Nooan poikien tarina Ensimmäisessä Mooseksenkirjassa on kiehtonut monien mieliä vuosituhansien ajan. Haam, Jaafet ja Seem ratsastavat mielikuvituksen siivin edelleen, ja vetävät perässään indo-eurooppalaisia sotavaunuja tai ovat luomassa menneisyyden sädekehää sen verellä tahratun maineen peitoksi. Tosiasiat pyrkivät hukkumaan voittajan propagandaan kohta, kun taistelu on ratkennut. Mutta Haam, Jaafet ja Seem elävät keskuudessamme; ei pelkästään mielikuvituksen henkilöinä, vaan arvoituksina siitä, ketä me kaikki olemme. Ehkä tutkimalla asioita saamme jotakin selville.

Osmo Pöysti

2002-2016

Kaikki oikeudet pidätetään

Päivitetty: 2016-04-24

Joku vuosi sitten etsin Belozerskin kirjakaupoista kolmiosaisen Vepsän historian ensimmäistä osaa, mutta sitä ei löytynyt. Se ei kerta kaikkiaan sopinut silloin Venäjällä vallinneen historianselityksen raameihin. Mutta eihän totuus pullossa pysy. Venäläiset ovat vihdoinkin tunnustaneet olevansa geneettisiä suomalaisia, ja silloin myös vepsäläisten se historia, joka ulottuu kauas sen ajan taakse, jolloin missään nykyisen Venäjän rajojen sisäpuolella ei puhuttu mitään slaavinsukuista kieltä, pääsee pannasta.

Mutta milloin Suomi tunnustaa vepsäläiset? Ennen meitä peloteltiin Venäjällä, mutta kun Venäjä itse kertoo faktat, mitä varten suomalaisia vielä petetään? Joka tapauksessa, tässä linkki Zinaida Strogalshikovan kirjaan vepsäläisistä: http://msu.lenobl.ru/Files/file/vepsu.pdf

Täällä Kurussa on kuuluisa luontokuvaaja, jota olen houkutellut tekemään kuvateosta Vepsäläisten mailta. Vain parinsadan kilometrin päässä Äänisestä on Valgetjärvi, jonka ympäristöön vepsäläisten suuret nähtävyydet keskittyvät. Jos saisi tuon Juhanin suostuteltua, niin mielellään tekisin kirjaan tekstin. Enkä yhtään epäile, ettei Zinaidakin siinä vähän auttaisi.

Neljän turkinsukuisen kansan liittokunta TURKKON saa oman lipun. Asiasta ilmoitti 22.08.2012 Turkin ulkoministeri Liittokunnan kokouksessa Bishkekissä, Kirgisiassa. Lipussa ovat kaikki babylonialaisen kolminaisuuden symbolit - tähti, puolikuu ja aurinko. Lipun värit ovat sininen ja valkoinen. Tällä hetkellä liittokuntaan kuuluvat Turkki, Kazakhstan, Azerbaidzan ja Kirgiisia. Turkmenistan ja Uzbekistan ovat todennäköiset seuraavat liittokunnan jäsenet. Liittokuntaan vielä kuulumattomien Turkmenistanin ja Uzbekistanin lisäksi turkinsukuisia kansoja on Venäjällä useita, Kiinassa uiguurit, ja Iranissakin on huomattava turkinsukuinen vähemmistö.

Turkin talouskasvuluvut ovat korkeimpia maailmassa. Raaka-aineköyhän Turkin ja raaka-ainerikkaan Kazakhstanin yhteistyö virkistää talouselämää kummasti. Yhteistyöprojekteja on runsaasti. Kulttuuriyhteistyötä turkinsukuiset kansat tekevät myös, ja sen piiriin kuuluvatkin jo sitten kaikki turkkilaiskansat Bosporin salmesta Beringin salmeen. op/2012-09-06

Unkarin historia on kuten Suomenkin historia meidän vihollistemme kirjoittamaa. Vihollinen on vielä niinkin ovela, että jos unkarilainen historian kirjoittaja puhuu totta, häntä syytetään kansalliskiihkoiluista. Huomaa kuitenkin se yksinkertainen asia, että syyttäjä on juuri se osapuoli, jonka omat härät ovat unkarilaisia puskeneet.

Uutena kuvassa on globaalin maailmanvallan vaikutus, minkä vaatimuksista eri maiden historiaa kirjoitetaan uudelleen, poliittisesti korrektiin muotoon. Mutta poliittisesti korrekti historia ei ole sekään oikeasti korrektia historiaa. Jos sellaista etsit, niin käypä sivulla www.hunmagyar.org

Juuri ennen juhannusta 2009 teimme lapsien kanssa matkan Mari Eliin, Marinmaalle. Matkalla poikkesimme myös Izborskissa, Novgorodissa ja Belozerskissa. Reitti ei ollut kaikkein suorin, mutta ainakin vältimme Moskovan seudun ruuhkat. Mielenkiintoista näkemistä riitti koko rahan edestä, harmi vain, että perilleoloaikaa jäi varsin vähän.

Aarteenetsijät ovat kiinnostuneita vanhoista suomalais-ugrilaisista kaupungeista. Yksi kiinnostavimpia on Udmurtiassa, Glazovin piirissä sijaitseva Idnakar.

Juhannuksena vietettiin Suomessa monenlaisia juhlia. Myös Tverin karjalaiset viettivät juhliaan. Tverinkarjalaisten ystävät ry järjesti matkankin tämän aikoinaan suuren karjalaisheimon nykyisille kotiseuduille.

Karjalaiset muuttivat Tverin alueelle noin 300 vuotta sitten siksi, että se sama kirkonmies, joka vainosi Suomen uskovia - katso kirjoitukseni Pietari Schaeferista (ja muitakin on tekeillä) - vainosi myös Inkerin, Vatjan ja Karjalan ortodokseja. Miehen nimi oli Gezelius, ja koulussa meille kerrottiin hänestä pelkkää hyvää. No, tiedättehän ne valtion koulut ja kirkonmiesten touhut.

Tverin karjalaisia oli parhaina aikoina noin 250.000 ja vielä kommunistihallinnon alkuaikoinakin 141.000. Nyt karjalaiskylien alle nelikymppiset asukkaat tuskin enää osaavat karjalaa, mutta poikkeuksiakin lienee.

Uskovan tsaari Aleksanteri I aikana Tverin karjalaksi käännettiin Matteuksen evankeliumi. Silloin elettiin noin vuotta 1820; nyt Ljudmila Gromova kuuluu tekevän käännöksestä väitöskirjaa. Osoitteesta http://aiga.library.tver.ru voit löytää lisää mielenkiintoista asiaa Tverin karjalaisista.

Liiviläisten historiallinen pääkaupunki Latviassa on monelta kokematta. Se löytyy kuitenkin verrattain helposti, kun käännyt Via Baltikalta ja ajat muutaman kilometrin Väinäjoen pohjoisrantaa pitkin itään. Joen rannalla on hotelli Meidrops, ja mikäli se on täynnä, löytyy vähän isompi hotelli muutaman kilometrin päästä Ogresta.

Mikko Savolaisen kuvateos "Karhujoen kansaa Tverin Karjalasssa - Karielat hormilla Kessessa" on valokuvauksellinen mestariteos. Kuvateos on varustettu Tverin yliopiston suomen kielen lehtorin Matti Jeskasen teksteillä. Sääli, että kirja lienee nyt loppuunmyyty. Tätä Atena-kustannuksen vuonna 2000 tuottamaa kirjaa kannattaa etsiä paitsi kirjastoista, myös tunnuksella ISBN 951-796-230-4.

"Keskisuomalainen" kertoi vepsäläisestä kielenkääntäjästä ja sanomalehtinaisesta Nina Zaitsevasta, että hän toimittaa vepsänkielistä Koduma-lehteä ja on kääntänyt Kalevalankin vepsäksi. Kun tavallinen keskisuomalainen lukee lehteä, hän ei tiedä ollenkaan, että Keskisuomalaisen artikkeli edustaa tyypillistä suomalaista apartheidiä. Rehellinen toimittaja ei olisi Nina Zaitsevaa esitellessään jättänyt mainitsematta, että Nina Zaitseva on myös vepsäläisen Uuden Testamentin kääntäjä.

Kun kansan olemassaolo halutaan turvata, on tehtävä oikein. Agricola teki sen, Kyrillos ja Metodius tekivät sen, Wycliffe teki sen ja niin on tekemässä myös Nina Zaitseva. Mutta Saatanan fundamentalistit opettavat toisin. Ne luulevat ja opettavat, että eläminen ilman Jumalan lain noudattamista on mahdollista, ja sulkevat oman Paapelin torninsa ulkopuolelle kaiken, joka muistuttaakin Jumalan olemassaolosta. Ja kun opit ovat vääriä, ovat sitä teotkin. Mutta joskushan sen on tapahduttava - Jumalan palvelijoiden ja Saatanan palvelijoiden lopullinen ero. op/2007-02-09

Venäjä on siitä ihmeellinen maa, että se ei tunnusta omaa historiaansa omakseen. Vasta Neuvostovallan kukistuttua tsaarin Venäjän kulisseiksi kirjoitetut satukirjat ovat saaneet kilpailijoita. Sivulla http://www.ostu.ru/personal/nikolaev/rus1300.html löytyvä kartta kertoo Nykyisen Venäjän valtion alkutilanteen. Mutta tosiasioihin venäläisillä on vielä pitkä matka. Edes Suomen ja Venäjän rajaa vuodelta 1921 eivät kartantekijät pysty lukijoilleen valhettelematta kertomaan, kts. http://www.ostu.ru/personal/nikolaev/russia1921.gif

Vologdan alueen vepsäläisten kesäjuhlia vietetään 24-25 kesäkuuta Kujan kylässä, noin 50 kilometriä Valgetjärvestä länteen. Leningradin alueen vepsäläisten kesäjuhlat ovat viikkoa aikaisemmin.

Penzan kaupunki on perustettu vuonna 1663 Sura-joen rannalle. Noin 35 kilometrin päässä kaupungista kaakkoon, Penzan tekojärven rannalla on Zolotarevkan laivalaituri. Siitä puolentoista kilometrin päässä on eräs Itä-Euroopan historian, tai sanoisinko maailmanhistorian merkittävimpiä taistelupaikkoja. Yli kolmesataa vuotta ennen Penzan perustamista suomalais-ugrilaiset kansat ottivat Sura-joen rannalla vastaan mongolien johtaman hyökkäyksen. Taistelu oli raju. Yhtään kaupungin asukasta ei tiettävästi jäänyt eloon.

Sura-joen vartijaksi perustettua linnakaupunkia ei koskaan jälleenrakennettu. Mongolit tappoivat lähiseudun asukkaatkin niin tarkkaan, että ketään ei tullut hautaamaan kaatuneita, eikä edes taistelupaikoille jääneitä arvoesineitäkään kukaan korjannut. Nykyisen Mordvan Tasavallan eteläpuolinen mordvalaisten ja burtassien maa jäi vuosisadoiksi autioksi. Historioitsijoille tästä oli se etu, että taistelupaikka säilyi miltei koskemattomana 1960-luvulle saakka.

Linnakaupunki on ollut hyljättynä nyt vajaat 700 vuotta, eikä edes sen oikeata nimeä varmuudella tunneta. Lähistöllä olevan kylän mukaan sitä nyt kutsutaan vain Zolotarevkan linnakaupungiksi, "Zolotorevskoe gorodishe". Mutta viitteitä kaupungin entisestä nimestä on olemassa; vanhoissa kronikoissa on maininta kaupungista, jonka nimi on Onuza. Nimi mainitaan siksi, että kun mongolien sotajoukko vuonna 1336 oli valloittanut Volgan Bulgarian, se jostakin kumman syystä seisoi Nuzla-joen varrella olevan Onuzan lähistöllä useita kuukausia. Tämän tapauksen kertoo myös persialainen ensiklopedisti Rashid ad-Din.

Myös sellaisia arvailuja on esitetty, että kaupunki olisi sama, jossa paavi Innokentius IV Volgan Bulgariaan lähettämä unkarilainen dominikaanimunkki Julian kuoli. Siinä yhteydessä mainitun kaupungin nimi on Bundaz. Mutta linnakaupunkejahan Itä- ja Pohjois-Euroopan suomalais-ugrilaisilla kansoilla oli paljon: vain 40 kilometrin päässä Zolotarevkastakin on yksi; sen nimenä on vain "Gorodishe", eli "linnakaupunki".

Historioitsijat kiistelevät siitä, käytiinkö Onuza-Zolotarevkan taistelu vuonna 1223 tai 1236. Tiedetään kyllä, että mongolien armeijat ottivat Kalka-joella yhteen Ukrainan heinäaavikoita silloin hallinneita polovtsien kanssa vuonna 1223 ja siirtyivät sieltä Volgan länsirantaa pitkin ylös Volgan Bulgariaan. Sieltä he yllättäen palasivat takaisin kotimaahansa Altain vuorten ja Mongolian arojen tuntumaan.

Todennäköistä on, että jo vuonna 1223 mongolit ja heidän turkinsukuiset liittolaisensa olivat saaneet mordvalaisilta ja bulgaareilta pahan rökityksen. Seuraavaan sotaretkeensä he valmistautuivat huolellisesti - valmisteluja tehtiin kokonaisen vuoden ajan - ja vuonna 1236 he ilmestyivät Volgan Bulgariaan uudestaan. Bulgaarien jälkeen heidän oli voitettava mordvalaiset ja burtassit, mikäli mieli edetä kauemmas länteen. Heidän oli kuljettava Sura-joen yli, mutta ainoan kelvollisen kahluupaikan luona oli Onuza-Zolotarevkan linnakaupunki.

Mongoleilla oli tapana tuhota heitä vastustaneet kaupungit kokonaan. Näin kävi myös Onuza-Zolotarevkassa. Kun kaupunki 1960-luvulla paikannettiin, se ei kiinnostanut juuri ketään. Niin vähäiseltä tuntuivat sen jäännökset. Mutta sitten tuli tämä perestroika. Yksityishenkilöt hankkivat käyttöönsä miinaharavoita, ja ryhtyivät etsimään aarteita. Ja niitähän löytyi. Silloin myös tiede kiinnostui asiasta.

Penzan opettajainkoulutuslaitoksen historiallisen osaston professori Gennadij Belorybkin julkaisi Zolotarevkassa tehtyjen arkeologisten kaivauksen tuloksista kirjan vuonna 2001 ja pari vuotta myöhemmin asia vihdoin tuli laajemmin tunnetuksi, kun kertomus siitä pääsi Itogi.ru verkkojulkaisun palstoille. Ja tutkimukset jatkuvat yhä.

Mongolien ja mordvalaisten taistelupaikka on 16 hehtaarin laajuinen. Vaikka aarteenmetsästäjät ovatkin pahasti runnelleet maastoa, on kentältä löytynyt tuhansien vainajien luita, joista jotkut vielä löytöhetkelläkin ovat puristaneet keihästä kädessään. Monen vainajan pääkopassa on reikä, toisissa törröttää nuolia tai keihäitä. Nuolenkärkiä on löydetty pari tuhatta, kulta- ja hopeaesineitä, tinasta ja lyijystä valmistettuja valehopeaesineitä, rahaa ja koristeita läjäpäin, hevosen valjaita, rintahaarniskoja, suuret määrät katkenneita miekkoja, ruostuneita rautaesineitä ja tuntemattomalla tekniikalla valmistettuja ruostumattomia rautaesineitä…

Linnakaupungin puolustajien viljavarastotkin ovat säilyneet. Puolustajilla on ollut saviruukkuihin varastoituina hirssiä, hernettä, ruista, vehnää ja ohraa; mustuneita jyviä vuodelta 1223 tai 1236 on säilynyt parinkymmenen säkillisen verran.

Mordvalaiset olivat 1200-luvun alussa maanviljelijöitä. He eivät voineet jättää kotejaan samalla tavalla, kuin arojen paimentolaiset. Heidän oli pakko puolustautua. Linnakaupungin ympärille ratsuväen liikkeitä vaikeuttamaan kaivetut sudenkuopat ovat vieläkin tunnistettavissa.

Kulta- ja hopeaesineiden joukossa on ainutlaatuisia esineitä, muun muassa ontto, hopeasta valmistettu risti, jonka sisältä löytyi pyhäinjäännöksinä käytettyä luuta. Mordvalaisilla tällaisia esineitä tuskin oli, mutta mongolien eturintamassa taistelleet turkkilaiset olivat siihen maailmanaikaan vielä suurelta osin syyrialaista kulttia noudattavia "kristittyjä".

Onuza-Zolotarevkan taistelutanner on osoittautunut oikeaksi arkeologian kultakaivokseksi. Löytöjen perusteella on voitu tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, kuten selvittää taisteluihin osallistuneiden sotilaiden ja kaupungin siviileiden kansallisuudet. Mutta silti arvoituksia on vielä paljon. Venäläiset tutkijat ihmettelevät, miten tieteen tähän asti Altain vuoristoon sijoittamat hakassien esi-isät ovat olleet kaupungin puolustajien riveissä. Hakassithan ovat turkinsukuinen kansa. Ettei vain olisi käynyt tieteenharjoittajille niin, että he ovat sekoittaneet hakassit kamasseihin, jotka ennen asuivat sillä alueella, missä hakassit nyt asuvat.

Zolotarevkan-Onuzan puolustajat viivyttivät mongolien matkaa vuoden verran. Vasta joulukuun 16 päivänä 1237 mongolit ja heidän turkkilais-tataarilaiset armeijansa tulivat Rjazanin kaupungin edustalle, jossa oli silloisen Kiovan Rusin itäisin linnake. Mongolit valloittivat Rjazanin 21.12.1237.

Rjazanin valloitus on selostettu kronikassa, jonka nimi on "Povest o razorenii Rjazani". Mutta Onuza-Zolotarevkan valloituksesta eivät venäläiset kronikat kerro mitään.

Olimme juuri kävelyllä ja keskustelimme suomalaisesta, turkkilaisesta ja venäläisestä elämäntavasta, ja vähän muistakin. Hyvän pohjan vertailulle antavat ne perheet, joissa toinen on tataari ja toinen kazakki; toinen tshuvassi ja toinen venäläinen ja niin edelleen. Kun kävimme läpi koko ystäviemme kirjon, olikin jo aihe tähän kirjoitukseen löytynyt. Oikeastaan se kuitenkin alkoi siitä, kun kerroin niistä matkatavaroista, jotka meiltä kerran jäi Turkkiin.

Turkkilainen isäntämme vei meidät katsomaan Istanbulia, ja matkatavarat jäivät yöpaikkaan. Sitten hän vaati rahaa, jota emme antaneet, ja niin tiemme erosivat. Matkatavarat jäivät. Turkissa on kuitenkin hyvä sosiaalinen tapa hoitaa tällaisia asioita. Mennään isännän kotikylään, istutaan kahvihuoneelle, jossa kaikki kylän miehet illalla istuvat noppaa pelaamassa, teetä juomassa ja telkkaria katselemassa. Sitten kysytään, miten se ja se voi. Heti lähtee joku kaverin luo, ja sanoo: Sinulle tuli vieraita. Sitten kaverin on pakko tulla kahvihuoneelle, muutoin hän menettää kasvonsa. Ja sitten kysytään: Onkohan minun matkatavarani vielä tallella? Muuta ei tarvitse tehdä. Kaikki muistavat, kuinka lähdimme kahvihuoneelta Istanbuliin. Jos matkatavaroita ei pian tuoda, me poistumme paikalta, ja kylän miehet antavat kylän mainetta loukanneelle miehelle kunnon selkäsaunan. Mutta jos matkatavarat ovat tallella, ne tuodaan kahvihuoneelle, ja sitten mennään hänen kotiinsa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Turkkilainen traditio on hyvä. Jos Bill Clintonkin olisi saanut sakin hivutusta ajoissa, hänestäkin olisi saattanut tulla kunnon mies. Mutta turkkilainen traditio ei kaikille sovi. Jos kylän miehet ovat pahoja, kuin Sodoman homot, he tekevät kaikkensa, päästäkseen enkeleihin käsiksi. op/2005-11-18

Turkkilainen musiikki on kestänyt anglo-amerikkalaisen musiikin haasteen, kun esimerkiksi kreikkalainen musiikki on joutunut kumartamaan sen edessä. Jos ihmettelet, missä on turkkilaisen musiikin voima, kokeile vaikka muutamaa laulua sivuilta www.ulkuocaklari.org.tr/muzik/index.htm

Marin Tasavallan venäläisen presidentin Leonid Markelovin kassassa ei ole rahaa marinkielisiä koulukirjoja varten, mutta venäjänkielisiin rahaa riittää. Nyt lakkautusuhan edessä on ainut marinkielinen nuorten lehti Kugarnja (suom. "perjantai"). Päätoimittaja Ernst Petrovin mukaan lehdellä on velkaa noin 50.000 ruplaa eli vähän reilut 1000 euroa. Johan sitä vähemmästäkin.

Lehden toimittajat eivät paljoa pyydä, mutta silti pienetkin palkat ovat usein kuukausia myöhässä.

Kuvassa yksi lehden toimittajista, Anfisa Kurtseva on hankkimassa elantoa miehensä kanssa, joka eläinlääkärin koulutuksestaan huolimatta hankkii leipänsä vanginvartijana. Vankeja kun Venäjällä riittää.

Udmurtian Valtiollinen Yliopisto järjestää elokuussa 01.08-21.08.2004 udmurtin kielen kurssit Izhevskissä, Udmurtian pääkaupungissa. Nyt asiasta on saatavissa seuraavanlaista tietoa, joka saattaa paljonkin vielä muuttua: Kursseilla on kaksi tasoa, alkeet ja jatkoryhmä. Opetukseen sisältyy 44 tuntia luentoja ja 58 tuntia kielikylpyä. Kurssimaksujen taso ei ole vielä selvä; sen sanotaan riippuvan mm. osanottajien määristä. Nyt ilmoitettuun hintaan 190 euroa kuuluu majoitus, ateriat 3 kertaa päivässä ja pääsylippujen hinnat kulttuuritilaisuuksiin.

Jos kurssi kiinnostaa, kysy Tsirkovan Galinalta osoitteesta fudf@udm.ru tai paremminkin postitse, sillä minulle sähkeposti ei toiminut. Postiosoite on:

426034 Respublika Udmurtija

g. Izhevsk

ul. Krasnogeroiskaja 71

Tsirkovoi Galine

RUSSIA

Palvelivatko Sumerit apinoita?

Suomalais-Ugrilaisen maailman pääkaupungit

Takaisin Osmon kotisivulle