Osmo Pöysti

MITEN KIELIÄ OPITAAN

Copyright ©: Osmo Pöysti

Kuru, Finland

1988-2003

Päivitetty 2003-08-28

Mitä tahansa vierasta kieltä voi oppia tyydyttävästi ymmärtämään noin kolmessa kuukaudessa, itsensä ymmärretyksi tekemisen harjoittelu vie toiset kolme kuukautta, mutta kirjallisen ilmaisutaidon hankkimiseen tarvittava aika lasketaan jo vuosissa. Täydellistä kielitaitoa kukaan ei opi koskaan. Toisin sanoen, vieras kieli opitaan aivan samoin kuin pikkulapsi oppii Suomen kielen: ensiksi vauva alkaa ymmärtää kun sille puhutaan, sen jälkeen se oppii puhumaan, mutta kirjoitustaito opitaan vasta vuosia myöhemmin. Kirjoitustaitoisetkaan eivät kaikki ole varsinaisia kynämiehiä, Aleksis Kiven ja Veikko Huovisen veroisista puhumattakaan.

Kielen oppimista voidaan kuvata seuraavalla piirroksella, jossa ylärajana on sataprosenttinen kielitaito. Käyrä esittää sitä aikaa, joka opiskelijalta kuluu tietynasteisen kielitaidon hankkimiseen olettaen, että hän harrastaa kieltä pari tuntia päivässä ja noudattaa oikeata opiskelutekniikkaa ja käyttää tekniikkaa vastaavia oppimateriaaleja.

Selviytymisprosentti

 

 

 

 

 

 

Opiskeluaika vuosia

Kielitaito opiskeluajan funktiona

Käyrästä näkyy, että alussa oppiminen on nopeinta. Tämä johtuu siitä, että arkikielen perustaksi riittää noin 4000 sanan käyttövalmius, kun taas hyvään kielitaitoon tarvitaan vähintään 100.000 sanan valmiudet. Kun arkioloissa 4000 sanan käyttövalmiuden omaava lapsi keskustelee kipakkakielisen äitinsä kanssa, sivullinen tuskin huomaa, että toisella on hallinnassaan 94.000 sanan reservit.

 

Muistin hakuaika

Sanoja voi oppia noin 30 sanaa tunnissa, joten 4000 sanan tavoite saavutetaan noin 140 tunnissa, edellyttäen, että opiskelutekniikka on oikea. Sata neljäkymmentä työtuntia mahtuu yhteen kuukauteen. Nopea opiskelu onkin tehokkainta. Jos opiskelu venytetään liian pitkälle aikavälille, jäävät tulokset auttamattomasti heikoiksi.

Kielen opiskelu aloitetaan sanoista. Alkeellisimmassa lauseessa on vain yksi sana. Opiskelija voi tarkkailla opiskelunsa etenemistä siitä, kuinka nopeasti hänen mieleensä tulevat ne sanat, jotka hän luulee jo oppineensa. Osaamiseen ei riitä, että sanat tulevat mieleen puolen tunnin päästä. Jos sanan vieraskielinen vastine muistuu mieleen parissa sekunnissa, voit ehkä selvitä koulun sanakokeesta; mutta puhumiseen se ei vielä riitä. Sanojen muistamisessa pitää päästä alle sekunnin hakuaikaan. Oikean sanan on tultava mieleen heti.

 

Absoluuttinen kapitalismi kielenopiskelussa

Tietokone muistaa sen, mitä sille kerran kerrottiin. Ihminen unohtaa. Ihminen unohtaa pian, mutta muistaa tosin kauemmin, jos asiasta riittävän usein muistutetaan. Kielen oppimisen kannalta on ehdottoman välttämätöntä, että aikayksikössä opitaan uutta enemmän kuin unohdetaan entistä. Pääoman on kasvettava, muuten on turha puhua opiskelusta. Yksikään järkevä ihminen ei aloita kielenopiskelua, jos hänellä ei ole siihen aikaa enemmän kuin viisi tuntia viikossa. Se, että joku voi tässä maailmassa pakottaa toista ihmistä lukemaan vierasta kieltä alle viisi tuntia viikossa, johtuu maailman yleisestä ja pakottajan henkilökohtaisesta pahuudesta, jolle ei liene muuta selitystä kuin pakottajien herra paholainen.

 

Kenellä on kielipäätä

Usein sanotaan, että toisilla ihmisillä on kielipäätä ja toisilla ei. Asia on pelkkää pötyä. Jokainen suomalainen oppii suomen ja jollei opi, hän tarvitsee laitoshoitoa. Sama on muiden kielien kohdalla. Meille, joiden on suotu kulkea vapaalla jalalla, uuden kielen oppiminen on noin kolmen kuukauden juttu, jos vain opiskelumateriaalit on laadittu asianmukaisesti. Riittää, kun sen ajan pitää sitä ahteripäätä jakkaralla ja keskittyy asiaan. Jos ahteripää ei kestä kielten opiskelua, koita tyynyä.

Yhdysvaltain diplomaattien kielikoulussa "Foreign Service Institute" vieras kieli opitaan viidessä kuukaudessa. Oppitunteja on päivittäin viisi, kaksikymmentä viisi tuntia viikossa. Viidessä kuukaudessa 500 tuntia. Kun diplomaatti lähtee kohdemaahansa, hän pystyy keskustelemaan asiakkaittensa kanssa.

 

Ihmisen muistin lataus

Kertaus on opintojen äiti, sanoivat keskiaikaiset kielenopettajat ja pistivät oppilaansa lukemaan läksynsä ulkoa. Silloin oppilas joutui lukemaan sivun pituisen läksynsä viisikymmentä kertaa, mutta se myös jäi lähtemättömästi mieleen. Kerran ulkoa luettu ei unohdu koskaan.

Ulkoluku on yhä vieläkin tehokkain tunnettu kielenoppimiskeino, mutta nykyajan tekniikkaa apuna käyttäen se on entistäkin tehokkaampi keino. Nykyisin voidaan läksy kuunnella nauhurilta ja samalla opitaan oikea ääntäminen.

Opiskelu on suunniteltava siten, että kertaus, toisto, tapahtuu tietyn aikataulun mukaan. Tämä aikataulu on huomioitava myös materiaalien laadinnassa. Uusi kertaaminen on suoritettava aina ennen kuin unohtamisen todennäköisyys kasvaa liian suureksi. Jos sinulle esitellään tyttö nimeltä Nefise, unohtuu ensimmäistä kertaa kuultu nimi noin 30 sekunnissa, mutta jos se sitä ennen toistetaan, päästään noin minuutin muistamisaikaan. Kun nimi Nefise taas lausutaan, päästään yhä parempiin muistamistuloksiin. Tästä seuraa, että kertaukset on suoritettava seuraavan summittaisen aikataulun mukaisesti:

1. kertaus 30 sekunnin kuluttua siitä, kun ensimmäisen kerran kuulet sanan

2. kertaus 1 minuutin kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

3. kertaus 2 minuutin kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

4. kertaus 4 minuutin kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

5. kertaus 8 minuutin kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

6. kertaus 16 minuutin kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

7. kertaus 32 minuutin kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

8. kertaus 1 tunnin kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

9. kertaus 2 tunnin kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

10. kertaus 4 tunnin kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

11. kertaus 8 tunnin kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

12. kertaus 1 vuorokauden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

13. kertaus 2 vuorokauden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

14. kertaus 4 vuorokauden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

15. kertaus 8 vuorokauden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

16. kertaus 16 vuorokauden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

17. kertaus 1 kuukauden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

18. kertaus 2 kuukauden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

19. kertaus 4 kuukauden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

20. kertaus 8 kuukauden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

21. kertaus 1 vuoden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

22. kertaus 2 vuoden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

23. kertaus 4 vuoden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

24. kertaus 8 vuoden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

25. kertaus 16 vuoden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

26. kertaus 32 vuoden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

27. kertaus 64 vuoden kuluttua siitä, kun kuulit sanan edellisen kerran

Ja kun kerran näin pitkälle on päästy, niin eiköhän se loppu siitä jo sujunekin.

 

Opetussuunnitelmat ja materiaalit

Kun opiskelumateriaalit tehdään ylläesitetyn kertausaikataulun vaatimalla tavalla, voidaan koko kerrattava 4000 sanan aineisto sijoittaa parille tunnin kasetille, jotka sitten pyöritetään läpi tarpeen vaatiessa. Ensimmäisten oppituntien laadinta vaatii oppikirjan ja tallenteiden tekijältä suurta huolellisuutta. Huonoin tapa on tehdä niin kuin tehdään peruskoulussa: tällä viikolla luetaan tällä ja ensi viikolla sitä ja kolmannella viikolla on unohdettu sitä ja tätä.

Jokaisessa kielessä on muutamia sanontoja ja rakenteita, jotka toistuvat lähes jokaisessa tekstissä ja pääsevät siten juurtumaan opiskelijan mieleen riippumatta siitä, miten opintosuunnitelma on laadittu ja mitä tekstikirjoja käytetään. Tämän johdosta myös peruskoululainen voi koulussa viettämänsä lapsuuden aikana oppia muutaman sanan vierasta kieltä. Koulun ulkopuolella kieltä harrastamattoman peruskoululaisen sanavarastoksi jää yleensä noin 300 sanaa.

Tavallisesti luokalla on uusi läksy ja vanha läksy. Jokaisesta uudesta läksystä olisi opittava kolmisenkymmentä uutta sanaa. Mutta sinä aikana, jonka kuluessa luokka jättää kyseisen läksyn taakseen, se ehditään kerrata korkeintaan 10 kertaa, jolla päästään vain muutaman vuorokauden muistamistodennäköisyyteen. Viikon päästä ei menneen viikon 30 uudesta sanasta ole enää montakaan jäljellä 300 sanan perussanastoa kasvattamassa. Näin saattaa kulua kahdeksankin vuotta, kunnes yht'äkkiä ylioppilaskirjoitusten edellä muutamassa viikossa opetellaan koko kieli, mikä tietysti olisi voitu tehdä heti alussa, tekeväthän yksivuotiaatkin sen. Jos kerran yksivuotiaat pystyvät siihen niin miksipä ei myös kymmenvuotiaat?

Jos opetuksen tarkoitus on opettaa oppilaalle vierasta kieltä, se on tehtävä nopeasti. Jos tunteja on alle viisi viikossa, ei oppimista tapahdu. Unohtaminen on suurempaa kuin uuden oppiminen. Menot ylittävät tulot. Kielen perusteet - minimisanasto ja tärkeimmät rakenteet - on opittava nopeasti. Minimi viikkotuntien määrä, jolla päästään tuloksiin, on yli kymmenen. Nopean oppimisvaiheen jälkeen, kun kynnysvaihe on ylitetty, kieli tulee ottaa aktiivikäyttöön, ettei se unohtuisi. Peruskoulussa tähän voitaisiin päästä tunteja hukkaamatta hoitamalla jonkun muun lukuaineen, esimerkiksi historian tai uskonnon, opetus tällä kielellä.

 

Arvostelu ja menestys

Valitsin 20 sanaa luettelosta "800 englannin keskeisintä sanaa" ja pyysin erästä peruskoulun seitsemännen luokan oppilasta antamaan niille suomenkieliset vastineet. Tyttö tiesi niistä puolet. Todistuksessa koreili kiitettävä arvosana ja todistuksen keskiarvo oli luokan paremmasta päästä. Toiselta, koulunsa jo päättäneeltä oppilaalta kysyin, osaako hän englantia. Hän kertoi, ettei osaa mitään, koska "putosi kärryiltä" ja lakkasi seuraamasta opetusta. Arvosanat pysyvät kuitenkin kohtuullisina, toisin sanoen opettajat pettävät koululaisia ja heidän vanhempiaan epärehellisellä arvostelulla.

Tilanne on koululaitokselle kiusallinen. Koululaitoksen johto onkin viime aikoina pyrkinyt arvosanojen poistamiseen todistuksista. Onneksi tämä hämäysyritys on kaatunut opettajien vastustukseen. Opettajat eivät kuitenkaan voi itse asialle mitään, sillä niin kauan kun opetus hajautetaan parin viikkotunnin pätkiin usean vuoden ajalle, on täysin mahdotonta, että koulussa joku oppisi vieraan kielen.

Epärealistinen opetussuunnitelma vie pohjan pois koulunkäynniltä. Osa porukasta lyö läskiksi koko homman ja osa nyhjää kaiket illat, ja oppii kuin oppiikin kieltä hiukkasen, mutta ei suinkaan koulussa vaan kotona.

 

Pakkovalta vai opetus tärkeämpää?

Teollisuudessa kilpailu karsii pois sellaiset yrittäjät, joissa työntekijöiden työ menee hukkaan. Koululaitos toimii pakotteiden varassa. Suomessa ei tosin ole koulupakkoa, millä kuitenkin tarkoitetaan vain sitä, että läsnäolopakkoa ei ole. Opetussuunnitelmia on noudatettava niidenkin, jotka opettavat lapsiaan kotona, ja juuri opetussuunnitelmilla pilataan suomalaisen lapsen opiskelumahdollisuudet.

Suomi kuuluu saksalaiseen kulttuurialueeseen. Saksalaisella kulttuurialueella koulutuksen yhtenäisyyttä vaalitaan uskonnollisella kiihkolla. Saksalaisella kulttuurialueella syntyneiden sosialismin, fasismin ja luterilaisuuden lapsia käsitellään kuin orjia. Siksi koululaisen ei kannata yrittää muuttaa meillä valtaan päässeitä koulutustottumuksia. Sinua viedään rahdataan päiväkotiin kohta kolmevuotiaana ja muutama vuosi myöhemmin alkaa työ, koulutyö ja siihen liittyvät pakolliset iltatyöt. Eurooppalaiselta lapselta on riistetty nuoruus, ilo, leikit ja tietämisen nautinto. Jos nyt kuitenkin haluat oppia vieraan kielen niin tee näin: ota se kielikirjasi ja hanki äänite, jossa kirjasi opiskelutekstit luetaan läpi peräkkäin. Kuuntele koko nauha läpi muutama kerta viikossa. Nauhurin avulla voit kerrata koko vuoden oppimäärän tunnissa-parissa. Näin ei koko kouluaikasi mene aivan hukkaan.

 

Selittelyä vai opetusta?

Vaikka hokema "kertaus on opintojen äiti" tunnetaankin, sitä ei oteta todesta. Kun huomataan, että viikon läksyä ei ole opittu, on opettajan tavanomainen reaktio se, että hän yrittää selittää asian vielä yksinkertaisemmin. Hän kirjoittaa taululle kaksi lausetta "I have a dog" ja "I am a dog" ja selittämällä selittää mikä ero niillä on. Ja kun kokeissa joku taas mokaa, ei opettajaparka osaa ajatella muuta kuin että tyhmiä, niin tyhmiä ne ovat. Marttyyrin ilme kasvoillaan hän palaa luokkaan ja selittää taas ja alkaa esittää sitä koirajuttua, kunnes poikaoppilaiden poskilihakset alkavat nykiä ja joku sanoo muristen: "hau hau". Keväällä huomataan, että tyttöjen numerot ovat hieman parempia. Ikävää vain on, että niin pojat kuin tytötkin voivat todella alkaa uskoa olevansa tyhmiä, niin etteivät uskalla myöhemminkään yrittää.

Kieltä ei yksinkertaisesti voi kerralla iskeä jonkun kalloon, oli opettajan iskemishalut kuinka kovat tahansa. Oppimisprosessille on välttämätöntä, että asia sanotaan kevyen yksinkertaisesti muutaman kerran sen enempää selittelemättä ja toistetaan määräajoin niin kauan että teoreettinen muistamisjakso on vähintään kesäloman pituinen.

Opettaja tuskin koskaan ryhtyy tarpeeksi monta kertaa lukemaan oppilailleen läksyä, niin että teksti äänenpainoineen kaikkineen jäisi selvänä mieleen ja muistiin. Opettaja haluaa selostaa. Selostamisessa ei kuitenkaan ole järkeä ennen kuin selostettava asia muistetaan. Ja juuri tuohon muistamisvaiheeseen sopiikin nykyajan tekniikka paljon paremmin kuin opettaja. Nauhuri kyllä jaksaa lukea läpi 50 kertaa saman tekstin.

Yhtä järjetöntä kuin kielen iskeminen jonkun päähän on, on myös "opitun" kuulustelu silloin, jos asia on vasta muutaman kerran mainittu.

 

Kieliopin osuus oppimistapahtumassa

Koululaiset, jotka haluavat katsella telkkaria, sanovat, että siitä oppii kieliä Väitteellä ei ole paljoakaan perusteita. Jokainen vieraskielinen ohjelma tekstityksineen on kuin koe, jossa vain punnitaan katsojan ennen hankitut taidot, mutta uutta siinä ei opi. Kertausta, jonka aikana asia painuisi tajunnan ja muistin syövereihin, ei tapahdu. Uuden oppimisessa vasta video tekee televisiosta hyödyllisen. Katsomalla samaa nauhaa moneen kertaan saa katselija joka kerralla yhä enemmän ja enemmän irti kyseisestä aineistosta ja samalla edellisillä katselukerroilla omaksuttujen valmiuksien mieleen juurruttaminen edistyy. Ymmärretyn puheen kieliopillinen analyysi tapahtuu silloin automaattisesti katselijan mielessä: kielikorva kehittyy, kuten halveksivasti sanotaan.

Kielikorvan kehittymistä voidaan tukea siten, että opetellaan kieliopin pääpiirteet. Näitä pääpiirteitä englannin kieliopissa onkin varsin vähän ja ne on syytä opetella kerralla. Kun pieni lapsi piirtää puun, se piirtää siitä ääriviivat, joista puu on tunnistettavissa puuksi. Kaksi tai kolme viivaa siihen tarvitaan, ei kaikkia lehtiä tarvitse piirtää. Sama pätee kielen oppimisessa. Liika yksityiskohtien selostaminen vain vaikeuttaa pääasioiden oppimista. Varsinaista hallaa oppilaalle tehdään silloin, kun kieliopin pääasioita pimitetään. Jos opetussuunnitelmassa jaetaan verbien eri aikamuotojen ja nominien sijamuotojen käsittelyn eri vuosille, olisi lapsille parasta, jos opetussuunnitelma pantaisiin roskakoriin ja sen tekijät vankilaan.

Yhdestäkään maailman kielestä ole laadittu täydellistä kielioppia. Kieli on muuttuva suure. Aina, kun kieliopit tulevat lähes täydellisiksi, ne tulevat samalla niin paksuiksi ja monimutkaisiksi, ettei niistä käytännön kielenopiskelussa ole hyötyä.

 

Osaaminen ja osaaminen: minkä verran pitää osata, että osaa?

Kieli ei ole sellainen asia, jota osataan tai ei osata. Siinä on vaiheita:

  1. Kuullun ymmärtäminen (yksivuotiaan taso)
  2. Yksinkertaisten lauseiden puhuminen (kolmivuotiaan taso)
  3. Monimutkaisten rakenteiden käyttö puhutussa kielessä (viisi- tai viisikymmenvuotiaan taso)
  4. Oppiminen lukemaan (tavallisesti yli 7-vuotiaana)
  5. Oppiminen kirjoittamaan (tavallisesti yli 10-vuotiaana)
  6. Ilmaisutaidon laajentamaan kaikkia elämänaloja koskevaksi (tavallisesti yli 15-vuotiaana)
  7. Kirjallinen esitystaito (lähes täydellinen taito vain harvoilla ja tuskin koskaan alle 40-vuotiailla).

Vaiheiden 2 ja 3 välillä ylitetään kielikynnys, saavutetaan kyky keskustella ymmärrettävästi arkipäivän asioista. Äidinkielen taitoa vastaava taso voi olla jo heti seuraava taito, sillä lukemisen taito on luksusta monille, erityisesti television katsojille, kuullun ymmärtämisestä puhumattakaan. Äidinkielen tasoa ylittävän kielitaidon hankkiminen tuskin voi kuulua yleisen koululaitoksen piiriin vieraan kielen osalta, ei ainakaan ennen, kun opiskelija on oppinut käyttämään omaa kieltään yhtä vikkelästi kuin savolaisakka, jota Väinämöisenkin luulisi pelkäävän.

Kielen osaamiseen ei riitä kieliopin ja sanojen tunteminen. Puhe on mitä suuremmassa määrin pitkälle automatisoitu, monimutkainen tietojenkäsittelyprosessi. Ihmisen puhuessa hänen on muistettava sanat sekunnin murto-osissa, valittava niille oikeat päätteet usein satojenkin mahdollisten joukosta, analysoitava niiden vaikutus viereisten sanojen ja rakenteiden valintoihin ja saatava kaikki kakistelematta ulos kuuluvaksi ääneksi muunnettuna parissa kolmessa sekunnissa. Tämän johdosta opiskelijan on kerrattava ja harjoiteltava sanojen ja rakenteiden käyttöä vielä kauan sen jälkeen, kun ne jo tuntuvat aivan tutuilta. Analyysi ei riitä, on hallittava automaattinen synteesi.

 

Harjoitukset

Koululaitoksen kielenopetuksessa annetaan tärkeä sija harjoituksille. Oppilaalle lyödään kielioppi ja sanakirja käteen ja sanotaan että tee. Samaan aikaan kun kymmenvuotiaat koululaiset matematiikan tunnilla opettelevat mekaanisia laskutoimituksia, kertotaulua ja sen sellaista, pistetään heidät vieraan kielen tunnilla tekemään sellaista, mistä maailman suurimmat tietokoneet eivät selviä.

Jotenkin vielä voisi ymmärtää, jos kertotaulua ei opetettaisi ulkolukuna, koska kertomataulun voi korvata yksinkertaisella säännöllä laskea luku itsellään yhteen niin monta kertaa kuin kertoja ilmoittaa, mutta kielen opiskelussa saman periaatteen mukaan toimiminen on vähintään mieletöntä. Lauseiden muodostus sanoista ja säännöistä sekunnin-parin sisällä ei onnistu. Kun esimerkiksi suomen kielen substantiiveilla on liki sata eri taivutuskaavaa, on ensinnäkin muistettava, minkä kaavan mukaan sanaa on taivutettava. Tämän jälkeen on määriteltävä sanan sijamuoto, ja valittava sille taivutuskaavan mukainen sijapääte. Sen jälkeen on huomioitava vokaaliharmonian vaikutus päätteeseen, mahdollinen kirjainkato ja konsonanttien muutokset, ja muiden samassa lauseessa olevien sanojen vaikutukset koko hommaan. Yksistään yhden sanan rakentaminen sanan perusmuodosta ja kieliopin sille määräämistä päätteistä voi vaatia useita tuhansia laskutoimituksia vastaavan käsittelyn. Verbien osalta muoto-oppi on vielä vaativampi. Jos lause on saatava parissa sekunnissa ulos suusta, ei ihmisen tietokone selviä asetetuista vaatimuksista koululaitoksen ehdoin. Refleksinomaisten tottumusten kehittäminen on ainoa tuloksiin johtava keino. Kielenopiskelussa, jos missään on käytettävä samaa tapaa, jota käytetään, kun lapselle opetetaan kertomataulua.

Ihminen oppii paremmin matkimalla kuin loogisesti ajattelemalla. Siksi harjoitukset eivät saa vaatia tekijältään ajattelutyötä. Harjoituksien pitää olla valmiiden lauseiden läpikäymistä, joissa tarkasteltava asia tulee esiin yhä uudelleen ja uudelleen eri yhteyksissä. Kun opiskelijalle tarjotaan riittävä määrä valmiita malleja, hän voi sijoittaa valmiiseen malliin siihen sopivan uuden sanan tai rakenteen vasta sen jälkeen kun hän kyseisen mallin sisäistänyt niin, että se on muistissa valmiina käyttöön alle sekunnin hakuajalla.

Ihmisen ajattelutyö tapahtuu tiedostamattomasti eikä sellaista ajattelutyötä voi ottaa harjoituskirjan sivuille. Harjoitustöiden koululaisilla teettäminen lieneekin laskettava hämäysyritykseksi, jonka tarkoitus on vierittää vastuu satojentuhansien miestyövuosien huonoista tuloksista oppilaiden "tyhmyyden" nimiin.

 

Ääntämisharjoitukset

Jos kielioppitehtävien teettäminen oppilaalla on mieletöntä, niin samaa on sanottava siitä, että oppilas pannaan puhumaan outoa kieltä ennen kuin hän on edes kunnolla kuullut sitä puhuttavan. Opiskeltavaa kieltä on kuunneltava niin kauan, että kuultu ehditään mieltää ja kun se on tapahtunut, niin kyllä aivot sitten antavat äänteenmuodostuselimille ne komennot, jotka tarvitaan vastaavien äänteiden päästelemiseksi. Mutta se ei tapahdu heti eikä selittelemällä.

 

Oppiminen ilman opetusta

Speyerin valtiopäivien päätöksellä vuodelta 1529 määrättiin, että baptistit, jotka uskoivat ihmisen muuttuvan Uudeksi ihmiseksi Pyhän Hengen uudistuksen kautta, oli tapettava. Jäljelle jääneiden edistyspuolueen ideologinen johtaja Martin Luther taas uskoi, että Uusi Ihminen luodaan kouluttamalla. Lutherin teos "Kaikille Saksan kaupunkien vallasherroille siitä, että heidän on perustettava ja ylläpidettävä kristillisiä kouluja" on koulutusyhteiskunnan perusasiakirja. Koulutusyhteiskunta perustuu vihaan ja pakkovaltaan.

Koulutusyhteiskunta ei ole koskaan onnistunut tavoitteissaan. Neljänsadan vuoden koulutuksen jälkeen saksalaisesta tuli fasisti. Myös baptistit ovat yhä tappamatta. Juutalaisia elää yhä. Ja kuka on tosissaan ottanut selkoa siitä, mitä lapsi jää paitsi niinä yhdeksänä vuotena, jona hän istuu koulun penkillä? Lapsuus menee ainakin, mutta myös paljon sitä tietoa ja kokemusta, jota muut ihmiset pystyisivät hänelle välittämään, jollei lapsen elämänpiiriä olisi rajoitettu kasarmimaisiin olosuhteisiin. Ja vielä puhutaan siitä, että kesälomia pitäisi entisestään lyhentää.

Koulutusyhteiskunnassa opetussuunnitelma ei niinkään määrää sitä, mitä opitaan, kuin sitä, mitä ei opita. Jos laitosopetuksessa ainevalikoima rajoittuu matematiikkaan, luonnontieteisiin, kieliin, sotilaspoliittisten valtioiden historiaan ja taloustieteisiin, jää valtaosa siitä, miksi ja miten ihminen pystyisi elämään normaalia ihmiselämää koululaiselle vieraaksi. Koululaisesta pyritään koulutusyhteiskunnassa tekemään saastaa tuottava ja saastaa kuluttava robotti. Kielenopiskelulla on tässä osuutensa, koska maailman yhdentymiskehityksen päämäärä on robottien yhdenmukaisuus. Diktaattorien on helpompi käsitellä samanlaisia robotteja.

Koska kieltä opiskeltaessa eri muodot ja rakenteet kuitenkin on opittava ja pikkulapsikin ne oppii, on kysyttävä, miten se tapahtuu. Vastaus on, että pikkulapsi saa kaiken valmiina ilman selityksiä. Hän kuulee sanat eri muodoissaan. Hän kuulee, kuinka eri rakenteita käytetään. Äiti ei yritä pimittää häneltä mitään. Äiti jopa käyttää suomenkielen monimutkaisia verbaalirakenteitakin! Ajatelkaapas vain, miten monimutkaisesti selitettävä muoto on seuraavakin tuntemattoman kielineron käyttämä verbimuoto lauseessa "äiti, mua pissattaa!" Koulutusyhteiskunnan saastenerot ovat huomanneet tämänkin. Kun lasta ei kasvata äiti, vaan laitos, ei lapsi enää käytä monimutkaisia suomenkielen muotoja. Kaksikymmentä vuotta koulutetun robotin on vaikea ymmärtää yksinkertaistakin suomea. Ylioppilaskirjoituksissa ei ole Suomen kielen kuullun ymmärtämisen koetta. Poliitikoille on mieleen, jos kansa ei ymmärrä puhuttua kieltä.

 

Kielen oppiminen

Kouluissa historian opetus on saanut paljon moitteita kokonaisnäkemyksen puutteesta ja turhien vuosilukujen pänttäämisestä. Samat virheet voidaan tehdä myös kielenopetuksessa; peruskoulun opetustavoitteet jopa pakottavat siihen. Johtoajatuksena näissä suunnitelmissa on hokema "tyvestä puuhun noustaan", mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että tiettyjä yksinkertaisina pidettyjä asioita (substantiivien yksikkö ja monikko, verbien preesenstaivutus, sijamuodot) opetellaan vuosia ja vasta puberteetti-iän ohittaneille uskalletaan paljastaa kielen suuret mysteerit: verbien nominaalimuodot, partisiippirakenteet ja semantiikan alkeet. Tämä johtaa siihen, että oppilaan tajuntaan syöpyvät vain tietyt rakenteet ja toisista, aivan yhtä tärkeistä ja käyttökelpoisista rakenteista oppilas ei tiedä mitään. Ja kaikki tämä vain siksi, että häntä pidetään liian tyhmänä. Jos nämä lepertelevät tädit opettaisivat tui-tui-kieltään pikkulapsille niin minkä ikäisinä te luulisitte lapsien oppivan suomea? Eläkeiän kynnyksellä, ehkä, sitten kun tui-tui-tädit ovat kuolleet.

Viisikymmenluvun alussa Someron pitäjän Uus-Kaskiston koulu oli luokkaretkellä Turussa. Menimme satamaan. Me näimme laivoja, toiset olivat mustia, toiset harmaita. Siinä ne näkyivät kaikki ja sitä mukaa kun opettaja osoitteli sormellaan eri suuntiin ja selosti, me huomasimme , että laivat voivat olla paitsi eri värisiä ja eri kokoisia, myös muuten erilaisia: oli höyrylaivoja, purjelaivoja, moottorikäyttöisiä aluksia, oli matkustajalaivoja, rahtilaivoja ja kalastajien laivoja. Nyt, kun jo yli viisitoista vuotta olen tehnyt töitä laivojen parissa, on sataman kuva entisestään selventynyt. Mutta luokkaretken anti oli siinä avoimmuuspolitiikassa, jota Uus-Kaskiston koulun "epäpätevä" opettaja harrasti, siinä, että kaikki näytettiin kerralla, ymmärsi siinä joku näkemäänsä tai ei.

Samaa periaatetta voidaan käyttää myös kielenopetuksessa. Sataman näköalapaikkaa saa vastata korkeintaan tunnin pituinen kertomus, perusteksti, johon palataan yhä uudelleen, samalla kun sopivasti laaditun lisämateriaalin avulla kertomuksen sanastoa ja rakenteita eri näkökulmista tarkastellaan. Kieliopista opetellaan pääasiat. Kirjoittajan yksityisopetuksessa käyttämä englanninkielen kielioppi on laadittu yhdessä yössä ja sen kasetilta kuuntelemiseen kuluu vajaa tunti. Kun lähdetään piirtämään puuta, on siitä ensin tehtävä aivan ylimalkainen vedos. Lapsikin osaa yleistää asian, sillä lapsi, jos kukaan, tietää miten opiskellaan. Kun runko on piirretty, voidaan yksityiskohdat lisätä myöhemmin.

 

Perusteksti

Perustekstin on oltava sitä tavallista arkikieltä, jossa sanat esiintyvät perusmerkityksessään. Tämän lisäksi perustekstissä esiintyvien sanojen tulee olla opeteltavan kielen yleisimmin käytettyjä sanoja, frekvenssisanakirjan alkupäästä.

Arkikielen 4000 sanaa ovat jokaisen kielen vanhimpia sanoja. Ne sanat, joita käytetään paljon säilyttävät parhaiten vanhat, arkaistiset muotonsa. Perustekstin sanasto on siis kielen vaikeinta sanastoa. Näiden perussanojen ympärille rakentuu eri kielissä myös valtava määrä lyhyitä, nasevia sanontoja ja sanayhtymiä, joiden omaksumien käy paremmin sopivan tekstin kuin sanakirjan kautta. Monet kielet käyttävät perussanojaan myös kantasanoina, joista erilaisten johtimien avulla on muodostettu uusia sanoja teknisen aikakauden kielen tarpeisiin.

Kirjoittaja on käyttänyt perusteksteinä Uuden Testamentin tekstejä ja kansansatuja. Venäjän kieltä kannattaa opetella Leo Tolstoin lyhyitä kertomuksia käyttäen. Leo Tolstoi kirjoittaa konstailematonta tekstiä ja niissä kuvattu elämänpiiri on sitä, missä ihmisen kielitaito on syntynyt. Uudessa Testamentissa kylväjä lähti kylvämään ja saduissa Ali-Baba saa voiton neljästäkymmenestä rosvosta.

Kun perusteksti saa olla enintään tunnin pituinen, rajoittuu sen sisältämä sanavarasto käytännön syistä pariin tuhanteen sanaa. Siitä on hyvä alkaa.

 

Sanayhtymät

Sanayhtymät pitäisi oikeastaan luokitella omiksi sanoikseen. Kun sanotaan, että englantilaisen kaivosmiehen sanavarasto on vain 4000 sanaa, jätetään silloin huomioimatta, että yhdistelemällä näitä sanoja sanayhtymiksi, hän käyttelee itse asiassa kymmenien tuhansien sanojen sanavarastoa. Kun puhekielessä lentokone "takes off", sanotaan kirjakielessä "departs". Molemmat tarkoittavat koneen lähtöä. Sanayhtymät kuuluvat peruskieleen. Ne on opeteltava myös siksi, että jos koululainen ei niitä tunne, hän joutuu turhan päiten ymmälle: sanat näyttävät tutuilta, mutta ilmaisun merkitys jää epäselväksi.

Sanayhtymät tarjoavat tehokkaan keinon ilmaisukyvyn lisäämiseksi. Samaa on sanottava sellaisten kielien kuin venäjän, turkin ja suomen sanajohdannaisista. Esimerkkinä voidaan mainita, että opettelemalla noin tuhat sanaa ja muutamia kymmeniä sanajohtimia, voidaan ratkaisevasti helpottaa kymmenien tuhansien sanojen oppimista. Matematiikan kielellä tämä näyttäisi seuraavalta: 40 + 1000 = 40000. Kielenopetuksessa tällaista oikotietä ei pidä jättää hyödyntämättä.

 

Materiaalikysymyksiä

Äidinkieli opitaan äidiltä, mutta vieraan kielen oppimiseen tarvitaan vierasta apua. Koska suomalaisessa yhteiskunnassa useimmat kielenopettajat tekevät oppikirjansa virallisten laitosten oppisuunnitelmien nuottien mukaisiksi saadakseen ne julkisia varoja saavien laitoksien käyttöön, ei kunnollisia vieraan kielen oppikirjoja Suomesta juuri löydy. Veroraha on luonut merkillisen tyhjiön kirjakaupan hyllylle. Valtion rahalla ei ole siunausta, sillä se on väkisin kiskottu jonkun taskusta.

Koska Suomesta kuitenkin löytyy ihmisiä, joille kielitaidon hankkiminen on todellinen tavoite ja joillekin jopa tarpeellinen tavoite, olisi käyttökelpoiselle materiaalille myös yksityistä kysyntää. Alalle onkin ilmaantunut useita yrittäjiä kielenopiskelijoita rahastamaan. Hyviä suomenkielisiä kielikursseja vain ei ole näkynyt. Hyviä kielikursseja on silti olemassa. Kirjoittaja tutustui parikymmentä vuotta sitten amerikkalaiseen John DeFrancis'in kiinan kielen oppikirjasarjaan. Kirjoja on sarjassa 10 ja kasetteja satoja. Kirjasarjan laatu on mykistävä. Materiaalien suuri määrä ei hidasta opiskelua, paremminkin päinvastoin. Oppiminen on ohjelmoitu tapahtuvan sellaista sisälukuvauhtia. Niin hyvä kuin tämä Yale University Press'in tuottama sarja onkin, on muistettava, että se mikä nopeasti opittiin, voi myös nopeasti unohtua. Mainitussa teoksessa kun ei hyödynnetä ulkoluvulla saavutettavaa muistamisen pysyvyyttä.

Hyvän oppikirjan tekeminen vie vuosia sellaiseltakin henkilöltä, jolla on käsitys siitä, mikä on hyvä oppikirja. Ilman tätä tietoa ei hyvää oppikirjaa synny missään ajassa eikä millään rahalla. Heikko oppikirja, siihen malliin että "Niina herää aamulla kello kuusi, nousee vuoteesta, pesee hampaansa ja menee aamiaiselle" on nykytekniikalla tehtävissä parissa viikossa. Sellaisia käytetään peruskoulussa.

Kielen opetuksen sisällyttäminen opetussuunnitelmaan on terrorismia lasta vastaan, jos kieltä ei materiaalien puutteen takia voida opettaa. Venäjää ja Kiinaa ei voida opettaa, koska oppikirjoja ei ole. Valtaosalla osalla venäjän keskeistä sanastoa sanan paino on siirtyvä ja sanojen taivutus yksilöllistä. Ellei keinoja niiden oppimiseksi löydy, jää opiskelu siihen. Ei siinä auta valtionsyyttäjän toimetkaan. Käytössä on vanha tapa vierittää vastuu huonoista tuloksista oppilaan laiskuuden, tyhmyyden yms. tiliin.

Materiaalikysymys ei ole sen tärkeämpi kuin opiskelutekniikkakaan. Mutta mikään tekniikka ei auta, jos materiaalit yksinkertaisesti puuttuvat. Onneksi englannin kieli on niin yksinkertainen, että sen kynnysarvot voidaan ylittää, oli oppikirja millainen tahansa, jos vain ahteri kestää. Toisin on saksan ja varsinkin venäjän kielen oppimateriaalien kohdalta. Sama koskee myös kiinaa. Jos ajatellaan, että meidän Maija on nyt kymmenen vuoden ikäinen ja käyttää nyt opiskelemaansa kieltä nelikymmenvuotiaana, niin mitä kieltä luulette hänen tarvitsevan? Eiköhän vain maailman suurimman kielen osaaminen vuonna 2030 olisi oikeus ja kohtuus, jos tässä vieraita kieliä kerran opiskellaan.

 

Omista kokemuksista

Halvallakin kirjalla voidaan päästä suhteellisen hyviin tuloksiin. Esimerkin tällaisesta tarjoaa Eleftherios Gavrilideksen "Nykykreikkaa kaikille", yhden kirjan ja yhden kasetin sisältävä työ. Kuuntelemalla kasettia muutamia kymmeniä kertoja oppimisen luonnonlakeja vastaavasti voidaan yksinkertaisin keinoin saavuttaa hyvä startti kreikan opiskelussa. Mutta sama kirja on täysin tehoton, jos sitä käytetään esimerkiksi kansalaisopistossa tyvestä puuhun- menetelmällä. Jos yhden tunnin pituisen kasetin loppuun kuunteleminen kestää pari kolme vuotta, lienee selvää, mikä on tulos.

Gavrilides ansaitsee toisenkin kunniamaininnan. Hänen tekemänsä Suomalais-Kreikkalainen sanakirja on lajissaan ylivoimainen. Olisipa samanlaisia sanakirjoja saatavissa muistakin kielistä!

Kirjoittaja jatkoi kreikan opiskelua Luukkaan evankeliumilla, jonka eräs kyprolainen lääkäri ystävällisesti luki kasetille. Kuuntelin kasetti noin sata kertaa, yhden talven ajan joka aamu aamutoimien kanssa samanaikaisesti. Tulokset olivat hyviä. Tämän jälkeen luin Yhdysvaltain diplomaattien kielikoulun Foreign Service Institute'n kolmen kirjan sarjasta ensimmäisen, ja kuuntelin siihen kuuluvat 17 kasettia. Kirjojen ja menetelmien valinta tuntui oikein valitulta, mutta aikaa opiskeluun ei vain löytynyt tarpeeksi projektin loppuunviemiseksi.

Foreign Service instituutin kirjoista kannattaa mainita, että ne olivat huomattavasti halvempia kuin Suomessa toimitetut kirjat ja kasetit. FSI:n kurssien kielivalikoima on myös erinomainen.

Turkin kielessä kokeilin keskiaikaista sanakirjanlukua pänttäämismenetelmällä. Sanakirjana oli pieni venäläinen 6000 sanan taskusanakirja, jota oli täydennetty esimerkkilausein. Opiskelua jatkettiin lukemalla FSI'n julkaisemat kaksi turkin oppikirjaa ja kuuntelemalla kirjoihin tehtyjä omatekoisia, Turkissa tehtyjä, äänitteitä. Muistivarmennus hoidettiin lukemalla uutta turkkilaista Uuden Testamentin käännöstä säännöllisesti aikataulun vaatimalla tavalla. Tämä parannettu keskiaikainen menetelmä antoi parhaat tulokset kaikkiin muihin vertailun kohteina olleisiin kokeiluihin verrattuna.

 

Mitä kielenopiskelu maksaa?

Kalleinta opiskelussa on oppilaan aika. Jos työlle lasketaan 100 markkaa tunti, tulee kolmen kuukauden hinnaksi vähintään 40.000 markkaa. Kun materiaalien hinta useimmissa tapauksissa jää alle 10.000 markkaa, saadaan välttävän kielitaidon hinnaksi 50.000 markkaa.

Opettaja on nykyaikaisessa kielenopiskelussa lähes tarpeeton, ja tavallisesti vain haittaa oppilaan työskentelyä. Opettaja ei kuitenkaan suostuisi toistamaan samaa tekstiä orjamaisesti kymmeniä kertoja aina silloin kun oppilaalla sattuu olemaan aikaa, siis aamulla hampaita harjatessa, autossa matkalla töihin ja takaisin, lauantaiaamuna saunan kuistilla. Nauhuri ja video tekevät työn paljon paremmin. On siksi ymmärrettävää, että kielenopetus on Suomessa alkeellista. Siitä huolimatta opettajain ammattiliiton ei pitäisi olla tilanteesta niin kauhean peloissaan, että estäisi lasten oppimisen ihan kokonaan. Onhan mahdollista se, että lapsi opittuaan kielen kolmessa kuukaudessa jatkaa kielen käyttämistä siten, että joku oppiaineista, esimerkiksi historia ja uskonto opetetaan ensimmäisellä vieraalla kielellä, ja maantiede tms. toisella vieraalla kielellä. Saisivat siinä kielenopettajatkin työtä, eikä tarvitsisi tehdä suojatyöpaikkoja lasten päänahasta.

Siinä tapauksessa, että kielenopiskelua pidetään harrastuksena, ei opiskeluun tarvittavaa aikaa tarvitse hinnoitella. Harrastus on mielenkiintoinen ja edullinen.

Takaisin Osmon kotisivulle