Joulun edellä hankimme muutaman marinkielisen uuden testamentin, mutta vasta nyt kävimme toimittamassa ne ystävillemme Marinmaalla eli Mari Elissä. Matkalla poikkesimme myös Izborskissa lähellä Pihkovaa, Hansaliiton juhliin valmistautuvaan Novgorodiin ja Ivana Julman aikaiseen aseteollisuuden keskukseen Ustjuzhnaan. Paluumatkalla viivyimme vuorokauden Belozerskissa Valgetjärven rantamilla. Ajokilometrejä tuli melkein viisi tuhatta.

Osmo Pöysti

MATKA MARINMAALLE

 

Ylöjärvellä 2009-06-21

Kaikki oikeudet pidätetään

Matkailu Venäjällä ei ole helppoa venäläisellekään, saati sitten satunnaiselle kulkijalle. Tätä matkakertomusta kirjoitankin ensisijaisesti sellaiselle henkilölle, joka haluaisi lähteä käymään naapurissa, mutta maan oloja paremmin tuntematta ei arvaa matkalle lähteä. Ensi yrittämällä kannattaakin tehdä lyhyitä matkoja lähiseudun pikkukaupunkeihin, sillä Venäjä ei tosiaan ole kaukana.

Matkaa ennen hankitaan Venäjän viisumi. Saimme sen Suomi-Venäjä seuran kautta reilussa viikossa. Otin vuosiviisumin, joka maksoi 195 euroa. Prosessi ei ollut vaikea. Toimitin vain passin ja valokuvan Tampereen toimistoon, jossa myös viisumianomuskaavake täytettiin.

Suoritimme matkan autolla. Autoa varten tarvitaan vakuutustodistus, niin sanottu vihreä kortti. Sen sain Pohjolan konttorista korvauksetta. Bensiiniä Venäjältä saa yleensä ongelmitta, ja halvalla. Tieliikennepoliisejakaan ei enää näyttänyt olevan kohtuuttoman paljon. Heitä kyllä tarvittaisiin, sillä monet venäläiset ajavat kohtuuttoman lujaa ja sääntöjä kaihtamatta, mutta juuri näitä hurjastelijoita Venäjän miliisit pelkäävät enemmän kuin hurjastelijat miliisiä.

Matka Helsingistä alkoi laivalla Tallinnaan, josta ajoimme noin 300 kilometriä Viron kaakkoisrajalle, Petserinmaan tuntumaan voidaksemme poiketa Irboskassa ja Pihkovassa. Tulimme rajalle aamulla. Olimme jonossa toisena, kun raja kello 7 avattiin. "Muodollisuudet" on väärä sana kuvaamaan sitä byrokratian määrää, jonka venäläinen paperisota vaati. Parissa tunnissa virkailijat siitä kuitenkin selviytyivät. Raja-aseman jälkeen pääsimme maksulliselle tullitielle. Tiemaksun suuruus oli noin 3,5 euroa. Sillä sai ajaa Pihkovan suuntaan vanhaa tuttua tietä pitkin.

Jonkun kilometrin päässä poikkesimme jo Irboskaan, venäläisittäin Izborskiin, jota myös Zborskiksi kutsutaan. Irboska on yksi niistä kaupungeista, joihin Venäjän perustajiksi mainitut veljekset Truvor, Rurik ja Sineus perustivat varuskuntansa. Kiovalaisen munkin Nestorin 1100-luvulla laatimaksi väitetyn kronikan mukaan Irboskaan asettui Truvor, Novgorodiin Rurik ja Valgetjärvelle Sineus. Kronikan mukaan veljekset olivat "varjageita". Tiedemiehet kiistelevät siitä, mitä nämä varjagit olivat, koska sellaista nimeä viikingeistä ei yleensä käytetty. Tapakulttuuri heillä oli kuitenkin sotaisa, joten "war-jaga" lienee hyvä määritelmä näiden viikinkien ammatista.

Irboskassa näimme museon, mutta emme asiantuntevaa opasta. Kirjallisuutta eikä edes kunnon esitettä ei paikalla ollut tarjolla. Kuvasimme jotakin myöhemmältä ajalta olevaa Irboskan linnaa. Linnan takana oli kuulemma Truvorovo gorodishe, eli Truvorin linnaleiri. Satoi, eikä kahden kilometrin ylimääräinen patikkaretki muutenkaan houkutellut. Ajoimme vielä 30 kilometriä ja tulimme Pihkovaan. Pihkovasta eli Pskovista Ruurikin sukuun kuuluva hallitsija otti Helga-nimisen viikinkitytön vaimokseen. Kun Helga-neiti kävi Konstantinopolissa kasteella, hän sai nimen Olga. Hänen kerrotaan olevan eräs ensimmäisiä Venäjän kristittyjä, vaikka olikin pesunkestävä viikinki.

Pihkovassa oli kovin huonot tiet. Edellämme ajoi kaksi latvialaista sikarekkaa, jotka haisivat kamalasti. Pihkova on läänin pääkaupunki, ja aika iso. Joskus aurinkoisella ilmalla se saattaisi olla ihan mukavakin paikka. Mutta tie naapuriläänin, eli Novgorodskaja Oblastin pääkaupunkiin oli taas aivan kamala. Sateessa tien varrella odotteli ihmisiä bussia, ja teimme parhaamme lievittääksemme kohtalotovereitten rasituksia.

Olin aikonut poiketa vanhan ystäväni luo Staraja Russaan, mutta tie vei mehut jo ennen viidenkymmenen kilometrin lisämutkan tekemistä. Majoituimme hotelliin, saadaksemme viisumimme rekisteröidyksi. Viisumi on rekisteröitävä viimeistään kolmantena päivänä maahan tulosta, emmekä siinä ajassa kuitenkaan olisi ehtineet Marinmaalle Joshkar Olaan. Eräs tapa rekisteröidä viisumi on hankkia postista kaavake, täyttää se, ja panna itse postiin. Hankaluutena kaikissa tapauksissa on ennakolta arvata maastapoistumispäivä oikein. Entäpä jos auto hajoaa, tai tulee muita esteitä? Rekisteröimisen epäonnistuminen on tehty kalliiksi.

Staraja Russa eli Vanha Ryssä sijaitsee Novgorodia vastapäätä Ilmajärven länsirannan tuntumassa. Se lienee vanhempi kaupunki, kuin Novgorod eli Uusi Kaupunki, vaikka varmuutta asiasta on vaikea saada. Nimet "vanha" ja "uusi" kun saattavat merkitä jotakin muutakin kuin kaupunkien ikäsuhteita. Nimi Novgorod eli Uuden Kaupunki voi johtua siitäkin, että kaupungin alkuperäinen, itämerensuomalainen nimi Nereva on jäänyt pois käytöstä, kun kaupungin itärannalle on 900-luvulla alkanut syntyä slaavilaisasutusta, joka suhteessa Nerevaan on alettu nimittää Uudeksi Kaupungiksi. Nyt tällä paikalla on Rusin hotelli, josta kuvamme:

Novgorod valmistautui Hansaliiton vuosijuhliin. Telkkarista tuli tuutin täydeltä saksalais-venäläisen ystävyyden ylistystä, sitä samanlaista sanahelinää, jota me Kekkosen aikana saimme kuulla joka päivä. Kaupungilla myytiin Hansaliiton karttoja ja esitteitä, ja kaupungin historiallisia kohteita pantiin kiireellä kuntoon. Oppaita ei löytynyt. Olivat kai preppauskursseilla. Edes Pyhän Sofian kirkkoon emme päässeet. Yksi asia pysäytti ajatukset; se oli Hansaliiton juhlapäivien (29th International Hanseatic Days, Veliky Novgorod, Russia, 18-21.06.2009) teema: Rajojen laajentaminen ("rasshirjaja granitsy"/"expansion of boundares"). Ennen matkaa olin juuri tutustunut Hitlerin Saksan pääideologin Alfred Rosenbergin ohjelmaan, ja sitä taustaa vasten tekstin sanoma näyttää tosi hurjalta. Miten olisi Molotov-Ribbentrop-sopimuksen uusi tuleminen?

Kioskista ostamani kartta "Hanseatic Roads of Russia" (Venäjän Hansatiet) oli mielenkiintoinen siksikin, että myös meidän matkamme kulki osittain näiden vanhojen Hansakaupunkien kautta. Joskus parikymmentä vuotta sitten olin töissä Pestovossa, Novgorodin ja Vologdan oblastin rajamailla. Yövyimme Pestovossa ja aamiaista söimme Ustjuzhnassa eli eteläisessä joensuussa. Ivana Julman aikana Ustjuzhna oli kuuluisa metsien kätköissä oleva aseteollisuuden keskus. Nyt kaupungin museo oli "remontissa", mutta otimme kuvan siitä, ja vanhaa tsaarinaikaista arkkitehtuuria edustavasta kaupunginkirjastosta, joka tässä:

Tie Pestovosta Ustjuzhnaan ja siitä edelleen Tihvinästä tulevalle "federaation" tielle oli kurjaa. Federaation tie oli kuitenkin hyvää ja matka Tserepovetshin teräskaupunkiin jatkui joutuisaan. Tien varrella panimme merkille hauskan mainoksen: Pakkasukon kotikaupunki Velikij Ustjug - 662 km. Pakkasukko on venäläinen joulupukin vastine ja Velikij Ustjug entinen syrjäänien kauppapaikka - sekin saksalaisten Hansaliiton kartassa mainittu.

Tie Vologdaan kulkee Shekshna-joen rannalla sijaitsevan Sheksnan kautta, mutta sitten on käännyttävä etelään, sillä ainakaan kartan mukaan Marinmaalle tai edes Nizhnyi Novgorodiin vievää suoraa tietä ei ole. Huonojen teiden pelossa ajoimme Federalnyi-tietä (Liittovaltion tietä) aina Vladimiriin asti, jossa tie yhtyy Moskovasta Siperiaan johtavaan M-7 tiehen. Onneksi se oli nyt paremmassa kunnossa, kuin viimeksi sitä pitkin matkatessamme.

Matka Vladimirista Mariin kulkee Nizhnyi Novgorodin ("Alempi Novgorod") ja Tshuvassian pääkaupungin Cheboksaryn kautta. Tshuvassit ovat Volgan bulgaarien jälkeläisiä. He ovat säilyttäneet hyvin oman kielensä. Monet tshuvassit ovat muslimeja, vaikkei se katukuvassa juuri näykään. Cheboksaryn kohdalla Volgassa on pato, jonka yli pääsee Mari Elin puolelle. Sillalta Joshkar Olaan on matkaa vajaa sata kilometriä.

Monet ystävistämme asuvat maaseudulla. Oli se aika vuodesta, jolloin kotipalstojen omistajat viettävät päivänsä perunamaalla, koloradokuoriaisia pyydystämässä. Ämpärin pohjalle pannaan vettä, ja kiinni otetut kuoriaiset siellä sitten kelluskelevat kuin karviaismarjat poimijan sangossa. Ja kun hyvin käy, saa työmies palkkansa.

Kun olimme saunoneet ja viettäneet iltaa Pojansolassa, jatkoimme matkaa. Kylä Marinmaalta aukeni eteemme tällaisena:

Anfisa on yksi marinkielisen nuorisolehden kymmenestä toimittajasta. Hän oli tyytyväinen Uuteen Testamenttiinsa:

Joskar-Olan kaupunkinäkymät olivat sitten viime käynnin jonkin verran muuttuneet. Kaupunki oli saanut kunnon kävelykadun, ja sunnuntai-iltana nuorisoa oli liikkeellä runsaasti. Kirkkoja oli ilmaantunut myös paljon kaupunkikuvan koristeeksi. Lama ja työttömyys ei paljon katukuvassa näy, vaikka se muuten vaikuttaakin ihmisten elämään ja kertomuksiin. Kävelykadulla opetusalalla työskentelevä Ljubov tapasi entisiä oppilaitaan. Vanhanaikaisella kameralla pimeässä otettu kuva on tosin kehno:

Kotimatkalle lähdimme monien suomalaisten tuntemien Nikolain ja Galinan kotoa:

Paluumatkalla ajoimme taas Vologdaan, mutta koska Vologdan-Karhumäen tie on Äänisjärvelle asti valmis, lähdimme katselemaan varhaisen aamuauringon valaisemia Kubenskoe-järven rantoja. Valgetjärvestä lähtevän vesitien varteen vuonna 1393 perustetun erakkomajan ja Ivana Julman linnoitukseksi rakentaman luostarin muurien juurelle saavuimme, kun paikallinen väki oli aloittamassa aamuaskareitaan.

Kyrillo-Belozerskin luostarista Valgetjärvelle on vielä noin 40 kilometrin hiekkatietaival. Belozerskin hotelli oli täynnä, mutta matkustajakodiksi (Turbaza) muutetusta jokisataman matkustajaterminaalista löytyi aivan hyvälaatuinen kaksio neljälle, ja pääsimme ottamaan ansaitut torkut ennen päivän rientoihin lähtemistä.

Myös Valgetjärvi, nykyisin Belozersk on yksi niistä kaupungeista, jotka osallistuivat Venäjän perustamiseen, mikäli Nestorin kronikkaan on luottamista. Yksi päivä hupeni kaupunkiin tutustumisessa kuin tyhjään, vaikka kesäiltaa riittikin pitkälle. Aamulla lähdettiinkin sitten kohti Suomea. Shekshna-joen suussa ylitettiin joki lossilla, sitten katseltiin vielä järveä Lipin Borin horisontista, ja kohta päästiin taas uudelle Vologdan-Karhumäen tielle, joka seurailee pitkin kuuluisan Vienanmeren kanavan rantoja Ääniselle saakka. Ääniseltä tulimme Aunuksen kaupungin kautta Laatokan itärannalle, ja vähän ennen puoltayötä olimme jo Kiteellä. Että sillai.

Takaisin Osmon kotisivulle