Vastustajatkin ovat viimein tajunneet, että Baabelin torni on profetia, eikä mikään menneiden vuosituhansien leirinuotiotarina, ja ryhtyneet rakentamaan sitä uudestaan. Ainakin Illuminati, Sosialistinen internationaali, edistyksellinen lehdistö ja edistykselliset pankkiiriliikkeet, Rooman klubi, CFR, YK, AoC ja EU näyttävät ottaneet hankkeen tosissaan. Vanhan testamentin esittelykierroksella yhtenäiskulttuurin rakentaminen ei tosin onnistunut, koska Jumala pisti niiltä kielet sekaisin ja ryhtyi rakentamaan omaa, vaihtoehtoista yhteiskuntaansa, jonka ensimmäinen tunnusmerkki oli - kuinkas muuten kuin kuullun ymmärtäminen. Nyt vihollinen joutuu rakentamaan omaa yhtenäiskulttuuriaan kilpailutilanteessa, sillä Jumalan Internationaali on jo olemassa.
Kirjoituksia aiheesta SE SUURI KOLHOOSI
Osmo Pöysti
2007-2010
2010-05-25
Kuru, Finland
Kaikki oikeudet pidätetään
Kopiointi ja ilmaisjakelu sallitaan
Ales ja Ylös Paapelin malliin
Paapelin tietosanomissa kerrottiin, että he ovat onnistuneet luoneen elävän organismin, siis aivan itse. Elämän uusi alku, vähäinen, mutta jostakinhan sitä on alettava, kun kaikki "vanha", kunhan Jumalan luoma biologinen elämä (bios), psyykkinen elämä (psihi), ja hengellinen elämä (zoi pneumatiki) on ensin saatu kokonaan saastutetuksi ja tuhotuksi.
Paapelin noidat ovat jo kauan todistelleet, että Jumala ei luonut maailmaa. Että ihminen kehittyi apinasta, eikä sitä luotu. Että Jumalaa ei ole olemassa, tai jos sellainen olisikin, ovat heidän jumalansa parempia. Että heidän tehtävänään on korvata Jumalan säännöt paremmilla, omatekoisilla säännöillä, ja rakennettava loppuun Baabelin torni, E-temen-an-ki, "Taivaan ja maan perustuksen huone", jonka Sanherib vuonna 689 eaa hävitti. Tuliko nyt selväksi? Sanherib hävitti, eikä se-mikä-se-nyt oli JHVH. Rakennettava torni loppuun ja pantava sen yläkamariin, sinne taivaan rajalle se Uusi Globaali jumala. Olen itse käynyt Baabelin jälleenrakennustyömaalla, ja kerron nyt, minkälaisissa tunnelmissa siellä puuhaillaan.
Kun perustus on pantu, on Paapelin fundamentille saatava ensiksi elämää. Keinoelämää, laboratoriossa tehtyä, että tulisi selväksi, että ihminen sen teki, elämän, eikä mikään JHVH. Kuten uutistoimistot kertoivat, se tehtiin viime viikolla, toukokuussa 2010. Muutama päivä sitten. No, miksette taputa? Palvomaan siitä, senkin idiootit! Taivaan ja maan perustukselle on LUOTU elämää. Biologista elämää! Laboratoriossa! Niin että kaikki kuorossa nyt Lauta Laudatum!
Ja kun biologista "elämää" on luotu, on seuraavaksi luotava myös älyllistä elämää, tekoälyä, ihmisen tekemää, sellaista älyä, jonka kelpaa vaikka pääministerille Vanhaselle ja muille, jotka jo nyt näyttävät elävän tekoälyn varassa. Sillä onhan sitä jo nähty, tietokoneet ja muut läppärit. Eikö ole hienoa, että psykologit saavat nyt oman kotitekoisen psyken ihmisklooneihin istutettavaksi, jota voi tarpeen mukaan manipuloida sillä samalla ohjelmalla, jolla se on luotukin!
Biologisen "elämän" ja psyykkisen "elämän" jälkeen on vielä luotava se hengellinen elämä, "Zoi", omatekoinen hengellinen elämä, sellainen puujumala tai epäjumala, niinkus tiedätte. Näettehän kansalaiset, kuinka korkealle me olemme menossa. Me olemme jo valloittaneet avaruuden. Avaruus on jo orjamme, se palvelee meitä, kumartaa meille. Ettekö te tolvanat ymmärrä, miten tärkeää on ohjata enemmän budjettivaroja tieteelliseen työhön! Ettekö te ymmärrä, että Jumalan paikka taivaissa on auki. Pitäisihän teidän tietää, että me tapoimme sen. Nyt meidän on istuttava sinne taivaaseen, Jumalan paikalle, taivaaseen, kuuletteko, sillä Jumala on henkiolento, hen-gel-li-nen!
Niinpä niin. Jumala sallii ihmisen valita kahdesta - valita joko hyvä tai paha. Toiset valitsevat hänen Poikansa, toiset hänen vastaehdokkaansa. Kun torni alkaa olla valmis, istuu paha enkeli tornin yläkammariin. Sitten tulee Jumala, ja hävittää koko Baabelin. Profetia täyttyy.
PS. Tieteisjulkaisuissa on aina silloin tällöin näitä etusivun juttuja, kuten J. Craig Venter Institutin ilmoitus bakteerikromosomin rakentamisesta ja siirtämisestä bakteeriin, josta sen oma DNA oli poistettu. Biologinen elämä on kuitenkin aina vain prosessi kohti kuolemaa, eivätkä ymmärtäväiset kutsu edes psykeä eli sielua elämäksi. Raamatun mukaan Henki on elämä, ja silloinkin on täsmennettävä, että tämä ominaisuus on vain Jumalan Hengellä.
Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. (Kts. Joh 6:63)
Pyhät, sokeat ja Saatanan palvelijat
Jumalan pyhiä suojelee Jumala, joten ei tässä heistä sen enempää.
Kun sokea taluttaa sokeaa, niin ne kuoppaan lankeavat, joten ei tässä heistä sen enempää.
Saatanan palvelijat osaavat kyllä erottaa hyvän pahasta, mutta palvelevat pahaa. Heitä ei siis voi pitää täysin sokeina. He käyttävät perverssiä mittapuuta, selittävä hyvän pahaksi, ja pahan hyväksi. Ongelman ydin ei kuitenkaan ole pervessi arvoasteikko, vaan ihmisen orjuus. Jos Saatanan järjestelmä orjuuttaa ihmistä, ihminen tunnustaa julkisesti järjestelmän käyttämän perverssin asteikon, vaikka sydämessään olisikin eri mieltä.
Järjestelmän orjuudessa Saatanaa palveleva ihminen saattaa luulla olevansa hyvä ihminen, koska hän haluaisi tehdä hyvää. Merkitystä on kuitenkin vain sillä, luopuuko hän Saatanan palvelemisesta vai ei. Ihmiselle mitataan hänen omalla mitallaan, tekojen mukaan. Hurskaat haaveet eivät pelasta tuomiolta. Kun seuraavan kerran joudut moraalisen valinnan eteen, muista tämä: Koettelemus näyttää sinulle itsellesi, ketä sinä palvelet.
Kiljuva leijona
Agricolalle kävi kömmähdys, kun hän käänsi kreikan leijonaa merkitsevän sanan jalopeuraksi. Tekevälle sattuu. Kun kukaan ei ollut rahoittanut hänen käännöstyönsä painatusta ja mies alkoi käydä vanhaksi, Agricola painatti raamatun itse - ja todennäköisesti omilla rahoillaan.
Kumma, miten vaikeaa se on tehdä jotakin hyvää. Pahan tekijöitä kyllä riittää, ja sille on annettu oikein termikin: "destructive productivity". Sitähän se on. Kun toiset pyrkivät tuottamaan hyödykkeitä tai muuta tarpeellista, jotkut toiset yrittävät hajottaa, tappaa ja hävittää. Siksi meidän on ymmärrettävä tuottavan tuotannon ja tuhoa tuottavan tuotannon ero. Kaiken lisäksi se, joka yrittää tehdä jotakin hyvää, saa heti niskaansa nuo "destructive productivityn" miehet. On pakko olla varuillaan:
Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää. (1.Piet 5:8-9).
Kyllähän me uskovatkin joskus joudumme olemaan destruktiivisia.
Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle (2.Kor 10:5)
Paha on lähtöisin pahasta hengestä. Siksi sitä vastaan voidaan taistella vain henkimaailman asein:
Vaikka me vaellammekin lihassa, emme kuitenkaan lihan mukaan sodi; sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle ja olemme valmiit rankaisemaan kaikkea tottelemattomuutta, kunhan te ensin olette täysin kuuliaisiksi tulleet. (2.Kor 10:3-6).
Vain harvat ovat ymmärtäneet sen, ettei pahaa voiteta pahalla.
Kastajat ymmärsivät, ja ohjasivat kansaa taivastien alkuun ahtaan portin kautta. Balthasar Hubmaier (n. 1481-1529) huojui vielä siinä lihan ja hengen rajamailla, kun kysymys oli miekan käytöstä, mutta hän oli yksi niistä ensimmäisistä, jotka ottivat asian esille tuhannen vuoden tauon jälkeen ja alkoi taas puhua omastatunnosta, ja sen asian hän ymmärsikin varsin hyvin. Hän näki omantunnon vapaudessa kolme tekijää: ruumiin tahdon, sielun tahdon ja hengen tahdon. Sietäisi siis lukea uudestaan nuo Ferdinand I Habsburgilaisen kerettiläisnuotiolla polttaman, uskonsa tähden Ingolstadtin yliopiston tosiasiallisen johtajan kirjoittamat kirjat nyt, kun paholaisen orjat yrittävät rajoittaa koko asian pelkäksi sielutieteeksi eli psykologiaksi, tai olisikohan sanottava psykonomiaksi astronomiasta otetun mallin mukaan. op/2009-11-15
Globaalin valtion uskonto tunkeutuu Kurun urheilutalolle
Jumalan Internationaali on saamassa kilpailijakseen Saatanan Internationaalin. Pyrkimys tähän on ollut havaittavissa koko maailman sivu, mutta nyt siitä näyttää tulevan totta. Myös uskonnot yhdistetään globaalin valtion tarpeisiin sopivaksi. Yksi kansainvälisen uususkonnon merkittävimmistä projektipäälliköistä on Englannin entinen pääministeri, sosialisti Tony Blair.
Kunnan urheilutalolle tulee paljon näitä valtion tuella rahoitettuja lehtiä, joita tuskin kukaan edes vilkaisee. Käsiini osui lehti, jonka etusivulla oleva teksti Raitis.fi lienee ollut lehden nimi. Kun aikaa oli, selailin sitä ja huomasin, että lehti oli uskonnollinen. Kolmella sivulla se tarjosi buddhalaisuutta ja neljällä sivulla yogaa. Joskus kauan sitten tutustuin Induksen laakson kulttuureihin ja samalla yogaan ja sen syntyhistoriaan. Vertailin siihen aikaan intialaisia uskontoja, sosialismia ja muita maailmanparannussuunnitelmia, mutta päästyäni jyvälle kristinuskon olemuksesta hylkäsin ne kaikki. Ne eivät kerta kaikkiaan kestäneet kriittistä katsetta lainkaan. Tällä asialla on kuitenkin kääntöpuoli: Ristin usko on maailman suurten ja pienten uskontojen suhteen liian ylivoimainen, että se kelpaisi kaikille maailman sidosjärjestelmien vangeille. Usko rahaankin on paljon levinneempi uskonto kuin Ristin usko.
Ristin uskon suhde muihin uskontoihin tulee hyvin esille Jukka Rokan selostuksessa Thaimaassa ja Kiinassa elävän miao-kansan perinteisestä uskonnosta. Rokka kirjoittaa:
Miaot tunnustavat Jumalan olemassaolon sekä palvovat henkiä, niin hyviä kuin pahojakin. Mutta kaikkien muitten henkien yläpuolella on "hyvä henki" ja yksi suuri "paha henki". Hyvää henkeä ei tarvitse pelätä ja palvoa, mutta tuota "suurta pahaa" on aina uhreilla hyviteltävä ja lepyteltävä, sillä siitä tulevat kaikki sairaudet ja onnettomuudet sekä kaikki paha. Jotta saataisiin olla rauhassa sen kostoilta, on seinällä sille rakennettu alttari, jonkinlainen kaappi hyllyineen, joka on täynnä kaikenlaista rojua, uhritikkuja, taikakaluja ja hengille uhrattua ruokaa. (Jukka Rokka. Lähettinä Kuohuvassa Idässä. Ristin Voitto r.y, Helsinki 1954, sivulta 189).
Kun Suomi hävisi sodan Sosialistisen Internationaalin johtavaa valtiota vastaan, Suomi pakotettiin luopumaan ideologisista perusteistaan. Luopuminen tapahtui asteittain, ettei kansa huomaisi, mitä on tapahtumassa. Jumalanpilkkasäädökset poistettiin Kekkosen aikana, mutta kun sosialistit olivat vakiinnuttaneet asiat, alettiin Jumalaa pilkata toden teolla, muun muassa rinnastamalla avioliitto kahden miehen tai kahden naisen riettaaseen elämöintiin sukuelimillä. Nyt syytetään ja tuomitaan jo niitä, joiden katsotaan pilkanneen Allahia tai Muhammettia.
Raaimmillaan sukupuolivietillä elämöinti oli "kristityn" Bushin aikana Amerikan Yhdysvalloissa. Folsom Street Festival -nimisen nahkatapahtuman teemana oli Viimeinen Ehtoollinen, ja tapahtuman mainoksena oli parodia da' Vincin maalauksesta "Viimeinen Ehtoollinen".
Täällä Kurussa maaseudun ihmiset seuraavat suu ja silmät pyöreänä maailman menoa. Monet ovat lukeneet kirjansa niin huonosti, etteivät ollenkaan tiedä, että Sosialistit ovat lähteneet viimeiseen taistoon, Homot tarjoavat Jeesukseen uskoville Viimeistä Ehtoollista, Iranin presidentti odottaa Mahdin tuloa ja Bushin jengi Uutta Maailmanjärjestystä. Habsburgit ovat jo pyrkimässä EU:n johtoon ja katolisen kirkon osallisuus hankkeeseen on niin kattava, että sen selostamiseen ei tässä kannata ryhtyä. Katolinen kirkko on saanut Neitsytmariansa patsaan myös Rysselin lentokentän hiljaisen huoneen jalustalle. Siinä Babylonian auringon kuva, nimbus, on vaihtunut EU:n kahteentoista tähteen. Tausta on EU:n sininen.
Meidän kirjojemme mukaan nyt on tulossa tämän aikakauden loppu, joka huipentuu seitsemän vuoden saatanalliseen diktatuuriin, mutta sitten tulevat "Virvoituksen ajat", eli Kristuksen Tuhatvuotinen valtakunta ja maailman loppu vasta sen jälkeen. Sekin on vain maailman loppu, mutta tilalle luodaan uudet taivaat ja uusi maa, jossa vanhurskaus asuu.
Siihen aikaan, kun juutalaisten päämiehet lähtivät taistelemaan Jeesusta vastaan, Jeesus kertoi heille vertauksen viinitarhasta, kts. Mk 12:1-9, ja kysyi sitten:
Ettekö ole lukeneet tätä kirjoitusta: "Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme"? (Mk 12:10-11)
Euroopan Unionia rakennetaan nyt Baabelin piirustuksilla. Euroopan Neuvoston päämaja on rakennettu Pieter Brügelin maalauksessa "Babelin Torni" esitetyn näköiseksi ja niin edelleen. Baabelin rakentajia oli myös kuningas Nebukadnessar, joka näki unen joka jopa selitettiin hänelle. Mutta silti:
Kaksitoista kuukautta tämän jälkeen, kun kuningas oli kävelemässä kuninkaallisen palatsinsa katolla Baabelissa, hän puhkesi puhumaan sanoen: "Eikö tämä ole se suuri Baabel, jonka minä väkevällä voimallani olen rakentanut kuninkaalliseksi linnaksi, valtasuuruuteni kunniaksi!" (Dan 4:26-27)
Samainen kuningas Nebukadnessar näki myös unen kuvapatsaasta, jonka kivi murskasi:
Sinun sitä katsellessasi irtautui kivilohkare - ei ihmiskäden voimasta - ja iski kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. Silloin musertuivat yhdellä haavaa rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja niiden kävi kuin akanain kesäisillä puimatantereilla: tuuli vei ne, eikä niistä löydetty jälkeäkään. Mutta kivestä, joka oli kuvapatsaan murskannut, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maan. (Dan 2:34-35)
Kuvapatsas esitti maailman imperiumien kehitystä Baabelista Roomaan, kullasta teräsbetoniin. Mutta kun viimeinen imperiumi on laajimmillaan tapahtuu jotakin, jota Baabelin rakentajat ovat yrittäneet kaikin voimin estää:
Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti, niinkuin sinä näit, että kivilohkare irtautui vuoresta - ei ihmiskäden voimasta - ja murskasi raudan, vasken, saven, hopean ja kullan. (Kts. Dan 2:44-45)
Muutama vuosi sitten kirjoitin, kuinka EU:n nimbuksen muotoon asetetut tähdenkuvat sinisellä pohjalla koristavat jo luontopolkua Jakaman järven ympäri kuin reviirimerkit. Nyt reviirimerkkejä alkaa olla tarpeeksi. Niitähän laitetaan sitä varten, että "vieraat" voidaan ajaa reviiriltä ulos. Tämä kertoo siitä, että taistelu Davidin ja Goljatin välillä on todella alkanut.
Epäjumalat ja demonit
Kaanaan kielessä sana "el" tarkoitti jumalaa, tai tarkemmin sanottua jokaista kohdetta, jota ihminen piti korkeimpana auktoriteettinaan. Sana oli siis yleissana, eikä sillä tarkoitettu erityisesti mitään "juutalais-kristillistä" jumalaa. Kun melkein joka kaupungilla oli oma jumalansa, oli aina täsmennettävä, kenen jumalasta puhuttiin. Israelissa Jumalan nimi oli Todellinen jumala, Jehovah elohim.
Nykyisin, kun maailmassa on taas huomattu olevan tuhansia eri "jumalia", ollaan taas samassa tilanteessa, kuin Abrahamin lähtiessä Kaldean Uurista. On täsmennettävä, kenen nimissä kukin esiintyy. Tämän tajusivat jo uuden vironkielisen raamatunkäännöksen tekijät, ja loppu olikin helppoa. Piti vain kääntää oikein.
Kirkkoraamattu 1933/1938 mukaan Kolmannen Mooseksen kirjan 19. luku alkaa näin, mutta käännös on väärä:
Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Puhu kaikelle israelilaisten seurakunnalle ja sano heille: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä. Jokainen teistä peljätköön äitiänsä ja isäänsä, ja pitäkää minun sapattini. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. Älkää kääntykö epäjumalien puoleen älkääkä tehkö itsellenne valettuja jumalankuvia. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. (3.Moos 19:1-4)
Britannian ja ulkomaan raamattuseura julkaisi käännöksensä vironkielisestä raamatusta vuonna 1968. Minulla oli aikoinaan ainakin yksi kappale tuota arvokasta kirjaa, mutta toimitin sen eteenpäin. Vuonna 1992 Suomen Raamattuseura teki tuosta käännöksestä lisäpainoksen. Siinä sama teksti kuuluu näin:
Ja Jehoova rääkis Moosesega, üteldes: Räägi kogu Israeli laste kogudusega ja ütle neile: Olge pühad, sest mina, Jehoova, Teie Jumal, olen püha! Igaüks teist peab austama oma ema ja isa ning peab pidama hingamispäevi! Mina olen Jehoova, teie Jumal! Te ei tohi pöörtuda ebajumalute poole ega tohi endile teha valatud jumalaid! Mina olen Jehoova, teie Jumal! (3.Mo 19:1-4)
Joku teistä muistaa vielä veli Yunin puheen juhannuskonferenssissa Keuruulla vuonna 2005. Veli Yun sanoi, että Jumala on "todellinen" ja toisti vielä samaa monta kertaa puheensa aikana, eikä hän tehnyt sitä mistään turhamaisuudesta, sillä nimi Jehovah tarkoittaa nimittäin juuri "todellista", sillä sana Jehovah on johdannainen hebreankielisestä verbistä, hayyah, olla olemassa. Strongin sanakirjakirjan mukaan Jehovah (H3068) tarkoittaa samaa kuin "self Existent".
Sanotaan, että arabian "Allah" on johdannainen sanasta "el", jumala. Arabia ja Abrahamin kotikieli aramea ovat sukulaiskieliä, joten väitteeseen voi uskoa, ellei parempaa näyttöä löydy. Mutta sana "el" on kanaanilaisissa kielissä käytetty yleisnimi, jota voidaan käyttää sekä Jumalasta, tosin vain yleisnimenä, sekä riivaajista eli demoneista.
Vasta viikko-pari sitten huomasin, että Euroopan Unionikin on julkaissut oman versionsa jumalasta. Suomalaisen viranomaisen myöntämässä oleskeluluvassa vaakunaeläimenä on nyt härkä. Tosin tämä vaakunaeläin on jo nähty monessa EU:n kaupungissa patsaiden ja maalausten muodossa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin härän virallisessa asiakirjassa.
Lisää aiheesta "jumalat ja demonit"
täällä.
Babel rakennettiin Jumalan valtakunnan korvikkeeksi
Vedenpaisumuksen jälkeen Kaksoisvirran maata peitti kolmen metrin paksuinen mutakerros, joka vieläkin on jäljellä todistuksena maata kohdanneesta hävityksestä. Kun jälleenrakennus alkoi, oli työmiehiä vähän:
Tämä on kertomus Nooan poikien, Seemin, Haamin ja Jaafetin, suvusta. Heille syntyi poikia vedenpaisumuksen jälkeen. Jaafetin pojat olivat Goomer, Maagog, Maadai, Jaavan, Tuubal, Mesek ja Tiiras. Ja Goomerin pojat olivat Askenas, Riifat ja Toogarma. Ja Jaavanin pojat olivat Elisa, Tarsis, kittiläiset ja doodanilaiset; heistä haarautuivat pakanoiden saarten asukkaat maittensa, eri kieltensä, heimojensa ja kansakuntiensa mukaan. Ja Haamin pojat olivat Kuus, Misraim, Puut ja Kanaan. Ja Kuusin pojat olivat Seba, Havila, Sabta, Raema ja Sabteka. Ja Raeman pojat olivat Saba ja Dedan. (1.Moos 10:1-7)
Nooan pojan Haamin pojan Kuusin poika Nimrod perusti ensimmäisen imperiumin ja rakensi "sen suuren kaupungin":
Ja Kuusille syntyi Nimrod. Hän oli ensimmäinen valtias maan päällä. Hän oli mahtava metsämies Herran edessä. Siitä on sananparsi: "Mahtava metsämies Herran edessä niinkuin Nimrod". Ja hänen valtakuntansa alkuna olivat Baabel, Erek, Akkad ja Kalne Sinearin maassa. Siitä maasta hän lähti Assuriin ja rakensi Niiniven, Rehobot-Iirin ja Kelahin, sekä Resenin Niiniven ja Kelahin välille; se on tuo suuri kaupunki. (1.Moos 10:8-12)
Kaupungin rakentaminen oli luopumista patriarkaalisesta yhteiskuntarakenteesta ja palaamista siihen järjestelmään, jonka takia muinainen maailma oli hävitetty. Mutta luopuminen luomisjärjestyksen mukaisesta luonnollisesta järjestelmästä vaati koko systeemin perustuksien vaihtamista. Baabelin, jota nyt myös Babyloniksi kutsutaan, ryhtyivät rakentamaan ziqquratia, portaikkopyramidin muotoista tornia.
Baabelin tornin rakentamiseen oli kolme syytä. Kansa oli luopunut Jumalasta, ja se tarvitsi jotakin sen tilalle. Jumalan korvikkeeksi tehtiin torni, jonka piti ulottua taivaaseen. Tältä osin sanoma on selvä: Kansa joka ei halunnut Jumalan hallitsevan sitä, halusi itse hallita Jumalaa, ja mikäli se ei olisi mahdollista, tehdä itselleen mieleisensä, sellaisen taskulämpöisen jumalan. Mutta koska sen tekemä taskulämpöinen korvikejumala oli voimaton, kansan täytyi luottaa omaan voimaansa. Pelkona oli kuitenkin tämän voiman hajaantuminen omille teilleen, olihan Jumalakin käskenyt heidän täyttää koko maan. Sen estämiseksi kansa päätettiin kerätä kaupunkiin. Kolmas asia oli nimi. Ihminen oli saanut nimensä Jumalalta, mutta Jumalan antaman nimen käyttäminen olisi merkinnyt Jumalan auktoriteetin tunnustamista. Julistaakseen riippumattomuutta Jumalasta sen oli siis otettava käyttöön "itsenäinen" nimi. Mooses kertoo:
Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi. Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne. Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi". Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina. Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan".
Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."
Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan. (1.Moos 11:1-9)
Hammurabin (n. 1732-1750 eKr) valtakauden jälkeen Baabel rappeutui, ja joutui ensin heettiläisten ja myöhemmin assyrialaisten valtaan. Sen uusi tuleminen alkoi kuningas Nebukadnezzarin (605-562 eKr) aikana.
Assyria ja Babylon taistelivat imperiumin hallinnasta melkein kaksi tuhatta vuotta, mutta 539 eKr Medio-Persian kuningas Kyyros valloitti Babylonin. Medio-Persian jälkeen tulivat kreikkalaiset hellenistit, joiden johtaja Aleksanteri valloitti Babylonin 331 eKr. Aleksanteri kuoli Babylonissa 323 eKr. Kaupunki, jonka jälleenrakentamiseen Aleksanteri oli panostanut paljon alkoi taas rappeutua, ja myöhemmin, kun muslimit 641 valtasivat kaupungin, se jäi autioksi.
Vuonna 1898 Saksan keisari Wilhelm II saapui Jerusalemiin ristiretkeläisajoilta periytyvän tittelinsä "Jerusalemin kuningas" innoittamana. Paapelin kuninkaat ovat aina halunneet olla Jerusalemin valtiaita, eikä Wilhelm II ollut mikään poikkeus.
Takaisin
Osmon kotisivulle