Vaikka hyvä omatunto on terveen elämän välttämätön edellytys, ei edes tervettä opetusta terveestä omastatunnosta kuule juuri milloinkaan. Yritin jouluksi valmista, mutta näinhän tässä kävi.

Kuru, Finland

2009-12-27

Kaikki oikeudet pidätetään

Ilmaisjakelut sallitaan

Omantunnon keskeiset tekijät ovat siis laki, teot, sydän ja ajatukset. Tuloksena on tuomio, joka voi olla vanhurskauttava eli vapauttava tai langettava. Seuraavan kreikkalaisessa tekstissä käytetyt sanat syn'eidisis, sim'martirevo ja allilous kaikki kertovat, että omassatunnossa käydään taistelua hyvän ja pahan välillä:

Vain oikea laki takaa oikean tuomion, vaikka omantunnon lakitupa muuten olisi kuinka lahjomaton. Mutta hyvänkään lain tarkoitus ei ole hyvä tuomio, vaan rakkaus:

Joku viikko sitten seurakunnan eteen käveli koukkuselkäinen nainen. Ensi sanoikseen hän huokaisi ilmoille sanat: "Nuoruudessani minä tuhosin neljä sielua". Eräs vanhempi mies oli vuosikymmenet kantanut mielessään syyllisyyttä pitkästä suudelmasta, ennen kuin uskalsi tulla uskovien luo anteeksiantoa ja vapautusta etsimään.

Joskus vanhan Neuvostoliiton aikana työskentelin neljä kuukautta tulkkina kalastusemälaivalla Ohotan Merellä ja Hokkaidon takana Tyynellä Valtamerellä. Työpaikkanani oli konehuone ja kalanjalostustehdas. Suuren osan ajasta vietin konehuoneen ja tehtaan valvomossa. Aikaa tarinoimiseen oli kyllälti, sillä tehdas pyöri vuorokaudet ympäri, seitsemän päivää viikossa. Elettiin Gorbatshovin hallituskautta, ja ilmapiiri oli jo vapautunut sen verran, että aluksen 500 työntekijää uskalsivat kysellä melkein mitä tahansa. Eniten heitä kiinnostivat hengelliset asiat, sekä se, miten eletään Neuvostoliiton ulkopuolella. Mutta koko tänä neljän kuukauden aikana kukaan ei avannut sydäntään.

Noin vuoden päästä tulin takaisin samalle alukselle. Nyt tilanne oli aivan toinen. Minut oli tutkittu, ja minut tunnettiin. Alkoi yksityisten, henkilökohtaisten keskustelujen aika. Oveni takana oli jopa jonoa pitkälle yöhön. Nuoret miehet ja naiset odottivat pääsevänsä purkamaan itseään. Joku totesi sitten, että koskaan ennen hän ei vielä ollutkaan puhunut avoimesti kenenkään kanssa.

Omantunnon äänen kanssa ei ole leikkimistä. Jos sinulla ei ole, kenelle puhua, käännys suoraan Jumalan puoleen Herran Jeesuksen nimessä. Tunnusta se, mikä sinun mieltäsi painaa, ja pyydä armoa ja anteeksiantoa. Muuten voi käydä niin, kuin sille Someron miehelle, joka vuosikymmenet omantunnon syytöksiä kuunneltuaan kirjoitti lapun pöytälaatikkoonsa ja ampui itsensä. Pahan omantunnon kanssa on paha elää. Miehen määritelmän mukaan yksikään päivä ei ollut edes sen luodin arvoinen, jonka hän otsaansa päästi.

Aadamin pojat joutuivat hankkimaan leipänsä otsansa hiessä tai vaivaa nähden. Kainista tuli maanviljelijä ja Aabelista karjankasvattaja. Molemmat ymmärsivät tuoda uhrilahjan Jumalalle, Kain maan hedelmistä ja Aabel laumansa esikoisista. Mutta Jumala ei katsonut Kainin uhrilahjan puoleen. Jumala kyllä odottaa hedelmää maasta, mutta sitäkin tärkeämpää Jumalalle on, millä mielellä uhri annetaan. Aabelin uhrissa oli ajatus omien syntien sovituksesta ja siksi hänen uhrinsa kelpasi Jumalalle. Kainissa tämä herätti kateutta:

Kain tappoi veljensä. Hänen suvussaan käsitykset hyvästä ja pahasta hävisivät, ja paha pääsi vallalle niin, että "heidän kaikki ajatuksensa ja tekonsa olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat". Kainin suku tuhoutui lopulta kokonaan vedenpaisumuksessa, mutta samoja ominaisuuksissa oli myös Seetin suvussa, johon tulvasta selviytynyt Nooa kuului.

Työtoverini oli pudottanut osoitekirjansa firman auton penkkien väliin, josta sen löysin. Avasin kirjan löytääkseni omistajan nimen. Kirjaa palauttaessani kiusoittelin kaveria, että en ehtinyt kopioida koko kirjaa, josta kaveri tietysti närkästyi pahan kerran. Sellaista se on: Vaikka joku väittäisikin, ettei omaatuntoa tarvitse kuunnella, ei hyvän ja pahan ongelma siitä mihinkään häviä. Pahakin ihminen osaa vaatia, että häntä kohdeltaisiin hyvin. Omatunto kyllä saattaa hävitä, jos ihminen sitä vastaan jatkuvasti rikkoo; mutta silloin tulos on sama kuin Kainin suvulla. Kyllä pahimmallekin pahalle tulee vastaan voittaja.

Omatunto tarvitsee normiston. Oikea normi on Jumalan sana.

Ihmisen ei pidä tehdä toiselle sitä, mitä hän ei halua itselleen tehtävän. Kiusaus poiketa tästä säännöstä on aina olemassa, eikä ihmisen tahdonvoima ole kiusauksen voittamiseen läheskään aina riittänyt. Maailman voittamiseen tarvitaan Jumala armo, joka on hankittavissa, ja se onkin hankittava jo ennen kiusausten tuloa, sillä Jumalan armosta kiusaus voitetaan:

Uusissa käännöksissä kohta ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi on jätetty pois, koska näitä sanoja ei ole kaikissa kreikankielisissä käsikirjoituksissa. Kun Johanneksen itsensä kynäilemää alkuperäisversiota ei ole käsillä, on pelkkien kopioiden perusteella vaikea sanoa, kumpi versio on alkuperäisen mukainen. Loogisesti "ja heidän omatuntonsa todisti syyllisiksi" on oikein, sillä syyttäjät joutuivat vertaamaan ajatuksiaan Jeesuksen sanoihin. Omastatunnosta raamatullisessa mielessä puhuttaessa vertailukohtana on kuitenkin Pyhän Hengen sisäinen ilmoitus vastaan ihmisen omat ajatukset, puheet ja teot.

Vanhassa testamentissa omastatunnosta ei puhuta. Käännöksissä sana "omatunto" saattaa esiintyä, mutta hebreankielisessä tekstissä on silloin sana "lev", sydän. Miten tärkeitä sydämen ominaisuudet silloinkin olivat, käy ilmi tästäkin lauseesta:

Omatunto vertailee jatkuvasti ihmisen tekemisiä ihmisen käyttämään normistoon. Oikea normisto on Jumalan sana:

Vanhan Liiton aikana psyyken tasolla toimivan sydämen referenssitiedosto oli ulkoinen - Siinain vuorella kivitauluihin kirjoitettu Jumalan laki. Uusi elämä taso oli kuitenkin jo tulossa:

Vaikka Raamatussa kuinka käskettäisiin varjelemaan sydän puhtaana, se tuskin pitemmän päälle onnistuu. Jos vielä pystyisimmekin tulemaan uudestaan lasten kaltaisiksi, pahat tekomme jäisivät kuitenkin sovittamatta - niin, jollei olisi Jeesusta ja anteeksiantoa. Anteeksiannolla on kuitenkin ehtonsa. Synnit annetaan anteeksi vain sille, joka solmii sopimuksen, tulee Uuden Liiton jäseneksi, eikä Liittoon niin vain liitytäkään. On hyväksyttävä Liiton ehdot. Niihin kuuluu ensinnäkin psyyken eli sielun kuolema tälle maailmalle Jeesuksen ristin kautta. Ja jos aiot muutakin kuin kuolla, on myös noustava kuolleista. Kuolleista nousseitten Esikoinen sanoi tästä:

Oikeudenmukaisuuden tähden sen ihmisen, joka syntiä tekee, on kuoltava. Kuoleminen tapahtuu varmasti, mutta sinä voit valita kuolintapasi. Voit kuolla synneissäsi tai kuolla tälle maailmalle ristin kautta uskossa Jeesukseen. Tämä jälkimmäinen tapa on suositeltava, sillä Jeesuksen ristin kautta kuolevat tulevat osalliseksi myös hänen ylösnousemukseensa.

Jeesus kuoli ristillä tälle maailmalle, ja sinun kuolemasi kasteessa tälle maailmalle on Liitto Kristukseen. Syntien anteeksianto on jäsenetu, jonka seurauksena saadaan hyvä omatunto. Kerrottuaan Nooasta Pietari kirjoittaa:

Venäläinen käännöksen mukaan kysymys on jopa siitä, että kasteessa kasteen ottaja lupaa säilyttää hyvän omantunnon:

Onko kaste hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta vai lupaus palvella Jumalaa hyvällä omallatunnolla, jääköön tällä kertaa lähdetekstin tiedoksi, mutta kun hyvä omatunto on kerran saatu, se on syytä säilyttää:

Poikkeuslupia ei myönnetä edes kiperien tilanteiden varalle:

Ihmisen luominen aloitettiin paratiisissa. Siellä hän sai ruumiin ja sielun, mutta sitten hänet - synnin tähden - siirrettiin maalle kuolemaan. Kolmas vaihe, hengellinen syntymä tapahtuu vasta Kristuksessa, ja sekin ensin vain uskossa Kristukseen:

Jeesus kutsui ruumista nahkaleiliksi:

Kristus saattaa luomistyön päätökseen. Psykosomaattinen ihminen tarvitsee osuuden jumalallisesta luonnosta tullakseen Jumalan "kuvaksi ja kaltaiseksi". Henki, osallisuus jumalallisesta luonnosta, saadaan vasta, kun sydän on puhdistettu synnistä, ja voi ottaa vastaan Pyhän Hengen. Omantunnon virheettömälle toiminnalle välttämätön Pyhä Henki johdattaa ihmisen kaikkeen Totuuteen.

Ei siis ole ihme, että tapaamme sanan omatunto (sin'ídisis) ensimmäisen kerran vasta Apostolien teoissa, kohdassa jossa Paavali on syytettynä roomalaisen miehityshallinnon ja juutalaisen uskonnollisen hallinnon edessä Jerusalemissa:

Toisen kerran sana esiintyy luvussa 24:

Otettuaan kantaa kysymykseen Liiton ulkopuolisten kansojen omatunto-asiassa, Roomalaiskirjeessä, kts. Room 2:12-16 yllä, Paavali siirtyy käsittelemään Jaakobin heimoa. Hän aloittaa kolme lukua pitkän pohdiskelunsa (kts Room 9:1-11:36) näin:

Pohdiskelussaan Paavali päätyy siihen, että lopulta koko Israel on pelastuva.

Hallitusmiehetkin pyrkivät ratkomaan hyvän ja pahan ongelmaa. Heille tehtävä olisi mahdoton, ellei Jumala olisi rajannut hallituksille antamaansa toimeksiantoa pelkäksi pahan rankaisemiseksi:

Uskovan tulee totella esivaltaa ei pelkästään Jumalan pahuutta kohtaan osoittamaa vihaa välttääkseen, vaan myös omantuntonsa tähden:

Esivallan valta Jumalan ihmiseen ei ole rajoittamaton. Tottelemisenkin tulee rajoittua tähän:

Joskus esivallalle täydellisyyskään ei riitä, mutta se on jo toinen juttu.

Valheen ammattilaisten kirjoittamat historian kirjat eivät juuri kerro Babylonian, Assyrian, Kreikan tai Rooman epäjumalanpalveluksesta. Lähes kaikki liha, joka markkinoilla myytiin, oli teurastettu epäjumalanpalvelijoiden rituaalien mukaan ja omistettu jollekin niistä tuhansista riivaajahengistä, joita ymmärtämättömät jumalinaan pitivät. Tämä synnytti kysymyksen, onko torilta ostetun lihan syöminen epäjumalanpalvontaa. Korinttolaiskirjeessä Paavali opastaa:

Jos jumalasi on epäjumala, sinulla ei ole yhtään todellista Jumalaa, eli sinä olet täysin jumalaton. Epäjumala ei voi puhdistaa omaatuntoa, eikä keksitty normisto kestä tosiasioiden edessä.

Ihmiset tietävät kyllä, että Jumala on. Venäjän sosialistit rakensivat Jumalan vastaisen taistelunsa ateismin varaan ymmärtämättä, että jokainen ihminen syvimmällä sielussaan kuitenkin uskoo, että jonkinlainen Jumala on olemassa. Tarina kertoo, että kun venäläiseltä koulupojalta kysyttiin, onko Jumala olemassa, hän vastasi: "On tietysti, mutta me kommunistit emme usko häneen". Ja mikä oli tulos? Neuvostoliitto kaatui, Jumala jäi, ja Jumalan vastustajan oli taas vaihdettava valepukuaan.

Hyvä ja puhdas omatunto saadaan Jumalalta sen perusteella, että kasteessa sitoudumme kuolemaan tämän maailmanajan pahuudelle Kristuksen ristin kautta, elääksemme uutta elämää Kristuksessa uskon kautta. Mutta jos emme ole varmoja siitä, mitä teemme, saattaa omassatunnossa herätä aiheettomia epäilyksiä varsinkin, jos näemme jonkun toisen tekevän sellaista, jota me emme ymmärrä:

Omantunnon asiat on jätettävä ihmisen itsensä ja Jumalan keskenään ratkaistaviksi ja tyydyttävä hoitamaan sitä, joka jo on syntynyt Kristuksen evankeliumin kautta:

Oma tunto - omatunto - on melko harvinainen puheenaihe. Englantilainen J.H. Breasted pohdiskeli vuonna 1933 julkaistussa kirjassa 'The Dawn of Conscience' sitä, miten omatunto syntyi. Koska minulla ei ole kyseistä kirjaa, pitää pohtia asia vielä kerran uudestaan. Onneksi on Raamattu, jossa sama asia tulee ilmi seuraavassa kertomuksessa:

Jeesusta vastustavat poliitikot ja uskonnolliset johtajat ymmärsivät, että sen, joka vaeltaa "Jumalan tietä totuudessa" joutuu tekemään sitä "kenestäkään välittämättä" ja "henkilöön katsomatta". Katsotaan nyt, saako Jeesuksen mielestä pieni ihminen olla itsenäinen, vai pitääkö hänen alistua poliitikkojen ja uskonnollisten johtajien määräysvaltaan.

Jeesuksen vastustajat kysyivät, saako keisarille maksaa veroa vai ei. Mukana uskonnollisilla johtajilla oli virkavallan edustajia, herodilaisia, siltä varalta, että Jeesus saataisiin sanomaan jotakin varomatonta. Jeesus pyytää nähtäväkseen verorahan, ja hänelle ojennetaan denari. Opettavaisesti Mestari kysyy nyt, "kenen kuva ja päällekirjoitus rahassa on?" "Keisarin", vastaavat fariseusten asiamiehet. Jeesuksen tarvitsee enää asettaa kysymys oikeaan yhteyteensä:

Fariseusten asiamiehet eivät pysty jatkamaan keskustelua. Jo tähän vastaukseen sisältyy paljon enemmän, kuin mitä he ovat halunneet kuulla.

Kysymys on ihmisestä, Jumalan kuvasta. Fariseusten, keisarien ja muiden pienempien ja suurempien vallananastajien pyrkimyksenä on aina pyrkiä alistamaan Jumalan Kuva, ihminen. Verotus tai veroraha on vain yksi väline tässä valtataistelussa. Jeesus siirtyykin hyökkäykseen. Hän käskee: "Antakaa siis .... Jumalalle, mikä Jumalan on". Uskonnolliset johtajat ja virkavallan edustajat ymmärtävät, että he ovat nyt syytettyinä, ei Jeesus. Kysymys ei ole enää veronmaksusta tai keisarin kuvasta. Kysymys on siitä, että he, fariseukset ja herodilaiset, pyrkivät estämään ihmistä elämästä omantuntonsa mukaan asettumalla ihmisen ja Jumalan väliin järjestelmineen.

Ihminen ei voi hyvin, jos hän vastoin omaatuntoaan hylkää elämän, rakkauden ja totuuden periaatteet. Rakkaus, Totuus ja Elämä ovat korvaamattomia arvoja, ja niiden loukkaaminen johtaa aina ihmisen sisäiseen konfliktiin itsensä kanssa. Ehjä ihminen ei lähde tottelemaan sellaista vallanpitäjää, joka kieltää häneltä nämä perusarvot. Konflikti jatkuu, mutta se taistelu siirtyy ulkopuolelle ihmisen sisintä. Sisäinen rauha säilyy, ja vihollinen saa kuulla Jumalan sanan, niin epämiellyttävä kuin se viholliselle onkin.

Vääryyden asialla olevat puoluejohtajat ja uskonnolliset johtajat eivät voi kuulla Jumalan sanaa:

Antakaa siis .... Jumalalle, mikä Jumalan on.

Jumalalla on tietysti oikeus ihmiseen, itse luomaansa kuvaan itsestään. Sitä vastustaja ei hyväksy, ja joutuu häipymään Jeesuksen edestä. Lyhyt kertomus verorahasta sisältää koko Jumalan ilmoituksen maailmanhistorian suurimmasta taistelusta aina vastustajan tuomioon saakka. Tuomioon, koska hyökkääjä joutuu pakenemaan Luojansa edestä.

Yhdellä lauseella Jeesus oli määritellyt Jumalan Valtakunnan suhteet ulkovaltoihin ikuisiksi ajoiksi. Omantunnonvapaus, uskonnonvapaus, yksilönvapaus sisältyvät kaikki Jumalan ehdottomaan käskyyn "Antakaa siis ... Jumalalle, mikä Jumalan on". Jokainen yritys, jonka uskonnolliset tai valtiolliset puolueet tai yksittäiset ihmiset tekevät ihmisen alistamiseksi millä tahansa tekosyyllä tai mitä tahansa keinoa käyttäen, on yritys riistää Jumalalta se, mikä Jumalan on.

Rooman keisari tunnusti omantunnonvapauden vuonna 314 antamassaan Milanon ediktissä, mutta jo 325 sama mies, Konstantinus "Suuri" söi sanansa kirkon hyväksi. Tämä Nikean kirkolliskokouksessa perustettu järjestö ei hyväksynyt omantunnonvapautta alkuunkaan, eikä Nikean kirkolliskokouksen jälkeen omantunnonvapaudesta kuultu mitään yli tuhanteen vuoteen.

Vaikka omantunnonvapaudesta ei puhuttu, Euroopassa oli jatkuvasti ihmisiä, jotka vaelsivat "Jumalan tietä totuudessa, kenestäkään välittämättä" huolimatta siitä, että kirkon palvelijat tappoivat näitä itsenäisiä ihmisiä sen kun kerkisivät harkitun julmasti muita pelotellakseen.

Pelko on yksi paholaisen tehokkaimmista aseista. Käärmeet lamauttavat uhrinsa sihisemällä uhkaavasti. Et ehkä tiedä, että kirjain S on alkujaan kuva hyökkäysasentoon nousseesta sihisevästä käärmeestä. Siitä huolimatta aina joskus löytyy niitä, jotka eivät käärmeen sihinästä säikähdy. Jan Hussin tunnuslause oli: "Etsi totuutta, kuule totuutta, opiskele totuutta, puolusta totuutta aina kuolemaan asti, sillä totuus tekee sinut vapaaksi". Hus poltettiin roviolla. Eihän kirkko ja valtio voinut sietää sitä, että Prahan yliopiston rehtori niin yksinkertaista asiaa, kuin totta puhuisi. Ingolstadin yliopiston entinen vararehtori Balthasar Hubmaier poltettiin myös roviolla. Kirkon ja valtion killereille hän sanoi: "Totuus on kuolematon".

Uskovien hillitön tappaminen sai Erasmus Rotterdamilaisen kirjoittamaan kirjan omantunnon vapaudesta. Polttoroviot, katkotut ruumiit ja irtonaiset ihmisenpäät, hukkumalla tapetut naiset ja mierolle ajetut lapset saivat ainakin yhden eurooppalaisen kiinnostumaan asiasta sen verran, että ryhtyi ajattelemaan asiaa. Miten mahtavan sivistynyt tämä Eurooppa onkaan! Mutta eihän sivistynyt mies itse voi poiketa yleisestä mielipiteestä. Helmikuun 28 päivänä 1528 Erasmus kirjoitti Thomas Moorelle: "Anabaptistien kerettiläinen oppi on levinnyt paljon laajemmalle, kuin kukaan on arvannutkaan". Sanomalla kastajia ana-baptisteiksi ja kerettiläisiksi Erasmus turvasi itsensä kerettiläisten metsästäjiä vastaan. Samaan aikaan myös saarella oli käynnissä kerettiläisten metsästys. Englannin valtaapitävät katsoivat oikeudekseen vaihtaa mielipiteitä vaikka joka viikko, mutta voi niitä ihmisparkoja, joilla oli kiinteä tai oma mielipide jostakin asiasta, kuten esimerkiksi kasteesta.

Vuonna 1614 Mark Leonard Busher Lontoosta kirjoitti kirjan, ja vaati siinä uskonnonvapautta. Ei hän sitä saanut, mutta Hollannissa oli ollut mies, Wilhelm Oranialainen, jonka elämäntyönä oli ollut vapauden hankkiminen kansalle; sellaisen vapauden, jossa valtakunnan rajojen sisälläkin olisi vapaus. No, katoliset salamurhaajat onnistuivat kyllä tappamaan Wilhelm Oranialaisen, mutta hänen unelmansa toteutui. Sinne joutui Busherkin pakenemaan, sillä Englannissa taistelu omantunnonvapaudesta oli vasta alkamassa.

Kirjassaan Busher toteaa, ettei kuningas tai piispa voi käskyllään komennella uskoa ja huomauttaa, että turkkilaisetkin sietävät muita uskontoja kuin omaansa. Leonard Busherin kytkee omantunnon vapauden myös painovapauteen. Käänteentekevässä kirjassaan Religious Peace: or, a Plea for Liberty of Conscience, (Uskonrauha eli Vetoomus Omantunnon vapauden puolesta) Leonard Busher kirjoittaa:

Busherin viittaus turkkilaisiin oli konkreettinen. Nykyisen Romanian koillisosa, Transilvania oli siihen aikaan Turkin unkarilainen vasallivaltio, johon paettiin etsimään turvaa katolisilta hirmuhallituksilta ja kirkolta. Transilvanian unkarilaiset antoivat Tordan valtiopäivillä julistuksen uskonnonvapaudesta, mutta unkarilaisten vapaudesta ei tullut pitkäikäistä. Kirkollinen Eurooppa tuli ja kukisti unelmat.

Poliittiset ja uskonnolliset johtajat eivät vieläkään myönnä ihmiselle ihmisarvon ensimmäistäkään vapautta: omantunnonvapautta. Ainut vapauttaja on Jeesus Messias. Hän antaa ihmiselle ihmisarvon, luvan noudattaa Totuutta ja Rakkautta, ja johdattaa ihmisen Luvattuun maahan, sanottiinpa direktiivissä mitä tahansa.

Ihminen karkotettiin paratiisista synnin tähden. Paluutie paratiisiin on vartioitu:

Paratiisin rautalankamallissa vartijakerubi istuu ilmestysmajan kaikkeinpyhimmässä, lain arkin kannen eli "armoistuimen" päällä:

Ilmestysmajan symboliikka kertoo meille siitä, millaista on taivaassa. Vanhan Liiton aikana ilmestysmajan kaikkeinpyhimpään tuotiin sovitusuhrin verta kerran vuodessa, mutta Jeesus kun oli noussut haudasta, hän nousi ei suinkaan mihinkään symboliseen, vaan reaaliseen taivaaseen:

Hebrealaiskirje kirjoitettiin aikana, jolloin ilmestysmajan jälkeen rakennettu Jerusalemin temppeli oli vielä hävittämättä, siis ennen vuotta 70, kts. luku 8. Temppeli hävitettiin, koska roomalaiset epäjumalanpalvelijat uskoivat näin hävittävänsä yhdellä kertaa sekä juutalaisuuden, että kristinuskon yhteiset juuret. "Lopullinen ratkaisu" ei kuitenkaan onnistunut, koska Jumala oli jo lähtenyt Jerusalemin temppelistä ja noussut taivaisiin, sekä asettunut asumaan niihin sydämiin, jotka Hänen poikansa veri oli puhdistanut.

Kaste Kristukseen on portti taivastielle. Portti on ahdas kuin neulansilmä. Sen läpi menee vain henki. Tielle lähtijän on jätettävä taakseen kaikki muu. Sielullekin se on liian ahdas, sillä sen sielun, joka syntiä tekee on kuoltava.

Kasteessa ihminen vaihtaa isäntää. Synnin palveleminen päättyy ja jumalanpalvelus alkaa:

Vironkielinen käännös vuodelta 1968 on naseva. Siinä sanotaan:

Luterilaisessa maailmassa kasvaneelle ihmiselle on vaikea myöntää, että ihmisen olisi yleensäkin palveltava Jumalaa uskollisesti kuin orja. Vanhurskauttaminen tapahtuu kyllä uskosta, mutta usko tunnustetaan tekoina. Luther ei erehtynyt yksin, kuten seuraavasta varoituksesta käy ilmi:

Ihmisen jokaisen työn, ajatuksen ja teon on oltava Jumalan kriteerit täyttävä, muuten omatunto hälyyttää. On kyllä ihmisiä, joilla ei ole omaatuntoa, kuten yllä jo tuli ilmi. Heilläkin saattaa olla itsesuojeluvaisto, mutta ilman Jumalan ohjausta sekin vie harhaan. Sodat ovat vain yksi esimerkki siitä.

Taivastiellä tehdään työtä, tai oikeastaan tuotetaan hedelmää sille Herralle, jonka kanssa Liitto on solmittu. Jumala itse on työnantaja, ja hänen voimastaan hänen ihmiselle antava tehtävä toteutuu:

Taivastien kulkijan ruumis ja sielu on alistettu hengelle, joka tunnustaa Jumalan - tai nykyisin pitäisi kai sanoa Jehovan - isäkseen. Uskon kautta Jumalan poikaan meillä on jo nyt pääsy Taivaisiin. Ruumis tosin on vielä maassa, ja sieluhan oli kuoletettu ristin kautta tälle maailmalle, mutta osa meistä voi jo nyt olla taivaallissa. Tie on auki sille, jolla on puhdas omatunto:

Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja lepäsi seitsemännen päivän. Lepo eli rauha oli mahdollista, koska kaikki, mitä hän teki oli hyvää. Takaisin paratiisiin pyrkivän ihmisen on siis saavutettava se olotila, jonka Jumala tunnistaa rauhaksi. Pyhän Hengen verkossa toimiva hyvä omatunto on se rauha, josta tässä puhutaan.

Jumala kutsui Aabrahamin Paddan Aramista, Kaksoisvirtain maasta, johdattaakseen hänet Luvattuun maahan. Fysikaaliselle, psykosomaattiselle suvulle se oli Erets Israel, Israelin maa. Mutta Israel on muutakin, kuin yksi kansa monien rinnalla. Aabrahamin hengelliset perilliset Jumala johdattaa taivaalliseen luvattuun maahan, Taivaallisen Rauhan kaupunkiin.

Vanhan Testamentin Joosua oli esikuva Jeesuksesta. Niin kuin Joosua johdatti Mooseksen Egyptistä tuoman kansan Jordanin yli fysikaaliseen Erets Israeliin, niin myös Jeesus johdattaa hengellisen Israelin suurelle virralle, ja ylienkelin pasuunan pauhatessa kutsuu sen ylös taivaisiin kuudennen päivän päätyttyä auringonlaskuun. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja käyttää tätä tietoa selittäessään Jeesukseen uskoville sitä, millainen sapatinlepo meille on tuleva:

Ja lopuksi: