Musiikin alalla olen täys turisti. Mutta kun Hämeen partiolaisten lehdessä joku kirjoitti käynnistään gospel-konsertissa, tunsin olevani tasavertainen ainakin sen kirjoittajan kanssa sillä olenhan minäkin kerran gospel-konsertissa käynyt. Ikään kuin uskovien nimissä esiintynyt kirjoittaja oli löytänyt gospel-konsertista jotakin hyvää, tai ainakin muutamia kristillisiä sanakäänteitä. Amerikoissa gospel-musiikkia, tai tarkemmin sanottua CCM- (Contemporary Christian Music) teollisuuden liikevaihto on kuitenkin miljardin dollarin luokkaa vuodessa. Mistä siis on kyse?

Copyright ©: Osmo Pöysti

2004

Kuru, Finland

2004-09-19

Joskus 1970-luvun alussa sain Moskovan baptisteilta kasetin, johon oli kirjoitettu päälle: "Pajut Tsernovtsy", tsernovtsilaiset laulavat. Muutamia vuosia myöhemmin olin itse ukrainalaisen hengellisen musiikin syntysijoilla. Näin ja kuulin, miten taivaalliset laulut syntyivät. Vladimir Bosovik kuljetteli minua sukulaistensa luona, ja Viktor Izhevskin ja Viktor Serbenchukin luona äänitimme lauluja, jotka Tallinnan kautta sitten päätyivät Lauttasaareen. Arvelin silloin, että jos nämä kaverit voisivat esiintyä julkisuudessa, he voittaisivat Beatlesit. Mutta taivaallinen laulu kaikui vain Jumalan kansan keskuudessa.

Kuva: Tämä salainen kokous pidettiin vanhassa navetassa yöllä

Ukrainalaissa seurakunnassa kaikki osaavat soittaa, laulaa ja puhua, ja joku ei osaa, hän oppii. Oven suussa seisova kaveri jakoi vuoroja, mutta itse puhui vähän. Noin viisi minuuttia oli tyypillinen puheen tai laulun pituus. Esittäjät vaihtuivat jatkuvasti, samoin ohjelmien sisältö. Tavallinen lauluryhmä oli kaksi tai kolme henkilöä. Samoin oli soittajien laita. Välillä oli pieniä puheita ja muuta vastaavaa. Kokousjärjestys vastasi täysin Efesolaiskirjeen tekstiä, jossa neuvotaan:

Vuonna 1974 olin uskovien häissä Minskissä, Valkovenäjällä. Jokainen häävieras esitti ohjelmaa; useimmat lauloivat ja soittivat, joko yksinään tai kahden-kolmen henkilön ryhmissä. Seurakunta myös opettaa musiikkia. Eräs veli Riiasta, Latviasta kertoi, että seurakunta kokoontui kuusi kertaa viikossa iltaisin; musiikin ja laulun opiskeluun niistä käytettiin kaksi. Ei sitten olekaan mikään ihme, että osallistuva seurakunta on osaava seurakunta, mutta niin pitää ollakin, koska kolossalaiskirjeessä sanotaan:

Kun Kain oli tappanut veljensä, alkoi kulttuuri kukoistaa. Ensimmäisen Mooseksen kirjan sivuilla tarkastellaan kulttuurin juuria:

Ensimmäiset kanteleen ja huilun soittajat olivat Kainin jälkeläisiä. Babylonialaisen epäpyhän kultin piirissä uskonnollinen musiikki kehittyi edelleen, mutta Jumalan palveluksen piirissä musiikista ei ole paljon kerrottavaa ennen Jerusalemin temppelin rakentamista. Se vähä, mitä kerrotaan, on kuitenkin merkittävää tekstiä. Selviydyttyään Egyptiläisestä Mooses ja Israelilaiset lauloivat:

Laulujen kohde ja sanoma oli nyt selvä ja sitä lauloivat ne, jotka hän oli pelastanut Egyptin kulttiyhteisön käsistä. Mutta sitten tuli ongelmia, ja kansa vaihtoi ylistyslaulut napinaan ja kapinaan. Vaivoin sai Jumala vietyä niskuroivan joukkonsa Luvattuun maahan, ja sielläkin he halusivat toimia Jumalasta riippumatta, mutta ei itsenäisesti, vaan naapureitaan matkien. Tuloksena oli taas ongelmia, eikä edes Saul, ensimmäinen Israelille asetettu kuningaskaan ollut mikään poikkeus yleisestä linjasta.

Israelin toiseksi kuninkaaksi Jumala asetti Daavidin, paimenpojan Juudean Betlehemistä. Eräs Daavidin ensimmäisiä tehtäviä oli soittaa rauhoittavaa musiikkia pahojen henkien riivaaman kuninkaan kohtauksien aikana.

Kun Daavid tuli kuninkaaksi, hän valloitti Jerusalemin jebusilaisilta, ja toi Jumalan Liiton arkin kaupunkiin "riemun raikuessa ja pasunain pauhatessa, torvien, kymbaalien, harppujen ja kannelten soidessa":

Jumalan ylistys Jerusalemissa oli vihdoin alkanut Jumalan arvoa vastaavalla tavalla, niin myös sen arvostelu:

Kun arkki oli tuotu kaupunkiin, Daavid järjesti palvonnan Vanhan Liiton ohjelman mukaisesti. Arkin edessä palvelustaan tekevät olivat kaikki alansa ammattilaisia ja kaiken lisäksi leeviläisiä. Musiikista vastasivat Aasaf ja hänen veljensä. Daavidin ohjeet Jumalan palvelijoille ovat edelleen pätevät:

Jerusalemin musiikkifestivaalit jatkuivat joka päivä:

Daavidin jälkeen Jerusalemin jumalanpalveluselämä alkoi nopeasti rappeutua, ja sen mukana kaikki muukin. Vain kuningas Hiskian reformin aikana temppelijumalanpalvelus koki lyhyen kukoistuskauden. Toisen Aikakirjan kertomuksesta käy ilmi, miten suuri Daavidin ja hänen laulajiensa osuus Hiskian reformiin oli:

Israelin temppelijumalanpalveluksen rappeutuessa Daavidin laulut siirtyivät yhä enemmän koti- ja yksityiskäyttöön. Juudan ja Benjamin heimojen jouduttua Baabelin vankeuteen, olisivat vanhan Babylonian asukkaat mielellään kuunnelleet juutalaisten lauluja. Psalmin 137 kirjoittaja kertoo:

Kaikki psalmit ovat syntyneet sellaisten ihmisten sydämissä, joilla on henkilökohtainen suhde ja yhteys Jumalaan. Psalmit ovat avoimia ikkunoita Jumalan lasten ajatusmaailmaan ja kokemuspiiriin. Pyhä Jumalan Henki johdattelee ajatuskulkuja profeetallisella varmuudella kauas siihen tulevaisuuteen, joka meille on nykyaikaa, ja siihen rajan takaiseen tulevaisuuteen, josta meillä toistaiseksi on vain vähäisiä, mutta valoisia aistimuksia.

Daavidin henkilökuva on kiinnostava, sillä ei kuka tahansa pysyt ylistämään Jumalaa. Eräs kuningas Saulin palvelijoista suositteli Daavidia seuraavasti:

Daavidin musiikkia lienee vaikea rekonstruoida, mutta laulujen sanat ovat säilyneet sellaisenaan. Tänään Daavid on maailman luetuin runoilija. Daavidin, Aasafin ja muiden lauluperinne ei kuitenkaan ollut täysin itsenäistä. Välimeren itärannikon kaupunkivaltioiden kirjastoista on paljastunut suuri määrä palvontamenoissa käytettyä runoutta, joiden kieli ja sanasto on lähellä Daavidin sanavalintoja ja hänen kotikieltään hebreaa. Jerusalemin laulajat eroavat Marin, Eblan ja Ugaritin laulajista kuitenkin ratkaisevasti siinä samassa asiassa, joka tänäänkin jakaa musiikin maalliseen ja hengelliseen musiikkiin. Kain uhrasi maan tuotteita, mutta Aabelin uhri oli veriuhri. Siinä oli sielu.

Ehtoollisen jälkeen Jeesus ja opetuslapset lähtivät viimeiselle yhteiselle taipaleelle ennen Golgataa, mutta vasta veisattuaan kiitosvirren. Markus kertoo:

Uuden Liiton Seurakunnassa lauluilla oli määrätty osa heti alusta alkaen. Ensimmäisen korinttolaiskirjeen luettelossa virsi mainitaan jopa ennen opetusta, ilmestyksiä, kielilläpuhumista ja sen selityksiä:

Sana "virsi" on vanha slaavilainen lainasana, jota käytettiin kreikan sanan "psalmos" käännöksenä. Nykyisin sana "virsi" ei enää kerro, että sillä tarkoitetaan säestettyä laulua, onhan kreikan "psalmos" johdettu verbistä "näppäillä, soittaa". Kyse oli siis yksinkertaisesti hengellistä musiikista. Kreikkalaisessa UT teksteissä käytetään myös sanaa "oodi", mutta koska oodi saattoi olla myös maallinen laulu, kreikkalaista tekstiä on tarkennettu määreellä, jolloin puhutaan "hengellisistä lauluista".

Ylistysvirret, kr. "hymnos", ovat hienointa hengellistä musiikkia. Paavalin ja Silaan hymnit kaikuivat Filippin vankilassa Makedoniassa:

Jumalaa palvotaan hengessä ja totuudessa. Siitä seuraa, että hengellistä musiikkia pystyy tuottamaan ja esittämään vain sellainen henkilö, joka on "hengessä ja totuudessa". Tämä vaatimustaso on useimmille "hengellisen" musiikin tuottajille ja esittäjille liian korkea, ja mikä pahinta, Jumala ei tykkää yliampuvista mainoksista. Turvallisempaa, kuin väittää musiikkia "hengelliseksi", on puhua kristillisestä, tai nuorten kristillisestä musiikista, kirkkomusiikista ja niin edelleen.

Kristillisellä musiikilla on nyt parin tuhannen vuoden historia. Sen juuret ovat Jerusalemin temppelijumalanpalveluksessa, ja sen elinvoimana on Pyhä Jumalan Henki. Siellä missä on eläviä kristittyjä, ylistetään Jumalaa.

Amerikoissa pyöritetään 1000 miljoonan dollarin bisnestä nimikkeen CCM - Contemporary Christian Music - alla. Mutta se ei ole kaikki. Maailman paras musiikki on edelleen ilmaista, sillä sitä tuotetaan niiden ihmisten sieluissa, joista voidaan sanoa kuten Daavidista: "Jumala oli hänen kanssansa".

Ennen kirkon syntymistä kristinusko oli vakiintunut Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan. Pohjois-Afrikan kristillisestä musiikista olen nähnyt muutamia mainintoja, mutta en ole pannut niitä erikseen muistiin. Syyrialaisesta karismaattisesta muusikosta Bar Daisanista sensijaan tuntuvat kaikki tietävän kaiken. Ja vaikka "Bardesaanista" ei kaikkea enää tiedettäisikään, on ainakin se selvää, että suuri vaikutus tällä muusikolla on kristikuntaan ollut.

Kun kirkko vuonna 325 syntyi, sen tuomitsi varhemman kristikunnan kerettiläiseksi ja tuhosi sitä parhaan kykynsä mukaan sekä hävitti ja väärensi kaikkea sitä tietoa, jota varhemmasta kristikunnasta oli vielä silloin runsaasti olemassa. Kristityt siirtyivät itään, pakenivat vuorille, rakensivat maanalaisia kaupunkeja Turkin erämaihin … En käy todistelemaan, että nämä kristityt lauloivat, mutta pidän sitä itsestään selvänä asiana.

Kirkko ja valtio hävittivät yhdessä Euroopan kristittyjä sitä mukaa kuin niitä syntyi. Vasta 1400-luvulla kirkon ote Eurooppaan alkoi lipsua. Silloin tulivat myös uskovat esiin lauluineen. Tsekin, Moravian, Unkarin, Sveitsin, Saksan ja Hollannin veljien lauluja lauletaan vielä tänäkin päivänä. Anabaptistien lauluntekijöistä tunnetaan 130. Yksin Peter Riedemann jätti jälkeensä 46 laulua. Näistä lauluntekijöistä useimmat tapettiin, mutta he laulavat yhä. He laulavat Karitsan uutta virttä.

Anabaptistien laulut ovat marttyyrien lauluja. Anabaptistien teologia oli yksinkertainen - usko, rakkaus ja risti ja laulujen aiheet taivaasta. Georg Blaurock, joka tapettiin 1529, päätti laulunsa sanoihin: "Siksi laulan ylistystä Sinun nimellesi ja ikuisesti julistan armoa, jonka sinä minulle osoitit".

Maailman suhde hengelliseen musiikkiin on mielipuolinen. Haluttaa kuulla, mutta pelottaa kuulla. Kun Tshekeistä karkotetut uskovat 1600-luvulla pakenivat kohti Preussia, he saivat oleskella hetken Puolassa, koska puolalaiset mielellään kuuntelivat uskovien lauluja. Vasta kirkonmiesten painostuksesta puolalaiset pakottivat pakolaiset taas matkalle.

Kun metodismin perustajat tulivat Lontoon tshekkiläisen pakolaisseurakunnan kautta osalliseksi Pyhästä Hengestä, Pyhä Henki teki myös metodisteista laulajia. Skandinaviaan tshekkiläisen herätyksen aallot tulivat osin Herrnhutin ja osin suoraan Tshekkiläisten veljesseurakuntien niiden pakolaisseurakuntien kautta, joita kolmikymmenvuotisen sodan 1618-1648 aikana oli syntynyt eri puolille protestanttista ja reformoitua Eurooppaan. Ruotsi kutsui pakolaisseurakunnan piispan Jan Amos Komenskin järjestämään maahan koululaitosta, mutta myös musiikki tuli mukana. Meille asti kulkeutui myös paljon ranskalaisten hugenottien musiikkia 1500-luvulta.

Pohjois-Amerikan asutus pääsi vauhtiin 1600-luvun alussa. Ensimmäisten maahantulijoiden joukossa oli sekä Euroopassa vainottuja kristittyjä, joita nyt kutsutaan nimellä "Pilgrim Fathers", pyhiinvaeltaja-isät, sekä englantilaista "sivistyneistöä" heille tyypillisine seuralaisineen.

Speierin valtiopäivillä 1529 tekemä päätös tappaa kaikki kastajat Euroopasta ja Trenton kirkolliskokouksen tavoitteiden toteuttamiseksi aloitettu Kolmikymmenvuotinen sota (1618-1648) teki selväksi, että Eurooppa oli vakaasti päättänyt mennä Helvettiin. Tshekistä paenneet uskovat pakenivat katolisen kirkon valtaa Puolaan, Preussiin, Hollantiin ja Englantiin, ja jonkun aikaa näytti siltä, että viimeisetkin Jeesuksen seuraajat häviävät Euroopasta jälkeä jättämättä. Vain Brittein saarten uskovat saivat säilyttää henkensä, sillä Englannin reformoidun vallankumouksen johtajat langettivat uskoville vain vankeusrangaistuksia.

Oxfordissa opiskelevat Wesleyn veljekset tulivat tshekkiläisen herätyksen piiriin tshekkiläisen pakolaisseurakunnan kautta. John Wesley sai Pyhän Hengen kasteen Lontoon tshekkiläisessä pakolaisseurakunnassa. John Wesley koki Pyhän Hengen ikään kuin lämpöaaltona, joka kulki hänen ruumiinsa läpi. Ja vaikutukset alkoivat näkyä. Liikkeestä tuli karismaattinen. Charles Wesleystä (1707-1788) tuli lauluntekijä, jonka laulut levisivät Amerikan Suuren Herätyksen (The Great Awakening) aikana ympäri vasta itsenäistyneitä Yhdysvaltoja.

Nimensä nykyinen amerikkalainen gospel-musiikki sai Ira Sankeyn ja Philip Blissin nimellä "Gospel Hymns" vuosina 1875-1894 julkaisemien lauluvihkosten nimestä. Gospel-musiikin juuret ovat paljon kauempana: Vajaassa kolmessasadassa vuodessa maahanmuuttajien kristillinen musiikkiperinne oli vain yhdistynyt, ja saanut uuden nimen.

Ira Sankeyn ja Philipp Blissin gospel-musiikki on ollut suomalaisille uskoville tuttua jo kauan. Vanhasta pyhäkoululaisten laulukirjasta löysin Sankeyn sanoittaman "Kiiruhda rakkaan Jeesuksen luo, Hän sanassaan tien selkeän suo, Meillekin kaikukoon kutsunsa tuo …"; Siionin kanteleen laulut 44, 49, 212, 326,335, 356, 381 ja 494 ovat Ira Sankeyn (1840-1908) ja laulu 150 Philipp Blissin (1838-1876) tuotantoa. Nurmijärvellä evankeliseen liikkeeseen kuulunut pappikin soitteli gospelia kitarallaan. Hurskaat, mutta jumalattomat arvostelijat pukivat silloin väheksymisensä lauselmaan "nurminen järvi ja kankainen pappi", mutta Jumala, joka paitsi tuntee omansa, järjesti kerran myös niin, että sain viettää juttutuokion tämän vanhemman veljen kanssa erään junamatkan aikana joskus 1960-luvulla.

Myös monet Charles Wesleyn laulut ovat suomalaisille tuttuja, esimerkiksi vapaiden suuntien laulukirjojen kautta. Mutta kun suomalaisille nyt myydään gospel-musiikkia, se muistuttaa varsin vähän sitä hengellistä musiikkia, josta se on saanut nimensä. Jotakin on tapahtunut, mutta mitä?

Jumalaton maailma ei kuuntele Kristusta, eikä siedä Jumalan ylistystä. Sotaa käyvä maa ei soita vihollisen musiikkia. Radio Suomi soittaa omia laulujaan ja Radio Dei omiaan, aina siihen asti, kunnes Jumalan pyhät valloittavat vihollisen portit, ja päästävät Baabelin orjat vapaaksi.

Mustan uskovan väestön hengellinen elämä synnytti afrikkalaiseen musiikkimakuun sopivan negro spirituals- musiikin, joka kehittyessään synnytti etelän gospelmusiikin (southern gospel).

Metodistiliikkeen menettäessä makuaan se jakaantui lukuisiin eri haaroihin, joista muutamat kannattivat orjuutta ja toiset vastustivat sitä. Kun orjuuden puoltajat muutenkin sekoilivat, ne eivät enää kiinnostaneet uskovia. Hengellisen elämän valtavirrat synnyttivät Pyhitysliikkeen, johon liittyneet uskovat vastustivat orjuutta, eikä siis ihme, että maan afroamerikkalainen uskova väestö perusti omia seurakuntiaan, jotka niissä esiintyneiden karismaattisten ilmiöiden takia yhä useammin alkoivat käyttää nimeä "helluntailainen", merkkinä siitä, että niissä tunnustettiin paitsi Isä ja poika, myös jumaluuden kolmas ja helpoimmin lähestyttävä substanssi voimavaikutuksineen.

Mustan pyhitysliikkeen keskuudessa syntyi helluntailiike. Tämä maailmaa järisyttäneen tapahtuman puitteet olivat äärimmäisen vaatimattomat, mutta se oli Jumalan tarkoituskin. Nyt tämä Los Angelesissa 1906 alkaneen liikkeen piiriin kuuluu jo noin 500 miljoonaa uskovaa. Lukumääräisesti se on jo ohittanut protestantit ja reformoidut, ja se on kristikunnan haaroista ainoa, joka kasvaa.

Helluntailiike yhdisti valkoisen gospel-perinteen ja mustan negro spirituals- musiikin. Tuloksena oli southern gospel, etelän gospel-musiikki.

Radiolaitteet alkoivat yleistyä 1920-luvulla. Samalla syntyivät ensimmäiset kristilliset radioasemat, ja ne tarvitsivat hengellistä musiikkia ohjelmiinsa. Saarnaajien rinnalle syntyi uusi ammattikunta, joka esiintyi paitsi radiossa, myös kiertueilla ympäri maata, usein suurkaupunkien telttakokouksissa tunnettujen saarnaajien kokouksissa.

Valkoisen helluntailiikkeen päähaara The Assemblies of God oli perustanut pääkonttorinsa Springfieldiin, Missouri, vuonna 1928. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Springfieldissä syntyi neljän miehen gospelkvartetti Jordanaires ja 1949 se alkoi esiintyä Nashvillessä. Televisio teki tuloaan. Kvartetti oli 1954 tekemässä äänityksiä televisiolle, kun katsomosta kuuluisan kvartetin puheille pyrki nuori mies, Elvis Presley. Jo 1956 Elvis tuli Nashvilleen äänittämään levyä I Want You, I Need You, I Love You. Elviksen taustalla lauloi kolme Jordanaires-kvartetin laulajaa, ja sitten sama meininki jatkuikin 14 vuoden ajan. Jumalan ylistys oli vaihtunut lihan palvontaan. Lauantai-iltaisin asiat olivat toisin päin. Silloin Jordanaires esitti Gospel-musiikkia Grand Ole Oprissa. Vai onkohan tässä nyt jotain mätää? Oliko todella mahdollista palvella kahta herraa?

Vuonna 1969 Elvis lähti Las Vegasiin, mutta Jordanaires-kvartetti jäi Nashvilleen. Neal Matthewsin kehittämä tyyli, Nashville Sound oli tullut jäädäkseen. Nashvillestä tuli gospel-perustaisen musiikin Mekka, jonka aseman se on säilyttänyt tähän päivään asti. Beatlesien Paul McCartney kertoi, että Jordanairesin moniääninen laulu rohkaisi heitäkin laulamaan moniäänisesti.

Jordanaires kvartetti esiintyy yhä. Kvartetin vanhin jäsen on vuodesta 1950 mukana ollut ensimmäinen tenori, Gordon Stoker.

Elviksen rakkaus musiikkiin syntyi First Assembly of God- helluntaiseurakunnassa Memphisissä. Varhaisimmissa lapsuuden muistoissaan Elvis seisoskeli kuoron edessä, ja yritti laulaa mukana.

Elvis olisi halunnut tulla gospel-laulajaksi, mutta hän ei ollut uskossa. Hän ei laulanut edes seurakunnan kuorossa. Managerit ja rahamaailma tekivät ottivat hänet johtoonsa. Lauluja, jotka hän väitti muistavansa ajalta, jolloin hän oli kahden vuoden ikäinen, äänitettiin ja niitä käytettiin Elviksen musiikin rakennusaineena, mutta kunniaa niistä Elvis ei koskaan tuonut Jumalalle.

Nykyisin Elviksen esittämää gospel-musiikkia on myynnissä täysipainoiset albumit How Great Thou Art (Kuinka suuri sinä olet) ja He Touched Me (Hän kosketti minua). Elviksen gospel-tulkintojen henki on seksikäs. Elvis "the Pelvis" ei ole niitä miehiä, jotka naulitsevat lihansa ristille.

Elvis Presley, Jerry Lee Lewis ja Little Richard kasvoivat helluntailiikkeen piirissä. Kun he "lainasivat" helluntailiikkeen musiikkia omiin tarkoituksiinsa, he joutuivat tekemään siihen muutoksia, että musiikki kelpaisi sille maailmalle, joka vihaa Jeesusta. Kuluttajalle ei tietenkään kerrottu, että heidän musiikkinsa on afro-amerikkalaisen musiikkimaun ja vuosisadan voimakkaimman herätysliikkeen muovaaman hengellisen musiikin maallista muunnosta, jossa Rakkauden ylistys oli vaihdettu seksin ylistykseksi.

Helluntailiike syntyi Los Angelesissa vuonna 1906 pääosin mustan seurakunnan keskuudessa Pyhän Jumalan Hengen vaikutuksesta. Yhteiskunnan hylkiöiden keskuudessa alkaneen liikkeen voimasta kielii se, että nyt, kun pian sata vuotta on kulunut, liikkeen piirissä on noin puoli miljardia kristittyä - enemmän kuin protestantteja ja reformoituja yhteensä. Vaikka liike ei ollut mitenkään uusi, sitä tarvittiin tekemään hajurakoa kirkollisen hurskastelun ja katolisen taikauskon värittämiin kirkkokuntiin.

Se musiikki, jonka helluntailiike loi, oli luonnollisesti afro-amerikkalaista. Mutta kun rytmikäs blues verhottiin sanoilla, jotka olivat suoraa puhetta Jumalalle ja kuin toisinto kielilläpuhumisen lahjasta, jonka kautta ihminen kommunikoi Jumalan kanssa Hengessä, oltiin jo uudenlaisessa musiikissa.

Uskovan ja Jumalan yhteys on rakkaussuhde. Kun ihminen Hengessä ylistää Jumalaa, hän sulautuu Jumalaan. Jumala on rakkaus. Jumalan rakkauden kohde on seurakunta, "Kristuksen morsian". Rakkaus herättää rakkautta. Hengellinen laulu on yksi tapa osoittaa tätä rakkautta Herraa Jeesusta kohtaan. Raamatun kirjoista yksi - Korkea Veisu - on kokonaan tätä rakkauden lyriikkaa. Siinä Ylkä ylistää morsiantaan, siis miksipä ei myös morsian ylistäisi Ylkäänsä?

Hengellisten rakkauslaulujen kohde on Kristus. Maallinen lauluntekijä saattaa varsin vähin ponnistuksen tehdä hengellisestä rakkauslaulusta sovituksen, jossa rakkauden - tai himon - kohteeksi on otettu joku muu, kuin Kristus.

Amerikka autoistui joskus 1920-luvulla. Nuoriso pani auton takaistuimet keinumaan, ja tästä keinumisesta syntyi termi "rock and roll". Afroamerikkalainen gospelmusiikki oli saanut äpärän, mutta se keikutti maailmaa vahvasti, melkein kuin se Los Angelesissa syntynyt hengellinenkin liike.

Musiikissa on kolme tekijää: melodia, harmonia ja rytmi. Tärkein näistä on melodia. Harmonialla luodaan säveleen syvyyttä, ja tehdään sävel miellyttävämmäksi korvalle. Rytmillä säädellään prosessin etenemistä. Musiikki voi sisältää myös sanallista sisältöä, lyriikkaa.

Afro-afrikkalaisessa musiikissa rytmi on tärkeämpi kuin melodia. Kun melodian ja harmonian osuus putoaa nollaan, ei musiikin määritelmä enää täyty. Rockin maailmassa eletään lähellä noitarumpujen maailmaa, jossa pelkällä rytmillä shamaanit kiihottavat itsensä ja kuulijansa ekstaasiin. Silloinkin, kun rock sisältää melodiaa ja lyriikkaa, tarjotaan sitä vain pienen pieni annos, jota sitten toistetaan ja toistetaan kuin vähämielinen ainakin.

Rumpu on perinteinen rytmityökalu. Sitä käyttivät niin Afrikan, kuin Siperiankin shamaanit uskonnollisissa toimituksissaan. Se kuului myös egyptiläisten uhripappien kaluihin. Mutta kun psalmissa 150 luetellaan soittimia, huomataan, ettei millään erityisellä soittimella ole määräävää asemaa:

Tekstissä mainittu vaskirumpu on kevyt instrumentti, säestystyökalu. Mirjam, Mooseksen sisar piteli sitä käsissään, kts. 2.Ms 15:20-21:

Hengellinen musiikki on Jumalan ylistystä "hengessä ja totuudessa" sellaisen ihmisen toimesta, jolla jo on yhteys Jumalaan, mutta uskonnollisella musiikilla pyritään transsiin, etsitään yhteyttä henkimaailmaan ja usein jopa sen pimeämpään puoleen, eli demoneihin, vainajien henkiin ja muihin vastaaviin.

Rummut on joskus liitetty demoneihin niin vahvasti, että niiden käyttö on kokonaan kielletty. Vielä reilut sata vuotta sitten rumpujen käyttö sallittiin vain New Orleansissa. Ei ihme, että New Orleansista tuli afroamerikkalaisen musiikin Mekka. Rock on demonimaailman vastaisku puritaanisen maailman rumpukiellolle.

Rockin maailma on kehittynyt omaa rataansa. Tunteiden keinotekoisesta kiihottamisesta on jo kauan sitten siirrytty demonien maailmaan. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole tutkia, minkälaista sanomaa demonimaailma palvojilleen syöttää. Suosittujen rock-yhtyeiden kautta levitetystä sanomasta on muutenkin olemassa tarpeeksi hyviä selontekoja, joten voimme rauhassa keskittyä tutkimaan sitä, miten demonimaailman houreet kristikunnalle tarjotaan ja miten ne on kristikunnassa vastaanotettu.

Yhdysvaltain hallinto joutui 1900-luvun alussa salaseurojen käsiin, ja ranskan vallankumouksen perilliset valtasivat kristilliset kirkkokunnat ja herätysliikkeet jo ennen toista maailmansotaa. Amerikan kirkkojen johtajat eivät nähneet kristikunnassa mitään arvokasta ja halveksivat avoimesti Jumalaa ja hänen kansaansa. John Foster Dullesin fasismia ja kommunismia ihannoivat lausunnot olivat tälle ajanjaksolle tyypillisiä. Lainaus lehden Religion in Life, 6, vuodelta 1937:

John Foster Dulles oli Yhdysvaltain Kansallisen kirkkoneuvoston FCC puheenjohtaja. Hänen ihanteensa olivat kommunismi ja fasismi, mikä oikeastaan on yksi ja sama asia. Kristusta hän, tai hänen yhteistyötoverinsa, kirkonmiehet ja muut paholaisenpalvojat, Alger Hiss mukaanluettuina, eivät ylistäneet. Kristuksen ylistys Amerikan Yhdysvalloissa loppui aivan yhtä tarkkaan, kuin Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitossa. Kristuksen ylistyksestä tuli poliittisesti epäsopiva asia, mutta John Foster Dullesin ura vain jatkoi nousuaan. Presidentti Eisenhowerin aikana Dulles oli jo ulkoministeri.

Antonio Gramsci neuvoi Adam Weishauptin ja Moses Hessin opetuslapsia tuhoamaan kaiken entisen kulttuurin uuden maailmanjärjestyksen tieltä. Kirkkokuntien valtaus kävi helposti. Kaatuisivatko myös vapaat kristityt yhtä helposti? Miten kävisi kristillisen musiikin?

Jumala oli kuitenkin vielä jättänyt Amerikan kristikunnasta jäännöksen. Kaikkein halveksituimpien mustien kristittyjen keskuudessa Jumala aloitti vuonna 1906 herätysliikkeen, joka pian levisi kaikkialle maailmaan. Pyhä Henki ihmissydämessä irroitti kielet ja pani taas sydämet laulamaan. Mutta tämänkin herätysliikkeen kukisti vanha, tuttu synti - palkkapapit, jotka halusivat yksin johtaa seurakuntaa, eivätkä antaneet Pyhän Hengen johtaa, eivätkä uskovien osallistua. Uskovat olivat taas kaduilla ja navetoissa. Kaiken lisäksi halveksittujen mustien musiikki ei ollut "harrasta". Siinä tuntuivat yhä edelleen negro spiritual- musiikin afro-amerikkalaiset soinnut. Eniten siitä pitivätkin ne, jotka koskaan eivät tulleet kirkkoihin. Se löysi tiensä koteihin pienten, mutta vapaiden, evankelisten radioasemien kautta.

Larry Normanista sanotaan, että hän otti mustan seurakunnan musiikin taas seurakunnan käyttöön.

Vuonna 1978 Norman sai vakavan vamman lentokoneen laskeutumisen epäonnistuttua, jonka jälkeen hänen mahdollisuutensa osallistua ovat olleet rajoitetut.

Kun kristinuskon päivät Yhdysvalloissa näyttivät luetuilta, päästi Hollywood Jeesuksen pannasta, mutta ei suinkaan vapaaksi. Jeesus pantiin palvelemaan rahaa. Vuonna 1968 Jeesus-nimeä jo puettiin rock-musiikin valjaisiin.

Amerikkalainen "hengellinen musiikki" on miljardin dollarin business. Sen keskuksena on edelleen Nashville, Tennesseessä. Nashville on äänitepuolella sitä samaa, mitä Hollywood liikkuvan kuvan parissa. Pisnestä hoidetaan liiketaloudellisin menetelmin, ja se menee hyvin. Homma senkun paisuu.

Kristilliset yhteisöt ovat kritisoineet gospel-musiikin tuottajia, mutta niillä ei ole hampaita. Amerikkalaista seurakuntaelämää vaivaavat aivan samat vaivat kuin amerikkalaista hengellistä musiikkiakin. Molemmat ovat julkkisvetoisia ja operoivat rahalla. Myös itsekritiikkiä esiintyy. Steve Campin 1995 esittämät teesit amerikkalaisen gospelin ja hengellisen musiikin eroista herättivät kyllä ansaittua huomiota ja ehkä ohjasivatkin joitakin taiteilijoita tutkimaan alansa alkeita, mutta Steve Campin teesit, kuten muukin kritiikki on myös kovettanut jo ennestään paatuneita omiatuntoja.

Musiikki musiikkina, mutta jos sitä esitettäisiin elävän seurakunnan sisällä, vaadittaisiin esittäjiltä nuhteetonta vaellusta. Huorat, homot ja ahneet joutuisivat tekemään parannusta, ennen kuin heidät päästettäisiin esiintymään. Mutta seurakuntien ulkopuolella vallitsevat maailman lait, ja moni kristittynä aloittanut taiteilija on jättänyt omat asiansa hunningolle.

Hyvätuloiset muusikot ovat käyneet jopa hyökkääviksi. Jeesuksen nimissä esiintyvien muusikkojen leiristä arvostelijoita on jo ehditty nimittää rasisteiksikin, koska arvostelijat eivät tunnusta heidän tulkintojaan kristinuskon piiriin kuuluviksi tai torjuvat heidät heidän elämäntapansa vuoksi.

Painavaa kritiikkiä on kuultu myös tuottajien itsensä suusta. Amerikkalaisen kristillisyyden ykköslehdessä Cristianity Today julkaisi 20.05.1996 gospelteollisuutta 26 mm. Word Records johtajana ja Star Song Records yhtiön toimitusjohtajana palvelleen Stan Moserin artikkelin "We have created a monster", "Olemme luoneet hirviön".

Parasta vastinetta kritiikille on kuitenkin jokainen kunnon hengellinen laulu, eikä jenkeissä vielä toistaiseksi ole kuultu mitään sen parempaa kuin klassinen etelän gospel. Ja se on edelleen suosittua. Kun Bill Gaither 1991 kokosi Nashvilleen kaartin ikääntyneitä muusikkoja, videot menivät kuin kuumille kiville.

On oikeastaan hyvin murheellista, jos Amerikoista ei todellakaan löydy mitään sen parempaa hengellistä musiikkia, kuin Southern gospel. Gospel-musiikkihan oli tarkoitettu vain evankelioivaksi musiikiksi. Alun alkujaankaan ei Sankeyn ja Blissin mielissä ollut korvata sillä Jumalan ylistystä tai varsinaista seurakuntamusiikkia.

Neuvostoliiton radio soitti vain poliittisesti korrektia musiikkia. Ukrainalaiset, valkovenäläiset ja venäläiset uskovat joutuivat laulamaan laulunsa salassa. Olen itse ollut läpi yön kestäneessä kokouksessa, joka pidettiin vanhassa navetassa. Kesällä kokoonnuttiin metsiin.

Venäjällä julkisen elämän ja Jumalan kansan elämän välinen raja oli ehdoton. Radio, TV, elokuvat ja kaikki julkisen hallinnon haarat olivat alistetut Jumalan vastaisen eli ateistisen taistelun käyttöön. Ateistit vastustivat Jumalaa ja palvoivat teoillaan Saatanaa. Kreikkalaisperäisen sanan "ateistinen" hebreasta johdettu vastine onkin "saatanallinen". Huomaa, että sana ateisti on yhdyssana jossa etuosa "a" tarkoittaa kieltoa ja toinen osa, theos, jumalaa. Ja jos joku ei Venäjällä ymmärtänyt kreikkaa tai hebreaa, kävi se käytännön elämästä muutenkin ilmi.

Tavallinen venäläinen ei tiennyt hengellisestä musiikista mitään, mutta mielipiteet olivat silti vahvat. Virallinen Venäjä uskotteli kansoille, että uskovien salaisissa kokouksissa uhrataan pikkulapsia Jumalalle, uskovat juovat pikkulasten verta, ja vielä opettavat "puolustuskyvyttömille lapsille" omaa sairasta oppiaan. Ja sitähän ne uskoivat, kunnes sekin usko petti. Mutta muutos tuli vasta, kun vodkakin loppui kaupoista.

Myös tekniikan kehitys pani vihollisen taistelukoneiston kovalle koetukselle. Maanalaiset kirjapainot alkoivat tuottaa Uusia Testamentteja, ja myös kasettinauhurit tulivat markkinoille. Kasettien monistaminen oli sangen helppoa ja pian Jumalan kansan laulut alkoivat päätyä myös vastustajan orjien saataville. Jotkut intellektuaalit alkoivat jo kysellä, miksi me oikeastaan näitä ihmisiä vainoamme?

Kun Neuvostoliitto vuonna 1991 kaatui, ja Vastustaja joutui etsimään uusia konsteja. Amerikan kristityt joutuivat etulinjaan, ja Itä-Euroopan uskovat uusien haasteiden eteen. Kymmenet tuhannet muuttivat Yhdysvaltoihin. Jäljelle jääneet Ukrainan, Valkovenäjän, Venäjän, Kazakhstanin ja Siperian kristityt katselivat silmät pyöreinä, kun tuhannet ulkoa tulleet saarnamiehet alkoivat järjestellä maan hengellistä elämää omistajan ottein.

"Suurten" evankelistojen aika Ukrainassa ja Venäjällä jäi lyhyeksi. Ei-uskovia suuret massakokoukset eivät kiinnostaneet, ja uskovatkin palasivat omiin seurakuntiinsa. Nyt pimeää Venäjää evankelioivat ukrainalaiset ja valkovenäläiset veljet ja sisaret. Ja laulavat omia laulujaan; ja niitä on yhä enemmän ja ne ovat yhä parempia.

Ukrainalaisen ja valkovenäläisen hengellisten laulujen määrää ei kukaan tiedä. Kolmekymmentä vuotta sitten Moskovan baptistit kertoivat, että heidän kirjoissaan venäläisiä lauluja on noin 6000.

Ukrainalais-valkovenäläinen musiikki on omaperäistä. Vahvoista ideologisista juurista nousee voima, joka ei ainoastaan pysty vastustamaan kevyttä halpatuontia, vaan luomaan uutta. Tyypillinen nuoriso-orkesteri esittää musiikkia, jonka on Jumalan ylistystä sanoin ja sävelin. Sanojen vahvuus puhuttelee. Laulut muistuttavat balladeja, ja sanoitusta kuuntelisi mielellään ilman musiikkiakin, mutta kun ne puetaan säveliin, saavutetaan taso, joka kelpaa Kaikkivaltiaan Jumalan ylistykseen. Maailman parasta musiikkia soitetaan Jumalan kunniaksi.

Vanhoista tuttavistani Viktor Izhevskij kuuluu tätä nykyä käyttävän mahtavaa bassoaan Odessassa, Emmanuel (suom. "Immanuel") kuorossa ja äänitteet leviävät edelleen vanhalla tutulla tavalla. Viktor Serbentjuk laulelee tätä nykyä Portlandissa, Oregonissa, mutta osaavan seurakunnan kotiseudulla musiikin taitajia näyttää riittävän. Ukrainan ja Valkovenäjän/Belarusin hengellinen musiikki on myös monipuolistunut. Hartaan ja voimakkaan slaavilainen musiikki on saanut kirkkaamman ja toiveikkaamman sävelen.

Amerikoissa suosituilla uskonnollisen elämän superjulkkiksilla on kokouskäytäntö, joka eroaa paljon vainotun seurakunnan käytännöstä. Tyypillinen amerikkalainen kokous on yhden miehen show, jota kuoro ja orkesteri avustavat. Venäjälle tämä malli tuli karismaattisen liikkeen mukana. Itä-Euroopan uskovat kyllä huomasivat, että amerikkalainen karismaattinen liike oli melko vähän karismaattista, sillä heillä oli hyvät vertailukohdat omasta takaa. Musiikki, jonka karismaattinen liike toi mukanaan, oli heppoista tuontitavaraa. Muutaman uskonnolliselta kalskahtavan sanan jokeltelu kevyen musiikin säestyksellä oli mauttomuus, mitattiinpa sitä millä mitalla tahansa.

Rock tunkeutui Itä-Eurooppaan jo Neuvostoliiton aikana, mutta seurakunnissa sen vaikutus ei tuntunut. Rock tuli hengellisen kulttuurin piiriin vasta, kun muutamia valmiita rock-muusikoita tuli uskoon ja muutamissa hengellisissä oppilaitoksissa oli herätystä.

Vuonna 1992 melkein kaikki erään valkovenäläisen rock-yhtyeen jäsenistä tulivat uskoon "Volodja" Vladimir Sokolin opastuksella. Volodja tutustutti heidät myös kristittyjen musiikkiin. Pojat muodostivat yhtyeen nimeltä Novyi Jerusalem, Uusi Jerusalem, ja ryhtyivät esittämään hengellistä musiikkia, josta osa perustui poikien omaan tuotantoon ja osa oli sovituksia seurakunnalle tutuista lauluista.

Amerikkalaisen uskonnollisen musiikin markkinat ovat suuret ja mahtavat. Ne houkuttelevat myös Itä-Euroopan musiikintekijöitä, eikä vähiten siksi, että köyhä Itä-Eurooppa tarvitsee rahaa. Houkutus on suuri. Itä-Euroopassa muutamat gospel-muusikot ovat jopa alkaneet sanoittaa laulunsa englanniksi, ilmeisenä toiveenaan päästä Amerikan markkinoille. Mutta ainakin toistaiseksi näin ovat menetelleet vain kaikkein kyvyttömimmät asian harrastajat. Itä-Euroopan terve hengellinen musiikki on edelleen tervettä. Toivottavasti se ei koskaan laskeudukaan gospel-musiikin, tai mikä pahempaa, sen kaupallisten jäljitelmien tasolle.

Viktor Klimenko (s.1942) on tunnetuin suomalainen gospeltaiteilija, ja hänen edesottamuksiaan seurataan tarkoin. Viktor tuli kuuluisaksi kasakka- ja mustalaislaulujen tulkitsijana, ja niiden tulkitsijana hän myös paloi loppuun. Itsemurhaakin miettineenä miehenä hän sitten tuli uskoon ja alkoi esittää vankkaa ja turvallista hengellistä musiikkia. Mutta myös sitä esittäessään Viktor on tietyssä mielessä kulunut loppuun. Parkanossa Viktoria kuulemassa olleet ystävät olivat pudottaa silmänsä, kun Viktor kertoi kyllääntymisestään uskonnollisen elämän kuvioihin ja päätöksestään jättää ne. Mutta Viktor lisäsi: Jeesusta hän ei jätä.

Viktorin ratkaisua on pidettävä sekä oikeana että toivottuna. Pyöriminen kirkonmiesten ja kirkollistuneiden helluntailaisten kuvioissa on rasittavaa ja aikaan myöten se tappaa. Monet muutkin ovat jättäneet kirkolliset ja kirkollistuneet yhteisöt, koska ne kahlehtivat uskovia ja pyrkivät määräilemään jopa Jumalaakin. Mutta lähtemiselläkin on vaaransa. Monet ovat lähteneet lahkoistaan ja kirkoistaan ja antaneet Saatanan pettää itsensä uusilla juonillaan. Vaikka Raamattu käskee lähtemään ulos Babylonista, se ei käske hylkäämään uskovien yhteyttä. Ne yhteydet, jotka ovat Jumalasta, toimivat jopa paremmin, kun uskova on vapautunut Baabelin vankeudesta.

Ihmiset niin Suomessa kuin muuallakin, tulevat katsomaan, ja nautiskelemaan hengellisestä musiikista, ja myös arvostelemaan näkemäänsä. Mutta kun siirryt elävien uskovien pariin, sinä tulet erilaiseen maailmaan. Suurelle ja menestyksekkäälle taiteilijalle se tulee aiheuttamaan sopeutumisvaikeuksiakin, mutta se kannattaa.

Uskovan ja ei-uskovan ihmisen välillä on suuri juopa. Tässä juovassa on portti, jonka nimi on Jeesus. Mutta portti on auki vain määräaikoina, ja kerran se suljetaan lopullisesti. Silloin "juopa vahvistetaan" ja taivaan kartanoissa alkavat karitsan häät. Häiden ajaksi ulkopuolelle jääneille järjestetään sitä ohjelmaa, mihin ne ovat itsensä kouluttaneet.

Uskovat ja ei-uskovat tykkäävät eri asioista. Siitä, mistä me tykkäämme, ei vastapuolen leirissä haluta kuullakaan. Olet kai huomannut, mitä tapahtuu, kun joku uskova tulee ei-uskovien seuraan? Hymyt hyytyvät ja puhe tyrehtyy jo siitäkin, kun pappi kävelee ohi. Vain harvoin tapahtuu toisin päin. Mutta silloin alkavatkin täysin eri laulut.

Uskovat ja ei-uskovat iloitsevat täysin eri asioista. Miten siis olisi mahdollista, että ei-uskovat kuuntelisivat uskovien lauluja? En osaa vastata tähän omaan kysymykseeni, mutta käytännössä olen nähnyt, että mitä kirkkaammin taivaalliset laulut soivat, sitä enemmän se miellyttää myös ei-uskovia kuuntelijoita. Sidottu kuuntelija saattaa kyllä torjua hengellisen musiikin, mutta vain siksi, ettei hän ole vapaa. Maailman orjanomistajat eivät mielellään orjiensa kuulla vapaan kansan lauluja.

Maailman orjanomistajat haluaisivat, että uskovat riisuisivat musiikkinsa, tappaisivat sen, tekisivät sen hengettömäksi. Ensimmäiseksi ne tahtovat sensuroida Jeesus-nimen käyttöä. Jos Jeesus-nimeä ei onnistuta mahtikäskyllä hiljentämään, siltä pyritään riistämään sille kuuluva merkitys. Uskovat ovat panneet merkille, että 1968 myös Amerikan filmiteollisuus toi markkinoille oman, hengettömän versionsa Jeesuksesta. Tekijänä oli silloin Paul Simons.

Kaikki uskovat tuntevat Jeesuksen äänen. Jeesus on paimen, jonka äänestä iloitaan. Vähempi ei uskoville riitä, vaikka markkinamiehet pyrkivätkin tekemään sellaista "hengellistä" musiikkia, josta puuttuu elämän makukin.

Helluntailiikkeen levitessä uusien kulttuuripiirien keskuuteen, sen laulujen tyylit ovat vaihtuneet monta kertaa, mutta sen luonne uskovan suorana rakkaudentunnustuksena ja ylistyksenä Jumalalle on säilynyt muuttumatta.

Ihmiskunnan historia on vain sivuepisodi siinä prosessissa, joka alkoi syntiinlankeemuksesta ja päättyy Jumalan tuomioihin. Jumala luo kaiken uudeksi. Myös laulut muuttuvat. Profeetallinen sana on jo dokumentoinut tämän prosessin.