Pääsiäinen on Jeesuksen ristiinnaulitsemisen muistopäivä. Kristuksen ristiinnaulitseminen tuottaa Jumalalle mieluista hedelmää vain niiden ihmisten kautta, jotka noudattavat Happamattoman leivän juhlaan sisältyvää kutsua pyhästä ja nuhteettomasta elämästä. Heidät täytetään Pyhällä Hengellä.

Kristikunnan kaikilla vuosittain toistuvilla juhlilla on oma merkityksensä. Jos niiden sanomaa ei ymmärretä, tai ei muuten noudateta, toteutuu uhkakuva, josta Jeesus sanoi:

Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä. Silloin se sanoo: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna. Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle." (Matt 12:43-45)

##10 Happamattoman leivän juhla

Osmo Pöysti

HAPPAMATTOMAN LEIVÄN JUHLA

Liittyy osana kirjaan Kristuksen morsian

Copyright ©: Osmo Pöysti

2005-2007

Kuru, Finland

2007-06-19

Sivuja n. 20

Sanan leipä, hebreaksi "lehem", kohtaamme ensi kerran Raamatun ensimmäisen kirjan kolmannessa luvussa:

Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä. Otsasi hiessä sinun pitää syömän (tohal, H398) leipä(si) (lechem, H3899), kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman." (1.Moos 3:17-19)

Vaimon kuunteleminen tuli Aadamille kalliiksi. Vast'edes hän joutui syömään leipänsä "vaivaa nähden" ja "otsansa hiessä". Raamatun teksteissä puhutaankin kurjuuden leivästä, kts. 5.Moos 16:3; kyynelten leivästä, kts. Ps 80:6 ja murheen leivästä, kts. Hoos 9:4, kun on kyse sellaisesta leivästä, jonka ihminen itselleen oli hankkinut.

Jumala ei jättänyt asiaa silleen, vaan kutsui Abramin ulos Babylonista, ja lupasi hänelle maan. Vähän myöhemmin meille kerrotaan, kuinka hänen veljenpoikansa Loot oli joutunut Babyloniasta tulleiden kuninkaiden sotavangiksi. Abram liittolaisineen lähti takaa-ajoon, vapautti sukulaismiehensä ja sai vihollisarmeijoiden ryöstämän saaliin takaisin. Voittajaa vastaan tuli kaksi kuningasta, joista toinen tuli saaliinjaolle, mutta toinen tarjosi Abramille leipää ja viiniä:

Kun hän oli paluumatkalla, voitettuaan Kedorlaomerin ja ne kuninkaat, jotka olivat tämän kanssa, meni Sodoman kuningas häntä vastaan Saaven laaksoon, jota sanotaan "Kuninkaan laaksoksi". Ja Melkisedek, Saalemin kuningas, toi leipää ja viiniä (lehem ve jajin); hän oli Jumalan, Korkeimman, pappi. Ja hän siunasi hänet sanoen: "Siunatkoon Abramia Jumala, Korkein, taivaan ja maan luoja. Ja kiitetty olkoon Jumala, Korkein, joka antoi vihollisesi sinun käsiisi." Ja Abram antoi hänelle kymmenykset kaikesta. Ja Sodoman kuningas sanoi Abramille: "Anna minulle väki (ha-nefesh; sielut!) ja pidä sinä tavara". Mutta Abram sanoi Sodoman kuninkaalle: "Minä nostan käteni Herran, Jumalan, Korkeimman, taivaan ja maan luojan, puoleen ja vannon: En totisesti ota, en langan päätä, en kengän paulaa enkä mitään muuta, mikä on sinun, ettet sanoisi: 'Minä olen tehnyt Abramin rikkaaksi'. En tahdo mitään, paitsi mitä palvelijat ovat kuluttaneet ja mikä on niille miehille tuleva, jotka minua seurasivat, Aanerille, Eskolille ja Mamrelle; he saakoot osansa." (1.Moos 14:17-24)

Abram sai nauttia leipää ja viiniä Oikeudenmukaisuuden Kuninkaan, Melkisedekin kädestä voitettuaan kuningasta, jotka olivat hyökänneet Sodomaan, jossa hänen veljenpoikansa Loot asui.

Oikeudenmukaisuuden kuninkaan hallituskaupunki oli Salem. Sana "salem" tarkoittaa eheyttä, ristiriidattomuutta ja rauhaa. Kaupungin oletetaan olevan sama, kuin Jerusalem, mutta lähempänä totuutta lienee otaksuma, että Jerusalemin tulisi olla taivaallisen Salemin, Rauhan kaupungin maanpäällinen vastine, joka aikanaan laskeutuu maan päälle taivaista Kristuksen hallituskaupungiksi.

Sodoman kuninkaan henkilökuvaa Raamattu piirtää ilmoittamalla, että hän olisi halunnut Aabrahamin luovuttavan Abramin Babylonialaisten kuninkaiden vallasta vapauttamat sielut hänelle. Maksuksi sieluista Sodoman kuningas tarjosi tavaraa. Abrahamia tarjous inhotti jo siitäkin syystä, että ajan oikeuskäsityksien mukaan sekä sielut, että tavara kuuluivat nyt Abrahamille ja hänen liittolaisilleen. Abramille riitti, että hänen ei-uskovaiset liittolaiset saivat korvauksen vaivoistaan, ja että Loot perheineen oli taas vapaa. Mutta jonkun ajan kuluttua Jumala itse oli liikkeellä. Abram sai nyt olla isäntänä:

Ja Herra ilmestyi hänelle (Va-jera elav Jehovah) Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan. Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä (shlosha anashim) seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan ja sanoi: "Herrani, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, älä mene palvelijasi ohitse. Sallikaa tuoda vähän vettä pestäksenne jalkanne ja levätkää puun siimeksessä. Minä tuon palasen leipää (fat lehem) virkistääksenne itseänne, ennenkuin jatkatte matkaanne, sillä kaiketi sitä varten olette poikenneet palvelijanne luo." He sanoivat: "Tee, niinkuin olet puhunut".
Ja Aabraham kiiruhti majaan Saaran tykö ja sanoi: "Hae joutuin kolme vakallista (shlosh se'im) lestyjä jauhoja, sotke ja leivo kaltiaisia (ugot)". Sitten Aabraham riensi karjaan, otti nuoren ja kauniin vasikan ja antoi palvelijalle, joka ryhtyi nopeasti sitä valmistamaan. Ja hän otti voita ja maitoa sekä vasikan, jonka hän oli valmistuttanut, ja pani ne heidän eteensä; itse hän seisoi heidän luonansa puun alla sillä aikaa, kuin he söivät. (1.Moos 18:1-8).

Asia, jota kolmena lähettiläänä esiintynyt Jumala oli tullut Aabrahamille ilmoittamaan, oli lupaus pojasta, jonka määräaikana oli syntyvä. Jumala kertoi myös, että hän oli menossa katsomaan, onko totta se paha, mitä hän oli Sodomasta kuullut kerrottavan. Abrahamille tiesi Sodoman asioiden oikean tilan ja hän yritti vielä taivutella Jumalaa. Jumala lupasikin säästää Sodoman, jos kaupungista löytyisi kymmenen vanhurskasta. Sitten tarina jatkuu kertomuksella, mitä ne kaksi muuta tekivät:

Ja ne kaksi enkeliä (ha-malakim, lähettilästä) tulivat Sodomaan illalla, ja Loot istui Sodoman portissa; ja nähtyänsä heidät Loot nousi heitä vastaan ja kumartui maahan kasvoillensa. Ja hän sanoi: "Oi herrani, poiketkaa palvelijanne taloon yöksi ja peskää jalkanne! Aamulla varhain voitte jatkaa matkaanne." He sanoivat: "Emme, vaan me jäämme yöksi taivasalle". Mutta hän pyysi heitä pyytämällä, ja he poikkesivat hänen luoksensa ja tulivat hänen taloonsa. Ja hän valmisti heille aterian (mishtei, juomingit, H4960) ja leipoi happamattomia leipiä (u-matsot), ja he söivät. (1.Moos 19:1-3)

Loot oli niin tottunut Sodoman meininkiin, että Jumalallekin hän järjesti juomingit. Ruuaksi tarjottiin matsoja, ohuita, happamattomia leipiä, sillä niitä voitiin valmistaa nopeasti. Sanan yksikkömuoto on matsah, H4682. Matsah on johdannainen sanasta matsats, imeä, imeä rintaa, H4711. Kun Uuden testamentin puolella puhutaan Sanan väärentämättömästä maidosta, löytyy sille siis esikuva Vanhan Liiton happamattomista leivistä, sillä hapate on Raamatussa synnin ja turmeluksen vertauskuva. Loot, vaikka olikin pitkälle mukautunut Sodoman kulttuuriin, ei siis ollut luopunut tunnustuksestaan. Seuraavana aamuna Jumala johdatteli Lootin, hänen vaimonsa ja kaksi tytärtään ulos kaupungista, sillä kymmentä vanhurskasta kaupungista ei löytynyt. Sitten Sodoma ja sen kolme sisarkaupunkia tuhottiin esikuvana siitä Jumalan vihasta, joka "Herran päivänä" maailmaa kohtaa.

Aabrahamille syntyi aikanaan lupauksen lapsi, Iisak. Mutta Aabrahamin ja Saaran ajattelemattoman teon takia Iisakille nousi vakava haastaja. Kysymys oli siitä, kuka saa hallita Aabrahamin sukua - Abramin lihan esikoinen, vai Lupauksen lapsi. Tämä konflikti ei ole vielä kokonaan ratkennut, sillä yhä vieläkin Iisakin suku ja Ismaelin suku taistelevat Lähi-Idän omistuksesta. Konfliktin alkuvaiheesta kerrotaan:

Mutta Jumala sanoi Aabrahamille: "Älä pahastu siitä poikasi ja orjattaresi tähden. Kuule Saaraa kaikessa, mitä hän sinulle sanoo, sillä ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset. Mutta myöskin orjattaren pojasta minä teen suuren kansan, koska hän on sinun jälkeläisesi." Varhain seuraavana aamuna Aabraham otti leipää ja vesileilin ja antoi ne Haagarille, pannen ne hänen olalleen, sekä pojan, ja lähetti hänet menemään. Hän lähti ja harhaili Beerseban erämaassa. (1.Moos 21:12-14)

Seuraavan sukupolven aikana taistelu perinnöstä jatkui. Jaakob, jonka nimi tarkoittaa petturia, käytti kevytmielisen veljensä hädänalaista tilaa hyväkseen, ja osti Eesaulta perintöön oikeuttavat oikeudet leivällä ja hernekeitolla:

Ja Jaakob antoi Eesaulle leipää ja hernekeittoa. Ja hän söi ja joi, nousi ja meni matkoihinsa. Niin halpana Eesau piti esikoisuutensa. (1.Moos 25:34)

Jaakobin isä, tai hänen poikansa eivät olleet mitään hurskauselämän mallikappaleita. Heidän Jumalalta saama erikoiskohtelu perustui siihen, että heidän isänsä Aabraham oli uskonut Jumalaan ja uskon vaikutuksesta tehnyt lähtenyt ulos Babylonista etsimään vaihtoehtoista elämänmuotoa Jumalan yhteydestä. Aabrahamin suvun tehtävä oli tuottaa maailmaan poika, lupauksen lapsi, joka toteuttaisi Jumalan suunnitelman. Jaakobille ja hänen heimonsa saamansa siunaus oli vain keino, jolla Jumalan suunnitelman toteutuminen turvattaisiin, mutta vähäistä ei ollut sekään:

Mutta maahan tuli nälänhätä (ra'av), toinen kuin se nälänhätä, joka oli ollut aikaisemmin, Aabrahamin päivinä. Silloin Iisak meni Abimelekin, filistealaisten kuninkaan, luo Gerariin. Ja Herra ilmestyi hänelle ja sanoi: "Älä mene Egyptiin, vaan jää asumaan maahan, jonka minä sinulle sanon. Oleskele muukalaisena tässä maassa, ja minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua. Sillä sinulle ja sinun jälkeläisillesi minä annan kaikki nämä maat ja pidän valan, jonka minä olen vannonut sinun isällesi Aabrahamille. Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja annan jälkeläisillesi kaikki nämä maat, ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani." (1.Moos 26:1-5)

Vaikka Iisakin kevytmielinen poika oli myynyt esikoisoikeutensa, ei hän tosipaikan tullen halunnut niistä luopua. Mutta silloin - kuten heikkojen miesten perheissä aina käy - vaimo otti ohjakset käsiinsä. Rebekka (hebr. Rivka) järjesti niin, että petturipoika sai kuin saikin sen siunauksen, joka takasi hänelle vanhimmalle pojalle kuuluvan perinnön:

Ja Rebekka otti vanhemman poikansa Eesaun parhaat vaatteet, jotka olivat hänen hallussaan talossa, ja puki ne nuoremman poikansa Jaakobin ylle. Mutta vohlain nahat (orot gedaje ha-izzim - vuohien vohlien nahat) hän kääri hänen käsiinsä ja paljaaseen kaulaansa. Sitten hän antoi herkkuruuan (ve et-ha-mattatamim) ynnä leipomansa leivän (et-lechem) poikansa Jaakobin käteen. Ja Jaakob meni isänsä luo ja sanoi: "Isäni!" Hän vastasi: "Tässä olen; kuka sinä olet, poikani?" Jaakob sanoi isällensä: "Minä olen Eesau, esikoisesi. Olen tehnyt, niinkuin käskit minun tehdä; nouse istumaan ja syö riistaani, siunataksesi minut." (1.Moos 27:15-19)

Petturi sai kuin saikin isän siunauksen, ja siihen kuuluvat edut. Mutta armottoman menettelynsä tähden hän joutui veljensä vihoihin, ja joutui luopumaan "saavuttamistaan eduista". Maanpakolaisuutensa alkuvaiheessa hän nukkui taivasalla, ja näki ihmeellisen unen. Mies oli niin köyhä, että vain leipä, vaatteet ja rauha olivat hänelle enää tärkeitä:

Ja Jaakob teki lupauksen, sanoen: "Jos Jumala on minun kanssani ja varjelee minut sillä tiellä, jota nyt kuljen, ja antaa minulle leipää syödäkseni ja vaatteita pukeutuakseni, niin että saan palata rauhassa isäni kotiin, niin on Herra oleva minun Jumalani; ja tämä kivi, jonka olen patsaaksi pystyttänyt, on oleva Jumalan huone (hebr. "Beit El), ja kaikesta, mitä minulle suot, minä totisesti annan sinulle kymmenykset". (1.Moos 28:20-22)

Jaakobin nimi tarkoittaa petturia. Hänen, kuten monen muunkin petturin tavoitteet ovat korkealla, mutta he yrittävät saavuttaa niitä väärin keinoin. Usein korkeaksi mielletyt tavoitteet ovat myös sellaisia, että ne saavutettuinakin olisivat petturille itselleenkin vahingollisia. Jaakobin elämänmuutos alkoikin alkuruudusta. Kun leivän turva oli otettu pois, joutui Jaakob uudestaan arvioimaan sitä, mikä on tärkeää. Hän joutui kokemaan samaa, kuin koko Israelin kansa myöhemmin:

Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee. (5.Moos 8:3)

Jaakob sai perusopetusta Jumalan koulussa 20 vuotta. Kun Jaakob oli selvinnyt peruskoulustaan, Jumala antoi hänelle nimen "Israel", Jumalan taistelija:

Ja Jaakob saapui Luusiin, joka on Kanaanin maassa, se on Beeteliin (Jumalan huoneeseen), kaiken väen kanssa, joka oli hänen seurassaan. Ja hän rakensi sinne alttarin ja nimitti paikan Eel-Beeteliksi ("Jumalan huoneen Jumala), koska Jumala oli siellä ilmestynyt hänelle, silloin kun hän pakeni veljeään. Mutta Debora, Rebekan imettäjä, kuoli, ja hänet haudattiin Beetelin alapuolelle tammen alle, ja se sai siitä nimen "Itkutammi". Ja Jumala ilmestyi jälleen Jaakobille hänen palattuaan Mesopotamiasta ja siunasi hänet. Ja Jumala sanoi hänelle: "Sinun nimesi on Jaakob; mutta älköön sinua enää kutsuttako Jaakobiksi, vaan nimesi olkoon Israel". - Niin hän sai nimen Israel. (1.Moos 35:6-10)

Jumalalla oli Jaakobin varalle suunnitelma, jonka kuultuaan Jaakob palvoi Jumalaa:

Ja Jumala sanoi hänelle: "Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; ole hedelmällinen (perí) ja lisäänny (ve-reví). Kansa, suuri kansojen joukko on sinusta tuleva, ja kuninkaita (melahim) lähtee sinun kupeistasi. Ja maan, jonka minä olen antanut Aabrahamille ja Iisakille, minä annan sinulle; myöskin sinun jälkeläisillesi minä annan sen maan." Ja Jumala kohosi ylös hänen luotaan siitä paikasta, jossa hän oli häntä puhutellut. Ja Jaakob pystytti patsaan siihen paikkaan, jossa hän oli häntä puhutellut, kivipatsaan, ja vuodatti juomauhrin sen päälle ja kaatoi öljyä sen päälle. Ja Jaakob nimitti sen paikan, jossa Jumala oli häntä puhutellut, Beeteliksi. (1.Moos 35:11-15)

Beetlehem - Leivän talo

Jaakobin retki Babyloniaan oli venynyt kahdenkymmenen vuoden mittaiseksi. Lopulta hän kuitenkin palasi Beeteliin, paikkaan, jonka hän oli nimennyt Jumalan huoneeksi. Sitten matka jatkui:

Sitten he lähtivät liikkeelle Beetelistä. Ja kun vielä oli jonkun verran matkaa Efrataan, joutui Raakel synnytystuskiin, ja hänen synnytystuskansa olivat hyvin kovat. Ja kun hänen synnytystuskansa olivat kovimmillaan, sanoi kätilövaimo hänelle: "Älä pelkää, sillä tälläkin kertaa sinä saat pojan". Mutta kun hänen henkensä oli lähtemäisillään, sillä hänen oli kuoltava, antoi hän hänelle nimen Benoni, mutta hänen isänsä antoi hänelle nimen Benjamin. Niin Raakel kuoli siellä, ja hänet haudattiin Efratan tien varteen, se on Beetlehemiin. Ja Jaakob pystytti hänen haudalleen patsaan; tämä Raakelin hautapatsas on olemassa vielä tänäkin päivänä. (1.Moos 35:16-20)

Beetlehemin entinen nimi on Efrata. Nimi Efratah on feminiinimuoto sanasta Efrata, ja se tarkoittaa "hedelmällinen". Sana "efrata" kautta löydämme kertomuksen alkulähteille. Jumala teki ihmisen sitä varten, että hän olisi hedelmällinen ja täyttäisi koko maan. Ja kun hän kutsui Abramin ulos hävitettäväksi tuomitusta Babylonista, hän sanoi:

"Katso, tämä on minun liittoni sinun kanssasi: sinusta tulee kansojen paljouden isä. Niin älköön sinua enää kutsuttako Abramiksi, vaan nimesi olkoon Aabraham, sillä minä teen sinusta kansojen paljouden isän. Minä teen sinut sangen hedelmälliseksi (hifretii, H6509) ja annan sinusta tulla kansoja, ja sinusta on polveutuva kuninkaita. Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala, ja minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi sen maan, jossa sinä muukalaisena asut, koko Kanaanin maan, ikuiseksi omaisuudeksi; ja minä olen heidän Jumalansa." (1.Moos 17:4-8)

Sanan "tehdä hedelmälliseksi" juuri "parah" (H6509) tarkoittaa "kantaa hedelmää, tuottaa hedelmää". Hebrean kielessä myös lapsi käsitetään hedelmäksi.

Nimenmuutos Abramista Aabrahamiksi kertoo vallanvaihdoksesta. Abraham, joka oli ennen ollut Serahin poika, oli nyt adobdoitu Jumalan pelastussuunnitelmaan pysyvästi, sillä Jumala itse oli antanut hänelle nimen, mikä tarkoittaa Abramin adoptiota Jumalan sukuun. Iisakin nimi oli alkuaankin Jumalan antama, mutta Jaakobin oli vaihdettava nimensä kantaakseen hedelmää Jumalalle. Saman kehityksen voi havaita myös sen kaupungin nimessä, johon Jaakob Beetelistä saapui. Kaupungin vanha nimi Efrata tarkoittaa hedelmällisyyttä, ja uusi nimi Beetlehem, hebreaksi Beit Lehem, leivän taloa.

Jos hakisimme esiin kaiken, mitä Beetlehemistä Vanhassa Testamentissa kerrotaan, juuttuisimme aiheeseen pitkäksi aikaa - kokonaisnäkemyksen kustannuksella. Ruutin kirjaa koskevassa tekstissä Beetlehemillä on keskeinen osa syystä, että Beetlehemistä oli tuleva Jeesuksen syntymäkaupunki. Lisäksi Ruutin kirja on enemmänkin kertomusta Kristuksen morsiamesta kuin Kristuksesta itsestään.

Raamatun ensimmäinen laaja Kristusprofetia sisältyy kertomukseen Joosefista.

 

Joosef

Jaakobilla oli kaksitoista poikaa. Esikoisen nimi oli Ruuben. Hän menetti esikoisoikeutensa seuraavasti:

Ja Israel lähti liikkeelle sieltä ja pystytti telttansa tuolle puolen Karjatornia ("Migdal Edar). Ja tapahtui, kun Israel asui siinä maassa, että Ruuben meni ja makasi Bilhan, isänsä sivuvaimon, kanssa. Ja Israel sai sen kuulla. (1.Moos 35:21-22)

Jaakob rakasti Raakelia, mutta ensimmäinen lapsi syntyi vasta, kun Jaakob oli kuusikymmenvuotias. Poika sai nimen Joosef ja pilkkanimen unennäkijä:

Kerran Joosef näki unen ja kertoi sen veljilleen; sen jälkeen he vihasivat häntä vielä enemmän. Hän näet sanoi heille: "Kuulkaa, minkä unen minä olen nähnyt. Katso, me olimme sitovinamme lyhteitä vainiolla, ja katso, minun lyhteeni nousi seisomaan, ja teidän lyhteenne asettuivat ympärille ja kumarsivat minun lyhdettäni." Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Sinäkö tulisit meidän kuninkaaksemme, sinäkö hallitsisit meitä?" Ja he vihasivat häntä vielä enemmän hänen uniensa ja puheidensa tähden. (1.Moos 37:5-8)

Siemenet Raamatun kuvakielessä ovat yksilöitä. Kun siemen kuolee, se tuottaa tähkän, jossa on tavallisesti kymmeniä siemeniä. Lyhteellä kuvataan kokonaista heimoa ja näin juuri Joosefin veljet tarinan käsittivätkin. Mutta koko kertomus Joosefista on ennustus tulevasta kuninkaasta, Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen hallituksestaan Jumalan valtakunnassa - ja Joosefin uni - yhteenveto tästä profetiasta - profetia profetian sisällä.

Maailman uskonnot perustuvat auringon, kuun ja tähtien palvontaan. Joosefin toinen uni asettaa hänet paitsi fyysisten vanhempiensa, myös näiden kosmoksen "auktoriteettien" yläpuolelle. Näin tämä uni on jo edellistä profetiaa täydentävä profetia Jeesuksesta Kristuksesta:


Ja hän näki vielä toisenkin unen, jonka hän kertoi veljilleen ja sanoi: "Minä näin vielä unen: katso, aurinko ja kuu ja yksitoista tähteä kumarsivat minua". Ja kun hän kertoi sen isälleen ja veljilleen, nuhteli hänen isänsä häntä ja sanoi hänelle: "Mikä uni se on, jonka sinä olet nähnyt? Olisiko minun ja äitisi ja veljiesi tultava kumartumaan sinun eteesi maahan?" Ja hänen veljensä kadehtivat häntä; mutta hänen isänsä pani tämän mieleensä. (1.Moos 37:9-11)

Joosefin vanhemmat veljet eivät "uniin" uskoneet. Kateelliset veljet myivät Joosefin orjaksi Egyptiin, jossa hän joutui vankilaan erään naisen esittämän valheellisen väitteen takia. Vankilassa hän tutustui Egyptin kuninkaan viininmaistajaan ja leivänmaistajaan:

Ja tapahtui jonkun ajan kuluttua, että Egyptin kuninkaan juomanlaskija ja leipoja rikkoivat herraansa, Egyptin kuningasta, vastaan. Ja farao vihastui näihin kahteen hoviherraansa, ylimmäiseen juomanlaskijaan ja ylimmäiseen leipojaan, ja panetti heidät vankeuteen henkivartijain päämiehen taloon, samaan vankilaan, jossa Joosef oli vankina. Ja henkivartijain päämies antoi heille Joosefin heitä palvelemaan. Niin he olivat jonkun aikaa vankeudessa. (1.Moos 40:1-4)

Profetian ymmärtäminen riippuu siitä, miten hyvin tunnemme siinä mainittujen yksityiskohtien sanomaa. Avainsanoja tässä ovat leipä ja viini, jotka liittävät tämän kertomuksen Kristuksen ruumiiseen; lukusana kolme, joka kertoo ylösnousemuksen päivästä jne:

Ollessaan vankilassa vangittuina he molemmat, Egyptin kuninkaan juomanlaskija ja leipoja, näkivät samana yönä unta, kumpikin unensa, ja kummankin unella oli oma selityksensä. Ja kun Joosef aamulla tuli heidän luokseen, huomasi hän heidät alakuloisiksi. Silloin hän kysyi faraon hoviherroilta, jotka olivat hänen kanssansa vankeudessa hänen isäntänsä talossa: "Miksi te olette tänään niin murheellisen näköiset?" He vastasivat hänelle: "Olemme kumpikin nähneet unen, eikä ole niiden selittäjää". Ja Joosef sanoi heille: "Unien selitykset ovat Jumalan; kertokaa kuitenkin minulle". Niin ylimmäinen juomanlaskija kertoi unensa Joosefille ja sanoi hänelle: "Minä näin unta, ja katso, minun edessäni oli viinipuu; viinipuussa oli kolme oksaa, ja samassa kun se alkoi versoa, sen kukat puhkesivat ja marjat sen rypäleissä kypsyivät. Ja minulla oli faraon malja kädessäni, ja minä otin marjat ja pusersin niistä mehun faraon maljaan ja annoin maljan faraon käteen." Ja Joosef sanoi hänelle: "Tämä on sen selitys: kolme oksaa merkitsee kolmea päivää. Kolmen päivän kuluttua farao korottaa sinun pääsi ja asettaa sinut jälleen virkaasi. Ja sinä annat faraon maljan hänen käteensä niinkuin ennenkin, kun olit hänen juomanlaskijansa. Mutta muista minua, kun sinun hyvin käy, ja tee minulle laupeus mainitsemalla minusta faraolle ja toimittamalla minut pois tästä talosta. Sillä minut on varastettu hebrealaisten maasta, enkä minä ole täälläkään tehnyt mitään, mistä minut olisi tullut panna tähän vankikuoppaan." Kun ylimmäinen leipoja näki, että Joosef antoi hyvän selityksen, sanoi hän hänelle: "Myöskin minä näin unen, ja katso, kolme nisuleipäkoria (shlosha sallee chori) oli minun pääni päällä. Ja ylimmässä korissa oli kaikenlaisia leivoksia faraon syötäväksi, mutta linnut söivät ne korista, joka oli minun pääni päällä."

Joosef vastasi ja sanoi: "Tämä on sen selitys: kolme koria merkitsee kolmea päivää. Kolmen päivän kuluttua farao korottaa sinun pääsi ripustamalla sinut hirsipuuhun, ja taivaan linnut syövät sinun lihasi."

Kolmantena päivänä sen jälkeen, faraon syntymäpäivänä, tämä laittoi pidot kaikille palvelijoilleen. Silloin hän korotti palvelijainsa joukosta sekä ylimmäisen juomanlaskijan että ylimmäisen leipojan pään. Ylimmäisen juomanlaskijan hän asetti hänen entiseen juomanlaskijan toimeensa, niin että hän sai antaa maljan faraon käteen; mutta ylimmäisen leipojan hän hirtätti, niinkuin Joosef oli heille selityksessään sanonut. Mutta ylimmäinen juomanlaskija ei muistanut Joosefia, vaan unhotti hänet.

Joosefin aika nousta vankikuopasta tuli kahden vuoden kuluttua, mikä on sama kuin "kolmantena vuonna" edellisestä tapahtumasta laskettuna:

Kahden vuoden kuluttua tapahtui, että farao näki unen; hän oli seisovinaan Niilivirran rannalla. Ja katso, virrasta nousi seitsemän kaunista ja lihavaa lehmää, jotka kävivät laitumella kaislikossa. Ja katso, niiden jälkeen nousi virrasta toiset seitsemän lehmää, rumia ja laihoja; ne asettuivat edellisten lehmien viereen virran rannalle. Ja ne rumat ja laihat lehmät söivät ne seitsemän kaunista ja lihavaa lehmää. Siihen farao heräsi. Mutta hän nukkui uudestaan ja näki toisen kerran unta: seitsemän paksua ja kaunista tähkäpäätä kasvoi samassa oljessa. Ja katso, niiden jälkeen kasvoi vielä seitsemän tähkäpäätä, ohutta ja itätuulen polttamaa. Ja nämä ohuet tähkäpäät nielivät ne seitsemän paksua ja täyteläistä tähkäpäätä. Siihen farao heräsi, ja katso, se oli unta. Mutta aamulla hänen mielensä oli levoton, ja hän kutsutti eteensä kaikki Egyptin tietäjät ja kaikki viisaat; ja farao kertoi heille unensa, mutta ei ollut sitä, joka olisi voinut selittää ne faraolle. Silloin puhui ylimmäinen juomanlaskija faraolle sanoen: "Nyt minä muistan rikokseni. Farao oli vihastunut palvelijoihinsa, ja hän pani minut vankeuteen henkivartijain päämiehen taloon, minut ja ylimmäisen leipojan. Niin me molemmat, minä ja hän, näimme samana yönä unta; me näimme kumpikin unemme, jolla oli oma selityksensä. Ja siellä oli meidän kanssamme hebrealainen nuorukainen, henkivartijain päämiehen palvelija. Hänelle me kerroimme unemme, ja hän selitti ne meille; hän selitti, mitä kummankin uni merkitsi. Ja niinkuin hän meille oli selittänyt, niin kävikin: minut asetettiin entiseen virkaani, toinen hirtettiin." Silloin farao kutsutti Joosefin eteensä. Ja hänet tuotiin kiiruusti vankikuopasta. Ja hän ajatti hiuksensa ja muutti vaatteensa ja tuli faraon eteen. Ja farao sanoi Joosefille: "Minä olen nähnyt unen, eikä ole sen selittäjää, mutta olen kuullut kerrottavan sinusta, että kun kuulet unen, sinä voit sen selittää". Joosef vastasi faraolle sanoen: "En minä; mutta Jumala antaa faraolle suotuisan vastauksen".


Ja farao puhui Joosefille: "Minä näin unen; olin seisovinani Niilivirran rannalla. Ja katso, virrasta nousi seitsemän lihavaa ja kaunista lehmää, jotka kävivät laitumella kaislikossa. Ja katso, niiden jälkeen nousi virrasta toiset seitsemän lehmää, kurjia, kovin rumia ja laihoja; en ole koko Egyptin maassa nähnyt niin rumia kuin ne. Ja nämä laihat ja rumat lehmät söivät ne ensimmäiset, ne lihavat lehmät. Mutta vaikka ne olivat nielleet nämä, ei voinut huomata, että ne olivat nielleet ne, vaan ne olivat yhtä rumannäköiset kuin ennenkin. Siihen minä heräsin.

Mutta taas minä näin unta: seitsemän täyteläistä ja kaunista tähkäpäätä kasvoi samassa oljessa. Ja katso, niiden jälkeen kasvoi vielä seitsemän tähkäpäätä, kuivunutta, ohutta ja itätuulen polttamaa. Ja nämä ohuet tähkäpäät nielivät ne seitsemän kaunista tähkäpäätä. Minä kerroin tämän tietäjille, mutta ei kukaan kyennyt sanomaan minulle, mitä se merkitsee." Niin Joosef sanoi faraolle: "Faraon unet merkitsevät kumpikin samaa; Jumala on ilmaissut faraolle, mitä hän on tekevä. Seitsemän kaunista lehmää merkitsee seitsemää vuotta, seitsemän kaunista tähkäpäätä merkitsee myös seitsemää vuotta; unilla on sama merkitys. Ja seitsemän laihaa ja rumaa lehmää, jotka nousivat niiden jälkeen, merkitsee seitsemää vuotta, ja seitsemän tyhjää, itätuulen polttamaa tähkäpäätä merkitsee seitsemää nälkävuotta. Tätä minä tarkoitin, kun sanoin faraolle: Jumala on antanut faraon nähdä, mitä hän on tekevä. Katso, tulee seitsemän vuotta, jolloin on suuri viljavuus koko Egyptin maassa. Mutta niitä seuraa seitsemän sellaista nälkävuotta, että Egyptin maan entinen viljavuus kokonaan unhottuu, ja nälänhätä tuottaa maalle häviön. Eikä enää tiedetä mitään maassa vallinneesta viljavuudesta sitä seuraavan nälänhädän vuoksi, sillä se on oleva ylen kova. Mutta että uni toistui faraolle, se tietää, että Jumala on asian varmasti päättänyt ja että Jumala antaa sen pian tapahtua. Nyt valitkoon siis farao ymmärtäväisen ja taitavan miehen ja asettakoon hänet Egyptin hallitusmieheksi. Näin tehköön farao: asettakoon päällysmiehiä maahan ja ottakoon viidennen osan Egyptin maan sadosta seitsemänä viljavuotena. Ja koottakoon näinä hyvinä vuosina, jotka tulevat, kaikki niiden sato ja kasattakoon viljaa faraon haltuun, talletettakoon sato kaupunkeihin ja säilytettäköön, niin että maalla on eloa säästössä seitsemän nälkävuoden varalle, jotka kohtaavat Egyptin maata. Niin ei maa joudu perikatoon nälänhädän aikana."

Ylösnousemuksensa jälkeen Joosef tulee faraon eteen ja hänet julistetaan "koko Egyptin maan hallitusmieheksi":

Tämä puhe miellytti faraota ja kaikkia hänen palvelijoitansa. Ja farao sanoi palvelijoilleen: "Voisimmeko löytää ketään, jossa on Jumalan henki niinkuin tässä?" Ja farao sanoi Joosefille: "Koska Jumala on sinulle ilmoittanut kaiken tämän, ei ole ketään niin ymmärtäväistä ja taitavaa, kuin sinä olet. Hoida sinä minun taloani, ja sinun käskyäsi totelkoon kaikki minun kansani; ainoastaan valtaistuimen puolesta minä olen sinua korkeampi." Ja farao sanoi Joosefille: "Katso, minä asetan sinut koko Egyptin maan hallitusmieheksi". Ja farao otti sinettisormuksensa kädestään ja pani sen Joosefin käteen ja puetti hänen ylleen hienot pellavavaatteet ja ripusti kultakäädyt hänen kaulaansa. Ja hän antoi hänen ajaa omissa, lähinnä parhaissa vaunuissaan, ja hänen edellään huudettiin: abrek! Niin asetettiin hänet koko Egyptin maan hallitusmieheksi. Ja farao sanoi Joosefille: "Minä olen farao, mutta sinun tahtomattasi älköön kukaan nostako kättä tai jalkaa koko Egyptin maassa". Ja farao nimitti Joosefin Saafenat-Paneahiksi ja antoi hänelle puolisoksi Aasenatin, Oonin papin Poti-Feran tyttären. Niin Joosef lähti tarkastamaan Egyptin maata. Joosef oli kolmenkymmenen vuoden vanha, kun hän tuli faraon, Egyptin kuninkaan, palvelijaksi. Ja Joosef lähti faraon luota ja kulki läpi koko Egyptin maan. (1.Moos 41:1-46)

Joosef talletti elämänvaiheensa poikiensa nimiin. Toiselle hän antoi nimen Manasse, (Menashee, "hän on pannut minut unohtamaan") ja toiselle Efraim - "kaksinkertainen hedelmä, hedelmällisyys".

Ja seitsemänä viljavuotena maa kasvoi ylen runsaasti. Ja näinä seitsemänä hyvänä vuotena, jotka tulivat Egyptin maahan, hän kokosi kaikkea eloa ja talletti sen kaupunkeihin. Hän talletti kuhunkin kaupunkiin sen elon, joka tuotiin ympäristön vainioilta. Niin Joosef kasasi viljaa niinkuin meren hiekkaa, ylen suuret määrät, siihen asti että lakattiin sitä mittaamasta, sillä se ei ollut enää mitattavissa. Joosefille syntyi, ennenkuin nälkävuosi tuli, kaksi poikaa, jotka Aasenat, Oonin papin Poti-Feran tytär, synnytti hänelle. Esikoiselle Joosef antoi nimen Manasse, "sillä", sanoi hän, "Jumala on saattanut minut unhottamaan kaikki vaivani ja koko isäni kodin". Toiselle hän antoi nimen Efraim, "sillä", sanoi hän, "Jumala on tehnyt minut hedelmälliseksi kärsimysteni maassa".

Ne seitsemän viljavuotta, jotka tulivat Egyptin maahan, kuluivat loppuun. Senjälkeen alkoi seitsemän nälkävuotta, niinkuin Joosef oli sanonut, ja tuli nälänhätä kaikkiin maihin, mutta Egyptin maassa oli leipäviljaa kaikkialla. Mutta koko Egyptin maa näki nälkää, ja kansa huusi faraolta leipää (la-lehem). Silloin farao sanoi kaikille egyptiläisille: "Menkää Joosefin luo ja tehkää, mitä hän käskee teidän tehdä". (1.Moos 41:47-55)

Faraon viisaat sanat "asher jomar lahem ta'asu - niinkuin hän sanoo teille, se tehkää" ovat samoja, jotka Jeesuksen äiti lausui pojastaan Kaanaan häissä. Ne olivat ne häät, joissa Jeesus muutti juutalaista kastetoimitusta varten varattuihin vesiastioihin tuodun veden viiniksi.

Viini on juhlajuoma. Nälänhädän aikana tarvitaan ensinnäkin leipää. Joosefista oli tullut viljakauppias, jonka luo myös hänen veljensä joutuivat tulemaan - saadakseen elää seitsemän vuoden kriittisen ajan yli:

Kun nälkä ahdisti koko maata, avasi Joosef kaikki varastot ja myi viljaa egyptiläisille. Mutta nälänhätä tuli yhä kovemmaksi Egyptin maassa. Ja kaikista maista tultiin Egyptiin Joosefin luo ostamaan viljaa, sillä kaikissa maissa oli kova nälänhätä. Mutta kun Jaakob sai tietää, että Egyptissä oli viljaa, sanoi hän pojillensa: "Mitä epäröitte?" Ja hän sanoi: "Katso, minä olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä viljaa, että pysyisimme hengissä emmekä kuolisi." Niin kymmenen Joosefin veljeä lähti ostamaan viljaa Egyptistä. Mutta Benjaminia, Joosefin veljeä, Jaakob ei lähettänyt hänen veljiensä mukana, sillä hän pelkäsi, että häntä kohtaisi jokin onnettomuus. Niin Israelin pojat tulivat muiden tulijain mukana ostamaan viljaa, sillä Kanaanin maassa oli nälänhätä. Mutta Joosef oli vallanpitäjänä maassa; hän myi viljaa kaikelle maan kansalle. Niin Joosefin veljet tulivat ja kumartuivat hänen edessään kasvoilleen maahan. Ja Joosef näki veljensä, ja hän tunsi heidät, mutta tekeytyi heille vieraaksi, puhutteli heitä ankarasti ja kysyi heiltä: "Mistä te tulette?" He vastasivat: "Kanaanin maasta tulemme, ostamaan elintarpeita". Ja Joosef tunsi veljensä, mutta he eivät tunteneet häntä. Silloin Joosef muisti unet, jotka hän oli nähnyt heistä, ja sanoi heille: "Te olette vakoojia; olette tulleet katsomaan, mistä maa olisi avoin". He vastasivat hänelle: "Ei, herra; palvelijasi ovat tulleet ostamaan elintarpeita. Me olemme kaikki saman miehen poikia, olemme rehellisiä miehiä; palvelijasi eivät ole vakoojia." Mutta hän sanoi heille: "Ei ole niin, vaan te olette tulleet katsomaan, mistä maa olisi avoin". He vastasivat: "Meitä, sinun palvelijoitasi, on kaksitoista veljestä, saman miehen poikia Kanaanin maasta; nuorin on nyt kotona isämme luona, ja yhtä ei enää ole". Joosef sanoi heille: "Niin on, kuin olen teille puhunut: te olette vakoojia. Näin te tulette koeteltaviksi: niin totta kuin farao elää, te ette pääse täältä lähtemään, ellei nuorin veljenne tule tänne. Lähettäkää yksi joukostanne noutamaan veljenne tänne, mutta teidän muiden on jääminen tänne vangeiksi, että koeteltaisiin, oletteko puhuneet totta; muuten, niin totta kuin farao elää, te olette vakoojia." Ja hän panetti heidät vankeuteen kolmeksi päiväksi. (1.Moos 41:56-42:17)

Jeesus oli haudassa kolme päivää samoin kuin Joona valaan vatsassa. Joonan tapauksessa seuraukset näkyivät siten, että Niiniven kaupunki pelastui. Jeesuksen hautareissu taas toi pelastuksen tai ainakin sen mahdollisuuden koko maailmalle, ja "kolmantena päivänä oli häät Galilean Kaanaassa" esikuvana Karitsan ja hänen morsiamensa taivaallisista häistä. Se on päivä, jolloin vankeus päättyy, edellyttäen, että näytelmän päähenkilö on ilmestyy paikalle ja tulee veljiä vastaan:

Mutta kolmantena päivänä Joosef sanoi heille: "Jos tahdotte elää, niin tehkää näin, sillä minä olen Jumalaa pelkääväinen: jos olette rehellisiä miehiä, niin jääköön yksi teistä, veljeksistä, vangiksi vankilaan, jossa teitä säilytettiin, mutta te muut menkää viemään kotiin viljaa perheittenne nälänhätään. Ja tuokaa nuorin veljenne minun luokseni. Jos teidän puheenne siten todeksi vahvistuu, niin vältätte kuoleman." Ja heidän täytyi tehdä niin. Mutta he sanoivat toinen toisellensa: "Totisesti, me olemme syylliset sen tähden, mitä teimme veljellemme; sillä me näimme hänen sielunsa tuskan, kun hän anoi meiltä armoa, emmekä kuulleet häntä. Sentähden on meille tullut tämä tuska." Ruuben vastasi heille sanoen: "Enkö minä sanonut teille: 'Älkää tehkö pahoin nuorukaista vastaan!' Mutta te ette kuulleet minua; katsokaa, nyt kostetaan hänen verensä." Mutta he eivät tienneet, että Joosef ymmärsi heitä, sillä hän puhui heille tulkin kautta. Ja hän kääntyi pois heistä ja itki. Sitten hän kääntyi taas heihin päin ja puhui heidän kanssaan. Ja hän otti heidän joukostaan Simeonin ja vangitutti hänet heidän nähtensä. Ja Joosef käski täyttää heidän säkkinsä viljalla ja panna jokaisen rahat takaisin hänen säkkiinsä sekä antaa heille evästä matkalle. Ja heille tehtiin niin. Ja he sälyttivät viljansa aasien selkään ja lähtivät sieltä. Kun sitten eräs heistä yöpaikassa avasi säkkinsä syöttääkseen aasiansa, huomasi hän rahansa säkin suussa. Hän sanoi veljilleen: "Minulle on annettu rahani takaisin; katso, se on minun säkissäni". Silloin heidän sydämensä vavahti, ja he katsoivat säikähtyneinä toisiinsa sanoen: "Mitä Jumala on meille tehnyt?" (1.Moos 42:18-28)

No niin. Vihdoinkin veljekset alkavat ymmärtää, mistä tässä on kyse. Sitten heidän on vielä kohdattava isänsä:


Tultuansa isänsä Jaakobin luo Kanaanin maahan he ilmoittivat hänelle kaikki, mitä heille oli tapahtunut, ja sanoivat: "Mies, joka on sen maan valtiaana, puhutteli meitä ankarasti ja kohteli meitä, niinkuin olisimme olleet maata vakoilemassa. Mutta me sanoimme hänelle: 'Olemme rehellisiä miehiä emmekä mitään vakoojia; meitä on kaksitoista veljestä, saman isän poikia; yhtä ei enää ole, ja nuorin on nyt kotona isämme luona Kanaanin maassa'. Mutta mies, sen maan valtias, sanoi meille: 'Siitä minä saan tietää, oletteko rehellisiä miehiä: jättäkää yksi veljistänne minun luokseni; ottakaa sitten viljaa perheittenne nälänhätään. Ja menkää ja tuokaa nuorin veljenne luokseni, saadakseni tietää, ettette ole vakoojia, vaan rehellisiä miehiä. Sitten minä annan teille veljenne takaisin, ja te saatte vapaasti liikkua maassa.'" Kun he sitten tyhjensivät säkkinsä, niin katso, kunkin rahakukkaro oli hänen säkissään; ja nähdessään rahakukkaronsa he sekä heidän isänsä peljästyivät. Ja heidän isänsä Jaakob sanoi heille: "Te teette minut lapsettomaksi; Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja Benjamininkin te tahdotte viedä minulta; kaikki tämä kohtaa minua". Ruuben vastasi isälleen sanoen: "Saat surmata minun molemmat poikani, jos en tuo häntä sinulle takaisin; anna hänet minun huostaani, niin minä tuon hänet sinulle takaisin". Mutta hän sanoi: "Ei minun poikani saa lähteä teidän kanssanne, sillä hänen veljensä on kuollut, ja hän on yksin jäljellä; jos onnettomuus kohtaa häntä matkalla, jolle aiotte lähteä, niin te saatatte minun harmaat hapseni vaipumaan murheella tuonelaan". (1.Moos 42:29-38)

Ruuben on jo valmis uhrauksiin, mutta Jaakobia, heidän isäänsä, hänen on vaikea taivutella. Koko suvun nälkäkuoleman edessä hän kuitenkin päästää rakkaimman vielä jäljellä olevan poikansa lähtijöitten matkaan:

Mutta nälänhätä oli maassa kova. Ja kun he olivat syöneet loppuun sen viljan, jonka olivat tuoneet Egyptistä, sanoi heidän isänsä heille: "Menkää jälleen ostamaan meille vähän elintarpeita". Juuda vastasi hänelle sanoen: "Se mies teroitti meille teroittamalla: 'Ette saa tulla minun kasvojeni eteen, ellei veljenne ole teidän kanssanne'. Jos annat veljemme seurata meidän mukanamme, niin me lähdemme ostamaan sinulle elintarpeita. Mutta jos et anna, niin emme lähde; sillä se mies sanoi meille: 'Ette saa tulla minun kasvojeni eteen, ellei veljenne ole teidän kanssanne'." Israel sanoi: "Minkätähden teitte niin pahasti minua kohtaan, että ilmaisitte tuolle miehelle teillä olevan vielä veljen?" He vastasivat: "Mies kyseli tuiki tarkasti meitä ja meidän sukuamme, sanoen: 'Elääkö isänne vielä? Onko teillä vielä veljiä?' Silloin me ilmoitimme hänelle, niinkuin asia on. Saatoimmeko tietää, että hän sanoisi: 'Tuokaa tänne veljenne'?" Ja Juuda sanoi isällensä Israelille: "Anna nuorukaisen seurata minun mukanani, niin me nousemme ja lähdemme matkalle, että jäisimme eloon, sekä me että sinä ja vaimomme ja lapsemme, emmekä kuolisi. Minä vastaan hänestä; minun kädestäni saat vaatia hänet. Jos en tuo häntä takaisin sinun luoksesi ja aseta häntä eteesi, niin minä olen syyllinen sinun edessäsi kaiken elinaikani. Totisesti, jos emme olisi näin vitkastelleet, niin olisimme jo kaksikin kertaa voineet olla sieltä kotona." Silloin heidän isänsä Israel sanoi heille: "Jos niin on, tehkää ainakin tämä: ottakaa säkkeihinne maan parhaimpia tuotteita ja viekää ne sille miehelle lahjaksi: vähän balsamia ja vähän hunajaa, kumihartsia ja hajupihkaa, pähkinöitä ja manteleita. Ja ottakaa mukaanne kaksinkertainen raha, niin että viette takaisin sen rahan, joka palautettiin säkkienne suussa. Ehkä se oli erehdys. Ottakaa sitten mukaanne myöskin veljenne ja nouskaa ja menkää jälleen sen miehen luo. Jumala, Kaikkivaltias, suokoon, että se mies tekisi teille laupeuden ja antaisi toisen veljenne sekä Benjaminin palata kotiin teidän kanssanne. Mutta jos tulen lapsettomaksi, niin tulen lapsettomaksi." (1.Moos 43:1-13)

Joosef ottaa veljensä vastaan kotonaan:


Niin miehet ottivat mukaansa lahjan ja kaksinkertaisen rahan sekä myöskin Benjaminin ja nousivat ja menivät Egyptiin; ja he astuivat Joosefin eteen. Kun Joosef näki Benjaminin heidän seurassaan, sanoi hän huoneenhaltijalleen: "Vie nämä miehet sisään; teurasta teuras ja valmista se, sillä miehet saavat syödä päivällistä minun kanssani". Ja mies teki, niinkuin Joosef oli käskenyt, ja vei miehet Joosefin taloon. Mutta miehet pelkäsivät, kun heitä vietiin Joosefin taloon, arvellen: "Sen rahan tähden, joka viime kerralla tuli takaisin meidän säkeissämme, ne nyt vievät meitä tänne hyökätäkseen ja karatakseen meidän kimppuumme, ottaakseen meidät orjiksi ja anastaakseen aasimme". Niin he menivät Joosefin huoneenhaltijan luo ja puhuttelivat häntä talon ovella ja sanoivat: "Oi kuule, herra, me olemme kerran ennen käyneet täällä ostamassa elintarpeita, ja kun me tulimme yöpaikkaan ja avasimme säkkimme, niin katso, jokaisen raha oli hänen säkkinsä suussa täysipainoisena; olemme nyt tuoneet ne mukanamme takaisin. Ja olemme tuoneet mukanamme toisenkin rahan ostaaksemme viljaa elatukseksemme. Emme tiedä, kuka on pannut meidän rahamme säkkeihimme." Hän vastasi: "Olkaa rauhassa, älkää peljätkö. Teidän Jumalanne ja teidän isänne Jumala on antanut teidän löytää aarteen säkeistänne. Teidän rahanne minä olen saanut." Ja hän toi heidän luokseen Simeonin. Ja hän vei miehet Joosefin taloon ja antoi heille vettä jalkain pesemiseksi ja heidän aaseilleen rehua. He laittoivat lahjansa järjestykseen siksi, kunnes Joosef tulisi päivälliselle; sillä he olivat kuulleet, että saisivat aterioida siellä. Kun Joosef oli tullut kotiin, veivät he hänelle huoneeseen lahjat, jotka heillä oli mukanaan, ja kumartuivat maahan hänen edessänsä. Hän tervehti heitä ja kysyi: "Kuinka voi teidän vanha isänne, josta puhuitte? Vieläkö hän elää?" He vastasivat: "Palvelijasi, meidän isämme, voi hyvin; hän elää vielä". Ja he kumartuivat ja heittäytyivät maahan. Ja hän nosti silmänsä ja näki veljensä Benjaminin, äitinsä pojan, ja kysyi: "Onko tämä teidän nuorin veljenne, josta puhuitte?" Sitten hän sanoi: "Jumala olkoon sinulle, poikani, armollinen". Mutta silloin Joosef keskeytti äkkiä puheensa, sillä nähdessään veljensä hän tuli sydämessään liikutetuksi ja etsi tilaisuutta itkeäkseen; niin hän meni sisähuoneeseen ja itki siellä. Senjälkeen hän pestyään kasvonsa tuli ulos, hillitsi itsensä ja käski: "Tarjotkaa ruokaa". Ja tarjottiin erikseen hänelle ja erikseen heille ja erikseen egyptiläisille, jotka aterioivat hänen kanssaan; egyptiläiset näet eivät saata syödä yhdessä hebrealaisten kanssa, sillä se on egyptiläisille kauhistus. He istuivat vastapäätä häntä iän mukaan, esikoinen ensimmäisenä ja nuorin viimeisenä; ja ihmetellen miehet katselivat toisiaan. Ja hän antoi kantaa omasta pöydästään ruokia heille, ja Benjaminin annos oli viisi kertaa suurempi kuin kaikkien muiden. Ja he joivat hänen kanssaan ja juopuivat. (1.Moos 43:15-34)

Joosefin ja hänen isänsä suvun kohtaaminen on kerrottu hyvin tarkkaan, sillä se on kuva siitä päivästä, jolloin Jeesus ottaa vastaan sukunsa Isänsä luona Jumalan valtakunnassa:

Ja näin sinun on käskettävä heitä: "Tehkää näin: ottakaa itsellenne vaunuja Egyptin maasta lapsianne ja vaimojanne varten ja tuokaa isänne ja tulkaa. Älkää surko taloustavaroitanne, sillä mitä parasta on koko Egyptin maassa, se on oleva teidän omanne." Israelin pojat tekivät niin, ja Joosef antoi heille vaunuja faraon käskyn mukaan sekä evästä matkaa varten. Hän antoi kullekin heistä juhlapuvun, mutta Benjaminille hän antoi kolmesataa hopeasekeliä sekä viisi juhlapukua. Samoin hän lähetti isälleen lahjaksi kymmenen aasia, jotka olivat kuormitetut Egyptin parhaimmilla tavaroilla, ja kymmenen aasintammaa, jotka kantoivat viljaa ja leipää sekä eväitä hänen isälleen matkaa varten. Sitten hän päästi veljensä menemään ja sanoi heille: "Älkää riidelkö matkalla". (1.Moos 45:19-24)

Kun Jeesus on pelastanut sukunsa turvaan, pelastetaan Egypti ja Kaanaan maa, mutta ei ilmaiseksi:

Mutta ei missään koko maassa ollut leipää; sillä nälänhätä oli hyvin kova, niin että Egyptin maa ja Kanaanin maa olivat nääntymässä nälkään. Ja viljalla, jota ostettiin, Joosef kokosi kaiken rahan, mitä oli Egyptin maassa ja Kanaanin maassa; ja Joosef vei rahat faraon hoviin. Kun raha oli loppunut Egyptin maasta ja Kanaanin maasta, tulivat kaikki egyptiläiset Joosefin luo, sanoen: "Anna meille leipää. Miksi me kuolisimme sinun silmiesi edessä? Sillä raha on loppunut." Joosef vastasi: "Tuokaa tänne karjanne. Minä annan teille leipää karjastanne, jos rahanne on loppunut." Ja he toivat Joosefille karjansa, ja Joosef antoi heille leipää hevosista, lampaista, raavaskarjasta ja aaseista. Niin hän sen vuoden elätti heitä leivällä kaiken heidän karjansa hinnasta. Niin kului se vuosi. Seuraavana vuonna he tulivat taas hänen luoksensa ja sanoivat hänelle: "Emme tahdo salata herraltamme, että raha on lopussa, ja myöskin eläimemme ovat joutuneet herramme omiksi; meillä ei ole muuta jäljellä annettavana herrallemme kuin ruumiimme ja peltomme. Miksi me menehtyisimme sinun silmiesi edessä, sekä me itse että meidän peltomme? Osta meidät ja peltomme leivällä, niin me tulemme peltoinemme faraon orjiksi. Anna meille siementä, että eläisimme emmekä kuolisi eivätkä peltomme joutuisi autioiksi." Niin Joosef osti faraolle kaikki Egyptin pellot; sillä egyptiläiset myivät jokainen vainionsa, koska nälkä ahdisti heitä. Niin joutui maa faraon omaksi. (1.Moos 47:13-20)

Joosefin tarinassa faaraolla on Isä Jumalan rooli. Jeesus ei toimi omaan lukuunsa. Kun hän on täyttänyt tehtävänsä, ja kun maailmanhistorian seitsemän vuoden mittainen loppurytäkkä on ohi, alkaa Jumalan valtakunnan aika.


Ja hän siirsi kansan kaupunkeihin, Egyptin toisesta äärestä toiseen saakka. Ainoastaan pappien peltoja hän ei ostanut; sillä papeilla oli määrätyt tulot faraolta ja he elivät niistä määrätyistä tuloistaan, jotka he faraolta saivat. Sentähden heidän ei tarvinnut myydä peltojansa. Ja Joosef sanoi kansalle: "Katso, minä olen nyt ostanut teidät ja teidän peltonne faraolle; katso, tässä on teille siementä, kylväkää peltonne. Mutta sadosta teidän on annettava viides osa faraolle; mutta neljä viidettä osaa jääköön teille pellon siemeneksi sekä ravinnoksi itsellenne ja niille, jotka talossanne ovat, sekä elatukseksi vaimoillenne ja lapsillenne." He vastasivat: "Sinä olet pitänyt meidät hengissä; suo meidän vain saada armo herramme silmien edessä, niin olemme faraon orjia". Niin Joosef teki sen säädökseksi, joka vielä tänäkin päivänä on voimassa Egyptin pelloista, että faraolle on annettava viides osa. Ainoastaan pappien pellot eivät joutuneet faraon omiksi. (1.Moos 47:21-26)

Koska Joosef oli esikuva Jeesuksesta, hänen hautansa Egyptissä jäi tyhjäksi:

Ja Mooses otti mukaansa Joosefin luut; sillä tämä oli vannottanut israelilaisia ja sanonut: "Kun Jumala pitää huolen teistä, viekää silloin minun luuni täältä mukananne". (2.Moos 13:19)


Jaakob siunaa poikansa

Kun Joosef oli Egyptin pääministerinä, ei Jaakobin huoneella ollut mitään hätää. Kuolemansa edellä Jaakob kutsui poikansa, ja siunasi heidät. Joosefin pojat Manassen ja Efraimin hän adoptoi omalle nimelleen, ja niin, että esikoisen aseman peri nuorempi, joka oli Efraim. Asserista Jaakob sanoi:

Asserista tulee lihavuus, hänen leipänsä, hän tarjoaa kuninkaan herkkuja. (1.Moos 49:20)

Asseria koskeva profetia jäi odottamaan täyttymistään, sillä ensin Israelin tuli viettää säädetty aika Egyptissä. Jo seuraava farao unohti Josefin Egyptille tekemät palvelukset, ja vähitellen Jakobin huone joutui orjan asemaan, eikä sillä pian ollut muuta turvaa kuin Jumalan lupaukset.

 

Lähtö Egyptistä

Nälänhätä meni ohi ja unohtui ja faraokin kuoli. Seuraava farao ei Josefia enää muistanut ja Israel joutui Egyptissä orjan asemaan. Jumala kuuli heidän vaikeroimisensa ja muisti Liittonsa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Hän kutsui Mooseksen johtamaan kansaansa ulos Egyptistä. Mutta Egypti ei halunnut vapauttaa kansaa, joka teki sen raskaimmat työt. Jumalan oli turvauduttava pakkokeinoihin, saadakseen kansansa ulos maasta. Egyptin uho kesti niin pitkälle, että vaikka koko maan talous oli romahtanut, ei orjia päästetty menemään. Vasta, kun Jumala alkoi antoi Tuhoojan tappaa jokaisen esikoispojan ja karjaeläinten esikoiset maasta, Egyptin uho vaikeni hetkeksi. Israelinkin esikoiset olisivat kuolleet, elleivät olisi uhranneet puolestaan virheetöntä, vuoden vanhaa, urospuolista karitsaa jokaista huonekuntaa kohti ja syöneet sitä heti seuraavana yönä.

Esikoisten kuolema tehosi egyptiläisiin. He suorastaan ajoivat israelilaiset pois maasta. Lähtö oli niin hätäinen, ettei taikinaa ehtinyt hapantua ennen sen leipomista. Sen muistoksi Israel sai määräyksen syödä happamatonta leipää pääsiäispäivän iltana Aviv-kuun neljäntenätoista ja viettää happamattoman leivän juhlaa joka vuosi Aviv-kuun viidennestätoista päivästä kuun kahdenteenkymmenenteen ensimmäiseen päivään saakka:

Seitsemän päivää syökää happamatonta leipää; jo ensimmäisenä päivänä korjatkaa pois hapan taikina taloistanne. Sillä jokainen, joka hapanta syö, ensimmäisestä päivästä seitsemänteen päivään asti, hävitettäköön Israelista. Ensimmäisenä päivänä pitäkää pyhä kokous ja samoin myös seitsemäntenä päivänä pyhä kokous. Mitään työtä älköön tehtäkö niinä päivinä; ainoastaan se, mitä kukin tarvitsee ruuaksi, ainoastaan se valmistettakoon. Ja pitäkää tätä happamattoman leivän juhlaa, sillä juuri sinä päivänä minä vein teidän joukkonne pois Egyptin maasta; sentähden pitäkää tätä päivää, sukupolvesta sukupolveen, ikuisena säädöksenä. Ensimmäisessä kuussa, kuukauden neljäntenätoista päivänä, ehtoolla, syökää happamatonta leipää, ja niin tehkää aina saman kuun yhdennenkolmatta päivän ehtooseen asti. Seitsemään päivään älköön hapanta taikinaa olko teidän taloissanne; sillä jokainen, joka hapanta leipää syö, hävitettäköön Israelin kansasta, olipa hän muukalainen tai maassasyntynyt. Älkää syökö mitään hapanta, vaan syökää happamatonta leipää, missä asuttekin." (2.Moos 12:15-20)

## Pyhä valvontayö

Egyptistä lähdön muistoksi Israelin tuli viettää Aviv-kuun viidennentoista päivän yö valveilla joka vuosi.

Kun ne neljäsataa kolmekymmentä vuotta olivat kuluneet, niin juuri sinä päivänä kaikki Herran joukot lähtivät Egyptin maasta. Valvontayö (Leil shimmurim) Herran kunniaksi on tämä yö, koska hän silloin vei heidät pois Egyptin maasta; tämän yön kaikki israelilaiset valvokoot Herran kunniaksi (Hu ha-laila ha-ze La-Jhovah shimmurim), sukupolvesta sukupolveen. (2.Moos 12:41-42)

Pyhä valvontayö on muutakin kuin muistojuhla. Kun pääsiäistä seuraavan kerran todella vietettiin, piti Jeesuksen opetuslasten valvoa, mutta sillä kertaa opetuslapsetkin nukkuivat. Kolmannen kerran Israel tulee olemaan samassa tilanteessa sinä yönä, jolloin Herramme tulee. Siitä hän sanoo: "Valvokaa, sillä ette tiedä aikaa ettekä hetkeä", kts. Matt 25:13.

 

Kiireellinen tehtävä

Israel lähti Egyptistä Jumalan aikataulun mukaisena päivänä. Kun Pääsiäiskaritsa oli uhrattu, oli hapan siivottava pois nurkista heti:

Seitsemän päivää syökää happamatonta leipää; jo ensimmäisenä päivänä korjatkaa pois hapan taikina taloistanne. Sillä jokainen, joka hapanta syö, ensimmäisestä päivästä seitsemänteen päivään asti, hävitettäköön Israelista. (2.Moos 12:15)

Hapatus on vertaiskuva synnistä. Kristittyinä meidän tulee olla hyvin tietoisia siitä, että suuressa kristikunnassa enemmistö on erilaisten harhaoppien vallassa. Eräs pahimmista harhaopeista on "evankeliseksi" väitetty hapatus, jonka mukaan ihminen on taivaskelpoinen kohta, kun hän "on ottanut Kristuksen vastaan omana henkilökohtaisena vapahtajanaan", ja että jopa pyrkimyksetkin synnin hapatuksesta luopumiseksi ovat tuomittavia "itsevanhurskauden" ja "lakihenkisyyden" osoituksia.

Happamattoman leivän päivien tuli muistuttaa Israelia itseään siitä, että "he eivät olleet saaneet viipyä" Egyptissä päivääkään yli Jumalan säätämän määräajan. Jos he olisivat sen tehneet, he olisivat jääneet lähtijöiden joukosta. Eikä muunlaisen leivän paistaminen erämaassa olisi ollut mahdollistakaan, mutta ohuet, happamattomat taikinalevyt voitiin paistaa vaikka nuotiossa kuumennetuilla kivillä:

Ja he leipoivat siitä taikinasta, jonka olivat tuoneet Egyptistä, happamattomia leipiä; sillä se ei ollut hapannut, kun heidät karkoitettiin Egyptistä. He eivät olleet saaneet viipyä, eivätkä he myöskään olleet valmistaneet itsellensä evästä. (2.Moos 12:39)

 

Manna

Egyptistä lähdön jälkeen Israel joutui ylittämään Kaislameren, egyptiläisten ajaessa sitä takaa. Israel nousi vastarannalle, mutta takaa-ajajat hukkuivat. Riemu oli valtava, kun kansa näki pelastuneensa, mutta pian nousi esiin uusia ongelmia. Keitaat olivat harvassa. Erämaassa ei kasvanut viljaa. Happamen leivän valmistus oli mahdotonta, mutta sama koski myös happamattomia leipiä, matsoja. Kuukauden päästä lähdöstä kansa alkoi valittaa, sillä se ei ollut tottunut elämään uskosta ihmeiden keskellä. Se oli kyllä nähnyt ihmeitä, mutta kaikki sen tähän asti näkemät ihmeet olivat olleet kertaluontoisia. Nyt oli kyse siitä, mistä saadaan jokapäiväinen leipä.


Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
"Minä olen kuullut israelilaisten napinan. Puhu heille ja sano: Iltahämärässä teillä on oleva lihaa syödäksenne, ja huomenna on teillä leipää yltäkyllin; niin te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne."
Ja illalla tuli viiriäisiä, ja ne peittivät leirin, ja aamulla laskeutui kastesumu leirin ympärille. Ja kun kastesumu oli haihtunut, katso, erämaassa oli maan pinnalla jotakin hienoa, suomujen tapaista, jotakin hienoa niinkuin härmä. Kun israelilaiset näkivät sen, kyselivät he toisiltansa: "Mitä tämä on?" Sillä he eivät tienneet, mitä se oli. Ja Mooses sanoi heille: "Tämä on se leipä, jonka Herra on antanut teille syötäväksi. Ja näin on Herra käskenyt: Kootkaa sitä, jokainen tarpeenne mukaan; ottakaa goomer-mitta mieheen perheenne pääluvun mukaan, kukin niin monelle, kuin kullakin majassansa on." Ja israelilaiset tekivät niin, ja he kokosivat, yksi enemmän, toinen vähemmän. Mutta kun he mittasivat sen goomer-mitalla, niin ei sille jäänyt liikaa, joka oli koonnut enemmän, eikä siltä puuttunut, joka oli koonnut vähemmän; jokainen oli koonnut niin paljon, kuin hän tarvitsi. (2.Moos 16:11-18)

Koko erämaavaelluksen ajan Jumala antoi leivän suoraan taivaasta. Mutta myös veden kanssa syntyi ongelmia heti matkan alkuvaiheessa. Mutta ongelmat olivat vain uskon puutteen ongelmia. Janoon ei kuollut ketään, sillä Jumala antoi vettä tavalla tai toisella, joskus tavanomaisin keinoin ja joskus suoraan kivestä. Mannan tulo loppui vasta neljänkymmenen vuoden päästä, kun Israel Jordanin ylitettyään söi ohraleipää Jerikon arolla.


Johanneksen evankeliumin kuudennessa luvussa Jeesus kertoo enemmän tästä aiheesta, mutta eipä kiirehditä tapausten edelle.

 

Happamattoman leivän juhlan teemat

Hapate on Raamatussa synnin vertauskuva. Kun jauhoihin lisätään vettä ja hapatetta, alkaa taikina kohota. Kohotetusta taikinasta voidaan leipoa paksuja leipiä, sillä hapatettu taikina kypsyy varsin alhaisessa lämpötilassa. Hapate on esikypsentänyt sen. Synnin kypsentämä mies ei voi palvella Jumalaa, eikä omin avuin vapautua Egyptin vallasta. Tarvitaan karitsa.

Israel oli teurastanut pääsiäislampaansa iltapäivällä kello kolmen aikaan Aviv-kuun neljäntenätoista päivänä ja söi sitä kodeissaan yöllä, sillä aikaa kun Jumalan enkeli kulki halki Egyptin maan ja tappoi kaikki esikoiset, jotka eivät olleet karitsan verellä merkittyjen ovien takana suojassa Tuhoojalta. Puoliyön jälkeen Egyptin ruhtinas, joka pitkään oli pitänyt Israelia orjuudessa, suorastaan pakotti Israelin matkaan. Lähtö tapahtui niin kiiruusti, ettei edes taikina, joka oli yöksi pantu happanemaan aamulla tapahtuvaa leipomista varten, ehtinyt hapantua. Matkalaiset joutuivat syömään happamatonta leipää. Israelille se säädettiin muistopäiväksi, kts. (2.Ms 12:14-20):


(14) Ja tämä päivä olkoon teille muistopäivä, ja viettäkää sitä Herran juhlana; sukupolvesta sukupolveen viettäkää sitä ikuisena säädöksenä. (15) Seitsemän päivää syökää happamatonta leipää; jo ensimmäisenä päivänä korjatkaa pois hapan taikina taloistanne. Sillä jokainen, joka hapanta syö, ensimmäisestä päivästä seitsemänteen päivään asti, hävitettäköön Israelista. (16) Ensimmäisenä päivänä pitäkää pyhä kokous ja samoin myös seitsemäntenä päivänä pyhä kokous. Mitään työtä älköön tehtäkö niinä päivinä; ainoastaan se, mitä kukin tarvitsee ruuaksi, ainoastaan se valmistettakoon. (17) Ja pitäkää tätä happamattoman leivän (juhlaa), sillä juuri sinä päivänä minä vein teidän joukkonne pois Egyptin maasta; sentähden pitäkää tätä päivää, sukupolvesta sukupolveen, ikuisena säädöksenä. (18) Ensimmäisessä kuussa, kuukauden neljäntenätoista päivänä, ehtoolla, syökää happamatonta leipää, ja niin tehkää aina saman kuun yhdennenkolmatta päivän ehtooseen asti. (19) Seitsemään päivään älköön hapanta taikinaa olko teidän taloissanne; sillä jokainen, joka hapanta leipää syö, hävitettäköön Israelin kansasta, olipa hän muukalainen tai maassasyntynyt. (20) Älkää syökö mitään hapanta, vaan syökää happamatonta leipää, missä asuttekin." (2.Ms 12:14-20).

Koti on avainasemassa

Jokainen perhe söi oman pääsiäislampaansa ja jokaisen kodin varustukseen kuului taikinatiinu. Hapatteen, synnin vertauskuvan, poistaminen taloudesta aloitettiin kotona:

Seitsemän päivää syökää happamatonta leipää; jo ensimmäisenä päivänä korjatkaa pois hapan taikina taloistanne. Sillä jokainen, joka hapanta syö, ensimmäisestä päivästä seitsemänteen päivään asti, hävitettäköön Israelista. Ensimmäisenä päivänä pitäkää pyhä kokous ja samoin myös seitsemäntenä päivänä pyhä kokous. Mitään työtä älköön tehtäkö niinä päivinä; ainoastaan se, mitä kukin tarvitsee ruuaksi, ainoastaan se valmistettakoon. Ja pitäkää tätä happamattoman leivän (juhlaa), sillä juuri sinä päivänä minä vein teidän joukkonne pois Egyptin maasta; sentähden pitäkää tätä päivää, sukupolvesta sukupolveen, ikuisena säädöksenä. Ensimmäisessä kuussa, kuukauden neljäntenätoista päivänä, ehtoolla, syökää happamatonta leipää, ja niin tehkää aina saman kuun yhdennenkolmatta päivän ehtooseen asti. Seitsemään päivään älköön hapanta taikinaa olko teidän taloissanne; sillä jokainen, joka hapanta leipää syö, hävitettäköön Israelin kansasta, olipa hän muukalainen tai maassasyntynyt. Älkää syökö mitään hapanta, vaan syökää happamatonta leipää, missä asuttekin." (2.Moos 12:15-20)

Laki on sama koko maassa

Koti on yhteiskunnan perusta. Mutta Laki koskee kaikkia maassa asuvia:

Ja Mooses sanoi kansalle: "Muistakaa tämä päivä, jona te lähditte Egyptistä, orjuuden pesästä; sillä Herra vei teidät sieltä pois väkevällä kädellä. Sentähden älköön mitään hapanta syötäkö. Tänä päivänä aabib-kuussa te lähditte. Ja kun Herra vie sinut kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, hivviläisten ja jebusilaisten maahan, jonka hän sinun isillesi vannotulla valalla on luvannut antaa sinulle, siihen maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä, niin vietä tämä jumalanpalvelus tässä kuussa. Syö seitsemänä päivänä happamatonta leipää, ja seitsemäntenä päivänä olkoon Herran juhla. Happamatonta leipää (Matsot) syötäköön näinä seitsemänä päivänä; älköön mitään hapanta (chamets) olko, älköön olko hapanta taikinaa (se'or) koko sinun maassasi (be-kol-gebuleikaa). (2.Moos 13:3-7)

Hebrean sana gebul (kts. Strong H1366) on johdannainen sanasta gabal (H1379), punoa, letittää ja sitä käytetään merkityksessä köysi, raja, ja tiettyjen rajojen sisään jäävä alue. Kyse on siis laajemmasta asiasta, kuin pelkästä maantieteellisestä käsitteestä. Kaiken, mitä Jumalan kansa hallitsee, tulee olla happamesta vapaata aluetta. Tieteen, lehdistön, talouden jne. tulee olla puhdasta ja moitteetonta.

 

Uuden yhteiskunnan rakentaja

Geneettisellä kansalla on yhteinen kantaisä. Israelin kansan kantaisä on Abraham. Tosin Abramista syntyi muitakin kansoja, sillä Abram ja Sarai eivät malttaneet odottaa Jumalan lupauksen täyttymistä, mikä johti heidät tekemään tiettyjä vääriä ratkaisuja, ennen kuin lupaus toteutui. Vähän samalla tapaa kävi Aabrahamin pojillekin, minkä vuoksi sanotaan, että Israelin kantaisät ovat Aabraham, Iisak ja Jaakob. Vasta Jaakob sai nimen Israel, ja hänen nimessään olevalle kansalle kuuluvat ne oikeudet ja velvollisuudet, jotka Jumala kansalleen antoi.

Aabraham oli kotoisin Babylonista, auringon, kuun ja tähtienpalvonnan kotimaasta. Siitä ongelmasta hän selvisi lähtemällä pois heimonsa keskuudesta, mutta Aabrahamilla oli myös toinen ongelma, synti. Sen juuret johtavat kauemmas, aina Aatamiin asti. Syntiongelman ratkaisemiseen Aabrahamin kyvyt eivät riittäneet, mutta hän oli saanut Jumalalta lupauksen, joka mukaan hänen siemenessään tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, kts. 1.Moos 17:1-22:18:

Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen. (1.Moos 22:18)

Vanhan Liiton esikuvallisissa uhritoimituksissa jokaista syntiä varten oli määrätyt uhritoimitukset, mutta ne eivät ottaneet pois syntejä, vaan peittivät ne uhrieläimen verellä. Pääsiäisuhrilla ratkaistiin, jäikö kansa Tuhoojan tuhottavaksi sinä päivänä, kun rangaistus kohtasi koko maailmaa. Mutta myös happamattoman leivän päivinä tarvittiin uhrit, sillä niin täydellistä happamen poistoa ei olekaan, ettei jotain hapanta nurkkiin vielä jäisi:

Ja saman kuukauden viidentenätoista päivänä on happamattoman leivän juhla Herran kunniaksi; syökää happamatonta leipää seitsemän päivää. Ensimmäisenä päivänä olkoon teillä pyhä kokous, silloin älkää yhtäkään arkiaskaretta toimittako. Tuokaa Herralle uhri (H801: ishshah - tuliuhri) seitsemänä päivänä. Seitsemäntenä päivänä on pyhä kokous; silloin älkää yhtäkään arkiaskaretta toimittako." (3.Ms 23:6-8).

Kun jauhoihin lisätään vettä ja hapatetta, alkaa taikina kohota. Kohotetusta taikinasta voidaan leipoa paksuja leipiä, sillä hapatettu taikina kypsyy varsin alhaisessa lämpötilassa. Hapate on esikypsentänyt sen. Synnin kypsentämä mies ei voi palvella Jumalaa, eikä omin avuin vapautua synnin eikä edes "Egyptin" vallasta. Tarvitaan Jeesus, Jumalan esikoispoika, joka ottaa pois synnin, uuden, hengellisen kansan kantaisä.

Toisen Mooseksen kirjan luvussa 13 happamaton leipä ja esikoisten pyhittäminen nivoutuvat yhteen tavalla, joka panee lukijan miettimään, mitä yhteistä näillä kahdella asialla on. Vastaus paljastuu tekstistä:


(13:1) Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
(13:2) "Pyhitä minulle jokainen esikoinen, jokainen, joka israelilaisten seassa, sekä ihmisistä että karjasta, avaa äidinkohdun; se on minun".
(13:3) Ja Mooses sanoi kansalle: "Muistakaa tämä päivä, jona te lähditte Egyptistä, orjuuden pesästä; sillä Herra vei teidät sieltä pois väkevällä kädellä. Sentähden älköön mitään hapanta syötäkö. (13:4) Tänä päivänä aabib-kuussa te lähditte. (13:5) Ja kun Herra vie sinut kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, hivviläisten ja jebusilaisten maahan, jonka hän sinun isillesi vannotulla valalla on luvannut antaa sinulle, siihen maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä, niin vietä (avadtaa - suorita, tee) tämä jumalanpalvelus (et-ha avoda - palvelus, työ) tässä kuussa. (13:6) Syö seitsemänä päivänä happamatonta leipää, ja seitsemäntenä päivänä olkoon Herran juhla.
(13:7) Happamatonta leipää syötäköön näinä seitsemänä päivänä; älköön mitään hapanta olko, älköön olko hapanta taikinaa koko sinun maassasi. (13:8) Ja kerro pojallesi sinä päivänä ja sano: 'Näin tehdään sen johdosta, mitä Herra minulle teki, kun minä lähdin Egyptistä'. (13:9) Ja se olkoon merkkinä sinun kädessäsi ja muistutuksena sinun otsallasi, että Herran laki olisi sinun suussasi; sillä Herra vei sinut väkevällä kädellä pois Egyptistä. (13:10) Sentähden noudata tätä säädöstä määräaikanansa vuodesta vuoteen.
(13:11) Ja kun Herra on vienyt sinut kanaanilaisten maahan, niinkuin hän on sinulle ja sinun isillesi vannonut, ja kun hän on sen sinulle antanut, (13:12) niin luovuta Herralle kaikki, mikä avaa äidinkohdun; ja kaikki ensiksisyntyneet karjastasi, urospuolet, olkoot Herran. (13:13) Mutta jokainen aasin ensiksisynnyttämä lunasta lampaalla; mutta jos et sitä lunasta, niin taita siltä niska. Ja lunasta jokainen ihmisen esikoinen poikiesi seassa. (13:14) Ja kun sinun poikasi vastaisuudessa kysyy sinulta ja sanoo: 'Mitä tämä merkitsee?' niin vastaa hänelle: 'Herra vei meidät väkevällä kädellä pois Egyptistä, orjuuden pesästä. (13:15) Sillä kun farao paatui ja kieltäytyi päästämästä meitä, surmasi Herra kaikki esikoiset Egyptin maassa, ihmisten esikoisista karjan esikoisiin asti. Sentähden minä uhraan Herralle jokaisen urospuolen, joka avaa äidinkohdun, ja jokaisen esikoisen pojistani minä lunastan.' (13:16) Ja se olkoon merkkinä sinun kädessäsi ja muistolauseena sinun otsallasi; sillä Herra vei meidät väkevällä kädellä pois Egyptistä." (2.Ms 13:1-16)

Esikoisten pyhittäminen on johdantoa Uuden Liiton tapahtumiin. Israelin pääsiäispäivänä Egyptissä uhraamat karitsat olivat esikuvia Jeesuksesta, joka ei pelkästään peitä seuraajiensa syntejä verellään, vaan ottaa synnin pois, kokonaan ja pysyvästi ja luo uuden, hengellisen ihmisen:

Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki. Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä. Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta. Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset. Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva. (1.Kor 15:45-49)

Pyhittäminen on erottamista Jumalalle. Karitsan verellä egyptiläisistä erotettujen Jaakobin huoneen poikien oli määrä myöhemmin astua Jumalan palvelukseen. Mutta sitä ennen oli sovitettava synnin ja pyhyyden välillä vallitseva ristiriita. Vanhan Liiton aikana se hoidettiin erilaisin uhrimenoin, mutta lopullinen sovitus tapahtuu Kristuksessa:

Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä, jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut. (Kol 1:19-23)

Happamattoman leivän vietto Uuden Liiton seurakunnassa

Kirkot eivät kerro asiakkailleen Happamattoman leivän juhlasta juuri mitään. Kristityt sitä kuitenkin viettävät, niin nyt, kuin Uuden Testamentin kirjoittamisen päivinäkin. Pietari vietti happamattoman leivän päivät vankilassa:

Siihen aikaan kuningas Herodes otatti muutamia seurakunnan jäseniä kiinni kiduttaaksensa heitä. Ja hän mestautti miekalla Jaakobin, Johanneksen veljen. Ja kun hän näki sen olevan juutalaisille mieleen, niin hän sen lisäksi vangitutti Pietarinkin. Silloin olivat happamattoman leivän päivät. Ja otettuaan hänet kiinni hän pani hänet vankeuteen ja jätti neljän nelimiehisen sotilasvartioston vartioitavaksi, aikoen pääsiäisen jälkeen asettaa hänet kansan eteen. Apt 12:1-4

Paavali vietti happamattoman leivän päivät Makedonian Filippissä matkallaan Kreikasta Jerusalemiin:

Ja kun juutalaiset olivat tehneet häntä vastaan salahankkeen hänen aikoessaan lähteä meritse Syyriaan, päätti hän tehdä paluumatkansa Makedonian kautta. Ja häntä seurasivat berealainen Soopater, Pyrruksen poika, ja tessalonikalaisista Aristarkus ja Sekundus, derbeläinen Gaius, Timoteus sekä aasialaiset Tykikus ja Trofimus. Nämä menivät edeltä ja odottivat meitä Trooaassa; mutta me purjehdimme happamattoman leivän juhlan jälkeen Filippistä ja tulimme viidentenä päivänä heidän luoksensa Trooaaseen ja viivyimme siellä seitsemän päivää. (Kts. Apt 20:2-6)
Apt 20:6

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut viettää näitä päiviä kalenteriin sidottuina juhlapäivinä, vaan puhdistautua synnistä. Korinttolaiskirjeessä sanotaan:

Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa. (1.Kor 5:6-8)

Tilanne, jossa Paavali tämän sanan lausui, oli seuraava:

Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa. Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne? Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on - sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen - Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan? Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa. Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa; en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." (1.Kor 5:1-13)

Matteus kertoo kaksi ensi silmäyksellä toisistaan riippumatonta tarinaa, mutta kyse on kuitenkin samasta asiasta, kuin edellä. Katsotaan ensin kertomuksen jälkimmäinen osa:

Kun opetuslapset saapuivat toiselle rannalle, olivat he unhottaneet ottaa leipää mukaansa. Ja Jeesus sanoi heille: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta". Niin he puhuivat keskenään sanoen: "Emme ottaneet leipää mukaamme". Mutta kun Jeesus sen huomasi, sanoi hän: "Te vähäuskoiset, mitä puhutte keskenänne siitä, ettei teillä ole leipää mukananne? Ettekö vielä käsitä? Ja ettekö muista niitä viittä leipää viidelletuhannelle ja kuinka monta vakallista otitte talteen, ettekä niitä seitsemää leipää neljälletuhannelle ja kuinka monta vasullista otitte talteen? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä? Vaan kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta." Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia. (Matt 16:5-12)

Fariseusten ja saddukeusten synti oli pahempaa laatua, kuin mitä Korintton kristittyjen keskuudessa havaittu. Sitä voitaisiin sanoa vaikka uskonnollisuuden synniksi. Syynä on kuitenkin sama asia kuin Korinttossa, eli "pahuus ja aviorikokset", kuitenkin sillä erolla, että Korintton kristityt eivät hyökänneet Kristuksen kimppuun vaan tekivät parannuksen, mutta Jeesuksen vastustajat härnäsivät häntä vaatimuksillaan syntejään tunnustamatta:

Ja fariseukset ja saddukeukset tulivat hänen luoksensa ja kiusasivat häntä pyytäen häntä näyttämään heille merkin taivaasta. Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Kun ilta tulee, sanotte te: 'Tulee selkeä ilma, sillä taivas ruskottaa', ja aamulla: 'Tänään tulee rajuilma, sillä taivas ruskottaa ja on synkkä'. Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa. Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki." Ja hän jätti heidät ja meni pois. (Matt 16:6-12)

Egyptin kulttuuriperintöä ei saanut viedä Luvattuun maahan. Saman tuomion sai kreikkalaiseen maailmanselityksiin hairahtaneiden saddukeusten hapatus, kts. Matt 16:6-12, ja politikointiin mielistyneen Herodeksen hapatus, kts. Mark 8:15-21:

Ja hän käski heitä sanoen: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten hapatusta ja Herodeksen hapatusta". Niin he puhuivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää. Kun Jeesus huomasi sen, sanoi hän heille: "Mitä puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vielä käsitä ettekä ymmärrä? Onko teidän sydämenne paatunut? Silmät teillä on, ettekö näe? Ja korvat teillä on, ettekö kuule? Ja ettekö muista: kun minä mursin ne viisi leipää viidelletuhannelle, kuinka monta vakan täyttä palasia te keräsitte?" He sanoivat hänelle: "Kaksitoista". "Ja kun minä mursin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle, kuinka monta vasun täyttä palasia te keräsitte?" He sanoivat: "Seitsemän". Niin hän sanoi heille: "Ettekö vieläkään ymmärrä?" (Mark 8:15-21)

Farisealaisuus ei ole rabbinistisen juutalaisuuden yksinoikeus. Kaksinaamaisuus on maailman yleistä kulttuuriperintöä, ja erikoisesti sen näyttää olevan YK:n suojeluksessa. Jeesus käyttää siitä nimeä ulkokultaisuus. Kaiken lisäksi nämä kaksinaamaiset, päältä kauniit ja sisältä pahat ovat vaarallisia myös niille, joiden he pelkäävät kertovan liikaa tosiasioita itsestään. Jeesus kuitenkin muistuttaa, että on parempi joutua roistojen ampumaksi, kuin tulla tuomituksi Suuren Valkean Valtaistuimen edessä:

Kun sillä välin kansaa oli kokoontunut tuhatmäärin, niin että he polkivat toisiaan, rupesi hän puhumaan opetuslapsillensa: "Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta. Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi. Sentähden, kaikki, mitä te pimeässä sanotte, joutuu päivänvalossa kuultavaksi, ja mitä korvaan puhutte kammioissa, se katoilta julistetaan. Mutta minä sanon teille, ystävilleni: älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, eivätkä sen jälkeen voi mitään enempää tehdä. Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää. Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta. Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi; mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksi anneta. Mutta kun he vievät teitä synagoogain ja hallitusten ja esivaltojen eteen, älkää huolehtiko siitä, miten tai mitä vastaisitte puolestanne tahi mitä sanoisitte; sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava." (Lk 12:1-12)

Maailma on Jumalan omaisuutta, ja me olemme hänen huoneensa haltijoita. Uskollisille huoneenhaltijoille hän antaa palkan, mutta muut joutuvat samaan paikkaan itsepäisten konnien kanssa:

Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan. Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee. Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." (Matt 24:42-51)

Erehtymisen pelko ei saa sanella ratkaisujamme. Jos erehdymme, meidän tulee luottaa silloinkin Jumalan armoon, mutta työtämme meidän ei ole lupa lyödä laimin:


Sitten myös se, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja sanoi: "Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi; sinä leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, missä et ole eloa viskannut. Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi." Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: "Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut. Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen. Ottakaa sentähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää. Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." (Matt 25:24-30)

 

Ehtoollisleipä

Ehtoollisleipä on happamatonta, ilman hiivaa tai muuta hapatetta valmistettua leipää. Sitä nautitaan kirkoissa kuin pilleriä ikään, mutta auttaako se, ja jos auttaa niin mihin? Entä resepti? Miten sitä pitää nauttia? Pietarin antaa hyvän ohjeen:

Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä. Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä". (1.Piet 1:13-16)

Pyhyys on ristiriidattomuutta tai eheyttä Rakkaudessa ja Totuudessa. Viikon pituisen happamattoman leivän juhlan tarkoitus oli muistuttaa tästä asiasta kerran vuodessa unohtamatta sitä, että tämä kaikki perustui siihen ensimmäiseen rajanvetoon, jolloin Israel vapautui Egyptistä. Silloinhan Israel sai kasteensa Kaislameressä, kts. 1.Kor 10:1-2, mutta kun egyptiläiset yrittivät matkia sitä, he hukkuivat.

 

Happamattoman leivän päivät Jerusalemissa

Esikuvallista happamattoman leivän juhlaa oli ehditty viettää yli tuhannen vuoden ajan, kunnes tuli hän, josta esikuva oli ennakkoilmoituksena annettu. Luukas kertoo:

Mutta happamattoman leivän juhla, jota pääsiäiseksi sanotaan, oli lähellä. Ja ylipapit ja kirjanoppineet miettivät, kuinka saisivat hänet surmatuksi; sillä he pelkäsivät kansaa. Niin saatana meni Juudaaseen, jota kutsuttiin Iskariotiksi ja joka oli yksi niistä kahdestatoista. Ja tämä meni ja puhui ylipappien ja pyhäkön vartioston päällikköjen kanssa, miten hän saattaisi hänet heidän käsiinsä. Ja he ihastuivat ja sitoutuivat antamaan hänelle rahaa. Ja hän lupautui ja etsi sopivaa tilaisuutta kavaltaakseen hänet heille ilman melua. (Kts. Lk 22:1-6)


Happamattoman leivän juhla kesti seitsemän päivää. Jeesus ja opetuslapset söivät pääsiäislampaan Jerusalemissa:

Niin tuli se happamattoman leivän päivistä, jona pääsiäislammas oli teurastettava. Ja hän lähetti Pietarin ja Johanneksen sanoen: "Menkää ja valmistakaa meille pääsiäislammas syödäksemme". Niin he kysyivät häneltä: "Mihin tahdot, että valmistamme sen?" Hän vastasi heille: "Katso, saapuessanne kaupunkiin tulee teitä vastaan mies kantaen vesiastiaa; seuratkaa häntä siihen taloon, johon hän menee, ja sanokaa talon isännälle: 'Opettaja sanoo sinulle: Missä on vierashuone, syödäkseni siinä pääsiäislampaan opetuslasteni kanssa?' Niin hän näyttää teille suuren, aterioiville varustetun huoneen yläkerrassa; sinne valmistakaa." Ja he menivät ja havaitsivat niin olevan, kuin Jeesus oli heille sanonut, ja valmistivat pääsiäislampaan. (Lk 22:7-13)

Jeesukselle tämä pääsiäisateria oli tältä erää viimeinen, mutta hän teki seuraajilleen selväksi, että sen täyttymys oli tuleva Jumalan valtakunnassa. Silloin hän tulisi taas syömään ja juomaan:


Ja kun hetki tuli, asettui hän aterialle ja apostolit hänen kanssansa. Ja hän sanoi heille:
"Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin; sillä minä sanon teille, etten minä sitä enää syö, ennenkuin sen täyttymys tapahtuu Jumalan valtakunnassa". Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: "Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee." (Lk 22:14-18).

Oppilailleen Jeesus sääti muistoaterian:

Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni." Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan. Mutta, katso, minun kavaltajani käsi on minun kanssani pöydällä. Sillä Ihmisen Poika tosin menee pois, niinkuin säädetty on; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta hänet kavalletaan!" Ja he rupesivat keskenänsä kyselemään, kuka heistä mahtoi olla se, joka oli tämän tekevä. (Lk 22:19-23).

Jumalan pöytäseuraan pääseminen ei ole pieni juttu. Se voi myös herättää kysymyksiä: Kuinka suuria herroja meistä nyt onkaan tullut? Kiusauksensa kestäneille on kyllä tulossa tärkeitä tehtäviä, mutta kiusausten logiikan mukaan nämä tehtävät annetaan vain niille, jotka ovat olleet nöyriä, elikkä pysyneet Jeesuksen kanssa ristillä kiusausten, koettelemusten ja vaikeuksien keskellä:


Ja heidän välillään syntyi myös kiista siitä, kuka heistä oli katsottava suurimmaksi. Niin hän sanoi heille:
"Kansojen kuninkaat herroina niitä hallitsevat, ja niiden valtiaita sanotaan hyväntekijöiksi. Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee. Sillä kumpi on suurempi, sekö, joka aterioi, vai se, joka palvelee? Eikö se, joka aterioi? Mutta minä olen teidän keskellänne niinkuin se, joka palvelee. Mutta te olette pysyneet minun kanssani minun kiusauksissani; ja minä säädän teille, niinkuin minun Isäni on minulle säätänyt, kuninkaallisen vallan, niin että te saatte syödä ja juoda minun pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. (Lk 22:24-30).

Seuraava sivu: Uutislyhteen heilutus

tai

Osmon kotisivulle