Olin palailemassa kalatehdasalus Petr Zhitnikovilta, kun tapasin Nahodkassa, Tyynen valtameren rannalla Jiangsun maakunnan kauppahuoneen "Jiangsu Foreign Foreign Trade Corporation" kuudennen osaston johtajan ja hänen venäjänkielen tulkkinsa. Kerroin halustani päästä Kiinaan kokeilemaan, minkä verran olin kieltä omatoimisella opiskelulla oppinut. Rouva ei unohtanut toivettani, vaan lähetti Suomeen tiedot, joiden avulla jo noin vuoden kuluttua olin Nanjingissa, kielikoulussa. Ja helmikuussa 1991 olin jo syömässä hänen aviomiehensä paistamia ravioleja, kiinaksi "jiaozi", heidän kotonaan Nanjingissa.

Copyright ©: Osmo Pöysti

2004

Kuru & Ikaalinen, Finland

2020 Lisätty pagoda-kuva ja sen txt

Kollegani, kauppakamarin venäjän kielen tulkki ehdotti kävelyä Pitkän Joen, kiinaksi Jiangsu, yli johtavalle sillalle, sillä aikaa kun isäntämme valmistaisi päivällistä kotonaan. Tulipahan käytyä joen toisella rannalla.

Kiinalainen ystävällisyys on sydämellistä. Hymy on herkässä. Huomasin myös, että ruokavaliolla on suuri vaikutus mielialaan. Kiinalaiseen ruokaan ei kuulu pullaa, sokeria tai voita ja lihaakin syödään hyvin vähän. Lihan asemesta syödään usein doufua, paistettua soijajuustoa, joka tekee kevyen olon, tai kalaa. Liha on juhlaruoka, ja sitä syödään harvoin. Taikinakuoressa keitetyillä jauhelihapalleroilla on kiinalainen nimi "jiaozi". Tässä niitä tehdään. Mutta ajatellaanpas vielä vähän. Historian professori tekemässä lihapalleroita vaimolleen, seitsemänkymmenen miljoonan asukkaan maakunnan Itä-Euroopan kaupan johtajalle ja kahdelle venäjän tulkille. Eikö se ole mahdotonta? Jo pelkästään siksi, että perheen tulot olivat ainakin vielä silloin luokkaa sata euroa kuukaudessa?

Jiangsun maakunnan kauppahuoneen kuudennen osaston johtaja kertoi, että maakunnan teollisuus pystyy tarjoamaan kaikkea atomivoimalasta viiteen paitaan; kuitenkin sillä rajoituksella, että jos ostaja ostaa viisi paitaa, hänen on valittava kangas valmiista mallistosta, mutta parin tuhannen paitaerän tilaaja saa määrätä itse kuosin ja painatuksen. Palkkioksi luvattiin yksi prosentti jokaisen kauppasopimuksen hinnasta, jonka kauppahuone tekee minun paikalle tuomani asiakkaan kanssa.

Sain kiinan kurssilla erikoiskohtelun, koska olin tullut kolmen kuukauden kurssille vähän myöhästyneenä. Opettajat kävivät vuorotellen luonani antamassa pari tuntia yksityisopetusta viisi päivää viikossa. Olin myös ensimmäinen Suomesta kursseille tullut oppilas; muut Euroopan maat olivatkin paremmin edustettuina. Kiina ei ole vaikea kieli, mutta sen kirjoitusjärjestelmä soveltuu paremmin niille, joilla on hyvä näkömuisti ja taiteellinen silmä, tai kaksi sellaista, jos niikseen on.

Tässä ollaan Buddhalaisessa pagodassa. Tyttö oli suorittanut palvontamenoja jokaisessa kerroksessa, ja kun hän oli päässyt ylös, otin taskustani pienen Uuden Testamentin, ja sanoin, että tästä kirjassa on ohjeet, joilla päästään vielä ylemmäs.

Maaliskuun 1 päivänä 1991 olin jo tulossa Suomeen, ja kesällä alkoivat uudet työt Puolimatka Oy:n palveluksessa Kalugan alueen Shaikovkassa. Työmaalla oli noin viisisataa turkkilaista, mikä antoi vähän vaihtelua näille kieliharrastuksille. Kiinaa en kuitenkaan unohtanut. Samanlaista ystävällisyyttä, jotka olin kokenut Nanjingissa, sain tyttärieni kanssa kokea Urumqissa käydessäni. Ystäväni oli Kazakhstanissa ostamassa sementtiä, kahdeksan miljoonaa tonnia (!) mutta hänen esimiehensä, Uiguurien autonomisen alueen rakennustoimiston johtaja oli kanssamme melkein koko päivän. Hänen vastuullaan oli kaikki autonomisen alueen rakennustyöt. Alaisia hänellä oli sata kuusikymmentä kaksi tuhatta. Ja aterian jälkeen nuorin tyttäreni sanoi, että "Isi, me emme ole koskaan syöneet näin hyvin!"

Kiinalaiseen ateriaan kuuluu lukematon määrä pieniä annoksia, joita tuodaan niin kauan lisää, kuin ihminen jaksaa syödä. Kun tämä raja oli saavutettu, isäntämme sanoi, että tytöt varmaan ottaa jäätelöä, ja me kai otamme kahvia? Kävi ilmi, että Suomi ei ole ainoa maa maailmassa, jossa osataan keittää hyvää kahvia. Kävimme myös matkoilla olleen ystäväni kotona, ja saimme nähdä hänen vaimonsa ja sen pikkuisen, joka heille oli edellisen tapaamisen jälkeen syntynyt.

Suomeen palasin vuonna 1998. Seitsemän vuotta, päivälleen, olin ollut lähetettynä työntekijänä ulkomailla, mutta sitten oli taas aika uudestaan avata oma käännöstoimisto. Venäjän kauppa oli lopahtanut, mutta Kiina tuntui hyvältä kauppakumppanilta. Atomivoimala Jiangsusta ja rakentajat Urumqista? Kurussa oli myös hyvä leirikylä, Hevossaari, joka soveltuisi hyvin kiinan kielen kesäkurssien järjestämiseen. Opettajieni kanssa olin puhunutkin asiasta jo Nanjingissa. Ja olihan minulla se Venäjän kielen kurssi, laajempi ja yksityiskohtaisempi kuin mikään niistä Venäjän kielen oppikirjoista, mitä olen koskaan maailmalla nähnyt. Sen julkaisemisesta olin puhunut opetusneuvos Ylipietilän kanssa jo ennen Venäjälle projektirakentajaksi lähtöä. Mutta Suomen tasavalta oli muuttunut. Suomen viranomaisilta kului neljä vuotta, ennen kuin he vastasivat toimiston toimilupa-asiasta tekemääni kyselyyn. Ymmärrän asian niin, että Jumala halusi ohjata minut muihin hommiin. Olen myös ottanut ohjeen vastaan, kuten näitä sivuja lukemalla voit päätellä. Mutta olen varma, että Jiangsun maakunnan kauppahuone on kiinnostunut kaikista asiakkaista…

Takaisin tekstiin …