##06 Ruutin kirja on saarnaajien suosima kirja, sillä sen tekstiin on kätketty Kristuksen ja hänen morsiamensa tarina varsin helppolukuisessa muodossa; mutta kuitenkin niin, ettei satunnainen ohikulkija sitä heti ymmärrä.

Liittyy osana kirjaan Kristuksen morsian

Copyright ©: Osmo Pöysti

Ei-kaupallinen kopiointi sallitaan

2005-2007

Kuru, Finland

Versio 2007-12-24

Sivumäärä: 6

Paavali kertoo, että hän julistaa salaisuutta. Tästä salaisuudesta hän kirjoittaa Kolossan seurakunnan pyhille:

Vaikka tämä Jumalan salaisuus olikin pysynyt salaisuutena aina Uuden Liiton seurakunnan syntypäivään asti, oli Vanhan Liiton seurakuntaa valmistettu perusteellisesti tämän salaisuuden julkaisupäivää varten. Ruutin kirja kertoo Kristuksen ja hänen morsiamensa tarinan melkein peittelemättä. Vain muutama pieni vinkki riittää sen salakielen avaamiseen.

Kertomus alkaa siitä, että tuomarien aikaan Israelissa oli nälänhätä. Eräs mies Juudan Beetlehemistä (hebr. Beit Lehem, "leipähuone") lähtee etsimään leipää muilta mailta. Ratkaisu näyttää helpolta, mutta se ei ole viisas. Mies ei ymmärrä, että jos Jumalan leipähuoneesta puuttuu leipä, siihen on vain yksi selitys: synti. Synnin pois paneminen olisi tuonut leivän takaisin leipähuoneeseen. Mutta sellaista ratkaisua mies ei ehkä halunnut.

Vierailla mailla Juudan mies kuoli, samoin hänen kaksi poikaansa, kaikki jälkeläisiä jättämättä. Jäljelle jäi vain kolme leskeä, Israelista tullut Noomi ja hänen moabilaiset miniänsä Orpa ja Ruut. Kun Noomi kuuli, että Israelissa on leipää, hän lähti paluumatkalle miniät mukanaan. Matkalla naiset harkitsivat tilannettaan, ja Orpa kääntyi takaisin, mutta Ruut seurasi mukana. Perille Beetlehemiin tultiin ohranleikkuun alussa, juuri sopivasti pääsiäisjuhlille.

Repatriantin elämäntilanne oli nolo. Noomi sanoi: "Rikkaana minä lähdin, mutta tyhjänä Herra antaa minun palata …" Ruutin tilanne oli vieläkin vaikeampi. Hänellä oli maassa vain Lain antama oikeus keräillä pellolle mahdollisesti jääneitä tähkäpäitä. Pelto, jolle hän meni, kuului Noomin miesvainajan sukulaiselle Booakselle.

Noomin miesvainajan sukulainen, Booas, oli "hyvin rikas mies". Hän siunasi tulijan Herran nimeen ja järjesti hänen asiansa niin, että hän sai rauhassa kerätä pellolta sadonkorjuun tähteitä "kunnes ohran- ja nisunleikkuu oli lopussa". Noomi puolestaan kertoi, että Booaksella hänen kuolleen miehensä sukulaisena oli oikeus lunastaa takaisin se omaisuus, joka hänen miehelleen oli kuulunut, ennen sen myyntiä suvun ulkopuolelle. Noomi myös järjesti niin, että Booas kiinnostui hänestä toimittamalla hänet samaan paikkaan, jonne mies oli leikkuupäivän päätteeksi käynyt nukkumaan.

Noomin järjestelyt johtivat toivottuun tulokseen. Mies lupasi käyttää sukulunastusoikeuttaan, jos se sukulainen, joka oli Noomin miesvainajalle läheisempi kuin Booas, ei käyttäisi oikeuttaan. Seuraavana päivänä Booas kohtasi tämän miehen kaupungin portissa. Mies sanoi lunastavansa pellon, mutta kieltäytyi, kun häntä muistutettiin siitä velvollisuudesta, joka siihen liittyi. Jos hän lunastaisi pellon, hänen velvollisuutenaan olisi naida vainajan leski, Ruut, ja pelto tulisi vainajan nimiin, eikä hänen omiin nimiinsä. Tämän kuultuaan mies luopui aikeistaan, ja Booas lunasti pellon ja täytti kauppaan liittyvät muut velvollisuudet.

Kaupungin portille kokoontunut kansa oli ollut kaupan todistajana. He näkivät ratkaisun, siunasivat kaupan ja sanoivat:

Booakselle ja Ruutille syntyi poika, Oobed. Tästä suvusta syntyi myöhemmin Daavid, ja kun vielä tuhat vuotta oli kulunut, syntyi sukuun Jeesus, kts. Lk 3:32.

Nimi Juuda tarkoittaa ylistystä. Mies, joka vei perheensä pois Jumalan leipähuoneesta ja ylistyksen maasta oli Elimelek. Nimi tarkoittaa "Jumala on minun kuninkaani" (el-jumala; i-minun; melek-kuningas). Kauniista nimestään huolimatta mies oli luopio, mikä näkyy hänen teoistaan.

Elimelekin vaimon nimi oli Noomi, hebr. Naomi, "miellyttävä" ja "onnellinen". Hyvä nimi vaimolle. Mutta huonon miehen seurassa hyväkään nimi ei auta. Heidän hedelmänsä nimet olivat Mahlon, "sairas" ja Kiljon, "hävitys".

Uskon puutteen vaivaamat juutalaiset tulivat Mooabiin. Mooab oli Jumalan tuomion alainen kansa, joka polveutui Lootista ja oli taivutellut Baalamia, erästä profeettaa kiroamaan Israelia, siinä kuitenkaan onnistumatta. Mooabin jumala oli Kemosh, jota Raamatussa sanotaan kauhistukseksi.

Luopio kuoli Mooabissa, kirotussa maassa. Noomi otti Mahlonille ja Kiljonille mooabilaiset vaimot vastoin Lain nimenomaista määräystä. Hänen poikansa kuolivat. Lesket olivat nyt vailla toimeentulon mahdollisuutta, ja jotain oli tehtävä. Noomi oli kuullut, että Israelissa on leipää. Se ratkaisee asian. Hän lähtee viimeinkin pois "siitä paikasta" kohti Israelia. Miniät haluavat tulla mukaan, mutta matkalla Noomi neuvoo miniöitään palaamaan syntymäkotiinsa. Neuvo on väärä. Moabissa heillä ei tulisi olemaan toivoa.

Noomi joutuu tunnustamaan, ettei hänellä ole mitään annettavaa poikavainajansa vaimolle. Orpa, jonka nimi tarkoittaa kaksimielistä tai horjuvaa, on helposti ympäripuhuttavissa, ja hän palaa Mooabiin. Orpa poistuu Jumalan suunnitelmasta, mutta Ruut ("Tyytyväinen") haluaa liittyä Israeliin ja sen Jumalaan vaikka henki menisi. Näin nämä köyhät naiset tulevat Beetlehemiin. Luopion paluu saa kansan liikkeelle, ja kansa kysyy: "Onko tämä Noomi (miellyttävä, onnellinen)", johon hän vastaa: "Kutsukaa minua Maaraksi", katkeraksi. Mutta hän oli kuitenkin kotona; ja se oli pääasia.

Ohranleikkuu alkaa Israelissa heti pääsiäisen jälkeen. Pääsiäinen on vapautuksen juhla. Orpa pääsee heti mukaan sadonkorjuuseen, toistaiseksi tosin vain muukalaisen oikeuksin. Mutta hän on tullut pellolle, jonka omistaja on Booas, hänen miesvainajansa sukulainen. Tämä "hyvin varakas mies" on kertomuksen Jeesus. Ja kuten huomataan, Ruut on kuva Kristuksen morsiamesta. Jakeessa 2:4 on paljonpuhuvat sanat: "Ja katso, Booas tuli Beetlehemistä, ja hän sanoi leikkuuväelle: 'Herra olkoon teidän kanssanne'". Leikkuuväen herra on tietysti sama kuin se "elon herra", jolle Jeesus käskee osoittamaan rukoukset silloin, kun elopellolla tarvitaan lisää väkeä.

Booaksen työmiehet kunnioittavat isäntäänsä. Hänen tervehdykseensä leikkuuväki vastaa sanoen: "Herra siunatkoon sinua", jonka jälkeen Booas kysyy leikkuuväen päälliköltä: "Kenen tuo nuori nainen on?" Leikkuuväen päällikön nimeä ei mainita, mutta hän onkin kuva, "typos" Pyhästä Hengestä, joka toimii Jeesuksen nimissä. Booas keskustelee ensin leikkuuväen päällikön kanssa, ja vasta sitten hän lähestyy Ruutia ja antaa hänelle neuvoja.

Booas suhtautuu Noomiin alusta alkaen hyvin myönteisesti. Hän määrää, etteivät hänen palvelijansa saa kajota häneen. Kuva on siitä suojeluksesta, jonka Jeesuksen itselleen varaamat uskovat saavat nauttia varhaisesta alkaen.

Pian paljastuu myös, että Booas on Noomin ja hänen miniänsä "go'el", lunastaja, eli se, jolla on oikeus lunastaa kadotettu omaisuus takaisin sukuun. Sana "go'el" on partisiippi verbistä gaal, lunastaa, ostaa vapaaksi, vapahtaa. Raamatunkäännöksessä sanotaan kyllä, että Booas oli sukulunastaja, mutta sana goel käännetään usein myös sanalla lunastaja. Myös Uuden Testamentin Jeesuksesta käyttämän termin "lunastaja" merkitys määräytyy 3.Ms 25:25 mukaan.

Ruut huomaa jo varhaisessa vaiheessa etsiä sitä, jonka silmien edessä hän saa armon, kts. jae 2:2. Sydänten tuntija palkitsee nöyrän asenteen ja johdattaa hänet suoraan Booaan pellolle. Kun hän kohtaa Booaan, hän lankeaa hänen eteensä ja kysyy: "Miten olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin että huolehdit minusta, vaikka olen vieras?" Mutta Booas tietää jo kaiken. Hän tietää, että Ruut on luopunut kotimaastaan, suvustaan ja jumalistaan tullakseen Israelin Jumalan ja hänen kansansa luo. Booas kutsuu hänet aterialle, ja Noomi nauttii leipää ja hapanviiniä sekä kyllikseen paahdettuja jyviä, vrt. 3.Ms 23:14. Ateria on esikuva on ehtoollisesta:

Kun Ruut palaa pellolta, hänellä on anopille tuomisia ja kerrottavana uutisia: "Se mies, jonka luona olin tänä päivänä työssä, on nimeltään Booas". Anoppi on perillä asioista, ja tällä kertaa hän myös tunnustaa ne uskon kautta. Hän on nyt valmis siunaamaan, ehkä ensimmäisen kerran elämässään, tai ainakin pitkään aikaan. Voidaan huomata, että Noomi edustaa kertomuksessa Israelin jäännöstä.

Ruut pysytteli samalla työmaalla sadonkorjuun loppuun saakka. Pääsiäisestä helluntaihin asti Israelissa kerätään ohraa. Ohra on kuva Jumalan esikoisesta, Jeesuksesta. Helluntaina alkaa vehnänkorjuu, esikuvana ihmisistä, jotka Jeesukseen liittyessään tulevat Jumalan lapsiksi.

Ruutin kirjan kolmannen luvun alussa tarina on edennyt niin pitkälle, että Ylistyksen maan Leipähuoneesta (Juudan Beetlehemistä) epäuskon takia Mooabiin siirtyneestä perheestä jäljelle jäänyt Noomi on palannut takaisin moabilainen miniänsä mukanaan - juuri sopivasti ohrasadon korjuun alkaessa. Koko viljasadon leikkuun jo ollessa ohi, tullaan vaiheeseen, jossa sato puidaan.

Kolmannen kerran satoa korjataan syksyllä, kun hedelmät kypsyvät. Raamatun kuvakielessä sadonkorjuu on maailman loppu, alkaa sadon puinti ja lajittelu, tulee tuomioiden aika. Se on kovaa hommaa, eikä Ruutilla enää ole puimatantereella mitään tekemistä. Turvapaikan hän silti tarvitsee. Sen hän löytää Boaksen, "Voiman", jalkojen juuressa.

Anopin neuvosta Ruut oli mennyt maailman loppunäytöksen sankarin luo silloin, kun hän oli lopettanut työnsä, syönyt, juonut ja mennyt levolle. Puolenyön aikaan Booas herää siihen, että hänen jalkapohjissaan on nainen ja kysyy: "Kuka sinä olet?" Ruut kertoo nimensä ja sanoo: "Levitä liepeesi palvelijattaresi yli, sillä sinä olet minun sukulunastajani (go'el)".

Puolenyön aika on koodisana. Se on hetki, jolloin Kristus tulee noutamaan morsiamensa taivaalliseen häähuoneeseen. Anopin neuvosta Ruut on huolellisesti valmistautunut myös tähän hetkeen. Hän on peseytynyt, voidellut itsensä ja pukeutunut. Hän on asettautunut Boaksen jalkojen juureen - esimerkiksi kelpaavalla tavalla meille, joiden tulee samoin asettua Jeesuksen jalkojen juureen ja uskoa tiemme hänen haltuunsa luottaen, että "kyllä hän sen tekee".

Olemme nyt itse maailmanhistorian loppunäytöksen näyttämöllä. Tästä näyttämöstä Raamattu käyttää koodisanaa "puimatanner". Hebreaksi "puimatanner" on Gath. Se oli myös sen kaupungin nimi, josta Goljat oli kotoisin.

Maailmanhistorian viimeinen, seitsemän vuotta kestävä vaihe on hirvittävää aikaa. Ruut tarvitsee turvapaikan. Ruutinkin on mentävä puimatantereelle, mutta pysyttävä piilossa siihen asti, kunnes Booas, kertomuksen Jeesus, on suorittanut työnsä loppuun ja aterioinut, ja asettunut maata sadonkorjuun tuloksen, viljakasan, ääreen.

Ruut on seurakunnan vertauskuva. Menemällä Booaksen jalkojen juureen Ruut panee peliin koko tulevaisuutensa. Jos Booas on kunnon mies, hän joko ajaa Ruutin tiehensä, tai ryhtyy puolustamaan häntä - oman maineensa uhalla. Ja jollei Booas ole kunnon mies, vaihtoehdot ovat vielä huonommat. Paras vaihtoehto kuitenkin toteutuu, kun Booas lupaa ottaa Ruutin asian hoitaakseen sen laillisesti - sen lain mukaan, joka ainoana tunnetuista laeista on hyvä.

Seuraava vaihe tapahtuu jo kaupungin portilla. Kaupunki on kuva taivaasta. Portilla ovat vaadittavat kymmenen todistajaa, joten oikeustoimiin voidaan ryhtyä. Tällä kertaa kysymys on sovituksesta. Pääseekö Ruut portista sisään? Huomaa, että tämä tilanne on juuri se, jonka vuoksi Sovintopäivää, Jom ha-Kippurim, seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä vietetään.

Ruutin kirja ei pääty Sovintopäivään, eikä edes häihin. Kirja päättyy sukuluetteloon. Booakselle ja Ruutille syntyy poika sukuun, josta Jeesus syntyi. Mutta koska Booas ja Ruut ovat esikuvia Jeesuksesta ja seurakunnasta, on kyse seitsemännestä, virvoituksen päivästä:

Raamatun viimeisillä sivuilla puhutaan Karitsan häistä. Morsiamen valmistuspäivät ovat päättyneet, ja elämä alkaa. Mutta millaista on taivaissa? Amerikkalaisten psykologien laatimissa kristinuskonvastaisissa opetusmateriaaleissa esitetään johdatteleva kysymys: Haluaisitko sinä mennä sellaiseen taivaaseen, jossa sinä joutuisit IKUISESTI soittamaan harppua? Koulussa, jossa Raamattu on kielletty kirja, oppilas pannaan vastaamaan kysymyksiin ilman, että hänen annetaan edes mahdollisuutta tutustua asiaan. (Mutta eivät ne amerikkalaisessa koulussa sitä kysy, että haluaisitko sinä sellaiseen taivaaseen, jossa joutuisit IKUISESTI tekemään sitä, mitä muslimien taivaassa väitetään niin ahkerasti harjoitettavan).

Raamatun alkulehdillä kerrotaan, että ihminen luodaan hallitsijaksi. Maa, tähtitaivaat, makro- ja mikrokosmokset tarvitsevat uudet hallitsijat, eikä niiden hallitusta enää anneta luoduille olennoille. Se virka, josta sitä varten luotu enkeliruhtinas joutui pois kapinansa tähden, annetaan Jumalan omille lapsille. Siitä puhuu Ruutin kirjan viimeinen osa.

Obedin isä Booas syntyy seitsemäntenä sukuun, joka alkaa Pereksestä, "repeämästä":

Sana Oobed tarkoittaa palvelijaa. Hänen poikansa nimi oli Iisai, Olevainen, tai sanatarkasti Je-Sai, Jehovah/Olevainen Pysyy. Pojanpojan nimi Daavid tarkoittaa samaa kuin Rakastettu:

Raamatun kirjat ovat ihmeellisiä. Mitä enemmän niitä luet, sitä makeammalta ne maistuvat. Sama kirja voi saada myös aivan eri sävyn, jos katselet sitä eri suunnasta. Jos otat lähtökohdaksi sadonkorjuun sanoman, on Ruutin kirja siinäkin voimissaan. Joskus riittää, että pääset kuuntelemaan sellaista henkilöä, joka on lukenut kirjansa vähän tarkemmin, kuin vain kaksi kertaa.

Ruutin tarina on avain moneen muuhun Raamatun tarinaan. Kun olet lukenut sen muutaman kerran, ja kun tarinassa esiintyvien salasanojen - tähkäpään, ohranleikkuun, vehnänleikkuun, Beetlehemin, Efratan (kaksoishedelmä, vrt. Efraim), Davidin ("Rakkaani"), "rakentaa huone" jne merkitys on tullut tutuiksi, palaa kertomuksen uudestaan, jolloin huomaat, että eihän tässä mitään selittäjää ja saarnamiestä tarvitakaan.