Monenlaisia arvauksia on esitetty siitä, kuka on se Laittomuuden ihminen, joka johtaa maailmaa siinä vaiheessa, kun Jeesus hakee omansa pois maailmanhistorian suurimman vaivan ajan keskeltä, tai kuten todennäköistä on, jo vähän ennen sitä. Laittomuuden ihminen ("antoropos tis amartias - synnin ihminen) on eräänlainen synnin täydellistymä, samalla tavalla kuin Jeesus oli pyhyyden täydellistymä. Laittomuuden ihmisestä käytetään myös nimeä Antikristus, mutta se nimitys ei ole oikea. Antikristus on jokainen, joka kieltää Jeesuksen herruuden, ja sellaisiahan maailmassa on pilvin pimein.

Koska Laittomuuden ihmisen päämäärät tunnetaan, on niitä helppo verrata maailmassa esiintyvien uskonnollisten ja poliittisten johtajien päämääriin, vaikka tarkastelun kohteena oleva organisaatio ei nimenomaan ilmoittaisikaan esiintyvän Laittomuuden ihmisen asialla. Silloin puhutaankin "laittomuuden salaisuudesta". Sanojensa ja tekojensa puolesta Saatanan asiamiehiksi ovat näin profiloituneet YK, Sosialistinen Internationaali, Illuminati ja vapaamuurariliike, EU, Paavit, Paavin kirkko, WEU jäsenvaltioittensa lukumäärän ja sijainnin perusteella ja niin edelleen. Globalisaation nimissä nämä kristinuskon vastustajina tunnetut toimijat ovat kuitenkin yhdistämässä voimiaan, ja hakevat uusiakin liittolaisia maailman vanhojen uskonnollisten liikkeiden joukosta "Lopullisen ratkaisun" aikaansaamiseksi. Vihollisen motorisoidun armeijan kuninkaan nimi on esitetty selvästi, kts Ilm 9:6-11:

Kaikki hyvä tulee Jumalalta. Vihollinen tulee vain varastamaan, tappamaan ja hävittämään. Mutta kuinka paljon ihmisviisautta onkaan käytetty Saatanan päämäärien edistämiseksi! Kirkkohistorian arvoituksia selvitellessäni Kurun kirjastosta annettiin käteeni Otavan suuren maailmanhistorian kartasto, Helsinki/Keuruu 1983. Miten perusteellista työtä ne olivatkaan tehneet! Mikä geniaalinen johdonmukaisuus! Miten perusteellista työtä tekevätkään ne miljoonat saatananpalvelijat, jotka saavat valheen näyttämään aidolta ja ihanalta. Ja miten uskollisesti ne herraansa palvelevat, nuo vihollisen orjat! Ja miten suurenmoinen onkaan niitten organisaatio, miten hieno se grand design, kun ne pystyvät yht'aikaa hyökkäämään niin monesta suunnasta: radiosta, koulun kautta, lehdistön avulla, lain varjolla, ja banaalien viettelysten kautta! On melkein sääli tehdä tyhjäksi niin perusteellista työtä, mitä Otavan suuren maailmanhistorian kartaston laatijat ovat omalta osaltaan tehneet korottaakseen omat epäjumalansa Totuuden yläpuolelle.

Totuuden esittäminen on maailmassa hankalaa, sillä sitä ei voida tehdä astumatta KAIKKIEN varpaille, sillä KAIKKI ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla. Jeesuksen aikana maan mielipidejohtajia olivat fariseukset. Suomalaisen koululaitoksen hovihankkijana tunnettu Otavan kirjoittajien pyrkimykset ovat yllättävän lähellä fariseusten aatemaailmaa, joten se, mitä Jeesus puhui fariseuksista, sopii myös niihin Otavan kynäilijöiden tuotteisiin, joista jatkossa tulee puhe. Jeesuksen opetuslapset tajusivat hyvin, mistä oli kyse. Onneksi heillä oli tietävä, totta puhuva ja totta pelkäämätön opettaja:

Copyright: Osmo Pöysti

Kuru, Finland

2005-02-27

Kartan mukaan Rooman itäisen osan (sivu 23) pohjoisena rajana on Tonava. Sen Pohjoispuolella on vain vuonna 106 valloitettu Dacia. Idempänä on Mustanmeren pohjoisrannan siirtokuntia ja Regnum Bosporin vasallivaltio Azovan meren ympäristössä. AINUT KANSALLISUUS, JOKA KOKO RAJAN POHJOISPUOLELLE ON MERKITTY ON: SLAAVILAISIA KANSOJA, ja sekin kohtaan, jota silloin asuttivat balttilaiset kansat. Ural-joen molemmille rannoilla, noin tuhannen kilometrin päähän Armeniasta, Otavan kartta sijoittaa skyyttalaisia.

Otavan kirjantekijät ovat ovelasti jättäneet pois 400 vuotta Itä-Euroopan historiasta, koska se olisi osoittanut vuodelle 117 kirjatun kartan vähintään kyseenalaiseksi. Itä-Europassa oli siihen aikaan goottilainen imperiumi, joka Ermannarikin aikana ulottui Itämereltä Mustalle merelle. Se oli niin suuri ja mahtava, että kun se siirtyi Roomaan, Rooma luhistui. On aivan huuhaata väittää, että tämä valtava joukko olisi lähtenyt jostakin Värmlannin metsistä noin vuonna 150-200. Mutta karttaan merkitty nuoli on nähtävästi sitä varten, sillä muutakaan alkuperää kartta ei gooteille esitä. Kaikkein sairainta Otavan kartassa on kuitenkin se, että mordvalaisten maan ylle on kirjassa painettu teksti SLAAVILAISIA KANSOJA. Vuoden 526 kartassa slaavilaiset olisivat jo voineet esiintyäkin - kunhan heidät olisi sijoitettu omille paikoilleen - Karpaateille, Pripjatin soille ja Pannoniaan.

Kartassa on esitetty kahta asiaa: Kehittyneitä valtioita, jotka on selvästi merkitty eri värisiksi, sekä laajoja alueita, joissa tunnettuja valtiomuodostelmia ei ehkä ole ollut, tai niitä ei ole tunnettu. Näistä alueista on kartassa merkintöjä muutamasta kansasta. Kartan mukaan skyyttalaiset asuttavat Kaspian meren pohjoispuolen lähialueita ja taas Aasian sydänmaita Balhas-järven ja Baikal-järven välisellä alueella. Merkintä löytyy myös hunneista, jotka on sijoitettu Aasian skyyttalaisten eteläpuolelle. Muu Aasia näyttää kartan mukaan olevan asumatonta. Euroopan puolella asutuksi on merkitty Germania Magnaksi nimitetty alue Itämeren eteläpuolella. Suomalaisia väitetään asuneen nykyisen Turun-Helsingin linjalla ja saamelaisia Tornion pohjoispuolella.

Kartasta ei tietenkään näy se seikka, että metsäseutujen asukkaat eivät juuri paikoiltaan siirtyneet. Metsässä indoeurooppalaisten sotavaunut olisivat sotkeutuneet risuihin.

Kartan mukaan Tshingiskaanin joukot tekivät yhden sotaretken Euroopan puolelle ennen Temudzhinin, arvonimeltään Yleiskaanin eli Tshingiskaanin, kuolemaa 1227. Euroopan sotaretki esitetään väärin. Mustan meren pohjoisrannikolla käydyn Kalkan taistelun jälkeen joukot siirtyivät pohjoiseen Volgan länsirantaa pitkin. Slaavilaisalueella mongolien ja turkinheimoisten joukot eivät käyneet. Kun mordvalaiset ja Volgan Bulgaarit torjuivat Tshingiskaanin joukkojen hyökkäyksen, siirtyivät nämä Volgan taakse itään. Kyseessä lienee ollut tiedusteluretki. Kun Yleiskaanin joukot noin 15 vuotta myöhemmin palasivat, tulokset olivat aivan erilaiset, kuin ensimmäisellä retkellä.

Otavan kartta on laadittu juuri Islamin syntyä edeltävänä aikana, joten ensimmäisenä kartassa kiinnittää huomiota se, että Arabian niemimaan kristikuntaa ei ole kelpuutettu siinä esitettäväksi. Samoin on käynyt Sudanin ja Etiopian kristikunnalle. Otavassa varmaan uskotaan, että kukaan ei kuitenkaan enää tiedä Sudanin kristikunnasta, koska sen viimeisetkin keskukset joutuivat 1600-luvulla islamin armeijoiden haltuun ja hävitettiin. Etiopia joutui 1972 kommunistien valtaan, joten myös siellä historiankirjoitus oli suoritettava uudestaan ja se tehtiin tosiasioita kaihtamatta. Myös Egyptin osalta kristikunnan levinneisyys on rajattu Niilin laaksoon, vastoin kaikkea käytettävissä olevaa historiallista tietoa.

Arabian niemimaan kristikunta on merkittävä siksi, että Muhammed kasvoi kristittyjen, juutalaisten ja kuunpalvojien parissa. Erityisen vahva kristikunta oli Jemenissä; eräs Muhammedin ensimmäisistä kansainvälisistä sopimuksista tehtiinkin Jemenin kristittyjen kanssa. Ainakin yksi Muhammedin monista vaimoistakin oli kristitty. Hän oli kotoisin Etiopiasta, huolimatta siitä, että Otavan satumaassa Etiopian kristikuntaa ei ole noteerattu miksikään. Muslimit ovat kuitenkin noteeranneet Muhammedin tunnustaman Etiopian erikoisaseman, sillä muslimeilla, illuminateilla ja G seiskalla on yksi yhteinen tekijä, mikä, sen arvatkoon itse se, joka osaa, jollei saa ketään sitä kertomaan.

Iran esitetään Otavan kartassa zarathustralaisena maana, mutta kristittyjen lähetystyö tunnustetaan, mikä on osoitettu nuolella. Se, että Iranissa ja Afganistanissa oli vahva, Tienshanin vuorille, nykyiseen Kirgiisiaan ulottuva syyrialaisperäinen kristikunta jo tähän aikaan, ei kartasta näy.

Pohjois-Afrikan kristikunta on kartassa esitetty supistetussa muodossa nähtävästi siksi, että Afrikan latinankielinen kristikunta vastusti Rooman ylivaltapyrkimyksiä.

Huomiota kannattaa kiinnittää myös Itä-Eurooppaan. Ne gootit, jotka olivat 300-luvulla omaksuneet kristinuskon, olivat hajautuneet hunnien ajamana pitkin Eurooppaa, mutta eivät kaikki. Vielä 1700-luvulla Krimillä kerrotaan olleen gootteja. Goottien kautta myös slaavilaisiin kieliin levisi sana kirkko, vaikka äännelait muuttivat tämän alkujaan kreikkalaisesta sanasta kiriaki muodostetun sanan muotoon tserkov. Gootin kielen kautta kulki myös sanan kiriaki siirtyminen englantiin, jossa sen nykyinen muoto on church.

Kartassa esitettyjä tietoja tarkasteltaessa on huomioitava myös, että kaikki tieto ei ole säilynyt, eikä sitä voida sen takia osoittaa sen enempää kirjoissa kuin kartoissakaan. Maailmalla on kuitenkin paljon taruja, jotka voivat olla tosia, tai sitten ei. Taru, tai jokin säilynyt pieni todistuskappale saattaa kuitenkin olla merkki vanhemmasta kristinuskosta, kuin mitä tähän asti on ounasteltu. Yksi tällainen selvitystään odottava asia oli hiljattain Itä-Euroopasta löytynyt Levskin linnakaupunki (Levskoe gorodishe), jonka kulttuurijäämistö on kristillisperäinen, vaikka historian kirjat eivät tiedä mitään koko kaupungista.

Kartta esittää kirkon, eikä suinkaan kristinuskon leviämistä. Siinä on myös lukuisia muita virheitä, jotka ovat niin karkeita, että niitä on pakko pitää tahallisina.

Liivinmaalle Riikaan vuonna 1198 perustettu piispanistuin oli Rooman kirkon, eikä suinkaan Bysantin tai sen Kiovalaisen vasallin työtä.

Irlannin kristikunta on oma lukunsa, sillä se ei kuulunut Katoliseen kirkkoon, vaan teki lähetystyötä roomalaiskatolisella alueella ja sen ulkopuolella, vieläpä hyvin tuloksin. Otavan kartassa tämä kelttiläinen kristikunta on kuitenkin merkitty ikään kuin se olisi "anglosaksista aluetta".

Sen enempää kartan sisältöä tarkastelematta siitä kannattaa huomata yksi seikka: Bulgarian valtakunta. Bulgaarit olivat turkkilaisia. Heidän ilmestymisensä Bysantin naapuriin kannattaa panna merkille siitä, huolimatta, että bulgaarit myöhemmin sekoittuivat slaaveihin ja omaksuivat heidän kielensä - kirkon vaikutuksesta. Myöskin slaavien tulo oli Karpaateilta Balkanille oli uutta. Pian tämän jälkeen syntyikin slaavien ensimmäinen valtiomuodostelma Moraviaan, nykyisen Tshekin ja Slovakian välimaastoon.

Viikinkien Itä-Euroopan keskus oli Gotlannissa, eikä Tukholman seudulla, kuten kartassa esitetään. Huomiota herättäviä ovat myös kartalla suuriksi väitetyt ruotsalaissiirtokunnat Itä-Euroopan tärkeimpien suomalais-ugrilaisten kansojen, Irboskan Setukaisten ja Votjalaisten, Laatokan karjalaisten, Novgorodin seudun votjalaisten, Vatgetjärven (kartalla: Belozerskin) vepsäläisten, Rostan (kartalla: Rostovin) merjalaisten ja Oka-joen Muromalaisten linnakaupunkien ympäristössä. Historiallisista lähteistä näitä asutuksia tuskin voi vahvistaa tosiksi, mutta asiassa saattaa silti olla jotain perää, sillä on mahdollista, että Pohjoisen Itä-Euroopan kauppakeskuksiin jäi tai siirtyi huomattava määrä gootteja silloin, kun hunnit hajottivat Ermannarikin Itä-Euroopan goottilaisen imperiumin matkallaan Roomaa kohti. Se, että gootteja todella jäi Itä-Eurooppaan, on todistettu vain Krimin niemimaan ja Azovan meren rannikkojen osalta.

Ermannarikin kauteen takautunee myös viikinkien laivanrakennustaito. Itä- ja Pohjois-Euroopan suomalaisseutujen kulkuväline oli vene. Merikelpoisia veneitä rakennettiin Liivinmaalla ja Eestissä. Liiviläiset olivat itse merikansa, vaikka sodankäyntiin he ryhtyivät vain uhattuina. Vielä 1200-luvulla nämä Suomen lähisukulaiset kävivät meritaisteluita saksalaisia vastaan. Mutta myös Novgorodin suomalaiset liikkuivat merillä. Ne kuuluisat Sigtunan kaupungin portit koristavat nyt Novgorodin kremlissä olevaa Sofian kirkkoa.

Liiviläisten taistelukunto näkyy myös viikinkien kulkureittien valinnassa. Gotlannista olisi päässyt mukavasti Väinäjokea pitkin Gnezdovoon ja sieltä suoraan etelään, vaikka Bysanttiin asti. Mutta liiviläiset estivät sen. Viikinkien oli kuljettava Suomenlahden kautta.

Vitebskin ja Gnezdovon seudulle slaavilaiset kansat alkoivat siirtyä etelästä 600-luvulla, mutta kuka asui seudulla ennen heitä, on eri kysymys. Kartalla väitetään, että ne olivat ruotsalaisia. Gootteja paremminkin, tai sitten baltteja. Baltit tulivat meren rantaan vasta, kun saksalaiset olivat hävittäneet "randlaaset" eli "kalameehet" heidän tieltään, ja slaavilainen terrori tehnyt elämän balttien historiallisessa kotimaassa sietämättömäksi.

Otavan kartan nimikkeistössä on paljon anomaaleja ilmiöitä. Parman eli Bjarmian kaupungit puuttuvat, mutta 900-luvulle ajoittuvassa kartassa on jo sellaisia goottilais-slaavilaisen kolonisaation luomuksia, jotka perustettiin vasta parisataa vuotta myöhemmin, kuten Jaroslavl, tai Novgorod, jonka todennäköinen perustamisaika on 900-luvun alkupuolella. Virheellisen tiedon esittämisellä lukijaa estetään huomaamasta, että 900-luvulla koko sillä alueella, joka nyt muodostaa Venäjän Federaation, EI OLLUT AINUTTAKAAN SLAAVILAISTA KAUPUNKIA. Moskova, 1100-luvulta olkoon, sillä sen merkitseminen karttaan auttaa paikannusta.

Moskovan eteläpuolella Otavan karttaan on merkitty kansallisuus "vatjalaiset". Vatjalaiset ovat vanhaa Novgorodin alueen suomalaisväestöä, mutta asuivatko he myös Moskovan eteläpuolella? Minkähänlaista tietoa Otavassa tästä on? Olen kyllä kuullut Tulan seudulla, 200 kilometriä Moskovasta etelään, vielä 1800-luvulla eläneestä suomensukuisesta kansasta, mutta kun nyt olisin halunnut varmistaa tiedon, en sitä löytänyt. Muistaakseni tieto oli jostakin Leo Tolstoin kertomuksesta, joka liittyi hänen kontakteihinsa maan paikallisväestöön.

Kiovan ruhtinaskunta on vuoteen 1054 mennessä laajentunut Kiovan seudun lakeuksilta kauas Karpaattien vuoriston suuntaan, mikä on muuttanut suomalaisten heimoliiton ja sen viikinkidynastian luonnetta ratkaisevasti. Slaavit ovat nyt valtakunnan suurin kansanryhmä. Venäläisiä he eivät silti ole, vaikka kartassa jo niistä puhutaankin Bysanttiin tehtyjen ryöstöretkien yhteydessä. Nimi venemees tarkoittaa toistaiseksi vain veneellä kulkevaa miestä. Nimitys slaavi tarkoittaa vielä tässä vaiheessa täysin eri asiaa, kuin "rus". Nestorin kronikassakin rusit alistivat slaavit valtansa alle.

Votjalaisten ja setukaisten seudun pääkaupunki Irboska on tässä kartassa nyt suomalaisessa muodossaan. Edellähän sitä tarjottiin venäläisellä nimellä Izborsk. Vepsäläisten pääkaupungin nimenä on kartassa edelleen Belozersk, vaikka paikan vepsäläinen nimi on Valgetjärvi.

Suomalais-ugrilaisen Merjan pääkaupunki Rosta on kartasta hävinnyt kokonaan.

Slaavilaiset kolonialistit ovat jo perustaneet Merjaan Vladimir-nimisen kaupungin. Periaate on sama, kuin englantilaisilla Amerikoissa: annetaan uuden maan kaupungille sama nimi, joka kotimaahan jääneellä kaupungilla oli. Myös vanhan, slaavilaisen Vladimirin paikka on kartassa osoitettu.

Otavan kartta on malliesimerkki siitä, miten historiaa vääristellään. Kartta väittää olevansa esitys islamin ja kristinuskon levinneisyydestä, mutta osoittaakin sitä, missä "ylivalta" oli mongolien, kirkonmiesten tai islamilaisten käsissä.

Kartassa on myös muita suuria ja mitä ilmeisimmin tarkoitushakuisia virheitä. Ensinnäkin, vuonna 1300 Venäjää ei vielä ollut olemassa, eivätkä edes Rusin viikinkidynastian ruhtinaskunnat ulottuneet Koillis-Eurooppaan saakka, kuten kartta osoittaa. Liettua sensijaan oli toipumassa ja oli tulossa eurooppalaiseksi suurvallaksi.

Otavan kartan ajankohta on valittu ovelasti. Valittu ajankohta paljastaakin sen, minkälaisiin päämääriin sen tekijät ovat pyrkineet. Vuodelle 1300 kirjatussa kartassa olisi vielä voitu varsinaisesti valehtelematta väittää, että Liettua oli vain pieni Baltian rannikkovaltio. Kohta tämän jälkeen Liettua lähti valloittamaan takaisin historiallista kotimaataan, jonka se oli menettänyt slaavilaisille kolonialisteille. Jo ennen vuotta 1263 Liettuan eteläraja ulottui lähes Pripjatin soille, ja Viteneen (1293-1316) aikana Liettua laajeni edelleen nykyisin Valkovenäjään/Belorusiin kuuluville alueille. Näillä alueilla Liettualla oli selvät kansalliset interessit puolustettavinaan. Se oli yksin puolustamassa balttilaisia kansoja, ja niistä itäisin, goljaadit, asuttivat Protva-joen ympäristöä nykyisen Brjanskin kaupungin pohjoispuolella. Nämä kansat olivat joutuneet alueelle 600-900 lännestä siirtyneiden slaavilaisten heimojen, krivitshien ja muiden, puristukseen, ja Rurikin dynastian hallitsijat, muiden muassa Moskovan perustajana tunnettu Juri Dolgoruki vuonna hävitti goljadit Moskova-joen eteläpuolelta ja vuonna 1147 Tshernigovin ruhtinas Svjatoslav Olgovitsh - Juri Dolgorukin (Yrjö Pitkäkäden) lähettämänä - teki teurastusretken goljadien sydänmaille Protva-joelle, kolmensadan kilometrin päähän Moskovasta lounaaseen.

Kultaisen Ordan ja Moskovan seudun slaavilaisten yhdistyneet sotajoukot olivat kärsineet vuonna 1275 Okunevkan taistelussa Pripjatin soilla lähellä Mozyrin kaupunkia musertavan tappion Galitsian slaaveille, eivätkä Ordan sotajoukot sen jälkeen enää uskaltaneet jättää joukkojaan Rutenian tai Liettuan alueelle. Pian päättyivät myös mongolien yritykset kerätä pakkoveroja Galitsian slaaveilta sotaväen turvin. Sadan vuoden kuluttua Liettua ja Novgorod yhdessä olivat vallanneet takaisin miltei koko sen alueen, joka joskus oli kuulunut alkuperäisen Rusin liittovaltion hallintaan. Vain slaavilaisen kolonisaation alle joutuneet merjalaisseudut olivat poissa, sekä Galitsian Karpaatit eli Rutenia, mutta sehän olikin slaavien aluetta aivan oikeesti.

Otavan kartan piti olla kartta islamin ja kristinuskon levinneisyydestä. Totaalisen valheen mestari on kuitenkin hoidellut kartan siihen kuntoon, ettei siinä esitetä kristinuskon levinneisyyttä lainkaan. Ellei Otavan tarve olisi ollut keksiä sataprosenttista valhetta, olisivat ne voineet sentään esittää, että kirkkoja oli paitsi Länsi-Euroopassa, myös Itä-Euroopassa. Il-kaanien valtakunnan alueella Syyriassa, Kaksoisvirran maassa, Persiassa ja Afganistanissa toimiva kirkko oli kaiken lisäksi kokonsa puolesta samaa luokkaa, kuin kaikki Länsi-Euroopan kirkot yhteensä. Mutta kaikkein mielenkiintoisin osa on vielä paljastamatta: Otavan kartta esittää Keski-Aasiasta kolme kansallisuutta: karaiitit, naimanit ja uiguurit. Kaksi ensimmäistä näistä, kuten useat muutkin Keski-Aasian turkkilaiskansoista olivat syyrialaista riittiä noudattavia kristittyjä, ja myös uiguurien joukossa syyrialaiskristittyjen osuus oli suuri. Olisin kyllä valmis antamaan Otavalle anteeksi sen, että he ovat sekoilleet kirkon ja kristinuskon käsitemaailmassa, mutta kun ne eivät tunnusta sen ajan suurinta kirkkokuntaa, Nestoriaanista kirkkoa miksikään, on Otava tekstiä parempi käsitellä käsineet kädessä kuin pahanlaatuista tautia ainakin.

Otavan vuodelle 1500 ajoitetussa kartassa on suurin kirjaimin merkintä "MOSKOVAN PATRIARKAATTI". Asia nyt vain on niin, ettei Moskovassa vuonna 1500 ollut mitään patriarkaattia. Se perustettiin vasta 1589 Venäjälle niin tyypillisissä olosuhteissa. Seuraavassa lainaus kirjani Uusi Katekismus tekstistä:

Kartta esittää kirkon protestiliikkeitä, jotka eivät suinkaan ole sama asia, kuin kristinusko. Kristinuskoa ei tarvitse puhdistaa. Se on aina puhdas, mutta harvinainen, ja siksi vaikea esitettäväksi kartalla. Suuri kristittyjen keskittymä syntyi esimerkiksi turkkilaisten hallitsemaan, mutta unkarilaisten asuttamaan Transilvaniaan, seudulle, jossa kartassa on merkintä Siebenburgen, mutta ei jälkeäkään kristityistä. Aatehistoriallisesti Siebenburgin unkarilaisilla kristityillä oli yleismaailmallista merkitystä: Ensimmäisen kerran Euroopassa yli tuhanteen vuoteen Transilvanian unkarilaiset kirjasivat lakeihinsa uskonnonvapauden periaatteet.

Otavan kartalle luonteenomaisista virheistä kannattaa panna merkille esimerkiksi Puolan kuningaskunnan väärin esitetyt rajat. Vuoteen 1550 mennessä Liettuan ja Puolan liittovaltio ei ollut vielä syntynyt, joten minkäänlaisia perusteita Suurpuolan piirustelemiselle ei edes teoriassa ollut olemassa, sillä Liettuan ja Puolan liittovaltiokin syntyi vasta 1569.

Otavan kartta jättää esittämättä Venäjän synnyn, ja sen laajenemisenkin niin hatarasti, ettei Otavan kartasta juuri selvää saa. Mutta se lienee niitten tarkoituskin. Vaiheittain tarkasteltuna Venäjän synty ja laajeneminen näyttää selvemmältä, mitä Otava esittää.

Otavan kartan kansallisuusmerkinnät puhuvat taas selvää kieltä siitä, kenen asialla Otava on. Koillisvenäjän asukkaat on kirjattu samojedeiksi. Sana on venäläisperäinen ja tarkoittaa "itsensä syöjää" tai ehkä ihmissyöjää. Jos arvaan oikein, Otavan psykologit ovat tehneet kyseisen merkinnän karttaan antaakseen Luoteis-Euroopan nenetsien orjuuttamiselle moraalista tukea. Kukapa vastustaisi sitä, että ihmissyöjille viedään "sivistystä"! Permalaisista ja heidän rikkauksistaan Otavan psykologit pitävät parhaana vaieta.

Otava on katsonut tarkoituksenmukaiseksi julkaista kartat Tshingiskaanin sotaretkistä Eurooppaan ja muualle, mutta Venäjän herrojen sotaretkistä tataarien ja mongolien Siperiaan ja Turkestanin suuntaan Otava vaikenee. Poliittista tarkoitushakuisuutta ehkä? Yllä esitetyt kommenttini Siperian valloituksesta ovat Otavan peruskoulun oppilaille tarkoitetun ja historian oppikirjaksi mainostetun HISTORIAN HORISONTTEJA kriittisestä, mutta ajan puutteen takia keskeneräiseksi jääneestä tarkastelusta. Tämä prosessi, jonka sotilaallinen vaihe alkoi kasakkapäällikkö Jermakin sotaretkellä Ural-vuorten yli Siperian kaanikunnan pääkaupunkia Sibiriä vastaan vuonna 1592, tuli samantapainen juoksu Tyynelle Valtamerelle, kuin mitä tapahtui saman ajanjakson puitteissa Pohjois-Amerikassa. Raakaa se oli, mutta ei niin raakaa, kuin katolisen Espanjan hyökkäys Etelä-Amerikkaan.

Sosialistisen internationaalien valloitussotien historia on myös jäänyt vähälle huomiolle. Maailmanhistoriaksi nimitetyltä kirjalta voidaan oikeutetuksi vaatia selontekoa maailman muuttumista punaiseksi. Yksittäisten kriisien kuvaamisen voisi jättää vähemmälle, ja pistää isoon karttaan rohkeasti liput esiin.