Tsekkiläinen herätysliike nousi historian valokeilaan 1400-luvun alussa. Katolinen kirkko oli juuri saamassa Bosnian bogomilit ja Italian valdolaiset tyystin hävitetyiksi maailmankirjoista, kun Jan Huss ja Hieronymus Prahalainen putkahtivat esiin yliopistomaailman huipulta. Ja sitähän paavit kaikkein vähimmin halusivat. Paavien harmiksi myös Englannin yliopistomaailma oli jättämässä jäähyväisiä Paavin kirkolle John Wycliffen ja lollardien herätysliikkeen ansiosta. Eikä paavi halunnut jäädä sivustakatsojaksi, kun kansa lappaa sen Jeesuksen perään. Jan Hussin polttamisella vuonna 1415 aloitettu Tshekkien hävittäminen jatkui parisataa vuotta, mutta edes 1618 aloitettu kolmikymmenvuotinen sotakaan ei täysin pystynyt hävittämään Jumalan kylvöä. Tshekinmaan väkiluku tosin laski kolmesta miljoonasta alle yhteen miljoonaan, Eurooppa pistettiin raunioiksi ja anabaptistitkin tuhottiin, mutta herätysliikkeen synnyttämät haarat jatkoivat metodistien nimellä anglosaksisessa maailmassa, ja johtivat lopulta yleismaailmallisen helluntailiikkeen syntymiseen 1900-luvun alussa.

Liittyy osana kirjaan Uusi Katekismus

Copyright ©: Osmo Pöysti

1985-2008

Kuru, Finland

Päivitetty 2008-03-10 ja laajennettu niin, että entisen kolmen sivun sijaan on tässä tulossa miltei satasivuinen teksti, joka kuitenkin on vasta raakaversion asteella. Jos Jumala suo, palaan asiaan sitten, kunhan olen ehtinyt vähän pitemmälle tässä asiassa.

Sivumäärä nyt: 91

Moravian slaavit saivat omakielisen Raamatun ensimmäisinä Keski-Euroopan kansoista. Sitä käyttivät myös naapurit: Rutenian ja Belorusin slaavit, puolalaiset, bulgaarit, Bosnian slaavit, Böömin tshekit sekä Sleesian ja Slovakian slaavit. Venäjällä ja Serbiassa sitä käytiin kirkoissa suutelemassa. Raamatun tunteminen esti kirkollisten laittomuuksien pesiytymistä Keski-Euroopan slaavien elämään.

Roomalaiskatolinen kirkko oli asettunut alusta alkaen vastustamaan Raamatun kääntämistä slaavien kielelle. Kun se ei siinä onnistunut, se kielsi sen käytön. Ne, jotka sitä edelleen käyttivät, joutuivat pakenemaan mahdollisimman kauas Roomalaiskatolisesta kirkon valtapiiristä, tai elämään puoleksi maanalaista elämää vainottuina eri slaavilaisheimojen keskuudessa. Mutta aikaa myöten myös 800-luvun lopun raamatunkäännös alkoi kielessä tapahtuneiden muutoksien takia käydä vaikeasti luettelevaksi. Slaavit, kuten keskiajan latinan viimeiset käyttäjät valdolaislaaksoissa, joutuivat tekemään omia käännöksiään omaan käyttöönsä, mutta varoen, etteivät inkvisition tohtorit pääsisi niihin käsiksi. Erään käännöksen tekijäksi mainitaan Zadislaus Bathori. Tieto esiintyy hänen Wienin kirjastossa säilyneen käännöksen nimiölehdellä vuodelta 1382.

Vuosisatojen ajan slaavilainen herätys pysyi kansanliikkeenä, mutta kun yliopistojen perustettiin, eivät ne jääneet syrjään hengelliseltä elämältä. 1400-luvun alussa Euroopassa oli kolme merkittävää yliopistoa: Prahassa, Pariisissa ja Oxfordissa. Näistä Praha ja Oxford tulivat myös merkittäviksi hengellisen elämän keskuksiksi.

Prahassa hengellisen elämän keulahahmoksi tuli Jan Hus (n.1371-1415), Prahan yliopiston rehtori. Hänen johdossaan vuosisatoja jatkunut maanalainen kristikunta haastoi kirkon, ja nosti maanalaisen kristikunnan historian valokeilaan. Kansankielisen raamatun tshekit olivat jo ennen 1380-lukua ja Jan Hussin noin vuonna 1413 kirjoittamaa kirjaa De Ecclesia, seurakunta, voidaan syystä pitää alkufanfaarina sille Euroopan 1500-luvulla kokemalle muutosprosessille, jota nykyisin kutsutaan reformaatioksi.

Prahan ja Englannin yliopistojen kanssakäymistä yksinkertaistivat maiden kuningassukujen keskinäinen sukulaisuus. Englannissa John Wycliffe oli 1382 kääntänyt Raamatun kansan kielelle, ja maassa oli syntynyt uusi, karismaattinen liike. Wycliffen työ ja ajatukset tulivat tunnetuksi Prahassa, kun Hussin kasvatti ja työtoveri, Oxfordissa Wycliffen johdolla opiskellut Hieronymus Prahalainen (1365-1416), palasi kotikaupunkiinsa vuonna 1401 ja liittyi Hussin johtamaan herätysliikkeeseen.

Jan Hus, Hieronymus Prahalainen, Wycliffe ym. esittivät ne periaatteet, jotka yleisesti luullaan Lutherin oivalluksiksi. Heidän mukaansa kirkon tulisi luopua maaomaisuuksistaan ja maallisesta vallastaan. Saarnatoiminnan tulisi olla vapaata. Ehtoollisviini tulisi jakaa kaikille seurakunnan jäsenille, siten, että jako pappeihin ja maallikkoihin häviäisi.

Slaavien kristilliseen perinteeseen kuuluivat kotikokoukset, joissa ehtoolliseen jo Kyrilloksen ja Metodioksen ajoista lähtien oli kuulunut sekä leipä ja viini, ortodoksikirkon käytännön mukaan. Tätä ortodoksista käytäntöä on helppo puolustaa Raamatun teksteillä, mutta siitä huolimatta roomalaisessa kirkossa viini kuului vain pappissäädyn ehtoolliseen.

Hussin, Hieronymus Prahalaisen, Wycliffen ym. esittämät asiat oli esitetty monta kertaa ennenkin. Kaikilla heillä oli takanaan maansa uskovien tuki, elävä seurakunta, joka eli omaa riippumatonta elämäänsä kirkon ulkopuolella. Hyvän esimerkin elävästä kristillisyydestä tarjosivat myös valdolaisten tsekkeihin perustamat pakolaisyhteisöt. Hus ja Hieronymus saattoivat käydä kotikaupunkinsa hengellisissä kokouksissa, joissa kokouskielenä oli tshekki katolisen kirkon vaatiman latinan asemesta. Hus ja Hieronymus tunsivat velvollisuudekseen jatkaa edeltäjiensä työtä.

Tshekkiläinen pappi Jan Miliç (1305-1374), kotoisin Kromerzhnen kaupungista, näyttää syttyneen herätysliikkeiden ajatuksille vuonna 1363, jolloin hän vetäytyi syrjään papinvirastaan, ja alkoi uransa kiertävänä saarnaajana ja kirjailijana. Hän saarnasi kolmella kielellä - tshekiksi, saksaksi ja latinaksi. Inkvisitio vangistsi hänet Roomassa 1367, mutta devotio moderna - liikkeen kannattaja, paavi Urbanus V (1362-1370), käski jättää Miliçin rauhaan. Miliç jopa toimitti paaville kirjasensa Libellus de Antichristo, Kirjanen Antikristuksesta. Seuraava paavi ei ollut Miliçille enää yhtä suopea.

Miliç kokosi opetukseensa sen sanoman, jota häntä ennen oli kuultu lähinnä Bosnian bogomilien ja Alppilaaksojen valdolaisten suusta. Hänen saarnojaan tultiin kuulemaan ja niitä kirjoitettiin laajasti muistiin ja luettiin ympäri Eurooppaa. Miliçin saarnat valmistelivat maaperää naapurimaiden herätysliikkeille.

Jan Milicin yritykset vaikuttaa evankeliumin sanalla kansansa moraaliseen rappioon alkoivat tuottaa tulosta. 1370-luvulla uskoon tulleita Prahan huoria oli jo niin paljon, että Milic ystävineen hankki omistukseensa kuuluisan Venice-bordellin, hävitti sen, ja rakensi sen paikalle Jerusalemiksi nimitetyn suojakodin, sekä kirkon, joka pyhitettiin Maria Magdalenan muistolle.

Jan Miliçiä tultiin kuuntelemaan jopa Hollannista asti. Hollannissa, jossa katolisen kirkon valvonta oli tiukempaa, kuin tshekeissä, syntyi devotio moderanaksi kutsuttu uskovien maallikkoliike. Veljet perustivat yhteisöjä, jotka elättivät itsensä kirjojen kopioinnilla, ja ylläpitivät omia peruskoulujaan tavallisen kansan lapsille. Myöhemmin, kun liikkeen koulut levisivät myös saksalaisalueille, devotio modernan alkeiskoulussa opiskeli yhden vuoden ajan myös Martti Luther.

Milicin ja hänen kannattajiensa perustama Jerusalem-yhteisö tarjosi suojakodin noin kahdellesadalle naiselle. Se tietysti suututti kirkonmiehiä, sillä pappien valtaosa oli jopa pahempia huoria kuin ne naiset, jotka sitä ammatikseen tekivät. Papit valittivat molemmille paaveille, Urban V:lle Roomaan ja ranskalaisten paavin kardinaalille Avignoon. Milic oli ehkä lapsellinen suostuessaan kirkonmiesten kuulusteluihin, sillä vaikka hänet otettiin hyvin vastaan, hän kuoli paluumatkalla kotimaahansa.

Kirkonmiesten osuutta Milicin kuolemaan ei ole sitovasti osoitettu, mutta se, mitä tapahtui hänen ja hänen kannattajiensa perustamalle Jerusalem-yhteisölle, tehtiin päivänvalossa. Yhteisö lakkautettiin, ja sen rakennukset annettiin sistersiläismunkkien opiskelijakodiksi.

Eräs Milicin kasvateista, Matej z Janov (1355-1393) oli vuonna 1383 lähtenyt Pariisiin, opiskelemaan Sorbonnen yliopistossa. Katolisen yliopiston hapatus ei mieheen tarttunut. Kun hän kahdeksan vuoden kuluttua palasi tshekkeihin, hänestä tuli herätysliikkeen johtohahmo. Kotimaahansa palannut maisteri saarnasi tshekeiksi, ja käänsi Raamatun tshekeiksi.

Vuonna 1391 kaksi Matej z Janovin kannattajaa perusti Prahaan saarnahuoneen, "Betlemska Kapel" eli Beetlehemin kappelin. Toinen heistä, kauppias Kreutz, antoi maapalstan, ja toinen, Jan von Mullheim, ryhtyi rakentamaan. Ensimmäinen saarnaaja, Protiva von Neudorf, astui virkaansa 1395. Lopullisesti saarnahuone valmistui vuonna 1400 ja 14.03.1402 saarnaajan virkaan astui Jan Hus.

Betlemska Kaple-kappelissa oli tilaa 3000 kuulijalle ja saarnaajan asuin- ja toimitilat. Saarnahuone oli käytössä yli kaksisataa vuotta. Vasta 1622 Saatanan uskolliset palvelijat onnistuivat lopettamaan kappelin toiminnan, jonka jälkeen Betlemska Kaple joutui jesuiittojen käsiin. Se Betlemska Kaple, joka Prahassa nyt on nähtävänä, on rakennettu viime vuosisadalla paikalle, jossa jesuiitoilta vuonna 1786 terroristijärjestön väliaikaiseksi jääneen "lakkautuksen" takia tarpeettomaksi jäänyt kappeli ennen hävittämistään sijaitsi.

Vuonna 1371 syntynyt Jan Hus oli tullut Prahaan opiskelemaan todennäköisesti vuonna 1389. Suoritettuaan alemmat akateemiset tutkinnot molemmissa tieteissä - vapaissa ja teologisessa - hän saavutti maisterin arvon vapaissa tieteissä 1396. Kaupungissa, tai ehkä juuri Betlemska Kaplessa hän tutustui Tomas z Stitne ja hänen tyttärensä Anezhkan kanssa. Sitä, tunsiko Jan Hus myös Matej z Janovin, ei varmuudella tiedetä, mutta todennäköistä se kyllä on.

Tomas ze Stitneho (Thomas Stitny, 1333-1401; mahd. -1409) oli Prahan yliopiston kasvatteja, joka kotikyläänsä palattuaan ryhtyi Sanan, eikä kirkon palvelukseen. Ammatiltaan Tomas Stitny oli soturi, jolle uskoon tulo merkitsi ylipäällikön vaihtumista. Saarnoissaan Stitny joutui väistämättä arvostelemaan "virallisia" pappeja, mutta tärkeämpää kuin toisten arvosteleminen hänelle oli oman kuulijakuntansa opettaminen. Puheissaan ja kirjoituksissaan Stitny käytti tshekin kieltä. Seurakunnan rakentamisessa Thomas Stitnyn osaksi tuli myös kuulijakunnan - tshekin ja moravian kansan - totuttaminen kristillisen maailmankatsomuksen käsitteisiin ja niiden tshekinkielisiin nimityksiin. Toimipaikkana hänellä oli suvun omistama linna, ja juuri sieltä lähtivät maailmalle hänen täysipainoiset kirjoituksensa.

Englannin kuninkaan Richard II vaimon Annen kuolemalla vuonna 1394 oli myös oma merkityksensä tshekkiläisen kristikunnan rakentamisessa. Anne oli keisari Kaarle IV (1355-1378) tytär ja Tsekinmaan kuninkaan Vaclav IV (Wenceslaus IV) sisar. Annen kuoltua hänen kamaripalvelijansa ja tshekkiläinen hoviväkensä palasi Prahaan, tuoden mukanaan Englannin uutiset - tietoa Englannin herätysliikkeestä, Wycliffen kirjoista, raamatunkäännöksestä ja lollardien herätysliikkeestä sekä siitä vastustuksesta, jonka Jumalan mies oli kirkon taholta kohdannut.

Kirjapainotaito, vaikka sitä Aasian keskiosissa oli harjoitettu jo 1000-luvun alussa, oli Euroopassa vielä keksimättä. Jos joku halusi hankkia alansa viimeiset tiedot, oli kirjat kopioitava, tai mentävä itse kirjojen ja kuuluisien opettajien luo. Tavallista oli, että opiskelijat viettivät muutamia vuosia kaikissa Euroopan parhaissa yliopistoissa, joita oli kolme: Kaarle IV Prahaan vuonna 1348 perustama Kaarlen yliopisto, sekä Oxfordin yliopisto Englannissa ja Sorbonne Ranskassa. Mutta paitsi professorit, myös maasta toiseen siirtyvät opiskelijat toivat viimeiset uutiset maailman tapahtumista mukanaan. Oxfordista Prahaan tulleet opiskelijat toivat mukanaan Wycliffen opit ja kirjat, ja niin teki myös Jeronym Prazhij, Jeronymus Prahalainen, aina kotikaupungissa poiketessaan. Talvella 1937-1398 hän lienee jo tutustunut Jan Hussiin.

Vuonna 1393 Jan Hus tutustui opettajaan, jota kutsuttiin Jakoubekiksi, Pikku-Jaakoksi (Jakoubek ze Stribra, n.1370-09.08.1429). Hänen kotikaupunkinsa saksalaisen ja latinalaisten nimien mukaan Jakoubek tunnetaan myös nimillä Jakob von Mies ja Jakob of Misa. Roomalaisen kirkon propaganda ei Pikku-Jaakkoa häikäissyt. Vuonna 1410 Prahan yliopiston teologien ja Prahan arkkipiispan välisissä sananväännöissä hän puolusti John Wycliffen katolisesta kirkosta esittämää kritiikkiä yliopiston nimissä ja 1414 hän astui pääkaupungista maaseudulle siirtyneen Hussin työtä Prahassa. Kreikkalais-katolisen kirkon käytäntökin oli hänestä lähempänä kristinuskon opetusta, kuin mihin Rooma edes teoriassa pystyi. Kun Hus jo oli inkvisitiotohtoreiden käsittelyssä Konstanzissa, Jakoubek ze Stribra otti käyttöön Rooman lahkon vihaaman kristittyjen ehtoollisen - leivän ja viinin ja sai sille myös Hussin kannatuksen.

Kristikunta on kasvattanut monta tuntematonta ja nöyrää suurmiestä, jotka pelkällä olemassaolollaan ovat julistaneet Jumalan kunniaa, mutta Jan Hussin osaksi tuli palvella Jumalaa korkealla, kauas näkyvällä paikalla. Korkea asema ei miestä muuttanut, ja vaikka hänet fyysisesti tuhottiin, muutti hän uskon kautta maailman kohtaloita Herran kunniaksi.

Hussin työrupeama alkoi noin vuonna 1400 ja sitä kesti viisitoista vuotta. Olosuhteet maanalaisten hengellisten liikkeiden esiinmarssille olivat verrattain hyvät. Uskovia oli paljon, ja kristikunnan pahin vastustaja katolinen kirkko oli lamaantunut sisäisten erimielisyyksiensä takia. Vaikka se vielä saattoikin pettää ihmisiä koreilla uskonnollisilla tempuillaan, se ei pystynyt enää tappamaan Jeesuksen kyllin tehokkaasi. Inkvisitio ja roviolla polttaminen oli liian vanhanaikainen ja hidas ase miljooniin paisuneiden "kerettiläisten" joukkojen tuhoamiseksi. Kirkon ja keisarin pyöveleillä oli myös muuta tekemistä, kuin kuluttaa aikaansa tutkimalla kaikkien pikkukylien pelloilla ahertavien uskovien mielipiteitä. Turkkilaiset olivat valloittaneet Balkanin niemimaan, ja 1396 "Pyhän" Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Sigismund oli hukannut 100.000 miestä yhdessä ainoassa taistelussa turkkilaisia vastaan.

Hus oli kotoisin maaseudulta, jossa tunnettiin Euroopan olot. Savoyn herttuakunnassa oli käynnissä valdolaislaaksojen tyhjennys "kerettiläisistä", ja Ranskassa vainottiin saman herätysliikkeen toista haaraa, joita heidän kotimaakuntansa nimen mukaan kutsuttiin pikardeiksi. Bosniasta saapui kirkon vainoamien herätysliikkeen pakolaisia, koska kirkko ja sen suosiota etsiskelevä Sigismund oli pitänyt parempana antaa turkkilaisten tuhota Bosnian "kerettiläiset" ja itse vielä tuhota Bosnian ruhtinassuvut, koska ne olivat kieltäytyneet hävittämästä Bosnian "kerettiläistä" kirkkoa ja Bosnian vapaaseurakuntia, "bogomilejä". Sigismund oli jopa ilmoittanut, että kerettiläisten hävittäminen oli tärkeämpää kuin muslimien miekkalähetyksen torjuminen.

Vuosisadan alussa Prahan yliopisto, jossa Hus opiskeli, oli saksalaisen kirkollisen puolueen valvonnassa, mikä tshekeissä tietysti herätti närää. Opetus tapahtui latinaksi ja saksaksi. Saksalaisten esiintyminen herrakansana lähensi tshekkejä Englantiin ja herätti myötätuntoa siihen taisteluun, jota englantilaiset kävivät vapautuakseen kirkon orjuudesta. Tiennäyttäjänä Englannissa oli ollut John Wycliffe, jonka tekemä englanninkielinen raamatunkäännös teki yliopistomiehien käymän katolisen kirkon vastaisen taistelun kansanliikkeeksi, mikä ratkaisevasti muutti voimasuhteita, sen lisäksi että lollardien herätysliike toi taisteluun uuden ulottuvuuden - Pyhän Hengen osallisuuden.

Talvella 1398 Jan Hus vielä pelkäsi John Wycliffen (1320-1384) kirjoituksia, sillä niissä paljastetaan kirkon luonne. Mutta Hussin rehellisyys ohjasi häntä eteenpäin. Hän ei kerta kaikkiaan voinut olla tunnustamasta sitä, että kirkko on mätä, kun se hänelle monelta taholta sanottiin, ja josta hän päivittäin sai määrättömän määrän todistuksia kohta kun silmänsä aukaisi. Mutta aluksi hän, kuten niin monet ennen häntä ja hänen jälkeensä ovat luulleet, että kyse on vain sairaudesta, joka voitaisiin parantaa.

Kun Jan Hus vuonna 1415 poltettiin roviolla, tätä toivoa ei enää ollut. Tästä matoisasta maailmasta olisi ollut vaikea löytää moraalisesti puhtaampaa ja Kristukselle uskollisempaa miestä, kuin mitä Jan Hus oli ollut. Kuitenkin oli se valtava kirkon johtajien joukko, joka susien lailla oli ollut Hussin verta janoamassa, oli teoillaan osoittanut palvelevansa ei suinkaan Jumalaa, vaan Saatanaa. Mutta mitä tästä kaikesta tulisi seuraamaan? Oliko Jan Hus kuollut yksin? Oliko hän kuollut liian aikaisin, liian kypsymättömänä satoa kantamaan? Oliko hän ainut tshekkiläinen mies? Seisoiko tshekkiläisen kristikunnan kunnia yhden miehen varassa? Sen tulisivat näyttämään tulevat vuodet, se sato, jota Hus ja vanha slaavilainen herätysliike tulisi kantamaan. Suuret asiat olivat pelissä. Tulevaisuus tulisi näyttämään, ovatko totta nämä Jeesuksen sanat:

Nimi "Hus" tarkoittaa ankkaa. Valmistautuessaan kuolemaan Hus vähän leikillisesti profetoi:

Vuonna 1400 Hus vihittiin papiksi ja vuotta myöhemmin hänestä tuli Prahan yliopiston teologisen tiedekunnan dekaani ja Tshekinmaan kuningattaren, kuningatar Sofian luottohenkilö, "rippi-isä". Vuonna 1402 Jan Hus nimitettiin Jan Miliçin koulukunnan Prahaan perustaman Beetlehem-saarnahuoneen johtajaksi ja joutui johtamaan koko kansallista evankelista liikettä.

Jan Hus oli todella suosittu ja hänen maineensa kasvoi päivä päivältä. Mutta hänenkin oli valittava tiensä. Hän joutui tekemään sen valinnan, joka on niin hyvin kuvailtu Matej Janovin (Matej z Janova, n. 1350-1493) tekstissä:

Kirkon saatanallinen olemus oli 1400-luvun Euroopassa näkyvämpää kuin koskaan ennen. Se oli jopa niin vahva, että vaikka sen omat miehet kuinka sitä arvostelivat, mitään parannusta asiantilaan ei saatu aikaan. Siitä oli todella tullut peto, joka nauroi kaikkea inhimillistä arvostelua. Sitä ei kerta kaikkiaan voitu voittaa millään inhimillisellä sota-aseilla. Kirkonmiehet eivät pelänneet mitään Saatanallista hyökkäystä, sillä heillä oli saatanan tuki. Ainut, jotka kirkko pelkäsi, oli aito kristinusko niin kuin se Pyhän Hengen täyttämissä Jeesuksen seuraajissa ilmenee. Ainoastaan aidon Kristuksen morsiamen edessä kirkon feikki alkoi rapistua. Jos Hus olisi kerrankin kumartanut Saatanalle, häntä kunnioitettaisiin tänä päivänä eräänä katolisen kirkon suurimmista pyhimyksistä. Mutta koska hän ei sitä tehnyt, hänet poltettiin roviolla.

Hus oli kasvanut kirkollisen ympäristön keskellä. Se, että hän ymmärsi kirkon olemusta aikaa myöten yhä paremmin, ei vielä taannut, että hän pystyisi kohtaamaan elävän kristillisyyden

Noin vuonna 1408 Prahan arkkipiispan apulaisjohtaja John of Kbel pidätti Pyhän Hengen seurakunnan saarnaaja Abrahamin, joka väitti, että "maallikot" olivat oikeutettuja saarnaamaan evankeliumia siinä missä kirkon papitkin. Hus yritti keskustella arkkipiispan apulaisjohtajan kanssa, mutta tämä päätti luovuttaa Abrahamin inkvisiittorin, Jaroslov z Sareptan käsiin. Inkvisiittori vangitsi miehen välittömästi. Mutta Hus ei luovuttanut. Hän yritti taivutella arkkipiispaa luopumaan Jumalan sanan vastaisista toimista huomauttamalla, että arkkihiippakunnassa on monta arvotonta pappia, jotka saavat olla rauhassa, mutta annaskun joukosta löytyy joku kelvollinen, niin jopas on kohta inkvisiittorit niskassa. Arkkipiispalle kirkon järjestys oli Hussin neuvoja tärkeämpi, mutta Hussin väliintulo saattoi kuitenkin pelastaa miehen hengen, sillä mies karkoitettiin kaupungista elävänä. Hussille itselleen tapaus oli ehkä vieläkin merkittävämpi.

Hussin, ja Hieronymus Prahalaisen opetustoiminta ei rajoittunut Tshekkeihin. Hieronymus opetti Sorbonnessa, Ranskan kuuluisammassa yliopistossa v. 1405, Heidelbergissä ja Kölnissä 1406 ja Wienissä 1410. Puolassa Hieronymus Prahalainen uudelleenjärjesteli Krakovan yliopiston toimintaa kuningas Wladislaw II Jogailon (1377-1434) pyynnöstä.

Haasteet olivat valtavat, mutta herätysliikkeen jäsenet olivat joukolla mukana. Kaikille riitti töitä. Ja koska liikkeellä oli koko kansaa edustava herätysliike yliopistoväen huipulta etäisimpien kylien maaorjiin asti, oli kaikkiin tehtäviin päteviä tekijöitä.

Hussin, Hieronymuksen ym. tehdessä töitä kirkolliset ja poliittiset juonittelut Hussin pään menoksi jatkuivat taukoamatta. Hussin asema oli kuitenkin niin vahva, että hänen vihollisensakin joutuivat hyökkäilemään Hussin hengenheimolaiseksi arveltua Wycliffeä vastaan. Hussin vastustajat hakivat tukea paaveilta, joita siihen aikaan oli Euroopassa montakin. Se, että paaveja oli monta, vähensi kuitenkin heidän arvonsa lähes olemattomiin jopa tavallisen kansan silmissä. Hus ei heitä pelännyt eikä heille kumarrellut.

Hus toimi suoraviivaisesti. Kun paavi toi markkinoille uuden erän syntienpäästöobligaatioita Napolia vastaan käytävän ristiretken rahoittamiseksi, Hus selosti kansalle, että rahalla ostettu synninpäästökirja, ane, on pelkkää huijausta. Kuningas Vaclav IV (Wenceslaw IV) suuttui, koska sai anekaupasta osinkoa. Kolme nuorta miestä, jotka olivat vastustaneet anekauppaa, tapettiin Prahassa julkisesti. Kun pyöveli oli katkaissut poikien päät, hän julisti virkansa puolesta, että jos joku vielä tekisi samoin, kuin tapetut veljet olivat tehneet, tehdään hänellekin samoin. Kaupunkilaiset vastasivat pyövelille, että he ovat valmiit astumaan tapettujen veljien, kahden moravialaisen ja puolalaisen Stanislav Pazekin kanssa samaa polkua. Kaupunkilaiset kastoivat liinoja pojista vuotaneeseen vereen. Veriset liinat pantiin kodeissa esille muistuttamaan annetuista lupauksista.

Saksalaisten valta tshekeissä perustui "Pyhän" Saksalais-roomalaisen keisarikunnan (Heiliges Römisches Reich Deutscher Nation, 962-1806) ja Roomalaisen kirkon yhteistyöhön. Muutamassa vuosikymmenessä puolet maan kiinteästä omaisuudesta oli joutunut kirkon haltuun. Kansa oli joutunut orjuuteen. Yliopistossakaan ei tshekeillä ollut juuri mitään sanomista. Tshekkien pyrkimykset saada äänensä kuuluviin kilpistyivät aina kirkon ja valtion vastustukseen. Näin kävi myös sen lähetystön, jonka tshekkiläisen osakunnan valtuuttamana esitti asiansa kuningas Vaclaville. Kuningas uhkasi tshekkejä jopa tulella - mikä keskiajan olosuhteissa tarkoitti roviolla polttamista. Mutta juoppo kun oli, kuninkaan mieli saattoi kääntyä äkistikin. Delegaation lähdettyä hän 18.01.1409 palautti tshekkien oikeudet yliopiston asioissa. Saksalaiset tosin suuttuivat, ja lähtivät Leipsigiin perustamaan uutta yliopistoa. Mutta Prahassa yliopiston rehtoriksi tuli Jan Hus.

Prahan arkkipiispan aloitteesta Pisan kokouksessa paaviksi 1409-07-07 kolminkertaisella kruunulla kruunattu Aleksanteri V julkaisi bullan Wycliffen ja monien muiden "kerettiläisten" kirjoituksia ja vapaata evankeliumin julistusta. Prahan yliopiston rehtorin ja Betlehemin saarnahuoneen johtajan ominaisuudessa Hus ei voinut ohittaa paavin kieltoja olan kohautuksella. Heinäkuussa 1410, kun paavi itse oli jo toimeksiantajansa avustuksella kuollut myrkkyyn, ryhtyi Hus hakemaan siihen muutosta, sillä se haittasi paitsi evankeliumin julistusta, myös yliopiston vapauksia.

Keskiajan filosofien joukko oli jakaantunut kahteen leiriin. Huss, kuten Wycliffekin, kuului rationaaliseen koulukuntaan, mutta kirkonmiesten valtaosa kannatti nominalistien koulukuntaa. Useat Wycliffen teokset koskettelivat juuri tätä kysymystä, eikä yliopisto voinut luopua vapauksistaan edes filosofisen koulukunnan suhteen. Mutta koska paavi oli myrkytetty, otti Prahan arkkipiispa ohjat omiin käsiinsä, takavarikoi noin 200 Wycliffen, Matej Janovin ja muiden kristittyjen teoksia ja poltti ne arkkipiispan palatsin pihalla 25.07.1410 yliopiston 25.06.1410 julki tuomasta virallisesti ilmaisemasta vastustuksesta huolimatta.

Arkkipiispa oli aloittanut myös ajojahdin, joka kohdistui Hussia vastaan henkilökohtaisesti. 18.07.1410 hän erotti kirkosta sekä Hussin, että kaikki muut Paavin bullaa vastustaneen protestin allekirjoittajat ja sai sille 24.09.1410 paavi Johannes XXIII vahvistuksen. Kirkosta erottaminen teki kyseiset henkilöt lainsuojattomiksi, ja kriminalisoi jokaisen henkilön, joka jollain tavalla oli heihin yhteydessä tai vaikkapa vain epäsuorasti vaikutti siihen, ettei kyseisiä henkilöitä saatu häviämään "kristikunnan" keskuudesta.

Kirkonkirous julistettiin Prahassa, mutta Huss vetosi paaviin, ja lähetti paavin luo kolme asianajajaa. Vetoomuksen tarkasteli Otho de Colomna, se sama mies, jonka Konstanzin kirkolliskokous vuonna 1417 valitsi paaviksi, ja sai silloin nimen Martin V. Otho de Colomna kutsui Hussin henkilökohtaisesti paavin tribunaalin eteen.

Mutta myös kuningas Vaclavilla oli sananvalta maassaan. Hän ei hyväksynyt arkkipiispan suorittamaa kirjojen tuhoamista, vaan määräsi arkkipiispan korvaamaan kirjojen omistajille aiheuttamansa vahingon. Hussin kirkonkirousta koskevassa asiassa hän lähetti paavin luo oman lähetystönsä, ja pyysi asian käsittelyn siirtämistä Prahaan. Mutta lähetystöjä ei kuunnella, vaan tuomio, "excommunicatio" julistetaan 1411-03-15 Prahan kaikissa kirkoissa. Vain kaksi katolista kirkkoa kieltäytyy julkaisemasta tuomiota. Prahan arkipiispa asettaa Prahan interdiktiin, kirkollisten toimitusten suorituskieltoon. Alkaa vaihe "Hus tai kaupunki"

Interdikti merkitsi sitä, ettei kaupungissa suoritettu mitään kirkollisia toimituksia. Häitä sen kummemmin kuin hautajaisiakaan ei suoritettu, ja kirkkojen ovet pysyivät kiinni. Kiellon vaikutuksia seuraamaan paavi lähetti Prahaan yhden kardinaaleistaan.

Hus vastasi paavin kirouksiin Bethlemska Kaplessa pitämässään puheessa

Kun Hus ei lopettanut tehtäviensä suorittamista "ekskommunikaatiosta" huolimatta, oli pallo kuninkaalla. Hän asetti komission, joka 1411-06-06 antaman lausunnon perustella kuningas määräsi kaikkia osapuoli pidättymästä oikeustoimista toisiaan vastaan. Arkkipiispa Zbynek Zajic z Hazmburka tämä oli sangen pulmallista...

Kirkonkirouksesta Hus sai aiheen selostaa kuulijoilleen sen, mikä on "Pyhä yleinen seurakunta". Syyskuun ensimmäisenä 1411 hän puhui tästä aiheesta koko yliopiston edessä. Tämän puheen teksti lähetettiin myös Roomaan. Uutta ilmettä kirkon vastaiseen liikehdintään syntyi, kun paavi Johannes XXIII julkaisi 09.09.1411 bullan ristiretkestä kilpailevan paavin Gregorius XII tukijaa, Napolin kuningasta vastaan. Ristiretkelle osallistujille Johannes XXIII lupasi paitsi tappo-oikeuksia, myös paljon synninpäästöjä. Ristiretkeen tarvitaan myös rahaa, ja sitä paavi aikoi hankkia myymällä synninpäästöjä. Paavia kyllä pelotti, mitä Hus tästä kaikesta sanoisi. Kun paavi Johannes XXIII kauppamiehet tulivat Prahaan, vastavalittu arkkipiispa Albic pantiin selvittämään Hussin kanta anekauppaan. Mutta Hus katsoi viisaammaksi vastata niin, että koko kansa kuulisi vastauksen.

Ristiretki Ladislavia vastaan oli alkanut jo Aleksanteri V aikana. Aleksanteri V oli kuitenkin kuollut myrkkyyn ja 1410-05-14 kokoontuneet kardinaalit olivat valinneet paaviksi hänen myrkyttäjänsä, vanhan napolilaisen merirosvon Baltasar Cossan, eikä Hussilla ollut mitään syytä hänen tekojaan puolustella, sillä eivät siihen pystyneet nekään kirkonmiehet, jotka hänen asioitaan Konstanzin kirkolliskokouksessa myöhemmin tutkivat.

Johannes XXIII oli julkaissut bullansa Ladislavia vastaan 27.06.1410 jonka jälkeen kirkon julistajat julistivat sitä kirkoissaan, myös Prahassa. Toukokuussa 1411 Prahaan saapui paavin legaatti aneita myymään.

Kesäkuussa 1412 Hus kutsui koolle julkisen tilaisuuden keskustelemaan siitä, onko kristittyjen asiallista antaa tukensa paavin sotahankkeille. Teologien väittelyä oli 07.06.1412 kokoontunut kuulemaan paljon kansaa, mutta väittelytilaisuudessa Hus sai huomata, että paavin ja arkkipiispan painostus oli alkanut purra. Monet hänen entisistä ystävistään olivat siirtyneet katsomoon, tai vastustajien puolelle. Kansa tuki edelleen Hussia ja väittelyssä kunnostautunutta Jeronym Prahalaista.

Pian vastaava väittelytilaisuus pidettiin yliopistolla. Nyt opiskelijat asettuivat Hussin taakse, ja lähtivät kaupungille esittämään halveksuntaansa bullaa kohtaan teatraalisin keinoin. Seuraavana sunnuntaina kolme nuorukaista ottivat aloitteen omiin käsiinsä ja huutelivat huutelivat eri kirkoissa omat vastauksensa Hussin esittämään kysymykseen. Heidän mielestään Kristus ei järjestä ristiretkiä kristittyjä vastaan; jos joku sellaista tekee, sen täytyy olla Saatana. Pojat, joista kaksi oli opiskelijoita ja kolmas suutari, pidätettiin ja vietiin kaupungin vankilaan.

Kun sanoma poikien vangitsemisesta tuli tunnetuksi, lähti yliopistoväki liikkeelle pyytämään pääasiassa kirkollismielistä kaupunginjohtoa kohtelemaan poikia rauhallisesti. Lupaus siitä saatiinkin, sillä raatihuoneen ympärillä oli yliopiston johdon tukena pari tuhatta aseistettua miestä. Mutta kun poikien asiaa ajaneet professorit ja tshekin aateliset poistuivat, poikien päät katkaistiin yleisöltä salassa.

Poikien lynkkauksen paljasti lynkkauspaikalta vuotanut veri. Ruumiit kannettiin Betlehemin kappeliin. Hautauspuheessa Hus sanoi: Tämän jälkeen ei Rooman kirkolla ja Tshekinmaan kristityillä voi olla mitään yhteyttä.

Heinäkuussa 1412 paavi Johannes XXIII pani kardinaali Peter de Angeliksen hoitamaan tapaus Hussia ja Hus jo toisen kerran julistettiin kirkonkiroukseen. Hus määrättiin pidätettäväksi ja luovutettavaksi joko Prahan arkkipiispalle tai Leitomyslin piispalle. Betlehemin kappeli määrättiin hävitettäväksi maan tasalle ja kirkonmenot kaupungissa määrättiin lopetettavaksi, kunnes Hus oli saatu rautoihin.

Hus jatkoi saarnaamista kylmän rauhallisesti Betlehemin kappelissa. Kaupungin saksalaiset olisivat kyllä hävittäneet kappelin, mutta perääntyivät nähdessään saarnatupaan ja sen lähistölle kerääntyneen kansan paljouden.

Interdikti päättyi, kun kuningas Vaclav IV ilmoitti papille palkanmaksun päättyvän, ellei kirkonmenoja saada uudestaan käyntiin. Hussiin hän ei halunnut puuttua, mutta lienee kehottanut Hussia itse poistumaan arkkipiispan ja verenhimoisten pappien silmistä. Syksyllä 1412 saarnahuoneen johtajaksi tuli maisteri Havlik. Läksiäispuheessaan Hus kertoi koko ajojahtinsa historian ja julisti, että kun maallinen ja kirkollinen oikeus pettävät, on olemassa vielä ylempi oikeusaste, taivaallinen, ja siihen hän nyt vetosi.

Hus saattoi poistua Prahasta tyytyväisin mielin. Kylvötyö oli tehty ja sato oli oraalla.

Jan Hussin saarnaama Jumalan sana oli myrkkyä sekä kirkolle että valtiolle, jonka johtajat käyttivät itsestään titteliä Pontificius Romanus (Rooman ylipappi) ja Imperator Romanus (Rooman keisari).

Kirkko on Kristuksen morsiamen asemasta seurakunnan kanssa kilpaileva yhteisö, jonka Jumalan sana kuitenkin paljastaa huoraksi, joka tosin yrittää näytellä Kristuksen morsianta, mutta tosiasiassa tottelee maallisia kuninkaita, ja vainoaa todellista Kristuksen morsianta. Jan Hussin saarnaama Jumalan sana oli myrkkyä myös valtiolle, sillä se vei imperialistiselta uholta pohjan pois.

Kirkon ja valtion epäpyhä liitto oli solmittu vuonna 325 Rooman keisari Konstantinuksen aloitteesta, mutta ei seurakunnan, vaan monarkkisen piispuuden kannattajien välillä. Tämän liiton jatkajaksi oli vuonna 801 tullut Rooman paavin ja frankkilaishallitsija Kaarlen muodostama Sacrum Imperium Romanum ("Pyhä" Roomalainen imperiumi), joka aikaa myöten oli saanut yhä korostetummasti saksalaisen leiman, niin että sitä jo kutsuttiin nimellä Sacrum Imperium Romanum nationis Germanicae (Germaanisen kansan "Pyhä" Roomalainen Imperiumi).

Kun alkoi näyttää siltä, ettei Tshekinmaan kuningas Vaclav IV saa Hussia hengiltä, eikä kukaan toisiaan vastaan taistelevista paaveistakaan pysty sitä tekemään, otti "Pyhän" Roomalaisen keisarikunnan (Sacrum Imperium Romanum) kuninkaaksi valittu ja keisariksi kruunaamista odotteleva Sigismund asian henkilökohtaiseen hoitoonsa.

Vuonna 1368 syntyneellä Sigismundilla oli paljon kokemusta murhien järjestelemisestä sekä Jeesuksen seuraajien hävittämisestä. Sigismund oli myös lahjonnan mestari. Taidonnäytteensä Sigismund oli antanut tuhoamalla Bosnian paavista riippumattoman kirkon ja hävittämällä Bosnian kristittyjä läjäpäin. Paavin ja Keisarin viha Bosnian kirkkoa kohtaan johtui siitä, ettei se vuosisataisista yrityksistä huolimatta ollut alistunut sen enempää Rooman paavin, kuin Konstantinopolin patriarkankaan valtaan. Se, että Bosnian hallitsija Tvertko I ei suostunut hävittämään edes Bosnian bogomilejä, johti lopulta siihen, että hänet vuonna 1391 murhattiin.

Sigismundin aikana paavin kirkko kävi kovaa taistelua turkkilaisia vastaan, mutta ei niin kovaa, ettei Bosnian kristittyjen hävittämistä olisi pidetty vieläkin tärkeämpänä. Vuonna 1408 Sigismund henkilökohtaisesti johti 50.000 miehen ristiretkeläisarmeijaa hyökkäyksessä Bosnian ja Kroatian vapaata kristikuntaa vastaan, vaikka juuri se oli estänyt Eurooppaa joutumasta Muhammedin lippujen alla taistelevien turkkilaisten valtaan. Ne 200 Bosnian aatelissukua, jotka olivat taistelua johtaneet, Sigismund teurastutti, koska ne usean vuosisadan ajan olivat estäneet paavin teurastajilta pääsyn Bosnian vapaan kristikunnan kimppuun.

Sigismundilla oli paljon vihamiehiä. Hänet oli jo poikasena karkotettu Puolasta, ja hänen vaimonsa vihasi häntä äitinsä, Sigismundin anopin tappamisen takia. Kun Sigismund vuonna 1410 tuli "Pyhän" Roomalais-saksalaisen keisarikunnan kuninkaaksi, hän ei saanut keisarin arvonimeä, eikä edes hänen velipuolensa, tshekkien kuningas Vaclav IV, joka kaiken lisäksi oli hänen entinen holhoojansa, tunnustanut vaalitulosta. Sidismund vangitsi Vaclavin, joka pääsi velipuolensa kynsistä vasta 1413.

Pyhän Roomalais-saksalaisen keisarikunnan keisarin tuli saada kruunaus paavilta. Sen saadakseen Sigismundin piti tehdä palveluksia Rooman kirkolle, ja mikä olisikaan parempi palvelus, kuin tappaa kirkon vihaamia Jeesuksen seuraajia oikein läjäpäin? Mutta Sigismund halusi olla enemmän kuin kuuliainen palvelija. Hän halusi oikein loistaa kirkonmiesten edessä ja siihen hänellä oli nyt hyvä mahdollisuus, kun kirkkoa vaivasi "suuri skisma": Rooman kirkolla oli kaksi, ja ajoittain jopa kolme kilpailevaa paavia. Jos Sigismundin onnistuisi löytää ongelmaan ratkaisu, hän pystyisi esiintymään edukseen ainakin oman joukkonsa keskuudessa.

Saadakseen paavilta keisarin tittelin Unkarin kuningas Sigismund, joka 1410 oli valittu "Pyhän" Roomalaisen keisarikunnan kuninkaaksi ryhtyi järjestelemään kirkon rempallaan olevia asioita. Hänen aloitteestaan paavi kutsui kirkolliskokouksen koolle Konstanziin, Saksan ja Sveitsin rajaseudulle. Tshekin kuninkaalle Wenceslaville keisarin asemaan päässyt Sigismund lähetti määräyksen toimittaa Hus kirkolliskokouksen eteen. Hussille Sigmund lupasi turvakirjan kaikkia tapauksia vastaan, jos vain Hus tulisi. Hussilla ei ollut aihetta uskoa mieheen, joka muutama vuosi aikaisemmin oli teurastanut Bosnian johdon, mutta siitä huolimatta Hus päätti lähteä vapaaehtoisesti ja siten pelastaa kotimaansa siltä kohtalolta, jonka Sigismund ja paavi olivat Bosnialle järjestäneet.

Kun Hus vuonna 1412 tunsi hetkensä lähenevän, hän siirtyi Kozi Hradekiin ystäviensä omistamaan linnaan. Nyt hän sai olla rauhassa etsiä Herran Jeesuksen kasvoja ja valmistautua välttämättömään. Kozi Hradekissa hän kirjoitti valmiiksi hengelliset testamenttinsa De Ecclesia (Seurakunta) ja harjoitti laajaa kirjeenvaihtoa ystäviensä, muun muassa Prahan yliopiston rehtorin Kristan z Prachaticin (1366-1439) kanssa. Tämäkin kirjeenvaihto kasvoi hyvää hedelmää, sillä juuri Kristan z Prachatic oli yksi niistä, jotka myöhemmin laativat kuuluisat Prahan neljä artiklaa.

Sisäiseen maanpakoon ajettu Hus ei ollut vanki. Arvellaan, että vuosien 1412-1414 hän kävi myös Prahassa, jopa useampaan kertaan. Maaseudulle suoritetut saarnamatkat olivat myös tärkeitä. Niiden aikana tshekin kansa sai omin silmin nähdä opettajistaan sen, josta se oli muilta niin paljon kuullut, ja jota se oli oppinut kunnioittamaan.

Vapaaehtoisen karkotuksensa aikana Hus kirjoitti myös saarnakirjan nimeltä Postilla ja lukuisia tshekinkielisiä taistelukirjoituksia. Näistä tärkeimpiä lienevät julistus Paavin kirkon virheistä, ns. "Kuusi virhettä", jonka Hussin kannattajat naulasivat Beetlehem-kappelin oveen. Kristinuskon perusteista vasta-alkajille Hus kirjoitti "Selostuksen uskosta, kymmenestä käskystä ja Isä meidän rukouksesta" (tsh. "Vyklad viery, desatera a patere").

Heinäkuussa 1414 Hus siirtyi Kozi Hradekin kaupungista Leflov z Lazanin luo Krakoveciin, josta hän 11.10.1414 aloitti matkansa Rooman suuren teurastajan luo Konstanziin. Matkaa tehtiin kolme viikkoa. Marraskuun kolmantena 1414 Hus saapui perille leskirouva Fridalta vuokrattuun asuntoon. Kaksi päivää myöhemmin tuotiin Hussille kuningas Sigismundin Speyerissä laatima ja 1414-10-18 allekirjoittama turvakirja, jossa Hussille taattiin koskemattomuus, oikeus vapaaseen oleskeluun ja turvalliseen kotimatkaan. Marraskuun 28. päivänä Hus kutsuttiin muka kuultavaksi paavin luo, mutta vastassa olivatkin kardinaalit. Vuokra-asuntoonsa Hussia ei enää päästetty. Joulukuun kuudentena Hus vietiin vangittuna Konstanzin järven saarella olevan dominikaaniluostarin vankiselliin. Avokäymälän viereisessä kylmässä sellissä Hus sairastui, ja hänen pelättiin kuolevan ennen aikojaan.

Kun Hus vangittiin, ei kirkolliskokous vielä ollut edes alkanut. Näyttämön pystytys oli vielä kesken. Kaupunkiin saapui kolmekymmentä tuhatta hevosta, 600 sirkustaiteilijaa, 700 virallista naispuolista juhlavieraiden viihdyttäjää, kauppiaita, karjaa, palvelijoita, sihteereitä, varkaita, sotilaita, 300 akateemisen loppututkinnon suorittanutta yliopistomiestä, 150 piispaa, 33 arkkipiispaa, 29 kardinaalia, 3 patriarkkaa, prinssejä, prinsessoja, sekä 1 kpl Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja Unkarin kuningas. Kolmesta kilpailevasta paavista paikalle vaivautui Johannes XXIII Pisasta. Paavi Gregorius XII Roomasta ja Benedictus XIII Avignosta lähettivät kokoukseen edustajansa. Siivoojaämmät sanoivat, että tätä kaupunkia ei tämän jälkeen saa puhdistetuksi kaikesta tästä synnistä ainakaan 30 vuoteen.

Keisari Sigmund saapui Konstanziin jouluaattona. Kun varmistui, että Hus ei kuole käsiin, hänet vietiin toiseen tyrmään, Gottliebenin (että onkin osuva nimi!) linnaan. Juuri kun porukka alkoi olla koossa, otti paavi Johannes XXIII ritolat ja häippäs. Toukokuun 31. pnä Syyrian Antiokian patriarkka ilmoitti virallisesti, että Hussia ei vapauteta. Tällä välin karkulainen paavi oli saatu kiinni ja hänet tuotiin samaan tyrmään, jossa kokouksen päähenkilökin oli. Kaksi yötä joutui veli Jan viettämään samassa loukossa meidän veljiemme syyttäjän kanssa.

Jan Husia tuomitsemaan tulleet ruhtinaat tunsivat tekonsa merkityksen. Tuomittavana oli koko kristillinen maailma, jonka näkyvin hahmo Jan Hus oli. Herätysliike oli vakiintunut Tshekeissä ja Unkarissa ja sen vaikutukset olivat jo Hussin aikana levinneet laajemmalle kuin "Pyhän" Saksalais-roomalaisen keisarikunnan rajat. Hussin aikana slaavilainen herätysliike oli kasvamassa yleismaailmalliseksi ja sen etenemisen pysäyttämisestä oli kysymys.

Hus poltettiin roviolla kuudentena heinäkuuta 1415 kirkolliskokouksen päätöksellä. Tilaisuutta oli seuraamassa koko kirkollisen maailman kerma, pappejakin noin tuhat. Roviolle halkojen sekaan asetetut oljet syttyivät nopeasti, ja liekit tukehduttivat Jan Hussin ennen kuin katsojat ehtivät edes hurmioitua työnsä tuloksista. Kun oikein ajattelee, rovio on symbolisesti hyvin kristillinen tapa kuolla. Ruumis muuttuu tuhkaksi, mutta henki kohoaa taivaisiin.

Hus ei jättänyt jälkeensä minkäänlaista systemaattista teologiaa, vaan sanat:

Kun viesti Hussin oikeusmurhasta saapui Tshekkeihin, lähettivät tshekit 02.09.1415 Konstanzin ekumeeniselle kirkolliskokoukselle 452 säätyläisen allekirjoittaman nootin, jossa Hussin murha tuomittiin kovin sanoin. Nootti tunnetaan nimellä Protestatio Bohemorum, Böömiläisten protesti.

Böömi on väännös Tshekinmaan saksankielisestä nimestä, ja samasta juuresta tulee myös vastaava latinankielinen sana. Suomeen sana böömiläinen on tullut muodossa "boheemi" ja tarkoittaa säännöistä piittaamatonta, mutta kunniallista elämäntapaa.

Kun kirkkoruhtinaat olivat saaneet tshekkiläisen herätysliikkeen johtajien nimilistan, he haastoivat koko joukon Konstanziin syytettynä "kerettiläisten" suosimisesta. Kun tshekit eivät tulleet, kirkonmiehet yrittivät houkutella tshekkejä paikalle lähettämällä heille turvakirjan, jossa taattiin syytettyjen koskemattomuus ja turvallisuus. Mutta jos Hus oli antanut Sigismundin pettää itseään luottamalla keisari Sigismundin antamaan turvakirjaan, niin samaa virhettä eivät Tshekin kuningaskunnan ja Moravian maakreivikunnan paroonit enää tehneet.

Kun petosyritys ei onnistunut, kirkonmiehet riisuivat naamarinsa. Helmikuussa 1418 he listasivat tavoitteensa, joka päätti epäselvyyden ajan. Kirkko halusi kristittyjen verta ja hävittää kaiken, mikä muistuttikin siitä, että Tshekinmaalla oli joskus ollut kristittyjä.

Paavin kiroilu on taidetta, mikä tekee alkuperäisen bullan kääntämisestä haasteellisen tehtävän. Koska käytettävässäni on vain englanninkielinen käännös tästä paavin taidonnäytteestä saatanallisen solvauksen alalla, en edes yritä sitä kääntää, vaan kerron lyhyesti, mitä paavi Martin V, alias Otto de Colonnan bulla pitää sisällään. Bulla on osoitettu maailman kaikille arkkipiispoille, piispoille ja inkvisiittoreille. Täsmennettyään, että kaikki, jotka "ajattelevat tai opettavat eri lailla, kuin mitä pyhä roomalainen ja katolinen kirkko ajattelee tai opettaa", ovat "kerettiläisiä", paavi määrää kaikki kuninkaat, prinssit, herrat, aateliset, ritarit, kaupungit ja yliopistot palvelukseensa kerettiläisiä metsästämään. Paavin vallassa oleva Eurooppa määrätään huolehtimaan siitä, ettei yhdenkään "kerettiläisen" suvaita saarnata, asua, omistaa omaisuutta, harjoittaa elinkeinoa eikä pitää mitään yhteyttä "uskollisten" kanssa koko paavin valtapiirin alueella. Kuolleiden kerettiläisten omaisuus on takavarikoitava. Bullassa annetaan myös ohjeet siitä, miten "kerettiläisyydestä" epäiltyjen kanssa on meneteltävä, mitä on tehtävä henkilöille, jotka jollakin tapaa ovat avustaneet "kerettiläisiä", miten ja kenen on virkansa puolesta etsittävä "kerettiläisiä" ja mitä käskykirjeen vaatimukset torjuvia tai niihin välinpitämättömästi suhtautuvia yksityisiä ja yhteisöjä on rangaistava. Uskovilta kerettiläisten metsästäjät määrätään kyselemään sellaisia asioita, kuin ketä muista uskovia he tuntevat, miten he ovat tutustuneet, ovatko he rukoilleet heidän puolestaan, mistä he ovat saaneet uskonnollisen kirjallisuutensa ja muuta sellaista tietoa, joka tekisi kuulusteltavasta Juudaksen kaltaisen kavaltajan.

Paavin bullan verenhimoinen luonne oli tarkoitushakuisesti provosoiva, sillä konflikti on kirkolle elinehto. Kristillisten normien mukaan kirkko ei koskaan pysty toimimaan, koska kirkko ei ole kristillinen. Kirkko pystyy elämään vain sellaisen pakkovallan turvissa, joka likvidoi kirkon vihaamat kristityt. Jos se joutuisi samalle lähtöviivalle vainoamiensa kristittyjen kanssa, se joutuisi poistumaan ideologiselta kentältä vähin äänin.

Kuin tehostaakseen uhkailujen vaikutus Konstanzin kirkolliskokous julisti ristiretken maureja vastaan. Maaliskuussa 1418 paavi Martin V lähetti kardinaali Johannis Dominic (de Geminiano?) provosoimaan sotaa, sillä paavikin ymmärsi, että ilman pienintäkään tshekkiläisten puolelta tehtyä kyseenalaista tekoa hänen oli vaikea saada orjiaan liikkeelle tshekkejä vastaan.

Hussilaisuuden kaikkia puolueita yhdisti Herran Pyhä Ehtoollinen. Taborilla, Zhiskan puolueen linnaleirissä nautitut ehtoolliskokouksiin tuli väkeä ympäri maata ja naapurimaista. Linnaleiri muuttui pian vakituiseksi kaupungiksi, ja myös uskonnolliseksi keskukseksi. Kaupungin nopea kasvu osoitti, että Hussin seuraajat olivat edenneet pidemmälle uskonpuhdistuksessaan, kuin itse Hus.

Maan alta noussut kristikansa oli hyljännyt ennenkin kirkonmiesten opetukset, mutta nyt tämä opetus tuli julkiseksi. Taborin opettajat opettivat, että jokainen, joka opiskelee "vapaita taiteita" eli filosofiaa ja hyväksyy niistä annetuttuja oppiarvoja, on pakanallinen ja tekee syntiä. He hylkäsivät kirkkoisien opetukset, kirkkoisien ja heidän jälkeläistensä perustamat laitokset, instituutiot ja traditiot, eivätkä ainoastaan hyljänneet niitä, vaan hävittivät nämä Antikristuksen keksinnöt. Lakkautettaviin kuuluivat "pyhällä" vedellä pirskottelut, kirkolliset vaatteet, messut ja messukirjat, lasten kastamiset, kultaiset ja hopeiset ehtoollismaljat, pyhimysten palvonta juhlapäivineen, babylonialainen pääsiäispaasto ja monet muut kirkolliset keksinnöt.

Taborilla ehtoolliseen kuului leipä ja viini. Myös hussilaisten toisen puolueen, utraquistien papit jakoivat sekä leivän, että viinin kaikille uskoville. Ensi kertaa ehtoolliselle osallistuvat tshekit pääsivät kokemaan sen, että vihdoinkin heidän oikeutensa Kristuksen ruumiin jäsenenä on tunnustettu.

Katolisen taikauskon hylkääminen oli perusteellista. Syntien tunnustamisesta "rippi-isille", katolisen salaisen poliisin miehille, luovuttiin. Opit kiirastulesta, rukouksista kuolleiden puolesta ja muut papeilta ostetut rukouspalvelut torjuttiin ja niihin liittyvät kulttiesineet tuhottiin.

Hussin ja Jeromen tappamisen aikoina Katolinen kirkko hallitsi noin puolta Tshekinmaan maaomaisuutta. Valtavat tulot tekivät mahdolliseksi valtavan kirkollisen koneiston ylläpidon. Mutta kirkon valtavien tulojen maksajat, kirkollisen ja saksalaisen ylimystön valtaan joutunut kansa, oli ajettu muutamassa vuosikymmenessä orjuuteen, samankaltaiseen kuin mitä Israel koki Egyptissä ollessaan. Mutta mihin tshekit olisivat lähteneet maasta, jonka he kokivat omakseen? Lähteä vaeltamaan maasta toiseen, luvattua maata etsien. Monet olivat jo tehneet niin. Mutta enemmistö valitsi uskonpuhdistuksen ja alkoi panna matalaksi kirkollisen kultin sortojärjestelmää ja sen kuvia. Omaan lippuunsa tshekit kirjailivat ehtoollismaljan. Latinan kieltä ei enää tarvittu, sillä kansaa opetettiin tshekin kielellä.

Katolisten ristiretkien alkaessa tshekit tiesivät, että edessä oli joko kuolema tai vapaus kirkosta kaikkine siitä johtuvine seuraamuksineen. Elämää katolinen kirkko ei tshekeille tarjonnut missään muodossa. Tavalliselle tshekille taborilaisten valtaan päässeet kaupungit olivat turvakaupunkeja, jonne he juoksivat katolisia tilanherroja karkuun.

Konstanzin kirkolliskokous oli yrittänyt houkutella tshekkiläisiä johtajia tulemaan Konstanziin, muka kuultaviksi, mutta tshekit eivät tulleet. Mitä sitä turhaan lähteä poltettavaksi vieraalle paikkakunnalle, kun halkoja oli Prahassakin, ja lisäksi heiniä sytykkeiksi. Kirkonmiesten tshekkiläisille tarjoamalle turvakirjalle naurettiin.

Provosoidakseen koko tshekin kansan sotaan katolisia sotajoukkoja vastaan paavi Martin V lähetti Tshekkeihin kardinaali Johannis Dominicin uhkailemaan ja ärsyttämään tshekkejä. Prahan lähistöllä Slanyssa tämä kirkon arvoasteikolla paavista seuraava virkamies tunkeutui kristittyjen kokoushuoneeseen ja paiski tavaroita lattialle, ilmeisesti arvellen, että niitä oli käytetty ehtoollisviinin jakamiseen "maallikoille". Kerrotaan myös, että hän olisi polttanut yhden papin ja yhden maallikon roviolla.

Parhaiten kirkonmiesten ärhentely tehosi tshekinmaan omiin katolisiin ja erityisesti niihin katolisiin saksalaisiin, jotka asuivat tshekkien keskuudessa, ja katsoivat keisarikunnan olevan heidän oma keisarikuntansa - Pyhä SAKSALAINEN Rooman keisarikunta.

Myös Tshekin kuningas Vaclav IV, Sigismundin velipuoli, yritti olla ärhäkkänä. Hän määräsi Tshekin kansalliset johtajat tulemaan eteensä aseistautumattomina 15.05.1418, mutta kun vapaaherrat, ritarit ja muut säätyläiset tulivat, he tulivat täydessä sota-asussa ja joukkoineen, eikä Vaclavin temppu onnistunut ollenkaan. Joukon johtajana toiminut Jan z Trocnov, joka paremmin tunnetaan nimellä Jan Zizka, jopa kysyi kuninkaalta, tarvitsisiko kuningas mahdollisesti aseellista apua vihollisiaan vastaan?

Paavin joukoissa tiedettiin jo ennestään, ettei Tsekinmaan kunigas Vaclavista ollut kirkon pyöveliksi. Mutta olihan heillä Pyhän Roomalaisen keisarikunnan kuningas Sigismund, jota paavi ei ollut kruunannut keisariksi siitä yksinkertaisesta syystä, että nälkäinen koira haukkuu paremmin kuin jo tavoitteeseensa päässyt kylläinen peto.

Sigismund, joka oli poistunut Konstanzista 15.07.1415, palasi sinne takaisin 27.01.1417. Hänen tehtäväkseen tuli paitsi tshekkien uhkailu, myös Tshekin kuningaskunnassa olevien saksalaisten imperialistien ja kivikovien katolisten sotaan kiihottaminen. Kiihotustyö tuottikin hedelmää ja maa joutui kaaokseen, kun kaupungit ryhtyivät valitsemaan puoltaan ja karkottamaan "kerettiläisiä". Kutna Goran, vanhan hopeakaivoskaupungin, kaivoksetkin haisivat mädäntyneiltä ihmisenraadoilta jo vuonna 1419 kaupungissa suoritetun 1600 ei-katolilaisen joukkosurman jäljiltä.

Sigismundin painostuksesta hänen velipuolensa kuningas Vaclav IV vaihtaa 06.06.1419 kaupungin johdon saksalaismielisiin imperialisteihin, mutta sitä eivät prahalaiset enää hyväksy.

Katolinen kirkko oli alkanut propagandasotansa tshekkiläistä herätystä vastaan sellaisista asetelmista, jotka eivät kestä kritiikkiä. Rikollista kirkon toimissa oli se, että se yli päätään oli ryhtynyt määräilemään ihmisten hengellistä elämää koskevissa asioissa. Jos se olisi tyytynyt esittämään oman kantansa, sitä olisi pitänyt sietää, mutta ideologisen sodankäynnin asemesta se oli kiihottanut joukkonsa aseelliseen taisteluun, ja siitä sen oli vastattava ei pelkästään Jumalan, vaan myös tshekkien edessä.

Katolinen tuomitsi tshekkiläisten halut nauttia Herran pyhää ehtoollista "molemmilla tavoilla" (sub utraque specie), eli leipää ja viiniä käyttäen, mutta siinäkään asiassa se ei ollut legitiimi tuomari.

Tshekkiläisten kanta perustui Raamatun sanaan. Jos he kerran olivat tulkinneet Raamattuansa niin, että ehtoollisella piti nauttia leipää ja viiniä, niin mitä sanomista roomalaisilla tai saksalaisilla siihen oli? Sen lisäksi, että he tekivät oikein, he pystyivät myös esittämään asiansa Rooman ja Saksan tohtoreitten edessä niin hyvin, ettei roomalaiset pystyneet kantaansa puolustamaan ja kun he eivät pystyneet sitä tekemään, he polttivat haastajansa roviolla ja uhkasivat muita tshekkejä kansanmurhalla.

Tshekkien kannalta katsottuna kirkon ja imperialistien uhkailut merkitsivät sodanjulistusta, johon tshekkiläiset vastasivat parhaaksi katsomallaan tavalla, ja kuten aina ihmisten keskuudessa, jokaisella tshekilläkin oli oma käsityksensä siitä, mikä se paras tapa on. Mutta vihollisen uhka yhdisti suuren osan tshekkejä yhteiseen puolustusrintamaan, kirkon ja sen liittolaisten perkeleellisiä aikeita torjumaan. Välitön sotilaallinen uhka torjuttiin vuosina 1419-1434 käydyissä taisteluissa, jonka kuluessa kirkon ja imperialistien viisi eri kertaa kokoon haalimien yli sadan tuhannen miehen ristiretkeläisarmeijat ajettiin maasta pois verissä päin, mutta monet jäivät myös maan lannaksi tshekinmaan kedoille ja kukkuloille.

Neuvostoliiton koululaisille opetettiin, että 1400-luvulla Tshekinmaan orjat nousivat kapinaan feodaaliherroja, imperialisteja ja kirkkoa vastaan ja Jan Zizkasta tehtiin suuri feodaaliherroja vastaan nousseitten kansanjoukkojen johtaja. No, tämä osa sosialistien hapatuksesta oli humpuukia, sillä aivan alusta asti tshekinmaan "panit" eli lääninherrat johtivat tshekkiläisten vapautustaistelua, yritystä vapautua katolisen kirkon hirmuvallasta. Puolet sosialistien opetuksesta oli kuitenkin melkein totta, sillä siinä kerrottiin "hussilaisia vastaan tehdyistä ristiretkistä", joista tavallinen suomalainen koululainen tietää tuskin mitään.

Raamatun mukaan Paholainen on pettänyt koko maailman - ei siis pelkästään Suomen ja Venäjän lapsia. Paholainen on myös tämän maailman ruhtinas. Hänelle jokainen Jeesuksen seuraaja on haaste, joka muistuttaa Paholaista - ja hänen palvelijoitaan, oli se sitten mikä paavi tai antikristus tahansa - että Jeesus on murtanut hänen parhaan aseensa, kuoleman vallan, ja perustanut maan päälle kansakunnan, joka uskon kautta pystyy uhkaamaan hänen valtaansa tässä maailmassa ja lopulta voittamaan sen.

Se, että paholainen sai joukkonsa liikkeelle valtaansa puolustamaan, perustui tietämättömyyteen siitä, miten Jumala pelastaa. Kirkon uhrit, myös suuri osa tshekkejä, olisivat tarvinneet parempaa tietoa siitä, miten Jumala pelastaa. Hus ja monet hänen aikalaisensa olivat jo johtamassa tshekkejä tämän tiedon pariin, ja juuri tämän tiedon leviämistä ja syvenemistä estämään paholainen lähetti joukkonsa - paavi ja hänen vuonna 801 perustamansa keisarikunnan keisari etunenässä.

Vuosina 1419-1434 käytyjen "hussilaissotien" aikana tshekkiläiset puolustautuivat katolisten hyökkäystä vastaan ase kädessä, ja Jumala antoi heille voiton katolisista kerta kerran jälkeen aina siihen asti, kunnes he solmivat Baselin kompaktataksi kutsutun sopimuksen vihollisen kanssa. Sopimuksen solmimisen jälkeen Jumala katsoi tshekkien asian itselleen vieraaksi, mutta ne maan uskollisista, jotka eivät vehkeilleet vihollisen kanssa, Jumala kokosi osajoukoksi, jota hän edelleen johti ja auttoi.

Vuoden 1451 jälkeen syntyneet seurakunnat jatkoivat tshekkiläisen herätyksen periaatteita Jednota Bratrskan nimellä vuoteen 1618 asti vainottuina, mutta ei voitettuina. Mutta myös Jednotan veljet ostivat maallista menestystä luopuen monista kristinuskon periaatteista, ja tulivatkin taas niin mahtaviksi, että ryhtyivät vaatimaan virallista tunnustamista ja kansalaisoikeuksia. Juuri tämä maallisen tunnustuksen tavoittelu johti heidätkin liittoutumaan tällä välin syntyneiden luterilaisten ja kalvinistikirkkojen sekä niitä tukevien maallisten ruhtinaiden kanssa, eli he tekivät samat virheet kuin ne tshekkiläiset päälliköt, jotka olivat menettäneet Jumalan avun Baselin sopimuksien takia.

Tshekkiläinen herätys siirtyi uuteen vaiheeseen vuonna 1618. Eurooppa hyökkäsi taas tshekkien kimppuun. Taistelua kutsutaan kolmekymmenvuotiseksi sodaksi. Sota alkoi Prahasta ja päättyi Prahaan, mutta toivomaansa tunnustusta tshekin kristityt eivät saaneet. Kävi juuri päinvastoin, kuin mihin liikkeen silloinen "suurmies", Budova, oli aikonut. Jo 1621 alkoi tshekkiläisten kristittyjen hirvittävä vaino, jonka aikana katoliset yrittivät hävittää ei vain kaikki Tshekinmaan kristityt, vaan myös kaikki jäljetkin siitä, että maassa oli joskus ollut mahtava kristillinen seurakunta.

Mutta tshekkiläisen herätyksen saavutukset olivat liian suuria hävitettäväksi jopa katoliselle kirkolle. Katolisen kirkon kristittyjen veren päälle rakentamat loistavat palatsit ovat vain kulisseja, joiden alta paljastuu loistokkaan rakennustaiteen salainen motiivi - Saatanan viha Kristusta ja hänen seurakuntaansa vastaan.

Sata vuotta Jednotan veljesseurakuntien rippeet - orjilla ei ollut oikeutta paeta maasta - sinnittelivät koloissaan Tshekinmaalla, Sleesiassa ja Unkarissa, mutta 1722 herätys syntyi uudestaan Moravian veljien nimellä Saksissa, levisi sieltä ympäri maailmaa herrhutilaisen liikkeen nimellä. Mutta vielä suurempaa oli tulossa. Vuonna 1734 kaksikymmentä neljä Moravian veljesyhteisön jäsentä oli lähdössä Lontoosta Amerikkoihin The Simmons nimisellä laivalla tekemään lähetystyötä Georgian intiaanien keskuuteen. Samalla laivalla matkustivat Georgiaan

Georgian kuvernööri Oglethorpe, hänen mukaansa saarnamieheksi kutsuma John Wesley ja John Wesleyn veli Charles Wesley, jonka kuvernööri oli nimittänyt sihteerikseen.

The Simmonsilla tehty laivamatka yli Atlantin tuli merkitsemään maailmanhistorian käännekohtaa. Se oli tärkeä linkki tapahtumasarjassa, jonka kautta Jumala teki tshekkiläisen herätyksen maailmanlaajuiseksi. Se oli hetki, jolloin kristinuskon keskus muutti Euroopasta Amerikkoihin, tullakseen yleismaailmalliseksi. Wesleyn veljeksien myötä vanha slaavilainen herätysliike jatkui metodistiliikkeen nimellä, ja kun metodistiliike 1900-luvun alussa oli jo kuolemassa, sen jäännöksiin Jumala puhalsi uutta eloa niin, että liike nyt tunnetaan helluntailiikkeen nimellä.

Hussin tueksi Konstanziin tullut Hieronymus vangittiin, ja poltettiin vuotta myöhemmin, koska hänkään ei suostunut kumartamaan Saatanalle. Ongelmana oli enää muutama miljoona tsekkiä, jotka pitivät paavia saatanana. Saatanan asianajajan tai ehkä asianomistajan ominaisuudessa pitkällisen kaupankäynnin tuloksena 1417-11-21 paaviksi kruunattu Otto de Colonna, elikkä Martinus V julisti pyhän sodan, "ristiretken", tshekkiläistä kristikuntaa vastaan vuonna 1420. Hussin polttaja Sigismund, Unkarin ja Kroatian kuningas (vuodesta 1387), "Pyhän" saksalais-roomalaisen keisarikunnan kuningas (vuodesta 1410), joka 1419 oli tullut myös Böömin kuninkaaksi määrättiin hävitystyötä johtamaan. Kaikki paavin orjuuttamat kansat kutsuttiin tsekkejä hävittämään.

Tshekit eivät hyväksyneet Hussin polttamista. He eivät olleet niitä juutalaisia, jotka lähtivät ylipappien vietäväksi silloin, kun Jeesusta tapettiin. Mutta varmaan sekin ajatus heidän mielessään kävi, ainakin siinä vaiheessa, kun he huomasivat koko Euroopan lähtevän sotaan heitä vastaan. Kysymys kuuluukin, kumpi on kansalle parempi, alistua "välttämättömään" vai vastustaa vääryyttä, ja jos vastustaa, niin miten?

Juudeassa noin vuonna 33 tapahtunut Jeesuksen murha ei aiheuttanut juutalaisten kansannousua Roomalaisia vastaan, mutta Hussin murha vuonna 1415 aiheutti sen, että maan vapaat säädyt lähettivät Konstanzin kirkolliskokoukselle 452 aatelisen allekirjoittaman protestin ja pian tshekit pistivät kuriin koko sen valtiollis-uskonnollisen liittymän, joka Hussin murhan oli suorittanut.

Kun seuraavassa käymme tarkastelemaan näiden kahden erilaisen toimintatavan lopputulosta, voidaan heti huomata, että ainakaan juutalaisten toimintatapa ei tuottanut rauhaa tai turvallisuutta heidän kansalleen. Tshekit protestoivat roomalaisten vääryyttä vastaan, mutta myös he joutuivat kokemaan kovia.

Katolinen ja imperialistinen propaganda oli saanut Tshekeissä asuvat katoliset uskomaan, että tshekkien hävittämisestä tulee helppo juttu. Voimainsa tunnossa he alkoivat karkoittaa kaupungeistaan sellaisia tshekkejä, joiden ehtoolliseen kuului sekä leipä että viini. Maahan syntyi sisäinen pakolaisongelma, jonka herätysliikkeen johtajat ratkaisivat perustamalla Taborin leirikaupungin. Vuoden 1419 kesällä pidettyihin Taborin leirijumalanpalveluksiin osallistui jo 40.000 tshekkiä.

Prahan kaupungin johdossa olleet Hussin kannattajat oli erotettu, ja 06.06.1419 tilalle oli valittu uudet neuvosmiehet. Kuningas oli myös erottanut Pyhän Tapanin kirkon saarnaajan Jan Zelivskyn (tapettiin 1422).

Heinäkuun 30 päivänä 1419 Jan Zelivskin johtamat protestantit olivat marssilla Prahan läpi kun heitä alettiin kivittää kaupungintalon ikkunoista. Mielenosoittajat valtasivat kaupungintalon, ja heittivät pormestarin ja muutamia kivityksen järjestäjiä ikkunasta kadulle. Ulosheitetyt kuolivat. Tapaus sai nimen Prahan ensimmäinen ikkunastaulosheitto.

Kun tieto saksalaisten ulosheitosta saapui kuninkaan hoviin, joutui Vaclav IV raivon valtaan ja halvaantui kokonaan oman raivonsa kiihottamana, kun eräs hoviherroista yritti rauhoitella häntä. Kahdeksantoista päivän kuluttua hän kuoli.

Tshekkiläisten ensimmäinen virallinen protesti Hussin murhasta oli lähetetty Kirkon korkeimmalle päättävälle elimelle, Konstanzin ekumeeniselle kirkolliskokoukselle syyskuun toisena päivänä 1415. Asiakirjalla ei ollut muuta vaikutusta, kuin että sen allekirjoittajat joutuivat itse syytetyiksi, ja tulivat myöhemmin poissaolevina tuomituiksi niskuroinnista.

Paavi Martin V bullaan, jonka hän pani liikkeelle kohta paaviksi kruunaamisensa jälkeen, tshekit vastasivat kauniisti, mutta tiukasti. Vastaus paavin 1418-02-22 lanseeraamaan bullaan ei ehkä tullut hänelle Konstanziin, sillä hän oli poistunut Konstanzista 1418-05-15 kohta kirkolliskokouksen päättymisen jälkeen. Mutta eihän se hänelle ollut tarkoitettukaan, sillä vastauksen otsikossa lukee:

Julistuksessa tshekit ihmettelevät, miksi he antavat paavin pettää itseään. Miksi Eurooppa ei näe? Kirje sisältää kuusitoista kohtaa, joissa esitetään ne keinot, jotka toteuttamalla tshekit aikovat päästä kirkon mädännäisyydestä eroon. Kirje toimitettiin Euroopan katolisten maiden johtajille ja kotimaassakin se saatettiin mahdollisimman monen tietoon. Paaville kirjettä ei lähetetty. Ei Jeesuskaan paholaiselle kirjeitä kirjoitellut.

Kirjeen allekirjoittajia on neljä: Procopius, Prahan arkkipiispa Konrad, Samssmolic ja Smahors. Sellaiset nimet, kuin Jan z Trocnova eli Zizka tai Jakoubek ze Stríbra siitä puuttuvat. Jan z Trocnova on vielä tuntematon suuruus ja Jakoubek (1370-1429), yksi Hussin luotettavimmista työtovereista, ei halua vielä lyödä lukkoon kaikkia yksityiskohtia siitä, miten hengellistä remonttiliikettä pitää kehittää. Hän palaa asiaan myöhemmin.

Ristiretki, jolla paavi Martin V oli tshekkejä uhkaillut, pantiin virallisesti alulle vuonna 1420. Maaliskuun ensimmäisenä 1420 paavi allekirjoitti asiaa koskevan bullan ja se julkaistiin Wroclavissa 17.03.1420, jossa imperiumin kruunaamaton keisari sillä hetkellä oleskeli. Bullan johdosta 1420-04-20 Cenek z Vartenberka ja Oldrich z Rozenberka antavat Tshekin kuningaskunnan ja Moravian maakreivikunnan nimissä tilanneselostuksen ja kehottavat kansaa puolustamaan omaa kieltään ja kuningaskuntaansa sekä seisomaan lujina Liiton maljaa koskevassa asiassa. Mutta niitä merkittävämmiksi tulivat teologien laatimat Prahan artiklat, joissa Hussin työn jatkajat julistavat tavoitteensa.

Prahan saivat viimeistellyn muotonsa 01.07.1420-08.07.1420, mutta virallisesti ne hyväksyttiin Tshekinmaan maapäivillä Caslavissa 03.06.1421-07.06.1420 ja ne saivat maan lain voiman. Samoilla maapäivillä tshekit julistivat Sigismundin menettäneen asemansa Tshekinmaan kuninkaana, jota titteliä hän oli pitänyt hallussaan vajaan vuoden. Sigismundille tosin jäi monta muuta titteliä, mutta Praha oli keisarikunnan helmi, vaikka ei ollutkaan saksalainen.

Prahan artiklat sisältävät neljä kohtaa teologisine perusteluineen. Tekstin laatija on todennäköisesti Jakoubek ze Stribra (1370-1429), Hussin työtoveri ja työn jatkaja. Koska artiklat oli ensisijaisesti tarkoitettu omaan käyttöön, pantiin niiden teksti julkisesti nähtäväksi eri puolille Tshekinmaata, että kaikki tietäisivät, minkä puolesta tässä taistellaan. Tshekinmaan ulkopuolella niitä olisikin ollut hankala julkaista, sillä niissä vaaditut asiat olivat sellaisia, joita myös Tshekinmaan rajojen ulkopuolella kannatettiin.

Prahan artiklojen ensimmäisessä artiklassa vaaditaan, että Jumalan Sanaa on saatava saarnata vapaasti, eikä kielilläpuhumista pidä estää. Tämä kertoo sen, että tshekkiläinen herätys oli karismaattinen, tai helluntailainen, kuten nykyisin sanottaisiin. Teksti kuuluu:

Hus oli osoittanut, että Raamatun arvovalta on suurempi, kuin kirkon, kirkolliskokouksen tai minkään paavin tai kirkon muiden oppi-isien arvovalta. Sata vuotta Hussin oikeusmurhan jälkeen syntyneet kirkon reformiliikkeet, luterilaisuus mukaanluettuina, tunnustivat tämän periaatteen omakseen. Mutta Prahan artikloitten ensimmäinen kohta ei ole protestanttinen, vaan helluntailainen, sillä se jättää Pyhän Hengen sille kuuluvaan asemaansa ihmisjärkeä korkeampana kirjoitusten tulkitsijana ja ilmoittajana.

Kun aikaa kului, eivätkä kirkonmiehet ja heidän valtiolliset liittolaiset pystyneetkään hukuttamaan Prahan herätystä vereen, alkoi ideologinen myyräntyö. Ensimmäiseksi vihollinen pyrki poistamaan Prahan artiklojen ensimmäisestä kohdasta juuri tuon kielilläpuhumista koskevan kohdan, sillä se juuri oli sellainen merkki Pyhän Hengen työstä, jonka hekin ymmärsivät olevan juuri se totuus, jonka he eivät halunneet kuulla.

Kun Tshekin kuningaskunnan kuningas Vaclav IV 1419-08-16 kuoli, katsoi hänen velipuolensa Sigismund aikansa koittaneen. Vuodesta 1387 Sigismund oli jo ollut Unkarin ja Kroatian kuningas ja "Pyhän" saksalais-roomalaisen keisarikunnan kuninkaaksi hän oli päässyt 1410, mutta Sigismund ymmärsi, että Tshekinmaalla oli jotakin arvokkaampaa, kuin Roomassa tai Saksanmaalla. Pitkään hän olikin Vaclavin paikalle pyrkinyt, mutta turhaan. Hussin eliminoiminen takasi hänelle katolisen kirkon tuen, mutta riittikö se? Pääsisikö keisarikunnan kuningas Tshekinmaan kunkuksi, ja suostuisiko paavi sen jälkeen kruunaamaan hänet "Pyhän" Rooman keisarikunnan kuninkaaksi?

Sigmundin valitseminen tuntui tshekeistä arveluttavalta. Tshekit tiesivät, kuinka hän vuonna 1408 oli hävittänyt Bosnian ruhtinassuvut ja paiskinut lynkattujen päät Bosna-jokeen katolisen uskonkiihkonsa sokaisemana ja tulisi varmaan tekemään saman Prahassakin, jos vain pääsisi niskan päälle. Mutta maasta löytyi vielä hyväuskoisia hölmöjä, jotka luulivat korjaavan hyvän potin Sigismundia tukemalla.

Sigismund, joka halusi Tshekinmaan kuninkaaksi, ei voinut tulla Prahaan ilman vahvoja sotajoukkoja, mutta hän halusi kuninkaaksi velipuolivainajansa sijaan. Niinpä hän 25.12.1419 esitti Tshekin säädyille kutsun saapua Berauniin, jonne tshekit saapuivat 27.12.1419. Kolme päivää myöhemmin säädyt hyväksyivät Sigismundin Tshekinmaan kuninkaaksi, ja saattoivat sen jälkeen palata Prahaan suorittamaan kuningas Sigismundille lupaamiaan taisteluesteiden purkutöitä saksalaismielisten imperialistien nauraessa suurta röhönaurua.

1420-01-09 Jan Chodek, Gurimista tapetaan sekä 3 muuta huss pappia myös siviileitä

sigismund hyväksyy murhat

Tällä välin imperialistit olivat jatkaneet kristittyjen vainoa ja kun nyt vastavalittu kuningaskin ne hyväksyi, alkoivat tshekit tulla katumapäälle. Tammikuun yhdeksäntenä 1420 suoritettu evankelisten pappien ja siviilien joukkomurha käänsi monen ajatukset keisari-kuningasta ja hänen taustavoimiaan vastaan. Mutta imperialistien joukoissa Sigismundille osoitettu kunnioitus tulkittiin toisin. He pitivät sitä kansalta saatuna lupana käydä "kerettiläisiä" hävittämään.

Hussin jälkeen tshekkiläisen kansanherätyksen johtoon oli noussut Jakoubek ze Stribra. Hänen johdollaan herätysliike otti 1414 käyttöön ehtoollisenviettotavan, joka paremmin vastasi Jeesuksen ja Paavalin Raamatussa antamia ohjeita, kuin mitä kirkko oli valmis hyväksymään. Kirkollisen ehtoolliskäytännön kaksi räikeintä poikkeamaa koskivat sitä, mitä ja kenelle ehtoollisella tarjoillaan. Kirkossa ehtoollinen oli rajoitettu pelkään leipään, mutta Jakoubekin ja 1417 roviolla poltetun saksalaisen teologin Mikulas z Drazdanin johdolla tshekkiläinen seurakunta otti käyttöön ehtoollisen "molemmissa muodoissaan". Liikkeen kannattajat merkitsivät viinimaljan lippuihinsa, ja ilmaisun "molemmissa muodoissaan" latinankielisestä vastineesta "sub utraque specie" liike sai nimen utraquistit. Pian myös Prahan arkkipiispa Konrad liittyi utraquisteihin. Toinen asia korjautui, kun myös "maallikot" kelpuutettiin ehtoolliselle. (Katolisessa kirkossa ehtoollisleipää eli öylättiä söivät ja viiniä joivat vain kirkon viranhaltijat).

1420-02-02 Ausch taistelu

Tavallisten tshekkien arvostelukyky oli parempi kuin heidän johtajiensa. Kun Jan Zizka sanoi maan kansalle, että pystyttäkää telttanne tänne, syntyi kaupunki nimeltä Tabor. Tämän kaupungin nimestä sai nimensä herätysliikkeen toinen haara, taborilaiset. Sigismundin puheilla heitä ei petetty, sillä heillä oli silmät päässä, paitsi Jan Zizkalla, joka yksisilmäisenäkin pystyi näkemään enemmän, kuin monet kahdella.

Auschin kaupungin johtajat olivat karkoittaneet kaikki Hussin kannattajat kaupungista. Karkoitetut kutsuivat avukseen Zizkan ja valloittivat kaupungin takaisin 02.02.1420; nyt saivat imperialistit vuorostaan kokea, mitä kodin menettäminen on.

Vaclav IV (Wenceslav IV) kuoleman jälkeen hänen leskensä, katolinen Sofia hankki saksalaisia palkkasotureita kansannousua kukistamaan. Välirauha solmittiin 13.11.1419. Hussia kannattavat tshekkiläiset aatelismiehet lähtivät hieromaan sovintoa Sigismundin kanssa, mutta se yritys oli tuomittu epäonnistumaan. Kaksi muuta miestä, Peter Chelcicky ja Jan Zizka poistuivat myös Prahasta - edellinen jatkamaan hengellistä työtä vähän rauhallisemmille seuduille, ja jälkimmäinen torjumaan Plzenin suunnasta mahdollisti maahan tunkeutuvaa vihollista.

Kun tshekit solmivat välirauhan Sigismundin kanssa, poistui Jan z Trocnov, Puolassa 1410 käydyn Tannenbergin/Grünewaldin/Stebarkin taistelun jälkeen kotimaahansa palannut yksisilmäinen ("zizka") sotapäällikkö kaupungista. Niin yksisilmäinen kuin hän onkin, hän osaa tehdä tilannearvion paremmin kuin monet muut kaksisilmäiset. Oikeasti jokaisen tshekin olisi tässä vaiheessa pitänyt ymmärtää, että rauhan sijasta oli tulossa sota. Katolinen maailma oli pannut korttinsa pöydälle, kaikkien luettavaksi. Hus oli poltettu, Jerome oli poltettu, Paavi oli julkaissut bullansa ja määrännyt kaikki Hussin ja Wycliffen kannattajat ja suojelijat hävitettäväksi. Sigismund oli kirjeillään usuttanut maan sisällä olevat kannattajansa tshekkiläisten kimppuun ja sisällissota oli tosiasiallisesti jo alkanut. Ja koska asialla oli koko katolinen Eurooppa, sota ei tulisi jäämään Tshekinmaan sisäiseksi selkkaukseksi.

Voidaan olla eri mieltä siitä, oliko Jan z Trocnov muita aikalaisiansa viisaampi, mutta hänen näköpiiriään vääjäämättömästi avarsi se, mitä hän oli Puolassa ollessaan nähnyt, sillä Tannenbergin/Grünewaldin taistelulla, johon Jan z Trocnov, puolaksi Jan Trocznowsky, oli todennäköisesti osallistunut, oli pitkä esihistoria. Se alkoi siitä, kun paavit 1200-luvun alussa ryhtyivät tuomaan kirkkoa ensin Itämeren itärannikolle, ja vähitellen kauemmas sisämaahan. Ensimmäisenä hävitettiin liiviläisten pääkaupunki Ykskylä, ja sen jälkeen koko kansa niin, että 1410 heitä oli jäljellä vain muutama tuhat. Liiviläisten naapureita, preussilaisia vastaan aloitettiin kohta perään toinen ristiretki. Vuonna 1217 paavi Honorius III alkoi saarnata ristiretkeä, ja 1223 lähtivät paavin killerit liikkeelle, mutta vastaanotto oli tyly. Vuonna 1226 ristiretkeläisten avuksi kutsuttiin saksalaiset ritarit, mutta he tulivat vasta, kun valloitetut maat luvattiin heidän hallintaansa "Pyhän" Roomalaisen keisarikunnan alaisuudessa. Hanke onnistui niin hyvin, ettei yhtään preussilaista jäänyt jäljelle, jos ei oteta lukuun niitä, jotka pääsivät karkuun ja sulautuivat muihin kansoihin. Kannattaa panna merkille, että myös katolinen propaganda onnistui hyvin. Monet luulevat vieläkin, että preussilaiset ovat saksalaisia. Tosiasia kuitenkin on, että preussilaisia ei enää ole, eikä moni tiedä sitäkään, oliko tämä kirkon käskystä teurastettu kansa balttilainen vai itämerensuomalainen kansa. Vasta 1410 käydyssä Tannenbergin/Grünewaldin taistelussa Liettuan ja Puolan joukkojen onnistui murskata saksalaisten "teutoonien" ritarikunta. Jan z Trocnov, joka todennäköisesti osallistui tähän taisteluun puolalaisten puolella, tiesi kyllä, mikä tshekkejä odottaa, jollei Rooman paavin ja "Pyhän" Rooman keisarikunnan ristiretkeläisarmeijoita pysäytetä ajoissa.

Voi vain ajatella, miltä sotapäälliköstä tuntui, kun hänen maansa johtoon nousseet teologit tekivät välirauhan sellaisen vihollisen kanssa, joka koko maailman edessä oli korkeimman viranhaltijansa toimesta käskenyt hävittää olemattomiin "tuo … kansa". Mutta Jan z Trocnova tiesi myös sen, että häntä tarvitaan vielä. Prahasta hän siirtyi Plzenin seudulle estämään Nürnbergin suunnasta odotettavissa olevaa hyökkäystä.

Jan Hus täytti kristityn mitan voittamalla jokaisen taistelun, johon hän joutui. Jan Hus oli lähtenyt kotikylästään vain tavoittelemaan helppoa elämää, jonka hän uskoi saavuttavansa tulemalla papiksi, mutta Jumalalle oli hänelle parempi suunnitelma. Varhaisessa vaiheessa kävi ilmi, että Jan oli rehellinen. Tämän ominaisuutensa tähden hän teki jatkuvasti oikeita valintoja, ja ne tehtyään Jumalalla oli hänelle varattuna yhä vaativampia tehtäviä, ja kun hän kuoli, oli syntynyt kansanliike, joka haastoi Jumalan haastajan julkiseen mittelöön koko maailman silmien edessä.

Hus oli ensin kiinnittänyt huomionsa - niin kuin hän luuli - kirkon väärinkäytöksiin, mutta joutui pian toteamaan, että kirkko ei ensinkään ole kristinuskon legitiimi tulkitsija. Ne asiat, joita hän oli pitänyt väärinkäytöksinä, olivatkin olleet kirkon herralle, antikristukselle luonnollisia asioita. Tämän selvitettyään Hus joutui kysymään, mikä sitten on todellinen seurakunta, "ekklesia", jos kerran kirkko ei sitä ole. Vastauksen löytäminen ei ollut vaikeaa, sillä "kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia". Tämä vastaus löytyi suoraan Raamatusta. Mutta filosofian maisterille se ei vielä riittänyt, sillä seuraavaksi hänen oli kysyttävä itseltään: Kuka on Raamatun oikea tulkitsija? Vaihtoehtoja oli periaatteessa vain kolme: kirkko, minä itse, tai Pyhä Henki.

Kirkko väitti, että sillä oli yksinoikeus Raamatun tulkitsemiseen. Raamatun auktoriteetin tunnustaminen pudotti kirkon pois pelistä, sillä kirkko itse katsoi olevansa yläpuolella Raamatun auktoriteetin. Mutta kirkon auktoriteetin hylkääminen pakotti Hussin myös kysymään, mikä sitten on oikea auktoriteetti? Onko se yksin Raamattu, kuten Luther 102 vuotta Hussin polttamisen jälkeen väitti, vai oliko se sittenkin Pyhä Henki? Näyttää siltä, että Hus henkilökohtaisissa ratkaisuissaan pystyi jo vaeltamaan Pyhän Hengen ohjauksessa jo kauan ennen roviolla polttamistaan, mutta ehtikö hän muotoilla tämän käsityksen kirjalliseen muotoon ja ehtikö hän opettaa sen kuulijoilleen?

Kun Jan Hus 06.07.1415 poltettiin, oli paljon vielä tekemättä. Yli tuhannen vuoden ajan kristikunta oli ollut kirkon vainoama maanalainen liike, mutta nyt tämä yksi mies oli nostanut sen koko Euroopan tietoisuuteen. Miten tämä kaikki tulisi jatkumaan?

Kristillisen opetustyön kärkeen nousi täysin tuntematon mies, Peter z Chelcic, tai kuten nykyisin sanotaan Peter Chelcicky (n.1380-n.1460). Hänen sanotaan olleen pienen maatilan isäntä, kotoisin Chelcicin kylästä, mutta toiset väittävät hänen olleen rajasuutarin eli kenkärajojen korjaajan. Hänen lienee syntynyt noin vuonna 1380, mutta näissäkin arvioissa on suuria eroja. Tuntematonta on myös, missä hän oli saanut kasvatuksensa. Siitä, että hänen opetuksensa muistuttaa paljon vanhan valdolaisliikkeen opetusta ja käytäntöjä, on päätelty hänen kuuluneen valdolaisiin.

Peter Chelcickyn kotiseutu Nova Bystrice oli vanhaa valdolaisseutua. Kerrotaan, että myös Lyonien köyhien Peter Valdo oli paennut Ranskan kerettiläisvainoja juuri tänne, ja kuollutkin täällä vuonna 1218. Ja kuten usein tapahtuu, elämän maku herättää ulkopuolistenkin kiinnostusta. Muuan pappi Vojtech Vilemovin kaupungista oli alkanut tutkia ystäviensä kanssa Raamattua sillä seurauksella, että hänet poltettiin roviolla Budejovicessa.

Prahaan Peter Chelcicky oli tullut ehkä jo Hussin aikana, mutta vuonna 1420 hän katsoi asiakseen poistua Prahasta. Lähtönsä edellä hän tapasi Jakoubek ze Stribron Bethlehem Kaplen toimistossa, ja muistutti häntä Jeesuksen sanoista, joiden mukaan opetuslapset on lähetetty maailmaan kuin lampaat susien keskelle.

Peter Chelcicky oli pasifistitaistelija, joka oli päättänyt valloittaa helvetin portit sanan miekalla. Sillä aikaa kun Hussin kannattajat ja Paavin kannattajat selvittivät välejään miekoin, pistoolein ja tykein, Peter Chelcicky jatkoi kirjoittamista siitä, mihin Hus oli jäänyt, ja poistui tästä maailmasta ilman, että edes hänen kuolinvuottaan tarkalleen tiedettäisiin. Noin neljänkymmenen vuoden työrupeaman hän sai kuitenkin Israelin Voideltua palvella.

Peter Chelcickyn kotiseudulle syntyi pieniä seurakuntia, mutta hänellä oli sanoma koko hussilaiselle herätykselle. Ensimmäiseksi hänen oli varoitettava vastauskoontulleita, etteivät he lähtisi soitellen sotaan. Peter Chelcicky ei alkuunkaan hyväksynyt kristityn osallistumista sotilaallisiin toimiin, mutta se ei ollut hänen kirjansa "Hengellisestä Sodankäynnistä" tärkein anti. Hengellistä sotaa ei käydä lihan mielellä. Vehnän ja valhevehnän tulee saada kasvaa samassa pellossa maailman loppuun saakka. Vehnä ja valhevehnä tulisivat kasvamaan omaa kasvuaan, mutta hengellisiä voittoja saavutettaisiin vain Jumalan itsensä johtamassa hengellisessä taistelussa hengellistä vihollista vastaan. Pahalla oli Pahaa mahdotonta voittaa, valisti tämä tshekkiläinen Pietari kalamiehiä.

Seurakuntaelämän ensimmäisiin alkeisiin kuuluu tieto siitä, mikä on seurakunta. Ne, jotka eivät alkeitakaan noudata, on jätettävä ehtoollisyhteyden ulkopuolelle, ettei koko yhteisö tulisi syylliseksi Jumalan edessä ja jäisi Jumalan siunausta vaille. Paavillisen kirkon seurakuntakäsityksestä Chelcicky sanoi, että se on Antikristuksen käsitys Kristuksen ruumiista.

Maansa yhteiskunnallista tilaa Chelcicky käsittelee kirjassaan "Yhteiskunnan kolminkertainen jakaantuminen". Hän joutuu toteamaan, että ylhäisö, papisto ja keskiluokka pitää köyhää, työtätekevää luokkaa orjinaan ja ratsastaa sillä ikään kuin he olisivat eläimiä, mutta silti hän sanoo, että vain köyhät voivat olla kristittyjä. Jos joku aikoo tulla kristityksi, luopukoon sellaisesta asemastaan, jonka turvin hän voi ratsastaa orjiensa niskassa. Erityisen tärkeäksi Chelcickyn opastus oli siksi, että näin pitkälle Jan Hus ei ollut sanantutkisteluissaan koskaan päässyt. Hus oli hyväksynyt Wycliffen käsityksen, jonka mukaan ihmisiä on kolme luokkaa: hallitsijat, sotilaat ja orjat. Meidän on mentävä ajassa taaksepäin William Tyndaleen asti, ennen kuin löydämme miehen, jolla on sama, raamatullinen käsitys ihmisten yhdenvertaisuudesta kuin Peter Chelcickyllä.

Noin vuonna 1440 valmistuneessa kirjassaan Siet Viery, "Uskon verkko" Chelcicky kirjoittaa:

Paavia ja keisaria Chelcicky vertaa kahteen valaaseen, jotka ovat repineet "uskon verkon" niin pahasti, että se tuskin enää kelpaa kalastukseen. Tästä Nikean kirkolliskokouksesta alkaneen yhteistyön laadusta Chelcicky sanoo:

Chelcickyn muuta tuotantoa ovat kirjoitukset Pedon kuva, Kristuksen ruumis, Maailmallisten lakien perusteet, Johanneksen evankeliumin pohjalta laadittu hartauskirjoitus Jeesuksen kärsimyksistä sekä nimellä Postillia julkaistut saarnat. Chelcicky kävi myös kirjeenvaihtoa herätysliikkeen muiden haarojen johtajien kanssa, päätelleen siitä, että hänen vastauksensa Nikolaus Pilgramille ja Jan Rokycanalle ovat säilyneet.

Chelcicky alkoi julistajan uransa hetkellä, jolloin kansa oli valmistautumassa aseelliseen vastarintaan odotettavissa olevaa vihollisen hyökkäyksen varalle. Prahaan kokoontuneiden Hussin hengellisten perillisten keskustelutilaisuudessa hän oli vuonna 1419 julistanut, että kristityn osallistuminen sotaan on rikos. Hussilaissodiksi nimitetyt kirkon ja keisarikunnan yhteiset ristiretket Tshekinmaan kristittyjä ja heidän tukijoitaan vastaan alkoivat pian tämän keskustelutilaisuuden jälkeen. Chelcicky jäi näistä sodista sivuun, mutta niiden jälkeen hänen sanoilleen annettiin taas niille kuuluva arvo.

Paavin kirkon Jerusalemin muslimeja vastaan tekemät ristiretket ovat tuttuja jopa koululaisille, koska niistä puhutaan ja kirjoitetaan jopa valtiollisen koululaitoksen oppikirjoissa. Mutta Roomalais-katolisen kirkko ja "Pyhä Rooman keisarikunta" ovat tehneet myös muunlaisia ristiretkiä - ristiretkiä kristittyjä vastaan ja ristiretkiä "pakanoita" vastaan.

Ristiretkiä kristittyjä vastaan on markkinoitu siten, että ensin kristityt julistetaan "kerettiläisiksi" ja sitten lähetetään armeija tappamaan kohdemaan asukkaita.

Kirkon ristiretket kristittyjä vastaan ovat olleet raaempia kuin kirkon ristiretket muslimeja vastaan, sillä niiden tarkoituksena on ollut kristittyjen täydellinen hävittäminen maan päältä. Muslimien tai muiden uskontokuntien jäsenten täydelliseen hävittämiseen kirkko ei ole koskaan pyrkinyt. Kirkon viha Kristusta ja hänen kansaansa kohtaan on ollut niin raivoisaa, että kristittyjä hävittämään lähetetyt ristiretkeläiset on pantu tappamaan paitsi kristityt, myös heidän keskuudessaan olevat katoliset.

Kun Konstanzin kirkolliskokouksen valitsema Martin V alkoi uhkailla tshekkejä ristiretkellä, tshekit varmasti muistivat sen, mitä vain parisataa vuotta aiemmin oli tapahtunut albigenssiristiretkien aikana Toulousen maakunnassa Ranskassa. Silloin paavin kirkon teurastajat kysyivät, mistä me erotamme katolisen "kerettiläisestä"? Kirkko neuvoi palvelijoitaan seuraavin sanoin: "Tappakaa kaikki. Jumala tuntee omansa." Albigenssiristiretkien jälkeen eräs kirkon historioitsija kehui ristiretkeläisten tappaneen 500.000 kerettiläistä, vaikka albigenssejä maakunnan väestöstä tuskin oli enemmän, kuin yksi kolmasosa.

Paavin bulla ristiretkestä Tshekin kuningaskuntaa vastaan on päivätty 01.03.1420. Ristiretken tavoitteeksi bullassa määritellään taistelu Roomalaisen kirkon kapinallisia vastaan. Ristiretkeläisarmeijoitten johtoon paavi Martin V määrää "Pyhän" Roomalaisen keisarikunnan keisarin Sigismundin.

1420-03-15 x Jan Krasy teloitetaan Wroclavissa/Breslausssa /Vratislavassa..?

Tshekinmaan kuninkaaksi vaivoin tunnustettu Sigismund vetäytyi Beraunista (..) Breslaviin (pl. Wroclaviin), Sleesiaan, ja sattui siellä keskustelemaan tshekkiläisen Jan Krasan kanssa, joka ei ollenkaan hyväksynyt Jan Hussin murhaa. Sitä keisari ei kestänyt kuulla, ja panetti keskustelukumppaninsa vankilaan, ja sieltä roviolle. Paikalle on myös saapunut prahalaisten lähettämänä mies ilmoittamaan, että keisaria ei Prahassa hyväksytä, ellei hän hyväksy prahalaisten oikeutta leipään ja viiniin. Hänetkin olisi keisari poltattanut, mutta roviolla vietäessä miehen vakaumus osoittautui vajaamittaiseksi.

1420-03-17 Paavin legaatti eli suurlähettiläs Ferdinand de Palacios julkaisee Martin V bullan Wroclavissa/Vratislavassa

Paavin valtuuttamana ristiretken ylipäälliköksi nimitetty "Pyhän" Rooman keisarikunnan keisari Sigismund panee sanan kiertämään, ja käskee omassa, Tshekinmaan johtajille lähettämissä kirjeissä tekemään saman, kuin mitä paavi on käskenyt hänen tehdä, eli "ajamaan pois maasta, vainoamaan ja niin pitkälle kuin mahdollista on täysin tuhoamaan Wycliffen ja Hussin seuraajat, sekä ne, jotka nauttivat ehtoollisviiniä utraquistien tapaan".

Tshekin kuninkaan ratsuväki hyökkäsi 400 henkilön saattuetta vastaan. Vaikka muuttomatkalla olleita hussilaisten perheitä saattamassa oli vain pieni sotilasosasto, saattue pelastui verilöylyltä. Rojalistien tappiot suuret, huolimatta viisinkertaisesta ylivoimasta. Rojalistien tappio oli merkittävä myös siksi, että hyökkäämällä siviilikolonnaa vastaan rojalistit rikkoivat itse hussilaisten kanssa solmimansa välirauhan, ja osoittivat näin olevansa kaikin puolin kunniattomia ihmisiä.

vrt…

Pian Auschin valtaamisen jälkeen lähistöllä sijaitseva Hradischin kaupunki oli siirtynyt herätysliikkeen kansallisen haaran valtaan. Zizka valitsee leiripaikakseen Hradischin lähistöllä sijaitsevan Taborin, ja on 400 miehen, naisten ja lasten kanssa vetäytymässä sinne, kun kirkolliset "Rautaherrat" hyökkäävät heidän kimppuunsa väijytyksestään Jindrich Hradicin johdolla. Zizkan joukot pakottavat hyökkääjät kalalammikkoon.

Hussin tappaminen oli laukaissut koko Eurooppalaisen hävitysvimman niin, että yksin jääneet tshekkiläiset kristityt luulivat maailmanlopun kohta tulevan. Jotkut olivat ennustaneet suurten mullistuksen kohtaavan maata helmikuussa 1420. Mutta maailmanloppua ei tullut; ja paavikin julkaisi bullansa vasta maaliskuun 01 päivänä 1420. Mutta tshekkiläisten profeettojen puolustukseksi on toki sanottava, että Tshekeille se, mitä vuoden 1420 helmikuussa alkoi, oli mitä melkoisin maailmanloppu.

Profeetallisen sanan mukaan maailmaloppu kyllä tulee, mutta vasta kun maailma on siihen kypsä ja Kristuksen morsian on siihen valmis. Mutta vielä ei ollut se aika. Tshekeissä alkanut herätys kosketteli vasta pientä osaa maailmasta, ja lisäksi se oli lapsenkengissään. Edes seurakuntaelämän alkeista ei ollut vielä täyttä selvyyttä kuin harvoilla niistä, jotka seurakunnassa toimivat opettajina. Se, mitä nyt tarvittiin, oli nöyryys kuunnella Jumalaa, ettei Jumalan tarvitsisi nöyryyttää seurakuntaansa, niin kuin Hän lopulta nöyryyttää maailman.

Katolisen kirkon ylläpitämä hirmuvalta on selvästi kuvattu Ilmestyskirjassa, ja tästä syystä Ilmestyskirjasta tuli Hussilaisen uskonpuhdistuksen keskuudessa suosittu kirja. Mutta yhtä asiaa Tshekkiläisen uskonpuhdistuksen kannattajat eivät huomanneet: Ilmestysmaailman näyttämönä on koko maailma. Ja mistäpä he olisivat sen tienneetkään; heille Eurooppa oli koko maailma - vasta 600 vuotta myöhemmin eurooppalainen imperialismi olisi levinnyt koko maailmaan, ja vasta silloin alkaa se "viimeinen taisto", jonka supistettua versiota Taborille ja muihin linnakaupunkeihin kokoontuneet uskonpuhdistajat olivat tulleet odottamaan.

Konstanzin kirkolliskokouksen valitsema paavi Martin V aloitti Tshekinmaan kristittyjen hävittämisen maaliskuun ensimmäisenä vuonna 1420 allekirjoitetulla käskykirjeellä, ja määräsi "Pyhän" Roomalaisen keisarikunnan keisarin, Sigismund I ristiretkeläisarmeijoiden johtoon. Käskykirje, bulla "Tshekinmaan wycliffeläisten, hussilaisten ja kaikkien muiden kerettiläisten hävittämiseksi" julkistettiin Wroclavin kaupungissa Sleesiassa maaliskuun 17 päivänä 1420, jossa keisari Sigismund sillä hetkellä oleskeli.

Paavin bulla antoi tshekeille kaksi vaihtoehtoa: alistuminen tai kuolema.

Ristiretkeläisten haasteeseen vastasi Jan Zizka maaliskuun 25 päivänä 1420 voittamalla pienen ristiretkeläisten joukon Sudomerin taistelussa, lähellä Taborin leiriä, jonka Zizka oli varustanut tukikohdakseen. Leirilinnan nimi on mielenkiintoisesti valittu. Sana on turkkilainen, ja tarkoittaa paimentolaisleiriä, mutta sillä on vastineensa myös Raamatussa. Raamatun Tabor sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä Nasaretissa, ja Hussin aikana sitä pidettiin Jeesuksen kirkastusvuorena, josta se sai vertauskuvallisen merkityksen paikkana, jossa Jumala ilmestyy.

Uskonkiihkoinen Sigismund näki aikansa koittaneen. Kirkko oli työnsä tehnyt, se oli koiransa kiihottanut. Toukokuussa Prahan kaupunginjohtaja luovutti Prahan linnan, Vyshehradin Sigismundin sotilaille. Kesäkuussa, kun Sigismund lukuisa joukko Euroopan ruhtinaita mukanaan, saapui itse paikalle, hänellä oli jo 30.000 sotilasta Prahassa.

Sigismundin joukot olivat aloittaneet kaupungin piirityksen, mutta siitä luovuttiin, kun neuvottelut pääsivät käyntiin. Hussin kannattajat esittivät neljä vaatimusta, jotka Sigismund hylkäsi. Vaatimukset olivat:

1. Jumalan sanaa tuli saarnata ja tehdä tunnetuksi Tshekinmaan kuningaskunnassa vapaasti ja säädyllisesti Herran pappien toimesta.
2. Ehtoollisen pyhintä sakramenttia piti jakaa molemmissa muodoissaan, siis leivän ja viinin muodossa meidän Pelastajamme sanan ja mielen mukaisesti kaikille, jotka olivat uskollisia Kristukselle, eivätkä ole ehtoolliskiellossa kuolemansynnin takia.
3. Papiston Kristuksen määräyksien vastaisesti käyttämä maallinen rikkauksien ja maallisen hyvän hallintavalta, sen varsinaisen tehtävän vastaisesti ja maallisen hallintavallan vahingoksi, on otettava siltä pois, ja papiston on palattava evankeliseen käytäntöön ja sellaiseen apostoliseen elämään, jota Kristus ja hänen apostolinsa viettivät.
4. Kaikki kuolemansynnit, erikoisesti kaikki yleinen ja muu Jumalan lain vastainen epäjärjestys kaikilla elämä aloilla kielletään ja tuhotaan asianomaisten toimenhaltijoiden toimesta.

Näihin neljään artiklaan kaatui Eurooppa. Tämän kirjoitukseni aineistoa etsiessäni törmäsin myös Prahan Radion kertomukseen vuodelta 1997, jossa Hussia edelleen vaan nimitetään "eksteremistiksi". Voi miten hyvin Saatanan propaganda meneekään syntiseen päähän! Jumalan sana, Kristuksen muistoateria, papiston kurissapito ja yhteiskuntajärjestys - niistä puhumalla sinut leimataan esktremistiksi, varsinkin jos teet sen omalla äidinkielelläsi herrakansan suureksi harmiksi! Ja jospa vain tietäisit, miten ankaraa lainsäädäntöä tänään, siis vuonna 2007, Euroopan lainsäätäjät pykältävät tämän eksteremismiksi väitetyn elämäntavan kukistamiseksi. Kannattaa lukea nämä "Prahan artikloiden" nimellä tunnetut pykälät juuri nyt, kun sukkaa kutovien mummojen metsästys Euroopassa taas kerran on alkamassa!

Vihollisuuksien alkaessa Sigismundin hallinnassa olivat Vysehradin ja Hradcanyn linnat. Prahalaiset piirittivät ensin Vysehradin linnan, joka lokakuussa 1420 oli jo valmis antautumaan linnassa puhjenneen ruton takia, kun Sigismund armeijoineen tuli avuksi. Marraskuun ensimmäisenä Sigismundin risteretkeläisarmeija kärsi kuitenkin musertavan tappion Pankracin kylässä, ja molemmat kaupunkilinnat antautuivat.

1420-04-20.. Cenek z Vartenberka ja Oldrich z Rozenberka antavat Tshekin kuningaskunnan ja Moravian maakreivikunnan nimissä tilanneselostuksen ja kehottavat kansaa puolustamaan omaa kieltään ja kuningaskuntaansa sekä seisomaan lujina Liiton maljaa koskevassa asiassa.

1420- xx Ristiretkeläisten armeija kokoontuu Swidnicaan ja ylittää Tshekinmaan rajan huhtikuun lopussa

1420-05- Toukokuun alussa ristiretkeläiset valtaa Hradec Kralove ja

1420-06-30 Sigismund lähestyy Prahaa

1420-07-13 ristiretkeläiset ylittävät Vltavan

1420-07-14 cc Zizkan tabor voittavat Vitkov-kukkulan/Galgenbergin taistelut

Imperiumin kruunaamattoman keisarin Sigismundin johtama ristiretkeläisarmeija ylitti Tshekin kuningaskunnan rajan huhtikuun lopulla 1420 ja heinäkuun alussa se oli Prahan edustalla, valmiina hyökkäämään Prahan kimppuun, josta osa oli kuningasmielisten ja osa tsekkiläisen kansanliikkeen valvonnassa. Hyökkääjältä näyttää puuttuneen rohkeutta, sillä he ryhtyivät näännytystaisteluun toivoen, että kaupungista loppuu ruoka. Kaupungin ainoaksi huoltotieksi jäi joki, mutta jokiliikennettäkin voitiin valvoa Vitkov-kukkulalta. Kaupungin puolustajat huomasivat vaaran, ja valtasivat kukkulan. Kukkulan valtauksen jälkeen myös ristiretkeläiset tajusivat kukkulan merkityksen, ja yrittivät sen takaisinvaltausta. Taistelun ratkaisi kuitenkin pienen puolustajien joukon tekemä äkillinen rynnäkkö ulos piiritetystä kaupungista, ja sitä seurannut ristiretkeläisten pako. Ristiretkeläisten tappiot jäivät pieniksi, mutta 100.000 miehen armeijalle tappio oli karvas pala, sillä Zizkan johtamia tshekkejä taisteluun osallistui vain noin 12.000 miehen armeija.

Vitkovin taistelu oli keisari Sigismundin johtaman ristiretkeläisarmeijan ensimmäinen taistelu tshekkiläistä kansanliikettä vastaan. Sodan lopputulosta se ei ratkaissut, mutta olihan hän nyt niin lähellä Prahaa, että hänen kannattajansa saattoivat kruunata hänet Tshekinmaan kuninkaaksi. Kruunaaminen suoritettiin 28.07.1420 hiljaisuudessa, vain lähimpien "omaisten" läsnäollessa.

Hävittyään silmäpuolelle kerettiläispäällikölle "Pyhän" Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan keisari Sigismund vetäytyi Kutna Horaan käymään taistelua Tshekin kuningaskunnan maaseutukaupunkien omistuksesta.

Kirkon ja valtion johtajat olivat lähteneet sotaan tarkoituksella hävittää ".." kansa olemattomiin. Heille ei merkinnyt mitään, olivatko heidän uhrinsa pasifisteja vai ei, sillä tarkoitus oli varastaa, tappaa ja tuhota. Mutta tshekit olivat tehneet eurooppalaiselle hirmuvallalle selväksi, että he aikoivat myydä nahkansa kalliisti.

Konstanzan kirkolliskolliskokous, joka sodan oli aloittanut, oli ekumeeninen. Samanlainen Baabel oli myös se sotajoukko, jonka Sigismund oli tuonut Tshekinmaata hävittämään. Ne miehet, jotka ristiretkeläisen merkin, ristin, vaatteisiinsa ompelivat, olivat lähteneet sotaan mukaan saaliinhimo silmissään. Heille oli uskoteltu, että osallistumalla ristiretkeen he saisivat kaikki syntinsä anteeksi. Paavin käskykirjeessä, bullassa, oli nimenomaisesti mainittu, että anteeksianto tulisi koskemaan myös mahdollisia pappien teurastuksia.

Keskiajalla rikollisten rangaistukset olivat yleensä kovia. Näin ollen ristiretket tarjosivat houkuttelevan vaihtoehdon päästä vapaaksi ansaituista rangaistuksista, ja vielä rikastua kaupan päälle.

Mutta tshekeillä oli sellaisia avuja, joita hyökkääjä ei uskonut sillä olevan. Sota ei päässyt muodostumaan sellaiseksi tuhoamissodaksi, kuin verenhimoiset kirkonmiehet olivat ajatelleet. Puolustajat torjuivat hyökkäyksen toisensa jälkeen, ja hävittivät siinä ohessa niitä vihollisen laitoksia, joista hyökkääjää tuettiin. Satoja luostareita, joita puolustajat sanoivat tekopyhyyden ja taikauskon "hautomoiksi", tuhottiin.

1420-07-19 Sigismundin teltat palavat

1420-07-28x Sigismundin kruunajaiset Tshekkien kuninkaaksi Vaclavin linnassa Prahassa.

1420-07-30 Sigismund vetäytyy Prahasta ja vie ristiretkeläiset mennessään

1420-08-05 Taboristit esittävät omat artiklansa ehtona osallistumisesta Prahan puolu

1420-08-18 Maistraatti vaihdetaan mutta

1420-08-22 Zizka lähtee (silti) pois Prahasta

1420-06- Neuvottelut Prahan 4 artiklasta; Laurence of Brezova, Sigismund torjuu

1420-11- .. Prahalaiset piirittävät Vyshehradia

Vitkovin taistelussa kokemansa tappion jälkeen Sigismund oli jättänyt Prahan oman onnensa nojaan, mutta syksyllä hän komensi armeijansa pelastamaan Vyshehradin linnoitukseen jääneet kannattajansa.

1420-11-01 Pankrac taistelussa tshekit voittavat Vyshehrad ja Hradcany koko Ts antautuu

se sama nim Vysehradin taistelu Yhdistynyt tshekki vastaan Sigismund Hinko Krusina

1420-11-12 Zizka valloittaa Prachatitzin kaup

1420-12-30 Säädyt kutsutaan valitsemaan uutta kuningasta

1420-12-30 Säädyt kutsutaan valitsemaan uutta kuningasta

1421-06-03/07 Chaslavin konventti tshekki, moravia neljä artiklaa - perust laki leipäjaviini

jatk ed: paroonien 14 artiklaa tuomitsevat Sigismundin toimet

Sigmund syrjäytetään, 20 henk neuvosto hallitsemaan Sigismundin asemesta

1421-07-01/08 Prahan artiklat hyväksytään Caslavin valtiopäivillä; Zikmund julistetaan virkaheitoksi kuninkaaksi

Sotatoimien jo alettua, Prahan herätyksen johtajat laativat Prahan artikloiksi kutsutun selvän esityksen siitä, minkä puolesta tässä taistellaan. Esitys sisältää neljä kohtaa teologisine perusteluineen. Tekstin laati Jakoubek ze Stribra (1370-1429), Hussin työtoveri ja työn jatkaja. Koska artiklat oli ensisijaisesti tarkoitettu omaan käyttöön, pantiin niiden teksti julkisesti nähtäväksi eri puolille Tshekinmaata. Tshekinmaan ulkopuolella niitä olisikin ollut hankala julkaista, sillä ne olivat juuri sitä "kerettiläistä" tekstiä, jota kirkonmiehet pelkäsivät.

Jakoubekin laatimien Prahan artiklojen ensimmäisessä artiklassa vaaditaan, että Jumalan Sanaa on saatava saarnata vapaasti, eikä kielilläpuhumista pidä estää. Tämä kertoo sen, että tshekkiläinen herätys oli karismaattinen, tai helluntailainen, kuten nykyisin sanottaisiin. Teksti kuuluu:

Hus oli osoittanut, että Raamatun arvovalta on suurempi, kuin kirkon, kirkolliskokouksen tai minkään paavin tai muun työntekijän arvovalta. Sata vuotta Hussin oikeusmurhan jälkeen syntyneet kirkon reformiliikkeet tunnustivat tämän periaatteen omakseen. Mutta Prahan artikloitten ensimmäinen kohta ei ole protestanttinen, vaan helluntailainen, sillä se jättää Pyhän Hengen sille kuuluvaan asemaansa ihmisjärkeä korkeampana kirjoitusten tulkitsijana ja ilmoittajana.

Kun aikaa kului, eivätkä kirkonmiehet ja heidän valtiolliset liittolaiset pystyneetkään hukuttamaan Prahan herätystä vereen, alkoi ideologinen myyräntyö. Ensimmäiseksi vihollinen pyrki poistamaan Prahan artiklojen ensimmäisestä kohdasta juuri tuon kielilläpuhumista koskevan kohdan, sillä se juuri oli sellainen merkki Pyhän Hengen työstä, jonka hekin ymmärsivät olevan juuri se totuus, jonka he eivät halunneet kuulla.

1421-08 sleesian saksalaiset tulevat rajan yli Czenko ja Krusina torjuvat

1421-06-xx Zizka menettää toisenkin silmänsä Rabin linnoituksen piirityksessä, kun nuoli osuu siihen.

Kesäkuussa 1421 Rabin kaupunkia piiritettäessä taboriittien armeijan silmäpuolen komentajan terveeseen silmään osuu nuoli. Silmänsä menettettyään hän käy Prahassa, mutta näköä ei voida pelastaa. Lokakuussa sokeutunut Zizka palaa joukkojensa johtoon ja johtaa taboriittien armeijaa täysin sokeana kuolemaansa asti voittaen kaikki taistelunsa. Kun Zizka vuonna 1424 kuolee ruttoon, hän jää historiaan voittamattomana sotapäällikkönä, sotataidon uudistajana.

1421-08-21.. Martin Huska (jota myös Louis, Loqui ja Mluvka nimillä kutsuttiin) poltettiin Prahassa. Samalla poltettiin toinenkin veli, jota myös epäiltiin kuuluvaksi "Vapaan Hengen lahkoon". Selitykseksi sanottiin, että olivatpahan sitkeitä kerettiläisiä.

Saksalaiset tulevat uudestaan Sozium/Zatec kaup. piiritys, joutuvat pakokauhuun kun …

1421-09-10 xx "Druha krizacka vyprava na Zatec.. (2.10 se dali nas ustup a pak na bezhlavy utek)"

1421-10-xx Zizka palaa armeijan johtoon ...sokeana

1421-12-21/22 Kutna Gora/Kuttenburgin taistelu

Saks-unkaril j Filippo Scolari Zizka

eka päivä Sigismund järjestää kaupungissa verilöylyn

toka päivä Jan "Zizka"z Trocnov joukkoineen murtautuu ulos

sitte Sigismund polttaa Kuttenbergin ja menee Moraviaan: siellä

1422-01-06 Nebovidy kylän taistelu Jan Zizka tuhoaa unkarilaisia

1422-01-08 Sigismund ja Filippo Scolari, unkaril Habryn kaupungin luona… unkaril tappiot s

1422-01-10 Nemetsky Brodin ("Deutschbrod") taistelu (paikan nimi nykyisin "Havlickuv Brod")

Tshekit piirittävät sekal ristiretkeläiset Nemechky Brodan kaup iso saalis, josta Zizka saa aiheen laatia sotilailleen …

Leitomischelin arkkipiispan joukot lyödään Brodan lähistöllä/ Olmutzin piisp

Kaupungin ryöstön takia Zizka tuo komentajansa takaisin Nemecky Brodin kaupunkiin katumusharjoituksiin huhtikuussa 1423 ja laatii armeijalleen kirjalliset sodankäyntiohjeet vastaisten tapausten varalle. Asiakirja on ensimmäinen laatuaan Euroopassa, ja sen tarkoituksena on estää sotarikokset.

1422- xx Sigismund palaa Brno, Unkariin. eikä palaa Tshekkeihin ennen vuotta 1436/7.

1422-03-09 Prahan kaup lynkkaa Jan Zelivskyn ed jatkoa kaupunginhallit vaihtuminen utraquist puolelle; murhan jälkeen taas taboristeiksed jatkoa ja kostona utraquist kaup hall lynkk

Elokuussa 1421 maahan saapui Saksasta toinen suuri ristiretkeläisarmeija. Se ryhtyi piirittämään Zatecin kaupunkia, mutta rynnätessään kaupungin muureille ristiretkeläiset näkivät näkyjä lähestyvästä hussilaisarmeijasta ja luopuivat aikeistaan.

Sigismund itse saapui Tshekinmaalle vasta vuoden lopulla. Hän sai valtaansa rahataloudelle tärkeän Kutna Goran (saks. Kuttenberg) kaupungin maan itäosassa, mutta tammikuun kuudentena 1422 Jan Zizkan taborilaiset tuhosivat Sigismundin maahan tuomat unkarilaiset ratsujoukot Nebovidyn taistelussa. Kaksi päivää myöhemmin Sigismundin joukot kärsivät raskaita tappioita Habryn taistelussa. Tammikuun 10 Zizkan joukot tuhosivat kuningasmielisten ristiretkeläisten joukot Nemecky Brodin taistelussa. Ristiretki oli päättynyt.

1422-1423 x Toinen/KOLMAS RISTIRETKI

1422-09-04 x.. Kardinaali Brandou julistaa uuden ristiretken Nürnbergin valtiopäivillä. (vyhlaseni nove krizove vypravu proti husitum kardinalem Brandou na risskem snemu v Norimberku …

1422-03-09.. Jan Zelivsky

1422 loppup Zygmund Korybut piirittää Karlstejn Linnaa, Prahasta lounaaseen, pitkään,

1422-11-08.. kolmas ristiretki päättyy välirauhaan, RISTIRETKELÄISET LÄHTEVÄT KOTIIN

1422-1423 Sigmund Korybutovic, Puolan kuninkaan poika Tshekinmaan kuninkaana

n.1422 - Vavrinec z Brezove kirjoittaa Hussilaisten kronikan vuoteen 1422 kesään saakka..

Hussilaisten keskuudessa oli syntynyt kaksi isompaa puoluetta, joista toinen olisi tyytynyt siihen, että ehtoollinen jaetaan evankelisessa muodossa, mutta muuten kirkollinen järjestys saisi säilyä Katolisesta kirkosta omaksutussa muodossa. Puolueen omaksuman ehtoolliskäytännön mukaan sitä nimitettiin utraquisteiksi ja kalixtineiksi, mutta sitä sanotaan myös prahalaisten puolueeksi ja rojalisteiksi, kuningasmielisiksi.

Taborilaiset …

Vuoden 1423 huhtikuun 27 päivänä Jan Zizkan taborilaisjoukot löivät Utraquistien armeijan Horicin taistelussa. Zizkan puolueen voittoon päättyivät myös Moravian hussilaisten keskinäiset välienselvittelyt. Malesovissa 07.07.1424 Utraquistien armeija kärsi taas tappion.

Sigismund oli kruunauttanut itsensä Tshekinmaan kuninkaaksi, mutta tshekit itse valitsivat kuninkaakseen Liettuan ruhtinaan Vytautasin lähettämän Sigismund Korybutovicin (haku: Korybut) vuonna 1422. "Pyhän" Roomalaisen keisarikunnan Sigismundin painostuksesta Puolan ja Liettuan kuningashuone kuitenkin kutsui poikansa kotiin, ja maa jäi ilman kuningasta, jolloin hussilaisten keskinäiset erimielisyydet johtivat sisällissotaan.

1423- sisällissota Koniggratz

1423-04-27 Horicen taistelussa Zizka voittaa Cenek z Vartenberkan johtamat utraquistit

1424-05-XX utraquistit ajavat Kosteleciin matkalla olevat Zizkan joukot Labe-joen mutkaan ja piirittävät viikon, kunnes,

1424-06-07 Malesovin taistelussa Prahan rojalistien tappio; Zizka ja Orebiitit voittavat

1424 kesä yhdist tshekit ja puolalaiset Moraviassa

1424-09-13 Libenin rauha Prahan lähellä tshekki yhtenäinen

Zygmund Korybut siirtyi imperialistien leiristä takaisin taboriittien/orebiittien leiriin

1424-10-24 c Zizka kuolee ruttoon piirittäessään kuningasmielisten linnoitusta Pribyslavissa lähellä Moravian rajaa

1424- Andrei Prokop tulee Zizkan seuraajaksi taboriittien johtoon; "Vähä" Prokop Orebiittien johtoon

Ensin paavi kutsuu Saksan ruhtinaat ja Puolan kuninkaan mukaan suunnittelemaansa ristiretkeen Tshekkiläisiä kristittyjä vastaan, ja vasta sitten julkaisee bullan, käskykirjeen, joka varsinaisesti aloittaa ristiretken. Bulla julkaisemisen jälkeen paavi Martin V "paimentaa" vielä alaisiaan arkkipiispoja liittymään ristiretken tukijoihin.

1426 - Sigmund Korybutovic palaa huss joht

1426-06-16 c Usti nad Labem /Aussig …Ausch

Sigmund Korybytovic ja Prokop Holyn (ts. "holy" tarkoittaa kaljua) johtamat tshekit voittavat Boso von Vitzhumin johtaman 70.000 miehen vahvuisen ristiretkeläisarmeijan. Ristiretkeläisten armeija tuhoutuu, heidän joukossaan 14 kreiviä ja paroonia.

Sigismundin johtamat kaksi ensimmäistä ristiretkeä oli päättynyt kirkonmiehille nolosti, ja he päättivätkin lähteä itse sotimaan. Paavi kirjoitti kirjeitä Saksaan, Puolaan ja Liettuaan, vaatien ruhtinaitaan liittymään Sigismundin joukkoihin. Paavi kirjoitti, että taistelu hussilaisia kerettiläisiä (lue: kristittyjä) vastaan on tärkeämpää, kuin taistelu turkkilaisia vastaan. Tämä ilmoitus on tärkeä, sillä Roomalais-katolisen kirkon käytäntö on yhä vieläkin sama. Ei korppikaan korpin silmää puhko. Liettuan siihen aikaan hallitseman Rutenian pääkaupungin Lvivin (saks. Lemberg) katolisen arkkipiispan Paavi määräsi ottamaan kansalta 20.000 kultadukaatin pakkoveron ristiretken rahoittamista varten. Samanlainen kirje lähetettiin Liettuan hallitsijalle.

Ristiretken aloitti paavin käskykirje eli "bulla". Toinen bulla osoitettiin Mainzin ja Kölnin arkkipiispoille. Siinä muistutettiin Konstanzin kirkolliskokouksen päätöksestä tuhota Hussin seuraajiksi luokitellut kansanryhmät.

Kesäkuun alussa 1426 yli viisikymmentä tuhatta katolisen kirkon narraamaa syntistä marssi kohti Tshekinmaata tavoitellakseen kadotettua taivasosuuttaan takaisin "kerettiläisiä" tappamalla. Voi ihmissuku sentään sitä hullutta. Aseistuksena oli 180 tykkiä tavanomaisen kaluston lisäksi. Kesäkuun kuudentoista ylitettiin Tshekinmaan raja Dresdenin luona. Heitä vastassa oli Prokopin johtama tshekkiläinen armeija. Prokop kysyi, varataanko armahdusta anoville antautuville tavanmukainen suoja-alue, mutta saksalaisten mielestä sellainen ei ollut tarpeen, koska tshekit olivat paavin kirouksen alaisia, eikä heitä sen takia voitu armahtaa, vaikka he antautuisivatkin.

Taistelu alkoi 16.06.1426. Tshekeillä oli 600 raudoitettua vaunua, joista he olivat rakentaneet vaunulinnan, "wagenburgin". Ketjuilla toisiinsa sidotut vaunut suorastaan viettelivät katolisia joukkoja hyökkäämään, mutta kun ilta koitti, oli saksalaisten taisteluinto hiipunut. Kaksikymmentä neljä kreiviä ja vapaaherraa sekä kolmesataa ritaria oli työntänyt miekkansa saveen, mutta koska taistelun alussa oli sovittu, ettei vankeja oteta, ei heitä armahdettu. Kentälle oli jäänyt noin 15.000 hyökkääjää, muut olivat lähteneet omille teilleen, joko haavoittuneina tai muuten lyötyinä. Ristiretkeläisarmeija oli pysäytetty rajalle, ja Tshekinmaalla laulettiin lauluja:

Pitäkää kaikki tshekkiläiset mielessänne,

kuinka Jumala piti heistä huolta,

Aussigissa heille voiton antoi,

kun he sotaa kävivät uskonsa säilyttääkseen.

Armon vuosi, aika muistettava,

oli neljätoistasataa ja kolmekymmentä neljä.

Henry of Beaufort, Englannin kuninkaan Henry IV velipuoli, rikas ja ahne…

Kun Manner-Euroopan katoliset ovat epäonnistuneet yrityksissään tshekkiläisen kristikunnan hävittämisessä, kääntyy paavi Martin V englantilaisten puoleen. Hän valitsee miehen englantilaisen valtiollisen, kirkollisen ja rahatalouden elämän huipulta, tekee hänestä ensin kardinaalin ja sitten poliittisen lähettiläänsä, legaatin, ja käskee kerätä ristiretkeläisarmeijan kristittyjä hävittämään. Niin korkea, kuin Henry de Beaufortille, Winchesterin piispalle luotu asema onkin, ei hän saa englantilaisia vapaaehtoisia innostumaan tshekkien hävityksestä. Henry de Beaufort siirtyy katoliseen Belgiaan ja siellä hän menestyy paremmin.

1427-08-04 .. Tachov /Tachau/Meiss taistelu, hussilaiset voittivat Henry Beaufort

Miess? Kolme vaaliruhtinasta

1427-11-02 x Paavi kirjoittaa lohdutuskirjeen Henry de Beaufortille; kardinaali palaa Englantiin

1427- Korybytovich karkoitetaan salaliiton paljastuttua

Kun Manner-Euroopan voimat eivät riittäneet tshekkien lyömiseen, päätti paavi Martin V kääntyä englantilaisten puoleen. Suuresta pappiskaartistaan hän valitsi Wincesterin piispan. Ensin hän teki piispasta kardinaalin ja sitten suurlähettilään eli legaatin.

1428-1433.. Taistelut siirtyvät hyökkääjän maaperälle

xx-1428 Slovakia, Sleesia, Itävalta, Baijeri

xx-1429 Itävalta, Lusatia (Horni Luzice), Sleesia

xx-1429-1430 Baijeri, Meissen (Misensko), Ranska (Franky)

xx-1430 Slovakia, Sleesia, Lusatia (Horni Luzice)

xx-1431 Lusatia (Horni Luzice), Slovakia, Itävalta

xx-1432 Lusatia (Luzice), Braniborsko, Sleesia, Itävalta

xx-1433 Itävalta, Sleesia, Slovakia, Puolan Itämeren rannikko (Nova marka a Pomori)

1429-08-09.. Jakoubek ze Stribra kuolee

Jakoubek ze Stribra (n. 1350-1429) oli vienyt Hussin perintöä eteenpäin, kasvattaen sitä. Juuri hänen aloitteestaan oli hussilainen herätysliike syyskuussa 1414 hylännyt katolisen ehtoolliskäytännön ja palannut siihen ehtoolliskäytäntöön, jonka Moravian slaavit olivat perineet kreikkalais-katoliselta kirkolta ja saanut sille myös Hussin hyväksynnän.

Maisteri Jakov ze Stribra, josta saksalaiset käyttävät nimeä Jakoubek von Mies, oli ollut Hussin rinnalla jo silloin, kun kirkko vielä taisteli tshekkiläistä herätystä vastaan epäsuorasti, syyttämällä sitä englantilaisen Wycliffen oppien levittämisestä.

Jakoubek ze Stribran vuonna 1420 laatimat Prahan artiklat ovat toinen hänen merkityksellisistä töistään.

Hus saattoi mennä tyynenä kuolemaan, koska hän ei ollut hukkuvan laivan kapteeni. Hän tunsi joukkonsa, mutta hän tunsi myös oman tehtävänsä. Hus teki omansa, mutta ilman Jakoubekia ja muita hänen kaltaisiaan hiljaisia uurastajia pelto olisi jäänyt hoitamatta ja hedelmät korjaamatta. Vuonna 1429 liikkeen johtoon noussut Jan Rokycana (1397-1471) ei tätä perintöä pystynyt luotettavasti hoitamaan ja uskovat joutuvat yhä suuremmassa määrin palaamaan vanhaan tuttuun elämäntapaan - maanalaiseen kristillisyyteen.

1429-xx x Prokop ehdottaa neuvotteluja, Sigismund vaatii antautumista, neuvottelut katkeavat

Prokop järjestää Tshekinmaan valtiopäivät. Taas 4 ARTIKLAA. Prokopius palaa Wienistä Prahaan tyhjän kanssa.

1429-30 Saxony Lusatia Prokop Frederick I of Saxony ja Meissenin arkkipiispa

1430-jan Plavno Hussilaisille, Franconiaan

1430-1431 talvi Nürnbergin valtiop kutsu paavi ja keis

1430-02-20 Martin V kuolee

Martin V ei ehtinyt nähdä viidennen tshekkiläisten vastaisen ristiretken toteutumista, sillä hän kuoli 20.02.1431. Hänen tilalleen valittiin 16.03.1431 Gabriele Condulmer, alias Eugenius IV (1431-1447). (Myöhemmin hänen valitsijamiehensä erottivat hänet paavin virasta, mutta Eugenius vastasi erottamalla heidät. Välirikon jälkeen Baselin kirkolliskokous (1431-1437) jatkoi omaa linjaansa, Eugeniuksen miesten järjestellessä omaa kirkolliskokoustaan Ferraraan, joka kaupungissa raivoavan ruton takia jouduttiin kuitenkin siirtämään Florenceen).

1431-03-16 Eugenius IV valitaan legaatti Julian Caesarini edustaa valtiop

1430 .. Kardinaali Julius Ceasarini julistaa ristiretken Nürnbergin valtiopäivillä

Giuliano Cesarini 90.000 jalka- ja 40.000 ratsumiestä ...

1431-03-03 Baselin kirk kokouksen kutsu

1431-08-01 ristiretkel rajalla Caesarini ja Frederick I, Branderburgin maakreivi, vaaliruhtinas johtajina sekä Frederik I of Saxony saapuvat Tachoviin

Prokop on perääntyvinänsä, taktiikka hämää

1431-08-14 Domazlice hyökkääjä pakenee "Kdozh jsou Bozhi bojovnici"

ed jatkoa: Domazhlice/Taus

Reisenbergin luona?

Paavin paneurooppalaista terroristiarmeijaa johtivat kardinaalit. Englantilaisen kardinaali Beaufortin joukot oli lyöty verissä päin takaisin. Vuonna 1431 kardinaali Julian Cesarini selosti Baseliin asiaa pohtimaan kokoontuneelle kirkolliskokoukselle, että sotilaallisin keinoin tsekkejä ei voiteta.

Paholaisen kanssa neuvottelupöytään tuli tsekeistä Procopius-niminen pappi. Juonitteluvaiheessa voittajina selviytyivät vain Pyhän Hengen täyttämät uskovat. Muut tshekit suostuivat alentaviin kompromisseihin, muun muassa suorittamaan itse "puhdistuksia" kompromisseihin tyytymättömien keskuudessa.

Kompromissikristittyjen tosiasialliseksi johtajaksi jäi paavi, mutta hänkin sai tyytyä siihen, että tsekkiläisissä kirkonmenoissa kirkkoväelle jaettiin myös ehtoollisviini - aina vuoteen 1621 asti, jonka jälkeen kompromissikirkkoa uskovien hävittämiseksi ei enää tarvittu - ei siksi, ettei sitä olisi ollut, vaan siksi maan puolustuslaitos sortui, ja kirkon terrorihallinto pääsi valtaan.

Sigismund järjestää Baselin kirkolliskokouksen

1431-11-15 Baselin kkok esittää kutsun tshekeille

Paavi ja keisari kosiskelevat tshekkejä kauniisti

Neuvottelut EGERissä

1433-01-04 Tshekkiläisten delegaatio, 300 henkeä, saapuu Baseliin

Prokop Holyn (holy: paljas, kalju) johtamat tshekit saapuvat Baselin kirkolliskokoukseen esittämään rauhanehtonsa. Heidän vaatimuksensa sisältävät ne samat neljä artiklaa, jotka tsehekit olivat esittäneet jo Konstanzin kirkolliskokoukselle vuonna 1419. Kirkonmiehet haluavat muuttaa rauhanneuvottelut teologiseksi väittelytilaisuudeksi, mutta juoni ei onnistu. Tshekit lopettavat neuvottelut 14.04.1433.

Mikulas Biskupec z Pelrimova (1385-1459), Prahan yliopiston filosofian bakalar, arvosti valdolaisia, josta syystä hänen ja Jan Zizkan välit eivät olleet parhaimpia; asui Pisekissä, (Zil v Pisku), ktery patril k taborskemu mestskemu svazu. Baselin konsiliumissa puolusti Neljän artiklan kuolemansyntejä koskevaa kohtaa. Kirjallista tuotantoa: Kronika obsahujici pri knezi taborskych" sekä "Vyznani a obrana taboru.

TARKASTA: koska Jan Rokycana oli mukana, niin mikä oli hänen asemansa? Britannica väittää hänen johtaneen tshekkivaltuuskuntaa.

1433 Hussilaiset valloittavat Dirschaun Preussissa

1434 jan Tshekin kansalliset valtiopäivät

vain utraquist diet hyväksyy baselin kompaktatat

1434-05-30 Utraquistien ja Taborilaisten kannattajien välinen taistelu Cesky Brodin lähistöllä Lipanyn kylässä, noin 40 km Prahasta itään.

Taistelun ratkaisi utraquistien eduksi taboriittien ratsuväen odottamaton peräytyminen, mikä jätti taboriittien jalkaväen suojattomaksi. Taboriittien jalkaväki tuhoutuminen päätti kansalaissodan, jonka seurauksena utraquistit saattoivat allekirjoittaa neuvottelemansa Baselin sopimuksen eli Baselin kompaktatan. Sopimus allekirjoitettiin Jihlavassa 05.07.1435, jonka takia sitä sopimus on saanut englantilaisen nimensä The Compactata of Iglau. Allekirjoituksen jälkeen Tshekin valtapuolueet hyväksyivät Sigismundin kuninkaaksi.

Cesky Brodin (Lipanyn) taistelussa kuolivat taboriittien sotapäällikkö Prokop Kalju (tsh. Prokop Holy, n. 1380-1434) ja Zizkan kuoleman jälkeen "orvoiksi" (siroty) jääneiden taboriittien sotapäällikkö Prokop Vähempi.

Cesky Brodin jälkeen taboriiteilla oli hallussaan vielä Jan Rohacin omistama linna "Sion" Kutna Horan luona. Sigismundin joukot valloittivat linnan, ja Sigismund itse hirtätytti linnanpäällikön 09.09.1437 Prahassa.

1435-10-21xx Valtiopäivät valitsevat maisteri Jan Rokycanin (Jan z Rokycan, n. 1390-1471) arkkipiispaksi Keisari vahvistaa valinnan, ja mutta paavin puolue estää virallisen virkavihkimyksen. Seuraus, kts. v. 1450. Keisarille Jan Rokycanin valinta arkkipiispaksi oli kuitenkin tärkeä, sillä siinä ominaisuudessa Jan Rokycan pystyi allekirjoittamaan Baselissa neuvottelemansa Baselin sopimuksen eli Baselin Kompaktatat.

Jan Rokycan on esimerkki miehestä, joka antaa pikkusormensa paholaiselle saadakseen viisi kultaista tilalle. Heti, kun Sigismund Rokycanin tekemän myönnytyksen takia oli päässyt - lopultakin - Tshekin kuninkaaksi, hän ajoi Rokycanin pois Prahasta. Kaupunkiin Rokycan pystyi palaamaan vasta 1448 Jiri Podebradyn tuella, joka siihen aikaan oli Ladislaus Pohrobekin holhoojahallituksen johdossa

Jan z Rokycan oli yksi Peter Chelcickyn monista kasvateista ja puheissaan erinomainen mies, joka 1423 oli tullut Prahan suurimman kirkon, Tynin tai saksalaisittain Theinin kirkon saarnaajaksi. Hengellistä kestävyyttä hänessä ei kuitenkaan ollut, jonka johdosta hän ajautui siihen kompromissikristittyjen suureen joukkoon, jotka Prahassa kantoivat utraquistien nimeä. Nähtävästi hän halusi enemmän arkkipiispan virkaa nyt heti kuin taivaallista tointa sitten ylösnousemuksen jälkeen.

1436-06-05 Neljä ARTIKLAA allekirj Jihlavassa Moraviassa Sig huss katol

Sigismund lupaa noudattaa "Neljää artiklaa", eli Baselin Kompaktataa sekä suostuu kirkon viime vuosikymmeninä riistämän omaisuuden palauttamiseen. Kompaktatan tulkinta sopimuksen mukaan jää kuitenkin kirkonmiesten käsiin, jotka tulkitsevat sitä miten haluavat eli katolisten eduksi minkäänlaisista oikeusnormeista piittaamatta.

1436-07-12 x Sigismund Tshekinmaan kuninkaaksi

1437-09-09.. Sigismund hirtättää Jan Rohae z Dube, viimeisen taboriitteja tukeneen linnanherran valtiaan Prahassa. Linnan nimi on Sion.

1437-12.-09 . Sigismund lähtee Unkariin ja kuolee matkalla Znoimossa

1437-12-27.x Vevoda rakousky Albrecht Habsbursky zvolen casti feudalu na zemskem volebnim snemu v Praze ceskym kralem, volba se konala…

1437-12-30. x Albrecht Habsbyrsky (1437-1439) valitaan (zemsky snem zvolil sest panu..)

1438-06-29.x Albrecht Habsburskyn kruunaus tshekin kuninkaaksi

1439-10-27.x Albrecht Habsbursky kuolee TARKISTA taistelussa turkkilaisia vastaan …

Sigismundin jälkeen Saksan ja Tshekinmaan kuninkaaksi tulee Albert II, ja häntä seuraa hänen alaikäinen poikansa Ladislaus. Ladislaus kuolee alaikäisenä, jolloin kuninkaaksi tulee Jiri z Bodebrad. Hän saa vastaansa paavi Pius II ((1458-1464), ja taas tshekit joutuvat sotaan. Tämäkin sodan konna on paavin kirkko, sillä juuri Pius II oli se mies, joka Baselin kirkolliskokouksessa oli, silloin vielä nimellä Aeneas Silvius, ollut neuvottelemassa Baselin Kompaktatasta, jotka hän siis tshekkejä vastaan hyökätessään julkeasti rikkoi.

1439-05-03.. Grotnikin taistelu Swietokrzyskie sotilaspiirissä Puolassa lopettaa hussilaisten omatoimisen puolustautumisen katolisia joukkoja vastaan Puolan alueella. Tshekeissä samaan tilanteeseen oli tultu jo Cesky Brodin taistelun ja Sionin linnan menetyksen tuloksena, mutta siellä taistelu jatkui, koska kansa pakotti valtiovallan paikallisten edustajien noudattamaan Baselin Kompaktatan periaatteita aina kolmekymmenvuotiseen sotaan asti. Puolassakaan ei katolinen kirkko vielä pitkään päässyt hussilaisia tuhoamaan, sillä maan aateliset olivat sangen itsenäisiä, eivätkä alistuneet kirkon pyöveleiksi vielä pitkään aikaan.

Taistelu käytiin Nowy Korczynin kaupungin lähellä sijaitsevan Grotniki Duzen kylän liepeillä. Taistelun voittanutta Ladislas III (Wladislaus III) armeijaa johti Hincza z Rogova ja hussilaispuolueen joukkoja Spytko z Mestyna. Taistelun jälkeen hussilaisten sotilaallinen siipi ei enää pystynyt kokoamaan joukkojaan yhteiseen rintamaan.

1444-01-31.x Zemsky snem tunnustaa Albrechtin nelivuotias poika Ladislav tshekin kruununperijäksi

1444-08-27.x Hynek Ptacek z Pirksteinin kuoleman jälkeen tulee Jiri z Podebrad holhoojahallituksen johtoon

1444-11-10 s Varnan taistelu, ristiretkeläiset häviävät turkkilaisille, kardinaali kuolee…

1448-x Prahan arkkipiispaksi 1435 valittu Jan z Rokycana palaa Prahaan Jiri z Podebradan tuella.

1450.. Rokycan saa valtiopäivien hyväksynnän yritykselleen siirtää Tshekin utraquistit Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen. Patriarkka Nicomedes lupaa vihkiä Tshekin piispat virkoihinsa, mutta 1453 turkkilaiset valloittavat Konstantinopolin ja hanke kaatuu.

1451- xx Petr z Mladonovic

Vuonna 1451 kuolee Petr z Mladonovic (saks. Peter Maldoniewitz), Hussin ystävän Jan z Hluman notaari ja krononikoitsija. Kirjoitti yksityiskohtaisen kertomuksen siitä, mitä Hussille tapahtui Konstanzissa. Teos on käännetty latinasta tshekkiin nimellä "Zprava o mistru Janu Husovi v Kostnici". Vielä vanhoilla päivillään Petr z Mladonovic oli aloittanut evankelioimiskampanjan, jota estääkseen paavi pani taas kerran maan olot sekaisin.

1451.. Paavi lähettää vapaaehtoisia RISTIRETKELÄISIÄ (lue: rikollisjoukkioita) tshekinmaan "kerettiläisiä" tappamaan, kaupunkeja polttamaan ja maata hävittämään. Paavin pääosin Erfurtin ja Leipzigin seuduilta värväämät ristiretkeläiset torjutaan lopulta Klattaun luona. Kolme tuhatta vainaata jää kentälle.

1452-04-27.. Jiri Podebrady tshekin dietin johtoon… valloittaa Taborin

Rokycanin sisarenpoika Rehor (Rehor Krajci, n.1420-1473) tulee myöhemmin tunnetuksi nimellä "patriarkka"… Haku "gregory the patriarch".

n.1460 Peter Chelcicky kuolee

1451-- Uskovien seurakunta

Peter Chelcickyn ja muiden, varsinkin valdolaisten uskovien kasvattamat veljet olivat joutuneet seuraamaan sivusta, mitä maassa oli tapahtunut sen jälkeen, kun Hus poltettiin. Uskovien omat joukot olivat kasvaneet, mutta he eivät tunteneet omakseen sen enempää katolista kirkkoa kuin sitä myötäilevää utraquistien kirkkojärjestystäkään. Vuosikymmeniä, tai kenties vuosisatoja he olivat tottuneet pitämään yllä uskovien yhteyttä omalla, yksinkertaisella tavallaan, mutta kun joukko kasvoi, oli heidän selostettava uskoontulleille, että Herran ehtoolliselle voi osallistua vain se, joka on tehnyt liiton Hänen kanssaan, ja noudattaa liittoa. Vuonna 1451 veljet veli Rehorin johdolla tekivät päätöksen siitä, että ehtoolliselle tulevien seurakunnan jäsenten vaelluksen tulee olla moitteetonta ja omaksuivat käytännön, miten se tutkitaan.

Keskiajan Euroopassa tämä nykyisin itsestään selvältä asialta oli sellainen pommi, joka johti vapaaseurakuntien syntyyn ja samalla romutti koko kirkollisen tulkinnan siitä, mikä on seurakunta. Todennäköisesti tämä veli Rehorin kannattama käytäntö oli paljon vanhempaa perua, kuin mitä tshekkiläiset asiakirjat tietävät kertoa, mutta tshekeissä tämä päätös synnytti liikkeen, josta tuli koko tshekkiläisen herätyksen merkittävin jatkaja. Myöhemmin tämä liike sai nimen Jednota Bratrska, veljesseurakunnat.

1453- xx Tshekin uskovien muuttoliike Lititziin ja muualle Sleesiaan vahvistuu

1453-10-28 Ladislas Posthumous/Pohrobek, unk. Ulaslo/Unkarin kruunataan Tshekin kunkuksi

1457-11-23 Ladislas kuolee Prahassa myrk tai leuk

1457 (1458?) Jiri z Podebrad kuninkaaksi

Ladislaus Pohrobekin kuoltua äkillisesti, joko myrkytykseen tai mahdollisesti leukemiaan Tshekin kuninkaaksi tuli utraquisteihin lukeutuva Jiri z Podebrad. Paavin kirkolle "kerettiläiskuningas" oli kuin punainen vaate, ja 1462 paavi Pius II (1468-1464) sanoutui irti siitä Baselin sopimuksesta, jota hän oli itse ollut kirkolliskokouksen johtajana neuvottelemassa. Seuraava paavi, Paavali II (1464-1471) meni vieläkin pidemmälle, ja julisti ristiretken tshekkejä vastaan vuonna 1467. Ristiretkeläiset eivät vain vielä silläkään kertaa onnistuneet Tshekinmaata täydelleen tuhoamaan ja kun Jiri z Podebrad 1471 kuoli, tilanne jatkui entisellään. Mutta ennen kuolemaansa hän ehti tehdä veljesyhteisölle erinäisiä palveluksia, sekä hyviä, että huonoja.

1457-x Senfenbergin vapaaherrakunnassa lähellä Moravian rajaa Kunvald tulee srk keskukseksi

Veli Rehorin johtamat tshekkiläiset uskovat olivat 1451 paaluttaneet seurakunnan ja maailman välisen rajalinjan vaatimalla ehtoolliselle pyrkiviltä kristityiltä kristityille sopivaa käytöstä. Vaikka kuningas Jiri Podebrad sen enempää kuin hänen utraquistinen arkkipiispansa Rokycan, joka muuten oli Rehorin eno, eivät voineet virkansa puolesta Rehorin ja muiden veljien päätöstä hyväksyä, he hyväksyivät sen sydämissään, ja yrittivätpä vielä avustaakin veljiä selviämään hengissä itse johtamistaan vainoista.

Kuningas Podebradylla oli joutilasta maata Orlicke hory- vuorten etelärinteillä, lähellä Moravian rajaa ja sen hän antoi veljesseurakuntien käyttöön. Hussilaissotien aikana alue oli päässyt rappiolle, mutta veljesseurakunnan tulo paikkakunnalle muutti tilanteen. Vuosina 1457-1458 kuninkaan omistama Kunvaldin laakso oli muuttui asutuksi paikaksi ja juuri näitä vuosia pidetään Tshekkiläis-Moravialaisen veljesseurakunnan syntyvuosina, vaikka tosiasiallinen syntyvuosi on 1451, jolloin päätös seurakunnan ja maailman erosta tehtiin.

Kunvaldin yhteisön nimeksi tuli Jednota Bratrska, Veljesseurakunta. Tshekinkielinen nimi Jednota on johdannainen sanasta, joka tarkoittaa yhtä ja yhteyttä, mutta veljet ottivat sen käyttöön merkityksessä seurakunta. Sanaa kirkko (cirkev) he eivät itsestään käyttäneet. Myöhemmin he käyttivät myös vihamiehiensä heistä käyttämää nimeä pikardi sellaisissa ilmaisuissa kuin "Veljet, joita kateudesta ja vihasta kutsutaan valdolaisiksi tai pikardeiksi". Molemmat nimet ovat vanhojen kunnianavoisten herätysliikkeiden nimityksiä. Ne liittävät Jednotan veljesyhteisön alppilaaksojen ja Ranskan Picardien maakunnan kristittyihin.

Kunvaldin laakson toisessa päässä, Orlice-joen varrellaa, Hradec Kraloven ja Breslaun välisen tien eteläpuolella sijaitsi Liticen, (saks. Lititz) linna, ja läheisestä Zamberkin (saks. Senftenberg) kaupungista he saivat ennen utraquistien kirkkoa palvelleen Michael Bradazius (Bradarius?) pastorikseen.

1461-x(1460) Kuningas kieltää tavallisen leivän käytön ehtoollisleipänä.

Veljesseurakunta Kunvaldin laaksossa tuli pian kuuluisaksi siitä, että se oli "separatistinen", sen ehtoollispöytiin kun ei kasteella käymättömillä ja uskosta osattomilla naapureilla ollut asiaa. Kaiken lisäksi veljet käyttivät ehtoollisleipänä tavallisista jauhoista leivottua happamatonta leipää, mikä kirkon kasvateille oli kauhistus. Mutta siinä vaiheessa kun tieto veljesseurakunnan ehtoolliskäytännöstä oli tullut kuningas Jirikin korviin, se oli jo muuttunut hurjasti: Hänelle kerrotiin, että uskovien kokoukset ovat luonteeltaan aivan hurjia muutenkin kuin ehtoolliskäytännön osalta. Sen kuultuaan "kerettiläisten" hävittämiseen sitoutunut, utraquistien lahkoon kuuluva kuningas määräsi tapettavaksi kaikki, jotka nauttivat ehtoollista veljesseurakunnan tapaan, elikkä käyttävät leipää leipänä.

1461-1465-x Veljesseurakuntaa metsästetään kuin metsän eläimiä,

Kuningas Podebradyn antaman määräyksen jälkeen veli Rehor oli Prahan "uudessa kaupungissa", eli Novo Mestossa pitämässä kokousta yliopiston opiskelijoille. Hänet ja hänen kuulijansa pidätettiin. Nuoret miehet, jotka hetkeä aikaisemmin olivat luulleet kestävänsä vainoja miehekkäästi, käyttäytyivät kidutuspenkkiin vietynä kuin Pietari hiilivalkealla, mutta vanha Rehor näki näkyjä. Hän näki puun, joka kantoi paljon hedelmää, sekä lintuja niitä keräämässä hohtavan kirkkaan olennon ohjauksessa ja kolme miestä puuta vartioimassa.

Ehtoollisleivästä alkunsa saanut ajojahti oli ensimmäinen Jednotan veljiä kohdannut vaino. Heitä syytettiin jumalanpilkasta, murhista ja noituudesta. Heiltä kiellettiin Jumalan palveleminen ja kokoontuminen. Kaikki määrättiin liittymään utraquistien kirkkoon tai katoliseen kirkkoon. Ehtoollisen nauttiminen veljesseurakunnan tapaan tuli kuolemalla rangaistavaksi "rikokseksi".

Liticen asukkaat häädettiin kotoaan talvella. Uskovien käsiä leikattiin irti, toisia sidottiin köysillä hevosten väliin, ja vedettiin kappaleiksi. Kunvaldin seurakunnassa pappina palvellut utraquisteihin kuuluva Michael Bradarius joutui vankilaan, neljä Jednotan johtavaa veljeä päätyi roviolle. Metsissä ja vuorilla piileskeleviä uskovia alettiin kutsua "luolamiehiksi", tsh. "jamnici" ja saks. "grubenheimer".

Veli Rehorin kuningas kuitenkin päästi palaamaan Kunvaldiin, kun hänen enonsa, arkkipiispa Rokycan sitä häneltä kauniisti pyysi.

1462-03-.. Pius II (1458-1464) julistaa itse Baselissa ja Prahassa neuvottelemansa Baselin artiklat - ns. Baselin kompaktatat -mitättömiksi

Vaclav Koranda nuorempi, (1424-1512), Prahan yliopiston dekaani vuodesta 1460, oli 1462 mukana tshekkiläisessä lähetystössä Roomassa puolustamassa Baselin kompaktata-nimellä tunnettuja Prahan neljää artiklaa paavin hyökkäyksiltä. Vuosina 1471-1489 utraquistien kirkon hallintojohtaja.

Pius II julisti Jirille "anatheman" ja tshekin kruunun menettäneeksi.

Paavi Pius II (1458-1464), alias Aenias Sylvius Piccolomini järjestää RISTIRETKEN Tshekkeihin, Unkarin Mathias Corvinus ristiretken johtoon, mutta Jiri ajaa hänet ulos maasta

Pius teeskenteli pitkään ystävyyttä Jiri Podebradia kohtaan, mutta kohta kun sai houkuteltua Unkarin kuninkaan puolelleen, hän määräsi hänet tshekkeihin Jirin kimppuun.

1464-08-30.. Pietro Barbo valitaan paaviksi Roomaan

1465..

1466-12-23.. Paavi Paavali II julisti Jiri z Podebrad "anathemaan", ja tshekin kruunun menettäneeksi, koska sekä ristiretken Tshekin utraquisteja vastaan

Paavi julisti Tshekin kuninkaan kirkosta erotetuksi, koska kuningas ei ollut suostunut hävittämään kahta kolmasosaa maan väestöstä, eikä edes pakkokäännyttämään heitä katolisen kirkon orjiksi.

Vuonna 1464 veljesyhteisö, jonka nimenä vielä oli Bratri Zakona Kristrova, piti Rychnovin lähistön kätköissä veljeskokouksen, jonka tuloksena syntyi seurakuntaohje.

Vainot saivat Jednotan veljet tekemään sen ratkaisun, jota he eivät olisi halunneet tehdä.

1467- xx 1464?? Rychnov nad Knezin luona Lhotassa kokoontui 1467 veljesseurakunnan synodi. Veljesseurakunta saa omat PIISPAT, VANHIMMAT ja DIAKONIT - omat opettajat

Rychnovin (saks. Reichenau) lähellä pidetyssä Lhotkan ("Lhotan") synodissa veljet päättivät vihdoinkin erota utraquistien kirkosta, mikä merkitsi myös lopullista eroa Rooman kanssa. Synodissa seurakunta valitsi yhteisölle vanhimmat eli piispat. Mutta tämä synnytti kysymyksen siitä, kuka siunaisi piispan virkaansa. Rehorin enolla oli taas neuvo valmiina: hän ehdotti, että Jednotan veljet kääntyisivät valdolaisten vanhimman Stepanin puoleen.

Veljet hyväksyivät neuvon, mutta päättivät kuitenkin menetellä siten, että Jumalallekin jäisi mahdollisuus sanoa sanansa. Veljet valitsivat yhdeksän ehdokasta, joista jokainen sai vetää arvan korista, jossa oli yhdeksän tyhjää arpaa ja kolme kyllä-arpaa. Kaikki kolme kyllä-arpaa nousivat korista ja näin tulivat valituksi veljet Matej z Kunvaldu, vuokraviljelijä Kunvaldista, kirjanpitäjä Tuma Preloucsky ja mylläri Elias Chrenovicky, jonka jälkeen oli vielä löydettävä valdolaisten vanhin Stepan ja saatava hänen suostumuksensa valinnalle. Matkalle lähetettiin veli Michal Zamberksky, joka löysi Stepanin Moravian etelälaidoilta Nova Bystricestä. Veli Michal sai odotetun siunauksen Stepanin käsien kautta ja kotiin palattuaan hän vuorostaan siunasi virkaan ne, jotka arvalla oli valittu vanhimmiksi.

Veljet tiesivät, kuinka tarkkaan heidän liikkeitään seurattiin, ja yrittivät siksi pitää piispanvihkimyksensä vihollisilta salassa. Se tuli kuitenkin ilmi, ja valdolaisten vanhin Stepan poltettiin roviolla Wienissä.

1468-03.. Paavi Paavali II houkuttelee Unkarin kuninkaan Matyas Korvinuksen sotaan Tshekin kuningasta vastaan, ja Korvinuksen onnistuukin riistää Moravia Tshekin kuninkaan vallasta. Moravia joutui Unkarille.

1469-xx Imperialistit kruunaavat ristiretken johtajan Unkarin kuninkaan Mathias Corvinus, Unkarin ja Tshekinmaan rajalla Oloumucissa Tshekinmaan kuninkaaksi. Sleesia ja Moravia jäävät imperialistien käsiin.

Imperialistit jatkavat tshekkien vastaista ristiretkeä sotana aina Mathias Corvinuksen kuolemaan asti v. 1490 eri maiden katolisten tuella.

1468-xx Tshekin valtiopäivät vahvistavat utraquistien Rokycanin ehdottamat mandaatit, jotka kansa nimesi veriasetuksiksi. Veriasetuksista alkanut uusi vainoaalto kesti vuoteen 1471. Vainojen päättymisen syykin tunnetaan. Ne päättyivät pahimpien kristittyjen vainoojien, arkkipiispan ja kuninkaan kuolemaan.

Richengurgissa Jakub Hulavan vaimo ja lapset saivat katsella vierestä, kun perheenpää neljän muun Zdenek Hulavan alustalaisen kanssa poltettiin roviolla.

Katolisen kirkon ja utraquistien kirkon teot osoittivat, että kirkon taholta ei kannattanut odottaa mitään hyvää. Oli rakennettava uutta.

1471-02-21, Prahan arkkipiispa, utraquistien puolueeseen kuuluva Jan z Rokycan kuolee

1471-03-22.. Jiri z Pobedrad kuolee

1471-05-27.. Znem v Kutne Hore zvolil Vladislava Jagellonskeho (Ladislav Puolasta) za ceskeho krale, krorunovan 22.08 tulee kuninkaaksi

Vladislav tuli kuninkaaksi Jiri Podebradin suosituksesta, mutta hän ei alkuunkaan noudattanut edeltäjänsä utraquisteja suosivaa linjaa.

HAKU: HUSSITE+LVOV/Lemberg; JUNGBUNZLAU/Mlada Boleslav+HUSSITE; REICHENAU SYNOD

Miellyttääkseen paavia Vladislav alkoi vainota utraquisteja, mutta sitä prahalaiset eivät sietäneet. Kaupunki nousi kapinaan. Raivostuneet prahalaiset heittivät kaupunginjohtajan ulos kaupungintalon ikkunasta ja lynkkasivat muutamia kaupunginneuvoston jäseniä. Kapina asettui vasta, kun katolinen hallitsija lupasi jättää utraquistit vähemmälle ahdistelulle. Paavikin huomasi virheensä, ja peruutti saarnauttamansa ristiretken ja perui julistamansa maankirouksen eli interdiktin. Paavin tepastelu oli kuitenkin sitä vanhaa saatanan meininkiä, askel taakse ja kaksi eteen. Kun paavin kirkon asema ei enää tuntunut uhatulta, pantiin paholaisen palvelijat taas utraquistien kimppuun. Monet kuolivat kidutuspenkissä.

1473-09-13 x Veli Rehor, "Patriarkka" kuolee (George the Patriarch) ja haudataan Klopotin vuorille Brandys nad Orlicin (Brandeis-am-Adler) seudulle.

Viimeisenä neuvonaan veli Rehor oli kehottanut seurakuntaa "varomaan koulutettuja ja oppineita miehiä", jotka hänen lähtönsä jälkeen tulisivat vääristelemään niitä näkemyksiä, joille Jednotan veljesyhteys perustui. Mutta juuri silloin, kun nämä neuvot olisivat olleet tarpeen, niitä ei kuunneltu, sillä niiden noudattaminen ei näyttänyt järkevältä.

Tilanne, jossa neuvoja tarvittiin, syntyi siitä, että ne veljesseurakuntaan ystävällisesti suhtautuneet paronit, joiden mailla veljet perheineen asuivat, tahtoivat veljien ottavan osaa läänitysmaidensa hallintoon. Olihan jonkun se kuitenkin tehtävä, niin miksei sitten niiden, jotka oman taloutensa ja perheensä hoidossa olivat osoittautuneet alustalaisista kyvykkäimmiksi? Esteenä oli vala, jota uskovat eivät suostuneet vannomaan. Kysymys oli myös siitä, että Evankeliumin mukaan uskovien tulee hoitaa omassa yhteisössään syntyneet kiistakysymykset, mutta maailman ongelmien ratkaisu on jätettävä niiden murheiksi, jotka sen ovat keksineetkin. Kaiken lisäksi valalla siihen sortunut sitoutuu ratkaisemaan ongelmatilanteita keisarikunnan mandaatilla, eikä suinkaan kuningas Jeesuksen lain ja järjestyksen antaman mandaatin mukaisesti.

Uskovat olivat myös tavallaan kiitoksen velkaa niille, jotka heidät olivat alustalaisikseen ottaneet. Olivathan uskovia alustalaisikseen ottaneet aateliset ainakin menetelleet jalommin, kuin ne ihmiset, jotka heitä säälimättömästi olivat vainonneet. Mutta perimmältään kysymys oli kuitenkin siitä, voiko joku keisarille tai kirkolle joskus jonkun palveluksen tehnyt suku edes pitää hallussaan sitä maata, joka kuului Jumalalle. Jos joku oli jollekin jotakin velkaa, niin ne, jotka estivät Jumalan lapsia asumasta Jumalan maalla.

Kun noin sata kilometriä Kunvaldista kaakkoon sijaitsevan Litomyslin (Leitomischl) paroni Jan Kostka tuli uskoon, hän päästi vainotut uskovat mailleen. Paikka sai nimen Öljyvuori.

Veli Rehorin kuoleman jälkeen paroni Jan Tomacovsky antoi veljesseurakunnan käyttöön hyljätyn luostarin, jolle veljet antoivat nimen Karmelin vuori. Paikka sijaitsee Mlada Boleslavin (saks. Jungbunzlau) kaupungissa.

Myös tsehkinmaan eteläisessä osassa Jindrihuv Hradecin vanhalla valdolaisalueella syntyy yhteisöjä:

Prerov

Hustopece (Auspitz)

Ivancice (Eibenschitz)

Slavkov (Austerlitz)

Myös Fulnekin valdolaisyhteisö Moraviassa liittyy Jednotaan.

Jednotan vanhin Matej z Kunvaldu, seurakuntaneuvostonsa tukemana yritti ratkaista kysymykset uskovien osallistumisesta maailman väkivaltaiseen asianhoitoon tekemällä siitä omantunnonkysymyksen, jonka jokainen seurakunnan jäsen saisi ratkaista miten halusi. Ratkaisu olisi ollut ehkä hyväksyttävissä, mutta samalla oli tehty päätös siitä, ettei päätöstä saanut arvostella. Ja sitähän kaikki eivät hyväksyneet. Amos Stekensky, mehiläisvahan kerääjä Vodnanystä, Chelcicen kylän lähistöltä Tshekinmaan etelälaidoilta ja hänen työtoverinsa Jakub keskustelivat asiasta kotimatkallaan, ja perille saavuttuaan varoittivat muitakin poikkeamasta evankeliumin suoralta linjalta.

Pääsiäisen edellä 1474 Jednotan johto tapasi Amos Stenkenskyn ja Jakubin Chelcickyn kylän lähistöllä, Jakubin kotona. Kokouksen aihe oli yksinkertainen: Mikä on uskovan suhde maailmaan?

Jednotan valistuneen siiven johtajat olivat sitä mieltä, että pitihän uskovien ottaa vastaan heille tarjotut yhteiskunnalliset tehtävät, myös silloin, kun he siinä tehtävässään joutuisivat käyttämään väkivaltaa, vannomaan valoja ja tekemään muuta sellaista, jotka veljesyhteisö aiemmin oli kammoksunut.

Jednotan "Mensi strana", pieni puoli, olisi ottanut kantaakseen vain seurakunnan - Jumalan perustaman vaihtoehtoisen yhteiskunnan - järjestyksenpidon, mutta jättänyt vastustajan huolet vastustajan itsensä hoidettavaksi.

Yhteisymmärrykseen ei päästy.

Muutamissa vuosikymmenissä veljesseurakuntaan oli liittynyt kymmeniä tuhansia uusia jäseniä. Uskoviksi tultuaan maan aateliset olivat luopuneet titteleistään ja tiluksistaan, joita he uskoviksi tultuaan eivät kuitenkaan olisi voineet pitää. Jo kieltäytyminen valan vannomisesta olisi sen estänyt. Yksi heistä oli Jan Kostka, joka uskoon tultuaan oli luovuttanut läänityksensä pojalleen Bohusille, jonka mailla hän ja hänen luokseen kerääntynyt yhteisö nyt asui. Mutta siitä, että myös poika Bohus halusi liittyä yhteisöön, syntyikin ongelma: Jos poikakin liittyisi veljesseurakuntaan, minne joutuisivat kaikki hänen maillaan elävät uskovat alustalaiset sen jälkeen, kun läänitys olisi siirtynyt pois uskoviin myönteisesti suhtautuvalta suvulta? Eikö olisi parempi, jos uskovat veljet tulisivat mukaan kaupungin hallitukseen ja muihin virkatehtäviin, kuin että niillä palleilla istuisi uskosta osattomia teeskentelijöitä?

Joukkoon oli liittynyt myös uusia kasvoja, kuten Prahan yliopiston kirjastossa Peter Chelcickyn kirjaan "Set Very", Uskon verkko, tutustunut Jan Prazhkij. Hän oli valmis luopumaan siitä Messiaan käskystä, jota Peter Chelcicky ja "patriarkka" Rehor olivat pitäneet uskovien ja maailman ihmisten välisenä rajapaaluna.

n. 1478.. Lukas Prahalainen …?

Lukas Prazhkij…

1480-08-31 . Utraquistien esikunnan pappeja vangitaan Prahassa

Muutamat Prahan utraquistien papit olivat sanoneet paavia Antikristukseksi. Heidät vangittiin 1480-08-31. Yksi heistä, Michael Pollack kidutettiin kuoliaaksi, mutta säätyjen onnistui pelastaa muut imperialistien kourista. Yksi vapautetuista oli Lukas Prahalainen ja toinen Johann Nix. Lukas Prahalaisesta tuli myöhemmin yksi veljesseurakuntien johtajista.

Brandenburgin maakreivikunnassa Saksassa valdolaiset olivat vuoden 1458 jälkeen kokeneet ankaraa vainoa. Vuonna 1579 eräs heistä, Peter nimeltään, oli käynyt Tshekeissä ja kuullut uskovien vainojen vähentyneen. Seuraavana vuonna neljä veljesyhteisön jäsentä päättää käydä Brandenburgissa, mutta heidät pidätetään Kladskossa, Prahan lähistöllä. Vain Tomas, joka on saksalainen kansallisuudeltaan, saa jatkaa matkaa sillä seurauksella, että pian Brandenburgin valdolaisia saapuu joukoittain Lanskrounin seudulle Litomyslin itäpuolelle sekä Jan Zerotinin maille Oloumuchin (Olmütz) ja Moravaska Ostrovan välille.

1480-xx Valdolaisten piispa Stefan ja useita muita poltetaan Wienissä, monet pakenevat, Jednotan sisäinen muuttoliike kasvaa; Valdolaisia muuttaa Brandenburgin maakreivikunnasta Moravian Fulneckiin ja Tshekinmaan Landskroniin. Moravian Fulneckista heidät sekä Jednotan veljet määrätään lähtemään 1488.

Uusi otsikko (hae tähän edellä olevat samaa asiaa koskevat tekstit ja täydennä)

1482-xx Ladislaus ja keisari Corvinuksen kimppuun

1483-09-24 Prahan imperialistit tekevät salaliiton teurastaakseen kaikki utraquistit yöllä 24.09.1483; hanke paljastuu, kun kaikki valmistelut on jo tehty ja asianmukaiset ediktit (ts. "dekrety") julkaistu. Praha kapinoi katolisten terroria vastaan, muutamia katolisia tapetaan. Ladislaus ei ryhdy rankaisutoimiin, sillä se olisi vaatinut myös katolisten rankaisemista salaliitosta.

1485-xx Compactata tulee voimaan; näin vuoteen 1567 asti EI KAI? katso seuraavasta!"

Valtiopäivillä 1485 neljä artiklaa, kuningas hyväksyy

1486-1489.. tutkimusmatkoja seurakuntien löytämiseksi..

1490.. synod Brandysky

1490-xx Corvinus kuolee;

1493.. Maximilian tulee keisariksi isänsä Frederikin jälkeen.

1493-zz Jednotan veljet esittävät kuninkaalle vastineensa koskien niitä villejä tarinoita, joita imperialistit heistä levittivät. Vastine on laadittu veljessopimuksen muotoon, jossa kerrotaan, mihin Jednotan veljet pyrkivät ja miten. Tämä veljien Reichenaussa laadittu asiakirja ja vainojen perusteluina käytettyjen valheiden samanaikainen paljastuminen vaikuttivat sen, että vainoja tilapäisesti lievennettiin. Kuningas salli jopa Unkarista Moldaviaan paenneiden Jednotan veljien asettua Tshekkeihin.

TARKASTA: GEORGE WOLINSKY STRAKONIC PAROONI JOHN OF ROSENBERG GRAND PRIOR OF MALTA PRIOR OF STRAKONIC "NO PICARDS"

1494-xx Reichenaun synodi kieltää Peter Chelcickyn auktoriteetin

Jednotan yhtenäisyyttä koetteleva mielipide-erot ratkesivat, kun Peter Chelcickyn opetuksia ei enää otettu täydestä. Ratkaisu oli kuitenkin kallis, sillä perinteisen valdolaisen linjan kannattajat jättivät Jednotan.

Lukas Prahalainen ja Prokop Neuhausilainen tulevat veljesseurakuntien johtoon; perinteinen haara jää maanviljelijöiden Amos ja Jaakob johtoon nimellä "pieni lauma".

1495- Reichenaun toinen synodi; Raamattu yksin tunnustetuksi auktoriteetiksi;

1498-xx Luukas Prahalainen Roomassa

Luodakseen yhteyksiä maailmalla mahdollisesti löytyviin Jumalan lapsiin Luukas Prahalainen käy Kreikassa ja Roomassa. Roomassa hän näkee paavi Aleksanteri VI:n pojan murhaamia ihmisiä kadulla. Matkalla hän poikkeaa Savoyn herttuakunnassa valdolaisten luona, heikolla menestyksellä, sillä kirkon v. 1488 valdolaisia vastaan tekemän ristiretken jälkeen valdolaiset ovat entistä enemmän hajallaan maailmalla.

1499.. Utraquistien papit käyvät Armeniassa yliopiston suosituskirjeet mukanaan etsimässä tunnustusta käytännölle, jonka mukaan ehtoollista vietettäessä käytetään sekä leipää ja viiniä. Armenialaiset suorittavat tshekkien piispanvihkimykset. Myöhemmin ainakin yksi näistä armenialaisten vihkimistä piispoista, Martin z Tabora, kärsi marttyyrikuoleman Raudnitzissa.

1499-x Paavi Aleksanteri VI lähetti kaksi inkvisiittoria Tshekkeihin estämään kristillisten kirjojen julkaisemista ja edistämään katolisen kirjallisuuden levikkiä

1500/tai 1500-02-04

Henry Institoris, lehdistösensori, kts. 1502.

Lehdistösensori informoi paavia väittäen, että Saatana on opettanut Jednotan veljet lukemaan. Puolet kirkonmiehen väitteestä olikin totta - Keskiajan Euroopasta tuskin löytyi toista kansaa, jossa lukutaito olisi ollut yhtä korkealla kuin Jednotan "kerettiläisten" keskuudessa. Paavin lehdistösensori ei toki keksinyt juttua itse. Alkuperäisessä erään Lezekin keksimässä versiossa väitettiin lisäksi, että jos Jednotan veli kääntyy katoliseksi, ottaa Saatana lahjansa pois, ja miehestä tulee yhtä lukutaidoton, kuin on ollutkin.

Uskovia vastaan keksityt valheet ovat pitkäikäisiä. Suomalaisissa peruskoulun oppikirjoissa on useita samankaltaisia hyökkäyksiä Jeesuksen seuraajia vastaan. Tapana on väittää, että uskovat ovat lukutaidottomia, sivistymättömiä, taikauskoisia moukkia, jotka eivät välitä "korkeammasta opetuksesta". Näissäkin väitteissä on puolet totta - saatanallisesti vääristeltynä tietysti. Jednotan veljet eivät todellakaan arvostaneet aikansa "korkeampaa opetusta", sillä heillä ei ollut mitään käyttöä kreikkalaisen mytologian houremaailmalle, kirkkoisien sairaille uskonnollisille spekulaatioille tai katolisen kirkon skolastiikan taitajien opeille.

Toinen paavin Tshekkeihin osoittamista inkvisitiotohtoreista, Augustin Käsebrot, kirjoitti kuningas Vladislaville, että "metsästä kiinni ne häpeämättömät kulkurit, ne eivät ansaitse tulla roviolla poltettavaksi. Niiden ruumiit pitäisi antaa villieläinten ruuaksi ja veri koirien nuoltavaksi".

1500- x Veljesyhteisöön kuuluu nyt noin 100.000 jäsentä. Kahdellasadalla seurakunnalla on oma veljeskoti; mutta myös kotikokoukset ja kätköpaikkojen käyttö kokoustiloina on tavallista.

Vuosina 1500-1510 veljesseurakunta julkaisee 50 kirjaa, muu tshekki - 10 Tshekinmaalla on nyt viisi kirjapainoa, niistä 3 Jednota Bratrskalla. Yksi Jednota Bratrskan kirjapainoista painaa vain raamattuja. Yhden erän tshekinkielisiä raamattuja veljesseurakunnat painattivat Venetsiassa ja yhden erän Nürnbergissä.

Luukas Prahalaisen tuotantona syntyi katekismuksen tapainen "Lasten kysymyksiä ja vastauksia" 1501/1502, ja sama saksaksi 1522. Saksan luterilaiset julkaisivat sen Magdeburgissa 1524 ja Wittenbergissä 1525. Sveitsin protestantit julkaisivat Lukas Prahalaisen Lasten katekismuksesta lyhennetyn version St. Gallenissa 1527.

Lasten katekismus oli tarkoitettu kotikäyttöön, sillä veljesyhteisön kasvatuksesta ja koulutuksesta huolehdittiin kodeissa 12 ikävuoteen asti. Siinä oli 76 kysymystä vastauksineen, ja se on selvästikin ollut mallina Lutherin Vähälle katekismukselle. Lutherin kuulijakunta oli iältään vanhempaa, mutta hengellisissä asioissa kokemattomampaa ainesta kuin Luukas Prahalaisen Jednota-seurakuntien lapset. Näin Lutherin katekismuksista tuli lapsille liian teoreettinen ja aikuisille liian lapsellinen esitys.

Myös Luukas Prahalaisen 1501 julkaisemasta laulukirjasta tuli menestys. Tshekinkielisiä laitoksia ilmestyi 1501, 1505, 1519. Vuonna 1531 Mikael Weiss toimitti sen saksaksi ja 1541 se ilmestyi taas tshekiksi Jan Hornin toimittamana. Kuudes painos 1554 oli taas tshekin kielinen. Seitsemännen painoksen toimitti Jiri Izrael puolalaisia seurakuntia varten. Kahdeksas painos ilmestyi 1561 Jan Blahoslavin toimittamana tshekiksi, ja yhdeksäs saksaksi 1566. Kymmenes, 1569 ilmestynyt painos oli puolan kielinen. Jednotan laulukirjaa käytettiin myös Unkarin hallintoon silloin kuuluneessa Slovakiassa.

Myös Jednotan "pienellä puolella" oli oma kirjapainonsa. Se sijaitsi entisessä luostarissa, Vilemovissa. Kirjapaino julkaisi uusia painoksia Peter Chelcickyn kirjasta Uskon verkko ja vastauksia "ison puolen" taistelukirjoituksiin, jotka panivat Lukas Prahalaisen johtaman ison puolen ahtaalle, kiemurtelemaan kuin käärme. Näyttää siltä, ettei Jumala halunnut antaa tiedon monopolia kummallekaan Jednotan osapuolista.

1502-02-04 (1500-02-04) Aleksanteri VI bulla

Aleksanteri VI lähetti dominikaanitohtorin Henry Institoris tutkimaan veljesyhteisöä

Yrittäessään tulla hovikelpoisiksi Rooman silmissä utraquisteista oli tulleet yhä pahemmiksi kristittyjen vainoojiksi, jonka takia paras utraquistien aines siirtyi Jednotan leiriin.

1503.. Tshekin valtiopäivät päättivät hävittää "kerettiläisten" yhteisöt maasta, mutta kuninkaan epäröidessä Jednotan miehet lupasivat tulla väittelemään utraquistien kannalla olevien teologien ja katolisten kiivailijoiden kanssa. Väittely oli määrä pitää joulukuussa, mutta yliopiston rehtori kuolla kupsahti juuri sovittuna päivänä ja väittely jäi pitämättä.

Mandaty proti bratrim krale..

Narizeni Svatojakubske /dekretu Svatojakubskeho /Narizeni Vladislavovo (kts. bratri cesti), vuodelta 1503, "prvni narizeni krale Vladislava (1503) celila toliko proti pikartum bydlicim na …"

1503- xx Vladislava II (1503 a 1509); kts

1509-xx

1547-xx Ferdinanda I (1547 a 1548, a 1554); kts

1548-xx

1554-xx

xxx Maxmiliana II; kts. linkki 529;

1584-xx Rudolfa II (1584 a 1602);

1602-xx

1504.. Jednotan veljet sopivat kotikokouksista. Ehtoollisen toimittajana voi toimia kuka tahansa vanhemmista veljistä.

1505-xx Moravian säädyt Brnossa päättävät, ettei veljesseurakunnan kirjapainotoimintaa sallita Moravian aatelisten omistamilla mailla

1508-07-25.. Nimillä Mandaty Svatojakubskoho/../Edicts of St. Jacob jne tunnetut ..

kuningas ja valtiopäivät päättävät hävittää kristinuskon maasta. Kirjojen julkaisu estettävä, KTS MANDATY..

1508-08-10.. Valtiopäivien ja säätyjen suostumuksella julkaistussa tekstissä sanotaan: "Kaikki pikardit, sukupuoleen tai ikään katsomatta, on rangaistava kuolemalla".

,,,

Veljesseurakuntaa "Jednota Bratrska" oli ryhdytty nimittämään pikardeiksi, koska "pikardit" oli haukkumasana, kun taas Jednota Bratrska on paras tshekinkielinen ilmaisu, jota kristillisestä seurakunnasta on koskaan käytetty. Sanan jednota perusmerkitys on "yhteys", mutta laajennetussa merkityksessä tshekit käyttivät sitä erilaisista yhteisöistä. Sanaa "cirkev", kirkko, kristityt eivät tietenkään itsestään käyttäneet.

Toinen sana, joista keskiajan eurooppalaisista uskovista käytettiin, oli patareeni. Nimitys "patareeni" on väännös sanasta pataria, rääsyläinen. Milanon rääsyläisten kaupunginosassa "Pataria" oli 1000-luvun alkupuolen Milanosta lienee ollut paljon uskovia, sillä nimeä patareeni, rääsyläinen, alettiin käyttää Italian ulkopuolellakin asuvista kristityistä.

1508-- x Mandaty proti bratrim krale Vladislava II/ Narizeni Svatojakubske /dekretu Svatojakubskeho /Narizeni Vladislavovo (kts. bratri cesti), vuodelta 1503, "prvni narizeni krale Vladislava (1503) celila toliko proti pikartum bydlicim na …" kts. myös 1547, 1548, 1554, 1584, 1602

Tshekeissä oli asetuksen julkaisuhetkellä noin kolme miljoonaa ihmistä, joista veljesseurakuntiin kuuluvia aikuisia noin 10 prosenttia. Yli kahdensadantuhannen aikuisen, ja kahdensadan tuhannen lapsen joukkoteurastus oli kuninkaallekin kova pala, huolimatta siitä, että veljesseurakunta ei tehnyt aseellista vastarintaa edes itsepuolustukseen. Kuninkaan epäröimisen takia edikti ei tullut voimaan, mutta jo vuonna 1510 se julkaistiin uudelleen. Tällä kertaa vain vapaaherra Schwamberg asettui sitä vastustamaan.

Veljesseurakunnat pakenee taas vuorille ja luoliin. Yösijan tai majapaikan antamisesta vainotuille säädettiin ankarat rangaistukset. Maltan ritarikunnan suurmestari, vapaaherra Jan z Rozmburga (Johannes von Rosenberg) vangitsi maillaan asuneen Juri Volynskin, mutta kun käsky tuli, vapaaherra vangitsi hänet ja pisti vankityrmään kuolemaan. Viiden vuorokauden kuluttua suurmestari tuli katumapäälle, ja toi vangilleen kyyneleet silmissä ruokaa, jonka jälkeen hän karkoitti Volynskin mailtaan.

Vainot kestivät vuoteen 1516 saakka, mutta sitten kuningas Vladislaus II kuoli.

Vainovuosien aikana Lukas Prahalainen kirjoitti kirjan "Seurakunnan uudistus", mutta erään matkansa aikana kuuluisa maantierosvo Peter z Suda vangitsi hänet. Rosvopäällikkö uhkasi kyllä polttaa "kerettiläiten" päällikön, mutta jätti sen tekemättä, ja vapautti hänet vainojen päätyttyä.

1511-.. Erasmus kehottaa veljesseurakuntaa pitämään matalaa profiilia. Yksinäisyys ja eristyneisyys muista uskovista rasittavat uskovia, jotka kyselevät toisiltaan: "Olemmeko me ainoita Kristuksen seuraajia maailmassa".

1516-03-13 Wladislaus II (Vladislav Jagellonsky?) kuolee. Tshekin ja Unkarin kuninkaaksi tulee hänen kymmenvuotias poikansa Lajos/Ludvik Jagellonsky. Vainot päättyvät, utraquistit ja katoliset alkavat riidellä keskenään. Maa joutui sekasortoon, ja uskovat saavat hengähdystauon.

Vuoteen 1460 asti kaikki kirjat oli kopioitu käsin tai painettu kaiverrettuja painolaattoja käyttäen. Vuonna 1455 valmistettiin Mainzissa ensimmäinen, irtokirjaimilla painettu kirja, latinankielinen raamattu, jota tekniikan keksijän nimen mukaan kutsutaan Gutenbergin raamatuksi. Keksintö alensi kirjojen hintoja ratkaisevasti ja jo yksitoista vuotta myöhemmin (1466) valdolainen Heinrich Eggelstein painoi ensimmäisen saksankielisen raamatun.

Tshekkien panos muiden slaavilaisten kielien raamatunkäännöstyössä on myös mittava. Vuonna 1517-1519 ilmestyivät Prahassa Biblia Ruska, Fransisk Skorinan rusin eli valkovenäjän kielelle kääntämän raamatun kaksikymmentä kolme ensimmäistä kirjaa. Osa Skarinan rusinkielisestä raamatusta on käännetty suoraan tshekinkielisestä raamatunkäännöksestä vuodelta 1506. Prahasta Frantsisk Skarina (1476-1551) siirtyi kotiseudulleen Liettuaan. Loppuosa Skorinan raamatusta painettiin vuonna 1525 Vilnassa.

Ensimmäinen venäjänkielinen raamattu levisi vain Liettuan alueelle, jonka 1500-luvulla ulottui paitsi nykyisen Belorusin eli Valkovenäjän alueille ja Ukrainaan, myös pitkälle nykyisen Venäjän puolelle, mutta Moskovan Venäjälle se ei koskaan päässyt. Ensimmäinen Moskovan venäjän kielinen raamattu julkaistiin 1876.

Tshekkiläisen raamatun vaikutus on huomattavissa myös Liettuan ortodoksikirkon piirissä syntyneessä neljän evankeliumikirjan käännöksestä "bulgariasta" (kirkkoslaavista) ukrainaksi. Käännös vuosilta 1556-1561 tunnetaan nimellä Peresopnikin Evankeliumi, ja lienee ensimmäisiä ukrainankielisiä kirjallisia teoksia.

1526-08-29.. Mohacin taistelu, Unkarin ja Tshekin kuningas Lajos/Ludvik Jagellonsky kuolee

1526-ss. Habsburgit valtaan, tshekin yläluokka hyväksyy..

Unkarin kuningas Louis oli perinyt Böömin, Moravian ja Hunkarin kruunut isältään Vladislavilta ja kun hän 1526 kuoli johtaessaan Unkarin joukkoja taistelussa turkkilaisia vastaan, jäi kunkun paikka auki. Sitä kärkkymässä oli Ferdinand, Itävallan arkkiherttua, joka oli hankkinut vaimokseen Luisin sisaren Annen.

Vaimojen hankkiminen oli keskiajan Euroopassa shakkipelin tapaista urheilua, sillä vaimojen avulla pyrittiin kunkuksi. Hyvän vaimon perintönä seurasi kuningaskunta, kun vaimon suvulle joutunut kuningaskunta jäi ilman hallitsijaa.

1517-11-xx Luther naulaa teesit oveen. Jednota lähettää delegaation onnittelemaan Lutheria.

1523-1529.. Theinin (Utraquistien) kirkossa Prahassa saarnaa Lutherin koulukunnan pappi Gallus Cahera

1524- xxx utraquistit asettavat omat sensuurivirkamiehensä, edes Lutheria ei sallita julkaista

1524… Jan Augusta opiskelee Wittenbergissä, tulee myöhemmin Jednotan piispaksi

1528.. Itävallan yläluokka luterilaistuu vauhdilla ja 1534 säädyt vaativat jo uskonnonvapautta, mutta Ferdinand on paavin valjaissa.

Wienissä Paul von Spratten (Speratus) saarnaa Lutherin oppia, karkoitetaan ja hänen seuraajansa Tauler poltetaan roviolla.

Amos Stretensky, Jednotan perinteistä linjaa johtanut veli kuoli vuonna 1522. Hänen työtään jatkamaan tuli Jan Kalenec, veitsenteroittaja. Hänen aikanaan pienen puolen yhteisöt palasivat vanhaan, valdolaisilta perittyyn kastekäytäntöön, mikä merkitsi lähentymistä anabaptistien kanssa. Kalenecin aikalainen, historioitsija Sebastian Frank kertookin, että "Pienen puolen veljet ovatr aivan samanlaisia kuin anabaptistit". Veljeys myös tunnustettiin, mutta se ei estänyt Kalenecia moittimasta anabaptisteja käytännön elämässä havaituista konkreettisista synneistä.

Läheskään kaikki uskovat eivät eläneet yhteistalouksissa, mutta myös uskovien kommuuneja esiintyi. Pienen puolen yhteisö Letovicessä Moraviassa oli yksi näistä. Lulecin yhteisöllä oli myös kirjapaino, jonka tuotanto oli runsasta erityisesti 1530-luvulla. Lulecin yhteisöstä tiedetään myös, ettei sen vanhimmille suoritettu pappisvihkimystä.

Habrovanyn yhteisö Slavkov u Brnan pohjoispuolella syntyi, kun Jan Dubcansky tuli uskoon.

Keisarikunnan laajuinen ajojahti baptisteja vastaan alkoi Sveitsistä 1520-luvun puolivälissä, ja pian olivat melkein kaikki uskovat ajettu kodeistaan. Tuhannet päätyivät Moraviaan, jossa Jednotan ison puolen paronit ottivat heidät vastaan ja sijoittivat hallitsemilleen maille. Lyhyessä ajassa Moraviaan syntyi Jednotan maille paitsi Jednotan omia yhteisöjä, myös 18 anabaptistien yhdyskuntaa, "Bruderhöfe". Tärkeimmät niistä olivat Mikulovissa (saks. Nikolsburgissa), Hustopecessä (Auspitz) ja Slavkov u Brnassa (Austerlitz).

1526 xx Hubmaier tulee Moraviaan

1527-02-24 a Schleitheim confession

1527- Hubmaier ja hänen vaimonsa Elisabeth vangittiin Mikulovissa, Moraviassa. Hubmaier tapettiin 1528-03-10 ja saman kuun 13 päivänä Elisabethin kaulaan sidottiin iso kivi ja heitettiin Tonavaan. Jo kolme vuotta aikaisemmin Hubmaier oli kirjoittanut siitä mitä hän "Kerettiläisistä ja heidän polttajistaan" ajattelee.

1528-Ferdinand I (1526-1564) asetuksella "kerettiläisten" kirjojen julkaisu ja myynti kielletään, kirjakauppojen tarkastukset alkavat, kirjapainojen perustaminen maaseudulle kielletään, anonyymien kirjojen tuottajat teloitettavaksi ja omaisuus takavarikoitavaksi; 1541 kielletään minkä tahansa tekijännimettömän kirjan julkaisu

1522.. Amos Stekensky kuolee..

1528-12-11.. Lukas Prazhky (1460-1528) kuolee Mlada Boleslavissa (saks. Jungbunzlau, lat. Bumsla)

Luukas Prahalaisen testamentti: "Ohjeita ja Neuvoja..", kaksiosainen teos, toinen papeille ja toinen kaikille muille. Ohjeissaan Luukas lähestyy taas herätysliikkeen vanhaa linjaa. Hän varoittaa uskonnollisesta kevytmielisyydestä ja jopa Lutherin koulukunnan johtajien maailmallisuudesta. Toisaalta vielä kuollessaankin Lukas Prahalainen on vielä monessa asiassa katolisen perinteen vanki. Ratkaisematta ovat kysymykset katolisen kysymyksen "seitsemästä sakramentista", seurakunnan jaosta "papistoon ja maallikkoihin", vaikka jo Kunvaldin alkupäivinä tämä asia oli ratkaistu varsin onnistuneesti. Etu oli hukattu Rychnov nad Knezin eli Reichenaun synodissa.

Luukas Prahalainen laati ja julkaisi katekismuksen lapsille, laulukirjan v. 1501, psalmien selitysteoksen, Johanneksen evankeliumin selitysteoksen, Ehtoolliskysymyksen tarkastelun 1.Korintolaiskirjeen luvun 11 perusteella ja uskontunnustuksen tapaisen esityksen liikkeen opeista.

1531.. Schmalkaldenin liitto syntyy

n. 1532 Jan Augusta (n.1500-1572) veljesyhteisön vanhimmaksi

Jan Augusta, Prahan utraquistien ja Wittenbergin luterilaisten keskuudessa koulutuksensa saanut pastori tuli Jednotan piispaksi noin 32 vuoden ikäisenä. Heti alkuun hän säikäytti vainoton seurakunnan ohjelmallaan, jonka tarkoituksena oli solmia kiinteät suhteet naapurimaiden protestantteihin, saada Jednotalle viranomaisten myöntämä laillinen asema ja yhdistää kaikki Tshekin ja Moravian protestantit saman katto-organisaation alle.

Jan Augustan ohjelma merkitsi etääntymistä kristinuskon keskeisistä periaatteista, Pyhän Hengen auktoriteetista, Uskovien seurakunnasta ja aikuiskasteesta, ja yleensäkin niistä periaatteista, joiden pohjalta Jednota Bratrska oli syntynyt. Se tulisi toteutettuna johtamaan Jednotan pimeyteen, sillä liittyminen protestantteihin merkitsi välirikkoa elävän kristillisyyden kanssa. Hyväksymällä protestantit yhteyteensä he joutuisivat hyväksymään heidän saatanalliset ediktinsä - kaikkien anabaptistien teurastamisen 1529 Speyerin valtiopäivillä vahvistetun, Sveitsin reformoitujen v. 1527 tekemän päätöksen mukaisesti. He joutuisivat luopumaan aikuiskasteesta ja uskovien seurakunnasta, sekä siitä pasifistisesta perinnöstään, jota Peter Chelcicky oli heille opettanut.

Jednota Bratskalla oli tullut maailmaan hyvin eväin. Hussilaisen herätyksen alkupäivinä, vuonna 1420 laadittujen Prahan artikloiden ensimmäisessä kohdassa oli ollut kaksi asiaa: Jumalan sanaa oli vapaasti julistettava eikä kielilläpuhumista saanut estää. Vuonna 1420 hussilaisessa herätysliikkeessä oli ymmärretty, että kirkosta on erottava, Raamattu on auktoriteetti, ja sen tulkinta on jätettävä Pyhän Hengen tehtäväksi. Jos Jednota loisi oman katto-organisaationsa, Pyhä Henki tuskin alistuisi sen sääntöihin.

Viranomaisten hyväksynnän etsiminen oli suoranaista tyhmyyttä, samanlaista, jota Saatana tarjosi Jeesukselle kiusausvuorella. Saatanan vallassa oleva maailma ei tule koskaan hyväksymään yhteyteensä ihmistä tai yhteisöä, joka on kuuliainen Jeesukselle. Saatana saattaisi kyllä hyväksyä Jednotan yhteyteensä, mutta vain palvelijana ja sellaisin ehdoin, että siitä tulisi uusi Juudas monien muiden Juudasten joukkoon. Kumartamalla Saatanalle Jednota tulisi myös menettämään Jumalan huolenpidon, ja sen menetettyään sen vääjäämättömäksi osaksi tulisi häviäminen historian näyttämöltä.

1534 .. xx Jednota Bratrska luopuu aikuiskasteesta

1534-xx Englanti vapautuu paavista Act of Supremacy

1535 .. Keisari Ferdinandin edikti kaiken Rooman kirkon vastaisen liikehdinnän kukistamiseksi; vaikutus suuri erityisesti veljesyhteisöjen keskuudessa; Hollannissa jatkuvat anabaptistien vainot Kaarle V erityisen…

1535-11-11xx Konrad Krajek Ferdinandin luo Wieniin anomaan huojennuksia uskovien kohteluun. "Jos Jeesus oli pikardi, minä olen myös", oli hänen vastauksensa Ferdinandin halveksivaan lausuntoon Jednotan veljistä. Hänellä oli tuotavanaan keisarille myös Jan Augustan laatima esitys kristinuskosta, siis eräänlainen Jednotan credo. Kohta Konrad Krajekin jälkeen, 1535-11-14 Ferdinandin luo saapui kaksi muuta Veljesyhteisöön kuuluvaa paroonia kysymään, onko kuninkaan mielestä oikein se, että papit sanovat koiran tappamista vähäisemmiksi synniksi kuin uskovan tappamista? Myös he toivat mukanaan Jednotan uskontunnustuksen - 12 aatelisen ja 33 ritarin allekirjoituksella varustettuna.

Uskovien vapaaherrojen ja keisarin tapaamisella näyttää olleen tietty vaikutus, sillä usean vuoden ajan saivat Jednotan noin 400 yhteisöä ja niiden yli 200.000 jäsentä olla jokseenkin rauhassa.

1536 ,, poltetaan …

1538.. Ferdinand kielsi ehtoollisviinin jakamisen "maallikoille". Käsky annettiin Wienissä ja Prahassa sen vaikutus jäi vähäiseksi. Toteutuessaan se olisi kohdistunut pahimmin utraquisteihin, mutta todennäköisesti käsky oli tarkoitetuksi vain silmänlumeeksi, ettei paavi olisi päässyt syyttämään Ferdinandia velttoudesta "taistelussa kerettiläisiä vastaan".

1539.. Vaclav Hajekin Tshekkiläinen aikakirja julkaistaan sensuroituna. Ferdinand I määrää 3 tarkastajaa, sensoria. Syntyy kirja, jossa katolinen kirkko esitetään pulmusena ja Hus kerettiläisenä.

paavi Gregorius XV vuonna 1622 perustaman järjestön "De Propaganda Fidei" (Uskon julistaminen) …"De Propaganda Fidei et Extirpandis Haereticis". (Uskon tunnetuksi tekemisen ja kerettiläisten hävittämisen seura).

1540..x Jan Augustan johtama Jednotan ryhmä Wittenbergissä, Saksan luterilaisten vieraana.

Jan Augusta ja Johannes Horn tekevät matkan Saksaan. Matkakertomus vähentää Jednotan innostusta saksalaista reformiliikettä kohtaan. Jan Augusta tuntee hyvin Lutherin, sillä olihan hän ollut Martin Lutherin oppilaana Wittenbergissä 1524. Nuorena hän oli ollut kovinkin innostunut saksalaisten reformiliikkeestä, mutta nyt mieli on muuttunut. Jan Augusta tuntee velvollisuudekseen varoittaa luterilaisia teoreettisesta uskonnollisuudesta.

credot.. Jan Augustan /Jednotan uskontunnustus

Jan Augustan toimitti laatimansa credon Brandenburgin maakreivi Georgelle..??,, Tshekin kuninkaalle Ferdinandille. Sitä tarkastelleet Calvin, Boucer, Melanchton, Brandenburgin maakreivi ja Saksin vaaliruhtinas Johann Frederick arvostivat sen korkealle. Cervenkan käydessä Strassbourgissa keskusteluja siitä käytiin Boucerin ja Calvinin kanssa…

1545...to Trenton kirkolliskokous Salmeron ja Lainez jesuiitat ohjaavat Loyola taustalla

1545... Calvinin raivoisa hyökkäys kastajia vastaan: "Brieue Instruction pour armer tous bons fideles contre les erreurs de la secte commune des Anabaptistes"

15.. Saksan reformaation jälkeisessä uhkaavassa tilanteessa osa Prahan protestanteista päättää jättää tukematta keisari Ferdinandin vaatimusta joukkojen hankkimiseksi hänen protestanttien vastaista sotaansa varten. Neljä Jednotan johtavista paroneista liittyy Prahan protestanttien perustamaan 8 miehen Turvaneuvostoon, ja päättää avustaa sodassa Saksan protestanttien taistelua

1546-1547 xx Schmalkaldenin sota; Mühlbergin taistelun jälkeen Ferdinand käy käsiksi tshekkeihin.

Yhdeksän protestanttien ruhtinasta oli solminut 1531 Schmalkaldenissa liiton puolustautuakseen "Pyhän" saksalais-roomalaisen keisarikunnan odotettavissa olevia sotatoimia vastaan. Sota alkoi, kun protestantit 1546 kieltäytyivät tulemasta Katolisen kirkon koollekutsumaan Trenton kirkolliskokoukseen. Protestantit kärsivät Mühlbergin taistelussa tappion, mutta kokonaistulos pakotti keisarin solmimaan rauhan protestanttien kanssa Passaussa 1552.

1547-04-24 Habsburgit voittavat protestanttien ruhtinaat Mühlbergin taistelussa.

1547-08-22.. x Neljä evankelisten tshekkien turvaneuvoston jäsentä hirtetään. Heistä Wenzel Petipesky on yksi heistä.

1547.. Säädyt (estates) häviävät valtataistelun, Ferdinand valloittaa Prahan. Prahan "veriset valtiopäivät". "Edict of St. James revived". 1508-- x

Narizeni Svatojakubske /dekretu Svatojakubskeho /Narizeni Vladislavovo (kts. bratri cesti), vuodelta 1503, "prvni narizeni krale Vladislava (1503) celila toliko proti pikartum bydlicim na …"

1547-10-08. x Kaikki veljesyhteisön kiinniotetut papit tuodaan Valkean Tornin vankilaan, Prahaan.

1548-05/06. Uskovat määrätään liittymään utraquistien kirkkoon tai katoliseen kirkkoon kuuden viikon sisällä, mikä aiheuttaa Jednotan joukkomuutot Moraviaan ja Puolaan. Kesäkuussa veljesyhteisön joukot saattavat kaksi noin tuhannen henkilön karavaania Glaziin, josta he jatkavat matkaa Preussiin, jonne he tulevat myöhään syksyllä. Preussin luterilaiset ottavat heidät vastaan, mutta viileästi.

Jan Augusta kidutettavana, 16 vuodeksi vankeuteen. Opettajat yms joutuvat pakenemaan, hitaat vangitaan. Uusi muuttoliike alkaa.

1548-05-25 .. Jan Augusta vietellään ulos piilopaikastaan ja pidätetään. Viedään kidutettavaksi Prahaan Valkean Tornin vankilaan. Ferdinand haluaa tietää, missä Jednotan veljet säilyttävät papereitaan ja rahojaan. Prahasta Jan Augusta yhdessä Jacob Bilekin kanssa siirretään Pürglitzin linnaan. Kolme ensimmäistä vuotta Jan Augustaa pidetään pimeässä sellissä, eristettynä muusta maailmasta, ilman kirjoja, mustetta ja paperia, mutta sitten hän saa Jednotaan kuuluvan vartijan, joka ryhtyy hoitamaan hänen yhteyksiään. Kymmenen seuraavan vuoden aikana Jan Augusta kirjoittaa lauluja ja harjoittaa kirjeenvaihtoa linnassa palvelusta tekevän uskovan veljen avustuksella, mutta sitten hänet viedään taas Prahaan. Prahassa 1560-61 Augustalle tarjotaan syöttiä ja koukkua, mutta kun kaupanteko ei onnistu, hänet viedään taas Valkean Tornin vankilaan. Ferdinandin kuoleman jälkeen valtaan tullut Maximilian vapauttaa hänet 1564, ei hyvyyttään, vaan siksi, että maan säätyläisherrojen valtaosa on protestantteja, ja valta maassa on siirtynyt heille. Jan siirtyy veljesyhteisön kaupunkiin Mlada Boleslaviin (saks. Jungbunzlau), mutta ilman keisarin lupaa ei hänellä ole lupa saarnata julkisesti. Veljesyhteisön luottamus ei myöskään palautunut.

. Julkaistavien kirjojen ennakkotarkastuksesta tulee sääntö. Kirjapainojen määrä rajoitetaan minimiin.

1551 .. Jiri Izrael ("George Israel"), Turnaun srk pastori, Puolaan.

Jiri Izrael, yksi Valkean Tornin vankilaan suljetuista Jednotan opettajista ei hyväksy tarjousta päästä vapaaksi lunnasrahoja vastaan, vaan kävelee vankilasta keskellä kirkasta päivää vuonna 1551. Hän siirtyy Puolaan ja pelastuu hukkumasta jäihin monilukuisen joukon silmien edessä. Hänen onnistuu karistaa piispan palkkaamat 40 palkkamurhaajaa kannoiltaan ja muutamassa vuodessa Puolaan on jo syntynyt 40 Jednotan seurakuntaa.

1551 .. Antonin Brus z Mohelnice Prahan arkkipiispaksi

Kirkon ja sen yhteistyökumppaneiden - kompromissikristittyjen - järjestämien uskovien vainojen kovuus vaihteli. Vuonna 1507 veljet yritettiin hävittää tyystin, mutta muutaman vuoden päästä yritys taas unohtui, kunnes 1547 ajettiin veljet maanpakoon taas kerran. Hengellisen elämän keskus siirtyi heidän mukanaan Puolaan. Vuoden 1556 jälkeen pakolaiset saivat luvan palata.

1557.. Jednotan veljien kokous Slezassa, Moraviassa. Yli 200 saarnaajaa ja paljon puolalaisia aatelisia läsnä. Kokouksessa tutkittiin mahdollista yhteistyötä kalvinistien kanssa, mutta laihoin tuloksin. Näin kävi myös 1560 Mlada Boleslavin synodissa. Vuonna 1570 Puolan luterilaisten, kalvinistien ja Jednotan veljien onnistui solmia liitto, mutta sekin jäi kuolleeksi kirjaimeksi.

- ei valaa eikä valtion virkaa;

- ei suurta bisnestä, koska sen harjoittajilta vaaditaan valallisia sitoumuksia;

- ei ylellistä elämää;

- ei aseellista vastarintaa;

- ei osallisuutta sodankäyntiin.

1556 .. Jesuiitat tulevat Prahaan. Jesuiitat sensuroivat myös juutalaisten kirjat.

1562.. Trenton kirkolliskokous julkaisee kiellettyjen kirjojen luettelon, kaikissa katolisissa maissa käytettäväksi; Kirjailijat velvoitetaan toimittamaan kaksi kopiota käsikirjoituksesta tarkastettavaksi, joista toinen jäi kirkolle, ja toinen palautettiin painotaloon. Tshekeissä valvontakomission johtoon määrätään Prahan arkkipiispa Antonin Brus. Tshekin utraquistit eivät sallineet kiellettyjen kirjojen listan soveltamista maassa.

1562 M

1564- s Maximilian II (1564-1576)

1565.. Jan Blahoslavin kreikasta kääntämä Uusi Testamentti ilmestyy tshekiksi

Jan Blahoslav oli Jednotan vanhinten neuvoston jäsen. Hän käänsi Uuden Testamentin kreikasta tshekkiin, kirjoitti veljesyhteisön historian ja toimitti Tshekin kielen standardikieliopin. Hän tuotantonsa oli paitsi laaja-alaista, myös kielellisesti huippuluokkaa. Muiden Jednotan veljien tapaan hänkään ei sortunut teologisiin saivarteluihin. Häneltä tunnetaan vain yksi teologinen kannanotto, ja se on nimeltään "Armon valinta", ja sekin on enemmän käytännöllinen, kuin teologinen teos.

1566-xx Jednota omisti laulukirjansa Maximilian II:lle. Maximilianin aikana raamatunkäännöstyötä myös naapurimaiden kieliin

1567-03-13.. Arkkipiispa pyysi keisari Maximilian II (1564-1576) kieltämään ulkolaisten kirjojen myynnin tshekeissä.

1571-xx Säädyt vaativat luterilaista kirkkojärjestystä, mutta Maximilian ei suostu; joka johtaa "Confessio Bohemica"n syntyyn vuonna 1575. Myös Jednota osallistuu siihen. Maximilian antaa vain suullisen myöntymyksensä, ja oletetaan, että se sitoo myös häneen poikaansa Rudolfia, joka on kuulemassa isänsä sanan. Rudolf tulee keisariksi 1576.

1571-02-03.. Maximilian julistaa taas asetuksen, jolla kielletään Prahan arkkipiispan tarkastamattomien kirjojen julkaisu ja myynti. Asetus seurausta siitä vastustuksesta, jotka sensorit kohtasivat tunkeutuessaan yliopiston maaperälle.

1572… s. Jan Augusta kuolee?

1575 Bohemian Confession

1576-1611.. Rudolf II keisarina; Hovi siirtyy Wienistä Prahaan, keisari sairastaa syfilistä, ahne rahan ja taiteen kerääjä

Jesuiittojen raakuus alkaa herättää vastenmielisyyttä jopa katolisissa

1580.. Rudolf II estää paavin bullan Coena domini levityksen Prahassa, kun "papal nuncio" sitä yrittää

1579-1593.. Jednotan veljet julkaisevat Kralitzin eli Kralicen raamatuksi sanotun raamatunkäännöksen

Jan Blahoslav oli kääntänyt Uuden Testamentin kreikasta tshekiksi vuonna 1565, mutta Jednotan käyttämä vanha testamentti oli vielä latinankielisen Vulgata-version tshekinkielinen käännös. Vanhan Testamentin käännöstyö uskottiin kuudelle kääntäjälle, joiden nimet olivat Aeneas, Cepollo, Streic, Ephraim, Jessen ja Capito. Työn tuloksia alettiin painaa vuonna 1579 Zerotinin suvun hallinnassa olevassa Kralitzin kaupungissa. Näin syntyi Kralitzin ja Kralicen raamattuna tunnettu laitos, joka on säilyttänyt arvonsa maailman parhaiden raamatunkäännösten joukossa aina tähän päivään asti.

Kralicen raamatusta valmistettiin ensin mahtava, selityksillä varustettu moniosainen painotuote, mutta käytännön tarpeisiin julkaistiin varsin pian pieni nykyajan taskuraamattujen kaltainen laitos. Noin neljäkymmentä vuotta Kralicen raamatun julkaisemisen jälkeen katoliset valloittivat Tshekinmaan ja Moravian ja tuhosivat Jednotan kirjapainon myös Kralicessa. Jesuiitat hävittivät kirjapainon osana kampanjaa, jonka tarkoituksena oli hävittää kaikki, mikä vähänkin viittaa Tshekinmaan ja Moravian kerran niin kukoistavasta hengenelämästä. Kirjapainon jäännökset löydettiin vasta 1956 - ja niiden mukana noin 4000 irtokirjasinta.

1592-03-28.. Jan Komensky syntyy Moravian itäosassa

1602.. Jesuiittojen onnistui painostaa syfilistä sairastava Rudolf II uudistamaan vanhat Vladislavin ediktit, jotka myös Pyhän Jakobin asetuksien (dekrety Svatojakubskoho) nimellä tunnetaan. Asetuksien taustalla oli tieto siitä, että lähes kaikki maan kansallisista johtajista ja vaikuttajista oli omaksunut luterilaisen tai kalvinistisen kannan, tai kuului Jednotan veljesyhteisöön. Asetuksella kaikki nämä henkilöt tehtiin rikollisiksi. Entisten asetusten voimaansaattamisen lisäksi kalvinistit ja "pikardit", joilla tarkoitettiin Jednotan veljiä, määrättiin lähtemään maasta. Mlada Boleslaviin Jednotan veljeskotia sulkemaan keisari lähetti aseistettuja joukkoja.

Kohta sen jälkeen, kun keisari oli julistanut tshekinmaan kristityt lainsuojattomiksi, hän kääntyi heidän puoleensa ja pyysi rahaa turkkilaisia vastaan käytävän ristiretken rahoittamiseksi. Keisarin rahapyyntöön vastasi parooni Wenzel von Budowa. Hän esitti keisarille, että jo vuodesta 1575 lähtien Tshekeillä on ollut yhteinen uskontunnustus, jota myös keisarin on kunnioittaminen, jos mieli saada rahaa tshekkien taskuista. Keisari vastasi kritiikkiin sulkemalla valtiopäivät.

1602.. Sixt Palm Prahasta painattaa katolisen kirkon vastaisen laulun, ja neljän kuukauden vankilassaolon jälkeen karkotetaan maasta.

1604,, Jan Komenskin vanhemmat kuolevat Uhersky Brodissa

1606 Wienin "rauha"

Paavit ja heidän katoliset orjansa käyvät kovaa kilpajuoksua uskovien kanssa. Kun tshekkiläinen herätysliike tuli Transsilvaniaan, olisivat katoliset niin kovin mielellään tulleet perässä heitä hävittämään, mutta ongelmana olivat turkkilaiset, jotka olivat suvaitsevaisempia kuin Euroopan herrat. Vuonna 1603 Habsburgien joukot tunkeutuivat taas kerran maahan, mutta tällä kertaa he eivät yrittäneet orjuuttaa unkarilaisia. Katolisen kenraalin ohjelmana oli nyt "hävittää kaikki protestantit". Katoliset pääsivät suorittamaan järjestelmällistä hävitystyötä vuoden ajan aivan rauhassa, sillä vasta 1604 kenraali sai vastaansa Istvan Bocskayn (1557-1606) johtaman armeijan. Habsburgit häädettiin takaisin Itävaltaan.

Unkarin valtiopäivät julistivat Bocskayn v. 1605 Unkarin kuninkaaksi, ja Turkin sulttaani Ahmet I (1603-1617) hankki hänelle kruunun Persiasta. Habsburgit joutuivat suostumaan rauhaan Transsilvanian unkarilaisvaltion kanssa vuonna 1606 ja vielä samana vuonna Bocskay hankki sopimukselle turkkilaisten hyväksynnän. Jesuiitat ja Habsburgit saivat katsella Pozsonystä, nykyisestä Bratislavasta, kuinka Jeesuksen opetuslapset lukivat kirjaansa turkkilaisten valvoessa rauhansopimukseen kirjatun uskonnonvapauden toteutumista Unkarissa.

Katolisen maailman valmistautuessa ratkaisevaan taisteluun eurooppalaista kristikuntaa vastaan Moravian itälaidalla, Uhersky Brodin kaupungissa tai lähellä sitä syntyi 28.03.1592 poika, joka sai nimekseen Jan. Isä Martin oli ammatiltaan mylläri, ja kuului tshekkiläiseen veljesseurakuntaan "Jednota Bratska". Myllärintoimensa ohella hän otti aktiivisesti osaa seurakuntansa toimintaa. Hän oli myös lastensa opettaja.

Martin perheineen asui Komnan kylässä lähellä Uherskiy Brodin kaupunkia. Kylän nimi Komna tarkoittaa kiveä. Siitä syntyi se sukunimi Komenski, jota Jan-poika ryhtyi maailmalla käyttämään. Syntyikö myös Jan tässä kylässä, on jäänyt arvoitukseksi, sillä mahdollisina muina syntymäpaikkoina mainitaan Nivnice ja Uherskiy Brod. Kaikki kolme kylää sijaitsivat kuitenkin samalla seudulla, jossa jo slaavilaisen raamatun kääntäjät Kyrillos ja Metodius olivat 900 vuotta ennen Komenskin syntymää työskennelleet.

Isän ja äidin lisäksi Janilla oli kaksi veljeä ja sisar Margarita. Vuonna 1604 espanjalaisten sotilaiden mukana tshekinmaalle tullut rutto vei Janilta isän, äidin ja veljet. Vain sisar Margarita jäi silloin kaksitoistavuotiaan Janin kanssa taivalta jatkamaan. Jan muutti tätinsä - isänsä sisaren - luo Straznicen kaupunkiin, jossa hän meni veljesseurakunnan kouluun. Koulunkäynti päättyi jo seuraavana vuonna, kun Espanjaa, Itävaltaa ja Saksaa hallitsevien Habsburgien ryöstelevät joukot keisari Rudolfin valvonnan alaisuudessa polttivat Straznicen kaupungin. Jan Komenski palasi Nivniceen, jossa hänellä oli sukulaisia.

Vuonna 1609 silloin jo kuusitoistavuotias Jan siirtyy latinankieliseen kouluun Preroviin (Przeroviin). Koulun skolastinen luonne ei Jania miellytä ja myöhemmin hän arvosteleekin sitä kovin sanoin. Mutta tulevalle koulujärjestelmien kehittäjälle epämieluisastakin kokemuksesta on hyötyä, vaikka hän muuten pitääkin latinankielisen koulun käyntiä hukkaanheitettynä aikana.

Latinankielisestä koulusta Jan siirtyy oman "lahkonsa" kouluun oppimaan saarnaajan toimessa tarvittavan siviiliammatin taitoja ja tekee kasteen liiton Jeesuksen kanssa ja ottaa toiseksi nimekseen Amos, mikä latinasta tulkittuna tarkoittaa "rakkaani". Hebreankielinen vastine nimelle olisi ollut "David".

Vuonna 1611 veljesyhteisö lähettää Jan Amos Komenskin Saksaan, Herborin kalvinistien ylläpitämään gymnaasiin. Veljesseurakunnan valinta on mielenkiintoinen, sillä olisihan Prahassakin ollut yliopisto; sitä johtivat kuitenkin katolilaisuuden ylivaltaan myöntyväisesti suhtautuneet utrakvistit, jotka katolisia miellyttääkseen olivat jopa hyväksyneet Jednotan veljien raa'an vainon.

Herborin kalvinistisessa yliopistossa Jan Komenski viipyi pari vuotta, 1611-1613. Opettajat Johann Heinrich Alstedt (Alstedius) ja Johann Piscator odottivat tuhatvuotisen valtakunnan tuloa, ja nuoren opiskelijan oli helppo omaksua toive tulevasta maailmanajasta, jonka aikana ihmiset elävät rauhassa, ovat onnellisia, tasa-arvoisia ja tasapainoisia. Mutta kysymykset siitä, milloin ja miten Tuhatvuotinen valtakunta alkaa, ovat kiistanalaisia, niin nyt, kuin silloinkin. Se, mitä opiskelijanuorukainen ympärillään näki, oli kaikkea muuta kuin ulkoista rauhaa, oli hänen sisäinen rauhansa kuinka vahva tahansa.

Evankeliumi ei ennen Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan tuloa lupaa uskovillekaan lupaa mitään paratiisia maan päälle. Herborin kautensa lopulla Komenskin muistiinpanojen nimeksi tulee "Filosofien puutarhasta kerättyjä kiistanalaisia kysymyksiä". Kirjoitus on lausunto siitä, mitä yliopistossa on opetettu Platonista, Aristotelesta, Cicerosta ja antiikin ajan filosofeista. Seuraavana vuonna Komenski kysyykin: "Tuleeko kaikki tietämys tajunnan kautta? ja alkaa suunnitella ensiklopedistista esitystä kokonaisvaltaisen opiskelun tueksi, tutustuu pedagogiseen kirjallisuuteen ja laatii teoksen "Tshekin kielen aarteista".

Kalvinistisen kirkkoreformin ihanne oli se kirkollinen Rooma, jonka Kirkon perustajat Konstantinus "Suuri" ja häntä seuranneet 300-500 luvun keisarit olivat aikoinaan luoneet yhdistämällä aineksia kreikkalaisesta ja mitralaisesta kultista kristilliseen maailmankuvaan, jolloin tuloksena oli ollut se synkretistinen uskonto, jota nykyisin kristinuskoksi erheellisesti mainitaan. Sataprosenttista kristinuskoa kalvinistiset eivät koskaan ole hyväksyneet, joten heidän oppilaitoksensakin olivat enemmän antiikin kulttiyhteisöjen opettajien, kuin kristinuskon opettajien työpajoja. Opettajiaan vastaan Komenski ei kuitenkaan heti noussut. Vasta vuonna 1631 hän antaa esittää kantansa opettajiensa herättämiin kysymyksiin nimellä Janua Linguarum reserata.

Mitään turhia miehiä Herborgin gymnaasin opettajat eivät suinkaan olleet. Johann Piscator oli raamatunkääntäjä, jonka käännös oli ilmestynyt 1604. Antoisien keskustelujen lisäksi Herborgin gymnaasissa keskityttiin asiatiedon järjestelmälliseen opetukseen. Herborgissa, Hessenissä, todennäköisesti syntyvät myös Komeniuksen ensimmäiset ruotsalaiskontaktit, sillä ainakin ruotsalaisen runouden isänä tunnettu Johann Skytten sihteeri Georg Stiernhelm opiskeli samaan aikaan Komenskin kanssa Herborgissa.

Helmikuussa 1613 Komenski jättää Herbornin, käy Amsterdamissa ja saapuu kalvinistisen Pfalzin pääkaupunkiin Heidelbergiin.

Heidelbergissä Komenski tutustuu nuorukaiseen nimeltä Georg Hartlib.

1608- xx Majesteettikirja (Majestat Cisare Rudolfa II) - Keisari Rudolf II lupaukset Tshekin kansalle uskonnon- ja omantunnonvapaudesta

1609-01-28..

Kolmesataa vuotta tshekit olivat yrittäneet saada keisarin hyväksymään heidän olemassaolonsa, mutta turhaan. "Pyhä" Roomalainen keisarikunta ei voinut tunnustaa Tshekkiläistä uskontunnustusta, koska keisarikunta oli paavin luomus ja Antikristuksen palveluksessa. Osa Tshekinmaan uskovista ymmärsi tämän, mutta suurelle osalle tshekkejä tämä ei ollut vieläkään selvinnyt. Nyt, kun protestantit olivat tulleet suuriksi ja mahtaviksi, tämän seikan ymmärtäminen oli tullut vain entistä vaikeammaksi. Jednotan veljet, kalvinistit ja luterilaiset hallitsivat maata, sen kulttuurielämää, oppilaitoksia ja taloutta. Vastustajiinsa katolisiin verrattuna he olivat ylivoimaisia kaikilla elämän aloilla. Protestanttien mielestä valtion oli vihdoinkin tunnustettava heidät, lakkautettava katolisen kirkon ylivalta uskonnon alalla ja kirjattava protestanttien uskontunnustus maan perustuslakiin jos ei muuten, niin ainakin suvaittuna elämänmuotona.

Lopulta keisari myöntyi keskustelemaan asiasta ja valtiopäivät kutsuttiin koolle. Protestanttien puoluetta johti Wenzel von Budova. Kun protestantit tammikuun 28 päivänä 1609 esittivät valtiopäiville vaatimuksensa, istui keisari omassa huoneessaan kuvernöörin asemassa olleiden neuvonantajiensa Martinicin ja Slawatan kanssa. Kuninkaan vastausta jouduttiin odottelemaan useita viikkoja, mutta kun se valtiopäivämiehille lopulta julistettiin, se oli selvä: Rooman kirkko on ainut sallittu usko Tshekinmaalla. Huhtikuun viimeisenä päivänä 1609 valtiopäivät suljettiin.

Valtiopäivien sulkemispäätös ei tyydyttänyt protestantteja. Kuningas vastasi protestanttien protestiin kutsumalla maan valtiopäivät uudelleen koolle, ja määräsi säätyvaltiopäivien edustajat saapumaan 25.05.1609 aseistautumattomina paikalle. Mutta protestantit tulivat valtiopäiville pistoolein aseistettuina omat, musketein varustetut turvajoukot mukanaan. Valtiopäivien alkajaiseksi kuningas määräsi koko joukon katoliseen messuun, mutta vain katoliset tottelivat. Protestantit pitivät oman jumalanpalveluksensa.

Aseellisen yhteenoton vaaran käydessä ilmeiseksi protestantit perustivat oma turvaneuvostonsa, johon valittiin 30 jäsentä, joista 14 kuului Jednotan veljesyhteisöön. Turvaneuvoston ensimmäiseksi tehtäväksi tuli oman armeijan luominen Prahan puolustusta. Tämän nähdessään kuningas alkoi joustaa. Heinäkuun yhdeksäntenä 1609 hän allekirjoitti Hallitsijan vakuutuksen, jossa Tshekinmaan protestanttiselle yhteisölle suotiin uskonnonvapaus. Mutta osalle Jednotan veljistä saavutettu tulos oli arveluttava. He olivat menettäneet itsenäisyytensä, ja tulleet osaksi protestanttista Eurooppaan samalla kun elimellinen yhteys Puolan ja Moravian veljesyhteisöihin oli saanut vakavan särön.

1609-07-09.x Majestat Cisare Rudolfa II - Hallitsijan vakuutus. Rudolf II allekirjoittaa julistuksen "Majesteettikirja" protestanttien oikeuksista

Keisari Rudolf II allekirjoittaman Hallitsijan vakuutuksen noudattamista valvomaan Tshekin valtiopäivät asettivat 24-jäsenisen Puolustusneuvoston, johon kuului 8 Jednotan edustajaa. Mutta itse tekstissäkin oli ongelmia. Se määritteli epäselvästi mihin ja millä ehdoin Jednotan veljesyhteisö voisi rakentaa koulujaan ja kirkkojaan. Vuonna 1612 valtaan noussut uusi kuningas asettui jesuiittojen tulkinnan kannalle, jonka mukaan Jednotan veljillä ollut rakentaa koulujaan ja kirkkojaan mihinkään. Jesuiittojen mielestä asiakirjalla, jota paavi ei ollut allekirjoittanut, ei ollut mitään arvoa.

1609-07-11.. Katolinen liiga perustetaan

Katolinen kirkko oli menettämässä otteensa Eurooppaan. Englanti oli irrottautunut, Hollanti samoin, Sveitsiin oli syntynyt erilaisia reformoituja kirkkokuntia, Luterilainen kirkko ja kalvinistit olivat turvanneet asemansa Saksassa, Ranskan katolisten yritykset hugenottien hävittämiseksi ontuivat ja Unkarissa kalvinistit olivat saavuttamassa määräävän aseman. Itämerestäkin oli tullut luterilaisen Ruotsin sisämeri.

1610-.. Henri IV Navarralaisen murha

Katolisen kirkon 1534 Pariisissa perustettu terroristijärjestö oli vuonna 1540 saanut paavilta toimiluvan kaikkiin maihin. Ranskassa katolista kirkkoa vaivasi kuningas Henri IV harjoittama kahden uskonnon politiikka. Kuningas Henri IV Navarralaista vastaan jesuiitat tekivät vuonna 1594 ja 1595 murhayrityksen, mutta vasta 1610 munkit onnistuivat tappamaan Ranskan kuninkaan. Ranskan hugenoteiksi sanottujen kalvinistien vainot alkoivat 1613, nyt jesuiittain johdolla. Vuonna 1618 Ranskan johtajaksi tullut kardinaali Richelieu laati hugenottien tuhoamisohjelman.

Pärttylinyön verilöylyssä 1572 katoliset olivat tappaneet kuninkaan häihin kutsutut protestantit - Ranskan protestanttien koko kerman yhdellä kertaa.

1610-.. Komenski Herbornin protestanttiseen yliopistoon Nassaussa.

1612-01-20.. Rudolf II kuolee

Rudolfin viimeisien elinvuosien aikana Itävallan arkkiherttua, Passaun piispa Leopold hyökkäsi Tshekkeihin "kerettiläisiä" hävittämään. Rudolf II ei katsonut tarpeelliseksi estää maahan hyökänneiden katolisten hirmutöitä, ja todennäköistä onkin, että rosvot olivat tulleet itsensä Rudolfin kutsumana. Apuun tuli Unkarin kuningas Matthias ja ajoi rosvot ulos maasta. Apu oli kyllä tarpeen, mutta se jäi mainostempuksi, jolla hän myi itsensä tshekeille.

1612- xx Mathias (1612-1618) keisariksi

Mathias oli jo ennen Rudolfin kuolemaa riistänyt Rudolfilta Tshekinmaan, Sleesian ja Lusatian hallinnan. Keisariksi tultuaan hän ei enää teeskennellyt suvaitsevaisuutta. Hän provosoi tshekkiläiset kansanjohtajat, ja eikä edes ottanut heitä puheilleen, kun nämä tulivat valittamaan vääryydestä. Rudolf II antaman Hallitsijan vakuutuksen eli ns. Majesteettikirjan takaajaksi asetetut "defenders" joutuivat nyt näyttämään, mihin he pystyivät.

1614.. Komenski palaa Heidelbergistä jakaisin Prahaan.

1615.. Jednota julkaisee uuden katekismuksen, jonka nelipalstaisilla sivuilla kreikan, tshekin, saksan ja latinan kielillä esitetään veljesyhteisön kanta kristillisen elämän perustavista kysymyksistä.

1617… Tshekinmaan tulevaa kuningasta valitaan valtiopäivillä: Styrian Ferdinand

Keskiajan Euroopassa oli tavallista, että kuninkuus oli perinnöllistä. Tshekeissä ei ollut näin. Tshekinmaan kuninkaan valinta oli säätyjen tehtävä ja siitä syystä Mathias tarjosi säädyille Ferdinandia, jonka hän oli adoptoinut. Säädyt hyväksyivät tarjouksen, vaikka Ferdinandin tiedettiin olevan jesuiittojen kasvattama ja kiihkokatolinen.

Majesteettikirjan mukaan Ferdinandin piti ennen kruunajaisiaan vielä vannoa noudattavansa uskonnonvapauden periaatteita, ja Ferdinand vannoikin niin tekevänsä. Katolisen miehen valalla ei ollut kuitenkaan mitään merkitystä, sillä hänen opettajansa, jesuiitat kertoivat hänelle, ettei "kerettiläisille" annettua lupausta tarvinnut pitää.

1618..

1618… Ferdinand II (1618-19; 1620-27 Tshekin kuninkaana), keis. 1618-1637).

1618-05-23..

Mathias oli jo ennen Rudolfin kuolemaa riistänyt Rudolfilta Tshekinmaan, Sleesian ja Lusatian hallinnan. Keisariksi tultuaan hän ei enää teeskennellyt suvaitsevaisuutta. Hän provosoi tshekkiläiset kansanjohtajat, ja eikä edes ottanut heitä puheilleen, kun nämä tulivat valittamaan vääryydestä. Rudolf II antaman Hallitsijan vakuutuksen eli ns. Majesteettikirjan takaajaksi asetetut "defenders" joutuivat nyt näyttämään, mihin he pystyivät.

Rudolf II 09.07.1609 antama Hallitsijan vakuutus sisälsi lauseen, jonka mukaan "Emme me, eikä kukaan meidän jälkeläisistämme eikä tulevista kuninkaista tule antamaan minkäänlaista asetusta ylläsäädettyä uskontorauhaa vastaan". Kun sekä Mathias, että hänen seuraajansa Ferdinand sen kuitenkin rikkoivat, joutuivat Hallitsijanvakuutuksen eli Majestettikirjan takaajaksi asetettu 24 puolustajan neuvosto näyttämään, mihin se pystyi. Neuvosto kutsui protestanttiset säädyt koolle, laati anomuksen kuninkaalle esitettäväksi ja lähetti sen Mathiaalle. Keisari ilmoitti, että turvaneuvosto on laiton ja kieltäytyi sitä kuulemasta, jolloin turvaneuvosto päätti erottaa keisarin ja tuomita keisarin neuvonantajat Martinicin ja Slawatan.

Turvaneuvoston koollekutsumat protestanttiset säädyt kokoontuivat aamulla 23.05.1618 ja vähän myöhemmin Turvaneuvoston joukot tunkeutuivat Kuninkaan linnaan. Protestanttien edustaja Paul von Rican syytti Martinicia ja Slawataa Hallitsijan vakuutuksen rikkomisesta ja kuninkaan vastauksen sanelemisesta, jonka jälkeen Turvaneuvoston joukot heittivät Martinicin, Slawatan ja Slawatan sihteerinä toimineen Fabriciuksen ikkunasta pihalle vanhaa, jo keisari Sigismundin Bosniassa käyttämää tapaa noudattaen. Kolmekymmenvuotinen sota oli alkanut. Sen ensimmäiset kolme uhria säilyivät lähes vammoitta, mutta sodan loppuvaiheessa melkein koko Eurooppa oli raunioina.

1618.. Komenski pastoriksi Moravian Fulneckiin.

Heidelbergissä Komenski ostaa puolalaisen astronomi Kopernikuksen tutkielman planeettojen liikkeestä.

Opiskeltuaan vuoden kuuluisassa Heidelbergin yliopistossa Komenski palaa Moraviaan.

Hän vastaanottaa opettajan tehtävät tutussa Przerovin veljesseurakunnan koulussa. Koulutyön helpottamista ajatellen hän kirjoittaa "Yksinkertaistetun kieliopin säännöt" ja "Kirjeitä taivaaseen" sekä tutustuu Johann Andraen ajatuksiin didaktiikasta.

Vuonna 1616 Komenski ottaa vastaan sananpalvelijan toimen Zeravicen veljesseurakunnan parissa.

Vuonna 1618 Komenski ottaa vastaan sananpalvelijan toimen Fulnekin (Fulneck) veljesseurakunnan parissa ja toimii samanaikaisesti seurakunnan koulun johtavana opettajana. Koulu ryhtyy ottamaan oppilaita myös sosiaalisin perustein tarjotakseen seurakunnan ulkopuolella eläville vähävaraisille lapsille opiskelun mahdollisuudet. Fulnekissa syntyy tutkielma "Antikristuksen paljastaminen" katolisen kirkon olemuksesta ja sen johtajasta.

- valitsevat kalvinistin kuninkaaksi

1619… Tshekin valtiopäivät valitsevat Frederic V kuninkaaksi

1620-11-08 Ferdinand voittaa protestantit Prahan lähellä Bila Horan (Valkean Vuoren, saks. Weissenberg) taistelu

1621-06-21.. 27 miestä hirtetään Prahassa

Prahan protestanttien johtajien hirttämisen jälkeen pääsi jatkumaan se, minkä toimeenpanossa kirkko ja Euroopan valtiot Hussin roviolla polttamisen jälkeen olivat toistuvasti epäonnistuneet - kerettiläisten hävittäminen.

1622

paavi Gregorius XV vuonna 1622 perustaman järjestön "De Propaganda Fidei" (Uskon julistaminen) ..."De Propaganda Fidei et Extirpandis Haereticis". (Uskon tunnetuksi tekemisen ja kerettiläisten hävittämisen seura).

1620-1627.. Jan Komenski elää maanalaisen kristityn elämää Tshekinmaalla

Kirja "Maailman labyrintti ja Sydämen paratiisi"

"Pyhän" Roomalaisen keisarikunnan espanjalaiset palkkasoturit polttivat Fulneckin 1621. Komenius menettää kaiken omaisuutensa, kirjat ja käsikirjoituksensa. Komenskin vaimo jää katolisten raiskattavaksi ja kuolee. Myös Komenskien pieni poika menehtyy. Komenius pääsee pakenemaan vuorille.

1624 xx Tshekinmaan ja Moravian pappeja vaaditaan tunnustamaan paavin ylivalta; Jednotan papit ja opettajat määrätään poistumaan maasta..

Vuonna 1618 Jan Komenski avioituu Przerovin kaupunginjohtajan aviottoman tyttären Magdalina Visovskan kanssa ja saa puolison, joka pystyy jakamaan hänen näkemyksensä, ilot ja surut. Suruja onkin tulossa runsaasti, mutta vielä 1618 hän pystyy käymään Uherskiy Brodissa sisarensa luona, laatii karttoja ja kirjoittaa muistiin tshekkiläisiä tarinoita, vaikka Baijerin katoliset ovat jo hyökänneet maahan uusin, vahvistetuin voimin. Komenski kirjoittaa kirjasen "Sorretun huuto taivaaseen eli mitä meidän pitäisi tehdä, kun maailmassa ei ole ketään, joka valittaisi kohtaloamme, tai edes kuulisi, kun me valitamme".

Vuonna 1620 Euroopan herruutta tavoittelevat katoliset Habsburgit voittavat tshekit Biela Goran, Valkeanvuoren taistelussa ja parisataa vuotta jatkuneet uskovien vainot siirtyvät ratkaisuvaiheeseen. Maata aletaan toden teolla tyhjentää kristityistä. Muiden uskovien tavoin Komenskit jäävät lainsuojattomiksi ja 1621 katoliset polttavat heidän talonsa, kirjastonsa ja Komenskin käsikirjoitukset. Komenski pakenee vuorille ja siirtyy sieltä Moraviaan, Karl de Zerotinin luo Brandysiin, mutta hänen tyttärensä ja raskaana oleva vaimonsa jäävät Fulnekiin.

Vuonna 1622 katolisen keisarin Espanjasta maahan tuomien sotajoukkojen mukana maahan levinnyt rutto tappaa Komenskin vaimon Magdalinan ja heidän molemmat lapsensa. Komenskin perheensä luo lähettämät tiedustelijat tuovat hänelle Brandisiin tiedon perheen kuolemasta ja Komenski kirjoittaa teoksen "Valon labyrintti ja sydämen paratiisi". Keskustelut kovia kokeneiden uskovien kanssa synnyttävät kirjan "Murheelliset". Se painetaan Prahassa sillä seurauksella, että Prahaa hallitsevat katoliset määräävät koko Komenskin kirjallisen tuotannon roviolla poltettavaksi.

Veljesseurakunnan pappien metsästyksen jatkuessa taukoamatta Komenski piileskelee Moraviassa. Syksyllä 1624 Jan Komenski menee naimisiin Brandysissa paikallisen piispantyttären Maria Dorothea Kyrillovnan kanssa. Myös Dorothea on hyvä elämän- ja taistelukumppani Janille. Tyttönä ollessaan hän on jo ottanut osaa seurakunnan maanalaiseen toimintaan ja sellaisena se toistaiseksi jatkuukin.

Vuonna 1625 Komenski saa lähteä Puolaan ja Saksaan etsimään turvapaikkaa vainotun seurakunnan jäsenille. Kesällä 1626 hän piileskelee vaimonsa ja anoppinsa kanssa Tsekinmaan itärajalla Irza Sadovkyn omistamassa Bile Trzemeshnen linnassa ja tekee luonnoksia tulevaa suurta didaktiikan (Suuren opetusopin) yleisesitystään varten.

Tshekeissä katolinen uskonto tulee pakolliseksi ja viralliseksi uskonnoksi "Pyhän" Saksalais-Roomalaisen keisarin Ferdinand II 31.07.1627 antamalla käskyllä. Protestantit saavat valita pakkokatolilaisuuden, maastamuuton tai kuoleman välillä, mikäli he eivät sattuneet olemaan orjia. Orjille katoliset eivät antaneet muuta oikeutta, kuin Saatanan valtaan alistuminen tai kuolema. Maastamuutollakin oli ehtonsa…

1627.. Tshekkien pakkokäännytys katolilaisuuteen ..

1625 ,, Tanskan kuningas Kristian IV lähtee mukaan kolmekymmenvuotiseen sotaan

Lisää tähän historiikki Lesczynskien suvusta ja Jednotan tulosta Lesznoon …

Tshekin uskovia pakolaisia oli asettunut Lesznoon, Puolaan jo 1516, ja aikaa myöten kaupunkiin oli muodostunut suuri ja hyvinvoiva pakolaisyhteisö…

1627.. Ostrog, Jednotan synodi Puolassa, jossa Jednota liittoutui kalvinistien kanssa…

Helmikuun neljäntenä 1628 Jan Amos Komenski ja joukko muita uskovia lähtee Lesznoon, Puolaan. Lesznossa Komenskista tulee koulun johtaja. Komenski tarttuu työhön, ryhtyy kirjoittamaan kipeimmin tarvittavaa opetusmateriaaleja. Syntyvät kirjaset Kielten avoin ovi, Esineiden avoin ovi, Kristillisyyden kaiken kattava viisaus. Karl de Zerotin toimittaa pakolaisseurakunnalle painokoneet, ja oppikirjojen tuotanto saattaa jatkua, nyt vain uusissa oloissa. Mutta rutto ahdistaa pakolaisia myös Lesznossa. Komenski kirjoittaa tietonsa siitä, miten ruttoa voidaan torjua, ja painattaa kirjasen sekä pakolaisten että puolalaisten käyttöön. Puolalaiset saattoivat olla tyytyväisiä pakolaisiinsa.

Lesznossa pakolaisseurakunnan kirjapainosta 1631 ilmestyvät Maailman labyrintti ja sydämen paratiisi sekä Janua linguarum reserata, Kieltenopiskelun kultainen ovi. Varsinkin viimeksimainitun ansiosta Komeniuksesta tulee maailmankuulu; hän on jopa ehdolla Harvardin yliopiston ensimmäisen rehtorin virkaan.

1628-1641 Komenski pakenee Lesznoon, Puolaan (Leszno; saksaksi Lissa)

Lesznossa Komenski toimii Jednotan pakolaisseurakunnan koulun opettajana. Noin vuonna 1638 Komenski julkaisee Suuren opetusopin, "Didactica Magnan" latinankielisenä versiona, sillä toivo sen tshekinkielisen version julkaisemisesta alkoi hiipua.

Lesznossa julkaistaan myös Komeniuksen Jednotan koteja varten ensin tshekin, sitten saksan ja puolan kielellä kirjoittaman "Äidin koulu" latinankielinen versio Informatorium scholae maternae vuonna 1653, kun Komenius itse on koulunjohtajana Unkarin kalvinistien kutsumana Transsilvanian Saros-Patakissa.

Lesznossa (saks. Lissa) vuonna 1631 julkaistu Janua linguarum reserata teki Komenskista kuuluisan. Kirja esittää keinot, miten kieliä opitaan, ja ehdot, joiden mukaan kielten oppikirjat on laadittava, mikäli kieltenopiskelusta halutaan tehdä helppoa ja mielekästä. Myöhemmin, kun Komenius oli Ruotsin valtion palveluksessa oppikirjojen laatijana, käytiin kuningatar Kristiinan ja Komenskin välillä keskustelu, joka selittää kirjan suosion. Kuningatar, joka puhui hyvin latinaa, kertoi oppineensa sitä juuri Komenskin kirjoittamasta kirjasta.

Komenskin koulussa alkeisopetus tapahtuu äidinkielellä. Muiden kielten opetusta ei aloiteta ennen kahdettatoista ikävuotta. Mutta myös kielten opiskelulle omistettu aika on rajallinen; sitä tärkeämpää on koulutuksen ja kasvatuksen yleisilme, yhtenäisen kokonaiskuvan saavuttaminen kaikesta ja koulutettavan henkilökohtainen edistyminen tiedosta viisauteen. Tämä päämäärä, josta Komenski käyttää nimeä "pansofia", on Komenskin mielessä ollut jo varhain, mutta monta kertaa ehtivät katoliset kerettiläisten metsästäjät polttaa hänen käsikirjoituksensa, ennen kuin ne lopulta valmistuivat painokuntoon.

Kustaa Adolf kuolee 1632

Kesällä 1630 on Ruotsin kuningas noussut maihin Itämeren etelärannikolle Stralsundin vapaakaupungin kutsusta, sillä Tshekeissä saavuttamansa menestyksen huumaamana "Pyhän" Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan keisari Ferdinand II (1618-1637) ja Baijerin herttua Maksimilian I olivat päättäneet hävittää protestantit ja muut "kerettiläiset" koko Euroopasta. Kesällä 1628 katolisten armeijat olivat jo saavuttaneet Itämeren, ja piirittivät Stralsundia. Uhkaavassa tilanteessa protestantit ja heidän apunaan olleet reformoidut skotit terästäytyivät, Ruotsi ja Tanska unohtivat hetkeksi keskinäiset riitansa ja yhteisin ponnistuksin hyökkääjä saatiin torjuttua. Keisarillinen armeija oli kokenut ensimmäisen suuren tappionsa hetkellä, jolloin katolinen maailma jo valmistautui laulamaan De Deumia protestanttien maaosan laajuisen joukkoteurastuksen kunniaksi.

Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolf sotilaallista ja moraalista voittokulkua kesti kaksi vuotta, mutta sillä oli hintansa. Kustaa II Adolf kuoli Lützenin taistelussa 6.11.1932. Taistelu toki voitettiin, mutta protestanttinen rintama oli menettänyt keulakuvansa. Taistelujen jatkuessa sota raaistui, eikä sillä näyttävän loppua ollenkaan, niin tasaväkisiä olivat armeijat. Ruotsin johtoon tuli alaikäinen ja muutenkin alamittainen kuningatar, mutta Ruotsin ja protestanttien onneksi holhoojahallitusta johtaneen valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan hermot pitivät ja taisipa hänellä olla hitunen järkeäkin päässä.

Kustaa II Adolfin saavuttaman alkumenestyksen aikana Tshekkiläiset kristityt alkoivat jo palailla Prahaan, mutta pian katoliset saivat kaupungin taas hallintaansa.

1630.. Wallenstein neuvottelee ohi keisarin, tapetaan 1634.

1632.. Komenski Jednotan piispaksi

Komenski julkaisee Janua Linguarum Reserata

1637.. Ferdinand II kuolee ja Ferdinand III (1637-1657) jatkaa tshekin, "Pyhän" Roomalais-saksalaisen imperiumin ja Unkarin kuninkaana

1637.. Rene Descartes (1598-1650) julkaisee Discourse a la Methode

Vuonna 1638 , Komenskia kutsuttiin Ruotsiin kouluoloja järjestämään, mutta vielä silloin hän ei ottanut tarjousta vastaan.

1641 .. Komenski Englannissa

Komenskin ystävä Samuel Hartlib sai houkuteltua Komenskin Englantiin maan kouluoloja järjestämään, ja suunnitelmat etenivätkin nopeasti, mutta sitten Englannissa puhkesi sisällissota, ja Komenski poistui maasta.

1641 Lesnosta hänen vanha tuttavansa Samuel Hartlib kutsuu hänet Englantiin. Matka alkaa

Englannissa hän kirjoittaa tekstin Valon tie, ja Samuel Hartlibin julkaisema Kaikenkattavan viisauden airut käännetään hetkessä useille kielille ja leviää ympäri Eurooppaa. Mutta jo saman vuoden lopulla Englannissa alkaa sisällissota, ja Komenski joutuu poistumaan maasta.

Vuonna 1642 alussa Komenski saapuu Haagiin. Matka Haagista jatkuu Leideniin, jossa hän tapaa tunnetun filosofin ja matemaatikon Rene Descartesin, Ruotsin valtakunnankanslerin Axel Oxenstjiernan ja mahdollisesti myös Ruotsin teollisuuden isäksi sanotun Ludvig de Geerin; sillä Leidenistä hän suuntaa matkansa Ruotsin hallussa olevaan Elbingin (puol. Elblag) kaupunkiin Itämeren etelärannikolle.

1642-1648.. Komenski Ruotsiin, Elbingissä

Ruotsin teollisuuden isänä tunnetun hollantilaisen Ludwig van Geerin onnistui houkutella Komenski Ruotsiin vuonna 1642. De Geer esitteli hänet valtakunnankansleri Axel Oxenstiernalle ja tapahtuma johti siihen, että Komenski otti vastaan hänelle tarjotun pietin maan kouluolojen suunnittelijana ja oppikirjojen laatijana. Asemapaikakseen Komenski valitsi Ruotsin Puolan rannikolta valloittaman Elbingin kaupungin. Vuonna 1646 hän teki toisen laivamatkan emämaahan, sai tunnustuksen työlleen, mutta joutui tekemään vielä tilaajan vaatimat sanakirjat ja kieliopit, joiden julkaisu alkoi vuonna 1648. Tämän kauden tärkein työ oli nimeltään Novissima linguarum methodus, Kielten uusin opetusmenetelmä.

1637.. George Fox perustaa Society of Friends

1648.. Westfalenin rauha ..

1648.. Komenski palaa Lesznoon

Jednotan "ensimmäisen seniorin" eli johtavan vanhimman Laurentius Justinus kuoltua veljesyhteisö valitsi piispakseen Komeniuksen. Tehtävän vuoksi Komeniuksen oli siirryttävä Lesznoon, Puolaan, jossa Jednotan suurin pakolaisseurakunta sijaitsi. Tehtävä oli raskas. Aina vuonna 1648 solmittuun Westfalenin rauhaan asti Komenski oli elätellyt toiveita veljesseurakunnan paluusta takaisin kotimaahansa, Tshekkeihin ja Moraviaan, mutta Westfalenin rauhanehtoihin sellaista mahdollisuutta ei sisältynyt. Lesznossa hän joutui kokemaan myös henkilökohtaisia murheita: jo kolmannen kerran hän menetti vaimonsa.

Komenskin palatessa Lesznoon, Puolaan, kolmikymmenvuotinen sota on päättynyt. Tshekkiläinen kristikunta on tapettu tai lähtenyt maanpakoon. Prahassa hallitsee katolinen terrori ja vähäväkiset uskovat, ne harvat, jotka maassa vielä ovat, ovat piiloutuneet vuorille ja raunioihin. Kyrilloksen ja Metodiuksen ajoista katkeamattomana jatkunut slaavilainen herätys on kuolemassa kaikkialla slaavien historiallisen kotimaan sydänseuduilla. Jan Amos Komenski - tshekkiläisen herätysliikkeen pakolaispiispa - kirjoittaa "Kuolevan äidin testamentin". Ajan tavan mukaan kirjan täysi nimi on pitkä, mutta se sanookin sitä enemmän: "Kuolevan äidin - Veljesseurakunnan - testamentti pojilleen ja tyttärilleen, joille se luovuttaa rikkautensa ja valitsee seuraajansa". Komenskin profeetallinen sana pitää paikkansa: Vaikka seitsemän sataa vuotta kestänyt slaavilainen herätysliike oli kuolemaisillaan, nousivat sen hengelliset perilliset maailman hengellisen elämän johtajiksi, Euroopassa ensin herrnhutilaisuuden ja Moravian veljesseurakunnan nimellä, sekä Englannissa metodismin nimellä. Näistä liikkeistä kasvoivat aikoinaan helluntailaisuus ja karismaattinen liike sekä kotiseurakuntaliike, johon yksin Kiinassa tänä päivänä kuuluu noin sata miljoonaa Jeesuksen seuraajaa.

Moraviassa noin vuonna 1372 syntynyt Jan Hus poltettiin roviolla Konstantzassa Sveitsin ja Saksan rajaseudulla vuonna 1415. Sen jälkeen katolinen kirkko viisi ristiretkeä slaavilaisen herätyksen kukistamiseksi, mutta liike vain levisi, ensin slaavilaisten keskuudessa, mutta jo 1400-luvulla se ylitti tärkeän kielimuurin ja toi kristinuskon Unkariin.

Jan Hussin kasvatit Tuomas ja Valentin käänsivät Raamatun unkariksi. Tästä käännöksestä on säilynyt profeettojen ja psalmien kirjat sekä evankeliumit. Ensimmäinen kalvinistinen seurakunta perustettiin vuonna 1516 Nagyenyediin (nyk. Aiud Romaniassa). Muutamassa vuosikymmenessä kalvinistinen herätysliike levisi koko unkarilaiseen Transsilvaniaan.

Vuonna 1526 turkkilaiset löivät Mohacin taistelussa unkarilaiset ja Unkarin kuningas, 20 vuoden ikäinen Lajos (saks. Ludwig) kuoli. Vielä Mohacin taistelun jälkeenkin habsburgit taistelivat unkarilaisia vastaan. Janos Szapolyain (1526-1540) johdolla käydyissä taisteluissa Habsburgien uhka kuitenkin torjuttiin. Rauha Ferdinand I kanssa solmittiin 1533. Kun Habsburgit muutaman vuoden päästä hyökkäsivät uudestaan, miehittivät turkkilaiset Budan, ja Unkari jaettiin nyt kolmeen osaan. Kun sotatoimet lakkasivat 1562, istuivat ottomaanit Budassa, habsburgit Wienissä, ja Szapolyai Kolozsvarissa, Transsilvaniassa.

Valtaosa unkarilaisten asuttamista maista oli jäänyt turkkilaisten valtaan, mutta kristityille se ei ollut paha asia olleenkaan, sillä turkkilaisen vallan alla Unkarin kristityt saivat olla edes ajoittain turvassa karmeilta habsburgeilta. Budan ja Pestin, nykyisen Budapestin ympäristön Unkarissa hallitsivat turkkilaiset, mutta maan itäosasta muodostettiin Transsilvanian suhteellisen itsenäinen vasallivaltio.

Tshekkiläisen herätysliikkeen ansiosta kirjoitus- ja lukutaito oli vakiintunut Unkarissa. Erasmus Rotterdamilaisen kasvatit Bedenek Komjati, Gabor Pesti ja Janos Erdosi käänsivät kukin osia Raamatusta unkariksi. Vuonna 1541 Sarvarissa ilmestyi Janos Erdosin kääntämänä koko Uusi Testamentti. Vuonna 1545 Gaspar Heltai julkaisi Raamatun kokonaan Kolozvarissa, Transsilvanian Unkarin pääkaupungissa. Vuonna 1590 koko Raamattu painettiin myös Vizsolyssä. Sen tekijät, Kaspar Karolyi ja muut, olivat kalvinistisen herätysliikkeen kasvatteja.

Osa Transsilvanian asukkaista oli valakialaisia, joita nykuisin kutsutaan romanialaisiksi. Vuonna 1561 unkarilainen Miklos Forro Brassosta julkaisi Neljä evankeliumikirjaa valakian kielellä. Valakiankielisen Vanhan Testamentin julkaisi unkarilainen Ferenc Geszthy vuonna 1582.

Hussilaissodiksi kutsutuissa ristiretkissä tshekkiläistä herätysliikettä vastaan kirkko oli saanut pahasti köniinsä. Vasta kahdensadan vuoden kuluttua katolinen kirkko uskalsi uudestaan lähteä avoimeen sotaan tshekkiläistä kristikuntaa vastaan, mutta siinä sodassa slaaveilla ei ollut enää menestystä, mutta unkarilaiset olivat vielä voimissaan. Vuonna 1634 Transsilvanian ruhtinas György I Rakoczi solmi Ruotsin ja Ranskan kanssa Habsburgien vastaisen liiton. Habsburgien tappio György I Rakoczin (1608-1648) johtamaa Transsilvanian Unkaria vastaan v. 1645 merkitsi omantunnonvapautta Transsilvanian asukkaille.

Kolmikymmenvuotisen sodan päättänyt Westfalenin rauha solmittiin 1648, mutta Transsilvania, johon myös valtaosa varsinaisesta Unkarista kuului, jäi vielä "rauhan" solmimisen jälkeenkin katolisen terrorin uuden tulemisen tavoittamattomiin. Katoliset habsburgit valtasivat Budan vasta 1686, mutta Trassilvanian itäisemmät osat jäivät edelleenkin unkarilaisten valtaan. Vasta 1711 habsburgit ja jesuiitat pääsivät vuodattamaan Transsilvanian kristittyjen verta kenenkään sitä estämättä. Jumala, joka kaikesta päättää, on kuitenkin katsonut hyväksi säilyttää tällä nykyisin Romaniaan kuuluvalla seudulla elävän ja voimakkaan kristikunnan, jolle Euroopassa ei löydy vertaa muualta kuin Ukrainasta.

1650.. Komenski Saros-Patakiin,

Vuonna 1650 Komenski sai kutsun saapua Transsilvaniaan. Helmikuun 13 päivänä 1651 Unkarin pohjoisosassa sijaitsevan Sarospatakin eli lyhyesti Patakin koulussa alkoi opetus Komenskin kehittämän opetussuunnitelman mukaisena.

Mohacin taistelun jälkeen osa Unkaria joutui turkkilaisten valtaan ja osa Itävallan Habsburgien valtaan. Turkkilaisten ylivallan alla olevassa Transsilvaniassa paavin kirkon valta oli rajoitettu ja ristin usko levisi sekä Jednotan veljien että kalvinistien ja luterilaisten julistustoiminnan kautta. Kun Transsilvanian ruhtinas Sigismund Rakoci kutsui veljesseurakunnan johtavan piispan maahan kouluoloja järjestämään, oli kutsua vaikea torjua. Vuonna 1650 Jan Amos Komenski saapui Saros-Patakin kaupunkiin. Hänestä tuli koulunjohtaja kouluun, mutta opetusohjelman hän sai laatia itse.

Saros-Patakin koulusta ei tullut suurta menestystä. Opiskelu ei kiinnostanut pääosin kalvinistisista perheistä tulleita oppilaita, mutta Komenskilla oli keinonsa. Hän sai oppilaat kiinnostumaan opiskelusta pukemalla opetuksen näytelmien muotoon ja etsimällä muita uusia keinoja. Tämän työn tuloksena syntyi maailman ensimmäinen kuvitettu oppikirja Orbis sensualium Pictus eli Kuvitettu näkyväinen maailma. Kirja valmistui painosta vasta 1658, mutta osittain sen korvasi Schola Ludus, kirja, jossa samaan päämäärään - havainnolliseen opetukseen - pyrittiin näytelmän keinoin.

Vuonna 1652 Sigismund Rakoci kuoli (myrkytettynä?)

Hus julkaisee visioitaan kirjassa Lux in Tenebris (Valoa pimeydessä)

Vuoden 1654 alussa Komenski lähtee Saraspatakista, sillä hänet on valittu

1654-1656.. Komenski palaa Lesznoon, pakenee Sleesiaan, sieltä …Amsterdamiin ..

Ruotsi oli aloittanut sodan Puolaa vastaan Kaarle X aikana, mutta kun Ruotsi jäi sodassa häviölle, polttivat puolalaiset Lesznon kostoksi pakolaisseurakunnan Ruotsia kohtaan osoittamasta suosiosta. Kaupungin tuhossa tuhoutui myös Komenskin koti kirjastoineen ja käsikirjoituksineen - taas kerran. Komenskin onnistui paeta ensin Sleesiaan, jossa veljesyhteisöllä oli omia seurakuntia ja sieltä viimein Berliinin kautta Amsterdamiin.

Amsterdamissa Komenskin vanha tukija Ludwig van Geer oli jo kuollut, mutta hänen poikansa Laurentius van Geer ei ollut pappaa pahempi. Hänen tuellaan Komenski saattoi jatkaa kirjallista työtään vastustajistaan välittämättä.

Komenski pyrki kokonaisvaltaiseen opetukseen, ja sille hän antoi nimen "pansofia", kaikki viisaus. Termi on suoraan Raamatusta:…

Vuonna 1656 Puolan katoliset piirittivät Lesznon. Kaupungin protestanttien vastarinta sortuu, ja kaupungissa alkaa verilöyly. Komenskin kirjasto ja suurin osa käsikirjoituksia tuhoutuvat, mutta Komenski itse pääsee karkuun. Komenski siirtyy Amsterdamiin, joka pitkään jatkuneen katolisen terrorin ja sitä seuranneen verisen vapaussodan jälkeen on päässyt rauhaan katolisesen kirkon työntekijöistä ja habsburgien kammottavasta mielivallasta. Amsterdamissa Komenskin ottaa vastaan hänen vanhan tuttavansa poika Laurentius de Geer ja ryhtyy kustantamaan hänen kirjoituksiaan.

Nürnbergissä Geerin kustantamana ilmestyy Luonnollisten esineiden maailma, maailman ensimmäinen kuvitettu koulukirja. ??

Vuosina 1657-1658 ilmestyy Komenskin neliosainen Suuri Didaktiikka. Kirja on menestys, mutta Komenskin pyrkimykset ovat korkeammalla. Jo kauan hän on pitänyt ohjeenaan "opettaa kaikkea viisautta kaikille", ja nyt on tullut aika koota nämä ajatukset ja panna ne paperille ja sitoa samojen kansien sisään. Projektin nimenä on "pansofia",….

Mutta sota vainoaa Komenskia Amsterdamissakin. Englanti ja Hollanti ovat joutuneet kilpasille, mikä pakottaa Komenskin vielä kerran ryhtymään diplomaatin hommiin. Rauhansopimus syntyy. Tilanteen rauhoituttua rauhan mies purkaa sieluaan kirjoituksessa "Yleinen parannus". Tälläkin kertaa Komenskin ajatukset ovat enemmän, kuin pelkkää yleistä aseistariisuntaa muilta, vaan ei itseltään vaativien paholaisen palvelijoiden puheet.

Se koululaitos, jonka luterilainen kirkko oli katoliselta kirkolta perinyt, oli kehittymätön, sillä se oli räätälöity paavin ja Habsburgien suvun vallan tarpeita silmälläpitäen. Valtaeliitin ensimmäinen tarve oli pitää köyhät kyykyssä. Jos joku yli päätään pääsi opin tielle, hänelle oli edessä vain yksi ammatti: kirkon ja aatelisten kumarteleminen.

Keskiajan alussa kristityt olivat haastaneet kirkon ja perustivat omia koulujaan kaikkialle sinne, mihin katolisen kirkon pakkovalta ei ylettynyt. Valitettavasti se vain tuntui ylettyvän vähän joka paikkaan. Kaikkialle, minne kirkko tunkeutui, se toi mukanaan kuolemaa ja orjuutta. Kauemmin sinniteltiin kirkkoa vastaan Irlannissa. Vasta Gregorius VII "Suuren" (1073-1085) toimet johtivat Irlannin valloittamiseen ja kansallisen, kirkosta riippumattoman kristikunnan kukistamiseen. Ranskan ja Espanja välisessä vuoristossa eläneet albigenssit tuhottiin, alppilaaksojen valdolaiset tuhottiin, Bosnian bogomilit tuhottiin ja Englannin lollardit tuhottiin. Pahalta näytti myös tshekkiläisen herätysliikkeen tulevaisuus, kun sen keulakuvaksi noussut Jan Huss vuonna 1415 poltettiin roviolla. Mutta toisin kävi. Hetken aikaa näytti siltä, että herätysliike leviää koko Eurooppaan, mutta saksalaiset pilasivat kaiken, minkä voivat.

Uskonpuhdistusliikkeiden päämääränä oli pelastaa kirkko. Kirkon reformimiehet halusivat tehdä sen, mitä Rooman klubi haluaa tehdä nyt, eli ottaa jotakin "hyvää" kirkolta, ja jotakin hyvää herätysliikkeistä ja opetusta koko kansalle. Se merkitsi vapautta pakkolatinasta, kansankielistä koululaitosta ja valtion valtakielisen kirjallisuuden syntyä.

Vapaata yhteiskuntaa luterilaiset pelkäsivät, sillä se olisi merkinnyt "kerettiläisten" valtaanpääsyä. Sitä luterilaiset eivät halunneet, sillä valtaosa Euroopan kristityistä oli jo uskonpuhdistusliikkeiden syntyhetkellä jäänyt sekä kirkon, että sen protestiliikkeiden ulkopuolelle. Lisäksi se oli luku- ja kirjoitustaitoista. Kirkon kerettiläiseksi luokittelemat kristityt uskoivat, että vain Pyhä Henki pystyy johtamaan ihmisen koulutusta, mutta kirkonmiehet itse - sekä luterilaiset, että katoliset - uskoivat itseensä, ja halusivat kirkon ylimmän organisaation päättävän, mitä kukin saa tietää ja harrastaa.

Vaikka kerettiläisten vapaaehtoisella koulutuksella oli saatu parhaat tulokset, heitä ei kuunneltu. Vuonna 1529 "Pyhän" Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan valtakunnankokouksen, reichstagin, päätöksellä "kerettiläiset" päätettiin tappaa kaikki. Luterilaisessa maailmassa siirryttiin kiihkokoulutusvaiheeseen, tarkoituksena pitkä hyppy ylös taivaisiin. Syntyi koulutusyhteiskunta. Katolilaiset jäivät miettimään, miten saivat senkin vähän estetyksi.

Koulutusyhteiskunnan ja vapaan kasvatuksen ero on yksinkertainen. Koulutusyhteiskunnassa ihminen tekee mieleistään yhteiskuntaa, muokkaamalla ihmismateriaalia tarkoitukseensa sopivaksi. Vapaassa hengellisessä kasvatuksessa kasvattaja on Pyhä Henki, joka etsii jokaiseen tehtävään sopivan henkilön ja varustaa hänet tehtävän edellyttämällä tavalla, niin että syntyy sellainen Jumalan asumus, joka ei ole käsin tehty.

Koulutusyhteiskunnan perusteet sanelee Martin Luther kirjassaan "Kaikkien Saksan kaupunkien neuvosherroille, että heidän tulee perustaa ja kannattaa kristillisiä kouluja". Luterilaisen koululaitoksen johtavaksi suunnittelijaksi tuli Filip Melanchton, joka opetti Wittenbergin yliopistossa. Kansansivistystä vasta suunnittelevalla Melanchtonilla oli hyvät esikuvat, mutta ne olivat "kerettiläisiä".

Prahan yliopiston rehtorin Jan Hussin (n.1371-1415) ajoista alkaen tsekkiläinen herätysliike oli ylläpitänyt omia koulujaan, jotka toivat kansansivistyksen joka kylään. Henkilökohtaiseen uskoon perustuva ei-kirkollinen herätysliike oli kansainvälinen ja samalla kansallinen, sen piirissä syntyivät mm unkarin kirjakieli, valkovenäjän kirjakieli (venäjän esiaste), valakian (nykyisen Romanian) kirjakieli jne. Tsekkiläisen "hussilaiseksi" sanotun herätysliikkeen jäsen, ja myöhemmin tsekkiläisen "kerettiläisen" pakolaisseurakunnan piispa Jan Amos Komenski (1592-1670), laati sen koululaitoksen pelisäännöt, josta sen käyttäjät nyt ylpeilevät.

Luominen sen enempää kuin evoluutiokaan ei ole tiedettä; tiedettä on vain näiden uskomusten rationaalinen tutkimus. Monet ihmiset eivät silti huomaa, mikä ero on tieteellä/tiedolla ja viisaudella. Nykyaikaisen koululaitoksen isä, Tshekkiläisten "kerettiläisten" piispa Jan Amos Komenski kutsui opetusohjelmaansa "pansofiaksi". Nimi tarkoittaa "kaikkea viisautta", mikä on suora lainaus Kolossalaiskirjeen jakeesta 1:28:

Viisaus on tärkeämpää kuin tieto. Jumalalla on viisauden monopoli:

Viisauden kanssa samassa ylhäisyydessä viihtyvät vain usko, toivo ja rakkaus:

Juuri Venäjän matkamme edellä radiossa kehuttiin Otavan oppikirjoja ikäänkuin juuri niiden ansiosta suomalaisten tietotaito ja yhteiskunnalliset saavutukset olisivat maailman huipputasoa. Kysymys on aivan muusta. Ensinnäkin suomalaiset ja ruotsalaiset olivat ensimmäisinä maailmassa omaksumassa tshekkiläisen kerettiläispiispan kehittämiä opetusmenetelmiä ja koulutustavoitteita. Me, yhdessä hollantilaisten ja englantilaisten kanssa, saimme mahtavan etumatkan muihin kansoihin verrattuna jo 1600-luvulla. Ja sitä mukaa kun uutta tutkittavaa tuli, meillä oli suhteellisen terve uskonnonopetus, jonka turvin darwinismiin ja meshmeriläisyyteen tukeutuvat uususkonnot oli helppo torjua, jos vain halu siihen oli olemassa. Kyse on näköpiirin laajuudesta. Ihmismieli voi olla tavattoman avara: siihen mahtuu kaikki Jumalan kunniasta ja kirkkaudesta aina helvetin höyryihin saakka, tai sitä voidaan tietoisesti rajoittaa niin, että näköpiiri rajoittuu vain viiniin, lauluun ja naisiin kunnes käsitykset siitäkin vähästä saavat perverssin sisällön. Sen asian Kr-38 raamatun kääntäjä ilmaisee näin:

Vuoden 1923 käännöksessä tämä sanotaan selvemmin:

Kreikkalaisessa lähdeteksti, yhdessä englantilaisen ja venäläisen käännöksen kanssa kertovat sen, mikä muutenkin on havaittavissa:

Komenskin kirjojen nimet kertovat kirjoittajan tunteista, kun slaavien 700-vuotinen herätysliike näyttää lopullisesti tuhoutuneen: "Maailman Labyrintti ja sydämen Paratiisi" (1623 pakomatkalla Tshekinmaan pohjoisessa vuoristossa), "Kuolevan äidin testamentti", (Leszno 1550), "Vaikerruksen ääni", (Amsterdam 1560) ja "Vain yksi on tarpeen".

1668.. Unum necessarium - Vain yksi on tarpeen

1670-11-15.. Komenski kuolee Amsterdamissa, haudataan hugenottipakolaisten hautausmaalle Naardeniin, Hollantiin

Kun joskus 1970-luvulla luin pientä tietosanakirjaan Neuvostoliitosta, huomasin, että noin kolmasosa kirjassa esitellyistä henkilöistä oli venäläisiä, toinen kolmasosa armenialaisia ja kolmas osa juutalaisia. Juutalaisten suuri osuus selittyy sillä, että juutalaisilla on aina koulu, jonka nimi on synagoga, sen lisäksi, että juutalainen lapsi saa koulutusta kotonaan.

Jednotan veljille koulu oli yhtä pyhä paikka, kuin synagoga juutalaisille …

Veljien ylläpitämät koulut olivat olleet suosittuja jo kolmen vuosisadan ajan aina, kun viranomaiset eivät niitä sulkeneet, kun eräs liikkeen jäsenistä, Jan Amos Komenski ("Comenius"), 1592-1670, pani uusiksi koko keskiaikaisen koulujärjestelmän. Komenskin kehittämä uusi koulu sai huomiota kaikkien protestanttien keskuudessa, mutta oli liian hyvä tullakseen hyväksytyksi sellaisenaan. Komenskin kerettiläisyys ilmeni siten, että hän pyrki tekemään opiskelun mielenkiintoiseksi, helpoksi ja mielekkääksi. Komenskin ajatuksiin on kuitenkin on palattu, koska kävi ilmi, että kysymys ei ole mistään sen vähemmästä, kuin että Komenskin koulua käyttävät maat kehittyvät, ja muut jäävät kehittymättä.

Komenskin pääteos "Suuri opetusoppi" käännettiin suomeksi 1927. Kirjan toisen, vuonna 1931 tehdyn painoksen alusta löytyy painettu teksti "Kouluhallituksen toimesta Valtion määrärahalla ostettu kansakoulun opettajakirjastoon".

"Yhdistyneiden kansakuntien" kulttuurijärjestö Unesco on julkaissut Komenskin tuotantoa tekijänimellä "Comenius". Se, että Unesco käyttää Komenskin latinankielistä nimeä, on sitä häpeämätöntä ihmismielten manipulointia, jota vastaan Komenski taisteli. Latinalainen Rooma oli juuri se pahantekijä, joka pani tsekkiläiset mierolle ja yrittää yhä vieläkin hävittää kaiken sen hyvän, jota Komenski rakensi.

1678.. John Bunyan (1628-1688) julkaisee kirjan Pilgrim's Progress, joka Suomessa tunnetaan nimellä Kristityn vaellus. Kirja on eräs eniten luettuja kristillisiä maailmassa. Myös omat lapseni haluavat kuulla sen yhä uudestaan. Olisi hauska tietää, oliko John Bunyan koskaan lukenut Komenskin kirjaa Maailman labyrinteista, sillä aihe molemmissa kirjoissa on sama. Bunyanin kirja on kuitenkin onnistuneempi. Bunyanin kirjasta myös näkyy, että sen tekemiseen on käytetty aikaa ja ymmärrystä. John Bunyanin käytössä on saattanut olla myös toinen kristityn kasvua vertauskuvallisesti kuvaava teos - Pieter Pieterszin noin vuonna 1625 kirjoittama Tie Rauhan Kaupunkiin (Weg na Vreden-stadt).

1612. Wolfgang Ratke (/Ratich/Ratichius, 1571-1635) ehdottaa latinankielisen korkeakouluopintojen korvaamista omakielisillä korkeakouluilla.

Ratke oli Rostockin yliopistossa opiskellut teologi ja kielimies, jonka tunnetuimmat saavutukset ovat opetusopin alalta. Tässä työssä hän jatkoi Francis Baconin induktiivisen opintotekniikan kehittelyä. Hänen koulukokeilunsa epäonnistuivat, mutta hänen ajatuksensa kelpasivat sytykkeiksi Jan Amos Komenskille, nykyaikaisen koululaitoksen isälle.

1657.. Komenskin Opera Didactica julkaistaan Hollannissa

1658.. Komenskin Orbis Pictus, maailman ensimmäinen kuvitettu oppikirja ilmestyy

1665.. Isaac Newton (1642-1727) keksii integraalilaskennan. Hän teki myös laulun "Amacing Grace".

1667.. John Locke (1632-1704) julkaisee An Essay Concerning Toleration ja samana vuonna John Milton julkaisee Paradise Lost

Kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen katoliset olivat hävittäneet jäljetkin maassa ennen niin kirkkaasti loistaneesta kristikunnasta ja rakentaneet hävitettyjen raunioiden peitteeksi mahtavat kulissit. Tshekit olivat joutuneet mahtavan teurastajan kouriin, joka pyrki viemään kansalta kielenkin. Harvassa oli enää niitä maan hiljaisia, jotka kotiseuduillaan palvoivat Jumalaa. Westfalenin rauha oli solmittu 1648, mutta Tshekinmaan ja Moravian vähäväkisimmelle uskoville se oli merkinnyt vain kurjuutta, orjuutta ja kuolemaa. Maassa hallitsivat jesuiitat kuin todistaakseen vääräksi väitteen, jonka mukaan vanhurskaat perivät maan.

1690-12-31 . Zenklavassa, (saks. Senfleben) Moraviassa syntyi Christian David (1690-1751).

Kun viisikymmentä vuotta Eurooppalaisen suursodan päättymisestä oli kulunut, alkoi Suuri Pohjan sota. Zenklavassa, Senftlebenissä, Moraviassa vuonna 1690 syntynyt Christian David oli siirtynyt Berliiniin, ja liittynyt Preussin armeijaan, osallistunut Stralsundin piiritykseen katolisten puolella Ruotsin kruununperimyssodassa, jota käytiin Kaarle XII ja Puolan kuninkaan kesken. Vuonna 1717 Christian David joutuu tekemisiin luterilaisen kirkon piirissä toimivien pienryhmien, pietistien kanssa Görlitsissä, Sleesiassa, avioituu ja jää kaupunkiin viideksi vuodeksi. Sleesiasta Christian David alkaa tehdä matkoja synnyinseudulleen ja tulee tunnetuksi puskasaarnaajana, sillä evankeliset saarnat olivat Moraviassa olleet kiellettyjä jo pitkään. Uskon sana herättää eloon toiveita Fulneckin seudun saksalaisten keskuudessa Moraviassa, eikä toivo petä, sillä usko on toiveiden toteutumista Kristuksessa.

Sleesiassa Christian David kertoo Moravian sorretuista uskovista ystävälleen Schaefferille, joka esittelee Christian Davidin ystävälleen Rothelle ja tämä ystävälleen kreivi Zinzendorfille. Moravien veljien hädän hyvin tuntevan Christian Davidin mielessä on kypsynyt kysymys, jonka hän nyt esittää kreivi Zinzendorfille: Ottaisiko kreivi mailleen vainottuja veljiä Moraviasta?

Vastaus on myöntävä. Ensimmäinen siirtolaisryhmä lähti Moraviasta 27.05.1722 ja kesäkuun kahdeksantena se saapui Zinzendorfin maille Berthelsdorfiin. Kovin ystävällinen ei pakolaisryhmän vastaanotto ollut, sillä Zinzendorf itse ei ollut paikalla. Hänen taloudenhoitajansa osoitti ryhmälle kuitenkin paikan parin kilometrin päässä kylästä, mutta paikan nimi on hyvä: Hutberg. Sana tarkoittaa paikkaa, josta paimenet huutelevat illalla kutsuessaan karjan kokoon. Pakolaiset muuttivat nimen Herrnhutiksi, paikaksi, josta Herra kutsuu.

1700-05-26.. Nicolas Ludwig "Lutz" Zinzendorf syntyy Dresdenissä

Keskiviikkona 26.05.1700 syntyi Dresdenissä Nikolaus Ludwig von Zinzendorf. Hänen luterilainen isänsä oli tullut Itävallasta Saksiin katolista hirmuvaltaa pakoon, ja noussut ministerin asemaan, mutta kuoli, kun poika oli kuuden viikon ikäinen. Kun Nikolaus oli neljän vanha, meni hänen äitinsä uusiin naimisiin ja muutti Berliiniin. Poika jäi Gross-Hennersdorfin linnassa asuvan isoäitinsä Katharina Henriette von Gersdorfin kasvatettavaksi.

Isoäiti, Katharina von Gersdorf, kuului luterilaisten vaivoin sietämään pietistien herätysliikkeeseen. Isoäidin ja täti Henriettan kotikokouksissa isoäidin hemmottelema "Lutz" sai hyvän tuntuman siitä, mitä herätyskristillisyys on ja tutustui pietistien johtajiin, kuten Filipp Speneriin. Kun Ludwig-poika kymmenen vuoden iässä siirtyi opiskelemaan Franken laitoksiin Halleen, hän oli jo oppinut "seurustelemaan Pelastajan kanssa".

Korkeakirkollisten pietistien ylläpitämät Franken laitokset olivat nuorelle kreiville pettymys. Koulu oli oikea teeskentelijöitten pesä. Kaksinaismoraalia pidettiin yllä koulun sisäisen vakoilujärjestelmän avulla. Pietistien saarnaama oppi nöyrästä Jumalan palveluksesta oli muuttunut oppilaitten nöyryytykseksi. Sisäoppilaitoksen pojat vähät välittivät kristinuskosta, mutta olivat sitä taitavampia erilaisten paheiden harjoituksessa ja ikäistensä viettelemisessä näihin paheisiin. Nicolausta, joka ei oppilaskunnan paheisiin suostunut, vihattiin. Kaiken lisäksi hän oli rikas, ja asui omassa asunnossaan koulun ulkopuolella. Opettajien, koulutovereittensa ja pian myös virallisen holhoojansa silmissä hänestä oli tullut se, mitä Suomessa joskus sanottiin yltiöpietistiksi ja josta Suomessa joutui siihen aikaan linnaan.

Hallessa nuoren kreivi Zinzendorfin opettajana oli August Herman Franke. Ongelmana oli, että koulunsa nuorukaisille hän oli kuiva teoreetikko. Nuorukaiset tarvitsivat sellaisia johtajia, jotka suostuisivat laskeutumaan heidän tasolleen sillä tavalla, kuin Jeesus oli opetuslapsiensa keskuudessa osoittanut - lähelle. Ludwig otti haasteen vastaan. Hänen johdollaan pojat perustivat kerhon, ja kokoontuivat keskenään tutkimaan Raamattua ja rukoilemaan. August Herman Franken kuuluissa Paedagogiumissa nuori kreivi tapasi myös kaksi pietistien lähetyssaarnaajaa, Bartholomew Ziegenbaldin ja Henry Plütschaun, jotka 1705 olivat perustaneet lähetysaseman Tranquebariin, Intian rannikon tanskalaiseen siirtokuntaan.

Estääkseen Nicolas Zinzendorfin uskonnollisen vakaumuksen kehittymistä hänen virallinen holhoojansa, joka oli hänen enonsa, lähetti hänet opiskelemaan lakia Wittenbergin yliopistoon. Opiskelunohjaajaksi eli esiliinaksi määrätty Crisenius oli samanlainen teeskentelijä, kuin sisäoppilaitoksen pojat Hallen laitoksella. Esiliina luki hänen kirjeensä ja pelasi rahapeliä holhottinsa kanssa, mikä haavoitti pojan omaatuntoa niin, että hän päätti luovuttaa esiliinalta voittamansa rahat köyhille. Nicolas opiskeli Raamattua alkukielillä, hebreaksi ja kreikaksi, rukoili ja paastosi yksityisesti kenenkään sitä vaatimatta. Ulospäin näkyvässä toiminnassaan hän pyrki sovittelemaan luterilaisten ja pietistien näkemyseroja, mutta kukapa sitä olisi yhdeksäntoistavuotiasta nuorukaista kuunnellut.

Koulun päätteeksi Nikolaus, kuten tapana oli, lähti tutustumismatkalle Euroopan pääkaupunkeihin ja kuuluisien opettajien luo. Matkalta palattuaan hän oli jo menemässä naimisiin, mutta huomasi kilpailevansa samasta tytöstä ystävänsä kanssa, ja luopui pelistä suosiolla. Jumala palkitsi jalomielisen teon, ja 07.09.1722 vihittiin ystävänsä siskon, Erdmuthe Dorothean kanssa. Asia oli nimittäin niin, että Edmunthe Dorothean suku oli kotoisin Tshekeistä.

Edmunthe Dorothea Reuss, an Plauenin kreivitär (1700-1756) oli vanhaa saksilaista sukua, joiden maat Plauenissa eli tsekkiläisittäin Plavnossa olivat 1345 joutuneet Tshekinmaan kuninkaan haltuun. Todennäköistä on myös, että Edmunthe Dorothea oli sukua Euroopan ensimmäiselle ei-katoliselle kuninkaalle Jiri Podebradylle (1420-1471) suoraan alenevassa polvessa. Dorothean tshekkiläiset juuret olivat siis ainakin yksi luonnollinen vaikutin sille, että hän kaikessa tuki miehensä hankkeita Tshekinmaan vainottujen kristittyjen pelastamiseksi.

Nuorenparin asuinpaikaksi tuli aluksi Dresden, sillä nuori kreivi oli saanut Saksin vaaliruhtinaan ja Puolan kuninkaan August II Väkevän neuvonantajan toimen. Sunnuntaisin kreivi Zinzendorf järjesti kotiseuroja kotonaan kunnon pietistien tapaan, mutta silti hän ei ollut täysin tyytyväinen saavutuksiinsa. Häntä hiersi tieto siitä, että pietistinen liike oli jäänyt eräänlaiseksi herrain seuraksi.

Nuori kreivi Zinzendorf oli toimen mies. Toteuttaakseen pietistien unelman nöyrästä, maanläheisestä elämästä Jumalan yhteydessä kreivi osti isoäitinsä omistaman Berthelsdorfin tilan huhtikuussa 1722, joka sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä Hennersdorfista, Ylä-Lusatiassa. Tilalleen hän kutsui saarnaajan pietistien piiristä, asetti tilanhoitajan ja jo kesäkuun kahdeksantena saapui tilalle ensimmäinen ryhmä Moravian pakolaisia. Ja vaikka Zinzendorf itse joutuikin vielä jäämään toimeensa Dresdeniin, hänen varsinainen elämäntehtävänsä oli alkanut.

1722 pako Lusatiaan Herrnhutiin Zinzendorf

Kolmikymmenvuotisen sodan aikana Tshekinmaan ja Moravian kristityt olivat lähteneet espanjalaisia palkkasotureita ja "Pyhän" Roomalaisen imperiumin hirmuhallitusta pakoon, mutta eivät kaikki. Orjille ei tätä lupaa annettu, eikä kaikkien onnistunut paeta. Maahan jäi ehkä parisataa tuhatta katolisten orjaa, joita sunnuntaisin vietiin katoliseen messuun, vaikka he mieleltään jäivätkin kristityiksi. Orjien asema ei ollut häävi. Sadassa vuodessa myös Jednotan perintö oli kuivunut vähiin. Tshekin kielikin oli monelta jo unohtunut, sillä katolisen kirkon vainoissa vainottiin ja hävitettiin kaikkea, mikä vielä muistutti Tshekinmaan keväästä ja kesästä, jota ei koskaan tullut.

Saatuaan luvan pakolaiskristittyjen asuttamiselle Christian David tuli Zilinan kylään, Moraviaan hakemaan ensimmäisiä palkolaisia. Kylästä lähti hänen mukaansa Neisserin veljekset Augustin (1681-1750) ja Jakob (1693-1757) perheineen, sekä Michael Jäsche (k. 1772), yhteensä 10 henkilöä. Kreivi Zinzendorfin maille ryhmä saapui touko-kesäkuussa 1722. Onneksi oli kesä, sillä kreivillä ei ollut tarjottavana valmiita asuntoja tulijoille.

Kaikki oli tehtävä itse, ruoka oli huonoa ja naapurit epäluuloisia. Mutta onneksi kreivi Zinzendorfin taloudenhoitajan sydän heltyi nähdessään tulijoiden epätoivoisen aseman ja luovutti tulijoiden käyttöön maapalan muutaman kilometrin päässä kartanosta. Jo parin päivän kuluttua tulijat kaatoivat ensimmäiset puut ja rupesivat rakentamaan asuntoa. Kun talvesta oli selvitty, haki Christian David uuden, 18 hengen pakolaisryhmän Moraviasta Herrnhutiin.

tähän tarkempi esitys C.D. matkoista…

Zauchtenthalin laaksosta Moraviasta Kristian David löysi ryhmän, jossa Jednotan perintö oli säilynyt. He tunsivat Komeniuksen uskonopin, he lauloivat Jednotan lauluja, ja odottivat vain päivää, jolloin Herra uudistaa seurakuntansa. Miehiä oli viisi: David Nitschmann (1696-1772), David Nitschman (1705-1779), David Nitschmann (1696-1729), Johann Töltschig (1703-1764) ja Melchior Zeisberger (1701-1781). Mutta nämä viisi nuorta miestä eivät odottaneet Jumalan seurakunnan uudistusta toimettomana. He julistivat Jumalan sanaa kaikista kielloista ja uhkauksista huolimatta keskellä Moraviaa huolimatta siitä, että juuri siitä syystä he saattaisivat kuolla ennenaikaisesti ja ennen toivomansa uudistuksen toteutumista.

Vihollisen vastatoimia ei tarvinnut kauan odottaa. Kylän tuomari käski lopettaa kokoukset ja elämään niin kuin muutkin "tavalliset" ihmiset. Kylän tuomarina oli Johann Töltschigin isä: ehkäpä juuri siksi pojille jäi mahdollisuus lähteä äkkiä maasta. Seuraavana päivänä, 03.05.1724 he olivat jo matkalla Puolaan, jossa he kuvittelivat vielä löytävänsä Jednotan veljiä. Kristian Davidilta he olivat kuitenkin kuulleet Herrnhutista, ja päättivät poiketa sinne, matkan varrelle kun se osui. Ryhmä saapui Herrnhutiin 12.05.1724.

Se, mitä Zauchtenthalista tullutta nuorta miestä näkivät, ei ollut mitään suurellista. Yksi pieni talo oli valmiina, ja kaksi oli rakenteilla. Friedrich de Watterville istui puupölkyn päällä, Christian David rakensi taloa. Iltapäivällä saapuivat kreivi ja kreivitär laskemaan koulun perustuksia, koulun, jonka Zinzendorf vielä tässä vaiheessa suunnitteli rakentavansa aatelisperheiden lapsille. Sitten kreivi piti puheen ja Watterville rukoili. Jotakin siinä kuitenkin oli, koska kaikki kolme Nitschmannia, Tötschig ja Zeisberger päättivät liittyä seuraan.

Yliopistoajoistaan asti kreivi oli hautonut päässään suuria suunnitelmia, mutta hänen tehtävänsä kuninkaan neuvonantajana Berliinissä veivät hänen aikansa ja huomionsa melko tarkkaan. Kesät hän vietti tilallaan Berthelsdorfissa, josta tuli hänen hengellisen toimintansa keskus. Ebersdorfiin hän oli perustanut kirjapainon, jossa painettiin halpoja raamattuja vainotuille toimitettavaksi. Herrnhutin pakolaisiin hänen aikansa ei riittänyt kuin ääritapauksissa, ja niitäkin oli. Pakolaisleiriin oli tullut monenlaista porukkaa, jotka eivät löytäneet sopua keskenään, ei ainakaan kaikissa asioissa. Yksi asia saatiin pois päiväjärjestyksestä sillä, että Sleesiasta tulleet schwenkfelderiläiset siirrettiin Ober-Berthelsdorfiin. Mutta lopulta kreivin oli otettava virkavapaata, ja siirryttävä hoitamaan yhteisön asioita paikan päälle.

1727-08-13 Ehtoollisen vietto Bertelsdorfin luterilaisessa kirkossa

Lutherin isoäidiltään vuonna 1722 ostamassa Berthelsdorfissa oli luterilainen kirkko, jonka saarnaajaksi Zinzendorf oli kutsunut Johann Andreas Rothen.

Bertheldorfin tilastaan erottaman Hutbergin rinteille oli vuoteen 1727 mennessä kasvanut Herrhutin yhteisö, jonka 300 jäsenestä noin puolet oli Tshekistä ja Moraviasta tulleita pakolaisia, mutta joukossa oli myös muiden vainottujen yhteisöjen jäseniä.

Zinzendorf odotti, että Herrnhutin yhteisö olisi mukisematta sopeutunut luterilaisen valtion uskonnonharjoitukseen, mutta toive oli turha ensinnäkin siksi, Herrnhutista turvapaikan löytänyt seurakunta oli kirjava. Oli Jednota Bratrskan piirissä kasvaneita perheitä, Sleesiasta paenneita schwenkfelderin herätysliikkeen jäseniä, oli anabaptisteja sekä pietistejä. Myös Herrnhutin ja Berthelsdorfin luterilaisten välillä oli jännitystä. Kesällä 1727 oli kreivin itsensä muutettava maatilalleen yhteisön johtajaksi. Aluksi hän yritti laatia yhteisölle säännöt luterilaisessa hengessä, mutta se ei toiminut. Heinäkuussa 1727 hän löysi läheisestä Zittaun kaupungista Komenskin 1660 julkaiseman kirjan opetuslapseudesta "Ratio Disciplinae Bohemorum", ja siitä hän sai tarvitsemansa välineen, jonka turvin hän pystyi osoittamaan, ettei luterilaisten uskonkäsitysten ja Jednotan veljeskunnan viimeisen piispan opeissa ollut sovittamattomia eroja, mikä jälkeen myös Moraviasta tulleet yhteisöt saattoivat hyväksyä kreivi Zinzendorfin veljesyhteisölle kirjoittamat ohjeet, jotka tunnetaan nimellä Herrtschaftige Gebote und Verbote.

Veljessopu saavutettiin maanantaina 13.08.1727, jonka jälkeen yhteisössä taas pystyttiin kasvamaan Jumalan hengen voimasta.

Veljessopu löytyi, kun yhteisön jäsenet kokivat Pyhän Hengen toimivan keskuudessaan. Yhteisön asioita hoitamaan valittiin eräänlainen kaupunginvaltuusto, johon kuului 12 jäsentä. Kaupunginvaltuusto sai laajat valtuudet, ja oli olemassa vaara, että yhteisö muuttuisi nyt samanlaiseksi yhteisöksi, kuin Calvinin Geneveen perustama hurskaanoloinen hirmuvalta parisataa vuotta aiemmin. Mutta Herrnhutissa näin ei käynyt. Calvin oli kylmän rauhallisesti torjunut Pyhän Hengen johdon, ollakseen itse yhteisön päänä ja sananselittäjänä, mutta Herrnhutin yhteisö oli antanut tämän aseman Pyhälle Hengelle.

1727-08-27.. Herrnhutin 98 vuotta yhtäjaksoisesti jatkunut rukousvartio alkoi

Helmikuun kymmenentenä 1728, veljesyhteisön ensimmäisenä rukouspäivänä kreivi Zinzendorg esitteli yhteisölle suunnitelmansa evankeliumin julistamiseksi Länsi-Intian saarilla, Grönlannissa, Turkissa ja Lapissa. Seuraavana päivänä 23 yhteisöön kuuluvaa nuorta miestä ilmoittautui halukkaiksi lähtöön. Mutta ennen varsinaista lähetystyötä aloitettiin työ eestiläisten keskuudessa Liivinmaalla.

Liivinmaalla, nykyisen Viron ja Latvian alueella tosin oli olemassa luterilainen kirkko, jonka keskuudessa jopa pietistien vaikutus oli suuri, mutta maan kansalle, virolaisilla heillä ei ollut mitään annettavaa. Virossa luterilaisuus oli pelkkä herrakansan, saksalaisten uskonto. Veljesseurakunnan periaatteille luterilainen kirkko oli yhtä vieras kuin virolaisillekin - välttämätön paha, mutta ei niin paha, ettei sen kanssa olisi voinut elää. Eiväthän luterilaiset polttaneet ihmisiä roviolla, vaikka he joskus julmia olivatkin.

1729..z Christian David tulee Liivinmaalle ..

Herrnhutin siirtokunta oli syntynyt siitä, että Zinzendorf oli antanut Christian Davidille luvan tuoda vainottuja veljiä Moraviasta Zinzendorfin ostamille maille Saksiin. Kymmenen kertaa Cristian David teki vaarallisen matkan katolisten kerettiläisten metsästäjien hallitsemille maille, mutta jo 1729 Christian David, yhdessä muutamien moravialaisten veljien kanssa tulivat Liivinmaalle, nykyisen Viron ja Latvian seuduille.

Eestiläisten keskuuteen tulleet veljet olivat korkean luokan käsityöläisiä, ja pystyivät paitsi elättämään itsensä, myös opettamaan toisia ammattiinsa. Eestin kielen he oppivat nopeasti. Pietistit oliva jo aloittaneet Raamatun kääntämisen Viron, tai paremminkin Eestin kielelle ja kun kreivi Zinzendorf tuli Tallinnaan 1736 asiaan saatiin vauhtia. Vuonna 1739 painettiin ensimmäinen 6015 kappaleen erä eestinkielisiä raamattuja.

Kaiken opettamisen jarruna Eestissä oli lukutaidon puute. Yhteisöelämään tottuneet veljet perustivat kuusiviikkoisia kirjoitustaidon kouluja, sillä Venäjän valtio, jonka alaisuuteen Eesti oli 1721 joutunut tai vielä saksalaisten hallussa oleva Luterilainen kirkko eivät pitäneet eestiläisen talonpojan lukutaitoa tarpeellisena. Kirkon pastorit olivat usein vielä saksankielisiäkin. Vuonna 1740 veljiä alettiin jo vainota, ja 1743 herrnhutilainen herätysliike Venäjän tsaarin antamalla ukaasilla kiellettiin. Zinzendorf, joka nyt saapui Riikaan asiaa selvittämään, vangittiin kolmeksi viikoksi, jonka jälkeen hänet karkotettiin maasta. Herätys oli kuitenkin alkanut. Vuonna 1756 herätyksen piirissä oli kymmenen tuhatta eestiläistä sekä sata saksalaista, joista 50 aatelisia, sekä kymmenkunta pappia. Latviassa luvut olivat pienempiä, mutta kehityssuunta oli sama.

Vainojen alkaessa 1740 liikkeen piirissä oli noin 12000 jäsentä; useimmat heistä Saarenmaalla. Luterilainen kirkko vainosi liikettä, koska liike oli karismaattinen. Zinzendorf oli huolehtinut siitä, että liikkeen opissa ei ollut "kerettiläistä" vaikutusta, mutta nyt luterilaisten ongelmaksi nousi uskovien "ekstremismi": Aivan tavalliset uskovat kiittivät ja ylistivät Jumalaa, ja vieläpä suureen ääneen. Jumalan ylistämisen luterilaiset hyväksyivät kyllä periaatteessa, mutta selittivät heti perään, että sellaiset tehtävät täytyy jättää pappien huoleksi.

Eestinkielisen raamatunkäännöksen ilmestyminen avasi muullekin kirjallisuudelle. Ensimmäiset eestinkieliset kirjailijat tulivat liikkeen omasta piiristä. Heistä Michael Ignatius ja Mango Hans myös käänsivät Moravian veljien tekstejä eestiksi. Muita Moravian veljesyhteisön piirissä kasvaneita eestiläisiä olivat Friedrich Reinhold Kreutzwald, Carl Robert Jakobson, Jakob Hurt, Villem Reiman ja Jaan Tõnisson. Myös moravialainen kuorolaulu toi uusia piirteitä kansankulttuuriin.

Päätös lähetystyön aloittamisesta Länsi-Intiassa oli tehty 12.02.1728. Vuonna 1730 Zinzendorfin kreivi näki Kööpenhaminassa Tanskan luterilaisen kirkon Grönlannin lähetin Hans Egeden sekä Laurwigin kreivin kastetun neekeripalvelijan Anthonyn. Anthonylta Zinzendorf sai ensikäden tietoa Länsi-Intian neekeriorjien kurjasta tilasta ja kurjasta kohtelusta hollantilaisten kalvinistien käsissä.

Elokuun 21 päivänä 1732 lähtivät Leonard Dober ja David Nitschmann. He saapuivat pienelle St. Thomaksen saarelle, joka sijaitsee Puerto Ricon länsipuolella.

Lokakuun 12 päivänä 1733 St. Croixin saarelle lähti neljäntoista miehen ja neljän naisen ryhmä. Uusi, yhdentoista veljen ryhmä St. Croixin saarelle lähti matkaan 1735.

Länsi-Intian saariston valinta lähetystyön kohdemaaksi oli luonnollista aikana, jolloin laivaliikenne Pohjois-Amerikkaan kulki niiden kautta. Surinamissa, Länsi-Intian saariston läheisyydestä Etelä-Amerikan mantereella oli Hollannin siirtomaa. Kalvinistit, vaikkeivät he mitään kristittyjä raamatullisessa mielessä olleetkaan, olivat kuitenkin paljon sivistyneempiä, kuin raaat katoliset. Sallisivatko he lähetystyön alueillaan, sitä lähtivät 1734 tutkailemaan George Piesch (k.1756 ja George Berwick, molemmat Kuninista, Moraviasta. Vuonna 1735 työ Surinamissa voitiin aloittaa.

Vuonna 1736 veljesseurakunta perusti Heerendijktin yhteisön Utrechtin maakuntaan Hollantiin, mutta 1746 yhteisö muutti Zeisiin, jossa se vieläkin on. Hollannin kalvinisteilla oli vaikea sulattaa veljesyhteisön toimintaa alueella, jota se piti omana pelikenttänään, mutta veljesyhteisön toiminnan estäminen olisi vienyt pois pohjan sen omalta uskottavuudelta, joten sen oli vain siedettävä veljiä. Veljesyhteisön suhteet mennoniittoihin olivat läheiset; ja vuorovaikutus molemmin puolin hyödyllistä.

Kaksisataa viisikymmentä vuotta sitten Hollanti oli merenkulun suurvalta. …

Grönlantiin lähdettiin 19.01.1733. Matkaan lähti kolme Mathew Stach (1711-1787) ja Christian Stach (k.1739), molemmat Mankovicesta, Moraviasta, sekä Christian David (1690-1751).

Helmikuun 24 päivänä 1744 Frederick Böehnisch (1710-1763) Kuninista, Moraviasta ja Johann Beck (1706-1777) Sleesiasta lähtivät Grönlantiin.

päätös ..

Ensimmäiselle matkalle osallistuivat Johann Nitschmann (1703-, Andreas Grasmann, Daniel Scneider.

Matkan kesto: 1734-1736

Lähetit tulivat Oulun ja Tornion seudulle Stralsundin ja Tukholman kautta. Matkaohjelmaan kuului myös käynti Kuusamossa ja Pudarjärvellä, sillä Kuusamossa oli pappina tuttu mies, …

Vuosina 1741-1747 Elias Östergren ja Olaf Björn vaikuttivat Tornion seudulla, mikä johti Tornion herätyksen syntymiseen 1746.

Syksyllä 1749 kirkkoherra Johan Kranck kutsui suutari Elias Östergrenin Kuusamoon, mistä Östergren palasi Tornioon. Vuosina 1735-1755 Östergren toimi Tukholmassa.

Puolivälissä 1700-lukua veljesseurakunnalla oli pari pientä yhteisöä Turussa ja Helsingissä. Tornionjokilaaksossa syntyi ruotsalaisen mallin mukainen lukijain liike, joka levisi kyläkokouksien muodossa Pohjanmaalle. Kyläkokouksissa kokoonnuttiin lukemaan hengellistä kirjallisuutta sikäli kun sitä oli saatavilla. Varsinainen herätys alkoi 1773, kun noin 14-vuotias Stiina Laurintytär tabuja rikkoen alkoi kehottaa kuulijoita mielenmuutokseen. Ylitornion luterilainen kappalainen Nils Viklund, eräiden muiden luterilaisten tukemana tuli mukaan liikkeeseen, josta liike sai nimen viklundilaisuus.

Luterilaisten tiukkapipoisempi siipi ei jäänyt katselemaan syrjästä kristinuskon tuloa, vaan järjesti 1776 tarkastuksen, joka johti oikeudenkäyntiin, jonka päätöksellä Viklund tuomittiin menettämään virkansa, jolloin hän siirtyi Tukholmaan. Tukholman reissusta tuli hyödyllinen opintomatka, sillä Tukholmassa hän Moravian veljiin, jotka johdattivat hänet ristin juurelle, todellisen kristinuskon lähteille. Vetoamalla kuninkaaseen hän sai myös virkansa takaisin.

Jo ennen Viklundin oikeuksien palautusta oli veljesseurakunnan hengellinen työ tunkeutunut syvälle Suomeen. Moravian veljesseurakunnan, eli "herrnhutilaisuuden" luterilaisten vastustajien aseet oli riisunut itse Martin Luther, joka 1520 sanoi: "Olen tähän asti tietämättäni julistanut kaikkea sitä, mitä Hus saarnasi ja mistä hän piti kiinni; me olemme kaikki hussilaisia". Myös Lutherin vastustajat olivat olleet samaa mieltä Lutherista.

Vuosina 1779-1786 Tukholmassa toiminut Adolf Stein teki neljä matkaa Suomeen.

1732-01-19/22 Tarkastus iskee Saksinmaalla

Kun Herrnhutin yhteisö alkoi menestyä, alkoivat vihamiehet etsiä keinoja, miten estää Ristin Uskon menestyminen Saksinmaalla. Ja löytyihän niitä, vanhoja, monesti koeteltuja ja tehokkaiksi tiedettyjä konsteja. Ensimmäiseksi Zinzendorfia syytettiin harhaoppiseksi ja lahkolaiseksi. Syytöksiin vastasi lakimies Zinzendorf hakemalla kaikkien yhteisön jäsenten allekirjoituksen asiakirjaan, joka kesti tarkastelun missä tahansa luterilaisessa lakituvassa.

Tammikuussa 1732 Herrnhutiin saapui Saksin hallituksen komitea. Neljän päivän ajan, 1932-01-19/22 komitea seurasi yhteisön elämää ja kuulusteli sen jäseniä. Komitean raportin perusteella Saksin hallitus antoi 04.04.1733 määräyksen, että anabaptisteiksi luokiteltujen schwenkfelderiläisten on lähdettävä maasta, mutta moravialaiset saivat jäädä "niin kauaksi aikaa, kun he pysyivät hiljaisina". Schwenkfelderiläiset purjehtivat Georgiaan.

Pudottaakseen hallituksen asetukselta pohjan pois lakimies Zinzendorf hankki yhteisöstä Tübingenin yliopiston teologisen laitoksen lausunnon, jossa Herrnhutin yhteisön jäsenet luokiteltiin kansallisen kirkon hyviksi jäseniksi. Mutta Zinzendorf ymmärsi kyllä yskän. Vuonna 1734 hän lähetti muutamia yhteisön jäseniä Atlantin taa Georgiaan etsimään yhteisölle uutta kotimaata ja seuraavana vuonna Georgiaan lähteneen ryhmän mukaan lähti jo yhteisön vanhimmaksi eli piispaksi siunattu David Nitschmann.

Veren teologia

Herrnhutin tshekkiläinen nimi oli Ohranov, Varjelus. Sen juuret olivat paitsi tshekeissä, myös siinä valdolaisessa herätyksessä, joka oli säilyttänyt Jeesuksen todistuksen vainoista huolimatta läpi vuosisatojen. Kreivi Zinzendorfin teologiset juuret olivat hallelaisessa pietismissä, mutta hengellisesti Zinzendorf oli niistä kaukana osaamatta kuitenkaan sanoa, mikä on oikein. Vuoden 1733 lopulla Ludwig von Zinzendorf keskusteli ystäviensä kanssa kristinuskon perusteista kotonaan, ja sattui ottamaan käteensä uunista pudonneen osittain palaneen paperinpalan. Siinä oli tutun saksalaisen laulun sanat: "Lass uns in deiner Nägelmaal, erblicken unsere Gnadenwahl": Anna meidän nähdä haavoissasi armonvalintamme. Ludwig mietti asiaa, ja silloin hänelle valkeni se merkillinen asia, joka on Ristin uskon ensimmäinen totuus, se totuus, jotka tämän päivän yli kahdesta miljardista "kristitystäkin" vain hyvin harvat ymmärtävät.

Ludwig von Zinzendorfin ensimmäinen reaktio oli ylistys ja ilo. Kyllä hän oli varmaan "ylistänyt" Herraa ja "iloinnut" Herrassa jo satoja kertoja mutta tämä oli erilaista – asia, jota niin monet ovat turhaan etsineet, oli löytynyt. Zinzendorf nimitti löytöään veren teologiaksi.

Löytönsä jälkeen Zinzendorf – ja pian koko hänen yhteisönsä – pystyivät näkemään, mikä ero oli kirkollisella teologialla, hallelainen pietismi mukaan luettuna, ja Veren teologialla. Kirkon opettajat, kaikkien muiden uskontojen opettajien lailla opettavat keinoja, miten taistella "pahuutta" vastaan pelastaakseen asiakkaansa helvetiltä tai muusta vastaavasta rangaistuksesta, mutta kristitty turvautuu Jeesuksen sijaisuhriin. Löytönsä jälkeen Zinzendorf ja hänen yhteisönsä julisti voittoa synnistä ja kuolemasta Kristuksen haavojen kautta, ja todisti sanomansa keskinäisen rakkauden todistuksella maailman vastustusta pelkäämättä.

Vuoden 1733 jälkeen Kristuksen sovintotyön synnin kahleista päästävä voima tulee esiin myös yhteisön piirissä syntyneissä lauluissa ja uusien yhteisöjen nimissä todistaen elämästä, jonka keskus on elämää synnyttävä Kristus.

Kristuksen kautta saavutettu rakkaus, rauha ja uskovien keskinäinen yhteys oli saavutettu ja se oli suuri voitto, mutta ei päämäärä. Päämäärä oli sato, jonka Kristuksen rakkaus, rauha ja keskinäinen yhteys, jonka seurakunnan kautta tuottaa. Rakkaus, rauha ja uskovien keskinäinen yhteys olivat kuitenkin välttämättömiä edellytyksiä sille, että Hengen hedelmät saattoivat kasvaa ja kehittyä.

Vuonna 1725 joukko Lutheriin kriittisesti suhtautuvia schwenkfeldiläisiä oli saanut turvapaikan kreivi Zinzendorfin luona Lusatiassa. He olivat tulleet Schleesiasta, jossa heidän kimpussaan häärivät sekä luterilaisten, että katolisten heresy hunterit. Herrhutissakaan he eivät pysyneet kauan, sillä Zinzendorf katsoi parhaaksi siirtää heidät toiselle farmilleen, Ober-Berthelsdorfiin, Herrnhutin läheisyydessä jo ennen vuoden 1727 kesää, jolloin Herrnhutin yhteisö Pyhän Hengen vaikutuksesta varsinaisesti syntyi.

Vuonna 1732 Zinzendorf itse oli nipin napin säästynyt ensimmäisestä yhteisöä vastaan nostetusta ajojahdista, mutta kun Saksin hallitus huhtikuussa 1733 määräsi kaikki schwenkfeldiläiset lähtemään kuningaskunnasta, joutui myös kreivi Zinzendorf etsimään paikkaa Ober-Berthelsdorfiin sijoittamilleen pakolaisille. Agenttiensa välityksellä hän tiedusteli englantilaiselta Georgian hallitukselta (the Thrustees of Georgia), voisivatko he mahdollisesti ottaa heidät uudisasukkaiksi suunnittelemaansa Georgian siirtokuntaan Pohjois-Amerikan rannikolla.

Georgian hallituksen käytettävissä oli Englannin parlamentin myöntämä rahaa myös pakolaisten avustamiseen, mutta nämä rahat oli tarkoitettu Salzburgin valdolaispakolaisille. Schwenkfelderiläisten oli siis maksettava kustannuksensa itse. Toukokuun 26 päivänä 1734 he lähtivät Berthelsdorfista yhden Herrnhutin moravialaisen saattamana. Hollannissa, ennen Englantiin tuloa, paikalliset baptistit kuitenkin ottivat pakolaiset hoitoonsa ja kustansivat heidän matkansa Pennsylvaniaan, jonne he saapuivat 22.09.1734.

Tsekkiläisen pakolaisseurakunnan keskukseksi kolmikymmenvuotisen sodan aikana Leszno (saks. Lissa) Puolassa. Lesznossa tsekkiläinen pakolaisseurakunta ei ehtinyt viipyä kauan, ja sen viimeinen piispa Jan Amos Komenski päätti päivänsä Amsterdamissa 1670.

Herrnhut Saksassa, vain parinkymmenen kilometrin päässä Tsekin rajasta syntyi 1722, ja sen vaikutus oli pysyvämpää laatua. Näiden veljesyhteisöjen merkitystä tuskin voidaan yliarvioida. Hernnhutissa syntyi herrnhutilaisuutena tunnettu liike, jonka vaikutuksesta eurooppalainen vapaa kristikunta elpyi. Vuonna 1736 Saksan luterilaiset ajoivat kreivi Zinzendorfin itsensä mierolle yrittäessään tehdä veljesyhteisöstä pelkän voittoa tuottavan kapitalistisen yrityksen. Onneksi se yritys päättyi viranomaisten tappioon.

Karkoituksen uhka oli yksi tekijä sille, että veljesseurakunta alkoi etsiä uusia teltanpaikkoja yhteisölleen. Toinen syy uusien yhteisöjen perustamiselle oli Herrnhutin yhteisön erittäin nopea kasvu. Yksi sopiva kohde löytyi Wetterausta, Frankfurt am Mainin seudulta. Muuan köyhtynyt kreivi tarvitsi alustalaisia, ja tarjosi omistamansa Ronneburgin linnaa veljesyhteisön käyttöön. Linna ja sen maat olivat rappiolla. Mutta asia korjaantui, kun veljesyhteisö tuli paikalle. Pian tämän jälkeen Ysenburgin-Meerholzin kreivi luovutti Marienborgin linnan veljesseurakunnan käyttöön ja kun Ysenburg-Büdingenin kreivi luovutti yhteisön käyttöön maata, rakensivat veljet Herrnhaagin yhteisön.

Johann Töltschig oli saapunut Herrnhutiin 12.05.1724 Moraviasta, mutta hänen esi-isänsä olivat Saksan valdolaisia. Vuonna 1728 Johann Töltschig, Wenzel Neisser ja David Nitschmann lähtivät Englantiin solmiakseen yhteyksiä seuraan, joka nimensä "Society of Propagation of Christian Knowledge" pyrki tekemään tunnetuksi kristillistä tietoa. Alankomaissa matkalaisilta loppui raha, ja he olivat vähällä joutua orjaksi Länsi-Intian plantaaseille. Suunniltuja yhteyksiä Kristillisen Tiedon Levittämisyhdistykseen ei saatu solmittua, mutta armon Herra johti niin, että Lontoossa, erään hollantilaisen kauppiaan luona he tapasivat John Wesleyn ja Charles Wesleyn. ##??

Uusia tsekkiläisiä pakolaisseurakuntia alkoi syntyä ympäri maailmaa. Lontoon tsekkiläisellä pakolaisseurakunnalla oli ratkaiseva merkitys englantilaista maailmaa muuttaneen metodismin syntyyn. Mutta sitä pakolaiset eivät vielä silloin tienneet, mutta he uskoivat sanan, jonka mukaan "vanhurskaat perivät maan".

1732 .. Moravian pakolaisseurakunnat aloittavat lähetystyön Karibbean meren saarilla mustien orjien keskuud

1732-12-13.. Leonard Dober ja David Nitschmann saapuvat Sankt Croixin saarelle

Karibbean meren saarten lähetit olivat lähtiessään päättäneet ryhtyä vaikka orjiksi saarnatakseen evankeliumia Länsi-Intian mustille orjille. Orjuutta suurempi uhka oli kuitenkin ilmasto, johon tulijat eivät olleet tottuneet. Niistä 29 henkilöstä, jotka 1734-1735 lähtivät matkaan, vain 8 palasi koskaan takaisin Eurooppaan.

1733 kevät Spangenberg liittyy veljesseurakuntaan

August Gottlieb Spangenberg (1704- ) oli tutustunut Moravian veljiin vuonna 1727 Jenan yliopistossa. Muutamaa vuotta myöhemmin hän oli Hallen yliopiston teologian apulaisprofessorina. Yliopiston pietistit, suuttuneena siitä, etteivät saaneet johtaa Herrnhutin menestyvää yhteisöä, pakottivat apulaisprofessorin katkaisemaan suhteensa moravialaiseen veljesyhteisöön tai lähtemään yliopistosta. Spangenberg tuli Herrnhutiin keväällä 1733.

Syyskesällä 1734 kreivi Zinzendorf lähetti Spangenbergin, eli veli Josefin, kuten hän muistiinpanoissaan itseään nimittää, Georgian hallituksen luo Lontooseen neuvottelemaan mahdollisuudesta lähettää Moravialaisen yhteisön jäseniä Georgiaan. Hallen pietistit yrittivät parhaansa estääkseen veljesyhteisön aikeet, mutta 14.01.1735 ensimmäinen siirtolaiserä oli jo Lontoossa. Siirtolaisten johtajana oli David Nitschmann (…)(III/kutoja, Syndic/taloudenhoitaja) yksi kolmesta samannimisestä veljestä, jotka Johann Töltschigin ja Melchior Zeisbergerin kanssa olivat 1724 tulleet Zauchenthalista Herrnhutiin vakaana aikomuksenaan nostaa Jednota Bratrska uuteen kukoistukseen.

David Nitschmannin johtama ryhmä oli lähtenyt Herrnhutista 21.11.1734, kulkenut Ebersdorfin kautta Hollantiin ja tuli Lontooseen 14.01.1735. Savannaan ryhmä saapui 22.03.1735 laivalla, jonka nimi oli "Two Brothers".

1733-04-04.. August II kuolee, ja Zinzendorfin karkoitusmääräys perutaan

1734-.. Herrnhutin lähetit tulevat Suomeen

Vuonna 1934 Herrnhutin lähetit saapuivat Suomeen. He valitsivat majapaikakseen Oulun ja Tornion, sillä lähettien ensisijainen tehtävä oli tehdä työtä seuduilla, joissa evankeliumia tunnettiin vähän tai ei ollenkaan. Ensimmäiset lähetit olivat Andreas Grasmann, Daniel Schneider ja Johan Nitschmann ja heidän jälkeensä Ouluun saapui vielä Olof Björn ja Elias Östergren.

1735-03-13.. David Nitschmann Moravian veljien vanhimmaksi

Jednotan veljien ensimmäiset vanhimmat olivat huolehtineet siitä, että he saivat edeltäjiensä, valdolaisveljien vanhimman Stefanin siunauksen. Tämä toimenpide oli strateginen, sillä sen avulla veljet säästyivät kinastelusta katolisten kanssa siitä, oliko heillä apostolien ajoilta periytyvä papinvirka. Kristinuskon kannalta koko toimenpide oli kuitenkin turha, sillä kristillisessä seurakunnassa ei jakoa pappeihin ja maallikkoihin ollenkaan ole. Jednotan veljien keskuudessa tämä tiedettiin, ja myönnettiinkin, mutta lähentyminen luterilaisiin oli hämärtänyt tätä käsitystä.

Kolmikymmenvuotisen sodan loppuvaiheessa Jednota Bratrskan piispaksi oli asetettu Jan Amos Komensky, latinalaisittain Comenius. Maaliskuun kolmantenatoista päivänä 1735 hänen pojanpoikansa, Jednotan piispa David B. Jablonsky (1660-1741) vihki Moravian veljesseurakunnan piispaksi David Nitschmannin (1696-1772), Komenskin pojanpojan.

David Nitschmannin piispuus vaikutti sen, että veljesyhteisö otti käyttöön Jednota Bratrskalta perityn kolmiasteisen hierarkian, johon kuuluu vanhin eli piispa, presbyteeri ja diakoni. Hierarkia ei ole raamatullinen, sillä piispa ja presbyteeri tarkoittavat Uudessa Testamentissa samaa asiaa.

1735-05--, Zinzendorf lyhyen aikaa Ruotsissa

1735-…. Lähetystyö Amerikan intiaanien keskuudessa alkaa Georgiassa

1735.. Laivamatkalla Georgiaan John Wesley tutustuu Moravian lähetteihin

1736-04-16.. Kreivi Zinzendorf karkoitetaan uudelleen Saksista

Saksin kuningas August II väkevä oli kuollut 1733, ja hänen seuraajansa August III oli mies, jota Zinzendorfin vihamiesten oli helppo ohjailla. Vuonna 1736 hän oli valmis allekirjoittamaan asetuksen, jolla Zinzendorf karkotettiin maasta "väärästä opista" syytettynä. Syytös oli väärä; sillä Zinzendorfin oppi oli varmasti yhtä oikea, jollei oikeampi kuin luterilaisilla, mutta karkotuksen todellinen syy olikin muualla: Zinzendorf oli myös elänyt oppinsa mukaan, eikä se teeskentelijöitä miellyttänyt lainkaan. Pietistitkin kääntyivät häntä vastaan, koska kreivin ei ollut kokenut elämässään sellaista murrosta, kuin tuhlaajapoika sikoja paimentaessaan.

Zinzendorfin häätö maasta oli sikäli mielenkiintoinen, että hänen perustamansa yhteisön jäseniä ei karkoitettu. Heitä vain kiellettiin tekemästä "käännynnäisiä". Saksin saksalaiset näkivät, että Moravian pakolaisten yhteisö oli taloudellisesti hyvinvoiva yhteisö, josta he itsekin hyötyisivät. Saksalaiset jopa halusivat, että uskovat perustaisivat lisää näitä esimerkillisiä yhteisöjään. Ainut, jota he vihasivat, oli lopultakin Jeesus Nasarealainen, juutalaisten kuningas.

Kreivi Zinzendorfin karkoitus arvelutti saksalaisia itseäänkin. Se peruttiin kohta seuraavana vuonna, mutta vuonna 1738 annetulla asetuksella kreivi karkotettiin taas kotimaastaan. Turhaan oli kristitty kreivi yrittänyt puolustaa oikeuksiaan saksalaisia vastaan. Hänet hyväksyttiin vasta vuonna 1747, kun kreivi oli tullut niin tunnetuksi kotimaansa rajojen ulkopuolella, että häneen kohdistunut vaino alkoi käydä raskaaksi Saksin maineelle.

1732-08-21 Nykyaikaisen lähetystyön alku

Vuoden 1731 alussa Herrnhutin yhteisö oli kysynyt Herran edessä, pitäisikö heidän sulautua kokonaan luterilaiseen kirkkoon, vaiko jatkaa tshekkiläis-moravialaisen perinteitä. Kysymys ratkaistiin arvalla, jonka nosti kreivin poika Kristel. Arpalippuun oli kirjoitettu: "Sen takia veljet, seisokaa lujina siinä opissa, jossa teitä on kasvatettu" (2.Tess 2:15).

Slaavilainen lähetysliike oli bogomilien ajoista alkaen ollut evankelinen liike siinä mielessä kun sana evankeliumi Raamatussa ymmärretään, eli lähetystyötä tekevä hyvän sanoman liike. Kirkoille lähetystyö oli tuntematonta, sillä ne harjoittivat vain kirkkoon pakottamista, pakkokasteineen kaikkineen, ja sitäkin vain imperialisen valtion tuella. Mutta kun ratkaisu oli tehty, tuli Herrnhutin yhteisöstä nopeasti lähetystyötä harjoittava liike.

Jo viisitoistavuotiaana nuori Nikolaus oli saanut nähdä ensimmäisen Euroopan ulkopuolelta tulleen kristityn. Tanskan kuninkaan Kristian VI kruunajaisissa Kööpenhaminassa oli tavannut muutamia eskimoja ja Etu-Intian saariston asukkaita, jotka panivat hänet ottamaan kantaa lähetyskäskyyn, jonka mukaan evankeliumia on saarnattava kaikille luoduille. Hän oli saanut kutsun, jonka esittäjä oli tanskalaisten kristitty orja.

Kutsu vaikutti sen, että kreivi meni kiiruusti Herrnhutiin, ja tapasi sinne tullessaan, kello kahden aikaan yöllä, veljiä rukoilemassa. Heille hän ensimmäiseksi kertoi ajatuksensa ja helmikuun yhdentenätoista 1728 ensimmäinen ryhmä herrnhutilaisia veljiä oli jo lähtövalmiina, mennä sinne, minne Jumalan Henki lähettää. Vielä auki olevista kysymyksistä yksi tärkeimpiä oli, minkä oli oleva lähettien status lähetysmaan kansalaisien keskuudessa. Herrnhutiin Tanskasta vierailulle saapunut Antony Ulrich oli sitä mieltä, että orjille saarnaamaan lähetettävän veljen oli oltava orjan asemassa. Eräs veljistä, Leonard Dober oli valmis lähtemään ja hän valitsi mukaansa puuseppä David Nitschmannin. Elokuun 21 vuonna 1732 nämä veljet lähtivät kohti länttä. Tanskan hallinnassa olevalla Grönlannin suursaarella lähetystyö alkoi 1733 ja samana vuonna aloitti toimintansa myös herrnhutilainen Etelä-Afrikan lähetys. Ensimmäisenä Etelä-Afrikkaan lähti George Smith (1708-1792), joka oli kotoisin Kuninista, Moraviasta.

1734..

1735--. David Nitschmann valitaan lähetyspiispaksi..

Herrnhutin moravialainen siirtokunta oli Christian Davidin Moraviaan tekemien 10 matkan jälkeen kasvanut noin 600 hengen vahvuiseksi. Ensimmäiset vuodet se oli kamppaillut omat kasvukipunsa, mutta elokuusta 1727 lähtien se oli kypsynyt ottamaan vastuulleen tärkeämpiäkin tehtäviä, kuin omien ongelmiensa voittamisen. Kun vielä kaksikymmentä viisi vuotta oli kulunut, oli Herrnhutin yhteisöillä omat lähetystyöntekijänsä 40 maassa.

1735,, Lähetystyö alkaa Surinamissa ..

1735-- Zinzendorf tulee Riikaan ja joutuu vankilaan

Vuonna 1735 Zinzendorf vaelsi jalkaisin Liivinmaalle, Riikaan. Tutustuu Kuusamon kirkkoherraan Riiassa …

1736.. John Wesley matkalla Georgiaan laivalla.. moravian

Matka alkoi 14.10.1735 ja 06.02.1736 matkustajat pääsivät maihin Peeperin saarella, nykyisessä Cokspurissa. Maaliskuun seitsemäntenä Wesley piti ensimmäisen saarnansa Savannahissa.

Matka Georgiaan tehtiin siirtokunnan laivalla, jonka nimi oli Simmonds. Miehistön ja siirtokunnan johdon…##

neljä metodistia: John ja Charles Wesley, Benjamin Ingham ja Charles Delamotte, kaikki Oxfordin "Pyhän kerhon" jäseniä.

… moravialaisen veljesyhteisön jäsentä:

Wesleyn veljeksillä oli ongelmia heti alusta asti. Charles ei soveltunut kuvernööri Oglethorpen sihteeriksi, eikä tullut toimeen niiden siirtolaisten kanssa, joiden pastorinakin hän yritti toimia. Jo puolen vuoden kuluttua Charles Wesley palasi Englantiin. John Wesleyllä ongelmat olivat sitäkin vakavampia. Laivalla oli ollut muuan Sophy Hopkey, johon John oli retkahtanut, vieläpä hillittömästi. Hän vertasi itseään veljesseurakuntaan, ja kirkoitti päiväkirjaansa: "Minä tulin käännyttämään intiaaneja, mutta voi, kuka käännyttää minut?

John Wesley lähti Englantiin 02.12.1737, ja toukokuussa 1738 hän pakotti itsensä menemään Aldersgate Streetin … kokoukseen.

1737-05-20.. Zinzendorf vihitään piispaksi, ja hankkii talon Berliinistä

Englannin kirkon oppineet olivat tarkoin tutkittuaan Moravian veljesyhteisön historiaa ja käytänöä tulleet siihen tulokseen että, moravialaisten väite kirkon apostolisista juurista on oikea. Arkkipiispa Potter ehdotti Zinzendorfille, että

veljesyhteisön piispat Jablonski ja Nitschmann vihkisivät hänet piispaksi.

Veljesyhteisön hankkeille Englannin siirtokunnissa Zinzendorfin piispanvihkimyksestä saattaisi olla hyötyä. Mutta mahdollinen hyöty oli spekulatiivista hyötyä, jonka oikeutus oli tarkistettava Jumalan edessä. Tarkistitko Zinzendorf asian, ja miten, ei ole tiedossani, mutta joka tapauksessa Saksista karkoitettu Zinzendorf hankki talon Berliinistä, joka kuului Preussiin. Preussin kuningas Friedrich Wilhelm I tuki Zinzendorfia, mutta ohjaillakseen tätä hän tutkitutti tohtoreillaan Zinzendorfin uskonkäsitykset, jonka jälkeen Zinzendorf vihittiin piispaksi 20.05.1737.

Samanlaiset ajatukset liikkuivat myös John Wesleyn mielessä, kun hän Georgiassa ollessaan pyysi päästä ehtoollisyhteyteen Moravian veljien kanssa. Veljesyhteisön vanhimmaksi piispa Nitschmannin lähdön jälkeen jäi nyt Töltschig. Päiväkirjassaan Töltschig kertoo:

Heinäkuussa veljet pääsivät jatkamaan keskustelua asiasta. Töltschig antoi Inghamille ja John Wesleylle kirjallisen vastauksen, joka on säilynyt. Kannanotto päätti keskustelun ennen kuin varsinaiseen asiaan oli päästy. Ratkaiseva kysymys oli metodistien suhde Anglikaaniseen kirkkoon, eivätkä veljet todennäköisesti halunneet tulla osalliseksi siitä ehtoollispöydästä. Veljet säilyivät ystävinä, vaikka ehtoollisyhteyttä ei syntynytkään.

Voi vain arvailla, miltä maailma näyttäisi nyt, jos metodistit eivät olisi joutuneet perustamaan omaa seurakuntayhteisöä moravialaisten rinnalle. Arvailua voisi vielä jatkaa kysymällä, miksi Wesleyn veljekset kysyneet asiaa moravialaisten vanhimmilta, vaan tyytyivät lähetysaseman vanhimman vastaukseen. Mutta kun Wesleyt palasivat Lontooseen, ei asiaa enää otettu esille. Lontoossa kävi vielä niin, että Wesleyn veljekset tapasivat …

1737 .. David Nitschman Moravian pakolaisseurakunnan piispaksi

1737.. Etelä-Afrikan lähetystyö alkaa Kapmaassa

1738.. 1740 John ja Charles Wesley läheisiin väleihin Moravian pakolaissrk kanssa. Tiet erkanevat 1740

1738-01-27.. Peter Böhler (1712-1775) saapuu Lontooseen matkalla Etelä-Carolinaan

Peter Böhler oli saksalainen, syntynyt Frankfurt am Mainissa. Hän oli opiskellut Jenassa, jossa opettajina toimivat mm. kreivi Zinzendorf ja Johann Walch. Joulukuun viidentenätoista 1737 vasta piispaksi nimitetty kreivi Zinzendorf vihki Böhlerin papin virkaan. Helmikuun seitsemäntenä 1738 Böhler oli jo Lontoossa matkallaan Amerikkoihin, kun hän tapasi John Wesleyn, joka juuri oli palannut Georgiasta hollantilaisen kauppiaan Weinatzin luona ja esitteli hänet James Huttonille. Wesley auttoi Böhleriä löytämään asunnon, ja opetti hänelle englantia.

Wesley oli palannut Georgiasta hengellisesti köyhänä huolimatta siitä, että hän oli opiskellut teologiaa ja tutkinut Raamattuakin jo kahdeksantoista vuotta. Böhlerissä hän oli löytänyt miehen, joka pystyi auttamaan häntä hänen liikavarpailleen astumatta.

Helmikuun 17:nä 1738 Peter Böhler lähtivät käymään Oxfordissa.

Georgiaan Peter Böhler saapui 16.10.1738.

Georgiasta hän siirtyi 13.04.1738 lähteneen ryhmän mukana Pennsylvaniaan, joka perusti Nazarethin Bethlehemin lähistölle, toimi noin vuoden intiaanien keskuudessa, palasi Eurooppaan ja toi toisella Amerikan matkallaan 1742 suuren joukon siirtolaisia Pennsylvaniaan. Vuonna 1748 Böhler nimitettiin veljesseurakuntien piispaksi Isoon Britanniaan, mutta 1753 hän palasi Amerikan moravialaisten yhteisöjen johtajaksi, kunnes hän 1764 palasi takaisin Englannin moravialaisten pariin. Hänen työpäivänsä päättyi Lontoossa 1775.

Böhlerillä oli myös erittäin tärkeä osa metodismin synnyssä, mutta Wesleyn haluttomuus erota Anglikaanisesta kirkosta pakotti ystävät toimimaan eri leireissä.

Peter Böhler tuli Englantiin 1738 ja kohta hän piti suuria kokouksia sanannälkäisille kuulijoille. Isokenkäiset yrittivät estää Böhlerin toimintaa monin tavoin, jopa maan lakeja muutettiin Böhlerin tähden. Kaikki nuoret miehet, jotka olivat käyneet Moravialaisen veljesseurakunnan kokouksissa, määrättiin armeijaan. Mutta siitä huolimatta yhteisön sanoma otettiin vastaan, ja uusia veljeskuntia syntyi: Grace Hill (Gnadenberg, Armon vuori) ja Lamb's Hill (Lammsberg, Karitsan vuori) Yorkshireen sekä Ockbrookin yhteisön Derbyyn. Vuonna 1747 John Cennick perusti ensimmäisen moravialaisen seurakunnan Irlantiin. Irlannin veljesyhteisöistä tärkeimmäksi muodostui Kilwarlin.

Englannin kuningas.. .. Pennsylvanian ja Delavaren. Delavare-joen seudun asukkaista suuri osa oli Ruotsin sinne 1638 perustaman siirtokunnan suomalaisia jälkeläisiä, mutta itse siirtokunta oli jo1655 siirtynyt pois Ruotsilta.

August Spangenberg ja Wenzel Neisser (..) toivat swenkfelderiläisiä Pennsylvaniaan.

Samana vuonna - 1735 - tulivat ensimmäiset moravialaiset siirtolaiset Georgiaan.

Vuonna 1735 alkoi lähetystyö Pohjois-Amerikan intiaanien keskuudessa. Herrnhutin lähetit eivät jääneet rannikon kolonialistien keskuuteen, vaan kulkivat syvälle intiaanien maille. Herrnhutin lähettejä kunnioitettiin siellä, missä heidän arvonsa punnittiin sen mukaan, mitä he itse olivat, eikä sen mukaan, mitä heidän valkoiset heimoveljensä olivat. Se oli aikaa, jolloin Amerikan itärannikkokin vielä oli "villiä itää". Siitä, millaista elämä siihen aikaan Atlantin toisella puolella oli, saa jonkinlaisen käsityksen vaikka Cooperin kuuluisasta kirjasta "Viimeinen mohikaani".

Herrnhutin eli virallisesti Moravian veljien lähettien 1732-08-21 aloittama lähetystyö erosi aiemmista vastaavista yrityksistä erityisesti siinä, että he eivät työskennelleet minkään valtion laskuun. He olivat yksinomaan Herran Jeesuksen asialla. Ensimmäisen viidenkymmenen työvuoden aikana Jamaicalla, Barbados-saarilla ja Kittin saarella kastettujen uskoon tulleiden luku nousi yli kymmenen tuhannen. Sitten työ valitettavasti häiriytyi, kun kirkolliset - valtioiden ohjailussa toimivat - papit tulivat saarille.

Grönlannissa toimineet herrnhutilaiset tekivät tärkeän havainnon: Niin kauan, kuin he saarnasivat teologisia käsityksiään ja oppejaan, heitä ei kuunneltu, mutta kun he lukivat eskimoille vasta valmisteilla olevaa evankeliumin käännöstään, ihmiset kiinnostuivat. Heitä kiinnosti ristiinnaulittu Jeesus, ja he tulivat uskoon, kun he ymmärsivät, miksi Jeesus naulittiin ristille.

Etelä-Afrikassa veljesseurakunnan lähetit tulivat näkemään, mitä olivat Hollannin kalvinistipapit olivat miehiään. Vaikka maa oli ollut hollantilaisten hallinnassa jo sadan vuoden ajan, maan alkuperäiset asukkaat - hottentotit ja kafirit - olivat yhtä kaukana tai kauempana Jumalasta, kuin ennen buurien tuloa. Kalvinistit itse olivat niin saatanallisia, että heille ei kannattanut edes puhua Jeesuksesta. Hottentoteille ja kafireille kyllä kannatti, mutta kalvinistit tekivät kaikkensa estääkseen Hyvän sanoman julistuksen heidän keskuudessaan. Kalvinistien mielestä neekereillä ei ollut edes sielua.

Zinzendorfin papiksi vihkimä Peter Böhler saapui Lontooseen 27.01.1738. Viisi viikkoa myöhemmin Lontooseen saapui Amerikasta palaava John Wesley. Helmikuun seitsemäntenä he tapasivat hollantilaisen kauppiaan Weinatzin talossa. Wesley auttoi Böhleriä löytämään itselleen asunnon, esitteli hänet James Huttonille, ja kymmenen päivän kuluttua Wesley ja Böhler olivat yhdessä matkalla Oxfordiin.

John Wesleyn saarnamatka Amerikan englantilaisten keskuuteen oli paljastanut hän oman uskonelämänsä onttouden, ja hän alkoi epäröidä, oliko hän, joka toisille saarnasi, edes itse tullut Jumalan armosta osalliseksi. John Wesleyn kyseli itseltään, onko hän todella "converted", siis kääntynyt tai uudestisyntynyt. Peter Böhler oli siis tullut aivan oikealla hetkellä selvittämään konsepteissaan seonneelle Wesleylle Ristin Uskon perusteita ja Wesley näki, että Böhlerillä on jotakin sellaista, mitä hänellä itsellään ei ollut.

Se asia, jota John Wesleyltä puuttui, oli "rauha Jumalan kanssa". Böhler näki, että Wesley oli joutunut vierasperäisen itsekritiikin valtaan ja kehotti "veljeään" luopumaan filosofoinnistaan. Kolme viikkoa Böhler keskusteli Wesleyn kanssa, mutta Wesley vain jatkoi psykologista itsetutkisteluaan. Maaliskuun viidentenä 1738 Böhler ehdotti, että Wesley saarnaisi uskosta muille. Hän siis pani Wesleyn tunnustamaan uskoa, epäuskon asemesta. Keino tepisi, mutta Wesleyn kysymykset jatkuivat. Mikä oli Böhlerin oppi pyhityksestä uskon kautta ja mikä oli hänen oppinsa siitä ilosta, joka tulee uskon kautta?

John Wesleyn kysymykset olisivat jatkuneet loputtomiin, ellei Böhler tai joku muu olisi pystynyt välittämään hänelle kokemusta Pyhän Hengen täyteydestä. Böhler oli saanut kokea tämän Jenassa, mutta oppilaalleen Böhler osoitti ensin, että Raamatun kertomukset kääntymyksestä eli "pelastuksesta" osoittavat, että kääntyminen tapahtui tietyllä ratkaisun hetkellä.

Böhlerin oli nyt jatkettava matkaansa South Carolinaan. Southamptonin satamasta hän kirjoitti John Wesleylle kirjeen, ja varoitti häntä varomaan epäuskon syntiä. Mutta John Wesleyllä oli paikka, mihin mennä. Hän kohtasi Jumalan 24.05.1738 yhteisössä, jonka kokoontui James Huttonin luona Aldersgate Streetillä.

James Hutton oli käynyt koulua, jonka yksi opettajista oli Samuel Wesley, jonka nuoremmat veljet John (1703-1791) ja Charles Wesley olivat jo useiden vuosien ajan tutkineet systemaattisesti Raamattua ja yrittäneet panna sen ohjeita käytäntöön parhaan kykynsä mukaan. Oxfordissa käydessään James Hutton tutustui näihin ahkeriin poikiin, jotka jo oli leimattu monella leimalla, sillä eiväthän toki kirkolliset "kristityt" uskovien hommia hyväksyneet.

James Hutton asui isänsä kanssa College Streetillä vanhan opettajansa Samuel Wesleyn naapurina, ja pyysi Johnia ja Charles-veljeä käymään luonaan, kun he poikkeaisivat kaupunkiin. Pojilla syntyikin tarvetta tulla Lontooseen, kun Georgian kuvernööri Oglethorpe kutsui John Wesleyn Georgiaan saarnamieheksi ja nimitti Charles Wesleyn sihteerikseen. James Huttonia olisi kyllä haluttanut lähteä mukaan, mutta hänellä oli tehtävä Lontoossa, tehtävä, jonka merkitystä hän silloin vielä tuskin ymmärsi. Hän kuitenkin saattoi pojat Gravesendiin, laivalle, jonka nimi oli The Simmons.

Laivalla, lähtöä odotteli Georgian kuvernöörin ja Wesleyn nuorempien veljeksien lisäksi myös kaksikymmentä neljä Moravian veljesyhteisön jäsentä, jotka David Nitschmannin johdolla myös olivat matkalla Georgiaan.

James

Zinzendorf oli tehnyt paljon työtä saadakseen swenkfeldiläisille luvan muuttaa Georgiaan, mutta ensimmäisen ryhmän matkasuunnitelma muuttui Hollannissa, kun heille tarjoutui päästä Pennsylvaniaan. Myös toinen swenkfeldiläisryhmä ohjattiin sinne. Saattamaan lähti George Böhnisch (1675-1772) Moravian Kuninista. Ryhmä saapui St. Andrew nimisellä laivalla Philadelphiaan 22.09.1734, josta Böhnisch 1737 palasi Eurooppaan, kun pakolaiset oli asutettu.

Kun swenkfeldiläiset olivatkin menneet Pennsylvaniaan, tarjosi Georgian siirtokunnan johtaja heille tarjottua mahdollisuutta Moravian veljesseurakunnan jäsenille. Halukkaita ilmaantui parikymmentä, ja 27.11.1734 lähti yhdeksän miestä Englantiin David Nitschmann "III" eli "Syndic" vanhimpana, joka jäi Englantiin. Matka jatkui 06.02.1735 siirtokunnan laivalla "Two Brothers". Veljesseurakunnan yhdeksänhenkistä pelkästään miehistä koostuvaa ryhmää johtivat Lontoosta mukaan tullut August Spangenberg ja Johann Töltschig (1703-1764), joka 1738 palasi Englantiin siirtokunnan asioissa. Savannahiin saavuttiin huhtikuun kuudentena 1735. Ryhmän jäsenistä yksi oli kotoisin Sleesiasta, kaksi Tshekinmaalta ja loput Moraviasta.

Marraskuun 11:nä 1735 Georgiaan saapui John Regnier Pennsylvanista

Toinen veljesyhteisön ryhmä Georgiaan lähti matkaan Georgiaan kesällä 1735. Ryhmä oli koossa Magdeburgissa elokuun 13 päivänä, josta matka jatkui Hampurin satamakaupungin Altonan kautta Englantiin, jonne saavuttiin lokakuun toisena 1735, ja lokakuun kahdentenatoista ryhmä siirtyi Georgian johtokunnan alukselle "Simmonds".

Englannista eteenpäin lähdettiin 31.10.1735. Ryhmään kuului nyt sekä miehiä että naisia: Johann Böhner, George Neisser, Augustin Neisser, moravialaisten vanhin David Nitschmann (1696-1772), David Zeisberger, David Zeizbergerin Juniorin isä, Rosina Zeisberger… - yhteensä 25 henkilöä.

Matka oli historiallinen. Moravialaisten lisäksi matkustajaluetteloon kuului paitsi Georgian siirtokunnan hallituksen puheenjohtaja Oglethorpe, myös hänen sihteerinsä Charles Wesley, ja saarnaajat John Wesley, ….

Sekä englantilaiset, että moravialaiset pitivät matkan aikana päiväkirjaa, joista käy selville kuinka tutustuminen eteni. Tammikuun lopulla Simmonds oli jo lähellä Amerikan rannikkoa, mutta toistuvat myrskyt pakottivat sen liikkumaan sään ehdoilla. Helmikuun viidentenä joutui vielä kerran myrskyn kouriin ja oli vähällä tuhoutua.

Nitschmann kirjoittaa:

Doberin päiväkirjassa kerrotaan.

Saksasta tulleet moravialaiset käyttivät gregoriaanisen kalenterin mukaista ajanlaskua, mutta Wesleyn päiväkirjassa samasta myrskystä kerrotaan päiväyksellä, joka on juliaanisen kalenterin mukainen tammikuun kahdeskymmenes viides. John Wesley kirjoittaa:

Helmikuun kuudentenatoista (16.02.1736) Simmonds laski ankkurin Savannah-joella, ja seuraavana päivänä Nitschmann, Wesley ja Georgian siirtokunnan johtaja Oglethorpe polvistuivat kiitosrukoukseen pienelle Peeperin saarelle, jonka jälkeen he pääsivät veneellä Savannahiin, ja tapasivat siellä Töltschigin, Spangenbergin ja muut moravialaiset hyvässä kunnossa, paitsi Riedelin, joka ei enää ollut näkemässä sitä surua, jota hänen vaimonsa Catherine koki kuullessaan uutisen miehensä kuolemasta.

Laivalla syventynyt tuttavuus jatkui maissa. John Wesley oli riittävän nöyrä mies asettuakseen oppilaan asemaan nyt, kun hän oli huomannut moravialaisten omaavan jotakin sellaista, jota häneltä puuttui. Mutta hänen veljensä, myöhemmin laulujentekijänä tunnettu Charles Wesley oli siihen liian levoton; elokuun kuudentena hän lähti takaisin Englantiin.

Uuden siirtolaiserän alkutaival oli jo helpompi, kuin sen pioneerijoukon, joka oli tullut Georgiaan heitä ennen. Neuvotteluissa siirtokunnan johdon kanssa oli kuitenkin tullut ilmi asioita, jotka moravialaisia eivät miellyttäneet. Moravialaiset eivät käyneet maallisia sotia, mutta näytti siltä, että mahdollisen Espanja ja Englannin aseellisen konfliktin sattuessa heitä yritettäisiin siihen pakottaa. Oli siis varustauduttava lähtöön, vaikka siirtokunnan työt olivat vasta alullaan. Maaliskuun viidentenätoista Spangenberger saattoi jo lähteä kapteeni Dunbarin laivalla Port Royaliin, ja sieltä maitse ja purjehtien Charlestowniin, ja edelleen New Yorkiin ja Pennsylvaniaan katsomaan, miten schwenkfeldiläiset taivasmatkaajat siellä pärjäsivät. Skippackin metsässä hän tapasi myös Georg Böhnischin.

Moravialaisten vanhin, piispa Nitschmann lähti 26.03.1736 Charlestowniin, josta hän kymmenen vuorokauden kuluttua siirtyi New Yorkiin menevään laivaan. Toukokuun 13 päivänä hän saapui Philadelphiaan, Pennsylvaniaan. Kuusi viikkoa veljet viettivät yhdessä, jonka jälkeen Nitschmann purjehti Saksaan. Spangenberg lähti elokuussa käymään St. Thomaksen saarelle Länsi-Intian saaristoon, josta hän palasi marraskuussa Pennsylvaniaan.

Vaikka Pennsylvania oli Englannin hallinnassa samoinkuin Georgiakin, ei ollut luultavaa, että Pennsylvanian kuvernööri - joka oli kveekari - pakottaisi heidät osallistumaan maallisiin sotatoimiin.

Samanaikaisesti Georgian johtokunnan aluksen Simmondsin kanssa lähti Georgiaan kaksi muuta alusta, joista toinen oli sota-alus, ja toinen "London Merchant", kuljetti mukanaan suurta ryhmää valdolaisia.

Salzburgin valdolaisten asianhoitajana London Merchantilla oli parooni von Reck.

Moravialaisten piispan David Nitchmannin aikomuksena ei ollut jäädä Georgiaan. Maaliskuun 10:nä 1736 hän nimitti Anton Seiffertin (1712-1785) Tshekeistä yhteisön vanhimmaksi.

Koulu intiaanien lapsille.

Elokuussa 1737, kun Johann Shöber Slovakiasta ja David Zeisberger Moraviasta saapuivat Savannahiin. Schöberg kuoli vielä samana vuonna, mutta David Zeizberg (1721-1808) teki pitkän elämäntyön intiaanien keskuudessa. Lokakuussa 1738 saapui vielä Georg Schulius Moraviasta, mutta sitten eteen tuli ongelmia. Georgian siirtokunnan hallitus, perui suostumuksensa, jonka mukaan veljesyhteisön jäsenet eivät ota osaa siirtokunnan aseellisiin selkkauksiin, kun Englanti ja Georgia sen mukana joutui sotaan Espanjan kanssa.

Pennsylvaniassa asiat olivat kuitenkin toisin. Pennsylvanian johdossa olivat kveekarit, jotka eivät käyttäneet aseita asioidensa selvittämiseen. Jo ensimmäiset schwenkfeldiläiset olivat siirtyneet Pennsylvaniaan, ja vuodesta 1740 alkaen myös veljesyhteisön siirtolaiset Pohjois-Amerikkaan ohjattiin Pennsylvaniaan. Useimmat maahanmuuttajat tulivat Philadelphian ja New York (New Holland) satamien kautta.

Kun kysymys aseelliseen sotapalvelukseen pakottamisesta yhä vielä oli auki, ehdotti Ingham, että hän ja George Neisser menisivät Pennsylvaniaan ja pyytäisivät Spangenbergia käymään Lontoossa Georgian johtokunnan luona sopimassa asiasta. Vaihtoehtoja oli kaksi, mutta uskovat halusivat myös heidän maasta poistumisensa tapahtuvan ketään suututtamatta eikä ovet paukkuen, kuten usein käy, kun neuvottelutulokseen ei päästä. Ingham ja Neisser lähtivät Pennsylvaniaan 09.03.1737, mutta Spangenberg päättikin lähteä Georgiaan, ehdotetun Lontoon asemesta.

Spangenberg lähti Philadelphiasta 22.05.1737. Mukaansa hän otti John Ecksteinin Germantownista. Laivamatka Georgiaan kesti 77 vuorokautta, eikä se ollut helppo. Laivan miehistö oli juuri sitä merirosvoainesta, josta poikien seikkailuromaaneissa kerrotaan. Jumalan varjelus oli todella tarpeen, ennen kuin laiva elokuun seitsemäntenä ajoi hiekkasärkälle Savannah-joen suulla.

Inghamin ja Neisserin lähdön jälkeen moravialaisten painostus oli saanut uusia piirteitä. Heiltä oli kielletty oikeus hankkia viljaa siirtomaan myymälöistä, mutta Herra teki asiasta näytenumeron omaksi kunniakseen. Veljet eivät kuolleetkaan nälkään, vaan pystyivät ruokkimaan muitakin sillä viljalla, jonka heidän Herransa palvelijat heidän hätänsä kuultuaan heille toimittivat.

Neuvottelut Georgian siirtomaahallituksen kanssa eivät johtaneet Rauhan miehiä tyydyttävään tulokseen. Kun siirtomaahallitus vastusti myös moravialaisten anomusta päästä lähtemään Georgiasta, kirjoitti Spangenberg heille:

Englannin siirtomaavallan yritys saattaa moravialaiset siirtolaiset orjan asemaan ei ollut käytännöllinen, vaan periaatteellinen. Siirtomaavalta olisi tyytynyt siihen, että moravialaiset olisivat kustantaneet kaksi sotilasta siirtomaavallan palvelukseen. Zinzendorfin pyyntöihin siirtomaavallan johto oli vastannut, että ellei sotilaita löydy, ei heidän suorittamaansa lähtetystyötäkään intiaanien keskuudessa tultaisi hyväksymään. Keskustelua ei siis kannattanut jatkaa; maallisen vallan tahto oli se mikä oli, mutta Vapahtajan tahto rauha. Veljesseurakunnan oli tehtävä omat päätöksensä itse. Georgiaan muuttaneille uskoville Zinzendorf kirjoitti: "Jos joku teistä ei halua jäädä, lähteköön". Nitschmannin neuvosta veljet alkoivat muuttaa Pennsylvaniaan, jossa noudatettiin kveekareiden oikeuskäsityksiä.

Veljesseurakunta oli lähtenyt maailmalle toteuttamaan Jeesuksen lähetyskäskyä. Oli sääli jättää Georgian intiaanit vailla hengellistä ohjausta varsinkin nyt, kun intiaanipäällikkö Tomochichi oli ottanut heidät avosydämellisesti vastaan, ja koulukin intiaanilapsille oli jo rakenteilla. Seifert ja Böhner katsoivat velvollisuudekseen jäädä. Tammikuussa myös Peter Rose perheineen muutti intiaanikylään.

John Wesleyn saarnaajatoimi Georgiassa ei ollut saanut hänen kuulijoittensa kannatusta, eikä se tuottanut hengellistä satoa. Pelottelemalla ihmisiä helvetin tulella hän oli luullut saavansa ihmiset elämään paremmin, mutta sai puheistaan vaan ihmisten vihat päälleen. Wesley huomasi itsekin, ettei hänen kaavansa toiminut ja ihaili julkisestikin sitä, kuinka veljesseurakunnassa asiat hoidettiin. Veljesseurakunnan kaava oli keskinäinen rakkaus ja rakkauden teot seurakunnan ulkopuolisiakin kohtaan, ja se toimi. Tämän näkeminen antoi Wesleylle kyllä ajattelemisen aihetta, mutta häneltä puuttui se jokin, jonka voimasta hän olisi pystynyt samaan.

John Wesley lähti Savannahista 13.12.1737 ja 02.01.1738 hän nousi Charlestonissa Englantiin menevään laivaan. Mutta myös veljesseurakunta oli lähdössä. Sitä ennen seurakunnan oli vielä tehtävä tili siitä lainasta, joka heille oli myönnetty ennen Georgiaan lähtöä ja sitä varten 12.03.1738 Savannahista lähti Johann Töltschig, ensin Charlestowniin ja sieltä 01.04.1738 Englantiin. Hän saapui Lontooseen kesäkuun toisena päivänä 1738 ja saman kuun yhdentenätoista päivänä kaikki moravialaisten velat todettiin suoritetuiksi.

Töltschigin tullessa Englantiin siellä olivat myös kreivi Zinzendorf itse, Peter Böhler ja George Schulius. Wesleyn veljekset olivat erityisen kiinnostuneita Peter Böhleristä, joka oli osannut neuvoa heitä eteenpäin taivastiellä, John Wesleyn mukaan paremmin kuin Spangenberg.

Myös Georgiasta palannut Ingham saapui Lontooseen kohta, kun oli saanut tiedon Töltschigin tulosta sinne. Kesäkuun 24:nä 1738 kahdeksan hengen ryhmä, John Wesleyn päiväkirjan mukaan viisi englantilaista ja kolme saksalaista, purjehti Rotterdamiin, ja edelleen tutustuakseen veljesseurakuntiin Herrnhutissa, Marienbornissa, Amsterdamissa ja Ysselsteinissä. Töltschig todennäköisesti jäi Zinzendorfin luo Marienborniin, missä Zinzendorf Saksista saamansa karkotusmääräyksen takia sillä kertaa oleskeli.

Saksan ja Hollannin moravialaisiin yhteisöihin tehdyn tutustumismatkansa jälkeen John Wesley aloitti oman julistajan uransa ja siitä tuli menestys. Kuulijoita riitti ja pian hänen oli aloitettava ulkoilmakokousten pitäminen, sillä kirkkoihin hänen kuulijansa eivät enää mahtuneet.

Georgiassa moravialaiset olivat diplomaattisesti torjuneet John Wesleyn halun liittyä moravialaiseen yhteisöön; mutta nyt oli Wesleyn vuoro osoittaa, kenen seurassa hän leipää murtaa. Sunnuntaina 31.07.1740 John Wesley vei metodistit ulos Fetter Lane Societyn moravialaisille ja metodisteille yhteisistä kokouksista tuomiten heidän "virheensä". Wesley ei koskaan eronnut Anglikaanisesta kirkosta, mutta hänen jälkeensä metodistit korjasivat ainakin sen virheen.

Fetter Lane Societystä Wesleyn mukana siirtyi noin 25 henkilöä Wesleyn perustamaan Foundry Societyyn. Uuteen yhteisöön Wesley toi monta moravialaisilta opittua tapaa, kuten rakkauden ateriat ja pienryhmät.

Selvitettyään Georgian veljesseurakunnan tilit Lontoossa, Töltschig meni Saksaan, josta hän palasi Lontooseen marraskuussa 1739 yhdessä Huttonin seurassa, joka oli ollut tutustumassa "herrnhutilaisiin".

Myös Benjamin Ingham oli käynyt tutustumassa mannermaan moravialaisiin ja siirtynyt sitten kotiseudulleen Yorkshireen. Töltschig ja Ingham olivat olleet hyviä ystäviä jo Georgiassa, ja nyt yhteistyö tiivistyi. Töltschig, joka varojen puutteessa ei voinut palata Georgiaan, jatkoi evankeliumin julistamista maassa, joka oli halukas ottamaan sen vastaan. Myös Böhler ja Spangenberg saapuivat Englantiin, ja tarttuivat auraan. Vuonna 1742 Fetter Lane Society otti kaikki seurakunnan tehtävät hoitaakseen ja pian monet muut Englannissa niin yleiset klubityyppiset rukoushuonekunnat tekivät samoin.

Helmikuussa 1948 Töltschig siirtyi Irlantiin syntyneiden yhteisöjen vanhimmaksi, vei 1752 ryhmän moravialaisia Pennsylvaniaan ja palasi taas Irlantiin.

Vuonna 1749 Englannin lakia muutettiin niin, että moravialaiset seurakunnat vapautettiin asepalveluksesta ja valan vannomisesta, juuri sopivasti nopeasti kasvavan seurakunnan tarpeisiin. Georgian moravialaisille uusi laki tuli kuitenkin liian myöhään.

Lokakuun 15:n 1738 Savannaan saapui George Schulius.

George Schulius (k.) Moravian Suchdolista ja Peter Böhler (..) saapuivat Georgiaan 1737 toimiakseen Jumalan valtakunnan lähettiläinä Savannahin ja Charlestonin välille Afrikasta tuotujen orjien keskuudessa.

Tammikuussa 1738, kun muuttoliike Georgiasta Pennsylvaniaan oli jo alkanut, saapui 28.01.1738 Hollannissa sijaitsevasta veljesyhteisön keskuksesta, Ysselsteinistä Savannahiin kaksi poikaa, joita Töltschig kirjeessään Spangenbergille sanoo "pahoiksi pojiksi". Vanhempi, seitsemäntoistavuotias David Zeisberger, oli jäänyt Herrnhutiin opiskelemaan, kun hänen vanhempansa olivat lähteneet Georgiaan. Nuorempi, 15-vuotias Johann Schöber (k. 1737) oli lähtöisin Slovakian Nova Vesistä. Pojat olivat jotenkin päässeet Lontooseen, josta Georgian siirtomaavallan edustajat järjestivät pojille matkan eteenpäin.

Johann Schöbergin kohtaloksi tuli kuolla nuorena, mutta David Zeisberger (1721-1808) toimi myöhemmin Peter Böhlerin apulaisena Etelä-Karolinassa ja teki sitten pitkän elämäntyön …

'

pitkän elämäntyön "Intiaanien apostolina"…. ##

Veljesyhteisöllä oli neljä laivaa, Catherine, Little Strength, Irene ja Hope. Kesäkuun 7:nä 1742 kapteeni Thomas Gladman toi Philadelphiaan Georg Pieschin (k. 1753) johtaman "Ensimmäisen meriseurakunnan" jäsenet, syyskuussa 1742 tuli Philadelphiaan viisi moravialaista, ja

….

1738-05-24.. John Wesley Aldersgate Society

Elokuussa 1738 John Wesley tekee matkan Herrnhutiin

1739.. Herrnhutilainen lähetystyö Algeriassa alkaa, mutta lähetti tapetaan

1740.. Herrnhutin lähetit siirtyvät Pennsylvaniaan, ja perustavat Nazarethin ja Bethlehemin.

Herrhutin lähettien Pennsylvaniaan perustamat siirtokunnat Nazareth, Bethlehem, Lititz ja Salem (nykyinen Winston-Salem) pysyivät herrnhutilaisina yhteisönä noin sadan vuoden ajan, mutta nykyisin ne ovat kasvaneet suurkaupungeiksi, joiden kaupunkikuvassa niiden moravialainen alkuperää ei juuri huomaa.

1740-12-15.. Pennsylvaniaan ..

Kun kysymys aseelliseen sotapalvelukseen pakottamisesta yhä vielä oli auki, ehdotti Ingham, että hän ja George Neisser menisivät Pennsylvaniaan ja pyytäisivät Spangenbergia käymään Lontoossa Georgian johtokunnan luona sopimassa asiasta. Vaihtoehtoja oli kaksi, mutta uskovat halusivat myös heidän maasta poistumisensa tapahtuvan ketään suututtamatta eikä ovet paukkuen, kuten usein käy, kun neuvottelutulokseen ei päästä. Ingham ja Neisser lähtivät Pennsylvaniaan 09.03.1737, mutta Spangenberg päättikin lähteä Georgiaan, ehdotetun Lontoon asemesta.

Spangenberg lähti Philadelphiasta 22.05.1737. Mukaansa hän otti John Ecksteinin Germantownista. Laivamatka Georgiaan kesti 77 vuorokautta, eikä se ollut helppo. Laivan miehistö oli juuri sitä merirosvoainesta, josta poikien seikkailuromaaneissa kerrotaan. Jumalan varjelus oli todella tarpeen, ennen kuin laiva elokuun seitsemäntenä ajoi hiekkasärkälle Savannah-joen suulla.

Joulukuun viidentenätoista 1740 Philadelphiaan saapuivat David Nitschmann (1696-1772), David Nitschmann vanhempi (1676-1758) ja Anna Caritas Nitschmann (1715-1760).

Vuonna 1741 veljesseurakunta osti maata nykyisen Northampton Countyn alueelta Pennsylvaniasta, ja vanhalla mantereella aloitettiin matkavalmistelut. Lokakuun 26:na New Yorkiin saapui Sleesiassa syntynyt Gottlieb Büttner (1717-1745), jonka kuoli Shekomekossa 06.13.1745.

Joulukuussa 1740 (1741?) kreivi Zinzendorf saapui itse Pennsylvaniaan. ??????????? millä laivalla

Joulukuun toisena 1741 New Yorkiin ja kymmenentenä Philadelphiaan saapuivat Abraham Meinung (k.1749) tyttärensä Judithin (1710-1749) kanssa, piispa Nitchmannin vaimo Rosina Nitschmann os. Schindler, ja Benigna von Zinzendorf (1725-1789), Ludwigin ja Dorothean tytär.

Ensimmäinen suurempi ryhmä, "ensimmäinen meriseurakunta" – saapui veljesseurakunnan omistamalla laivalla Catherine Philadelphiaan 07.06.1742. Ryhmää johti George Piesch, joka oli aloittanut Surinamissa 1935 ja palasi myöhemmin Englannin työhön Yorkshireen.

Syyskuussa 1742 Philadelphiaan saapui Liebischien kolmihenkinen perhe sekä Daniel ja Rosina Neubert.

Toinen suurempi ryhmä eli "meriseurakunta" saapui New Yorkiin marraskuun 26:na 1742 veljesseurakunnan laivalla "Little Strength". Kapteenina oli Nicholas Garrison, joka myöhemmin sai melkein legendaarisen maineen seurakunnan Atlantin liikenteessä.

Veljesseurakunta oli tullut New Yorkin, Delawaren ja Pennsylvanian seudulle kahdesta syystä: julistamaan Jeesusta intiaanien keskuudessa, ja asuakseen jossakin, missä sitä ei vainottaisi suoranaisessa hävitystarkoituksessa, kuten Tshekeissä, Moraviassa, Sleesiassa ja Slovakiassa, jossa sen välittömät juuret olivat. Mutta alueelle, jolle veljesseurakunta oli muuttamassa, oli muitakin kuin intiaaneja. Osa väestöstä oli suomalaista, joiden lukumäärä 1760 oli noin 3000.

Ruotsi perusti 1638 Delaware-joelle siirtokunna Nya Sverige, mutta kun ruotsalaiset eivät innostuneet muutosta tuntemattomaan, hankittiin uudisasukkaat Taalainmaan suomalaisseuduilta. Taalainmaalle suomalaiset oli houkuteltu Savosta lupaamalla heille suuria maapalstoja, jotka suomalaiset sitten raivasivat pelloksi tavalliseen tapaan kaskeamalla. Kun pellot ja talot oli tehty, kaskiviljely kiellettiin ja sen harjoittajia alettiin vainota. Suomalaiset perheet, joista monet olivat menettäneet kotinsa ja tulleet leimatuiksi rikollisiksi, suostuivat lähtemään vaikka Amerikkaan päästäkseen ruotsalaisista eroon. Ensimmäisten maahanmuuttajien joukossa oli myös suomenruotsalainen Peter Rambo Vaasasta.

Uuden Ruotsin siirtokunta 1655 joutui hollantilaisille, joutuivat monet opettelemaan jo kolmannen kielen ja pian neljännen, kun Delawaren siirtokunta 1664 joutui Englannin hallintaan. Mutta asukkaat jäivät. Wilmintonista alkanut suomalaisasutus oli levinnyt jokilaaksoja pitkin ylöspäin, ja kun 1681 Englannin kuningas Charles II antoi Pennsylvania alueen William Pennille korvaukseksi Pennin suvulta saamastaan lainasta, sai hän koko joukon suomalaisia alamaisia.

William Penn saapui joukkoineen Delaware-joelle 1681. Siirtokunnan keskukseksi hän valitsi suomalaisten ja ruotsalaisten uudisasukkaitten asuttaman kylän, jonka nimi siirtokunnan vanhimmassa kartassa on Sauno. Myöhemmin paikkaa kutsuttiin Wicacokylän nimellä. Sen viereen rakentamansa hallintokeskuksen Willian Penn nimesi Philadelphiaksi. Sana tarkoittaa veljesrakkautta. Ja jos joskus tässä matoisassa maailmassa kuvernööri on ollut esikuvana veljesrakkaudesta, niin sitä oli William Penn.

William Penn (1644-1718) oli kveekari. Nimi kveekari ei kaikille kerro mitään, mutta se on aika paljon sitä, mitä Jeesus halusi seuraajiensa olevan. Euroopassa vainotut kristityt huomasivat pian tämän ja alkoivat muuttaa Pennsylvaniaan, "Pennin metsään". Suomalaisista lapsista Penn kertoo muistiinpanoissaan: "Kauniimpia ja älykkäämpiä lapsia ei löydy mistään".

Delaware-joen siirtokuntien suomalaiset asukkaat olivat luterilaisia. Ruotsi järjesti asiat kuitenkin niin, että jumalanpalvelukset pidettiin ruotsiksi, jota suomalaiset ymmärsivät huonommin kuin äidinkieltään. Koulujakin oli, mutta nekin olivat ruotsinkielisiä. Asukkaat kirjoittivat kuningas Kaarle XI ja pyysivät suomenkielisiä kirjoja. Kuningas välitti pyynnön 11.01.1692 Turun piispalle, ja määräsi tämän ostamaan kolmekymmentä suomenkielistä raamattua, kaksisataa laulukirjaa ja valitsemaan suomenkielisen pastorin Delawaren suomalaisille. Mutta hanke ei toteutunut.

Vuonna 1693 Turusta lähti matkalle Pietari Schäfer, joka saapui Delaware-joen suomalaisten keskuuteen Englannin kautta. Finn Pointin, nykyisen Pennsneckin asukkaat pyysivät häntä opettajaksi, johon Turun yliopiston kasvatti, maisteri Schäfer suostui. Hän toimi myös saarnaajana. Suomalaisille hän saarnasi suomeksi ja saksalaisten anabaptistien perustamassa Germantownissa saksaksi. New Jerseyn suomalaiset pyysivät häntä papikseen, mutta 1700 Schaefer lähti Suomeen, jossa hän joutui vankilaan profetoituaan tulevasta suuresta vaivan ajasta. Pietari Schäfer istui vankilassa koko ennustamansa vaivan ajan (1700-1721) ja ylikin, sillä hän kuoli Gävlen vankilassa 1729.

Moravian veljien ensimmäinen isompi siirtolaisryhmä astui maihin Philadelphiassa 07.06.1742. Moravialaisiin oli Saksissa liittynyt ruotsalainen opiskelija Paul Bryzelius, joka ryhtyi tekemään työtä suomalaisten ja ruotsalaisten keskuudessa. Myös Raccoonin ja Pennsneckin seurakuntia hoitanut ja opettejana toiminut opiskelija Olof Malander liittyi veljesseurakuntaan, jouduttuaan ensin velkavankeuteen ja sieltä Benjamin Franklinin painotaloon töihin. Uskoon tultuaan hän käänsi Moravian veljesyhteisön ohjeet ruotsiksi, jotka Franklin painoi. Vuonna 1743 piispa David Nitschmann vihki Bryzeliuksen papiksi. Bryzeliuksen töitä jatkoi maahan 1744 saapunut, paremmilla eväillä varustettu pastori Lars Nyberg. Hänen aikanaan Lancasteriin syntyi veljesyhteisön seurakunta. Piles Grovin veljesseurakunta rakensi oman kirkkorakennuksen, jonka vihkijäisiin 1749 osallistuivat Spangenberg ja Nyberg. Maurice River- nimisellä paikkakunnalla suomalaisella veljesseurakunnalla oli ollut oma rukoushuoneensa jo vuodesta 1746 lähtien.

Ruotsin luterilaisen kirkon yritys pitää yllä ruotsin kielen taitoa suomalaisten siirtokunnan keskuudessa oli toivoton. Suomalaiset muistivat Ruotsia vainon, joukkomurhien ja väkivallan maana. Mutta jarruttamalla suomalaisten omakielisen kristikunnan kasvua se vain nopeutti Delawaren, New Jerseyn ja Pennsylvanian suomalaisasutuksen kielenvaihtoa. Kun Yhdysvallat 1776 perustettiin, oli Pennsylvanian edustajana ja itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajana John Morton, Martti Marttisen pojanpojanpoika Chesteristä.

Zinzendorf oli tehnyt paljon työtä saadakseen swenkfeldiläisille luvan muuttaa Georgiaan, mutta ensimmäisen ryhmän matkasuunnitelma muuttui Hollannissa, kun heille tarjoutui päästä Pennsylvaniaan. Myös toinen swenkfeldiläisryhmä ohjattiin sinne. Saattamaan lähti George Böhnisch (1675-1772) Moravian Kuninista. Ryhmä saapui St. Andrew nimisellä laivalla Philadelphiaan 22.09.1734, josta Böhnisch 1737 palasi Eurooppaan, kun pakolaiset oli asutettu.

Ensimmäiset veljesseurakunnan jäsenet olivat perustaneet Bethlehemin siirtokunnan, ja pian sen jälkeen Nazarethin siirtokunnan.

Joulukuussa 1740 (1741?) kreivi Zinzendorf saapui itse Pennsylvaniaan. ??????????? millä laivalla

Joulukuun toisena 1741 New Yorkiin saapuivat Abraham Meinung (k.1749) tyttärensä Judithin (1710-1749) kanssa, piispa Nitchmannin vaimo Rosina Nitschmann os. Schindler, ja Benigna von Zinzendorf (1725-1789), Ludwigin ja Dorothean tytär.

Vuonna 1760 siirtokunnassa oli noin 3000 suomalaista asukasta.

Vuonna 1753 Pennsylvanian Bethlehemin herrnhutilaisyhteisöt perustivat North Carolinaan uuden yhteisön, joka tuli uuden lähetystyön keskukseksi. Koska yhteisön koulut olivat suosittuja, niiden yhteydessä toimivissa sisäoppilaitoksissa opiskeli paljon kauempaakin tulleita oppilaita.

1740.. Istanbulin saapuu lähetyssaarnaaja, joka joutuu kohta kidutettavaksi, ja karkotetaan maasta.

1741-- Zinzendorf luopuu piispan virasta lähteäkseen Amerikkaan. .

Zinzendorf oli suorittanut teologisen tutkinnon Strahlsundin yo teologisessa tiedekunnassa, ja vihitty papiksi Württenbergissä. Vuonna 1737 hänet oli vihitty piispaksi.

1741-1743.. Kreivi Zinzendorf viettää 14 kuukautta Englannin Amerikassa

1752.. Labradorin niemimaan lähetystyö alkaa

1756.. Mathias Nyberg Porvoosta lähtee lähetystyöhön Surinamiin; kuolee 5 kk kuluttua Saaronin työpisteessä, kuten kymmenet muutkin Surinamiin saapuneet. Kuolleiden lähettien ja kastettujen neekereiden suhde on luokkaa ensimmäisinä vuosikymmeninä noin 1:20. Olosuhteet ovat hirvittävät ja hollantilaiset kalvinistit petoja pahempia.

1768.. Lähetit saapuvat Kultarannikolle, mutta muutaman kuukauden kuluttua maihinnoususta kaikki yhdeksän lähettiä ovat kuolleet erilaisiin tauteihin

1760-05-09.. Zinzendorf kuolee

###

1764.. Keisarinna Katariinan ukaasi

Vuonna 1764 Venäjän keisarinna Jekaterina II (1762-1796) antoi ukaasin, joka lopetti herrnhutilaisten vainot keisarikuntaan kuuluvissa Baltian maissa. Ukaasi antoi veljesyhteisölle mahdollisuuden perustaa rukoushuoneita, jotka toimivat samalla kouluina. Kouluissa jouduttiin edelleen antamaan luku- ja kirjoitustaidon opetusta, mutta nyt tehtäväkenttää voitiin laajentaa. Kun vainota vajaan sadan vuoden kuluttua alkoivat uudestaan, veljesyhteisöllä oli Virossa 170 rukoushuonetta.

Jekaterinan joukot olivat vallanneet maata Turkilta, ja nyt uusille alueille tarvittiin uusia asukkaita. Mutta vapaaehtoisia lähtijöitä ei Venäjänmaalta löytynyt. Halukkaita lähtijöitä oli kuitenkin Moravialaisen veljesyhteisön keskuksessa, Herrnhutissa, joka sijaitsi ei niin kaukana Jekaterinan syntymäkaupungista Stettinistä (nyk. Sczecyn, Puolassa). Kun Jekaterina II lupasi lähtijöille maata, laajan itsehallinnon ja omantunnonvapauden, lähtivät uskovat liikkeelle. Viiden tiedustelijan perässä Volgan varrelle saapui kaksikymmentä viisi nuorta miestä, seitsemäntoista sisarta, yksi leski ja neljä perhettä.

Herrnhutin siirtolaiset asettuivat Volgan eteläjuoksulle, lähelle Kultaisen Ordan entisen pääkaupungin Sarain raunioita. Nyt tällä alueella asui vain buddhalaisia kalmykkeja, niiden mongolien jälkeläisiä, jotka joskus olivat tulleet Tshingiskaanin sotajoukkojen mukana Eurooppan. Veljesyhteisö perusti kaupungin, joka sai nimen Sarepta. Sarepta tuli pian kuuluisaksi erityisesti sinapin tuotannosta, sillä pian koko Venäjä ei juuri muuta sinappia halunnutkaan kuin Sareptan sinappia. Mutta Sarepta oli esimerkillinen yhteisö muutenkin, kuin pelkän sinapin tuotannon takia. Tosin monet eivät sitä tiedä, sillä nyt tämän esimerkillisen kaupungin nimikin on Krasnoarmeisk, Puna-armeijan kaupunki.

Herrnhutin yhteisön perustaja, kreivi Zinzendorf oli käynyt peruskoulunsa saksalaisen pietismin parhaassa koulussa, August Herrman Francen laitoksissa Hallessa, mutta ylimieliset pietistiherroista oli tullut veljesseurakunnan katkeria vastustajia heti, kun veljesseurakunnat eivät alistuneet heidän valtaansa. Mutta jos pietisteiltä puuttuikin kristinuskon tunnusmerkit - hengen hedelmät - heillä oli hyviä kirjoja, joista merkittävin oli Johann Arndtin kirja Totisesta kristillisyydestä. Pietismin perustajien oppeihin kuului myös oppi seurakunnista seurakuntien sisällä, pienistä uskovien ryhmistä, jotka kokoontuivat etsimään sitä, mikä heiltä vielä puuttui. Tämä nöyrä asenne tulikin avuksi niille, joille heidän kirkkonsa ei pystynyt tarjoamaan mitään muuta kuin vainoa ja halveksuntaa.

Eräs pietistien pienpiireitä joutui katolisen uskontopoliisin, jesuiittojen silmätikuksi Kärntenissä, Itävallassa. Ryhmä, 270 henkilöä, pakeni Kärntenistä Transsilvaniaan, jossa luterilaisia siedettiin. Sitten Kärntenistä Transsilvaniaan tulleet löysivät yhdeksäntoista anabaptistia, ehkä viimeiset niistä uskovista, jotka vuonna 1622 oli ajettu pois Moraviasta, Unkarista ja Itävallasta. Heidän ja heidän kirjojensa opastuksella Kärntenin uudet pakolaiset tulivat tuntemaan ja pääsivät osallisiksi uskovien kasteesta. Kun liitto Jeesuksen kanssa oli tehty, vei Saatana liiton solmineen ryhmän joukolla erämaahan "saatanan kiusattavaksi" kuten Jeesuksenkin kohta sen jälkeen, kun Jeesus oli ottanut kasteen. Vainot pakottivat ryhmän vuonna 1767 siirtymään turkkilaisten hallussapitämään Transsilvanista, jota saksalaiset sanoivat Siebengurgiksi ja unkarilaiset Erdelyksi Valakiaan.

Valakia, eräs nykyisen Romanian maakunnista, oli uskovien sinne saapuessa paitsi sotatilassa, myös rosvojen vallassa. Lähellä Bucarestia kristityt tapasivat venäläisiä sotilaita, joiden komentaja antoi heille härkäparin ja kehoitti hakeutumaan itää kohti. Tultuaan lähelle Moldovian rajaa nälkää kärsivä ryhmä lähetti kolmen edustajaansa, Hans Kleinsasserin, Josef Müllerin ja Jörg Waldnerin Venäjän keisarin Jekaterina II sotapäällikön, kreivi Pjotr Aleksandrovitsh Rumjantsevin luo. Venäjä, joka tarvitsi uudisasukkaita valloittamilleen alueille, otti saksaa puhuvat uskovat mielihyvin vastaan. Elokuun 1 päivänä 1770 koko ryhmä oli saapunut Rumjantsevin omistuksessa oleville maille Vyshenkaan, Tshernigovin lähistölle.

Kun tieto uskovien asettumisesta nykyisen Ukranainan aroille tuli Saksaan, lähtivät monet muutkin matkalle. Jotkut tulijoista olivat Moraviasta Herrnhutiin siirtyneitä Jednotan veljesyhteisön jäännöksiä, toiset anabaptisteja ja mennoniitoja, tai viimeisiä Eurooppaan jääneiden hutteriittien, anabaptistien moravialaisen haaran, jälkeläisiä. Kun vielä venäläiset karkoittivat Venäjän vanhojen hengellisten liikkeiden uskovat samoille seuduille, oli syntynyt jotakin sellaista, joista kertominen vaatii aivan oman sivunsa ihmissuvun historiassa.

17xx Jesuiitta Koniash kerskui polttaneensa 60000 kirjaa

1721-10-13 x Edict of Toleration, mutta ei usk vap hussiiteille Joseph II

1773... xx Paavin bulla lakkauttaa Jesuiittajärjestön

1783 rekisteröintiä vaikeutettiin

1787-x-x 53 seurakuntakoulua 76 uudella srklla

1793… Englannin baptistit ALOITTAVAT lähetystyön, kun William Carey lähtee Intiaan 1793.

Kts Yrjö Karilaan kirjoittama Careyn elämäkerta.

1795.. London Missionary Society perustetaan

1796.. Scottish Missionary Society perustetaan

1796.. Glasgow Missionary Society perustetaan

1804.. The British And Foreign Bible Society perustetaan

1814 - xx Jesuiittajärjestö herätetään "kuolleista"

1839… Herrnhutilaisuus Eestissä

Vuonna 1839 herrhutilaisen herätyksen piiriin kuului 74000 eestiläistä. Toimintojaan varten veljesyhteisöllä oli 256 veljeskotia. Mutta liikkeen alamäki oli jo alkanut. Se aika, jolloin Euroopassa oli pakko päänkatkaisun uhalla kuulua johonkin "oikeaoppiseen" kirkkokuntaan, oli takanapäin. Uskovat eivät enää tarvinneet keulakuvia, jotka Zinzendorfin tavoin olivat taiteilleet kirkonmiesten edessä yhteisön oikeaoppisuutta osoittaakseen. Eestiläisetkin herrnhutilaiset alkoivat siirtyä sellaisiin kristillisiin yhteisöihin, joita kirkonmiesten harhaopit eivät enää kahlinneet.

1861-04-08 Frans Josef Itävallan keisari Protestant Patent

1880 Svobodna cirkev reformovana nimenm Cirkev Bratrska

1891.. Herrnhutilainen lähetystyö Tanzanian etelässä alkaa

1919 Cirkev cheskobratrska

1958 Cirkev Bratrska

Sanotaan, että historia toistaa itseään …

Hussin tueksi Konstanziin tullut Hieronymus vangittiin, ja poltettiin vuotta myöhemmin, koska hänkään ei suostunut kumartamaan Saatanalle. Ongelmana oli enää muutama miljoona tsekkiä, jotka pitivät paavia saatanana. Saatanan asianajajan tai ehkä asianomistajan ominaisuudessa pitkällisen kaupankäynnin tuloksena 1417-11-21 paaviksi kruunattu Otto de Colonna, elikkä Martinus V julisti pyhän sodan, "ristiretken", tshekkiläistä kristikuntaa vastaan vuonna 1420. Hussin polttaja Sigismund, Unkarin ja Kroatian kuningas (vuodesta 1387), "Pyhän" saksalais-roomalaisen keisarikunnan kuningas (vuodesta 1410), joka 1419 oli tullut myös Böömin kuninkaaksi määrättiin hävitystyötä johtamaan. Kaikki paavin orjuuttamat kansat kutsuttiin tsekkejä hävittämään.

Tshekit eivät hyväksyneet Hussin polttamista. He eivät olleet niitä juutalaisia, jotka lähtivät ylipappien vietäväksi silloin, kun Jeesusta tapettiin. Mutta varmaan sekin ajatus heidän mielessään kävi, ainakin siinä vaiheessa, kun he huomasivat koko Euroopan lähtevän sotaan heitä vastaan. Kysymys kuuluukin, kumpi on kansalle parempi, alistua "välttämättömään" vai vastustaa vääryyttä, ja jos vastustaa, niin miten?

Juudeassa noin vuonna 33 tapahtunut Jeesuksen murha ei aiheuttanut juutalaisten kansannousua Roomalaisia vastaan, mutta Hussin murha vuonna 1415 aiheutti sen, että maan vapaat säädyt lähettivät Konstanzin kirkolliskokoukselle 452 aatelisen allekirjoittaman protestin ja pian tshekit pistivät kuriin koko sen valtiollis-uskonnollisen liittymän, joka Hussin murhan oli suorittanut.

Kun seuraavassa käymme tarkastelemaan näiden kahden erilaisen toimintatavan lopputulosta, voidaan heti huomata, että ainakaan juutalaisten toimintatapa ei tuottanut rauhaa tai turvallisuutta heidän kansalleen. Tshekit protestoivat roomalaisten vääryyttä vastaan, mutta myös he joutuivat kokemaan kovia.

Chelcickyn vasta kaivellessa esiin tshekinkielisen raamattunsa sivuilta Ristin Uskon perusteita, Jumalan vastustajat kävivät hyökkäykseen. Nopea toiminta oli paholaiselle välttämätöntä, sillä herätysliike vahvistui päivä päivältä, ja Chelcickyn kaltaisia ymmärtäväisiä ihmisiä tuli yhä enemmän. Jumalan armosta kristikunnan pahimmat vihamiehet, Rooman paavi ja "Pyhän" Roomalaisen keisarikunnan kuningas olivat kuitenkin vielä Konstanzissa likaista pesäänsä setvimässä. Paaveja oli liian paljon vielä senkin jälkeen, kun Johannes XXIII oli potkittu pois "apostoliselta valtaistuimelta", ja heillä, kuten uusillakin ehdokkailla oli omat kannattajansa. Paavin virka oli maailman tuottoisin, ja siksi Euroopan ruhtinaat yrittivät saada omat miehensä kirkon johtoon. Tässä taistelussa taistelivat keskenään sekä kirkonmiehet että kuninkaat. Sigismundin, kuten muidenkin rahakirstut olivat tyhjiä, ja kilpailijoiden ostaminen ulos markkinoilta oli käynyt hankalaksi. Myös kirosanojen runoiluun tarvittiin paljon aikaa, mutta kyllä niistä sitten oikein helvetillisiä tulikin.

Lokakuussa 1417, yli kaksi vuotta Hussin oikeusmurhan jälkeen paaviksi valittiin Sigismundin vanha yhteistyötoveri Otto de Colonna, joka paaviksi tultuaan otti nimen Martin V. Ensi töikseen tämä veikkonen kävi Tshekinmaan kristittyjen kimppuun ja samassa hommassa hän oli vielä kuollessaankin vuonna 1431. Ehti hän toki muutakin pahaa tehdä, mutta se ei kuulu tämän kertomuksen piiriin.

Kun 11.11.1417 kellojen soitolla ilmoitettiin uuden paavin valinnasta, Sigismund oli ensimmäinen, joka lankesi maahan hänen jalkojansa suutelemaan. Juhlapuheessaan Martin V vaati "Kristuksen haavojen kautta" Sigismundia, "Pyhän" Roomalaisen keisarikunnan kuninkaita, prinssejä, herttuoita, paroneja, ritareita, valtioita ja kaikkia kristikuntaan kuuluvia yhteisöjä yhdistämään aseensa ja hävittämään se "jumalaton ja kirottu kansakunta" olemattomiin.

Herätysliikkeen kukistamisen lisäksi Sigismund tahtoi myös saada haltuunsa Tshekinmaan kuninkaan tittelin, jota varten hän oli jo Unkarin kuninkaana ollessaan rähinöinyt velipuoltaan Vaclav IV vastaan ja pitänyt tätä vankinaan Wienissä. Konstanzin kirkolliskokouksen aikana painostus alkoi uudestaan. Vaclav IV vastasi painostukseen sallimalla Puolassa sotilasuransa aloittaneelle Jan Zhishkalle (Zhishka - silmäpuoli) luvan varustautua.

Heinäkuun 30 päivänä 1419 Jan Zelivskin johtamat protestantit olivat marssilla läpi kaupungin, kun heitä alettiin kivittää kaupungintalon ikkunoista. Mielenosoittajat valtasivat kaupungintalon, ja heittivät pormestarin ja muutamia kivityksen järjestäjiä ikkunasta kadulle. Ulosheitetyt kuolivat. Tapaus sai nimen Prahan ensimmäinen ikkunastaulosheitto. Kun Tshekinmaan kuningas Vaclav IV sai kuulla uutisen, hän sai kohtauksen, ja kuoli viikkoa myöhemmin.

Vaclav IV (Wenceslav IV) kuoleman jälkeen hänen leskensä, katolinen kuningatar Sofia palkkasi sotilaita kansannousua kukistamaan. Yhteenotot olivat rajuja. Välirauha solmittiin 13.11.1419. Hussia kannattavat tshekkiläiset aatelismiehet lähtivät hieromaan sovintoa Sigismundin kanssa, mutta se yritys oli tuomittu epäonnistumaan.

Paholaisen pettämille ihmisille on aika hyvin tiedossa se, että Katolinen kirkko järjesti lukuisia ristiretkiä Muhammedin kannattajia vastaan, mutta niistä ristiretkistä, mitä kirkko teki kristittyjä Jeesuksen seuraajia vastaan, paholaisen palvelijat vaikenevat. Vai oletko sinä kuullut niistä ristiretkistä, jotka kirkko teki tshekkiläistä kristikuntaa vastaan? Tai niistä, joita se teki valdolaista kristikuntaa vastaan tai Bosnian slaavilaista kristikuntaa vastaan? Näitä esimerkkejä on uskomattoman monta, mutta tässä kirjoituksessa tarkastelemme lähemmin vain niitä muutamaa ristiretkeä, jotka kirkko Hussin roviolla polttamisen jälkeen teki tshekkiläistä kristikuntaa vastaan. Viisi ensimmäistä niistä tehtiin vuosina 1420-1434, mutta samankaltaisia yrityksiä tapahtui vielä tämän jälkeenkin. Lopulta kirkon kampanja Eurooppalaisen kristikunnan hävittämiseksi muuttui kolmekymmentä vuotta kestäneeksi sodaksi, jossa hävinneet osapuolet joutuivat katolisen terrorihallinnon alaisuuteen, jonka kuluessa Tshekkiläinen kristikunta piti lopullisesti hävitettämän. Terrorihallinnon vastustus nousi kuitenkin vielä 1700-luvun lopulla niin suureksi, että paavi joutui itse lakkauttamaan pahimman terroristijärjestönsä "jesuiitat". Se, että jesuiittajärjestön lakkauttaminen jäi väliaikaiseksi, onkin sitten jo tarina sinänsä.