Kuru, Finland

2005

Copyright: Osmo Pöysti

2005-04-08

Paavi Johannes Paavali II kuoli 02.04.2005. Muistokirjoituksissa paavi Johannes Paavali toista on pidetty kommunismin kaatajana, suurena valtiomiehenä, rauhan ja suvaitsevaisuuden esitaistelijana ja suurena poliitikkona. Hänen oma kirkkokuntansa piti häntä vähän Jumalaakin tärkeämpänä vaikuttajana. Erityisen makeasti hänestä puhuivat perinteiset kristinuskon vastustajat.

Kirkko ja sen kumartelijat tekivät paavista Jumalan haastajan. He puhuttelivat Johannes Paavali II, alias Karol Josef Woitulaa nimellä Pyhä Isä (The Holy Father). Samaa nimeä Jeesus käytti Isästään Jumalasta:

Paavi ratkaisi kohtalonsa Jumalan edessä silloin, kun hän jätti torjumatta sellaisen arvonimen, joka kuuluu yksin Jumalalle. Mutta vastustajan leirissä paavin arvo senkun kasvoi.

Karol Josef Woitula syntyi 18.05.1920 Wadowicessa, Puolassa. Vuonna 1938 hän muutti isänsä kanssa Krakovaan ja kirjoittautui yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta ja filosofiaa. Vuonna 1941 hän aloitti teologian opinnot sama vuonna kuolleen isänsä toivomuksesta. Vuonna 1946 hänestä tuli katolinen pappi ja vuonna 1954 hän alkoi opettaa Lublinin katolisessa yliopistossa.

Lublinin katolinen yliopisto Puolassa lähellä Neuvostoliiton rajaa oli sosialistileirin ainut katolinen yliopisto. Kommunistit antoivat sen toimia, mutta heillä oli siihen syynsä.

Vuonna 1958 Karol Josef Woitula valittiin Krakovan apulaispiispaksi ja 1967 Karol Josef Woitulasta tuli kardinaalikollegion, paavin kirkon hallintoneuvoston jäsen. Woitulan nimittäminen kardinaaliksi miellytti kommunisteja, sillä he olivat todenneet Woitulan olevan sopivasti joustavaa tekoa.

Karol Josef Woitula nimellä Johannes Paavali II. Yleisölle vasta valittu paavi antoi silloin mielenkiintoisen lausunnon: "Pelkäsin ottaa vastaan tätä nimitystä, mutta minä tein sen Herramme tottelevaisuuden hengessä ja täysin luottaen Hänen äitiinsä, meidän Pyhään Madonnaamme."

Madonnan palvonta johti Johannes Paavali II:n spiritismin ja okkultismin maailmaan, sillä kristinuskoon mariakultti ei kuulu.

Katolisen kirkon "Pyhä Madonna" on tulosta siitä prosessista, jonka myötä muinaisen Babylonian uskonnon luomuksille annettiin kirkolliset nimet. Babyloniassa Pyhä Madonna oli Ishtar ja Efesossa Astarte. Kun tämä Ester-kultti puettiin kirkolliseen muotoon, nimi otettiin Jeesuksen äidiltä, Marialta. Ratkaiseva vääntö tapahtui Efeson kirkolliskokouksessa vuonna 431. Maria-kulttia vastustanut Konstantinopolin piispa Nestorius jäi häviölle, ja karkotettiin Egyptin erämaihin kuolemaan.

Kirkko on lisännyt Maria-kulttiin jatkuvasti uusia ulottuvuuksia, ja nykyisin Maria on jo ohittanut Jumalankin.

Jokainen paavi haluaa jättää omat käpälänjälkensä kirkon oppiin. Karol Woitulan lisä mariakulttiin on "All Holy One". Paaviuteen hän toi opin Pyhästä Isästä, "The Holy Father". Kun nämä kaksi oppia yhdistetään, ei Jumalaa enää tarvita lainkaan. Pelkkä paavi ja Maria-neito riittävät kirkolle. Tosi ovelaa! Kelpaa varmaan pinttyneimmällekin ateisteille!

Paavi Johannes Paavali II:n vankkumaton kannattaja, entinen jesuiittapappi ja Vatikaanin raamatuntutkimuslaitoksen johtaja, Yhdysvaltoihin siirtynyt Malachi Martin esitti oman tulkintansa kirkkokuntansa johtajasta kirjassaan The Keys of This Blood (Tämän veren avaimet).

Martinin kirjassa on paljonpuhuva väliotsikko: The Struggle for World Dominion Between Pope John Paul II, Mikhail Gorbachev, and the Capitalist West, (Taistelu Maailman herruudesta paavi Johannes Paavali II:n, Mihail Gorbatshevin ja kapitalistisen lännen välillä). Otsikko on suuren luokan huijausta. Paavi, Gorba ja Yhdysvaltojen edistykselliset pankkiirisuvut olivat mitä läheisempiä liittolaisia ja pyrkivät siihen yhteiseen päämäärään, joka on tarkkaan selostettu Danielin kirjassa, Johanneksen ilmestyskirjassa ja muissa pyhissä kirjoituksissa. He itse kutsuvat sitä Uudeksi Maailmanjärjestykseksi.

Martinin mukaan kysymys on siitä "kuka perustaa ensimmäisen maailmanhallituksen". Hän kertoo myös, että tällä tulevalla maailmanhallituksella on kaksinkertainen valtuutus ja valta valvoa jokaista meistä ("dual power of authority and control over each of us") ja että tämä kilpailu on täydessä käynnissä. Martin, joka ehti kuolla muutama vuosi ennen päämiestään, kertoi vielä että paavi Johannes Paavali II:n toimia hallitsee yksi pyrkimys: voittaa tämä kilpailu maailman herruudesta.

Uusi maailmanjärjestys - New World Order (NWO) ei ole ensisijaisesti kirkon hanke. Se on uskonto, joka on yhdistänyt piiriinsä kaikki okkulttiset voimat ja sillä on vain yksi vihollinen: Jumala ja hänen kansansa. Okkulttisten voimien etulinjassa ovat New Age ja sen Yhden maailman ohjelma, Teosofiset seurat, YK ja sosialistinen internationaali. Katolisen kirkon mukaanpääsy oli kauan epävarmaa, mutta kun Ljublinissa kasvatettu "taipuisa" Woitula saatiin paaviksi, alkoi asia siltäkin osin sujua.

Karol Woitula ei koskaan ollut konservatiivi, mutta hän tarvitsi konservatiivin imagon suojakseen mahdollisia syytöksiä vastaan siltä varalta, että hänen puuhansa maailmanvallankumouksen eli globalisaation edistämiseksi joskus joutuisivat kritiikin kohteeksi. Edistyksellisen median ote ihmiskunnan sieluihin osoittautui kuitenkin niin pitäväksi, ettei paavin globalisaatiohankkeita koskaan arvosteltu julkisuudessa. Myytti vanhoillisesta paavista oli kaiken lisäksi rakennettu niin heppoiseksi, että se oli tarvittaessa helppo purkaa. Kyse oli ehkäisystä ja abortin vastustamisesta. Niitä tärkeämpi asia kirkolle oli kuitenkin sunnuntai.

Kirkko syntyi siitä, kun Rooman keisari Konstantinus kutsui kirkkohistoriassa monarkkisen piispuuden kannattajat yhteiseen kokoukseen Nikeaan vuonna 325. Konstantinus oli sotilas. Roomalaisten sotilaiden keskuudessa mithra-kultti oli suosittu, eikä Konstantinus ollut mikään poikkeus. Mithralaiset pitivät sunnuntaita pyhänä päivänä; se oli heille Auringon päivä. Ja kuten tiedetään, aurinko oli Babylonialaisen kolminaisuuden pääjumala. Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 Auringon päivästä tuli kirkkopyhä.

Sunnuntai on Roomalaisen mithra-kultin peruspilari. Karol Woitula on antanut tukensa sunnuntain vietolle mm. Puolaan 1991 tekemänsä matkan aikana. EU:n taustavaikuttajat ovat jo taipuneet sunnuntain taakse, ja asia on nyt tullut erityisen tärkeäksi, kun Turkissa, joka myös pyrkii EU:n jäseneksi, lepopäivää vietetään perjantaina.

Kristinuskoon sunnuntain (auringon päivän) vietto ei kuulu. Kristittyjen lepopäivä, sapatti, on vasta tulossa. Mutta jos Israel tai Turkki liittyvät EU:n leiriin, niille todennäköisesti annetaan ensin "erivapaus", mutta kun peto on asemansa vakiinnuttanut, erivapaus poistetaan, jonka jälkeen "uppiniskaiset kontrat" ja "harhaoppiset" tapetaan.

Neuvostoliiton romahtaminen oli vaarassa ajaa kansainvälisen sosialismin noloon tilanteeseen. Neuvostoliiton toisinajattelijat olivat jo vuosikymmenien ajan ennustaneet Neuvostoliiton romahtamista, ja kaikille meille, jotka pääsivät katselemaan Neuvostoliittoa sen sisäpuolelta, asiasta oli selvä jo kauan ennen kuin Venäjältä loppui leipä kaupoista. Venäjää uhkasi sisällissota ja mikä pakotti sosialismin taustavaikuttajan siirtymään suunnitelmansa seuraavaan vaiheeseen - globalisaatioon eli maailmanvallankumoukseen.

Sosialistit lakkauttivat itse Neuvostoblokin. Neuvostoliitossa valtaan nostettiin Michael Gorbatshev. Hänen ensimmäisenä tehtävänään oli pelastaa sosialismin imago ja estää Venäjän kansannousu. Hän onnistui siinä, mutta vain kansainvälisen sosialistisen liikkeen tuella. Gorbatshevin ja maailman edistyksellisen lehdistön turvin Neuvostoliiton kansojen omaisuus siirrettiin entisten sosialistijohtajien käsiin. Olin siihen aikaan työssä Kalugan alueella, erään pikkukaupungin liepeillä, kun niinsanottua privatisaatiota tehtiin. Kaupunkilaiset kertoivat, että viisi miestä, kaikki entisiä puolue-, hallinto- tai talousjohtajia, olivat kirjanneet nimiinsä leijonan osan "kansan" omaisuudesta. Mutta lännessä Gorbatshevisista tehtiin sankari.

Gorbatshev ei kaatanut Neuvostoliittoa. Hän esti sen romahtamisen vanhojen konnien niskaan. Hänen jopa onnistui tehdä entisistä "edistyksellisistä" sosialisteista "edistyksellisiä" kapitalisteja Venäjän kansan kustannuksella.

Paavi Johannes Paavali II esiintyi YK:ssa vuonna 1980. Massoille hän julisti: "Ei koskaan enää sotaa. Ei koskaan enää!"

Yhdistyneitten kansakuntien puolelta visiitin järjestelyistä vastasi järjestön apulaispääsihteeri Robert Muller, sama veikko joka on nähty mm. Gorbatshevin seurassa järjestelemässä Uuden maailmanjärjestyksen tulemista. Gorbatshevin tavoin Muller käyttää mielellään kristinuskosta peräisin olevia sanontoja. Kirjassaan "Minun testamenttini" tämä Yhdistyneisiin kansakuntiin pesiytyneen okkultismin vankka edustaja näkee YK:n merkityksen olevan ennen kaikkea uskonnollinen. Mullerin visioon kuuluu kaikkien ihmisten ennennäkemätön yhteys. Siis ei mikään pyhien yhteys, vaan kaikkien ihmisten yhteys. Ulkopuolelle Mullerin yhteydestä jäävät vain Jumalan pyhät. Se tietysti vaatii pakkovaltaa ja pakkovalta maailmanhallitusta, eikä Muller kaihda sitä salailla.

Myös paavi Johannes Paavali II kynäili yhden kirjan, mutta tulos on varsin keskinkertainen. Se on kuitenkin saavutus sinänsä, sillä hänen edeltäjiensä suurin nerous ilmeni lähinnä vain siinä, miten hurskain sanakääntein myydä kansalle karmeita ja täysin saatanallisia tekoja. Mutta Robert Mulleriltahan kynäily käy: hän on kirjoittanut paitsi Minun Testamenttini, myös kirjan New Genesis (Uusi Genesis, siis parodia Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta). Siinä hän sanoo: "Epäilemättä Paavali VI, Johannes XXIII ja Johannes Paavali II tullaan muistamaan kolmena suurena rauhan paavina, edelläkulkijoina katolisen kirkon valtavalle muodonmuutokselle sen viemiseksi Uuteen Aikaan (New Age)."

Paholaisen koukussa olevat ihmiset pitävät Yhdistyneitä Kansakuntia kansojen välisen ystävyyden ja ihmisarvon esitaistelija. Todellisuudessa YK on okkultismin pesä. Johtava asema YK:n johtohenkilöiden riivaajien palvonnassa on opilla, jota nyt kutsutaan Uudeksi Ajaksi tai sen englanninkielisellä nimellä New Age. Vaikka nimi on kovin erilainen kuin katolisella mariakultilla, kysymys on kuitenkin samasta asiasta. Molemmat ovat babylonialaista perua olevan riivaajainpalvonnan muunnoksia.

Keskiajan Euroopassa oli kaksi kristinuskon nimellä kulkevaa ideologista pääsuuntausta, joista toista edusti kirkko, ja toista "kerettiläiset" - Italian ja Ranskan valdolaiset, Bosnian bogomiilit, Tshekkien hussilaiset ja Englannin lollardit ja monet muut. Kun 1500-luvulta näytti siltä, että yleinen mielipide oli kallistumassa "kerettiläisten" puolelle, tuli kirkonmiehille hätä. Englannissa, Saksassa ja Skandinaviassa kirkon oppeihin tehtiin pieniä tarkistuksia ja kirkon terroria vähennettiin. Raamatut sallittiin. Syntyi uusia kirkkokuntia, Saksassa Evankelis-luterilainen kirkko sekä reformoidut kirkkokunnat Ranskaan, Sveitsiin ja Englantiin. Paavin armeijoiden onnistui tuhota näistä osa, mutta muutamia jäi vielä tuhoamatta.

Kirkon uudistusta sanottiin uskonpuhdistukseksi. Murheellista uskonpuhdistusliikkeissä oli se, että niiden valtaan jääneet ihmiset yhä edelleen vainosivat kristittyjä ja sanoivat Jeesuksen seuraajia edelleen kerettiläisiksi. Ne hengelliset liikkeet, jotka olivat olleet "uskonpuhdistuksen" esikuvina, jäivät edelleen vainotuiksi ja vähitellen hävitettiin Euroopasta kokonaan. Ne, jotka kykenivät, pakenivat Amerikkoihin.

Katoliselle kirkolle oli lyhyessä ajassa syntynyt kaksi ongelmaa: Merkittävä osa Eurooppaa oli irtaantunut sen otteesta, ja Amerikassa jopa "kerettiläiset" saivat elää. Kirkon oli kuitenkin odotettava sopivaa aikaa, tuhotakseen toisaalta uskonpuhdistusliikkeet ja toisaalta sen vapaan kristikunnan, jota edes uskonpuhdistusliikkeet eivät halunneet teurastaa. Kirkon ongelmat näyttivät vielä käyvän entistä pahemmiksi, kun Ranskan katolilaiset kääntyivät pitkäaikaista toimeksiantajaansa vastaan ja järjestivät vallankumouksen. Katoliselle kirkolle edullinen käänne tapahtui vasta, kun eurooppalaiset yksinkertaisesti hylkäsivät kirkot. Hädissään heikentyneiden kirkkokuntien johtajat ryhtyivät etsimään pelastusta ekumenian nimellä kulkevasta joukkovoimasta ja mahdollisuutta palata takaisin Rooman alaisuuteen.

Eurooppalaisten kirkkojen paluu Rooman kirkon alaisuuteen on sujunut niin helposti, että paavit ovat pystyneet nyt katsomaan luottavaisesti tulevaisuuteen ainakin Euroopan osalta. Myös Yhdysvaltojen kristikunta on sortunut paavin kirkon edessä. Euroopassa Pyhän Rooman keisarikunnan jälleenrakentamien on edistynyt uskomattoman nopeasti. Paavi Johannes Paavali II:n ovelle on riittänyt pyrkijöitä.

Raamatun ennustuksien mukaan Ilmestyspedon pedolla on kymmenen päätä, joista kolme sivalletaan miekalla pois. Myöhemmin nämä kolme päätä taas liitetään pedon yhteyteen. Ilmestyskirjan ennustusta on helppo tulkita siten, että kyse olisi uskonpuhdistusliikkeiden vaikutuksesta Rooman kirkosta eronneiden kolmen valtakunnan uudelleen liittämisestä Rooman alaisuuteen. Vielä selvempiä ovat Danielin kirjan ennustukset. Jo sata vuotta sitten Sir Robert Anderson (1841-1918) esitti kirjansa The Coming Prince, "Tuleva Ruhtinas", luvussa 15, Danielin kirjan jakeesta 9:26 seuraavan tulkinnan:

Nyt, kun Euroopan Unioni on syntynyt, ei ole enää vaikea ymmärtää mikä siitä on tulossa. Danielin kirja, Ilmestyskirja ja muutkin Raamatun kirjat antavat yksityiskohtaisen selvityksen myös paavin osuudesta tulevan hirmuvallan uskonnollisena johtajana. Ja tähän saumaan sopii hyvin se, että "uskonpuhdistusliikkeet" lakkautetaan tarpeettomana.

Uskonpuhdistusliikkeet syntyivät ei suinkaan siksi, että kansat olisivat tulleet uskoon, vaan siksi, etteivät ne tulisi uskoon eivätkä liittyisi uskovien seurakuntiin: hussilaisiin, anabaptisteihin tai muihin vainottuihin "kerettiläisiin" ja "hurmahenkisiin" "hihhuleihin". Saksan luterilaiset, Geneven ja Ranskan kalvinistit ja Englannin anglikaanit ja puritaanit vainosivat kristittyjä kuten katolinen kirkko ikään, vain menetelmät olivat sen verran inhimillisempiä, että kansat saatiin taas kerran uskomaan kirkkoon. Niin kauan kuin kirkon Saatana pystyi kirkon avulla höynäyttämään ihmisiä, se oli kirkkoon tyytyväinen. Ranskan vallankumouksen jälkeen tilanne oli jo toinen.

Kun Napoleon ryhtyi valloittamaan maailmaa, hän tarvitsi sille pääkaupungin. Jerusalemin valloitus epäonnistui vain, koska amiraali Nelson pisti Napoleonin laivaston säpäleiksi Israelin maan rannikon tuntumassa ja turkkilaiset löivät hänen armeijansa. Mutta Napoleon ei luopunut haaveestaan. Hän julisti: "Me tarvitsemme eurooppalaisen lain, eurooppalaisen tuomioistuimen, yhden valuutan, samat painot ja mitat, ja samat lait koko Eurooppaan". Paavi Johannes Paavali II jatkoi Napoleonin viitoittamaa tietä Euroopan Parlamentin edessä Strassburgissa 11.11.1988 vaatimalla yhtenäistä Eurooppaa Atlantilta Uralille.

Paavin EU on uhka maailman rauhalle. Sen ytimen muodostavat perinteisesti katoliset maat. Monet EU:n arkkitehdeistä ovat jesuiittoja tai jesuiittojen kasvatteja. Paavin ja sosialistien yhteisen propagandan uhrit eivät todellakaan tiedä "minkälaiseen unioniin me olemme liittyneet". Mutta itse ne kyllä tietävät, vaan eivät kerro.

Pikkuhiljaa reformoidun Euroopan (Englanti, Skotlanti ja Hollanti) ja luterilaisen Euroopan (Tanska, Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi, Viro ja Latvia, Saksa) kirkolliset johtajat ovat liittyneet tai siirtymässä takaisin Rooman leiriin. Hengellisesti ne ovat aina olleet sitä, sillä ne ovat aina vastustaneet Pyhää Jumalan henkeä kuten emäkirkkonsakin ja aina vainonneet kristittyjä kuten emäkirkkonsakin. Kuvaavaa reformoitujen kirkkojen ja luterilaisten kirkkojen harjoittamalle on, että Euroopasta todelliset kristityt hävitettiin niin tarkkaan 1500-1600-luvun vainoissa, että vasta 1840 Saksassa syntyivät ensimmäiset uskovien seurakunnat Amerikoista tulleiden baptistisaarnaajien vaikutuksesta. Silloinkaan kyse ei ollut siitä, että katolinen kirkko olisi tullut suvaitsevaisemmaksi. Baptistien ja muiden kristittyjen paluu Manner-Eurooppaan tuli mahdolliseksi vasta, kun Ranskan vallankumous oli pannut Paavin kirkon ja Luterilaisen kirkon kuriin. Nyt, kun Euroopassa taas on kristittyjä, Euroopan perinteet suorastaan vaativat inkvisition uudelleenaloittamista.

Luterilaiset ja reformoidut kirkonmiehet tai anglikaaniset eivät puhu uskonpuhdistuksen nollauksesta vaan ekumeniasta. Päämäärä on kuitenkin selvä: Jumalan pilkka, kristinuskon hävittäminen. Sosialistitkin ovat nyt paavin kanssa samassa rintamassa. Euroopan Unionin katoliset ja sosialistit pystyvät minä hetkenä tahansa aloittamaan inkvisition toiminnan uudelleen. Kaikki on valmiina …

Yhdysvallat syntyivät siitä, että lahden taakse paenneet kristityt eivät halunneet perustaa uutta Eurooppaa. Vuodesta 1620 lähtien kirkon Euroopassa vihaamat kristityt - puritaanit, seekerit, baptistit, hussilaiset, valdolaiset, mennoniitat, hugenotit, kveekarit, ami-kansa, duhoboorit, molokaanit ja monet muut olivat muuttaneet Atlantin toiselle rannalle, pakoon katolisen kirkon, ja myöhemmin myös luterilaisen kirkon vainoja maahan, jossa inkvisitiota, pakkokastamisia tai valtiokirkkoa ei ollut.

Uskovien pelastus on aina ollut paholaiselle katkera pala. Katolisen kirkon valta näytti päättyneen Ranskan vallankumoukseen, mutta vallankumouksen suunnittelijat halusivat tuhota ei ainoastaan paitsi kirkon, myös kristityt, ja hävittää lopulta maailmankirjoista kaiken, mikä vähänkin muistutti Jeesuksesta. Maailmassa alkoi yhä vieläkin jatkuva "maailman vallankumous". Viimeiseksi päätettiin kaataa "kerettiläinen" Amerikka.

Amerikan edistykselliset pankkiirisuvut ovat alusta asti olleet mukana Ranskan vallankumouksen järjestäneiden illuminatien, vapaamuurareiden ja heidän tovereittensa hankkeessa. Maan uskonnollisen elämän vyörytys alkoi 1900-luvun alussa. Aluksi edistykselliset pankkiirisuvut ostivat valtaosan maan lehdistöä pitääkseen yleisen mielipiteen valvonnassaan.

Vuonna 1918 syntynyt aloitteleva saarnaaja Billy Graham oli 1949 jo luopumassa ulkoilmatilaisuuksien järjestämisestä Los Angelesissa, kun lehtimoguli William Hearst keksi hänet. Hearstin lehdet ryhtyivät kirjoittamaan hyvin positiivisesti keskinkertaisen saarnamiehen touhuista sillä seurauksella, että väkeä alkoi tulla kokouksiin. Ja rummutusta jatkettiin niin kauan että Grahamista oli tullut kuuluisa "evankelista". Ja sitten alkoi tulla rahaa, muuan Rockefeller lahjoitti 75.000 dollaria, jotta Graham pääsisi pitämään kokouksiaan New Yorkiin. Rockefellerit tukivat myös muita sellaisia kirkonmiehiä, jotka sopivat heidän tarkoituksiinsa. Edistyksellisten pankkiirisukujen päämääränä oli uskontojen yhdistäminen.

Billy Grahamista pankkiirit halusivat tehdä Raamattuun luottavien uskovien (ns. raamattukristittyjen eli fundamentalistien) hengellisen johtajan, sillä heidän agenttinsa olivat huomanneet, että Billy Graham oli helposti ohjailtavissa. Hänen taustavaikuttajansa käytti häntä kehuakseen Neuvostoliittoa, Kiinaa, Pohjois-Koreaa ja paavia ja murtaakseen raamattukristittyjen uskon Jumalaan ja Raamattuun.

Billy Graham on eräs kammottavimmista esimerkeistä, kun puhutaan siitä, kuinka varhaisessa maailmassa paholaisen palvelijat näkevät kristityn heikkoudet ja kuinka ovelasti he pystyvät käyttämään niitä hyväkseen. Billy Grahamista tuli linkki, jonka avulla Amerikan valvomattomat uskovat joutuivat salaseurojen johtaman maan politiikan pyörteisiin. Paavi Johannes Paavali II:sta tuli ensin Billy Grahamin "ystävä", ja sitten hän johdatteli Ronald Reaganinkin samaan illuminatien hankkeeseen.

BGEA (Billy Graham Evangelistic Association) Henry H. Halleyn suosittuun Raamatun tietokirjaan Bible Commentary, Mutta kun Grahamin säätiön kirja tuli jakeluun, huomattiin, että Billy-setä oli sensuroinut sen. Katolisen kirkon hirmutöistä kertovat sivut oli poistettu. Ansioistaan Billy Graham sai Belmont Abbeyn, erään Jesuiittojen ylläpitämän oppilaitoksen kunniatohtorin arvon.

Kun Yhdysvaltojen presidentti Harry Truman 1951 nimitti suurlähettilään Vatikaniin, kansa suuttui niin, että Trumanin oli kutsuttava miehensä kotiin. Vasta 1983 presidentti Reaganin aikana temppu onnistui, kun se vaivihkaa tehtiin.

Reagan saatiin paavin rintamaan uskottelemalla hänelle, että hän yhdessä Paavin kanssa pystyisi kaatamaan kommunistisen järjestelmän. Kun Itä-Euroopan kommunistinen järjestelmä 1989-1991 kaatui, höynäytetyt poliitikot luulivat, että he olivat sen tehneet, vaikka kommunistinen järjestelmä kaatui itse omaan mahdottomuuteensa. Jo silloin, kun Gorbatshov tuli valtaan, ei edes Moskovan kaupoissa ollut ruokaa ja Venäjälläkin kansa mietti vain sitä, onko pakko turvautua aseisiin, vai päästäänkö sosialisteista muuten eroon. Nyt sosialistit kehuvat Reagania, eikä syyttä: Reagan pelasti kansainvälisen sosialismin.

Myös Gorbatshovia pidetään "kommunismin" kaatajana, mutta hänkin joutui vain alistumaan tosiasioiden edessä "välttämättömyyden pakkoon". Mutta Gorbatshovin taustavaikuttajat, Yhdysvaltojen sosialistit ensimmäisenä, osasivat kääntää Neuvostoliiton kukistumisen sosialismin voitoksi. He tekivät Gorbatshovista ja paavista sankareita, ja antoivat Yhdysvaltojen evankelistenkin olla siinä luulossa, että Reagan sen teki. Katolinen kirkko hyödynsi myös tämän yleisen luulon omaksi edukseen. Amerikan evankelisille uskoteltiin, että kommunismin kaatuminen oli USA:n ja Vatikaanin yhteistyön hedelmiä.

Vatikaanin ja Yhdysvaltojen sosialistien yhteistyön tulos on varsin merkillinen, sillä se kantaa nimeä Uusi uskonnollinen oikeisto. Sen johtava järjestö on Christian Coalition, joka syntyi alkujaan protestanttisista kirkkokunnista, mutta joissa nyt katoliset ovat sen johtava osapuoli. Kun Bush 2005 valittiin uudelleen presidentiksi, mukaan saatiin myös huomattavat määrät karismaattisten ja helluntailaisten ääniä. Veljet eivät vielä näytä tajunneen tilannetta, vaikka sellaisetkin saarnaajat kuin David Wilkerson ovat varoittaneet sen vaaroista.

Yhdysvaltojen moniarvoisen yhteiskunnan peruspilari on ollut perustuslaissa säädetty valtion ja uskontojen ero, ja vuonna 1791 perustuslakiin tehty muutos, First Amendment, joka kieltää kongressia säätämästä mitään lakia, joka rajoittaisi uskonnon- tai omantunnonvapautta. Nyt katolisten valtaama uusi uskonnollinen oikeisto on itse vaatimassa maahan valtiokirkkoa.

Amerikan uskontokunnat allekirjoittivat 1994 asiakirjan "Evankeliset ja katoliset yhdessä: Kristillinen Missio kolmannella vuosituhannella" (Evangelicals and Catholics Together: The Christian Mission in the 3^rd Millenium." Evankelisten puolelta allekirjoittajina olivat mm Pat Robertson ja Charles Colson. Itse asiassa tällä asiakirjalla valittiin Bush presidentiksi, sillä nämä herrat ottivat huolekseen Bushin myymisestä Yhdysvaltojen kristityille.

Brasilian evankeliset seurakunnat kasvavat voimakkaasti. Ennen kokonaan katolisena maana pidetyssä maassa evankelisten ja karismaattisten kristittyjen osuus on nykyisin noin 20 miljoonaa ja kasvuvauhti on kova. Kaiken lisäksi Brasilian evankeliset eivät ole mitään kirkollisia hurskastelijoita, vaan aivan tavallisia Jeesuksen seuraajia, jotka eroavat kirkosta heti, kun tulevat uskoon. Etelä-Amerikan uskovat ja Pohjois-Amerikan "uskovat" ovat kuin eri planeetalta.

Brasilian katoliset piispat käyvät julistamatonta sotaa kristittyjä vastaan. Eikä se ole pelkästä julistuksesta kiinni, vaan katolinen piispa Sinesio Bohn ilmoitti, että "Me julistamme pyhän sodan, älkää epäilkö sitä". Uhmakas piispa julisti, että heillä on "kömpelö koneisto, mutta kun se lähtee liikkeelle, se murskaa kaiken alleen". Pahan hengen mies Bohn uhkasi Jeesuksen seuraajia totaalisella sodalla, jollei 13 suurinta protestanttista kirkkokuntaa suostu tekemään sopimusta, joka lopettaisi evankeliumin julistuksen Brasiliassa. "Vastalahjana" katolinen kirkko lupaa lopettaa protestanttien vainon Brasiliassa.

Katolisen kirkon tuntijoille Brasilian tilanne ei ole outo. Jos Paavin kirkko pääsee valtaan, kansanmurhat alkavat.

Paavin valtio eli Vatikaani on tehnyt yli sadan maan kanssa valtioiden väliset sopimukset, joissa sopimusvaltiot sitoutuvat noudattamaan sopimusehtoja. Paavin taustavaikuttajan pyrkimyksenä on näiden sopimuksien avulla päästä määräämään ihmisten omistatunnoista.

Omantunnonvapauden sijaan kirkko tarjoaa orjilleen yhdenmukaisuutta. Konkordaattien avulla kirkko pyrkii sanelemaan mitä meidän pitäisi ajatella, mitä uskoa, mitä kunnioittaa ja mitä palvoa. Kirkon pyrkimykset ovat nähtävinä paavillisessa kirkkolaissa. Nykyinen paavillinen kirkkolaki muotoutui vuonna 1917, ja Johannes Paavali II aikana (1978-2005) sitä tiukennettiin. Esimerkkinä tästä pykälä 752:

Juhlavan oloisen kapulakielen ilmaisut ovat vaikeasti käännettävissä, mutta kyse on vain siitä, että ylivaltaan pyrkivä kirkko haluaa tehdä kaikista paholaisen orjia. Jo paavista käytetty arvonimi Supreme Pontiff kertoo, että kyse on babylonialaisen kultin piiriin kuuluvasta ylipapista, jolla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Paremman suomennoksen puutteessa esitän tekstistä omani:

Johannes Paavali II lisäsi Katoliseen kirkkolakiin kokonaisen uuden osan "Kirkollisia viranomaisia ja kirkon vapautta loukkaavien rikosten rankaisu". Kaanonissa 1311 julistetaan:

Käännös on likipitäen seuraava:

Kuten edeltäjänsäkin, herra Woitula väitti olevansa Kristuksen sijaisena maan päällä. Yhteistyökumppanina Antikristus Woitulalla on kulttiolento Maria. Nämä ovat myös ne ainekset, jota Johannes Paavali II tarjoaa Uuden Maailmanjärjestyksen perustukseksi: Hän väittää: "Mikään uusi maailmanjärjestys (NWO - New World Order) ei voi syntyä onnekkaasti, jollei se perustu Kristuksen hallitukselle ja kuninkuudelle, mikä tässä historiallisessa tilanteessa, maailman ongelmien lopullisen ratkaisun sitä vaatiessa, tapahtuu Taivaan Kuningattaren intervention kautta".

Taivaan Kuningattarella paavin kirkossa tarkoitetaan "Neitsyt" Mariaa, kulttia, joka ei ole muuta kuin babylonialaista Ishtarin palvontaa.

Maailman ruhtinaat, paavi mukaanlukien, on tekemässä "Uutta maailmanjärjestystä". Kysymys on vain siitä, kenen ehdoilla se tehdään. Paavin kirkolla on suuri hinku päästä mukaan, mutta ei suinkaan Jeesuksen seuraan. Marianpalvojien ja muiden laittomuuden tekijöiden jumala on Lusifer.

Nyt Johannes Paavali on kuollut. Seuraavan paavin lieneekin helpompi käydä kauppaa YK:n kanssa vallasta, sillä YK:n pitkäaikainen vahvamies Robert Muller jakoi Berkeleyn yliopistossa 1995 Gorbatshevin maakirjahankkeen promootiopuheessaan YK:n kehityksen kolmeen vaiheeseen: Ensin oli ihmisoikeudet, sitten ilmaston lämpeneminen ja nyt on tulossa vaihe, jossa määritellään ihmisen velvollisuudet. Ihmisen orjuuttamista varten tarvitaan Mullerin mukaan uusi, globaali tuomioistuin jolla on valta tarttua maailman suurimpiin paheisiin, joiksi hän luettelee:

• suuret perheet,
• ylikulutus
• jätteet
• liike-elämä
• uskonnolliset eroavaisuudet.

Paavin rakonen tässä ohjelmassa lienee "kerettiläisten" kukistaminen. Siinähän paavilla onkin pitkät perinteet, mutta ei siinä kaikki. Paavin kirkon 1917 käyttöön ottamassa ja Johannes Paavali II korjailemassa Kirkkolaissa (Canon law) on kokonaan uusiakin pykäliä, joilla kirkko valmistautuu uuteen rooliinsa koko maailman uskontopoliisin päällikkönä.

17.03.2000 STT pani jakeluun tekstin, jonka otsikossa julistettiin: "Inkvisitio koitui satojentuhansien kuolemaksi" ja "Paavi pyysi historiallisessa seremoniassa anteeksi katolisen kirkon syntejä". Saman uutisen otsikkotekstissä väitettiin: "Paavi Johannes Paavali II pyysi viime sunnuntaina anteeksi niitä syntejä, joita katolinen kirkko on tehnyt kahdentuhannen vuoden aikana. Yksikään katolisen kirkon päämies ei ole aiemmin esittänyt näin laajamittaista anteeksipyyntöä, Mea Culpaa."

STT levittämä "uutinen" ei ollut totta. Paavi ei pyytänyt anteeksi kristittyjen vainoa lainkaan. Paavi vain tunnusti, että jotkut kirkon pojat olivat hairahtuneet käyttämään "ei-evankelisia keinoja". On aivan eri asia mennä kotiin ja tunnustaa vaimolle käyneensä bordellissa, kuin esittää vaimolle nöyrä anteeksipyyntö bordellissa käynnin johdosta.

STT:n "ainutlaatuiseksi seremoniaksi" luokittelemassa mediatapahtumassa paavi ja hänen avustajansa tekivät täysin selväksi jopa sen syyn, miksi he eivät pyydä anteeksi kristityiltä, joita he ovat vainonneet. He eivät kadu, eivätkä edes tunnusta syntejään, vaan "tunnistavat" niitä, ja silloinkin mieluummin niitä, jotka joku toinen on niitä muka tehnyt. Kun paavi ja hänen esikuntansa ilmoittaa "tunnistaneensa" (recognized) syntejä, on kyse inkvisition toiminnasta. Kun inkvisitio oli "tunnistanut" synnin, se luovutti kidutetun uhrinsa valtiolle lynkattavaksi, ja otti lynkatun omaisuuden itselleen.

Näytelmän toisessa osassa kuurian jäsen esitti:

Kuurian jäsen näytelmän kolmannessa osassa esitti:

Sanakikkailunsa avulla paavi ja hänen hovinsa teki koko anteeksipyynnöksi mainostetusta mediatapahtumasta puolustuspuheenvuoron omien syntiensä oikeuttamiseksi ja syytöstilaisuuden niitä vastaan, joita se ennenkin on vainonnut.

Israelin ja Vatikaanivaltion välisten diplomaattisuhteiden solmiminen vuonna 1994 ei ollut mikään yksinäinen tapahtuma. Vuotta myöhemmin kuvaan astui Javier Solana, joka tuli Israeliin jatkamaan ranskalaisen vallankumousjohtajan Napoleonin työtä. …

Maaliskuun 21-26 2000, vain kymmenen päivää kuuluisien "anteeksipyyntöjen" jälkeen Johannes Paavali lähti Lähi-itään niittämään propagandan hedelmiä. Tiistaina 21.03.2000 pitämässään puheessa Johannes Paavali vaati "kristittyjä" ja "juutalaisia" "rohkeasti luopumaan kaikenmuotoisista ennakkoluuloista". Kirkon perinteelle uskollinen paavi vähät välitti siitä, että juuri sinisilmäisyys on ollut juutalaisten ongelma. Jos juutalaiset luopuvat ennakkokäsityksistään, he voivat vain tunnustaa, että juuri historiallinen totuus on se seikka, joka kerta kerran jälkeen on osoittanut paavin kauniit puheet saatanallisiksi valheiksi. Ei ole mitään syytä olettaa, että paavin kirkko olisi muuttanut tapojaan.

Tällä kertaa paavi esitti kauniit puheensa Israelin maaperällä. Entä teot? Jo seuraavana päivänä paavi oli Jasser Arafatin vieraana. Jasser Arafat oli eräs juutalaisten vastaisen taistelun tärkeimmistä johtajista samalla tavalla kuin Hitler oli paavi Pius XII aikana. Ja ne puheet, jotka Johannes Paavali II esitti Arafatin esikunnalle, olivat aivan yhtä lämpimiä, kuin Pius XII puheet Hitlerin esikunnan edessä reilut puoli vuosisataa aikaisemmin.

Maallisen valtion johtajan osa on surkuteltava. Israelin presidentin, pääministerin, päärabbin ja monien muiden oli kiltisti kuunneltava paavin propagandapuheet. Me kristityt hoidamme asioitamme paljon yksinkertaisemmin. Meidän ehtoollispöytäämme paavi ei Johannes Paavali II ei päässyt koskaan.