Nimellä helluntailiike ymmärretään sitä karismaattista kristillistä liikettä, joka alkoi Los Angelesista, kun Herra täytti Pyhällä Hengellä mustan, silmäpuolen uskovan William Seymourin vuonna 1906. Tätä helluntailiikkeen alkuaikojen vaihetta kutsutaan Azusa-streetin herätykseksi. Maailman kaikilla helluntailiikkeillä on suora yhteys tähän Azusa-streetin herätykseen.

Karismaattiset ilmiöt ovat seurausta siitä, että Jumalan Henki asettuu asumaan ihmiseen. Pyhä Jumalan Henki muuttaa ihmistä, ja antaa hänelle ominaisuuksia, joita hengettömällä ihmisellä ei ole. Jumalan Henki tekee ihmisestä kristityn; tosin kristityiksi sanotaan myös sellaisia ihmisiä, joilla ei ole Pyhää Henkeä, mutta se on sitä pseudoa se. Karismaattisia ilmiöitä on ollut kaikkialla, missä on ollut kristittyjä, siis kohta kahden tuhannen vuoden ajan. Ilmiöt eivät siis ole uusia. Koko Raamattukin on pelkkää kertomusta karismoista, Jumalan Hengen toiminnasta ihmisten keskuudessa.

Helluntailiikkeen erikoistuntomerkkinä on kielilläpuhumisen korostus. Monet helluntailiikkeen haarat ovat jopa kirjanneet katekismuksiinsa kielilläpuhumisen seurakuntaan kuulumisen vaatimukseksi, eräänlaiseksi merkiksi siitä, että ihminen on tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja tulevan maailmanajan voimista. Muissa suhteissa helluntailiike on normaalin, peruskristillisyyden linjoilla.

Peruskristillisyyteen kuuluvat kielilläpuhumisen lisäksi monet muut Pyhän Hengen vaikuttamat ilmiöt. Pyhä Henki itse vaikuttaa ihmisessä sen, että ihminen kuulee Jumalan sanat aina, kun Jumalalla on hänelle jotakin sanottavaa. Jumalan ihmisen rukouskin on kaksisuuntaista puhetta, hän sekä puhuu, että kuuntelee. Jumalalta saamiensa sanojen mukaan Jumalan ihminen voi ennustaa tulevia, neuvoa, varoittaa, kehoittaa, rohkaista, parantaa sairaita, herättää kuolleita, valloittaa vihollisen linnoituksia ja saada kaikkea sitä viisautta, jonka avulla hän voittaa jokaisen koitoksen. Karismojen skaala on laaja. Raamatussa niistä esitetään pari laajaa yhteenvetoa, mutta kaikilla kristityillä on omat kokemuksensa ja kertomuksensa karismoista.

Helluntailiikkeen syntyaikoina eri puolella maailmaa esiintyi voimakkaita Pyhän Hengen aikaansaamia herätyksiä, yksi suurimmista oli Walesin herätys Brittein saarilla. Yksittäisiä ihmisiä eri puolilla maailmaa oli kokenut samaa ilman, että heidän kokemuksillaan olisi ollut mitään yhteyttä Kaliforniassa alkaneeseen herätysliikkeeseen. Mutta Kalifornian herätys osoittautui niin voimakkaaksi, että sen vaikutuksesta miljoonat ihmiset täyttyivät Pyhällä Hengellä ennen kuin sen voima laantui.

Yksi Pyhän Hengen ominaisuuksista on sen arvaamattomuus: Tuuli (pneuma: tuuli; henki) puhaltaa missä tahtoo. Kun Azusa Streetin herätys oli laantunut, Pyhä Henki puhaltaa taas siellä, missä ihmiset nostavat purjeensa ja antavat Hengen tuulen täyttää ne.

Osmo Pöysti

HELLUNTAILIIKE UKRAINASSA, VALKOVENÄJÄLLÄ JA VENÄJÄLLÄ

Copyright ©: Osmo Pöysti

2002

Päivitetty: 2002-07-28

 

HELLUNTAILIIKKEEN TULO ITÄ-EUROOPPAAN

Kaliforniasta alkanut helluntailiike tuli Itä-Eurooppaan useampaa reittiä pitkin: Helsingin, Danzigin, (nyk. Gdansk) ja Odessan kautta, sekä muutaman rutenialaisen slaavin mukana, jotka palasivat kotimaahansa Ruteniaan, nykyiseen Länsi-Ukrainaan Amerikoista.

 

Helsingin portti

Suomen ja Ruotsin pohjoisimmissa osissa 1800-luvun alkupuoliskolla syntynyt Lestadiolainen herätysliike oli alkujaan karismaattinen liike. Se oli 1900-luvun alkuun mennessä levinnyt kaikkialle suomenkielisten keskuuteen. Lestadiolaisia yhteisöjä oli myös Ruotsissa, Norjassa, Viron Narvassa ja Venäjän pääkaupungissa Pietarissa, sekä Pohjois-Amerikoissa.

Lestadiolaiset kokivat Azusa-streetin herätyksen omakseen ja kutsuivat sen puhujia Helsinkiin. Pyyntöön vastasi Norjan ensimmäisen helluntaiseurakunnan perustaja Thomas Ball Barratt lähettämällä Suomeen Gerhard Olsen-Smithin vuonna 1911. Barratt itse ja hänen ruotsalainen työtoverinsa Lewi Pethrus saapuivat kaksi vuotta myöhemmin. Kaikki kolme vierailivat myös Helsingin ja Viipurin venäläisissä evankelisissa seurakunnissa, joissa presbyteerin virkaa hoitivat Aleksandr Ivanov ja Nikolai Smorodin.

Aleksandr Ivanovitsh Ivanov (k. 1935) oli Spurgeonin raamattukoulun Englannissa käynyt saarnaaja, jonka Venäjän Evankelisten kirkkojen johtaja Ivan Stepanovitsh Prohanov (1869-1935) lähetti Suomeen täällä toimineen venäläisen evankelisen kirkon presbyteeriksi. Vuonna 1913 Ivanov tapasi Ruotsin helluntailiikkeen johtajan, Lewi Pethruksen (1884-1974) ja Englannista Norjaan siirtyneen Thomas Ball Barrattin (1862-1940). Heidän myötävaikutuksellaan Aleksandr Ivanov ja hänen mukanaan myös Helsingin ja Viipurin venäläiset evankeliset seurakunnat tulivat osalliseksi Jumalan karismoista.

Vuonna 1916 Ivanov muutti Pietariin, jossa hänet heti tuomittiin Solovetskin saarille ortodoksikirkon mielipidelakien rikkomisesta. Seuraavana vuonna, kun ortodoksikirkko kaatui, Ivanov palasi Pietariin. Avukseen hän kutsui Nikolai Petrovitsh Smorodinin. Ivanov pyysi sosialistijohtaja Lenin-Uljanovilta lupaa rukoushuoneen avaamiseen, ja pyyntöön suostuttiin. Vuoden 1917 kahden vallankumouksen jälkeisessä ilmapiirissä Venäjällä alkoi suuri kristillinen herätys, kun sosialistit olivat ensin kaataneet kirkon, mutta eivät vielä olleet kypsiä käymään kristittyjen kimppuun.

Ivanovin ja Smorodinin perustama yhteisö sai nimen Tserkov Evangelskih Hristian v duhe apostolskom (Apostolisen hengen evankelisten kristittyjen kirkko), Yhteisön johtajana oli Ivanov vuoteen 1935 saakka. Ivanovin kuoltua yhteisöä johti Nikolai Smorodin (1875-1953). Smorodin kävi tämän helluntailiikkeen haaran nimissä myös yhdistymisneuvotteluja baptistien kanssa 1947, kun valtio vaati kaikkia vapaita suuntia yhdistymään varmana siitä, että yhdistyminen johtaisi uskovien välisiin riitoihin ja sitä kautta koko liikkeen joutumista valtion hallintaan. Näin myös kävi, sillä siitä pitivät liikkeeseen soluttautuneet sosialistit huolen.

Smorodin teki karhunpalveluksen yhteisölleen, mutta seurakunnissa oltiin viisaampia kuin pyramidin huipulla. Smorodinin johdolla vain noin 30.000 uskovaa liittyi VSEHB:n riveihin.

Nikolai Petrovitsh Smorodin vietti suuren osan elämästään vankileireillä. Kuollessaan vuonna 1953 tämä Venäjän helluntailiikkeen veteraani oli Javasin keskitysleirillä Mordoviassa.

 

Odessan portti

Ivan Efimovitsh Voronajev (1885-, pidätettiin 1930, katosi vankileirien saaristoon), alkujaan Nikita Petrovitsh Tsherkasov, tuli uskoon vuonna 1907 babtistien keskuudessa Tashkentissa, Uzbekistanissa, jossa hän oli suorittamassa asevelvollisuuttaan tsaarin armeijassa. Uskoon tulo pani paholaisen liikkeelle. Paholaisen kätyrinä toimi ortodoksinen kirkko. Nikita Petrovitsh Tsherkasov joutui pakenemaan Tashkentista ja vaihtamaan nimensä Voronajeviksi. Vuonna 1912 Voronajev pakeni vaimonsa Jekaterinan kanssa San Fransiscoon, josta hänestä tuli pienen venäläisen baptistiseurakunnan johtaja.

Seattlen kautta perhe päätyi New Yorkiin ja tutustui siellä Siretsien perheeseen, joka oli kokenut karismaattisen herätyksen. Perheen tytär Vera sai armoituksen puhua kielillä, ja myös hänen jälkeensä myös muut perheen jäsenet. New Yorkissa Ivan Voronajev vuokrasi presbyteriaaniselta kirkolta kokoustilan samanmielisten venäläisten, belorusien, puolalaisten ja ukrainalaisten käyttöön. Syntyi 19 hengen seurakunta. Vuonna 1919 Voronajev näki näyn, jossa Herra kutsui työmiehiään Venäjälle Hyvän Sanoman julistajaksi. Voronajev vastusteli, muistuttaen Herraa siitä, että Venäjällä on vaarallista. Herra lupasi kuitenkin olla Voronajevien kanssa, ja se tyydytti lähtijää.

Voronajevit lähtivät laivalla New Yorkista 15.07.1920, seurassaan Zaplysnyin perhe ja Vasilij Romanovitsh Koltovitsh. Venäjän sekavien olojen takia Voronajev jäivät ensin Istanbuliin, missä silloin oli huomattava määrä venäläisiä pakolaisia. Istanbulissa Voronajevin porukka tapasi Pyhän Hengen täyttämiä adventisteja, jotka noudattivat Johanneksen evankeliumissa säädettyä jalkojenpesumenettelyä ennen ehtoollisen nauttimista. Voronajev omaksui adventisteilta tämän myös mennoniittojen harjoittaman käytännön.

Venäjän sekavien olojen takia laivaliikenne Istanbulin ja Odessan välillä oli pysähdyksissä, ja seurue päätti siirtyä Bulgariaan. Zaplysnyit jäivät työhön amerikkalaisen pyhitysliikkeen (jonka piirissä myös Seymour oli kasvanut) työntekijäksi Bulgariaan, mutta Voronajevit ja Koltovitsh saapuivat Odessaan, jossa baptistit ja evankeliset kristityt ottivat heidät lämpimästi vastaan. Kielilläpuhuminen herätti kuitenkin hämmennystä baptistien ja evankelisten keskuudessa, ja joukko jakaantui. Kielilläpuhumisen hyväksyneet kokoontuivat ensimmäiseen omaan kokoukseensa 12.11.1921 Odessassa, Sabanin (tat.: "paimenen") poikkikadulla. Syntynyt seurakunta alkoi käyttää nimeä TsHEV - Tserkov Hristian Evangelskoi Very. Vuoden kuluttua perustamisesta seurakunnassa oli 200 jäsentä.

Odessan seudulla toimi myös Suomen Vapaan ulkolähetyksen työntekijä, viipurilainen Nikolai Pöysti, kuuluisan Jarl Pöystin isä. Vapaan Ulkolähetyksen julkaisuissa näiltä vuosilta on paljon arvokasta materiaalia Odessan seudun helluntailiikkeestä, myös valokuvia. Vainot pitivät uskovat alituisesti liikkeellä, ja usein asuinpaikkaa muuttavat uskovat toivat uudet tuulet Siperiaan ja Keski-Aasiaan asti.

Herätys levisi. Vuonna 1924 Voronajevin johdolla pidettiin kokous, jonka nimi "Odesskij oblastnoi sojuz Hristian Very Evangelskoi" (Odessan alueen Evankelisen Uskon kristittyjen Liitto) antoi nimen liikkeelle. Liike tunnettiin nyt nimellä HEV. Seuraavana vuonna pidettiin jo koko Ukrainan HEV-liikkeen vaikutuksesta syntyneiden seurakuntien kokous. Liike rekisteröitiin viranomaisten vaatimuksesta nimellä Vseukrainskij Sojuz HEV vuonna 1926. Ensimmäisen edustajakokouksensa rekisteröity Yleisukrainalainen Evankelisen Uskon Kristittyjen Liitto piti 21-23.09.1926.

Rekisteröimisen tarkoituksena oli välttää sosialistien ja kristittyjen konflikti. Mutta sosialistit halusivat muitakin myönnytyksiä. Kristittyjä vaadittiin ottamaan osaa sosialistien järjestämään sotapalvelukseen. Vuonna 1927 pidetty HEVin edustajakokous hyväksyi vaatimuksen ja teki vastaavat muutokset liikkeen 1924 laadittuun katekismukseen. Seurakunnissa edustajakokouksen päätöksiä ei kuitenkaan varauksetta hyväksytty. Useita seurakuntia erosi HEVistä vastalauseena edustajakokouksen päätökselle. Eräs seurakunta ei ottanut vastaan edustajaansa, jonka se oli lähettänyt edustajakokoukseen, vaan erotti hänet yhteydestään.

Toukokuussa 1927 Voronajev ja Ignatij Nikitovitsh Podlesnyi (1901-n.1985) matkustivat Ukrainasta Venäjälle, Moskovaan tarkoituksella saada lupa oman lehden, "Evangelist" julkaisemista varten. Moskovassa helluntailaisten painostus oli jo kasvamassa, ja Voronajev asui Moskovan matkallaan lehtimajassa, metsässä, jonne tien tiesivät vain muutamat veljet.

Toisessa Yleisukrainalaisessa edustajakokouksessa 1927 oli edustajia jo Kaukoitää myöten. Kohta sen jälkeen alkoi vastaava Yleisneuvostoliittolaisen HEV-liiton edustajakokous. Moskovan edustajana tässä Odessassa pidetyssä kokouksessa oli Aleksei Jegorevitsh Frolov.

Vuonna 1929 sosialistit olivat selvittäneet välinsä kirkon kanssa ja kävivät vapaiden suuntien kristittyjen kimppuun tosissaan. Uskovien toimia oli rajoitettu jo aikaisemmin, mutta nyt kiellettiin hyväntekeväisyys, nuorten osallistuminen Jeesuksen nimessä kokoontuvien ihmisten illanistujaisiin ja lasten kasvatus muussa kun sosialismin hengessä ja opissa. Säännöt oli laadittu niin, että kukaan kunniallinen ihminen ei voinut niitä toteuttaa. Mutta juuri se olikin sääntöjen tarkoitus. Kun säännöt oli luotu rikollisten tarpeita varten, oli kunnialliset helppo nitistää.

Lopullisen iskun sosialistien ja uskovien yhteistyötä varten perustettu HEV sai kuitenkin sosialistien taholta, kun Voronajev ja muita HEVin johtokuntaan kuuluneita veljiä vangittiin 07.01.1930 ja HEV kiellettiin.

Nitistämisen alettua uskovat hävisivät vankileirien saaristoon. Voronajev kuoli jossakin, mutta hänen vaimonsa Jekaterina vapautui vietettyään 25 vuotta venäläisen sosialismin keskitysleireillä. Vuonna 1960 Jekaterina Voronajev muutti Amerikkoihin, mutta tytär Vera on haudattuna Ukrainan multiin. Perheen muut lapset olivat palanneet Yhdysvaltoihin jo aiemmin.

 

Puolan portti

Ukrainan ja Puolan rajaseudulta Amerikkoihin vuonna 1911 muuttaneet Trofim Semenovitsh Nagornyi (1879-1962) ja Porfirij Antonovitsh Iltshuk (1881-1956) tulivat Amerikoissa uskoon, ja palasivat kotimaahansa uudestisyntyneinä ihmisinä. Heidän myötävaikutuksellaan syntyi Ternopolin alueen Bykovtsyn kylään 40 hengen uskovien yhteisö. Vuonna 1921 vastaavalla tavalla syntyi seurakunta Kreshenetsin kylään, kun Josif Tsherskij tuli seudulle. Kun uskovat vuonna 1924 pitivät Kreshenetsissä 1924 ensimmäisen edustajakokouksensa, paikalla oli 50 osanottajaa. Toisessa edustajakokouksessa 1928 yhteisö otti nimekseen Sojuz Tserkvei Pjatidesjatnikov (STsP), Helluntailaisten kirkkojen liitto. Edustajia kokouksessa oli 102.

Danzig, nyk. Gdansk Puolassa, oli ensimmäisen maailmansodan alkaessa Länsi-Preussin pääkaupunki, mutta 1920 siitä tuli vapaakaupunki Kansainliiton suojeluksessa. Vuonna 1932 helluntailiikkeen amerikkalaistuneen haaran seurakunnat "Assemblies of God" perustivat Danzigiin raamattukoulun. Danzigin helluntailiike vaikutti voimakkaasti Puolassa, ja sen maahan tuomat työntekijät Gustav Smith ja A. Bergholz jatkoivat Puolan valkovenäläisalueilla myös toisen maailmansodan jälkeen, kun alue oli liitetty Neuvostoliittoon.

Puolan ukrainalais- ja valkovenäläisalueilla toimineet helluntailaiset perustivat 19-20 toukokuuta 1929 yhteisen organisaation, Sojuz Hristian Very Evangelskoi v Polshe (HVE), Puolan Evankelisen uskon kristittyjen liitto, Lutskin seudulla Starye Tsholitsyssä pidetyssä kokouksessa, jossa puheenjohtajana toimi Bergholz. Yhteisöön kuului tällöin noin 18000 jäsentä ja 500 seurakuntaa.

 

Helluntailiike toisen maailmansodan aikana

Vuonna 1930 kielletyn HEVin toiminta jatkui Gavriil Gavrilovitsh Ponurkon johdolla. Hänet vangittiin 1935, mutta vapautettiin, kun sota Saksan kanssa oli tulossa ja helluntailaisten tuki tarvittiin maanpuolustustyön lujittamiseksi. Sodan sytyttyä Ponurko, kuten myös valtaosa Ukrainan helluntailaisista jäi saksalaisten miehittämille alueille. Saksalaisten määräyksiä jouduttiin ottamaan toiminnassa huomioon siten, että Ponurko nimitettiin piispaksi. Yhteisön nimeksi tuli Evankelisen Uskon Kristittyjen Episkopaalinen kirkko, ETsHEV. Ponurkon varamieheksi valittiin Afanashij Ivanovitshsh Bidash.

Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliiton läntisten osien helluntaikirkkojen oli toimittava saksalaismiehityksen olosuhteissa. Ukrainan helluntailiikkeen HEV ja HVE-haarojen seurakunnat yhdistyivät ja rekisteröityivät yhdeksi episkopaaliseksi helluntaiunioniksi 1942. Helluntailiike sai ensimmäiset piispansa: Afanasij Bidash, Dmitrij Ponomartshuk ja Gavriil Ponurko. Vuonna 1944 Episkopaalien helluntaiunioni piti edustajakokouksen Dnepropetrovskissa.

Keväällä 1945 Ponurko vangittiin. Toista kertaa…

 

Sosialistien ohjelma

Helluntailiike tuli Venäjälle samaan aikaan kuin sosialismi tuli valtaan Venäjällä. Kummallakin oli edeltäjänsä, helluntailiikkeen tuloa helpottivat maan entiset vahvat vapaakirkolliset liikkeet ja Raamatun julkaiseminen venäjäksi vuonna 1876. Raamatullinen kastekäytäntö ja uskovien seurakunnat sen mukana oli tullut baptistien mukana 1871. Sosialistit olivat ennen valtaantuloaan harjoittaneet Venäjällä jo vuosikymmeniä laajamittaista terroritoimintaa. He olivat onnistuneet jo tappamaan yhden keisarinkin, Aleksanteri II:n, usean murhayrityksen jälkeen.

Sosialistien ohjelmaan tärkein päämäärä on uskontojen hävittäminen ja antikristillisen maailmanvallan pystyttäminen. Venäjän sosialistinen vallankumous oli tätä ohjelmaa. Venäjän sosialistisella hallituksella oli useita elimiä suorittamassa Jumalan valtakunnan vastaista taistelua.

Syyskuun 27 1926 Kommunistisen puolueen Keskuskomitean Uskonnonvastainen komissio esitti Keskuskomitean hallitukselle (Orgbjuro) salaisen "Esitelmän lahkolaisuuden tilasta Neuvostoliitossa, Doklad o sostojanii sektantstva v SSSR". Ortodoksinen kirkko oli saatu vallattua ja sen johdossa istuivat jo ateistit. Nyt oli "lahkolaisten" vuoro.

Valtion puolelta sotaa uskovia vastaan johti pääideologi Emeljan Jaroslavskij (1878-1943). Hänen käytössään oli paitsi valtion koneisto, myös virallinen kansalaisjärjestö "Sotilaallisten jumalattomien liitto, Sojuz voinstvujushih besboznikov".

Kristittyjen vastaisessa kampanjassa sosialistinen totalitäärinen järjestelmä pääsi näyttämään kaiken helvetillisen voimansa. Valtio hallitsi oikeuslaitosta, kouluja, lehdistöä, radiota, tuotantoelämää, ja yleensäkin kaikkea, mikä ihmisvoimin oli hallittavissa.

Uskovien fyysisestä hävittämisestä vastasi V. Menzhinskin johtama OGPU - Valtiollisen Poliittisen hallinnon erityiskomitea.

Vuonna 1930 lakkautettiin vain muutama vuosi aikaisemmin väkipakolla synnytetty Sojuz HEV- Evankelisen Uskon Kristittyjen liitto ja vangittiin sen hallituksen jäsenet.

Helmikuun viidentenä 1931 räjäytettiin maailman kaunein ortodoksikirkko - Hram Hrista Spasitelja - Kristus Vapahtajan kirkko Moskovajoen rannalla Moskovassa. Stalin halusi rakentaa paikalle valtavan neuvostopalatsin. Palatsista oli määrä tulla koko neuvostojärjestelmän symboli, ja sellainen siitä tulikin. Palatsia olikin jo rakennettu pari kerrosta, kun laskelmat tarkistettiin. Perustus oli heikko. Rakennelmat purettiin, ja maahan juntattiin valtava määrä rautaa. Sitten rakentaminen aloitettiin uudestaan. Kun palatsia oli rakennettu pari kerrosta, alkoi sota. Sodan aikana rauta kaivettiin ylös aseteollisuuden tarpeisiin. Sodan jälkeen paikalle jääneeseen valtavaan kaivantoon tehtiin avouimala, jonka jälkeen Neuvostoliitto hajosi. Kaikki oli aloitettava alusta uudestaan. Moskovan pormestari Juri Luzhkov (jonka nimi Luzhkov tarkoittaa lammikon omistajaa) rakennutti 1990-luvulla lammikon paikalle uuden kirkon vanhojen piirustuksien mukaan.

 

Evankelisten, baptistien ja helluntailaisten pakkoliitos

Toisen maailmansodan aikana uskovien vainoa lievennettiin. Amerikkalaiset toimittivat liittolaismaalleen Venäjälle raamattuja, joka otettiin kohteliaasti vastaan, mutta poltettiin Murmanskin kallioilla. Mutta sodan loppuvaiheessa sosialistit palasivat taas varsinaiseen tehtäväänsä, uskovien hävittämiseen ja antikristillisen maailmavaltion luomiseen.

Toukokuun 19:nä 1944 SNTL:n Ministerineuvoston yhteyteen perustettiin Uskontojen ja kulttien Neuvosto entisen Valtiollisen turvallisuuden neuvoston (KGB) komissariaatin rinnalle. Lokakuussa 1944 perustettiin valtion hallitsema Evankelisten kristittyjen ja baptistien unioni VSEHB, johon myös helluntailaisia painostetaan liittymään. Samanaikaisesti KGB selvitti helluntaijohtajien mielipiteitä, ja liittymistä vastustaneet helluntaijohtajat vangittiin, heidän joukossaan Ponurko keväällä 1945. Vangitsemisilla varmistettiin se, että vain jees-miehet voivat osallistua kokoukseen.

Elokuussa 1945 Moskovaan saapuvat Bidash ja Ponomartshuk Ukrainasta sekä Gerhard Schmidt ja S.I.Vashkevitsh läntisestä helluntailiitosta ja I.K. Panko Valkovenäjältä. Tuloksena on "Elokuun sopimus", surullisenkuuluisa kompromissi saatanan edustajien ja Jumalan edustajien välillä.

Elokuun sopimuksen perusteella sosialistit ryhtyivät heti kristinuskon vastaisiin toimiin seurakunnissa. Jos seurakuntien johtajat olivat luulleet, että sopimus helpottaa uskovien asemaa, niin luulot haihtuivat hyvin nopeasti. Viisaammat, heidän joukossaan Frolovin ja Sizovin johtamat Moskovan seudun uskovat olivat jo alunpitäen jääneet sopimuksen ulkopuolelle.

 

Pakkoliitoksen aiheuttamat reaktiot seurakunnissa

Uskovat eivät olleet tyytyväisiä piispojensa toimintaan, ja Afanashij Ivanovitsh Bidash joutuu kutsumaan seurakuntien johtajat salaiseen hätäkokoukseen Kiovaan. Tuloksena vapaa helluntailiike uudistuu. Riippumattomien helluntailaisten edustajakokouksessa Dnjeprodzershinkissä, Ukrainassa 15.03.1948 Voronajevin klaania edustavat Afanasij Bidash ja Filipp Shokalo, Puolasta Neuvostoliittoon pakkoliitettyjen alueiden seurakuntia Porfirij Iltshuk ja Panko. Edustajakokouksen tuloksena ilmestyy asiakirja, jossa uskovia kehoitetaan noudattamaan kristillisiä periaatteita myös niissä asioissa, joissa VSEHB on viranomaisten painostuksesta antanut antikristillisiä ohjeita.

Uudistuneen helluntailiikkeen nimeksi tulee HVE, Evankelisen Uskon Kristityt. Tätä Dneprodzerzhinsissä pidettyä, HVE:n toiseksi edustajakokoukseksi mainittua kokousta seurasivat vainot. Kokoukseen osallistuneista 17 henkilöstä 16 vangittiin ja vietiin Kiovaan "neuvostovastaisesta toiminnasta" syytettyinä. Myös Afanashij Ivanovitsh Bidash ja Viktor Belyh ovat vangittujen joukossa. Yksi kokouksen osallistuja jätettiin vangitsematta - ehkä palkkioksi muiden kavalluksesta, ehkä epäluulon luomiseksi.

1949 lähes puolet helluntaiseurakunnista oli jo lähtenyt VSEHB:stä

Stalinin kuolemaa vuonna 1953 seurasi Neuvostoliiton "suojasää", lyhyt liberalismin kausi vuosina 1955-56, jonka aikana Hrutshev piti muutamat kuuluisat puheensa. Ukrainalaisille Hrutshev julisti, että hänen aikanaan "kasakka ei putoa ratsun selästä". (Sanonnan mukaan kasakka putoaa hevosen selässä vain kuollessaan; Hrutshev puhui kymmenen miljoonan ukrainalaisen tappamisesta nälkään talvella 1932-1933). Uskoville yritettiin anteeksipyynnön asemasta tarjota esitelmää "ateistisessa työssä tehdyistä virheistä". Suojasään aikana vapautettujen joukossa oli myös 1948 vangittu Anatolij Ivanovitsh Bidash. Hänen johdollaan pidettiin elokuussa 1956 Harkovissa kokous, joka yhdisti Venäjän vapaan helluntailiikkeen Pohjoisen, Läntisen ja Eteläisen haaran HVE-helluntaiunionin ympärille. Unionin johtoon tulee myös nuorempia uskovia, Viktor Ivanovitsh Belyh ja Ivan Antonovitsh Levtshuk heidän joukossaan.

Suojasää ei kestänyt kuin muutaman kuukauden. Hrutshev oli saanut puheillaan hölmöt luulemaan, että sosialismi voi muuttua parempaan suuntaan, mutta heti, kun sosialistien pelko joutua vastuuseen teoistaan oli torjuttu, alkoi vanha peli uudestaan. Ensimmäisenä vankeuteen vietiin taas uskovia. Hrutshev julisti maailman lehtimiehille ylpeänä, että hän näyttää viimeisen papin televisiossa. Vuoden 1958 jälkeen vapaan helluntaiunionin johto oli jo kokonaan vankeudessa, Kazakhstanissa asuvaa I.I. Slavikia lukuunottamatta. Hrutshevilla oli aika paljon töitä, sillä yksin HVE-helluntaiunioniin kuului 1961 200.000 uskovaa.

Bidashin laskettiin neuvostovapauteen 1967. Hänen mukanaan Neuvostoliiton helluntailiikkeen keskus siirtyy kymmeneksi vuodeksi Kiovaan. Venäjän piispaksi Kiovan helluntailainen piispanistuin siunasi vuonna 1972 Ivan Petrovitsh Fedotovin. Muita kaitsijan toimeen siunattuja olivat Rjahovskij, Kostjuk ja Razumovskij.

Vuonna 1968 viranomaiset kävivät rajua kampanjaa saadakseen helluntailaiset rekisteröitymään. Suojasään aikana uskovat olisivat halunneet rekisteröidä HVE-unionin, mutta viranomaiset olivat silloin tarjonneet vain liittymistä valvomaansa baptistiunioniin. Nyt tarjottiin mahdollisuutta paikallisseurakunnan autonomiseen rekisteröimiseen, ilman katto-organisaatiota.

Rekisteröinti ei ollut mikään muodollisuus, vaan rekisteröidyiltä seurakunnilta vaadittiin luopumaan koko helluntailiikkeen arvomaailmasta. Rekisteröinti kielsi "uskonkiihkoiset uskonnolliset menot", hyväntekeväisyyden, pyhäkoulut, nuorison kokoontumiset ja evankelioimisen. "Uskonkiihkoisilla uskonnollisilla menoilla" tarkoitettiin kielilläpuhumista. Hyväntekeväisyyden kieltämisellä uskovia haluttiin ennen kaikkea estää pitämästä huolta vangittujen ja tapettujen uskovien perheistä. Pyhäkoulukiellon, nuorisokiellon ja julkisten tilaisuuksien kiellon tarkoituksena oli muuttaa uskovien yhteisöt kuolemaan tuomituiksi mummoseuroiksi.

Valtion turvallisuuskomitea KGB vaati pastoreita lisäksi noudattamaan mm. seuraavia sääntöjä:

Kastetta ei saa suorittaa ennen armeijaa

Kastettavien luettelo oli toimitettava KGB:n hyväksyttäväksi

Saarnojen tulee olla KGB:n hyväksymiä

Lasten tulee ehdottomasti osallistua sosialistisen yhteiskunnalliseen toimintaan ja juhlia sosialistien juhlapäiviä.

Lisämääräyksillä KGB kielsi myös uskovien opiskelun keskiasteen ja ylemmän asteen kouluissa jne.

Kun rekisteröimättömien baptistien johtajat Krjutshkov ja Vins (Wiens) julkaisivat KGB salaiset, rekisteröityjen seurakuntien johdolle annetut ohjeet, oli selvää, että vapaaehtoisia rekisteröintiin halukkaita ei enää ollut.

 

Tallinnan herätys

Niilo Ylivainion puhujamatkat Olevisten kirkkoon Tallinnaan 1970-luvun alussa olivat johtaneet merkittävään herätykseen koko Neuvostoliitossa. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihmisiä oli parantunut, toiset oli tullut uskoon ja kolmannet olivat jääneet arvostelemaan Jumalan töitä kivisydämin. Myös vapaan helluntaiunionin, HVE-liikkeen, mielipiteet jakaantuivat. Bidashin ja Fedotovin poissaollessa koko liike jakaantui ja "Kiovan piispanistuin" kaatui.

Niilo Ylivainio toimi hyvin matalalla profiililla, hänessä ei ollut mitään mahtipontisuutta, eikä hän käyttänyt piispan tai muun johtajan titteliä ja kuitenkin jopa pimeyden henkivallat väistyivät hänen käskystään. Ylivainio ei myöskään sitoutunut mihinkään järjestelmään, hän ei ollut rekisteröity, eikä rekisteröimätön, ei baptisti eikä helluntailainen, ei katolinen eikä luterilainen. Hän oli tavallinen peruskristitty, joka palveli Jumalaa ja voimallisesti, koska Jumala luotti häneen eikä antanut palvelijansa joutua häpeään arvostelijoidensa edessä.

Afanashij Ivanovitshsh Bidash kuoli 1978 ja Ivan Petrovitsh Fedotov joutui vankeuteen 1981 viideksi vuodeksi. Fedotovilla tuomio oli kolmas, aiemmat tuomiot olivat olleet kymmenen ja kolme vuotta. Kun Fedotov palasi vankeudesta, helluntailiike oli hajalla. Kun Ivan Fedotov yritti sovitella taistelevien osapuolten välillä, hän joutui ulos molemmista helluntailiikkeen haaroista. Vasta 1990-luvun alussa tunteet alkoivat lauhtua, ja silloin suurin osa Venäjän helluntailiikkeen johtoa totesi Fedotovin kannan olleen järkevin tapa suhtautua Pyhän Hengen suvereeniin toimintaan.

 

HELLUNTAISEURAKUNTIEN UUSJAKO

HVE-unionin jako oli kuitenkin tullut jäädäkseen. Osa Venäjän helluntailaisista osa rekisteröityi, ja toinen osa jäi edelleen rekisteröimismenettelyn ulkopuolelle. Uutena ilmiönä hengellisessä kentässä oli karismaattiseksi liikkeeksi kutsuttu uuskarismaattinen liike. Helluntaiseurakunnat jakautuivat kolmeen ryhmään:

1. Rekisteröimättömät muodostivat yhteistyöelimen nimeltä OTsHVE, Objedinennaja Tserkov Hristian Very Evangelskoi, Evankelisen Uskon Kristittyjen Yhdistetty Kirkko

2. Rekisteröityneet seurakunnat perustivat oman liittonsa, jonka nimeksi tuli SHVE-P, Sojuz Hristian Very Evangelskoi Pjatidesjatnikov, Helluntailaisten Evankelisen Uskon Kristittyjen Liitto.

3. Osa seurakunnista liittyi 1996 perustettuun ROSHVE:een. ROSHVE - Rossijskij Objedinennyi Sojuz Hristian Very Evangelskoi, Venäjän Evankelisen Uskon Kristittyjen Yhdistetty Liitto

 

Rekisteröimättömät

Kiovan episkopaatti, joka oli hajonnut Tallinnan herätyksen takia, alkoi toipua haavoistaan 1992, kun Viktor Belyh ojensi sovinnon käden venäläiselle kollegalleen Ivan Fedotoville.

Rekisteröimättömät helluntaiseurakunnat olivat olleet pitkälle organisoituja yhteisöjä heti alusta, eli Voronajevin päivistä lähtien. Kun Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto (SNTL eli Neuvostoliitto) 1991 lakkasi olemasta, ei Valtion turvallisuuskomitea KGB enää käynyt sosialistien sotaa uskovia vastaan. Rekisteröimättömät seurakunnat rekisteröivät sellaiset funktionsa, jotka selvästi kuuluivat hengellisen elämän ulkopuolelle, kuin kiinteistöjen hoidon perustamansa Lähetysyhdistyksen nimiin.

Neuvostoliiton hajoamisen takia osa venäjänkielistä vapaata helluntailiikettä oli jäänyt Venäjän rajojen taakse. Toukokuussa 1992 liikkeen johtajat kokoontuivat tutkimaan, mitä vaikutuksia yhteiskunnallisilla muutoksilla on liikkeen toimintaan. Liikkeen yhteistyöelimeksi perustettiin OTsHVE, Evankeelisen Uskon Kristittyjen Yhdistetty Kirkko. (Sanaa kirkko käytetään venäjässä merkityksessä "seurakunta"). Uuden helluntaiunioni sisään mahtuivat nyt myös itsenäistyneiden tasavaltojen seurakunnat. Keskushallinnon merkitys jäi uudessakin helluntaiunionissa merkittävän suureksi. Osalle helluntaiseurakuntia se oli este, jonka takia ne jäivät tämän helluntaiunionin ulkopuolelle.

Vuonna 2001 Vapaan helluntaiunionin johtava piispa Viktor Ivanovitsh Belyh (1925-2001) kuoli, ja hänen seuraajakseen tuli Ivan Petrovitsh Fedotov.

Liikkeen keskus on Kalugan alueen Malojaroslavetsin kaupungissa, 120 kilometriä Moskovasta Kiovan suuntaan. Liikkeeseen kuuluu noin 200 seurakuntaa.

 

Rekisteröidyt

Suurin helluntailiikkeiden keskusjärjestöistä on 1990-luvun alussa perustettu SHVE - P, Sojuz Hristian Very Evangelskoi - Pjatidesjatniki, Evankelisen Uskon Kristittyjen - Helluntailaisten Liitto. Sen yhteyteen kuuluu yli 1300 seurakuntaa. Liikkeen johtoon tuli Pavel Nikolajevisth Okara, kun liikettä 12 vuotta johtanut Vladimir Moisejevitsh Murza siirtyi pois aktiivijohdosta kevättalvella 2002.

 

Uusien seurakuntamuodostelmien liitto

Vuoden 1991 jälkeen Venäjälle syntyi huomattava määrä uusia seurakuntia, kun ennen kotiseurakuntina toimineet uskovat tulivat esiin, tai kun lähetystyötä tekevät ryhmät perustivat omia paikallisseurakuntiaan. Muutamat Moskovan seudulla toimineet ryhmät perustivat 1991 yhteistyöelimen nimeltä Kovtsheg, "arkki". Arkki kävi pieneksi ja osaksi myös tarpeettomaksi, kun olot Venäjällä normalisoituivat. Oli perustettava jo leirejä. Vuonna 1997 useat hajanaiset organisaatiot perustivat yhteistyöelimen ROSHVE - Rossijskij Objedinennyi Sojuz Hristian Very Evangelskoi, Venäjän Evankelisen Uskon Kristittyjen Yhdistetty Liitto, vain pari vuotta aikaisemmin perustetun järjestön töitä jatkamaan.

Venäjän lainsäädäntö omantunnonvapauskysymyksissä on ollut horjuvaa. 1990-luvun alussa valtio ei juuri puuttunut omantunnonvapauskysymyksiin, mutta ortodoksikirkon painostus alkoi olla tuntuvaa jo viisi vuotta myöhemmin. Omantunnonvapautta koskevaa lainsäädäntöä muutettiin tarkoituksella vaikeuttaa evankelisten seurakuntien perustamista ja toimintaa. Kävi kuitenkin toisin. Lainsäädäntö pakotti seurakunnat laajentamaan yhteistoimintaansa, ja seurakunnat vahvistuivat. Myös monet karismaattiset seurakunnat tulivat mukaan liittojen toimintaan.

Nykyisin ROSHVE-liittoon kuuluu yhdeksän seurakuntayhtymää ja kaksi lähetysjärjestöä. Liiton puheenjohtajana on alusta asti ollut Sergei Vasiljevitsh Rjahovskij.

Takaisin Osmon kotisivulle