Englannin kurssi

Hallussani on ollut Mariannen valmis käsikirjoitus Englannin oppikirjasta jo pitkään, mutta sen kirjoittaminen on siirtynyt aina vain myöhemmäksi, milloin minkäkin syyn takia; joista laiskuus lienee ollut suurin. Käsikirjoituksessa on myös äännetarkenteet, jotka eivät tietokoneelta ole vieläkään putkahtaneet esiin, joten tämä teksti on ilman ääntämistä ohjaavia tarkenteita.

Perustekstinä on Uuden Testamentin amerikkalainen God News, versio joka on paitsi helppolukuista tekstiä, myös tekijänoikeuksien suhteen sopiva, sillä sen copyright-lausekkeessa sanotaan, että kirjan tekstiä saa lainata, kunhan tekstin osuus ei ylitä viittäkymmentä prosenttia koko tekstin laajuudesta. Ja sehän sopii meille. Omiin teksteihimme pidätämme täydet oikeudet, mutta vain siksi, että kun joku niitä käyttää omiin tarkoituksiinsa, meillekin jäisi käyttöoikeus omiimme.

Kurussa 2007-09-28 Osmo Pöysti

Aloitetaan tästä: LESSON ONE

 

Takaisin Osmon kotisivulle