Maailma on Jumalan peltomaa. Pellossaan hän viljelee ihmisiä ja odottaa, että maa tuottaisi hyvää hedelmää. Viljelykausi on seitsemän, tai oikeastaan vain kuuden profeetallisen päivän pituinen, sillä seitsemäs päivä on juhlapäivä, jolloin nautitaan työn tuloksista.

Ohrasato korjattiin vuoden 31, tai toisten asiantuntijoiden mukaan vuoden 32 keväällä. Vehnäsadon korjuu alkoi saman vuoden alkukesällä, ja se jatkuu yhä, vaikka hedelmätkin alkavat jo olla kypsiä. Hedelmien korjuu on satovuoden suurin tapahtuma. Se on lähellä ja sitä sanotaan maailman lopuksi. Sitä se tavallaan onkin, sillä syyssadon korjuun jälkeen maa puhdistetaan tulella seitsemättä päivää varten. ##15 Kasvukausi

Osmo Pöysti

KASVUKAUSI

Liittyy osana kirjaan Kristuksen morsian

Copyright ©: Osmo Pöysti

2005-2006

Kuru, Finland

2006-10-08

Sivuja n. 26

 

Jumalan suunnitelmana oli luoda ihminen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen. Kaksiosaisen ilmaisun sanoma on, että ensin tehdään purkki, ja sitten sille annetaan sisältö. Ensimmäisessä vaiheessa ihmiseen luotiin vain ruumis ja sielu:

Silloin Herra Jumala teki (jitser, H3334) maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli (jehi, H1961) elävä (chajja), H2416) sielu (le-nefesh, H5315). (1.Moos 2:7)

Ennen kuin ihmistä voitiin sanoa Jumalan kaltaiseksi, hänellä tuli olla Pyhä Jumalan Henki. Raamatun kahdessa ensimmäisessä jakeessa me tapaamme hänet liikkumassa vetten päällä, ikään kuin asuntoa vailla:

Alussa (Be-Reshit) loi Jumala (Elohim) taivaan ja maan.
Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki (Ruah Elohim) liikkui vetten päällä. (1.Moos 1:1-2)

Sisältö purkkiin saadaan syömällä. Paratiisissa riitti ruokaa, mutta erään puun hedelmät olivat kiellettyjä. Niitä ihminen kuitenkin söi ja sai niistä purkkiinsa väärän sisällön. Tapahtuman johdosta purkki oli puhdistettava, ja vasta ensimmäisenä Jeesuksen ylösnousemisen jälkeisenä helluntaipäivänä purkkiin saatiin uusi sisältö:

Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä (Pneumatos Agiou) täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki (to Pneuma) heille puhuttavaksi antoi. (Apt 2:1-4)

Kristuksen ruumiin kasvukausi oli alkanut. Sille Jumalan kalenterissa on varattu kaksi päivää. Kolmantena päivänä on häät.

 

Pyhän Hengen koulu

Jumalan laki tekee tyhmästä viisaan:

Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun. Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan. (Ps 19:8)

Herran laki tarkoittaa oikeastaan opetusta. Kääntäjä väittää, että se virvoittaa sielun; lähdetekstissä käytetty sana "shuv", (Strongin sanakirjan nro H7725) tarkoittaa kuitenkin palaamista, kääntymistä ja käännyttämistä sekä muutosta:

Herran laki (torah, H8451) on täydellinen (tamim, H8549); se virvoittaa (shuv, H7725) sielun (nefesh, H8315). Herran todistus (eduth, H5715) on vahva (aman, H539), se tekee tyhmästä viisaan (chakam, H2449). (Ps 19:8)

Kääntymistä ja muutosta tarkoittava verbi shub/shuv ei tarkoita sitä, että muutoksen jälkeinen tila, muutoksen tulos, olisi välttämättä alkulähtökohdan mukainen. Tulos sanotaan lauseessa erikseen, ja sen aiheuttaa todistus Jumalasta:

Herran laki on täydellinen; se virvoittaa (muuttaa) sielun. Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan. (Ps 19:8)

Todistus Jumalasta on annettu monella eri tapaa. Abramille ilmestyi Jumalan Sana, kts. 1.Moos 15:1-7, ja Abram, myöhemmin Abraham, uskoi häneen. Mooseksen kautta annettiin Laki, Toora, Siinailla kunnes tuli hän, jonka valtakunnalla ei ole loppua. Hänessä Jumalan kirkkaus asui maasta tehdyssä astiassa, lihan ruumiissa, meidän keskellämme pari tuhatta vuotta sitten:

Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh 1:14)

Ihminen ei voi nielaista Jumalan lakia pureksimatta - siihen se on liian suuri. Aluksi tarvitaan "todistus" Jumalasta. Hänen edellään lähetetty airut, Johannes Kastaja, ja Jeesuksen opetuslapsi Johannes todistivat hänestä:


Johannes (Kastaja) todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä." Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut. (Joh 1:15-18)

Jeesus vertasi todistusta Jumalasta siemeneen. Kun vertaus ei mennyt perille, Jeesus selitti sitä näin:

Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?
Kylväjä kylvää sanan. Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, joihin sana kylvetään, mutta kun he sen kuulevat, niin saatana heti tulee ja ottaa pois heihin kylvetyn sanan. Ja mitkä kallioperälle kylvettiin, ovat niinikään ne, jotka, kun kuulevat sanan, heti ottavat sen ilolla vastaan, mutta heillä ei ole juurta itsessään, vaan he kestävät ainoastaan jonkun aikaa; kun sitten tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin he kohta lankeavat pois. Ja toisia ovat orjantappuroihin kylvetyt; nämä ovat ne, jotka kuulevat sanan, mutta maailman huolet ja rikkauden viettelys ja muut himot pääsevät valtaan ja tukahuttavat sanan, ja se jää hedelmättömäksi. Ja mitkä hyvään maahan kylvettiin, ovat ne, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan ja kantavat hedelmän, mikä kolmikymmen-, mikä kuusikymmen-, mikä satakertaisen." (Mark 4:13-20)

Siemen kylvetään maahan. Se on muistutus siitä, että ihmisen ruumis on luotu maasta.

Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh 1:14)

Maassa siemenestä puhkeaa uusi elämä.

 

Armo ja Totuus

Jumala on rakkaus. Rakkautensa kohteeksi Jumala loi ihmisen - omaksi kuvakseen. Paratiisissa Jumala käveli ihmisen kanssa "illan viileydessä", mutta sitten tähän rakkauteen tuli särö, kun Aadam haukkasi sellaista puusta, jonka siemenet alkoivat tuottaa Adamissa hedelmää, jota Jumala ei tuntenut omakseen.

Jumala ajoi Adamin pois paratiisista ennen kuin luomistyö oli edes ehtinyt päätökseen. Karkoitus oli välttämätöntä, sillä Adam olisi voinut mennä ja syödä paratiisin keskellä olevasta Elämän puusta ja joutunut elämään häpeänsä kanssa ikuisesti. Mutta suunnitelmaansa Jumala ei hylännyt. Kun hän morsiamen neljäntenä valmistuspäivänä lähestyi Adamin sukua, oli hän, joka on Rakkaus, täynnä armoa ja totuutta:

Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh 1:14)

Armo on yhdistelmä anteeksiantoa ja rakkautta. Jumala ei voinut lähestyä Adamia täydessä kirkkaudessaan ennen kuin Adam oli armahdettu. Peittelemätön Rakkaus olisi ollut Adamille liikaa - se olisi tuhonnut hänet. Neljä päivää Jumala oli pitänyt huolta Adamin suvusta ikään kuin salassa, mutta nyt oli tullut aika, jolloin Jumalan armo ja totuus saattoivat ilmestyä Kristuksessa:

Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä." Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut. (Joh 1:15-18)

Paratiisissa luomistyö oli jäänyt kesken - Hyvän ja Pahan tiedon puusta Ihminen oli saanut väärän sisällön. Jeesus tuli, ottaakseen pois tämän väärän sisällön, ja antaakseen ihmiselle uuden sisällön - Jumalan hengen:

Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. (Joh 1:9-13).

Jumalan henki ihmisessä tarkoittaa sitä, että ihminen oli syntynyt Jumalan sukuun, mutta sitten tulos olisikin se, mihin Jumala pyrki: saada lapsia, joissa kaikki, sekä kuori että sisältö, olisi kohdallaan.

 

Jeesuksen syntymä

Jumalan sana oli ennenkin ilmestynyt ihmisille, mutta nyt hän otti asunnokseen lihan. Kun Johannes kertoo tästä, hän käyttää sellaista asumista tarkoittavaa verbiä, joka muistuttaa ilmestysmajasta, siitä ensimmäisestä temppelistä, joka Jumalan asumukseksi ihmisten keskuudessa Siinain erämaassa rakennettiin. Tavallinen asumista tarkoittava verbi olisi ollut oikeo, sanasta oikos, talo, mutta tässä käytetty verbi "skinoo" on johdannainen sanasta maja, skinos. (Se, että skinos on ilmestysmaja, käy ilmi esim. 2.Kor 5:1-4 tekstistä):


Ja Sana tuli lihaksi ja asui (e'skinosen) meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh 1:14)

Jeesus tuli täynnä armoa ja totuutta - eikä Jeesuksessa sitten muuta ollutkaan. Hänessä ei ollut mitään siitä, mitä ihmiset yleensä arvostavat, tai mihin ihmiset yleensä pyrkivät. Hän oli se, josta Jesaja oli ennustanut:

Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. (Jes 53:2-3)

Kristus nöyryytti itsensä omasta, vapaasta tahdostaan:

Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Filippil. 2:5-11)

Jeesus oli opettaja, joka sanoi: "Oppikaa minusta":

Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." (Matt 11:29-30).

Jeesuksella ei ollut mitään pakkoa luopua taivaallisesta kirkkaudesta tullakseen tänne haisevien syntisten pariin. Mutta jos me aiomme nousta Jeesuksen mukana taivaisiin, meidän on luovuttava kaikesta, mikä on jotakin muuta kuin armoa ja rakkautta - ja niitähän meissä taas ei ole lainkaan. Mutta sitten risti onkin se ainoa paikka, jossa me voimme kohdata Jumalan samanarvoisina.

Meidän on luovuttava kaikesta tyhjästä - ei tyhjän vuoksi, vaan saadaksemme avuksemme Jumalan laupeuden oikeaan aikaan:

Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. (Hebr 4:16)

Nöyryys ja nöyrtyminen

Johannes Kastaja ja Jeesus aloittivat julkisen toimintansa kehoittamalla ihmisiä mielenmuutokseen. Itsekeskeisyydestä oli luovuttava.

Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi Juudean erämaassa ja sanoi: "Tehkää parannus (Metanoiete: Muuttakaa mielenne), sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle". (Matt 3:1-2)

Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus (Metanoiete: Muuttakaa mielenne), sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle". (Matt 4:17)

Tilalle tuli risti, mutta sen kautta aukenevatkin jo taivaan portit:

Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä (tin psihin autou), hän kadottaa sen (autin), mutta joka kadottaa elämänsä (tin psihin autou) minun tähteni, hän löytää sen (autin). (Matt 16:24-25)

Sana rististä sisältää seitsemän asiaa, joiden selvää esittämistä Raamatussa sanotaan kerygmaksi eli saarnaksi. Mutta jo tämä oli monille liikaa:

Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (1.Kor 1:18)

Jeesus tuli pelastamaan syntisiä. Ylpeät, äksyt ja oman onnensa sepät hän jätti toistaiseksi muhimaan omaan mehuunsa. Tämä periaate tuli ilmi jo hänen linjapuheessaan, vuorisaarnassa. Siinä hän lupasi taivasten valtakunnan vain "hengellisesti köyhille" ja osoitti heille ne seitsemän askelmaa, joiden kautta tie taivaisiin kulkee. Mutta jo tilanteen oikea arviointi - oman riittämättömyytensä tunnustaminen - on osoittautunut suurimmalle osalle ihmiskuntaa ylivoimaiseksi:

Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. (Matt 5:3)

Nöyryyden ja hiljaisuuden oppiminen on kova läksy. Kukapa sitä haluaisi tunnustaa olevansa köyhä ja kippee, ei varsinkaan sellainen, joka luulee olevansa kaunis, viisas, rikas ja niin hyvissä asemissa, että pystyy toisiakin orjuuttamaan:

Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt. Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." (Matt 11:25-30)

Nöyryyden mitaksi Jeesus asetti lapsen, joka uskoi häneen:

Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. (Matt 18:1-6)

Nöyryyden saavuttamisen jälkeen armo alkaa ilmetä uskovassa itsessään:

Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan. (Ef 4:1-7)

Nöyryys ei ole sama kuin nöyristely. Jos olet nöyrä Jumalan suuntaan, joudut kääntämään selkäsi maailmalle ja sen ruhtinaalle. Jaakob käy kirjeessään läpi tätä puolta asiasta:

Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne? Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano. Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne. Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen. Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"? Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon". Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset. Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi. Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa. (Jaak 4:1-10)

Kristuksen evankeliumi

Ihminen voi tulla osalliseksi Jumalan armosta vain Kristuksessa. Hän on rakentajan poika. Se, mitä hän rakentaa, ja on jo melkein saanut valmiiksi, on "huone", joka tullessaan hävittää feikit imperiumit:

Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi" (1.Piet 2:7)

Ensimmäisen korinttolaiskirjeen lukua 13 sanotaan rakkauden luvuksi. Luku kertoo siitä, miten Jumalan rakkaus ilmenee erilaisten karismojen kautta. Lopuksi sanotaan:

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. (1.Kor 13:13)


Sana kertoo siitä, että ikuisuus ei ole staattinen tila. Uskolla on osuutensa ikuisuudessa, sillä sen kautta Jumalan toteutuu Jumalan tahto.

Pyhä Henki

Armo on anteeksiannon ja rakkauden Jumalallinen yhdistelmä. Sen kautta ihminen tulee osalliseksi Jumalallisesta luonnosta ja pystyy kasvamaan siinä. Mutta armo, haris, perustuu liittoon. Liiton ulkopuolellakin Jumala osoittaa hyvyyttään, mutta silloin on kysymys vain siitä, että Jumala on asettanut määräajan, jonka kulussa armon anomukset on jätettävä sisään. Lopulta hän kuitenkin tuhoaa vastustajansa joukot.

Pyhä Henki annetaan vain niille, jotka solmivat liiton Jumalan kanssa, mutta kun Pyhä Henki on kerran asettunut asumaan ihmisen "savimajaan", hän tekee ihmisestä uuden. Ihmisestä tulee Jumalan maanpäällinen asunto, jonka kautta hän itse ilmestyy.

Raamatun tekstit kertovat paljon siitä, miten Jumala ilmestyy niissä ihmisissä, joissa Pyhä Henki asuu. Tekstit luettelevat erilaisia armoituksia, karismoita, joita käyttämällä Jumalan lapsi voi uskon kautta tehdä Jumalan tekoja. Pyhän Hengen tärkein tehtävä lienee kuitenkin kasvattaa uskovaa, johtamalla hänet "kaikkeen totuuteen":

Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. (Joh 16:13)

Raamatussa ja Jeesuksen opetuksessa on niin suuri sisältö, ettei sitä oppimalla opi. Tarvitaan ohjaaja, joka pystyy toimimaan yhdyssiteenä Jumalan Hengen ja Uudestisyntyneen Jumalan lapsen välillä, ja pitämään lapset ajan tasalla siitä, mitä Isä tekee. Myös lapsen kehitysvaihe otetaan huomioon. Tästä Jeesus kertoo näin:

Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Vähän aikaa, niin te ette enää minua näe, ja taas vähän aikaa, niin te näette minut." (Joh 16:12-16)

 

Armo ja armoitukset - haris ja harismata

Eri nimilapuilla varustettujen kristittyjen kokouksissa kulkee tietty vakiojoukko etsimässä kaikkinaisia Jumalan Hengen jakamia lahjoja, tai ainakin kokemuksia niistä. Mutta jos haluat tulla itse osalliseksi Jumalan hengen lahjoista, niitä toisille jakaaksesi, etsi nöyryyttä, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".

Armon ja Pyhän Hengen jakamien karismojen välinen yhteys tulee ilmi siitä, että kreikaksi armo on "háris", ja karisma on "hárisma". Nyt voimmekin palata siihen sanaan, jonka mukaan Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta:

Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh 1:14)

Rakkaus ja Totuus ovat selostuksia siitä, mitä Jumala itse on. Nämä samat ominaisuudet ovat myös Jumalan täysikasvuisilla lapsilla. On selvää, että lapsien on kasvettava. Pietari kertoo, Minkä meissä tulee kasvaa:

Kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. (Kats. 2.Piet 3:18)

Kun me uskon kautta Jeesukseen siirrymme Jumalan valtakuntaan, me emme ole täynnä armoa ja totuutta, mutta meissä on siemen, jonka tulee kasvaa, ollaksemme Suurena Sovintopäivänä valmiit esiteltäväksi Isän Jumalan edessä taivaissa. Sinä päivänä meidänkin tulee olla täynnä armoa ja totuutta:

Kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. (Kats. 2.Piet 3:18)

Pietari kirjoittaa tästä sellaisessa tekstiyhteydessä, joka ei jätä sijaa tulkinnoille siitä, mitä varten meitä kasvatetaan. Meitä kasvatetaan kohtaamaan Jumala "kasvoista kasvoihin":

Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä; ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut; niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen. Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään. (2.Piet 3:13-18)

Kasvu tapahtuu valon suuntaan:

Jos sillä, mikä on katoavaista, oli kirkkaus, niin vielä paljoa enemmän on sillä, mikä on pysyväistä, oleva kirkkautta. Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista. Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä; mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois. Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. (2.Kor 3:11-17)

Kasvu on muutosta valon suuntaan:


Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki. (2.Kor 3:18)

Hebrealaiskirjeen kolmeen viimeiseen jakeeseen on kirjattu tärkeä viesti, joka valitettavasti ei suomalaisesta käännöksestä käy ilmi, koska siinä armo, "haris", on käännetty kiitollisuudeksi:

Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät. Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla; sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli. (Hebr 12:27-29, kr-38 mukaan)

Jos haris ymmärretään tässäkin kohdassa armoksi, sanoma muuttuu:

(12:27) Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät. (12:28) Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, säilyttäkäämme armo ja palvelkaamme sillä Jumalaa, hänelle mielihyväksi (Dió ehomen harin, di is latreuomen euarestos to Theo), pyhällä arkuudella ja pelolla; (12:29) sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli. (Hebr 12:27-29, oma käännösehdotus)

Kun olemme ymmärtäneet Hebr 12:28 sanoman, aukeaa myös seuraava teksti. Huomaa, kuinka käyttövoimaksi otettu armo, "haris", saa aikaan kiitosta, "eu'haristos":

Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää; niinkuin kirjoitettu on: "Hän sirottelee, hän antaa köyhille, hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti". Ja hän, joka antaa siemenen kylväjälle ja leivän ruuaksi, on antava teillekin ja enentävä kylvönne ja kasvattava teidän vanhurskautenne hedelmät, niin että te kaikessa vaurastuen voitte vilpittömästi harjoittaa kaikkinaista anteliaisuutta, joka meidän kauttamme saa aikaan kiitosta (di imon eu'haristian) Jumalalle. Sillä tämä avustamispalvelus ei ainoastaan poista pyhien puutteita, vaan käy vieläkin hedelmällisemmäksi Jumalalle annettujen monien kiitosten kautta (dia pollon eu'haristion), kun he, tästä teidän palveluksestanne huomattuaan, kuinka taattu teidän mielenne on, ylistävät (doksasontes) Jumalaa siitä, että te näin alistuvaisesti tunnustaudutte Kristuksen evankeliumiin ja näin vilpittömästi olette ruvenneet yhteyteen heidän kanssaan ja kaikkien kanssa. Ja hekin rukoilevat teidän edestänne ja ikävöivät teitä sen ylen runsaan Jumalan armon tähden, joka on teidän osaksenne tullut. Kiitos (Haris de) Jumalalle hänen sanomattomasta lahjastaan (epi ti .. autou dorea)! (2.Kor 9:8-15)

 

Voima

Paavali rukoili kolme kertaa päästäkseen eräästä häntä häiritsevästä tekijästä. Jumalan vastauksesta Paavali kertoo:

Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani (i háris mou) on sinulle kyllin; sillä minun voimani (i dynamis mou) tulee täydelliseksi (teleioutai) heikkoudessa (en astenía)". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani (en asteníais mou: monikko!), että Kristuksen voima (i dynamis tou Hristou) asettuisi minuun asumaan (ina epi'skinosi ep eme). (2.Kor 12:9)

Häiriötekijän vuoksi Paavalin luontainen taipumus kukkoilemiseen pysyi kurissa. Mutta kävi kuitenkin niin, että hänen kuulijansa ymmärsivät Paavalin nöyryyden väärin, ja hän joutui kertomaan heille sellaista, josta hän muuten ei olisi halunnut puhua:

Minun täytyy kerskata; se tosin ei ole hyödyllistä, mutta minä siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen - oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää. Ja minä tiedän, että tämä mies - oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää - temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua. Tästä miehestä minä kerskaan, mutta itsestäni en kerskaa, paitsi heikkoudestani. Sillä jos tahtoisinkin kerskata, en olisi mieletön, sillä minä puhuisin totta; mutta minä pidättäydyn siitä, ettei kukaan ajattelisi minusta enempää, kuin mitä näkee minun olevan tai mitä hän minusta kuulee. Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä. (2.Kor 12:1-10)

Luithan oikein? Kun sinä olet heikko ja kun sinulla on vain Jumalan armo ja totuus, sinä olet väkevä. Voi lukea tästä enemmän niiltä Uuden testamentin sivuilta joissa puhutaan "riisumisesta".

Jumalan lapset

Jumala on Totuus, hän on Rakkaus ja hän on Elämä. Jumalan tärkein ominaisuus on kuitenkin pyhyys, mikä on Jumalan uskollisuutta omille ominaisuuksilleen - totuudelle ja rakkaudelle. Jumalan pyhyydellä ei ole vertailukohtia, siksi ei voida edes sanoa Jumalan olevan "kaikkein pyhin", vaan sanotaan, että hän on "pyhä, pyhä, pyhä". Raamatussa kaksinkertainen toisto tarkoittaa peruuttamatonta päätöstä, ja kolminkertainen toisto ominaisuuden ääretöntä määrää.

Jumalalla on huonoja kokemuksia enkeleistä. Kolmas osa enkeleistä yhtyi ilmavallan hallitsijaksi luodun enkelin kapinaan ja viettelipä vielä vastaluodun ihmisolennonkin jumalanvastaiseen taisteluunsa. Niinpä hän on päättänyt antaa kosmoksen hallituksen ei suinkaan luotujen, vaan hänen omasta hengestään syntyneiden Jumalan lasten käsiin. Ensimmäisenä syntyi Jeesus, ja syntien sovituksen jälkeen Jumala saattoi adoptoida sukuunsa muutkin lihasta syntyneet ja synnyttää heidät Uuteen Elämään Kristuksessa. Vapaan valintaoikeuden tähden ihmisen oli kuitenkin tehtävä itse omat valintansa: joko jäädä synnin valtaan tai tunnustaa Jeesuksen herruus.

Kapinointiin ryhtyneen enkeliruhtinaan ominaisuudet olivat loistokkaat, eikä uuden hallitsijahuoneen loisto voi jäädä sitä vähemmäksi. Sitä edellyttää jo Kristuksen ja hänen vaimonsa tehtävä kosmoksen uutena hallitsijana.

Kasvukauden jälkeen Jumalan lasten on määrä ottaa hallittavakseen ensin maa, ja iankaikkisuudessa hallita sekä mikro- että makrokosmosta. Tehtävä ei ole niin vaikea, kuin miltä se näyttää. Pyhä Henki meissä on osallisuutta Jumalallisesta luonnosta. Hän johtaa meidät Kristukseen kätkettyjen aarteiden maailmaan, joiden käyttämiseen tarvitaan vain usko siihen, että Jumala täyttää oman sanansa - mukaan lukien sen sanan, jonka hänen lapsensa sanovat.

Teologit ja muut kristinuskon tohtorit puhuvat ehkä Jumalan voimasta, mutta siihen tapaan, kuin tämä voima olisi jossakin maan ja taivaan äärissä. Se, että Jumalan voima vaikuttaa meissä, on heille jo ajatuksena vieras. Mutta meidän ei tule antaa tämän hämmentää itseämme, vaan edettävä tämän meidän sisällämme vaikuttavan Jumalan voiman tuntemiseen. Ensin tulee sana, ja kun se on sisäistetty, me voimme omistaa sen uskon kautta Kristuksessa. jolloin meissä vaikuttava voima/Jumalan Henki toteuttaa sen:

(20) Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, (21) olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Amen. (Ef 3:20-21, vuoden 1992 raamatunkäännöksen mukaan)

Jumalan voima meissä vaikuttaa sitä suurempana, mitä täydellisemmin me olemme kuolleet tälle maailmalle. Kuoleminen lihalle on se tie, jonka kautta Jumalan kirkkaus ihmisruumiissa ilmestyy.

 

Henki, Sielu ja Ruumis

Kreikkalaisessa Raamatussa käytetään elämästä kolmea sanaa: bios (bioV), psihi (yuch) ja zoi (zwh). Kukin näistä sanoista edustaa itselleen ominaista "elintasoa" jotka suurin piirtein vastaavat sitä, mitä koululaisten oletetaan opiskelevan biologian, psykologian ja uskonnon tunneilla.

Bioksen kotina on ruumis, psyyken elintilaa sanotaan sieluksi ja zoi pitää majaa ihmisen hengessä:

Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne (pneuma-pneuma) ja sielunne (yuch-psihi) ja ruumiinne (swma-soma) nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. (1.Tess 5:23)

Ruumis on tehty maasta. Sielu pelkää kuolemaa, mutta vihollinen pystyy tappamaan vain ruumiin:

Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua (tin psihin); vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin (psihin ke sóma) hukuttaa helvettiin (en geénni). (Matt 10:28)

Sielun tulee hallita ruumista. Synnin takia ruumis kuitenkin hallitsee sielua. Asian korjaamiseksi syntiongelma on ratkaistava ennen kuin ihminen voi ottaa vastaan Jumalan hengen. Ratkaisu on siinä, että Jeesus sovitti ihmisen synteineen päivineen Jumalan edessä kuolemalla synnittömänä kuin pääsiäiskaritsa. Näin ihminen, vaikkakin syntiä täynnä, voi ottaa vastaan uskon kautta vapautuksen synneistään, saada puhtaan omantunnon sekä kuolemalla synnille ja tälle maailmalle Kristuksessa tulla osalliseksi jumalallisesta luonnosta eli saada Pyhän Hengen.

Kreikan sana "pneuma" on vastine hebrean sanalle "ruah". Molempia niistä käytetään merkityksessä tuuli ja henki. Luonnollisesta elämästä otettujen vertauskuvien käyttö on Raamatussa ja tiedemaailmassa käytetty tavallinen tapa kuvaamaan asioita, joita biologis-fysikaaliseen maailmaan kuuluvan ihmisen muuten olisi vaikea ymmärtää.

Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. (Hebr 4:12-13)

Pyhä Henki, hebreaksi Ruah ha-Kodesh ja kreikaksi to Pneuma Hagion, tekee Jeesuksen oppilaista Jumalan lapsia - onneksi, sillä vain henki voi ymmärtää hengen puhetta:

Mutta luonnollinen ihminen (psihikós anthropos - sielullinen ihminen) ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. (1.Kor 2:14)

Kun ihminen on tullut uskoon, tai tarkemmin sanoen ottanut kasteen sekä saanut Pyhän Hengen ja tullut siten osalliseksi jumalallisesta luonnosta hänellä on mahdollisuus ymmärtää hengellisiä asioita hengellisesti:

Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. (1.Kor 2:12-13)

Luonnollisesta elämästä otetun mallin mukaan Uuden Ihmisen kasvu alkaa siemenestä. Siemen on Jumalan sana. Hänestä me olemme kuulleet puhuttavan nimellä Jeesus, mutta silloin me olemme vaarassa rajoittaa omaa ymmärrystämme vain siihen, mitä Jeesus oli maallisen olotilansa aikana, huomioimatta sitä, mitä hän oli ennen lihaksi tuloaan ja mitä hän on ylösnousemuksensa jälkeen. Meille pelastetuille Jeesuksen alentuminen ja tuleminen tänne synniltä haisevien ihmisten keskuuteen on kuitenkin pelastuksen ovi. Jeesuksessa Jumala laskeutui ruumiin ja sielun tasolle, noustakseen taas ylös ja viedäkseen mukanaan ne, jotka Isä on hänelle antanut.

 

Vehnänjyvän tie

Me olemme tottuneet kuulemaan, että Jeesus kuoli syntisten puolesta. Niin se onkin. Mutta hän, joka on kaikessa ensimmäinen, kutsuu mukaansa seuraajia, jotka ovat valmiit luovuttamaan psyykensä ( i psihi - elämä, sielu, psyyke) kuolemaan tälle maailmalle hänen kanssaan:

Hetki on tullut, että Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä (tin psihin autou) rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä (tin psihin autou) tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään (eis zoin aionion). Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä. Nyt minun sieluni (i psihi mou) on järkytetty; ja mitä pitäisi minun sanoman? Isä, pelasta minut tästä hetkestä. Kuitenkin: sitä varten minä olen tähän hetkeen tullut. Isä, kirkasta nimesi! (Kts. Joh 12:23-28).

Nisun jyvä Raamatun merkkikielessä tarkoittaa Jeesuksen sovintotyön kautta Jumalan lapseksi syntynyttä syntistä, mutta armahdettua ihmistä. Jos tässä olisi kyse vain Jeesuksen omasta ristinkuolemasta, puhuttaisiin ohrasta, eikä nisusta. Jeesuksen sanoma on, että myös hänen seuraajiensa on käytävä läpi sama prosessi, jonka hän kävi läpi Golgatalla: luovuttava kaikesta siitä mikä kuuluu ruumiin ja sielun hallintaan, että siinä Jumalan sanan vaikutuksesta syntyisi uutta elämää sillä hengellisellä tasolla, josta käytetään sanaa "zoi".

Joka elämäänsä (tin psihin autou) rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä (tin psihin autou) tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään (eis zoin aionion).

Filippiläiskirjeestä löydämme kohdan, jossa Paavali on juuri siinä tilanteessa, johon Jeesus seuraajansa velvoittaa. Hän on omistautunut yksin Jumalalle Jeesuksessa, kantanut hänelle hedelmää, ja vielä viime päivinään opastaa lapsiaan Herrassa:

(2:14) Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, (2:15) että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa, (2:16) tarjolla pitäessänne elämän sanaa (logon zois), ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä (eis imeran hristou) siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt. (2:17) Vaan jos minut uhrataankin (All ei kai spendomai) tehdessäni teidän uskonne uhri- ja palvelustoimitusta (epi ti thisía kai leitourgia tis písteoos imoon), niin minä kuitenkin iloitsen, ja iloitsen kaikkien teidän kanssanne (hairo ke sin'hairo pasin imin); (2:18) samoin (to d' auto kai) iloitkaa tekin, ja iloitkaa minun kanssani! (hairete kai sin'hairete moi) (Flp 2:14-18).

Jakeessa 2:17 Verbi "spendoo", joka suomeen on käännetty sanalla uhrata, tarkoittaa oikeastaan juomauhrin kaatamista. Käytetty ilmaisu liittää tämän tekstin siihen lupaukseen, jonka Jeesus toi huutamalla julki Lehtimajan juhlilla Jerusalemissa:

Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään (ek tis koilías autou - hänen kohdustaan) on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat (potamoi .. hydatos zontos)." Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu. (Joh 7:37-39).

Tämä on kuin suoraan Raamatun sanakirjasta. Vesi on kuva Pyhästä hengestä; tässä se jopa selitetään. Vesi vuodatetaan maahan hedelmän tuottamista varten. Kun siemen kuolee, maa on hyvää ja valoa riittää, saadaan satoa. Mutta tämän lauseen suuri sanoma ei ole tässä, vaan siinä, että ihminen voi niin sisäistää Jeesuksen uskossa, että hänestä tulee hengellisen elämän äiti, sillä sana koilias tarkoittaa kohtua, ja kantaa hengellisen kohdun hedelmää Jumalalle.

Vaimon osa on haasteellinen. Pystyykö hän rakastamaan miestään niin paljon, että luopuu kaikesta elääkseen vain hänelle? Jos mies on huono ja nainen luopuu kaikesta hänen vuokseen, tulee tapauksesta murheellinen, mutta jos mies on hyvä, on vaimonkin osa hyvä huolimatta siitä, että hän on rakkaudesta täysin omistautunut miehelleen. Täydellinen antautuminen (arabiaksi: islam) on siis samaa, kuin kuoleminen itselleen Kristuksen tähden. Mutta jos pelkäämme sitä, ei meidän tarvitse kuin katsoa Jeesukseen: Hän kuoli itselleen, ja voitti kaiken!

Todellakin: elämän tie kulkee ristin kautta:

Henki on se, joka eläväksi tekee (to zoo'poioun); ei liha (i zarks) mitään hyödytä. Ne sanat (ta rímata), jotka minä olen teille puhunut, ovat henki (pneuma) ja ovat elämä (zoí). (Joh 6:63)

Vehnänjyvän tie ei näytä pelottavan Paavalia, sillä hän kutsuu hengellisiä jälkeläisiään iloitsemaan ja iloitsemaan kanssaan. Kyse on mitä selvemmin siitä ilosta, jota synnyttäjä kokee lapsen syntymän jälkeen:

Vaan jos minut uhrataankin (all ei kai spendomai) tehdessäni teidän uskonne uhri- ja palvelustoimitusta epi ti thisía kai leitourgia tis písteoos imoon), niin minä kuitenkin iloitsen, ja iloitsen kaikkien teidän kanssanne (hairo ke sin'hairo pasin imin); samoin (to d' auto kai) iloitkaa tekin, ja iloitkaa minun kanssani! (hairete kai sin'hairete moi) (Flp 2:17-18).

 

Sato on kasvun päämäärä

Hengellisen elämän siemen on Jumalan sana. Se itää varmasti, mutta itämisestä on vielä pitkä matka sadonkorjuuseen, ja sillä välillä voi tapahtua paljon:

Katso, kylväjä meni kylvämään. Ja hänen kylväessään putosivat muutamat siemenet tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät ne. Toiset putosivat kallioperälle, jossa niillä ei ollut paljon maata, ja ne nousivat kohta oraalle, kun niillä ei ollut syvää maata. Mutta auringon noustua ne paahtuivat, ja kun niillä ei ollut juurta, niin ne kuivettuivat. Toiset taas putosivat orjantappuroihin, ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat ne. Ja toiset putosivat hyvään maahan ja antoivat sadon, mitkä sata, mitkä kuusikymmentä, mitkä kolmekymmentä jyvää. Jolla on korvat, se kuulkoon." (Kts. Matt 13:3-9).

Jumalan sana on Jeesus. Hän on esikoinen. Seuraava sukupolvi voi syntyä vasta hänen kuolemansa jälkeen, mutta sitten tämä prosessi jatkuukin aina tämän maailmanajan loppuun asti:

Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. (Joh 12:24)

Maailma on Jumalan pelto ja Jumala on peltomies. Hän odottaa maan tuottavan arvokasta satoa:

Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. (Kts. Jaak 5:7).

Vihollinen tekee kaikkensa estääkseen kasvun ja lisääntymisen, sillä se pelkää sitä hyvää hedelmää, jota Jumalan pyhät tuottavat Jumalan kunniaksi. Mutta Pietari kirjoittaa:

Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään. (2.Piet 3:17-18)

Seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä tulee Kristus noutamaan morsiantaan maan päältä. Ja kun Kristus tulee, hän ei tule hakemaan mitään beibikristittyjen lastentarhaa, vaan Täydellistä Morsianta:

Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. (Ef 5:25-27)

Raamatullinen päivä päättyy auringon laskuun ja uusi alkaa pimeydellä. Kolmantena päivänä, kohta auringon laskettua, Kristus tulee noutamaan morsiantaan. Hääviikon (vuosiviikko, s.o. seitsemän vuotta) kuluttua umpeen Kristus ja hänen vaimonsa tulevat häävieraiden joukkoon:

Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät (o gamos tou Arniou) ovat tulleet, ja hänen vaimonsa (i gini autou) on itsensä valmistanut (itimazen eautin). Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus." Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat (Makarioi) ne, jotka ovat kutsutut (keklimenoi) Karitsan hääaterialle! (oi eis deipnon tou gamou tou arniou)" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat". (Ilm 19:7-9)

 

Hengelliset beibit

Kun ihminen tulee uskoon, häneltä ei vaadita mitään. Hän saa kaikki synnit anteeksi, voi heti ottaa kasteen ja tulla osalliseksi Jumalallisesta luonnosta. Tätä sanotaan uudestisyntymäksi. Olisi kuitenkin väärin jättää kertomatta, että uudestisyntyminen on "ahdas portti".

Menkää ahtaasta portista (dia tis stenis pílis) sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen (eis tin apóleian), ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas (stení) ja tie kaita (tethlimméni), joka vie elämään (eis tin zoin), ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. (Matt 7:13-14)

Portin ahtaus kuvaa sitä, ettei ihminen pääse sen kautta uuteen elämään luopumatta kaikesta entisestä. Istukka reväistään irti, napanuora katkaistaan ja sidotaan. Veren viat pestään pois ja henki alkaa kulkea. Ruokintatapa muuttuu. Vastasyntyneen ruoka on maito:

Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu, ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset (os artigennita brefi) sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen, jos "olette maistaneet, että Herra on hyvä". (1.Piet 2:1-3)

Syntymä on välttämätöntä jo siksikin, että lapsi voisi nauttia maitoa. Se, että lapsi pissaa ja kakkaa vaippansa ruskeiksi, on harmillista, mutta ei kohtuutonta. Jos kasvu jatkuu normaalisti, sellaiset seikat korjaantuvat aikanaan. Tässä vaiheessa hänelle tärkeintä on se, että hänellä on äiti, joka pystyy antamaan hänelle rintaa, opastamaan vastasyntynyttä Jumalan valtakunnan alkeissa. Elämän merkit toki vastasyntyneelläkin on:

Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta. Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä, ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen. (Apt 2:42-47)

Uskoon tulo tapahtuu Evankeliumin julistuksen eli saarnan kautta. Tähän julistukseen kuuluu seitsemän kohtaa, eikä juuri muuta. Hebrealaiskirjeen kuudennessa luvusta käy sitten ilmi, että maitoruokaan - vastasyntyneille opetettavien alkeisiin - kuuluu seitsemän perusasian hallinta, jonka jälkeen voidaankin edetä kohti hengellistä täysi-ikäisyyttä eli täydellisyyttä:

Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa (gálaktos), on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi (nipios - vauva); mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä (teleion) varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta. Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen (epi tin teleiótita), ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta. (Hebr 5:13-6:2)

Maitoruuan tarjonta on kovin äitikeskeistä, mutta myös Isä on mukana kasvattamassa lapsiaan. Kaikki voimaa vaativat työt hän tekeekin itse:

Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta. (Mark 16:20; kts. kr. teksti).

Äitikeskeisyys ei ole mitenkään paha ilmiö silloin, kun vauvasta on kysymys. Ja onhan se jo aivan muuta, kuin se itsekeskeisyys, josta Jeesus meidät pelasti. Maitoruokinnan päättymisen jälkeen nuoren uskovan prioriteettien tulee kuitenkin muuttua äitikeskeisyydestä isäkeskeisyyteen. Kun se tapahtuu, Golgatan rististä tulee maailman ja taivaan napa.

Lasten vanhemmille on suuri ilo, kun lapset kasvavat niin suuriksi, etteivät he enää tarvitse maitoruokaa.

Aabraham oli sadan vuoden vanha, kun hänen poikansa Iisak syntyi hänelle. Ja Saara sanoi: "Jumala on saattanut minut naurunalaiseksi; kuka ikinä saa tämän kuulla, se nauraa minulle". Ja hän sanoi vielä: "Kuka olisi tiennyt sanoa Aabrahamille: Saara on imettävä lapsia? Ja nyt minä kuitenkin olen synnyttänyt hänelle pojan hänen vanhoilla päivillään." Ja poika kasvoi, ja hänet vieroitettiin. Ja Aabraham laittoi suuret pidot siksi päiväksi, jona Iisak vieroitettiin. (1.Ms 21:5-8)

 

Lihallinen kristitty

Sana rististä on tarjous, jonka esittämistä sanotaan saarnaksi. Tarjous hyväksytään tunnustamalla Jeesuksen herruus ihmisten edessä ja se astuu voimaan, kun tilaaja ottaa kasteen Kristukseen.

Kreikkalaisissa Uuden Testamentin lähdeteksteissä käytetään Jumalan lapsista useita eri nimiä, joista käy ilmi se, että lapsia on monen ikäisiä. On vastasyntyneitä, (nipios), nuorukaisia (neaniskoi), isiä (pateres), vanhempia (presbyteroi) jne. Lapsia ruokitaan kehitysvaihetta vastaavalla ravinnolla.

Hengellinen kehitys näkyy teoista. Sellaista kristittyä, jonka tekojen motiivit ovat ruumiintoimintojen sanelemia, sanotaan lihallisiksi, (sarkikos). Seuraavassa kehitysvaiheessa lapsia sanotaan sielullisiksi, (psihikos) ja sellaista lasta, jonka motiivit ovat sopusoinnussa Jumalan hengen ja sanan kanssa, sanotaan hengellisiksi (pneumatikos).

Korintossa oli syntynyt seurakunta, mutta sen kehitys oli pysähtynyt. Tohtori Paavalin diagnoosin mukaan lapsentautien aiheuttaja oli synti:

Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille (pneumatikois), vaan niinkuin lihallisille (sarkikois), niinkuin pienille lapsille (nipiois - vauvoille) Kristuksessa (en Hristo). Maitoa (gala) minä juotin (epotisa) teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä; olettehan vielä lihallisia (sarkikoi). Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia (sarkikoi) ja vaella ihmisten tavoin (kata anthropon)? (1.Kor 3:1-3).

Jokainen kunnon vanhempi toivoo lapsen edistyvän nopeasti ja toimii sen eteen, että näin kävisi. Ensin on tietysti tunnistettava lihallisuuden tunnusmerkit:

Mutta lihan (tis sarkós) teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. Gal 5:19-21

Sielu on tietojenkäsittelylaitos, joka itsessään on neutraali. Sen käyttäytyminen riippuu siitä, minkä vallassa se on. Jaakobin kirjeestä löydämme kohdan, jossa synnin vallassa olevan sielun viisautta verrataan Jumalalta tulevaan viisauteen:

Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista (psihiki), riivaajien viisautta. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele. Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille. (Jaak 3:14-18)

Riivaajien sielullinen viisaus - ja tässä tarkoitetaan tätä maailmanaikaa hallitsevan "sivistyksen" keskeistä olemusta - on korvattava Jumalan viisaudella:

me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. (1.Kor 1:24)

Maailman noin kahdesta miljardista "kristitystä" valtaosa on lihan vallassa, ja mikä pahinta, hän ei edes tiedä olevansa Jumalan vihollinen:

Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli (to fronima tis sarkos) on vihollisuus Jumalaa (ethra eis Theon) vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. (Room 8:5-9)

Korinton kristittyjen lihallisuus ilmeni seksuaalisena holtittomuutena ja muina synteinä. Sen opettamisessakin oli käytettävä niitä keinoja, jotka rajoittuivat psyykkisen havaintomaailman piiriin:

Mutta luonnollinen ihminen (psihikos anthropos) ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: "kuka on tullut tuntemaan (egno) Herran mielen (noun Kiriou), niin että voisi neuvoa (simvivasi) häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli (noun Hristou ehomen). Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa. (1.Kor 2:14-3:1)

Lääke lihan ylivaltaa vastaan on Golgatan risti. Pitämällä lihan pyyteet hallinnassa - ei niinkään tahdonvoiman avulla kuin samaistumalla ristiinnaulittuun Kristukseen - ihminen kokee voiton synnistä, ja samalla synnin kanssa liitossa oleva liha jää tappiolle taistelussa Jumalan hengen valtaa vastaan:

Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne (i zoi imon) on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme (i zoi imon), ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa. Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus (Kts. Kol 3:1-5)

 

Kuolema Kristuksessa

Roomalaiskirjeen 6:1-13 aiheena on lihan vallan kuolettaminen Kristuksen ristin kautta ja se, jos mikään on puhdasta evankeliumia, sillä Risti on ainut paikka, jossa "normaali" syntinen ihminen voi kohdata Jumalan:

Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä? Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan, tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. (Room 6:1-14)

Reppanoista voittajiksi

Ihmisessä on kolme vaikuttavaa, sisäistä tekijää: henki, sielu ja liha. Heikoin lenkki on liha. Sen tavoitteena on tyydyttää ensisijaisesti fyysisen elämän tarpeita, ja mikäli sitä ei valvota, se alistaa sielun orjakseen. Lihan ja sielun liitto on vahva; se pystyy höynäyttämään ihmisen henkeäkin, ellei ihmisen henki valvo eikä vastaanota Jumalan hengen kautta hänelle saatavissa olevaa tiedustelutietoa. Sen voittamiseen tarvitaan myös sellaista voimaa, joka ei ole sidoksissa ruumiiseen eikä siihen maa-ainekseen, josta ruumis on tehty. Tällä voimalla on nimi: Kristuksen ylösnousemisen voima. Nimi kertoo siitä, että voiman lähde on Golgatan risti:

Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (1.Kor 1:18)

Jumalan tavoitteena on ristiriidaton, ehjä ihminen. Se voidaan saavuttaa siten, että liha alistetaan täysin Hengen valtaan ristin kautta. Silloin jopa laki menettää otteensa ihmiseen, sillä Jumalan Laki ei ole ristiriidassa Jumalan Hengen kanssa. Samaa ei voida sanoa lihan ja hengen suhteista:

Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla. (Gal 5:17-18).

Ihminen ei voida synnillisiä taipumuksiaan taistelemalla hampaat irvessä niitä vastaan, vaan kuolemalla maailmalle:

Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. (Gal 5:24)

Samaistuminen Kristuksen kuolemaan on vain yksi puoli asiasta. Asian toinen puoli on ylösnousemus yhdessä Kristuksen kanssa kaikkine siitä johtuvine seuraamuksineen:

Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. (1.Kor 2:10-13)

Kun tunnemme sen, "mitä Jumala on meille lahjoittanut", me käytämme sitä Jumalan temppelin rakentamiseen:

Mutta itsekullekin meistä on armo (i háris) annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan. (Ef 4:7)

Jokaiselle meille on annettu oma tehtävämme Jumalan taloudenhoidossa. Jos etsit paikkaasi Jumalan huoneessa, niin huomaa, että "kaikille pyhille" on työtä tarjolla. Pätevyysvaatimuksena on vain, että he palvelevat häntä "hengessä ja totuudessa":

Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät (ton agioun) täysin valmiiksi (pros ton kat'artismon) palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen (eis andra teleion), Kristuksen täyteyden täyden iän (ilikias tou plirómatos) määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä (nipioi), jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme (auksisomen) häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on. (Ef 4:11-16)

Täysi-ikäisyys

Johannes näkee kristityn kasvussa kolme vaihetta:

Minä kirjoitan teille, isät (pateres), sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset (neanískoi), sillä te olette voittaneet sen, joka on paha. Minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset (pedía), sillä te olette oppineet tuntemaan Isän (ton Patera).
Minä olen kirjoittanut teille, isät (pateres), sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä olen kirjoittanut teille, nuorukaiset (neanískoi), sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha. (1.Joh 2:13-14)

Kristityn elämässä on beibikausi, on nuorukaisaika ja on täysi-ikäisyyden hedelmää tuottava elämä Kristuksen yhteydessä. Beibit iloitsevat siitä, että he ovat saaneet syntinsä anteeksi, nuorukaiset siitä, että huomaavat voittavansa synnin kaikissa taisteluissaan Jumalan hengen voimasta, ja täysi-ikäiset uhrautuvat kantaakseen hedelmää Jumalalle. Se on heidän antinsa tässä maailmassa, mutta siitä sanotaan:

Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat. (Ps 126:5-6)

Jumalan palvelus on uhripalvelusta:

Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne... (Kts. Rm 12:1-2)

Paavali etsi Jumalaa juutalaisuudesta, edistyi hyvin, mutta joutui lopulta toteamaan olleensa pahasti harhassa. Sen jälkeen hän kirjoittaa:

Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; tunteakseni hänet (tou gnonai autou) ja hänen ylösnousemisensa voiman (tin dynamin tis anastaseos autou) ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden (tin koinonían ton pathimaton autou), tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi (te'teleiomai), vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä (teleioi), tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä! (Flp 3:7-16)

Täydellisyys, josta Paavali puhuu, on uhrieläimen täydellisyyttä. Hebreassa siitä käytetään sanaa "tamim", ja kreikassa sanaa "teleios".

Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa (metamorfousthe) mielenne uudistuksen kautta (ti anakainósei tou noos imon), tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää (to agathon) ja otollista (eu'areston) ja täydellistä (téleion). (Rm 12:1-2)

Uhrieläimet olivat esikuvia Jeesuksesta. Kun hän antautui kuolemaan sovittaakseen monien synnit, hänestä tuli täydellinen uhri. Ihmiset ovat yrittäneet monenlaisia konsteja tullakseen tuntemaan Jumalan, mutta vain kuolettamalla ristin kautta sen, mikä muutenkin on kuolemaan tuomittu, se onnistuu:

Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan, jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa: että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, ja uudistua mielenne hengeltä (ananeousthai de to pneumati tou noós imon) ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen. (Ef 4:20-24)

Korkea kutsumus

Ennen Adamin luomista Jumala päätti luoda ihmisen, joka tulisi hallitsemaan muuta luomakuntaa. Nähtävästi entisen hallituksen aiheuttaman häiriön takia matkaan tuli mutkia, mutta päämäärästään Jumala ei ole luopunut, sillä maailma tarvitsee uudet hallitsijat. Ja sellaiseksi kelpaavat vain hänen omat poikansa, esikoisena Jeesus ja hänen kanssaan koko Jumalan lapsikatras:

Koska siis lapsilla (ta pedía) on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia. Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa. Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa. Sentähden, pyhät veljet (adelfoi agioi), jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta (klíseos ep'ouraninou) osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen, joka on uskollinen asettajalleen, niinkuin Mooseskin oli "uskollinen koko hänen huoneessansa". (Hebr 2:14-3:2)

Hebrealaiskirjeen viittaus Aabrahamiin, "taivaalliseen" kutsumukseen ja lapsiin on Raamatun omaa "systemaattista teologiaa":

Näiden tapausten jälkeen tuli Abramille näyssä tämä Herran sana: "Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri." Mutta Abram sanoi: "Oi Herra, Herra, mitä sinä minulle annat? Minä lähden täältä lapsetonna, ja omaisuuteni haltijaksi tulee damaskolainen mies, Elieser." (15:3) Ja Abram sanoi vielä: "Sinä et ole antanut minulle jälkeläistä; katso, talossani syntynyt palvelija on minut perivä".

Mutta katso, hänelle tuli tämä Herran sana: "Hän ei ole sinua perivä, vaan joka lähtee sinun omasta ruumiistasi, hän on sinut perivä". Ja hän vei hänet ulos ja sanoi: "Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea". Ja hän sanoi hänelle: "Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä". Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.

(1.Moos 15:1-6; Huomaa, että kursiivilla merkittyjä sanoja ei lähdetekstissä ole ).

Korkea kutsumus sisältää viittauksen siitä, että maa on saava uudet hallitsijat sinä päivänä, kun Jeesus ottaa maan hallintaansa, kts. Ilm 5:8-10. Viittaus Aabrahamin uskoon on myös tässä yhteydessä tärkeä asia, sillä usko on se tekijä, joka liittää meidän puhumamme sanan Jumalan voimaan. Meillä itsessämme sitä voimaa ei ole, mutta ei sitä tarvitakaan, sillä "usko ainoastaan", niin se toteutuu:

Mutta palvelijani sanan minä toteutan ja saatan täyttymään sanansaattajaini neuvon. (Kts. Jes 44:26)

Korkea kutsumus vaatii, että olemme kutsumuksemme mittaisia. Mittayksikkönä käytetään rakkautta, sillä rakkaus Kol 3:14 mukaan on täydellisyyden side.

Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (Ef 4:1-6)

Jumalan kutsumus ei perustu meidän ansioihimme. Se on yksin Jumalasta, ja siksi se on pyhä kutsumus:

Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa, hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja, mutta nyt ilmisaatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta, jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu. (2.Tim 1:(8-11)

Kutsulla on tietysti osoite ja päämäärä; mutta vielä tärkeämpi on se, kuka kutsuu:

Veljet, minä en vielä katso sitä (täydellisyyttä) voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä! (Fil 3:13-15)

 

Pelastus

Kansanomainen, kirkonmiesten levittämä käsitys pelastuksesta on, että kristinusko tai kirkko jotenkin pystyvät pelastamaan ihmisen helvetiltä, ja parhaat yksilöt pääsevät taivaaseen soitteleen harppua. Protestantit opettavat vielä, että ihminen pelastuu "yksin uskosta".

Mitäs tuohon sanoisit? Minulle pelastus on merkinnyt sitä, että vaikka kuinka taistelen syntiä ja saastaisuutta vastaan, en sittenkään voita syntiä enkä saastaisuutta. Vasta Jeesuksen ylösnousemisen voima on tuonut, ensin puhtaan omantunnon, ja sitten jonkinlaista edistystä tässä taistelussa syntiä ja saastaisuutta vastaan. Sanon "jonkinlaista edistystä" ja tarkoitan sillä sitä, että on käynyt selväksi, ettei ihmistä voi parannella. Se pelastuu vain, jos se liittyy Jeesukseen kuolemalla yhdessä Jeesuksen kanssa ja syntymällä uudesti ylhäältä. Mutta onneksi tämä voi tapahtua jo tässä ajassa, ja kun se tapahtuu, me pääsemme kokemaan Jeesuksen ylösnousemuksen voimaa, jonka avulla me voitamme oman lihamme, maailman, ja kaikki, mitä siinä on.

Sana Jeesus tarkoittaa pelastusta. Nimi on yhdyssana, jonka ensimmäinen osa on lyhenne nimestä Jehovah, ja loppuosana on pelastusta tarkoittava verbi. Jeesus on Pelastaja. Hänessä me olemme pelastetut toistaiseksi uskon kautta, ja ruumiin ylösnousemisen jälkeisenä Sovituspäivänä "kasvoista kasvoihin", sillä se on päivä, jolloin usko Jumalaan muuttuu näkemiseksi.

Pelastuksen kokemisessa on useita vaiheita. Ensin me pelastumme itsestämme, eli kuolemme Kristuksessa. Tiedostuksemme keskipiste vaihtuu. Oma napa menettää asemansa maailmankaikkeuden keskipisteenä ja tilalle tulee Jumalan Karitsa. Me pelastumme omalta pahuudeltamme. Me myös saamme Jumalan rauhan sydämiimme, joka on varjelevaa rauhaa. Golgatan kautta itselleen ja tälle maailmalle kuollut ihminen ei ole niin herkkä innostumaan kaikesta siitä, kuin hyvässä lihan vireessä oleva serkkunsa. Kuolemisesta on myös se etu, että kuollutta ei enää rangaista. Hän on "hengellisesti köyhä", eli tyhjä, ja voidaan täyttää uudestaan; Hän voi vastaanottaa Pyhän Jumalan Hengen, mikä tekee Jeesuksen opetuslapsista Jumalan lapsia.

Maailma, jossa meidän ruumiimme elää, on jo tuomittu. Tuomion täytäntöönpanoa on lykätty se verran, että ainakin nopeimmat tuomitut ehtisivät anoa armahdusta. Armahduksen saaneet Jumala siirtää pimeyden vallasta rakkaan poikansa valtakuntaan:

kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. (Kol 1:12-13)

Pelastus on lähtökohta hengelliselle kasvulle:

Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä, vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta, ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. (Kol 1:9-13)

Siinä vaiheessa, kun armon aika päättyy ja Jumalan viha kohtaa tuomittua maailmaa, itsestään ja pimeyden vallasta pelastetut Jumalan lapset säästyvät myös maailmaa kohtaavasta Jumalan vihan päivästä:

Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet. (Room 5:8-11)

Jumala ei pelasta pyhiään turhan päiten, vaan antaakseen kuolemaan tuomituille iankaikkisen elämän. Kun Jumalan Sana kutsui Abramin ulos Babylonialaisen maailmanmenon keskeltä, hän vei hänet katsomaan taivaan tähtiä. Maa, "kosmos", tarvitsee uudet hallitsijat ja Jumalakin tykkää kävellä paratiisin viileydessä mukavan keskustelukumppanin seurassa.

Usko on voitto

Ihminen syntyy Jumalan valtakuntaan ilman omia ansioitaan - isän ja äidin ansiosta. Mutta sitten alkavat vaikeudet, jotka on voitettava. Isä ja äiti neuvovat lasta:

Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. (Room 12:21)

Voittaminen on välttämätöntä, koska paha vastustaa hyvää.

Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. (Room 12:21)

Paha ei jää rankaisematta, mutta asian tärkeyden tähden Jumala valvoo rangaistuksen toteutumista itse. Hyökkäyksen kohteeksi jouduttuamme meidän on ensisijaisesti huolehdittava siitä, ettemme itse lankea uudestaan siihen elämänmenoon, josta olemme pelastetut:

Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra". Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle". Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. (Room 12:18-21)

Jumalan rauha on varjelevaa rauhaa:

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Flp 4:6-7).

Pahan voittamiseen tarvitaan voimaa; ja nyt lukija, ole tarkkana: se voima, jolla paha voitetaan ei tietysti ole, eikä voi olla pahan voimaa, vaan hyvää voimaa. Hyvän voima on kuitenkin maailmassa täysin tuntematon käsite, ja jos sitä jossakin ilmeneekin, sitä pidetään vain heikkouden osoituksena ja suorastaan hulluutena:

Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (1.Kor 1:18)

Risti on paikka, jossa Jumala osoitti olevansa täydellinen rakkaus. Ihmiset, jotka katselivat ristille naulittua Jeesusta eivät silti tajunneet tapahtuman sisältöä. Myöhemmin tapahtumaa on kuitenkin selitetty ja kerrottu, että Jeesus kuoli ristillä uhrina Jumalalle meidän syntimme sovitukseksi, että Jumalan ehdoton vaatimus täydellisestä vanhurskaudesta täyttyisi. Siitä huolimatta valtaosa ihmisistä ei vieläkään usko, että juuri ristissä olisi mitään voimaa. Voiman kokevatkin vain ne, jotka panevat Jeesuksen sijaisekseen, ja hänen turvissaan lähestyvät Jumalaa.

Koska tämä asia on osoittautunut monille niin vaikeaksi ymmärtää, yritän selittää tätä vielä uudestaan: Sana rististä on voimaton, jos et usko siihen, mutta meille, jotka uskomme, se on Jumalan voima. Pietari sanoo tämän näin:

Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi" (1.Piet 2:7)

Pietarin sana rakentajista tarkoittaa viidennen, globaalin ja viimeisen imperiumin rakentajia. Uuden, uljaan ja ylpeän maailman arkkitehdit ovat hyljänneet Kristuksen, koska heillä ei ole ollut mahdollisuutta muokata Kristusta omilla työvälineillään haluamaansa muotoon:

Sillä Raamatussa sanotaan: "Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva". Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi" ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin. (1.Piet 2:6-8)

Maailman johtajat pystyvät vain jäljittelemään Jumalan töitä ja senkin he tekevät huonosti. Lihan vallassa oleville ihmisille se kuitenkin on suuri eksytys, sillä vain Jeesus voi pelastaa ihmisen. Viidenneksi maailmanvallaksi suunnitellun jäljitelmän tekijöiden todellinen vaikutin on kuitenkin viha Jumalaa vastaan:

Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. (Room 8:5-9)

Maailmahistorian loppunäytöksessä Hyvän ja Pahan tiedon puun hedelmien sato poltetaan, mutta viisaat neitsyet pelastetaan:

Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi". Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. (1.Kor 1:18-25)

Paha voitetaan uskon kautta Jeesukseen:

Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika? (1.Joh 5:3-5)

 

Voitosta voittoon ja kirkkaudesta kirkkauteen

Raamatussa on erilaisia selostuksia siitä tiestä, joka johtaa maasta taivaisiin. Egyptistä lähdön yhteydessä painotettiin tilannetta: se oli orjuus. Jeesuksen linjapuheessa, vuorisaarnassa lähtökohtana oli kurjuus, joka piti ensin tunnustaa, ennen kuin mitään kehitystä saattoi ilmetä. Ilmestyskirjassa alussa on esitys seitsemästä seurakunnasta, joiden jäsenten on voitettava sille seurakunnalle ominaiset puutteet, siirtyäkseen seuraavaan vaiheeseen.

Efeson seurakunnan jäsenten oli ensinnäkin selvitettävä itselleen ketä kannattaa kuunnella ja ketä ei. Se meni hienosti, mutta sitten he sortuivat touhuiluun - rakkauden kustannuksella. Voittajat, ja vain voittajat, saivat syödä elämän puusta:

Efeson seurakunnan enkelille kirjoita: "Näin sanoo hän, joka pitää niitä seitsemää tähteä oikeassa kädessään, hän, joka käyskelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä: Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi; ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut. Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta. Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan.
Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa." (Ef 2:1-7)

Toista kasvukautta edustavan Smyrnan seurakunnan, kts. Ilm 2:8-11, voimat olivat vähäisiä, mutta se oli rikas Kristuksessa. Sille oli kuitenkin annettu vaativa velvoite: Sen piti olla uskollinen kuolemaan asti. Niille, jotka ehdon täyttivät, luvattiin voitto kuolemasta:

Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita.' (Ilm 2:11)

Kolmannessa vaiheessa kerrotaan Pergamon, kts. Ilm 2:12-17, seurakunnasta, joka asui siellä, missä Saatanalla oli valtaistuimensa. Seurakunta oli jo kokenut Saatanan raivoa ja muutamia oli tullut tapetuksi. Nyt sitä vieteltiin mukaan paikalliseen kulttielämään. Niitä, jotka jo olivat ehtineet sitoutua, Jumalan Henki kehotti mielemuutokseen ja lupasi antaa voittajille "salattua mannaa", "valkoisen kiven" ja siihen kirjoitetun, toisilta salatun "uuden nimen":

Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.' (Ilm 2:17).

Kukaan muu kuin uskova itse ei tiedä siitä, mitä hänen sydämessään asuu. Hän voi kyllä antaa hyvänkin todistuksen Kristuksen ylösnousemuksesta, ja jopa sen voiman vaikutuksesta itsessään, mutta viholliseen sitoutuneelle epäilijälle sekin on vähän. Näin onkin parasta, sillä mitäpä hyötyä uskovalle olisi valheellisilta ihmisiltä saadusta tunnustuksesta. Jeesukselta saadun tunnustuksen hän toki tarvitsee.

Uusien avujen turvin Pergamon taisteluiden voittajat jatkavat matkaa entistä itsenäisempinä. Tyatirassa, kts. Ilm 2:18-28, he kohtaavat Iisebelin. Iisebel on Vanhan Testamentin aikainen kuningatar, jonka henkilökuvasta Katolisen kirkon piirteet ovat helposti tunnustettavaksi.

Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita (epi ton ethnon - kansoja), ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään - niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain - ja minä annan hänelle kointähden.
(Ilm 2:26-28)

Katolinen kirkko, jos mikään on pyrkinyt hallitsemaan "pakanoita", mutta Jumala panee kansojen hallitsijoiksi juuri ne lapsensa, jotka ovat selvästi sanoutuneet irti Katolisen kirkon opeista ja pyrkimyksistä ja täydellisesti pitäytyvät yhteistyöhön Jumalan kanssa. Kointähti on lupaus tulevaisuudesta, joka on enemmän, kuin mitä pelkän maailman hallitsijan valta.

Tyatirasta kertomus etenee vaiheeseen, jonka nimi on Sardes, kts. Ilm 3:1-6. Valtaosa Sardeen seurakunnasta on hengellisiä raatoja, jotka ovat tahranneet vaatteensa. Niille, jotka siitä ympäristöstä selviävät voittajina, pääsevät Jumalan kasvojen eteen. Kohtaamista varten täydelliset puetaan morsiuspukuun. Kristus itse esittelee morsiamensa:

Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä. (Ilm 3:5)

Filadelfian eli Veljesrakkauden seurakunnasta Kristuksella ei ole moitteen sanaa. Se pelastetaan kokonaan tulevalta Jumalan vihalta. Kruunu sen päässä kuvaa Tuhatvuotisen valtakunnan aikaa; se on aika jolloin Karitsa ja Karitsan morsian hallitsevat maanpiiriä:


Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. (Ilm 3:11-13)

Sana Laodikea tarkoittaa kansanvaltaa. Se on kuva seurakunnasta, joka toimii enemmistön määräysvallan alla, voi näennäisesti hyvin, mutta ei tajua tilaansa:

Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.

Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. (Ilm 3:14-20)

Laodikean seurakunta on alistunut maallisen vallan alle, mutta voittajat tulevat istumaan sillä paikalla, jota varten Kristus on morsiamensa lunastanut:


Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa. (Ilm 3:21)

Jokainen ihminen on velvollinen kuuntelemaan Jumalan Hengen puhetta Jumalan seurakunnille:

Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. (Ilm 3:22)

op/2006-10-09

 

Seuraava luku: Temppeli

Kirjan KRISTUKSEN MORSIAN pääsivulle

tai

takaisin Osmon Kotisivulle