5:42-44. Jeesuksen puheet saattavat tuntua epäjohdonmukaisilta, ellemme huomaa, että rakkaus on uskon edellytys. Rakkaus on Jumalan voiman suunta. Voima on Jumalassa. Uskon kautta sinä avaat tien Jumalan tahdolle.

Jeesus liittää puheet rakkaudesta paitsi palvelemiseen, myös anteeksiantoon, kts. Mark 11:22-25. Anteeksiantava, rakkauden kautta vaikuttava usko panee sairaat kävelemään, vuoret tanssimaan ja poistaa kasvojen kireyden.

Rakkaus on vallankäyttöä. Jeesuksen tekemät ihmetyöt panivat juutalaisten päämiehet kysymään häneltä: "Millä vallalla sinä näitä teet? Tai kuka on antanut sinulle vallan näitä tehdä?" Jeesus ei vastannut heille. Kts. Mark 11:22-33.

##18

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja luettelee Kristuksen opin alkeet:

Edelläluetellut ideologiset perusasiat joutuu nuori uskova selvittämään itselleen, mutta se voidaan tehdä muutamassa hetkessä. Tarkasteltavat asiat ovat seuraavat:

Pelastus on Jeesus Kristus. Messias, Jumalan sana, Logos, on kaiken perusta, siinä ohessa myös meidän uskonelämämme perusta. Kts. 1.Kor 3:11. Vaikkemme tuntisikaan maailmankaikkeuden salaisuuksia, me tiedämme hänen nimensä, voimme huutaa häntä avuksemme ja saada tarvittavan avun. Tämä on lähtökohta, josta siirrymme alkeisiin.

Ihmisten kesken puhutaan usein ikäänkuin ihmisiä olisi kahta lajia: hyviä ja pahoja. Raamatusta ei löydy tukea tälle ajattelulle. Omatunto - jos kellä sellainen on - osoittaa aivan samaa kuin ihmiskunnan historia: ihminen on paha. Ihmisen sydämestä lähtevät "pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys", kts. Mark 7:14-23. Kun yksityinen ihminen tajuaa olevansa samanlainen kuin muutkin lajitoverinsa, siis paha, hän tekisi mielellään parannuksen, tulisi vähän paremmaksi (kuin muut). Hän alkaa naamioida itseään "hyvillä töillä". Hyviksi töiksi nimitetty kosmetiikka ei muuta ihmisen perusluonnetta: sieltä lähtevät edelleen "pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat...". Vanhan ihmisen pyhittäminen on turha ja toivoton tehtävä. Aatamin pitää kuolla.

Sitä, mitä ihmisten kesken nimitetään hyviksi töiksi, nimitetään Raamatussa kuolleiksi töiksi. Nimitys "kuolleet työt" viittaa Idän (Eedenin) puutarhassa olevaan "hyvän ja pahan tiedon puuhun", josta Jumala sanoi: "Sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, sinä kuolemalla kuolet". Tätä kuolemaan johtavaa kiistelyä hyvästä ja pahasta me saamme vieläkin nähdä joka puolella maailmaa.

Hyvän ja pahan tiedon puun hedelmien nauttiminen johtaa väärään kysymyksenasetteluun. Sensijaan, että kysyttäisiin, onko tämä hyvää vai pahaa, on kysyttävä, onko tämä Jumalasta vai pahasta.

Ihmiselle on melko mahdotonta tietää etukäteen, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Saattaa näyttää hyvältä, että Kalle saa raksalta töitä, mutta kun viikon päästä putoaa tiili päähän, tulee erehdys ilmi. Väärin asetettu kysymys ei anna oikeaa vastausta. Sensijaan, että kysyttäisiin, onko asia hyvä vai paha, on kysyttävä, onko se Jumalasta vai tästä maailmasta.

Ihmiset kysyvät, mikä on syntiä? Senkaltaisiin kysymyksiin, kuin, "onko tupakointi syntiä?" vastaisin, että kaikki se, mikä ei ole uskosta, on syntiä. Teitpä mitä tahansa ilman Jumalan antamaa ohjetta, on syntiä. Ilman Pyhää Henkeä on mahdotonta elää oikein. Kaikki teot, jotka eivät ole Jumalasta, ovat kuolleita töitä. Päästäksesi eroon kuolleista töistä, on päästävä Jumalan yhteyteen, elettävä hänen kanssaan ja sovittava hänen kanssaan kaikki työt ja toimet. Vain se, mitä teet yhteisymmärryksessä Jumalan hallinnon kanssa, on hyvää.

Kirkkoraamatun 1938 käännös "parannus kuolleista töistä" kreikan tekstistä "metanoias apo nekron ergon" on kaukana oikeasta. Vanhankansan suomalaiset uskovat puhuivat mieluummin "herätyksestä". Herätykseen tullut ihminen vaihtaa päämääränsä maallisista taivaallisiin. Hänen mielensä muuttuu. Hän tunnustaa Jeesuksen herrakseen ja astuu "parannuksen tielle". Tässä kieliperinnössä parannuksella tarkoitetaan ajattelun ja tekojen täydellinen uudistusta. Edistys ilman tätä ikiomaa henkilökohtaista kulttuurivallankumousta on mahdotonta. Joko perestroika tai pysähtyneisyyden aika tuomioineen.

Jos kirkkoraamatun 1938 käännös "parannus kuolleista töistä" onkin epäselvä, on kirkkoraamatun 1992 vielä huonompi. Siinä puhutaan "kuolemaan johtavista töistä". Kirkolliset raamatunvääntäjät ovat lisänneet tekstiin sanan "johtaa". Lisäyksen jälkeen heidän tekstinsä on jo vastoin koko jumalallista ilmoitusta siitä, että ennen uskoon tuloaan ihminen on hengellisesti kuollut ja voi tehdä vain kuolleen töitä, niitä töitä, jotka kuuluvat eläinmaailman piiriin, kts. Matt 8:22, (vuoden 1938 käännös luonnollisesti).

Usko perustuu aina tietoon, joko oikeaan tai väärään. Eedenin puutarhassa ihminen sai kuulla kahdenlaista tietoa, hyvän ja pahan tiedon puusta. Toinen tiedoittaja sanoi, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, te kuolemalla kuolette. Toinen tiedoittaja väitti, ettei ihminen kuole syömällä hyvän ja pahan tiedon puusta vaan hän tulee niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan. Ihminen uskoi väärää tiedottajaa ja niin tämä ensimmäinen tieto-opillinen ongelma tuli ratkaistua väärin.

Terve epäily ei ole uskon vastakohta varsinkaan silloin kun saamasi tiedot ovat ristiriitaisia. Maailmassa ei ole monta tietolähdettä, joista saatavat tiedot olisivat yhtäpitäviä muista tietovirroista tulevan tiedon kanssa. Itse asiassa epäilyttävää on sellainen tieto, jota kukaan ei aseta kyseenalaiseksi. Paratiisin tilanne oli vielä suhteellisen hyvä kun kahdesta tiedottajasta toinen puhui totta. Usein tilanne on se että on monta tiedottajaa, joista kukaan ei puhu totta.

Mitään totuutta ei ole ilman Jumalaa, tietoa kyllä. Jos tiedosta puuttuu sen olennainen osa, Totuus, ei tietoa enää pidä sanoa tiedoksi, vaan valheeksi. Tiedon ja valheen erottaminen on ihmiselle elämän ja kuoleman kysymys. On tiedettävä, mitä uskoa, ja mitä ei.

Ihminen etsii tietoa, joka olisi uskottavaa ja hänen tarpeellisissa asioissa käyttökelpoista. Monenlaisista ongelmista ihminen näyttääkin selviävän, jopa kuun toisella puolella on joku kuulemma käynyt. Ensin hankitaan tieto, jonka perusteella syntyy usko hankkeen onnistumiseen. Sitten ryhdytään toimiin. Asia olisi hieno, jos ihminen osaisi näin hienosti ratkaista myös ongelman nimeltä synti.

Kun omat voimat eivät riitä, turvaudutaan johonkin suurempaan. Kuulentoon tarvittiin tietääkseni 400.000 miestyövuotta, kun lisäksi oli käytettävissä muut ihmiskunnan saavutukset, joiden määrää miestyövuosissa ei voi edes laskea. Voimat oli kuitenkin laskettu oikein, ja hanke onnistui. Hankkeen onnistuminen lisäsi kai uskoa järjestelmään, siitäkin huolimatta, että hankkeen tarpeellisuudesta voidaan olla eri mieltä.

Ihminen osaa vastata moneen itse asettamaansa kysymykseen. Järjestelmä voi auttaa joidenkin kysymyksien ratkaisuissa. Vain tärkeimpään kysymykseen ihmisellä ei ole vastausta. Ihminen ei pysty vastaamaan Jumalan edessä teoistaan. Se vie pohjan pois kaikelta muiltakin valoisilta toiveilta. Mitä hyötyä on kuulennosta, kun ihminen käyttää tiedon hedelmät pahojen päämääriensä ajamiseen?

Jumalan ratkaisu ihmisen tieto-ongelmaan on kaksiosainen: Ensiksi hän poistaa Totuutta ja ihmistä eroittavan synnin. Toiseksi hän uudistaa ihmisen Pyhän Hengen kautta niin, että rajoitettujen kapasiteettien ihminen voi olla yhteydessä täydelliseen tietoon, Totuuteen.

Ihmiselle Jumalan ratkaisu on helppo: Pyhä Henki paljastaa valheet ja tuo esiin Totuuden. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta. Jumalalle itselleen ratkaisu oli raskas. Synnin poistamiseksi hän tuli keskuuteemme ja kärsi synnin palkan, kuoleman, ristillä puolestamme. Meidän osaksemme jäi vain tunnustaa hänen Herruutensa. Onhan ihmisen joka tapauksessa päätettävä, kuka on hänen ylin auktoriteettinsa, ja turvansa silloin, kun omat resurssit eivät riitä.

Kun sinulle kerrotaan, että Jeesus on Kuningas, sinä uskot sen tai et usko. Mutta jos tämä tieto ei tule torjutuksi, on se avain kaiken muun tiedon yhteyteen, tie Totuuteen. Jeesuksen nimessä sinä voit lähestyä Jumalaa. Jeesus on se salasana, joka aukaisee toivon oven.

Usko Jumalaan tulee Jumalan sanan kuulemisen kautta. Jeesus-nimen ja hänen nimissään saarnattavien lupauksien on jostakin tultava tietoosi ennenkuin voit panna toivosi häneen. Kun luemme Raamattua, me näemme, mitä Jumala on meille luvannut. Uskon kautta me voimme ottaa sen vastaan.

Ensimmäisiä asioita, joita me uskon kautta otamme vastaan Jumalalta, on syntien sovitus ja se antaa meille rohkeuden lähestyä Jumalaa kaikissa muissakin asioissa. Kun otamme kasteen, saamme Jumalan Hengen. Osallisuus Jumalan Hengestä antaa meille mahdollisuuden erottaa oikea tieto väärästä tiedosta. Oleellista on tietää, onko tieto Totuuden kanssa yhtäpitävä. Jumalan Henki myös välittää meille Jumalan sanat, jolloin me alamme pärjätä tässä maailmassa, jossa meitä muiden mukana yritetään johtaa harhaan. Kun uskomme Jumalaan, on uskon kautta mahdollista toteuttaa asioita, jotka entisiin kokemuksiimme verrattuina ovat uusia ja ihmeellisiä. Kaikki on mahdollista sille joka uskoo.

Ainut luotettava tieto maailmassa on Jumalan sana. Jos hän sanoo, että saat tänään uuden auton, sinä voit kiittää siitä, vaikket vielä näkisikään sitä talosi edessä. Se voi jo olla tallissasi. Jumalan sana on luotettavampi kuin aistihavaintomme.

Parhaassa tapauksessa evankeliumi Jumalan Valtakunnasta voidaan kuulla yhdessä päivässä. Sen jälkeen kun olet tehnyt ratkaisusi seurata Jeesusta, on välttämätöntä, että otat kasteen (baptismo: upotus) ja mieluimmin heti, ettet tottuisi tottelemattomuuteen. Kaste on raja-asema, jonka kautta käydään sisälle Jumalan Valtakuntaan. Kaste kuuluu lähetyskäskyyn, kts. Matt 28:18-20. Nämä Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin lopussa ovat seuraavat:

Kun ihminen tulee uskoon, hän tunnustaa Jeesuksen herruuden ja ottaa kasteen (upotuksen) "Jeesuksen Kristuksen nimeen", kts. Apt 2:38. Myös hänen lapsensa kastetaan (upotetaan) - eihän hän jätä lapsiaan vieraan valtaan, jos itse muuttaa pysyvästi toiseen maahan, kts. Apt. 10:45-48. Esimerkkitapaus on Makedoniasta, Filippin kaupungista:

Lapsi, joka on syntynyt vaikkakin vain toisen vanhemmista uskoontulon jälkeen, ei tarvitse kastetta. Hän on maassasyntynyt ja hänellä on Taivasten Valtakunnan kansalaisuus jo syntyessään. Samoin myös hänen lapsensa, jos uskossa pysyvät.

Se, että lapset saavat vanhempiensa kansalaisuuden, pitäisi olla itsestään selvää kenelle tahansa. Mutta lasten ja aikuisten kastamisesta on paholaisen teatterissa noussut iso melu: toiset (katoliset, ortodoksit, luterilaiset ym.) ovat lapsikasteen kannalla ja toiset (baptistit, helluntailaiset jne) kastavat vain aikuisia. Molemmat osapuolet ovat väärässä. Kyseessä on Paholaisen tyypillinen trikki: hän ehdottaa kahta toisilleen näennäisesti vastakohtaista teesiä, jotka molemmat ovat epätosia.

Toinen kasteessa varteenotettava seikka on nopeus. Ne, jotka eivät halua päästää ihmisiä Taivasten Valtakuntaan, haluavat ennen kastetta järjestää kasteopetusta kastettaville. Toivon pyhiinvaeltajan ymmärtävän, että ensin synnytään ja vasta sitten opiskellaan. Kasteopetusvaatimukseen sisältyy mitä kieroin taka-ajatus: Ennen kastetta ei opetettavalla ole omia henkilökohtaisia kokemuksia hengellisistä asioista, joten hänelle voidaan syöttää mitä puppua hyvänsä opetettavan voimatta arvostella tiedon paikkansapitävyyttä. Siinä voi käydä niin, että opetettava menee niin päästään pyörälle, ettei ikinä osaa tietänsä sisälle Taivasten Valtakuntaan. Kasteen jälkeen asia on toinen - jollei Jumalan henki todista sanaa oikeaksi, se on väärä.

Maailmassa on yli miljardi ihmistä, jotka luulevat olevansa kastettuja. Heitä on höynäytetty. Pirskotus ei ole kaste. Pirkotetut kirkon jäsenet riippumatta siitä, onko heidät pirskoteltu lapsena tai aikuisena, eivät ole kristittyjä, eivätkä kastettuja. (Uskovien vanhempien lapset ovat eri asia). Jos pirskoteltu ihminen haluaa tulla Taivasten Valtakuntaan, on hänen laskeuduttava alas veteen, "kasteen hautaan", kuten Kolossalaiskirje 2:12 asian ilmoittaa.

Sovitus tapahtui ristillä noin 1970 vuotta sitten. Jumalan ehdottoman vanhurskauden vaatimus tuli täytettyä Herramme kuollessa ristillä meidän syntiemme tähden. Kasteessa me samaistumme tähän kuolemaan, kts. Kol 2:12. Siksi puhutaankin kasteen hautaan menosta. Kasteen symboliikka kuvaa sitä, että ennen kastetta kyseisen henkilön omat ruumiilliset tarpeet ja mieliteot ohjasivat hänen käyttäytymistään, mutta kuten Jeesus nousi haudasta elääkseen Jumalan yhteydessä, samoin nousee uskovakin kasteelta elääkseen hänen kanssaan.

Jumalan kansa on kutsuttu kansa. Noin 2000 vuotta ennen Kristusta Jumala kutsui Abramin, miehen kaldealaisen Paddan Aramin Uurista sanoen: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan...", kts. 1.Moos 12:13. Matkallaan Abram joutui ylittämään Eufratin joen. Joen ylityksen johdosta Aabrahamia joukkoineen alettiin nimittämään sanalla "ivri", "toiselle puolelle mennyt" (aramean kielen verbistä "aver", ylittää, mennä toiselle puolelle).

Abram sai naapureiltaan nimen "ivri", mikä suomen kieleen on tullut muodossa "hebrealainen". Jumalalta Abram sai myös uuden nimen - Aabraham, paljouden isä, mutta hänellä ei ollut poikaa, ei ensimmäistäkään. Pelkät lupaukset vain. Ja kun Aabraham vihdoin sai pojan vaimostaan Saaraista, Herra käski Aabrahamin uhrata poikansa polttouhriksi Jumalalle. Kun Aabraham oli teurastamaisillaan poikansa, Jumala esti hänet siitä ja Aabraham huomasi takanaan oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen poikansa sijasta. Kts. 1.Moos 22:1-19.

Kutsu, uhri ja kaste toistuvat Vanhassa Testamentissa myös siinä yhteydessä, kun Israel lähti Egyptistä. Pääsiäislammas uhrattiin ja kaste saatiin Kaislameressä. Kaislameri on Israelille luvatatun maan eteläinen raja. Rajalla käytiin mahtava näytelmä, jossa Israel pelastui ja takaa-ajaja, Egyptin hallitsija valiojoukkoineen hukkui. Kts. 2.Moos, luvut 14 ja 15 sekä 1.Kor 10:1-2.

Seuraava sukupolvi sai symbolisen kasteensa Jordanissa, sillä Egyptistä lähtenyt sukupolvi oli ollut tottelematon ja kuollut erämaahan. Kuivin jaloin israelilaiset saivat kulkea Jordanin yli luvattuun maahan sen itäisellä rajalla kulkevan Jordan-virran yli, kts. Joosua, luvut 3 ja 4.

Kun kansa oli ylittänyt Jordanin, oltiin taas maassa, josta Jumala oli todistanut Abramille: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan", (kts. 1.Moos 12:7). Kastamiset jäivät pois käytöstä aina Johannes Kastajaan saakka. Johanneksen aikana Israel kyllä asui maassa, mutta oli luopunut Jumalasta. Israel oli kastettava uudelleen. Kts. Mark 1:3-10.

Jumalan seurakuntaan liittyminen tapahtuu uskoontulon ja kasteen kautta. Kun olet tunnustanut Jeesuksen herraksesi ja olet ottanut kasteen, sinä olet seurakunnan jäsen. Muunlaisia rekisteröimistoimenpiteitä ei ole. Kirjaa pitää Jumala taivaissa. Jos vaikka toinenkin vanhemmistasi on uskossa ja sinä olet lapsenuskosi ja sen mukanaan tuoman kuuliaisuuden säilyttänyt, kuulut Jumalan seurakuntaan ilman kastettakin. Jokainen lisäseremonia ja rituaali on turha.

Kasteesta on olemassa monta oppia, jotka ovat hyvin tarkkoja yksityiskohdissaan ja sisältävät erilaisia ehtoja "seurakuntiin" pääsemiseksi. Niitä ei pidä suostua noudattamaan, sillä ne on keksitty uskovien lahkoihin jakamista varten. Lähetyskäskyssä, kts. Matt 28:18-20, sanotaan, että kaste suoritetaan "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen".

Yhteinen nimi Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle on Jeesus. Hän tuli "Herran nimeen", kuten psalmissa 118 oli ennustettu: "Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen (Baruh ha-ba be-shem Jehovah)". (Kts. Ps 118:26). Jeesuksen ratsastaessa aasilla Jerusalemiin, kansa muisti tämän lauseen ja todisti: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, (kr. Osanna! Eulogimenos o erhomenos en onomati Kyriou)!" (Mark 11:9).

Jumalan nimi oli juutalaisten johtajille ongelmallinen. He sanoivat "Herra" (hebr. Adonai) silloinkin, kun Pyhissä Kirjoituksissa oli kirjoitettu "Jhvh", joka olisi pitää ääntää Jehovah tai Jahve). Myös psalmin Ps 118:26 kääntäjä on tehnyt saman, tahallisen virheen. Psalmin kääntäjällä olisi ollut oikeus jättää nimi kääntämättä, mutta ei muuttaa sitä toiseksi. Kreikkalaisen tekstin kääntäjällä tätä ongelmaa ei ollut, Kyrios oli siihen käypä kreikankielen sana Herralle, sillä samaa sanaa käytettiin Rooman keisareista.

Kun apostoli Pietari joutui kuulusteluihin Jeesuksen nimeen (kts. Apt 4:7) tehdyn ihmeteon takia, hän vastasi kuulustelijoille näin:

Kun kirkon opettajilla ei ollut mitään nimeä Isälle tai Pyhälle Hengelle, he eivät voineet kastaa "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen" nimeen. Korvaavaksi menettelyksi tuli kolminkertainen upotus, ensin Isän, sitten Pojan ja kolmanneksi Pyhän Hengen takia, vaan ei nimeen. Jeesuksen, eikän kenenkään muunkaan nimeä ei lainkaan mainittu.

Kirkolliset harhaopit ovat syntyneet vuosisatojen saatossa. Raamatun aikana kasteet suoritettiin "Jeesuksen nimeen", kts. Apt 2:38; 8:16; 8:48 ja 19:5. Heti Pietarin helluntaisaarnan jälkeen juutalaiset kysyivät: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän? Pietari vastasi:

Jos sinut on kastettu nimettömään ja tuntemattomaan henkivaltaan, ota kristillinen kaste - upottamalla ja Jeesuksen nimeen ja katso, ettei siihen lisätä mitään selityksiä, varauksia tai muita metkuja.

Jumalan Valtakunnan kansalaiseksi syntyminen on Jeesuksen ja hänen lähettiläittensä yhteistyötä. Herran työtoveri kastaa vedessä ja Herra itse Hengessä. Ensimmäisinä saivat henkikasteen Jeesuksen Jerusalemiin kokoontuneet oppilaat. Silminnäkijät näkivät "ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan, mitä Henki heille puhuttavaksi antoi". Samalla tavalla saivat Elämän Hengen myös Korneliuksen kotiin kokoontuneet, lihansa puolesta ei-juutalaiset.

Senjälkeen kun Herra oli täyttänyt Hengellä taivaista ensimmäiset Jeesukseen uskovat juutalaiset (kts. Apt 2:1-13), Herra on täyttänyt Hengellä niitä, joiden päälle hänen lähettämänsä edustaja laittaa kätensä. Näin saivat Pyhän Hengen samarialaiseen sekakansaan kuuluvat uskovat (kts. Apt 8:14-17). Myös Saul, Paavaliksi kutsuttu, sai Pyhän Hengen käsien päällepanemisen kautta. Herra antoi näyssä Damaskossa asuvalle Ananias-nimiselle veljelle tiedot Saulista niin, että tämä pystyi hoitamaan tehtävän, kts. Apt 9:1-22.

Herra kastaa Hengellä ne, jotka uskon kautta häntä tottelevat. Sinun ei tarvitse ryntäillä etsimään Pyhän Hengen kastetta, sillä Herra tuntee omansa ja lähettää matkaan sen palvelijansa, jonka tahtoo. Joskus näyttää siltä, ettei uskova tiedä olevansa kastettu Hengessä, kts. 1.Kor 3:16, tai epäilee sitä, mikäli hän ei puhu kielillä. Tällöin hän on alttiina vaaralle kieltää itsessään asuva Jumalan Henki ja lähteä etsimään sitä, joka hänellä jo on. Kannattaa muistaa, että Apostolien tekojen toisessa luvussa, selostettaessa Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeisenä helluntaina uskoontulleiden 3000 nuoren uskovan elämää, ei heistä mainita, että apostolit olisivat panneet kätensä heidän päälleen tai että he olisivat puhuneet kielillä. He yksinkertaisesti pysyivät apostolien opetuksessa ja tulokset todistivat siitä, millaista se opetus oli ollut, kts. Apt 2:41-47 ja Apt 4:32-37.

Pyhä Henki on osuutta Jumalallisesta luonnosta. Pyhän Hengen saanut ihminen ei ole enää entisensä, hän on Uusi ihminen, kts. Ef. 2:14-15:

Kaste Hengessä ei vielä takaa, ettei ihminen jatkossa tekisi pahaa. Taistelu siitä, kuka on Herra, ihmisessä jatkuu, ja ihmisen on jokaisessa uudessa tilanteessa ratkaistava kumpaa palvella, Jumalaa vai Vastustajaa. Mutta henkikaste on hyvä alku, Jumalan tunnustus ihmiselle. Pyhä Henki opastaa Jumalan lasta oikeisiin valintoihin. Valinnat on kuitenkin tehtävä itse. Tästä kirjoittaa Paavali Efesolaisille:

Raamatun teksteissä Uudesta ihmisestä käytetään myös nimityksiä "toinen ihminen", "hengellinen ihminen" ja "sisällinen ihminen". Raamatun teksteissä uusi ihminen ei ole etusijalla, etusijalla on Herra. Uusi Ihminen elää hänen yhteydessään Hengessä. Uuden ihmisen löydämme tavallisesti sellaisissa sanamuodoissa kuin "Kristus teissä…" "me hänessä" tai "Kristus meissä". Pari esimerkkiä:

Kol 1:27:

Kristus teissä, kirkkauden toivo.

2.Kor 13:3-4:

Room 8:10:

Room 8:11:

2 Kor 12:2:

Pyhä Henki opastaa ihmisen Jumalan kaikkeen täyteyteen. Pyhän Hengen kaste on alku hengelliselle elämälle. Ensimmäinen ihminen oli maasta, mutta toinen, uusi ihminen on taivaasta. Kts. 1.Kor 15:47.

Raamatussa me tapaamme myös termin: "olla täynnä Pyhää Henkeä". Tällöin on kyse henkilöstä, joka ei ole pelkästään kastettu, vaan jatkaa kulkuaan Jumalan tahdossa. Enemmän kuin Pyhän Hengen täyteydessä vaeltavia uskovia näyttää kuitenkin olevan niitä, jotka etsivät "Pyhän Hengen kosketusta", sellaista pikkupiristystä arkipäivän ankeuteen, ilman aikomustakaan päästää Jumalan Henkeä sydämensä Herraksi.

Laajemmasti kasteeksi kutsutaan muitakin ratkaisevia muutoksia hengellisessä elämässä. Esimerkkinä tällaisesta voidaan mainita Jeesuksen ennustus kuolemastaan, jota hän vertaa kasteeseen. Kuolemassakin on kyse rajanylityksestä.

Käsien päällepanemisella siirretään toiselle henkilölle sitä, mitä henkilöllä on. Termi syntyi siitä, että kun Mooses pyysi nähdä Jumalan, Jumala torjui asian ja hän sanoi vielä:

Jumala teki vain sen, mikä oli mahdollista ilman Mooseksen kuolemista siihen paikkaan. Hän sanoi:

Jumala siunaa lapsiensa työn. Jos uskova ryhtyy viljelemään perunaa, perunanviljely menestyy. Mooseksen saama siunaus teki hänestä pätevän siihen tehtävään, johon Herra hänet oli pannut: viemään Israelin luvattuun maahan. Ensimmäinen tehtävä tällä tiellä oli rukoilla sen kansan puolesta, jonka johtoon hänet oli pantu.

Kun Jeesus oli tulossa takaisin Gennesaretin järven toiselta puolelta, tuli häntä vastaan eräs synagogan esimies, Jairus nimeltään. Hän pyysi, että Jeesus tulisi hänen kotiinsa, ja panisi kätensä hänen tyttärensä päälle, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus, jonka työnä oli tehdä tyhjäksi Saatanan tekoja, lähti ja palautti tytön hengen. Raamattu ei kerro, paniko Jeesus kätensä kirjaimellisesti tytön päälle, vai ei, mutta työn hän teki.

Jumalan lasten työnä on Valtakunnan evankeliumin saarnaaminen, kutsu ajattelun täysremonttiin, pahojen henkien pois ajaminen ja sairaiden parantaminen. Kun Jeesus puhui ihmiselle, hän aina jätti ihmiselle vapaan valinnan. Mutta pahoihin henkiin Jeesus kävi käsiksi. Kun Jeesus puhui pahoille hengille, hän käski pahaa henkeä lähtemään pois ihmisestä. Pahat henget lähtivät ja sairaat paranivat.

Kun Jeesus lähetti matkaan opetuslapsiaan, hän ei unohtanut antaa heille selviä ohjeita siitä, mitä tehdä. Markuksen evankeliumin lopussa Jeesus antaa myös selvät tunnusmerkit siitä, minkälaisia ovat hänen opetuslapsensa:

Ne niinkutsutut kristityt, jotka eivät usko Jeesukseen, eivät hänen nimessään aja ulos riivaajia, eivätkä laita käsiään sairaiden tai Paholaisen valtaan joutuneitten päälle. He pelkäävät, että ihmiset nauraisivat heille, jolleivät sairaat parantuisi tai Paholaisen hallitsema ihminen vapautuisi. Jos he ottaisivat riskin, Jumala päästäisi pulasta sekä heidät, että vihollisen valtaan joutuneet. Se, joka uskoo Jeesukseen, saa voiton.

Meidän tehtävämme on välittää edelleen Jumalan siunausta. Jumala ajaa pois pahat henget ja täyttää ihmisen Pyhällä, jumalallisella Hengellä. Käsien päällepanemista käytetään myös muissa kun Hengen saamisen yhteydessä. Yleensä on kysymys siunaamisesta, esimerkiksi silloin, kun veli eroitetaan itsenäiseen tehtävään. Esimerkkinä voidaan mainita tapaus, jossa Syyrian Antiokian seurakunta eroitti Barnabaan ja Sauluksen lähetystyöhön. Siinähän käsien päällepano Paavalin kohdalla tapahtui jo vähintäinkin toisen kerran.

Ne niinkutsutut kristityt, jotka eivät noudata Jumalan säätämää järjestystä, käyttävät käsien päällepanemista omissa hierarkisissa tarkoituksissaan, antaakseen jollekin järjestelmänsä jäsenelle erikoisaseman toisiin nähden. Käsien päällepano ei kuitenkaan tee oikeutetuksi epäoikeutettua tekoa. Jumalan seurakunnassa jokainen uskovan on pappi suhteessa ei-uskoviin. Pappisvihkimykseen käsien päällepanoa ei tarvita. Se, että joku sanoo vihkivänsä papiksi jonkun käsien päällepanemisen kautta, on uskovien yleistä pappeutta vastaan suunnattu jumalaton teko.

Jeesus tuli maailmaan tekemään tyhjäksi Saatanan työt, joista ensimmäisiä oli kuolema, joka syntiinlankeemuksen kautta tuli ihmiskunnan osaksi. Ihminen lakkasi elämästä Jumalan yhteydestä, menetti yhteytensä elämään, kuoli. Tässä olotilassa olevasta ihmisestä kertoo Saarnaaja (3:17-18): "...että he tulisivat tietämään, että he omassa olossaan ovat eläimiä". Jeesus sanoo ihmisestä ihmiselle: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta tule sinä ja seuraa minua." Ihminen, joka ottaa vastaan tämän kutsun, saa kokea hengen uudistuksen ja Saatanan työ hänen kohdallaan tulee eliminoitua, kts. 1.Kor 15:1-58. Ensimmäisenä ylösnousemuksena voidaan hyvällä syyllä pitää sitä, kun ihminen lähtee seuraamaan Jeesusta.

Jeesus antoi näytön ylösnousemuksesta ensin kuolemalla, sitten nousemalla kuolleista ja sitten nousemalla sinne, jossa koskaan ei kuolla.

Ylösnousemuksia on useita. Jeesus hakee ensin omansa luokseen ilman oikeudenkäyntiä. Ne kansat, jotka eivät Jeesuksen Herruutta tunnusta, herätetään tuomion ylösnousemukseen ja heille määrätään se osa, jonka he ovat ansainneet, oikeudenmukaisesti. Hehän eivät ole hakeneet sitä armoa, joka Jeesuksen veressä tarjotaan. Heilläkään ei olisi mitään pelättävää, jolleivät olisi pahaa tehneet, mutta ne, jotka pahuudessa pysyvät, tuomitaan ikuiseen rangaistukseen, "helvettiin". Kts. Matt 25:31-46. Jumalan tarjoukset ovat siis armo tai oikeudenmukaisuus ja valinta on sinun.

Kansanomaisen käsityksen mukaan kaikki ihmiset joutuvat aikanaan Jumalan tuomittavaksi niinsanotulla viimeisellä tuomiolla. Toinen kansanomainen käsitys on, että paratiisin portilla Pyhä Pietari päästää sisään hyvät ihmiset ja hylkää pahat. Käsitykset ovat melko omatekoisia, kirkollisia. Vähäinenkin tutustuminen raamattuihin antaa asiasta toisenlaisen kuvan. Tuomioita, kuten ylösnousemuksiakin, on useita. Raamatun mukaan tuomiot tapahtuvat tietyssä järjestyksessä.

Ensinnäkin, niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat, ei mitään kadotustuomiota enää tule, kts Room 8:1. Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli heidän tuomionsa. He ovat jo saaneet paikkansa Jumalan armoistuimen juuressa, kts. Ef 2:6 ja Joh. 3:16. Armoistuimen edessä ne, jotka Kristuksessa ovat, palkitaan ansioittensa mukaan.

On kuitenkin huomioitava, että Jumalan Valtakuntaan on liittynyt henkilöitä, jotka armon saatuaan, eivät ole suostuneet olemaan armahtavaisia toisia kohtaa. Nämä henkilöt ovat käyneet jopa kasteella, ja menestyneet hyvin erilaisissa hierarkisissa järjestelmissä. Nämä pääsevät muiden uskovien seurassa aina perille asti, mutta heitetään ulos juhlien jo alettua - lue vertaus kuninkaan pojan häistä tai muistele, mitä lupasit Isä Meidän rukousta lausuessasi. Ne uskovien joukkoon liittyneet ihmiset, jotka eivät ole laupeutta noudattaneet, eivät saa osakseen armoa edes armoistuimen edessä: sekä Rm 14:10 ja 2Kr 5:10:

Toisaalta ne, jotka ovat hyljänneet Jeesuksen evankeliumin, ovat jo tuomittu, kts. Johanneksen evankeliumi, 3:17-19.

Kolmanneksi kertovat raamatut henkilöistä, jotka jäivät matkalle. Etsi ja lue vertaus kymmenestä neitsyestä.

Vasta neljänneksi mieleeni tulee Matteuksen evankeliumin 25. luvun kertomus kansojen tuomioista. Ns. viimeisellä tuomiolla tuomitaan kansat sen mukaan, miten he ovat kohdelleet keskuudessaan eläviä Jeesuksen veljiä. Kansoja ei tuomita yksilöinä, he ovat järjestelmässään menettäneet henkilöllisyytensä, ja heidän synneiksi lasketaan kaikki ne synnit, jotka heidän yhteisönsä on tehnyt, riippumatta siitä, onko joku yhteisön jäsen ollut itse tekemässä rikosta tai ei. Myös näiden ihmisten lapset ovat saman rangaistuksen alla kuin heidän vanhempansa.

Lisäksi on mainittava se, että se, että mainitussa Matteuksen evankeliumin 25. luvussa on kohta, joka ilmoittaa, että se, joka antaa vaikka lasillisen vettä Jeesuksen veljelle siksi, että tämä kuuluu Jumalan kansaan, ei jää palkkaansa vaille.

##19

Rukous on ihmisen puhetta Jumalalle. Jumala kuulee kansansa rukoukset, niiden rukoukset, jotka tunnustavat Jeesuksen herruuden.

Ihminen on viisaimmillaan silloin, kun hän tuntee pienuutensa. Jumala auttaa mielellään niitä, jotka häneen turvaavat. Kun Raamatussa puhutaan Jumalan kansan heräämisestä tai nousemisesta, on usein kysymys rukouksesta. Kun havahdumme tuntemaan avuttomuutemme kosmisten järjestelmien viedessä meitä miten tahtovat, ilman että me voimme tehdä asialle mitään, on apu silti lähellä. Jumala voi.

Tavallisesti ihminen pyytää Jumalalta jotakin. Jumala ei vaadi pyynnön esittämistä minkään kaavan tai käsikirjan mukaan. Jumala ei ole byrokraatti, hän on todellinen valtias. Esität vain pyynnön selvästi ja yksinkertaisesti. Näitä pyyntöjä voidaan tässä nimittää tilannerukouksiksi. Me voimme uskoa saavamme sen, mitä pyydämme, sillä "hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssaan?" (Room 8:32).

Herra odottaa, että me esittäisimme pyyntömme vakavasti. Pyysin kerran Riihimäellä halpaa ja hyvää paitaa. Hinnaksi pyysin 19 markkaa ja sitten menin ensimmäiseen kauppaan. Ensimmäinen kauppa oli jonkinlainen halpahalli ja siellä näin paidan, joka maksoi 19:50. Ei voi olla tuo, koska hinta on väärä, ajattelin ja menin viereiseen kauppaan. Se osoittautui pukimoliikkeeksi ja siellä oli kiinalaisia paitoja ja hinta oli 19 markkaa. Pidin paitaa monta vuotta ja olin paitaani tyytyväinen.

Mikään asia ei ole liian pieni tai liian suuri rukoiltavaksi. Kun muutimme Turusta Raumalle, ihmettelin sitä, kuinka kurja ilmasto Raumalla on Turkuun verrattuna varsinkin talvella, kun ei ole lunta niinkuin muualla Suomessa. Ymmärsin, että jollei meri jäädy, tulee kaikki sade talvella vetenä ja niin pyysin, että meri jäätyisi rannasta ainakin 50 mailia. Sinä vuonna tuli syystalvesta kovia pakkasia ja meri jäätyi. Talvella olimme merikoeajolla yhden Neuvostoliittoon rakentamamme aluksen kanssa Rauman edustalla. Koeajo suoritettiin avovedessä. Kun saavuimme jään reunaan, kysyin, kuinka pitkä matka on avoveden reunasta maihin. "Viiskyt mailii", vastasi kapteeni Erkki Staff.

Joskus on hyvä muistella, mitä pyysivät ne veljet, joiden rukouksia on kirjoitettu muistiin Raamatussa. Jos sinun omat rukouksesi muistuttavat niiden rinnalla joulupukille osoitettua toivomuslistaa, on sinun tietenkin vähän mietittävä, mitä oikein olet pyytänyt. Jumalahan pitää omistaan huolen. Omien pikkuasioiden pyytämisessä ei ole silti mitään häpeämistä, ja Herra haluaa osoittaa rakkauttaan toteuttamalla niitä. Omat toivomukset on parasta esittää ihmisiltä salassa, ettei rukouksen varjolla harjoitettaisi naamioitua kerjuuta ja että näkisit Jumalan kuulleen sen, minkä sinä salassa puhuit Hänelle.

Älä esitä ristiriitaisia pyyntöjä. Kun olet rukoillut jotakin asiaa, toimi siten, että voit ottaa vastaan rukousvastauksen. Jos olet rukoillut, että ystävät kävisivät sinua katsomassa lauantai-iltana, mutta Pekka kutsuu sinua mökilleen, älä mene. Sinun on oltava valmiina ottamaan vastaan vieraasi. Jumala pitää luotettavista liittolaisista.

Harkitse, mitä pyydät. Jos näet kivan tytön, ja rukoilet häntä vaimoksesi, on mahdollista, että viikon päästä näet toisen kivan tytön. Jumala ei tule ilahtumaan siitä, että pyydät viittä vaimoa. Sinulla tulee myös olemaan vaikeuksia tajuta, miten Jumala toteutti sinun pyyntösi. Jumalan tietokoneet kyllä osaavat ratkaista yhtälön, mutta sinun laskentakeskuksesi saattaa mennä vastauksesta ymmälle.

Jumala on hyvä, ja hän on valmis antamaan kaikkea hyvää kansalleen. Mutta ei mikä tahansa asia, jota saatamme pyytää, ole hyvä, ja silloin on kysymys siitä, antaako Herra myös silloin pyyntömme tapahtua. Minulla on asiasta seuraavanlaisia kokemuksia. Olimme lähteneet Bonnista ystäviemme luota aamulla ja ajoimme Simca tonnilla pitkin leveää ja suoraa moottoritietä niin kovaa kuin automme kulki, noin 130 km tunnissa, kun ohitsemme ajoi mahtavasti mylväisten pari mustaa moottoripyörää. Vaimon silmät pullistuivat ihastuksesta mutta minä olin nyrpeänä ja sanoin itsekseni Herralle: "Näytä nyt sille, että tuo on vaarallista. Pitäisi sen jo ymmärtää, takapenkillä istuu neljä lasta ja kaikki". Sitten huomasin rukoilleeni moottoripyöräilijöille onnettomuutta ja rupesin selittelemään rukoustani: "Niin tietenkin, tee se kuitenkin niin, ettei heille kävisi kuinkaan, etteivät ainakaan kuolisi, mutta jonkinlainen oppitunti tuon vaimon pitäisi saada". Kun olimme ajaneet vielä puolisen tuntia, näkyi kaukana edessä jotakin epätavallista. Kun tulimme lähemmäs, näimme tiellä pitkän mustan jarrunjäljen, kaiteen alle kiilautuneen, pystytolppaan pysähtyneen moottoripyörän ja keltamustiin asuihin pukeutuneet pojan ja tytön kävelemässä tien vartta eteenpäin. Ajoimme vielä puolisen tuntia ja lapset alkoivat käydä levottomiksi. Pysähdyimme tien varrella olevalle lepopaikalle. Menin ostamaan kahvia ja jäätelöä, vaimo jäi huolehtimaan lapsista. Kun tulin ulos tarjottimen kanssa, näin hänet keskustelemassa nuorukaisen kanssa, joka oli pyörineen parkkipaikalla. Vaimo kysyi ensimmäiseksi, oliko niillä pojalla ja tytöllä, jotka olivat tien reunassa kävelemässä, keltamustat asut. Kun vastasin myöntävästi, hän alkoi puhua minulle vakavana moottoripyöräilyn vaaroista ja kertoi, että nuori mies, jonka kanssa hän keskusteli, oli niiden kahden toveri. Arvioimme vielä, kuinka monta kilometriä oli tapahtumapaikalle, ja nuorimies lähti tovereittensa luo. Vaimo kertoi, että nuoret olivat Hollannista ja minä ihmettelin itsekseni, kuinka täydellisiä ovat Jumalan teot.

Jumalan kansalle kuuluvat Jumalan suuret lupaukset, mutta kun rukoilemme vihamiestemme puolesta, on tärkein rukouksemme, että Herra kaikin tavoin tukisi Valtakunnan evankeliumin etenemistä ja sen kautta kaikille vihollisille tulisi mahdolliseksi päästä osallisiksi samoista lupauksista, joista me olemme osallisiksi tulleet.

Rukouksessa on kaksi osaa: puhe ja kuuntelu. Jos olet pyytänyt tavaraa, ei Jumala välttämättä sano mitään, vaan järjestää asian toivomallasi tavalla. Onhan sekin hauskaa, mutta suurenmoista on keskustella Jumalan kanssa. Tosin Jumala ei ole monisanainen lörppö, ja ei edes pidä pitkistä, sisällyksettömistä puheluista. Jumala siirtyy mielellään maallisista asioista taivaallisiin. Hengellisissä asioissa Jumala viihtyy parhaiten, mutta kuuro hän ei ole millekään asialle.

Minun on hankala pitää sukkia, jotka kiristävät nilkasta. Asuimme kerran Malojaroslavetsissa, ja olimme kävelyllä. Sukat puristivat, ja lähdin kotiin vaihtamaan sukkia. En vain voinut löytää toista sukkaa, ja viimein pyysin Herraa auttamaan sukan löytämisessä. Herra vastasi ja sanoi: "Lue pätkä turkkilaista Raamattua". Muistin, että turkkilainen Uusi Testamentti on sinisessä laukussa, ja otin kirjan laukusta. Etsimäni sukka oli kirjan alla samassa laukussa. Ja kun avasin kirjan, katseeni osui kohtaan: "Eihän lamppua oteta esiin, pantavaksi vakan alle tai vuoteen alle? Eiköhän lampunjalkaan pantavaksi? Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki", (Mark 4:21-22). Herra siis neuvoi sukan paikan, ja lisäksi vastasi sekä Hengen ilmoituksen ja Raamatun sanan kautta.

Kun kysyt Jumalalta jotakin, kysy kysyttävästi selvästi, ja odota vastausta. Minun kokemukseni mukaan Jumala vastaa melkein aina heti. Kysymyksesi saa koskea mitä tahansa asiaa, kunhan varot esiintymästä loukkaavasti. Jos olet esimerkiksi Raamatusta lukenut jonkin asian olevan Jumalan tahdon vastainen, älä ehdota Jumalalle muutosta asiaan.

Omia töitään Jumala ei selittele. Monet ihmiset ovat joutuneet kokemaan murheita, samankaltaisia kuin Job, mutta heille on sanottu vain, että parasta on uskoa, että Kaikkivaltias on tekee asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta sellaiset selitykset ovat virheellisiä. Jos luet Jobin kirjan, voit huomaata, että Jobin murheiden aiheuttaja on Saatana, eikä suinkaan Jumala. Jumala voi sallia Saatanan toimet, jos kukaan ei niitä vastusta. Mutta uskovilleen Herra kyllä ilmoittaa tulevista murheistakin, sillä "hän ei Herra, Herra tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille". (Aamos 3:7). Vaaran uhastessa Jumalan palvelija kuulee hengessään varoituksen, jonka kuultuasi hän voit vielä rukoilla Jumalaa puuttumaan asiaan ja estämään vihollisen työt.

Vanhassa Liitossa vain profeetat saivat vastaanottaa Jumalan hengen ilmoituksia, mutta Uuden Liiton aikana jokainen uskova on Jumalan Hengen temppeli, ja jokainen uskova voi puuttua tapahtumien kulkuun rukouksen kautta tai saamansa ilmoituksen mukaan. Monet ihmiset ovat saaneet ennakkovaroituksen, ja välttäneet siten tulevan vaaran. Ilmiö on jokapäiväinen, mutta tärkeä. Jumalan kehoituksen noudattamatta jättäminen on usein se syy, miksi paholaisen aikeet onnistuvat.

Erään kerran Herra kielsi minua lähettämästä avustusta ystävälle, joka oli ostanut asunnon velaksi ja tarvitsi rahaa asuntonsa maksuun. Sain hädin tuskin kokoon reilut sata dollaria - asuin silloin Venäjällä - ja taistelin kauan itseni kanssa, lähettääkö rahat vai ei. Ensinnäkin summa oli liian pieni ja toiseksi Herra oli kieltänyt senkin lähettämisen. Mutta väitin vastaan, koska todella halusin auttaa. Tuloksena oli, että saajalla oli lahjan saatuaan sen verran rahaa, että hän pääsi matkalle, jonka aikana hän tapaturmaisesti kuoli.

On myös pyyntöjä, joiden toteuttamisen Jumala on antanut opetuslastensa tehtäviksi. Myös näissä asioissa rukoukset osoitetaan Jumalalle. Lopulta Jumala auttaa myös niissä asioissa, jotka jonkun toisen kuuluisi tehdä. Hänellä on kuuliaisia(kin) palvelijoita, jotka tulevat ja toteuttavat Jumalan tahdon, kun Herra heidät lähettää.

Jumala voi myös itse aloittaa keskustelun, tai ilmoittaa sinulle asioita, sinun pyytämättäsi. Eräät uskovat pitävätkin parempana aloittaa rukous hiljaisuudessa kuuntelemalla, mitä Herra haluaa sanoa. Jeesus itse varasi aikaa Isän kanssa seurusteluun yleensä öisin, kun häiritsevät tekijät olivat vähäisiä.

##20

Tilannerukouksilla saadaan korjausta yksittäisiin asioihin, mutta jos rukoilisit yksityiskohtaisesti korjausta kaikkiin asioihin, jotka maailmassa ovat rempallaan, jäisi suurin osa kuitenkin sanomatta. On pyrittävä pyytämään muutamalla sanalla mahdollisimman paljon. Tätä tarvetta varten Jeesus opetti ns. Isä meidän -rukouksen.

Isä on kovin tarkka siitä, mitä hän tekee. Ihmiselle hän antoi vapauden, eikä hän siihen puutu. Hän ei ota sinun kädestäsi pois kynää tai viinapulloa silloin, kun sinä teet sillä tyhmyyksiä. Jopa hyvässä tarkoituksessa tehdyn työn sinä joudut tekemään yksin, jollet pyydä siihen Herralta apua. Me, jotka olemme Isän lapsia, me pyydämme, koska emme usko itseemme, emmekä ihmiseen, vaan Jumalaan.

Isä meidän, joka olet taivaissa,

Jumala loi kaiken, joka on luotu, mutta kaikki eivät tunne luojaansa. Se, joka tuntee, kutsuu häntä isäksi. Isän ja meidän, jotka hänet tunnemme, välillä on varsin välitön yhteys. Isämme on hyvä. Me olemme sinuja Isän kanssa.

Isämme on elossa. Hän ei ole muuttunut. Hän on täydellinen. Jos hän haluaa jotain muutoksia, hän ryhtyy luomaan. Niin meidätkin luotiin hänen ilokseen. Mekin olemme iloisia isästämme. Vaikka hän on niin iso, hän on hyvä. Me myös haluamme tulla hyviksi, ja isä auttaa meitä siinä.

Kotimme on taivaissa. Isä on siellä. Täällä, missä me nyt olemme, ei ole rakkautta, eikä totuutta tai elämää. Täällä kaikki kuolevat, kuka ennemmin, kuka myöhemmin. Jopa valehtelevat ja saastuttavat kaikkea kaunista, mitä isä on tehnyt. Isä onkin halunnut pelastaa täältä jokaisen, joka panee toivonsa häneen. Sentakia mekin muutamme isän luo taivaisiin, sinne, missä vanhurskaus asuu. Sitten hän hävittää tämän paikan. Hän on jo luonut uudet taivaat ja uuden maan.

Isä on Luoja. Kaikki, mitä hän on luonut, on luonnollisesti hänen. Alussa hän loi taivaat ja maan. Siitä hän teki myös minut. Ajatella, että varpaan kynnetkin ovat Jumalan. Tiedemiehet tutkivat niitä, jos niistä vaikka löytyisi Jumalan nimikirjaimet. Tiedemiehet ovat kovia löytämään. He keksivät sitä mitä Jumala luo. Tiedemiehet ovat eräänlaisia dyykkareita. Mutta en minä luule, että Jumala laittaisi minun varpaankynsiini nimikirjaimiaan, kun kuitenkin kaikki on hänen. Mitä sitä hullua.

Kreikkalaisen filosofian isä Thales uskoi, että kaikki on alkuisin vedestä. Filosofit eivät sentakia rukoile, koska vesi tuskin kuulee rukouksia. Länsimaiset filosofit ovat varsin vähän muuttaneet käsityksiään Thaleksen jälkeen, päinvastoin. Filosofien vaikutuksesta suomenkieleen on vasta viime vuosisadalla vakiintunut käsite "alkuaine", koska filosofit kai uskovat edelleen aineen, tarkemmin sanottuna nuo niinsanottujen alkuaineiden ovat kaiken alku. Me, jotka rukoilemme Luojaa, joka loi veden, ihmisen ja paljon muuta, uskomme, että Luoja pitää edelleen huolta luoduistaan.

Vaikka kaikki on Jumalan, eivät kaikki tunne häntä. Se on oikeastaan sääli. Ihmiset ovat siitä merkillistä porukkaa, että toisaalta haluavat tuntea juurensa ja toisaalta ei. On toisaalta hienoa olla lähtöisin suuresta ja ylhäisestä, mutta toisaalta tämän korkean alkuperän tunnustaminen asettaa vaateita elää itsekin ylevää elämää. Synnin viettelemänä ihminen sitten onkin valinnut koiranelämän, uskotellen itselleen ja muille, että se on kivempaa. Ja siinä sivussa on sitten ihmisparalta jäänyt huomaamatta, että kapinen piskikin tuntee isäntänsä, mutta ihminen ei tunne Luojaansa.

Mekään emme tunteneet Luojaamme, emmekä tulleet häntä tuntemaan koulun fysiikan tunnilla. Mutta hän tuli luotujensa luo, ja ilmoitti itsessään Pojassaan Jeesuksessa. Hänessä me tulimme tuntemaan Rakkauden ja Totuuden ja Elämän - Isän kaikkivaltiaan. Hänen kauttaan me tulimme osalliseksi jumalallisesta luonnosta, samasta, joka Isällä on. Me saimme Hengen, jonka kautta meillä on yhteys keskenämme, yhteys Isään ja toisiimme. Hengen kautta me tulimme Jumalan lapsiksi. Kuningas Jeesuksen kanssa me olemme asetetut taivaisiin, sellaiseen kirkkauteen, johon tämän maailman mahti ei ylety, olosuhteiden vallan yläpuolelle.

On suurta tuntea Isä. Isällä on monta nimeä. Nimet ovat monimutkaisia, ne kun ovat hebreaa. On helpompi sanoa Isä. Jos kuitenkin olet kiinnostunut näistä vaikeista hebrealaisista nimistä, niin kas tässä:

Joskus isä on aivan lähellä. Kun Jeesus oli suurimman ahdistuksen ja tuskan keskellä, hän sanoi "Isä kulta". Jumala on aina lähellä silloin, kun tilanne on vaikea. Jeesus puhui arameaa. "Isä kulta" arameaksi on "Abba".

Ihmiset käyttävät jumala-nimitystä milloin mistäkin. Saman nimen käyttäminen monista täysin erilaisista asioista aiheuttaa sekaannusta. Siksi me rukoilemme, ettei isämme nimeä käytettäisi mistään muusta kuin Hänestä, jolle se kuuluu. Asia on edennyt siten, että pakanain jumalat menevät historiaan kaikkialla siellä, missä ne kohtaavat sanan Jeesus.

Isämme pyhitti Jeesus-nimen nostamalla Hänet ylös kuolleista ja pyhittää edelleen aina siellä, missä Jeesus nimeen turvataan. Ikävä kyllä Jeesus-nimeäkin käytetään epäpyhästi, mutta hiljalleen ollaan palaamassa takaisin alkukirkon tilanteeseen, jossa teeskentelijät eivät uskalla liittyä Jeesus-nimelle omistettuun kansaan, joten rukous on täyttymässä tältäkin osin.

Yhdessä nämä kaksi asiaa johtavat siihen, että tilanne muuttuu yhä mustavalkoisemmaksi, kärjistyy edelleen ja selvenee. Rakkauden ja Totuuden vastustajat kerääntyvät yhä selvemmin omaksi leirikseen ja Jumalan kansa kerääntyy Jeesus-nimen ympärille. Jumala pyhittää nimensä niiden tekojen kautta, jotka kumpaakin leiriä kohtaavat.

Biologinen ihminen ei ymmärrä, miksi Jumalan nimi pitäisi pitää pyhänä. Se, joka suhtautuu pilkaten kaikkeen muuhunkin, miksi hän ei voisi pilkata myös Jumalaa? Yrittäisin selittää asiaa vertaamalla asiaa puhelinkoppiin. Jos tulee hätä, voi puhelimella kutsua apua. Jumalan nimi on tällainen hätäpuhelin. Jos et särje sitä, voit kutsua apua Jumalan nimi osoitteena.

Pyhyys on Jumalan tärkein ominaisuus. Jumala on täydellinen Rakkaudessa, täydellinen Totuudessa ja täydellinen Elämässä. Jumala on ehjä. Psalmi 119 mukaan, jae 96, "kaikella täydellisellä on rajansa". Kaikkivaltiaalla Jumalallakin on rajansa. Hänessä ei ole ollenkaan vilppiä, ei ollenkaan saastaisuutta, ei ollenkaan kuolemaa.

Ihminen voi luulla olevansa avarakatseisempi kuin Jumala. Ihmiset valehtelevat, tappavat, sortavat, alistavat, orjuuttavat ja tekevät paljon muuta sellaista, mitä Jumala ei tee. Jumala, vaikka on täydellinen, hän on rajoittuneempi. Hän on pyhä, ehjä Rakkaudessaan, ehjä Totuudessaan ja aito Elämässään. Jumala on ehjä ja täydellinen, eikä hän ole ristiriitainen itsensä kanssa.

Ihmiselle pyhyys on outoa. Jumalan pyhyyden tunteminen alkaakin hänen nimensä pyhittämisestä. Jumalan nimen väärinkäyttö on rangaistava teko. Jumala ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. On parempi olla puhumatta Jumalasta mitään kuin käyttää hänen nimeään väärin. Jumala on tarkka kunniastaan.

Pyhyys on voimaa. Jumalaa eivät ristiriidat ravistele, hän on aito. Ihmiselle Jumalan pyhyys on jopa tuhoisaa. Ihminen ei kestä pyhyyttä, joka tuhoaa vääryyden. Jumala suojaa ihmistä pyhyydeltään pysyttelemällä salassa, siihen asti, että hän on poistanut ihmisen vääryyden, saastutuksen ja pyhittänyt hänet. Vasta sitten Jumala ottaa ihmisen luokseen.

Jumalan pyhyyden tunteminen alkaa Jumalan nimen tuntemisesta. Jumala ilmoittaa ihmiselle itsensä. Tämän ilmoituksen aluksi Jumala ilmoitti nimensä. Ilmoituksen edetessä ilmoitus täyttyy. Lopulta kaikki on taas täydellistä, ihmisen saasta puhdistetaan pois.

Jumalan Valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Jumalan Valtakunta on ainut pysyvä ja ainut kunniallinen valtakunta. Mitään maantieteellisesti rajattua aluetta, jossa nämä valtakunnan tunnusmerkit täyttyisivät, ei tiedossani ole. Jeesuskaan ei voinut osoittaa sormella mitään konkreettista esimerkkiä Jumalan Valtakunnasta, vaan joutui kuvailemaan Valtakuntaa vertauskuvin. Jumalan Valtakunta on vasta tulossa, ja me tervehdimme sitä riemuiten.

Maailmassa on noin kaksisataa väkivaltaan perustuvaa järjestelmää, joita biologisten ihmisten kesken kutsutaan valtakunniksi. Ne valtakunnat, joista tämä maailma puhuu, eivät ole pyhiä. Raamatun kielenkäytön mukaan ne ovat petoja, eivät valtakuntia. Jokainen näistä pedoista miehittää omaksi katsomaansa reviiriä, aluetta. Maailma on miehitetty. Tästä maailmasta sanoo Johannes Raamatussa: "Koko maailma on pahan (=Saatanan) vallassa", (1.Joh. 5:19). Ei ole siis pahoja valtioita ja hyviä valtioita. Kaikilla, jotka maailmasta ovat, on herrana Maailman ruhtinas ja kaikilla, jotka Jumalasta ovat, on herrana Jeesus. Ellei maailma olisi pahan vallassa tai jos me voisimme itse sotimalla vapautua, ei myöskään tarvittaisi sitä Pelastajaa, joka meillä on.

Jumalan Valtakunta ei ole tästä maailmasta. Jumalan valtakunta ei tule vasemmalta eikä se tule oikealta. Se tulee ylhäältä, ja on voittanut sen, mikä on alhaalta. Hävinneille Jumala tarjoaa armoa. Valtion päämiehellä Jeesuksella on kaikki valta taivaissa ja maan päällä. Mutta vaikka Hänellä on valta tuomita (Joh. 5:27), Hän on pitkämielinen, ja tarjoaa armahdusta, jonka Hän on verellään hankkinut. Tuomio odottaa kunnes armahdusta on kaikkialla tarjottu.

Jumalan Valtakunnan tuleminen on kaksivaiheinen tapahtuma, jota Jeesus esittää vertaamalla sitä nuottaan. Ensin nuotta, Taivasten Valtakunnan evankeliumi, heitettiin mereen, jossa siihen jäi kaikenlaisia kaloja. Nyt on menossa tämä vaihe. Meitä uskovaisia on nyt monenlaisia. Tämän aikakauden lopussa meidät lajitellaan, pahat erotetaan vanhurskaista. Uskovat lajitellaan henkilökohtaisesti. Mutta kaikki ihmiset eivät ole koskaan joutuneet ottamaan kantaa Jumalan Valtakuntaan yksilöinä. Heidän tuomionsa on kollektiivinen sen mukaan miten heidän kansansa on kollektiivisesti Jumalan kansaa kohtaan menetellyt, (kts. Matt 13:47 ja Matteuksen 25. luku kokonaan).

Jumalaan turvaavan ihmisen vaikutuskeinot maailman menoon ovat Jumalan Valtakunnan ohjeissa säädetyt. Uskova toteuttaa Jumalan tahtoa omassa elämässään, mutta hän ei puutu toisen ihmisen valintamahdollisuuksiin muuten kuin tarjoamalla oikeaa, hyvää vaihtoehtoa - Jumalan Valtakunnan evankeliumia. Toimimalla Jumalan tahdon mukaan me julistamme pelastuksen sanan koko maailmassa ja tuomme Jumalan Valtakunnan ihmisten ulottuville tämän maailman ruhtinaan voimatta sitä estää.

Rukoillessamme Jumalan Valtakunnan tuloa, me siis rukoilemme - ja työskentelemme - sen puolesta, että kaikki ihmiset pääsisivät sisälle Jumalan Valtakuntaan. Itsehän me jo olemme Valtakunnassa.

Olen ajatellut tätä asiaa näin, että Jumalan tahto tapahtuu aina, mutta se voi tapahtua eri tavalla. Taivaissa siihen yhdytään ilomielin, mutta maan päällä ihminen saattaa menetellä vastoin Jumalan tahtoa, mutta ei ilman seuraamuksia. Seuraamus, joka usein koetaan rangaistukseksi, on kuitenkin Jumalan tahdon mukainen oikeudenmukainen tulos kyseisestä teosta. Jumalan tahto siis tapahtuu joka tapauksessa. Jumala tosin on hidas panemaan toimeen tuomioita - Hänhän odottaa syntisen pyytävän armoa - mutta tarkkailemalla maailman menoa riittävän pitkän ajan kuluessa näistä asioista pääsee kyllä jyvälle varsinkin, kun omien tekojen tulokset alkavat kantaa hedelmää. Mutta paras on aina se taivaallinen tapa - menetellä heti Jumalan tahdon mukaan.

Ensi silmäyksellä näyttää siltä, että ihmisellä on valittavana kaksi vaihtoehtoa: joka oma tahto tai vieras tahto - vapaus tai orjuus. Ajattelemalla asiaa edelleen löytyy vielä uusi, jonka jälkeen vaihtoehdot ovat:

1. Oma tahto,

2. Vieras tahto,

3. Jumalan tahto.

Ehkä tärkeätä ei olekaan se, kenen tahto toteutuu, vaan se, mitä tapahtuu. Silloin vaihtoehtoja on taas kaksi:

1. hyvä,

2. paha.

Jos tahdot tehdä hyvää, on sinulla silloin vain yksi vaihtoehto:

1. Jumalan tahto.

Oikea valinta on Jumalan tahto. Se on hyvä. Siitä huolimatta, että Jumalan tahdon tekeminen on ainoa järkevä tapa hoitaa asioita, joutuu sitä yrittäessään rukoilemaan Jumalalta voimaa, viisautta ja terävyyttä. Getsemanessa myös Jeesus joutui taistelemaan oikean valinnan puolesta - hänenkin lihassaan asui voimia, jotka mielellään olisivat tehneet jotakin muuta kuin menneet ristille. Monille ihmisille tämä tilanne on täysin outo, sillä he eivät ole koskaan yrittäneetkään tehdä mitään hyvää. Mutta jos joku yrittää, hän huomaa puutteensa. Hyvä, jos ihminen silloin oppii olemaan isottelematta, sillä kun ihminen toteaa, ettei hän omilla voimillaan pysty kulkemaan Jumalan hyvissä teoissa, hänen on helpompi etsiä apua Jumalan armosta.

On oikeastaan hämmästyttävää, että Jeesus opettaa meitä pyytämään, että kaikkivaltias Jumala toteuttaisi hyvän tahtonsa. Oikeushan hänellä siihen toki on. Kysymys lienee taas siitä, että Jumala ei pakota ihmistä pakkoratkaisuihin. Hän ei puhu ylhäältä, hän tuli alas. Riisuttuna kaikesta mahtipontisuudesta Jeesus syntyi luolassa, kasvoi työläisperheessä ja julisti sanomansa järven rannalla, jossa kuka tahansa voi tulla kokeilemaan voimiaan hänen kanssaan ja heitellä herjojaan.

Leipä on yleisin kahleista. Palalla leipää ihmisiä ostetaan halvalla. Jopa sellaisia ihmisiä, jotka ovat istuneet kymmeniä vuosia vankileireillä ja kestäneet horjumatta kiväärin piipun edessä kuoleman uhan, on ostettu orjaksi muutamalla sadalla dollarilla. Leivän lisäksi muut jokapäiväiset tarpeemme johtavat meidät orjuuteen, jos emme pysty hallitsemaan niitä. Siksi ensimmäinen asia, joka "Isä meidän" rukouksessa suoraan koskettaa ihmistä, koskettaa ihmisyyden tärkeintä kysymystä: Kuka on ihmisen Herra?

Jeesus opettaa:

Ilman oikeaa arvojärjestystä Jumalan siunausta ei tule. Euroopan historia tarjoaa monta esimerkkiä siitä, miten joku on saanut asiansa kuntoon. Albin ja Tolousen kaupungin ympäristö kohosi hyvinvointiin, jota kesti niin kauan, kun uskovat saivat elää rauhassa. Suomi muuttui täydellisesti 1800-luvun hengellisten herätysliikkeiden vaikutuksesta siitä murheellisesta tilasta, jota runoilija Pushkin surkuttelee muistopatsaansa jalustaan kaiverretussa runossa Moskovassa, erääksi maailman turvallisimmista hyvinvointimaista. Venäjä itse nousi avoimeen hyökkäykseen Jumalaa vastaan, ja päätyi päinvastaiseen tulokseen, jota ei pystytty pitämään salassa rautaesiripullakaan. Mitä rajummin Jumalaa vastaan hyökätään, sen surkeampaan kuntoon hyökkääjä päätyy. Pohjois-Korea ja Albania olivat maita, joiden johtajat kehuivat hävittävänsä viimeisetkin uskovat maasta.

Oikea arvojärjestys on pilkan kohde muuallakin kuin Koreassa ja Albaniassa. Ei tullut kouluaikana merkittyä muistiin, kuinka monta kertaa oppikirjoista luimme, että suomalainen, unkarilainen tai muun kansan kirjallisuus oli ensin vain uskonnollista. Halveksivaan sävyyn esitetyt lauselmat kertovat kuitenkin aivan muuta, kuin 1800-luvun suomalaisten tai 1500-luvun unkarilaisten tyhmyydestä. Kun ensin etsittiin Jumalan valtakuntaa, niin saatiin myös "kaikki tämä", kts. Matt 6:33.

Jokainen ihminen ja jokainen sukupolvi joutuu yhä uudestaan päättämään kuka on hänen Herransa. Hengellinen perintö ei periydy isältä pojalle. Kaikki vastaavat omista tekemisistään. Kukaan ei voi Jumalalle sanoa, että minua käskettiin tekemään toisin. Ihmisen on toteltava Jumalaa säästyäkseen leivän puutteelta ja muilta Jumalan rangaistuksilta. Suomalaisen kulttuurin nykytilalle on kuvaavaa, että lastentarhan opettajat, vaikka ovatkin akateemisen koulutuksen saaneita, eivät saa koulutusta Jumalan valtakunnasta eikä vanhurskaudesta. Minä en uskoisi sellaisille kouluttajille edes sikojani, olkoonkin, että heillä on akateeminen sivistys.

Suomalaisen korkeimman koulutuksen saanut valtiomies Edvard Gylling uskoi sosialismiin ja johti Karjalan tasavaltaa vuodesta 1923-1935 estäen jopa muiden ihmisten jumalanpalvelusta. Korkein koulutus ilman Jumalaa ei riitä edes sikalan hoitamiseen. Nyt koko Karjalan tasavallan alueella on elossa enää noin 50.000 karjalaista, ja nekin etupäässä vanhoja naisia. Tarkoituksena oli rakentaa hyvinvointiyhteiskunta ilman Jumalaa, mutta kävi päinvastoin. Gylling tapettiin itse, kansa tuhottiin ja hyvinvoinnista ei ole tietoakaan. Jumalan rangaistukset kohtasivat kansaa, joka ei pannut ensimmäiselle sijalle Totuutta, Rakkautta eikä kunnioittanut Elämää.

Yleensä leipä saadaan siltä, jonka palveluksessa ollaan. Valinnat tehdään hyvin varhaisessa vaiheessa. Maailman tapa on jo opiskeluvaiheessa valita ammatti, ja opiskella ammatista saatava palkka mielessä. Helposti siinä käy sitten niin, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Maailman tarjoama koulutus on tie orjuuteen. Vastustaja yrittää luoda sellaisen järjestelmän, jossa kaikki olisivat osallisia järjestelmään, jossa siunausta ei ole.

Jos palvelet Jumalaa, voit odottaa häneltä leipää. Lapsi voi pyytää leipää pelkästään olemalla lapsi. Leivän pyytäminen isältä on luonnollista, mutta leivän pyytäminen sivullisilta on kerjuuta. Ruokakunnan valitseminen tapahtuu siinä vaiheessa, kun sinä valitset Jeesuksen Herruuden. Hänen seurassaan sinulla on Elämän turva. Vastustajan leirissä se herättää närää. Viedäkseen sinulta leivän Vastustaja yrittää integroida sinut omaan maailmanjärjestelmäänsä, jossa sinulle syötetään joltakin riistettyä leipää. Siinä järjestelmässä Jumalan siunausta ei ole.

Kun saamme leipää isältä, on meidän myös katsottava, että jaamme leipämme veljien kesken. "Omaa" leipää voit pyytää vain, jos kaikilla muilla jo on ja sinä olet silti vailla jokapäiväistä ravintoa. Siinä tapauksessa Herra toimittaa sinulle ravinnon kuin Elialle erämaahan.

Jumalan Valtakunnan kansalaisten turvajärjestelyt ovat aukottomat. Niihin kuuluu muun muassa kaikki se, mikä on lueteltu psalmissa 103:

Kiitä Herraa minun sieluni

ja kaikki mitä minussa on,

Hänen pyhää nimeänsä.

Kiitä Herraa minun sieluni

äläkä unhota

mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt,

Hän, joka

- antaa kaikki sinun syntisi anteeksi

- ja parantaa kaikki sinun sairautesi

- joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta

- ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella

- joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään

niin, että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.

Me olemme saaneet syntimme anteeksi uskoon tullessamme, tulimme vanhurskautetuiksi Jeesuksen veren kautta. Tässä emme siis enää voivottele sitä pahuutta, jota harjoitimme ennen uskoon tuloamme. Puhe on toisesta asiasta - niistä synneistä, joita me teemme senjälkeen, kun jo olemme tulleet Taivasten Valtakunnan kansalaisiksi.

Jos me nyt uskoon tultuamme vielä teemme väärin toisia ihmisiä kohtaan, eikö meidän tule selvittää välimme heidän kanssaan ja tunnustaa syntimme toinen toisillemme? Ja eikö Raamattu sano "ettei kukaan, joka on Jumalasta syntynyt, tee syntiä, vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, ettei häneen ryhdy se paha?" (Kts. 1.Joh. 5:17-18). Mitä siis on voinut jäädä jäljelle? Yritämme tarkastella kysymystä seuraavassa.

Jumalan Valtakunnan kansalainen on kutsuttu palvelemaan, harjoittamaan rakkautta Pyhän Hengen johdossa. Pelkkä vääryydestä luopuminen on itsepetosta. Vääryydestä luopuminen on vasta saapumista rakkauden nollatasolle. Nollatasolta on siirryttävä reippaasti positiiviselle puolelle, ylöspäin.

Tottelemattomuus Pyhää Henkeä kohtaan on myös syntiä, vaikka kukaan ulkopuolinen ei sitä havaitsisikaan. Kukapa huomaa, jos vaikenemme silloin, kun veljiä vastaan hyökätään? Kukapa huomaa, jos vaikenemme silloin, kun meidän pitäisi saarnata Valtakunnan evankeliumia? Kukapa tietää, että ne rahat, joilla komea rukoushuone rakennettiin, Herra tahtoi antaa Kenian lähetysaseman sosiaalista avustustyötä varten? Kukapa pani pahakseen, että papiksi opiskellessamme suostuimme kuuntelemaan roskaa vuosien ajan vain päästäksemme ylöspäin inhimillisessä hierarkiassa? Herra näkee ja tietää kaiken. Niin kauan kuin Pyhä Henki varoittaa meille synneistämme, me voimme kääntyä ja tehdä parannuksen itsekkyydestämme, välinpitämättömyydestämme, vihollisleirin mielistelystä ja muusta henkisestä saasteesta, lahkomielisyydestämme jne, mutta on hyvin vaarallista antaa Pyhän Hengen puhua samasta asiasta monta kertaa, sillä perille Ikuisen Rauhan kaupunkiin ei saavu kukaan, joka ei suostu kulkemaan Pyhän Hengen johdatuksessa.

Me saimme Jumalan Valtakunnan kansalaisoikeudet syntien anteeksiantamisen kautta. Tämän anteeksiantamisen ei tule pysähtyä meihin. Meidän tulee osoittautua isämme lapsiksi siinä, että annamme edelleen anteeksi ne vääryydet ja velat, joita meitä kohtaan tehdään. Anteeksi pyytämistä ja anteeksi antamista ei pidä käsittää jonkinlaiseksi seurapiirileikiksi. Anteeksi antaminen on elämänasenne, ennakolta omaksuttu valmius ottaa vastaan kolhuja ilman vihaa ja turhaa adrenaliinieritystä.

Kreikkalainen teksti "ke mi eisenegkis imas eis peirasmon" voidaan kääntää kahdella tavalla:

Tai:

Kiusauksen ja koettelemuksen ero on siinä, että kiusauksessa tarjotaan porkkanaa, koettelemuksessa vaikeuksia. Sekä kiusauksissa että koettelemuksissa mitataan ihmisen tahtoa ja kykyä pysyä Rakkaudessa ja Totuudessa.

Jaakobin kirjeen mukaan (kts. Jaak. 1:12-16) Jumala ei kiusaa ketään. Ihmistä kiusaavat vain hänet omat himonsa. Kääntäjä on siis ymmärtänyt peirasmon-sanan merkityksen väärin. Parempi käännös on siis vaihtoehto 2: "Äläkä saata meitä koettelemukseen".

Koettelemuksessa ihminen joutuu testaamaan kykynsä pysyä Totuudessa ja Rakkaudessa raskaissa olosuhteissa. Vaikeuksien keskelläkin on toteltava Jumalaa enemmän kuin ihmistä. Jumala ei lupaa meille pelkkiä ruusuisia päiviä. Maailmassa vaikeudet ovat enemminkin sääntö kuin poikkeus. Jokaisella päivällä on murheensa, mutta myös voittonsa, jos niin haluat.

Nykyaikana miltei kaikki testataan. Jumala ei meitä testaa, mutta tietynlaiset olosuhteet ja tilanteet pakottavat meidät joskus vaikealta tuntuviin valintoihin. Kun yhteiskunta laatii norminsa siten, että rehellisen elämä vaikeutuu kohtuuttomasti, samalla kun vääryys kukoistaa valtiovallan erikoistukitoimien suojissa, on houkutus vääryyteen toki olemassa. Kun rehellinen myyjätär saa surkean pientä palkkaa, samalla kun maan tapa on varastaa tavaraa palkan jatkeeksi, on oltava tarkkana siitä, kenen ehdoilla pelataan. Jos viranomainen ottaa lahjuksia sentähden, että palkka on miltei olematon, se on järjestetty vain siksi, ettei uskovalle jäisi elintilaa. Saatana pitää omiansa synnin orjuudessa. Meidän tulee tällöin - ei suinkaan alistua orjuuttajan ehtoihin - vaan kannella Jumalalle asiasta. Hän ratkaisee kyllä asian.

Jeesuksen herruuden kunnioittaminen tarkoittaa hänen normiensa noudattamista ensisijaisesti. Kun kuitenkin tiedämme, millainen tämä maailma on, me pyydämme, että Jumala ei sallisi meidän joutuvan tilanteisiin, joista emme ilman Jumalan suoranaista väliintuloa selviä. Me tunnemme heikkoutemme, ja yritämme välttää tilanteita, joissa vaikeudet olisivat suuria. Kärsimys ja taistelu ei sinänsä ole kiusaus. Kiusaus on välttää vaikeuksia väärin keinoin.

Uhkakuvat ovat olemassa, eikä ole mitään syytä kuvitella sitä, etteivät ne toteutuisi. Maailma on paha. Maailmassa ihmiset pyrkivät torjumaan uhkakuvia omin keinoin, me omin. Jumala päättää, toteutuvatko uhkakuvat myös meidän elämässämme, vai eivät. Me pyydämme Jumalalta sitä, että voisimme elää normaalia elämää. Mutta jos sitä ei meille sallita, saavutamme kuitenkin voiton uskon kautta.

Maailman pahuuden edessä uskovat ovat avuttomassa asemassa. Uskovien asioita maailma ei aja, ja meidän oma päällikkömme kielsi meitä tekemästä pahalle vastarintaa. Uskovan on siis oltava valmis kärsimyksiin. Vaikeuksien astetta voidaan tarkkailla. Siinä vaiheessa, kun Jumalan vastustus ilmenee suoranaisena uskovien vainona, on Jumala sulkemassa maailmalta parannuksen oven ja aloittaa vastatoimet. Siellä, missä uskovat ovat joutuneet fyysisen vainon kohteeksi, Jumala on vastannut samalla mitalla. Esimerkkejä on monta. Pohjois-Korea hävitti vähät uskovansa, nyt jo pari miljoonaa Pohjois-Korealaista on kuollut nälkään. Albanian johtaja Enver Hoca julisti, että heillä ei ole ainoatakaan uskovaan. Albania muuttui Euroopan takapajuisimmaksi ja köyhimmäksi maaksi. Venäjä vainosi kristittyjä, nyt nälkä vainoaa Venäjää. Siitä huolimatta, että Jumala on osoittanut olevansa asianomistaja jokaista uskovaa kohtaan tehdyssä rikoksessa, maailma ei ole oppinut mitään, eikä se voikaan, sillä vain Pyhä Henki opettaa Totuuteen.

Pyrkimyksenämme ei ole saavuttaa mitään sankarin sädekehä, vaan elää hiljaista ja rauhallista elämää. Myös Jeesus rukoili, että jos mahdollista on, Isä ottaisi häneltä pois "tämän maljan", mutta Isä vastasi antamalla kärsimyksissä ja kiusauksissa tarvittavan voiman. Kärsimykset tulivat kiusauksien kera. Vielä ristillä Hän joutui kuulemaan kiusaajan huudon: "Muita hän on auttanut, itseään hän ei voi auttaa. Astukoon hän, Kristus, Israelin kuningas, nyt alas ristiltä, että me näkisimme ja uskoisimme." Mark 15:31-32.

Kun Jeesus roikkui ristillä oli Hänellä kaikki valta, kts. Joh. 13:3. Hän olisi voinut näyttää kiusaajalle ja muille tarkkailijoille mitä kuuluu ja kuka käskee, mutta Hän teki sen, mitä Isä tahtoi. Hän ei antanut ihmisen komennella itseään. Avulla on kiire, tuomiolla ei. Näytön aika ei ollut vielä silloin.

Kreikkalainen teksti voidaan kääntää myös seuraavasti: "...vaan päästä meidät Paholaisesta". Olen nähnyt muutamia veljiä, jotka ovat kärsineet voitokkaasti Jeesuksen nimen tähden, ja todennut, että niin siinä käy kuin Raamattu sanoo: "Joka on lihassa kärsinyt, on lakannut syntiä tekemästä."

Ymmärtäväisten kirjoituksissa pahaa sanotaan myös vastustajaksi, hebreaksi "satan", saatana. Vastustaja tunnetaan teoistaan. Vastustaja vastustaa kaikkea sitä, mikä on Jumalasta. Saatana vastustaa Elämää, Totuutta ja Rakkautta. Saatanan hankkeet elämän tuhoamiseksi, valheen levittämiseksi, totuuden vääristelemiseksi, huoruuden harjoittamiseksi ja rakkauden saastuttamiseksi ovat niin yleiset ja monimuotoiset, että niitä kutsutaan yleistävästi termillä "maailman meno".

Saatanalla on paljon palvelijoita, jotka eivät hetkeksikään lakkaa ylistämästä herraansa Perkelettä. Laivanrakennustelakoilla, rakennustyömailla ja elektroniikkateollisuudessa, missä yleensä olen leipäni ansainnut, on kavereita, jotka vähän väliä hokivat herransa Saatanan nimeä, joskus jopa joka kolmas sana heidän puheessaan oli tämä hebreankielinen sana, jolla Jumalan vastustajat ilmaisevat solidaarisuutta päällikkönsä hankkeille. Me Jeesuksen seurakunnan kasvatit olemme tavallisesti paljon vähemmän uskonnollisia kuin he.

Saatana on maailman hallitsija, jolta hallitusoikeus on otettu pois. Jeesus on hänet voittanut Golgatan ristillä. Saatanalla ei ole enää oikeutta hallita ihmislapsia. Hänen vallassaan on vain Jumalan kunniasta tietämättömiä synnin orjia, jotka ymmärtämättömyyttään toteuttavat voitetun alemman henkivallan tahtoa. Näitä harhaanjohdettuja ihmispoloisia vastaan me emme taistele, vaan pyydämme Jumalaa päästämään meidät pahasta. Me jätämme asiamme Voittajan huostaan. Jumala hoitaa kansansa puolustuksen.

Siihen Henkeen, jonka saimme Hengen uudistuksessa, paholaisella ei ole mitään valtaa. Meidän inhimillinen alkuperämme sensijaan on yhä altis paholaisen hyökkäyksille. Ihmisliha on heikko jopa silloin, kun vastustaja on voimaton. Ei ole ihme, että veljet ovat aika ajoin tuskastuneet itseensä niiden rajoitusten tähden, jotka ovat ihmisluonnosta kotoisin. Herra itse sanoi, ettei kukaan, joka ei vihaa "...vieläpä omaa lihaansakin" ole Hänelle kelvollinen. Kts. Luuk 14:26-27.

Ihmisluonnolla on omat pyrkimyksensä ja Hengellä toiset. Nuorella Aatamilla on usein mielessä kaunis vaimo ja kiltit lapset, korkeat päämäärät ammatissa ja hyvä taloudellinen asema, mutta Herra tuo omansa ainoan lopullisen kysymyksen eteen: "ollako vai eikö olla". Vasta kun olet jättänyt kaiken Herran käsiin, olet vapaa. Näytelmäkirjailija Shakespearen kysymykseen "ollako vai eikö olla" on olemassa oikea vastaus. Se tulee Paavalilta: "Minä elän, en enää minä, vaan Kristus minussa."

Taistelu ihmisestä ei ole päättynyt. Nyt on ihmisen aika valita puolensa. Nyt saarnataan Evankeliumia, vapautusta Pahan vallasta. Pelastus on valmistettu siinä, että Jeesuksessa on kaikki mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Joka on Jeesuksessa, sillä on voitto joka päivä, joka asiassa. Mutta siihen asti, kun Jeesus tulee takaisin ja sitoo Pahan, jokainen voitto saavutetaan vain pitäytymällä siihen, mikä on Jumalasta, ja hylkäämällä se, mikä on tästä maailmasta. Jeesuksen takaisintulon jälkeen tilanne muuttuu, Saatana sidotaan, eikä hän pääse harjoittamaan pahuuttaan. Vielä tulevan maailmanajan jälkeenkin kansat joutuvat vielä lyhyeksi ajaksi Pahuuden voimien riepotukseen. Vasta sen tulevan riepotuksen jälkeen Pahuus tuhotaan lopullisesti, ja voittajat pääsevät lopullisesti eroon Pahasta.

##21

Peruspaasto on vapaaehtoista pidättymistä kaikesta ruuasta määräajaksi. Vettä sen sijaan nautitaan tarpeen mukaan, noin 2 litraa vuorokaudessa on kohtuus. Paaston voi aloittaa kertakaikkisella syömälakolla, mutta paaston lopussa syömään on totuteltava hyvin varovasti. Ennen normaaliin ruokavalioon siirtymistä käytävän totuttautumisvaiheen tulee olla yhtä pitkä kuin paasto oli. Ensiksi vaihdetaan vesi mehuihin, sitten siirrytään hedelmiin ja velleihin, sitten keveisiin kiinteihin ruokiin ja viimeksi eläinkudoksista peräisin olevaan ruokaan. Paaston yht'äkkinen katkaisu on hengenvaarallista. Kuukauden paastoon tarvitaan siis kaksi kuukautta aikaa.

Paaston aikana elimistö siirtyy käyttämään ruumiin vararavintoa energian lähteenä. Aluksi kuluvat rasvat, noin 80-kiloisella aikuisella noin kilon vuorokausivauhdilla, sitten menevät lihaskudokset noin 300 gramman vuorokausivauhdilla ja kun ne ovat loppumassa, tulee nälkä. Tässä vaiheessa on ryhdyttävä syömään, muuten elimistö käyttää energiaksi sellaisia kudoksia, jotka eivät uusiudu. Jos uusiutumattomia kudoksia tuhoutuu, aiheuttaa se korvaamattomia vaurioita ruumiille. Terve ihminen voi vauriotta paastota jopa 40 vuorokautta, rasvakudoksen paksuudesta ja energiankulutuksesta riippuen.

Paaston kahtena ensimmäisenä päivänä saattaa terveelläkin ihmisellä esiintyä huimausta ja päänsärkyä. Myös pulssi saattaa kohota hieman. Pulssin huomattava kohoaminen on oire, jonka ilmentyessä paastoaikeista on syytä luopua. Työteho paaston alussa laskee tilapäisesti, mutta sitten tapahtuu seestyminen, jonka kestäessä ihmisen henkinen toiminta on vireintä, mitä kuvitella saattaa. Raskaaseen ruumiilliseen työhön ei paaston aikana pidä ryhtyä.

Sairaan ihmisen on syytä neuvotella paastoaikeistaan asiantuntijan kanssa. Useimmissa tapauksissa sairaan ei pidä paastota, mutta on sairauksia, joissa paastolla on hyödyllinen vaikutus. Suomessa on uskovia asiantuntijoita, joilla on riittävä kokemus paaston hoidosta. Paastoa koskevat neuvot tulee saada nimenomaan uskovalta asiantuntijalta, sillä paaston aikana ihminen on herkistyneessä tilassa, ja pelkän psykosomatiikan tuntija, joka henkisiä asioita ei tunne, joutuu ymmälle, ja voi aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hänestä on hyötyä.

Paasto on valmistautumista edessä olevaan Jumalan kunnian kohtaamiseen. Jumalaa lähestyttäessä ihmisen tulee hillitä oman ruumin ja myös sielun toiminnat sille tasolle, etteivät ne estä yhteyttä Jumalan Hengen kanssa. Jeesus on avannut meille tien Jumalan taivaalliseen pyhäkköön. Jumalan ratkaistessa meidän asiamme me olemme hiljaa odottaen hänen vastaustaan.

Paaston motiivit ja tarkoitusperät ovat sinun ja Jumalan välisiä. Paasto ei ole itsetarkoitus, paremminkin nälkälakko, jolla osoitamme Jumalalle (ja usein myös itsellemme) olevamme tosissamme tavoitteeseen pääsemiseksi. Paastoa voi käyttää myös pelkästään oman fyysisen kunnon hoitoon. Kokemuksesta voin sanoa, että jo se vapauden tunne, joka syntyy ruokapöydän orjuudesta pääsystä, jota paastoava ihminen kokee, on jo yksinään riittävä paaston peruste.

Raamattu kertoo Jeesuksen olleen syömättä 40 päivää ja yötä, kohta sen jälkeen kun hän oli ottanut kasteen, täyttynyt Jumalan Hengestä ja saanut Isän Jumalan todistuksen siitä, että Isä oli häneen tyytyväinen:

Raamattu ei väitä, että Jeesus olisi ollut juomatta vettä. Olen kuullut saarnoja, jossa väitetään Jeesuksen kieltäytyneen myös vedestä 40 vuorokautta. Väite on perätön. Haluan tässä varoittaa sekä Raamatun vääristelystä että vedestä kieltäytymisestä.

Ennen paastoa on hyvä tietää, että ihmisen haju ei varsinkaan paaston alkuaikoina ole paras mahdollinen. Erämaapaasto on hyvä vaihtoehto silloin, jos sinulla ei ole sievää kesämökkiä lammen rannalla, jossa voisit paastota rauhassa.

Paasto on elimistölle luonnollinen olotila. Elimistöllä on oma vararavintojärjestelmänsä, jota me paaston aikana käytämme. Se, että me taloudellisen hyvinvoinnin kestäessä emme ole tottuneet paastoamaan, on riistänyt meiltä monta ihanaa kokemusta. Jatkuva syöminen on lisäksi aiheuttanut ihmiselle aiheetonta henkistä riippuvuutta, ja turhaa pelkoa siitä, miten käy, jos vatsantäyttö ei tapahdukaan tuttuun ruoka-aikaan. Paasto puhdistaa elimistöä. Koska pyrimme noudattamaan terveitä elintapoja, paastoamme.

Paasto vaatii ihmiseltä hyvää itsekuria. Jos kokemusta paastosta ei ole, on siihen paras totutella pikkuhiljaa. Yksi tai kaksi päivää on kuitenkin liian vähän ruumiin vararavintojärjestelmän käynnistämiseen. Toisaalta viisi päivää on alussa jo aika paljon. Sitten se vesi: sitä on juotava, kun janottaa. Myös veden sisältämät mineraalit ovat tarpeen. Ja vielä kerran: Jo muutaman paastopäivän jälkeen nautittu pihvi on hengenvaarallinen terveellekin ihmiselle, saatikka sairaalle ja vanhukselle.

Lasten ei pidä paastota ollenkaan, ei ainakaan ilman luotettavaa ja kyvykästä valvontaa. Jeesus oli kolmenkymmenen vuoden vanha silloin, kun hän otti kasteen ja paastosi 40 vuorokauden ajan. Sitä ennen hänkin oli tavallaan epäitsenäinen, vanhempiensa vallan alla. Vasta kasteen jälkeen saatu Pyhä Henki teki hänet valmiiksi kohtaamaan henkimaailman vihollisjohtajan.

Vanhan Liiton Israel paastosi raamatullisen kalenterin seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä, sovintopäivänä. Sovintopäivän paasto koski sekä ruumista, että sielua. Mitään työtä ei saanut tehdä, ja sielullinen aktiviteettikin oli pantava aisoihin. Oli vain kuunneltava, mitä Jumala päättää:

Erityisesti ylipapin osalta sovintopäivän valmistelut olivat erittäin huolelliset, sillä sovintopäivän muistuttaa meitä siitä suuresta päivästä, jolloin Kristus esittää morsiusseurakuntansa Isän Jumalan hyväksyttäväksi Taivaallisessa Jerusalemissa.

Jos Jumalaa lähestytään epäkunnioittavasti, saattaa tuloksena olla tuomiopäivä, eikä mikään sovintopäivä. Rukoilijankin on parasta sopia riitansa lähimmäistensä kanssa jo ennen Jumalan kasvojen eteen pyrkimistä. Vielä tärkeämpää puhdas omatunto on silloin, kun ihminen joutuu taistelemaan paholaisen voimia vastaan. Jeesuksen opetuslapsetkaan eivät voineet ajaa ulos kaikkia riivaajia ennen syntien sovitusta ja Pyhän Hengen saamista. Ennen sitä he joutuivat kysymään syytä voimattomuuteensa Jeesukselta:

Kerran viikossa viettävä sapatti sisältää myös tämän saman ajatuksen itsensä kieltämisestä keinona onnen saavuttamiseksi:

Ihmiset etsivät Jumalan apua erilaisiin kysymyksiinsä rukoilemalla, ja oikein tekevätkin, ovatpa jotkut keksineet oikein rukouskaavojakin. Erään marssijärjestyksen mukaan ensin ylistetään, sitten tunnustetaan ja sitten kiitetään ja lopuksi pamautetaan se pyyntö. Vuorisaarnassa Jeesus esittää hieman erilaisen marssijärjestyksen. Tässä muutama jae siitä:

Ettei tuo käännös johtaisi sinua harhaan, kerrottakoon tässä, että oikeastaan tässä on kyse vanhurskauden harjoittamisesta. Juutalaisuudessa almun antajasta käytettiin nimitystä "tsadik", vanhurskaus, mutta käsitteenä "tsadik" oli paljon laajempi, kuin hädänalaisen auttaminen. Vanhurskaus tai lupaus siihen pyrkimisestä on ehto rukouksen kuulemiselle. Seuraavana marssijärjestyksessä on rukous:

Rukous on Jumalan lähestymistä, menemistä "kammioon", joka on vertauskuvallinen ilmaisu niin läheisestä yhteydestä Jumalan kanssa, että siitä käytetään Vanhan Testamentin häähuoneeksi määrittelemää sanaa chuppah, eli kammio. Häähuoneeseen ei tietenkään mennä naama pitkällään, mutta uskoa se suurista vaikeuksista Jumalan pyrkivältä kyllä kysyy:

Hyväntekeväisyyden, rukouksen ja paaston jälkeen Jeesus kehottaa katselemaan taivaan lintuja ja kedon kukkia ja sanoo:

Jeesuksen seurassa opetuslapset eivät paastonneet, mikä ihmetytti sivustakatsojia:

Vaikeudet pakottavat etsimään ratkaisua ongelmiin:

Paastoon ei pidä turvautua sellaisessa asiassa, joka on tarkoitettu muuten ratkaistavaksi. Niihin kysymyksiin, joiden parissa minä olen joutunut askartelemaan, pelkkä rukous on tavallisesti riittänyt. Ehkä en ole ollut kypsä vaativampiin taistoihin, mene ja tiedä. Mutta tällä hetkellä ajan merkit antavat aihetta julistaa se paasto, josta Jooel kirjoittaa näin:

ja näin:

Jumalan taistelijat saavat nähdä maailmanhistorian lopun. Ikuisuuden kynnyksellä hävitetään hävittäjä:

##22

Kristinuskon perusasiat ovat hyvin yksinkertaiset:

Oletamme tässä, että olemme nyt saaneet jonkinlaisen käsityksen Jumalasta ja olemme siirtyneet kasteessa Jumalan Valtakuntaan, ja nyt olemme uusina maahanmuuttajina tutustumassa uuteen kotimaahamme.

Edessämme ovat samat tehtävät, kuin jokaisella muullakin ihmisellä, joka on siirtynyt tämän maailman ruhtinaan vallasta Jumalan Valtakuntaan. Jokainen uusi tulija joutuu ikäänkuin uudelleenkoulutettavaksi. Hän huomaa, että pakanamaailmasta saatu perintö ei ole minkään arvoinen Jumalan Valtakunnassa. Entiset ratkaisumallit ovat käyttökelvottomia. Jumala luo uutta.

Määräys uudelleenkoulutuksesta sisältyy Jeesuksen ensimmäiseen julkiseen puheeseen, mutta myös hänen viimeisiin sanoihinsa opetuslapsille, ns. lähetyskäskyyn, jonka Matteus esittää seuraavassa muodossa:

Merkillistä kyllä, suuressa kristikunnassa minä olen tavannut varsin vähän niitä, jotka opettavat samalla lailla kuin Jeesus. Paljon enemmän on niitä, jotka saarnaavat tupakanpoltosta tai muusta joutavasta. Luulen, että moni muukin on huomannut saman, ja joutuu tunnustamaan, että enin osa opetuksesta on tullut Raamatun välityksellä.

Opettajina eivät ole yksin ihmiset. Lähetyskäsky nimenomaisesti ilmoittaa, että "minä (Jeesus) olen teidän kanssanne..." Pyhä Henki johdattaa ihmisen kaikkeen totuuteen. Pyhän Hengen eräs kreikankielinen nimi on Pedagogos, orja, joka taluttaa lapsen kouluun. Taivaallinen pedagogi on se yksityisopettaja, joka johdattaa tuntemaan Totuuden. Jos esitelmöitsijä erehtyy, osoittaa Pyhä Henki, miten asia oikein on. Inhimillisen opetuksen tulee tuottaa ainoastaan materiaaleja Pyhän Hengen työtä varten. Vain Pyhä Henki voi kirkastaa Totuuden, kukaan muu ei siihen pysty.

Opetus ei ole itsetarkoitus. Se on tekniikkalaji. Huonoin menetelmin oppiminen tapahtuu hitaasti tai ei ollenkaan. Ihminen on luontainen matkija. Jäljittelemällä esikuviaan hän oppii hyvin. Tästä syystä opettajan ja oppilaan on kuljettava yhdessä. Tästä syystä lähetyskäskyn olennainen osa on lupaus "minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti". Opetus ilman Pyhän Hengen läsnäoloa tuottaa kaksinaismoraalia ja tekee ihmisistä robotteja ja parhaassakin tapauksessa vain apinoita.

Sanotaan, että lapset leikkivät, mutta leikkikään ei ole itsetarkoitus. Leikki kuuluu luomisjärjestyksen mukaiseen opetusohjelmaan. Lapsi seuraa isän ja äidin puuhia, ja yrittää tehdä samaa. Lapsi, joka on nähnyt äidin leipovan, tekee hiekkarannalla hiekkakakkuja. Lapsi, joka on nähnyt isän rakentavan taloa, kokee palikoilla leikkimisen mielekkääksi - hän rakentaa myös. Ymmärtävä isä ja äiti selostavat työtään lapsilleen, koska he tajuavat leikin tarkoituksen ja koska he rakastavat lastaan.

Harva lapsi nykyään saa leikkeihinsä terveitä malleja jäljiteltäväkseen. Ei sitten olekaan ihme, jos lapset leikkivät pyssyillä ja seksillä, huumeilla ja osakekaupoilla. He ovat nähneet esikuvia vain tappamisesta, huoraamisesta ja muusta epäterveestä elämänmuodosta. Paavali, meidän pakanakristittyjen apostoli, kehoittaa ottamaan oppia valikoiden:

Tässä Roomalaiskirjeen 12:2 jakeessa mielenuudistus näyttääkin selvästi olevan valikoivan tiedonhankinnan piiriin kuuluva asia. Jos isä tai yhteiskunta ovat antaneet väärät mallit, sinun on tietoisesti pyrittävä niistä eroon, ja etsittävä sitä, mikä on "hyvää, otollista ja täydellistä".

Jumala on pyhä. Paavali muistuttaa ajatusmaailman pyhityksestä myös Filippin uskovia:

Fil 4:6-9

Johannes Kastaja, luonnollisesti, oli julistuksessaan täysin Paavalin linjoilla. Hänen tärkein sanomansa Israelille oli: "Muuttukaa mieleltänne, sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle". Vuoden 1938 kirkkoraamatussa tämä lause on valitettavasti käännetty epätarkasti "Tehkää parannus, sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle". Kreikkalaisen lähdetekstin mielenmuutosta merkitsevät sanat "metanoia" ja "metanoeo" on siinä käännetty sanoilla "parannus" ja "tehdä parannus". Mutta todellinen parannus tulee vasta muuttuneiden asenteiden seurauksena. Sentakia Johannes Kastaja aloittaa mielenmuutoksesta, eikä parannuksesta:

Johanneksen olisi ollut turha vaatia enempää. Johannes kastoi ne, jotka tunnustivat syntinsä, lähetti heidät eteenpäin kehoittaen mielenmuutokseen ja antoi lupauksen Pyhän Hengen kasteesta. Vasta muuttunut asenne - halu täydellisyyteen, kts Hebr 6:1-2, ja Pyhän Hengen voima yhdessä takaavat onnistuneen tuloksen.

Uskonnollisessa kielenkäytössä puhutaan parannuksesta ja katumuksesta, mutta ne eivät ollenkaan vastaa sitä, mitä Johannes julisti. Parannuksella, katumuksella ja itsekritiikillä on paikkansa, mutta siinä vaiheessa, kun ihminen ei vielä osaa tehdä mitään muuta kuin syntiä, niin häntä ei ollenkaan auta oman huonoutensa kokeminen. Pahimmassa tapauksessa hän kokee oman huonoutensa niin voimakkaasti, että hirttäytyy.

Asenteiden erilaisuus tulee helposti ilmi vaikeuksissa, ns. koettelemuksissa. Toiset menettävät toivonsa, alkavat haukkua johtajiaan, yhteiskuntaa, huonoa tuuria ja kuka mitäkin ja sortuvat kyyniseen välinpitämättömyyteen tai kuka mihinkin, mutta Jumalan lapset katsovat toisiinsa, rukoilevat ja sanovat: hienoa. Taas nähdään jotakin erikoista, kun Herra tulee ja auttaa. Tämä tulee erikoisen selvästi esille silloin, kun varmasti tiedetään, että kaikki inhimilliset mahdollisuuden on pelattu loppuun. Silloin päättyy teeskentely. Kts. esim. 2.Moos 15:22-25.

Ajattelusta puhuttaessa on aina kysymys myös uskosta, jopa niin, että kysymys on oikeastaan samasta asiasta. Ajattelu ja usko näkyvät; ne tunnustetaan sanoina ja tekoina.

Jeesus aloitti opetustoimintansa aivan samoilla sanoilla kuin Johannes Kastaja: "Tehkää parannus (oik.: Muuttakaa mielenne), sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle". (Kts. Matt 4:17). Kohta tämän jälkeen Jeesus piti puheen, jossa hän selosti sitä, millainen ihmismieli on ja millaiseksi sen pitää muuttua. Jeesus kutsuu ihmistä yksiselitteisesti pahaksi sanoessaan kuulijoilleen:

Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja …

(Matt 7:11).

Jeesuksen Vuorisaarnassa esittämä ohjelma perustuu varmaan tietoon siitä, millainen on ihminen. Jeesus on lahjomaton, hän kertoo myös ikävät asiat rehellisesti. Hän ei mielistele ketään. Mutta hänellä on myös keinot ihmisen muuttamiseksi. Ensiksi Jeesus esittää normit siitä, mihin muutoksilla tähdätään. Pahan ihmisen vastakohtana esitetään ihminen, jota sanotaan autuaaksi:

Matt 5:3-9

Nämä arvot ovat ainut vaihtoehto ihmisen pahuudelle. Jos emme niihin suostu, voimme tietysti jatkaa sitä vanhaa tyyliä, että pahuuteen vastataan suuremmalla pahuudella, mutta sen tien päässä on tuho. Tuho voidaan välttää vain suostumalla kärsimyksiin, pahoinpitelyihin, syrjintään, riistoon pahalle vastarintaa tekemättä. Vapaaehtoisesti vastaanottamamme pahuus sisältää vain tyhjäksi osoittautuvan uhkauksen tuhosta, sillä Jumala ylläpitää oikeutta kuolemankin yli.

Niitä, jotka Jumalan normeihin suostuvat, Jumala opettaa. Vuorisaarna on perusesitys siitä, miten Jumalan ihmisen tulee toimia käytännön asioissa. Miltei jokaisen esitetyn asian kohdalla on vertailun vuoksi kerrottu, miten biologinen ihminen vastaavassa tilanteessa toimisi. Kts. Matteuksen evankeliumi, luvut 5-7.

Ihmisen uudistumisessa ajatukset, usko, sanat ja teot kehittyvät rinta rinnan. Se, mitä Raamattu opettaa Jeesuksen herruuden tunnustamisesta (10:38), Jeesuksen seuraamisesta (Matt 16:24), oman ristinsä kantamisesta (Matt 16:24 ja Matt 10:38), itsensä kieltämisestä (Matt 16:24 ja Matt 16:25), muuttumiseksi lapsen kaltaiseksi (Matt 18:3) syntyvät kaikki samasta lähteestä, joka on Jeesus, meidän Herramme ja vastustajien uhkakuva.

Mielenmuutos, älyn perestroika, sinun ikioma kulttuurivallankumouksesi, riippuu paljon sinun omista ponnisteluistasi. Sen ei tule pysähtyä mihinkään uskoontulon yhteydessä ilmenneeseen hengelliseen kokemukseen. Paavali kehoittaa filippiläisiä tutkimaan, mikä on parasta, kts. Fil 1:9-11:

Mielenuudistus ei tee ihmistä paremmaksi, mutta se auttaa säilyttämään sen pyhyyden, jonka ihminen saa uskoon tullessaan lahjana. Puhtaus säilytetään "Kristuksen päivään saakka"; sitä ei suinkaan hankita kyseiseen päivään mennessä. Puhtauden säilyttäminen vaatii ponnisteluja tarvittaessa vaikka äärirajoille asti:

Jumalaa voidaan etsiä mitä erilaisimmin keinoin. Minä jouduin tutustumaan moniin turhiin oppeihin, ennenkuin tajusin, että Jumalan koko täyteys on Jeesuksessa. Jeesus ei kehoita etsimään oppeja kaikin voimin, vaan rakastamaan Jumalaa kaikin voimin. Jumala auttaa sitä, joka häntä ehyellä sydämellä etsii. Pakistanilainen vallasnainen Belkis Seyh kävi kahdesti Mekassa etsimässä terveyttä, kunnes vieno ääni ohjasi hänet lukemaan Koraanin 24 suuraa. Sieltä hän löysi vihjeen, että Jeesus on ainut profeetoista, jolla on parantamisen lahja. Belkis halusi tutustua lähemmin Jeesukseen, tuli uskoon ja parantui. Jokainen kullankaivaja löytää paljon soraa ja heittää sen pois, mutta kun hän löytää vähänkin kultaa, hän ottaa sen talteen. Etsijän taito kasvaa ja asenteet muuttuvat. Ei ole helppoa lähteä kaldealaisesta Uurista Luvattuun maahan. Aabrahamkin vietti vuosia Harranissa. Eteneminen on kuitenkin välttämätöntä. On joutavaa tutkia hengellisiä asioita, jollei mielenmuutosta tapahdu. Vanhemmat toivovat lapsiensa kasvavan aikuisiksi.

Aikuistumisen eräänä merkkinä pidetään, että henkilö tuottaa enemmän kuin kuluttaa. Lapset ovat kuluttajia, mutta oppivat ohjausta saaneina vähitellen tekemään yhä hyödyllisempiä asioita, sen mukaan kuin ovat kuuliaisia isänsä tahdolle.

Aikuisen uskovan tekemän työn ja Herran töiden välillä ei ole eroa. He tahtovat samaa ja tekevät samaa. Henkensä kautta Jumala vaikuttaa meissä sekä tahtomisen että tekemisen, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi (kts. Fil 2:13). Jumalalle on kaikki mahdollista (Mark 10:27), mutta kaikki on mahdollista myös sille, joka uskoo (Mark 9:23). Ainoastaan kunnia kuuluu yksin Jumalalle, sillä ilman häntä me emme voi tehdä mitään.

Ihminen on luonnostaan sopeutuvainen. Jumalan edessä hän yrittää näyttää niin hyvältä ja vastustajan edessä kovasti sopeutuvaiselta senhetkiseen elämäntilanteeseen. Kun lapsi kasvaa, hän huomaa itse liiallisen sopeutuvaisuutensa. Hän ei ole enää lapsenmielinen. Lapsi menettää aitoutensa. Ei ole enää helppo puhua Jumalasta, Jeesuksesta, taivaasta, Pyhästä Hengestä edes uskovien seurassa. Ja sekin, joka sinun kanssasi haluaisi niistä ehkä jutella, alkaa arkailla, ja pidättäytyy puhumasta mitään arvokasta sinun seurassasi.

Jumala, joka on pyhä, on aina pyhä. Hän ei ole kaksinaamainen. Hän ei muutu tilanteen mukana. Hän säilyttää arvokkuutensa huonossakin seurassa. Jeesus liikkui porttojen, miehitysvaltion virkamiesten ja oman kansansa johtajien keskuudessa tulematta itse porttojen, miehitysvaltion virkamiesten tai oman kansansa poliitikkojen ja uskonnollisten hurskastelijoiden kaltaiseksi. Hän oli pystynyt sopeutumaan tilanteeseen tulematta silti saastutetuksi. Jeesus oli lapsenmielinen, mutta ei silti kadottanut pyhyyttään.

Lapsi - ja lapsenmielinen uskova - tottelee isäänsä silloinkin, kun hän ei vielä ymmärrä asiaa itse. Mielenmuutos johtaa hänet sellaiseen ehjään elämään, jossa hän ymmärtää Isän tahdon.

Suomen kielen sana pyhitys on johdannainen sanasta pyhä, jonka alkuperäinen merkitys on "piha", alkujaan vainajien lepopaikaksi osoitettu erillinen alue. Siten sana "pyhä" vastaa hebrealaista sanaa kodesh ja kreikkalaista sanaa hagios, jotka kumpikin tarkoittavat erottautumista, omistautumista jollekin asialle. Sanat pyhä, kodesh tai hagios eivät tarkoita siis moraalista täydellisyyttä, vaan antautumista jollekin asialle. Ihminen voi antautua vaikka hiihtourheilulle, mutta se ei tee häntä moraalisesti täydelliseksi.

Kun ihminen tulee uskoon, hän erottautuu Jumalalle. Tämä erottautuminen tapahtuu, kun ihminen tunnustaa uskonsa ja ottaa kasteen. Tämän jälkeen uskova ihminen on pyhä ilman, että hänen moraaliset ominaisuutensa olisivat muuttuneet. Mutta antautumalla Jumalalle hän voittaa itsessään asuvan pahan. Siksi Raamatussa tavataan opetusta kahdenlaisesta pyhityksestä: ensinnäkin siitä, joka tapahtuu uskoon tullessa, sekä toiseksi siitä muutoksesta, joka kestää koko maallisen elämän ajan.

Jumalan ihminen on kutsuttu pyhitykseen, siis siivoamaan pois saasta teoista ja työpöydältä. Pyhityksen kanssa rinnan kulkee tietysti ajatusmaailman jatkuva täysremontti, metanoia. Pyhä Henki johtaa kaikkeen totuuteen. Pyhitys on valintaa. Ihmisen on aina valittava: sanansa, kaverinsa, ajankäyttönsä jne. Valinta suoritetaan kahden vaihtoehdon välillä – valitaan joko se, mikä on Jumalasta tai se, joka ei ole Jumalasta. Pyhä Henki ohjaa hyviin valintoihin, ja samalla eroon pahasta. Tapahtuu pyhitys. Jumala on Pyhä. Hän on täysin Hyvä.

"Olkaa täydelliset, niinkuin taivaallinen Isännekin täydellinen on".

Pyhitys on kaksivaiheinen tapahtuma. Kun ihminen uskoo Jeesuksen olevan kuningas, Jumalan poika, joka kärsi ja kuoli meidän puolestamme ja nousi kuolleista ja nousi maasta Isän luo taivaisiin sekä ottaa kasteen, hänen syntinsä rangaistus - ero Jumalasta - otetaan häneltä pois. Tätä uskoontuloon liittyvää tapahtumaa sanotaan vanhurskauttamiseksi. Vanhurskautettu ihminen voi päästä Jumalan vastaanotolle, astua Jumalan eteen. Vanhurskautettu ihminen on pyhä, erotettu Jumalalle samalla tavalla kuin suomalainen on erotettu presidentilleen, noudattamaan Suomen presidentin vahvistamia lakeja ja määräyksiä.

Vanhurskautettu ihminen ei tarkoita sitä, että vanhurskautettu ihminen olisi moraalisesti moitteeton. Häntä vasta kutsutaan pyhitykseen. Pyhä Henki on valmis johdattamaan vanhurskautetun ihmisen kaikkeen Totuuteen.

Raamattu kutsuu yksiselitteisesti kaikkia uskovia pyhiksi, kts. Room 1:7, 2.Kor 1:7, Kol 1:2, Hebr 3:1 jne). Jos sinulla on usko, että sinun kannattaa pysytellä Jeesuksen leirissä, sinä pyrit uudistamaan ajattelusi niin, että Totuus ja Rakkaus on sinun korkein auktoriteettisi ja elät Herran Jeesuksen alamaisena, palvellen häntä Pyhän Hengen johdatuksessa (kts. Apt 20:21, kreikkalainen teksti).

Pyhittyminen on erottautumista. On mahdotonta erottautua yht'aikaa Jumalalle ja maailmalle. Jeesus näki ympärillään itsensä kanssa ristiriitaisia, rikkinäisiä ihmisiä, jotka yrittivät taiteilla maailman ja Jumalan suosiossa. Jeesus osoitti heille heidän ongelmansa ytimen sanoissa:

Pyhä Henki opettaa sinut tuntemaan itsesi. Kun tunnet itsesi, joudut toteamaan, että "minussa ei ole mitään hyvää". Tämän ikävän tosiasian tunnustamista sanotaan joskus nöyrtymiseksi, ja vain hyvin harvat tunnustavat tämän tosiasian itsestään. Tämä tosiasia on kuitenkin otettava huomioon, jos jotain uutta halutaan rakentaa. Jumalan temppeliä rakennetaan alhaalta käsin:

Kun haluat Jumalan pyhyyden saavan sinussa syvyyttä, sinun on rakennettava pyhityksesi Kristuksen varaan. Vain hänessä sinä voitat itsessäsi asuvat taipumukset tehdä yhtä ja toista järjetöntä. Sinä joudut luopumaan kaikesta siitä, millä olet ennen pönkittänyt omanarvontuntoasi. Tulet huomaamaan mikä ero on lihalla ja hengellä, vanhalla ihmisellä ja uudella ihmisellä, vanhalla luonnolla ja uudella luonnolla, kuolemalla ja elämällä, tällä maailmalla ja tulevalla, kosmoksella ja taivailla.

Eheytyminen alkaa Hengen uudistuksella. Kun tulet uskoon, Kristus vanhurskauttaa sinut. Kasteessa sinä erottaudut hänelle. Henki vaikuttaa sielussasi pyhittymisen tarpeen, ja kun sinä teet valintasi oikein, myös sielusi muuttuu. Muuttunut ajattelu johtaa sinua eteenpäin - uskon kautta sinä pidät myös ruumiisi Herran johdossa. Mikään näistä ei onnistu ilman Jumalaa, mutta Jumala odottaa sinulta valmiutta sallia hänen työnsä sinussa ja asiaankuuluvaa pyyntöä Jumalalle.

Ehyessä ihmisessä on kolme osaa: henki, sielu ja ruumis. Kuolleelta puuttuu henki, eikä kuollut voi pyhittyä. Mutta Kristuksen henki on eläväksitekevä henki. Hän eheyttää hengen, sielun ja ruumiin. Paavali kirjoittaa tessalonikan uskoville:

Raamatun käsitteet pyhyydestä, eheydestä, nuhteettomuudesta ja täydellisyydestä tarkoittavat kaikki lähes samaa asiaa. Jaakobin kirjeen mukaan kärsimykset eivät tuhoa hengellistä elämää, paremminkin päinvastoin:

Kun sinä olet pyhitetty, erotettu Jumalalle, Jumala kutsuu sinua pyhittämään itsesi Pyhän Hengen asunnoksi.

Uskoontulosta ylösnousemiseen johtavaa prosessia kutsutaan usein kristityn vaellukseksi ja tällöin pidetään esikuvana Abramin, myöhemmin Aabraham, lähtöä Paddan Aramista Herran sanan mukaan "maahan, jonka minä sinulle osoitan". (1.Moos 11:26 - 1.Moos 25:11). Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle:

Jumalan puheeseen sisältyi näennäisesti kaksi mahdottomuutta: Kuinka voisi ihminen olla täydellinen ja kuinka voisi hän siinä iässä saada lapsia?

Aabrahamin saama suvun jatkamista koskeva lupaus koskettaa tänä päivänä jokaista maapallolla elävää ihmistä. Aabrahamin kahdesta pojasta, Iisakista ja Ismaelista, polveutuu kaksi pientä kansaa, israelilaiset ja ismaelilaiset. Israelilaisten keskuudesta alkunsa saanut kristinusko on levinnyt kaikkialle maailmaan. Ismaelilaiset sekoittuivat Arabian muiden heimojen sekaan ja heidän keskuudessaan juutalais-kristillisistä vaikutteista alkunsa saanut islamilaisuus on viety kauas arabien kansallisten rajojen ulkopuolelle. Juutalais-kristillisen ongelmanasettelun pohjalta ja pääasiassa juutalaisten filosofien toimesta on myös syntynyt nykyajan suurin uskonto, sosialismi eri lahkoineen. Jumalan sana on hapattanut koko maailman. Aabraham on saanut ylen runsaasti sekä lihallisia että hengellisiä perillisiä.

Uskovien isälle Aabrahamille antamansa käskyn Herra uudisti Vuorisaarnassa:

Jumala ei vaadi mahdottomia. Hän on hyvä päällikkö, joka tehtävän annettuaan antaa myös keinot ja välineet, joilla tehtävästä voi suoriutua. Ihmiselle täydellisyydestä annettu käsky on mahdoton, ja siksi ihmiselle on ratkaisevaa, uskooko hän Jumalan antamiin mahdollisuuksiin. Aabraham uskoi ja Jumala on toteuttanut lupauksensa Liitosta, jonka kautta Jumalan vanhurskaus on tullut osaksemme.

Kaikki on täytetty Jeesuksessa. Jos ongelmasi on lapsettomuus, alkoholi, hankala työympäristö, tai mikä tahansa, ei sinun tarvitse voittaa näitä ongelmia, koska ne on jo voitettu Jeesuksessa. Sinun täydellisyytesi on pysyä hiljaa, ja katsoa miten Jeesus hoitaa sinun henkilökohtaisen ongelmasi. Jeesuksessa reppanatkin ovat voittajia.

Kerran, kun olin lähdössä Kreikkaan, sain eräältä nuorelta uskovalta kirjeen, jossa hän kertoi, ettei hän kesälomallaan voi matkustaa mihinkään, kun hänellä ei ole rahaa. Hän uskoi rahan puutteeseen ja niin en pyytänyt häntä mukaani, vaikka hän olisi voinut tulla ja mennä mukanani ilmaiseksi. Jotta sinä välttyisit samalta virheeltä, tutki mielessäsi, onko sinun suunnitelmasi Herrasta. Jos huomaat Pyhän Hengen olevan mukana asiassa, varo ettet päästä huuliltasi sanaa "se on mahdotonta", koska Herralla on kaikki valta. Mutta jos sinä olet sanonut "se on mahdotonta", hän antaa sinulle tapahtua uskosi mukaan.

Uskovan täydellisyys ei ole käsitteiden tai oppijärjestelmän täydellisyyttä vaan kuuliaisuutta Jumalan tahdolle joka hetki senhetkisissä asioissa. Herra sanoi Pjotr Vygovskille, kun tämä oli matkalla Ukrainan Karpaateilta kotiinsa Korosteniin, että Pjotrin pitää mennä Lvovin kautta. Pjotr jäi seisomaan Tshernovtsyn (Chernivtsi) asemalle, kun hänen matkatoverinsa jatkoivat matkaa suorinta tietä. Kun Pjotr seisoi asemalla, tuli hänen luokseen mies, joka kysyi: "Mihin olet menossa?" "Lvoviin", Pjotr vastasi. "Oletko jo ostanut lipun?" mies kysyi. "En", Pjotr vastasi. Sitten mies kertoi, että hänenkin piti mennä Lvoviin (ukr. Lviv), muttei pääsekään lähtemään ja antoi lippunsa Pjotrille. Ja niin tapasimme junassa, koska Pjotr oli ollut kuuliainen Jumalan sanalle. Kuuliaisuuden kautta sai myös Pjotr kokemusperäistä vahvistusta uskolleen, kun hän näki, miksi Herra oli lähettänyt hänet siihen junaan. Ja minä poikani Akun kanssa sain kokea taas kerran Herran ihmeellistä huolenpitoa.

Herra itse johtaa omiaan. Pyhä Henki johdattaa uskovat kaikkeen totuuteen. Pyhä Henki ei rakenna aukotonta teologista järjestelmää, vaan sinua. Hän ei tee sinusta täydellistä kaikkien asioiden konsulttia, sillä hän on itse "ainut viisas". Sinut opetetaan hallitsemaan itsesi ja tilanteesi. Pyhä Henki neuvoo sinulle, mitä varoa ja mitä tehdä, ymmärtää ja sanoa siinä asiassa, joka tällä hetkellä on ratkaistavanasi. Jos menettelet Jumalan hyväksi katsomalla tavalla joka hetki, olet täyttänyt vaatimuksen: "Olkaa täydellisiä …"

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja käsittelee luvuissa 6, 7, 8, 9, 10, 11 ja 12 täydellisyyttä, jonka Herra on meille kuolemalla ristillä meidän puolestamme hankkinut. Älkäämme luopuko siitä mistään hinnasta eikä kenenkään käskystä.

Uskovakin on langetessaan vaarassa yrittää vähätellä syntiään sanomalla "kaikkihan me ollaan vajavaisia". Lause ei kuitenkaan ole Raamatusta, vaan perustuu eksytykseen. Myös raamatunkääntäjät saattavat tehdä virheitä omien teologisten olettamuksiensa viettelemänä, kuten on tapahtunut vuoden 1938 kirkkoraamatun Jaakobin kirjeen 5:17 kohdalla, jossa lukee: "Elias oli yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi, eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen". Uudemmassa käännöksessä "Uusi Testamentti nykysuomeksi" tämä virhe on korjattu: "Elia oli aivan samanlainen ihminen kuin mekin. Hän rukoili hellittämättä ettei sataisi ja niin ei sadetta tullut kolmeen ja puoleen vuoteen".

Tavoitteita ei pidä laskea, vaikka ei heti onnistuisikaan. Pyhä Henki, joka on meidän kouluttajamme, antaa kokeissa reputtaneen yrittää uudelleen. Vuonna 1969 olin kolme viikkoa Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Minulla oli lippu varhain seuraavana aamuna lähtevään lentovuoroon, kun illalla hyvästelemään tuli eräs Minskin tietokonetehtaan insinööreistä. Hän toi muistoksi kirjan ja minä annoin Raamattuni hänelle, vaikka ajattelin antaessani, että tuskin hän sitä ainakaan itse lukee. Hyvästelimme hotellin aulassa jonka jälkeen nousin hissillä kuudenteen kerrokseen, jossa huoneeni oli. Kerrospalvelija kutsui minut luokseen ja käski istumaan. Hänen luonaan oli tyttö Riiasta, joka kertoi, että hänellä on sellainen Vanha Testamentti, jossa on sekä hebreankielinen (tai jiddishinkielinen - en muista tarkkaan) että venäjänkielinen teksti ja nyt hän halusi lukea myös Uutta Testamenttia. Lähetin tytölle postissa Raamatun Suomesta, mutta en tiedä, saiko hän sitä koskaan. Mieleeni jäi kysymys "kuinka sinä jakelet pois minun kirjojani" aina siihen saakka, kunnes Herra salli tilanteen toistua. Ollessani matkalla Suomesta Neuvostoliiton kautta Turkkiin hän sanoi: "Älä nyt sitten anna pois tätä Raamattua Neuvostoliitossa". Romanian vastaisella rajalla nuori tullimies tutki tavarani ja löysi venäjänkielisen Raamatun. "Onkos siinä sellainen Saarnaajan kirja?" hän kysyi. Etsin sen ja tullimies rupesi lukemaan Saarnaajaa. Kaksi muuta seisoskeli auton vieressä ja tupakoi. Autojono takana oli kenties kilometrin pituinen ja ilta oli pimentymässä. "Teetköhän sinä nyt oikein", kysyi tullimies. "Viet Raamatun pois, vaikka hyvin tiedät, että meillä on niistä suuri puute". Haukkasin ilmaa. Mielessäni käväisi vielä ajatus, että annan sen hänelle, mutta maltoin mieleni. Hyvä olikin, sillä paria päivää myöhemmin tuli aika, jolloin Herra osoitti, mihin se Raamattu oli tarkoitettu. Tullessani Veliko Ternovon luostarin leirintäalueelle Bulgariassa, täytin vieraskorttia, ja merkitsin siihen luonnollisesti ammattini, kielenkääntäjä, johon toimistotyttö sanoi, hän on myös. Tyttö oli aikaisemmin samana päivänä läpäissyt venäjän kielen kielenkääntäjän kokeet, joten venäjänkielinen Raamattu oli mitä sopivin lahja. Siinä oli vaikea sanoa, kumpi oli silloin iloisempi, lahjan saaja vai sen antaja. Kumpikin oli läpäissyt kokeensa.

##23

Kun tulimme uskoon me tunnustimme olevamme syntisiä, henkilökohtaisesti, yrittämättä syyttää synnistämme toisia henkilöitä, olosuhteita tai yhteiskuntaa, jossa elämme. Tiesimme, että syntimme aiheutui vihollisuudestamme Jumalaa kohtaan. Kuultuamme sanan Jeesuksen verestä ja Jumalan Valtakunnasta halusimme meille näin tarjotun mahdollisuuden kautta lopettaa tämän vihollisuuden.

Koska tajusimme olevamme perinpohjaisesti syntisiä, emme erittele syntejämme, sillä syntien paljouden ja monimuotoisuuden takia se olisi meille mahdoton tehtävä, jonka hyöty olisi kyseenalainen. Tekomme olivat kuolleita niinkuin me itsekin. Jos luulimmekin hyvää tekevämme, on vähän luultavaa, että silloinkaan teimme mitään hyvää. Missään kohden emme Jumalan tahtoa täyttäneet, koska ilman Jumalan viisauden tuntemista emme siihen pystyneet. Me emme tunteneet Jumalan suunnitelmia, emmekä noudattaneet hänen ohjeitaan.

Emme siis kulje paikasta toiseen kertomassa, mitä pahaa missäkin teimme tai pahojamme anteeksi pyytämässä: synti on saanut palkkansa Jeesuksen sijaiskuoleman kautta. Kuolleet eivät pyydä anteeksi. Mutta vaikka Jeesuksen sijaiskuolema on vapauttanut meidät juridisesta vastuusta Jumalan edessä, on meidän pyrittävä mahdollisuuksiemme mukaan hyvittämään aiheuttamamme vahinko: varastettu auto tai perämoottori on tietty palautettava.

Uskoon tullessamme meillä saattaa olla sitoumusluonteisia syntejä, meillä on esimerkiksi velkaa tai olemme liittoutuneet jumalattoman maailman kanssa erilaisten yhdistysten kautta, antamalla pois henkilökohtaista päätäntävaltaamme vaaleilla tai muuten. Kaikista näistä meidän pitää irroittautua hyvää kansalaistapaa noudattaen: maksaa pois lainat ja velat ja pyrkiä irti asioista, jotka eivät meille kuulu, niinkuin on kirjoitettu:

Olkaamme valmiina lähtöön joka hetki, sillä emme tiedä, millä hetkellä Herra tulee.

Ne synnit, jotka ihminen tekee uskoontulonsa jälkeen, hänen on tunnustettava. Tästä on kirjoitettu Jaakobin kirjeessä, luku 5, jae 16 näin: "Tunnustakaa toinen toisillenne syntinne ja rukoilkaa toinen toistenne puolesta, että te parantuisitte". Tässä on syytä heti panna merkille, ettei syntejä tässä tunnusteta Jumalalle - Hän tietää ne muutenkin - eikä erityiselle "sielunhoitajalle" vaan "toinen toisillenne", vaikkapa tavallisessa kahvipöytäkeskustelussa.

Kun synti tuodaan julki, vältytään häpeälliseltä synnin salailulta, joka pyhien keskuudessa ei kuitenkaan onnistuisi. Kun sanotaan: "Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä rakkaus peittää syntien paljouden", 1.Piet 4:18, ei sitä pidä ymmärtää kehoituksena synnin kanssa kähmimiseksi, vaan kehoituksena sietää naapurissa asuvan veljen virheitä rakkaudessa.

Uskossa eläminen edellyttää sellaista avointa yhteyttä uskovien välillä, joka onnistuu vain, jos säilytämme omantunnon puhtauden. Kun omatunto on puhdas, on ihminen vapaa ja välitön. Kun olemme päässeet vapaaksi inhimillisestä teatterista, on veljellisen yhteiselämän laatu hoitavaa ja syntien tunnustaminen mielekästä ja hyödyllistä: niitä opitaan varomaan.

Syntien tunnustaminen ei pääty silloin, kun olet saavuttanut tietyn kuvitteellisen standardikristityn tason, ts. kun et enää varasta, tupakoi, juopottele ja käyt säännöllisesti kirkossa ja pistät kolikoita kolehtiin. Uskonelämää ei voi standardisoida, se on dynaamista vaellusta Jumalan yhteydessä alati muuttuvissa olosuhteissa. Näissä tilanteissa Pyhä Henki osoittaa omalletunnollesi poikkeamisesi Jumalan tahdosta, ennenkuin kukaan ihminen on nähnyt sinun tekevän mitään syntiä. Saatamme ymmärtää Jumalan tahdon ja vielä senkin, että sen noudattaminen olisi paras tapa hoitaa kyseinen asia, mutta olemme silti hitaita noudattamaan Jumalan tahtoa. Horjumme inhimillisten mahdollisuuksien ja Jumalan mahdollisuuksien saneleman toimintatavan välissä. Uskosta on kysymys. Muistelen, että eräässä psalmissa sanotaan jotakin sellaista kuin: "Herra, tee minun ohjakseni herkäksi hallita". Joka tapauksessa on kyseinen ajatus jäänyt mieleeni muodossa: "Herra, tee minun säätöpiirini herkäksi, etten törmäilisi."

Sellainen uskova, joka ei kerro omista epäonnistumisistaan, muuttuu pian kireäksi ja veljet vaistoavat, että jotain on vialla, mikä vielä syventää jo syntynyttä jännitystä. Epäonnistumisiaan salaileva ihminen kyllä haluaisi purkaa taakkansa, mutta pelkää. Tämä pelko on meidän jokaisen voitettava - vaihtoehtona on joutua fariseuksena fariseuksien joukkoon.

Jos edellä todettiin, että uskoontuloprosessissa alkava mielenmuutos ei ole sama kuin katumus, menneen voivottelu, niin tässä, jo uskovana tehtyjen syntien tunnustamisen yhteydessä käytettäväksi sana katumus on täysin paikallaan, jopa sen suullinen ilmaiseminenkin on välttämätöntä. Matteuksen evankeliumin 18. luvussa Jeesus opettaa, että anteeksipyyntöön kuuluu kolme osaa:

Anteeksipyynnön vaikeus tulee ilmi, kun katumisen ilmoituksen sijaan tai sen kanssa rinnan tarjotaan erilaisia selityksiä ja jopa syytöksiä. Sellaiseen anteeksipyyntöön ei ole syytä suostua. Surkuhupaiset esitykset ovat tavallisia. Usein se, jonka pitäisi selvitä tekonsa seuraamuksista anteeksipyydöllä, tarjoaakin jonkinlaista kompromissia sanoin "painetaan asia villaisella, et sinä itsekään mikään synnitön ole". Se, mikä tällaisessa tapauksessa on varmaa, on se, että Jumalalle sellainen anteeksipyyntö ei kelpaa.

Saksanjuutalainen Sigmund Freud (1865-1939) teki ihmisen haluttomuudesta kohdata oma pahuutensa pseudotiedettä, jota sanotaan freudilaiseksi psykologiaksi. Huumeiden vaikutuksen alaisena Freud pyrki ymmärtämään ihmisen eläimellisiä perusviettejä ja etsi keinoja niiden ohjailemiseksi. Freudilainen psykologia otettiin hyvin vastaan kaikkialla siellä, missä totuuden tuoma parannus torjuttiin, siis yleensä koko maailmassa, ainoastaan osassa amerikkalaisia mielisairaaloita on käytössä totuusterapiaksi kutsuttu ihmisen omaan vastuullisuuteen, vääryyden tunnustamiseen ja Jumalan armoon perustuvat hoitomenetelmät. Euroopassa rehellisyyden käyttäminen hoitokeinona on yleensä kielletty erilaisilla laeilla.

Jos anteeksipyytämisessä on estonsa, niin on anteeksi antamisessakin. Jumala on monta kertaa armahtavaisempi, kuin niinsanottu onnistunut uskova. Tämän problematiikan yli pääsemistä helpottanee, jos luet vielä kerran läpi vertauksen niinkutsutusta tuhlaajapojasta, kts. Luuk 15:11-32.

Tuhlaajapoikavertauksessa Jeesus esittää Jumalan armeliaisuuden rajat. Jos veli palaa, Isä ottaa hänet vastaan. Se saa kelvata myös vanhemmalle veljelle.

##24

Kohta niiden päivien jälkeen kun olet tunnustanut Jeesuksen Herraksesi kysyt ehkä, mitä minun pitää nyt tehdä, vaikka toisaalta tiedät, mitä sinun pitää tehdä, sillä Pyhä Henki on sen sinulle ilmoittanut. Ensinnä Pyhä Henki johtaa sinut kasteelle. Upotuskasteen (kr.: babtismo) kautta sinä pääset Jumalan Valtakuntaan. Upotuskasteen jälkeen Jumala antaa sinulle Pyhän Hengen, mikäli Herra itse kokee sinun aidosti lähteneen häntä seuraamaan. Pyhä Henki avaa yhteytesi Isän Jumalan kanssa.

Kun sinä olet saanut Pyhän Hengen, sinä tunnet, kuinka Jumala on tullut sinua lähelle. Sinä sanot Jumalaa Isäksesi, sillä Pyhä Henki on antanut sinulle jumalallisen luonnon. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja hänen nimeään.

Pyhä Henki on Rakkauden ja Totuuden henki. Jumalan rakkaus on rauhallista, levollista. Totuudesta Jumalan Henki ei poikkea. Hän ei koskaan johdata sinua tekemään mitään pahaa tai turmiollista. Hän ei myöskään pakota; valinnat sinä teet itse. Jumala johdattaa sinua, hän ei johda siten kuin maailman johtajat johtavat. Jumalan johtamiskulttuuri ei ole tästä maailmasta. Jumala ei ahdista, eikä soimaa. Hän kasvattaa sinua Kristukseen.

Uskoontulon ja kasteen jälkeen sinulle avautuva maailma on ihmiselle tuntematon. Sinä saat Jumalan Hengen oppaaksesi tähän uuteen maailmaan. Siinä vaiheessa, kun sinun kokemuksesi henkimaailmasta ovat vähäisiä, sinun on hyvä tietää, että on myös muita henkiä, jotka eivät ole Jumalasta. Pyhä Henki varoittaa vieraista hengistä, niin että lapsikin tuntee levottomuutta vihollisen läheisyydessä. Jokainen asia, joka aiheuttaa levottomuutta epäilyksiä, on torjuttava, kunnes olet voinut varmistua siitä, että Jumala hyväksyy asian, eikä asia ole totuuden tai rakkauden vastainen. Kokemuksen puuttuessa ei ole ollenkaan hyvä keino pyrkiä saamaan suuria hengellisiä kokemuksia. Kokemuksiin pitää valmistautua, niin ettet ihastuisi mistä tahansa kokemuksesta.

Pyhä Henki ja Raamattu pitävät yhtä. Jos Hengen ilmoitus tuntuu olevan ristiriitainen Raamatun sanan kanssa, älä hätiköi. Sinulla on velvollisuus tutkia kaikki asiat, vakuuttuaksesi, että et ole erehtynyt Hengestä, tai Raamatun tulkinnasta. Sinulla on myös oikeus olla tekemättä päätöstä, niin kauan kuin olet saanut selvyyden asioista. Pyhä Henki ei ole kertaakaan johdattanut minua tekemään mitään sellaista, joka olisi ollut terveen järjen vastaista. Jumala antaa ensin järjen, ja Pyhä Henki antaa järjelle ymmärryksen ja ohjeet. Normit ovat Raamatusta.

Nuoren uskovan tukena on tavallisesti se henkilö, joka hänet on johdattanut sisälle Taivasten Valtakuntaan. Tätä tukihenkilöä ei pidä vaihtaa, sillä hänen suosituksensa on se usko, jonka hänen saarnaamansa sana on sinussa herättänyt. Useimmat suomalaiset tietävät myös opetuksen kautta tiettyjä asioita, joita ei pidä tehdä. Näitä ovat mm. Mooseksen lain kymmenen käskyä (2.Moos 20:1-18 ja 5.Moos 5:1-22), Tarkkaavaiset opiskelijat jopa huomasivat, että Vuorisaarnassa Jeesus rajusti kohotti kymmenen käskyn vaatimustasoa, kts Matt 5:17-48. Mutta silloinkaan ei riitä tieto siitä, mitä ei saa tehdä - on tiedettävä mitä tehdä, milloin, kenelle ja miten. Tässä vaiheessa on käytävä läpi koko aikaisemmin hankittu elämänkokemus. On opittava elämään oikein, ja hyljättävä mahdolliset väärät ratkaisumallit. Tähän voi pyrkiä Raamattua lukemalla tai kuuntelemalla uskonnon opettajia, mutta silloinkin on mahdollista, että sinä itse tai opettajasi ymmärrätte Jumalan tahdon epätäydellisesti, joten myös tässä tapauksessa on sinun tarkattava, mitä Pyhä Henki sanoo, virheen korjaamiseksi.

Sinä kuulet Pyhän Hengen puheen. Sitä ei tarvitse opetella. Jeesus sanoo: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni ja minä tunnen ne ja ne seuraavat minua" (Joh. 10:27) sekä: "Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat" (Joh. 8:47, kts. myös Joh. 18:37). Ainut mahdollinen este on synti. Jos et kuule, poista synti käytöksestäsi. Siinä vaiheessa, kun synti vielä johtaa sinun tekemisiäsi, Pyhä Henki toimii myös, mutta siten, että hän "näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion", kts. Joh. 16:8-11.

Jumalan kuuleminen on nimenomaan selvän ja ymmärrettävän puheen kuulemisesta. Jumala puhe on selvää. Jumala sanoo aina kaiken riittävän ymmärrettävästi. Jumalan Valtakunnassa yhteydet ovat kunnossa. Kun sinä rukoilet, Herra kuulee, ja kun Herra puhuu, sinä kuulet. Samalla tavalla on meneteltävä veljien kesken, se sisältyy rakkauteen.

Kuuleminen edellyttää tottelemista. Jos sinä näet veljesi tarvitsevan apuasi, mutta suljet sydämesi niin ettet kuule, mitä Herra on sinulle sanonut, todistaa omatuntosi sinua vastaan, sillä sinä jo tiedät, että sinun tulee rakastaa veljeäsi. Mutta Jumala ei rupea nalkuttajaksi. Hän saattaa sanoa samasta asiasta kerran tai kahdesti, mutta senjälkeen hän ei siitä enää sinulle puhu - miksi hän puhuisi, kun sinä et kuitenkaan kuuntele ja sinä tunnet olosi ilottomaksi tottelemattomuutesi takia. Pyhä Henki jää odottamaan sinun toimenpiteitäsi. Halutessasi edistyä hengellisessä elämässäsi joudut palaamaan siihen, mikä jäi tekemättä.

Mikäli Pyhän Hengen puhe on mielestämme epäselvä, voimme pyytää Herralta merkkiä. Kesällä 1978 olin menossa autollani Suomesta Neuvostoliiton kautta Turkkiin. Hieman jälkeen Novgorodin otin kyytiin nuorukaisen, joka oli humalassa. Hän oli hiljakkoin ollut armeijassa ja selvästi pelkäsi sotaa niin, että puhui miltei sekavia. Minulla oli hansikaslokerossa rypistynyt venäjänkielinen vihkonen, muistaakseni Luukkaan evankeliumi, jonka Herra käski antaa sille nuorukaiselle. En ollut ollenkaan halukas antamaan kirjasta nuorukaiselle, vaan rupesin mielessäni selittämään Herralle, kuinka arvokas pienikin Raamatun osa voi Neuvostoliitossa olla, niin että on suorastaan synti tyrkätä sitä ensimmäiselle vastaantulijalle, joka kaiken lisäksi vielä on juovuksissa. Sitten huomasin ketä olen neuvomassa ja rukoilin mielessäni, että "joo, kyllä minä sen annan jos annat minulle vahvistuksen tahdostasi antamalla minulle merkin. Kun tulemme paikkaan, jossa hän käy pois autosta, pyytäköön hän minua kotiinsa juomaan kupillisen teetä". Kun sitten tulimme Jazelbitsy-nimiseen paikkaan, jossa Tshingiskaanin joukot nuorukaisen kertoman mukaan aikoinaan kääntyivät takaisin ja jättivät Novgorodin hävittämättä, hän osoitti mäellä olevia muutamia kerrostaloja ja sanoi: "Tuolla minä asun". Ja sitten hän pyysi minua kanssaan juomaan kupillisen teetä. Annoin vihkosen, joimme teetä ja hän antoi oman poikansa toisen lelun, pienen isokorvaisen muovisen apinan kotiin tuomisiksi. Tästä apinasta tuli sitten aikanaan meidän pienimmille hyvin mieluinen leikkikalu.

Turhaa merkkien pyytämistä on kuitenkin varottava. Eräänä syysaamuna vuonna 1981 istuin työpöytäni ääressä ja valmistauduin hakemaan kahvia. Kello oli pari minuuttia vaille yhdeksän, kun Herra sanoi: "Osmo, sinä lähdet joulun jälkeen käymään Tshernovtsyssä". Mieleeni tuli ajatus, että kyseessä saattaisi olla oman mielitekoni synnyttämä haave ja rukoilin: "Herra, kun nyt pistän sormeni Raamatun väliin, anna sen osua kohtaan joka vahvistaa tämän asian haluamallasi tavalla". Sormi osui kohtaan, jossa luki: "Minä olen Gabriel, joka seison Jumalan edessä ja minä olen lähetetty puhumaan sinulle ja julistamaan..." (Luuk 1:19). Tämän luettuani pistin kirjan kiireesti kiinni sillä muistin, mitä seuraavassa jakeessa sanotaan - en halunnut tulla mykäksi. Tavallaan tulin mykäksi kuitenkin siihen saakka, kunnes matka toteutui, sillä en saanut viisumia Neuvostoliittoon ennen kyseistä matkaa, ja niin jäi yksi työmatka tekemättä siinä välissä.

Pyhä Henki johtaa uskovat Kristuksen kaikkeen täyteyteen, mutta sanoja Hän käyttää säästeliäästi. Tarkoitus on, että me kasvaisimme siihen, että sydämissämme asuva Kristuksen rakkaus saa meidät liikkeelle ilman käskyjä ja kehoituksia niin, että me uskon kautta tulemme kykeneviksi tekemään Jumalan tahdon. Pyhä Henki tekee meidät kykeneviksi seuraamaan Jumalan valmista suunnitelmaa.

Alussa olin ihmeissäni kun aloin ymmärtää, kuinka pieniin asioihin Herran toverillinen huolenpito ulottuu. Kerran, kun olin lähdössä töistä kotiin, Herra kehoitti ostamaan kotimatkalla kynään lyijyä. Ajattelin, ettei niitä tarvita, kun on vielä entisiäkin. Mutta kotona kävi ilmi, että lapset olivat levitelleet ohuet lyijyt lattialle ja ne olivat katkeilleet käyttökelvottomiksi.

Minulta meni vuosia, ennenkuin ymmärsin, miksi Herra kiinnittää huomiota kaikenlaisiin pikkuasioihin. Minä itse olisin halunnut ratkaista suuria asioita, mutta Herra koulutti minua ratkaisemaan omia asioitani hänen ohjauksessaan.

Herran Henki ei puhu turhia. Useimmat asiat Hän järjestää puhumatta sanaakaan. Sinä vain näet tulokset ja opit tuntemaan Herran myötäelämisen kanssasi. Vuoden 1982 keväällä oli mukanani Turkissa Andrew-niminen veli Ruotsista. Matkalla selostin hänelle huomioitani siitä, kuinka Herra järjestää käytännön asioita. Näiden huomioiden perusteella väitin, että tulemme Canakkaleen menevälle lautalle juuri, kun lautta on lähdössä ja niin myös tapahtui. Kun olimme ajaneet sisään, huomasimme, että lautta oli aivan täynnä, muita tuskin olisi enää mahtunutkaan. Paluumatkalla tulimme eri reittiä Kreikkaan. Andrew tuli ensin lautalla eräälle Kreikan saarista, jossa hänen piti aikataulujen mukaan viipyä yli yön päästäkseen Ateenaan (Piraeukseen) lähtevään laivaan. Andrew meni kuitenkin kysymään laivan lähtöaikoja ja hänelle kerrottiin, että laiva lähtee heti. Tulossa olevien pääsiäispyhien takia aikataulua oli muutettu. Jos hän olisi jäänyt odottelemaan, hän olisi saanut odottaa monta päivää, sillä pyhien aikana lautat eivät kulkeneet ollenkaan ja olisipa hän vielä myöhästynyt sovitusta tapaamispäivästäkin.

Uskova on kutsuttu elämään ihmeessä, se on yksinkertaisinta. Kesällä vuonna 1979 tulin Tukholmaan ja menin sen halvemman laivayhtiön toimistoon ja kysyin, onko mahdollisesti jäljellä yhtään hyttipaikkaa Suomeen lähtevissä sen illan vuoroissa. Yksi miespaikka on vielä jäljellä, sanottiin. Väsyneenä pitkästä matkasta kömmin vuoteelleni jaetussa kahden hengen hytissä. Muodossa tai toisessa toistuvat nämä "laivaihmeet" joka päivä. Herralla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja hän käyttää valtaansa. Uskon kautta myös sinä voit käyttää hyväksesi sen huolenpidon, jonka Herra palvelijoilleen on varannut.

Pyhä Henki ei johdata sinua tekemään tai uskomaan mitään, mikä poikkeaisi Raamatussa esitetyistä periaatteista. Siksi on luonnollista, että tarkoin opettelet pyhiä kirjoituksia ja kuuntelet, mitä toiset uskovaiset ovat Herralta saaneet. Herra on antanut meidät toinen toisillemme tukijoiksi ja kehoittajiksi uskoen meille erilaisia tehtäviä, mutta Pyhän Hengen kautta Hän voi itse korjata virheitä, parantaa, varoittaa ja nuhdella. Opettele tuntemaan Pyhän Hengen varoitussignaalit. Usein se on vain epämukava tunne siitä, että nyt ei ole kaikki oikein. Kysy silloin Herralta, mistä tuo tunne johtuu.

Pyhän Hengen varoituksen kuultuasi jätä sanasi sanomatta, tekosi tekemättä ja kirjeesi kirjoittamatta siinä muodossa kun aioit. Pyhän Hengen tarkoitus on pitää sinut 100% Totuudessa. Mutta vieläpä silloin, kun lapsi puhuu varomattomasti, tyhmyyksiä siis, toteuttaa Herra sanansa, ettei hänen palvelijansa joutuisi pulaan, eikä Jumalan lasten suussa havaittaisi valhetta.

Ihmisen on helpointa pettää itseään. Oman himonsa viekoittelemana hän voi luulla Pyhän Hengen puheeksi omia halujaan ja pelkojaan, puhumattakaan siitä että ne, jotka vaeltavat Jumalan Valtakunnan ulkopuolella, ovat täysin vallitsevien riivaajahenkien riepoteltavina. Myös Herra joutui kohta kasteen jälkeen tällaiseen riepotukseen, mutta hän torjui Vastustajan Raamatun Sanalle, kts. Matt 3:13-4:11. Tällaisissa kokemuksissa uskova kouliintuu havaitsemaan, etteivät kaikki hänen ajatuksensa (uskoontulon jälkeenkään) ole Jumalasta. Henki on Jumalasta, mutta sielu ja ruumis on alistettava alamaiseksi Jumalan Hengelle. Uskova joutuu suorittamaan jatkuvia valintoja ja onnellinen se, joka valitsee Jumalan tahdon.

Ei pidä ajatella, että kaikki henget olisivat Jumalasta. Asuessamme Turussa tuli uskoon eräs lähellä meitä asunut nuori mies, joka näki ufoja. En tiedä, mitä ne olivat, mutta näin että ainakin pelko, jota hän tunsi niitä kohtaan oli todellista. Hän kertoi, että ufot vaativat häneltä jotakin, josta en ymmärtänyt, mitä se oli. Neuvoin nuorukaista vaatimaan ufoilta, että ne tunnustaisivat Jeesuksen Herrakseen, ja jolleivät ne suostuisi, ajamaan ne pois Jeesuksen nimessä. Muutaman päivän kuluttua nuorimies istui taas meillä pelokkaana ja sanoi, ettei se auttanut. Ufot olivat hämänneet häntä sanomalla, että Jeesus on yksi heistä ja niin hän oli jättänyt tekemättä sen, mitä ehdotin hänelle. Mutta seuraavan kerran tavatessamme näin, että hän oli tervehtynyt. Riivaajat olivat jättäneet hänet kohta, kun hän oli vaatinut niitä tunnustamaan Jeesuksen Herruuden.

Pyhän Hengen ääni kuuluu uskovan sydämestä. Uudenvuoden päivänä vuosia sitten kävin kuuluisan Niilo Ylivainion (1920-1981) kokouksessa Seinäjoella. Tässä kokouksessa Herra poisti sydämeni kaksoislyönnit. Lisäksi kutsuttiin kokouksen loppupuolella niitä, jotka halusivat kosketusta Herralta, tulemaan puhujalavan eteen ja minäkin menin sinne. Mielessäni oli mennä eräänlaiseen Hengen tarkasteluun kuullakseni, mitä Herran Henki sanoisi minusta ja verratakseni sitä siihen, mitä olin kuullut ihmisten puhuvan. Kokouksessa toisten kaatuessa taaksepäin minä en kokenut mitään, en liioin kaatunut. Kokouksen jälkeen keskustelin Ylivainion Niilon kanssa, mutta Herra puhui vasta kun olimme kahden kesken ajaessani Peräseinäjoen kautta Virroille. "Osmo", hän sanoi, "miksi menit sinne eteen? Etkö kuullut, että sinne kutsuttiin niitä, jotka halusivat kosketusta minulta. Mutta minä asun täällä." Herran sanat tulivat vasemmalta puolelta rinnasta.

Pyhän Hengen täyteys on monelle uskovalle ongelmallinen teologinen kysymys. Jos ajattelemme, että ihminen on astia, jonka sisältä löytyy erilaisia pyrkimyksiä ja ajatuksia, on Pyhän Hengen täyttämä ihminen sellainen astia, jossa Pyhä Henki täyttää kaiken, niin, ettei jää tilaa rikastumisen, rakentamisen, naimisen ja kaupanteon ym. inhimillisen suunnitteluun, saatikka sitten saastaisille hengille. Pyhän Hengen täyttämä ihminen on yhden asian ihminen, joka itsessään tahtoo alistaa jokaisen asian kuuliaiseksi Kristuksen Hengelle. Pyhä Henki täyttää koko astian, siksi puhutaan erikseen Pyhän Hengen kasteesta ja Pyhän Hengen täyteydestä. Astia upotetaan Hengen virtaan ja Henki täyttää koko astian.

Pyhä Henki johdattaa uskovat kaikkeen Totuuteen. Hän kasvattaa Kristukseen sen mukaan, mitä sinä pystyt yhdellä kertaa vastaanottamaan. Tarpeellisella hetkellä Hän tuo nuoren uskovan mieleen Mooseksen käskyn "älä varasta" ja täydentää sen evankeliumilla niinkuin Paavali Efesolaiskirjeessä: "Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillänsä sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle", (Ef 4:28). Pyhä Henki tarttuu negatiiviseen toimintamalliin ja korvaa sen vastaavalla positiivisella toimintamallilla. Huomaa myös, että uskova ei voi ryhtyä mihin tahansa työhön - hän toimittakoon käsillänsä sitä, mikä "hyvä on". Tällaista prosessia kutsutaan pyhitykseksi. Pyhä Henki on pedagogi, kasvattaja, mutta hän ei ole tungetteleva kasvattaja. Sinun on käännettävä kasvosi Kristukseen kuullaksesi häntä. Jos katselet Kalevan kisoja telkkarista hän antaa sinun katsella. Mutta jos käännät ajatuksesi Kristukseen, hän puhuu sinulle.

Ihmiset oppivat asioita usein kantapään kautta. Jottei näin kävisi, on jokainen asia syytä tutkia Herran edessä ennen ratkaisujen tekemistä.

Ihminen tekee ratkaisuja kaiken aikaa, useimmiten aivan huomaamattaan, pelkästään sen mukaan, mihin on tottunut. Monet näistä tottumuksista ovat todella iljettäviä. Kun haluat muuttua, kuuntele Kristusta. Joskus Herran ääni kuuluu hiljaa, mutta hiljainen signaali on sitä tärkeämpi - se kertoo sinulle, että olet kaukana. Herra varoittaa sinua vaarasta. Kun kuulet äänen, pysähdy ja kuuntele, ja asia tulee selväksi.

Meidän ei pidä ylpeillä sillä, että Herra puhui meille eilen. Me elämme nykyisyydessä ja meille on tärkeää, että kuulemme Hänen puheensa tänään. Siksi pysykäämme nöyrinä, sillä ylpeä ei voi kuulla Herran ääntä. Ja vaikka Hän puhuisi meille joka päivä ja joka hetki, ei se sittenkään olisi mikään kerskauksien aihe, sillä minun kokemuksieni mukaan Hän puhuu eniten silloin, kun en ole itse ymmärtänyt sitä, mikä minun olisi pitänyt ymmärtää ilman muuta.

Herra voi ilmaista tahtonsa monella tapaa, myös ilman sanoja, jolloin uskova on täynnä sanomatonta iloa. Tarvittaessa Herra voi puhutella ihmistä myös todella kovien otteiden kautta. Daavid varoittaa tästä psalmissa 32: "Älkää olko niinkuin järjettömät oriit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla ohjataan, muuten ne eivät sinua lähesty". Mutta kovakouraistakin opetusta on pidettävä Jumalan armona - lue vertaus "tuhlaajapojasta".

Pyhä Henki saadaan vain kerran. Se, joka on lähtenyt Herraa seuraamaan, ei voi voittajana tulla perille, jos hän välillä poistuu kilparadalta. Kilparadalla voi kompastua ja nousta ja jatkaa matkaa, mutta se joka tietoisesti siirtyy vastustajan leiriin ja tekee syntiä sen jälkeen kun on tullut osalliseksi jumalallisesta luonnosta, diskataan kilpailujen jo päätyttyä. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kirjoittaa:

Mielenuudistus ei ole mikään takinkääntötemppu. Se on pitkällinen prosessi, eikä sitä yksi mies voi kahta kertaa tehdä. Kukaan ulkopuolinen ei sinua voi lankeemuksen jälkeen uudistaa, uudistuksen tulee lähteä sinusta itsestäsi. Jos sinusta näyttää siltä, että olet valmis poltettavaksi, tutki itseäsi Jumalan edessä, syytätkö sinä ylpeästi Jumalaa vääryyksistäsi, vai kadutko nöyrästi tyhmyyttäsi. Murtuneen sydämen Jumala uudistaa, kun pysyt nöyrästi hänen odotushuoneessaan ja pyydät Jumalan olevan sinulle armollinen. Jos sinussa on säilynyt halu uudistua, sinulla on toivoa.

Useita vuosia sitten tapasin nuoren naisen, joka tahtoi tulla uskovaksi, mutta sanoi, että hän haluaa ensin iloita maailmasta. Saatoin hänet junalle ja kun kävelin asemalta kotiin sanoi Herra, että Hän on antava hänelle uuden mahdollisuuden tulla uskoon kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Näin hänet uudelleen muutamia vuosia myöhemmin ja maailma oli todella ottanut ilon irti hänestä. Näky oli lohduton. Lohdullista hänen tilanteessaan oli mielestäni vain se, että hän ei ehtinyt tuntea Jumalan hyvyyttä - tekoaan ymmärtämättä hän torjui pois jalon aarteen. Nyt nuo kaksikymmentä vuotta ovat kuluneet, enkä tiedä, miten kyseinen henkilö tilaisuutensa käytti.

Elämä Jumalan yhteydessä on ihmeellinen, liian ihmeellinen, että minä sen pystyisin selostamaan, mutta en kutsukaan sinua katsomaan sitä näyteikkunan takaa, vaan elämään sitä itse.

##25

Abramin egyptiläinen orjatar tuli tuntemaan Jumalan ja sanoi: "Sinä olet ilmestyksen Jumala" (kts. 1.Ms 16:13). Jumalan itsensä ilmestyminen ihmiselle on ainut varma keino saada hänestä oikeaa tietoa. Jumala on ilmestynyt ja ilmestyy ihmisille jatkuvasti. Näistä ilmestyksistä rakentuu se jumalakuva, jota me tässä esittelemme. Raamatun alkulehdiltä asti on kirjoitettu muistiin tapahtumia, jotka lisäävät yksityiskohtia meidän jumalatuntemukseemme.

Aabrahamin pojanpoika Jaakob oli matkalla esi-isiensä maahan. Yöllä Jaakob näki unta. Maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden toinen pää ulottui taivaaseen. Jumalan enkelit kulkivat tikapuita pitkin myöten ylös ja alas. Edessään Jaakob näki Jumalan, joka sanoi:

Jaakob teki unesta omat johtopäätöksensä. Hän sanoi: "Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä sitä tiennyt". Ja hän sanoi vielä: "Kuinka peljättävä onkaan tämä paikka! Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti".

Jumalan huone oli taivas’alla. Mitään ihmiskäden tekemää rakennelmaa ei paikalla näkynyt. Jaakob oli nukkunut yönsä vain kivi tyynynään. Aamulla Jaakob nosti kiven pystyyn muistomerkiksi ja vuodatti kiven päälle öljyä. Paikalle Jaakob antoi nimeksi Beit-El, Jumalan huone.

Jumala oli ilmestynyt Jaakobille omasta aloitteestaan. Jaakob vastasi aloitteeseen lupauksella:

Jaakobin asiat eivät olleet hyvin. Hän oli pakomatkalla, eikä paluu Isän kotiin ollut hänelle niinkään varmaa.

Kun kaksikymmentä vuotta oli kulunut, käskee Jumala Jaakobin paluumatkalle:

Jumala oli sekä ruokkinut että vaatettanut Jaakobin ja tehnyt Jaakobin hyväksi paljon enemmän, kun mitä Jaakob oli pyytänytkään. Jumalan enkeli ilmestyy taas Jaakobille ja sanoo:

Hebrealainen sana "el" on yleisnimi, jolla tarkoitetaan jumalaa yleensä. Sanan perusmerkitys on voima, valta. Sanaa el käytetään harvoin erisnimenä. Näitäkin tapauksia on, kts. esim. esimerkiksi 4.Moos 23:8 ja Ps 16:1 hebrealaiset tekstit. Jobin kirjassa sanan El, Jumala, käyttö on yleistä.

Yllä jo luimme raamatunjakeen, jossa Herra käyttää itsestään sanaa El:

Useammin kuin yksikkömuotoista sanaa "el" käytetään sen monikkomuotoa "elohim". Koska hebrean kielessä on erityinen kaksikkomuoto, tarkoitetaan monikkomuodolla asioita, joiden lukumäärä on vähintään kolme.

Sanan Elohim tapaamme jo Raamatun ensimmäisessä lauseessa "Bereshit bara Elohim…", "Alussa Jumala(t) loi…". Erikoista tämän monikkomuotoisen sanan käytössä on, että sen määreet ovat yksikkömuodossa. Siten myös Raamatun ensimmäisen lauseen verbi "bara" osoittaa, että Luoja on yksi. Ei sanota: "He loivat" vaan "loi".

Mooseksen jäähyväispuheen kaksi jaetta ovat saaneet juutalaisen uskontunnustuksen merkityksen:

Hebreaksi "Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi" sanotaan:

Juuri edellä kuitenkin sanoimme, että sana elohei, jumalat, on monikkomuoto sanasta el, jumala. Sanassa Eloheinu siihen on lisätty vain omistusta ilmaiseva pääte "-nu", joka tarkoittaa samaa kuin suomen "-mme". Toisin sanoen juutalainen uskontunnustus osoittaa, että Jumala on monista, keskenään ristiriidattomista yksiköistä koostuva yhteys. Kaiken lisäksi sanalla "echad", yksi, on sama juuri kuin yhdistämistä tarkoittavalla sanalla "achad". Jeesuksen sanomana se on näin, kts. Joh 10:30:

Jeesuksen tehtävänä oli palauttaa Israelin kadonneet lampaat Jumalan yhteyteen. Täältä lähtiessään hän rukoili:

Yhteys toteutui Helluntaina, kun ensimmäiset Jeesuksen seuraajat saivat Pyhän Hengen. Silloin täyttyi se, mitä Jeesus jäähyväispuheessaan oli oppilailleen sanonut:

Myös Eloah on sanan El johdannaisia. Jobin kirjan ulkopuolella sitä käytetään harvoin. Esimerkkimme on psalmeista:

Myös sanalla "kallio" tarkoitetaan Jumalaa, mutta tekstin muuhun merkitykseen emme tässä puutu.

Nimen "El Elion" kuulemme ensi kerran Saalemin kuninkaan Melkisedekin suusta, tämän siunatessa Abramia sanoilla:

Maailma on taistelujen kenttä, jossa mitataan, kuka ketäkin käskee. Abram oli juuri saanut voiton vihollisista, mutta kieltäytyi ottamasta kunniaa siitä itselleen. Voitto tuli Herralta ja kunnia kuului Hänelle. Abram sai siunauksen, kun kieltäytyi ottamasta palkintoa vihollisen leiriin kuuluvilta hallitsijoilta.

Abramin vaimo Saarai ei kestänyt orjattarensa ylimielisyyttä, ja kuritti häntä niin, että orjatar pakeni. Herran enkeli tapasi raskaana olevan naisen erämaassa, ja kehoitti häntä nöyrtymään ja palaamaan emäntänsä luo. Orjatar Haagar sai kokea Jumalan välittävän hänestä. Hän sanoi:

Orjattaren sanat ovat tuoneet lohtua ja ymmärrystä monen muunkin armotonta kohtelua kokeneen elämään. Paikka, jossa Haagar kohtasi enkelin, sai nimen "Be’er la-Hai ro’i (Kaivo Elävän, joka näkee minut". Kts. 1.Moos 16:1-16.

Abramilla oli ikää jo 99 vuotta, mutta Saara ei ollut synnyttänyt hänelle lasta. Konstejakin oli yritetty, mutta niistä saadut tulokset olivat lähinnä häpeällisiä. Lopulta Jumala ilmestyi Abramille ja sanoi:

Ihmisen on helpompi ymmärtää Jumalan voima silloin, kun hänen on ensin käyttänyt omat konstinsa loppuun. Viisaampaa on kuitenkin jättää omat konstit tekemättä, ja pyytää Jumalalta apua jo aikaisessa vaiheessa, oli asia sitten mikä hyvänsä. Se, että Abramin ollessa sadan vuoden ikäinen hänen vanha vaimonsa synnytti hänelle pojan, kertoo Jumalan olevan kaikkivaltiaan. Paljon vakuuttavampaa kuitenkin on se, etteivät mitkään sfvasistit ole tähän päivään asti onnistuneet Israelin hävittämisessä. Ja kuinka hartaasti ne on sitä tänäänkin (2002-10-21) yrittäneet!

Puhuttelemalla Jumalaa Herraksi me ilmoitamme samalla henkilökohtaisen suhteemme häneen. Jumala on meille Herra, me tunnustaudumme hänen alamaisikseen.

Raamatussa me tapaamme tämän sanan – Adonai – ensimmäisen kerran tekstissä, jossa kerrotaan Jumalan ilmestymisestä Abramille senjälkeen, kun Abram oli torjunut Sodoman kuninkaan tarjoaman palkkion siitä, että Abram oli vapauttanut Kedorlaomerin Sodomasta ottamat vangit. Kun Jumala lupaa Abramille suojelusta ja suuren palkkion, Abram sanoo:

Ylläoleva käännöslaina on lainaus vuoden 1992 kirkkoraamatusta, sillä tässä kohdassa sen käännös on Jumalan nimen osalta parempi, kuin vuoden 1938 käännös.

Sana Jehovah esiintyy Raamatun hebrealaisessa tekstissä ensimmäisen kerran ihmisen luomiskertomuksen alussa:

Kirkkoraamatut vuosilta 1938 ja 1992 kääntävät hebrean tekstin "Jehovah Elohim" tahallisesti väärin ikään kuin tekstissä lukisi (Adonai Elohim). Käännöksessä on siten noudatettu juutalaisten fariseusten lukutapaa, he kun eivät lausu koskaan ääneen sanaa Jehovah, vaan ääntävät sanan tahallaan Adonaiksi. Tällä tavalla juutalaiset uskovat välttävänsä Jumalan nimen turhaan lausumisen.

Sana Jehovah on johdannainen hebrean verbistä "havah", olla. Koska kyseessä on hebrean kieli, ei Jehovah-sanaa käytetä muissa kielissä. Ennakkopäätöksen asiasta tekivät ne alkuseurakunnan kristityt, jotka eivät puhuneet kreikkalaisille Jehovasta, vaan käyttivät vastaavia kreikankielisiä sanoja. Uuden Testamentin kreikankielisissä käsikirjoituslöydöissä Jehovah-sana ei esiinny. Jos sana olisi käännettävä suomeen, olisi kirjoitettava "Olevainen" tai "Todellinen".

Vasta Toisen Mooseksenkirjan alussa sana Jehovah esiintyy yksinään, ilman selittävää sanaa "Elohim", Jumala(t). Eri kansojen keskuudessa Mooses on tullut tuntemaan moniaita jumalaksi kutsuttuja palvonnan kohteita, ja hän kysyy nyt siltä Jumalalta, joka puhuttelee häntä palavan pensaan keskeltä, mikä on tämän nimi. Mooses saa kolme vastausta:

Edes kolme vastausta ei näytä olevan tarpeeksi. Kun Mooses on jo Egyptissä, Herra antaa Moosekselle vielä nimeään koskevaa lisätietoa. Käytämme vuoden 1992 kirkkoraamatun käännöstä, sillä kyseisen kohdan tärkeimmässä asiassa se on vuoden 1938 käännökseen verrattuna tarkempi. Herra sanoo Moosekselle:

Hebrealainen kirjoitus, jonka kirkkoraamattu 1992 on tulkinnut sanalla Jahve, on hebreaksi kirjaimellisesti "Jhvh". Käytössä on kaksi tapaa lisätä siitä puuttuvat vokaalit. Toinen vokalisointitapa antaa tulokseksi Jahveh, toinen Jehovah. Kirkkoraamattu on valinnut käyttöönsä sen vaihtoehdon, joka perustuu juutalaisten kirjanoppineiden tapaan merkitä Jhvh-sanan vokaaleiksi sanan Adonai-vokaalit.

Jumala tahtoi auttaa Israelia ja vapauttaa sen orjuudesta, ja samalla tehdä nimensä tunnetuksi niin, että muutkin voisivat turvautua häneen avuntarpeessaan. Oikeinkirjoitusseikoista ei kannata huolestua. Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala erottautuu jo selvästi muista jumalalista. Hän on Realiteetti, eikä tarvitse selittävää yleisnimeä "jumala". Tapahtumat antavat hänestä paremman selityksen kuin nimet.

Jumala huolehtii myös yksityiskohdista. Kun ihminen kulkee Jumalan suunnitelmassa, hän ei tee kaikkea itse - hän tekee yhteistyötä Jumalan kanssa. Jumala huolehtii siitä, että koko suunnitelman kaikki yksityiskohdat toteutuvat ja käyvät yksiin. Ihminen, joka osaa odottaa Jumalan tekoja, ei pelkää outojakaan asioita silloin, kun hän tietää itse olevansa Jumalan Pyhän Hengen johdossa. Aabrahamille Jumalan huolenpitoa opetettiin, kun Aabraham oli todella vaikeassa tilanteessa, kts. 1.Moos 22:1-19.

Jumala oli käskenyt Aabrahamia uhraamaan ainoan poikansa Iisakin. Kun isä ja poika ovat matkalla uhripaikalle, poika kysyy: "Tässä on tuli ja puut, mutta missä on lammas polttouhriksi?" Isä vastaa profeetallisin sanoin:

Aabraham jatkaa saamansa käskyn toteuttamista uskoen, että asia on Jumalan hallinnassa. Kun Aabraham on jo kohottanut kätensä surmatakseen poikansa, kuuluu ääni: "Aabraham, Aabraham!". Käsky perutaan, ja Aabraham näkee takanaan lampaan, joka on tarttunut sarvistaan pensaisiin. Aabrahamin usko oli osoittautunut oikeaksi, ja hän antaa uhripaikalle nimen "Jehovah jire". Herra katsoo, Herra varaa, Herra huomioi, Herra huolehtii, Herra näkee. Aabrahamin vuorella saama kokemus synnytti lauselman: "Vuorella Jumala katsoo (Be-har Jehovah jera’e)". Kts. 1.Moos 22:14.

Jhvh kanna - Jumala on "kanna"

Hebrean sanalla "kanna" ei vieläkään ole tarkkaa suomalaista vastinetta - sillä tarkoitetaan ominaisuutta, joka ei siedä tekojen ja sanojen riitasointua tai muuta poikkeamaa Totuudesta ja Rakkaudesta, vaan puuttuu asiaan kuin asiaan, ja saattaa sen järjestykseen. Sekä 1938 että 1992 kirkkoraamatut kääntävät sen kiivaudeksi. Käännöksien sanavalinnoissa on unohdettu Jumalan pitkämielisyys, useinhan Jumala odottaa hyvinkin pitkiä aikoja, ennen kuin hän korjaa poikkeamat tahdostaan. Jesajan ennustus riitasointuihin sovituksen tuovasta Rauhan Ruhtinaasta ei suinkaan toteutunut heti:

Tapaamme sanan "kanna" jo kymmenen käskyn tekstissä:

Kun tunnemme Jumalan nimen "Kanna", on meidän helpompi ymmärtää Jumalan vanhurskautta. Jumala itse on täydellinen Totuudessa ja Rakkaudessa, ja hän odottaa sitä myös muilta. Jumala ei ole pelkkä tuomari, hän korvaa vahinkoja ja antaa anteeksi omaan laskuunsa pitääkseen vanhurskautta voimassa, kuitenkin siten, että aina oikeudenmukaisuus säilyy.

Sen, joka haluaa kulkea yhtä matkaa Jumalan askelissa, on pidättäydyttävä vääristä yhteyksistä:

Kansojen jumalien patsaita ja Asera-karsikoita koskeva ohje velvoittaa myös Uuden Liiton kansaa tekemään tyhjäksi vihollisen hankkeet ja kukistamaan Saatanan linnoitukset, kts. 2.Kor 10:4.

Egyptin sotavoimat oli juuri tuhottu, kun Eesaun pojanpoika Amalek käy mittelemään voimiaan Vapautetun Israelin joukkoja vastaan. Joosua (hebr.: Jeshua) johtaa Israelin joukkoja. Mooses, Aaron ja Huur seuraavat taistelua vuorelta. Mooseksella on sauvansa, hän pitää käsiään ylhäällä siunausasennossa. Niinkauan, kun Mooseksen kädet ovat ylhäällä, on Israel voitolla. Kun Mooses väsyy, Aaron ja Huur kannattavat Mooseksen käsiä. Taistelu kestää koko päivän. Amalekilaiset voitetaan "miekan terällä".

Herra sanoo Moosekselle: "Kirjoita tämä kirjaan muistoksi ja teroita se Joosuan mieleen: Minä pyyhin pois amalekilaisten muiston taivaan alta". Taistelun jälkeen Mooses pystyttää alttarin, ja panee sen nimeksi "Jehovah nissi", Herra on minun lippuni. Kts. 2.Moos 17:1-16.

Jehovah on näkymätön lippu. Silti koko maailma tietää, että Jumala sotii kansansa puolesta. Jumalaa ei voi voittaa. Jumala on Rakkaus, Rakkautta vastaan taisteleva voi vain hävitä. Jumala on sankari, jota hänen rakkaansa palvelevat. Hänen rakkaansa sanovat:

Rakkaus yhdistää. Jumalan kansa on yksi. Jumala on yksi.

Lippu on itsenäisen kansan symboli. Amalekilaiset olivat ensimmäiset, jotka yrittivät tuhota Vapautetun Israelin itsenäisyyden. Mooses ymmärsi, että vastaavia yrityksiä oli tulossa lisää. Hän sanoo: "Minä nostan käteni Herran istuinta kohden: Herra sotii amalekilaisia sukupolvesta sukupolveen".

Vapautus Egyptistä tuli lahjana, Amalekia vastaan Israel joutui puolustautumaan miekka kädessään. Taistelu amalekilaisia kesti vuosisatoja. Amalekilaiset tulivat Israelin ensimmäisen kuninkaan Saulin kohtaloksi. Viimeiset amalekilaiset hävitettiin kuningas Hiskian aikana.

Jumala ei sallinut Israelin sooloilevan sodankäyntiasioissa. Israelin oli tiedettävä, milloin Herra oli heidän kanssaan. Herra itse on lippu. Kun hän määräsi Israelin sotaan, hän antoi voiton. Kaikki muu sodankäynti oli tappiollista. Vanhan Liiton sodat ovat opetusta Uuden Liiton kansalle siitä, että meillä ei ole mahdollisuutta voittaa vastustajaa tai edes omia pahoja taipumuksiamme ilman Herran apua, ja siitä, että Herran Jeesuksen nimessä me olemme jo voittaneet kaikki taistelumme, riittää, kun pysymme hänessä. Kysymys on hyvin yksinkertaisesta asiasta. Kun luovutamme taistelun tietoisesti ja julkisesti hänelle, hän voittaa. Hän puolustaa kunniaansa siinä, että hän turvaa voiton niille, jotka häneen turvaavat.

Jumala on pyhä. Ihmisen on tullakseen pyhäksi omistauduttava Jumalalle. Tämä omistautuminen on tahdon ratkaisu, kenestäkään ei tule pyhää vastoin tahtoaan. Mutta tahto pyhittyä ei yksin riitä, vain Jumala voi pyhittää ihmisen. Pyhitykseen tarvitaan sekä Pyhän Jumalan että ihmisen suostumus. Kun ihminen suostuu Jumalan tarjoamaan liittoon, voidaan puhua pyhityksestä. Ihmisen omat yritykset pyhittyä kun johtavat aina vain säälittäviin tuloksiin.

Jumala tarjosi Israelille liittoa Refidimissä kohta Egyptistä lähdön jälkeen. Herra sanoi Moosekselle:

Israel suostui liittoon ja sen ehtoihin ja liiton merkiksi asetettiin sapatin vietto – joka seitsemäs päivä oli pyhitetty Herralle. Kun Israel oli saanut liiton ehdot – lain taulut – Herra vielä muistuttaa kansaa liiton tarkoituksesta:

Suurin erämaassa Israelilla ei ollut juomavettä kolmeen päivään. Kun he tulivat Meribaan, he löysivät vettä, mutta se oli karvasta, juotavaksi kelvotonta. Herra näytti Moosekselle puun. Mooses ymmärsi neuvon ja heitti puun veteen. Vesi muuttui makeaksi. Tapahtuma on profeetallinen – meidän tulee ymmärtää, että Herralla on puu, joka tekee meidän katkerat vetemme juomakelpoisiksi.

Jumala lupasi kansalleen terveen elämän, mutta ehtona oli hänen käskyjensä noudattaminen. Tämän lisäksi Herra on parantaja myös sille, joka on rikkonut hänen käskynsä. Rikkomalla Jumalan käskyn ihminen on kääntänyt selkänsä Jumalalle, ja halutessaan parantua, hän joutuu kääntymään oikein päin. Hänen on etsittävä Jumala tai hänen edustajansa, jolle Jumala on antanut parantamisen lahjan.

Parantamisen lahja on yleisempi kuin mitä tavallisesti luullaan. Se on kaikkien uskovien yhteistä omaisuutta, kts. Mark 16:18. Jokaisella uskovalla on oikeus ja velvollisuus panna kätensä sairaan päälle, ja pyytää Jumalalta sairaan paranemista. Tätä lahjaa käytetään kuitenkin harvoin, sillä enemmistö uskovista on alistunut kirkkoja ja lahkoja johtavien vihollisten valtaan. Kirkko- ja lahkoherrat eivät anna uskovien toimia järjestöjensä puitteissa ja lahja jää käyttämättä.

Uuden Testamentin puolella löydämme sanan "Jehovah rafa" Juudaan kirjeestä kreikkalaisena käännöksenä "Theos sotiri imon", kts. Juuda :24. Jeesuksen nimi tarkoittaa pelastajaa. Hän on Jumala, meidän pelastajamme. Hän pelastaa, eheyttää ja parantaa yhä vieläkin.

Jumalan johdatus on ihmeellisimpiä asioita, mitä ihminen voi kokea. Jumala on ennakolta valmistanut tiet ja polut, joita pitkin hän kuljettaa jokaista lastansa, jokaista henkilökohtaisesti. Vaeltaminen Jumalan ennalta valmistamissa teoissa on ehdollista, meidän on itse tehtävä valintamme sen puolesta, että kuljemme hänen johdossaan. Jumalan puolelta kaikki on valmiina, kts. Ef 2:10:

Psalmissa 23 Jumalan johdatuksessa vaeltava ihminen kuvaa olotilaansa näin:

Jumalan ominaisuudet paljastuvat ihmiselle vain vähitellen. Sama näkyy myös Raamatussa. Vasta Tuomarien kirjassa tapaamme henkilön, joka toteaa Jumalasta: "Jehovah Shalom", Jumala on Rauha.

Kun ihminen joutui synnin takia lähtemään Jumalan puutarhasta, hän joutui Jumalan ulkopuolisten voimien riepoteltavaksi. Hädän hetkellä ihminen kuitenkin etsii rauhaa, kuka mitenkin. Ihmiset kysyvät myös, miksi kaikkivaltias Jumala ei käytä valtaansa ja pakota ihmisiä rauhaan. Rauhaan pakottaminen on kyllä mahdollista, mutta se johtaisi kaikkien ihmisten tuhoon. Kaikki ihmiset ovat luopuneet Jumalasta. Jos Jumala rankaisisi kaikkia pahoja ihmisiä, hän tappaisi kaikki. Ketään ei jäisi eloon. Se olisi tietysti eräänlainen rauha sekin, mutta ei sellainen rauha, jota Jumala haluaa. Hän on järjestänyt tien rauhaan. Se tie on tie takaisin hänen yhteyteensä, Luvattuun Maahan.

Amalekilaiset ja midianilaiset pyrkivät estämään Israelin pääsyä Luvattuun maahan. He olivatkin onnistuneet pyrkimyksissään suhteellisen hyvin. Gideonin aikana noin vuonna 1200 eKr. Israel asui Israelissa, mutta oli täysin vihollisen armoilla. Syykin oli selvillä, Israel oli jättänyt noudattamatta Jumalan kanssa tekemänsä liiton ehtoja, ja niin Jumalakin oli antanut vihollisen mellastaa Israelin keskuudessa tuhoa ja murhetta tuottaen. Mutta Liiton Jumala salli vihollisen toimia vain sen verran, kun asiaa koskevan opetuksen selvennykseksi oli tarpeellista. Senjälkeen hän lähetti edustajansa Manassen heimoon kuuluvan Gideonin luo. Gideon oli viinikuurnassa puimassa vähäistä vehnäsatoa, kun Herra ilmestyi hänelle ja käski Gideonin vapauttaa Israelin Midianin kourista. Voimia vapaussodan käymiseen Gideonilla ei ollut, mutta niitä ei kysyttykään, sillä Herra lupasi olla hänen kanssaan. Kun Gideon viimein tajusi keskustelleensa Jumalan kanssa, hän pelästyi. Gideonilla oli säilynyt alkeellinen Jumalan tunto, Herran pelko. Mutta Herra sanoo hänelle: "Rauha sinulle, et sinä kuole". Silloin Gideon rakensi siihen paikkaan Herralle alttarin ja pani sen nimeksi "Jhvh Shalom", Herra on rauha. Kts. Tuom 6:1-24.

Israelissa oli vahva sisäinen oppositio, joka vastusti kaikkea Jumalan toimintaa. Tätä sai kokea myös Gideon, joka saattoi Israelin rauhaan vihollisiltaan kymmeniksi vuosiksi. Kts. Tuom 6:24-9:57. Kun yli tuhat vuotta myöhemmin Rauhan Ruhtinas saapui Jerusalemiin, hänet naulittiin ristille. Siksi Jerusalem on rauhaton.

Jumala on luvannut pysyvän rauhan omilleen. Jesaja ennustaa rauhan koittavan Rauhan Ruhtinaan hallitessa, kts. Jes. 6:1-6. Joka on päässyt kokemaan Jumalan Hengen vaikutuksia omassa elämässään, tietää omasta kokemuksestaan sanoa, että ennustus on toteutunut hänen kohdallaan.

Sana "shevaot" - palveluskunta, armeija, joukot - on monikkomuoto sanasta sheva, palvelu, palveleva joukko. Jumalan käytettävissä ovat kaikki hänen taivaalliset palvelijansa. Jumala on palvelevien joukkojensa herra, josta syystä hänen palvelijansa kutsuvat häntä nimellä Jehovah Shavaot - Palvelevien joukkojen Jumala. Jumalan palvelijat toimittavat mitä erilaisimpia toimeksiantoja; Jehovah Shavaot mielletään myöskin (Jumalan) sotajoukkojen Jumalaksi.

Ensimmäinen Raamatun henkilö, jonka suusta tapaamme sanan Jehovah Shavaot (Voimien Jumala) on lapseton vaimo Hanna, jota hänen miehensä toinen vaimo kiusasi. Kun Hanna, hänen miehensä Elkana ja kilpailijattarensa Peninna olivat Siilossa rukoilemassa, Hanna sanoi:

Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, ei myöskään sille, joka uskoo. Hanna ei epäile Jumalan kykyjä, mutta hän ei tiedä, onko Jumala halukas antamaan hänelle poikalapsen, siksi hän esittää asiansa jos-lauseessa. Herra ei unohtanut palvelijatartaan ja Hanna sai pyytämänsä lapsen. Lapsesta tuli yksi maailmanhistorian suuria vaikuttajia.

Kun turvaudutaan Jumalan apuun, on pidettävä mielessä muutamia pelisääntöjä. Kun vaikeudet ovat seurausta omista synneistä, on ensin tuomittava synti, pyydettävä anteeksi sitä, ja vasta senjälkeen pyydettävä korjausta synnin aiheuttamiin tuhoihin. Mutta sitten, kun oma peli on puhdas, Jumala auttaa, olipa tilanne kuinka epätoivoisen tuntuinen tahansa. Eikä Jumalan voima ei tarvitse ollenkaan ihmisen omia voimia. Jumala iloitsee, kun häneen luotetaan, ja vihastuu, kun häneen ei luoteta.

Israelin ensimmäisen kuninkaan aikana noin vuonna 1000 eKr. Israel oli vajonnut moraaliseen rappioon, josta syystä Jumala salli filistealaisten pahanteot Israelissa. Valtansa tunnossa vihollinen käy herjaamaan jopa Israelin Jumalaa, mutta se on virhetikki. Daavid ymmärtää, että nimeään Jumala ei anna herjata. Daavid ryhtyy taisteluun filistealaista Goljatia vastaan tietäen, että Herra itse puolustaa kunniaansa. Kuultuaan Goljatin herjaukset Daavid sanoo:

Vanhan Liiton kansa ei koskaan saavuttanut täydellisyyttä. Alituiset synnit vihoittivat Jumalan ja Jumalan kansa turhaantui koko Jumalan palvelemiseen. Harvat edes yrittivät elää Jumalan lakien mukaan. Jumalan vaatima oikeamielisyys oli ihmiselle tavoittamaton. Edes Liiton monet uhrit eivät tilannetta korjanneet. Vääryyden teko jatkui kaikissa mahdollisissa muodoissaan. Monet kysyivät suoraan Herralta: "Kuinka voi ihminen olla vanhurskas?" Miksi ihmisen oli yritettävä elää oikeudenmukaisesti, jos hän ei siihen kerran pystynyt?

Lain kautta Jumala valmisti ihmisen vastaanottamaan lahjana sen, mihin se itse ei olisi pystynyt. Liiton osapuolena Herralla oli oikeus maksaa meidän velkamme. Hän oli tulossa meidän vanhurskaudeksemme. Ennakkoilmoituksen tästä me löydämme Jeremian kirjasta:

Läpi Raamatun toistuvat Jumalan sanat: "Älä pelkää… Minä olen sinun kanssasi". Jumalan läsnäolo on tae siitä, että hanke onnistuu. Kun Jumala antaa tehtävän, hän lähtee itse mukaan. Mooses, Gideon, Maria ja monet muut ovat saaneet kuulla nämä sanat, ja heidän tehtävänsä Jumalan suunnitelmissa on toteutunut ilman inhimillisiä edellytyksiä.

Jumalan lupausta olla ihmisen kanssa on tavallisesti aliarvioitu. Kun usko on puuttunut Jumalan voimaan, on monta hyvää hanketta jätetty toteuttamatta, tai kun toteutusta on yritetty inhimillisin keinoin, on tuloksena ollut itku ja parku. Jeesus varoittaa inhimillisistä yrityksistä sanoen: "Ilman minua te ette voi mitään tehdä".

Jumala valitsee paikan, jossa hän ilmestyy, missä hän asuu. Israelin keskellä Jumala asui ensin ilmestysmajassa, sitten Jerusalemin temppelissä. Hesekiel joutui näkemään senkin, kun Jumalan Henki poistui Jerusalemin temppelistä. Neljäänsataan vuoteen Jumala ei asunut kansansa keskuudessa, ennen kuin tuli hän, josta Jesaja ennustaa:

Jesaja kertoi muutakin - myös sen, että Immanuel hyljätään ja tulee valkeudeksi kansalle, "joka pimeydessä vaeltaa", kunnes väkivaltaisten valta kukistetaan.

Sana Immanuel esiintyy Raamatussa vain muutaman kerran. Matteuksen evankeliumi (1:18-25) kertoo Joosefin unesta, jossa Herra kertoo hänelle Jesajan ennustuksista:

Jeesuksen teot puhuvat puolestaan. Raamatun neljä evankeliumikirjaa kertovat siitä, mitä Jeesus teki ja opetti kolme ja puoli vuotta kestäneen julkisen toimintansa aikana, ennen kuin kateelliset uskonnolliset johtajat saivat hänet tapettavaksi ristille roomalaiseen tapaan.

Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Jumala tuli keskellemme Pyhän Hengen muodossa. Ihminen uudistui niin, että Jumala on taas kanssamme; nyt hän asuu niiden sydämissä, jotka Jeesuksen sanojen mukaan täyttävät seuraavat ehdot:

Ilmestyksen Jumala oli ilmestynyt Israelille satojen vuosien ajan eri tavoin, sekä yksityisesti että koko yhteisön edessä pilvessä, tulipatsaassa, ilmestysmajassa ja myöhemmin temppelissä, kunnes noin 600 vuotta ennen Kristuksen syntymää Hesekiel näkee, kuinka Jumalan Henki poistuu Jerusalemin temppelistä:

Noin kaksisataa vuotta Hesekielin ja Jeremian jälkeen Malakia, Vanhan Liiton viimeinen profeetta, ennustaa Herran tulevan takaisin temppeliinsä:

Juutalaiset olivat rakentaneet babylonialaisten hävittämän temppelin paikalle vaatimattoman pyhäkön, mutta Herra saapui vasta satojen vuosien kuluttua temppeliinsä. Häntä oli vastaanottamassa pari profeettaa, Simeon ja Hanna. Suuri enemmistö kansasta kuitenkin torjui Herran, joka lopulta sanoi: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet". Jeesus poistui Pyhäköstä, kts. Matt 24:1, jonka jälkeen hänet tapettiin.

Ylösnousemuksensa jälkeen Herra puhdistaa asuinsijakseen ihmissydämet ja ilmestyy nyt kansansa keskuudessa.

Kun kaikki katoavainen on uudistettu ja taivaalliset puhdistettu, asuu Jumala kansansa keskuudessa, asumuksessa, jonka nimi on "Jhvh Shamma", Jumala on siellä:

Hesekielin kirjan viimeiset sanat ovat "Herra on täällä" - Jehovah Shamma, Kts. Hes 48:35. Kansakunnat rakentavat kaupungin ja kutsuvat sitä nimellä "Herran kaupunki" ja "Israelin Pyhän Siioniksi", kts. Jes 60:1-22.

Kun kaikki katoava viimein katoaa, laskeutuu Jumalan Uusi Jerusalem, se, joka ei ole käsin tehty, ihmisten keskelle:

##26

Jokaisella kuninkaalla on lakinsa. Lakien noudattamatta jättämistä sanotaan yleisesti rikoksiksi ja erityisesti Jumalan lain rikkomista sanotaan synniksi.

Jumala antoi lakinsa Vanhan Liiton Israelille Mooseksen kautta noin 500 vuotta jälkeen Aabrahamin kuoleman. Jumala oli juuri johtanut Israelin pois Egyptistä, ja nyt Israel oli matkalla luvattuun maahan. Israelilaiset olivat juuri ottaneet käyttöön kirjainkirjoituksen, foinikian, kreikan ja latinan kirjaimiston äidin, ja pystyivät esittämään asiansa kirjallisesti. Nyt näistä tapahtumista on kulunut noin 3500 vuotta, mutta mitään muuta Mooseksen lakiin verrattavaa lakia ei yksikään pakanakansa (ei-juutalainen kansa) ole koskaan pystynyt laatimaan. Jumalan laki on ainut oikeudenmukainen ja täydellinen laki. Muut lait ovat joko enemmän tai vähemmän laittomuuksia.

Tavallisesti Mooseksen Jumalalta saamasta laista erotetaan "kymmenen käskysanaa", kts. 5.Ms 4:13, omaksi kokonaisuudekseen. Niistä ensimmäinen, "Minä olen sinun Jumalasi" osoittaa, että Jumala ilmoittaa itsensä. Jumalaa ei tehty, eikä löydetty. Hän tuli ja löysi kadotetun ihmisen, ja ryhtyi johtamaan häntä Luvattuun maahan, takaisin yhteyteensä.

Ensimmäinen käsky sisältää kuningasajatuksen siitä, että minun perustuslakini ja johdattajani on Rakkaus, Totuus ja Elämä. Sama esiintyy muualla laissa muodossa:

Ero muiden kansojen ihanteisiin ja johtajiin oli valtava silloin, niinkuin nytkin.

Huolimatta siitä, että itse menettelet oikein, sinua saatetaan loukata. Miten reagoit? Jumala määrää näin:

Ylläesitetyillä kahdella käskyllä on yhteinen nimi "Kuninkaallinen käsky". "Kuninkaallisen käskyn" abstraktiotaso on korkea. Se ei sisällä yksityiskohtaisia ohjeita siitä, miten elämän eri tilanteissa on meneteltävä. Tätä rakkauden käskyä tulee soveltaa tilanteen mukaan. Ellei niin tehdä, se muuttuu uskonnoksi, joka on kyllä ylevää, mutta hyödytöntä. Eräänä iltana Porissa pyysi pultsari minulta muutamaa markkaa. En antanut - miksi hän olisi ostanut tenua minun rahoillani ja menettänyt näkönsä? Ehdotin pullakahvia, joka kelpasi vasta, kun olimme kävelleet kaupungilla muutaman tunnin. Raamattu ei anna määräystä siitä, pitääkö pultsarille antaa rahaa vai ei, mutta Herran Henki opettaa uskovaa soveltamaan rakkauden käskyä oikein joka tilanteessa.

Abstraktiotasoltaan alempia, yksityiskohtaisempia, mutta silti Kuninkaallisen käskyn kanssa yhtäpitäviä ovat Kymmenen käskyä. Kun seuraavassa tarkastelemme niitä, on kuitenkin muistettava, että Vanhan Liiton kivitauluihin kirjoitetut käskyt eivät ole Uuden Liiton käskyjä, niitä on paremminkin pidettävä viimeisenä varoituksena ennen Jumalan Valtakunnan rajaa, kivisinä rajamerkkeinä.

Mooseksen lain rankaisukäytäntöä "silmä silmästä ja hammas hampaasta" sanotaan ankaraksi, ja minullakin oli pikkupoikana sellainen luulo. Kunnes sitten kerran Suomen Turussa ajoin autoa, ja jouduin pysähtymään liikennevaloihin. Valo vaihtui vihreäksi, ja minä myöhästyin lähdössä noin kaksi sekuntia. Takanani oli auto, jolle aiheutin siten myös noin kahden sekunnin viivästymisen. Vahingonkärsineen auton kuljettaja suuttui silmittömästi, kaahasi rinnalle ja kiilasi minut sivuun. Onneksi sillä kohtaa tietä oli oikealle kääntyvien kaista, eikä tarvinnut ajaa ulos tieltä. Myöhemmin arvioin rikoksen ja mahdollisen rangaistuksen kertoimia. Jos vahingonkärsinyt kuljettaja menetti palkkatuloina 2 sekunnin palkan, todennäköisesti alle 100 markan tuntipalkasta, koska hänen kärrynsä oli ruosteinen pikkufiatti, niin tuottamukseni hinnaksi olisi näin arvioituna tullut alle 3 penniä, josta suivaantunut kostaja pyrki tekemään minulle parin tuhannen markan peltivahinkoa. Kostokerroin olisi silloin ollut 0,03 mk : 2000 mk, eli luokkaa 60000. Siihen verrattuna Mooseksen laki on todella hellä rikoksentekijää kohtaan. Ongelma lieneekin siinä, että se on oikea, eikä anna lupaa silmittömiin rangaistuksiin ja perusteettomiin tuomioihin.

Kymmenen käskyä käsittelevät ihmiselon ydinkysymyksiä. Jos ymmärtäisimme, kuinka paljon murhetta näiden käskyjen rikkominen on ihmisille tuottanut, saattaisimme myös arvostaa sitä apua, jota Jumala meille tarjoaa. Kaikki käskyt eivät ole kieltoja. Ensimmäinen käsky osoittaa, mitä on tehtävä, ja miten. Sen kanssa samankaltainen toimeksianto sisältyy viidenteen käskyyn. Muut kahdeksan käskyä ovat kieltoja.

Israelin myöhempi historia osoittaa, että Israel oli varsin kaukana jopa Jumalan asettamista alarajoista. Siitä huolimatta Jeesus, Israelin Kuningas, Uuden Liiton perustaja, Gennesaretin rannalla pitämässään linjapuheessa vielä rajusti kohotti Lain vaatimuksia. Se olisi täysin käsittämätöntä, ellemme tietäisi, että Jeesus myös täytti Lain, ja naulitsi sen kanssaan ristille.

Jumalan puutarhasta karkoitettu ihminen on luonnonlakien alainen. Otsansa hiessä tai vaivaa nähden hän syö leipänsä. Luonnonlakien alle alistetun ihmisen toimet ovat luonnollisia (kr.: fysikos) tai perverssejä (kr. para fysin). Hengellistä elämää hän ei tunne eikä voi sitä ymmärtää, sillä hän on luonnonvoimien alainen. Ymmärtämättömyyttään hän voi jopa jumaloida näitä alkeisvoimia (kr.: stihoi), joiden alle hän on alistettu, ja niitä tutkiessaan luulla olevansa korkeakoulussa.

Luonto opettaa itse ihmistä. Liian suuri perunasäkki selässä saattaa aiheuttaa selkävian. Mooseksen laki on osa tätä alkeiskoulutusta. Mooses korostaa vastuuta. Ihmisen on pystyttävä vastaamaan teoistaan Jumalalle. Laki on mitta, jolla ihminen voi mitata itsensä Jumalan mittapuulla. Lain avulla ihminen voi tutkia itseään. Rehellinen tutkija huomaa pian, että hän täytä edes alkeiskoulutuksen koulutustavoitteita.

Luonnonvoimien tutkiminen ja Mooseksen laki ovat alkeisopetusta. Paavali kirjoittaa galatalaisille:

Henki on pedagogi, jonka johdossa lunastetut opiskelevat Taivaan Valtakunnan pelisääntöjä, selvästi tietoisena siitä, että "Käskyn päämäärä on rakkaus", (kts. 1.Tim 1:10).

##27

Jumala on. Kaikki valta kuuluu Jumalalle. Ihminen kuuluu Jumalalle. Me jotka tunnustamme tämän vallan olemme Jumalan kansa. Ihminen, joka tätä valtaa ei tunnusta, koettaa pystyttää omia auktoriteettejaan siinä koskaan onnistumatta. Totuudelle, Rakkaudelle ja Elämälle ei ole vaihtoehtoja.

Jumala on ainut realiteetti. Vain Hän voi sanoa perustellusti "Minä olen". Rakkaus, Totuus ja Elämä on ylin auktoriteettimme, menettelytapaohjeemme ja päämäärämme kaikissa pyrkimyksissämme. Perustuslakimme on Rakkaus, Elämä ja Totuus. Hän on poliittinen linjamme, talousohjelmamme ja taistelustrategiamme. Kunnia Jumalalle.

Suomen kielen sana "jumala" on yleisnimi, joka ei sano mitään sille, joka Jumalaa ei tunne. Se ei haittaa, tietoa voidaan toki kasvattaa. Yleisnimi on kuitenkin tarpeen silloin, kun asiaa lähdetään tutkimaan.

On olemassa asioita, joita ihminen ei hallitse. Aika kuluu, rauta ruostuu, ihmiset syntyvät ja kuolevat. Tunnetut ja tuntemattomat asiat vaativat selityksensä, ja kaikkien selityksien yläpuolella on kysymys siitä, kuka hallitsee niitä asioita, joita ihminen ei hallitse. Sen rinnalle, ja ohikin usein nousee toinen kysymys: Saako ihminen hallita toista ihmistä, ja jos saa, niin millä oikeutuksella? Kuka on ihmisen Jumala?

Ihmiselle tulee heti ongelmia, jollei hän ymmärrä, että hän itse ei ole korkein instanssi. Ihminen toimii vain Korkeimman instanssin määräämissä ja luomissa olosuhteissa. Ihminen ei ole Jumala. Ihmisen on kuitenkin päätettävä, kuka on hänen jumalansa, onko se raha, puolue, vietti, kaveriporukka tai joku muu idoli, vai etsiikö hän jotakin parempaa. Kuka johtaa ihmistä? Ja kenellä on siihen oikeus, vai onko kenelläkään?

Kaikki tunnetut kulttuurit ovat luoneet omia maailmanselityksiään asioista, joiden yksityiskohtia he eivät ole tunteneet. Suomenkielen sana Jumala on perua yhdestä tällaisesta maailmanselityksestä. Muodossa tai toisessa sama sana tunnetaan useimpien pohjoisen Euroopan ja Aasian havumetsävyöhykkeen kansojen keskuudessa. Marin kielen Jumo, burjaattien Juma ja suomen Jumala kertovat, että tuhansia vuosia sitten näiden ihmisten esi-isät ymmärsivät, että lopultakin sama alkutekijä saa omenan putoamaan puusta, kukat puhkeamaan kukkaan ja sudetkin huolehtimaan pennuistaan. Primitiivisinä pidetyillä alkuperäiskansoilla ei ollut edes kuningasta, vaan he uskoivat, että Se Herra, joka loi taivaat ja maan, johtaa myös heidän kansaansa, yksityiskohtia myöten.

Israelilaiset menivät tässä vieläkin pitemmälle. He uskoivat, että se, joka loi taivaat ja maat, johtaa myös heidän kansaansa, aivan yksityiskohtia myöten. Israelilaisesta valtajärjestelmästä puuttui kuningas, koska Jumala hallitsi Israelia. Paitsi kuningas, Jumala oli myös tuomari. Jumala antoi lait. Jumalan rooli kansansa keskuudessa oli määrätty Mooseksen laissa, "toorassa". Jumala oli ylin tuomari ja ylin pappi. Hänen käsissään olivat kaikki vallan haarat: oikeuslaitos, poliittinen valta ja uskonnollinen järjestys. Hän oli myös lainantaja ja oikeudenmukaisuuden takuumies. Tämän lisäksi hän omisti kaiken. Hän oli myös kaiken sen alku, joka oli, on tai joskus tulee olemaan.

Kuninkaan tapaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin näkymätön Jumala johti kansaansa, puhui hänelle mieluisten ihmisten kanssa ihmisten tavalla, kuunteli heidän puheitaan, ja vastasi hänelle esitettyihin kysymyksiin ja pyyntöihin. Epäselvistä asioissa Jumala suostui antamaan selvityksiä ja todistuksia, ikäänkuin hänellä olisi ollut siihen joku velvoite.

Jumalan asioidenhallinta ei rajoittunut ihmisiin. Israelin jälkeläiset ymmärsivät, että Jumala hallitsi myös luontoa ja luonnonvoimia. Jumala hallitsi myös kaikkea näkymätöntä maailmaa, jota kutsuttiin yleisnimellä henkivallat.

Israel ei suinkaan ollut täysin yksimielinen Jumalan asioidenhallinnasta. Osa kansasta tahtoi kuninkaan, koska "muillakin on sellainen", ja Jumala suostui. Viimeinen kuningas, Jeesus, kuitenkin oli vahvasti sitä mieltä, että Jumala johtaa kaikkia asioita niin kellontarkasti, ettei edes hiuskarva putoa ihmisen päästä Jumalan sitä sallimatta.

Biologinen ihminen ei tunne Jumalaa. Vaikka ihminen uskoisi, että Jumala on, se ei häntä auta. Hän keksii siis jumalansa itse. Tyypillisiä keksittyjä jumalia ovat kreikkalaisen jumalaistaruston jumalat Zeus, Afrodite, ym., tai egyptiläiset Ammon Re, intialaiset Shiva, ym., norjalaisten Odin, sosialistien Pääoma, Ankkalinnan Raha, saksalaisten järjestelmät ja Brysselin direktiivit. Keksijän ymmärryksen varassa on, miten paljon keksintö muistuttaa ominaisuuksiltaan oikeaa Jumalaa.

Keksittyjen jumalien aika alkaa olla ohi. Vain kaksi kilpailijaa on jäljellä kilpailemassa siitä, kuka on ihmisen Herra. Joko ihminen ratkaisee itse ongelmansa, tai ottaa vastaan Jumalan avun. Pyrkimys ratkaista ongelmansa itse on aivan kiitettävä, mutta ei reaalinen. Ihminen voi ratkaista vain itse asettamiaan kysymyksiä, Jumalan asettamaan kysymykseen ihmisellä ei ole vastausta.

Siinä tapauksessa, että ihminen päättäisi ryhtyä itsensä korkeimmaksi auktoriteetiksi, on seuraavaksi kysyttävä: kuka meistä? Jos jokainen tekee sitä, mitä parhaaksi näkee, olisi tuloksena anarkia, mutta jos jokainen tekee sitä, mitä kollektiivisesti päätetään (tai mitä puolue päättää tai mitä diktaattori päättää tai mitä tietokoneohjelma arpoo), on tuloksena orjuus. Päätettäväksi jää vain, haluammeko olla ihmisen orjia, vai annammeko Rakkauden ja Totuuden hallita omia ratkaisujamme.

Ihmisen pyrkimys olla itse itsensä herra ei koskaan onnistu. Ihminen on aikansa, paikkansa ja olosuhteittensa vanki. Kehittyipä tekniikka kuinka pitkälle tahansa, jäävät yksityiset rajoitukset aina voimaan. Koetapa vaikka olla yht’aikaa Porvoossa ja Bombayssä, huomaat, mistä puhun. Ihmisen kuvitteellinen riippumattomuus on vain tietämättömyyttä siitä, kuka häntä johtaa. Tietämättömyys on vaarallista. Suurtenkin ihmisyhteisöjen niinsanottu itsenäisyys on usein havaittu olevan sokeaa alistumista saatanallisille voimille.

Jumala ei ole luovuttanut oikeuksiaan ihmiseen, päinvastoin, hän on päättänyt vapauttaa ihmisen orjuudesta. Orjuuttajalla on valta ihmiseen, koska ihminen ei pysty itse kantamaan vastuuta teoistaan. Vapautus orjuudesta on kuitenkin jo olemassa. Me saarnaamme sitä.

Jumalan suunnitelma on edennyt jo pitkälle. Jumala kutsui Abramin ja siunasi hänet, ja hänen siemenensä kautta ovat kaikki kansakunnat tulleet siunatuiksi. Jumalan suunnitelmissa tämä pelastuskausi on vain alkua uusille vaiheille Jumalan armotaloudessa. Yksittäiselle uskovalle Jumalan pelastus on alku iankaikkiselle elämälle.

Siihen aikaan, kun Vanhan Liiton laki annettiin, Jumala oli Israelille heimojumala, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Nyt kansalla oli enää hyvin hatarat käsitykset Jumalastaan. Se, että Aabraham tai Iisak olivat joskus montasataa vuotta sitten tunteneet Jumalansa hyvin, ei enää olisi auttanut ketään, ellei Jumala olisi Israelin esi-isille tehnyt suuria lupauksia. Egyptistä lähdettäessä Israel oli saanut kokea Jumalan voimaa, ja Jumalan oli tullut heille läheisemmäksi. Mutta samalla tämä Jumala oli osoittautunut peljättäväksi. Ne, jotka olivat ryhtyneet vastustamaan Jumalan suunnitelmia, olivat tuhoutuneet kauhealla tavalla. Israel tuskin tunsi Jumalaa isäksi, ja Jumala esitteleekin tässä itsensä paitsi nimellä "minä olen", myös siksi Herraksi, joka vei Israelin pois senhetkisen maailman voimakkaamman valtion otteesta, tuhosi sen kuninkaan ja armeijan.

Jumalan vuorella Hoorebilla Jumala antoi lain. Dekalogin ensimmäiseen käskyyn ei ole kirjoitettu mitään rangaistusta. Se, joka sen rikkoo, on lain rikkoja. Miten lainrikkojaa tulee rangaista, on täsmennetty muualla laissa. Mutta se ei riitä. Rangaistus ei ole sovitus. Rangaistuksella ei tehdä tehtyä tekemättömäksi. Sovitus Mooseksen laissa on vain vertauskuvallinen: uhrataan eläin merkiksi siitä, että jonkun on aina maksettava viimeinen hinta. Kaikissa asioissa ei uhria käytetty. Moneen kertaan Mooseksen kirjoissa toistuvat sanat: "Poista paha Israelista".

Mooseksen laki herätti ennemmin pelkoa kuin turvallisuuden tunnetta. Mutta se oli sen tarkoituskin. Ihmisen oli tunnustettava realiteetit, nähtävä oma syntisyytensä ja tunnustettava se, ennen kuin hänet voitiin jalostaa uudeksi ihmiseksi. Lain kautta ihminen tuli tuntemaan sen, että Jumalan Rakkaus ei ole huoruutta, Jumalan Totuus ei ole valhetta eikä Jumalan Elämä ole kuoleman odottelua.

Jeesuksessa tapaamme ensi silmäykseltä toisenlaisen Jumalan. Hän ei näyttänyt karttavan minkäänlaista synnintekijää. Jeesus ei rankaissut ketään. Jeesus antoi anteeksi syntejä. Jeesus paransi, vapautti ihmisiä fariseusten henkisestä orjuudesta ja opetti. Jeesus johdatti ihmisiä Jumalan luo. Teot, joita Jeesus teki, julistivat Jumalan kunniaa. Lopulta Jeesus antoi itsensä, lunnaiksi monen edestä.

Jeesus teki kaikkensa, ettei kukaan hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Hän kärsi rangaistukset itse. Jeesus sovitti ihmisen Jumalan kanssa. Jumala ei ollut muuttunut, Jumala edelleen vaati ehdotonta kuuliaisuutta niille arvoille, joita hän edustaa. Laki ei ollut muuttunut, Jeesus tiesi sen ja täytti lain.

Edes kuolemanrangaistus ei koskaan sovita ihmisen syntejä. Jumala vaatii Totuutta ja Rakkautta salatuimpaan asti. Jos joku ei ole Totuudessa ja Rakkaudessa täydellinen, hän on lainrikkoja. Rangaistuksen suuruudella tai teon vähäisyydellä on silloin enää vain toisarvoista merkitystä.

Jeesuksen aikana Jumalan kunnia ei ollut alennusmyynnissä. Jeesus täytti lain, kuoli ristillä, ja kaiken lisäksi synnittömänä. Hänen kannettavanaan olivat vain muiden ihmisten syntejä, ei hänen omiaan. Jeesus kärsi rikollisen häpeällisen kuoleman meidän puolestamme. Mutta kun sovitus kerran oli tapahtunut, ihmiselle riitti, että omisti sen uskon kautta omien syntiensä sovitukseksi. Se riitti myös Jumalalle, joka todistukseksi tästä lähetti Henkensä niihin sydämiin, jotka Jeesuksen herruuden tunnustivat.

Jeesuksen jälkeen ihmisen ja Jumalan suhde saattoi alkaa puhtaalta pöydältä, ilman ennakkoehtoja. Laki oli täytetty. Täytetyn, entisen lain tilalle Jeesus antaakin uuden lain: "Rakastakaa toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut". Myös kansalaisuus vaihtuu. Israelin tilalle tulee Jumalan Valtakunta. Kansallisuus on internationaalinen, Jumalan kansa, jota Herra Jeesus johtaa.

Jeesus ei pitänyt melua siitä, kuka hän on. Ystävien keskuudessakin asiasta pyrittiin vaikenemaan. Jeesuksella oli tehtävä. Tehtävän luonne vaati, ettei hän tuominnut edes hävyttömintä solvaajaansa. Myöhemmin, kun tehtävä oli suoritettu, Jeesus palasi Isän luo. Jeesuksella ei enää ole tarvetta ottaa vastaan nöyryyttäviä lausuntoja. Hän on pitkämielinen, mutta ei jätä tuomitsematta niitä, jotka eivät nöyrry pyytämään armoa. Ilmestyskirjassa tapaamme jo Jeesuksen täydessä kirkkaudessaan. Sekä elävät, että kuolleet joutuvat hänen eteensä tuomittaviksi. Isä on antanut pojalle kaiken tuomiovallan. Jeesus tuomitsee. Hänen tuomionsa on sitä suurempi, mitä suuremmat mahdollisuudet ihminen on jättänyt käyttämättä. Se, joka ei kunnioita Messiasta, ja polkee jalkoihinsa Rakkauden ja Totuuden, tuomitaan.

Niille, jotka uskon ja kasteen kautta ovat tulleet Jumalan Valtakuntaan, Jumala antaa Pyhän Hengen. Pyhän Hengen laista ei edes puhuta. Pyhä Henki ei rankaise, ei ainakaan sillä tavalla, kuin Laki määrää. Kuitenkin Pyhä Henki toimii aivan samojen periaatteiden mukaan, kuin Isä ja Poika. Kun ihminen tekee väärin, Pyhä Henki kehoittaa parannukseen. Jos häntä ei kuunnella, hän vetäytyy pois. Pyhän Hengen vetäytyminen syrjään on aivan yhtä kova rangaistus kuin lain määräämä rangaistus. Siinä missä Ensimmäisen Liiton ja Uuden Liiton kansalaisia kehoitetaan poistamaan paha keskuudestaan, toimii Pyhä Henki siten, että hän poistuu itse, hiljaa, huomaamattomasti. Se on paljon vakavampi asia, kuin ihmisten suorittamat hallinnolliset toimet.

Jumala - Rakkaus, Elämä, Totuus - ovat ainut reaalinen voima maailmassa. Hän johtaa ja valvoo kaikkea mitä hänen luomassaan ja omistamassaan maailmankaikkeudessa tapahtuu. Tämä Johtaja sallii ihmiselle valita tiensä, mutta kuitenkin varoittaa vääristä valinnoista ja opastaa oikeisiin.

Jumala on suurempi kuin kuningas tai presidentti. Kun pankkikriisi, sota tai nälänhätä kohtaa maata, on presidentin tehtävä parhaansa torjuakseen kriisin vaikutukset. Jollei hän tee mitään, kansa pistää hänet viralta. Jumala sensijaan järjestää sekä hyvinvoinnin että pahoinvoinnin, senmukaan kun kansa ansaitsee. Kun Jumala antaa tekojen seuraamuksien kohdata maata ja kostaa isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen, on taloustieteilijän tai pääministerin turha luvata järjestää maan talous kuntoon 500 päivässä. Hänen hyvätkään ehdotukset eivät toteudu ennenkuin asia on Jumalan kanssa sovittu tai sovitettu. Jumala on valmis tekemään laupeuden tuhansille, mutta ei kenelle tahansa, vaan niille, "jotka häntä rakastavat".

Jumala johtaa. Jumala johdatti Vanhan Liiton Israelin Egyptistä Mooseksen välityksellä. Punaisen meren ylityksen jälkeen Jumala "johdatti Israelia päivällä pilvenpatsaassa ja yöllä tulipatsaassa", kts. 2.Moos.13:21. Kun patsas alkoi liikkua, lähti kansa liikkeelle, ja kun patsas pysähtyi, kansa leiriytyi. Matkan päämäärä oli "Luvattu Maa".

Uuden Liiton kansa saa johdatuksensa Pyhän Hengen välityksellä. Pyhä Henki opastaa jokaista uskovaa henkilökohtaisesti kaikissa asioissa. Pyhä Henki vahvistaa ja tukee Jumalan kansan jäseniä konkreettisesti tilanteen vaatimalla tavalla. Pyhän Hengen johtaman uskovan kokemuspiiri on siten varsin ihmeellinen.

Ihmisten ja Jumalan johtamiskulttuureissa on periaatteellinen ero. Jumala ei johda, vaan johdattaa. Jumalan järjestelmässä jokainen yksilö on järjellä varustettu päättäjä, jolle jokaisessa tapahtumaketjun vaiheessa jää vapaus valita käskyn noudattamisen tai noudattamatta jättämisen välillä. Tätä vapautta käytetään maailmassa siten, että Jumalan käskyä tottelevat ne, jotka rakastavat Totuutta, Rakkautta ja Elämää. Enemmistö ihmisistä ei rakasta Jumalaa, eikä kulje Jumalan johdatuksessa.

Maailman johtamiskulttuuri perustuu sokeaan alistumiseen. Maailman johtamiskulttuurin kehittyneimmissä muodoissa on aina jonkinlaisen hierarkinen tai sotilaallisen järjestelmä, joka valvoo ja pakottaa haluttomat orjat ruotuun. Alkeellisimmissa kulttuureissa ihminen seuraa vain viettejään.

Isä ei ole ainut, joka Jumalan lapsia neuvoo. Maailmassa vallitsevat yleiset periaatteet pyrkivät hallitsemaan ja kahlitsemaan Jumalan lapsia. Komentelemaan pyrkivät myös ihmiset. Biologisella ihmisellä, jota himot, aistit ja synnynnäiset vaistot ohjaavat, ei välttämättä ole mitään tajua Rakkaudesta eikä Totuudesta. Ihmisillä ei ole yhtenäistä, saatikka hyväksyttävää arvomaailmaa, vaan kukin pyrkii alistamaan toiset noudattamaan omia arvostuksiaan. Parasta, mitä ihminen ilman Jumalaa voi tehdä, on olla vaikuttamatta toisiin ihmisiin mitenkään. Silloin hän vahingoittaa kanssaihmisiään vähiten. Näitä syrjäänvetäytyjiä on vähän, paljon tavallisempaa on kaikkien taistelu kaikkia vastaan.

Mittavat virheet tehdään aina kollektiivisesti. Mitä suurempi ihmisyhteisö ja ihmisten luoma järjestelmä on, sitä suurempi vaara sillä on ajautua hirmutöihin.

Mooseksen aikoina Egypti oli maailman voimakkain valtio, nykyisen sivistyneen maailman esikuva. Egyptiä rakennettiin Jumalan kansan ja muiden orjien työllä. Mutta Egypti ei voittanut Israelia sodassa - Israelin lapset joutuivat orjuuteen aivan muusta syystä: He myivät orjuuteen oman veljensä Joosefin, ja saivat rangaistuksensa samassa valuutassa. Ettei mitään vastaavaa enää tapahtuisi, antoi Jumala ohjeita siitä, miten rangaistuksia voidaan välttää.

Dekalogin ensimmäinen käsky kertoo Israelia kohdanneen kurinpidollisen opetuksen päättyneen: Hän toi Israelin pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä, kts. 2.Moos 14:30. Herra pelasti seurakuntansa. Käskyt eivät siis ole konsti, jotka pitämällä me saavuttaisimme Israelin kansalaisoikeudet tai tulisimme osallisiksi Jumalan Aabrahamille antamista lupauksista. Me tulimme osallisiksi Uudesta Liitosta silloin, kun kuulimme Herran Jeesuksen kutsun "tule ja seuraa minua" ja menettelimme sen edellyttämällä tavalla. Käskyjen tarkoitus on vain varoittaa meitä sellaisesta, joka johtaisi meidät takaisin, uudestaan siihen pimeyteen, josta läksimme. Eteenpäin johtaa Jumala.

Suurelta osin ihmisten arvomaailman kaaoksessa jonkinlaista järjestystä koetetaan ylläpitää pakkokeinoin. Tiettyjen sotilaspoliittisin rajojen sisällä säädetään lakeja, joilla pyritään estämään eräitä karkeimpia rikoksia ja säädellään ihmisten välisen kanssakäymisen pelisääntöjä. Usein nämä pelisäännöt ovat ristiriidassa Jumalan lain kanssa. Se on ymmärrettävää, sillä jos väkivaltaiset laativat säännöt itselleen, niin jo on kumma jos niissä väkivalta kielletään.

Sotilaallisen voimankäytön muunnos tunnetaan demokratiana. Siinä vain lasketaan eri osapuolten taistelijoiden lukumäärät ja vallanpitäjät määrätään lukumäärien perusteella, ettei verenvuodatusta tarvittaisi vallanjaon määrittelemisessä. Niin hienostuneelta kuin demokraattinen vallanjako tuntuukin, ei Jumalan kansa voi lähteä siihen mukaan, sillä jokainen äänestäjä tulee vastuulliseksi valittujen tekemisistä ja siis osasyylliseksi kaikkeen siihen, mitä vaaleissa siirretyn päätäntävallan nojalla tehdään. Ei ole mitenkään epätavallista, että valtaannoussut enemmistö alkaa kylmäverisesti teurastaa vähemmistöön joutuneita, muista teurastusta nykyaikaisemmista sortotoimenpiteistä puhumattakaan.

Inhimillistä järjestystä tulee noudattaa niin kauan kuin se ei ole Rakkauden ja Totuuden vastainen. Yhtä selvää on myös se, että Jumalaa on toteltava myös silloin, kun ihmiset tahtovat toisin. Näiden kahden asian väliin jää kuitenkin sellainen pakkovalta, joka ei vielä saata uskovaa alistumaan pahanteon välikappaleeksi. Niistä tapauksista Jeesuksen ohje on seuraava:

Rajattomia valtuuksia pakanoiden pakkovallalla ei suinkaan ole. Lipeväkieliset uskonnolliset johtajat tulivat Jeesuksen luo kysymään "... onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei?" Jeesus pyysi, että hänelle näytettäisiin veroraha. Rahassa oli keisarin kuva ja Jeesus vastasi: "Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on", kts. Matt 22:15-22. Kun juutalaisten uskonnolliset johtajat kuulivat vastauksen, he lähtivät pois. He ymmärsivät, että keisarilla ei ole ihmiseen mitään omistusoikeutta ja myöhemmin he syyttivät Jeesusta kapinasta. Heitä härskimpiä ovat ne nykypäivän fariseukset, jotka selittävät Jeesuksen vastauksen tarkoittavan sitä, että ihmisen pitäisi sokeasti totella keisaria.

Mitä oikeuksia Rooman keisarilla oli Israelissa? Kerätköön pois rahansa, jossa oli hänen kuvansa. Kerätköön vain pois miekkansa, jos tahtoi, mutta maa kuului Jumalalle. Ihminen kuului Jumalalle.

Ei-uskova ihminen on ahdistettu ihminen. Ihmiset pyrkivät alistamaan toisensa myös muuten kuin pakolla. Peli alkaa kohta kun kaksi ihmistä kohtaa. Aseina ovat raha, tieto. ulkonäkö, seksi, muoti, koulutus, materiaalinen elintaso, poliittiset ja uskonnolliset puolueet, mielistely, imartelu, valhe, mielenosoitukset, taide, kirjallisuus jne. Ihmiskunta on orjuuden pesä.

Ihmiskunnan valtakuviot ovat monimutkaiset, mutta Jeesus vapautti meidät yksinkertaiseen elämään. "Onnellisia ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on Taivasten Valtakunta". Jeesus on Vapauttaja, Soter, Liberator. Hän antaa Raamatussa monta hyvää ohjetta siitä, miten mahdolliset vallananastajat torjutaan tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Hänen palvelijansa kirjoittivat kolossalaisille: "Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta; sillä niiden tähden tulee Jumalan viha".

Kun Israel oli lähtenyt Egyptistä, Herra johdatti sitä päivällä pilvenpatsaasta ja yöllä tulenpatsaasta. Lähdön jälkeen Israelilla oli vain yksi tienviitta, yksi Jumala, joka kulki heidän edellään. Pari tuhatta vuotta myöhemmin Gennesaretin järven rannalla Hän selvitti kansalleen Valtakunnan arvomaailmaa: "Onnellisia ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen", (Matt 5:4). Jos Hänellä olisi ollut vähemmän valtaa, Hän olisi joutunut sanomaan kuin ihmiset: "Onnellisia ovat onnelliset."

Me, jotka tänä päivänä vaellamme kohti luvattua maata, emme voi edistyä matkallamme, jos seuraamme vääriä tienviittoja. Minkään asian ei tule saada mielessämme niin suurta merkitystä, että me sen takia vähääkään luopuisimme Totuudesta ja Rakkaudesta. Katso,

Kaikki ihmiset, niin uskovat kuin ei-uskovatkin, haluavat, että kaikki olisi hyvin. Toive on kaunis, ja toteutuu aikanaan. Tänään sinun on kuitenkin tehtävä omat valintasi niin, että kaikki se mitä sinä teet, on hyvin. Mitä muut tekevät, ei ole sinun vallassasi. Mutta sinulle riittääkin se, että menettelet vanhurskaasti omissa asioissasi: se takaa sinulle rauhan, ja se tuo sinulle ilon.

##28

Rakkaudesta, Totuudesta ja Elämästä ei voida tehdä kuvapatsaita tai maalauksia. Ne näkyvät vain toiminnan luonteessa, jota myös sinä olet kutsuttu harjoittamaan. Sinun itsesi on määrä olla Jumalan kuva sen mallin ja esikuvan mukaan, jonka Isä on antanut meille Pojassaan.

Kuvan luominen kuului Jumalan alkuperäisiin suunnitelmiin. Mooseksen ensimmäisen kirjan 1. luvussa kerrotaan Hänen sanoneen:

Kun ihminen oli luotu, hänet asetettiin Jumalan puutarhaan, "itään", mutta karkoitettiin sieltä syntiinlankeemuksen tähden takaisin maahan, josta hän oli otettu. Nyt ihminen on siis pakolainen, pois kotoaan paratiisista, eikä voi palata kotiinsa, kunnes oppii elämään niinkuin paratiisissa pitää. Jumala ei halua, että paratiisin pilaisivat ne, jotka maan päälläkään eivät suostu kunnolla elämään.

Syntiinlankeemus ei muuttanut Jumalan suunnitelmia. Ehkä huomasit, että yllä, Mooseksen kirjan kertomuksessa, Jumala puhui keskenään. Kun hän, siis edellisen puheenvuoron keskustelija, tuli paratiisista karkoitetun ihmisen luo, tuli hänestä Jumalan ainosyntyinen poika (Joh. 3:16). Ja kun hän nousi kuolleista, hänestä tuli Jumalan esikoispoika (Kol 1:18). Ja kun hänet asetettiin valtaistuimelleen, hänestä tuli eläväksitekevä henki, (kts. 1.Kor 15:45-49).

Jumalan suunnitelmiin kuuluu monta poikaa:

Jumala tahtoo saattaa paljon lapsia kirkkauteen (Kts. Hebr 2:10), kokonaisen kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee ja jolle isä voi uskoa paljon valtaa, jopa yli sen mitä Aatamille paratiisin suojelijana osoitettiin (Kts. 1.Moos 2:15). Jumalan kansa on kutsuttu hallitsemaan, ei kumartelemaan kuvia.

Millainen pitäisi hallitsijan olla? Isä tahtoo, että he isoavat ja janoavat vanhurskautta, ovat laupeita ja puhdassydämisiä. Sellaisia pitää hallitsijoiden olla. Sellainen tulee Jumalan kuvan olla ja sellaisen kuvan pystyy tekemään vain hän itse. Siksi Hän - "Minä olen Hän" - syntyi keskellemme. Jumalan koko täyteys asui Jeesuksessa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Siksi olisi voinut odottaa, että hän olisi saanut esittää asiansa kenenkään estämättä ja elää rauhassa, mutta mitä vielä. Hänet tapettiin kohta, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Puuhamiehinä olivat poliittiset ja uskonnolliset johtomiehet.

Poliittiset ja uskonnolliset johtajat näyttävät olevan erittäin suvaitsevaisia niitä kohtaan, joita he halveksivat, mutta kohta, kun he havaitsevat jonkun, jonka rinnalla he kokevat itsensä alamittaiseksi, saattaa suvaitsevaisuus loppua yllättävän lyhyeen. Turkissa tunnettu sananlasku kertoo asian näin: "Totuudenpuhuja ajetaan pois kymmenestä kaupungista". Mutta totuudentekijällä on turvanaan ikiaikojen Totuus: "Niille, joita vanhurskauden tähden vainotaan, kuuluu Taivasten Valtakunta" (kts. Matt 5:10-16).

Jumalan valvova asenne suhteessa luomakuntaansa tulee hyvin esille dekalogin toisessa käskyssä. Hän kostaa isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen asti niille, jotka häntä vihaavat. Jumala mittaa kannatuksensa sen perusteella, mitenkä hänen kansaansa kohdellaan. Kun kansa on ryhtynyt taistelemaan Jumalaa vastaan, on turha kouluttaa lisää taloustieteilijöitä. Jumalaton taloustieteilijä ei pysty tunnustamaan sitä tosiasiaa, että taloudellinen hyvinvointi on mahdollista vain niissä oloissa, joissa uskovallekin on turvattu Jumalan lakien mukaiset vapaudet. Jumala ei salli itseään loukattavan. Hän ei turhaan opeta Mooseksen kautta sitä, että jokaisella sanalla ja teolla on seurauksensa. Ainut tapa lyhentää rangaistusaikaa on jättää Jeesuksen omat rauhaan ja senjälkeen etsiä Jumalan armoa.

Niinsanotun koston tarkoitus on opetus. Jumala rankaisee vain kerran, lopullisesti, tuomion jälkeen. Kaiken meidän ajallisina rangaistuksina kokemiemme seuraamusten tarkoitus on osoittaa meille, että Jumala on lahjomaton oikeudenpitäjä. Raamatun alkutekstit puhuvatkin useimmiten opetuksesta siinä, mikä suomalaisessa raamatussa on käännetty rangaistukseksi. Epätarkka käännös johtunee sopivan verbin puutteesta.

Dekalogin toinen käsky kieltää paitsi tekemästä epäjumalaa myös kumartamasta toisten tekemiä kuvatuksia. Asia on yhä ajankohtainen, vaikka epäjumalankuvien valmistustekniikka onkin muuttunut. Nykyisin kysytään, mitä mieltä me olemme heidän epäjumalastaan, eikä kaukana liene aika, jolloin toteutuu Ilmestyskirjan kertomus puhuvasta Pedon kuvasta, jonka avulla toinen peto pyrkii tappamaan ne, jotka Pedon kuvaa eivät kumarra, kts. Ilm. 13:15-18. Mielestäni teknilliset edellytykset ovat jo olemassa. Tekniikan kehitys on sekin kuvienteosta riippuvainen. Ilman kuvientekoa ei nykyistä tekniikan aikakautta olisi olemassa.

Jumalan pääasiallinen kommunikaatio ihmisen kanssa tapahtuu sanojen kautta. Kuvienkieltämisen jälkeen pelkistetyn ilmaisun keinoista jää jäljelle runous ja musiikki. Runoissa ja lauluissa on ollut helpompi esittää jaloja päämääriä silloinkin kun käytäntö on ollut kaikkea muuta kuin ylevää. Daavidin laulun tuntevat myös hänen vihamiehensä:

Kristinuskon etikkaa ei voi supistaa esineelliseksi yksittäistapauksien kauneusarvoiksi. Kristinuskon etiikka on elämän etiikkaa, ja parhaimmillaan se näkyy siinä, kun veljekset sovussa asuvat. Kristinuskon kulttuuri on kulttuuria kellon ympäri, tilanteesta ja olosuhteista riippumatta. Kristinusko on totaalisen Jumalan elämänohje. Hänen tarkoituksensa on, että sinun kaikki tekosi olisivat täydellisiä, sinun kaikki suhteesi puhtaita, sinun kaikki ympäristöllesi aiheuttamat vaikutukset hyviä ja sinun sanasi kuin Jumalan sanoja. Sinun itsesi on määrä olla Jumalan kuva.

Jeesuksen vastustajat tulivat kysymään Herralta Jeesukselta, onko keisarille lupa maksaa veroa, vai ei. Mukana kysyjillä oli virkavallan edustajia, herodilaisia, siltä varalta, että Jeesus saataisiin sanomaan jotakin varomatonta. Jeesus pyytää nähtäväkseen verorahan, ja hänelle ojennetaan denari. Opettavaisesti Mestari kysyy nyt, "kenen kuva ja päällekirjoitus rahassa on?" "Keisarin", vastaavat fariseusten asiamiehet. Jeesus vastaa, ja asettaa koko kysymyksen oikeaan yhteyteensä:

Fariseusten asiamiehet eivät pysty jatkamaan keskustelua. Jo tähän vastaukseen sisältyy paljon enemmän, kuin mitä he olivat halunneet kuulla.

Kysymys on ihmisestä, Jumalan kuvasta. Fariseusten, keisarien ja muiden pienempien ja suurempien vallananastajien pyrkimyksenä on aina pyrkiä alistamaan Jumalan Kuva, ihminen. Verotus tai veroraha on vain yksi väline tässä valtataistelussa. Jeesus siirtyykin hyökkäykseen. Uskonnon edustajat ja virkavallan edustajat ymmärtävät, että he ovat nyt syytettyinä, ei Jeesus. Kysymys ei ole enää veronmaksusta tai keisarin kuvasta. Kysymys on siitä, että he, fariseukset ja herodilaiset, pyrkivät estämään ihmistä elämään Jumalan yhteydessä asettumalla ihmisen ja Jumalan väliin järjestelmineen. Puoluejohtajat ja uskonnolliset johtajat eivät voi kuulla Jumalan sanaa:

Antakaa siis …. Jumalalle, mikä Jumalan on.

Jumalalla on tietysti oikeus ihmiseen, itse luomaansa kuvaan itsestään. Ei Jeesus pyydä vastustajia antamaan Jumalalle sitä, mikä Jumalan on. Jeesus käskee. Vastustaja ei taivu, ja joutuu häipymään Jeesuksen edestä. Lyhyt kertomus verorahasta sisältää koko Jumalan ilmoituksen maailmanhistorian suurimmasta taistelusta aina vastustajan tuomioon saakka.

Yhdellä lauseella Jeesus oli määritellyt Jumalan valtakunnan suhteet ulkovaltoihin ikuisiksi ajoiksi. Omantunnonvapaus, uskonnonvapaus, yksilönvapaus sisältyvät kaikki Jumalan ehdottomaan käskyyn "Antakaa siis … Jumalalle, mikä Jumalan on". Jokainen yritys, jonka uskonnolliset tai valtiolliset puolueet tai yksittäiset ihmiset tekevät ihmisen alistamiseksi millä tahansa tekosyyllä tai mitä tahansa keinoa käyttäen, on yritys riistää Jumalalta se, mikä Jumalan on.

Ihmisen alistaminen valtion tai uskonnollisen järjestelmän päämäärien ajamiseksi on hyökkäys Jumalaa vastaan. Hyökkäys Jumalaa vastaan ei voi jäädä rankaisematta. Kuitenkin Jumalaa vastaan nousseet ihmiset ovat kautta aikojen jatkaneet Jumalan ihmisen riistoa, sitomista omiin järjestelmiinsä, rajoittaneet kaikin mahdollisin tavoin, systemaattinen murhaaminen mukaan luettuna, Jumalan ihmisen elämää ja toimintaa, näkemättä ja tunnustamatta sitä, että siitä on aina saatu maksaa kalliisti.

...

##29

Uuden Testamentin ensimmäiset kirjat, niinsanotut evankeliumit, puhuvat hyvin vähän Jeesuksen lapsuusvuosista, mutta kerrotaan tarpeeksi selvästi se, että hän valmistautui tehtäväänsä, opiskeli ja keskusteli vanhempien asiantuntijoiden kanssa ja harjoitti sellaista elämänmuotoa, josta kuka tahansa lastaan rakastava isä olisi tyytyväinen. Kolmivuotiaana hän oppi valitsemaan oikein hyvän ja pahan välillä. Nuorukainen Jeesus tutustui hyvin kirjoituksiin. Lopulta, noin 30-vuotiaana erämaassa, Jeesus joutui saastaisten henkivaltojen puhuttelemaksi. Jeesus ei pyrkinyt esille, eikä hengellisiin kokemuksiin. Hän ei riemastunut vähääkään siitä, että henget alkoivat hänelle puhua. Tarjoukset teki väärä henki ja tarjoukset olivat vääriä tarjouksia. Jeesus torjui vihollisen ehdotukset viittaamalla pyhiin kirjoituksiin. Vielä silloinkaan hän ei käyttänyt omia sanojaan. Jos Jeesus olisi ottanut haasteen vastaan, olisi hänen ollut pakko kukistaa vastustaja siihen paikkaan, ja silloin Pelastus olisi jäänyt hankkimatta.

Jeesuksen kärsivällisyys kesti kouluvuodet ja kesti 40 vuorokauden erikoiskokeet. Ja kun sitten Kaanaan häissä loppui viini, neuvoi Maria, Jeesuksen äiti, isäntiä kääntymään Jeesuksen puoleen. Jeesus käski täyttää puhdistusvesisäiliöt vedellä. Vesi muuttui viiniksi. Siitä se alkoi. Kun sitten Jeesus sanoi kuolleelle: "nouse!" niin kuollut nousi. Kun Jeesus sanoi merelle: "Vaikene ja ole hiljaa!" niin meri tyyntyi. Jeesus ei koskaan puhunut tyhjiä sanoja.

Kenenkään Jumalan lapsen ei pitäisi harjoittaa tyhjänpuhumista. Jos sinä valvot puheesi niin, että se on sopusoinnussa Jumalan Hengen kanssa, niin Jumala takaa sinun sanojesi totuudellisuuden. Sinä saat rauhassa sanoa, että "tulee sade", tai "tulee kuivuus", vaikka et tietäisi meteorologiasta yhtikäs mittään. Kun töllistelijät sitten menevät katsomaan, niin he toteavat sinun olleen oikeassa. Jumala takaa sanansa. Hän tekee sen, mitä sinä sanoit. Jumala tekee sen oman nimensä kunnian ylläpitämiseksi ja siksi, etteivät hänen lapsensa tulisi turhanpäiväisiksi pelleiksi.

Maailmassa on yli miljardi ihmistä, jotka puhuvat Jumalasta, ikäänkuin Jumala ei koskaan rankaisisi Herran nimen turhasta käytöstä. Heitä on siihen johtamassa miljoonia niinsanottuja pappeja, jota eivät ole koskaan tajunneet mitä on Herran nimen turhaan lausuminen.

Tuskin mikään on Jumalan silmissä niin inhoittavaa kuin tyhjänpäiväinen uskonnonharjoitus ja hänen nimensä väärinkäyttö mitä pimeimpien puuhien yhteydessä. Ihmiset ovat tehneet pahaa ikimuistoisista ajoista lähtien, mutta kun pahaa tehdään Jumalan nimeen, on se "kauhistus".

Juutalaiset varoivat kolmannen käskyn muodollista rikkomista niin tarkkaan, että lakkasivat kokonaan mainitsemasta hebreankielistä sanaa Jehova (tai Jahve - siitä ei edes tiedetä kuinka se pitäisi lausua), vaan lukevat sen sanaksi ha-shem (se nimi) tai sanaksi "adonai" (herra). He eivät myöskään sano "Jeesus" vaan "se mies". Tämä on oikea menettely aina silloin, kun ei tiedetä mitä sanalla tarkoitetaan. Vain hullut ja narrit puhuvat asioista, joita he eivät tiedä. "Sentähden olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan...", (Jaak 1:19).

Meidän tulee tajuta niinkuin Paavali, milloin meillä on sana Herralta ja milloin puhumme omaan laskuumme, kts. 1.Kor 7:10-12 ja 7:40. Jos meillä on sana Herralta, on se välitettävä uskollisesti ja jos puhumme oman ymmärryksemme varassa, on väärin sanoa sitä Herran sanaksi, aivan samoin kuin jos tavallinen töhertäjä kirjoittaisi epäsiistin töherryksensä alareunaan nimen Pablo Picasso. Tietenkin Jumalan sanan väärennöksiäkin pitävät ymmärtämättömät aitoina, mutta Jumala ei jätä väärentäjiä rankaisematta.

Aito Herran sana saadaan suoraan Herralta. Herra käy niiden profeettojen kimppuun, jotka ottavat sanan toinen toiseltaan ja sanovat: "Se on Herran sana". Herran sanalla on tuoreustakuu: se saa aikaan elämää, mutta valheprofeettojen sana on oopiumia kansalle, joka huumaa heidät uskonnollisilla tunteilla niin etteivät he tajua parannuksen tarvetta.

Jokaisella sanalla on oma merkityssisältönsä. Kun Herra Eedenin puutarhassa toi ihmisen eteen metsän eläimet ja taivaan linnut, hän tahtoi nähdä, mitkä nimet ihminen niille antaisi, kts. 1.Moos 2:19-20:

Jumala aloitti puheopetuksen yksinkertaisista, konkreettisista asioista. Tämä Eedenin puutarhassa alkanut nimittäminen jatkuu vielä tänäkin päivänä. Kun ihminen tulee tuntemaan uuden fysikaalisen suureen tai muun, abstraktiotasoltaan korkeamman asian, hän antaa sille nimen. Nimittäminen on vallankäyttöä. Jumala itse kuuluu ylimpänä tämän vallankäytön ulkopuolelle. Hänen nimensä on se mikä on. Hän ilmoittaa nimensä.

Jumala-sanan yhtämittainen hokeminen ei yhtään lisää Jumalan tuntemista. Jumala tunnetaan alistumalla hänen johtoonsa, lopettamalla vihollisuudet Totuutta, Rakkautta ja Elämää vastaan. Näin tullaan autuaaksi. Pakanamaailma, joka Totuutta, Rakkautta ja Elämää ei tajua näkevänsä, näkee ne, jotka Jumala-nimestä puhuvat. Jos se näkee heidän noudattavan Totuutta ja Rakkautta toimissaan, Jumalan nimi saa heidän silmissään oikean merkityksen.

Sen, joka harjoittaa veljesrakkautta, ei tarvitse olla huolissaan lähetystyön ja uskonnollisen propagandan onnistumisesta, vaikka hän ei kurkku suorana huutaisikaan. Rakkaus on niin harvinainen ilmiö, ja silti kaikkien kaipaama. että se huomataan varmasti. Ja siihen otetaan kantaa:

Ihminen on niin rakennettu, että hänen kielensä ja tekonsa välillä on suora riippuvuussuhde. Jos haluat menetellä järkevästi, opeta kielesi puhumaan järkevästi. Kielesi ilmaisee sinut aina. Kauan ennen Hayakawaa kirjoitti Jeesuksen veli Jaakob:

Juutalaiset yrittivät vakavasti välttää henkensä saastumista. Vanha Testamentti esittää jopa luetteloita eläimistä, joita pidettiin saastaisina. Saastaisia eläimiä ei käytetty ruuaksi. Vanhan Testamentin saastaiseksi luettelemat eläimet sisälsivät terveysriskin. Vanha Testamentti opetti ihmistä karttamaan sekä ruumiin ja hengen saastutusta, eikä ruokavalio ollut siinä ollenkaan pääasia.

Jeesus joutui oikomaan juutalaisten lainoppineiden kehittelemiä puhtaussääntöjä. Jeesus ei pelännyt saastuvansa liikkuessaan kansan keskellä ja puhutellessaan tullimiehiä ja kaupallisia huoria. Hän oli kuin elävä kala suolaisessa vedessä. Hän selosti ajatuksiaan, kts. Markuksen evankeliumin 7. luku:

Kun opetuslapsetkaan eivät ymmärtäneet, Jeesus selosti asian uudelleen.

Seuraavassa opetusvaiheessa, kts. Mark. 7:24-37, Jeesus antoi havainto-opetusta saastaisten henkien ulosajamisesta.

##30

Juutalainen lepopäivä, sapatti, pidetään lauantaina. Neljännessä käskyssä annetaan myös perustelu sapatin vietolle: sitä vietetään luomistyön kunniaksi. Ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa 1.Moos 1:1-2:3 esitetään yhteenveto tästä seitsenpäiväisestä luomistapahtumasta.

Raamatun ensimmäinen lause hebreaksi kuulostaa seuraavalta: "Be-reshit bara Elohim et ha-shamajim ve et ha-arets". Ensimmäinen sanoista, be-reshit, voidaan kääntää suomeen sanalla "alussa" tai "esikoisessaan". Siis Raamattu alkaa seuraavasti: "Esikoisessaan Jumalat loi 2 taivasta ja maan", tai "Alussa Jumalat loi 2 taivasta ja maan". Elohim - Jumalat, on monikkomuoto, mutta "bara", loi, on yksikkömuoto. Taivaat, ha-shamajim, on kaksikkomuoto sanasta taivas.

Jakeesta 1.Moos 2:4 lähtien keskitytään kuudennen luomispäivän yksityiskohtaiseen selostukseen. Nyt elämme kuudetta luomispäivää. Ihmisen luominen jatkuu. Sinä ja minä olemme rakennettavina. Isä tekee vielä työtä (Joh. 5:17). Mutta sapatinlepo on tuleva (Hebr 3:1-4:9) ja siihen pääsevät myös Herran omat.

Biologian tunnilla lapsille esitetään, että ihminen on kehittynyt apinasta satojatuhansia vuosia sitten. Tällöin ihmisen ja apinan eroksi oletetaan sellainen apinassa tapahtunut muutos, jossa muuttunut apina muuttumattoman kanssa pariutuessaan tuottaisi lisääntymiskelpoisen apinan. Minä en opeta näin. Ihmisen luominen sinusta alkaa silloin, kun kysyt itseltäsi, onko tämä hyvä vai paha? Kun ihminen alkaa tehdä teoistaan moraalista tiliä itselleen, hän on päässyt luomiskertomuksen alkuun. Milloin ja missä oli se Edeniksi nimitetty paikka, on minulta salassa, mutta kaukana takanapäin se ei liene, sillä päivittäin näen Moskovan kaduilla mustien Mersujen ratissa ihmisiä, jotka vähät välittävät, kuoleeko joku heidän röyhkeän ajotapansa johdosta. Heidän tietoisuuteen kysymys hyvän ja pahan tietoisuuden problematiikasta ei vielä ole noussut.

Kosmoksen (kreikkalainen sana, tarkoittaa maata ja fysikaalista luomakuntaa yleensä) luomistapahtumien järjestys on seuraava:

Noin 3500 vuotta tämän Raamatussa esitetyn luomisjärjestyksen muistiinkirjoittamisen jälkeen englantilainen tiedemies Charles Darwin (1809-1882) esitti luomisen tapahtumainkulun miltei vastaavasti, aina ihmisen ilmaantumiseen asti. Darwin kirjoitti paljon, ja paljon myös erehtyi, mutta kaiken, mitä hän otti Raamatusta, on oikein. Se, että fariseukset kinastelevat siitä, tapahtuuko luominen hallitusti vai ei, on tyypillistä sanahelinää asioista, jotka eivät ole kiistelijöiden määrättävissä. Luominen on tapahtunut, ja se mikä on vielä salassa, tulee ilmi aikanaan.

Darwinin selvitykset oikoivat terveellä tavalla kirkollista raamatuntulkintaa. Raamatun mukaan aurinko luotiin neljäntenä päivänä, joten luomispäivän pituutta ei voida määritellä maan pyörähdysliikkeestä johtuvan päivänvalon vaihtelun mukaan. Jeesuksen mukaan Jumala tekee vieläkin työtä, kts. Joh. 5:17. Myös Jeesuksen lunastustyö historiallisella ajalla kuuluu tämän työn piiriin.

Jumalan ajanmääritykset liittyvät kaikki luomistapahtumaan. Jumalassa itsessään ei ole muutosta. Hänessä ei ole aikaa, hän on ikuinen. Se mitä hän oli ennen, sitä hän on tänään ja se hän on aina. Siksi hänen tulevatkin tekonsa ovat jo valmiina. Aika sensijaan on suhteellinen käsite ja se päättyy luomisviikon päättyessä. Kts. Ilm 10:6-7.

Arvellaan, että työ ja lepo vaihtelivat Lähi-idän maissa seitsemän päivän jaksoissa jo ennen lakimääräisen sapatin asetusta. Siihen viittaa mm. se että hebrean sana "shavua" (viikko) on johdettu sanasta "sheva" (seitsemän). Samat juurikonsonantit ovat myös sanassa "shabat", sapatti, lepo, sillä hebreassa kirjaimia b ja v merkitään samalla merkillä.

Käskyssä mainittu viittaus sapatin vieton mukanaan tuomaan siunaukseen ja pyhitykseen on mainitaan jo 1. Mooseksen kirjan 2. luvun 3. jakeessa.

Todennäköistä on, että luomissääntöjen noudattamisen edullisuuden oli joku keksinyt jo ennen Aabrahamia. Heti Israelin Egyptistä lähdön jälkeen näemme Herran järjestäneen Israelille mahdollisuuden sapatinviettoon siinä, että viikon kuudentena päivänä he saivat kaksinkertaisen ruoka-annoksen (2.Moos 16:29).

Lain antamisen jälkeen sapatista tuli Israelille pakollinen. Se oli merkkinä Israelin kanssa Siinailla tehdystä liitosta (kts. 2.Moos 31:13-17). Puheessa, jonka Mooses piti Israelille Luvatun Maan rajalla noin 40 vuotta Egyptistä lähdön jälkeen (5.Moos 1:1- -33:29) hän perustelee sapattia myös orjuuden vastaisena.

Käsky sisältää myös selvän ohjeen työn teosta: "Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi..." Uusi Testamentti on samoilla linjoilla. Paavali kirjoittaa: "Joka ei työtä tee, sen ei syömän pidä". Kumpikaan liitto ei tunne erikoista eläkeikää. Vuonna 1870 syntynyt isoisäni suoritti vielä 80-vuotiaana minun kovasti arvostamiani tehtäviä: vei lastensa lapsia kalaretkille, opetti panemaan madon koukkuun, kertoi satuja, kyseli arvoituksia, lauloi hengellisiä lauluja, ja neuvoi monia käytännön taitoja, joiden opettamiseen monilla häntä nuoremmilla ei vielä silloin ollut ymmärrystä.

Liiton kansaa kehoitetaan tekemään oma työnsä. Sinun on tiedettävä, mikä on sinun tehtäväsi. Mutta miten varmistut siitä, että puuhasi ovat oikeat? Yrittämättä selvittää kaikkea Raamatun opetusta asiasta, kerron lyhyesti, miten jouduin Venäjälle vuonna 1991. Kahteen vuoteen en ollut nähnyt Suomen kevättä. Kaipasin kukkia ja lintuja. Rukoilin Singaporessa vuoden 1990 lopulla, että saisin olla kevään Suomessa. En myöskään halunnut puhua pelkkää venäjää, vaikka ammattini on venäjän tulkki, vaan pyysin saada sellaista työtä, jossa saisin käyttää jotakin muutakin kieltä, kuin venäjää. En myöskään halunnut lyhytaikaisille työmatkoille, vaan pyysin, että saisin olla yhdessä paikassa puolitoista vuotta, johon myös lapseni voisivat tulla luokseni. Ja niin sitten 1. maaliskuuta 1991 huomasin olevani Pekingistä Helsinkiin lentävässä koneessa. Kevät oli juuri alkamassa. Ensin ajoin autolla yksikseni Suomen itärajan tuntumassa pohjoiseen ja takaisin etelään länsirannikkoa pitkin. Pian saapui ystäviä vierailta mailta, saapuivat muuttolinnut ja kukkivat kukat. Jossakin vaiheessa luin sanomalehdestä, että suomalais-turkkilainen työyhteenliittymä on tehnyt sopimuksen sotilaskylän rakentamisesta Venäjälle Itä-Saksasta palaaville sotilaille. Arvelin, että tuo on minua varten. Soitin konsortion suomalaiseen toimistoon ja kerroin, että osaan paitsi venäjää, myös turkkia. Heinäkuun alkupuolella tulin Shaikovkan varuskunnan luona olevalle heinäpellolle, jossa lehmät ja maanmittarit tallustelivat. Kohta työmaalle saapui yhtiön edustaja, joka tarjosi allekirjoitettavaksi valmiiksi kirjoitettua työsopimusta, jossa sopimuksen kestoksi oli merkitty 18 kuukautta. Myös rukouksessa ilmaisemani toive lasten vierailuista täyttyi.

Kun tiedämme Jumalan johtaneen meidät johonkin tehtävään, voimme olla miettimättä työn mielekkyyttä. Ilman Jumalan johdatusta olisi ollut vaikea todistella itselleen, miksi minä olen mukana projektissa, joka varsin läheisesti liittyy sodankäyntiin. Kuitenkin kävi niin, että tulin kohteeseen ensimmäisenä vakituisena työntekijänä, ja läksin viimeisenä, kun yli tuhat perhettä oli saanut asunnon. Työ tehtiin saksalaisella rahalla.

Jumalan karkoittaessa ihmisen paratiisista ihmiselle määrättiin myös työpakko. Ihmisen oli määrä asuttaa maa, synnyttää ja ruokkia itsensä ja lapsensa, joko "vaivaa nähden" tai "otsansa hiessä". Lapset antoivat vaimolle paljon työtä. Mutta Jumala arvosti työtä, hän teki sitä myös itse, kuusi päivää. Meidän tulee huomata kuitenkin se, että Jumala arvostaa eri töitä, kuin mitä on tapana ihmisten kesken. Jumalalle kelpaa vain tietynlainen työ, joka usein on juuri sellaista, mitä maailmassa ei lainkaan arvosteta, sanotaan nyt vaikka lasten kapaloiden vaihto.

Jumalan käskystä tehtyä työtä sanotaan jumalanpalvelukseksi. Jumalanpalveluksen yleisohje on: "Palvelkaa toisianne rakkaudessa", (kts. Gal 5:13).

Vanha Testamentti sisältää melko täydellisen työlainsäädännön. Vuoteen kuului mm. kolme viikon pituista juhla-aikaa, joka seitsemäs vuosi oli sapattivuosi ja joka viideskymmenes vuosi riemuvuosi. Sapattivuotena maata ei viljelty - senkin piti saada levätä - ja velat raukesivat. Tämän lisäksi oli erikseen määrätty, että jos joku oli myyty orjaksi, piti hänet päästää vapaaksi seitsemän vuoden palveluksen jälkeen (2.Moos 21:2).

Riemuvuotena vapauttaminen ja ennallistaminen ulottuivat vieläkin syvemmälle. Myyty maaomaisuus palautui alkuperäisille omistajilleen tai heidän jälkeläisilleen. Jesaja näkeekin riemuvuoden esikuvana tulevista tapahtumista:

Nämä ennustukset toteutuvat Jeesuksessa. Luukas kertoo:

Vanhan Liiton Israel lähti pois Egyptin orjuudesta, mutta tässä suunta vaihtuu. Uuden Liiton Israelin tehtävä on julistaa Hyvää Sanomaa, Evankeliumia. Jeesus lähettää nimellensä lunastetun kansan synnin orjien sekaan julistamaan Herran otollista vuotta. Sisäisen rauhan ja levon jo saaneena Uuden Liiton kansalla on vietävänä voiton sanoma, joka ylläesitetyn mukaisesti sisältää seuraavat asiat:

Jumalan armo riittää ihmisen kaikkinaisten epäonnistumisien ja pettymysten tuomien haittojen korjaamiseen ja uudenlaiseen elämään Jumalan armotaloudessa.

Sapatin viettoon kehottavaa käskyä ei Uudessa Testamentissa enää ole. Sunnuntain pyhittämiseen velvoittaa käskyä ei myöskään ole. Sunnuntaina, "viikon ensimmäisenä päivänä", vietetystä kokoontumisesta on tosin yksi maininta, kts. Apt 20:7, mutta silloinkin on kysymys vain ylipitkäksi venyneestä sapatin vietosta, sillä "viikon ensimmäinen päivä" oli alkanut kesken Paavalin jäähyväisateriaa Trooassa.

Uuden Liiton järjestyksen suhdetta Vanhan Liiton seremoniajumalanpalvelukseen selostetaan Kolossalaiskirjeen toisessa luvussa, (kts. Kol 2:16). Siinä ei paljoakaan anneta arvoa uskonnollisille seremonioille. Ne kirkolliset kulttimenot, jotka nykyisin mielletään kristilliseksi jumalanpalvelukseksi ovat muunnoksia babylonialaisten mysteriuskontojen rituaaleista; vain nimet ovat vaihtuneet.

Vaikka säännöksiä viikkolevon pitopäivästä ei annettaisikaan, itse lepo on silti tarpeen. Mutta tämä Vanhan Liiton käsky kehottaa enempää kuin pelkkään lepoon, se käskee pyhittämään sen, toisin sanoen erottamaan ajan Herralle. Meillä kullakin on oma työmme Jumalan palvelijoina, mutta tämä työ vie meidät keskelle maailmaa. Siksi sellaiset tilanteet, joissa voimme vetäytyä toimistamme yksin Herran seuraan, ovat erityisen tärkeitä. Markus kertoo eräästä tällaisesta tapauksesta: Niin hän (Jeesus) sanoi heille: "Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän" (Mark 6:31). Tunnettu kertomus Martasta ja Mariasta osoittaa, että Maria ymmärsi tämän. Tämän mallin mukaan rakentuvat kristikunnan yhteiset kokoontumiset. Aina kun kaksi tai kolme on kokoontunut Herran Jeesuksen nimeen, hän on myös itse mukana, kts. Matt 18:20.

Jumalan kansan elämässä tärkeä osa on yhteisellä aterialla, jossa Jeesuksen seuraajat yhdessä nauttivat leipää ja viiniä. Tällaista illallista sanotaan joskus ehtoolliseksi ja eukaristiaksi, joskus leivänmurtotilaisuudeksi. Raamattu käyttää nimiä "Herran ateria" (kyriakón deípnon) "pöytä" (trápeza), "Herran pöytä" (trápeza kiríu) ja leivän murtaminen (klásis tú ártu). Olennaista ei kuitenkaan ole nimi, vaan Herra, joka leivän ja viinin kautta ottaa tulee osaksi meidän ruumistamme ja yhdistää henkemme Jumalan hengen kanssa.

Leivän ja viinin nauttiminen on käänteinen prosessi sille tapahtumalle, joka toi kuoleman ihmiskunnalle. Niinkuin hyvän ja pahan tiedon hedelmät toivat kuoleman ihmiselle, tuovat ristin puun hedelmät ylösnousemuksen ja elämän Uudelle luomakunnalle.

Esikuvina näille tilaisuuksille on ensinnäkin se Pääsiäislammas, jota israelilaiset söivät Egyptistä lähtöä edeltävänä yönä. Dramaattinen lähtö Egyptistä on selostettu 2. Mooseksen kirjan luvuissa 1 - 15. Tämän exoduksen muistoksi israelilaisissa kodeissa kerran vuodessa syötiin pääsiäisateria, jossa tärkein osa oli pääsiäislammas. Ristiinnaulitsemisensa edellä Jeesus söi tämän juhla-aterian yhdessä oppilaittensa kanssa, kts. Lk. 22:14-22:

Israelin vapautuminen Egyptin orjuudesta on eräs tärkeimmistä Jeesuksen ristinkuoleman vanhatestamentillisista esikuvista. Pääsiäisaterian jälkeen Jeesus asettaa Uuden Liiton pääsiäisen:

Uuden Liiton ehtoollista voidaan viettää joka päivä. Ohjeteksti ilmoittaa: "niin usein kuin te sen teette, tehkää se minun muistokseni". Vanhatestamentillisen esikuvan mukaan ehtoollinen nautitaan kotona. Uuden Liiton käytäntö on tässäkin asiassa joustava, eikä kotiehtoollinenkaan ole mikään ehdoton vaatimus, Apostolien teoissa todetaan vain ikäänkuin selviönä, että näin on asia, kts Apt 2:46-47:

Jeesus on läsnä aina, kun kaksi tai kolme henkilöä on tullut yhteen Herran Jeesuksen nimissä, kts. Matt 18:20. Tärkeätä on huomata, että Jeesus ei määrää jokavuotisten, toistuvien muistojuhlien viettoa - ei joulua, ei pääsiäistä eikä mitään muuta vastaavaa rituaalia. Ja kun uskovat tulevat yhteen, on luonnollista myös syödä yhdessä. Ehtoollinen on kaikkein juhlallisin hetki tästä ateriasta, (kts. 1.Kor, luvut 10 ja 11).

Juutalaisille uskoville ei tarvinnut selitellä, että ehtoollista vietetään aterian yhteydessä kotona. Kreikkalaisille asia oli oudompi. Korintton seurakunnassa tulivat jo apostolisella ajalla käyttöön yhteiset ateriakokoukset, joissa Raamatun kertoman mukaan jotkut olivat juovuksissa ja toiset nälissään. Tuskastunut Paavali kysyykin korinttolaisilta: "Eikö teillä sitten ole muita huoneita, niissä syödäksenne ja juodaksenne, (1.Kor 11:22)". Paavali joutui selittelemään ehtoollisen vieton periaatteita korinttolaisille kahden luvun pituisessa jaksossa.

Ehtoolliseen kuuluva leipä on Vanhasta Testamentista periytyvän tavan mukaan happamatonta. Happamattomuus on vanhatestamentillinen esikuva Uuden Liiton puhtaista vaikuttimista. Happamattoman leivän valmistusohjeita löytyy kolmannen Mooseksen kirjan toisesta luvusta. Samasta kirjasta löytyy myös ehtoollisen esikuvallinen malli, ilmestysmajan jumalanpalvelus.

Uuden Liiton aterian viettotapa on kodikas. Jeesus opetuslapsineen nauttivat pääsiäisateriaa pöydän ääressä penkeillään puolittain makuuasennossa ajan tavan mukaan (kr. anakeimai: nojata, levätä; kts esim. Mt 26:20, Mr 14:18, Joh 13:28), eli aivan kuin renesanssin taiteilijat Viimeisen ehtoollisen esittivät.

Tässä kannattaa kiinnittää huomiota myös Jumalallisen viisauden diplomaattiseen puoleen. Sitoessaan veljesyhteyden leipään ja Uuden Liiton viiniin, Jeesus estää teologisten oppiriitojen ja mielipide-erojen pääsyn uskovia eroittavaksi tekijäksi.

Kesken ehtoollisaterian, ennen leivänmurtoa ja viiniä, Jeesus nousee yllättäen pöydästä ja pesee oppilaittensa jalat, kts. Joh 13:2-17. Oppilaat ovat vielä niin tämän maailman ajattelutavan pauloissa, että eivät ymmärrä, mitä on tekeillä. Pietari pukee ihmettelynsä sanoiksi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?" Kun Jeesus ei selitä tekoaan, Pietari päättää itse: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani". Jalkojen pesu on kuitenkin välttämätöntä. Jeesus vastaa: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani".

Kun jalat on lopulta pesty, selittää Jeesus asian. Kyse on siitä, että vanhin osoittaa nöyryytensä opetettaviensa edessä, osoittaa, että hän palvelee, hänen selkänsä kestää taivutusta ymmärtämättömän ihmisen edessä. Kun oppilaat ovat ymmärtäneet jalkojenpesun merkityksen, heidät määrätään tekemään samoin, kts. jakeet 14-15. Johtajat testataan joka kerta ennen ehtoollista.

Jalkojen pesu oli aivan tavallinen juutalainen käytäntö. Kun tervetullut vieras tuli taloon, talon isäntä otti vieraansa vastaan kunnioittaen. Isäntä huolehti tulijan tarpeista, ja pesi ensimmäiseksi tämän matkasta väsyneet, likaiset jalat. Ehtoollisaterialla Jeesus oli isäntänä, eikä hän voinut jättää tekemättä sitä, mitä kunniallisissa kutsuissa oli aivan välttämätöntä. Orjatyötä hän ei käyttänyt.

Jalkojenpesu jäi pois seurakuntaelämästä sitä mukaa, kun seurakuntien johtoon pääsi selkävammaisia nousukkaita, joille palvelijan eleet olivat vieraita. Viidennellätoista vuosisadalla jalkojenpesu tuli takaisin seurakuntaelämään, kun löytyi miehiä, jotka pystyivät siihen.

Liiton ateria, ehtoollinen nautitaan vain Liitosta osallisten kesken. Ateriayhteyttä ei edes ajatella sellaisten kanssa, joista ei varmuudella tiedetä, että he tunnustavat Jeesuksen absoluuttisen vallan. Rippikoulun päästötodistus ei tunnustukseksi riitä. Hyvä on myös pyrkiä varmistautumaan siitä, että pöytäkaveri on käynyt kasteella, jollei hän ole uskovien vanhempien lapsi.

Liiton aterialle osallistuvilta edellytetään myös, että kenelläkään ei ole mitään kannetta muita aterialle osallistujia vastaan. Jos riita-asioita on, ne on selvitettävä, ennen kuin kyseiset henkilöt voivat toistensa kanssa aterioida.

Liiton aterian nauttiminen sellaisen henkilön kanssa, jonka tunnetaan elävän katumattomana synneissään, on sopimatonta. Jos muut läsnäolijat näyttävät suostuvan aterioimaan röyhkeän kanssa, on sinun kieltäydyttävä koko pöydästä aina siihen saakka, kunnes röyhkeä on poistunut.

Jos osallistut yhteiselle aterialle vakavaa syntiä harjoittavan uskovan kanssa, tulet osalliseksi tämän synneistä. Ettei näin kävisi, valitse seurasi. Päinvastainen vaaran paikka piilee siinä, että et suostu ehtoolliselle Jumalan hyväksymän henkilön kanssa. Silloin olet vaarassa ajautua lahkolaisuuteen. Asia ei ole kuitenkaan ole niin monimutkainen, kuin miltä se näyttää. Jos te vaellatte Jumalan lapsina tämän sukukunnan keskuudessa, tunnette kyllä toisenne tarpeeksi hyvin. Kysymyshän on vain äärimmäisyyksien - synnin ja eriseuraisuuden - välttämisestä. Testi on kuitenkin tarpeen, etteivät julkijumalattomat tai johtajiksi pyrkivät hurskastelijat pääsisi raatelemaan laumaa.

Vanhan Liiton kansan tuli panna sivuun osa tuloistaan kolme kertaa vuodessa suoritettavaa Jerusalemin matkaa varten. Säästöön pantua luonnontuotetta tai rahaa sanottiin kymmenyksiksi. Uudessa Liitossa kymmenyksiä ei kerätä, mutta seurakunta noudattaa samaa periaatetta yhteisten aterioiden kustantamisessa. Aterialle tulijat tuovat mahdollisuuksiensa mukaan ruokaa ja juomaa yhteiseen käyttöön. Mahdollinen ylijäämä jaetaan ulos.

Lepopäivän pyhityksen tarkoitus ei ole jumalanpalvelus. Jeesus toteaa, että lepopäivä on ihmistä varten. Työnsä tehneenä hän ansaitsee leponsa. Kyse on siitä, mikä on lepo.

Heti, kun ihminen (hebr.: "Adam") tajusi syyllisyytensä, hän alkoi etsiä lunastusta. Aatamilla oli omatunto. Adam häpesi itseään, ja teki itselleen ruohoista lannevaatteen. Jumala ei hyväksynyt Aatamin tekemää ruohoasua, vaan teurasti eläimen ja teki sen nahasta lannevaatteen. Puhdas uhrieläin sai kuolla saastutetun ihmisen puolesta.

Aatamin pojat Kain ja Aabel ratkaisivat uhriajatuksen kumpikin omalla tavallaan. Aapeli toi uhriksi karitsan, mutta Kain viljatuotteita. Jumala ei taaskaan hyväksynyt veretöntä uhria, ja suuttunut ja kateellinen Kain tappoi Aabelin. Vielä nytkään Jumala ei hyväksy sellaista jumalanpalvelusta, jota hän ei ole itse asettanut.

Jeesus puolestaan ei säätänyt minkäänlaista jumalanpalvelusseremoniaa. Kun hän, Jumalan poika, kärsi ristillä meidän syntiemme puolesta, se riitti heti kerralla. Oman kärsimisensä muiston Jeesus sääti, mutta sekin oli hyvin yksinkertainen - leipä ja viini aterian yhteydessä, tuskin muuta kuin maljapuhe. Kainin jälkeläisille se oli vähän. Kahden vuosituhannen kestäessä on Kainin suku kehittänyt rikkaan ja omaperäisen jumalanpalvelusseremoniat, veli Aabelin surmaamista unohtamatta. Tämänlaisesta "jumalanpalveluksesta" Paavali kirjoittaa kolossalaisille:

Kolossalaiskirjeen toisessa luvussa Paavali joutui terävin sanoin torjumaan itsevalituksi jumalanpalvelukseksi ja ihmisten perinnäissäännöiksi nimittämiään kultteja, elämäntapaa ja kreikkalaista filosofiaa. Paavalin varoituksista huolimatta kristilliset kirkot ja useimmat sen lahkot ovat päätyneet seremoniajumalanpalveluksien pitoon kerran viikossa, yleensä sunnuntaina. Seremoniajumalanpalveluksen sisältö on lainattu osaksi Vanhasta Testamentista, osaksi lainattu muista uskonnoista ja osaksi keksitty itse.

Suomenkielen sana sunnuntai on pakanallista perua, ja tarkoittaa auringonjumalan päivää. Siitä, pidetäänkö viikkolepo sapattina vai seuraavana päivänä, käytiin roomalaisten ja kreikkalaisten kirkkomonarkkien välillä aikoinaan katkera kiista. Kirkossa Rooman kanta voitti itäisen käytännön, mutta vieläkin on molemmilla käsityksillä kannattajansa. Kiista on kuitenkin turha, sillä Jeesuksen kansa on vapaa. "Missä Pyhä Henki on, siellä on vapaus".

Vanhan Liiton aikaisissa kirjoituksissa iankaikkisesta elämästä puhuttiin vähän. Iankaikkinen elämä on kuitenkin selviö myös Vanhan Liiton pyhille, Mooses käy sillä jopa kauppaa Jumalan kanssa. Mielenkiintoinen keskustelu käytiin kohta sapattikäskyn antamisen jälkeen, kun Israel oli tehnyt kultaisen vasikan. kts. 2.Moos 32:31-34. Mooses tunnustaa synnin Jumalalle:

Vaikka iankaikkisesta elämästä puhuttiin vähän, sitä enemmin kiivailtiin sapatinvietosta. Kuitenkin sapatti oli vain merkki iankaikkisesta elämästä. Merkin olisi kaiken järjen mukaan olla vähemmän tärkeä kuin itse asia, johon se viittasi. Vasta Jeesus toi asian esille selvästi ja yksiselitteisesti: Jumala on valmistanut levon valituilleen.

Viikkolepoa vietetään luomistyön kunniaksi joka viikko. Se on muistutus tulevasta levosta, johon pääsemme me, jotka tulimme uskoon, mikäli emme sorru samoihin synteihin, kuin israelilaiset matkallaan Egyptistä Luvattuun maahan, kts. Hebr 3:7-4:10.

Jumala ei ole hyljännyt Israelia. Sille koittaa seitsemäs päivä silloin kun Jumala lepää, Karitsa viettää häitään seurakunnan kanssa.

Vanhassa Liitossa lepopäivä oli joka seitsemäs päivä. Lepo voidaan laskea myös Kristuksen ylösnousemuksesta. Herra tekee kaksi päivää työtä, ja sitten tulevat karitsan häät. Kun Raamatussa puhutaan kolmannesta päivästä, on sanoilla oma kätketty merkityksensä. Kun Jeesukselle kerrottiin Herodeksen aikeista tappaa hänet, Jeesus totesi kylmän rauhallisesti:

Pietarin mukaan "yksi päivä on Herran edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä". (2.Piet 3:8, kts. myös Ps 90:4). Kolmas vuosituhat on Israelin aikaa, Seurakunta otetaan ylös. Kun Israel on tullut kärsimystiensä päähän, se sanoo itselleen:

"Kolmas päivä" on Raamatun merkkikieltä Karitsan häistä:

Jeesus kuoli. Kolmantena päivänä hän nousi haudasta. Pian kaksi tuhatta vuotta Herra on tehnyt töitä yhdessä veljien kanssa. Kolmas päivä sarastaa jo.

Jumalan kansan odotukset kohdistuvat Luvattuun maahan, "tulevaiseen kaupunkiin, jossa vanhurskaus asuu". Vaikka Aabrahamin pojanpojan Jaakobin jälkeläiset saivatkin haltuunsa palan maata Välimeren itärannalta, ja Jaakob itse nimen Israel, ei tämä maa ollut Aabrahamin Jumalalta saaman lupauksen täyttymys, vaan esikuva siitä.

Israel joutui jatkuvasti taistelemaan maan asukkaita vastaan, eikä vieläkään Israelin maa Siinailta Eufratiin ole täysin Jaakobin poikien hallinnassa. Israelin maa pysyi Jaakobin poikien vallassa vain, jos Jumala oli heihin tyytyväinen. Ja tavallisesti Jumala ei ollut tyytyväinen, vaan moitti heitä moniaista synneistä, tottelemattomuudesta hänen kuninkaallista tahtoaan vastaan. Mutta Jumala oli toki kärsivällinen. Hän opetti kansalleen logiikkaa, jonka mukaan ihminen ei voi saavuttaa rauhaa, ellei hän itse elä ristiriidatonta elämää Jumalan pyhyydessä. Vanhan Liiton aikana tätä tilaa ei saavutettu, mutta opetuksena ja esikuvana Vanhan Liiton historia on erinomainen. Ja tämä historia jatkuu. Israel tulee käymään koko prosessin läpi, jonka jälkeen vanhurskaat perivät maan.

Kun Jumala kutsuu ihmisen, hän kutsuu hänet takaisin yhteyteensä. Aabraham uskoi Jumalaan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi - Aabraham ohitti koko oikeusprosessin. Maa on luvattu Aabrahamin jälkenäisille uskon mukaan; nyt näitä uskovia on lähes kaikista maailman kansoista lunastettu joukko, eikä tämä joukko ole Israelin lain alainen. Aabrahamin uskoville jälkeläisille tämä maa on taistelukenttä, jossa me opimme hillitsemään itsemme ja tekemään työtä Jumalan ohjauksessa. Mutta kun tämä synnistä johtuva episodi on ohi, itsensä hallitsemaan oppinut ihminen saa palata tehtäväänsä, jonka Adam, ihminen, sai ennen lankeemustaan Jumalan puutarhassa. Tässä tehtävässään hän tulee toimimaan hallitsijana, Jumalan huoneen taloudenhoitajan asemessa. Esikuvissa tämä tehtävä annettiin Joosefille, joka nostettiin Egyptin hallitsijaksi. Esikuvan täyttymyksessä tehtävä annetaan niille Jumalan palvelijoille eli työmiehille, jotka ovat hoitaneet leiviskänsä oikein. Joku tulee hallitsemaan "kymmentä kaupunkia", jotkut enemmän tai vähemmän, aina saavutustensa mukaan.

Israel sai "luvattuun maahan" ikuiset hallintaoikeudet. Aabrahamin jälkeläiset uskon mukaan saavat ikuisen elämän, "levon Herrassa", ristiriidattoman olotilan, joita ei synti, rangaistus ja krapula synkistä.

##31

Kunnioittaminen tarkoittaa sosiaalista vastuunkantamista, erotuksena pyhittämisestä, jota edellinen käsky käsitteli. Kun juutalaiskotiin tulee vieraita, vaimo kysyy mieheltään: "Miten kunnioittaisin heitä", ts. mitä tarjoilisin heille syötäväksi ja juotavaksi? Kunnioittamisen muodot riippuvat perheenjäsenten iästä. Lapsen kunnioitus on vanhempien puheen ja työn huomioonottamista omia päätöksiä tehtäessä, mutta vanhempana, lapsen aikuistuessa ja vanhempien vanhetessa, kunnioituksen sisältö muuttuu aikuisen ihmisen sosiaalis-taloudelliseksi vastuuksi vanhemmistaan.

Vanhan Liiton perusyksikkö oli perhe. Perhe oli sosiaaliturvan tärkein muoto. Vanhemmat kasvattivat lapsensa. Vanhukset, joilla oli lapsia, saivat elantonsa lapsiltaan. Siksi laki, toora, sisältää useita yksityiskohtaisia määräyksiä, jotka tukevat perheen mahdollisuuksia sille kuuluvien tehtävien hoidossa.

Vanhempien kunnioitukseen perustui koko Israelin yhteiskuntajärjestelmä. Aabrahamille syntyi Iisak ja Iisakille syntyi Jaakob. Jaakobille, joka Jumalalta sai nimen Israel, syntyi kaksitoista poikaa. Mooseksen aikoina näitä sukukuntapäämiehiä oli jo useita kymmeniä. Israelin yhteiskuntajärjestystä sanotaan patriarkaaliseksi järjestelmäksi. Suvun vanhimmat elossa olevat miehet olivat johtajia. Valtasuhteet määräytyivät iän ja sukulaisuuden perusteella. Pyrkyreillä ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä niiden johtoon, jotka pitivät Jumalan käskyn.

Kutsuessaan Aabrahamin Jumala tahtoi perustaa vaihtoehtoisen yhteiskunnan turmeltuneen ihmiskunnan keskuuteen. Kansa polveutui Aabrahamista ja sitä nimitettiin Aabrahamin pojanpojan, Jaakobin, Jumalalta saaman Israel-nimen mukaan. Hallitsija oli Jumala. Hallitusmuoto oli patriarkaalinen. Hallitsijan ja kansan välillä oli liitto, joka perustui Aabrahamin Jumalalta saamille lupauksille. Lupaukset eivät vaatineet mitään, sillä Aabrahamilla oli usko. Uskon kautta Aabraham teki oikein ilman käskyjäkin. Häntä ei tarvinnut käskeä tekemään sitä, mikä on hyvä. Aabrahamin kaltaisille ihmisille Siinain vuorella annettu käsky on vain ohje siitä, mikä on hyvä.

Vanhempien tehtäväkenttä oli laaja. Sen huomaa muun muassa siitä, että Israelilta puuttui useita nyky-yhteiskunnan laitoksia. Vanhemmat hoitivat oikeustointa ja poliisivoimia ei ollut ollenkaan, ei myöskään vankeustuomioita. Vanhempien sanaa oli toteltava, mutta samalla vanhemmat pääsivät ajamaan omiensa etuja Jumalan säätämissä puitteissa täysin laillisesti.

Jumalan antamat käskyt ovat luomisjärjestyksen mukaiset. Luomisjärjestys on ihmisten tutkittavana päivittäin, ilman käskyjäkin. Jotkut ovat olleet kyllin viisaita noudattaakseen luonnonjärjestystä joissakin yksityiskohdissa, ja tulokset ovat heti olleet positiivisia. Esimerkiksi kelpaavat kiinalaiset, joiden kaikkialla maailmassa tiedetään kunnioittavan vanhempiaan. Ja seurauksena on, että kiinalaiset ovat tänä päivänä maailman suurin kansa, huolimatta siitä, että he monituhantisen historiansa aikana ovat melkein aina olleet sotilaallisesti alakynnessä, muiden kansojen miehittäminä. Perhe on ollut se voima, jolla kiinalaiset ovat voittaneet valloittajansa.

Vastakkaisia esimerkkejä on vielä enemmän. Vihollinen ei jätä käyttämättä mitään keinoa perheen tuhoamiseksi. Joskus näyttää siltä, että vihollinen tuntee luomisjärjestyksen paremmin, kuin niinsanotut uskovat. Kokonaisia kansoja on tuhottu saattamalla lapset halveksimaan vanhempiaan.

Nykyaikainen demokraattisen hierarkian yhteiskunta on kukin tahollaan onnistunut tuhoamaan vanhempien kunnioituksen niin, että perheet ovat hajonneet. Harva tietää, mikä on perhe. Luonnollista perhettä on vaikea löytää, ja sanalla perhe nimitetään nykyisin mitä luonnottomimpia yhteisöjä. Lapsia on eri syistä vähän, isovanhemmat asuvat muualla, ja vanhemmat ovat paljon pois kotoa. Tynkäperhe ei ole kenellekään kiva, eikä se pysty hoitamaan velvollisuuksiaan. Ainoa hyvä korvaava järjestelmä on toimiva uskovien yhteisö.

Vielä 1930-luvulla Suomesta saattoi löytää luonnollisen perheen. Isoisäni perheessä oli 18 jäsentä. Isoisä hoiti yhteisön kulttuuria, yhdessä vaimonsa kanssa. Muistinvaraisesti isoisä kertoi satuja, tuntui osaavan rajattoman määrän arvoituksia ja sananlaskuja, joita kertomalla hän kehitti lastenlastensa maailmankuvaa. Pojat perheineen tekivät työt. Isoäiti oli tyttäriensä ja miniöidensä henkinen luottohenkilö ja taidollinen opastaja. Kun perhe toisessa maailmansodassa joutui pakenemaan tynkäsuomeen, pysyi yhteisö vielä pitkään toimivana, vaikka veljekset jo rakensivat omat taloutensa.

Perheyhteisö antaa monipuolisen suojan jäsenilleen. Se on taloudellinen yksikkö, ja työyhteisö. Perhe on sekä koulu, että kasvatuskeskus. Kasvatus on edellisten sukupolvien kokemuksen välittämistä perheen uusille jäsenille. Ja kuitenkaan tärkeintä perheessä ei ole kasvatus, vaan rakkaus perheenjäsenten välillä. Sen, joka tietää, että on yksikin ihminen, joka häntä rakastaa, oli se sitten äiti, isä, sisar, veli, isoisä, isoäiti, lapsenlapsi tai lapsi, on paljon mukavampi kohdata päivittäiset haasteet. Se, jota rakastetaan, tuskin ensimmäisenä lähtee etsimään rakkauden korvikkeita. Hän on paremmin varustettu Vihollista vastaan kuin se, jonka isä palvelee Vihollista. Hänen perintönsä on parempi, ja jos hän perintönsä käyttää oman huoneensa rakentamiseen, hän luo edellytykset omalle ja jälkeläistensä pitkälle ja onnelliselle elämälle.

Koska perhe on Jumalan luomisjärjestyksen peruspilareita, ei ole ihme, että Vihollinen on keskittänyt voimansa perheen hävittämiseen. Jos me olemme kasvaneet sellaisten kansojen keskuudessa, joissa perheet on jo tuhottu, ei meillä edes ole kokemusperäistä tietoa siitä, mitkä ovat perheen funktiot. Tässä tapauksessa voimme tutkia paikallisen yhteiskunnan menetelmiä selvittääksemme, mitä keinoja Vihollinen on käyttänyt perheen tuhoamiseen. Parhaiten tuntemissani suomalaisessa ja venäläisessä yhteiskunnassa perheen toimintoja on rajoitettu mm. seuraavin keinoin:

Monien hyvältä näyttävien kulissien takana on vain laskelmoitu hyökkäys Jumalaa vastaan. Kun Jumalaa ei voida tuhota, vihollinen yrittää ainakin tehdä mahdollisimman paljon vahinkoa hänen luomakunnassaan.

Perhettä ei voi korvata päiväkodilla, mummoa ei voi korvata viikkorahalla eikä sisaruksia lelujen paljoudella. Jos äitiä, joka lypsää lehmää, ei ole, ei tytär leiki käpylehmällä. Jos äiti ei kapaloi pikkusiskoa, ei tyttö leiki nukeilla. Jos isä ei pojan nähden rakenna taloa, ei poika leiki rakennuspalikoilla. On murheellista huomata, että länsimaiden lapset ovat kadottaneet kyvyn leikkiä.

Perheeksi kutsutun suojarakenteen puuttuminen helpottaa riivaajien hallintojärjestelmien pääsyä ihmisyhteisön perusrakenteisiin. Perheestä tulee taistelutanner. Lisänä on se murhe, jonka perheen omat jäsenet aiheuttavat itselleen ja toinen toisilleen silloin, kun poikkeavat Jumalallisesta järjestyksestä.

Siinain vuorella annettuun käskyyn sisältyi lupaus elää kauan siinä maassa, jonka Herra Israelille antaa. Israel ei lupauksen saadessaan ollut edes vielä tullut luvattuun maahan. Luvattuna maana pidetään Israelin maata, mutta jo Vanhan Liiton uskovat asettivat päämääränsä korkeammalle: Taivaalliseen Jerusalemiin, kts. Hebr 11:8-16. Kansa oli vasta matkalla uutta kohti. Vanhan Liiton patriarkaalinen järjestys antoi kuitenkin mahtavan esikuvan kansasta, jossa Jumalan kirkkaus myöhemmin tuli ilmenemään.

Lapset ovat Jumalan lahja. Ilman Jumalaa ei olisi isiä eikä äitejä. Jumala on Luoja. Kun Luoja uudistaa luomakuntaansa, on ensinnäkin palautettava oikea suhde isän ja lapsen välille. Tätä varten Isä lähetti Poikansa, ettei hänen luomakunnassaan kukaan hukkuisi, vaan eläisi kauan, ikuisesti, siinä taivaallisessa Jerusalemissa, jonka Ikuinen Isä on lapsilleen valmistanut.

Jeesus palauttaa Jumalan ja ihmisen yhteyden. Hän luo suoran yhteyden Isän Jumalan ja uudistamansa ihmisen välille. Uudistetun ihmisen kasvattajaksi jumalallinen persoona, Pyhä Henki.

Jumalan Aabrahamille antamat lupaukset täyttyvät Jeesuksessa. Hän on Jumalan poika. Hän kunnioitti Isää. Hänessä mekin, jotka häneen uskomme, olemme saaneet Jumalan lapseuden aseman, sillä Jeesus ei elänyt itselleen, vaan kuoli pelastaakseen ne, jotka Jumala on hänelle antanut, ja solmi Uuden Liiton, jonka kautta mekin, jotka uskomme, olemme saaneet Elämän Hengen lahjan.

Uuden Liiton patriarkkoja ovat Simon Pietari, ja hänen veljensä Andreas, Jaakob ja Johannes, Filippus, Bartolomeus, Matteus, Tuomas, Jaakob Alfeuksen poika, Simon Kiivailija, Juudas Jaakobin poika ja Paavali. Patriarkat ovat ainutkertainen ilmiö, heille syntyy vain lapsia. Uuden liiton kaikki patriarkat ovat Aabrahamin jälkeläisiä uskon ja myös perimänsä puolesta, tai "lihan mukaan", niin kuin Raamattu sen sanoo.

Jeesuksen 12 oppilasta saivat myös lähetystehtävän, ja lähettilään nimen. Uuden liiton lähettiläistä käytetään meillä kreikankielistä sanaa apostoli, lähettiläs. Kahdentoista patriarkan lisäksi Raamattu mainitsee nimeltä apostolit Barnabas (Apt 14:14), Silvanus ja Timoteus (1.Tess.2:6-7), sekä Andronikus ja Junias (Room.16:7).

Apostolit elivät lastensa keskuudessa. Heidän tehtävänään oli kasvattaa lapset Jeesuksen antamien neuvojen ja suunnitelmien noudattajiksi ja toteuttajiksi. Apostolit olivat paitsi opettajia, myös esimerkkejä. Paavali kehoittaa: "Olkaa minun seuraajiani, 1.Kor 4:16".

Lähetyssaarnaaja-apostolin lisäksi evankeliumin julistustehtävä on annettu evankelistoille. Raamattu mainitsee nimeltä vain kaksi evankelistaa: Filippuksen, Apt 21:8, ja Timoteuksen, 2.Tim 4:5. Vaikka vain harvat saivat evankelistan nimen, evankeliumin julistus oli kaikkien uskovien tehtävä. Laajempi käyttö kuin sanalla "evankelista" on vastaavalla verbillä "evangelizo", julistaa hyvää sanomaa. Kun Jerusalemissa alkoivat vainot, uskovat pakenivat sieltä ja julistivat hyvää sanomaa, kts. Apt 8:4. Kaikista tuli evankelistoja silloin, kun he joutuivat uuteen ympäristöön, jossa evankeliumia ei vielä ollut julistettu.

Samoin kuin Aabraham joutui aikoinaan lähtemään isänsä kodista ja suvusta, Herra kutsuu tänä päivänä seuraajia pakanakansojen keskuudesta. Kaikki Jeesuksen seuraavat julistavat tätä sanomaa, kutsua Jumalan valtakuntaan, mielenmuutokseen. Kutsuun myöntävästi vastanneet kastetaan upottamalla. He saavat jumalallisen Hengen. Uudessa Liitossa hengellinen isyys syrjäyttää biologisen. Jeesus opettaa seuraajiaan näin:

Veljikseen, sisarikseen ja äideikseen hän tunnustaa kaikki, jotka tekevät Jumalan tahdon, kts. Mark 3:33-35 ja Matt 12:46-50. Koska Jumalan kansa on veljiä keskenään, on tuloksena tasa-arvo Jumalan edessä.

Vanhempia käsketään kunnioittaa myös Uudessa Testamentissa, Ef 6:1, mutta sanotaan: "Lapset, olkaa vanhemmillenne Herrassa kuuliaiset, sillä se on oikein". Sanat "vanhemmillenne Herrassa" eivät tarkoita biologisia vanhempia, vaan hengellisiä, niitä "jotka tekevät Jumalan tahdon". Tämä näkyy mm. siinä, että alkuseurakunnassa uskoontulleet toivat omaisuuttaan apostolien käyttöön ja nämä järjestivät seurakunnan sosiaalihuollon.

Uskovan vanhin on se, kenen kautta hän on tullut uskoon. Pietari muistuttaa kirjeessään, (1.Piet 5:1), että myös hän on vanhin, ts. myös hänellä on hengellisiä jälkeläisiä. Paavali, minunkin patriarkkani, oli vanhin monessa seurakunnassa: Filippissä, Pisidian Antiokiassa, Korinttossa, jne. Muutamissa tapauksissa hän ei pitkien etäisyyksien takia kyennyt hoitamaan henkilökohtaisesti vanhimmalle kuuluvia velvollisuuksiaan, jonka takia hän ja hänen työtoverinsa valitsivat Pisidiassa seurakuntiin vanhimmat niissä seurakunnissa, jotka olivat syntyneet heidän saarnaajantoimensa vaikutuksesta, kts. Apt 14:23. Vastaavasti Paavali kirjoittaa "oikealle pojalleen yhteisen uskomme perusteella" Tiitukselle: "Jätin sinut Kreetalle sitä varten että järjestäisit mitä vielä on järjestämättä ja asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat", (Tiit 1:6). Vain Paavalilla oli tässä tapauksessa oikeus määrätä vanhemmat näille uskoville, koska seurakunnat olivat syntyneet hänen työnsä tuloksena. Tiitus käyttää tässä tapauksessa Paavalin määräysvaltaa.

Vanhimmista käytetään Raamatussa kolmea nimitystä: vanhin (presbyteros), paimen (poimen) ja kaitsija (episkopos). Myös termi "johtajat" esiintyy Uudessa Testamentissa. Hebrealaiskirjeen 13:7 kehoittaa muistelemaan niitä poisnukkuneita johtajia, jotka pelastuksen sanaa heille olivat puhuneet sekä oppimaan siitä, miten kullekin heistä sitten lopulta kävi. Tässä johtajaksi käännetty sana on samaa juurta, (hegemonia,) kuin mitä Luukas käyttää puhuessaan Syyrian maaherrasta Kyreneuksesta, kts. Luuk 2:2. Tätä korkeampi arvonimi on vain yhdellä ja se on Kyrios, Herra, ja se kuuluu ei suinkaan Rooman keisarille vaan Jumalan Valtakunnan Kuninkaalle.

Vanhempien asemaa uskovien yhteisössä ei pidä sekoittaa niihin tehtäviin ja karismoihin, joilla me toisiamme palvelemme. Kristillisessä yhteisössä on monenlaisia palvelutoimia ja virkoja, mutta mikään ammattitaito tai virka ei aseta veljeä toisen yläpuolelle. Raamatun opettajat muistuttavat, että mitä vähemmältä tehtävä näyttää, sitä tärkeämpi se on. Ihmisten kesken on kyllä tavallista lähteä nimittelemään toisia veljiä hyviksi veljiksi ja toisia pelkästään veljiksi, mutta siitä ei hyvä seuraa. Meidän ei tule järjestää kilpailua siitä, kuka on paras isä, vaan tietää ja tuntea oma vanhimpamme. Jumala on myös hyväksi nähnyt, että me pidämme huolta nimenomaan heikoista veljistämme. Jos meillä kuitenkin on jotakin omaa vanhintamme vastaan, on jaksettava odottaa Herran tuomioita, kts 1.Kor 4:5. Hengellinen vanhin on kyllin hyvä sillä perusteella, että hänellä on lapsensa. Me emme voi vaihtaa vanhempiamme. Vanhemmilta ei myöskään tule odottaa liian paljon. Täydellisyyteen johtaa Henki, eikä ihminen.

Ei ole harvinaista, ettei uskova ymmärrä eroa oman hengellisen vanhempansa ja jonkun toisen henkilön hengellisen vanhemman välillä. Ikävä tilanne syntyy myös, jos oma hengellinen isä on jonkinlainen käki, joka jättää hengelliset lapsensa jonkun sivullisen hoitoon. Näiden käenpoikien olisi hyvä tietää, että hengellisiksi suurmiehiksi pyrkivät superveljet ovat harvoin hyviä vanhempia. Hengellinen suuruus on vähimpien veljien tarpeista huolehtimista, joten etsikää niitä, jotka ovat nöyriä. Vain nöyrillä ja hengellisesti köyhillä on aikaa ja intoa pitää lapsista huolta.

Vanhempien kunnioituksen puute oli tärkein syy siihen sekasotkuun, josta Korinttolaiskirjeissä kerrotaan. Lastentautien analyysin jälkeen Paavali kirjoittaa:

Kukaan ei voi itse valita vanhempiaan, mutta uskovan vanhin voi määrätä jonkun lapsistaan sijalleen vanhimmaksi, jos pitää sitä aiheellisena. Presbyteeri, näin ollen, voi olla valittu, mutta valintaoikeus on vain sillä uskovalla, jonka kautta kyseinen lapsi tuli uskoon. Sivullisella ei ole oikeutta sekaantua asiaan.

Hengellinen isä saattaa myös kuolla osoittamatta ketään sijaisekseen. Samanlainen tilanne syntyy, jos vanhin jättää lapsensa. Näiden lasten osa ei ole kadehdittava, mutta Taivaallinen Isä ei jätä lapsiaan orvoksi. Kokemuksesta voin sanoa, että yhteys Jumalan ja hänen lapsensa välillä säilyy myös silloin, kun vanhin jättää velvollisuutensa hoitamatta. Jumala johdattaa lapsensa toisten uskovien yhteyteen niin, että ne neuvot ja se tuki, jonka vanhemmat luonnostaan lapselle antavat, saadaan toisilta, varttuneemmilta uskovilta.

Evankeliumin levitessä on luonnollista, että seuraavassa vaiheessa uskovan hengellinen isä on biologinen isä. Jos tällainen isä on myös hyvä opettaja, syntyy tavallista paremmat olosuhteet lasten hengelliselle kasvulle. Raamattu muistuttaa, että niitä vanhimpia, jotka uskollisesti opastavat lapsiaan Herrassa Jumalan tahdon mukaiseen elämään, on pidettävä kaksinkertaisen kunnian ansainneina. Tämä kunnia on tavallisesti myös vaikeasti voitettavissa. Vastustaja, Saatana, on erinomainen strategi, ja tuskin jättää vahvaa Jumalan linnoitusta hyökkäyksiltään rauhaan.

Vanhin ei ole sama kuin kätilö. Vanhin tietää synnyttää ajallaan ja kunnon kätilö tietää, kuinka voi olla avuksi. Mutta kristikuntaan, varsinkin niinsanottuihin herätysliikkeisiin, on pesiytynyt sikiönlähdettäjiä, jotka pyrkivät erilaisilla tempuilla saada lapsen syntymään ennen aikojaan. Keskosina syntyvät lapset tuottavat yleensä paljon huolta vanhemmilleen ja kuolevat silti usein ennen aikojaan.

Jossain vaiheessa vanhemmat aina kuolevat. Uskovan tulee kasvaa ottamaan paikkansa vanhempana. Jumala päämääränä on kasvattaa täysipainoisia Jumalan ihmisiä, joille Jumala on lähin ja korkein auktoriteetti. Uskovan tulee olla tasapainoinen niin, ettei mikään painostus pysty suistamaan häntä syrjään Totuuden, Rakkauden ja Elämän periaatteista, oli hyökkäys kuinka raju tahansa. Jokaisen uskovan pitää pystyä tähän itsenäisesti, tilannehan voi syntyä vaikka missä. Lopultakin vain Jumala on Isä. Isän ja hänen lapsensa välillä ei tule olla välittäjiä.

Jumalallinen hallintojärjestelmä tulee ymmärrettävämmäksi, kun huomaamme, että Israelin kansalla ei moneensataan vuoteen ollut kuningasta. Jumala toi Israelin Egyptistä ja johti sitä eteenpäin henkilökohtaisesti. Jumala vastaa tällöin siitä, että kaikkien hänen työmiehiensä toimet sopivat saumattomasti yhteen, niin, että uskova tuntuu liikkuvan ihmeiden rajamailla, vaikka ei kysymys ole mistään ihmeistä, vaan siitä, että Jumala itse hoitaa osansa järjestelmässään.

Raamatullisen patriarkaalisen johtajamallin rinnalle on aikojen kuluessa kristikuntaan pesiytynyt myös maailmallinen johtamisjärjestelmä. Maailmallinen johtamisjärjestelmä on rakennettu pyramidin muotoon monine alistusasteineen, sotilaallisen arvojärjestelmän tapaan. Kirkossa tätä maailmallista hallintojärjestelmää kutsutaan hierarkiseksi, pappisvaltaiseksi järjestelmäksi. Hengelliselle elämälle vieras hallintojärjestelmä estää tehokkaasti uskovien hengellisen kasvun muutaman vuoden kuluttua uskoontulosta, niin että uskovat jäävät hengellisiksi kääpiöiksi, jolleivät nyt sitten kuole kokonaan.

Vanhan Testamentin mukaan Israelin piti panna sivuun kymmenykset maan uutissadosta sitä varten, että he näillä säästöillään pystyisivät kustantamaan matkansa kolme kertaa vuodessa Jerusalemiin ja lisäksi maksamaan varattomien juhlakuluja. Myös papiston piti saada osansa kymmenyksistä, kts. 5.Moos 14:22. Joka kolmas vuosi oli tuloista pantava sivuun sosiaalista avustustoimintaa varten kymmenen prosenttia, kts. 5.Moos 14:28. Uudessa Liitossa Vanhan Liiton kymmenyksistä on tullut varsinainen riesa. Rahanhimoiset ja muuten vaan asioita ymmärtämättömät johtajat vääristelevät Vanhan Liiton määräyksiä selittäen, että "kymmenykset" olisi annettava lyhentämättömänä "seurakunnalle" tai "Jumalan Valtakunnan työhön". Vaikka olen käynyt säännöllisesti eri uskonnollisten yhteisöjen järjestämissä kokouksissa jo yli 30 vuoden ajan, en vielä kertaakaan ole kuullut saarnaajien tai "pappien" suusta tervettä opetusta Vanhaan Liittoon kuuluvien kymmenysten käytöstä. Uusi Liitto kymmenyksiä ei tunne ollenkaan. Uudessa Liitossa avustustoiminta on vapaaehtoista. Avustustoimintaa harjoitettiin pääasiallisesti vain sosiaalisin perustein seurakunnan sisällä. Paavali toteaa vain, että hänellä oikeus avustuksen vastaanottamiseen hänellä on niiltä, joille hän on ollut hengelliseksi hyödyksi. Paavali ei kuitenkaan oikeuttaan käyttänyt ainakaan siinä vaiheessa, jolloin Tessalonikalaiskirje kirjoitettiin.

Koska vanhimmilla on oikeus ottaa vastaan taloudellista huolenpitoa lapsiltaan Herrassa, on vanhimman tehtäviin paljon pyrkijöitä, myös sellaisia, jotka eivät ole vanhimpia ollenkaan, vaan huudattavat itsensä vanhimmiksi kokouksissaan. Tässäkin suhteessa meillä on Vanhan Testamentin tarjoamasta opetuksesta paljon opittavaa. Moni lahko ja turha järjestö olisi kuivunut kokoon rahan puutteeseen, jos käskyn "kunnioita isääsi ja äitiäsi" sisältö olisi ymmärretty paremmin. Paavali antoi Timoteukselle ohjeen siitä, miten menetellä sellaisten ihmisten parissa, jotka luulevat voivansa valita vanhimpansa:

Kepulikonsteilla valtaan tulleiden johtajien toiminta keskittyy väärin perustein hankitun vallan säilyttämiseen. Kristikuntaan onkin pesiytynyt erilaisia järjestelmiä, joilla erilaisten mielipidesuuntien korvasyyhyn mukaan valittujen johtajien valtaa pönkitetään. Hienoimmilla on omat akateemiset tutkinnot, mutta yhtä hyvin ovat menestyneet puhtaasti mafia-tyyliset lahkot.

Iso kultainen risti raskaissa kultaketjuissa mustan viitan päällä ei ole hengellisen suuruuden tai arvovallan merkki. Enkelihologrammi hatussa ja risti ison vatsan päällä on paremminkin merkki, joka ilmoittaa, että nämä herrat eivät Jumalasta ole ymmärtäneet yhtään mitään.

Jeesus opettaa oman arvojärjestelmänsä periaatteista seuraavasti:

Väärin perustein valtaa pitävät johtajat pelkäävät opposition syntyä. Pelko tekee heistä epäluuloisia ja johtaa johdettavien alistamiseen. Herroina esiintyvät johtajat ovat syrjäyttäneet Kristuksen, seurakunnan pään, (kts. Kol 1:18) ja ottaneet lahkon komentoonsa. Edes apostoli ei pääse lahkonjohtajan puheille, kts. 3.Joh. 9-10. Mielellään he nousevat korkealle pönttöihinsä uskovia opettamaan, mutta eivät kestä kuunnella sanaakaan uskovan puhetta. Saarnastuoli on uskoville osoitetun halveksunnan merkki.

On olemassa vain yksi apostolinen seurakunta. Jos haluamme puhua paikallisseurakunnasta sen osana, voi sana "seurakunta" saada paikkakunnan nimen määreekseen. Paikallisseurakunta voi kokoontua vaikka sadassa paikassa yht´aikaa, mutta se on silti yksi. Mutta kun joku näistä sadasta kokouksesta järjestäytyy omaksi "seurakunnakseen" on tuloksena lahko. Seurakunnan jakautuminen lahkoiksi on vastustajan työtä. Yhdelläkään kristikunnan nimeltä mainituissa tai mainitsemattomista järjestöistä ei ole oikeutta pyrkiä määräävään asemaan Jumalan seurakunnassa. Järjestöjen johtajat edustavat kukin vain omaa järjestöään, eivät Kristusta, ja kun keskustelet heidän kanssaan, rakastavat he eniten sitä oppia, josta he haluavat riidellä.

Vallitsevaa tilannetta ei korjaa opposition syntyminen ja uuden kellokkaan valinta. Uskovan tulee siirtyä yksilönä ihmisen johdosta Pyhän Hengen johtoon, ja alkaa yksinkertaisesti toteuttaa Jumalan tahtoa, kuitenkin muistaen, kuka on hänen oikea hengellinen vanhempansa. Näitä vanhempia kehotetaan olemaan kansalle esikuvina, ei herroina. Maailman organisaatioissa joukko kantaa johtajaa, Jumalan Valtakunnan organisaatiossa johtaja, Kristus, kantaa seurakuntaa.

##32

Vanhan Liiton kansalaisen keskinäisissä suhteissa oli tietty alaraja: "Älä tapa". Vaatimustaso ei siis ollut korkea. Lisäksi Laissa oli määräyksiä tietyistä, tarkoin määrätyistä tapauksista, jolloin yhteisön piti tappaa rikoksen tehnyt kansalainen, muuten koko kansa tuli pahuuden suojelijaksi ja syylliseksi Jumalan edessä. Ettei näin tapahtuisi oli Israelille annettu määräys "Poista paha keskuudestasi". Kts. esim. 5.Moos 13:1-5, 5.Moos 17:7, 5.Moos 19:11-13, 5.Moos 21:18-21.

Mikäli kansa oli tullut syylliseksi Jumalan edessä, järjesti Herra sille opettavan rangaistuksen, kuten tapahtuu näinäkin päivinä siellä, missä Jumalan tahtoa ei noudateta. Tottelemattomille kansoille Jumala järjestää sotaa, kulkutautia, maan ja veden saastumista, hirmuhallituksia, talousohjelmia, maanjäristyksiä ja muuta joukkotuhoa niin, että niiden teoille tulee arvoisensa seuraamukset.

Vasta Uudessa Liitossa Dekalogin kuudes käsky tulee täysin voimaan. Vuorisaarnassa Herra korottaa alarajavaatimuksia:

Veljeä voi rakastaa vähän tai paljon, vihata ei tippaakaan. Ne prosessit, jotka johtavat murhiin, sotaan, huoruuteen, pörssikeinotteluun, vapaudenriistoon, liikenneonnettomuuksiin ja vastaaviin tekoihin on paras lopettaa heti alkuunsa.

Kuka on syyllinen, kysyvät ihmiset. Jeesus heittää kysymyksen toisinpäin ja tuomitsee ne arvostelijat, joiden reaktioista puuttuu rakkaus. Kun veljesi tekee sinun mielestäsi väärin, tarkkaile itseäsi, oletko murheellinen hänen tähtensä vai pelkästään vihainen.

Et voi yhtäaikaa sekä auttaa että vihata veljeäsi. Mutta jos rakastat, voit myös nuhdella, jos tarvitaan. Ja sinun on myös nuhdeltava, kun tarvitaan. Jok'ainut kunnollinen äiti huutaa kurkku suorana, jos näkee lapsensa menevän heikoille jäille. Nuhdellessasi asetat itsesi peliin. Pahantekijät ovat herkkiä loukkaantumaan, jos heidän asioistaan huomautetaan ja suuttuessaan vaarallisiakin. Mutta kun kysymys on veljestäsi, sinun on riskeerattava silloin, kun rakkaus sitä vaatii. Eikä ystävän menetystä tule pelätä - jollei hän totuudessa pysy, on hän menetetty kuitenkin.

Kerran olin käymässä Göteborgissa erään tuttavaperheen luona. Lähtiessämme takaisin kutsuin ystävät kokoon ja kerroin heille huomionani, että heistä on tulossa hyvin itsetyytyväinen lahkomainen kuppikunta. Sitten meille tuli lähtö, mutta puoli vuotta myöhemmin tuli tunnin puhelu, jossa kiitettiin Herraa. Aina ei käy näin hyvin ja siitä on omat seuraamukset. Eräät asiat ovat niin vakavia, että ehtoollisyhteys ja muu normaali kristillinen yhteiselämä on katkaistava. Paha on poistettava uskovien keskuudesta, muuten koko yhteisö tuleen pahuuden suojelijaksi ja syylliseksi Jumalan edessä. Kts. 1.Kor 5:9-13. Uudessa Liitossa käsky "poista paha keskuudestasi" on voimassa, mutta ketään ei tapeta. Tappamisen asemesta kuolemansynnin tehnyttä veljeä ei oteta mukaan ehtoollisaterialle. Eikä tietysti Liiton ulkopuolisiakaan.

Viholliset ovat vihollisia, mutta sen ei pidä näkyä vihamielisyytenä. Ei edes "oikeudenmukaisuus" heitä kohtaan tule kysymykseen:

Vanhan Liiton laki kriminalisoi vain raaimmat paheet. Uuden Liiton laki, Rakkaus, osoittaa toiseen suuntaan - ylöspäin. Rakkautta on myös se nuhtelu, jota syntiä tekeviä kohtaan Herran tahdon mukaan osoitamme. Suurin rangaistus, mitä uskovien yhteisö voi käyttää, on ehtoollis- ja keskusteluyhteyden katkaiseminen. Paha on poistettava uskovien keskuudesta, muuten koko yhteisö tulee pahuuden suojelijaksi ja syylliseksi Jumalan edessä. Kts. 1.Kor 5:9-13.

Väkivaltaista omankädenoikeutta Herra ei hyväksy kansalleen. Jos uskova joutuu vääryyden kohteeksi, hoitaa Herra itse koston, jos pitää sitä tarpeellisena. Ehkä Jumala kääntää ihmisen pois pahoilta teiltään ja antaa hänelle kaiken anteeksi. Mutta välinpitämättömäksi vihollisen toimien suhteen ei pidä jäädä, vaikka varotkin kostamasta pahaa pahalla. Kun sinua vastaan toimitaan epäoikeudenmukaisesti, esitä Jumalalle pyyntö tehdä turhaksi pimeyden työt ja ne jäävät tehottomiksi. Näin käännät Paholaisen pyrkimykset häntä itseään vastaan. Minulla on useita hauskoja kokemuksia tästä, kerron ehkä joskus.

Jumala puolustaa kansaansa, mutta puolustus tulee eri suunnalta, kuin mihin pakanat ovat tottuneet. Kun pakanain hyökkäyksen kohde ei itse puolustaudu, luulee maailma saaneensa helpon voiton. Mutta juuri kun maailma alkaa viettää voitonjuhlia, sen omat velat lankeavat maksettaviksi. Meidän olisi järjetöntä puolustaa itseämme lihan käsivarrella, koska maailma on suuri ja mahtava verrattuna siihen pieneen laumaan, joka on etsinyt turvaa Jumalan suojista. Mutta Jumalalle maailman vastustus ei merkitse yhtään mitään. Hän tekee sille juuri sen, mitä tahtoo. Hän ei anna itseänsä pilkata, kts. Gal 6:7-8. Hän antaa ihmisille heidän tekojensa mukaan ja vapauttaa ihmisten vangit.

Sotilaspoliittiset valtiot ja järjestelmät pakottavat jäseniään ja orjiksi katsomiaan ihmisiä sodankäyntiin ja muuhun toimintaan, joiden oikeudellisuudesta uskovalla ei ole takeita. Tällöin meille on tärkeätä ettemme tule osallisiksi ja osasyyllisiksi toisten tekemiin synteihin esimerkiksi siten, että antaisimme valtakirjamme tai äänestäisimme edustajaksemme tai ottamalla osaa henkilökohtaisesti, vaikkapa vain vastahakoisena vähemmistönä asioihin, jotka eivät meille kuulu. Me emme ole demokraatteja, koska olemme tunnustaneet Jeesuksen ylimmäksi auktoriteetiksi ja Jeesuksen veren kautta tulleet vapaiksi ja estottomaksi tekemään aina ja vain sitä, mikä on hyvää. "Älkää seuratko enemmistöä pahaan" (2.Moos 23:2, ven. käännös). Jos olet sitoutunut ennen uskoon tuloasi, odota Herran johdatusta ja katso, kuinka hän järjestää sinulle pääsyn sodasta. On muistettava, että aina on parempi tulla tapetuksi kuin tulla tapetuksi tapon yrityksessä, sillä joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu. Sotilaspoliittista vallankäyttöä ei pidä kuitenkaan estellä; se ei ole meidän asiamme, eikä meidän asiamme ei ole rajoittaa toisten vapauksia. Jokainen vastaa teoistaan Jumalalle.

Niille meikäläisille, jotka ovat sodassa, syntyy ongelma siitä, että myös vastapuolella todennäköisesti on meikäläisiä ja silloin joutuu veli sotaan veljeä vastaan. Teille on siksi parasta, että etukäteen annatte toisillenne anteeksi, että mahdollisesti tapatte toisianne. Jumala on hyvin pitkämielinen uskovien tekemiin synteihin nähden, mutta Jumalan pitkämielisyyttä ei pidä käyttää väärin. Nykyaikaisessa sodankäynnissä tapetaan ihmisiä, joilla ei ole osaa eikä arpaa siihen sotaan, jota häntä hallitseva valtiolaitos käy. Uskovan tulee pyrkiä syrjään asioista, jotka hänelle ei kuulu.

Joskus ihmetellään, miksi Jeesus ei kieltänyt sodankäyntiä kokonaan. Jeesus kielsi vannomasta valaa. Kieltäytyessäsi valasta sinä kieltäydyt sodasta jo siinä vaiheessa, kun se on vielä periaatteellisella tasolla.

Silloin kun varmasti tiedätte tekevänne vääryyttä, esimerkiksi tuomitsemalla maallisen järjestelmän tuomarin ominaisuudessa henkilöä, joka Jumalan lain edessä on puhdas, on teidän syytä erota tehtävästänne. Jeesus on Herra. Herra Jeesus on riisunut vastustajansa aseista ja olisi noloa, jos sinä antautuisit aseeksi vääryydelle.

Vanhan Liiton aikana Jumala käski Israelin vallata heille luvattu maa ja tappaa kaikki sen asukkaat. Maa-alue oli tarkkaan rajattu, eikä Israelilla ollut oikeutta lähteä omavaltaisesti laajentamaan alueitaan. Myös oikeus puolustautua oli rajattu, koska Jumala on se, joka puolustaa oikeamielistä. Tavan takaa Israel luuli olevansa oikeamielistä kansaa, mutta Jumala oli eri mieltä, ja antoi tappioiden kohdata Israelia. Edes puolustustaisteluissa Israel ei menestynyt.

Uuden Liiton kansa on kutsuttu julistamaan Jumalan evankeliumia, hyvää sanomaa. Jumala haluaa antaa maan vanhurskaillensa, mutta vasta, kun evankeliumi on julistettu. Lisäksi maan luovutus Jumalan lasten hallintoon tulee tapahtumaan siten, että Jumala itse käy sodan vihollisia vastaan tämän aikakauden lopussa. Jumala ei luota edes palvelijoihinsa elämän ja kuoleman asioissa. Tuomiot hän suorittaa itse. Seuraajiaan Jeesus opettaa, että verenvuodatusta seuraa verenvuodatus: "Se, joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu". Jeesus ei ole kieltänyt verenvuodatusta, mutta hän on sanonut, mitä siitä seuraa. Jos uskomme Johtajan sanaan, me emme tartu miekkaan.

Puolustuksen hoitamatta jättäminen on tietoinen ratkaisu. Se on jumalanpalveluksen tarkoitus. Jumala haluaa näyttää maailmalle oman kansansa kautta sen, että jos joku turvaa häneen, hän puolustaa. Jumalan ihminen on näyttelyesine, jonka kautta Jumala osoittaa kunniansa. Puolustuksen hoitamatta jättäminen on vapaaehtoinen ratkaisu. Uskovia kehoitetaan "antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi", kts. Room 12:1. Vaihtoehdot ovat joko puolustus (sota) tai järkkymätön rauha pahimmankin vihollisuuden kohdatessa (uhri). Järkkymättömään rauhaan pystyy vain Jumalan ihminen Jumalan avulla.

Jeesus ei kiellä mitään pahaa, mutta hän rankaisee siitä. Jeesus käskee rakastamaan vihollisia. Se, joka rakastaa, ei tee pahaa. Vihollisten rakastaminen vaatii ihmisen koko ajatusmaailman täysremonttia. Ajatusmaailman pinnalliset remontit ovat tavallisia, niillä pyritään hurskaaseen pintakiiltoon. Helpoin tapa hurskastella on väittää, ettei vihollisia olekaan. Väite lienee tarkoitettu vain yksinkertaisten höynäyttämistä varten. Jokainen valhe, ajatuksen ja lihan saastutus, antikristillinen järjestelmä ja Elämää, Totuutta ja Rakkautta vastaan suunnattu toimenpide on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Saasta ja valhe ovat ihmiskunnan keskeisiä ominaisuuksia, ja uskovan on tiedettävä, miten menetellä syntisen ihmiskunnan keskellä. Kaiken lisäksi tämä ihmiskunta käy aktiivista sotaa niitä vastaan, jotka vääryyteen eivät suostu. Uskovan on ymmärrettävä, miten tätä ihmiskuntaa voi rakastaa niin, ettei samalla joudu syylliseksi sen pahoihin tekoihin.

Ensimmäinen ehto sille, että emme tule syylliseksi vihollisen tekoihin, on itsenäisyyden säilyttäminen. On toteltava ennemmin Jumalaa kuin ihmistä. Kun vihollisen leirissä huomataan ihminen, joka ei suostu vääryyden välineeksi, alkavat eksytykset ja vainot. On myös tiedettävä, miten menetellä vainoissa.

Vihollinen on henkivalta. Ihminen ei ole niin viisas, että hän selviytyisi vihollisesta ilman vahvemman henkivallan, Jumalan apua. Jumalan henki ohjaa Jumalan lapsia, kun he rukoillen kulkevat. Vainoista pakeneminen on sallittu. Jumalan Valtakuntaa ei ole perustettu väkivallalla, eikä sitä myöskään puolusteta ulkoista vihollista vastaan väkivallan asein. Jumalan kansa tosin taistelee vääryyttä vastaan, mutta silloin on kyse siitä, että emme suostu painostettuinakaan tekemään vääryyttä tai käyttämään väkivallan keinoja, koska uskomme, että rakkautta ja totuutta noudattamalla päästään parhaisiin tuloksiin kaikissa tapauksissa. Rakkauden ja Totuuden noudattaminen on Voittajan politiikkaa ja Voittajalle sopiva tapa hoitaa asioitaan. Jumalan siunaus riittää kyllä kompensoimaan väärämielisten tekemän vahingon, kts. Apt 3:26.

Sotilaspoliittisten valtioiden jäsenet eivät itsekään pidä sodasta. Venäläinen runoilija Jevtushenko kysyi: "Haluavatko venäläiset sotaa". Eräs venäläinen diplomaatti, joka kertoi kasvaneensa madame Kollontain polvella, kertoi Venäjän hyökänneen Afganistaniin, koska "meidän on pakko päästä Tyynelle Valtamerelle". Kuka nyt sotaa haluaisi, mutta harvassa on niitä, jotka antavat tankkien kulkea ylitseen mihinkään ryhtymättä.

Kukaan ei halua sotaa. Venäläiset, kuten muutkin ihmiset, haluavat harjoittaa pahuuttaan kenenkään estämättä. Tekemällä vääryyttä naapureilleen, he tavan takaa menettelevät niin pahoin, että naapuri katsoo olevansa pakotettu vastarintaan. Siksi rauhaa maailmassa ei saavuteta ilman vääryyksien samanaikaista lopettamista ja entisten vääryyksien hyvittämistä. Tämän tyyppistä rauhaa ei ole koskaan saavutettu, eikä saavuteta, koska yhtäkään tapettua eivät sotilaspoliittisten valtioiden tietäjät pysty herättämään henkiin. Anteeksipyyntökin on myöhäistä, koska se joka voisi antaa anteeksi, on jo kuollut. Se mitä maailmassa kutsutaan rauhaksi onkin lähinnä taistelutauko, jonka kestäessä riistetty ja orjuutettu hävinnyt vasten tahtoaan mielistelee orjuuttajaansa.

Maailmassa on vain yksi kansa, joka on ilmoittanut ohjelmakseen vastarinnasta luopumisen, Koska Jumala puolustaa oikeutta, voi Jumalan kansa alistua sortoon ja silti voittaa. Tämä on ainut tie rauhaan.

Rauhaa opettaa vain Jeesus, muut opettavat "oikeudenmukaisuutta" ja sitäkin vain vääryydenteon verukkeena. Jos nämä muut eivät pysty hyväksymään Jeesuksen Herruutta, eivät he pysty omaksumaan myös Jeesuksen opetusta suvaitsevaisuudesta, kärsivällisyydestä, itsehillinnästä. Ihmiset, jotka torjuvat Rauhan, eivät ymmärrä miten edullista olisi pysäyttää väkivalta kestämällä pieni loukkaus:

Jeesus ei opeta mitään yliluonnollista näissä sanoissa. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että tarjoamalla poskea vastaiskun asemesta, sinä estät väkivaltakierteen syntymisen. Jos teet pakanoiden lailla "oikeudenmukaisesti", sinä läimäytät takaisin. Tästä seuraa todennäköisesti eskalaatio, vastapuoli täräyttää silmäsi mustaksi. Sinä täräytät kaverilta hampaat sisään. Kaveri hakee nuijan, ja lyö sillä pari kylkiluuta poikki ja maksan hajalle. Pelisi on pelattu. Ettei näin kävisi, opettaa Jeesus sinulle halvimman tavan päästä eroon ihmisistä.

Kristus tarjoaa todellista rauhaa ja samalla Jumalan Valtakunnan kansalaisuutta. Jumalalla on valta antaa syntejä anteeksi. "Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman", Matt 5:9. Rauha solmitaan Jumalan kanssa ja siitä seuraa, että sinä et enää riistä lähimmäistäsi, joten lähimmäisellä ei ole oikeutusta hyökätä sinua vastaan. Jos hän tai hänen liittonsa sen kuitenkin tekee, ei sinun pidä ryhtyä vastarintaan, vaan annettava Herran hoitaa puolustuksen ja syyllisten rankaisun, joihin sinä tosin voit rukouksillasi vaikuttaa, kts. Matt 5:39-44. Ainut rauhansopimus, joka on syytä solmia, on rauhanteko Jumalan kanssa. Muita sopimuksia ei pidä tehdä. Vanhurskas ei kuitenkaan sinun kimppuusi hyökkää, oli sinulla sopimus tai ei, ja toisaalta väärämielisen kanssa ei ole mitään mieltä tehdä sopimuksia, hän ei sanaansa pidä kuitenkaan. Jokainen ihminen on velvollinen elämään Jumalan normien mukaan ilman mitään sopimuksia. Sinulta odotetaan vain täydellistä antautumista, islam. Täydellinen antautuminen, islam, ei vain ole koskaan täydellinen ilman Jeesuksen herruuden tunnustamista.

Uskovalla on aina toivo, myös silloin kun hänet tapetaan. Silloinkin, kun me olemme uskonsa tähden tapetun haudalla, surulla on rajansa, se on vain inhimillistä, mutta täynnä ylösnousemuksen odotusta. Murheellista kuolema on vain silloin, kun tiedämme inhimillisesti katsoen kunniallisen ihmisen kuolleen ilman Kristusta. Näillä sanoilla minä haluan kunnioittaa tässä Tsohar Dudajevin (1944-1996) muistoa, jota roistot kutsuivat puhelimeen neuvottelemaan rauhasta. Kun Dudajev meni, hänen puhelinsignaaliaan kohti ohjattiin raketti, jolla hänet tapettiin. Uskovan pitäisi ymmärtää, että vaikka kaikki tämän maailman ruhtinaat kehoittaisivat sinua rauhaan, heillä on silloinkin vain Saatana mielessään. Rauhan ehdot sanelee Jeesus eikä kukaan muu. Näistä ehdoista ei neuvotella.

Kirjoituksista me ymmärrämme kuinka suuri murhe apostoli Paavalilla oli maanmiehistään, jotka hylkäsivät Jeesuksen. Jeesus olisi voinut heitä auttaa. He kuitenkin valitsivat yhteistyön miehittäjän kanssa, joka myöhemmin ajoi koko kansan pois maastaan.

Rauha solmitaan tunnustamalla Jeesuksen herruus ja se ylläpidetään elämällä hänen ohjauksensa mukaisesti. Muuta rauhaa ei ole.

##32

Avioliitto tai avoliitto, miksi sitä kutsutaankin, on biologinen liitto, jossa liiton osapuolet tulevat yhdeksi lihaksi sukupuoliyhteyden kautta. Mooseksen ensimmäisen kirjan eli Genesiksen 24 luvusta löydät kertomuksen tapauksesta, jossa tällainen liitto solmittiin Jumalan johdatuksella. Kertomuksen lopusta luemme:

Liiton solmiminen ei edellytä minkäänlaisten muiden toimenpiteiden tai rituaalien suorittamista, mutta kerran solmittu liitto on voimassa niin kauan kuin jompikumpi osapuolista kuolee. Rajoitusta vaimojen määrästä ei annettu, mutta mikäli mies otti toisen tai useamman vaimon, se ei saanut tapahtua ensimmäisen tai muiden vaimojen aviollisten oikeuksien kustannuksella. Vaimolla voi olla vain yksi elossaoleva mies. Miehillä ei voi olla yhteistä vaimoa. Erityinen rajoitus oli annettu Vanhan Liiton kuninkaille: heillä ei saanut olla monta vaimoa. Samanlaisen määräyksen antoi Paavali Tiitukselle ja Timoteukselle näiden asettamista paimenista (Tiit 1:6, 1.Tim 3:2) sekä myös seurakuntapalvelijoista (1.Tim 3:12).

Esiaviollisia suhteita ei periaatteessa voinut olla olemassakaan, koska liiton alkaminen laskettiin seksuaalisen kanssakäymisen alkamisesta.

Seksiliiton rikkomista sanotaan huoruudeksi. Huorinteosta oli määrätty rangaistus: "Jos joku tavataan makaamasta naisen kanssa, joka on toisen miehen aviovaimo, niin kuolkoot molemmat, sekä mies, joka makasi vaimon kanssa, sekä vaimo. Poista paha Israelista." (5.Moos 22:22). Mikäli nainen aikoi naimisiin, mutta hääyönä havaittiin, ettei hän ollut tyttö, tuli hänet kivittää yksin. Kts. 5.Moos 22:13-22.

Huoruus on ystävyyteen kykenemättömän ihmisen keino etsiä ystävyydelle korviketta. Saatanan pettämänä hän turvautuu keinoihin, jotka vievät hänet yhä kauemmas todellisesta ystävyydestä. Seksistä ei ole ystävyyden tai rakkauden korvikkeeksi, ei edes rikkeettömässä seksiliitossa.

Taivasten Valtakunnan siveellissyysnormit ovat Mooseksen lakia korkeammalla. Korotetut vaatimukset on esitetty mm. Vuorisaarnassa. Sanat on suunnattu miehelle:

Käännöksestä näkyy, ettei kääntäjä ole tuntenut juutalaista ajattelua. Juutalainen ei käytä sanaa nainen siinä merkityksessä kuin suomalainen. Juutalaiselle jokainen nainen on aina jonkun tytär. Jos haluamme jakaa nämä tyttäret ryhmiin aviollisten arvojen perusteella, saamme seuraavat ryhmät: tytöt, vaimot, lesket ja huorat.

Ylläolevassa tekstissä "nainen" on käännetty kreikan sanasta "gyneika", vaimo. Kun Jeesus tekstissä puhuu naisesta, hän ei tarkoita tyttöä, vaan naista, jolla on elossaoleva mies. Toisen miehen vaimon himoitseminen on synti, mutta tyttö ei ole sama kuin vaimo. Jeesus ei siis väitä, että mies tekisi huorin silloin, kun hänellä on luontaisia haluja, jotka kohdistuvat johonkin tyttöön. Halu ei ole sama kuin huorinteko, eikä Jeesus vaadi ihmiseltä mitään sellaista joka on biologinen mahdottomuus. Biologiset tarpeet on vain hallittava.

Luonnollisten halujen hallintaan on olemassa resepti:

Ylläolevan lauseen kreikkalaisessa lähdetekstissä sanaa "nainen" ei ole ollenkaan. Se, että kyse on "tyttärestä", selviää lauseenjäsenien suvusta. Käännös ei siis sinänsä ole väärä, kunhan pidetään mielessä juutalaisen kirjoittajan ajatuksenjuoksu.

Vanhan Liiton laissa ei ollut määräyksiä siitä voidaanko avioero sallia huorinteon perusteella. Liitto päättyi, kun syylliset tapettiin. Kysymystä eronneiden uudelleenavioitumisesta ei myöskään syntynyt: vihille haluavia ei ollut. Kuka nyt olisi halunnut tulla kivitetyksi hääpäivänsä johdosta.

Uudessa Liitossa huorinteko johtaa avioliiton purkaantumiseen. Jos seksiä jatketaan, se on pelkkää parittelua. Sovitteluratkaisu ei ole mahdollinen. Miehen, joka on suostunut naiseen, tulee kantaa täysi vastuu naisesta, jonka hän on maannut, eikä lähettää häntä takaisin saastutettuaan hänet. Huoruus aiheuttaa myös veljesyhteyden katkeamisen, kuten muissakin sellaisissa tapauksissa, jotka Vanhassa Liitossa luokiteltiin kuolemansynneiksi.

Varsinkin lapsille on tärkeää, että he saavat elää kodissa, jossa isän ja äidin välit on kunnossa. Huoruus on kuolemansynti. Kodissa, jossa huorataan ei keskustella Elämästä eikä lapsille ei jää mahdollisuutta oppia terveeseen elämään vanhempien keskusteluja seuraamalla ja heitä matkimalla.

Aina ei avioliiton molemmat osapuolet ole uskovia. Uuden Testamentin kirjoittajat antavat tilanteesta alarajaohjeen: "Aviovuode pidettäköön saastuttamattomana kaikkien kesken". Myös uskovan ja ei-uskovan avioliitto purkautuu huorintekotapauksessa.

Seksiliiton pätevyyteen ei muilla tekijöillä, sellaisilla kuin luonteiden yhteensopivuus, erilaiset mieltymykset jne, ole merkitystä. Viidennen Mooseksenkirjan luvussa 24, jakeet 1-4, on kuitenkin seuraava teksti:

Mooses oli tehnyt asiassa myönnytyksen, mutta halunnut estää ainakin syrjähypyt. Jeesus joutui tentattavaksi tästä asiasta. Fariseukset kysyivät: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" Jeesus vastaa:

Keskustelua seuranneet opetuslapset totesivat ettei ole miehen hyvä naida, kts. Matt 5:31-32 ja Matt 19:3-12. Mutta Jeesus huomauttaa, että pahemminkin asia voisi olla. Jumalan Valtakunnan tähden kannattaa pyrkiä täydellisyyteen, jos vain edellytykset ovat olemassa:

Juoksevat asiat pystytään hoitamaan vain, jos perusteet ovat kunnossa.

Jumalan asettama avioliitto on biologinen. Liiton osapuolet ovat mies ja vaimo. Heille on annettu lupaus: He tulevat yhdeksi lihaksi, he saavat lapsia. Mutta Jumalan tekoja muuntelemaan ja tuhoamaan pyrkivä vihollinen haluaa päästä kolmanneksi osapuoleksi liittoon ja tuoda siihen oman järjestyksensä. Kaiken lisäksi vihollinen tekee työnsä ikäänkuin Jumalallista järjestystä auttaakseen, ettei Jumalan kansa huomaisi, mitä heille on tapahtumassa. Tästä syystä käsitteiden ymmärtämistä mutkistaakin se, että kirkkolaitoksissa ja lahkoissa opetetaan avioliiton alkavan vasta vihkimisestä, häistä tai muusta vastaavasta seremoniasta, vaikka vihittävät olisivat olleet naimisissa ties kuinka kauan ja joskus monenkin henkilön kanssa. Nimittämällä 1.Moos 2:20-25 jakeiden tekstiä avioliiton asetussanoiksi on saatu aikaan markkinarako papin puuhille miehen ja naisen väliin. Jae 24 kuuluu seuraavasti:

Paavali näkee asian kirkonmiehiä konkreettisemmin varoittaessaan uskovia huoruudesta: "Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: 'Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'." Paavali siis käyttää ns. asetussanoja myös huoruudesta puhuessaan.

Häillä ja vihkimisellä ei itse liiton pätevyydelle ole mitään merkitystä, niitä voidaan korkeintaan pitää sosiaalisesti tasapainoisen ihmisen tapana kertoa ystävilleen siitä, että nyt minä olen löytänyt puolisoni, jota rakastan, ja nyt aloitamme aviollisen yhdyselämämme - tulkaa ja iloitkaa kanssamme. Jeesuksen opetuslapset eivät ota ulkopuolista liittoonsa, mutta sallivat mielihyvin ystävien iloitsevan heidän ilostaan.

Kirkkolaitosten tapaan valtioilla on tapana yrittää sanella seksiliiton ehdot. Näin valtiokin pyrkii kolmanneksi sopimusosapuoleksi seksiliittoon. Monenlaisia kuvottavia yrityksiä on jo tehty, mutta varsinainen buumi lienee vielä edessäpäin, kunhan tekniikka kehittyy.

Yhteiskunnan terveyttä voidaan hyvin mitata sen perusteella, miten se suhtautuu heikompiinsa. Ruotsin suurvalta-aika alkoi, kun kuningas näki neljä asiaa niin tärkeäksi, että valtiovalta otti niiden hoitamisen vastuulleen. Yksi näistä asioista oli naisen koskemattomuuden turvaaminen. Nyt on Ruotsin henkinen ja maallinen suurvalta-asema mennyt, ja se näkyy tavasta jolla väkisinmaattua naista kohdellaan. Hänestä yritetään tehdä osasyyllinen rikokseen. Kunniallisessa valtiossa mies on aina velvollinen pitämään huolta naisesta, jonka hän makasi. Jos hän ei sitä tee, hän on menetellyt rikollisesti naista kohtaan. Mitään muuta näyttöä ei tarvita eikä valtion määräys voi tosiasioita muuttaa.

Kerran aloitettu synninteko johtaa tavallisesti uusiin, entistä raskaampiin synteihin. Valtiovallan tuella harjoitettu sikiönlähdetys on kollektiivinen synti, jossa syyllisiksi tulevat kaikki äänestäjät. Kiinassa valtion valvoma sikiönlähdetys on johtanut siihen, että paikoitellen 80 prosenttia syntyvistä lapsista on poikia, tytöt on poistettu äitinsä kohdusta. Venäjällä vain puolet nuorista muodostaa koskaan perhettä, ja perheissäkin abortit ovat yleisiä. Usein toistuvat abortit vievät viimeisetkin lapsensaannin toiveet.

Eräs abortin tehnyt suomalainen nainen kertoi, että kulkiessaan kadulla hän saattaa pysähtyä näyteikkunan eteen katselemaan lasten vaatteita. Mietteissään hän arvelee, miltä ikkunassa näkyvä vaate näyttäisi hänen lapsensa päällä, kunnes tuska ja syyllisyys ottavat yliotteen, ja hän tuntee huutavansa. Sitten hän katsoo ympärilleen nähdäkseen, tuijottavatko ohikulkijat häntä. Siitä hän yrittää arvioida, huusiko hän tuskansa julki vai ei.

Suomalaisen aborttilain tarkoitus on auttaa niitä miehiä, jotka haureutta harjoittavat, pakoilemaan vastuutaan isänä. Nainen joutuu näin kantamaan koko vastuun, ja mies ei ole tietävinäänkään. Tämä vastuun pakoilu on vain näennäistä, Jumalan edessä vastuu siirtyy koko sille yhteiskunnalle, joka jumalattomuuden hyväksyy. Vanhassa Liitossa huoruudesta tavatut joutuivat kivitettäväksi, siinä kuolivat kaikki osapuolet, myös tuo "yksi liha". Nykyaikainen yhteiskunta sensijaan tappaa mieluummin niitä, jotka näennäisesti ovat kaikkein puolustuskyvyttömimpiä.

Kirkkojen ja muiden lahkojen kristinuskolle vieras avioliittokäsitys on pääsyy länsimaisen naisen alennustilaan. Mies, joka tajuaa elävänsä niinsanotussa avioliitossa vieraan naisen kanssa, ei kunnioita naista naisena ja naisparka pyrkii hankkimaan ihmisarvolleen katetta kodin ulkopuolelta työstä, palkasta, titteleistä ja sen sellaisesta, siinäkään onnistumatta, koska vika on perusteissa. Rehvakkaan teeskentelyn taakse kätkeytyy uskomaton määrä tuskaa, ahdistusta ja huonosti hoidettuja lapsia, puhumattakaan siitä taakasta jota abortin tehneet äidit kantavat omallatunnollaan. Naiset on pantu kantamaan raskainta taakkaa, huolimatta siitä, että oikein hoidettuna äiteys on naiselle maailman arvokkain toimi.

Suomalainen lainlaatija on ryhtynyt myös parittajan asialle. Lainlaatija on säätänyt kuuden kuukauden harkinta-ajan myös siinä tapauksessa, että biologinen liitto on jo päättynyt huorintekoon. Oletettavaa on, että lainlaatijan tarkoituksena on näin saattaa myös syytön osapuoli tekemään huorin entisen puolisonsa kanssa. Nykyaikaisen sotilaspoliittisen valtion kristinuskon vastainen taistelu on paljon hienostuneempaa kuin mitä roomalaiset aikoinaan keksivät.

Länsimaista avioliittoetiikkaa on pyritty viemään myös kehitysmaihin, mm. Somaliaan ja Mosambikiin. Kun paikallinen mies on kääntynyt kristinuskoon, häntä on vaadittu ajamaan pois vaimonsa, yhtä lukuunottamatta, siitä huolimatta, että Raamattu ilmoittaa Jumalan vihaavan hylkäämistä. Jos näin tehdään, on teologia pantu rakkauden edelle. Luulisi kenen tahansa ymmärtävän, mihin asemaan hylätty nainen joutuu.

Seksiliitto muuttaa ihmisen psyykettä. Kahdesta tulee yksi. Ilot ja surut tulevat yhteisiksi. Ellei tätä päämäärien ja voimien ykseyttä huoruuden takia ole, syntyy ristiriitatilanne, jossa kumpikin osapuoli kokee olevansa vangittuna ja alistettuna tilanteessa johon he joutuivat otettuaan erivapauksia. Mutta sehän on jo pakanoiden ongelma.

Kysyttäessä sitä, onko mahdollisesti solmittava liitto onnellinen, kannattaa lukea alussa mainittu kertomus Iisakin ja Rivkan (Rebekka) naimisiinmenosta kokonaan, alusta asti. Mainitussa 1. Mooseksenkirjan 24. luvussa löytyvät ne periaatteet, joita käyttäen uskova voi arvioida omia ratkaisujaan. Asia on senverran merkittävä, että ratkaisuja kannattaa harkita enemmän kuin talvitakin värin valintaa. Seuraavassa tarkistuslista siltä varalta, että aiot mennä naimisiin:

Oikeat lähtökohdat eivät vielä takaa lopputulosta. Jatkossa tarvitaan rakkautta. Kun palkka on pieni ja jauhot vähissä tarvitaan rakkautta. Kun kastike palaa pohjaan, lapset parkuvat ja mies tulee töistä kävellen likaisilla saappailla suoraan jääkaapille tarvitaan rakkautta. Seksillä sitä ei voi korvata.

Raamatun ohjeet seksuaalisesta kanssakäymisestä koskevat tietysti vain Jumalan kansaa. Pakanat elävät niinkuin elävät kunnes kohtaavat Jeesuksen. Fariseukset ja kirjanoppineet toivat Jerusalemissa Jeesuksen eteen aviorikoksesta kiinniotetun naisen. Naista ei oltu kivitetty (eikä nähtävästi miestäkään - teon toista osapuolta), vaan hän oli saanut olla juutalaisten uskonnollisten johtajien riepoteltavana ties kuinka kauan. Nyt he halusivat hyödyntää tapausta kuullakseen Jeesuksen mielipiteen asiasta. Nainen asetettiin keskelle uteliasta ja murhanhimoista laumaa. Fariseukset olivat odottaneet Jeesuksen menevän halpaan, mutta kun Herra oli puhunut muutaman sanan, fariseusten pokka petti ja Jeesus jäi naisen kanssa kahden kesken. Jeesus kysyi: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?" Nainen vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene äläkä täst'edes enää syntiä tee."

Fariseukset eivät olleet enää paikalla kysymässä, miten nainen voisi jatkossa välttää syntiä. Pitäisikö hänen elää aviorikoskumppaninsa kanssa vai palata entisen miehensä kanssa, vai elää miehettä. Se ei heitä kiinnostanut, sillä he halusivat vain tuhota ja tuomita. Sensijaan Jeesus oli osoittanut, että niinkauan kuin hän on mukana, tuomitseminen ei käy päinsä. Siksi hän voi taas sanoa fariseukset nähtyään: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva Elämän valkeus". Kts Joh. 8:1-12.

Niitä, jotka Jeesuksen luo tulevat, Jeesus neuvoo henkilökohtaisesti ja tapauskohtaisesti. Minun ei siis ole mahdollista antaa tässä yleispätevää ohjetta kaikille huorille ja höynäytetyille. Ainut, mitä voin sanoa, on: Seuraa Jeesusta, ja sinulla on oleva elämän valkeus. Hän johtaa pois umpikujasta jokaisen henkilökohtaisesti.

##34

Jo Vanha Testamentti sisälsi niin täydellisen sosiaaliohjelman, ettei yksikään sotilaspoliittinen valtio tähän päivään mennessä ole esittänyt mitään vastaavaa. Maa oli jaettu tasapuolisesti sukuhaarojen kesken. Se ei voinut siirtyä yksiin käsiin, koska myytykin maa palautui alkuperäisen sukuhaaran hallintaan joka viideskymmenes vuosi, ns. riemuvuotena. Tämän vuoksi esim. Joosefilla, galilealaisella puusepällä, oli maaomaisuutta Betlehemissä, Juudeassa, koska hän kuului Juudan sukuhaaraan. Maksamattomat velat tulivat anteeksiannetuiksi jokaisena 7. vuotena, ns. sapattivuotena. Velasta ei saanut ottaa korkoa. Velan antaminen varattomalle pyytäjälle oli laissa määrätty velvoite. Kts. 5.Moos, luku 15 ja 3.Moos, luku 25. Satoa korjattaessa tuli osa satoa jättää köyhien ja muukalaisten korjattavaksi, kts. 3.Moos 19:9-18. Joka kolmas vuosi oli tuloista pantava sivuun kymmenen prosenttia sosiaalisia tarpeita varten. Kts. 5.Moos 14:28. Varattomien matkat kansakunnan keskuspyhäkköön kolmasti vuodessa oli kustannettava uutiskymmenyksistä, kts. 5.Moos 14:22. Ja mikäli kansalainen kaikesta huolimatta ei pärjännyt, oli voimassa lähimpiä naapureita velvoittava käsky: "Jos veljesi köyhtyy sinun luonasi eikä jaksa pysyä pystyssä, tue häntä samoinkuin muukalaista tai loista (maassa vakituisesti asuva ei-israelilainen), hän eläköön luonasi". 2.Moos 25:35.

Varastamisena ei pidetty kaikkea sitä, mitä pakanain lakikirjat pitävät varkautena. 5.Moos 23:24-25 määrää: "Kun tulet lähimmäisesi viinitarhaan, niin saat syödä rypäleitä, minkä mielesi tekee, kunnes olet saanut kylläksesi, mutta älä pane mitään astiaasi. Kun tulet lähimmäisesi viljapellolle, niin saat kädelläsi katkoa tähkäpäitä, mutta sirppiä älä heiluta lähimmäisesi viljapellolla". Näiden käskyjen logiikka on siinä, että keinoviljelyn ei tule kaventaa keruu- ja pyyntielinkeinon harjoittajan oikeuksia maahan, sillä maa ja kaikki, mitä siinä on, kuuluu Jumalalle.

Varastaminen juutalaisessa seurakunnassa ei ollut tarpeellista perustarpeiden tyydyttämiseksi, josta kertoo myös Keski-Euroopan juutalaisten vitsi: Synagogaseurakunnan rabbille tultiin kertomaan, että joku seurakunnan jäsenistä on kuollut nälkään. Kertoja oli pahana siitä, että sellaista oli tapahtunut seurakunnassa, Ei ole totta, puolustautui rabbi. Mies oli viimeiseen asti käynyt kokouksissa, mutta ei ollut kertonut puutteestaan. Mies oli kuollut ylpeyteen, ei suinkaan avun puutteeseen.

Varastamisesta oli säädetyt rangaistukset. Varastamista ei kuitenkaan luettu kuolemansynteihin (poikkeuksena ihmisvarkaat, ts. orjakauppiaat ja ihmisryöstöön, panttivangiksi ottoon, sieppaukseen ja muuhun vastaavaan vapaudenriistoon syyllistyneet, jotka oli teloitettava). Vastaavasti ei Uudessa Liitossa vaadita varkaan välitöntä erottamista ehtoollisyhteydestä. Seurakunnassa on ensin tutkittava ne vaikuttimet, jotka kyseiseen halveksuttavaan tekoon ovat johtaneet. Vika saattaa olla siinä, ettei seurakunnan nimeä käyttävä järjestö ole hoitanut seurakunnalle kuuluvia tehtäviä. Oliko seurakunnan sosiaalihuolto kunnossa? Oliko veljesyhteys riittävän avoin pulmien esilletuomiselle? Oliko seurakunnan johto ehkä liittoutunut tämän maailman rikollisten kanssa? Seurakunnan kuuluu sekä avustaa että opastaa parannukseen ennenkuin on myöhäistä, sillä varkaat, ahneet, juomarit ja kavaltajat yms. eivät peri Taivasten Valtakuntaa, kts. 1.Kor 6:9-11 ja Srn 6:30.

Juutalaisten mielestä se, joka täytti lähimmäisen auttamisesta annetun lain, rukoili ja paastosi, oli vanhurskas, "tsadik", ja näin vanhurskautta merkitsevä sana tuli heidän kielessään merkitsemään myös hyväntekeväisyyttä, "almuja" niinkuin suomenkielinen KR-1938 epäilyttävästi sanoo. Samat merkitykset on saanut kreikankielinen sana "dikeosyne" Uudessa Testamentissa:

Jeesus laski almut prosentteina antajan pääomasta. Köyhä leski, joka antoi viimeiset lanttinsa, antoi 100 %. Sakkeus, tullimies, antoi 50 %. Fariseukset antoivat 10 % tuloistaan, jopa mintuista ja kuminoista. Venäläisen kreivi Pashkov, Vasilij Aleksandrovitsh (1834-1902) kustansi hengellistä kirjallisuutta koko valtavan maaomaisuutensa hinnalla: järkevä teko sillä maa jäi, kun Pashkov kuoli, eivätkä vuonna 1917 alkaneet vallankumoukset voineet tehdä tyhjäksi hänen työtään. Venäjän evankeeliset seurakunnat ovat suurelta osin hänen ja Ivan Sergejevitsh Prohanovin (1869-1935) työn hedelmiä.

Lähimmäisen auttamisesta annetun käskyn täyttämiseen eivät almut riitä. Almut kuuluvat siihen samaan aatemaailmaan kuin anekauppa ja kerettiläisroviot. Uuden Liiton kansa on kutsuttu rakastamaan toinen toistaan ja se varmasti aiheuttaa varakkaalle uskovalle paljon suurempia kuluja kuin kolikoiden kolehtihaaviin tiputteleminen silloin tällöin.

Kymmenykset kuuluvat Vanhan Liiton taloudenhoitoon. Kymmenyksillä kustannettiin kulut, jotka kansalaisille aiheutuivat jokavuotisista matkoista Israelin keskuspyhäkköön. Uuden Liiton kansalaisille temppeliveroa ei ole määrätty.

Almujen jako ja kirkollisvero ovat hämäystä. Jos et tiedä kristillisestä taloudenhoidosta muuta kuin tämän, on kirkko onnistunut sinua hämäämään. Sisäpiirin tieto perustuu toisenlaisiin kokemuksiin. Niistä kertoi Kertshin telakan autonkuljettaja matkatessamme Kertshistä Simferopoliin vuonna 1990 seuraavaan tapaan: En ole itse uskovainen, mutta työtoverini on. Hänen autostaan puhkesi rengas, auto kaatui ja lasti meni pilalle. Kaveri sai siitä kolme vuotta vankeutta. Mutta ei se mitään - kun se tuli takaisin, tulivat sen uskonveljet ja rakensivat sille omakotitalon. Eikä siinä mennyt kuin pari viikkoa kun niitä uskovia tuli ympäri Ukrainaa, oli niitä varmaan pari tuhatta. Kyllä sellaisten kelpaa elää, mutta meikäläisellä menee heikommin.

Varastamisen kieltäminen oli yksinkertaista opetusta taloudenhoidossa. Syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen oli joutunut viljelemään maata ja perustamaan taloudenhoitonsa luovuttamiselle. Ensin kylvät, sitten hoidat ja odotat ja ajallasi korjaat sadon. Evankeliumeissa ihmistä opetetaan luopumaan, kylvämään, ja odottamaan satoa iankaikkisuudessa. Itsekkyyden voittamiseksi on tehtävä nyt paljon enemmän, kuin kylvettävä jyvät peltoon. Jyvien kylväjä saattoi elää luopumisensa hedelmällä seuraavan talven yli, mutta sen, joka tahtoi liittyä Jeesuksen leiriin, tuli kuolettaa itsensä, itsekkyytensä, saadakseen kestävämmät palkinnot.

Monet Uuden Testamentin kirjeistä kirjoitettiin uskoville, jotka elivät orjaomistusyhteiskunnan olosuhteissa. Kolossalaisia kristittyjä orjanomistajia Paavali muistuttaa Kol 4:1 pitämään orjistaan yhtäläistä huolta kuin itsestäänkin. Kirkkoraamattu m-38 tosin kääntää väärin kyseisen raamatunjakeen: "Isännät, tehkää palvelijoillenne mitä oikeus ja kohtuus vaatii...", mutta kuten tiedetään, "kohtuus" on kovin epätarkka mitta raha-asioissa käytettäväksi. Paavali ei vaatinut "kohtuutta" eikä liioin omistusolojen muutosta, vaan konkretisoi asian vaatimalla yhtäläistä huolenpitoa isännille ja orjille. Paavalin sanoma oli, että jos isäntä söi wienerleikettä, niin orjan piti saada myös ja jos isäntä ajoi Mersulla, niin orjan piti ajaa myös. Paavali tahtoi estää salakavalan varkauden muodon, riiston, esiintymisen seurakunnassa.

Länsimaiden rikkaat kristityt tunnetaan vanhoillisesta asenteestaan yhteiskunnan muutoksia kohtaan. Kyseinen asenne usein johtuu siitä, että he vastoin Herransa käskyä ovat keränneet huoneisiinsa mammonaa, jonka varastamista he pelkäävät. Toisaalta nuo muutospaineet usein johtuvat juuri tuosta mammonasta. Israelissa oli Johannes Kastajan aikana vastaava tilanne, ja siksi tämä Jeesuksen tuloa valmistelemaan lähetetty sanansaattaja (anggelos, vaikka olikin partaniekka) erityisesti vaati enemmän kuin pelkkää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta:

Vaikka me Suomessa tällä kertaa elämme taloudellisen hyvinvoinnin keskellä, ei meillä ole oikeutta siirtää velvoitteitamme pakanoiden kannettavaksi edes sillä verukkeella, että maksamme veromme. Maallisen valtion huolenpito kohdistuu vain sen omiin suosikkeihin, Jumalan huolenpito kaikkiin ihmisiin. Kristikunta, joka ei harjoita omaa sosiaalityötä, on antautunut viholliselle.

Jeesuksen sosiaaliohjelmassa erityisen tärkeää on pitää huolta siitä, että kaikille Valtakunnan kansalaisille on turvattu elintarvikehuolto, vaatetus, sairaanhoito ja vankeudessa vietetyn ajan huolto ja muut kansalaisoikeudet pelkän Jeesus-nimen tunnustuksen perusteella. Seurakunnan sosiaalitoimen ei voi rajoittua pelkästään paikallisseurakunnan jäseniä koskevaksi tai tiettyjen valtiollisten rajojen sisällä tapahtuvaksi toiminnaksi. Jumalan Valtakunta on globaalinen. Tärkeintä on vaikeimmassa asemassa olevan kansalaisen ylläpito. Vaikka sama on sanottu jo edellä, muistutetaan tässä uudestaan ne sanat, jotka onnelliset tulevat kuulemaan viimeisellä tuomiolla, silloin, kun kaikki selittelyt on ohi:

##35

Vanhan Liiton Israel oli oikeusvaltio, jossa syytetyn syyllisyys piti olla todistettavissa, ennen kuin mitään tuomiota voitiin langettaa. Todistajia piti olla vähintään kaksi. Väärän todistajan rangaistus oli sama, joka syytetylle olisi voitu langettaa väärän todistuksen mukaisesta rikoksesta.

Todistajalla pitää olla silminnäkijän tietoa asiasta, josta hän todistaa. Meitä pyydetään tavan takaa antamaan lausuntoja asioista ja henkilöistä, joista olemme kuulleet vain kuulopuheista. Me olemme kuulleet puhuttavan Billy Grahamista, Katri-Helenan kääntymisestä, Isä Popieluchkosta, Huume-Eevasta ja niin edelleen, mutta harva meistä kelpaisi todistajaksi heidän asioissaan. Näitä mielipiteentiedustelijoita on syytä varoa. He osaavat kyllä esiintyä nöyrinä, mutta pyrkivät harvoin totuuteen. Tavallisesti he haluavat saada meitä tuomitsemaan tuntemattomia.

Tuomion julistaminen ei ole sama, kuin tosiasioiden kertominen. Tosiasioiden kertomiseen sinulla on oikeus, olkoonkin, että tämä maailma, rikoksentekijät siis, yrittää estää tosiasioiden julkitulon ja vaientaa todistajat.

Rikoksentekijät pyrkivät tekemään työnsä salassa. Sama koskee myös rikoksentekijöiden yhteenliittymiä, erilaisten väkivaltajärjestelmien virkoja jne. Kristityn ei tule suojella näitä vääryydentekijöitä vaikenemalla vääryyden hankkeista. Vääryydentekijän on aina tiedettävä, että kaikki tulee ilmi aikanaan:

Tosiasioiden salailu on maailmassa järjestelmällistä. Se on yksi niistä syistä, miksi Jeesus omiltaan on kieltänyt valan vannomisen. Jumala on ylin herra, ja hänen käskynsä ovat ylimmät käskyt. Erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä toimivan kristityn tehtävä on pitää yllä Totuuden pelkoa. Totuuden pelkoa pidetään yllä Totuutta julkituomalla.

Jos joku, jota kutsutaan veljeksi, puhuu pahaa lähimmäisestäsi, sinun on syytä keskustella asiasta vasta, kun syyttäjä ja syytetty ovat molemmat paikalla. Koska silminnäkijän ja muun ensikäden tietoa omaavan henkilön todistus on ensiarvoisen tärkeä, on veljien kesken erikoisesti vaalittava ilmaisun vapautta ja kuunneltava kaikkia.

Kritiikin vaimentaminen on tyypillinen vallanpitäjien synti. Myös muutamat suljetut uskonnolliset yhteisöt vaativat, että sen jäsenet puhuisivat vain hyvää toisistaan ja erikoisesti johtajistaan. Näin porukasta muodostuu keskinäisen imartelun seura. Mutta käsky kuuluu: "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi." Asioiden kaunistelu on valhetta yhtä hyvin kuin väärät syytöksetkin. Ystävyyttä voi olla vasta sitten, kun osapuolet ovat hyväksyneet rehellisyyden lähtökohdaksi. Rakkautta ilman Totuutta ei ole olemassa.

Vuorisaarnassa Jeesus opettaa kansalaisiaan sopimaan riitapuolensa kanssa ennen käräjöimisen alkamista, kts. Matt 5:25. Silloin todistajien merkitys vähenee.

Jumalan palvelijan velvollisuus on toimia todistajana Hänestä, joka voi paitsi tuomita, myös antaa anteeksi:

Jeesus ottaa oikeudenkäyntiasiat puheeksi Vuorisaarnassa vielä toistamiseen:

Tuomioiden lykkäys johtuu siitä, että Jumala haluaa ensin julistaa evankeliumin, armon ja anteeksiantamisen sanoman, rikoksentekijöille. Ensin tulee ihmisen saada mahdollisuus elää oikein, mitä oikeutta olisi siinä, että ihmiseltä vaadittaisiin sellaista, johon hän on syntymästään kykenemätön?

Kukaan ei voi elää Jumalan normien mukaan ilman Jumalaa. Sinun huomauttelusi ja tungettelevat neuvosi saattavat olla ihan hyviä, millä oikeudella sinä puutut toisen ihmisen elämään? Se, että sinä olet oikeassa ei oikeuta sinua mihinkään. Sinulla on pölkky silmässä niinkauan kuin sinulla on tarvetta vaatia muita ihmisiä elämään sinun normiesi mukaan. Se, että sinun neuvottavasi on väärässä, tekee hänestä hyvin aggressiivisen. Roistot ampuvat helposti, jos heidän puuhiinsa puututaan. Tuomio kyllä tulee aikanaan, mutta Jumala pidättää vallan sen suorittamisesta itsellään. Jumalalla on kärsivällisyyttä odottaa kääntymystä ja hänellä on halu ja valta antaa synnit anteeksi, kts. Room 2:1-11. Sitä varten saarnataan evankeliumi Jeesuksen verestä ja Jumalan Valtakunnasta kaikkialla maailmassa kaikille kielille, kansoille ja kansanheimoille.

Sana "armo" esiintyy Raamatussa ensimmäisen kerran vedenpaisumuskertomuksessa, tilanteessa, jossa Jumala totesi ihmiskunnasta seuraavasti, (1.Moos 6:5):

Totaalinen pahuus sai totaalisen rangaistuksen. Jumala hävitti koko ihmiskunnan, Nooaa lukuunottamatta, joka "löysi armon Herran silmien edessä". Nooastakaan ei sanota, että hän olisi ollut hyvä, mutta hän "löysi" armon. Kultarahan voi löytää etsimättäkin, mutta armoa ei. Meillä ei ole aihetta epäillä Nooan aikalaisten edistyksellisyyttä maatalouden, musiikin, sodankäynnin, kaupankäynnin, ja viihde- ja kulttuurielämän alalla, mutta heidän taitonsa ei heitä pelastanut. Ainoastaan Nooa oli valinnut sellaisen opetusohjelman, jolla oli käyttöä syntisenkin yhteiskunnan keskellä.

Vuorisaarnan avauksessa, niinsanotuissa autuuden lauselmissa, Matt 5:1-11, Herra esitti ihmisten käsityksistä radikaalisti poiketen, millaisia ovat todella onnelliset ihmiset. Vähintään yhtä radikaalisti Jeesus korvaa oikeudenkäyntimenettelyn anteeksiantomenettelyllä.

Anteeksiantoasiassa on tärkeää, ettei vaadita toisilta anteeksiantamista - sen ihmiset osaavat tehdä ilman Jeesustakin - vaan että opetuslapsi ryhtyy itse antamaan anteeksi häneen itseensä kohdistuvaa pahaa, jos sitä pyydetään ja muussa tapauksessa jättää asian Jumalan käsiin, siis jättää käräjöimättä. Pölkky on siis otettava ensin pois omasta silmästä. Anteeksiantava ihminen näkeekin asiat sitten jo eri tavalla.

Käytännöllinen Pietari kysyi, montako kertaa lähimmäiselle pitää antaa anteeksi. Vastaus löytyy kohdasta Matt 18:21-35. Ihmisen pitää antaa paljon anteeksi, mutta onneksi harjoittelumahdollisuudet ovat hyvät. Huomaa, että tässä puhutaan veljistä. Mikäli kysymys olisi vihollisesta, tulisi meidän rukoilla hänen puolestaan, että hän tekisi ensin perusratkaisun ja ryhtyisi yleensäkin pyrkimään Jumalan luo, sillä juoksevat asiat voidaan hoitaa vasta, kun siihen on tahtoa ja puitesopimus syntynyt.

Anteeksiantamisen tarve johtuu puutteistamme. Mitä puutteellisemmin me noudatamme Pyhän Hengen johdatusta, sitä enemmän tarvitsemme rakkautta ja anteeksiantoa niiltä, jotka meidän kanssamme elävät. Täydellistä ihmistä on hyvin helppo rakastaa, jos vain perusasenteesi hyvään on oikea, mutta jos kotiisi tulee lapsi, joka rikkoo astioita, piirtää seiniin, sotkee ruokansa ja näyttää aikuistuvan niin kovin hitaasti, teettää rakkaus sinulla paljon työtä. Mutta rakkauden ihmeellinen piirre on siinä, että rakkaudesta tehty työ ei tunnu työltä, se tehdään iloiten.

Suomessa pyydetään paljon anteeksi, varsinkin pikkuasioita. Näyttää siltä, että anteeksi pyytäminen on ikäänkuin kokenut jonkinlaisen inflaation. Asian paikkaamiseksi keksittiin eri kirkkolaitoksissa aikoinaan erilaisia rasittavia katumusmenettelyjä, jotka ankaruudessaan ylittivät jopa kohtuulliset rangaistukset, joten anteeksipyytäminen rangaistuksesta vapautumisen keinona menetti merkityksensä. Siitä on tullut niinsanottu hyvä tapa. Niinsanottu hyvä tapa ei vastaa Raamatun ohjeita anteeksipyytämisestä. Jeesuksen anteeksianto-ohjeessa on kolme osaa:

Katumuksen ilmaisu on se, joka tavallisesti puuttuu hyväntavan noudattajilta. Raamattu opettaa kuitenkin selvästi: Jos veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi. Ja jos hän seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: "Minä kadun", niin anna hänelle anteeksi. (Luuk 17:3-4). Kontaktinottovelvollisuus on molemmilla osapuolilla.

Anteeksi pyytäminen saattaa olla vaikeampaa kuin anteeksi antaminen. Yhtä kaikki meidän tulee olla valmiita molempiin, muistaen, että Jumala antaa anteeksi, kun tunnustamme syntimme ja samalla vieläpä puhdistaa meidät kaikesta synnistä, (kts. 1.Joh. 1:9 ja Snl 28:13).

Kaikki vääryydentekijät eivät koskaan tunnusta pahoja tekojaan, eivät kadu eivätkä pyydä niitä anteeksi. Synnintekijää, joka ei kadu, ei voida vapauttaa synneistään. Asia luovutetaan Jumalalle ratkaistavaksi. Stefanus, jonka juutalaiset kivittivät, sanoi viime sanoikseen: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä", kts. Apt 7:60. Stefanus oli vapaa rukoilemaan haluamallaan tavalla. Hän olisi voinut sanoa myös niin kuin Paavali: "Aleksanteri, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan". Kts. 2.Tim 4:14.

##36

Jokaisen ihmisen perustarpeet ovat likipitäen samat, mutta Jumalan tarkoitus ei ole, että ne tyydytettäisiin lähimmäistä riistämällä. Hän osoittaa kansalleen terveet päämäärät ja terveet keinot niiden saavuttamiseksi:

Paavali ja Timoteus neuvovat Filippin kaupungin pyhiä, paimenia ja sosiaalityöntekijöitä:

Meidän asiamme ei ole murehtia, vaan palvella Jumalaa, joka kyllä pitää palvelijoistaan huolen. "Työmies on palkkansa ansainnut". Yhtä kaikki ihmisen on vaikea olla hermoilematta, uskon vähyyden tähden. Olin kerran kylässä uskovan kollegan luona, ja nukuin ullakolla. En saanut unta, rahahuolet askarruttivat mieltä. Tuloja oli vähän, menoja paljon. Verotoimisto vaati ennakkoverojen maksua, eläkevakuutuksen maksut olivat jo myöhässä, omakotitalon rakennus vei rahaa ja vuokralla olevasta asunnosta piti myös maksaa. Ja muita pakollisia menoja päivittäisten kulujen lisäksi. Kun piehtaroin sängyssä vaikeuksieni kanssa, sanoi Herra: "Laske, paljonko tarvitset". Päädyin summaan 60.000 markkaa. Ilmoitin sen Herralle, ja Herra sanoi: "Laske vielä, paljonko tarvitset seuraavien kahden kuukauden aikana tuleviin uusiin menoihin". Päädyin summaan 27.000 markkaa. Ilmoitin senkin Herralle, sitten nukahdin. Aamiaisen jälkeen ajoin kotiin ja näin puhelimen päällä soittopyynnön. Soitin numeroon, ja minulle ehdotettiin Kaukoidän matkaa, jonka pituudeksi arvioitiin 60 päivää. Palkka oli 1500 markkaa päivältä päivärahoineen.

Itsehillintä ja pidättyväisyys on tarpeellista kaikessa päämäärätietoisessa toiminnassa. Jos sinulla on taskussasi sata markkaa, joka sinun on vietävä kadun toisessa päässä asuvalle mummolle, et voi käyttää sitä yhteenkään niistä houkutuksista, jotka silmäsi ja korvasi keksivät kulkiessasi kadun varrella olevien kauppojen ohi. Elämä on jatkuvien valintojen tekemistä, mutta se, joka seuraa Hengen johdatusta, valitsee oikein.

Jumalan kansa on lähtiessään seuraamaan Jeesusta luopunut kaikesta ja suostunut ottamaan vastaan kaiken, mitä Herra antaa. Ilman tätä luopumista olet pelkkä perässähiihtäjä. Jokaiselle perässähiihtäjälle Herra sanoo ennemmin tai myöhemmin jotakin samaa kuin niille, jotka kulkivat hänen mukanaan hänen lihansa päivinä:

Onnellisia ovat ne, jotka ehdoitta suostuvat Totuuden ja Rakkauden Hengen johdatettaviksi. Pietari ja Andreas lähtivät seuraamaan Jeesusta ehdoitta. Luopuminen tapahtui taakse vilkuilematta.

Pietari oli luopunut tuottoisasta ammatistaan ja sen tuomasta turvallisuuden tunteesta. Myöhemmin hänkin kysyi, mitä me tästä saamme (Matt 19:27), mutta se ei ollut hänellä seuraamisen ehtona, vaan tervettä tiedonhalua:

Taloudellinen riippumattomuus muodostuu kahdesta tekijästä: Turvatusta toimeentulosta ja himojen hillinnästä. Mikään rikkaus ei riitä, jos himo on vallassa ja vaatii yhä vain enemmän. Näistä asioista Jeesus opettaa (1), että taivaallinen isä ruokkii työmiehensä, ja (2), että kerää aarteesi taivaisiin:

Minulle on sanottu, ettei Jumala rahaa noin vain tyhjästä maksa. Pakko sitä jotain työtä on tehdä. Olen samaa mieltä, mutta sitä juuri teksti esittääkin. Jos palvelet Jumalaa, hän maksaa palkan. Monet epäonnistuneet kokeilijat ovat palvelleet mammonaa ja odottaneet Jumalan maksavan siitä palkkaa.

Jumala tahtoo siunata kansaansa. Jumala antaa lahjaksi. Hän kasvattaa sadon. Mitä kylvät, sitä niität. Siksi sinun ei pidä odottaa sitä satoa, mitä naapurin pellolla kasvaa. Se on hänen kylvönsä. Niin kauan kun toimitte kumpikin erikseen, ei siunauksen saamiselle ei ole mitään erityisiä ehtoja. Sinä ja naapurisi saavat ansioittensa mukaan. Jos naapuri juo palkkapäivänä palkkansa, ei se sinun hernesatoasi vie. Mutta kun perustatte yhteisön, pienenkin, olette riippuvaisia toinen toisestanne. Yhteisön siunaus on yhtä huono, kuin huonoimman sen jäsenen. Yksi juoppo suuressakin yhteisössä voi juoda koko yhteisön tilin.

Ihmiskunnan historia koki käänteentekevän muutoksen, kun Abram lähti Luvattuun maahan Jumalan käskyn mukaan. Ehkä Jumala oli kutsunut muitakin, mutta heistä emme tiedä. Abram kuitenkin luopui asemistaan senaikaisen maailman johtavan valtion keskellä ja tuli kanaanilaisten maahan. Silloin ilmestyi Herra hänelle sanoen: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan". Aika runsas palkinto siis siitä, että Abraham oli nostanut telttanarut irti Paddan Aramista. Toisen kerran Abram joutui vaikean valinnan eteen, kun hänen matkaansa lyöttäytynyt sukulainen nimeltä Loot oli jakamassa Abramin kanssa karjan laitumia. Heidän oli pakko erota, ja Abram antoi Lootin valita. Loot valitsi parhaat pellot, ja Abramin oli vietävä karjansa vuorille. Taas Jumala siunasi Abramia, koska Jumalaa miellytti Abramin luopuminen parhaasta osasta riidan välttämiseksi, 1.Moos 13:14-18. Loot joutui pian ahneutensa takia pulaan, ja Abram lähti nyt pelastamaan hankalaa sukulaistaan. Ajettuaan takaa ryöstäjiä, Abram tavoitti nämä Damaskon pohjoispuolella, voitti rosvokuninkaat ja vapautti veljenpoikansa perheineen. Taas Herra siunasi Abramia, nyt siitä, että tämä ei ollut jättänyt veljenpoikaansa pulaan. Saalemin kuningas Melkisedek, Jumalan, Korkeimman, pappi toi Abramille leipää ja viiniä, sekä siunasi hänet, kts. 1.Moos 14:19-20. Tämän jälkeen Sodoman kuningas tarjosi Abramille palkkiota, mutta Abram kieltäytyi ehdottomasti, kts. 1.Moos 14:22-23. Abram ei halunnut, että joku kyseenalainen kuningas oli päässyt kerskumaan, että "Minä olen tehnyt Abramin rikkaaksi". Jumala huomasi Abramin torjuneen maailmallisen tarjouksen, ilmestyi Abramille unessa ja ilmoitti, että Abramin palkka on oleva sangen suuri, kts. 1.Moos 15:5. Abramille luvattiin, että hänellä tulee olemaan jälkeläisiä kuin tähtiä taivaalla.

Abramilla ei ollut lapsia, ei ensimmäistäkään. Abram ja hänen vaimonsa Saara ovat jo vanhoja. Lupaus jälkeläisten paljosta määrästä ja niiden loistavuudesta kuin tähdet taivaalla, ei tunnu olevan tästä maailmasta, eikä se sitä olekaan. Mutta Abram ei luovu. Ensiksi Abram ja Saara, yrittävät käyttää konsteja, mikä tuottaa ongelmalapsen nimeltä Eesau. Vasta tämän jälkeen Abram saa Jumalan lupaamaan pojan. Poika saa nimen Iisak. Kun Jumala sitten käskee Abramin uhraamaan kauan odotettu poikansa, on Abram vaikeimman valintansa edessä. Nöyrästi hän lähtee toteuttamaan käskyä, ja vasta viime hetkellä Jumala peruu käskyn. Abram on nyt osoittanut olevansa Jumalan kanssa tasavertainen uhrautuvaisuudessa. Jumala siunaa taas Abramia, ja lupaa, että Abramin siemenessä tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, kts. 1.Moos 22:16-18. Jeesuksen syntyhistoria oli käymässä yhä tarkemmaksi.

Abrahamia ei varsinaisesti opetettu toimimaan oikein. Hänellä ei myöskään ollut Raamattua, josta hän olisi voinut etsiä ennakkotapauksia tai käskyjä. Nyt olemme paremmassa asemassa, Raamatun laajasta materiaalista voimme tutkia, miten Jumala on ennen vastannut erilaisiin kysymyksiin. Raamatussa on myös monta tapausta, jotka kertovat, kuinka Jumala ottaa pois siunauksensa. Vanhan Liiton kansan menestys toimissaan on sitä oppimateriaalia, josta meidän tajuta, ettei Israel pärjännyt vihollisiaan vastaan silloin, kun joku sen jäsenistä oli tehnyt syntiä. Kun syntiasia oli saatu järjestykseen, oli Jumala taas uskollisesti auttamassa kansaa eteenpäin.

Sama periaate, jonka tapaamme vanhassa Liitossa, toimii yhä. Kaikilla uskovilla on omia kokemuksia siitä, kuinka Jumala on siunannut luopumisuhrin. Harvoin uskova on edes tajunnut tekevänsä mitään uhrausta, hän on vain tehnyt sitä, mitä on pitänyt velvollisuutenaan, mutta Jumala näkee ja punnitsee jokaisen teon. Ja maksaa. Jehovah jiree, Jehovah kanna. Myös minulla on omat kokemukseni kylvämisestä, niistä yksi seuraavassa.

Gorbatshovin avatessa Venäjän portteja monet uskovat kutsuivat kylään venäläisiä veljiä. Minulla ei juuri silloin ollut palkallisia töitä, ja pääsin auttamaan monia tulijoita, jotka tarvitsivat tulkkia, samoin tietenkin heidän suomalaisia isäntiään. Myös omia vieraita saapui. Kului kesä ja rahat. Myöhään syksyllä Teuvo, Väinö ja Rauha kutsuivat vielä minut mukaansa Minskiin, ja koska olin vapaa, menin. En iljennyt kertoa veljille, että minulla oli rajanylityshetkellä vain kymppi taskussa. Tulimme Minskiin. Viikon kuluttua jatkoin matkaa yksin. Kävin tapaamassa ystäviä muutamassa kaupungissa Ukrainassa ja Venäjällä, ja aina veljet ostivat minulle lipun seuraavaan paikkaan. Kun palkaton työ oli tehty, alkoi palkallinen loma Singaporessa. Kuukauden ajan odottelimme korjattavien laivojemme saapumista ennen töiden alkua. Jumalalle ei tarvitse kirjoittaa laskua palveluista, hän maksaa muutenkin.

Alkuseurakunta lähti siitä periaatteesta, että kaikille luotiin elämisen edellytykset ja kaikki tekivät töitä kykyjensä mukaan. Jakaminen oli sitä luovuttamista, jota kylväjä luomisjärjestyksen mukaan tekee saadakseen sadon. Jumala asettui tämän järjestyksen takuumieheksi, antaen runsaan sadon jokaiselle, joka oli hänen edessään vanhurskas. Jumala jakoi leiviskät, joilla jokainen perheenpää asioi itsenäisesti. Sadon avulla perheenpää pystyi pitämään huolta omasta perheestään ja niistä, joilla tätä mahdollisuutta ei ollut. Mutta silloin, kun mies yritti menetellä väärin, hän menetti siunauksen. Tässä järjestelmässä hän sai syyttää vain itseään, mutta muut eivät kärsineet.

Joskus alkuseurakunnan omaisuudenjakoa on sanottu sosialistiseksi. Sitä se ei ollut. Kristitty on kyllä valmis luopumaan omastaan, milloin yhteisön etu sitä vaatii, mutta vapaaehtoisesti, ja oma-aloitteisesti. Kristilliseen ideologiaan kuuluu myös ei-uskovan auttaminen, myös taloudellisesti. Myös sivullisen auttaminen tapahtuu vapaa-ehtoisesti, ja oma-aloitteisesti. Ei-uskovan ja uskovan raja pysyy koko ajan selvänä. Sosialismi sensijaan perustuu kaiken omaisuuden keräämistä omistajaorganisaatiolle, niin, ettei yksilölle jää mitään. Nämä kaksi yhteisomistusjärjestelmää ovat siis toistensa totaalisia vastakohtia.

Suomen tultua itsenäiseksi tasavallaksi vuonna 1917, sääti Suomen eduskunta Lex Kallio-nimellä tunnetun lain, jonka mukaan vuokramaanviljelijät, ns. torpparit, saivat viljelemänsä maan omaisuudekseen. Luulen, että tämä on eräs niistä harvinaisista tapauksista, jolloin sotilaspoliittinen valtio on pystynyt toteuttamaan tervettä oppia. Näin syntyneet pientilat kasvoivat ja vaurastuivat niin kauan kuin isännät täyttivät Jumalan ehdot. Kallion sanotaan olleen kristitty, ja tekojen perusteella sitä ei tarvinne epäillä. Samaa ratkaisumallia sovellettiin vielä toistamiseen toisen maailmansodan jälkeen, kun Suomeen asutettiin yli 400.000 Karjalan pakolaista. Malli toimi niin hyvin, että maitoa, voita, juustoa, viljaa, lihaa, makkaroita, kananmunia perunoita ym. oli maassa niin paljon yli tarpeen, että vuosikymmenet puhuttiin voivuorista ja viljavuorista, ikään kuin se olisi ollut maan suurin ongelma.

Lex Kallion Suomeen luomat pientilat eivät olleet kapitalistisia, koska niissä ei käytetty palkkatyövoimaa. Omistaja perheineen teki työn. Ne eivät olleet myöskään sosialistisia, koska ne olivat yksityisiä talouksia, jossa omistaja itse teki työn. Saksalais-juutalaiset unelmoitsijat Marx ja Engels sensijaan eivät tunteneet Kallion mallia lainkaan. Jumalaton ei voi koskaan edes ajatella sitä mikä hyvä on, saatikka hyväksyä mitään hyvää. Taistellessaan Jumalaa vastaan jumalaton joutuu väistämättömästi hylkäämään joka ainoan terveen ratkaisun jok’ainoassa asiassa. Sosialismissa harjoitetun yhteisomistuksen ainut tarkoitus onkin tuhota sekin, joka pystyisi pystyssä silloinkin, kun muut kaatuvat.

Jumalan siunaukset ovat kattavampia kuin mitä maalliseen hyvinvointiin tarvittaisiin. Uusi ihminen tulee hengellisen omaisuuden haltijaksi. Näitä siunauksia, Jumalan armon osoituksia kutsutaan kreikkalaisella nimellä karismoiksi, armoituksiksi. Vastustajan onnistuu usein riistää uskovalta hänen siunauksensa materiaaliset tulokset, mutta karismojen kautta Jumalan ihminen tuo esiin Jumalan vastustamatonta viisautta ja voimaa.

Uudessa Liitossa talous on valjastettu palvelemaan rakkautta. Jerusalemin nuoressa seurakunnassa oli näkyvissä uuden talousjärjestyksen tuloksia: "Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä ja myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Ja he olivat alati, joka päivä yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa". Apt 2:44-47. On selvää, ettei heidän keskuudessaan ollut ketään puutteenalaista, kts. Apt 4:32-37. Jokapäiväinen yhdessäolo aiheutti suuria kustannuksia, mutta niin voitiin saada tarvittava koulutus tulevia tehtäviä varten apostolien jalkojen juuressa; sitä paitsi, kun vainot alkoivat, joutuivat opetuslapset pakenemaan, ja silloin Jerusalemissa oleva omaisuus olisi kuitenkin käynyt heille arvottomaksi. Jerusalemin uskovat ehtivät olla köyhyydessäkin, mutta silloin he saivat avustusta Akaian (nykyisen Kreikan aluetta) ja Makedonian veljiltä, kts. Room 25:28. Kun Jerusalem vuonna 70 hävitettiin, olivat opetuslapset jo hajaantuneet ympäri maailmaa.

##37

Juutalaiset tiesivät odottaa Jumalan lupaamaa profeettaa (5.Moos 18:18), kuningasta (1.Moos 49:10, Jer 23:5) ja ylipappia (Ps 110:4) jo vuosisatoja ennen Jeshua ha-Mashiah, Pelastajakuninkaan, tuloa. Mutta kun Herra sitten tuli, kävi ilmi, että he olivat odottaneet aivan toisenlaista kuningasta kuin Jeesus. Samoin kävi ensimmäisten uskoon tulleiden ei-juutalaisten keskuudessa ja samoin on käynyt jatkuvasti tähän päivään saakka siellä, missä ei ole ymmärretty, millaisesta valtakunnasta on kysymys.

Jeesus aloitti julistustoimintansa sanoilla "Tehkää parannus (oik.: "muuttakaa mielenne"), sillä Jumalan Valtakunta on tullut lähelle". Nämä kaksi asiaa kuuluvat yhteen: ajatusmaailman uudistus ja Jumalan Valtakunta. Ihminen on tottunut näkemään valtakunnat sotilaspoliittisina ilmiöinä ja on tottumuksensa vanki. Jumalan Valtakunnan laatu on toinen ja sen näkeminen vaatii pääsyä irti ihmisten ajatusmalleista. Synti pitää ihmiset ideologisessa orjuudessa. Ihmisen ajatukset ovat niin kovin riippuvaisia hänen teoistaan, että ihmisen on luovuttava pahuudesta pystyäkseen ajattelemaan hengellisiä.

Esitettyään käskyn "Tehkää parannus (oik.: "Muuttakaa mielenne"), sillä Jumalan Valtakunta on tullut lähelle", Jeesus käy yksityiskohtaisesti esittämään, mistä oikein on kysymys, millainen on Taivasten Valtakunta. Suuri osa tästä opetuksesta annettiin vertauksien muodossa. Monille ovat tuttuja vertaukset:

Näistä vertauksista on nimenomaan muistettava, että ne kuvaavat Jumalan Valtakunnan ominaispiirteitä - muuten ne jäävät pelkiksi tarinoiksi.

Jeesus ei tarjonnut juutalaisille esikuvaksi maallisia valtioita. Malliksi eivät kelvanneet Rooma, Kreikka tai Amerikan Yhdysvallat. Jumalan Valtakunnan erilaisuutta maallisiin valtakuntiin nähden kuvaa Jeesuksen ja fariseusten keskustelu, Luuk 17:20-21:

Se mitä edellisessä on käännetty sanoilla "sisäisesti teissä" voidaan kääntää myös: "teidän keskellänne" (kreikaksi "entos imon"). Kun otamme huomioon, että Jumalan Valtakunta on vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä (Room 14:17), ymmärrämme, että fariseuksista puhuttaessa on Jumalan Valtakunta "teidän keskellänne" mutta uskovista puhuttaessa pätee käännös "sisäisesti teissä".

Vielä Jeesuksen haudasta ylös nousemisen jälkeen näyttää jopa lähimpien opetuslasten käsitys Jumalan Valtakunnasta olleen epäselvä. Opetuslapset olivat täynnä kysymyksiä. Kun Jeesus ja Pietari keskustelivat Gennesaretin järven rannalla, Pietari kysyi veljensä puolesta: "Herra, kuinka tämän sitten käy?" Jeesus sanoi hänelle: "Jos minä sanoisin että hän jää tänne siihen asti kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua." Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta Jeesus ei sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: "Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?" Joh. 21:21-2.

Apostolien tekojen alussa kerrotaan viimeisestä tällaisesta keskustelusta ennen taivaaseen ottoa:

Kun Jeesus oli otettu ylös taivaaseen, oli opetuslapsilla monta odotettavaa: Jumalan Valtakunta, Pyhä Henki ja Jeesuksen tulo takaisin. Apostolien tekojen kirjoittaja jatkaa:

Maasta eli kosmoksesta lähtönsä jälkeen Jeesus istuutui valtaistuimelle, taivaisiin. Hengen vuodatuksessa tuli ihmiselle mahdolliseksi tulla Valtakunnan kansalaiseksi. Nimensä mukaisesti Jeesus on tullut Pelastajaksi, joka pelastaa kansansa pimeyden valtakunnasta Jumalan Valtakuntaan. Pelastus on juuri tätä: saada siirtyä Pojan Valtakuntaan. Kolossalaiskirjeen 1:13 on asian selventämiseksi syytä opetella ulkoa:

Me uskovat elämme nyt Jumalan Valtakunnassa. (Jollemme elä, emme myöskään ole vielä pelastuneet siihen). Se että nyt odotamme Jeesuksen toista tulemista, on eri asia. Tämä väliinjäävä aika on armon aika sitä varten, että muutkin tulisivat parannukseen. Kun on tarpeeksi valtaa, ei tuomion toimeenpanolla ole kiire. Valtakunta on ja pysyy.

Kun olemme pelastuksen kautta siirtyneet valtakunnasta toiseen, emme voi käyttää taitojamme, ennen kuin olemme oppineet Jumalan Valtakunnan periaatteet. Tietoa Jumalan valtakunnasta verrataan Raamatussa öljyyn. Väärä mammona on vaihdettava öljyyn, ostettava aikaa Taivaan Valtakunnan järjestyksen tutkimista varten. Kun se on tehty, maailman pimeys ei enää sokaise. Uusi Ihminen on valmis palvelustyöhön. Hänen tehtävänsä on määritelty 2.Kor 10:5 seuraavasti:

Eräänä kesäiltana olin menossa suihkuun Orelin kaupungin leirintäalueella. Vesi oli kylmää, joten en voinut pestä tukkaani. Paikalla oli muuan nuorimies Uralin alueelta, joka ei kertomansa mukaan ollut koskaan nähnyt ulkolaista ja tarkasteli minua huolellisesti. Sanoin, ettei maailmassa ole kuin kaksi kansakuntaa ja molempien jäseniä hän on nähnyt kotikaupungissaan. Nuorimies näytti käsittävän sanani omalla tavallaan. "Oikein sinä sanot", sanoi hän. "Meidän ja amerikkalaisten lisäksi ei ole muita." Keskustelimme paikalla seisoneen armenialaisen kanssa siitä että shampoo ei lähde pois tukasta, jollei ole lämmintä vettä. Venäläinen kertoi, että Uralilla ei pelätä kylmää vettä, talvella jopa kieriskellään lumessa saunan jälkeen. Asia ei ollut aivan outo minullekaan, sillä vaimo kävi parin vuoden ajan säännöllisesti uimassa talvella avannossa, yhdessä erään 80 vuotiaan sisaren kanssa, eivätkä he käyneet saunassa lämmittelemässä. Mutta nuorimies halusi kokeilla shampoota, ja se ei tietenkään kunnolla huuhtoutunut hänen tukastaan. Oli tullut aika esitellä itseni: "Olen Jumalan Valtakunnan kansalainen. Jeesus on Herrani. Kuulun internationaaliseen kansaan, joka on tarpeeksi vahva Jumalan armosta elämään Suomessa, Armeniassa, Amerikassa ja sinunkin kotikaupungissasi". Ei tainnut nuorimies sittenkään ymmärtää, että maailmassa on vain yksi valtakunta, Jumalan, ja sitä vastustava kapinaliike.

##38

Vanhatestamentillinen jumalanpalvelus päättyi Jeesuksen uhraamiseen Jerusalemin kaupungin muurien ulkopuolella, "ulkopuolella leirin". Vanhatestamentillisten esikuvien mukaan Jeesus toteutti lihassaan lopullisesti synti- vika- ja yhteys- ym. uhripalvelukset, (kts 3 Mooseksen kirja, luvut 1 - 7). Tällä yhdellä uhrilla on Jumala tehnyt täydellisiksi kaikki, jotka pyhitetään, kts. Hebr 10:14-20. Hänen verensä kautta meillä on pääsy Jumalan temppeliin, joka on taivaissa.

Jeesus henkilönä edustaa siirtymäkautta vanhatestamentillisesta jumalanpalveluksesta Uuden Liiton jumalanpalvelukseen. Keskustellessaan samarialaisen naisen kanssa hän selosti, minkälaista jumalanpalvelusta Isä haluaa:

Palvontaa ei pidä sekottaa palvelemiseen, vaikka ne kumpikin sisältyvät Uuden Liiton jumalanpalvelukseen. Kun Jeesus kasteen jälkeen oli aktiivipalvelusaikansa alussa, vastustaja yritti houkutelle hänet oman reviirinsä kuninkaaksi. Jeesus torjui tarjouksen Vanhan Testamentin sanoja käyttäen:

Palvelus on jonkun johdossa tapahtuvaa työtä. Jumalanpalvelus on Jumalan Hengen johdossa suoritettua rakkauden harjoitusta. Näin uskovan koko elämä muodostuu jumalanpalvelukseksi. Paavali kirjoittaa Kolossalaiskirjeessä:

ja Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä:

Meidän tulee katsoa, että kaikki mitä teemme on sellaista, että se, joka sen näkee, voi etsikkopäivänänsä kiittää siitä Jumalaa. Tällaista jumalanpalvelusta Paavali kutsuu järjelliseksi, loogiseksi jumalanpalvelukseksi.

Paavalin mukaan Uuden Liiton jumalanpalvelus on uhripalvelusta. Roomalaiskirjeen 12:1-15:16 pitkässä, miltei 4 lukua sisältävässä jaksossa on esitetty kristillisen jumalanpalveluksen sisältö pääpiirteittäin. Jakso alkaa ja päättyy kehotukseen uhrautuvaisuudesta, ei kenelle tahansa, vaan Jumalalle.

Kristuksen sovitustyö on jo täytetty. Me olemme jo tulleet Jumalan Valtakunnan kansalaisiksi. Me olemme jo saaneet elämän. Herra voisi ottaa meidät välittömästi kotiin. Herran tahto kuitenkin on, että hänen kansansa tekee samoin kuin hän itse: viipyy säädettyyn aikaan asti maailmassa evankeliumin julistamisen tähden. Elävä uhri on se, jota ei tapeta, vaan jää Herran käyttöön elävänä kuolleiden keskelle, tottelemaan Jumalan tahtoa, että muutkin tulisivat elävän uhrin harjoittaman jumalanpalveluksen kautta Totuuden tuntoon.

Kun luemme läpi nuo Roomalaiskirjeen luvut, huomaamme Paavalin keskittyvän muutamaan pääseikkaan uskovan elämässä, jotka ovat välttämättömiä sille, että uhri voisi miellyttää Jumalaa. Paavalin esityslista jaksossa Room. 12:1 - 14:40 on ollut ehkä seuraava:

Jeesuksen herruuden julkisen tunnustamisen ja kasteen jälkeen ihminen saa Jumalalta Jumalan Hengen, joka johdattaa näin syntyneen uuden ihmisen kaikkeen totuuteen. Jumalallinen pedagogi on valmis johdattamaan sinua heti, kun sinä itse annat hänelle siihen valtuudet.

Kun lapsi syntyy, ohjaavat myötäsyntyiset reaktiot hänen toimintojaan. Nälkä aikaansaa parkumisreaktion, ja niin edelleen. Myöhemmin lapsen käsi vaistomaisesti vie suuhun vaikka pieniä kiviä. Täysin ohjaamattomana lapsi saattaa vahingoittaa itseään nopeastikin. Tämän vuoksi jokaisella yhteisöllä on jonkinlaista kasvatustoimintaa. Maallisten yhteisöjen kasvatus ei kuitenkaan riitä, se yhteiskunta kun itse on paha. Se ei ole itsekään päässyt irti myötäsyntyisten himojensa orjuudesta.

Näistä epäedullisista lähtökohdista alkaa ihmisissä Pyhän Hengen työ. Kukaan ei voi jättää sitä väliin, jos aikoo ikuiseen Jerusalemiin. Herramme Jeesus edistyi merkittävän hyvin - hän oppi erottamaan hyvän ja pahan siinä iässä, jossa toiset vielä syövät maitoa ja hunajaa. Toisia äärimmäisyyksiä ovat ne valtionpäämiehet, jotka vielä 70 vuoden iässä ovat vailla minkäänlaista oikeudentuntoa.

Mielen uudistus tapahtuu Pyhän Hengen opastuksella. Muu koulutus tai kulttuuri ei johda mielen uudistukseen. Monet ovat opiskelleet etiikkaa ja vastaavia aineita vuosia ilman tulosta. Etiikalla ei ole mitään kiintokohtaa maailmassa. Yhdellä vuorisaarnan lauseella (Matt 7:12) lauseella Jeesus luo perustan kaikelle etiikalle: "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille". Jumalallinen ilmoitus ei salli haihatteluja eettisissä asioissa. Se luo niille konkreettisen perustan.

Jumalallinen arvomaailma on täysin erilainen kuin mikään muu tunnettu arvojärjestelmä. Vaikka Jumalan arvomaailma on kaikkien nähtävissä, on tämä arvomaailma silti ihmisille tuntematon. Jumalallisten arvojen opetus oli pääasia Jeesuksen linjapuheessa Galilean järven rannalla noin vuonna 30. Tämän arvojärjestelmän omaksuminen voidaan tänäkin päivänä alkaa näistä Vuorisaarnan sanoista:

Jeesus selitti arvomaailmaansa Galilean järven rannassa monen päivän ajan sinne kokoontuneille kuulijoille. Meille nämä opetukset ovat jääneet vain muutamien oppilauselmien muodossa. Näissä lauselmissa Jeesus tuo esiin ne lainalaisuudet, jotka ovat kätkettyinä Raamatun kertomuksiin, ja toistuvat niiden ihmisten kokemuksissa, jotka suostuvat elämään rauhassa kenenkään oikeuksia loukkaamatta, sietämään oikeuksiansa loukkauksia, puhdistavat sydämensä, ovat laupeita, janoavat ja isoavat oikeudenmukaisuutta, ovat säväyisiä ja lapsenmielisiä. Ne, jotka elävät Jumalan arvot ohjeenaan, ovat autuaita siitä huolimatta, että tämä maailma ei kestä katsella Jumalan kunniaa silloin, kun se ihmisessä ilmenee.

Harmi, ettemme ole saaneet videonauhalle Jeesuksen puheita Galilean meren rannalta. Olen vakuuttunut, että hän selosti kuulijoille sangen yksityiskohtaisesti sen, mitä autuuden lauselmiksi kutsutut iskulauseet sisälsivät. Olen tosin kuullut melko hyviä aihekohtaisia puheita, joissa näitä käsitteitä on selvitetty perusteellisesti. Keskiajan uskonpuhdistusliikkeiden aikana tästä aiheesta kirjoitettiin myös monta hyvää kirjaa, joiden lukemista muillekin suosittelen, varsinkin, kun tämän oman kirjani tarkoitus on antaa vain yleiskatsaus kristinuskon peruskysymyksiin, niitä sen kummemmin opettamatta. Yksityiskohtainen selvittely on tarpeen siksi, että biologisten ihmisten kielenkäytössä nämä termit (laupiaas, hiljainen, murheellinen jne.) ymmärretään toisin, kuin mitä niillä hengellisessä kielenkäytössä tarkoitetaan. Maailmassa saatetaan puhua esimerkiksi rauhantekijöistä silloin, kun on kyse rauhaanpakottamisesta. Hengellisessä kielenkäytössä rauhantekijä on se, joka itse tekee rauhan kenenkään painostamatta. Rauhaanpakottaja ei hengellisessä kielenkäytössä voi koskaan olla rauhantekijä, sillä rauhaanpakottajista puhuttaessa ensinnäkään puhe ei ole henkilön omista asioista, vaan toisen henkilön/ henkilöjoukon asioista, ja toiseksi hän käyttää tuloksensa saavuttamiseksi ei-rauhanomaisia keinoja.

Mielen uudistus on välttämätön osa Jumalan palvelemista. Siksi Paavali aloittaa järjellisen jumalanpalvelemisen ohjeensa käsittelemällä aihetta "mielenuudistus". Jumalaa voivat palvella vain hengellisesti köyhät, murheelliset, sävyisät, laupiaat, puhdassydämiset , rauhantekijät. Nämä pätevyysvaatimukset eivät ole tästä maailmasta, mutta ne on pidettävä mielessä, jos aikoo palvella Jumalaa. Mielenmuutos on siis välttämätön, eikä sitä saavuteta matematiikkaa ja kieliä lukemalla. Jos ajatusmaailman perusremontti jää tekemättä, ei jumalanpalveluksesta tule mitään. Jumala hakee sellaisia palvelijoita, jotka palvelevat häntä Hengessä ja Totuudessa.

Palvelustoimessamme meillä on käytössämme Jumalan armon erilaisia ilmenemismuotoja, ns. karismoja, joita epätarkasti nimitetään myös armolahjoiksi. Karismat on biologiselle ihmiselle tuntemattomia ominaisuuksia, jotka uskoville on annettu Jumalan seurakunnan rakentamiseksi. Yksityiskohtaiset selostukset karismoista löydät Roomalaiskirjeen 12. luvun jakeista 3-13 ja Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen jaksosta 12:1 - 14:40.

Vaikka karismat tuntuvat yliluonnollisilta ilmiöiltä, ne tulevat pian tutuiksi ja tavallisiksi sille, joka tunnustaa Jeesuksen herruuden. Vain hengellisesti kuolleet ovat niitä vailla. Karismat kuuluvat elämän arkipäivään. Usein ne ilmenevät pienen pieninä asioina, joilla kuitenkin on suuri merkitys. Karismojen kautta Jumala toimii kansansa keskuudessa.

Raamattu kertoo paljon tapauksia erilaisista "ihmeistä", jota Jumala on tehnyt palvelijoidensa kautta. Monet niinsanotuista ihmeistä ovat juuri näiden karismojen käytön tuloksia. Jokainen seurakunnan jäsen saa omat karismansa, ja jokainen on kutsuttu käyttämään niitä. Ihmeet eivät ole rajattu viime vuosituhannelle. Ne ovat arkipäivää jokaisen uskovan elämässä. Kertomukset karismojen toiminnasta ovat myös mielenkiintoista kuultavaa hengellisissä kokouksissa. Jos minulta kuluu päivä ilman yhtään hengellistä kokemusta, pidän päivää tylsänä ja olen huolestunut hengellisestä tilastani.

Karismojen kautta Herra antaa tilanteeseen sopivan neuvon tai avun, "viisauden sanat", "tiedon sanat", "usko", "terveeksitekekemisen lahjat", "lahja tehdä voimallisia tekoja", "profetoimisen lahja", "lahja arvostella henkiä", "kielillä puhumisen lahja", "lahja selittää kieliä". Joku on armoitettu auttamaan ja hoivaamaan, toinen johtamaan. Kullakin uskovalla on erityyliset tehtävät, ja minun kokemukseni karismoista ovat tietenkin vain niitä, mitä minulle on annettu. Kerron kuitenkin niistä mielelläni, vaikka pitkien ja kaikkein mielenkiintoisimpien tarinoiden kertominen onkin jätettävä seuraavaan kertaan.

Kun huomasin, että usein joudun olemaan pakanoiden joukossa, ilman uskovien seuraa, pyysin saada kaikkinaisia lahjoja. Muutaman kerran olen saanut ilmestyksiä, muutaman kerran välittää terveyttä, muutaman kerran profetoida, mutta sitä useammin palvella Herraa sellaisissa tehtävissä, jotka toisilta ovat jääneet tekemättä. Tulin huomaamaan, että Herran varustus on sitä vahvempi, mitä vaikeampi on tilanne. Suuressa ahdistuksessa Jumalan voimakin on suurin.

Karismojen käyttö on aina uskon teko. Sellainenkin pieni asia, kun uskovan tunnistaminen väkijoukosta, vaatii uskoa siinä vaiheessa, kun on ojennettava kättä, ja sanottava "Terve, veli". Yhdellä tyttäristäni oli pienenä hyvin käheä ääni. Syynä oli kitalakeen muodostunut pullistuma, mikä lienee ollutkin. Vaimo sanoi, että pitää viedä lääkäriin, se on lapsena helpompi leikata pois, kuin myöhemmin. Suurin ponnistuksin sain sanottua, että Jeesus on lääkäri ja parantaa. Otin lapsen syliini, ja lapsi sulki suunsa. Kun tyttö seuraavan kerran, noin 5 sekunnin kuluttua, avasi suunsa, oli epämuodostuma poissa.

Lahjat, tai paremminkin armoitukset, ovat moninaiset. Joku osaa tehdä hyvin yhden työn, mutta on toisessa asiassa veljensä avun tarpeessa. Kun jokainen tekee sen, mihin Jumala on hänet varustanut, seurakunta on vahva.

Sanan karisma kreikankielisestä vastineesta harismata (yks. harisma) tulevat uskonnollisen kielenkäytön sanat "karisma", "karismaattinen" ja "karismaatikko". Sanan karisma juurena on sana "haris", armo. Pyhä Henki vaikuttaa uskovissa niin, että seurakunnalla on käytettävissä tulevan maailmanajan voimia (kts. 1.Kor 12:8-10), niin, että uskovien kokoontuessa kaikki ovat rakentamassa Jumalan temppeliä.

Paavalin kysymys on aiheellinen, sillä monissa ryhmissä ovat jotkut palvelustoimen haltijat anastaneet koko seurakuntakokouksen ja pakottavat kaikki muut vaikenemaan, sekä miehet että naiset. Länsi-Euroopan kirkoissa käytiin pari vuosikymmentä sitten koko länsimaista yhteiskuntaa koskettanut keskustelu siitä, voiko nainen olla seurakunnan palvelija vai ei. Kirkkojen pappikeskustelulla ei ollut kuitenkaan mitään merkitystä seurakunnille, koska oikeissa seurakunnissa jokaisella sen jäsenellä on palvelustoimi, ja kaikki osallistuvat. Yhdellä perheellä tosin vain on yksi ääni, ja sitä käyttää perheenpää. Perheenpää, luonnollisista syistä, on mahdollisesti leski tai tyttö, mutta ei koskaan vaimo.

Jokainen yksittäinen armolahja on tärkeä, kuten kaivo maataloudessa, mutta jos maanviljelijä ihastuu kaivoihin niin, että kaivaa koko peltonsa kaivoja täyteen, niin missä hän viljelee viljansa? Seurakunnassa johtaja on palvelija, joka sanoo, milloin kaivoja on riittävästi ja antaa vuoron muun työn suorittamiselle ja pitää huolen, että kaikella on vuoronsa, myös arvostelulla. Kts. 1.Kor 14:29.

Eräs veli Riiasta, Latviasta, kertoi että heillä oli tapana kokoontua kuusi kertaa viikossa. Kahtena iltana he keskustelivat, lukivat sanaa ja rukoilivat. Kahtena iltana he soittivat, lauloivat, opettivat toisia soittamaan sekä kirjoittivat ja lausuivat runoja ja arvostelivat esityksiä. Kahtena iltana viikossa he suorittivat muita palvelustoimia, pilkkoivat jonkun iäkkään uskovan puita, istuttivat perunaa ja tarvittaessa kaivoivat vaikka kaivoja. Sunnuntaisin oli yhteinen kokoontuminen seurakunnan vanhempien uskovien kanssa. Tämän lisäksi kullakin uskovalla oli leipätyönsä, ellei hän ollut vielä koulussa. Niitä varten, jotka Jumalan seurakunnasta eivät mitään tiedä, kysyin eikö sentään ole liikaa, että kaikki vapaa-aika vietetään vain uskovien seurassa? Hän kertoi, että aina siihen asti, kun hän 30-vuotiaana meni naimisiin, hän miltei itki, jos tuli sellainen este, ettei hän päässyt mukaan. Uskovat ovat kautta aikojen pyrkineet järjestämään myös työnsä niin että voivat myös työssä olla oman kansansa yhteydessä.

Vaikka sana karisma ei tarkoitakaan lahjaa, on hyvä muistaa, karismat on silti saatu Jumalalta. Pyhä henki vaikuttaa myös toiseen suuntaan. Uskova haluaa antaa Jumalalle itsensä ja kasvattaa hänelle Hengen hedelmää. Siksi myös Korinttolaiskirjeessä, keskellä karismoja koskevaa esitystä, Paavali yht’äkkiä siirtyykin aiheesta toiseen:

Itse elämä on aina arvokkaampaa kuin sen herkut. Uskova haluaa olla lähellä Herraa ja sitä veljeä, sitä sisarta, jossa Herra asuu, myös ahdistuksen päivänä, silloin, kun "öljypuun sato pettää, eivätkä pellot tuota syötävää". Kristuksen rakkaus vaatii meitä elämään ei suinkaan itsekkäästi, vaan hänelle, joka meidän edestämme on sekä kuollut, että ylösnoussut. Kts. 2.Kor 5:14-15.

Hedelmä on eräs avainsana Raamatun ymmärtämiseen. Enempää asiaan tässä puuttumatta etsimme Galatalaiskirjeestä (Gal 5:22) luettelon Hengen hedelmistä:

Seurakunnan tarkoitus maan päällä on toimia Jumalan temppelinä, paikkana, jonka kautta Jumala ilmestyy pakanoille. Seurakunnan viipyminen maanpäällä on uhri. Miljoonat Jeesuksen seuraajat ovat jo vuodattaneet verensä jumalattomain käsissä ja miljoonat ovat tänään kärsineet jumalattomain pahuudesta siksi, että rakkaus vaatii heitä tuomaan ihmisille sanoman siitä, että elämä ilman saastaa on mahdollista jo maailman saastan keskellä. Seurakunta kaikkine funktioineen on suorittamassa uhripalvelusta Jumalalle, ihmisten parhaaksi mutta ei ihmisten käskystä.

Mikäli uskova lähtisi tekemään pahalle vastarintaa, olisi seurauksena sota. Silloin uskova menettelisi aivan samoin kuin ei-uskova. Jeesus opettaa:

Seurakunta toimii maailman omanatuntona siinä, että se ei ryhdy yhteistyöhön pahuuden päämäärien toteuttamiseksi. Seurakunta marssii ulos aina kun maailma pyrkii vääryyteen. Se vaatii jokaiselta veljeltä oman panoksensa: "Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä", (Room 12:2). Kun asiat on ymmärretty, on selvää, että seurakunta tekee saman kuin Israel lähtiessään Egyptistä, eroittautuu omaksi kansakseen.

Uhripalvelus on vapaaehtoista. Paavali kehoittaa: "Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen …". Useimmat niinsanotuista kristityistä eivät ole koskaan antaneet itseään uhriksi. Harva kestää edes pientä loukkausta tai muutaman markan arvoista menetystä, varsinaisesta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta puhumattakaan. Sellainen ihminen ei voi rakastaa, eikä voi siten olla Jumalalle kelvollinen.

Uhrin tulee olla virheetön. Jumala ei hyväksy kaikenlaisia uhreja. Roomalaiskirjeessä sanotaan, että uhrin tulee olla "elävä, pyhä ja Jumalalle otollinen". Pyhyys on Jumalan ominaisuus, käsite, jolla ilmoitetaan sitä, että Jumalassa ei ole saastaa. Jumala on täydellinen rakkaudessa – hänen rakkauttaan eivät hämärät rakkausseikkailut saastuta. Hän on täydellinen totuudessa – hänen totuuttaan eivät valheet saastuta. Hän on täydellinen elämässä – hänen elämäänsä ei kuolema rajoita.

Pyhyys on mahdollista vain ristin kautta. Risti on väline, jonka avulla ihmislihan luonnolliset taipumukset saadaan Hengen hallintaan.

Ristin avulla uskova pitää itsensä ristiinnaulittuna:

Vanha Ihminen ei kelvannut Jumalalle uhriksi. Virheetön eläin kelpasi, se ei ollut tehnyt syntiä. Jeesus otti synnin ruumiin, mutta hänessä ei ollut syntiä. Siksi häntä sanotaan Jumalan karitsaksi. Jeesus vei vanhan ihmisen sinne, mihin se kuuluu: ristille. Ristille jää kaikki, mikä Jumalalle ei kelpaa.

Jeesus ei jäänyt ristille. Hän nousi ylös. Ylösnousemuksensa voimasta hän luo uutta. Herra poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen, kts. Hebr 10:9. Ihminen, joka seuraa Jeesusta, pääsee kokemaan tämän ylösnousemuksen voimaa. Tämän voiman tunteminen on uskovan tietoisen elämän tärkein päämäärä.

Vanhan Liiton aikaiset kirjoitukset ovat profetiaa. Profetia on monesti kätkettynä esikuviin, joita Uuden Liiton kirjoitukset sanovat "tyypeiksi" (tipoi). Esikuvallisten tapahtumien toteutumista uudelleen Uuden Liiton kaudella tai esikuvallisten esineiden Uudessa Liitossa saamaa uutta merkitystä sanotaan Uuden Liiton aikaisissa kreikankielisissä kirjoituksissa antityypeiksi. Yksi tällainen "tyyppi" on ilmestysmaja, jossa Vanhan Liiton aikaiset uhrit uhrattiin. Niille, jotka tunsivat Mooseksenkirjojen selostukset ilmestysmajasta selostaa Hebrealaiskirjeen kirjoittaja tämän tyypin täyttymistä Kristuksessa:

Kun ihminen on ristin kautta pyhitetty Jumalan palvelemiseen, hänessä tulee esiin Jumalan ylösnousemuksen voima. Tämän voiman esiintuominen on Jumalan palvelusta. Kun Jumalan palvelija puhuu Jumalan sanaa, Jumala toteuttaa sen. Jeesus ilmoitti olevansa "ylösnousemus ja elämä", kts. Joh. 11:25. Sanojensa vakuudeksi hän meni ja herätti Lasaruksen kuolleista, kts. Joh. 11:1-46.

Sen, minkä ihminen jätti ristille, Jumala korvaa uudella. Synnin sijaan tulee ristiriidaton täydellisyys, lihan sijaan tulee ylösnousemusruumis, vanhan ihmisen sijaan uusi ihminen, maailman sijaan uusi luomankunta, uudet taivaat ja uusi maa, lain sijaan Kristuksen sisäinen tunto ja voitelu, ja "minä" luopuu toivottomasta yrityksestään ryhtyä jumalaksi ja löytää paikkansa Elävän Jumalan yhteydessä.

Ristin kautta saavutetaan voitot. Ristin kautta Herra riisti Saatanalta vallan, vapautti uskovat pelosta ja pelkoon perustuvasta orjuudesta, kts. Hebr. 2:14-15. Kristuksen veri puhdistaa omattunnot, kts. Hebr. 9:14, ja taivaat, kts. Hebr. 9:23. Kristuksen veri antaa sen luottamuksen, jonka turvissa me voimme lähestyä Jumalaa, kts. Hebr. 10:19, ja luottavaisesti odottaa hänen uutta tulemistaan, Hebr. 9:28.

Aluksi Herra pystytti temppelin kolmessa vuorokaudessa, kts. Joh. 2:19-22. Pyhän Hengen kautta myös uskova on Jumalan temppeli:

Jumala halusi osoittaa voimansa niin, että kukaan, joka häntä avuksi huutaa ei hukkuisi. Kenenkään ei pitänyt tuhoutua Jumalan voiman kosketuksen tähden vastoin tahtoaan. Sen takia Jumalan voima ilmeni Jumalan karitsassa, joka ristiinnaulittiin Golgatalla. Meissä tämä voima ilmenee "saviastioissa":

Velka, velvollisuus ja synti ovat saman asian erilaisia nimityksiä. Kaikilla niillä ilmaistaan sitä, onko ihminen täyttänyt velvollisuuksiaan pysyä Totuudessa ja palvella Rakkaudessa.

Isä meidän rukouksesta on Raamatussa kaksi versiota, joissa toisesta sanotaan näin:

Ja toisessa:

Sama asia, mikä edellä on esitetty rukouksen mallina, on tarkemmin käyty läpi jaksossa Matt 18:23-35.

Velvollisuus syntyy ilman, että meillä on itse asiaan mitään osuutta. Pelkkä tarve velvoittaa lähimmäistä tekemään voitavansa. Roomalaiskirjeen viidennessätoista luvussa sanotaan "Meidän tulee…, (ofeilomen, olemme velvollisia):

Jumala määrää sen, mihin olemme velvollisia. Nyrkkisääntönä on, että olemme velvolliset tekemään hyvää aina, kun voimme. Velvollisuutemme on pysyä Rakkauden, Totuuden ja Elämän palvelijoina, Jumalan työtovereina Pyhässä Hengessä. Jos jätämme työmme tekemättä, jäämme velkaa. Tehtävät vaihtelevat, Paavali tunnustaa velvollisuudekseen ainakin julistustyön:

Paavalin asenne ympäristössä näkemiinsä tarpeisiin nähden on terve: Hän on altis "omasta puolestaan" tekemään työn, mutta ei suinkaan kuvittele pystyvänsä tekemään kaikkea tarpeellista. Herra antaa hänelle voiman tehdä sen työn, mikä hänelle kuuluu.

Jumalan palvelijalla on paljon työtä. Millaista työtä on tarjolla, selviää esimerkiksi siten, että katsot, mitä sanotaan niissä raamatunlauseissa, joissa esiintyvät sanat ofeilo - olla velvollinen, olla velkaa; ofeilima - velka, synti; ofeilitis - velallinen, syntinen. Hakusanana voidaan käyttää myös suomenkielen sanaa palvella ja sen johdannaisia suomenkielisestä kirkkoraamatusta. Haku antaa tulokseksi noin 300 raamatunlausetta.

Järjellisen jumalanpalveluksen ohjeissa Roomalaiskirjeen 13. luvussa Paavali esittää, että myös esivalta, yhteiskuntajärjestys, on Jumalan palvelija, jolta uskovat ikäänkuin ostavat palveluja maksamalla veroja. Jumala antaa jokaiselle kansalle parhaan mahdollisen esivallan. Jos kansa syöksee parhaan mahdollisen pois vallasta, se saa huonomman - se oli heille liian hyvä, koska he ovat kapinoitsijoiksi osoittautuneet. Oikea tapa vaikuttaa on rukoilla Jumalaa. Käännös parempaan voi tulla esivaltaa vaihtamatta: Jumala voi kääntää kuningasten sydämet kuin vesipurot erämaassa. Esivalta voi vaihtua myös niin kuin Suomessa vuonna 1917: Venäläiset tappoivat tsaarin, jonka hallintovaltaan Suomen suuriruhtinaskunta vuodesta 1809 asti oli kuulunut. Kun uutta tsaaria ei enää asetettu, jäi ylimmäksi maallisen vallan edustajaksi Suomen eduskunta, joka tsaarin tilalle valitsi presidentin.

Esivallan osa on epäkiitollinen, koska sen hallittaviin kuuluu ei-uskovia. Esivalta on pelkkä kostaja, muutos parempaan ja edistys tulevat Jumalalta. Kauhavan "ruma" vallesmanni Adolf Hägglund lähetti Pohjanmaalta Omskin seudulle Siperiaan satakunta murhamiestä, mutta puukotukset eivät Pohjanmaalta lakanneet ennenkuin tuli Paavo Ruotsalainen ja saarnasi Jumalan Sanaa, niin että tuli parannus, joka tervehdytti koko seudun.

Raamattu sanoo esivallasta, että se on Jumalan palvelija, "sinulle hyväksi", Room 13:4. Joinakin aikoina se on vaikea ymmärtää, kuten esimerkiksi Stalinin aikoina Neuvostoliitossa, jossa Volgan mutkassa asuneet saksalaiset saattoivat saada kymmenen vuotta pakkotyötä "ulkolaisen uskonnollisen propagandan harjoittamisesta" kun lauloivat saksaksi joululaulua "jouluyö, juhlayö". Uskovat eivät viranomaisten vaatimuksista välittäneet, mutta pahempi asia siinä olikin se, että he eivät huomanneet Jumalan ohjaavaa kättä. Uskovan tulee olla tarpeeksi radikaali. Jollei suola ole suolaista, se ei kelpaa muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Vielä 1992 tämä opetus ei Omskin kristityille ollut mennyt perille. Kysyin, miksi tataarien mailla kaikki raamatunlauseet baptistien rukoushuoneen seinällä olivat kolonialistien kielillä saksaksi ja venäjäksi. Veljet antoivat selityksen, joka ehkä kelpasi heille itselleen, mutta tuskin Jumalalle. Tataarien ja kasakkien mailla on laulettava tataariksi ja kasakiksi. Jeesus Kristus ei kuollut kolonialismin puolesta. Hän tekee siitä lopun.

Esivalta saattaa sallia kansalaisilleen heidän elävän velaksi, mutta uskovien kesken tätä tarvetta ei ole. Jumala ei vaadi meitä tekemään mitään yli varojemme. Jos hankkeemme ovat Jumalasta, niin hän myös hoitaa rahoituksen siten, ettei velkaa tarvitse tehdä. Köyhyydessä on siunaus: näin estyy tekemästä sitä, mihin Herra ei ole antanut rahaa. Jos opiskelet yliopistossa ja näyttää siltä, ettet selviydy ilman opintolainaa, kysy itseltäsi, onko Herra käskenyt sinun mennä yliopistoon. Jollei, niin kysy Herralta sitä, mitä sinun nyt pitäisi tehdä.

Raamatun ohje "Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte", (Room 13:8) ei koske pelkästään raha-asioita. Rakkauden osoittaminen on tavallisemmin työtä. Jumala ei itse tarvitse meidän työpanostamme, mutta Jumala ohjaa meidän työtämme haluamaansa suuntaan:

Raamatun ohje "Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte", (Room 13:8) on osoitettu kaikille uskoville. Jumala huolehtii, mutta pääsääntöisesti tämän huolehtimisen tulee tapahtua seurakunnan kautta. Miten ja ketä muuten sinä olet viime päivinä palvellut? Jos olet viitsinyt lukea näin pitkälle kirjoittamaani tekstiä, voisitkin välillä vähän rentoutua ja miettiä, miten tämä sanoma "palvelkaa toisianne rakkaudessa" on toteutunut sinun henkilökohtaisessa elämässäsi, kotipaikkakuntasi uskovien kesken, kotimaasi kristikunnassa tai kristikunnassa yleensä.

Olen sitä mieltä, että jokainen rehellinen ihminen joutuu myöntämään, että yli miljardin ihmisen kristikunnasta vain pieni osa totetuttaa Kristuksen käskyjä. Se ei kuitenkaan vapauta sinua tai ketään muutakaan vastuusta Suuren Kuninkaan edessä. Muista, että Kristuksen tuomioistuimen edessä se, mitä olet jättänyt tekemättä vähimmälle veljelle, luetaan todistukseksi siitä, mitä olet. Kuorolaululla ei siinä vaiheessa enää tilannetta pelasteta. Jos jotain on muutettava, älä odota muiden muuttuvan, vaan muutu itse. Nyt, kun vielä on aikaa, ehdit ehkä vielä tehdä jotakin.

Jos sinulla ei ole seurakuntaa tukenasi silloin, kun olet jokapäiväistä leipää vailla, Jumalalla on kyllä muitakin keinoja. Mutta velan ansaan joudutaan tavallisesti vasta silloin, kun syöttinä on joku "suurempi" tavoite: auto, omakotitalo tai kiiltonahkakengät. Sinä ehkä selviätkin maksuista, koroista ja muista velvoitteista, mutta se ei ole kaikki. Korkotuloista muodostuu se suuri raha, joka orjuuttaa ihmistä enemmän kuin mikään muu orjuuden muoto. Kun sinä olet tehnyt maksusuunnitelman, olet saanut ohjelman, josta suuri raha tietää sinun olevan valjaissa vetämässä heidän sotavaunujaan. Kansainvälisen pankkitoiminnan historia osoittaa, että suuri raha on suurempi valtiomahti kuin esimerkiksi demokratia tai mikään poliittinen puolue. Suuren rahan takana on ihmisiä ja suoraan Saatanan alaisuudessa toimivia salaseuroja, joilla on oma käsityksensä maailman asioiden hoidosta, ja siinä arvomaailmassa sinulla on vain pelinappulan arvo.

Paavalin ohje "Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte" ei yritä olla johdatus siihen julmaan maailmaan, jota raha edustaa. Se on varoitus, ja se kannattaa ottaa vakavasti.

Lopuksi (Room 14:1-15:16) Paavali selostaa hienotunteisuutta ja suvaitsevaisuutta yhteisön koossapitävinä voimina. Tämän jakson ehkä keskeisin ajatus on seuraava:

Jokaisessa perheessä, jossa on lapsia, tiedetään että leikki-ikäisen mieliteot, tarpeet ja mielipiteet ovat erilaisia kuin isoäidin ja isoisän, mutta useimmiten juuri isoisän ja isoäidin kanssa lapset tulevat parhaiten toimeen, koska vanhoilla on eniten ymmärrystä, rakkautta ja aikaa. Ellei rakkautta ole, ei ole mitään. Myös perheen työikäisillä on erilaisia töitä ja sama pätee Kristuksen seurakunnassa. Ei edes sama työ tai samapalkkaisuus tee meistä Kristuksen perheväkeä vaan sukulaisuus, jota me koemme Herrassa.

Rakkauden puute johtaa hajaannukseen tai kuolleeseen järjestöuskonnollisuuteen, joka on hajaannusta kulissien takana. Veljet osoittautuvat haluttomiksi ja kyvyttömiksi elämään veljesyhteydessä tai veli katsoo pärjäävänsä ilman muita uskovia. Aina silloin tällöin joku katsoo itsensä täysinoppineeksi Jumalan tuntemisessa tai ainakin omaavansa riittävät tiedot nimittääkseen itseään jumaluusopin tms. tohtoriksi, professoriksi jne, tai ainakin lähteäkseen Hyvän Sanoman levittäjäksi liimaamaan iskulauseita näkyvällä paikalla olevaan lyhtypylvääseen. Mutta Jumalan edessä eivät päde nämä arvonimet, tutkinnot tai liimattujen julisteiden määrä. Pätevyytesi ja täysinoppineisuutesi punnitaan työssä: Pystytkö antamaan anteeksi, pystytkö luopumaan omastasi, parantuuko sairas kun rukoilet hänen puolestaan? Tuliko ketään niistä uskoon, jotka lukivat ilmoituksesi lyhtypylväästä? Entä kun esitit evankeliumin uimarannan pukukopissa? Kiitä Herraa Pyhän Hengen, veljien ja sisarien kritiikistä ja ennen kaikkea harjoita sitä itse itseäsi kohtaan.

Eurooppalaista ihmistä pidetään yleisesti individualistina, ja egoistina, jos vähän rumemmin sanotaan. Kristinuskon kasvattama ihminen on individualisti vain osittain. Hän ei saa mennä joukon mukana pahaan. Hänen on pystyttävä itsenäisiin ratkaisuihin, jotka ovat vastoin kollektiivisia päätöksiä, mikäli kollektiiviset päätökset ovat vastoin Jumalan tahtoa. Toisaalta kristinusko on mitä suurimmassa määrin kollektiivinen ilmiö. Me olemme liittyneet Kristuksessa yhdeksi ruumiiksi, jossa jokaisen jäsenen on annettava kaikkensa yhteisön vähäisimmänkin jäsenen parhaaksi silloin, kun tilanne sitä vaatii. Mutta tässäkään kollektiivisuus ei ole maailmallista. Maailma ei voi määritellä sitä, milloin kaikki on annettava. Yksilön on tehtävä itse valintansa myös silloin, kun hän haluaa auttaa. Kaiken tulee olla lähtöisin rakkaudesta. Pakkorakkaus ei ole rakkautta.

Myöhemmin tässä kirjassa tulemme kertomaan niistä surkeista tuloksista, joihin suvaitsemattomuus opillisissa kysymyksissä on johtanut. Yksimielisyys ei ole pahitteeksi, mutta sen tavoittelemisessa ei pidä mennä pidemmälle, kuin mitä kirjoituksissa on säädetty. Keskinäisen yhteyden säilyttäminen on aina keskinäisen yksimielisyyden yläpuolella. Mielipiteet eivät vaikuta yhteyteen. Synti on jo vaarallisempi asia, kuin mielipiteet, mutta syntikin on voitettavissa.

Yhteys on se toimintaedellytys, joka tarvitaan hengellisten päämäärien saavuttamiseksi seurakunnassa, jolle kaikki oleellinen on jo annettu Pyhän Hengen kautta. Kaikki on jo olemassa, muistuttaa Paavali:

Neuvominen ei ole kenenkään yksinoikeus tai velvollisuus. Se on kaikkien tehtävä. Kristinuskolla ei ole byrokratiakoneistoa eikä edustuksellista demokratiaa. Seurakunnassa on vain yksi Herra, seurakunnan pää Jeesus Kristus. Itsestään voi tietysti luulla suuria, mutta todellinen suuruus Jumalan seurakunnassa tuskin miellyttää niitä, jotka etsivät maallista kunniaa.

Esityksensä järkevästä jumalanpalveluksesta Paavali päättää uudelleen muistuttamalla meitä siitä, että jumalanpalveluksemme on luonteeltaan uhrijumalanpalvelusta, jonka kautta Jumalan armon on määrä tulla muidenkin osaksi. Toinen Jeesuksen lähettiläs opettaa näin:

Edellinen lainaus oli Jaakobin, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelijan kirjeestä. Kts. Jaak 1:21 - 2:26.

Uskovan ei tarvitse olla täysinoppinut pystyäkseen työhön, sillä Herra on omiensa kanssa ja antaa tarvittavan armon tehdä niitä vähäpätöisiä töitä, joista ihmiselämä on tavallisesti kiinni ja armon suorittaa myös sellaisia töitä, jotka ihmiselle itselleen olisivat mahdottomia.

Ylvästely ei kannata. Monipuolisesti koulutettu ja laajat tiedot hankkinut ihminen ei usein tiedä juuri sitä, miten juuri nyt käsillä oleva arkipäivän ongelma pitäisi ratkaista ja tehdä oikein. Se ihminen, joka kuulee Jumalan äänen, on aivan toisessa tilanteessa. Hän saa ohjeensa Jumalalta juuri sillä hetkellä tarpeellisessa asiassa, ja huomisen ongelmat eivät häntä huoleta. Jumala on huomennakin vahva.

Järjellisen jumalanpalveluksen vastakohdaksi esittää Paavali itsevalitun jumalanpalveluksen:

Uskonnollinen maailma on täynnänsä jos jonkinlaisia rituaaleja ja sääntöjä, joiden noudattaminen muka on välttämätöntä. Meidän, jotka Hengessä palvomme Jumalaa, tulee varoa ettemme vähääkään antaudu kahlehdittaviksi, vaan että pysymme vapaina Elävän Jumalan palvelijoina.

Kristillistä jumalanpalvelusta ei pidä sekoittaa kirkolliseen jumalanpalvelukseen. Kristillinen jumalanpalvelus on työtä. Uskovat viettävät yhdessä myös ehtoollista, mutta sitä tuskin voidaan sanoa palvelukseksi tai työksi, se on juhlaa. Ehtoollisaterioiden ja muun yhdessäolon tarkoitus on lepo, virkistys ja koko Kristus-ruumiin sopusuhtainen kasvu.

Joskus kuulee sanottavan, että kristinuskon muodot eri maissa vaihtelevat. Ajatus sisältää harhan - ei kristinuskolla ole muotoa. Jumalanpalvelus ei ole standardoitavissa. Jumalan Valtakunta on, kuten Herra kärsimyksiensä päivinä, vailla mahtipontisia ulkoisia tunnusmerkkejä:

Jumalan sanaa virrataan elävään veteen. Se täyttää jokaisen astian mukaan, ja astiat ovat erilaisia. Jumala luo jokaisen koivun lehdenkin erilaiseksi, saati sitten ihmiset. Jokainen ihminen palvelee Jumalaa siinä tehtävässä, jonka Herra hänelle osoittaa.

Muotojen puuttuminen estää tehokkaasti jäljitelmien syntyä. Vain Pyhässä Hengessä suoritettu rakkauden harjoitus on Jumalan palvelua. Sen suorittamisessa ei tarvita kirkkorakennuksia, eikä mitään sellaista apuvälinettä, jonka Vihollinen voisi julistaa laittomaksi, takavarikoida, polttaa tai muuten tuhota.

##39

Jumala on yksi, mutta Totuudesta voidaan esittää rajaton määrä epätosia vastaväitteitä. Siksi ei ole mielekästä kuluttaa suuriakaan resursseja valheiden valheeksi osoittamiseen, koska valheeksi osoitetun valheen tilalle tuo valheen isä uuden valheen. Uskova on kutsuttu rauhaan ja pyhitykseen Herrassa Jeesuksessa sekä tuomaan esille Totuutta. Veljesrakkaus asettaa meille kuitenkin rajoitetun velvollisuuden neuvoa ja ohjata uskoviksi tunnustautuvia silloinkin, kun he ovat eksyneet pois totuudesta.

Sisälle Jumalan valtakuntaan tullaan sydämen uskolla Jeesukseen ja ottamalla kaste. Ulos Jumalan valtakunnan turvista pääsee melkein miten vain. Ulos joudutaan tavallisesti viettelysten ja lahkojen kautta. Harhaopit aiheuttavat kasvuhäiriöitä Jumalan valtakunnan sisällä. Ennen kuin eksyneitä voidaan auttaa, on ymmärrettävä se, mitä viettelyksien torjumatta jättäminen, uskovien jakaantuminen puolueisiin ja perätön opetus vaikuttavat uskovan elämässä.

Meitä on opetettu, että apostolit olivat Jeesuksen lähimpiä oppilaita. Nämä apostolit kysyivät Herralta itseltään, kuka hänen valtakunnassaan on suurin, ja saivat vähän odottamattoman vastauksen.

Uskovat lapset ovat Jumalan valtakunnassa suuria. Jumalan mielenlaadun ymmärtämiseksi Herra esittää vertauksen kadonneesta lampaasta:

Lapset tarvitsevat huolenpitoa. Meillä tulee olla se mieli, että pidämme huolta toinen toisistamme.

On kuitenkin tapauksia, joissa veljellisestä kanssakäymisestä on luovuttava. Raamattu antaa näistä eri tapauksista yksityiskohtaisia ohjeita. Ettet sinä hyljeksisi ketään veljistä mielivaltaisista syistä olen kerännyt näistä eri tapauksista Raamatussa annettuja ohjeita seuraavaan. Virheitä on monenlaisia, ja eikä samaa lääkettä voi käyttää kaikissa tapauksissa. On pystyttävä ymmärtämään taudin laatu, ja toimittava sen mukaan. Seuraavia seitsemää asiaa ei pidä sekottaa keskenään:

Tässäkin on varottava ettei mennä yli sen mikä on kirjoitettu. Seurakunta ei ole rankaisulaitos, syyllistä ei panna jalkapuuhun eikä vankilaan. Mutta asioita ei myöskään paineta villaisella. Nuhtelu- ja opetusprosessin, tai oikeastaan noutesiaprosessin aloittaja on se, jonka oikeuksia on rikottu. Samaa sanoo VT: "Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi. Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra". (Kts. 3.Moos 19:17-18).

Seurakunta ei ole ihmeellinen siksi, että siellä ei olisi riitoja, vaan siksi, että ne pystytään ratkaisemaan ja hoitamaan. Jos veljesi kaikesta huolimatta jää syntiinsä, on selvää, että suhtaannut häneen niin kuin muihinkin ulkopuolisiin: kalaretki ja saunominen hänen kanssaan muodostuisi turhan kireäksi.

Merkittävää on, että seurakunta ottaa arkipäivän riitajuttuja ja rötöksiä käsiteltäväkseen. Veljesyhteys on kuin koti, joka hoitaa kasvattavan funktionsa. Paavali kirjoittaa Timoteukselle:

Usko ei ole mikään yksityisasia. Herra muistuttaa vuorisaarnassa:

Veljelläsi on siis eräänlainen veto-oikeus sinun ja Jumalan välisiin suhteisiin. Veljesi veto estää sinua kuulemasta Jumalan puhetta, mutta niin pitää ollakin, sillä tehtävä, jota hoitamaan sinut on kutsuttu, vaatii puhdasta mieltä. Tehtävää sanotaan kristikunnassa avainvallaksi. Sitä voi käyttää jokainen, joka Pietarin tavoin tunnustaa Jeesuksen Herraksi:

Seurakunta perustuu tunnustukselle. Jeesus itse kertoi olevansa ihmisen poika. Mutta Pietari, samoin kuin Natanael ennen häntä, kts Joh 1:49, sanoi Jeesusta kuninkaaksi, Jumalan pojaksi. Avainvalta kuuluu kaikille niille - ja vain niille - jotka tunnustavat Jeesuksen lihaan tulleeksi Jumalan pojaksi, kuninkaakseen. Avainvaltaa käyttää jokainen uskova, mutta vasta senjälkeen kun asian kaikki kolme käsittelyvaihetta on käyty läpi. Ensin loukattu ja loukkaaja yrittävät päästä sopuun keskenään, sitten yritys toistetaan kahden uskosta osallisen todistajan läsnäollessa, ja kolmannessa vaiheessa asia viedään seurakunnan tietoon, ellei sitä ennen ole päästy sopuun. Sitten jokainen päättäköön, osallistuuko hän yhteiselle aterialle loukkaukseen syyllisen kanssa tai ei.

Jos synti sidotaan, on kanteen esittäjän kieltäydyttävä ehtoollisyhteydestä häntä loukanneen synnintekijän kanssa. Kokouksen päätösvaltaisuus syntyy siitä, että Herra itse on läsnä aina, kun hänen kansansa jäsenistä kaksikin on hänen nimeensä yhdessä.

Avainvallan käytöllä on estettävä vihollisen pääsy seurakunnan rakenteisiin. Vallankäytön välineet ovat yksinkertaiset: (1) Kysytään, tunnustaako tulija Jeesuksen ylimmäksi auktoriteetikseen, ihmiseksi syntyneeksi Jumalan pojaksi; (2) Henkilöä, joka ei tuo mukanaan rakkauden oppia, (kts. Johanneksen 2. kirje), ei toivotella tervetulleeksi; (3) Et ryhdy yhteiselle muistoaterialle sellaisen henkilön kanssa, joka on suorittanut vääryyden sinua kohtaan, eikä ole sopinut sitä sinun kanssasi huolimatta siitä, että kolmivaiheinen nuhtelumenettely on käyty loppuun. Ottaako tämän jälkeen joku muu sinun pakanoille luovuttamasi veljen ehtoollisyhteyteensä, ei ole sinun asiasi. Jokainen päättää itse pöytäseurastaan.

Ehtoollisyhteydellä vaalitaan seurakunnan pyhyyttä. Pyhyys on välttämätön edellytys Jumalan voiman ilmenemiselle, joka tarvitaan helvetin porttien valloittamiseksi.

Kahden uskovan päätösvaltaisuus toimii yhtä hyvin kahteen suuntaan.

Uskova, jonka kontolla on kuolemansynneiksi luokiteltavia selvittämättömiä asioita, ei päästetä ehtoollispöytään. Käsite "kuolemansynti" esiintyy usein Vanhan Testamentin puolella, ja Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä Paavali tuo esille tapauksen sen sovellutuksesta Uuden Liiton aikana:

Vanhan Liiton laissa oli tietyistä rikoksista rangaistuksena kuolemantuomio. Näitä rikoksia nimitettiin yhteisesti kuolemansynneiksi. Uudessa Liitossa kuolemansyntien tekijät jätetään ehtoollisyhteyden ja keskinäisen kanssakäymisen ulkopuolelle. Määräyksen sanamuoto on molemmissa liitoissa sama: "Poista paha keskuudestasi".

Paratiisi on synnitön paikka. Se, joka syntiä tekee, ei sinne pääse. Ja jos pääsisi, ei paratiisi enää olisi paratiisi. Mikä se sellainen paratiisi olisi, jossa ihmiset tappaisivat toisiaan, juopottelisivat, ja kaikilla tavoilla häpäisisivät itsensä ja toisensa? Kuka ei suostu paratiisin ehtoihin, ei siellä voi olla. Hänen paikkansa on muualla.

Vanhan Liiton Israel pystyi valloittamaan vihollisensa portit vain silloin, kun se oli synnitön Jumalan edessä. Mutta silloin, kun joku joukosta oli tehnyt luvattomuuksia, menetti Israel siunauksensa Jumalalta ja joutui vihollisiensa käsiin. Saastaisena oli turha lähteä uhoamaan. Uuden Liiton Israel on samojen lakien alainen. Me tunnemme paljon hurskaita ihmisiä, jotka eivät ole saaneet mitään merkittävää aikaan vaikka he ovat olleet henkilökohtaisesti mitä pyyteettömimpiä ja nuhteettomimpia. Heidät on tuhonnut heidän yhteisönsä, jonka syntejä he ovat joutuneet kantamaan. Ensisijaisesti siis yhteisön on oltava puhdas.

Ensimmäinen edellytys yhteisön puhtaudelle on, että se on Jumalan seurakunta. Jos seurakunnan jäseniksi lasketaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät avoimesti tunnusta Jeesusta Herrakseen, on kaikilta yhteisön puhtauteen tähtääviltä pyrkimyksiltä pohja pois.

Pyhyys on Jumalan lahja. Kasteessa me saimme Jumalalta hyvän omantunnon ja kasteessa me teimme pesäeron saastutettuun maailmaan. Ylläolevassa tekstissä Korinttolaiskirjeen kirjoittajat käyttävät tästä pesäerosta jakoa sisäpuolisiin ja ulkopuolisiin. Exodus on välttämätön muodossa tai toisessa, mutta se ei tarkoita fyysistä poistumista maailmasta vaan synnistä luopumista. Psalminkirjoittaja tulkitsi exoduksen näin: "Autuas on mies, joka ei istu siellä, missä pilkkaajat istuvat". Me valitsemme seuramme, ja vastustaja vastustaa. Uskovan on luovuttava sekä henkilökohtaisesta synnistä että kollektiivisista synneistä. Siinä tilanteessa, jossa Paavali kirjoittaa korinttolaisille, kollektiivi oli vaarassa hyväksyä synnin. Synnin hyväksyneessä kollektiivissa kaikki ovat syyllisiä.

Varsin tavallista on, että niinsanotuissa hengellisissä kokouksissa paljon puhutaan erilaisista synneistä. Se on aivan turhaa, päinvastoin se vie kuulijan ajatukset alhaisiin aiheisiin. Paljon parempiin tuloksiin päästään, kun pahantekijälle osoitetaan ovea. Maailma opettaa omalla tavallaan, ja paluu on usein mahdollista, jos pahantekijä katuu. Tärkeätä on säilyttää pyhä saastumattomana, niin että Jumalan voima voi siinä asua. Se on pahantekijänkin toivo, että on paikka, johon tulla takaisin Isän kasvoja etsimään.

Valitettavasti on olemassa kysymys siitä, voiko kuolemansynnin tehnyt uskova tulla takaisin Jumalan Valtakuntaan. En yritä vastata kysymykseen, mutta asia tuo mieleen sen, että Pietari ja Juudas molemmat kielsivät Jeesuksen, ja muutkin karkasivat hänen luotaan. Juudas hirttäytyi, mutta Pietarista tuli uskollinen kuolemaan asti. Toisena esimerkkinä voisi pitää kuningas Daavidia, joka lopulta näki itsensä Totuuden arvomaailman mittapuun mukaan, ja tunnusti itsensä kuoleman ansainneeksi. Daavid eheytyi, mutta joutui näkemään tekonsa murheelliset seuraukset.

Suuret kirkkokunnat eivät hyväksy Paavalin opetusta kuolemansynneistä. Ahneuden, juopottelun ja vastaavan syyn takia ei Suomen Evankelis-Luterilaisesta kirkosta on tuskin koskaan erotettu ainuttakaan jäsentä. Päinvastoin - kirkko on antanut huonoa esimerkkiä ahnehtimalla omaisuutta ja maallista valtaa.

Kuolemansyntejä koskevan ohjeen, kts. 1.Kor 5:9-13, käytännön merkityksestä voidaan lisäksi panna merkille, että sinun pitää tuntea ne, joiden kanssa käyt ehtoolliselle, niin hyvin, että tiedät ettei hän ole ahne, pilkkaaja tms. Jos veljesi yrittää myydä vanhan, 1000 markan arvoisen autorämänsä kymppitonnilla tai tulee ja kertoo sinulle hykerrellen, että sai siitä vanhasta rähjästä sentään 6000 mk, et voi käydä hänen kanssaan yhteiselle aterialle tai pitää muuta normaalia veljesyhteyttä ennenkuin hän on väärän voittonsa palauttanut.

Ahneus on epäjumalanpalvontaa. Ahneus on niin merkittävä voima, että sen ympärillä pyörii koko jumalaton maailma. Muuan taloustieteilijä sai Nobelin palkinnon, kun kertoi yritysjohtajien omanvoitontavoittelun olevan yrityksen menestyksen tärkeimpiä kiihokkeita. Ahneutta maailma ei edes yritä hillitä - päinvastoin; mainitun taloustieteilijan ajatuksien pohjalta syntyivät optio-ohjelmina tunnetut ahneuden kannustimet.

Jumalalla ei ole mitään taloudellista hyvinvointia vastaan, mutta ahneudella ja Jumalalta tulevalla siunauksella on niin suuri ero, että luulisi sen jo lapsenkin ymmärtävän.

Nykyajan pahimmat rikokset, myös Jumalan Valtakunnan järjestystä vastaan tehdyt, tehdään kollektiivisesti. Kollektiivisesti tehtyjä rikoksia on vaikeampi havaita. Sinä olet kuitenkin Jumalan lakien mukaisessa vastuussa kaikista teoistasi, oli ne sitten tehty osakkeenomistajan, äänestäjän, ammattiliiton jäsenen, kirkkokunnan, puolueen, lahkon tai muun järjestön jäsenen ominaisuudessa. Erikoisen vaikea on myöntää "oman" yhteisön syntejä. Synti tekee sokeaksi. Ihminen, joka elää lähellä Jumalaa, saa kuitenkin varoitukset Pyhässä Hengessä, ja hankkiutuu eroon rikollisesta toiminnasta. Päinvastaisessa tapauksessa Pyhä Henki jättää hänet.

Paavali, pakanain apostoli, kehoittaa meitä tekemään työtä itse antamansa esimerkin mukaisesti. Paavali oli teltantekijä, joka maksoi paitsi omat, myös seuralaistensa kulut. Paavali kylvi Jumalan sanaa uskoen, että ne, jotka ottavat vastaan hänen sanansa, myöhemmin jatkavat työtä saamansa esimerkin mukaan ja huolehtivat myös Paavalin vanhuudenajan tarpeista. Paavali uskoi saavansa kylvönsä mukaisen sadon. Pakanoilta hän ei ottanut mitään. Vasta tiettyyn kypsyyteen ehtineille hengellisille seuraajilleen hän antoi mahdollisuuden osallistua elättämiseensä. Paavali oli apostoli, mutta teki silti maallista työtä elantonsa eteen.

Jo apostolien aikana oli niitä, jotka pyrkivät saamaan palkkansa siitä työstä, jotka he tekivät Jumalan valtakunnassa. Ja sehän ei ole ihme, paljonhan niitä sellaisia on nykyäänkin. Toisessa tessalonikalaiskirjeessä (kts. 2.Tess 3:6-15) apostoli kehoittaa ei vain noudattamaan antamaansa esimerkkiä, vaan myös tekemään etäisyyttä kaikenlaisiin pastoreihin, saarnaajiin, munkkeihin, piispoihin ja vastaaviin, jotka eivät suostu elättämään itseään omalla työllään. Yhden myönnytyksen Paavali kuitenkin tekee: selkää ei käännetä laiskureille ilman kättelyä, vaan ennen sitä heitä pitää neuvoa. "Semmoisia me käskemme ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa tekemään työtä hiljaisuudessa ja syömään omaa leipäänsä".

Tavallinen vastaväite apostolien ohjetta vastaan on, että työstä kieltäytyessään he pystyvät siten paremmin palvelemaan Jumalaa. Saattaisin kyllä uskoakin heidän vastaväitteensä, jos joku näistä maksetuista palvelijoista olisi tehnyt vaikka yhden työn, joka vastaisi apostoli Paavalin saavutuksia kirjoituksien laadussa, lähetystyön laajuudessa ja tuloksissa. Mutta kun niitä sellaisia ei ole.

Olen noudattanut Paavalin ohjeita. Kahdeksantoistavuotiaasta lähtien hankin leipäni ja perheeni leivän omalla työlläni. Uskoon tulin 23-vuotiaana. Nyt olen 52-vuotias, ja yhä vieläkin olen työssä rakennusliikkeessä, kello kahdeksasta aamulla kello viiteen illalla, viisi päivää viikossa. Ja voin hyvin. Palkkaa tai rahaa en hengellisestä työstä ole koskaan saanut. En myöskään ole saanut lahjaksi mitään maailmalta. Eikä mikään näistä ole ollut esteenä vaikkapa vain tämän kirjan kirjoittamiselle tai normaalin uskovien yhteyden harjoittamiselle veljien ja sisarien kanssa Atlantilta Tyynelle Valtamerelle, tuodakseni Jumalan huoneen rakentamiseksi sen, mitä Herra on minulle lahjoittanut.

Palkasta kieltäytyminen ei ole mikään itsetarkoitus. Järkevä maamies vain ei syö siemenviljaa. Hän odottaa satoa. Ja kun sato kypsyy, silloin myös Jumalan puutarhuri voi syödä satonsa hedelmistä. Myös eläkeiässä on turvauduttava Jumalaan.

Uskovien ei tule antaa siipiveikkojen rasittaa itseään pystyäkseen auttamaan todellisessa tarpeessa olevia, mutta katsokaa ja ymmärtäkää, ettei tässäkään ole kyse mistään jalkapuuhun kytkemisestä. Vertauksessa leivisköistä, jotka Herra antoi kolmelle palvelijalleen, Herra nuhtelee sitä, joka ei asioinut leivisköillään. Pahan palvelijan olisi kannattanut antaa leiviskänsä vaikka rahanvaihtajille. Kristikunnassa on kylliksi sellaisia työntekijöitä, jotka operoivat toisten heidän käyttöönsä uskomilla leivisköillä.

Seurakunta, joka maksaa palkkaa pastorilleen, tarvitsee uuden pastorin, joka opettaisi sille, että seurakunnan kaikki jäsenet ovat pappeja, joilla kaikilla on omat jumalalliset armoituksensa. Jokainen armolahja on otettava käyttöön, mutta näistä lahjoista ei makseta kenellekään mitään. Seurakunta on assosiaatio, jossa jokainen palvelee jokaista. Olisi hassua, jos tasavertaista työtä tekevät uskovat maksaisivat jollekin, joka tekee samaa työtä kuin he itse. Sadan hengen seurakunnassa on sata pappia, eikä toinen maksa toiselle siitä, että se toinenkin on pappi.

Uuden Liiton kansa on pappiskansa vain kollektiivisesti, Kristuksen nimissä, eikä sanaa "pappi" koskaan käytetä yksilöuskovasta. Vanhan Testamentin aikana oli pappeja, jotka ottivat rahaa palveluksistaan. Raamattu ei paljon annan arvoa palkkapapeille, jotka antoivat väärän esimerkin kansalle. Esimerkki tarttui. Miika kirjoittaa:

Ennustus toteutui vuonna 130 kirjaimellisesti, mutta Uuden Liiton kansalle Miikan ennustus on vain oppimateriaalia.

Saarnamiehet eivät toki ole ainoita, jotka voivat käyttää asemaansa tai mainettaan "uskovaisena" taloudellisen hyödyn tavoitteluun:

Raamatun lause lienee ollut vaikea sulattaa, sillä aleksandrialaisen koulukunnan lähdeteksteistä käännetyissä raamatuissa jae 1.Tim 6:5 poikkeaa siitä, miten se Antiokian seurakunnalta peräisin olevissa käsikirjoituksissa sanotaan:

Raamattu ei olisi Raamattu, jollei se virheen paljastamisen jälkeen osoittaisi, miten siitä päästään. Ensimmäisen Timoteuskirjeen kuudes lukukin on hyvä esimerkki siitä, ja voi, niin monelle niin tuiki tarpeellinen. Nuhteita ja neuvoja saavat niin rikkaat, kuin köyhät.

Vain se voi eksyä, joka joskus on saavuttanut tunnetun sijainnin. Pietari kirjoittaa siitä, mitä on Kristuksen tunteminen:

Jos eksymme Kristuksesta, menetämme sen, mitä tämä Pietarin erittely meille lupaa. Mutta eksyminen ei ole mikään välttämätön pakko. Pietari jatkaa tekstiään, kts. 2.Piet 1:2-10. Neuvonsa annettuaan hän uskaltaa jopa luvata:

Jos kaikki on kunnossa, Jumalallisesta luonnosta osalliseksi tullut ihminen on alistanut itsessään olevat himot jne. uskonsa kautta kuuliaiseksi Jumalan Hengelle. Hän elää sopusoinnussa Jumalan kanssa. Mutta heti kun ajatusmaailma etääntyy Jumalan Hengestä, myös puheet muuttuvat. Kielen synnit ovat ensimmäinen indikaattori siitä, että ihminen ei valvo itseään. Kielen syntien jälkeen myös teot raaistuvat. Eksytys voi saavuttaa asteen, jossa ihmisen teot ovat täysin Kristuksen Hengen vastaisia, vaikka ihminen vielä luulee palvelevansa Jumalaa. Yksikin synti, josta ihminen ei tee parannusta voi viedä täydelliseen pimeyteen. Esimerkkejä on niin paljon, että hirvittää.

Jos eksymme Kristuksesta, näkyvät eksymisen seuraukset tekoina. Jumalasta etääntynyt ajatusmaailma johtaa ihmisen viettien orjuuteen. Paavali puhuu järkeä Korinttolaisille, mutta sama viesti on käypää tavaraa myös moneen muuhunkin osoitteeseen:

Eksyttäjiä on paljon, eikä niitä tarvitse kaukaa hakea. Eksytykset tulevat kristikunnan omasta leiristä. Ihmisen pahin vihollinen onliitossa hänen oma lihansa kanssa. Vietit pyrkivät ohjaamaan ajatusmaailmaa pois Jumalan yhteydestä. Pornoleffat ja poliitikot tarjoavat unelmia "valoisasta tulevaisuudesta" ja "paremmasta maailmasta" ilman Jumalan kunnioitusta. Eksyttäjien runsas esiintyminen on Jerusalemin hävityksen, Jeesuksen näkyvän tulemisen ja tämän aikakauden lopun merkki, kts. Matt 24:3-5:

Kreikkalainen lähdeteksti käyttää eksytyksestä tavallisesti sanoja "pláni", eksytys; "plános", viettelijä, eksyttäjä; ja "planáo", eksyttää, johtaa harhaan. Suomalaisessa raamatussa nämä sanat on toisinaan käännetty sanoilla villitys, villitsijä ja villitä. Eksytys (villitys) on henkimaailman asia, vaikka sitä harvoin tulee ajatelleeksi, kun himo iskee. Ilmestyskirjan mukaan Perkele on villitsijä, kts. Ilm 20:10. Eksytyksen henki voi ilmetä jo kenen tahansa ihmisen varomattomassa sanassa. Ihmisen on tunnettava se henki, jonka oppeja hän noudattaa, sillä:

Väärä (adikos) ja valheellinen (pseudis) opetus voi näyttää kovin uskonnolliselta ja hurskaalta. Jeesuksen pahimmat vastustajat, fariseukset ja ylipapit tulivat juuri tästä hurskastelijoiden ammattikunnasta. Tämä ammattikunta on nykyäänkin Paholaisen tehokkain ase, kun kyse on uskovien eksyttäminen. Nämä valheveljet on kuitenkin helposti tunnistettavissa siitä, että he eivät osallistu ollenkaan uskovien kokoukseen, ja omissa kokouksissakin he vain esiintyvät, samalla kun seurakunta on vaiennettu hallinnollisin keinoin.

On selvä että vihollisvallat vastustavat Taivasten Valtakunnan tuloa. Vihollinen toimii monella rintamalla. On vainoa, veroa, eksytystä ja houkutusta. Parhaimmin vihollinen on onnistunut eksyttäjänä, ja sen tukena on miltei aina väärä opetus.

Väärä opetus voi olla tahatonta:

Herran veli Jaakob, joka tässä tunnustaa monessa kohdin opettavansa väärin, oli aikansa arvostetuin kristitty. Hänellä oli kanttia sanoa se, minkä kaikki tietävät: Monessa kohden me kaikki hairahdumme.

Uskonnollisessa kielenkäytössä usein käytetyllä sanalla "harhaoppi" on oma historiansa, mutta Raamattu ei kyseistä sanaa tunne. Ne, jotka puhuvat harhaopista, ovat usein itse harhaanjohtajia ja sekoittavat tahallaan kaksi käsitettä - eksytyksen ja lahkot - toisiinsa. Mikä tahansa väärä oppi on aina haitallinen. Jollei uskova pysty torjumaan valhetta, olipa se lähtöisin mistä tahansa, aiheuttaa se kasvuongelmia uskovan elämässä. Väärä oppi voi olla osasyynä myös lahkon muodostumiseen.

Kristikunta on täynänsä vääriä oppeja. Hiljakkoin Suomen koteihin jaetussa Katekismuksessa tarjotaan useita Raamatun opetuksen vastaisia oppeja, mutta silti kirjasen julkaisijoiden järjestössä on monta uskovaa, jotka tulevat perimään iankaikkisen valtakunnan siitä huolimatta, että heidän järjestönsä levittää harhaoppia "kasteen armosta" jne. Vuonna 1973 olin käymässä Murmanskissa, ja paikallinen ortodoksinen pappi (tai munkki, minä kun en niiden kaapujen eroja tiedä) esitti minulle, että Jumala ei kuule rukouksiani, koska minä en tee ristinmerkkiä. Pappi tiesi selittää, että luterilaisten käsien ristiin laittaminen johtuu siitä, että kenttäjumalanpalveluksissa luterilaiset pitivät käsiään ristissä miekan kahvan päällä, miekan osoittaessa maahan. Vakavana lupasin papille heti ryhtyväni ristinmerkin tekijäksi, jos vain hän näyttää Raamatusta sen paikan, jossa uskovia käsketään tekemään ristinmerkki. Mies toi eteeni kirkkoslaavinkielisen rukouskirjan, mutta osoitin hänelle, että kirja ei ole Raamattu. Raamattua hänellä ei ollut, ja niin menimme hänen esimiehensä kotiin Raamattua etsimään. Ei löytynyt sieltäkään. Papilla oli toive saada Raamattu, sillä hän oli menossa johonkin kouluun, ja lupasi etsiä minulle pyytämäni vastauksen. Annoin osoitteeni, mutta ei vain ole pappi kirjoittanut. Ehkei hänkään ole vielä löytänyt Raamatusta ristinmerkintekokäskyä. Hänen oppinsa oli selvästi väärä, mutta pahaksi sen teki se, että hän vaati minua liittymään ortodoksiseen kirkkoon mukamas ehtona sille, että Jumala kuulisi rukoukseni. Se oli jo lahkolaisopetusta, josta kreikkalainen raamattu käyttää sanaa eresis/ hairesis, vrt. "kerettiläinen". Yritys saada uskovaa jonkun ei-fyysisen järjestön jäseneksi on paljon vakavampi asia, kuin erehtyminen sanassa. Kun vääryys on vielä sanojen asteella, toimivassa seurakunnassa se torjutaan oitis.

Kaikkea ei tarvitse uskoa, mutta kaikki pitää tutkia. Tutkimuksessa tarkistetaan vain yksi ominaisuus: onko oppi Jumalasta vai ei. Kaikenkattavaa pahuuden syvyyksien analyysiä ei tarvitse tehdä. Yhtään sellaista opettajaa, joka ei tule keskusteluyhteyteen, ei tarvitse mennä kuuntelemaan. Ystävät, jotka opiskelivat Turussa teologiaa, ihmettelivät erään professorinsa lauselmia. Lopulta he kysyivät professoriltaan: Tunnustatko Jeesuksen Herraksesi? Professori vastasi näin: "Luulen, että tähän kysymykseen minun ei tarvitse vastata". Raamatun opetus asiasta on seuraava:

Tämän lauseen, tai oikeastaan ylläesitetyn mukaisten väärien käännösten perusteella järjestäytynyt kirkkolaitos, kreikkalaiskatolinen ja roomalaiskatolinen kirkko etunenässä, on tapattanut miljoonia ihmisiä, joten tätä lausetta kannattaa tutkia hieman tarkemmin, kuin mitä KR 1938 kielenkääntäjät ovat tuloksista päätellen tehneet. Samalla tämä lause on kouluesimerkki siitä, miten kirkkomiehet ovat vääntäneet Raamatun selvän sanan niin, että se heidän käytössään on saatu palvelemaan täysin Jumalan sanan ja hengen vastaisia päämääriä.

Tiituksen kirjeen kääntäjä on sekoittanut seuraavat kaksi asiaa.

Uskonnollisessa kielenkäytössä usein käytetyllä sanalla "harhaopit" on oma historiansa, mutta Raamattu ei kyseistä sanaa tunne.

"Harhaoppinen ihminen" on vääristelty käännös kreikan sanoista "heretikon antropon", termi, jota kirkollisessa kielenkäytössä on väännetty muotoon "kerettiläinen". Lähdetekstin sanat "heretikos antropos" eivät sisällä ollenkaan sanaa "oppi". Oikeampaa olisi ollut sanoa vaikka "lahkolaista karta", sillä sana heresis (josta sana heretikos on adjektiivijohdannainen) tarkoittaa valikointi, kuppikuntaa, puoluetta ja lahkoa. Uudemmassa kirkollisessa käännöksessä tämä virhettä onkin jonkin verran siloiteltu. Käännös, virheellinen myöskin tämä, kuuluu:

Kun oikea käännös on mahdollista, niin miksi siis kääntää väärin taas tässäkin kohtaa? Jollen erehdy, niin tässä kirkollisen raamatunkäännöksen tekijät ovat halunneet jättää mahdollisuuden tuomita ei suinkaan uskovien karsinoimisen puoltajaa, vaan sen, joka siitä varoittaa, nimittämällä häntä tässä hajaannuksen aiheuttajaksi. Oikeakin käännös olisi toki ollut mahdollinen. Rehellinen ammattimainen kielenkääntäjä voisi hyväksyä seuraavat käännökset:

Puoluemielisyys on siitä erikoinen synti, että miltei kaikki kristilliset järjestöt suorastaan vaativat sen synnin tekoa. Muista synneistä sentään varoitetaan ja niistä neuvotaan parannustakin tekemään. Tilanne johtuu siitä, että lahkot itse ovat sokeita omille synneilleen, ja eivät sen vuoksi voi muitakaan auttaa tässä nimenomaisessa asiassa. Voit vakuuttua asiasta, kun menet minkä tahansa kirkkokunnan kokoukseen. Sinulta kysytään, mihin kirkkokuntaan tai denominaatioon sinä kuulut. Kristuksen seurakuntaan kuuluminen ei heille riitä.

Kristuksen seurakunta on se ihmisjoukko, joka tunnustaa Jeesuksen herruuden. Pietarin tunnustus sisälsi kaksi asiaa: Jeesus on Israelin Kuningas eli Messias ja Elävän Jumalan poika. Tunnustukselle perustettua seurakuntaa vastustaja ei voi voittaa. Lahko syntyy, kun joku poikkeaa tästä tunnustuksesta ja kerää joukon samanmielisiä ympärilleen. Kun osajoukko on syntynyt, se rakentaa omat raja-aitansa erottautuakseen muista veljistä. Saatana, joka ei voi voittaa tunnustavaa seurakuntaa, voi tuhota ne, jotka ovat nousseet kapinaan seurakuntaa vastaan. Saatana, joka ei pääse tavoitteeseensa suoralla hyökkäyksellä, yrittää eksyttää uskovia syntiin. Lahkolaisuuden synti on toistaiseksi ollut tehokkain ase Jumalan valtakuntaa vastaan.

Seurakunnassa pääasia on uskovien keskinäinen rakkaus. Se on ensimmäinen käsky, ja se meillä on ollut alusta asti. Kts. 2.Joh. jakeet 5,9 ja 10. Jos tämä syrjäytetään ja ruvetaan jonkun muun, mielivaltaisen oppilauselman perusteella päästämään tulijoita kotiovesta sisään ja epäämään toisilta sisäänpääsy, on lahko syntynyt. Kirkkorakennukset ovat lahkojen näkyviä dokumentteja, ei-kenenkään koteja.

Kristinuskoa ei voi jäljitellä. Jäljitelmät tunnetaan rakkauden puutteesta. Jäljitelmissä rakkautta ei riitä "vähimmille veljille". Rakkauden puuttuessa vähinkin, usein luuloteltu virhe veljessä näyttää riittävän veljen "kerettiläiseksi" luokittelemiseen. Joskus tämä veljesrakkauden puute on saanut todella surkuhupaisia piirteitä. Rooma oli toisella vuosisadalla ryhtynyt viettämään pääsiäistä toiseen aikaan kuin juutalaiset ja Vähän Aasian kristityt. Kun Vähän Aasian kristityt eivät halunneet noudattaa Rooman "esimerkkiä" julisti Rooman piispa Viktor (em. virassa 189-198) Vähän Aasian kristityt pannaan.

Seurakunta ei ole järjestö, eikä sitä voida rekisteröidä. Jumala pitää itse lukua niistä ihmisistä, jotka hän on ottanut nimiinsä. Seurakunta, kreikaksi ekklesia, ovat ne ihmiset, jotka Jumala on tunnustanut antamalla heille Pyhän Hengen. Jos yksikin Jumalan tunnustama yksilö jää seurakunnaksi kutsutun yhteisön ulkopuolelle, ei yhteisö enää ole seurakunta. Seurakunta on ollut näyttävästi olemassa jo kohta kaksi tuhatta vuotta. Maailmassa ei ole mitään juridista elintä, joka olisi pysyvämpi tai korkeampi instanssi kuin seurakunta. Seurakunnan status on niin korkea, että sillä ei ole kilpailijoita tässä maailmassa.

Jumala johtaa seurakuntaa. Kun vanhalla ylioppilastalolla vietettiin Suomen ja Neuvostoliiton välisen yhteistyö- ja avunantosopimuksen kolmikymmenvuotisjuhlaa, oli pääsiäinen. Kaksi veljeä oli pukeutunut parhaisiinsa ja rinnan yli kulkevaan nauhaan oli kirjoitettu teksti: Kristus on noussut kuolleista! Hristor voskres! Kutsuvieraat luulivat veljien olevan osa virallista rekvisiittaa, olihan pääsiäinen, ja ohi kulkiessaan vastasivat asiaankuuluvasti: Totisesti ylösnoussut! Alithinos anesti! Voistino voskres! Kokouksen jo alettua salaisen poliisin miehet tulivat keskustelemaan veljien kanssa, ja alkoivat kehua sitä, kuinka hyvin uskovat ovat perillä maailman asioista. Teillä täytyy olla erittäin hyvä tiedustelupalvelu, totesivat KGB:n miehet. Toinen veljistä sanoi siihen, että on tietysti, koska meillä on niin hyvä johtaja. Tiedustelijat kysyivät heti, kuka on se johtaja? Todella masentavaa, että me jo kaksi tuhatta vuotta julistamme johtajamme Jeesuksen nimeä, eikä edes Neuvostoliiton salainen poliisi ollut saanut sitä selville! Tietääkseni Jeesus ei ole rekisteröinyt perustamaan kansaa muualla kuin taivaissa.

Kristuksen seurakuntaan kuuluu jokainen, joka tunnustaa Jeesuksen ylimmäksi auktoriteetikseen. Tämän lisäksi odotetaan, että henkilö on ottanut kasteen, mikäli ei ole syntynyt uskovista vanhemmista. Jos seurakunnaksi sanotaan jotakin tästä suppeammaksi rajattua osaa, on kyseessä lahko. Lahko voidaan rekisteröidä maan päällä, koska se on maallista tuotantoa. Lahkolla voi olla myös säännöt, joita se noudattaa.

Lahko on ehtoollisyhteyden rajoittamista muun kuin kuolemansynnin perusteella. Kristikunta jakaantui lahkoihin jo varhain. Tämänpäivän lahkoista suurimpia ovat roomalaiskatoliset ja kreikkalaiskatoliset kirkot, jotka eivät tunnusta toistensa, ja eivät monien muidenkaan uskovien yhteisöjen ehtoollista.

Lahkoja muodostuu jatkuvasti; ja usein myös ovat lahkojentekijät omassa asiassaan oikeassa, mutta antavat omalle asialleen suhteettoman suuren merkityksen ja lihallisen mielensä paisuttamana yrittävät pakottaa muita omaan lestiinsä ja epäonnistuttuaan siinä turvautuvat, mikäli mahdollista, viranomaisten lihallisiin keinoihin, tai mikäli valtio ei suostu, linnoittautuvat uskonnollisiksi järjestöiksi.

Paavali antaa Tiitukselle ohjeen siitä, miten tulee menetellä diversanttien suhteen: "...karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti." Varoittaminen ei ole pelkkää etusormen heristämistä: alkutekstin sana "noutesia" tarkoittaa yhtä hyvin neuvomista ja opastusta kuin varoittamistakin. Tarkoitus on, että Tiitus keskustelisi lahkolaisen kanssa kerran tai kahdesti ja selostaisi kyseiselle henkilölle, ettei Jumalan seurakuntaa pidä lähteä pilkkomaan kenenkään mielipiteiden perusteella ja osoittaisi, että kaikki sellaiset yritykset ovat niitä lihan tekoja, joiden harjoittajat eivät peri Jumalan Valtakuntaa, kts. Gal 5:18-22:

Suuressa osassa kristikuntaa tilanne on kuitenkin se, että eletään lahkoissa. Vaikka kirkkokunnat ja muut lahkot eivät aseellisia ristiretkiä toisiaan vastaan enää tekisikään, tilanne on silti hengenvaarallinen niin hengellisesti kuin fyysisestikin. Kun hyvä siemen putoaa ohdakkeiden keskelle, ohdakkeet pyrkivät tukahduttamaan Jumalan sanan aiheuttaman kasvun. Näin tulee tapahtumaan aina siihen saakka, kunnes koko valmiiksi kimppuihin niputettu (kts. Matt 13:30) orjantappurapensaikko poltetaan.

Paavalin Tiitukselle antama kehotus karttaa lahkolaisia (Tiit 3:10) on asiasisältönsä puolesta lähes sama kuin Timoteukselle annettu neuvo: "Oi Timoteus, talleta se, mitä sinulle on uskottu ja vältä tiedon nimellä kulkevat valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä, johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet", (1.Tim 6:20-21). Nämä uskosta hairahtuneet kinastelevat eri opeista ja pyrkivät niiden nojalla seulomaan Jumalan kansaa. He eivät ole halunneet uskoa sitä, että jokainen, joka uskoo Jeesuksen olevat lihaan tullut Jumalan poika sekä tunnustaa hänet Herrakseen, on syntynyt Jumalasta. Näiden valheopettajien vaikutuksesta eri raamatunkäännöksiä on johdonmukaisesti vääristelty muualtakin kuin Tiituksen kirjeen kolmannen luvun kymmenennessä jakeessa. Roomalaiskirjeen 16:17 on näin saanut seuraavan muodon: "Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet: vetäytykää pois heistä". Alkutekstit eivät puhu sanaakaan erimielisyyksistä vaan eriseuroista (dihostasiai). Tavallisessa suomalaisessa pikkukaupungissa nämä eriseurojen pesäpaikat koristavat kaupunkikuvaa kukin tahollaan. Tämä raamatunlause kehoittaa vetäytymään pois niiden johtajista.

On helppoa syyttää lahkolaisuudesta pientä uskovien ryhmää. Mutta iso uskonnollinen järjestö, joka ei tunnusta vaikkapa vain yhtä veljeä järjestönsä ulkopuolelta, on myös lahko. Luterilaiset ovat Suomessa lahko, vaikka niitä on täällä paljon. Amerikoissa luterilaisia on vähän. Katolilaiset ovat myös lahko, heitä on Venäjällä vähän. Yhteys on mahdollista vain niiden välillä, jotka eivät pyri toistensa niskaan.

Valheeseen linnoittautuneet lahkojen värvääjät ovat vielä muuttaneet Efesolaiskirjeen 4:29 sanat itselleen sopivaan muotoon: "Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja mieluista niille, jotka kuulevat". Alkuteksti ei vaadi mielistelyä. Se kehoittaa puhumaan siten, että se tuottaa armon (kreik. "haris") kuulijoille. Jumalan armo ei ole totuudesta luopumista, vaan totuuteen palaamista. Synnintekijää, olkoon mikä paavi tai pappi tahansa, ei tarvitse mielistellä.

Evankeliumin ydin on Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Galatalaiskirjeestä käy ilmi, että Galatian uskovia yritettiin johtaa pois armosta Vanhan Liiton kaltaiseen lakiuskontoon. Galatan maakunnan uskovat eivät olleet täysin ymmärtäneet armon ja ansaitsemisen eroa, eivätkä sentähden olleet osanneet vastustaa joukkoonsa tulleita uusia oppimestareita. He olivat ajautuneet tilanteeseen, jossa he epätoivoisesti yrittivät saavuttaa sen, jonka he jo olivat saaneet lahjaksi.

Paavali oli itse tuonut evankeliumin Galatiaan (kts. Apt, luvut 13, 14 ja 15), joten hän tiesi heidän vastaanottaneen väärentämättömän evankeliumin Jumalan armosta, joka on Jeesuksessa Messiaassa. Uudet oppimestarit olivat kuitenkin esittäneet juutalaiseen lakiin perustuvan pelastusohjelman. Tilanne oli absurdi: laki kulki evankeliumin nimellä. He olivat kuin rauhanpuolustajia, jotka röttelöivät kiväärit kädessä rauhallisen kaupungin kaduilla.

Tässä ei ole kysymys sellaisista muotoseikoista, joilla lahkojen edustajat yrittävät jakaa Kristuksen ruumista osiin, vaan asian ytimestä: siitä että Jumala antaa synnit anteeksi armosta eikä ansioista. Jumala todella antaa synnit anteeksi helpon tuntuisesti. Jos siihen nyt tulee joku uskonnollinen guru, joka sanoo, että kyllä sinun on itsekin jotain tehtävä, ja antaa viisaan tuntuiset reseptit siitä, mitä pitää tehdä, niin retkuun menemisen vaara on tietysti olemassa.

Jumalan armoa sinä et voi ostaa, mutta kun sinä kerran sen olet lahjaksi saanut ja uskon kautta vastaan ottanut, se herättää sinussa rakkauden palvella Jumalaa noudattamalla hänen tahtoaan. Sinä tulet antamaan anteeksi sinua kohtaan tehdyt vääryydet yhtä helposti (tai yhtä vaikeasti) kuin hän antoi anteeksi sinun syntisi.

Kahden kristillisen vuosituhannen aikana vieraita evankeliumeja on tullut ja mennyt useita. Toiset ovat paisuneet suuriksi yhteiskunnallisiksi liikkeiksi, ja toiset ovat jääneet yksilöiden pyrkimyksiksi pelastaa itse itsensä niin kuin paroni Münckhausen, itsensä suosta tukasta vetämällä. Ihmiskunnalla on vain yksi toivo, Jumalan armo Jeesuksessa. Tämä on se hyvä sanoma, jota me saarnaamme. Muut pelastussuunnitelmat ovat ideologista huijausta.

Muutamat evankeliumin vääristely-yritykset ovat hyvin taidokkaita. Galatalaisille esitettiin Vanhan Liiton ja Uuden Liiton oppien sekoitusta. Todella kristillisellä vuosisadalla menestyksekkäimmät vieraat evankeliumit olivat persialaisen kaksijumalaisuuden, kreikkalaisten dualististen maailmanselitysten ja Uuden Liiton oppien sekoituksia. Näistä, niinsanotuista synkretistisistä uskonnoista tunnetuin oli aikoinaan manikealaisuus. Kolmannelta vuosisadalta lähtien parhaiten menestynyt vieras evankeliumi on kreikkalaisen filosofian, Uuden ja Vanhan liiton oppien, pakanallisten uskomusten ja ei-kristillisen valtiomahdin väkivaltaperiaatteiden sekoitus, joka paremmin tunnetaan nimellä kirkko. Kuudennelta vuosisadalta lähtien arabialaisen heimokulttuurin, juutalaisen raamatunselityksen ja kirkollisen hapatuksen vaikutuksesta kehittyi islam. Sata viisikymmentä vuotta sitten juutalaisista, kirkollisista ja kreikkalaisen filosofian aineksista kehittyi sosialismi, uusi järjestelmä, jossa viha Jumalaa vastaan on järjestelmän keskeinen kantava voima. Sosialismin menestys on ollut suurenmoinen, ja se on vähitellen korvaamassa kirkon funktiot. Vähemmän taidokkaita ovat olleet Pohjoisen Amerikan uskonnolliset keksinnöt - Jehovan todistajat ja mormonit.

Aina ei ole heti selvää, onko kyseessä yritys jakaa seurakuntaa lahkoihin vai perustaa kokonaan muu, seurakunnan kanssa kilpaileva järjestö. Senjälkeen kun kirkkojen kerettiläisenä pitämät liikkeet synnyttivät keskiajan uskonpuhdistuksena tunnetut liikkeet, syntyi uusissa kirkkokunnissa mielenkiintoinen pyrkimys esittää evankeliumi alkuperäisessä muodossaan. Tämä pyrkimys tunnetaan ns. evankelisen liikkeen nimellä. Evankelisen liikkeen erikoisuus on siinä, että siinä saman järjestön, kirkon, katon alla toimii kaksi täysin vastakkaista ideologiaa. Evankelisen liikkeen sanoma on sanoma armosta. Tavallisesti jätetään kuitenkin sanomatta, että uskoon tulon jälkeen matka vasta alkaa ja matkan tarkoituksena ovat teot:

Biologiselle ihmiselle Totuus, Rakkaus ja Elämä ovat uskontoa, jolla ei ole mitään tekemistä tämän maailman asioiden kanssa. Seksi, palkka ja valta ovat kiinnostavampia. Kun Suomessa ajettiin läpi aborttilaki, tietääkseni vain pari lääkäriä kieltäytyi sikiönlähdetyksien suorittamisesta ja menetti sen takia työpaikkansa ja siitä saadun palkan. Koska moraaliset kysymykset eivät kiinnosta ihmisiä, on ihmisiä helppo värvätä mihin tahansa pahuuteen, ja halvalla. Taivasosuuden menetys ei näytä painavan vaa´assa paljon silloin, kun sielua myydään Paholaiselle. Halvoilta markkinoilta Saatana saa joukkoja kaikkiin puuhiinsa, oli kyseessä sitten sotaretki heikomman naapurikansan hävittämiseksi tai valheen opettaminen puolustuskyvyttömälle peruskoululaiselle.

Jos uskova yrittää noudattaa Totuutta ja Rakkautta elämässään, hänen arvonsa myös Paholaisen silmissä nousee. Paholainen parantaa tarjoustaan. Paholainen yrittää saada ihmistä herjaamaan Jeesusta hintaan mihin hyvänsä. Ranskalaisten uskovien johtajaksi ymmärrettiin kuningasperheen kaukainen sukulainen Henrik Navarralainen. Hänelle tarjottiin Ranskan kuninkaan paikkaa, mutta ehtona oli Rooman paavin tunnustaminen Jeesuksen sijaiseksi. Mies parka suostui. Hänen suuhunsa on sittemmin pantu sanat: "Aina Pariisi on yhden messun arvoinen". Mutta näin halpaan uskova tuskin meni, muuten hän olisi jo aiemmin sortunut johonkin halvempaan koukkuun, eikä kuninkaan titteliä olisi edes tarjottu. Luulen, että Henrik Navarralainen (Henri IV de Navarre, 1589-1610) sortui itsepetokseen. Hän luuli kuninkaana voivansa auttaa uskonveljiään. Mutta siinä hän teki virhelaskelman. Jumala voi auttaa, mutta kuningas ei. Kuninkaankin velvollisuus on noudattaa Jumalan lakia, vain se takaa avun. Jumala ei koskaan käytä hyväkseen väärin keinoin hankittua etua. Hän ei sorru koskaan. Saatana sai sen kokea silloin, kun hän tarjosi Jeesukselle kaiken, mikä hänen hallinnassaan on, jos vain Jeesus kumartaisi hänelle. Jeesus ei kumartanut.

Henrik Navarralaisen lankeemus oli tuhoisa Ranskan uskoville. Saatuaan kuninkaalta luvan niinsanottuun lailliseen itsepuolustukseen, he luopuivat yhdestä kristinuskon tärkeimmistä periaatteista. Paholaisen ohjeilla Ranskan kristityt eivät pelastuneet. Ei pelastunut kuningaskaan. Hänet tappoivat ne, joita hän oli kumartanut kuninkaaksi päästäkseen. Vuosisadan lopulla jäännös aikoinaan suuresta hengellisestä liikkeestä joutui pakenemaan naapurimaihin. Ranskasta tuli saastaisten henkien tyyssija, jonka kasvatit ovat kunnostautuneet omassa maassaan ja ympäri maailmaa Paholaisen palveluksessa. Yksin Kambodzhassa ranskalaisten kasvattama kansanjohtaja tappoi miljoonia, joiden vaalenneita pääkalloja nyt elämysmatkailijat käyvät ihailemassa.

Suuressa yhteisössäkin ihmisen täytyy säilyttää itsenäisyytensä ja oma arvostelukyky. Henkinen velttous on vaarallista. Ihmisen on tutkittava jokainen asia, johon hän tavalla tai toisella osallistuu, onko se Jumalasta vai ei. Jos asia on vaikka vain osittain Totuuden, Rakkauden ja Elämän vastainen, siitä on luovuttava. Ihmisen on aina nähtävä pidemmälle, kuin mitä oman yhteisön laki sanoo. Jumalalle ei kelpaa selitykseksi se, että valtio antoi luvan. Jumalalle valtio, puolue tai muu organisaatio ei ole mitään, hänen edessään vastuuta kantaa aina fyysinen henkilö. Valtio, valtioidenvälinen liitto, puolue, uskontokunta tai muu organisaatio voidaan lakkauttaa, mutta vastuu sen teoista ei häviä mihinkään, eikä kirous poistu, niinkauan kuin synnintekijä ja hänen kanssarikollisensa ovat saaneet palkkansa. Minkään inhimillisen elimen antama mandaatti ei vapauta ihmistä vastuusta Kuningas Jeesuksen edessä silloinkaan, kun kyseinen ihminen ei ole koskaan kuullutkaan Jeesuksesta.

Niille, jotka eivät tunne Herraa, Herran kansa julistaa evankeliumin. Pakanoita ja publikaaneja ei nuhdella yksittäisistä vääryyksistä, hehän tekevät sitä, mikä on ihmiselle aivan luonnollista. Omien arvosteluperusteidensa mukaan he saattavat olla hyviä ihmisiä. Mutta kohdatessaan todistuksen Herrasta Jeesuksesta tulee ilmi heidän suhteensa Totuuteen, Rakkauteen ja Elämään. Jos nämä eivät heidän kuvioihinsa sovi, eivätkä he halua vaihtaa päämääriään, on meidän aiheetonta moneen kertaan esittää heille kehotusta lähteä elämän tielle, joka johtaisi heidät pois kirouksen alaisuudesta.

Jumala ei pelaa nappikauppaa. Hän laatii lain, hän tuomitsee ja hän panee tuomiot täytäntöön. Jeesus muistuttaa, että "sillä mitalla jolla te mittaatte, teille mitataan", kts. Matt 7:2. Ihminen saa aivan vapaasti valita, mitä hän tekee, mutta tekojensa seurauksia hän ei voi välttää. Sama laki koskee yksilöitä ja kokonaisia kansakuntia. Jumala pitää kyllä oikeudenmukaisuudesta huolen.

Jumala on myös Pelastaja, Jeshua. Ilman Pelastusta ei kukaan pelastu Jumalan tuomioilta. Meidänkään ei tarvitse niuhotella, sillä yksi kysymys riittää: Kuka on herrasi? Onko Jeesus sinulle niin Rakas, että noudatat hänen käskyjään?

Kaikki riippuu siitä, kuka on herrasi. Jumala ei ole luopunut vallastaan, Hän on asettanut poikansa kaiken luomakunnan johtajaksi. Kapinallisilla on vain yksi toivo: Hyvä sanoma Jeesuksesta. Jos Jeesus ei ole ihmiselle rakas, hän on menossa tuhoon. Kysymys koskettaa käytännöllisesti katsoen kaikkia uskovia. Kaikilla meillä on meille kalliita, tuhoon kulkevia sukulaisia ja tuttavia, joiden me haluaisimme pelastuvan ja joiden ymmärtämätön vaellus aiheuttaa meille murhetta. Esimerkkinä murheen suuruudesta voisi mainita Paavalin sanat: "Soisin olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia…", (kts. Room 9:1-5). Samaa murhetta, monen muun murheen mukana, kantoi myös Jeesus sydämessään. Katsellessaan Jerusalemia Jeesus tunsi itsensä kuin kanaemoksi:

Jeesuksen tehtävä vaati, että hän viipyi heimonsa keskuudessa loppuun asti. Hän otti kirouksen heidän puolestaan. Myös Paavali oli valmis ottamaan kirouksen omille harteilleen. Se oli kuitenkin jo tehty. Paavali jätti ne juutalaiset, jotka hyökkäsivät evankeliumia vastaan ja kääntyi pakanoiden puoleen. Meidänkään ei tarvitse jäädä voivottelemaan sitä, jos joku ei ole kiinnostunut evankeliumista – sitä on julistettava kaikille.

Ihmisellä ilman Jumalan tuntemista ei ole toivoa. Uskovalla sensijaan on mahdollisuus noudattaa Jumalan tahtoa tai olla noudattamatta. Hän tietää ja tuntee Totuuden Pyhän Hengen kautta, kts. 1.Tim 2:4. Jos Herra on hänelle rakas, hän hoitaa asiansa sellaiseen kuntoon, että se Herraa miellyttää ja tarkkailee Herran tahtoa jo ennen hankkeisiinsa ryhtymistä.

Elämä meidän elinympäristössämme on niin mutkikasta, että me tarvitsemme Herran jatkuvaa apua. Pyhän Hengen hälytysäänen meissä on soitava heti, kun olemme aikeissa tehdä virheen. Meillä ei ole varaa välinpitämättömyyteen. Mutta koska rakastamme Herraa, pysyttelemme häntä lähellä.

Välinpitämätön uskonnollisuus on kehittymässä todelliseksi maailmanuskonnoksi. Sen tyypillinen edustaja on pakkokastettu "kristitty". Näistä uskonnollisista ihmisistä veli Paavali kirjoittaa veli Timoteukselle:

Ihmiset tulevat kristinuskon piiriin joko pakon sanelemana tai uskoontulon kautta. Pakkokastettuja on yli miljardi, uskoon tulleita huomattavasti vähemmän. Pakkokastetut ovat saaneet jumalisuuden ulkokuoren, mutta sisältä ihminen on jäänyt koskemattomaksi. Hän on eläin, joka ei tunne Kristuksen ylösnousemuksen voimaa, ja tuskin on siitä kiinnostunut ollenkaan.

Pakkokastamisista Suomessa luovuttiin 1926, mutta tradition voimasta yhä edelleen monet kastattavat lapsensa. Pakkokastajien yhteisöt käyttäytyvät orjan tavoin. Uskonnollisissa asioissa he ovat menettäneet vapautensa, omantunnonvapauden, samoin kuin Jeesuksen aikaiset juutalaiset. He eivät pysty oman järjestelmänsä kriittiseen tarkasteluun. Palkkapapit ovat heille uskotelleet, että uskonto on niin vaikea ala, ettei siihen siviili pysty. Höynäytetty siviili ei tiedä, että jo pari yksinkertaista kysymystä toisi esiin väärän ja oikean.

Monet pakkokastetuista pysyvät kirkossa vain siksi, että he luulevat kirkon olevan jonkinlainen henkivakuutus helvettiä vastaan. Mutta ihmiskäskyjen, kirkollisten dogmien noudattaminen on turhaa:

… turhaan he palvelevat minua …

Kts. Matt 15:7-8

Kirkolla, eikä edes oikealla kristillisellä seurakunnalla ei ole mitään sellaista pientä ihmepilleriä, joka pelastaisi Jumalan vastustajan helvetiltä. Jos ihmisen ei itse halua puhdistua, ei häntä voida pakkotoimin auttaa. Häntä on kartettava, sanoo Paavali ahneista ja itsekkäistä.

Pakkokastettujen valepapit ovat luoneet oman ihmistyypin, jotka ovat omaksuneet opettajiensa asenteet. Hurskastelijoille Jeesus sanoi:

Tämä epäitsenäinen ihmistyyppi on erittäin vaarallinen. Se on olevinaan hurskaampi kuin Jumala itse ja se täyttää velvollisuudentuntoisesti maallisten johtajiensa valepappien siunaamat käskyt ajattelematta, että hän on itse vastuussa tekemisistään ja tekemättä jättämisistään Jumalan edessä. Se voi toimia lääkärinä aborttiklinikalla, tai olla keskitysleirin vartijana mitään omantunnontuskia tuntematta. Hans menee illalla kotiin, silittää lapsen päätä, ja kysyy hymyillen: "Oletko lukenut huolellisesti läksysi?" Tämä ihmistyyppi, kirkon ja valtion luomus, käy äänestämässä ja työssä, ja tekeytyy tietämättömäksi siitä, mitä hänen valtuutuksellaan tehdään, tai luulee, että hänen ei tarvitse kantaa vastuuta liittolaistensa tai järjestelmän muiden jäsenten tekemisistä.

Kirkko, joka ilmoittaa olevansa totuuden asialla, on pettänyt pakkokastamansa ihmiset luulottelemalla, että väärintekijät pääsevät helvettiä pakoon. Nämä petetyt "juovat vääryyttä niin kuin vettä": kuuntelevat radion huoruuteen kannustavaa musiikkia ja poliitikkojen puheita ilman, että häntä yököttäisi ollenkaan. Nämä petetyt "pitävät totuutta vääryyden vallassa" (kts. Room 1:18). Sitten heidät haudataan ja lauletaan virsiä päälle.

##40

Lähetystyö on Jumalan Valtakunnan ulkopolitiikkaa. Sen motivaatio on sama, kuin Jeesuksen tulo maailmaan:

Jeesuksen tulo oli hänen vapaaehtoinen ratkaisunsa, mutta ei vastoin Isän tahtoa. "Jumala antoi" poikansa. Jeesus tiesi Isän tahdon olevan ihmisten pelastus, ja sentakia hän tuli ihmisten keskuuteen, varsin vastenmieliseen paikkaan siis. Ihmiset puhuvat Jeesuksen kärsimyksistä ristillä, mutta eiköhän ihmisten kaiken pahuuden keskelle tuleminen ollut varsin vastenmielistä sekin. Mutta hän tuli, koska hän on rakkaus.

Jeesus otti pois maailman synnin. Tämä on se sovituksen sana joka vastaanotettuna on maailman toivo. Sen kautta me olemme päässeet Jumalan yhteyteen, tulleet Jumalan lapsiksi.

Lapset syntyvät rakkaudesta. Jos me rakastamme maailmaa Jumalan rakkaudella, me menemme sen keskelle, ja meillekin syntyy hengellisiä lapsia Jumalan kanssa. Lapsella on kaksi vanhinta: isä ja äiti. Kun ihminen kuulee meiltä sanan Jeesus, ja ottaa sen vastaan, hän saa meiltä upotuskasteen Jeesuksen Nimessä ja Jumalalta Pyhän Hengen, hän pelastuu. Tämän toteuttamiseksi Jeesus lähetti seuraajansa kaikkeen maailmaan.

Vielä samana päivänä, kun Jeesus oli noussut ylös kuolleista, hän tuli opetuslastensa luo ja sanoi: "Rauha teille". Näytettyään heille kätensä ja kylkensä, hän antoi tehtävän, ja edellytykset tehtävän hoitoon:

Tässä kaikki Jeesuksen opetuslapset saavat nyt ne Taivasten Valtakunnan avaimet, jotka luvattiin Pietarille silloin, kun hän tunnusti Jeesuksen herruuden, kts Matt 16:13-19: "Minä olen antava sinulle Taivasten Valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."

Jerusalemista opetuslapset siirtyivät Galileaan käskynjaolle. Jalkaisin suoritettu matka kesti ehkä viikon. Jeesus tuli heidän tykönsä ja toisti lähetyskäskyn.

Yllä esitetty käännös ei ole tarkka. Jeesus käski kastamaan ihmisiä ja opettamaan kansoja. Kaikkia kansoja tulee opettaa, mutta kaste suoritetaan vain niille, jotka hyväksyvät opetuksen. Epätarkka käännös on laadittu miekkalähetyksen tueksi.

Markuksen evankeliumissa on lähetyskäskystä toinen versio, kts. Mark 16:15-18. Siinä annetaan myös muutamia tuntomerkkejä siitä, mistä Jeesuksen mukanaolo tunnetaan:

Lähetyskäsky koskee jokaista Jeesuksen seuraajaa. Apostolit, joille käsky julistettiin, ovat kuolleet kauan sitten, mutta Jeesus on kansansa kanssa "maailman loppuun asti". Sinä et tee lähetystyötä yksin. Jeesus on mukanasi - lupaus siitä kuuluu lähetyskäskyyn, kts. Matt 28:20 yllä. Työ on yhteistyötä, sillä ilman Jeesuksen mukanaoloa lähetystyöstä ei tule mitään, kts. Joh 15:5.

Lähetyskäskyn jälkeen Markuksella on vain kaksi jaetta: yksi jae Jeesuksen taivaaseenotosta ja yksi jae Jeesuksen osallistumisesta lähetystyöhön. Vaikka Jeesus on taivaassa, hän toimii silti edelleen maan päällä: "Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti (synergountos: yhteistyötä tehden) heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta". (Mark 16:20). Tämä työ jatkuu edelleen.

Vaikka Jeesus on asetettu taivaan ja maan Herraksi, on toimeksianto on sangen rajoitettu:

Vaikka lähetyskäsky on näin suppea, ei on tavallista, että siitäkin jätetään puolet pois, tai mikä pahempaa, korvataan poisjätetty osa jollakin muulla. Kasteensuorittajia on tavattoman paljon, mutta niitä, jotka opettavat koko sitä elämäntapaa, jota Jeesus julisti, on häviävän vähän. Että nämä harvat erottautuisivat suuresta joukosta, ovat tuntomerkit hyvinkin tarpeellisia. Sairaiden paraneminen kokouksissa, kielillä puhuminen ja sen sellaiset ovat todella tarpeen niille, jotka eivät tiedä, mitä Jeesus todella opetti - sitä, mitä Jumala on. Asiaa helpottaa tosin se, että omatoiminen ihminen voi Raamatusta saada jonkinlaisen kuvan Jeesuksen opetuksesta ilman varsinaista opettajaakin.

Kasteen saa helposti, mutta helposti saatu kaste on harvoin oikea. Oikea kaste suoritetaan upottamalla kastettava veteen niin, että vesi peittää hänet kokonaan. Opetus on toinen ongelma. Jos joku nyt onnistuu löytämään oikean opettajan, on etsijän siinäkin tapauksessa osattava erottaa oikea opetus väärästä. Vihollisen kastemiehet opettavat sellaista, jota Jeesus ei ikinä ottaisi suuhunsa. Jos ihmisen omatunto syyttää ihmistä hänen pahoista teoistaan, yrittävät vihollisen asiamiehet tyynnytellä ihmisiä Jumalan anteeksiannolla, ilman, että ihmistä opetettaisiin noudattamaan kaikkea sitä, mitä Jeesus on käskenyt pitää. Vihollisen asiamiehet yrittävät vain tukea vääryyden harjoitusta.

Kaste ei ole pääasia, eikä sitä suoriteta kansoille vaan yksilöille, jotka hyväksyvät ja uskon kautta vastaanottavat Jumalan evankeliumin. Jos aikomuksemme on opettaa kansoja, on meidän suoritettava kastetoimituksia, mutta myös opetettava "kaikki, mitä Jeesus on käskenyt pitää". Mutta siihen pystymme vain, jos olemme itse käyneet läpi sen prosessin, jolle Jeesus kutsuu meitä heti alussa:

Kehoitus mielenmuutokseen on Jeesuksen ensimmäinen ohje ihmisille. Sama sanoma oli Johannes Kastajalla ja samaa saarnaamme me. Jos olemme ymmärtäneet, mikä on Jumalan tahto kaikissa niissä asioissa, jotka päivittäin kohtaamme, me voimme kohdata maailman sellaisena kuin se on. Silloin me voimme ottaa osaa mihin tahansa mielipiteenvaihtoon ja tuoda esille Jumalan tuntemusta opettaen kaikkia kaikessa.

Lähetyskäsky on kaikissa neljässä evankeliumissa hiukan eri muodossa. Kun kaikki neljä käskyä pannaan yhteen, saadaan evankelistan toimenkuva selville. Siihen kuuluvat:

Jeesus, joka aloitti toimintansa kutsulla mielenmuutokseen, lopetti julkisen toimitansa lähetyskäskyyn, mutta siinäkin mielenmuutos on keskeinen asia. Mielenmuutos on jopa ehto syntien anteeksisaamiselle:

Lähetystyötä on harjoitettava kaikkien kansojen keskuudessa. Jeesuksen edessä kaikki kansat, heimot ja kielet ovat tasavertaisia. Latviassa on kansa nimeltä liiviläiset. Liiviläisiä on elossa enää 14 henkilöä, (toisten lähteiden mukaan 11), mutta Johtajan määräyksestä evankeliumi on esitettävä heillekin heidän omalla äidinkielellään. Jos esität heille evankeliumin latviaksi, et tottele Jeesusta, joka käskee:

Kansoja ei pidä sekoittaa valtioihin. Eksyttävää termiä "kansakunta" ei pidä käyttää. Sanalla "kansakunta" ei tarkoiteta kansaa vaan tietyn valtion maantieteellisten rajojen sisällä asuvia ihmisiä. Maailmanvaltioidenparannusta emme julista. Johanneksen ilmestyksen luvussa 14, jae 6, on täsmennetty, kenelle evankeliumi julistetaan:

Yllämainittuun Ilmestyskirjan kohtaan on Suomen valtionkirkon raamatunkäännökseen vuodelta 1992 lisätty sanat "ja maille". Raamatunvääntäjä yrittänyt estää lukijaa tajuamasta sitä, että kansa perustuu geneettiseen sukulaisuuteen, jota usein, mutta ei aina, vahvistaa kielisukulaisuus, kun taas valtio perustuu piikkilankaperiaatteelle.

Liiviläiset ovat kuin kouluesimerkki siitä, miten Jeesuksen vertaus lusteesta ja vehnästä on toteutunut. Katolinen terroristijärjestö Fratres Militiae Christi valloitti Liivinmaan liiviläisiltä 1206-1217 käydyissä sodissa ja teki liiviläiset orjiksi. Silmittömien raakuuksien jälkeen järjestön nimi muutettiin vuonna 1237. Liiviläiset "saatettiin kristinuskon piiriin", sillä kaikkia ei heti tapettu. Osa jätettiin orjiksi. Orjista otettiin kaikki irti, niin että orjista ei enää ollut sotilaiksi, kun Venäjä 1500-luvun lopussa hyökkäsi Liivinmaalle ja kukisti saksalaisen "kristillisen" yläluokan. Liettuan ja Puolan armeija passitti venäläiset kotiin, mutta 1621 ruotsalaiset valloittivat Liivinmaan. Tässä vaiheessa liiviläisiä oli jo niin vähän, että liiviläiset alkoivat puhua latviaa, naapureiden kieltä. Ruotsalaiset toivat alueelle luterilaisen kirkon, mutta luovutti liiviläiset ja latvialaiset takaisin saksalaisen yläluokan käyttöön. Orjuuden raakuutta kuitenkin rajoitettiin. Vuonna 1721 liivit joutuivat Venäjän vallan alle, mutta Venäjä antoi saksalaisten harjoittaa latvialaisten orjuuttamista. 1920 valta siirtyi Latvialaisille. Liiviläisiä oli jäljellä vielä muutama tuhat ja olisi luullut, että latvialaiset olisivat antaneet liiviläisille samat oikeudet kuin itselleen, mutta mitä vielä. Liiviläiset saivat koulutetuksi muutamia kansakoulunopettajia, mutta Latvia ei sallinut heidän opettaa omalla kielellään oman kansansa lapsia. Kansakoulunopettajat määrättiin latvialaisiin kyliin. Myöskään omakielisen kuntayhteisön perustamista ei sallittu. Liiviläisten yhteiskunnallinen toiminta oli rajattu yhden kyläseuran puitteisiin. Kyläseuralla oli yksi seuratalo ja kirjasto. Omakielinen sanomalehti ilmestyi harvakseen. Latvialaisten harjoittama sorto liiviläisiä kohtaan päättyi vuonna 1940, mutta vain vaihtuakseen pahempaan. Venäläiset tulivat kielsivät kyläseuran toiminnan ja takavarikoivat talon ja kirjaston. Entiset sortajat, latvialaiset, saivat kokea todeksi Raamatun sanat: "Millä mitalla te mittaatte, sillä teillekin mitataan". Liiviläisten kohdalla venäläiset eivät tehneet mitään poikkeusta. Liiviläisiltä kiellettiin heidän ikimuistoinen ammattinsa, kalastus ja yleensäkin meno merelle. Kaksituhantinen kansa joutui muuttamaan pois kotikylistään. Venäläisten sortokautta kesti neljäkymmentä vuotta, jonka aikana liivin kielen taitajien määrä laski nykyiseen, noin kymmeneen henkilöön. Nyt nuoria liivin taitajia on yksi tai kaksi henkilöä.

Jumalatonta ihmistä ei kiinnosta lähimmäisen kohtalo. Uskova näkee asiat toisella tavalla. Kahden tuhannen ihmisen tragedia on uskovalle ihmiselle kaksi tuhatta tragediaa. Eikä Jeesus ole asettanut mitään rajaa sille, kuinka pieni kylä pitäisi pelastaa. Hän on lähettänyt palvelijansa myös liiviläisten pariin. Matteuksen evankeliumi käännettiin liiviksi ja ilmestyi Britannian ja ulkomaan raamattuseuran kustantamana Lontoossa 1863. Myös Pietarissa ilmestyi 1880 Matteuksen evankeliumi liiviksi, mutta sen teksti oli vaikeasti luettavaa. Helsingissä vuonna 1937 ilmestyivät liivin kieliset Evankeliumit ja apostolien teot ja Uusi Testamentti kokonaan vuonna 1943. Kerrotaan, että Uusi Testamentti olisi ilmestynyt liiviksi jo 1930, mutta lähde ei esitä tarkempia tietoja tiedon varmistamiseksi. Jumalan Valtakunnan realiteeteilla pelaten yksi on yhtä tärkeä kuin kaikki. "Jos yksi jäsen kärsii, kärsii koko ruumis". Siksi kymmenen hengen kansan kielelle käännetty Uusi Testamentti on yhtä tärkeä, kuin - niin, kenties tärkeämpi kuin rikkaan miehen kaikki kalut yhteensä.

Kansoja on noin viisi tuhatta, valtioita vajaa kolmesataa. Nämä vajaa kolmesataa valtiota sortavat kansoja. Jos joku viidestätuhannesta kansasta yrittääkin vapautua valtion sorrosta, vihollisen palvelijat syyttävät sitä nationalismista. Luonnollisen yhteisön tilalle vihollinen yrittää tuoda keinotekoisen, väkivaltaan perustuvan järjestelmän. Vihollinen haluaa vain tappaa ja tuhota sen, minkä Jumala on luonut.

Valtiot esitetään Raamatussa petoina, kansat puina. Kansojen sorto ei ole jäänyt Jumalalta huomaamatta. Sorretuttujen kansojen haavat parannetaan. Raamatun viimeisessä luvussa Johannes kertoo, miten Jumala tervehdyttää pakanakansat Elämän puun - Jumalan kansan - lehtien kautta:

##41

Kaikki mitä Jumala tekee - tai teki, sillä kaikki mitä Jumala tekee on jo valmiina - on hyvää ja täydellistä. Jumalan kunnia ilmenee Hänen teoissaan, ja ne ovat meidän nähtävinämme kaiken aikaa. Me itsekin, hänen kansansa, olemme luodut Kristuksessa Isän kirkkauden kiitokseksi. (Kts. Ef 1:1 - 3:21). Me olemme vanhurskautetut olemaan pysyvänä kiitosuhrina Jumalalle (kts. Hebr 13:5) ja saattamaan ilmeiseksi Jumalan salattu viisaus (Ef 3:9-10).

Totuus ja Rakkaus ja Elämä ei välttämättä ole suuressakaan arvossa ihmisten kesken. Jeesuksenkin arvoksi laskettiin 30 hopearahaa, miesorjan markkina-arvo. Jumalaa ylistääkin vain valittu joukko, ne jotka ovat nähneet Jumalan kunnian. Vanhurskaan on soveliasta kiittää Herraa.

Jumala on salannut kirkkautensa suojellakseen ihmistä. Ihminen karkoitettiin Jumalan luota vain ihmisen suojelemiseksi, sillä jumalan kunnia tuhoaa kaiken vastustuksen, kaiken synnin. Jumalan kirkkaus polttaa kaiken pahan, mutta hän kutsuu ihmistä takaisin yhteyteensä sen armon kautta, joka on Kristuksessa. Vain Kristuksen veren turvin ihminen voi lähestyä Jumalaa. Niitä, jotka Kristuksessa häntä lähestyvät, Jumala varjelee, vahvistaa, ohjaa ja lujittaa, kts. 1.Piet 5:10.

Kunnia kuuluu yksin Jumalalla. Niille, jotka sitä etsivät, Hän antaa iankaikkisen elämän. (kts. Room 2:7). Kaikki hyvä tulee Jumalalta ja silloin on oikein myös kiittää siitä häntä. Rukoillessakin tulee kiittää. Ihminen voi olla Jumalan postiljoonina, mutta silloinkin on lahjan antajan kunnia paljon suurempi kuin sen tuojan, joka tosin sekään ei jää palkkaansa vaille.

Profeetta Jesaja kertoo näystä, jossa hänelle näytettiin Jumala istumassa valtaistuimellaan. Valtaistuinta ympäröivät kerubit huusivat toinen toisillensa ja sanoivat:

Kerubit eivät sanoneet Jumalaa pyhimmäksi tai kaikkeinpyhimmäksi, vaan he käyttivät sanontaa "pyhä, pyhä, pyhä". Jumalalla ei ole vertailukohtia, joten vertailumuotoja ei voi hänestä käyttää. Raamatun kielenkäytössä, kun Jumalaan liittyvää ominaisuutta halutaan korostaa, sana toistetaan. Koko Raamatussa kolmeen kertaan toistetaan vain yhtä Jumalan ominaisuutta osoittavaa sanaa: "pyhä". Pyhyys on Jumalan tärkein ominaisuus. Kts. Ilm.4:8.

Jumalan ylistäminen on uskon teko ja Jumala vastaa siihen niin, että olosuhteiden valta lakkaa pätemästä. Saatana ei siedä Jumalan ylistämistä, vaan pakenee. Saatana, joka sai valtuudet kiusata Jobia, lopetti kesken, kun Job siunasi niitä, jotka häntä aiheettomasti syyttivät. (Kts. Jobin kirja). Jumalan kansa on kutsuttu katsomaan Kristukseen ja Jumalan lupauksiin. Jos ylistämme häntä uskossa, saamme nähdä, että Jumala on, mutta olosuhteet muuttuvat Hänen lupauksiensa mukaan, (vrt. Apt 16:22-26).

Jumalan pyhyys ilmenee hänen teoissaan: Jumalan teot ovat hyviä. Me emme kuitenkaan etsi hyviä tekoja, vaan Jumalaa, joka hyviä tekoja tekee. Jokaisessa Jumalan teossa Jumala osoittaa kunniaansa. Jumalan johtaessa ihmistä hänkin voi tehdä Jumalan tekoja: Hänen töistään voidaan silloin sanoa, että ne ovat pyhiä. Jumalan pyhyys ilmenee silloin jopa niissä välineissä, joilla jumalaherätteistä työtä tehdään. Puhuttaessa Pyhästä maasta, pyhästä liitosta, pyhästä päivästä tai pyhäpäivästä, pyhästä kaupungista tai pyhästä kansasta on Jumala aina se osapuoli, jonka pyhyys hänelle omistetun asian kautta tulee esiin.

Ihmisen, joka aikoo palvella Jumalaa, on tiedettävä, onko hänen aikomansa palvelustyö alkuisin Jumalasta vai Saatanasta tai muuten vain "tästä maailmasta" (kosmoksesta tai sen herrasta). Jumalalle ei kelvannut Kainin uhri eikä mikä tahansa suitsuke. Aaronille ja hänen pojilleen oli määrätty:

Rikkomus asiassa laskettiin kuolemansyntien joukkoon - vieraan suitsutuksen tekijä hävitettiin Israelin kansasta.

Ihmiset kysyvät: "Mikä on elämän tarkoitus?" Vastaus löytyy Raamatusta monestakin kohtaa. Paavali ilmaisi asian näin:

Jesajan mukaan Jumala on luonut Israelin kunniaksi itselleen, kts. Jes 43:7. Uusi ihminen on luotu pyhyyttä varten:

Jumalan pyhyys on Jumalan eheyttä Totuudessa ja Rakkaudessa. Ihminen, joka on ristin kautta vanhurskautettu uuteen elämään, on juridisesti puhdas, mutta hänen ajatusmaailmansa, puheensa ja tekonsa ovat edelleen taipuvaisia seuraamaan primitiivisiä viettejä, joille mikään ei ole pyhää. Hengen uudistama ihminen alistaa nämä epäpyhät vietit uskon kuuliaisuudessa Jumalan tahdolle. Ristin kautta vanhurskautettu ihminen elää uskon kuuliaisuudessa ja perii Taivasten Valtakunnan. Taivaalliseen Valtakuntaa ei mikään epäpyhä pääse. Jumalan valtapiiri on kokonansa pyhä, ehjä Totuudessa ja Rakkaudessa.

Raamatunkääntäjät sanovat Jumalaa joskus kiivaaksi Jumalaksi, ikäänkuin kiivaus olisi joku Jumalan oikku. Väärinymmärrettynä Jumalan pyhyys näyttää kiivaudelta, mutta kysymys on hyvin yksinkertaisesta asiasta, eheydestä, Jumalan uskollisuudesta omaa luontoansa kohtaan. Viikunapuun hedelmät ovat aina viikunoita ja Jumala on aina pyhä. Tämä pyhyys ulottuu koko Jumalan ennallistettuun maailmaan. Ne, jotka on sovitettu ristin kautta, ovat myös pyhitetty ristin kautta, mutta se, mitä Jumala ei sovita, on häviöön tuomittu. Jumala ei lepää, ennen kuin kaikki kapina on tuhottu.

Jumalan pyhyydessä, missä se sitten ilmeneekin, on aina jotakin pelottavaa tai juhlallista. Pyhyyttä ei tarvitse julistaa, se ilmaisee itse itsensä. Olin kerran menossa sisään avoimesta ovesta, mutta en voinut ohittaa miestä, joka istui portaalla oven vieressä. Istahdin miehen viereen, ja kun tulin tuntemaan hänet, tajusin, että Jumalan pyhyys pysähdytti minut oviaukossa.

Herra on sallinut minun elää sellaisten veljien ja sisarien yhteydessä, joista olen voinut ilolla kiittää Herraa aina heitä rukouksissa muistaessani. Heistä Stepan Nikolaevitsh Onufrijtshuk Ukrainasta (Bessarabian Tshernovtsysta) ja Paschalis Sfyrides Kreikasta ovat jo nukkuneet pois. Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa.

Jumalan Valtakunta on pyhä. Koko Jumalan valtapiiri on pyhää. Sovituksessa Jumala pyhitti "yhdellä ainoalla uhrilla" meidät. Jumala kutsuu lapsensa pyhitykseen. Kun seitsemäs luomispäivä alkaa, on kaikki pyhää. Jumalan kirkkauteen pääsevät vain pyhät.

Jumalan teot ovat moninaiset ja niin ovat kiitoksen aiheetkin. Joskus vain pelkkä Jumalan tuntemisen riemu panee kiittämään. Kaikki kiitoksen aiheet purkautuvat silloin yhtenä ylistyksenä, jossa yksittäisiä kiitoksenaiheita ei enää eritellä. Näin lienee syntynyt myös psalmi 134:

Jumalan kansalla on siunauksen virka. Siunaus perustuu siihen, että Herra toteuttaa palvelijansa sanan. Siunauksen virka on jokaisella, joka tunnustaa Jeesuksen Herruuden. Meidän tehtävämme on välittää Jumalan hyvyyttä edelleen.

Seurakunnan kautta Jumalan viisaus tulee tunnetuksi myös henkivalloille. Tätä seurakunnan tehtävää kutsutaan joskus salaisuudeksi, eikä ihme - harvat tämän salaisuuden tuntevat uskovistakin. Jumala sallii vain kaikkein nöyrimpien ja kaikkein halvimpien lastensa julistaa suurta kirkkauttaan.

Jumalan kirkkauden ylistys on vanhurskaan ihmisen ensimmäinen reaktio Jumalan kirkkauden ilmestyessä, sillä siunaus tulee Jumalalta. Huomionarvoinen on Paavalin tapa aloittaa kirjeensä kiitoksella:

ja lopettaa ne siunauksella:

Jumalan siunaus tulee hänen kiitoksekseen. Lopulta kaikki palajaa Jumalan yhteyteen, kts. Room 11:36, sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Aamen.

Eteenpäin sivulle Raamattutietoutta

tai

Takaisin Osmon kotisivulle