Ihmisen luomisen ja pääsiäisen välillä tapahtuneilla asioilla on selvä syy-yhteys. Ensin ihminen joutui orjuuteen, mutta sitten ilmestyi Pelastaja, joka vastoin odotuksia ei tyrmännyt syyllistä, vaan voitti synnin kuolemalla sille itse ja nousemalla kuolleista, ikään kuin koko ongelmaa ei olisi ollutkaan. Kirjan KRISTUKSEN MORSIAN Luvussa ##08 Kevään juhlakausi tarkastellaan niitä ennakkoasetelmia, joita ratkaisemaan Kristus maan päälle saapui.

Copyright ©: Osmo Pöysti

2005-2006

Kuru, Finland

2006-07-15

Sivuja nyt n. 15

Kristikunnalla on seitsemän vuotuista juhlaa. Niistä ensimmäinen on pääsiäinen ja viimeinen on seitsemän päivää kestävä lehtimajan juhla, jonka jälkeistä päivää, kutsutaan yksinkertaisesti kahdeksanneksi päiväksi. Kahdeksannella päivällä on symbolinen merkitys: sen vietolla julistetaan ikuista elämää Jumalan yhteydessä.

Kristikunnan seitsemän vuotuista juhlaa kuvaavat ihmiskunnan prosessia synnin orjuudesta iankaikkiseen elämään. Ensimmäinen juhla, pääsiäinen on vapautuksen juhla. Orjuudessa elävän ihmisen haaveissa pelkkä vapaus on jo korkea päämäärä. Mutta kun päämääränä on ikuinen elämä, on vapaus vasta alkua, ja sekin toteutuu vaiheittain hengen, sielun ja ruumiin osalta. Vasta kuolleitten ylösnousemuksessa viimeisetkin rajoitukset poistuvat.

Kristikunnan seitsemän vuotuista juhlaa jakautuvat kolmeen juhlakauteen. Kevään juhlakausi kestää kahdeksan päivää, ja siihen kuuluu paitsi pääsiäinen, myös happamattoman leivän juhla ja uutislyhteen heilutus. Kevään juhlakauden ensimmäinen suuri tapahtuma oli Israelin vapautus Egyptin orjuudesta ja toinen suuri tapahtuma oli Jeesuksen kuoleminen ristillä Golgatan kukkulalla Jerusalemissa ja nouseminen ylös kuolleista kolme päivää myöhemmin.

Muinaista Egyptiä pidetään loistavana suurvaltana, eivätkä maailman ihmiset näe israelilaisten orjuuttamistakaan mitenkään tuomittavana. Mutta mahtavan suurvallan orjat näkivät sen toisin. Israelille pääsiäinen merkitsi vapautusta orjuudesta ja kristikunnalle pääsiäinen on vapautus synnin vallasta. Synti orjuuttaa. Kysymys on siis samasta asiasta molemmilla kerroilla: vapautuksesta.

Ennen pääsiäistä tapahtuneet asiat ovat sellaisia, että niitä ei voi juhlia. Mutta niiden tunteminen selvittää sen, miksi pääsiäinen ja kristikunnan muut seitsemän juhlaa yleensä ovat olemassa.

Kun ihminen luotiin, hänen oli määrä tulla Jumalan kuvaksi ja hänen kaltaisekseen. Mutta kun luemme pari jaetta Raamatun alkulehdiltä, huomaamme, että paratiisin ihminen luotiin vain Jumalan kuvaksi:

Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun jakeet eivät paljasta, milloinka ihminen luodaan Jumalan kaltaiseksi. Mutta Raamatun alun lyhyen luomiskertomuksen jälkeen Raamatun sivuilla, luvusta 2 alkaen, alkaa tarkempi kertomus samoista asioista. Niistä käy selville, että ensi vaiheessa luotiin ruumis ja sielu ja että näiden ominaisuuksien haltijaa voitiin sanoa Jumalan kuvaksi:

Tekstissä käytetään kolmea eri verbiä, jotka Strongin sanakirjan mukaan ovat H1254, barah, luoda; H6213, asah, tehdä ja H3335, jatsar, muodostaa. Tulos ilmoitetaan verbillä H1961, hajah, olla.

Jakeessa 1.Moos 1:17 sanottiin, että Jumala luo (jitser) ihmistä omaksi kuvakseen, be-tsalmo, ja 1.Moos 2:7 sanottiin tuloksen olleen elävä sielu, "nefesh chajja". Lupaustaan siitä, että hän myös tekisi (asah, H6213) ihmisen kaltaiseksemme (ki-dmuteinu), hän ei siis vielä täyttänyt:

Se, mitä teksti sanoo sieluksi, on yksinkertaisesti hengitys. Tekstistäkin se käy selvästi ilmi, sillä Jumala puhalsi hengityksen, nefesh, ihmisen sieraimeen ja sillä puhalluksella ihminen laitettiin käyntiin. Uuden Testamentin kreikassa sielu on "psihi", vaikka raamatunkääntäjät joskus vääntävätkin sen elämäksi ja psykologit psyykeksi. Kysymys on kuitenkin sielusta, sillä ilman sitä ei ihmisen koneisto toimi.

Ihminen ei ollut ensimmäinen elävä sielu maan päällä, sillä samaa termiä "nefesh chajja" käytettiin jo viidentenä päivänä luoduista vesieläimistä ja linnuista, sekä kuudentena päivänä ennen ihmistä luoduista maaeläimistä. Se, että kr-38 kääntäjät käyttävät tässä eri termiä, kuin ihmisestä puhuttaessa, on sitä tavallista teologien hapatusta:

Suuret maaeläimet luotiin samana päivänä, kuin ihminen. Ihmisen tuli kuitenkin hallita niitä, kts. 1.Moos 1:28. Hallittavilleen Adam antoi nimet, sitä mukaa kun Jumala niitä hänen eteensä toi, kts. 2.Moos 2:18-20. Vaimolleen hän antoi nimen, joka oli sanan "ish", mies, feminiinimuoto "isha", miehetär, kts. 1.Moos 2:23.

Ihmisen kyky tehdä havaintoja ympäristöstään ruokkii itseään. Syntyy halu tietää enemmän. Paratiisissa ihminen pääsi tutustumaan Jumalan luomakuntaan, eikä vain tutustumaan, vaan antamaan sille nimiä, sitä mukaa, kun se siihen tutustui:

Nimen antaminen merkitsee valtaa. Se voi merkitä myös hyväksyntää ja rakkautta. Aatamin sukunimenä oli Ish, "mies", ja kun hän sai vaimon Herralta, hän antoi vaimolleen nimen "Isha", miehetär.

Aadamin oma nimi "adam" tarkoitti maata (adama) ja se oli Jumalan antama, sillä Jumala oli Adamia korkeampi. Siitä syystä Adamilla ei ollut lupa antaa Jumalalle nimeä. Vasta Mooses sai kunnian kuulla Jumalan nimen Jahveh, (tai: Jehovah). Nimen tulkitaan merkitsevään yksinkertaisesti "Minä olen". Tätä nimeä myös Jeesus käytti itsestään, kuten Uuden Testamentin kreikkalaisista teksteistä käy ilmi. Kreikaksi "minä olen" on "ego imi", mutta isä antoi hänelle nimen Jeshua, Jeesus.

Jumala oli antanut ihmiselle suuren tehtävän Paratiisin valvojana ja suojelijana. Se oli luottamustehtävä, sillä paratiisissa ei ollut aitaa tai muuria. Adamin tuli ottaa haltuunsa koko maa ja sitäkin suurempi tehtävä ihmistä odotti maan avaruuden hallitsijana, sillä se enkeliruhtinas, joka maan hallitsijaksi oli luotu, oli ennen Adamin luomista noussut kapinaan Jumalaa vastaan, eikä Jumala enää luottanut luotuihin olentoihin, vaan halusi hallitsijaksi omaan sukuunsa kuuluvan olennon - ihmisen.

Mutta ennen kuin Adam oli saanut tehtävänsä Paratiisissa päätökseen, vihollisen onnistui käyttää hänen tiedonhaluaan omiin tarkoituksiinsa. Adam söi kielletyn hedelmän. Hedelmässä oli kuoleman siemenet ja siitä asti Adamin suku on kantanut hedelmää kuolemalle.

Viettelijä oli saanut Eevan uskomaan, että tieto tekee ihmisen Jumalan kaltaiseksi. Eevan perässä myös Adam lähti etsimään tietoa Hyvän ja Pahan puun hedelmistä, vaikka hänen paratiisin vartijana olisi pitänyt olla ensimmäinen, joka hylkää pahan. Viettelijä, joka Eevan petti ja jonka perässä Adam lankesi syntiin, tuli paratiisin ulkopuolelta. Paratiisin ulkopuolella oli "keto", jonka viisain eläin, käärme, tuli puutarhaan ja houkutteli Adamin puolison syömään puusta, jonka hedelmissä piilivät kuoleman siemenet.

Jumalan suunnitelmassa Hyvän ja Pahan tiedon puulla oli vain kasvatustehtävä. Vaikka sen hedelmät näyttivät hyviltä, ei niitä pitänyt syödä. Tullakseen viisaaksi ihmisen oli hankittava tietonsa siten, että hän voi tutkia sen ennen sen mahdollista syömistä. Jumala itse auttoi Adamia alkuun kertomalla, että Hyvän ja Pahan tiedon puun hedelmistä ei pidä syödä.

Jumalan yhteyteen luodulla ihminen ei kokenut minkäänlaista tiedonpuutetta. Hänellä oli kaikki, jota hän pystyi vastaanottamaan. Hän saattoi kääntyä Jumalan puoleen, ja saada Jumalalta kaiken tarvittavan tiedon sekä hyvästä että pahasta. Näin hän myös välttyisi perättömältä tiedolta ja muulta höynäytykseltä. Mutta kiusaukseen lankeamisen takia yhteys Jumalaan katkesi. Vast'edes ihminen tulisi saamaan tietonsa korkeammasta elämäntasosta vain Jumalan ilmestyksen kautta, ja viimein, kun syntiongelma on ratkaistu, Pyhässä Hengessä.

Jumalan tarkoitus oli luoda ihminen, joka olisi paitsi Jumalan kuva, myös hänen kaltaisensa. Jumalan kaltaisuus tarkoitti sitä, että ihmisellä tuli olla vapaa tahto. Siksi myös Adamin tuli saada vapaasti valita, halusiko hän syödä kielletyn hedelmän vai ei. Ja Adam söi. Mutta Hyvän ja Hyvän ja pahan tiedon puun hedelmät eivät olleet se korkein päämäärä, jonka saavuttaminen tekisi ihmisen Jumalan kaltaiseksi. Käärme petti Eevan, ja Adam menetteli vielä pahemmin: hän ei noudattanut Jumalan, vaan käärmeen neuvoa.

Käärmeelle tieto oli korkein sellainen ominaisuus, josta hän oli itse osallinen. Kun hän mainosti hyvän ja pahan tiedon hedelmien nauttimista keinona päästä Jumalan kaltaiseksi, hän puhui langenneen kerubin kieltä. Hän itse oli ylpistynyt suuresta viisaudestaan niin, että piti tietoa jumalallisena ominaisuutena. Luotuna olentona hän ei edes tajunnut sellaisia ominaisuuksia, jotka varsinaisesti ovat Jumalan ominaisuuksia. Rakkaus, Totuus ja Elämä olivat hänen käsityskykynsä ulottumattomissa hänen lankeemuksensa tähden. Ja näin kävi nyt myös Adamille ja hänen suvulleen.

Tieto ei koskaan korvaa viisautta. Ja Jumala, vaikka hän onkin ainut viisas, ei pidä sitä edes korkeimpana ominaisuutenaan. Hänen tärkein ominaisuutensa on Pyhyys, joka ilmenee Totuudessa ja Rakkaudessa. Siksi myös ihmisen luomisen tavoite on paljon korkeammalla kuin yhdellekään luodulle kohteelle koskaan suodut ominaisuudet. Tämä Jumalan opetussuunnitelma on lyhykäisesti ilmaistu Efesolaiskirjeessä:

Luodakseen ihmisen, joka olisi hänen kaltaisensa, Jumalan oli luotava ihminen, joka pystyisi rakastamaan. Mutta se voi tapahtua vain luomalla ihminen Kristuksen yhteyteen, että hänellä olisi jumalallinen luonto. Paavali kirjoittaa:

Jumala, joka on ainut viisas, torjuu kaiken pahan. Eräässä käskyssä hän sanoo, että hän on "kiivas (hebr. "kanna") Jumala", kts. 2.Moos 20:5. Jumalan kiivaus, "kanna", ei ole äkkipikaisuutta, kuten käännöksestä saattaisi päätellä, vaan ominaisuus, joka pitää Totuutta ja Rakkautta voimassa hänen luomakunnassaan. Siksi Jumala myös tuhoaa kaiken sen, mitä vastoin hänen neuvoaan tehty on.

Jumalan ja ihmisen erilaiset käsitykset viisaudesta johtuvat siitä, että Jumala on Henki, mutta paratiisin ihminen oli "elävä sielu", mikä Jumalan neuvosta luopumisen jälkeen ei enää pystynyt kehittymään. Jumalan päämääränä on kyllä luoda hengellinen ihminen, mutta synnin takia tähän kehitykseen tuli mutkia. Niistä Paavali kirjoittaa:

Jumalan suunnitelma oli luoda ihminen "kuvaksemme ja kaltaiseksemme". Luomiskertomuksessa tämä prosessi pääsee kehittymään vain siihen asti, että Jumala loi hänet kuvakseen. Jumalan kaltaiseksi hän ei ehtinyt tulla. Hän ei ehtinyt syödä Elämän puusta, ennen kuin hänet jo ajettiin pois koko puutarhasta. Sitten kerrotaan:

Verbi "dun" (Strongin H1777) tarkoittaa hallitsemista, tuomitsemista ja pyrkimistä johonkin päämäärään esimerkiksi taistelemalla. Jumalan Henki ei siis vallinnut ihmistä, ja jos ihmisessä sitä yli päätään oli, se jäi alakynteen. Vuoden 1923 raamatunkäännöksessä sanotaankin:

Samaan aikaan syntyivät ensimmäiset poliittiset yritykset ratkaista maailman ongelmat:

Pian koko se viisaus, jonka pariin käärme oli ihmisen johdattanut, tuli niin hallitsevaksi, ettei ihmisestä enää löytynyt mitään hyvää:

Bioksen kotina on ruumis, psyyken elintilaa sanotaan sieluksi ja zoi pitää majaa ihmisen hengessä:

Uuden yksilön kehitys alkaa yhden ainoan biologisen solun hedelmöityksestä, ja pian rinnalle kehittyy myös psyyke, sielullinen elämä. Mutta tähän se kehitys sitten pysähtyykin, sillä se mikä lihasta on syntynyt, on liha. Koulumaailmassa on kyllä käytössä sanasta "zoi" johdettu sana zoologia, mutta sen puitteissa käsitellään vain eläinkuntaa.

Jumala on KAIKEN elämän lähde. Jumala itse on jo nimessään JHVH (luetaan joko Jahveh tai Jehovah) ilmoittanut olevansa Elämä eli "Olevainen". Siirtyäkseen eläinkunnasta elämän korkeimmalle tasolle katoavaisuuden lakien alainen ihminen tarvitsee vain pienen kipinän tätä jumalallista substanssia. Mutta itse ei ihminen voi Jumalaa lähestyä. Ihminen tulee hengellisestä elämästä osalliseksi ottamalla vastaan Jumalan itsensä hänelle antaman elämän siemenen.

Hengellisen elämän siemen on Jumalan sana. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka Jumalan sana tuli Abramin luo:

Mikä suomeksi on:

Kirkkoraamatun m-38 tekstiin on lisätty sana "tämä", jolloin koko tekstin merkitys muuttuu niin, ettei alkuperäistä sanomaa siitä enää voi tunnistaa:

Sama laittomuus on tehty myös kirkkoraamatun m-92 tekstiin:

Mutta mitä sanookaan Englannin ja ulkomaan bibliaseuran raamattu vuodelta 1923? Nyt kannattaa herätellä harmaata aivosolua, sillä tämän jälkeen minä kysyn, mikseivät sen kääntäjät valehtele, vaan kirjoittavat:

Kysymys on siitä, että Aabrahamille ilmestyi Jeesus. Toiset eivät vain halua sitä hyväksyä ovat valmiit vaikka vääristelemään Jumalan sanaa väitteensä tukemiseksi. Kohta tullaan myös siihen, miksi he niin tekevät, mutta luetaan vielä, miten koko tämä tapaus KR-1938 käännöksessä selostetaan:

Myös jakeeseen 1.Moos 15:4 kääntäjät ovat lisänneet sanan "tämä", vaikka tässäkin kohdin Englannin ja Ulkomaan raamattuseuran raamatussa sanotaan: "Mutta katso, Herran sana tuli hänen tykönsä, sanoen: ei tämä sinua peri .." Ja että asia tulisi täysin selväksi, riittää, kun ajattelet seuraavaa lausetta: "Ja hän vei hänet ulos ja sanoi: 'Katso taivaalle ja …'" Ei yksi raamatunlause rupea sinun kanssasi haastelemaan ja viemään sinua pihalle tähtiä katselemaan, vaan sen tekee Jeesus, jos hän sinulle henkilökohtaisesti ilmestyy ja niin hyväksi katsoo.

Sana, joka tuli Aabramin luo näyssä, oli sama Sana, joka pari tuhatta vuotta myöhemmin tuli lihaksi ja asui aikalaistensa keskellä Israelissa, kunnes hän nousi ylös haudasta ja nousi taivaisiin, tullakseen kohta sen jälkeen takaisin ja asettuakseen asumaan kaikkien niiden seuraajiensa sydämiin, jotka häntä tottelevat. Heti Johanneksen evankeliumin alussa tästä sanotaan:

Kirkolliset teologit puhuvat mielellään siitä, kuinka filosofi Platon valmisti tietä "kristinuskolle" keksimällä käsitteen "logos", sana. Sana "logos" on kuitenkin vain kreikankielinen vastine hebrean sanalle "dabar", sana, asia, esine. Kun siis Johannes kirjoitti, että "Alussa oli Sana (o Logos), ja Sana (o Logos) oli Jumalan tykönä, ja Sana (o Logos) oli Jumala", hän ei lainannut oppiaan filosofeilta, vaan hänen tietolähteenään olivat Israelin Jumalan Pyhät Kirjoitukset, jotka olivat syntyneet tuhat vuotta ennen Platonia ja hänen oppejaan, ja joista parhaat, kuten tässä näkyy, olivat nekin Israelin Jumalan aarrekammiosta kotoisin.

Hebrean sanalla davar on monta merkitystä; mikä käy ilmi jo edellä tarkastelemamme lauseen suomalaisesta käännöksestä. Ensin se on käännetty "tapauksiksi" ja toisessa kohdassa "sanaksi":

Onneksi Abramille ilmestyi Sana itse, eikä mikään filosofinen älynväläys, sillä siinä Sanassa, joka Abramille ilmestyi, oli voima toteuttaa se, mitä hän puhui. Tämä myös selittää sen, miksi sanalla davar on monta merkitystä: Jumalan sanassa on voima toteuttaa itse itsensä. Ja jos joku epäilee, avatkoon radion - Jumalan vastustajat käyvät kovaäänistä sotaa Abramin jälkeläisiä vastaan joka päivä. Paholainen tuskin luulee koskaan voittavansa, mutta monia hän näyttää pystyvän höynäyttämään.

Meidän, siis meidän, jotka olemme Abrahamin jälkeläisiä uskon perusteella, tulee käyttää Sanaa, sillä Pyhässä Hengessä lausutussa Sanassa on voima, joka toteuttaa itse itsensä. Se on sitä todellista alkuvoimaa, se Jumalan voima, se on enemmän kuin Big Bang! Mutta jos istut hiljaa, on turha ihmetellä, kuinka vastustaja elämöi. Hengen ylivalta aineen yli toteutuu ei suinkaan sinun mielesi tai hengellisen ylpeytesi kautta, vaan Sanan kautta. Jos puhut Sanan uskossa, Jumala toteuttaa sen, ilman että sinä olisit mitään muuta kuin Herran palvelija, mutta jos puhut turhia sanoja, joudut niistä tilille.

Jumalan sana on Jeesus. Sanassa "Jeesus" Jumalan nimi JHVH esiintyy yhdyssanan osana lyhennetyssä muodossa "Je", kuten useissa muissakin Vanhan Testamentin nimissä. Tämän nimen sanoma on siinä, että Jumala on, oli ja tulee olemaan ja nimenomaan hän on Elämä. Tämä sama asia tulee myös hyvin esiin muutamissa Jeesuksen käyttämissä sanonnoissa, vaikka ne ovatkin käännöksiä hebreasta tai arameasta kreikkaan, joten niiden löytäminen Uudesta Testamentista edellyttää jonkin asteista kreikan kielen hallintaa. Tyypillinen tapaus on lastenkirjoissa usein esiintyvä kertomus siitä, kun Jeesus tyynnyttää myrskyn. Tässä, kuten muissakin vastaavissa kertomuksissa Jeesuksen käyttämä avainsana on "ego ime", minä olen:

Vihollisille pelkkä Jumalan olemassaolo on suuri vihan aihe, haaste ja lopulta tuomio. Katsotaanpas vaikka mitä juutalaisten uskonnolliset johtajat tekivät, kun Jeesus sanoi olevansa:

Hollmingin telakalla Raumalla minulla oli venäläinen työtoveri, Sudoimportin tarkastaja Ivanov, joka kertoi miten ihmiset kuolevat, kun kuula osuu heihin. Ivanov kertoi, että ihminen on takapainoinen, ja heti kun kuolettava luoti tunkeutuu ihmiseen, ensimmäisenä pettää tasapainoaisti ja ihminen kaatuu taaksepäin maahan. No nyt voimmekin jo lukea, miten kävi niille Jeesusta vangitsemaan tulleille juutalaisille silloin, kun Jeesus sanoi heille sen, mikä kreikkalaisessa käännöksessä on kerrottu sanoilla "ego imi" - minä olen - ja vieläpä kolmeen kertaan:

Mutta minunhan piti kirjoittaa kolmenlaisesta elämästä, niistä, joista kreikassa käytetään sanaa bios, psihi ja zoi. Oletko muuten huomannut, että sanaa zoi, elämä, käytetään myös naisen nimenä muodossa Zoja? Hieno nimi! Siitä, kun tämä Elämä Kristuksessa ilmestyi, ottaakseen pois maailman synnit ja myös synnyttämään uutta elämää, kirjoittaa Johannes näin:

Raamatun kielikuvissa biologinen elämä rinnastetaan vereen ja veri sieluun eli psyykeen. Joskus kääntäjät eivät ole tätä tajunneet ja ovat kylmästi raakanneet pois sanan veri sieltä, missä se on heidän mielestään on ollut tarpeeton. Paavalin Areiopagin puhekin tulee paremmin yhteensopivaksi muiden saarnojen kanssa, kun siinä kaikki elämän tasot saavat esiintyä kukin oikeilla paikoillaan.

Biologinen elämä on katoavaista ja psyykekin on turmeltunut, niin että se on "naulittava ristille", kts. Lk 9:23-24, sitä varten että se voitaisiin uudistaa:

Hengellinen elämä on ikuista. Mutta tämänkin asian ymmärtämisessä on omat vaikeutensa. Oikeata hengellistä elämää on vain Jumalan yhteydessä, koska vain Jumala yksin on itsenäinen Elämä, mutta on olemassa henkiolentoja, myös sellaisia, jotka ovat luopuneet yhteydestään Jumalaan ja ovat samalla menettäneet myös muut Jumalallisen elämän ominaisuudet, Totuuden ja Rakkauden.

Jumalasta luopuneet henkivallat ovat Jumalan luomia, mutta Jumalasta luovuttuaan esiintyvät itsenäisinä Jumalan kilpailijoina, ja esittävät tavallisesti paljon paremmalta kuulostavia tarjouksia, kuin Jumala itse.

On hyvä tietää, että Jumala yksin on Rakkaus, Jumala yksin on Totuus ja Jumala yksin on Elämä, ja että hänen luokseen tullaan vain Jeesuksen Kristuksen kautta. Tästä on kuitenkin se etu, että mikä tahansa henkivalta, joka ei tunnusta Jeesusta lihaan tulleeksi Jumalan pojaksi, ja omaksi, henkilökohtaiseksi Herrakseen, voidaan ajaa pois hyvin yksinkertaisin keinoin: Vaatimalla häntä tunnustamaan Jeesuksen herruus, ja jollei hän sitä tee, käskemällä häntä poistumaan Jeesuksen nimessä.

Luomisjärjestyksen mukaan jokainen olento synnyttää lajilleen ominaisia poikasia. Adam oli maasta, joten hänelle ei voinut syntyä hengellisiä jälkeläisiä, mikä käy ilmi näistä Jeesuksen sanoista Nikodemokselle:

Jeesuksen isänä ei ollut Adam, eikä kukaan hänen suvustaan, vaan Jumalan Henki:

Jumala ei tee itselleen poikia; hän synnyttää niitä:

Nikodemos oli rabbi, opettaja. Oppikirja oli Vanha Testamentti. Ollakseen pätevä opettaja, Nikodemoksen olisi pitänyt pystyä selittämään "hengelliset hengellisesti". Koska uudestisyntyminen on hengellinen tapahtuma, sillä ei ole vastinetta fysikaalisessa maailmassa, ja siksi sitä selitetään fysikaalisesta maailmasta otetuilla kielikuvilla. Vanhan Testamentin kirjoitukset käyttävätkin fysikaalisesta maailmasta otettuja, luonnollista syntymää koskevia esimerkkejä hengellisen syntymän opettamiseen, mutta Nikodemos ei ollut tätä tajunnut, vaan väittää koko ilmoitettua totuutta vastaan huomauttaessaan Jeesukselle, ettei ihminen "voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä". Vastauksessaan Nikodimokselle Jeesus sanoo:

Ensimmäinen asia, joka tästä vastauksesta käy ilmi, on se, että hengellinen elämä syntyy Jumalan rakkauden vaikutuksesta. Sanon tämän siksi, sillä monet luulevat, että ihminen pelastuu, kun hän lakkaa tekemästä syntiä, mutta sellaiset väitteet ovat silkkaa sekoilua. Ihminen pelastuu, kun hän "korottaa Jeesuksen", antaa hänelle sen arvon ja tunnustaa sen nimen, joka hänellä Jumalan poikana on. Ja ettei ihminen ainoastaan pelastuisi oikeudenmukaisesta rangaistuksesta, Jumala antaa iankaikkisen elämän sille, joka hänen poikaansa uskoo.

Jumala synnyttää Sanan kautta ensin uskon Poikaansa, ja kun usko on syntynyt, se toteuttaa itse itsensä. On kuitenkin muistettava, että Jumala synnyttää lapsia vain rakkaudesta. Jos ihminen ei rakasta häntä, ei hedelmääkään synny:

Ennen kuin ihmistä voitiin sanoa Jumalan kaltaiseksi, hänellä tuli olla Pyhä Jumalan Henki. Hänet me tapasimme jo Raamatun toisessa jakeessa:

Luomisprosessi on pitkä. Nyt eletään vielä kuudetta päivää, ja vasta sen lopulla Kristuksessa kuolleet nousevat iankaikkiseen elämään, jonka he nyt omistavat vain uskon kautta:

Ensimmäinen Adam oli maasta. Jumalan kaltaiseksi ihminen luodaan Kristuksessa. Nyt luotavina olemme me, kunnes tulemme Kristuksen kaltaiseksi, joka on taivaallisen kuva:

Raamattujen mukaan valmiissa ihmisessä on kolme Jumalalle osaa - ruumis, sielu ja henki - kaikki Jumalalle pyhitettyjä ja erotettua, kts. 1.Tess 5:23. Henki on kuitenkin jotakin aivan muuta, kuin hengitys. Henki on osallisuutta Jumalalliseen elämään. Siitä käytetty sana on hebreassa "ruah" ja kreikassa "pneuma". Ruumis, sielu ja henki edustavatkin kolmea erilaista elämän tasoa tai muotoa. Paratiisissa kolmatta, jumalallista tasoa edusti Elämän puu. Mutta Jumalia ei luoda. Jumalan lapset syntyvät, ja syntyminen on valintojen tulosta. Ihmisen valittavana oli kaksi vaihtoehtoa: Elämä ja Tieto elämästä ja kuolemasta:

Ensimmäinen ihminen valitsi väärin. Tottelemattomuuden tähden hänet ajettiin pois Jumalan puutarhasta viljelemään maata, josta hänet oli otettu. Ja pian tapahtui Adamin suvun keskuudessa ensimmäinen murha: Kain tappoi veljensä Abelin.

Ensimmäisen kerran hebrean sana "dam", veri, esiintyy kertomuksessa siitä, kun Kain tappoi Aabelin:

Hengityksen eli "sielun" tehtävä on välittää happea ruumiin tarpeisiin. Mutta koska ihminen, samoin kuin eläimetkin ovat Jumalan luomia, rakastaa hän niitä. Jumala on myös oikeudenmukaisuuden vaalija. Siksi Aabelin veri "huutaa" maasta. Aabelin veri vaatii oikeudenmukaisuutta, ja koska Jumala on elävien Jumala, ei hän anna jonkun Kainin tai muun vihollisen päästä itsestään voitolle. Hän on herättävä Aabelin ja Kainille ja määrää heille sen osan, jonka he ovat itselleen voittaneet. Jos kysymys olisi pelkästään inhimillisistä saavutuksista, menisivät molemmat helvettiin, mutta Aabel oli uhrannut sellaisen uhrin, johon Jumala mielistyi. Kainin verettömään uhriin Jumala ei mielistynyt.

Kain ja Aabel olivat Adamin lapsia. Adam oli tullut syylliseksi Jumalan edessä jo ennen poikiensa syntymää, ja oli luonnollista, että pojat halusivat lepyttää Jumalan välttyäkseen Jumalan vihalta. Mutta keinot, joita he käyttivät, määräsivät tuloksen. Kain toi Jumalalle parhaita saavutuksiaan maanviljelyksen alalla. Oikeastaan hänen uhrinsa ei ollut uhri ollenkaan, se oli ylpeyden osoitus, kainilaisen kansantalouden saavutusten näyttely. Hän oli valinnut uhrikseen vehnät, mikä ei tietenkään voinut edustaa hänen sieluaan Jumalan edessä. Toisin oli Aabelin uhrin. Hän uhrasi puhtaan eläimen puolestaan, koska hän itse ei ollut kelvollinen lähestymään Jumalaa.

Ennen lopullisen vanhurskauden toteutumista Jumala kasvattaa uuden sukupolven uutta, Luvattua Maata varten. Koulutuksen alkuvaiheessa Jumala sanoi:

Heti seuraavassa jakeessa Jahveh - hän joka oli, on ja tuleva on - sanoo jotakin sellaista, mikä selvittää koko verensyöntikiellon:

Hengitys, "nefesh", on sama kuin sielu. Sama merkitys on Uuden testamentin sanalla "psihi", joka sekin on johdannainen sanasta, joka tarkoittaa hengitystä. Kreikan sanasta "psihi", psyyke, raamatunkääntäjät käyttävät mielellään sanaa "elämä", mutta tulos on harhaanjohtava, sillä kyse on silloinkin vain sellaisesta sielullisesta elämästä, josta jopa eläimet ovat osalliset.

Kreikan kielessä on myös sielullista elämää (kr. psihi) korkeampaa elämäntasoa merkitsevä sana "zoi" ja sitä alempaa elämäntasoa merkitsevä sana "bios". Sanaa "zoi" käytetään silloin, kun puhutaan ikuisesta elämästä, ja sanaa bios esimerkiksi kasvimaailmaan kuuluvista asioista.

Jumalan luomistyön päämäärä on hengellinen ihminen, jossa on kolme osaa: henki, sielu ja ruumis. Ensimmäisenä luotiin ruumis, jonka Jumala pani käyntiin puhaltamalla häneen hengityksen:

Elämä on Jumalan ominaisuus ja hänen yksinoikeutensa. Hänen luotunsakin elävät, mutta vain hänen yhteydessään. Tekstissä esiintyvä ilmaisu "nishmat chajjim" (elämien henget, elämien hengitykset) on monikollinen muoto sanasta nefesh chajja, mikä kertoo siitä, että kyseessä ei välttämättä ole tämä korkein elämän laatu, vaan lihallinen elämä, sielu.

Ihminen ei ollut ensimmäinen elävä sielu maan päällä, sillä samaa termiä "nefesh chajja" käytettiin jo viidentenä päivänä luoduista vesieläimistä ja linnuista, sekä maaeläimistä, jotka luotiin kuudentena päivänä ennen ihmistä:

Synnin takia koko luomakunta joutui katoavaisuuden lakien alaiseksi. Jumala oli kuitenkin ottanut aloitteen käsiinsä jo paratiisissa tehdessään Aatamille ja Eevalle puvut eläimen nahasta. Nahkansa menettäneen eläimen veri oli siis jo tavallaan uhrieläimen veri.

Jumala hävittää sen viisauden, jonka ihminen sai laittomuutta tekemällä Hyvän ja Pahan tiedon puun hedelmien siemenistä:

Käärmeen viisaus hävitetään ristin kautta:

Roomalaiskirje on Raamatun ainut systemaattisen teologian kokonaisesitys, ja paras koskaan kirjoitettu sellainen, ja se päättyy Jumalan ylistykseen:

Ihmisen viisaus on mahdollista vain siten, että hänellä on yhteys Jumalaan, kaiken viisauden lähteeseen, ja että hän käyttää sitä viisautta, jonka hän Jumalalta saa. Mutta tämäkään viisaus ei ole itsetarkoitus, vaan se kiitos, jonka se viisaassa henkilössä aiheuttaa:

Itsekeskeinen ihminen saattaa tulla Jumalan luo apua saamaan, mutta harvat palaavat Jumalan luo kiittämään avun saatuaan:

Tarinan opetus on siinä, että vaikka Jumala parantaa ihmisiä, hänellä on annettavana enemmän kuin pelkkä fyysinen parannus. Se, joka palaa kiittämään parannuksestaan, saa iäti asua Jumalan huoneessa. Ajatteles nyt tätä itse: Kun Jumala rakastaa sinua niin, että hän antaa poikansa toteuttaa halunsa uhrautua ristillä sinun puolestasi, niin pitääkö sinun kiittää häntä vai ei? Ja jos pitää, niin onko se sinun puoleltasi pelkkä muodollisuus, vai osoitatko sinä kiitoksellasi vastarakkautta Jumalaa kohtaan?

Jumalan rakkaus kestää hyvin sen, että ihmiset tulevat hakemaan apua ja saavat sitä, mutta sitten unohtavat Jumalan, kunnes uusi vaikeus heitä kohtaa. Kristillisissä kokouksissa käy paljon sellaisia ihmisiä, jotka tulevat sinne "kohdatakseen Jumalan", hakemaan pientä piristystä arjen harmauteen, etsimään inspiraatiota, tai vaikkapa uusia hampaita, jos entiset ovat tylsyneet. Mutta Jumala haluaa asua kansan keskuudessa. Hän haluaa muuttaa sinut asumuksekseen, temppelikseen ja ilmestyä sinussa, ja silloin ei puhuta enää Jumalan hengen kosketuksesta vaan Jumalan läsnäolosta.

Jumalan läsnäolo ihmisessä on ihmeellinen ja hyvin konkreettinen asia. Jos sillä on joku tunnusmerkki, niin se on ylistys ja kiitos. Jumala haluaa kuulla sinun äänesi!

Kuvittele itsesi Jumalan asemaan. Sinä teet pitkän ja rasittavan matkan rakastamiesi ystävien luo, ja iloitset suunnattomasti, kun vihdoin näet heidän kasvonsa. Mutta mitä tekevät ystäväsi? He puhuttelevat sinua kohteliaasti sukunimeä käyttäen, tarjoavat hienon illallisen, ja toivottavat sinut tervetulleeksi ensi vuonna uudestaan? Koska olen joskus ollut sellaisessa tilanteessa, voin kertoa millaista se on: itkunsekaista iloa. Iloa, koska näin heidät, ja itkua, koska minua puhuteltiin kuin kunniavierasta, mutta kuitenkin vierasta.

tai