Viidakkorumpu kertoi, että Moskovassa on pari viikkoa sitten pystytetty Vladimir I patsas. Patsaan vihkijänä oli toiminut Alexandr Solzhenitsynin leski. Tämähän on mielenkiintoista, sillä Solzhenitsyn on se henkilö, jonka laatimaa ohjelmaa Vladimir Putin toteuttaa. Täytynee ensin tarkistaa huhu, mutta jo nyt voi kertoa, että Volodomyr, Valdemar eli Vladimir (980-1015) oli se mies, joka toi valtiokirkkolaitoksen Kiovaan 988 ja pari vuotta myöhemmin alkoivat kastamiset myös Novgorodissa. op/2016-11-20

op/2016-11-20/2016-12-10

Viidakkorumpu kertoi, että Moskovassa on joku viikko sitten pystytetty Vladimir I patsas. Patsaan vihkimisen toimitti arkkipiispa Kyrill, mutta joukkoon kuului myös Alexandr Solzhenitsynin leski Natalia Solzhenitsyn. Tämähän on merkittävää, sillä Solzhenitsyn on se henkilö, jonka laatimaa ohjelmaa Vladimir Putin toteuttaa.

Venäjällä eri versioina levinneen Nestorin kronikan mukaan Rusin valtion perustivat vuonna 862 itämerensuomalaiset heimot, jotka keskinäisiä sotia välttääkseen kutsuivat "varjagit", "meren takaa" estämään paikallisia heimosotia. Ilmajärven rannalle Novgorodiin asettui Rurik (k. 879), vepsäläisten pääkaupunkiin Valgetjärvelle asettui Sineus (832-864) ja Truvor (834-864) joukkoineen asettui Peipsinjärven länsipuolelle Irboskaan, (ven. Izborsk). Väite, että valtio sai Rurikista nimensäkin, sillä Rurikin suku hallitsi sitä vielä monta sataa vuotta, tuntuisi uskottavalta, ellei sanan pohjana oleva suomalainen sana uros olisi säilynyt muuttumattomana Venäjän nimenä tataarin ja mongolien kielessä, vaikka sanan ensimmäinen vokaali slaavilaisissa kielissä onkin hävinnyt.

Varjagit olivat gootteja, jotka hunnit olivat ajaneet pois Mustanmeren pohjoisrannikolta, ja siirtyneet Gotlantiin ja muualle Skandinaviaan, mutta kulkivat edelleen seudulla harjoittamassa kauppaa ja tekemässä ryöstöretkiä. Itä-Euroopan vesiteiden varrella varjageilla oli myös omia linnakaupunkeja. Vuonna 882 Rurikin alaikäisen pojan nimissä toiminut Helge (ven. Oleg) valloitti Kiovan.

Gootit olivat tunnustautuneet kirkon kannattajiksi jo 300-luvulla, ja heidän hinkunsa vallata Bysanttiin johtavan vesitien varrella oleva Kiova suomalaisheimojen avulla nyt hunnien hävitessä historian näyttämöltä oli ymmärrettävä ja suhteellisen helppo, sillä Kiova sijaitsi sopivasti kaukana Asovanmeren hasaarien ja Karpaattien slaavien keskuksista. Mutta tämän valtauksen seurauksena oli, että myös slaavit saattoivat nyt hakeutua uudisasukkaiksi suomensukuisten kansojen alueille. Novgorodin koillisosaan alkoi syntyä slaavilaista asutusta, ja alue sai nimen "slavjanskii konets".

Nimellisesti gootit olivat olleet kristittyjä jo 300-luvulta lähtien. He toimivat usein pitkiäkin aikoja Konstantinopolissa vierastyöläisinä, ja harjoittivat kauppaa koko Itä-Euroopan alueella. Gotlannin saari oli koko Pohjois-Euroopan rahoituskeskus, sillä nämä myöhemmin viikinkeinä tunnettu goottilaisheimo oli suomalaisilta omaksunut veneenrakennustaidon ja kulki veneillään aina Bagdadiin asti ja Konstantinopoliin asti .

Vuonna 945 viikinkiruhtinas Ingvar (ven. Igor) Pihkovan seudulta kuoli, jolloin hänen alaikäisen poikansa Svjatoslavin sijaishallitsijaksi tuli pojan äiti, ruhtinatar Helga, jonka venäläiset tuntevat nimellä Olga. Helga kävi vieraillulla Bysantin keisarin luona ja otti kasteen 957. Vuonna 970 tulee Svjatoslavin pojasta Valdemarista Novgorodin ruhtinas. Rurikin suvun keskinäisen valtataistelun takia Valdemar joutuu viettämään jonkun vuoden Skandinaviassa sukulaistensa luona, mutta kun hän 980 palaa sotajoukko mukanaan, hän ottaa vallan ohjat käsiinsä Kiovassa. Vuonna 988 Valdemar/ Volodomyr menee naimisiin Bysantin keisarin tyttären Annan kanssa, ja joutuu antamaan hatkat kuudelle vaimolleen ja noin kahdellesadalle jalkavaimolleen. Samana vuonna Valdemar ottaa itse kasteen ja henkivartiokaartinsa hän marssittaa kasteelle Kiovassa samana vuonna. Rutenian slaavit kastetaan ja pari vuotta myöhemmin sama touhu alkaa Novgorodissa. Mutta vuonna 1014 Valdemarin poika Jaroslav, Novgorodin ruhtinas, lakkaa maksamasta veroa isälleen Kiovaan, ja vuonna 1015 Valdemar/ Volodomyr eli Vladimir, jota myös "Suureksi" ja "Pyhäksi" kuolee.

Vuonna 2015 ruhtinas Vladimirin kuolemasta tuli kuluneeksi tuhat vuotta. Vladimir "Suurelle" (Volodomyr/Valdemar/Vladimir) osoitettu huomionosoitus nyt, kun hänen kuolemastaan on kulunut tuhat vuotta, on siis ihan paikallaan, mutta patsaan pystyttäminen Moskovaan on myös politiikkaa, jolla tahdotaan osoittaa, että Moskova on perinyt Vladimirin manttelin.

Kiovan valtaus oli tuonut Karpaattien vuorten ja Pripjatin soiden slaavit heidän valtansa alle, ja sitä mukaa kun suku kasvoi, se pyrki saamaan valtansa alle uusia Itä-Euroopan monilukuisia suomensukuisia kansoja. Suvun viisaimmaksi kehuttu ja samalla viimeinen itämerensuomalaisen ja rutenialaisen ("ukrainalaisen") haaran yhteinen hallitsija ennen valtion hajoamista suvun keskinäisiin riitoihin oli Vladimirin poika Jaroslav "Viisas" (1019-1054). Jaroslav Viisaan hallituskaupunkina oli Novgorod, tai tarkemmin sanoen Vladimirin kylä, joka syntyi Olhavanjoen rannalle vanhaa Nerovaa vastapäätä. Jaroslav I:n väitetään myös puhuneen kaikkien Rurikin hallitsijasuvun hallitsemien kansojen neljäätoista kieltä.

Slaavien tunkeutuminen Keskivenäjälle sujui hitaasti. Moskovaa ei Vladimir I aikana ollut olemassakaan, jollei sellaisena pidetä sitä pientä merjalaiskylää, joka ensimmäisen kerran mainitaan historiallisissa lähteissä vuodelta 1147. Kolonialistien vuonna noin vuonna 1189 nykyisen Moskovan itäpuolelle perustama Vladimirin kaupunki oli ensimmäinen Itä-Euroopan kaupunki, jossa puhuttiin slaavilaista kieltä. Saman niminen kaupunki löytyy myös Rutheniasta, Länsi-Ukrainasta. Keski-Venäjän suomensukuisissa kaupungeissa, kuten merjalaisten pääkaupungissa Rostassa (ven. Rostov) edes kirkollinen lähetystyö ei menestynyt. Kokonaan toinen tilanne syntyi, kun mongolit ja heidän alistetut "liittolaisensa" - syyrialaisen kirkon kannattajiin kuuluneet merkiitit, keraitit, naimaanit ja osittain myös uiguurit - hyökkäsivät Itä-Eurooppaan. He tulivat ensin Kaukasukselle ja jatkoivat sitten matkaansa Volgan vartta myöten pohjoiseen tarkoituksella valloittaa mordvalaisten pääkaupunki Sura-joen rannalla. Yrityksestä tuli kuitenkin katastrofi, ja mongolit "liittolaisineen" menivät takaisin Volgan toiselle puolelle haavojaan nuolemaan.

Mordvalaisten pääkaupunki oli jäänyt mongoleilta valloittamatta, ja se esti mongolivallan kasvun Euroopan puolelle. Vasta viisitoista vuotta Sura-joella kokemansa nöyryytyksen jälkeen mongolit Tshingiskaanin vanhimman pojan Tshutshin johdolla uskalsivat lähteä uudelle sotaretkelle Eurooppaan. He tulivat suoraan Sura-joelle ja ryhtyivät piirittämään kaupunkia, tapansa mukaan ratsastaen ja samalla ampuen nuolia kaupunkiin. Mutta mordvalaiset olivat varustautuneet mongolien tuloon huolella ja kaivaneet kaupungin ympärille syvät vallihaudat, jotka tekivät ratsastamisen kaupungin ympärillä ylen vaikeaksi. Kaupungista tuli taas mongoleille painajainen, ja vaikka kaupunki vallattiin ja kaikki asukkaat tapettiin, eivät mongolit enää koskaan palanneet paikalle. Ruumiita ei korjattu, ja kaupunki sai olla melkein koskemattomana 1960-luvulle saakka, jolloin asiantuntijapiirit saivat vihiä Itä-Euroopan todellisesta historiasta. Mutta niinsanotuille mustille arkeologeille tämäkin tieto riitti. He saivat rauhassa etsiä aarteita ja myydä hankkimansa aarteet parhaaksi katsomallaan tavalla.

Itä-Eurooppaan siirtyneet slaavit olivat odottaneet syrjässä mordvalaisten selän takana Rjazanissa, ja kun taistelu oli ohi, he tarjosivat palveluksiaan mongoleille alueiden muiden suomalais-ugrilaisten kansojen valloittamiseksi. Palkkioksi he saivat veronkanto-oikeuden mongolien suomalais-ugrilaisilta valloittamilla mailta. Vuonna 1147 paalutetulle Moskovalle tämä virka oli tuhannen taalan paikka, sillä Vladimirin kaupunki oli siihen tehtävään sopimaton.

Mordvalaisten pääkaupungin valloituksen mongolit johtivat joukkonsa Keski-Venäjälle, jossa vain balttilaisen goljadien heimon asuttamalla seudulla sijaitseva Kozelskin kaupunki teki mongoleille merkittävää vastarintaa. Novgorod säästyi sodalta, kun mongolien hevoset upposivat matkalla suohon. Sen jälkeen mongolien valloitusretki jatkui kohti slaavilaisen asutuksen sydänmaita. Kiova valloitettiin 1240. Kun mongolit olivat nähneet Välimeren, he palasivat historialliselle kotimaalleen, mutta Volgan varrelle perustettiin liittovaltion eurooppalaisen osan pääkaupunki Sarai, jonka alaisuuteen myös uusi, hyödyllinen liittolainen kuului.

Slaavien sydänmailla Karpaateilla, Pripjatin soilla ja Kiovassa elävät slaavit eivät katsoneet hyvillä mielin Moskovan seudun slaavien tekoja. Kun Moskovan seudun kolonialisti-slaavit tulivat Galitsiaan keräämään veroja mongoleille, ryhtyivät Rutenian slaavit vastarintaan ja voittivat mongolien, Moskovan slaavien ja tataarien yhdistetyt joukot Okunevkan taistelussa Pripjat-joella 1275. Tämä voitto oli alkuna slaavien ja balttien yhteiselle Liettuan valtiolle, joka 1500-luvulla oli aikansa suurin eurooppalainen valtio, sillä suurimittaisten ja veristen sotien jälkeen Moskovan oli onnistunut vuonna 1478 valloittaa ja hävittää toinen suuri ja vapaamielinen, suomalais-ugrilainen "Herra Novgorod Suuri". Liettua oli myös Euroopan uskonnollisesti suvaitsevaisin valtio, jonne tuli pakolaisia aina Italiasta asti. Raamattu käännettiin ruteenien slaaviksi, joka oli Liettuan virallinen kieli, ja julkaistiin Vilnassa 1525, siis ennen Lutherin saksalaisen käännöksen ilmestymistä, mutta olihan tämä Polotskissa syntynyt kääntäjä, Francis Skarina saanut oppinsa tshekkien veljesseurakunnalta, jonka kirjapainoissa myös käännöksen ensimmäiset osat oli painettu.

Liettuan ortodokseille ja myös protestanteille, joilla Liettuan parlamentissa oli enemmistö, jesuiittojen ilmaantuminen Puolan poliittisiin kuvioihin 1500-luvun lopulla herätti ansaittua pelkoa Liettuan ortodoksit ymmärsivät jesuiittojen politiikan, ja perustivat Volynian maakuntaan Ostrihin akatemian 1576. Moskovasta kutsuttiin valkovenäläinen kirjanpainaja Fedorov ja akatemian rehtoriksi Smotrytskin jälkeen tuli Kirill Lukaris, josta myöhemmin tuli ensin Aleksandrian ja sitten Konstantinopolin patriarkka. Vuonna 1581 akatemian kirjapainossa painettiin ensimmäinen slaavinkielinen Raamattu. Seitsemänsataa vuotta aikaisemmin Kyrilloksen ja Methodiuksen kääntämä Raamattu oli paitsi vajaa, myös muuten puutteellinen, mutta kaupunkiin saatiin paljon hyviä asiantuntijoita niiden uskovien joukosta, joita katolinen Eurooppa vainosi. Tämä aikoinaan jesuiittojen sulkema yliopisto avattiin uudelleen Ukrainan presidentti Jushenkon aikana ja tänään akatemian pihamaalla voit tavata iloisen ja vakavailmeisen opiskelijoiden joukon. Kuva on otettu vuoden 2016 syyskuussa:

#

Moskovan seudulle rusin eli ruteniankielinen raamattu ei päässyt, vaikka Liettuan raja oli vain parinsadan kilometrin päässä Moskovasta. Sitä ei olisi myöskään ymmärretty Moskovassa, jossa kansa vielä puhui suomalaisugrilaisia kieliä, ja herrakansa kolonialistien bulgarialaisväritteistä slaavia. Ja Moskovan slaaveilla oli muitakin ongelmia kuin estää kristinuskon tulo Venäjälle. Moskova oli yrittänyt irroittautua mongolivallasta, ja vaikka Kultainen Orda hajosi, joutui Moskova voittajapuolen, Krimin tataarien vasalliksi, jota vastaan Iivana Julma yritti rimpuilla, mutta vain sillä tuloksella, että tataarit 1571 polttivat Moskovan. Iivana Julma oli myös antanut kruunauttaa itsensä keisariksi eli venäläisittäin tsaariksi vuonna 1547, mutta Rurikin suvun tähti oli jo sammumassa. Seuraavan tsaarin, Feodor I aikana maata tosiasiallisesti hallitsi hänen kanslerinsa Boris Godunov, joka oli tataari. Mutta ortodoksikirkkoon kuuluville tataareillekin emämaan tataarien kääntyminen muslimeiksi oli ongelma, joka ratkaistiin pakottamalla Moskovaan vierailulle tullut Konstantinopolin patriarkka kruunaamaan Moskovan metropoliitta Joonan patriarkaksi vuonna 1589, jonka jälkeen alkoi sekasorron aika.

Vasta Pietari "Suuren" (1697-1725) aikana Moskova lakkasi maksamasta veroja Krimin tataareille. Venäjän tunkeutumista Ruteniaan hän perusteli väitteellä, että Moskova on Kiovan manttelinperijä. Venäjän kieli oli myös alkanut kehittyä ja levitä maaseudulle. Kun Raamattu ensi kerran Moskovassa julkaistiin, perustaksi otettiin Ostrihissa, nykyisessä Ukrainassa 1581 julkaistu ensimmäinen slaavinkielinen Raamattu, jota sopivasti käsittelemällä saatiin syntymään niinsanottu Elisabetin raamattu 1755. Saksalaissyntyinen, miehensä murhauttanut keisari Katarina II haaveili jo suuresta keisarikunnasta ja sille oli kirjoitettava suuri menneisyys. Katarina II:n nimitti komission, jonka tehtävänä oli keksiä Venäjälle suuri slaavilainen menneisyys. Komissio teki 10 vuotta työtä, jonka jälkeen Katarina II hyväksyi fiktion, josta tuli maailman virallinen Venäjän historia aina siihen saakka, kunnes DNA tutkimukset lopullisesti romuttivat sadun Itä-Euroopan slaavilaisesta menneisyydestä, mutta Vladimirin patsas Moskovassa kertookin paradigman vaihdosta. Maa, joka Pietari "Suuren" ajoista lähtien on perustanut maanvalloitushankkeensa slaavilaiselle rotuopille, on palannut ortodoksikirkon perinteiselle linjalle, josta uusintapainoksena vuonna 1994 Moskovassa julkaistussa "Kristillisen pravoslaavisen kirkon historia" kertoo, missä hengessä Venäjää on rakennettu:

Takaisin Osmon kotisivulle