Teksteissäni on varsin suppeita katsauksia asioista, jotka saattavat kiinnostaa lukijaa enemmänkin. Lähdeviittauksia en ole esittänyt. Netin hakumoottorit ovat paras ensiapu sille, joka haluaa jatkaa tutkimustyötä. Henkilönimet, tapahtumapaikka, liike tai asia ovat ne avaimet, joilla lisätiedon hankkimista tai kriittistä tutkimusta voi tehdä. Suurten yleisteosten arvoa ei kuitenkaan pidä väheksyä. Usein niistä selviää tiettyjä yleispiirteitä tutkittavista asioista. Osa niistä löytyy netistä, harvemmin kirjastoista, mutta rahasta hyvä kirjakauppa kyllä palvelee …
Osmon VINKIT ja LINKIT
Copyright ©: Osmo Pöysti
Raamattu löytyy myös netistä, esimerkiksi hakusanalla wwbible. Samaan ohjelmaan sisältyy mm. sanahaku. Ohjelmaan on ladattavissa englanninkielisen Kuningas Jaakon version (KJV) lisäksi mm. suomenkielinen vuoden 1938 käännös. Ohjelma on ilmainen.
E-sword on erittäin monipuolinen raamattuohjelma. Englanninkieliseen ohjelmaan on saatavissa KJV (King James Version), kreikkalainen Uuden Testamentin lähdeteksti sanastoineen, hebreankielinen Vanha Testamentti ilman vokaalimerkintöjä, ja melkoinen määrä erilaisia raamatunkäännöksiä, muun muassa venäläinen raamattu vuodelta 1876. Ohjelma näyttää Strongin numerot, ja siihen on imuroitavissa monenlaista lisäosaa, kuten erilaisia Raamatun sanakirjoja jne. E-sword löytyy osoitteesta
www.e-sword.net ja se on ilmainen. Ohjelman tekijä Rick Meyers muistuttaakin "On laitonta myydä E-Swordia"Huomaa, että osoitteesta
www.e-sword.com aukenee aivan toinen saitti, monipuolinen ja kaiken lisäksi rahalle perso, mutta silti vain yksi monien joukossa. Älä siis hairahdu heidän sivuilleen.Vaikka e-Sword on hyvä, se ei näytä alkutekstistä kaikkea tarpeellista. Vaan jos imuroit käyttöösi ohjelman nimeltä Interlinear Scripture Analyser, osoitteesta
http://www.scripture4all.org/, saat välineen, joka näyttää hebrean ja kreikankieliset lähdetekstit, ja englanninkieliset käännökset heti sen alla. Hebreankielisen tekstin transkriptiossa tosin esitetään vain kirjoitetut kirjaimet, mikä sanan lausumiseen ei riitä. Parasta tässä ohjelmassa onkin se, että se näyttää sanojen kieliopilliset muodot ja sana-analyysit, ja vieläpä kyseisen muodon käännöksen englantiin.Kaikilla kielillä ei ole vielä Raamattua ollenkaan. Raamatunkäännösinstituutti tekee niitä, ja heidän sivuiltaan
www.ibtnet.org aukeaa myös sivu, josta saa tilata heidän suomalais-ugrilaisille ja turkkilais-tataarilaisille sekä muille Itä-Euroopan ja Keski-Aasian kielille kääntämiään raamattuja, sen osia ja lastenraamattuja.Osoitteesta
www.biblecentre.net löytyy Raamatun hebrean- ja kreikankieliset tekstit sekä käännöksiä, sanakirjoja, kielioppeja, fontteja ja muita välineitä, kuten kommentaareja jne. Asiallinen saitti.Raamattua audiona, siis ääneen luettuna mp3 muodossa eri kielillä löytyy
www.audiotreasure.com sivuilta. Tarjonta on yllättävän laajaa. Pitkä latausaika on ongelma, mutta monet esitellyistä tuotteista voi tilata myös CD:nä.Jeesus-filmistä on tullut käsite. Se on dupattu sadoille eri kielille, ja sitä voi katsella ilmaiseksi osoitteesta
www.jesusfilm.org Meidän alle kymmenvuotiaat asiantuntijat eivät ole koskaan kyllästyneet katselemaan sitä, vaikka meillä ei sitä suomenkielisenä olekaan. (Suomenkielinen laitos lienee ainut versio, jossa puhuttu kieli on englantia ja käännös tuodaan kirjoitettuna tekstinä ruudun alalaitaan). Juuri äsken ostimme Avainmedian kautta filmin DVD-version, jossa on äänitys 32 kielellä, ei kuitenkaan suomeksi. Katso myös www.Jesusfilm.de ja www.ead-direkt.de.Englanninkielinen tietosanakirja Encyclopaediae Britannica on tietosanakirjojen kunkku, mutta mitään jumalansanaa se ei ole. Kirja pyrkii asiallisuuteen, mutta kun kyse tulee katolisen kirkon synneistä, katoaa tieteellinen objektiivisuus hetkessä kuin tuhka tuuleen. Kirjan jesuiittamaisesta värityksestä johtuen jokainen artikkeli on tarkastettava muista lähteistä, mutta kun jyvälle on kerran päästy, ei tiedon tarkastaminen liene ongelma. Kirjasta on saatavana aika halpa CD-versio.
Paljon tietoa löytyy wikipediasta, vaikka se onkin vasta tekeillä. Sen englanninkielinen laitos on osoitteessa
http://en.wikipedia.org Englanninkielinen Wikipedia on ohittamassa Britannican sekä asiallisuuden että kattavuuden osalta. Rehellisyydessä se on korkealla Britannican yläpuolella, mutta Wikissä se ominaisuus on helposti haavoittuva. Suomenkielinen wikipedia näyttää jo joutuneen vihamielisen valtausyrityksen kohteeksi. Suomenkielentaitoisia asiantuntijoita lienee niin vähän, ettei resursseja suurimittaisen hyökkäyksen torjumiseen ehkä riitäkään.Raamatun hakusanakirjoja saa kaupasta, mutta hyvin jäsennelty hakusanakirja on joskus tehokkaampi. Totesin tämän, kun etsin vastausta siihen, mitä raamattu sanoo syntymäpäivästä. Käyttämäni jäsennelty hakusanakirja löytyy osoitteesta
http://www.topical-bible-studies.org/ Ainakaan oman syntymäpäivän vietto ei näytä hyvältä. Herodes tappoi Johanneksen syntymäpäivänään…Skotlantilainen raamattukoulu Stewarton Bible School tarjoaa kattavan aineiston kristinuskon perusteista osoitteessa
http://atschool.eduweb.co.uk/sbs777/sbsindex.html Eräs parhaimmista! Jos osaat englantia, niin tästä pääset heti asiaan!Samaa voidaan sanoa niistä
Ted Montgomeryn teksteistä, joihin pääset käsiksi hänen pääsivunsa oikeasta laidasta - kannattaa katsoa!
Nimi Emmanuel Luther Ratiq kannattaa panna muistiin. Hän on kirjoittanut kirjan "Jesus - kontakt och konflikt mellan kristna och muslimer", englanniksi "Jesus - Contact & Conflict between Christians and Muslims". Se on käännetty myös venäjäksi nimellä "Iisus - totshka soprikosnovenija i predmet raznoglasij mezhdu hristianami i musulmanami" ja kenties muillekin kielille. Netistä kirjaa en ole valitettavasti löytänyt. Aivan säälittää, kuinka paljon turhaa porua ja turhaa verenvuodatusta pimeyden maailmassa tapahtuu siitä syystä, ettei tiedetä vähääkään siitä, minkä takia sitä oikein uhotaan. Kirja on saanut Pakistanin presidentin tunnustuspalkinnon, eikä syyttä.
Kattava linkkikokoelma kristikuntaa koskevista asioista löytyy osoitteesta
www.christianity-links.com/index.htmlOsoitteesta
http://bibletools.org//index.cfm/fuseaction/Topical.default löytyy englantilaisen raamatun sanastoon tehty aihekohtainen artikkelikokoelma, jonka tekijöillä näyttää olevan tavallista enemmän ymmärrystä siitä, mistä he puhuvat. Jos teksti ei aukea, käy sisään pääovesta http://bibletools.orgViisisataa vuotta sitten suurta osaa kristittyjä sanottiin anabaptisteiksi. Osoitteesta
www.gameo.org löytyy tietosanakirja siitä, miten Kirkon mahtava yritys kristinuskon hävittämiseksi silloin torjuttiin. Johdannoksi voit lukea vaikka Peter Hooverin kirjan The Secret of the Strength - Kestävyyden Salaisuus. Se löytynee osoitteesta www.AllGodsWord.com/Books.htm. Voittajalla on varaa olla rehellinen ja tunnustaa myös tappionsa! Samalta sivulta avautuva Behold the Lamb, Katso Karitsa! kertoo Moravian veljien tarinan.Lähetyksen historian 2400 merkittävintä vaikuttajaa on esitelty vuonna 1999 julkaistussa kirjassa The Biographical Dictionary of Christian Mission. Kirja kattaa lähetystyön koko 2000-vuotisen historian. Kirjassa on noin 850 sivua. Hinta Valloissa on 50 taalaa pehmeäkantisena ja 100 taalaa kovakantisena. Kirja on alansa ykkönen. Sivuilta löytyy yksi suomalainenkin. Arvaappas kuka!
Yhdysvaltojen hengellinen kartta on perin kirjava. Yleisesitys on olemassa nimellä: J. Gordon Melton, Encyclopedia of American Religions. Minulla sitä ei ole, mutta viittauksia siihen tulee vastaan silloin tällöin.
Kreikan ortodoksikirkon sähköisen kirjaston sivulta löytyy tarinaa - paitsi Bysantin kirkon vaiheilta - myös englanninkielinen yleisesitys Venäjän kirkon historiasta nimellä "Ways of Russian Theology". Kirjan tekijä on Georges Florovsky. Sivuille pääsee
http://www.myriobiblos.gr/ kautta.James Aitken Wylie (1808-1890) kirjoitti aikana, jolloin protestanttinen liike oli vielä voimissaan. Hänen Protestanttisen kirkon historia, The History of Protestantism löytyy netistä
www.WhatSaiththeScripture.com tarjoamana. Kolmiosainen suurteos on väriltään reformoidun kirkollinen, mutta jämäkkä. Sen tiedot kannattaa kuitenkin tarkistaa esimerkiksi kirjoittamalla netin hakupalvelun ruutuun etsittävän henkilön tms nimi ja joku sopiva lisämääre, esimerkiksi dissertation. Silloin voi toivoa saavansa esiin etsittävää asiaa käsitteleviä väitöskirjoja jne. Jos en pahoin erehdy, myös http://reformation.org tarjoaa samaa kirjaa.Sir Robert Anderson (1841-1918) kirjoitti kirjan The Coming Prince (Tuleva ruhtinas). Kirjaa luetaan nykyisin erityisellä kiinnostuksella, sillä siinä puhutaan Euroopan tulevasta hallitsijasta, joka on Laittomuuden Ihminen, se sama, jota englantilaisessa maailmassa jostakin syystä sanotaan Antikristukseksi. Andersonin kirja on myös hyvä pohja, kun luet tämän hetken kristikunnan kuumimmat kirjauutuudet, Ed Chumneyn "Who is the Bride of Christ" (Kuka on Kristuksen Morsian) ja "The Seven Festivals of the Messiah" (Messiaan Seitsemän Juhlaa). Eddie Chumneyn kynästä on lähtöisin myös Restoring the Two Houses of Israel, (Israelin kahden huoneen jälleenrakennus). Chumneyn kirjat enteilevät kristikunnan lipunkantajan vaihtoa. Robert Andersonin The Coming Prince löytyy paitsi hakupalvelimen avulla, mutta myös
www.WhatSaiththeScripture.com sivuilta. Eddie Chumneyn kirjat löytyvät osoitteesta www.hebroots.com (Kristinuskon hebrealaiset juuret). Samoilta sivuilta löytyy myös paljon muuta asiaa.Juutalaiskristillinen maailma etsii tietään. Ollakseen messiaaninen, sen on pakko hylätä sekä kirkon, että juutalaisuuden harhaopit. Lisäksi sen on tunnettava itse asia, eli oltava sisällä Kristuksessa. Abraham Yehoshua täyttää nämä molemmat ehdot, vaikkei hän pysty näkemään kirkkoa ja kristittyjä eri asioina, vaikka kirkko on vainonnut kristittyjä yhtä säälimättä kuin juutalaisiakin aivan syntymästään saakka. Mooseksenuskoisten ja rabbinistisen juutalaisuuden eron Yehoshua ymmärtää hyvin, joten olisi hänen luullut huomaavan senkin, että kirkko ja rabbinistinen juutalaisuus ovat molemmat sitä yhtä ja samaa paapelia. Abraham Yehoshuan osoite on
www.seedofabraham.netBroadbentin The Pilgrim Church on eräs harvoista kirjoista, jossa sana "church" käsitetään seurakunnaksi. Kirja on eräs parhaimmista Kristinuskon historian yleisesityksistä, mitä koskaan on painettu. Kirja on erikoinen myös siinä suhteessa, ettei se aja minkään nimenomaisen lahkon asiaa. Jo yli puoli vuosisataa vanhasta seurakunnan historiasta on saatavilla uusintapainoksia, mutta myös netistä se löytyy, tosin vain palasiin silputtuna. Osa on käännetty suomeksikin, katso
http://www.arvioikaa.com/vaellus.html.Vuonna 1986 kuollut Herbert W. Armstrong myllersi kristikuntaa tuomalla suureksi paisuneelle kuulijakunnalleen koko joukon sellaisia Raamatun totuuksia, jotka kirkot olivat vuosisatojen ajan pystyneet pimentämään asiakkailtaan. Mutta Armstrongin toi asiansa esiin raakileina. Ymmärtäväiset kristityt ovat tutkineet asioita edelleen, mutta Armstrongin perustama liike on hajonnut moniksi pieniksi kuppikunniksi, joista vain muutamilla on enää merkitystä. Kuolemansa edellä Armstrong kokosi ajatuksiaan kirjaksi Mystery of the Ages, Aikakausien mysteeri. Vaikka kirjassa on puutteita, ja suoranaista huuhaata, se kannattaa yhä lukea, sillä kirkollisista harhoista se on vapaa. Se löytyy
Philadelphian Church of God sivuilta, sekä paremmin luettavana laitoksena Pabcon sivulta. Katso myös liikkeen erään jäännösryhmän toimittamaa lehteä sivulta www.thetrumpet.com ja nettivideokanavaa www.keyofdavid.com, jonka ohjelmia vapaan tiedonvälityksen maissa näkyy myös useiden paikallistelevisiokanavien kautta.Kalvinistien nettipalvelu osoitteessa
www.ccel.org on laadukas. Luettavaa on kuulemma koko eliniäksi. Kalvinistien sivuilta löytyy muun muassa eräs parhaista venäjän kirkkohistorian yleisesityksistä venäjänkielisenä.Assyyrialaisen kirkon nettisivuilla
www.aina.org on paljon tarinaa idän kirkon oloista kautta vuosisatojen. Euroopassa Idän kirkkoa pidetään ideologisessa paitsiossa, koska valtiot ja niitä tukevat valtamediat tukevat islamia (öljyruhtinaita) ja sosialismia (öljyruhtinaita vastustavia vastarintaliikkeitä). Mielenkiintoisia ovat myös http://www.edessa.com/default.htm ja www.atour.com tarjoamat tiedot ja tarinat. Täysipainoinen kielikurssi löytyy www.learnassyrian.com sivuilta.Gabriel Sawma on kansainväliseen lakiin, islamilaiseen lakiin eli Shariaan ja Lähi-Idän valtioiden lakiasioihin erikoistunut, assyyrian, arabian ja hebreantaitoinen lakimies ja assyyrian kielen professori, jonka blogi löytyy osoitteesta
http://www.gabrielsawma.blogspot.com. Katso myös tekstejä osoitteessa www.syriacaramaicquran.com ja www.aina.org. Ikävä vain, että elämme maailmassa, jossa terveellä järjellä ei näytä olevan juuri käyttöä.Islamin sisältö ja historia löytyy osoitteesta
www.answering-islam.org. Perusteellista tutkimustyötä hyvin esitettynä! Voit siirtyä myös suoraan sivulle www.answering-islam.org/Index/index.html Suomenkielinen versio sivustosta löytyy osoitteesta http://www.answering-islam.org/suomi/index.html.Hasaarit estivät muslimien hyökkäykset kohti Itä-Eurooppaa 700-luvun lopulla. Pian sen jälkeen hasaarit kääntyivätkin Mooseksen kannattajiksi. Hasaareista kertovia saitteja on useita, mm.
www.khazaria.com Sen linkkikokoelma kattaa koko turkkilais-tataarilaisen maailman ja on eräs alansa parhaista.Rooman keisarin ja kristinuskon luopioiden yhteisyrityksenä syntyneen kirkon onnistui lamaannuttaa kristinuskon voittokulku Euroopassa vuosisatojen ajaksi. Mutta sitten Bysantin keisari siirrätti 200.000 Anatolian "kerettiläistä" Bulgariaan. Kyrilloksen ja Metodiuksen raamatunkäännöstyö ja kerettiläiset yhdessä loivat uuden herätysliikkeen, jota sanottiin bogomileiksi. Kun Jan Hus vuonna 1415 poltettiin roviolla, se merkitsi samalla bogomilien tarun loppua ja Ristin Uskon uuden aikakauden koittoa. Siitä, mitä Anatolian uskovien joukkoteurastuksen ja Hussin roviolla polttamisen välillä tapahtui, kerrotaan kirjassa Bogomils of Bulgaria and Bosnia.
David Zbiralin nettisivulla
http://www.david-zbiral.cz/Bibliogr.htm on erinomainen ja kattava bibliografia, jossa esitellään laajasti myös paulikiaaneista, bogomileistä, veljesseurakunnasta ja muista kirkon vihaamista kristityistä kertovaa aineistoa. Minulta kysytään usein, mistä sitä tietoa löytyy. Vastaus: Tieto on kuin Rakkaus, sitä ei voi näyttää syntiselle maailmalle. Se täytyy etsiä ja löytää, jonka jälkeen vasta verho voidaan poistaa sen yltä vaikka opettelemalla sen kieli. Lisävaikeutena on, että vihollinen yrittää koko ajan pimittää sen, raiskata sen ja tarjota sitä etsiville valetietoa, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa satuja "pahoista kerettiläisistä" jotka heidän mielestään oli ihan pakko tappaa ihmiskunnan pelastamiseksi. Bulgaareille, bosnialaisille, horvaateille, tshekeille, slovakeille ja makedonialaisille nämä lienevät sentään vähän tutumpia asioita, kuin kirkon ja valtion yhteisesti pettämille kansoille. Materiaaleista kun se ei ainakaan ole kiinni.Tshekkiläisen herätysliikkeen alkutapahtumat kerrotaan perusteellisesti Ezra H. Gillettin kirjassa The Life and Times of John Huss, (Jan Hussin elämä ja aikakausi), joka löytyy osoitteen
http://www.americanpresbyterianchurch.org osastosta History.Hussin polttamisella kirkko pyrki kristikunnan hävittämiseen Euroopasta. Siksi Hussin polttamisen jälkeen paavit ja keisarit tekivät ensin kuusi ristiretkeä Hussin kannattajien ja muiden "kerettiläisten hävittämiseksi", ja kaksisataa vuotta myöhemmin alkoi yleiseurooppalainen "kolmikymmenvuotinen" sota loppujen "kerettiläisten" hävittämiseksi. Huttonin kirja History of the Moravian Church (Moravialaisen eli Määriläisen seurakunnan historia) selostaa nämä 1400-1700 luvun tapahtumat. Kokonaiskuvaa tapahtumista Hutton ei pysty aivan tarkkaan kertomaan, sillä hän oli kalvinisti ja sivuuttaa vihaamansa anabaptistit muutamalla herjalla. Muuten kirja on erinomainen ja löytyy monesta nettiosoitteesta. Se on myös erityisen aktuelli nyt, kun maailma valmistautuu käymään saman taistelun uudestaan, entistä laajemmassa mittakaavassa. 1415-1648 sotanäyttämönä oli Eurooppa, mutta loppusota on globaali. Hävittääkö kirkko nyt Kristuksen seuraajat koko maailmasta, kuten edellisellä kerralla lähes koko Euroopasta? Kirja löytyy osoitteesta
www.ccel.org/ccel/hutton/moravian.txtHussin tappamisen jälkeen Kirkko ja katolinen Eurooppa aloittivat ristiretket Tshekin kuningaskuntaa vastaan. Ristiretkien tarkoituksena oli tuhota paitsi Hussin aatetoverit, myös ne tshekit, jotka olivat jättäneet noudattamatta kirkon ja valtion direktiivejä. Vuonna 1420 laadituissa Prahan artikloissa (haku: Ctyri artikuly prazske) tshekit kirjasivat ne asiat, joista he eivät luovu, vaikka koko maailma tulisi heitä tappamaan. Tshekinkielisellä sivustolla
www.husitstvi.cz kerrotaan vähän siitä, miten tshekit ottivat vastaan Kirkon ja Euroopan yhdistyneet joukot.Jos ihmettelet, minkä vuoksi joku historian kulkuun merkittävästi vaikuttanut henkilö ei esiinny historian lehdillä, syy on tavallisesti siinä, että hän on toiminut Jeesuksen, eikä järjestäytynyttä maailmaa eli "kosmosta" hallitsevan Saatanan toimeksiannosta. Eräs näistä epäpersoonista on William Tyndale, "anabaptisti", joka ensimmäisenä käänsi Raamatun englanniksi suoraan hebreasta ja kreikasta. Hänestä enemmän sivulta
http://www.williamtyndale.com Kun siis kuulet englantilaisten kehuvan "Kuningas Jaakon" raamattua vuodelta 1611, muista, että se on tehty Tyndalen käännöksestä, eikä suinkaan parantelemalla sitä. Tyypillinen huononnus on sanan "congregation", seurakunta, vaihtaminen sanaan "church", kirkko. Ensimmäiset englanninkielisien raamatun kääntäjät - Wycliffe 1300-luvulla ja Tyndale 1500-luvulla - eivät tunnustaneet kirkkoa Kristuksen morsiameksi, eivätkä sanaa "church" ollenkaan käyttäneet.Hollannin baptistien ("anabaptistien") historia löytyy nimellä Het Brilleken, ja englanninkielisenä käännöksenä nimellä The Martyrs Mirror, Marttyyrien peili. Yli 1500-sivuinen kirja on kirjoitettu 1650-luvulla vanhempia historioita yhdistelemällä. Pääosan kirjan sisällöstä muodostavat roviolla poltettujen uskovien todistukset, eräänlaiset "viimeiset sanat" siis. Sen englanninkieliseen versioon pääset käsiksi sivulta
http://www.homecomers.org/mirror/contents.htm. Kirja on erikoisen ajankohtainen nyt, sillä se, mitä kirkko ja valtio yrittivät keskiajalla, ei silloin onnistunut, ja nyt ne yrittävät globaalia revanssia vanhoin ja uusin eväin. Muuten, VeriChip-firma on muuttanut nimensä. Se on nyt Xmark. Raamatun teksteissä tästä välineestä käytetään sanaa caragma. Englanti on jo ilmoittanut aloittavansa maahantulijoiden merkitsemisen implanteilla vuonna 2009.Hollannin tasavallan syntyyn ratkaisevasti vaikuttaneen Wilhelm Oranialaisen elämäkerta "William the Silent" (Ville hiljainen) vuodelta 1931 löytyy osoitteesta
http://www.tracts.ukgo.com/william_silent_biography.doc Nuoruudessaan William - se sama mies, jonka käsivarteen Carlos V nojasi luopuessaan vuonna 1555 "Pyhän" Roomalaisen keisarikunnan kruunusta - saa tietää Ranskan ja Espanjan yhteisestä päätöksestä hävittää Alankomaiden kansat kristittyjen suvaitsemisen tähden. Kertoja ei huomaa paljastaneensa valtiosalaisuutta, sillä Wilhelm Oranialaisen asema on niin korkea, että hänen oletetaan tietävän asiasta. Wilhelmin maailmankuva särkyy, ja hän päättää luotsata Alankomaat turvallisemmille vesille. Vuosikymmenten ajan hän yksin on vaatimassa kansalaisoikeuksia myös anabaptisteille, mutta vaikka hän on yksin, ei hän vaatimuksestaan luovu. Vuonna 1584 katolisten palkkamurhaaja ampuu Wilhelmin, mutta hänen unelmastaan tulee totta, ensin "de facto" ja Westfalenin sopimuksessa 1648 Hollanti saa naapurimaiden virallisen tunnustuksen.Vanhojen venäläisten herätysliikkeiden taru alkaa olla lopussa, mutta pakolaisina Amerikkoihin siirtyneet duhoboorit ja molokaanit leipää syövät ja oltta juovat, kuten sanotaan. Tarkista kuitenkin asia esimerkiksi
http://gecko.gc.maricopa.edu/clubs/russian/molokan tai www.doukhobor.org sivuilta. Ja jolleivät nämä toimi, kirjoita hakumoottoriin molokan tai doukhobor. Uusi hyvä molokaanisivusto löytyy osoitteesta www.molokane.com (vai olikosenyt .org?)Venäjän historian suurteokset, Kljutshevskin Kurs ruskoi istorij, Sergei Mihailovitsh Solovjevin Istorija Rossij s drevneishih vremen, N.M. Karamzinin Istorija Gosudarstva Rossijskogo, N.I. Kostomarovin Russkaja istorija v zhizneopisanijah jijo glavneishih dejatelei sekä V.I. Tatishevin Istorija Rossijskaja löytyvät kaikki osoitteesta
www.magister.msk.ru/library/history/history1.htmMakarovin Istorija Pravoslavnoi tserkvi elikkä (Venäjän) Ortodoksikirkon historia on vanhempaa tuotantoa; se löytynee hakupalvelusta helposti.
Edellisistä vain Kljutshevskij saa kohtalaiset arvosanat luotettavuudessa nykyajan kollegoiltaan. Katso esimerkiksi Gutsin Podlinnaja Istorija Rossii (Venäjän todellinen historia), sivuilta
http://users.univer.omsk.su/~guts/History/index.html tai se, mitä J.S. Lurje kirjoittaa Venäjän historian kronikoista osoitteista www.russiancity.ry/index.html ja www.laborunion.lt/memonrandum/ru julkaistuissa teksteissään.Karttoja venäjän virallinen historiankirjoitus ei juuri käytä syystä että virallinen, joskus tsaarinajan tarpeisiin kirjoitettu historia on valtaosin satua. Vähän asiallisempia ovat Orelin teknisen yliopiston sivuilta sekä osoitteesta
http://historyatlas.narod.ru/russia.html aukenevat Nikolajevin karttasivut. Muutamat anglo-amerikkalaiset yliopistotkin linkittävät niitä. Mutta myös Nikolajevin sivut ovat venäläisiä satuja. Se käy helposti ilmi, kun katsot hänen esitystään Suomen ja Venäjän rajasta vuosien 1921-1939 välillä: Petsamo, joka silloin kuului Suomelle, on kartassa esitetty Venäjään kuuluvana, kuten koko toinen käsivarsi.Oikotie venäjänkielisen kristikunnan maailmaan löytyy esimerkiksi
www.newlife.kz kautta. Myös ukrainalaisten adventistien osoitetta http://maranatha.org.ua kannattaa kokeilla. Toinen hyvä osoite Ukrainassa on www.invictory.org.uaOsoitteessa
http://www.blagovestnik.org/cd/index.htm on/oli laaja ja laadukas valikoima venäläistä, valkovenäläistä ja ukrainalaista hengellistä musiikkia, mutta suuri suosio näyttää nyt kaataneen koko serverin. Luettelon ensimmäinen sivu on/oli http://www.blagovestnik.org/cd/songs.htm ja sivun alalaidassa on venäläiset aakkosmerkinnät, joita napsauttamalla päästään seuraaville sivuille. Lataus alkaa, kun painat valitsemasi laulun kokoa osoittavaa linkkiä. Samoille sivuille saattaa päästä myös http://www.blagovestnik.ru kautta. Sivuilla on myös paljon muuta asiaa. Tällä hetkellä toiminnassa näyttää olevan vain http://www.blagovestnik.com jonka /mp3/ sivuilla laulujen ja käytössä olevien yhteyksien määrä on suhteellisen pieni.Venäläistä, ukrainalaista, valkovenäläistä ja messiaanista gospelia löytyy palvelimelta
www.proboga.com sivuilta. Osa lauluista on sanoitettu englanniksi, ilmeisesti markkinavoimien tarpeita varten.Venäjänkielistä hengellistä musiikkia soittelee nähtävästi Tartossa toimiva kristillinen venäjänkielinen radioasema (Semeinoe radio - Perheradio) taajuudella 1035 kHz ja Pietarissa Radio Theos taajuudella 1089 kHz.
Uutisia venäläisen kristikunnan tapahtumista löytyy taas Radiokirkon venäjänkielisiltä sivuilta
http://www.radiotserkov.ru. Tilanne sivujen toimivuuden suhteen näyttää siis korjautuneen, mutta sisältö vaikuttaa pahasti sensuroidulta. Nykyisin uutiset Venäjän kristikunnan tapahtumista löytyvät osoitteista http://www.jesuschrist.ru ja www.gazetaprotestant.ruYleisenä käytäntönä näyttääkin olevan, että Venäjä tekee sen, mitä Ranska määrää. Nyt pääpaino on kansankiihotuksessa, jossa Putinin hallinnolla on keskeinen rooli. Ulkolaisten yhteistyökumppaniensa kanssa Putinin Venäjällä valmistaudutaan ennennäkemättömän suuriin kristittyjen vainoihin, vaikka uskovien perustama Slaavilainen oikeuskeskus, (Slavjanskij pravovoi tsentr, kts
www.rlinfo.ru/news/index.html) yrittääkin hillitä viranomaisten laittomuutta jos ei muuten, kuin tekemällä jutuista julkisia. Jos sivut ovat rauta- ja softaesiripun peitossa, voit koittaa myös englanninkielisiä sivuja osoitteessa www.sclj.org.Hyviä tietoturvaohjeita ja ohjelmantuottajien linkkejä löytyy osoitteesta
http://www.markusjansson.net/fsoftware.htmlKristittyjen vainoista raportoivia saitteja on monta, mikä tekee kokonaiskuvan saamisen hankalaksi. Christian Solidarity Wordwide pitää yllä sivua
http://www.csw.org.uk/Latest.asp heidän tietoonsa tulleista tapahtumista. Kristityt pitävät yleensä yllä omia tiedostojaan, sillä kun vastustajan kanava kertoo baptistilähetyssaarnaajan ja hänen perheensä surmaamisesta Filippiineillä, se jättää pois tiedon siitä, että surmatut olivat Jeesuksen kansaa. Sitten ne lisäävät muut lisäkkeet oman poliittisen näkemyksensä mukaisesti. Mainitussa tapauksessa vastustajan ääni kertoi, että tapetut olivat amerikkalaisia, jolloin "uutinen" jo sopi heidän poliittiseen ohjelmaansa.Komin ortodoksien tekstejä löytyy syktyvkarilaisen sanomalehden Eskom (suom. Usko, ven. Vera) sivuilta osoitteessa
http://www.vera.mrezha.ru Ortodokseilla ei tietoturvan kanssa näytä olevan vaikeuksia. Saitti on miellyttävästi hoidettu, mutta sisältönsä puolesta lehti ei ole entisellään.Suomalais-ugrilaisen maailman parhaita infokanavia on Komin tasavallassa osoitteessa
http://www.finugor.ru. Sille näyttää pääsevän myös http://www.finugor.komiinform.ru kautta. Myös sivuilla http://kominarod.ru ("Komin kansa") kerrotaan suomalais-ugrilaista maailmaa koskevista kysymyksistä ja tapahtumista.Tuhat vuotta sitten itäslaavien ja itämerensuomalaisten välit olivat hyvät. Tätä perinnettä jatkaa Ukrainassa toimiva
www.ugraina.org. Ukrainassa on myös vahvaa tietämystä suomalais-ugrilaisen maailman asioista. Ukrainan tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen Orest Tkatshenko on kirjoittanut mm. Merjan kielen kieliopin. Oletko muuten tietoinen siitä, että sinäkin osaat merjaa ainakin yhden sanan verran? Se sana ei ole merja, vaan Moskova - sameavetinen joki.Marin ("tsheremissien") asioista kerrotaan Virossa toimivan
www.mari.ee sivuilla. Marin tasavallassakin niistä puhutaan, mutta ihan hiljaa…Indoeurooppalaisen ja venäläisen rasismin edut ovat käyneet yksiin niin, että
Liettuan osuutta Euroopan historiassa ei juuri tunneta. Vai kerrottiinko sinulle jotakin Georgi Skarinasta, kun olit koulussa? Pyhä Henki johtaa kaikkeen totuuteen, ja tässä asiassa voit edetä esimerkiksi katsomalla, mitä www.pravapis.org sivut tarjoavat.Walesin herätys 1904-1906 aloitti tapahtumasarjan, jonka merkitystä aletaan ymmärtää vasta nyt, kun Pyhän Hengen kasteen merkityksen on ymmärtänyt jo puoli miljardia kristittyä. Liike syntyi, kun muutamat Jumalan palvelijat löysivät tiensä takaisin raamatulliseen opetukseen Jeesuksen rististä. Jos sinusta tuntuu, että olet etsimässä timantteja sorakasasta, niin katso vaikka, mitä madame Guyon, Jessie Penn-Lewis ja Watchman Nee ovat löytäneet. Jessien Penn-Lewiksen kirjoja on aikoinaan suomennettukin; kirjaston kaukolainojen kautta voi niitä löytyä vieläkin. Nimikkeellä Soul&Spirit löytyy ainakin netistä eräs parhaita koskaan kirjoitettuja tekstejä Ristin Uskon keskeisimmästä asiasta. (Jessien Penn-Lewiksen teos War on the Saints/ Sota pyhiä vastaan/ on suomennettu virheellisellä nimellä Pyhien Sota, on vaikeatajuinen muillekin kuin aloittelijoille).
Yhdysvaltojen riippumattomat karismaatikot opettavat käytännön kristinuskoa nyt, kun useimmat entisistä herätysliikkeistäkin on siirtynyt opettamaan perverssejä. Tarjolla on kymmeniä tuhansia opettajia, mutta näkyvämmät heistä ovat esillä osoitteessa
www.charismaticcentral.com. Jumalan periaate on kuitenkin se, että kaikkein arvokkainta on usein vaikea löytää. Vähäisiä veljiä yhtään halveksimatta kannattaa kuitenkin etsiä niitä kirjoittajia, joilla on painavaa sanottavaa.
Helluntailiikkeen erään päähaaran kupeesta kasvoi liike, jonka hipeistä uskoontulleet nuoret kokivat omakseen. Jonkin aikaa puhuttiin Jeesus-liikkeestä, mutta nyt Jeesus-liike on jo kuollut. Sen perinteitä jatkavalla
Golgatan Kappelilla (Calvary Chapel, ven. Tsasovna na Golgofe) on noin 30.000 seurakuntaa ympäri maailmaa, mahtava musiikkituotanto ja niin edelleen.Amerikan kuuluisat televisioevankelistat eivät ole tehneet kaikkea ajattelutyötä itse, mutta valitsemalla lähteensä viisaasti he pystyvät esittämään painavaa opetusta kristinuskon keskeisistä asioista. Mutta tele-evankelistaa ei aina tarvita välikätenä - usein riittää tieto siitä, kenen kirjoja kannattaa lukea. Essek William Kenyon (1867-1948) lienee amerikkalaisten herätysliikkeiden teoreetikoista tärkeimpiä. Voit myös kokeilla seuraavia linkkejä:
http://TempleBuilders.comOsoitteesta
http://www.keyway.ca/htm2002/index.htm löytyy laadukasta sanantutkistelua pieninä annoksina (Daily Bible Study), englanninkielisen maailman hengellistä musiikkia http://www.keyway.ca/htm2002/keyway08.htm ja sivulta http://www.keyway.ca/htm2002/keyway07.htm karttoja.Daniel J Dyken ja monien muiden täysipainoista tekstiä löytyy
http://www.dabar.org sivuilta; malliksi voit kokeilla vaikka Danin itsensä Vanhan Testamentin kommentaareja osoitteesta http://www.dabar.org/Dyke/Dyke.htmEtelän Baptistien lukuhuone löytyy osoitteesta
http://www.reformedreader.org/Default.htmKristinuskon katkerin vastustaja on kirkko. Sen ideologiset juuret ovat sumerilais-kaldealais-babylonialaisessa auringonpalvonnassa. Kirkon juuria tutki Alexander Hislop yli sata vuotta sitten, mutta hänen kirjansa The Two Babylons - Kaksi Babylonia - on edelleen lukemisen arvoinen. Netistä se löytyy osoitteesta
www.piney.com/HislopTOC1.html takaa.Paapelin torni sijaitsee nyt Strasbourgissa. Babylonialaisen Baalin kreikkalais-roomalaisen muunnoksen eli härän selkään noussut, Israelin rannikolta löytynyt ja Kreetan saarella raiskattu "Europe" ratsastaa nyt Brysselin toreilla valmiina "kostamaan" "koko maailmalle". Ilmestyskirjassa mainittu Saatanan valtaistuin on siirretty Pergamon museoon Berliiniin. Näistä ja muista EU:n perusteista kertoo Paul Hattaway DVD-filmissään "The Rape of Europe" elikkä Euroopan Raiskaus. Katkelmia dokumentista löytynee osoitteesta
http://www.propheticvision.org.ukSaatanan valtaistuin
: käytä hakua Carl Humann, Berlin, sekä Pergamo, Pergamus tai Pergamon tai Bergama, jos osaat turkkia.Babylonilla on monta nimeä - Paddan Aram, Mesopotamia ja Kaksoisvirranmaa. Nykyisin alueetta hallitsee Irak. Raamatun alkulehdillä on kertomus Baabelin tornin rakentamisesta, ja sen tuntevat pienet lapsetkin. Näin Jumala on pitänyt huolta siitä, että nekin, jotka muuten eivät Raamatun teksteistä piittaa, pysyvät informoituina heidän omasta asiastaan. Yksityiskohdat Baabelin tornin tuhosta kerrotaan Ilmestyskirjan luvuissa 17 ja 18. Asian etenemistä voi seurata päivälehdistä. Ajatella, että Raamattu meni etukäteen kertomaan, miten maaottelussa lopulta käy. Se vie maun pois niiltä, jotka vielä odottavat "Kansainvälisen yhteisön" voittavan Jumalan valtakunnan.
Oman katekismukseni viidennen osan teksteistä löytyy perustiedot Euroopan hengellisistä tapahtumista vuoden 325 jälkeiseltä ajalta.
Osoitteesta www.netacc.net/~mafg/book/v1toc.htm löytyy häikäilemätön katolinen historianväärennös nimellä A History of the Church.
http://christiannewsdaily.com esittää melko laajan linkkikokoelman kristillisistä yhteisöistä, joilla on oma uutispalvelu.Japanin kristikuntaa palveleva
www.keikyo.com on mielenkiintoinen myös englannintaitoiselle.Kiinalaisesta perspektiivistä kristikuntaa tarkastellaan
http://christiantimes.org.hk sivuilla. Sivuilla oli ennen hyviä vinkkejä myös englanninkieliseen kristikuntaan, mutta nyt apua saattaa löytyä osoitteesta www.ccim.org/media.htmlKiinan kotiseurakunnista kertovaa nelituntista dokumenttifilmiä on ollut saatavissa osoitteesta
www.chinasoul.com, mutta onko se vielä vapaasti imuroitavissa, ei ole tiedossani. Muutamissa kristillisissä kirjakaupoissa filmistä on ollut saatavilla myös monikielinen DVD versio, jossa on myös suomenkielinen tekstitys. Suomessa myytävän version nimenä on Risti - Jeesus Kiinassa. Alkuperäisversion nimi on "Shizijia - Yesu zai Zhongguo" ja englanniksi se on saatavana nimellä "The Cross - Jesus in China".Kotikirkkoja palveleva
http://homechurch.com on muutakin kuin teologian opiskelua. Sen pääpaino on koinonian ylläpidossa uskovien kesken.Intialaisen kristikunnan julkisivu löytyy vaikka hakupalvelun
http://www.searchindia.com/search/Society/Religion/Christianity/index.shtml kautta. Intiassa tapaat sekä vanhaa syyrialaista kirkkokulttuuria, että karismaattista kristillistä internationaalia, aivan makusi mukaan. Kristikunnan aktiivien asioista kerrotaan mm. www.gfa.org sivuilla.Afganistanin kristityt tulivat kuuluisaksi, kun maan korkein oikeus vaati kuolemantuomiota Abdul Rahmanille syystä, että hän oli kääntynyt kristityksi. Mutta mitä heille nyt kuuluu, siitä kerrotaan sivuilla
www.masih.tv ja www.andaryas.com.Vielä sata vuotta sitten tieteellinen maailma julisti Raamatun tarinat Nooasta ja hänen aikalaisistaan saduiksi. Kaksisataa vuotta sitten "tiede" piti satuina jopa Raamatun kertomuksia sumerilaisista, heettiläisistä, Assyriasta ja Babyloniastakin. Nyt asiat ovat muuttuneet. Arkeologian historia vuoden 1800-luvun alun jälkeen on kiinnostava sinänsä, mutta mitä uudempia tutkimukset ovat, sitä enemmän ne täydentävät Raamatusta saatua ajankuvausta ajalta ennen Aabrahamia. Hakusanaksi riittää usein pelkkä Genesis täydennettynä Raamatun alkulehdillä esiintyvillä nimillä; haussa joutuu käyttämään englanninkielisiä nimiä, joten KJV (King James Version - "Kuningas Jaakon Raamattu") tai vastaava kannattaa pitää hyllyssä, tai hakea se netistä.
Luomisen ja evoluution rajanvetoon erikoistuneen tutkimuslaitoksen sivuilla
www.rae.org on lukemista kyllä, kunhan vaan osaat englantia. Myös tarjolla oleva linkkikokoelma on laaja ja asiantuntemuksella valittu.Tohtori Dinona ("Doctor Dino") tunnettu Kent Hovind käy läpi luomisteorian ja evoluutioteorian kysymyksiä ja niiden vaikutuksia ihmisten ajatteluun DVD-dokumenteissaan sillä tasolla, jolla koulussa tavallisesti opetetaan teoriaa ihmisen sellaisesta kehityksestä, jossa Jumalan ja hänen vastustajansa vaikutusta tapahtumien kulkuun ei huomioida. Kent Hovindin osoite on
www.drdino.com. Olen katsellut noin kymmenen hänen tuottamaansa DVD-filmiä, ja mielestäni niihin sisältyvän aineiston pitäisi kuulua jokaisen koulun luonnontieteiden opetukseen.Eräs merkittävimmistä alan tutkijoista oli Arthur C. Custance (1910-1985). Custancen kirjallinen tuotanto on nyt melkein kokonaan
http://www.custance.org sivuilla. Vaikka Custance oli kalvinisti, linkkejä hänen teksteihinsä löytyy mm. helluntailaisen Vanguard Universityn sivuilta. Alan päivittäiset tieteelliset uutiset löytyvät www.reasons.org sivuilta.Priscillianin kirjoitusten löytyminen paljasti erään kirkon tärkeimmistä myyteistä valheeksi, mutta kirkko jatkaa edelleen murhauttamansa veljen panettelua, sillä kirkko perustuu juuri näihin kahteen asiaan, murhiin ja valheisiin. Tübingenin evankelisen teologisen seminaarin maineen pelasti kuitenkin Friedrich Paret 1891 julkaisemalla teoksen "Priscillianus Ein Reformator des vierten Jahrhunderts. Eine Kirchengeschichtliche Studie zugicich ein Kommentar zu den Erhaltenen Schriften Priscillians". Mainitun laitoksen suojissa tehtyihin tutkimuksiin olen luottanut paitsi Priscilliania, myös muutamia muita aiheita koskevissa kirjoituksissani.
Kun kirkossa kristinuskon historia kirjoitettiin uudelleen 300-luvulla, kristittyjä alettiin nimittää manikealaisiksi. Kirkkoisä Augustinuskin kertoi olleensa manikealainen, (lue: kristitty), ennen kuin hän ryhtyi luopioksi ja päätyi luopiolle tyypillisiin hommiin: Kristusta pilkkaamaan ja uskovia tappamaan. Mutta todellisiakin manikealaisia oli, lähinnä persialaisalueilla Babylonian ja Kiinan välimaastossa. Manikealaisiin voit tutustua esimerkiksi
www.farvardyn.com/index.htm sivuilla.Tietoja tarkistettaessa on hyvä tietää muutaman asiantuntijan nimet. Mainitsemalla alan huipputietäjän nimen, voit saada vinkkejä siitä, mitä mieltä juuri hän on kyseisestä asiasta. Kuumimmassa polemiikissa on se hyöty, että vastaväittäjät tulevat myös hyvin esiin väitteineen. Hyötyä voisi olla esimerkiksi seuraavista nimistä - oikeassa asiayhteydessä käytettynä:
Vatikaani: Avro Manhattan tai käytä hakua "pope" ja "Babylon"
Rooman klubi: käytä hakua "prince Hassan" ja "Babylon"
Mitralaisuus: Ulansey
Raamatun käsikirjoitukset: Thielke
Exoduksen tapahtumat: Rohl
Manikealaisuus: Boyce
Vapaamuurarit: Ribera
New Age: Constance Cumbey
EU: "Herb" Herbert Peters ja hänen työnsä jatkajat
EU: "farmer" Freiberg
Uusi Maailmanjärjestys (NWO): Dave Hunt
Uusi Maailmanjärjestys (NWO): Dennis Cuddy
Ilmestyskirjan tapahtumat ovat täydessä käynnissä. Saatanan vallat ovat hyvin valmistautuneet loppusotaansa, mutta kristityt nukkuvat, vaikka Suuri Sadonkorjuun kalusto on jo mobilisoitu. Uutisista kannattaa panna merkille paitsi Rooman klubin ohjelmat, myös Alliance of Civilizations (/Civilisations) hankkeen eteneminen. Alkajaisiksi kannattaa lukea Constance Cumbeyn artikkeli osoitteessa
www.newswithviews.com tai hakea esiin Constance Cumbeyn blogin.Maailman poliittista ja taloudellista elämää hallitsevat ja uskonnolliseen ylivaltaan pyrkivät illuminati perustavat uskomuksensa babylonialaiselle auringonpalvonnalle. Organisoimalla Ranskan vallankumouksen illuminati rajoitti kirkon valtaa. Mutta kun nämä kaksi kristinuskon katkerinta vihollista yhdistävät voimansa, syntyy Uusi Maailmanjärjestys. Mutta kenen ehdoin. Sitä arvuutellaan Robert Sesslerin kirjassa The French Revolution Globalized. Venäläisellä
www.rus-sky (ru/net/com liite ei ole jäänyt mieleeni) sivustossa on kertomusta siitä, miten se Venäjällä tehtiin. Yhtäläisyys Euroopan Unionin kehityskulun kanssa on ällistyttävä.Ranska haluaa edelleen olla maailman johtava maa kristinuskonvastaisessa taistelussa. Ennen ranskalaiset olivat kirkon leirissä, mutta sitten kävivät taisteluun sitä vastaan. Nyt he säätävät "lahkojen" vastaisia lakeja, mutta itse asia ei ole kertaakaan muuttunut. Sivuilla
http://www.cesnur.org/testi/fr2_index.htm seurataan, miten ranskalaisten johtama lopullinen ratkaisu edistyy. Toinen tapa päästä jyvälle, on panna hakuun lainlaatija Picard ja valtiollisen uskontopoliisin johtaja Langlais. Hakusanoille MIVILUDES ja/tai FECRIS löydät lisää.Suomen valtion omistaman Yleisradion mukaan uskontojen nimissä on tapettu ihmisiä enemmän, kuin minkään muun asian vuoksi. Suomalaiset luterilaisetkin ovat kuulemma vain muutama vuosikymmen sitten tappaneet 600.000 venäläistä. Kauheaa! Miten hirveitä nuo luterilaiset onkaan! Mutta kovin puhdas ei ole muidenkaan hallituksien piikki. Hawaiin yliopiston professorin Rudolph Rummelin mukaan viime vuosisadalla hallitukset tappoivat 120.000.000 (sata kaksikymmentä miljoonaa) ihmistä rauhan aikana ja sodissa muutamia kymmeniä miljoonia sen päälle. RUMMEL ON TARKISTANUT LUKUJA: ERI MAIDEN HALLITUSTEN SUORITTAMISSA KANSANMURHISSA KUOLI VIIME VUOSISADALLA (1901-2000) 262 MILJOONAA IHMISTÄ. Katso Rummelin sivut osoitteessa
http://www.hawaii.edu/powerkills/20TH.HTM. Rummelin mukaan "concentrated political power is the most dangerous thing on earth" (Keskitetty poliittinen voima on vaarallisin asia maan päällä). Voit hyvin kuvitella, mitä tapahtuu, kun YK tai EU saa kansat valtaansa. Sosialistien Ukrainassa 1932-1933 suorittaman kansanmurhan perustiedot löytyvät osoitteessa www.holodomor.orgLukemisen arvoista tekstiä ajankohtaisista aiheista löytyy ruotsiksi ja englanniksi Dag Selanderin sivuilta osoitteesta
www.missionxp.webblogg.seInformaatio on hyödyllistä vain, jos sen vastaanottajalla on Totuuteen, Rakkauteen ja Elämään perustuva tiedostojärjestelmä. Mikäli sinussa asuu Pyhä Jumalan Henki, pystyt käyttämään hyödyksesi myös osoitteessa
http://www.crossroad.to tarjottavan informaation.Rakastatko lapsiasi, vai haluatko tehdä heistä "illuminatien huoria ja Rousseaun rakuunoita"?
Rousas Rushdoonyn perustama Chalcedon Foundation tarjoaa opetusta, kun koulu sortuu. Amerikkalaiset taistelevat lapsistaan, mutta meillä on oudon hiljaista. Jos hiljaisuus johtuu pelkästä tietämättömyydestä, kannattaa katsoa muutakin kuin televisiota. Omin silmin maailmaa katsovat näkevät sen erilaisena, kuin ne, jotka katselevat sitä valtion propagandakoneen läpi.Raamatun kreikassa kasvatuksesta käytetään sanaa "nouthesia". Amerikan uskovat kasvattajat ovat joutuvat käyttämään yhä enemmän aikaansa torjuakseen niiden psykologien hyökkäyksiä, jotka käyttävät asemaansa psykologeina poliittisiin tarkoituksiin. Jos etsit käyttökelpoista tietoa siitä, mihin Uuden Maailmanjärjestyksen, The New Word Order (NWO), ylipapit ovat meitä johdattelemassa, kirjoita hakumoottorin ruutuun Jesus Christ, UN ja sitten joku seuraavista: New Age, Cabbala, Frankfurt School, Maurice Strong, Channeling, Blavatsky, Muller, Lindisfarne Fellowship, Temple of Understanding, Lucis Trust, Lucifer, Alice Bailey, Djwhal Khul, Maitreya, United Nations of Religion.
Paholaisen pyrkimys lopulliseen ratkaisuun ("final solution") sisältää Israelin, Jeesuksen seuraajien eli ekklesian (kirkon syövät sen omat orjat) sekä Jumalan nimen täydellisen hävittämisen maailmankirjoista. Näistä suunnitelmista enemmän hakusanoilla New Age, UN, Final solution, NWO.
Jeesuksen takaisintulon ja Ilmestyskirjan kauhujen näyttämö on laukaisuvalmis. Vakavasti otettava Ilmestyskirjan kommentaari löytyy osoitteesta
www.apocalipsis.org Vastaanottokomitea, Jeesuksen pyhät ovat katkaisseet napanuoransa maailmaan ja maailma on löytänyt tiensä takaisin myyttien valtakuntaan. Mitä nyt maailman johtajat vielä vähän nahisevat tärkeimpien roolien valinnoista. Tilannetta seurataan mm http://www.vvm.com/~ctomlin/index.htm sivuilla.Raamatun ennustukset tuntevat vain neljä imperiumia. Viimeisen imperiumin raunioille syntyy ilmestyskirjan petovaltio - eikä se synny mihinkään Koreaan. Ennustuksien täyttymistä seurataan mm. Herbert Petersin perillisten saitilla
http://www.fulfilledprophecy.com Johdannoksi kelpaa sivulta Herbin itsensä kirjoittama kirja sivulta http://www.fulfilledprophecy.com/contents_menu.html.Jerry Goldenin sivuilla
http://thegoldenreport.com on mielenkiintoinen teksti "The Roots of Evil in Jerusalem" (Pahan juuret Jerusalemissa). Se on esitys Rotschildien rakennuttamasta ja ilmeisesti Laittomuuden Ihmisen päämajaksi suunnitellusta rakennuskompleksista, jossa nyt istuu Israelin "Korkein Oikeus". Katolla on illuminatien pyramidikin jo valmiina.Kirkonmiehet pelkäävät sosialismia. Sossujen pelko ajaa pikkupaaveja takaisin Ison Roomalaisen Teurastajan pyydykseen. Ekumenian kauheaa menoa seurataan mm.
http://www.bereanbeacon.org/ sivuilla. Ja mitä tekeekään paavi: Kumartaa tietysti petoa. Tottahan peto väärän profeetan palvelukseensa ottaa, sehän on kirjoituksissakin ilmoitettu! Lopulta peto kuitenkin syö sen, niin kuin Ilmestyskirjassa ennustettu on ja niin kuin Venäjän kenraaliharjoituksissa jo näytettiin.Jumala on siitä ihmeellinen, että hänen tuellaan pienikin ihminen voittaa kaikki tämän maailman viisaiden kotkotukset. Osoitteen
www.blessedquietness.com etusivulla on (oli?) valokuva muutamasta fundiksesta, ja sivulla http://www.blessedquietness.com/alhaj/index.htm mielenkiintoinen tarkastelu islamilaisesta maailmasta aina sumerilaisten ajoista nykypäivään asti. Luit oikein. Kuuta palvottiin jumalana jo Aabrahamin aikoina Kaldean Urissa.Jumalan "otollista päivää" on pian kestänyt säädetyt "kaksi päivää". Aikojen merkkejä lukemaan pystyville kolmannen päivän alku ei tule yllätyksenä; muille kylläkin.
Maailman loppu ei ole mikään suuri pamaus, eikä sen jälkeen tule mitään hautuumaan hiljaisuutta eikä tyhjiötä vaan Tuhatvuotinen valtakunta. Tämän maailmanajan lopputapahtumat kestävät noin seitsemän vuotta joista Raamattu antaa hyvin tarkat tiedot sille, joka viitsii kokoamaan raamatunlauseiden palapelin sen eri osille väkivaltaa tekemättä. Palapeli on jokeenkin vaikea, mutta Raamattu antaa sen kokoamiseen selvät ohjeet lopun aikaa koskevien yleiskatsauksien avulla. Kun niistä on saatu selvä käsitys, alkaa myös yksityiskohtien paikalleen asettelu onnistua. Allen Beechick on onnistunut kirjassaan
The Rapture Solution (Tempaamisen Ratkaisu) pistämään Maailmanlopun profetiat järjestykseen, todennäköisesti paremmin, kuin kukaan ennen häntä. Mutta jo oli aikakin: Jeesus tulee pian.Leonard Ravenhill on monille tuttu kirjastaan "Miksi herätys viipyy", mutta hakusanalla SID7834 löytyy parin tunnin pituinen puhe. Aiheena on "pentecost or holocaust" - Helluntai tai Täystuho. Ravenhill uskalsi puhua siitä, mistä muut vaikenevat tuulentupiensa kaatumisen pelosta. Katso ja kuuntele:
www.ravenhill.org/mp3.htmUutisten seuraaminen on työlästä puuhaa siksi, että vain harvat puhuvat totta. Kaiken lisäksi valheenpuhujat ovat nyt jo niin globalistuneet, että ne laulavat kaikki samaa virttä, mikä antaa niille uskottavuuden tuntua. Siihen aikaan, kun oli vielä monta itsenäistä, toisiaan mollaavaa maata, naapurin lehdistä sai lukea pahan naapurin salatuimmatkin asiat. Mutta eivät kaikki ole vielä myyneet sieluaan paholaiselle. Kannattaa katsoa, mitä esimerkiksi
www.prophecynews.co.uk sivulta löytyy. Myös Armstrongin hengellisten perillisten ylläpitämän sivuston http://cgg.org uutiskanava on seuraamisen arvoinen.Kristittyjen vainoista vihollinen ei pidä suurta melua. Windows Liven sähköpostikin luokittelee suuren osan kristittyjen vainoja koskevaa uutisaineistoa roskapostiksi, sillä eihän kukaan voi palvella kahta herraa. Pahimmat teot yritetään naamioida niin, että höynäytetyt ihmiset hyväksyisivät ne, jos naamiointi pettää. Tiedonvälityksessä jos missä käy ilmi, että vain kristitty pystyy kertomaan totuuden. Mitä tällä rintamalla tapahtuu, katso vaikka näitä:
www.persecution.com.au; www.forum18.org. Eilen kuulin, että Googlen hakukone ei tunne osoitetta www.samsonblinded.org. Ajan merkki sekin.Jokaista kristittyä kiinnostaa se hetki, jolloin Kristus hakee morsiamensa pois ahdistuksen ajasta. Mutta muutakin tapahtuu. Seitsemän vuotta maailmanlopun tapahtumista liittyy enemmän tai vähemmän Israelin hengelliseen murrokseen eli Jaakobin ahdistukseen eli synnytystuskiin. Osoitteessa
www.jesus-is-the-way.com näyttää olevan aika pätevä vartija tilannetta seuraamassa. Melkein yhtä hyvä löytyy osoitteesta www.gnmagazine.org. Tietoa evankeliumin väärennöksistä löytyy hakusanalla Walter J. Veith.Maailmanlopun tapahtumat etenevät yhä kiihtyvällä vauhdilla. Enää ei ole kyse profetioista, vaan konkreettisista toimenpiteistä, joilla tulevaa suurta holokaustia valmistellaan. Osoitteissa
http://www.cumbey.blogspot.com; http://pineline.blogspot.com/ ja http://www.freiberg.blogspot.com kerrotaan niistä julkisen elämän tapahtumista, joista media ei kerro, tai jonka se kertoo liian hitaasti.Lisää hyviä linkkejä osoitteesta
http://zoecarnate.comTakaisin
Osmon kotisivulleOsittain päivitetty 2010-07-31