Monenlaisia arvauksia on esitetty siitä, kuka on se Laittomuuden ihminen, joka johtaa maailmaa siinä vaiheessa, kun Jeesus hakee omansa pois maailmanhistorian suurimman vaivan ajan keskeltä, tai kuten todennäköistä on, jo vähän ennen sitä. Laittomuuden ihminen ("antoropos tis amartias - synnin ihminen) on eräänlainen synnin täydellistymä, samalla tavalla kuin Jeesus oli pyhyyden täydellistymä. Laittomuuden ihmisestä käytetään myös nimeä Antikristus, mutta se nimitys ei ole oikea. Antikristus on jokainen, joka kieltää Jeesuksen herruuden, ja sellaisiahan maailmassa on pilvin pimein.

Koska Laittomuuden ihmisen päämäärät tunnetaan, on niitä helppo verrata maailmassa esiintyvien uskonnollisten ja poliittisten johtajien päämääriin, vaikka tarkastelun kohteena oleva organisaatio ei nimenomaan ilmoittaisikaan esiintyvän Laittomuuden ihmisen asialla. Silloin puhutaankin "laittomuuden salaisuudesta". Sanojensa ja tekojensa puolesta Saatanan asiamiehiksi ovat näin profiloituneet YK, Sosialistinen Internationaali, Illuminati ja vapaamuurariliike, EU, Paavit, Paavin kirkko, WEU jäsenvaltioittensa lukumäärän ja sijainnin perusteella ja niin edelleen. Globalisaation nimissä nämä kristinuskon vastustajina tunnetut toimijat ovat kuitenkin yhdistämässä voimiaan, ja hakevat uusiakin liittolaisia maailman vanhojen uskonnollisten liikkeiden joukosta "Lopullisen ratkaisun" aikaansaamiseksi. Vihollisen motorisoidun armeijan kuninkaan nimi on esitetty selvästi, kts Ilm 9:6-11:

Niillä oli kuninkaanaan syvyyden enkeli (kr. vasilea aggelon ton abysson), jonka nimi hebreaksi on Abaddon ja kreikaksi Apollyon (suom. "Hävittäjä"). (Ilm 9:11).

Kaikki hyvä tulee Jumalalta. Vihollinen tulee vain varastamaan, tappamaan ja hävittämään. Mutta kuinka paljon ihmisviisautta onkaan käytetty Saatanan päämäärien edistämiseksi! Kirkkohistorian arvoituksia selvitellessäni Kurun kirjastosta annettiin käteeni Otavan suuren maailmanhistorian kartasto, Helsinki/Keuruu 1983. Miten perusteellista työtä ne olivatkaan tehneet! Mikä geniaalinen johdonmukaisuus! Miten perusteellista työtä tekevätkään ne miljoonat saatananpalvelijat, jotka saavat valheen näyttämään aidolta ja ihanalta. Ja miten uskollisesti ne herraansa palvelevat, nuo vihollisen orjat! Ja miten suurenmoinen onkaan niitten organisaatio, miten hieno se grand design, kun ne pystyvät yht'aikaa hyökkäämään niin monesta suunnasta: radiosta, koulun kautta, lehdistön avulla, lain varjolla, ja banaalien viettelysten kautta! On melkein sääli tehdä tyhjäksi niin perusteellista työtä, mitä Otavan suuren maailmanhistorian kartaston laatijat ovat omalta osaltaan tehneet korottaakseen omat epäjumalansa Totuuden yläpuolelle.

Totuuden esittäminen on maailmassa hankalaa, sillä sitä ei voida tehdä astumatta KAIKKIEN varpaille, sillä KAIKKI ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla. Jeesuksen aikana maan mielipidejohtajia olivat fariseukset. Suomalaisen koululaitoksen hovihankkijana tunnettu Otavan kirjoittajien pyrkimykset ovat yllättävän lähellä fariseusten aatemaailmaa, joten se, mitä Jeesus puhui fariseuksista, sopii myös niihin Otavan kynäilijöiden tuotteisiin, joista jatkossa tulee puhe. Jeesuksen opetuslapset tajusivat hyvin, mistä oli kyse. Onneksi heillä oli tietävä, totta puhuva ja totta pelkäämätön opettaja:

Silloin opetuslapset tulivat ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että fariseukset loukkaantuivat kuullessaan tuon puheen?" Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois. Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat." (Joh 15:12-14).

Osmo Pöysti: VENÄJÄN SYNTY OTAVAN SUUREN MAAILMANHISTORIAN KARTASTOSSA, toisaalta, ja TUNNETTUJEN TOSIASIOIDEN VALOSSA, toisaalta.

Copyright: Osmo Pöysti

Kuru, Finland

2005-02-27

 

 

Otavan SMH kartasto, sivut 22-23

36. Rooman keisarikunta Trajanuksen kuollessa 117 jKr

Kartan mukaan Rooman itäisen osan (sivu 23) pohjoisena rajana on Tonava. Sen Pohjoispuolella on vain vuonna 106 valloitettu Dacia. Idempänä on Mustanmeren pohjoisrannan siirtokuntia ja Regnum Bosporin vasallivaltio Azovan meren ympäristössä. AINUT KANSALLISUUS, JOKA KOKO RAJAN POHJOISPUOLELLE ON MERKITTY ON: SLAAVILAISIA KANSOJA, ja sekin kohtaan, jota silloin asuttivat balttilaiset kansat. Ural-joen molemmille rannoilla, noin tuhannen kilometrin päähän Armeniasta, Otavan kartta sijoittaa skyyttalaisia.

Osmon kommentti:

Vuonna 117 Itä-Euroopan valtaväestönä olivat suomalais-ugrilaiset kansat. Slaavit eivät olleet vielä astuneet historian näyttämölle lainkaan, mutta heidän esi-isänsä, ketä he sitten olivatkin, lienevät asustelleet Karpaateilla, sillä sieltä he ensimmäisenä pullahtivat esiin historian lehdille useita satoja vuosia myöhemmin. Suomalais-ugrilaisten kansojen eteläpuolella asui useita balttilaisia kansoja.

 

Otavan SMH kartasto, sivut 24-25

40. Germaaniset kansainvaellukset ja valtakunnat v.526

Otavan kirjantekijät ovat ovelasti jättäneet pois 400 vuotta Itä-Euroopan historiasta, koska se olisi osoittanut vuodelle 117 kirjatun kartan vähintään kyseenalaiseksi. Itä-Europassa oli siihen aikaan goottilainen imperiumi, joka Ermannarikin aikana ulottui Itämereltä Mustalle merelle. Se oli niin suuri ja mahtava, että kun se siirtyi Roomaan, Rooma luhistui. On aivan huuhaata väittää, että tämä valtava joukko olisi lähtenyt jostakin Värmlannin metsistä noin vuonna 150-200. Mutta karttaan merkitty nuoli on nähtävästi sitä varten, sillä muutakaan alkuperää kartta ei gooteille esitä. Kaikkein sairainta Otavan kartassa on kuitenkin se, että mordvalaisten maan ylle on kirjassa painettu teksti SLAAVILAISIA KANSOJA. Vuoden 526 kartassa slaavilaiset olisivat jo voineet esiintyäkin - kunhan heidät olisi sijoitettu omille paikoilleen - Karpaateille, Pripjatin soille ja Pannoniaan.

 

Osmon kommentti:

Kansainvaellusten ymmärtämiselle oleellinen tieto kelttien kansainvaelluksesta on jätetty esittämättä. Se nimittäin heti herättäisi kysymyksen: Kuka Länsi-Euroopassa asui ennen kelttejä?

Keltit siirtyivät länteen samoja reittejä pitkin, kuin gootitkin muutama sata vuotta myöhemmin. Ensimmäisten kelttien on väitetty tulleen Irlantiin noin vuonna 700 eKr, mutta Keski-Euroopassa keltit viihtyivät vielä pitkään, kunnes sulautuivat goottilaisiin heimoihin.

Sekä keltit että gootit olivat kotoisin Aasiasta. He toivat mukanaan Babylonialaisen auringonpalvonnan. Hitlerin rotuopeissa oli sen verran totta mukana, että Intiassa vielä tänä päivänäkin hakaristi on normaali kansallinen symboli, esimerkiksi leipäpakkauksen päällä. Sana arjalainen on vanhempi muoto sanasta iranilainen.

 

Otavan SMH kartasto, sivut 26-27

41. Euraasia noin v. 100 jKr (ja Kiina Han-dynastian aikana)

Kartassa on esitetty kahta asiaa: Kehittyneitä valtioita, jotka on selvästi merkitty eri värisiksi, sekä laajoja alueita, joissa tunnettuja valtiomuodostelmia ei ehkä ole ollut, tai niitä ei ole tunnettu. Näistä alueista on kartassa merkintöjä muutamasta kansasta. Kartan mukaan skyyttalaiset asuttavat Kaspian meren pohjoispuolen lähialueita ja taas Aasian sydänmaita Balhas-järven ja Baikal-järven välisellä alueella. Merkintä löytyy myös hunneista, jotka on sijoitettu Aasian skyyttalaisten eteläpuolelle. Muu Aasia näyttää kartan mukaan olevan asumatonta. Euroopan puolella asutuksi on merkitty Germania Magnaksi nimitetty alue Itämeren eteläpuolella. Suomalaisia väitetään asuneen nykyisen Turun-Helsingin linjalla ja saamelaisia Tornion pohjoispuolella.

Kartasta ei tietenkään näy se seikka, että metsäseutujen asukkaat eivät juuri paikoiltaan siirtyneet. Metsässä indoeurooppalaisten sotavaunut olisivat sotkeutuneet risuihin.

 

Osmon kommentti:

Vuoden 100 tienoilla hunnit olivat jakautumassa kolmeen osaan. Osa oli siirtynyt Volgan ja Ural-joen väliselle heinäarolle, paikkaan, johon Otava sijoittaa skyyttalaisia. Tämä osa hunneista sulautti joukkoonsa eteläisiä ugreja ja muita kansoja, näin valmistautuen osaansa Euroopan teatterissa. Osa hunneista oli sulautumassa kiinalaisiin, ja osa pysytteli vielä historiallisella kotiseudullaan Kiinan muurin pohjoispuolella.

Kartta esittää Kiinan Han-dynastian loppuaikana. Dynastia oli tällöin jo kaatumassa. Kohta vuoden 100 jälkeen Kiina oli jakautunut lukuisiksi pikkuvaltioiksi, joista hanien valtaan jäivät vain hanien eli varsinaisten kiinalaisten asuttamat, suhteellisen pienet alueet.

Metsäseutujen kansoista Otavan kartta ei kerro juuri mitään, ja sen mitä se kertoo, on harhaanjohtavaa. Euraasian metsäseutujen pääasialliset asukkaat lännestä itään lueteltuina olivat suomalais-ugrilaisia, turkinsukuisia, ja mantsujen ryhmään kuuluvia kansoja. Otava mainitsee vain saamelaiset ja suomalaiset, ja nekin väärissä paikoissa.

Saamelaiset asuttivat vuonna 100 koko Skandinaviaa, Suomea ja Vienanmeren länsipuolista Karjalaa. Suomalaisten, tai oikeammin Itämerensuomalaisten heimojen, valtaosa asui vuoden 100 tienoissa Suomenlahden eteläpuolella. Norjassa saamelaisten asutusta tavataan vieläkin Keskinorjaa myöten.

Skyyttalaiset, jotka Otava on merkinnyt kahteen paikkaan, olisi voitu kyllä merkitä sekä Mustan meren pohjoisrannikon tuntumaan, että Kiinan valtakunnan rajojen sisälle, nykyisin aavekaupungiksi muuttuneen Loulanin tienoille, koska siten olisi huomioitu se, mistä skyyttalaiset ja muut indoeurooppalaiset ovat kotoisin. Aasian Arojen kuivuminenhan oli se syy, miksi Aasian kansat länteen lähtivät. Kasvihuonepäästöjä ehkä?

 

Otavan SMH kartasto, sivut 28

43. Tshingis-kaanin valtakunnan laajeneminen 1207-1227

Kartan mukaan Tshingiskaanin joukot tekivät yhden sotaretken Euroopan puolelle ennen Temudzhinin, arvonimeltään Yleiskaanin eli Tshingiskaanin, kuolemaa 1227. Euroopan sotaretki esitetään väärin. Mustan meren pohjoisrannikolla käydyn Kalkan taistelun jälkeen joukot siirtyivät pohjoiseen Volgan länsirantaa pitkin. Slaavilaisalueella mongolien ja turkinheimoisten joukot eivät käyneet. Kun mordvalaiset ja Volgan Bulgaarit torjuivat Tshingiskaanin joukkojen hyökkäyksen, siirtyivät nämä Volgan taakse itään. Kyseessä lienee ollut tiedusteluretki. Kun Yleiskaanin joukot noin 15 vuotta myöhemmin palasivat, tulokset olivat aivan erilaiset, kuin ensimmäisellä retkellä.

 

Otavan SMH kartasto, sivut 30-31

46. Suurten uskontojen levinneisyys noin v. 600

Otavan kartta on laadittu juuri Islamin syntyä edeltävänä aikana, joten ensimmäisenä kartassa kiinnittää huomiota se, että Arabian niemimaan kristikuntaa ei ole kelpuutettu siinä esitettäväksi. Samoin on käynyt Sudanin ja Etiopian kristikunnalle. Otavassa varmaan uskotaan, että kukaan ei kuitenkaan enää tiedä Sudanin kristikunnasta, koska sen viimeisetkin keskukset joutuivat 1600-luvulla islamin armeijoiden haltuun ja hävitettiin. Etiopia joutui 1972 kommunistien valtaan, joten myös siellä historiankirjoitus oli suoritettava uudestaan ja se tehtiin tosiasioita kaihtamatta. Myös Egyptin osalta kristikunnan levinneisyys on rajattu Niilin laaksoon, vastoin kaikkea käytettävissä olevaa historiallista tietoa.

Arabian niemimaan kristikunta on merkittävä siksi, että Muhammed kasvoi kristittyjen, juutalaisten ja kuunpalvojien parissa. Erityisen vahva kristikunta oli Jemenissä; eräs Muhammedin ensimmäisistä kansainvälisistä sopimuksista tehtiinkin Jemenin kristittyjen kanssa. Ainakin yksi Muhammedin monista vaimoistakin oli kristitty. Hän oli kotoisin Etiopiasta, huolimatta siitä, että Otavan satumaassa Etiopian kristikuntaa ei ole noteerattu miksikään. Muslimit ovat kuitenkin noteeranneet Muhammedin tunnustaman Etiopian erikoisaseman, sillä muslimeilla, illuminateilla ja G seiskalla on yksi yhteinen tekijä, mikä, sen arvatkoon itse se, joka osaa, jollei saa ketään sitä kertomaan.

Iran esitetään Otavan kartassa zarathustralaisena maana, mutta kristittyjen lähetystyö tunnustetaan, mikä on osoitettu nuolella. Se, että Iranissa ja Afganistanissa oli vahva, Tienshanin vuorille, nykyiseen Kirgiisiaan ulottuva syyrialaisperäinen kristikunta jo tähän aikaan, ei kartasta näy.

Pohjois-Afrikan kristikunta on kartassa esitetty supistetussa muodossa nähtävästi siksi, että Afrikan latinankielinen kristikunta vastusti Rooman ylivaltapyrkimyksiä.

Huomiota kannattaa kiinnittää myös Itä-Eurooppaan. Ne gootit, jotka olivat 300-luvulla omaksuneet kristinuskon, olivat hajautuneet hunnien ajamana pitkin Eurooppaa, mutta eivät kaikki. Vielä 1700-luvulla Krimillä kerrotaan olleen gootteja. Goottien kautta myös slaavilaisiin kieliin levisi sana kirkko, vaikka äännelait muuttivat tämän alkujaan kreikkalaisesta sanasta kiriaki muodostetun sanan muotoon tserkov. Gootin kielen kautta kulki myös sanan kiriaki siirtyminen englantiin, jossa sen nykyinen muoto on church.

Kartassa esitettyjä tietoja tarkasteltaessa on huomioitava myös, että kaikki tieto ei ole säilynyt, eikä sitä voida sen takia osoittaa sen enempää kirjoissa kuin kartoissakaan. Maailmalla on kuitenkin paljon taruja, jotka voivat olla tosia, tai sitten ei. Taru, tai jokin säilynyt pieni todistuskappale saattaa kuitenkin olla merkki vanhemmasta kristinuskosta, kuin mitä tähän asti on ounasteltu. Yksi tällainen selvitystään odottava asia oli hiljattain Itä-Euroopasta löytynyt Levskin linnakaupunki (Levskoe gorodishe), jonka kulttuurijäämistö on kristillisperäinen, vaikka historian kirjat eivät tiedä mitään koko kaupungista.

 

Osmon kommentti:

Arabian, Babylonian ja Irakin kristikunnasta olen kirjoittanut Uuden Katekismuksen neljännessä osassa, ja muuallakin, joten en enää tässä ryhdy kertaamaan samoja asioita. Katso vaikka Uusi Katekismus, Neljäs osa, KIRKKO JAKAUTUU LAHKOIKSI

 

 

Otavan SMH kartasto, sivu 33

50. Kristinuskon leviäminen Euroopassa

Kartta esittää kirkon, eikä suinkaan kristinuskon leviämistä. Siinä on myös lukuisia muita virheitä, jotka ovat niin karkeita, että niitä on pakko pitää tahallisina.

Liivinmaalle Riikaan vuonna 1198 perustettu piispanistuin oli Rooman kirkon, eikä suinkaan Bysantin tai sen Kiovalaisen vasallin työtä.

Irlannin kristikunta on oma lukunsa, sillä se ei kuulunut Katoliseen kirkkoon, vaan teki lähetystyötä roomalaiskatolisella alueella ja sen ulkopuolella, vieläpä hyvin tuloksin. Otavan kartassa tämä kelttiläinen kristikunta on kuitenkin merkitty ikään kuin se olisi "anglosaksista aluetta".

 

Osmon kommentti: KRISTINUSKON LEVIÄMINEN EUROOPPAAN

Yleisesitys kristinuskon leviämisestä Eurooppaan löytyy Uuden Katekismuksen osasta viisi, joten ei tässä siitä sen enempää.

 

Otavan SMH kartasto, sivut 34-35

53. Kaarle Suuren valtakunta 814

Sen enempää kartan sisältöä tarkastelematta siitä kannattaa huomata yksi seikka: Bulgarian valtakunta. Bulgaarit olivat turkkilaisia. Heidän ilmestymisensä Bysantin naapuriin kannattaa panna merkille siitä, huolimatta, että bulgaarit myöhemmin sekoittuivat slaaveihin ja omaksuivat heidän kielensä - kirkon vaikutuksesta. Myöskin slaavien tulo oli Karpaateilta Balkanille oli uutta. Pian tämän jälkeen syntyikin slaavien ensimmäinen valtiomuodostelma Moraviaan, nykyisen Tshekin ja Slovakian välimaastoon.

 

Otavan SMH kartasto, sivut 36-37

54. Viikinkiretket 800-900-luvulla. Poliittinen tilanne noin v. 900

Viikinkien Itä-Euroopan keskus oli Gotlannissa, eikä Tukholman seudulla, kuten kartassa esitetään. Huomiota herättäviä ovat myös kartalla suuriksi väitetyt ruotsalaissiirtokunnat Itä-Euroopan tärkeimpien suomalais-ugrilaisten kansojen, Irboskan Setukaisten ja Votjalaisten, Laatokan karjalaisten, Novgorodin seudun votjalaisten, Vatgetjärven (kartalla: Belozerskin) vepsäläisten, Rostan (kartalla: Rostovin) merjalaisten ja Oka-joen Muromalaisten linnakaupunkien ympäristössä. Historiallisista lähteistä näitä asutuksia tuskin voi vahvistaa tosiksi, mutta asiassa saattaa silti olla jotain perää, sillä on mahdollista, että Pohjoisen Itä-Euroopan kauppakeskuksiin jäi tai siirtyi huomattava määrä gootteja silloin, kun hunnit hajottivat Ermannarikin Itä-Euroopan goottilaisen imperiumin matkallaan Roomaa kohti. Se, että gootteja todella jäi Itä-Eurooppaan, on todistettu vain Krimin niemimaan ja Azovan meren rannikkojen osalta.

Ermannarikin kauteen takautunee myös viikinkien laivanrakennustaito. Itä- ja Pohjois-Euroopan suomalaisseutujen kulkuväline oli vene. Merikelpoisia veneitä rakennettiin Liivinmaalla ja Eestissä. Liiviläiset olivat itse merikansa, vaikka sodankäyntiin he ryhtyivät vain uhattuina. Vielä 1200-luvulla nämä Suomen lähisukulaiset kävivät meritaisteluita saksalaisia vastaan. Mutta myös Novgorodin suomalaiset liikkuivat merillä. Ne kuuluisat Sigtunan kaupungin portit koristavat nyt Novgorodin kremlissä olevaa Sofian kirkkoa.

Liiviläisten taistelukunto näkyy myös viikinkien kulkureittien valinnassa. Gotlannista olisi päässyt mukavasti Väinäjokea pitkin Gnezdovoon ja sieltä suoraan etelään, vaikka Bysanttiin asti. Mutta liiviläiset estivät sen. Viikinkien oli kuljettava Suomenlahden kautta.

Vitebskin ja Gnezdovon seudulle slaavilaiset kansat alkoivat siirtyä etelästä 600-luvulla, mutta kuka asui seudulla ennen heitä, on eri kysymys. Kartalla väitetään, että ne olivat ruotsalaisia. Gootteja paremminkin, tai sitten baltteja. Baltit tulivat meren rantaan vasta, kun saksalaiset olivat hävittäneet "randlaaset" eli "kalameehet" heidän tieltään, ja slaavilainen terrori tehnyt elämän balttien historiallisessa kotimaassa sietämättömäksi.

Otavan kartan nimikkeistössä on paljon anomaaleja ilmiöitä. Parman eli Bjarmian kaupungit puuttuvat, mutta 900-luvulle ajoittuvassa kartassa on jo sellaisia goottilais-slaavilaisen kolonisaation luomuksia, jotka perustettiin vasta parisataa vuotta myöhemmin, kuten Jaroslavl, tai Novgorod, jonka todennäköinen perustamisaika on 900-luvun alkupuolella. Virheellisen tiedon esittämisellä lukijaa estetään huomaamasta, että 900-luvulla koko sillä alueella, joka nyt muodostaa Venäjän Federaation, EI OLLUT AINUTTAKAAN SLAAVILAISTA KAUPUNKIA. Moskova, 1100-luvulta olkoon, sillä sen merkitseminen karttaan auttaa paikannusta.

Moskovan eteläpuolella Otavan karttaan on merkitty kansallisuus "vatjalaiset". Vatjalaiset ovat vanhaa Novgorodin alueen suomalaisväestöä, mutta asuivatko he myös Moskovan eteläpuolella? Minkähänlaista tietoa Otavassa tästä on? Olen kyllä kuullut Tulan seudulla, 200 kilometriä Moskovasta etelään, vielä 1800-luvulla eläneestä suomensukuisesta kansasta, mutta kun nyt olisin halunnut varmistaa tiedon, en sitä löytänyt. Muistaakseni tieto oli jostakin Leo Tolstoin kertomuksesta, joka liittyi hänen kontakteihinsa maan paikallisväestöön.

 

Osmon kommentti: LINNAKAUPUNKIEN SAARISTO

Itä-Eurooppa oli viikingeille Gårdarike, Linnakaupunkien saaristo. Nimi on oikeaan osuva. Suomalais-ugrilaiset kansat eivät juuri asuneet kaupungeissa, mutta rakensivat linnakaupunkeja puolustustarkoituksessa ja kauppapaikoiksi. Linnakaupungeissa myös käytiin käräjiä, joissa päätettiin yhteisistä asioista. Novgorodissa tämä käräjäperinne säilyi vuoteen 1478 asti.

Gotlannin saarella sijaitsi Pohjoisen Euroopan keskuspankki. Keskuspankin alaiset kaupparosvot liikkuivat Itä-Euroopan vesiteitä pitkin aina Bagdadin kalifaattiin asti ja toivat mukanaan suuret määrät hopeaa, jonka alkuperä tavallisesti oli Afganistanissa. Suomalais-ugrilaiselta alueelta he ostivat tai ryöstivät turkiksia, orjia tai värväsivät joukkoihinsa uutta väkeä.

Viikinkien väitetään perustaneen sen valtion, josta myöhemmin kehittyi Venäjä ja joukko muita valtioita. Nestorin kronikan ajanlaskun mukaan se tapahtui vuonna 862. Kronikka ei ole luotettava, mutta yksi asia näyttää varmalta: Rurikin dynastia oli goottilainen, ja sen hallitsijat ohjasivat Itä-Euroopan kohtaloita vuoteen 1598 asti.

 

Osmon kommentti: VIIKINGIT VALLOITTAVAT KIOVAN

Kolmen itämerensuomalaisen rantavaltion perustama valtioliitto oli palkannut johtoonsa viikinkiarmeijan noin vuonna 862 ja ryhtyi valloittamaan maata. Suomalais-ugrilaisia seutuja se piti ominaan ilman sodanjulistustakin, mutta Kiova piti valloittaa. Kiovassa isännyyttä pitivät hasaarit, juutalaiseen uskontoon kääntyneet turkkilaiset. Hasaarit lyötiin helposti, sillä heidän pääkaupunkinsa olivat kaukana idässä, Sarkel Donilla ja Itil Volgalla, eivätkä Kiovan slaavit pitäneet kovinkaan pahana sitä, että heidän isäntänsä vaihtui. He olivat vastikään kokeneet madjaarien, unkarilaisten ohimarssin kauhut, joten halut sotimiseenkin olivat vähissä.

Kiovan valloitus avasi slaaveille pohjoiseen. Novgorodin seutu oli hallan arkaa, ja se joutui tuomaan viljaa muualta. Merjalaisten seutu oli hedelmällistä, ja väki alkoi siirtyä sinne. Entisen merjalaiskylä Moskovan seudulla alkoi slaavilaisen kolonialismin kausi.

 

Otavan SMH kartasto, sivut 38-39

58. Kiovan ruhtinaskunta laajimmillaan 1054

Kiovan ruhtinaskunta on vuoteen 1054 mennessä laajentunut Kiovan seudun lakeuksilta kauas Karpaattien vuoriston suuntaan, mikä on muuttanut suomalaisten heimoliiton ja sen viikinkidynastian luonnetta ratkaisevasti. Slaavit ovat nyt valtakunnan suurin kansanryhmä. Venäläisiä he eivät silti ole, vaikka kartassa jo niistä puhutaankin Bysanttiin tehtyjen ryöstöretkien yhteydessä. Nimi venemees tarkoittaa toistaiseksi vain veneellä kulkevaa miestä. Nimitys slaavi tarkoittaa vielä tässä vaiheessa täysin eri asiaa, kuin "rus". Nestorin kronikassakin rusit alistivat slaavit valtansa alle.

Votjalaisten ja setukaisten seudun pääkaupunki Irboska on tässä kartassa nyt suomalaisessa muodossaan. Edellähän sitä tarjottiin venäläisellä nimellä Izborsk. Vepsäläisten pääkaupungin nimenä on kartassa edelleen Belozersk, vaikka paikan vepsäläinen nimi on Valgetjärvi.

Suomalais-ugrilaisen Merjan pääkaupunki Rosta on kartasta hävinnyt kokonaan.

Slaavilaiset kolonialistit ovat jo perustaneet Merjaan Vladimir-nimisen kaupungin. Periaate on sama, kuin englantilaisilla Amerikoissa: annetaan uuden maan kaupungille sama nimi, joka kotimaahan jääneellä kaupungilla oli. Myös vanhan, slaavilaisen Vladimirin paikka on kartassa osoitettu.

 

Osmon kommentti: VIIKINKIDYNASTIA RAPPEUTUU

Valta on vähitellen rappeuttanut gootit. Heillä on nyt iso, monikansallinen maa. Hallitsijan on osattava vähintään 14 kieltä, pystyäkseen keskustelemaan alaistensa kanssa. Mutta se tarve häviää, kun suureksi paisunut viikinkien suku jakaa maan keskenään. Vanhimmat pojat pääsevät ruhtinaiksi ja sitä mukaa kun aika joutuu, valtakunta muuttuu tilkkutäkiksi. Novgorod on taas suomalainen, Rostan ruhtinaskunta merjalainen, Muroma ei hyväksy dynastian ruhtinaita ollenkaan ja pian ovat kaikki kaikkien kimpussa.

 

Osmon kommentti: RUSIN POHJOISRAJA

Nestorin kronikan mukaan Rusin valtion pääkaupungeiksi tulivat vuonna 862 Irboska Viron rajalla, Novgorod Ilmajärven rannalla ja Valgetjärvi vepsäläisten maalla. Hallitsijoiksi näihin kolmeen kaupunkiin asettivat Truvor, Rurik (Hrörek) ja Sineus. Vaikka kronikoitsijan kertomus ei täysin pitäisikään paikkaansa, sen sanoma on selvä: Novgorodin, Irboskan ja Valgetjärven Rusi oli vuonna 862 suomalaisvaltio, jonka johdossa olivat gootit.

Parikymmentä vuotta tämä suomalais-ugrilainen valtio - edelleenkin Nestorin kronikan mukaan - valloitti Kiovan ja pian sen jälkeen myös Karpaattien slaavit pitkälle länteen joutuivat Rurikin dynastian vallan alle. Etelässä ja lännessä rajat määriteltiin tarkasti, sillä rajan takana olivat toiset hallitsijat, mutta idässä rajanveto oli vähemmän tarkkaa, sillä siellä puolella suomalaisten rajanaapureina olivat toiset suomalais-ugrilaiset kansat, joiden keskuudessa suomen- ja gootinsukuiset rusit olivat ennenkin asioineet. Nestor kertookin, että myös merjalaiset ja muroma kuuluivat Rurikin dynastian alaisuuteen, mutta siinä hän arvatenkin liioittelee.

Irboskan, Novgorodin ja Valgetjärven liittovaltio ei tarvinnut pohjoisrajaa, sillä kaikki Eurooppa näiden kolmen kaupungin pohjoispuolella oli suomalais-ugrilaisen kansojen asuttama. Suomalaisten osalta pohjoisraja oli siinä, missä oli saamelaisten ja suomalaisten raja, ja se oli vuonna 1054 todennäköisesti Kurun Parkkuun kylän eteläpuolella, jossakin Tampereen seudulla.

Karjalan osalta tilanne oli sama. Eestin rajoilta Viena-joelle asti asukkaina olivat itämerensuomalaiset. Venäläiset historioitsijat nimittävät tätä kansaa tshuudeiksi eli "kummajaisiksi". Muistona tästä Viron ja Venäjän rajalla oleva Peipsin järven nimi on venäjäksi vieläkin Tshudskoe ozero, Tsuudien järvi. Niitä karjalaisia, jotka elivät Äänisen takana ja Vienajoen varrella venäläiset kutsuivat nimellä "zavolotshnaja tshud", eli volokin takaiset tshuudit. Sana volokki tarkoittaa sitä, että kulkuneuvoa eli venettä oli jonkun matkaa vedettävä joelta toiselle vesijaon ylitse, ennen kuin päästiin näitten ihmisten luo. Äänisen takana tämä "volokki" sijaitsee nykyisen Vodlajärven kansallispuiston alueella.

Suomen pohjoisrajojen määrittely tuli ajankohtaiseksi vasta sen jälkeen, kun svealaiset olivat ryhtyneet paavin kätyreiksi ja valloittivat osan Suomea noin vuonna 1250. Suomi jaettiin ensimmäisen kerran Ruotsin Suomeen ja Rusien Suomeen 1323.

Kartta

 

Osmon kommentti: KIOVAN RUSI MENETTÄÄ MERKITYKSENSÄ n. v. 1054

Itämerensuomalaiset olivat goottien johdolla haukanneet liian suuren palan pyrkiessään hallitsemaan myös Karpaattien slaaveja. Tilanne oli mahdoton, ja vuoden 1054 tämä valtiomuodostelma oli jo historiaa. Valtio jakaantui pieniin enemmän tai vähemmän itsenäisiin ruhtinaskuntiin kansallisuuksien mukaan, mutta hallitsijoina niissä edelleen olivat Ruurikin dynastian ruhtinaat.

Muroman suomensukuiset heimot olivat vastustaneet Kiovan ylivaltaa aktiivisesti, eikä se Kiovan Rusin ylivalta Muromassa koskaan toteutunutkaan. Ruhtinaat pystyivät tekemään vain ryöstöretkiä Oka-joen rannikkoseuduille. Mutta samoin tekivät muromalaisetkin. Venäläisissä tarinoissa huomattavaa osaa näyttelee muuan Ilja Muromets, joka aina silloin tällöin käy tekemässä valloittajille tepposia, valloittaapa hän kerran Kiovankin.

Kun viikinkidynastian johtavaksi kaupungeiksi Kiovan ja sitä tukevan Novgorodin keskusvallan hajottua tulivat Vladimir ja Suzdal, tilanne muuttui. Dynastialla oli nyt valtaryhmittymää, yksi Novgorodissa, yksi Kiovassa ja yksi Vladimirin merjalaisalueella. Näistä Kiovan menetti pian merkityksensä lähes tyystin, sillä alueelle idästä työntyneet kumaanit ottivat alueen hallintaansa 1100-luvulla.

 

Otavan SMH kartasto, sivut 44-45

65. Euraasia noin 1300. Islamin ja kristinuskon levinneisyys

Otavan kartta on malliesimerkki siitä, miten historiaa vääristellään. Kartta väittää olevansa esitys islamin ja kristinuskon levinneisyydestä, mutta osoittaakin sitä, missä "ylivalta" oli mongolien, kirkonmiesten tai islamilaisten käsissä.

Kartassa on myös muita suuria ja mitä ilmeisimmin tarkoitushakuisia virheitä. Ensinnäkin, vuonna 1300 Venäjää ei vielä ollut olemassa, eivätkä edes Rusin viikinkidynastian ruhtinaskunnat ulottuneet Koillis-Eurooppaan saakka, kuten kartta osoittaa. Liettua sensijaan oli toipumassa ja oli tulossa eurooppalaiseksi suurvallaksi.

Otavan kartan ajankohta on valittu ovelasti. Valittu ajankohta paljastaakin sen, minkälaisiin päämääriin sen tekijät ovat pyrkineet. Vuodelle 1300 kirjatussa kartassa olisi vielä voitu varsinaisesti valehtelematta väittää, että Liettua oli vain pieni Baltian rannikkovaltio. Kohta tämän jälkeen Liettua lähti valloittamaan takaisin historiallista kotimaataan, jonka se oli menettänyt slaavilaisille kolonialisteille. Jo ennen vuotta 1263 Liettuan eteläraja ulottui lähes Pripjatin soille, ja Viteneen (1293-1316) aikana Liettua laajeni edelleen nykyisin Valkovenäjään/Belorusiin kuuluville alueille. Näillä alueilla Liettualla oli selvät kansalliset interessit puolustettavinaan. Se oli yksin puolustamassa balttilaisia kansoja, ja niistä itäisin, goljaadit, asuttivat Protva-joen ympäristöä nykyisen Brjanskin kaupungin pohjoispuolella. Nämä kansat olivat joutuneet alueelle 600-900 lännestä siirtyneiden slaavilaisten heimojen, krivitshien ja muiden, puristukseen, ja Rurikin dynastian hallitsijat, muiden muassa Moskovan perustajana tunnettu Juri Dolgoruki vuonna hävitti goljadit Moskova-joen eteläpuolelta ja vuonna 1147 Tshernigovin ruhtinas Svjatoslav Olgovitsh - Juri Dolgorukin (Yrjö Pitkäkäden) lähettämänä - teki teurastusretken goljadien sydänmaille Protva-joelle, kolmensadan kilometrin päähän Moskovasta lounaaseen.

Kultaisen Ordan ja Moskovan seudun slaavilaisten yhdistyneet sotajoukot olivat kärsineet vuonna 1275 Okunevkan taistelussa Pripjatin soilla lähellä Mozyrin kaupunkia musertavan tappion Galitsian slaaveille, eivätkä Ordan sotajoukot sen jälkeen enää uskaltaneet jättää joukkojaan Rutenian tai Liettuan alueelle. Pian päättyivät myös mongolien yritykset kerätä pakkoveroja Galitsian slaaveilta sotaväen turvin. Sadan vuoden kuluttua Liettua ja Novgorod yhdessä olivat vallanneet takaisin miltei koko sen alueen, joka joskus oli kuulunut alkuperäisen Rusin liittovaltion hallintaan. Vain slaavilaisen kolonisaation alle joutuneet merjalaisseudut olivat poissa, sekä Galitsian Karpaatit eli Rutenia, mutta sehän olikin slaavien aluetta aivan oikeesti.

Permalaisia kansoja - syrjäänejä ja udmurtteja Otavan satumaassa ei näytä olevan lainkaan, mutta samojeedeja kyllä. Voi sitä illuminatien pimeyttä, kuinka paksua se onkaan! Jos alkaa käydä raskaaksi, katso vaihteeksi vaikka Jerry Goldenin tekstiä Illuminatien ruhtinaan, hra Rotschildin rakennuttamasta Israelin korkeimman oikeuden palatsin arkkitehtuurista, ja palaa sitten tänne takaisin.

Otavan kartan piti olla kartta islamin ja kristinuskon levinneisyydestä. Totaalisen valheen mestari on kuitenkin hoidellut kartan siihen kuntoon, ettei siinä esitetä kristinuskon levinneisyyttä lainkaan. Ellei Otavan tarve olisi ollut keksiä sataprosenttista valhetta, olisivat ne voineet sentään esittää, että kirkkoja oli paitsi Länsi-Euroopassa, myös Itä-Euroopassa. Il-kaanien valtakunnan alueella Syyriassa, Kaksoisvirran maassa, Persiassa ja Afganistanissa toimiva kirkko oli kaiken lisäksi kokonsa puolesta samaa luokkaa, kuin kaikki Länsi-Euroopan kirkot yhteensä. Mutta kaikkein mielenkiintoisin osa on vielä paljastamatta: Otavan kartta esittää Keski-Aasiasta kolme kansallisuutta: karaiitit, naimanit ja uiguurit. Kaksi ensimmäistä näistä, kuten useat muutkin Keski-Aasian turkkilaiskansoista olivat syyrialaista riittiä noudattavia kristittyjä, ja myös uiguurien joukossa syyrialaiskristittyjen osuus oli suuri. Olisin kyllä valmis antamaan Otavalle anteeksi sen, että he ovat sekoilleet kirkon ja kristinuskon käsitemaailmassa, mutta kun ne eivät tunnusta sen ajan suurinta kirkkokuntaa, Nestoriaanista kirkkoa miksikään, on Otava tekstiä parempi käsitellä käsineet kädessä kuin pahanlaatuista tautia ainakin.

 

Osmon kommentti: KRISTINUSKON LEVINNEISYYS KESKI-AASIASSA n. v. 1227

Mongoliruhtinas Timuchin (1155-1227) tunnetaan nimellä paremmin nimellä Tsingis kaani, joka on väännös turkkilaisesta sanasta Cengiz Han, Suurkaani. Hän oli maailma toistaiseksi suurimmaksi paisuneen sotilaspoliittisen valtion perustaja. Hänen oma heimonsa oli pieni mongoliheimo, joka paimensi karjaansa Baikal-järven itäpuolella Siperiassa, mutta lähistöllä asui syyrialaista riittiä noudattavia turkkilaisheimoja, joista hän sai hyviä sotureita etulinjaan ensin "ystävystyttyään" ja sitten alistettuaan heidät. Marssijärjestys oli seuraava: Vuonna 1198 valloitettiin Keraitin kristitty turkkilaiskansa, 1199 merkiittien kristitty turkkilaiskansa, sitten vuorossa olivat Altain vuoriston takana asuvat kimakit. Vuonna 1219 aloitettiin Persian ja Kaukasuksen kautta Eurooppaan suuntautunut sotaretki, ja heti alkajaisiksi voitettiin - eli otettiin "ystäviksi" - Balhas-järven ympäristössä asunut kristitty turkkilaiskansa naimaanit.

Suurkaanin valtakunnan virallinen kieli oli mongooli. Syyrialaiset lähetyssaarnaajat olivat kehittäneet mongoolien kielelle soveltuvan kirjoitusjärjestelmän, ja Timuchinin aikana mongoli oli jo sivistyskieli. Italiasta saapunut fransiskaanimunkki Giovanni käänsi Uuden Testamentin mongoliksi. Turkinsukuisten kansojen kielillä oli entuudestaan olemassa paitsi kristillistä, myös manikealaista kirjallisuutta.

Kiinassa syyrialaiskristittyjen vaikutus oli suurta Tan-dynastian aikana, mutta syyrialaisten taipumus syvälliseen filosofointiin ei mennyt Kiinassa perille. Tshingiskaanin perillisten aikana Kiinan nestoriaaninen kirkko kuitenkin toipui, mutta vain väliaikaisesti, kuten myöhemmin kävi ilmi.

 

 

Kartta: Kristinuskon levinneisyys Keski-Aasiassa n. v. 1227

 

Osmon kommentti: AASIALAISEN KRISTIKUNNAN VAIKUTUS VENÄJÄN SYNTYYN

Suurkaani Temutshinin uskonnolliset käsitykset olivat saman tapaisia, kuin vapaamuurareilla nykyisin. Hän ei uskonut mihinkään, mutta pyysi kaikkien "neljän suuren uskonnon" edustajia rukoilemaan puolestaan ja antoi näiden neljän uskonnon edustajille myös työrauhan, verovapauden ja lukuisia muita etuisuuksia. Kultin osalta Suurkaani Temutshin pysyi kuitenkin uskollisena perinteiselle mongolien kultille.

Suurkaani oli mongoli, kuten hänen lähimmät miehensäkin. Mutta hänen armeijansa rungon muodostivat turkkilais-tataarilaiset kansat, jotka olivat syyrialaista riittiä noudattavia kristittyjä. Syyrialainen riitti tuli suosituksi myös mongoliveteraanisukupolven jälkeläisten keskuudessa.

Kaikki Altai-vuoriston länsipuoliset maat Suurkaani antoi vanhimman poikansa Tshutshi kaanin johtoon. Temutshinin pojanpoika Batu valitsi hovillensa paikan Volgan varrelta noin vuonna 1250. Suurkaanin hovin mukana tulivat myös turkkilaisten leirikirkot ja 1261 nyt kaupungiksi kasvanut Sarai (tr "hovi") sai myös oikean piispanistuimen.

Moskovan seudun kolonialistit eivät olisi olleet poliitikkoja, jolleivät he olisi nähneet sitä tilaisuutta, jonka turkinsukuisten kristittyjen ilmaantuminen Volgalle heille tarjosi. Yhteistyö turkinsukuisten kristittyjen kanssa lähentäisi valloittajan armeijaa slaavilaisten, kreikkalaiskatolista kulttia noudattavien kolonialistien kanssa ja heikentäisi vastaavasti turkkilaisten heimojen sitoutumista mongoli-isäntiinsä. Samalla nämä "kristityt" voisivat esiintyä yhtenä rintamana Itä-Euroopan alkuperäiskansojen suuntaan ja voittaa heidät uskonnon varjolla - käännyttää kirkon kannattajiksi tai tappaa.

Slaavien ja turkkilaisten yhteistyö uskonnon varjolla toimi yli odotusten hyvin. Ne turkkilaiskansat, jotka mongolien johdolla oli tuotu tuonut Eurooppaan, alkoivat nopeasti siirtyä kreikkalaiskatolisen kirkon leiriin. Muutaman sadan vuoden kuluttua suuri osa heistä oli omaksunut slaavin kielen. Turkkilaisista syyrialaiskristityistä oli tullut kiihkokristittyjä kasakoita. Ilman heitä tsaaritkin olisivat jääneet tulematta tsaareiksi.

 

Osmon kommentti: SYYRIALAISVAIKUTUS VENÄJÄN KIRKOSSA

Venäjän ortodoksinen kirkko oli muodollisesti Konstantinopolin patriarkaatin alainen, mutta välit Konstantinopoliin olivat huonot. Syynä oli Itä-Euroopan slaavien kiintymys syyrialaisiin kirkkoisiin ja heidän kirjoituksiinsa. Kun slaavin kielelle kaiken lisäksi käännettiin hyvin vähän hengellistä kirjallisuutta, eikä omia tuotteita syntynyt juuri lainkaan, saivat muutamat harvat vaikuttajat, kuten Efraim Syyrialainen, määräävän aseman.

Slaavin kielellä oli kyllä olemassa Kyrilloksen ja Metodiuksen työryhmän Bulgariassa 800-luvun lopulla tekemä raamatunkäännös, mutta se oli harvinaisuus jopa kirkoissakin. Enemmän kuin raamattua, luettiin erilaisia kirkkokäsikirjoja ja niitäkin vain sen verran, mitä kulttimenojen suorittamiseksi oli välttämätöntä.

Venäjän kirkon rajoittuneisuus teki sen haavoittuvaksi. Se piti yhteyksiä myös Korsunin juutalaiskristilliseen maailmaan, ilmeisen hyvin tuloksin, mutta tämä suuntaus julistettiin 1400-luvun alussa kerettiläiseksi.

 

Otavan SMH kartasto, sivu 52

74. Katolinen kirkko noin v. 1500

Otavan vuodelle 1500 ajoitetussa kartassa on suurin kirjaimin merkintä "MOSKOVAN PATRIARKAATTI". Asia nyt vain on niin, ettei Moskovassa vuonna 1500 ollut mitään patriarkaattia. Se perustettiin vasta 1589 Venäjälle niin tyypillisissä olosuhteissa. Seuraavassa lainaus kirjani Uusi Katekismus tekstistä:

Konstantinopolin jouduttua turkkilaisten käsiin 1453 kreikkalaisen kirkon tulot pienenivät. Köyhä patriarkka Jeremia II (1572-1584) saapui 1588 kerjuumatkalle Moskovaan. Hänet otettiin vastaan Kremlissä 21.07.1588.

Henkisesti rajoittunut tsaari Fjodor I, hänen tataarilainen avustajansa ja myöhempi vallanperijä Boris Godunov sekä valtakunnankansleri Schelkalov ottavat köyhän patriarkan vastaan ja kestitys alkaa. Jeremiaa syötetään ja juotetaan Kremlissä niin kauan, että tämä suostuu isäntien vaatimukseen Moskovan kirkkoruhtinaan julistamiseksi yhdeksi kirkon patriarkoista.

Talvella vangittu patriarkka alkaa osoittaa taipumisen merkkejä. Konstantinopolin patriarkka Jeremia ilmoittaa suostuvansa isäntien vaatimukseen ehdolla, että saa jäädä itse hoitamaan virkaa. Isännät asettavat lisäehtoja, ja patriarkka peruu tarjouksensa. Tällöin isännät asettavat valittavaksi vain kaksi vaihtoehtoa: Joko Jeremia hyväksyy Moskovan patriarkaatin, tai hänet hukutetaan jokeen. Kuolema Kremlin muurin takana virtaavassa Moskova-joessa ei tunnu miellyttävältä, ja niinpä Jeremia-parka 26. tammikuuta 1589 asettaa Joonan patriarkan virkaan Moskovassa. Maailma on saanut uuden patriarkan ja venäläinen vieraanvaraisuus tähden kruunuunsa.

 

Otavan SMH kartasto, sivu 53

75. Uskonpuhdistuksen leviäminen ennen v. 1550

Kartta esittää kirkon protestiliikkeitä, jotka eivät suinkaan ole sama asia, kuin kristinusko. Kristinuskoa ei tarvitse puhdistaa. Se on aina puhdas, mutta harvinainen, ja siksi vaikea esitettäväksi kartalla. Suuri kristittyjen keskittymä syntyi esimerkiksi turkkilaisten hallitsemaan, mutta unkarilaisten asuttamaan Transilvaniaan, seudulle, jossa kartassa on merkintä Siebenburgen, mutta ei jälkeäkään kristityistä. Aatehistoriallisesti Siebenburgin unkarilaisilla kristityillä oli yleismaailmallista merkitystä: Ensimmäisen kerran Euroopassa yli tuhanteen vuoteen Transilvanian unkarilaiset kirjasivat lakeihinsa uskonnonvapauden periaatteet.

Otavan kartalle luonteenomaisista virheistä kannattaa panna merkille esimerkiksi Puolan kuningaskunnan väärin esitetyt rajat. Vuoteen 1550 mennessä Liettuan ja Puolan liittovaltio ei ollut vielä syntynyt, joten minkäänlaisia perusteita Suurpuolan piirustelemiselle ei edes teoriassa ollut olemassa, sillä Liettuan ja Puolan liittovaltiokin syntyi vasta 1569.

Koska uskonpuhdistuksen, kirkon ja kirkon suursiivouksen problematiikka on liian monimutkainen juttu parilla sivulla esitettäväksi, on tässä linkki Uuden Katekismuksen viidenteen osaan "Herätysliikkeitä". Jotta sieltä pitäisi löytyä. Otavan kirjan voisit viedä takaisin sinne, mistä se on tullutkin.

 

Otavan SMH kartasto, sivu 63

91. Venäjän laajeneminen 1300-1795

Otavan kartta jättää esittämättä Venäjän synnyn, ja sen laajenemisenkin niin hatarasti, ettei Otavan kartasta juuri selvää saa. Mutta se lienee niitten tarkoituskin. Vaiheittain tarkasteltuna Venäjän synty ja laajeneminen näyttää selvemmältä, mitä Otava esittää.

Otavan kartan kansallisuusmerkinnät puhuvat taas selvää kieltä siitä, kenen asialla Otava on. Koillisvenäjän asukkaat on kirjattu samojedeiksi. Sana on venäläisperäinen ja tarkoittaa "itsensä syöjää" tai ehkä ihmissyöjää. Jos arvaan oikein, Otavan psykologit ovat tehneet kyseisen merkinnän karttaan antaakseen Luoteis-Euroopan nenetsien orjuuttamiselle moraalista tukea. Kukapa vastustaisi sitä, että ihmissyöjille viedään "sivistystä"! Permalaisista ja heidän rikkauksistaan Otavan psykologit pitävät parhaana vaieta.

 

Osmon kommentti: VENÄJÄN SYNTY. ENSIMMÄINEN VAIHE

Karpaateilta Itä-Euroopan suomalaisalueille siirtyneet slaavit olivat kolonialisteja, jotka olivat asettuneet asumaan rauhallisen merjalaiskansan keskuuteen 800-luvulta lähtien. Vuonna 1154 he olivat rakentaneet yksinkertaiset vallitukset Moskovan liepeille perustamansa tukikohdan ympärille. Moskovan etelä- ja länsipuolella maan alkuperäisväestö oli baltteja. Tälle seudulle slaavien siirtyminen oli alkanut parisataa vuotta aiemmin. Tukikohtaa siis tarvittiin, sillä kolonialistit harjoittivat järjestelmällistä terroria maan alkuperäisväestön keskuudessa. Sama tendenssi on nyt jatkunut yli tuhat vuotta, joten yhdellä kartalla sitä on vaikea esittää edes osapuilleen oikein.

 

Kartta. Ruurikin dynastian ruhtinaskunnat 1054

 

Osmon kommentti: VENÄJÄN SYNTY, TOINEN VAIHE

Toinen vaihe Venäjän synnyssä alkoi, kun mongoli- ja tataariarmeijat valloittivat Itä-Euroopan etelä- ja keskiosan 1237-40. Ennen tataarien tuloa viikinkidynastian ruhtinaat hallitsivat suurta osaa Itä-Euroopasta. Tilanne näytti seuraavalta.

 

Kartta. Ruurikin dynastian ruhtinaskunnat 1237

 

Osmon kommentti: VENÄJÄN SYNTY, KOLMAS VAIHE

Mongolien tulo oli slaaveille onnen potku. Slaavilaiset kolonialistit liittoutuivat toisesta suunnasta tulleen miehitysarmeijan kanssa. Jo vuosien 1237-1240 aikana kävi selväksi, että slaavit eivät taistele mongoleita vastaan, ja saivat siitä hyvästä oikeuden kantaa veroja maan alkuperäiskansoilta. Moskovan ruhtinaat eivät tyytyneet pelkkään verotusoikeuteen, vaan jatkoivat maan alkuperäiskansojen systemaattista hävittämistä mongolien ja tataarien avustuksella.

Mongolivallan aikana perinteiselle merjalaisseudulle oli syntynyt uusia ruhtinaskuntia. Niistä heiveröisin oli 1263 tataareilta ruhtinaskunnan oikeudet saanut Moskova, mutta juuri siksi tataarit eivät pelänneet sitä. Se sai tehdä, mitä se tahtoi. Mongolit antoivat Moskovalle myös veronkanto-oikeuden ja rinsessoja ruhtinaille morsiamiksi. Ja kirkko määräsi, mitä ruhtinasten oli hankittava heille: Valtaa, enemmän valtaa.

 

Kartta. Ruurikin dynastian ruhtinaskunnat 1300

 

Osmon kommentti: VENÄJÄN SYNTY, NELJÄS VAIHE

Liettua ryhtyi heti Mongolien ja Venäjän Liittouduttua keskenään kokoamaan itä-slaaveja ja baltteja yhteisen valtikan alle. Vetoapua se sai Karpaattien slaavien pääkaupungilta, Galitsialta ja joskus myös Puolalta. Pripjatin soilla vuonna 1275 mongolien, tataarien ja Moskovan seudun slaavien armeijat lyötiin, ja siitä alkoi kehitys, joka jatkui suotuisana aina siihen asti, kunnes 1569 Liettua liittoutui katolisen Puolan kanssa. Sen jälkeen tulivat jesuiitat Liettuaan, ja pistivät maan matalaksi. Mutta vielä 1400 Liettuan itäraja oli 200 kilometrin päässä Moskovasta.

Novgorod ja Liettua olivat 1400 luvun Euroopan suuria tekijöitä. Novgorod oli ulottanut valtansa Permalaisten maalle, jossa se kilpaili vallasta Kazanin kaanikunnan kanssa.

 

Kartta. Ruurikin dynastian ruhtinaskunnat 1400

 

Osmon kommentti VENÄJÄN SYNTY: VIIDES VAIHE

 

Kartta . Itä-Eurooppa noin vuonna 1475

 

Osmon kommentti: VENÄJÄN SYNTY: KUUDES VAIHE

Mosvenäjä valloitti Novgorodin vuonna 1478. Valloitus teki Moskovasta hetkessä Euroopan suurimman valtion. Idässä vallattiin Tataarien kaanikunnan pääkaupunki Kazan 1552. Mutta sillä oli vielä yksi vahva naapuri: Liettua. Liettuan ja Moskovan sodat olivat myös kulttuurisotia. Liettua oli tehnyt vakavan virheen liittouduttuaan katolisen Puolan kanssa 1569. Jesuiitat pääsivät Liettuaan, ja kukistivat maan sisältä päin. Hedelmät korjasi Moskova.

Puolan ja Liettuan liittovaltio menetti 1667 rauhassa Pultavan seudut ja Kiovan Venäjälle, ja seuraavan vuosisadan lopussa Venäjän valtaan siirtyivät kolmessa vaiheessa (1772, 1793 ja 1793) kaikki entisen Liettuan maat. Moskovan Venäjän länsiraja oli siirtynyt Brestiin. Sitten maata kävi välillä hävittämässä Napoleon, jonka jälkeen Liettuan slaavit kävivät vielä kauan pitkää ja katkeraa kamppailua Mos-Venäjää vastaan.

 

Kartta.

 

Osmon kommentti: VENÄJÄN SYNTY: SEITSEMÄS VAIHE. Venäjä valloittaa Siperian

Moskovan ruhtinaskunta oli 1450-luvulla nykyisen Viron kokoinen maapläntti, mutta jo 1552 se valloitti Kazanin, Volgan tataarien tärkeimmän kaupungin ja pääsi etenemään Uralille asti nyt myös Volgan sivujokea, Kamaa pitkin pohjoiseen, jossa se oli 1478 saanut valtaansa Novgorodin entiset verotusmaat.

Permalaiset olivat harjoittaneet raudan valmistusta Uralilla jo yli tuhat vuotta, kun Stroganovien suku sai tsaarilta yksinoikeuden Kazanin tataareilta valloitetun Permalaisalueen raudanvalmistukseen. Alkuperäiskansoilta raudan valmistus kiellettiin. Tsaari valtuutti Stroganovit perustamaan kaupunkeja, rakentamaan linnoituksia, pitämään yllä omaa armeijaa ja käymään sotia, ja käymään kauppaa Aasian maiden kanssa ilman tili- tai tullivelvollisuutta Moskovan suuntaan. Permalaiset tehtiin orjiksi omassa maassaan. Itse asiassa Stoganoveilla oli Uralilla oma orjatasavalta.

Stroganovien orjatasavalta oli aggressiivinen heti perustamisestaan asti. Vuonna 1575 Stroganovit alistivat Permin (Parma, vrt. Bjarmia) eteläpuoliset marit (vanha nimi "tseremissit) valtansa alle, jonka jälkeen Stroganovien (Stroganoffien, kuten ruokalistassa lukee) katseet suuntautuivat jo Uralin yli.

Kristoffer Columbus oli lähtenyt Amerikan purjehdukselleen vuonna 1491 - yhdeksänkymmentä vuotta häntä myöhemmin - 1581 - kasakkapäällikkö Jermak Timofejevitsh lähti valloittamaan Siperiaa, ensimmäiseksi Siperian kaanikunnan pääkaupunkia Sibiriä, Stroganoveilta saamansa tuliaseet mukanaan.

Sibirin kaani Kutshumin joukkojen aseistuksena olivat jousipyssyt, eikä niillä tuliaseita vastaan pärjännyt. Kasakat meuhasivat talven Sibirin kaupungissa ja lähiseuduilla miten tahtoivat ja lähtivät keväällä paluumatkalle. Mutta silloin Kutshumin tataarit yllättivät väsyneen joukon ja Jermakin miehistä vain muutama pääsi kertomaan venäläisille teoistaan. Taistelut jatkuivat, ja Jermak itse sai surmansa 1584.

Venäläiset olivat aloittaneet Siperian valloituksen pohjois-Uralilta, sillä pohjoisessa asutus oli harvaa ja vastarinta vähäistä. Jermakin ensimmäiseen retkeen osallistui vain muutama sata miestä. (300 miestä, tai kuten toinen lähde mainitsee 540 Jermakin kasakkia ja 300 Stroganovin sotilasta). Tuliaseet ratkaisivat taistelun venäläisten eduksi. Kun Siperian tataarien pääkaupunki oli tuhottu, oli muu vastarinta vähäistä. Kun venäläiset puhuvat "Siperian alistamisesta", tarkoitetaankin silloin Sibirin kaanikunnan pääkaupungin valtausta.

Pohjoista reittiä etenevät kasakat saavuttivat nykyisen Sahan tasavallan, eli Jakuutian ja perustivat tukikohdakseen Jakutskin vuonna 1632. Vuonna 1639 kasakat saavuttivat Tyynen Valtameren - Ohotan meren rannat. Vuonna 1643 Ohotan Meren rantaan päästiin jo etelämpää, Amur-jokea pitkin.

Hieman etelämpänä Siperiassa asutus oli tiheämpää, ja venäläisten kulku hitaampaa. Tämän reitin tukikohdaksi perustettiin Tomsk. Atamaani eli kasakkapäällikkö Kolesnikov saavutti Baikal-järven vuonna 1643.

Paikalliset asukkaat olivat ahdistelleet kasakoita pitkin matkaa, mutta joutuneet aina häviölle. Vasta Amur-joella 1689 maahantunkeutujat kohtasivat ensimmäisen kerran voimakasta vastarintaa alueelle asettuneiden kiinalaisten ja mantshurialaisten taholta. Venäläisten oli toistaiseksi luovuttava Amur-joen seudulta, mutta pohjoisempana matkat jatkuivat aina Aasian niemimaan kaukaisimpaan kolkkaan asti. Vuonna 1784 kaksi Valamon luostarin munkkia siirtyi Beringin salmen yli Alaskaan.

Uralin eteläosan takana maata hallitsivat bashkiirit. Venäläiset joutuivat kauan kiertämään Bashkirian ohi pohjoisesta päästäkseen kauempana oleville Altain vuorille. Altailla venäläisiä houkutteli hopea. Vuonna 1619 Petlin kävi tervehdyskäynnillä paikallisen valtiaan, Altain kaanin luona ja 1654 Moskovan lähettiläs Baikov kulki Altain ja Mongolian kautta matkallaan Beijingiin.

Kasakoiden jäljessä kulkivat kauppiaat ja kohta myös uudisasukkaat. Erityisesti komit olivat innokkaita lähtemään sekä kauppamiehiksi, että uudisraivaajiksi. Tobolskin seutu Uralin takana asutettiin, mutta Länsi-Siperian suurien suoalueiden ylitys jokia pitkin rajoitti siirtolaisuutta. Siirtolaisuus Euroopasta lähti huimaan nousuun vasta 1860-luvulla, kun maaorjuus lakkautettiin Venäjällä (ja Ukrainassa, joka kuului Venäjään) ja säännöllinen höyrylaivaliikenne Siperian joilla alkoi. Muuttoliikettä kasvatti myös rautatie, joka 1895 ulottui Baikal-järvelle, burjaattimongolien maahan.

1800-luvun lopulla Venäjä oli saanut haltuunsa Ohotan meren eteläisimmät osat, lähes Koreaan saakka. Rannikolle perustettiin Vladivostokin kaupunki. Kaupungin nimi Vladivostok on tyypillinen venäläiskansallinen ilmaisu. Vladivostok tarkoittaa "hallitse itää". Saman kaavan mukaan annettuja nimiä ovat myös Vladikavkaz, "hallitse Kaukasusta" ja "Vladimir", hallitse maailmaa.

Siperian pohjoisosan valloitus oli ollut helppoa, mutta Keski-Aasian turkkilaiskansat säilyttivät itsenäisyytensä 1860-luvulle saakka. Silloin Venäjä tarvitsi puuvillaa ja puuvillan tarve pani sotajoukot liikkeelle. Kaspian meren ja Tien Shanin vuoriston välinen Kirgiisien aroksi kutsuttu vyöhyke vaihtoi isäntää. Alueen suuruutta kuvaa se, että kun lentokone nousee Tien Shanin vuoriston juurelta Almatysta, se lentää kolme tuntia, ennen kuin se ohittaa Kaspian pohjoiskärjen. Vielä reilu tunti, ja kone laskeutuu Moskovaan.

Tsaarin Venäjän kasvu pysähtyi Japanin sotaan 1900-luvun lopussa.

 

PUUTTUVAT KARTAT

Otava on katsonut tarkoituksenmukaiseksi julkaista kartat Tshingiskaanin sotaretkistä Eurooppaan ja muualle, mutta Venäjän herrojen sotaretkistä tataarien ja mongolien Siperiaan ja Turkestanin suuntaan Otava vaikenee. Poliittista tarkoitushakuisuutta ehkä? Yllä esitetyt kommenttini Siperian valloituksesta ovat Otavan peruskoulun oppilaille tarkoitetun ja historian oppikirjaksi mainostetun HISTORIAN HORISONTTEJA kriittisestä, mutta ajan puutteen takia keskeneräiseksi jääneestä tarkastelusta. Tämä prosessi, jonka sotilaallinen vaihe alkoi kasakkapäällikkö Jermakin sotaretkellä Ural-vuorten yli Siperian kaanikunnan pääkaupunkia Sibiriä vastaan vuonna 1592, tuli samantapainen juoksu Tyynelle Valtamerelle, kuin mitä tapahtui saman ajanjakson puitteissa Pohjois-Amerikassa. Raakaa se oli, mutta ei niin raakaa, kuin katolisen Espanjan hyökkäys Etelä-Amerikkaan.

Sosialistisen internationaalien valloitussotien historia on myös jäänyt vähälle huomiolle. Maailmanhistoriaksi nimitetyltä kirjalta voidaan oikeutetuksi vaatia selontekoa maailman muuttumista punaiseksi. Yksittäisten kriisien kuvaamisen voisi jättää vähemmälle, ja pistää isoon karttaan rohkeasti liput esiin.

Takaisin Osmon kotisivulle