Israelin vuosittain toistuvien juhlapäivien historiallinen tausta on niissä teoissa, jotka tapahtuivat Mooseksen aikana silloin, kun Jumala vapautti Israelin Egyptin orjuudesta noin vuonna 1550 eKr. Näillä samoilla juhlilla on toinenkin, tulevaisuuteen viittaava merkitys: ne ovat "tulevaisuuden varjo" Kristuksesta ja hänen morsiamestaan.
Kolmannen Mooseksen Kirjan 23. luvun mukaan nämä juhlapäivät ovat:
Pääsiäinen, j.5;
Happamattoman leivän juhla, j.6;
Uutislyhteen heilutus, j.11;
Helluntai, j.16;
Pasuunansoiton päivä, j.24;
Sovituspäivä, j.27;
Lehtimajan juhla, j.34
Kolmesta ensimmäisestä juhlasta Jeesus teki totta vuonna, joka todennäköisesti oli 32. Saman vuoden helluntaina alkoi nykyinen aikakausi, mutta kolme viimeistä juhlaa on vielä realisoimatta. Niiden sanoma on lyhykäisyydessään seuraava:
Pasuunansoiton päivänä ylkä tulee hakemaan morsiamensa. Kristuksessa kuolleet ja Kristuksessa elävät nousevat ylös ja kohtaavat Kristuksen yläilmoissa. Maan päällä on Suuri Vaivan Aika.
Sovituspäivänä Kristus ja hänen morsiamensa kohtaavat toisensa kasvoista kasvoihin. Juhla kestää seitsemän päivää, eli seitsemän vuotta, jonka jälkeen he tulevat ulos häähuoneesta juhlijoiden joukkoon ja Kristus ottaa vastaan kuninkuuden, palaa maahan pyhien saatossa, tuhoaa vastarinnan ja asettaa hallituksen.
Lehtimajan juhlalla viestitetään sitä aikaa, jolloin Kristus ja hänen pyhänsä hallitsevat maailmaa tuhat vuotta. Tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen alkaa varsinainen ikuisen elämä, jonka esikuvana juhlakalenterissa on "kahdeksas päivä".
Pasuunansoiton päivää, Sovituspäivää ja Lehtimajan juhlaa vietetään syksyllä, kun hedelmäsato on kypsynyt. Jeesuksen mukaan "elonaika on maailman loppu", kts. Matt 13:39.
##07 Raamatun juhlat
Osmo Pöysti
RAAMATUN JUHLAT
Liittyy osana kirjaan
Kristuksen morsianCopyright ©: Osmo Pöysti
2005-2006
Kuru, Finland
2006-06-28
Sivumäärä: 19
Musiikissa on kolme osaa: melodia, harmonia ja rytmi. Raamatun lyriikka on kertomusta Jumalan rakkaudesta. Se on kertomus Kristuksesta ja hänen morsiamestaan ja sen taustalta kuuluu sanoma suuresta sadonkorjuusta, jolloin kaikki se, joka luomakunnan alusta asti on kylvetty, korjataan talteen tai poltetaan. Raamatun juhlakalenteri on sen rytmi.
Raamatun juhlakalenteria säätelevät merkit, jotka Jumala loi erikoisesti tätä tehtävää varten, kts 1.Ms 1:14-15:
Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia, ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle"
Juhlien esittely löytyy Kolmannen Mooseksen kirjan luvusta 23 sekä Neljännestä Mooseksen kirjasta siinä yhteydessä, jossa esitetään yhteenveto Ilmestysmajassa uhrattavista uhreista. Uhrit oli uhrattava määräaikoina:
Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Käske israelilaisia ja sano heille: Pitäkää vaari siitä, että tuotte minulle minun uhrilahjani, ruokani, suloisesti tuoksuvat uhrini, määräaikanaan … (Kts. 4.Ms 28:1-2)
Päivittäinen uhri:
Tämä on se uhri, joka teidän on tuotava joka päivä Herralle: kaksi vuoden vanhaa virheetöntä karitsaa jokapäiväiseksi polttouhriksi. Uhraa toinen karitsa aamulla, ja toinen karitsa uhraa iltahämärässä ja ruokauhriksi kymmenesosa eefa-mittaa lestyjä jauhoja, sekoitettuna neljännekseen hiin-mittaa survomalla saatua öljyä. (Kts. 4.Ms 28:3-5)
Viikottainen uhri:
Mutta sapatinpäivänä uhraa kaksi vuoden vanhaa virheetöntä karitsaa ynnä kaksi kymmenennestä lestyjä jauhoja, öljyyn sekoitettuna, ruokauhriksi, sekä siihen kuuluva juomauhri. Tämä on sapatin polttouhri, joka uhrattakoon kunakin sapattina jokapäiväisen polttouhrin ja siihen kuuluvan juomauhrin ohella. (Kts. 4.Ms 28:9-10)
Uudenkuun päivän uhri
Ja kuukausienne ensimmäisenä päivänä tuokaa polttouhriksi Herralle kaksi mullikkaa, oinas ja seitsemän virheetöntä vuoden vanhaa karitsaa sekä kolme kymmenennestä lestyjä jauhoja, öljyyn sekoitettuna, ruokauhriksi …
Tämä on uudenkuun polttouhri, joka uhrattakoon kunakin uutenakuuna, vuoden kaikkina kuukausina. (4.Ms 28:11-14).
Ensimmäisessä eli Aviv-kuussa, sen neljäntenätoista päivänä oli Pääsiäinen.
Ja ensimmäisessä kuussa, kuukauden neljäntenätoista päivänä, on pääsiäinen Herran kunniaksi. (4.Ms 28:16)
Heti pääsiäispäivän jälkeisenä päivänä alkoi Happamattoman leivän juhla. Se kesti viikon:
Ja saman kuukauden viidentenätoista päivänä on juhla; seitsemän päivää syötäköön happamatonta leipää. Ensimmäisenä päivänä on pyhä kokous; älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako. Ja tuokaa polttouhriksi Herralle kaksi mullikkaa, oinas ja seitsemän vuodenvanhaa karitsaa; ne olkoot virheettömät. Ja niihin kuuluvana ruokauhrina …
Samoin uhratkaa Herralle joka päivä seitsemän päivän aikana leipää suloisesti tuoksuvaksi uhriksi; uhratkaa tämä jokapäiväisen polttouhrin ynnä siihen kuuluvan juomauhrin ohella. Ja seitsemäntenä päivänä olkoon teillä pyhä kokous; älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako. (Kts. 4.Ms 28:17-25).
Uutisen päivä, viikkojuhla eli Helluntai
Mutta uutisen päivänä, kun tuotte uuden ruokauhrin Herralle viikkojuhlananne, olkoon teillä pyhä kokous; älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako. Ja tuokaa suloisesti tuoksuvaksi polttouhriksi Herralle kaksi mullikkaa, oinas ja seitsemän vuodenvanhaa karitsaa ja niihin kuuluvana ruokauhrina lestyjä jauhoja, öljyyn sekoitettuna, kolme kymmenennestä kutakin mullikkaa kohti, kaksi kymmenennestä oinasta kohti ja yksi kymmenennes kutakin kohti niistä seitsemästä karitsasta; ja yksi kauris sovittamiseksenne. (4.Ms 28:26-30).
Joka syksy, seitsemännen kuukauden (eithanim eli tishrikuu) ensimmäisenä päivänä oli pasuunansoiton päivä:
Ja seitsemännessä kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä, olkoon teillä pyhä kokous; älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako. Olkoon se teille pasunansoiton päivä. Ja uhratkaa suloisesti tuoksuvaksi polttouhriksi Herralle mullikka, oinas ja seitsemän vuodenvanhaa virheetöntä karitsaa ja niihin kuuluvana ruokauhrina lestyjä jauhoja, öljyyn sekoitettuna, kolme kymmenennestä mullikkaa kohti, kaksi kymmenennestä oinasta kohti ja yksi kymmenennes kutakin kohti niistä seitsemästä karitsasta; ja kauris syntiuhriksi, teidän sovittamiseksenne. Paitsi uudenkuun polttouhria ynnä siihen kuuluvaa ruokauhria ja jokapäiväistä polttouhria ynnä siihen kuuluvaa ruokauhria ja niihin kuuluvia juomauhreja, niinkuin niistä on säädetty, uhratkaa kaikki tämä suloisesti tuoksuvaksi uhriksi Herralle. (Kts. 4.Ms 29:1-6)
Seitsemännen kuun kymmenennen päivän juhla on Sovituspäivä. Polttouhrien ja syntiuhrien sekä jokapäiväisten uhrien lisäksi Sovintopäivänä uhrattiin erikoiset sovitusuhrit:
Ja saman seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä olkoon teillä pyhä kokous, ja silloin kurittakaa itseänne paastolla, älkääkä yhtäkään askaretta toimittako. Ja tuokaa suloisesti tuoksuvaksi polttouhriksi Herralle mullikka, oinas ja seitsemän vuodenvanhaa karitsaa; ne olkoot virheettömät. Ja niihin kuulukoon ruokauhrina lestyjä jauhoja, öljyyn sekoitettuna, kolme kymmenennestä mullikkaa kohti, kaksi kymmenennestä oinasta kohti ja yksi kymmenennes kutakin kohti niistä seitsemästä karitsasta; ja
Seitsemännen kuun viidentenätoista päivänä alkaa Lehtimajan juhla:
Ja seitsemännen kuukauden viidentenätoista päivänä olkoon teillä pyhä kokous; älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako, vaan viettäkää juhlaa Herran kunniaksi seitsemän päivää. a tuokaa polttouhriksi, suloisesti tuoksuvaksi uhriksi Herralle, kolmetoista mullikkaa, kaksi oinasta ja neljätoista vuodenvanhaa karitsaa; olkoot ne virheettömät. Ja kuulukoon niihin ruokauhrina … (Kts. 4.Ms 29:12-16)
Lehtimajan juhla kestää viikon. Uhriteuraita on paljon, vaikka välipäivinä uhrien luku hieman väheneekin:
Ja toisena päivänä: kaksitoista mullikkaa, kaksi oinasta ja neljätoista vuodenvanhaa, virheetöntä karitsaa ja niihin kuuluvat ruoka- ja juomauhrit mullikkain, oinaiden ja karitsain luvun mukaan, niinkuin säädetty on, sekä kauris syntiuhriksi, paitsi jokapäiväistä polttouhria ynnä siihen kuuluvaa ruoka- ja juomauhria.
Ja kolmantena päivänä: yksitoista mullikkaa, kaksi oinasta ja neljätoista vuodenvanhaa, virheetöntä karitsaa ja niihin kuuluvat …
Ja seitsemäntenä päivänä: seitsemän mullikkaa, kaksi oinasta ja neljätoista vuodenvanhaa, virheetöntä karitsaa ja niihin kuuluvat ruoka- ja juomauhrit mullikkain, oinaiden ja karitsain luvun mukaan, niinkuin säädetty on, sekä kauris syntiuhriksi, paitsi jokapäiväistä polttouhria ynnä siihen kuuluvaa ruoka- ja juomauhria.
(Kts. 4.Ms 29:17-34)
Lehtimajan juhlan jälkeen tulee vielä yksi vuotuinen juhlapäivä, "kahdeksas päivä", jota vietetään siis Eithanim- eli Tishrikuun 22. päivänä:
Ja kahdeksantena päivänä olkoon teillä juhlakokous; älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako, vaan tuokaa suloisesti tuoksuvaksi polttouhriksi Herralle mullikka, oinas ja seitsemän vuodenvanhaa, virheetöntä karitsaa ja niihin kuuluvat ruoka- ja juomauhrit mullikan, oinaan ja karitsain luvun mukaan, niinkuin säädetty on, sekä kauris syntiuhriksi, paitsi jokapäiväistä polttouhria ynnä siihen kuuluvaa ruoka- ja juomauhria. (4.Ms 29:35-38).
Tätä kahdeksannen päivän juhlaa sanotaan juhlan suureksi, viimeiseksi päiväksi, kts. Joh 7:37. Se on vuoden seitsemäs lisäpyhä, ja sillä julistetaan ikuista elämää:
Seitsemänä päivänä tuokaa uhri Herralle. Kahdeksantena päivänä olkoon teillä pyhä kokous, ja tuokaa uhri Herralle; se on juhlakokous, älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako. (3.Ms 23:36).
Raamatun Juhlat ovat Jumalan juhlia. Näissä juhlissa ihmiset ovat Jumalan kutsumia juhlavieraita. Juhlat pidetään määräaikana, että kaikki tietäisivät, milloin juhlille pitää tulla.
Vanhan liiton uhrit
Sen jälkeen, kun Israel oli solminut Liiton Jumalan kanssa Siinailla, sen saattoi lähestyä Jumalaa, mutta vain tietyssä paikassa. Tullessaan Jumalan eteen ihmisen, sen lisäksi, että hän kuului liiton kansaan, oli suoritettava tietyt uhritoimitukset. Tyhjin käsin Jumalan eteen ei saanut tulla.
Israelin ilmestysmajassa suorittamat uhritoimitukset esitellään Kolmannen Mooseksen kirjan alussa, kts 3.Moos 1:1-7:38. Jakson lopusta saamme näiden toimitusten nimet:
Tämä on se laki polttouhrista (olah), ruokauhrista (mincha), syntiuhrista (chattah), vikauhrista (asham), vihkiäisuhrista (millu) ja yhteysuhrista (zabach ha-shalam), jonka lain Herra antoi Moosekselle Siinain vuorella sinä päivänä, jona hän antoi israelilaisille käskyn tuoda uhrilahjansa Herralle Siinain erämaassa. (3.Moos 7:37-38)
Nimet vaihtelevat raamatunkäännöksien mukaan. Parasta lienee siis käyttää alkuperäisiä, hebreankielisiä nimiä. Ne löytyvät tekstistä:
Zot ha-torah la-olah le-minchah u-le-chatath u-le-ashem u-le-miluim u-le-zabach ha-shelmim asher tsiva Jahveh et-Moshe be-har Sinai be-jom tsutu et-bnei Ishrael le-hirav et-kurbanihem li-Hveh ba-midbar Sinai. (Kts. 3.Moos 7:37-38, hebrealainen teksti)
Vuotuiset uhrit olivat esikuvia jostakin suuremmasta. Israelin ensimmäinen uhri oli ollut se vuoden vanha, virheetön, urospuolinen lampaan tai vuohen karitsa, joka uhrattiin juuri ennen vapautusta Egyptin orjuudesta. Samanlaisia olivat myös ne karitsat, jotka Israel uhrasi päivittäin polttouhrina ruoka- ja juomauhrin kera:
(29:38) Ja uhraa alttarilla tämä: kaksi vuodenvanhaa karitsaa joka päivä, ainiaan. (29:39) Uhraa toinen karitsa aamulla ja toinen karitsa iltahämärässä,
(29:40) ja kumpaakin karitsaa kohti kymmenennes lestyjä jauhoja, sekoitettuna neljännekseen hiin-mittaa survomalla saatua öljyä, ja juomauhriksi (u-nesek) neljännes hiin-mittaa viiniä (jajin). (29:41) Ja uhraa toinen karitsa iltahämärässä; uhrattakoon se toimittamalla samankaltainen ruokauhri (ke-minchat) ja juomauhri (ve-ke-nesekem- juomauhrikseen) kuin aamullakin, suloisesti tuoksuvaksi uhriksi (ishshee; tuliuhriksi) Herralle. (29:42) Tämä olkoon teillä jokapäiväinen polttouhri (olot) sukupolvesta sukupolveen ilmestysmajan ovella Herran edessä, jossa minä ilmestyn teille puhuakseni sinun kanssasi. (29:43) Siinä minä ilmestyn israelilaisille, ja se on oleva minun kirkkauteni pyhittämä. (2.Moos 29:38-43)
Paitsi jokapäiväistä polttouhria, "olah", siihen liittyvine leipä- ja viiniuhreineen, eri tarkoituksessa uhrattiin muitakin uhrieläimiä, aina sen mukaan, mitä niistä oli säädetty. Polttouhri, "olah", saattoi olla myös yksityinen. Uhrieläimenä saattoi silloin olla raavas, lammas, vuohi, oinas tai puhdas lintu. Eläimen tuli olla koiraspuolinen. Polttouhrillaan uhraaja viestitti halustaan palvella Jumalaa koko elämällään.
(1:1) Ja Herra kutsui Mooseksen ja puhui hänelle sisältä ilmestysmajasta sanoen:
(1:2) "Puhu israelilaisille ja sano heille: Jos joku teistä tahtoo tuoda uhrilahjan Herralle, niin tuokaa uhrilahjanne karjasta, joko raavaista tai lampaista. (1:3) Jos hänen uhrilahjansa on raavaspolttouhri, tuokoon virheettömän urospuolen; ilmestysmajan ovelle hän tuokoon sen, että Herran mielisuosio tulisi hänen osaksensa. (1:4) Ja hän laskekoon kätensä polttouhriteuraan pään päälle; niin se on oleva otollinen ja tuottava hänelle sovituksen. (1:5) Ja hän teurastakoon mullikan Herran kasvojen edessä, ja papit, Aaronin pojat, tuokoot veren ja vihmokoot veren ympärinsä alttarille, joka on ilmestysmajan ovella. (1:6) Ja hän nylkeköön polttouhriteuraan ja leikelköön sen määräkappaleiksi. (1:7) Ja pappi Aaronin pojat tehkööt tulen alttarille ja pankoot halkoja tuleen. (1:8) Ja papit, Aaronin pojat, asettakoot kappaleet ynnä pään ja rasvan halkojen päälle, jotka ovat tulessa alttarilla. (1:9) Mutta sisälmykset ja jalat hän pesköön vedessä, ja pappi polttakoon kaiken alttarilla; se on polttouhri, suloisesti tuoksuva uhri Herralle…" (3.Moos 1:1-9)
Vastoin yleistä luuloa kaikki uhrit eivät olleet syntiuhreja. Mutta kun israelilainen erhetyksessä rikkoi jotakin Jumalan säädöstä vastaan, hänen oli uhrattava syntiuhri, "hatah". Ja koska Israelin kansa oli otettu Jumalan morsiameksi, kts. Jer 2:2-3, oli välttämätöntä, että morsian tunnustaisi syntinsä samaistumalla naaraspuoliseen karitsaan:
(4:27) Jos joku rahvaasta erehdyksestä rikkoo jotakuta Herran käskyä vastaan tekemällä sellaista, mitä ei saa tehdä, ja niin joutuu vikapääksi, (4:28) ja hän sitten saa tietää rikkomuksensa, jonka hän on tehnyt, niin tuokoon rikkomuksensa tähden, jonka hän on tehnyt, uhrilahjanaan vuohen, virheettömän naaraspuolen, (4:29) ja laskekoon kätensä tämän syntiuhriteuraan pään päälle ja teurastakoon sen polttouhripaikalla.
(4:30) Ja pappi ottakoon sen verta sormeensa ja sivelköön sitä polttouhrialttarin sarviin; kaiken muun veren hän vuodattakoon alttarin juurelle. (4:31) Ja hän irroittakoon kaiken sen rasvan, niinkuin rasva irroitetaan yhteysuhrista, ja pappi polttakoon sen alttarilla suloisena tuoksuna Herralle. Kun pappi näin on toimittanut hänelle sovituksen, annetaan hänelle anteeksi. (3.Moos 4:27-31)
Syyllinen pani kätensä uhrieläimen pään päälle osoittaakseen sillä, että hänen syntinsä siirretään uhrieläimen päälle, jonka jälkeen syyllisen tuli itse teurastaa uhrieläin merkkinä siitä, että hän itse oli luovuttanut syntisen minänsä kuolemaan.
Syntiuhri "olot" uhrattiin vahingossa tai tietämättömyydestä suoritettujen syntien anteeksisaamiseksi. Mutta myös tietoisesti suoritettujen syntien anteeksisaamista oli ajateltu. Silloin uhrattiin vikauhri, "asham".
(6:1) Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
(6:2) "Jos joku tekee rikkomuksen ja on uskoton Herraa kohtaan kieltämällä saaneensa lähimmäiseltään, mitä tämä on hänen haltuunsa antanut tai hänen hoitoonsa uskonut, tahi mitä hän itse on väkisin ottanut tai vääryydellä anastanut lähimmäiseltään, (6:3) tahi jos hän on löytänyt kadotetun esineen ja kieltää sen, tahi vannoo väärin missä asiassa tahansa, jossa ihminen helposti rikkoo, (6:4) niin hän, jos hän näin on rikkonut ja tullut vikapääksi, antakoon takaisin, mitä hän väkisin on ottanut tai vääryydellä anastanut, tahi mitä hänen haltuunsa oli uskottu, tahi kadotetun esineen, jonka hän oli löytänyt, (6:5) kaiken, jonka tähden hän oli väärin vannonut; ja
Sana "asham" tarkoittaa syyllisyyttä, ja uhriinsa samaistunutta syyllistä, eli "vikauhria". Vuoden 1938 kirkkoraamatun tekstistä on vaikea nähdä, että tämä uhri oli annettava juuri anteeksiantoa etsittäessä. Ensin on syyllisen tajuttava ja myönnettävä syyllisyytensä. Vuoden 1923 käännöksessä jae 6:2 kuuluu:
Jos joku tekee syntiä (tachata), ja rikkoo velvollisuutensa (ma'al) Herraa vastaan, kieltäen lähimmäiseltänsä sen, minkä hän hänen haltuunsa antanut on, tahi sen, jonka hän on hänen haltuunsa uskonut, taikka jonka hän väkivallalla ottanut on, tahi siinä, että hän vääryydellä anastaa jotain lähimmäiseltään, (3.Moos 6:2, Biblia 1923)
Vikauhrilla etsitään anteeksiantoa. Kirkkoraamatun m-38 käännöksestä syntyy sellainen käsitys, että anteeksiantaminen voitaisiin saada hyvittämällä rikos, katso jae 6:6 yllä. Ei Jumala sellaista kauppaa käy. Oikeudenmukaisuus toteutuu, kun syyllinen kuolee. Jottei syyllinen kuolisi, syyllinen samaistuu täydelliseen ja virheettömään uhriinsa, joka kuolee hänen puolestaan. Oikea käännös löytyy vuoden 1923 Bibliasta:
Mutta vikauhrina (Ve-et ashimu) tulee hänen tuoman Herralle virheettömän (tamim) oinaan laumasta, sinun arviosi jälkeen pitää hänen tuomaan papin tykö vikauhriksi (le-ashim). Kun pappi sovittaa hänen Herran edessä, niin hänelle annetaan anteeksi, oli teko mikä hyvänsä, jossa hän itsensä vikapääksi (le-ashmah) saattoi. (3.Moos 6:6-7; Biblia 1923)
Yhteysuhria, zabach ha-shelamim, sanotaan myös rauhan uhriksi, sillä sana shelamim on johdannainen sanasta shalam, rauha:
(3:1) "Jos hänen uhrilahjansa on yhteysuhri, tuokoon hän, jos hän tuo raavaskarjasta härän tai lehmän, virheettömän eläimen Herran eteen. (3:2) Ja hän laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella; ja papit, Aaronin pojat, vihmokoot veren alttarille ympärinsä. (3:3) Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan (3:4) ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota. (3:5) Ja Aaronin pojat polttakoot sen alttarilla polttouhrin päällä, joka on halkojen päällä tulessa, suloisesti tuoksuvana uhrina Herralle. (3:6) Mutta jos hän tuo uhrilahjanaan Herralle yhteysuhriksi pikkukarjasta urospuolen tai naaraspuolen, niin tuokoon virheettömän eläimen…" (3.Moos 3:1-6)
Yhteysuhri, zabach ha-shelamim, uhrattiin usein kiitosuhriksi, zabach toda:
(7:11) Ja tämä on laki yhteysuhrista (zabach ha-shelamim), joka Herralle tuodaan: (7:12) Jos joku tuo sen kiitokseksi (al-toda), niin tuokoon kiitosuhriteuraan (al-zabach ha-toda) lisäksi öljyyn leivottuja happamattomia kakkuja, öljyllä voideltuja happamattomia ohukaisia ja sekoitettuja lestyjä jauhoja öljyyn leivottuina kakkuina. (7:13) Hapatetusta taikinasta leivottujen kakkujen ohella hän tuokoon tämän uhrilahjansa kiitosuhrina (al-zabach ha-toda) uhratun yhteysuhriteuraan lisäksi. (7:14) Ja hän tuokoon siitä yhden kutakin uhrilahja-lajia anniksi Herralle; se olkoon sen papin oma, joka vihmoo yhteysuhrin veren. (7:15) Ja kiitosuhrina uhratun yhteysuhriteuraan liha ( U-basar zabach ha-todat shelma) syötäköön sinä päivänä, jona se on uhrattu, älköönkä mitään siitä jätettäkö seuraavaan aamuun. (3.Moos 7:11-15)
Ennenkuin mitään uhreja voitiin uhrata, täytyi olla pappi. Israelin oli määrä olla Jumalalle pappiskansa, mutta kultainen vasikka muutti tilanteen. Israelin esikoispoikien sijaan tuli leeviläinen pappeus, joka oli voimassa siihen saakka, että Jeesus antoi itsensä uhriksi koko maailman sovittamiseksi Isän Jumalan kanssa. Kun leeviläiset papit astuivat virkaansa, heidän puolestaan uhrattiin mullikka ja kaksi oinasta. Näistä oinaista toinen oli vihkiäisuhri, "milluim", kts. 2.Moos 29:1-37.
Sana "milluim" tarkoittaa oikeastaan täyttämistä. Papin kädet täytettiin niin, että hän saattoi omistautua tehtävälleen ilman jokapäiväisen elämän huolia:
(8:22) Ja hän toi esille toisen oinaan, vihkiäisoinaan, ja Aaron ja hänen poikansa laskivat kätensä oinaan pään päälle. (8:23) Ja Mooses teurasti sen ja otti sen verta ja siveli sitä Aaronin oikean korvan lehteen ja oikean käden peukaloon ja oikean jalan isoonvarpaaseen. (8:24) Ja Mooses toi Aaronin pojat esille ja siveli verta heidän oikean korvansa lehteen ja oikean kätensä peukaloon ja heidän oikean jalkansa isoonvarpaaseen, mutta vihmoi muun veren alttarille ympäriinsä. (8:25) Ja hän otti rasvan ja rasvahännän ja kaiken sisälmysten päällä olevan rasvan ja maksanlisäkkeen ja molemmat munuaiset rasvoineen ja oikean reiden. (8:26) Sitten hän otti happamattomien leipien korista, joka oli Herran edessä, yhden happamattoman kakun ja yhden öljyyn leivotun kakun ja yhden ohukaisen ja pani ne rasvojen ja oikean reiden päälle (8:27) ja pani kaikki nämä Aaronin käsiin ja hänen poikiensa käsiin, ja toimitutti niiden heilutuksen (tenufa) Herran edessä. (8:28) Sitten Mooses otti ne heidän käsistänsä ja poltti ne alttarilla polttouhrin päällä; tämä oli vihkiäisuhri (al-ha-olah milluim) suloiseksi tuoksuksi, uhri Herralle. (8:29) Ja Mooses otti rintalihan ja toimitti sen heilutuksen Herran edessä; vihkiäisoinaasta tuli tämä Mooseksen osaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut. (3.Moos 8:22-29)
Juhlakalenteri
Raamatun juhlista merkittävin on sapatti. Sitä vietetään jokaisen viikon viimeisenä päivänä. Tavallisessa suomalaisessa kalenterissa sapatti sattuu lauantain kohdalle, joten se ei ole sama, kuin vihollisen kalenterissa viikon viimeiseksi päiväksi merkitty sunnuntai, Auringon päivä. Myös jokaisen kuukuukauden ensimmäinen päivä on juhlapäivä, mutta sen merkitys on vähäinen.
Kerran vuodessa toistuvia juhlia on seitsemän. Ne on esitelty 3. Mooseksen kirjan luvussa 23 ja ne ovat:
Pääsiäinen, Aviv- eli Nisankuun neljäntenätoista päivänä, kts. 2.Ms 23:5;
Happamattoman leivän juhla, Aviv- eli Nisankuun 15-21 päivinä, kts. 2.Ms 23:6;
Uutislyhteen heilutus, Pääsiäisviikon aikaisen sapatin jälkeisenä päivänä, kts. 2.Ms 23:11;
Helluntai, Viidentenäkymmenentenä päivänä Uudislyhteen heilutuksesta, kts. 2.Ms 23:16;
Pasuunansoiton päivä, Eitanim- eli Tisrikuun ensimmäisenä päivänä, kts 2.Ms 23:24;
Sovituspäivä, jae 27; Eitanim- eli Tisrikuun kymmenentenä päivänä, kts 2.Ms 23:27;
Lehtimajan juhla, Eitanim- eli Tishrikuun 15-21 päivinä, kts. 2.Ms 23:34
Nämä seitsemän juhlaa jakautuvat kolmeen ryhmään. Keväällä vietetään pääsiäistä, happamattoman leivän juhlaa ja heilutetaan ohrasadon uutislyhde. Helluntaita vietetään kesän alussa 7 viikon kuluttua Happamattoman leivän juhlan aikana vietettävästä sapatista. Syksyllä ennen talven tuloa vietetään Pasuunansoiton päivää, Sovituspäivää ja Lehtimajan juhlaa.
Israelin oli tultava Herran eteen kolme kertaa vuodessa:
Kolme kertaa vuodessa tulkoon kaikki sinun miesväkesi Herran, sinun Jumalasi, kasvojen eteen siihen paikkaan, jonka hän valitsee: happamattoman leivän juhlana, viikkojuhlana ja lehtimajanjuhlana. (Kts. 5.Ms 16:16)
Vanhan Liiton aikana kokouspaikkana oli Jerusalem. Uudessa Liitossa Jumalaa palvotaan ja palvellaan "hengessä ja totuudessa":
Nainen sanoi hänelle: "Herra, minä näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla." Jeesus sanoi hänelle:
Jokaisen ihmisen on tultava Herran eteen voidakseen pelastua tästä maailmasta ja uudestaan, että Jumala voisi ilmestyä hänelle ja kirjoittaa hänen sydämeensä lakinsa. Kolmannen kerran me tulemme Jumalan eteen siinä vanhurskaiden ylösnousemuksessa, jota pasuunansoiton juhlalla joka vuosi julistetaan. Ne, jotka eivät ole tätä prosessia läpikäyneet herätetään vasta lopulliselle tuomiolle.
Ensimmäisen juhlakauden - johon kuuluu Pääsiäinen, Happamattoman leivän juhla ja Uutislyhteen heilutus - sanoma on pelastus, rajan ylitys Pimeyden leiristä Jumalan valtakuntaan. Israelin lähtö Egyptistä ennakoi tätä tapahtumaa, mutta varsinaisesti se toteutui vasta, kun Jeesus kuoli ristillä meidän edestämme Golgatan ristillä Jerusalemissa, haudattiin ja nousi ylös kuolleista ja vapauttaakseen meidät synnin vallasta.
Toisen pyhiinvaellusmatkan aihe oli laki. Vanhan Liiton Israel sai Lain Siinain vuorella, viidenkymmenen päivän kuluttua Punaisen meren ylityksestä. Uuden Liiton Israel sai lain viidentenäkymmenentenä päivänä eli seitsemän viikon kuluttua Jeesuksen ylösnousemuksesta, eikä sitä enää kirjoitettu kivitauluihin, vaan puhdistettuihin ja uudistettuihin sydämiin Pyhässä Hengessä.
Kolmannen juhlakauden aihe on tulo Luvattuun Maahan. Vanhan Liiton Israel valloitti Kaanaan maan, mutta Uuden Liiton Israel nousee haudoistaan, kodeistaan, pelloiltaan ja työpaikoiltaan Kristuksen mukana kotikaupunkiimme Taivaalliseen Jerusalemiin.
Sadonkorjuun aikataulu
Raamatun juhlakalenteri noudattaa sadonkorjuun aikataulua. Keväällä korjataan ensin ohrasato, ja noin 7 viikkoa myöhemmin alkaa vehnäsadon korjuu. Syksyllä kerätään hedelmät. Syksyn sadonkorjuu on vuoden tärkein, silloin poimitaan hedelmät, öljypuun marjat ja viinirypäleet sekä käsitellään ne talven varalle. Myös laatua valvotaan. Lopussa katsotaan, mikä mihin kelpaa.
Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon.
(Kts. Matt 13:36-43)
Vanhat hebreankieliset kuukausien nimet julistavat myös tätä sanomaa. Avivkuu on suomeksi Tähkäkuu. Kuukaudet olivat 30 vuorokauden pituisia, sillä ne olivat kuukuukausia, luonnollisen kuunkierron mukaan. Se, että kuukuukausi on 29,5 vuorokauden pituinen, huomioitiin eri aikoina eri tavoin.
Aviv-kuu oli kuukausista se, jonka uudenkuun päivä, eli kuunsirpin näkyminen Jerusalemin horisontissa oli lähinnä kevätpäivän tasausta. Koska luonnollisen kuun ja auringonkierron pituudet eivät ole yhteismitallisia, lisättiin vuoden loppuun tarvittaessa lisäkuukausi.
Sadonkorjuu
Jeesus tapettiin Golgatan ristillä Aviv- eli Nisankuun 14. päivänä ja nousi ensimmäisenä ihmisenä haudasta saman kuun 17 päivänä. Vuosiluja ei vielä silloin tunnettu, mutta nykyajan tietäjät pitävät varmana, että silloin vietettiin joko vuotta 31 tai 32.
Jeesus oli Jumalan sadonkorjuun esikoinen. Tosin Jeesus ei ollut ensimmäinen taivaisiin nostettu ihminen. Häntä ennen oli taivaisiin nostettu ainakin Eenok ja Elia, mutta he nostettiin taivaisiin kuolemaa näkemättä. Jeesus sensijaan ensin kuoli ja haudattiin, ja vasta sen jälkeen nousi ylös kuolleista, ja neljänkymmenen päivän kuluttua siitä nousi taivaisiin. Näin hän on esikoinen kuolleista nousseiden joukossa.
Jeesus oli ensimmäinen ihminen, joka kelpasi Jumalalle uhriksi, sillä uhrin piti olla synnitön. Hänen kuolemastaan alkoivat happamattoman päivät. Hänelle oli tulossa seuraajia, sillä hän on elämän leipä, mies ilman syntiä:
Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta. (Joh 6:51)
Jeesus nousi haudasta Nisan-kuun 17 päivänä. Kirkoissa tätä päivää muistellaan ensimmäisen pääsiäispäivän muodossa, mutta parempi olisi sanoa tätä päivää Uutislyhteen päiväksi. Kyse on siitä, että Uutislyhteen päivänä Jeesus nousi haudasta esikoisena kuoloon nukkuneista. Ohran korjuu alkoi, kun uutislyhde oli heilutettu.
Myös Helluntai on uutisen päivä. Viikkojuhlan eli Helluntain aikoihin Jerusalemin seudulla alkaa vehnän korjuu. Helluntaina ensimmäiset Jeesuksen seuraajat saivat Pyhän Hengen ja tulivat osalliseksi jumalallisesta luonnosta. Vehnäsadon korjuu jatkuu yhä.
Kun ihmiset viettävät pääsiäistä, tai paremminkin Uutislyhteen päivää, he harvoin ajattelevat sitä, kuinka suuren joukon Jeesus ottaa mukaansa siihen voittosaattoon, jonka hän vie täältä mukanaan, kun hän toisen kerran ilmestyy. Paavali muistuttaa tästä Korintton kristittyjä kirjoittamalla, että "niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa", kts. 1.Kor 15:19-24:
Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat. Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena (kr. ap'arhi) kuoloon nukkuneista. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena (kr. ap'arhi) Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
Ihmisen eläväksi tekeminen alkoi Hengen uudistuksella Helluntaina, viisikymmentä päivää Jeesuksen haudasta nousemisen jälkeen. Pyhä Henki on kuin kolmas koodinimi Jumalalle; kun hän tuli ihmiseen, ihmisestä tuli Uusi Ihminen. Tässä ensimmäisessä erässä Hengellä täytetyiksi tuli noin 120 henkilöä:
Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. (Apt 2:1-4).
Vehnäsadon korjuuta on jatkunut pian 2000 vuotta - vertauskuvalliset "kaksi päivää". Kolmantena päivänä on häät:
(5:15) Minä menen takaisin paikoilleni, kunnes he ovat syystänsä kärsineet ja etsivät minun kasvojani: ahdistuksessansa he minua etsivät. (6:1) Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. (6:2) Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä. (6:3) Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan. (Hoos 5:15-6:3)
Jumalan viha
Raamatun juhlakalenterilla on myös ikävä puolensa - sellainen puoli, jota ei juhlita. Kuitenkin koko Jumalan pelastussuunnitelma on juuri sitä varten, ettei ainutkaan ihminen joutuisi kokemaan oikeudenmukaista tuomiota teoistaan ja näin säästyisi Jumalan tuomioiden täytäntöönpanolta.
Jumala on kiivas Jumala, mutta ei niin kiivas kuin luullaan. Armonanomuksien jättöaika on jo kestänyt pian kaksi tuhatta vuotta siitä hetkestä, kun perustukset armahdukselle syntyivät siitä, että Jeesus kuoli armahdettavien puolesta Golgatalla, Jerusalemin ulkopuolella ja nousi voittajana kuolleista.
Pelastussuunnitelmassa Jeesuksella on keskeinen asema. Jumalan armo tarjotaan ihmiselle Jeesuksessa. Ne, jotka hylkäävät Jeesuksen saavat itse kantaa tuomionsa. Maailman tuomio pannaan toimeen Herran päivänä, joka on "vihan päivä". Sitä ennen maailma kokee noin seitsemän vuoden ylimenokauden, ja kun vielä vihan päiväkin on ohitse, alkaa tuhatvuotinen valtakunta puhtaalta pöydältä.
Jumalan viha on kuin Jumalan suuren pelastushistorian rinnakkaistapahtuma. Sinä samana yönä, kun Israel söi majoissaan pääsiäistä, (hebr. "pesah"), kuolivat Egyptin esikoispojat Jumalan lähettämän Tuhoojan surmaamina ja kolmen vuorokauden kuluttua siitä hukkuivat Egyptin sotajoukotkin, koska ne Egyptin ruhtinaan, "faraon" johdolla olivat lähteneet ajamaan Israelia takaa. Kuitenkaan sinä pääsiäispäivänä, jolloin Jeesus kuoli Golgatan ristillä, eivät hänen vainoojiensa esikoispojat kuolleet, eivätkä heidän armeijoitaan tuhottu. Ainoastaan se henkiolento, jonka me tunnemme parhaiten hänen aikaansaannoksistaan, joutui tuomittavaksi. Mutta henkiolento kun ei voi kuolla; hänet voidaan vain tuomita ikuisesti poistettavaksi Jumalan yhteydestä ja osoittaa hänelle se paikka, joka hänelle on Jumalan järjestelmässä varattu.
Jeesuksen kuolema oli kuolema koko maailman synnin edestä. Jeesuksessa koko maailma tulee Jumalan lupausten piiriin. Jokainen, joka panee Jeesuksen sovitusuhrikseen, pelastuu. Jeesuksen kuolemasta, ylösnousemuksesta, taivaaseenotosta ja Pyhän Hengen vuodatuksesta alkaa Otollinen päivä. Sen kuluessa jokainen ihminen voi etsiä Jumalaa ja saada armon.
Jumalan perustehtäviin kuuluu pitää vanhurskautta - jumalallista oikeudenmukaisuutta - voimassa. Se on oikein hänen kunniatehtävänsä. Yksi asia kuitenkin pidätteli Jumalaa: Hän ei halua tuomita, ennenkuin synnin pettämille ihmisille on annettu mahdollisuus hakea armoa ja anteeksiantoa sekä saada voima uuden, tasoltaan korkeamman elämän viettämiseen. Vihollisten rankaiseminen sai siis jäädä myöhempään ajankohtaan.
Lopullinen sadonkorjuu tapahtuu syksyllä. Nyt me olemme pelastetut "uskon kautta" siitä tulevasta vihasta. Thessalonikan ensimmäiset kristityt joutuvat kokemaan vainoa, eivätkä uskovat tienneet, oliko kyse ennustetusta suuren ahdistuksen ajasta vai oliko peräti Jumalan vihan päivä tullut. Heti alkuun Paavali kertoo, että Kristuksen seurakunta ei joudu "tulevaan vihaan" ollenkaan. Kyse oli vain Saatanan tavanomaisista vastatoimista Jumalan kansaa vastaan, sillä Thessalonikan uskovat olivat toimineet aktiivisesti Jumalan asialla:
Sillä teidän tyköänne on Herran sana kaikunut; ei ainoastaan Makedoniaan ja Akaiaan, vaan kaikkialle on teidän uskonne Jumalaan levinnyt, niin ettei meidän tarvitse siitä mitään puhua. Sillä itse he kertovat meistä, millainen meidän tulomme teidän tykönne oli ja kuinka te epäjumalista käännyitte Jumalan tykö, palvelemaan elävää ja totista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta (apo tis orgís tis erhoménis). (1.Tess 1:8-10)
Jumalan vihalla on syynsä:
Sillä Jumalan viha (orgi Theou) ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa. (Room 1:18)
Jumalan viha kohtaa jokaista ihmistä, joka ei palvele Jumalaa - ei toteuta Jumalallista rakkautta elämässään:
(2:5) Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa (orgin) vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi (en imera orgin), (2:6) hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan": (2:7) niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän, (2:8) mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus (thimos ke orgi). (2:9) Tuska ja ahdistus (Thlipsis ke stenohoría) jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen; (2:10) mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle! (2:11) Sillä Jumala ei katso henkilöön. (Room 2:5-11)
Jumalan vihan päivä on julma päivä, sillä sinä päivänä tuhotaan kaikki se, jonka ei ole määrä päästä tuhatvuotiseen valtakuntaan:
Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon. (Matt 13:40-43).
Esikuvina Vihan päivästä Jeesus käytti puheissaan Vanhan maailman tuhoa vedenpaisumuksessa Nooan aikana, kts. Luuk 17:27 ja Sodoman tuhoa Lootin aikana, kts. 17:29.
(5:8) Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (5:9) Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta (apo tis orgis). (5:10) Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia (ehthroi), tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; (5:11) emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet. (Room 5:8-11).
Jumala on varmistanut omilleen pääsyn vihasta. Meidän omista valinnoistamme riippuu, joudummeko astumaan Jumalan vihan suureen viinikuurnaan, vai ei. Jumalan vihan välttämiseksi ei riitä, että me "hyväksymme" Jeesuksen hoitamaan meidän pelastus-asioitamme siellä Isän Jumalan tyköä. Meidän tulee syntyä uudesti ylhäältä, eikä ainoastaan syntyä vaan myös kasvaa, tullaksemme voittajiksi Kristuksessa. Pietari lopettaa toisen kirjeensä sanoihin:
… ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään. (2.Piet 3:18).
Jos me viettäisimme vain pääsiäistä, happamattoman leivän juhlaa, uutislyhteen heilutusjuhlaa ja helluntaita, mutta hylkäisimme tulevaisuutemme Kristuksen yhteydessä, me olisimme todella surkuteltavia.
(15:19) Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat. (15:20) Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. (15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. (15:22) Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, (15:23) mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; (15:24) sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (15:25) Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle". (15:26) Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. (1.Kor 15:19-26)
Jeesus on meidän pääsiäisemme, eli pääsiäislampaamme (hebr. "pesah", kr. "pasha") ja happamattoman leivän juhla sama kuin syntien anteeksiannon kautta saatu pääsy Jumalan lasten kirkkauden vapauteen:
Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa. (1.Kor 5:7-8)
Jumalan viha on lyhytaikainen. Sen jälkeen alkavat Karitsan häät, tuhatvuotinen valtakunta. Jumala on senverran itsepäinen, että hän toteuttaa suunnitelmansa maanpäällisestä paratiisista, synnin aiheuttamasta takapakista huolimatta, ja loistokkaasti. Tuhatvuotisen valtakunnan aikana hänen morsiamensa hallitsee Kristuksen kanssa maan päällä. Sitten kansat kootaan Suuren Valkoisen Tuomioistuimen eteen ja tuomitaan. Vielä silloinkin on Jumalalla suuria siunauksia jaettavana niille, jotka ovat olleet vähässä uskollisia ja voittajille iankaikkinen elämä siinä tehtävässä, jota varten hän ihmisen on luonut.
Vielä toteutumatta olevat juhlat
Jeesus realisoi Neljä suurta raamatullista juhlaa keväällä vuonna, joka nykyisin käytössä olevan kalenterin mukaan todennäköisesti oli 32, mutta syksyn juhlakauden juhlat - pasuunansoiton juhla, suuri sovituspäivä ja lehtimajan juhla ovat vieläkin realisoimatta. Näillä juhlilla on siis vieläkin profeetallinen tehtävä julistaa Jeesuksen Kristuksessa kuolleiden ylösnousemusta, Kristuksen toista tulemista ja Jumalan valtakuntaa ihmisten keskellä.
Syksyn juhlakauden tapahtumille on Danielin ennustuksissa varattu aikaa yksi vuosiviikko, eli seitsemän vuotta. Jesajan ilmoittamassa Jeesuksen toimeksiannossa sitä edeltää "Otollinen päivä" ja sen jälkeen tulevat virvoituksen ajat. Siirtymäajan tapahtumat Jesaja kuittaa sanoilla "ja meidän Jumalamme kostonpäivää":
Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän - antamaan heille - juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva "vanhurskauden tammet", "Herran istutus", hänen kirkkautensa ilmoitukseksi. Ja he rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, kohottavat ennalleen esi-isien autiot paikat; ja he uudistavat rauniokaupungit, jotka ovat olleet autiot polvesta polveen. (Jes 61:1-4).
Pasuunansoiton päivä
Pasuunansoitolla julistetaan Kristuksessa kuolleiden ylösnousemusta:
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. (1.Tess 4:16-17).
Pasuunansoiton juhla on määrätty vietettäväsi seitsemännen kuun (hebr. Eithanim eli Tishri) ensimmäisenä päivänä. Vuonna raamatullinen 2006 pasuunansoiton päivä osuu syyskuun 24 päivän kohdalle. Se, että Israelissa vietettävä rabbinistinen pasuunansoiton päivä on kaksipäiväinen tapahtuma, jonka viettopäivä mahdollisesti ei osu yksiin raamatullisen pasuunansoiton päivän kanssa, on historiallisesti kiinnostava, mutta koska Jumala noudattaa omaa kalenteriaan, on meidän elettävä sen mukaan.
Pasuunansoiton juhla on alkua Karitsan häille. Kohtaaminen tapahtuu pilvissä, kun Ylkä saapuu noutamaan morsiantaan:
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan (arpagisómetha) yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. (1.Tes 4:16-17)
Tämän tekstin verbistä arpázo, "temmata, ryöstää" on syntynyt käsite "tempaus". Samaa verbiä käytetään myös Ilmestyskirjassa:
Ja lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi. Ja hän synnytti poikalapsen, joka on kaitseva kaikkia pakanakansoja rautaisella valtikalla; ja hänen lapsensa temmattiin (irpásthi) Jumalan tykö ja hänen valtaistuimensa tykö. Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää. (Kts. Ilm 12:4-6)
Karitsan häät kestävät "seitsemän" profeetallista päivää, eli seitsemän vuotta. Tätä vastaavuutta on uskallettu pitää melko varmana siksi, että sama ajanjakso on Raamatun eri kirjoissa ilmaistu monin eri tavoin, mutta kuitenkin niin, että tulos on aina sama. Danielin kirjan 7 luvun ennustus on yksi näistä:
(9:24) Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan.
(9:25) Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja.
(9:26) Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.
(9:27) Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse." (Dan 9:24-27)
Kun taivaalliset häät seitsemän vuoden kuluttua päättyvät, Kristus tulee maan päälle juhlavieraitten joukkoon, sillä kutsuvierastilaisuus järjestetään maan päälle.
Suuri Sovituspäivä
Sovituspäivää vietetään seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä. Karitsan häät ovat päättyneet, mutta maan asukkaat jatkavat vielä kauheaa menoaan valitsemansa johtajan johdossa. On tullut Kristuksen aika ilmestyä maan kansojen keskuuteen. Sakarja kertoo:
Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita (gojim, kansoja) vastaan, niin kuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin. (Sak 14:3-4)
Jeesus kertoo, mitä hän ensimmäiseksi tekee:
Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. (Matt 24:29-31)
Suuri sovituspäivä on lunastuksen päivä. Viikon kestävien juhlallisuuksien aikana uhrattavien eläinten määrä osoittaa, että Sovituspäivä on suurin kaikista vuosittaisista juhlista. Niinä vuosina, jolloin
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen (dia tis apolitroseos) kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi (ilastirion) uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen. (Room 3:23-26).
Lehtimajan juhla
Lehtimajan juhlaa vietetään muistutuksena siitä, että Jumala haluaa asua kansansa keskellä. Ensi vaiheessa ilmestysmaja sai olla Jumalan asumuksena, sitten rakennettiin Jerusalemin temppeli, mutta Jeesuksen ajoista lähtien Jumalan on pyhittänyt ihmissydämiä asumuksekseen. Seurakuntaa sanotaan jo nyt Kristuksen ruumiiksi, ja Tuhatvuotisessa valtakunnassa lehtimajanjuhlille saapuvat kaikki kansat:
Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. (Sak 14:16).
Lehtimajan juhla on vuoden suurin juhla. Sitä vietetään muistona erämaavaelluksesta, jonka aikana Israel asui teltoissa, ja jolle Jumala ilmestyi telttamajassa. Mutta Lehtimajan juhla on myös ennustus Tuhatvuotisesta valtakunnasta: Kun juhlaa on vietetty seitsemän päivää, ei juhla päätykään. Seitsemännen kuukauden kahdeskymmenes toinen päivä, eli "kahdeksan päivä" on vertauskuva ikuisuudesta:
Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Puhu israelilaisille ja sano: Tämän seitsemännen kuun viidentenätoista päivänä on lehtimajanjuhla Herran kunniaksi; se kestää seitsemän päivää. Ensimmäisenä päivänä pidettäköön pyhä kokous; älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako. Seitsemänä päivänä tuokaa uhri Herralle. Kahdeksantena päivänä olkoon teillä pyhä kokous, ja tuokaa uhri Herralle; se on juhlakokous, älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako. Nämä ovat Herran juhla-ajat, joiksi teidän on kuulutettava pyhät kokoukset, tuodaksenne Herralle uhreja: polttouhreja ja ruokauhreja, teurasuhreja ja juomauhreja, kunakin päivänä sen päivän uhrit; ja sitäpaitsi Herran sapatit ja teidän muut lahjanne ja kaikki lupausuhrinne ja kaikki vapaaehtoiset uhrinne, joita te Herralle annatte. Mutta seitsemännen kuukauden viidentenätoista päivänä, kun te olette korjanneet maan sadon, viettäkää Herran juhlaa seitsemän päivää; ensimmäinen päivä on levon päivä, ja kahdeksas päivä on myös levon päivä. Ensimmäisenä päivänä ottakaa ihania hedelmiä puista, palmunoksia ja tuuheiden puiden lehviä sekä pajuja purojen varsilta, ja pitäkää iloa seitsemän päivää Herran, Jumalanne edessä. Ja viettäkää sitä juhlana Herran kunniaksi seitsemän päivää vuodessa. Se olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen; viettäkää se seitsemännessä kuussa. Seitsemän päivää asukaa lehtimajoissa; kaikki Israelissa syntyneet asukoot lehtimajoissa, että teidän jälkeläisenne tietäisivät, kuinka minä annoin israelilaisten asua lehtimajoissa, kun vein heidät pois Egyptin maasta. Minä olen Herra, teidän Jumalanne." Ja Mooses puhui näistä Herran juhla-ajoista israelilaisille. (3.Moos 23:33-44)
Levon päivä, shabbaton, ei ole tavallinen sapatti, vaan lisäsapatti, mikäli se osuu muun kuin sapatin kohdalle:
Mutta seitsemännen kuukauden viidentenätoista päivänä, kun te olette korjanneet maan sadon, viettäkää Herran juhlaa seitsemän päivää; ensimmäinen päivä on levon päivä (shabbaton), ja kahdeksas päivä on myös levon päivä (shabbaton). (3.Moos 23:39).
Sana "shabbaton" on johdannainen sanasta shabbat, joka tarkoittaa lepoa, ja jota käytetään merkityksessä sapatti, raamatullisen viikon seitsemäs päivä. Sanojen shabbaton ja shabbat juuri tarkoittaa samaa kuin "olla täydellinen". Muita samasta juuresta johdettuja sanoja ovat sheva, joka tarkoittaa seitsemää, ja shavuah, joka tarkoittaa sekä viikkoa että "seitsemikkoa", mikä voi olla joko viikko, tai seitsemän vuotta, tai seitsemän tuhatta vuotta. Ilmaisu ei silti ole epämääräinen; pääpaino on täydellisyydellä ja siitä puhuttaessa aika on vailla määräävää merkitystä.
Luku seitsemän tarkoittaa raamatullisissa teksteissä täydellisyyttä, mutta luku kahdeksan tarkoittaa ikuisuutta. Tuhatvuotisen valtakunnan aikana Kristuksen hallitus istuu maan päällä, mutta jo Aabrahamille Jumalan sana osoitti taivaan tähtiä. Niitä on paljon, ja ne ovat kirkkaita. Jumalan ikuisuus ei ole pelkkää harpulla soittelua.
Tulevaisuuden varjot
Paavali sanoo raamatullisia juhlia Kristuksen ruumiin heittämiksi "tulevaisen varjoiksi":
Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen. (Kol 2:15-17).
Paavali ei puhu menneisyyden varjoista vaan tulevaisuuden varjoista. Jumalan ilmoitus ei aikaa myöten häviä historian hämärään, vaan täyttyy. Jerusalemin juhlat ja kansankokoukset ovat vain esikuvia sellaisesta tulevaisuudesta, joiden kirkkaus ja loisto ei ole sanoin kuvattavissa eikä järjellä ymmärrettävissä, ennen kuin ne toteutuvat.
Kirkon juhlat
Kirkko on tehnyt parhaansa sekoittaakseen kristikunnan rytmin. Pääsiäinen ja Helluntai ovat saaneet babylonialaisesta kultista lainatut muodot, ja niiden ajankohta on siirretty pois niille määrätyiltä paikoiltaan. Sapatti, tämä kerran viikossa toistuva muistutus ikuisesta elämästä, on kokonaan korvattu sunnuntailla. Sunnan dag - Auringon päivä, on sekin babylonialaisesta kultista kotoisin, eikä sen vietolle ole mitään raamatullisia perusteita. Maanantai on kuun päivä, Måndag, kuin muslimeilla ikään. Vielä huonommin on käynyt niille juhlille, jotka julistavat Kristuksen takaisintuloa ja lopullista sadonkorjuuta. Pasuunansoiton päivää, Sovituspäivää ja Lehtimajan juhlaa kirkossa ei vietetä ollenkaan. Jälkien sotkemiseksi kirkko tarjoaa kaikkien pyhien päivää, mittumaaria, halloweeniä, joulua (Auringonjumala Sol Invictuksen "syntymäpäivää"), ja muuta babylonialaista kulttia.
Huomaa, että tekstistä puuttuu määrävuosin toistuvien juhlien, kuten sapattivuoden ja riemuvuoden tarkastelu toistaiseksi kokonaan!
Tämä oli luku 07, Raamatun juhlat, kirjasta Kristuksen morsian
Seuraava luku:
Kevään juhlakausiPaluu otsikkosivulle
Kristuksen morsianPaluu
Osmon kotisivulle