Kävimme Virossa ja poikkesimme myös Latvian puolelle. Tässä matkakertomus vajaan vuorokauden kestäneestä retkestä.

2008-08-03

Kuru, Finland

Kaikki oikeudet pidätetään

Tulimme Latviaan 30.07.2008 iltapäivällä Valgan raja-aseman kautta. Molempien rajakaupunkien jälkeen pysähdyimme Strencissä. Päätien varrella oli infopiste, jossa kysyimme, kuka Valmierassa pystyy näyttämään veljesseurakunnan keskukset Valmierassa. Kysyimme myös, mistä löydämme järven rannalla olevan mökin yösijaksi. Sellainen löytyi vajaan kahdensadan kilometrin päästä Aluksnesta, ja se varattiin.

Valmieran museo löytyy helposti. Tunnusmerkkinä ovat linnoituksen rauniot aivan kaupungin keskustassa, Gauja-joen rannalla. Sieltä saimme oppaan, joka osoitti paikan, jossa Herrnhutista tulleilla veljillä joskus oli seminaari, jossa ensimmäiset lätinkieliset ja eestinkieliset kansalliset opettajat koulutettiin. Kuvassa oppaamme Indra Vilistere seisoo paikalla, jossa tämä sadan kahdenkymmenen oppilaan opettajainkoululutuslaitos joskus oli. Paljon ei paikasta ei ollut jäljellä:

Kadun toisella puolella oli Pyhän Simaniksen (Simonin) luterilainen kirkko, jossa säilytetään Elisabeth Hallertin luita. Kun ensimmäiset Herrnhutin veljesseurakunnan lähetit tulivat Liivinmaalle vuonna 1729, oli kenraali Hallertin leski Elisabeth Valmieran kartanon, Wolmarshofin emäntänä, ja isäntänäkin.

Wolmarhofin kartano sijaitsee kolmen ja puolen kilometrin päässä Valmieran keskuksesta. Kartanon päärakennuksesta ei ole paljon jäljellä:

Kartanon ympärillä oleva kiviaita on säilynyt. Aidan takana kulkeva tie on ollut käytössä aina siitä asti, kun Ruotsin asiainhoitaja Axel Oxenstierna hallitsi näitäkin alueita.

Oppaamme Indra kertoi, että vaikka kaupungin alueella kulttuurikerroksien kaivauksia tehdään jopa 10 metrin syvyydessä, on kuvan tie samalla tasolla, kuin Ruotsin vallan ajalla.

Wolmarshofin kartanosta johtaa kaupunkiin useita puistokatuja. Tässä yksi:

Gaudja-joki jakaa Valmieran kaupungin kahteen osaan. Oppaamme kertoi, että kaupungin toisen rannan rakensivat paikalle asettuneet veljesseurakunnan jäsenet. Sitä emme kuitenkaan jääneet tutkimaan, sillä varsinaiset dokumentit asiasta ovat arkistoissa eri puolilla maailmaa. Opas, joka kävi koulunsa neuvostoajan koulussa, kertoikin ihmetelleensä, miksi Valmiera, pieni maaseutukaupunki 1700-luvulla kiinnosti maailman parhaita lääkäreitäkin niin, että jotkut heistä muuttivat Valmieraan. No, opettaakseen herrhutilaisten kouluissa, jotka vuodesta 1743 olivat kiellettyjä ja joutuivat toimimaan maan alla.

Valmierasta matkamme jatkui Smiltenen kautta Riian-Pietarin valtatielle, jota pitkin ajoimme itäänpäin, kunnes tienviitta osoitti oikealle, Aluksnen kaupunkiin. Opastetaulusta luimme mielenkiintoisen viestin: Kaupungissa on Raamattumuseo:

Nimikilven mukaan talossa on Ernst Glikan Raamattumuseo. Hän oli mies, joka käänsi Raamatun lätin eli latvian kielelle. Ernsts Glik, joka maailmalla tunnetaan paremmin nimellä Johann Ernst Glück, syntyi Hallen lähistöllä Saksassa 1654 ja vuonna 1673 nuori teologi saapui Latviaan vain huomatakseen, että vaikka maa 1200-luvun alusta asti oli ollut kirkonmiesten vallassa, ei kansalla ollut edes raamattua. Museon esitteessä on ote hänen omaelämäkerrastaan:

Latvian pohjoisosat ja Viro oli Liivinmaan nimellä liitetty Alltmarkin rauhassa 1629 Ruotsiin, mutta ruotsalaisten yritykset eestiläisten ja lättiläisten opettamiseksi ja kansankielisten seurakuntien luomiseksi olivat aina kaatuneet saksankielisen aateliston vastustukseen. Myös Ernst Glück sai kokea tätä vastustusta, ja kaiken lisäksi myös ruotsalaiset vastustivat hänen työtään. Ruotsalaiset halusivat luoda sellaisen kirkon, joka palvelisi valtion etuja ja siksi Ruotsi kielsi kansalaisiltaan opiskelun Hallessa, jossa monet Liivinmaan saksalaistenkin lapset opiskelivat. Baltian saksalaiset olivat kutsuneet myös kotiopettajia Hallesta, mikä sekin nyt kiellettiin.

Kaikesta vastustuksesta huolimatta Glück jatkoi työtään. Vuonna 1683 hän siirtyi Venäjän rajan läheisyydessä sijaitsevaan Aluksneen, (saks. Marienborg) ja pari vuotta myöhemmin valmistui Uuden Testamentin käännös ja vuonna 1689 valmistui Vanhan Testamentin käännös. Glückillä oli samanmielisiä tukijoita myös kirkon piirissä ja kun kuningas Kaarle XII myönsi rahat, voitiin ensimmäinen, 1500 kappaleen erä lätinkielistä Raamattua painaa. Painos oli pieni, mutta pieni oli lätinkielisten lukijoidenkin määräkin. Vasta vuonna 1683 Glück oli perustanut ensimmäiset kolme lätinkielistä koulua, eivätkä kartanonherrat tai kirkkoherrat kiiruhtaneet kansankielisen opetuksen asiassa. Yleinen mielipide saksalaisten kartanonherrojen ja saksalaisten kirkkoherrojen keskuudessa oli, että Baltian maiden asukkaat ovat niin raakoja, että ruoska on niille paras opettaja, ja jos ne vielä oppisivat lukemaan ja kirjoittamaan, se olisi niille vain vahingoksi.

Ensimmäinen lätinkielinen raamattu on ulkoisilta mitoiltaankin mittava työ. Se on noin 15 cm paksuinen ja sivukokokin on paremminkin A4 kuin A5. Myös Aluksnen raamattumuseossa on sellainen näytteillä.

Venäläiset valtasivat Aluksnen Suuren Pohjan sodan alkuvaiheessa 1702. Ernst Glück vietiin Moskovaan, jossa hän perusti gymnaasin ja vakiinnutti Hallen pietistien aseman Venäjällä. Moskovassa Glück jatkoi myös jo Aluksnessa aloittamaansa työtä Raamatun kääntämiseksi Venäjän kielelle, mutta se työ ei jäi kesken, kun hän 1705 kuoli. Ennen kuolemaansa Glück ehti kuitenkin kääntää Lutherin katekismuksen venäjäksi.

Ernst Glückillä oli kaksi poikaa, viisi tytärtä ja ottotytär Martha Skavronskaja, jonka tsaari Pietari ensin jalkavaimokseen, mutta josta Pietarin kuoltua tuli Venäjän keisarinna Jelizaveta I (1725-1727).

Aluksnen Raamattumuseon sisällä kuvaaminen oli kielletty, joten tässä kuva itse museosta:

Aluksnesta Eestiin voi ajaa Apen luona olevan aution raja-aseman kautta. Matka rajalle on noin 30 kilometriä. Yksi merkitys autiolla rajalla kuitenkin on: se on kieliraja, jonka pohjoispuolella olevan veljesyhteisön keskuksena aikoinaan oli Urvasten seutu. Mutta se on jo toisen päivämatkan arvoinen tarina.