Osmo Pöysti: Kommentteja kirjasta "HORISONTTI - Napoleonista nykypäivään"

Peruskoulujen 7 ja 8 luokan oppilaille tarkoitettu historian oppikirja HORISONTTI asettaa tavoitteekseen historiallisten syy-seuraussuhteiden ymmärtämisen. Tavoite on hyvä, mutta ymmärtäminen vaatii myös aineistot, jota ilman oppilaan oma aivotyö ei toimi. Pitää olla tiedot, joita ajatella. Kirjassa esitetty aineisto on luonnollisesti puutteellinen - eihän kaikki mahdu yksiin kansiin. Opettajan velvollisuus on täydentää materiaaleja, mutta aina ei sekään riitä.

Kaikessa inhimillisessä toiminnassa asenteellisuudella on merkittävä osa. Kirjan näkökulmaa täydentää opettajan näkökulma, ja tässä tulee vielä yksi lisää. Uusi näkökulma ei sinänsä ole tärkeä, kysymys on siitä, ymmärtääkö edes joku tosiasioita niin pitkälle, että pystyy myös esittämään ne. Maailmassa kun on tavanomaista, että kukaan ei tiedä mitään, mutta mielipiteet ovat silti vahvoja. Otavan Horisontissa on käynyt juuri näin, joten oppilas tarvitsee lisätietoja voidakseen päästä opiskelutavoitteeseen - Historian ymmärtämiseen tosiasioiden pohjalta.

Osmo Pöystin Kommentteja Historian Horisonteista esitetään Kustannusosakeyhtiö Otavan julkaiseman kirjan "HORISONTTI Historia Napoleonista nykypäivään" kriittinen tarkastelu ja esitetään lisätietoa, jonka avulla oppilas voi saada historian vaiheista monipuolisemman kuvan, kuin mitä Kustannusosakeyhtiö Otavan julkaisema ja varsin asenteellinen tuote tästä ajanjaksosta antaa.

Osmo Pöysti: KOMMENTTEJA HISTORIAN HORISONTEISTA

2002

Päivitetty: 2002-12-16

Luku 1. Ranska pyrkii Euroopan omistajaksi

Kustannusosakeyhtiö Otavan julkaiseman historian oppikirjan "HORISONTTI - Historia Napoleonista nykypäivään" asenteellisuus tulee ilmi kirjan ensimmäisessä luvussa. Sivulla 10 kirjoitetaan: "Taikauskosta kiinnostunut Kustaa IV Aadolf on kuvassa tutkimassa Raamatun Ilmestyskirjaa…" Pilakuvan avulla oppilasta käsitellään tarkoituksenhakuisesti niin, että hän luulisi Raamatun olevan taikauskoa.

Osmon kommentti: Valtiot ovat petoja

Raamatun mukaan maalliset valtiot ovat petoja. Jumalasta luopuminen tekee ihmisestä aina pedon. Napoleonin teot kyllä osoittavat, että hän - ja hänen johtamansa Ranska - oli tyypillinen petovaltio. Tarkoituksenmukaisesti Otavan kirjoittajat jättävätkin kertomatta Napoleonin sotien aiheuttamista hirvittävistä kärsimyksistä kaikkialla Euroopassa.

Kirjan asenteellisuudesta johtuu, että Napoleonin pakkomiellettä tuhota Englanti ei analysoida. Paholainen halusi tuhota Englannin vahvan kristikunnan ja ajoi palvelijansa Napoleonin ja hänen mukanaan koko pimeän Euroopan sotaan Englantia vastaan.

Luku 2. Ruotsi ja Venäjä riitelevät Suomesta.

Luku 3. Suomen suuriruhtinaskunta vuoden 1809 jälkeen.

Luku 4. Napoleonin sortuminen ja Wienin kongressi

Luku 5. Valtiolaitos etsii uutta suuntaa.

Pyhän Saksan Keisarikunnan sortumisen ja Ranskan vallankumouksen aiheuttaman katastrofin jälkeen valtiolaitos joutui etsimään uutta suuntaa. Vanhat sortajat olivat poissa, mutta eivät kuolleet. Uusia vaihtoehtoja oli, mutta useimmat uusimmistakin vaihtoehdoista olivat vain vanhojen toisintoja: kuka pääsee kenenkin niskan päälle. Englannissa syntynyt parlamentarismi oli ainut toimiva yhteiskuntarakenne Euroopassa, joka teki mahdolliseksi varsin erilaisten ihmisten elämisen samojen rajojen sisällä, ilman että valtapuolue tai muu vallankäyttäjä olisi ollut heti lynkkaamassa toisenlaista elämänmuotoa noudattavia ihmisiä. Tämän moniarvoisuuden periaatteen perusteli filosofisin sanakääntein saksalainen Immanuel Kant (1724-1804), mutta lyhyesti kysymys oli vain periaatteesta "elä ja anna toistenkin elää".

Osmon kommentti: Kauhun tasapaino

Käsite "kauhun tasapaino" syntyi vasta ydinasevarustelun aikana 1900-luvulla, mutta kauhun tasapaino on monta kertaa aiemminkin estänyt sotia syttymästä. Englannin parlamentarismi oli syntynyt siten, että toisistaan poikkeavat ryhmittymät olivat taistelleet itsensä uuvuksiin ja pitivät sen jälkeen parempana sopia asioista. Ranskan vallankumouksen jälkeen syntyi sama tilanne. Kuningasmieliset, tasavaltalaiset, kirkolliset ja vallankumoukselliset, sortajat ja sorretut olivat joutuneet tilanteeseen, jossa giljotiineilla ja polttorovioilla ei enää selvitty. Kaikki tiesivät, että jos tappamaan ryhdytään, siinä käy huonosti. Lisäksi Napoleonin sodassa Euroopan talous oli hävitetty, eikä ollut enää ketään, joka pyssymiehiä olisi ruokkinut. Sota raukesi itsestään, kun ruokaa ei ollut. Oli pakko ryhtyä töihin, olit minkä puolueen kannattaja tahansa. On siis harhaanjohtavaa sanoa että "aatteet muuttivat Eurooppaa". Jumala antoi Euroopalle hengähdystauon, että Eurooppa olisi muuttunut. Hengähdystauon aikana julistettiin Euroopalle hyvä uutinen, ja monta pahaa. Mutta Eurooppa ei muuttunut. Eurooppa jatkoi samaa linjaa. Tämä on hyvä muistaa, kun historiantutkistelumme etenee.

Kustannusosakeyhtiö Otavan koululaisille tarkoitettu kirja siirtyy demagogian tasolle sivulla 27, kun tekijät ilmoittavat: "Taantumus saa yliotteen". Taantumus ja edistys ovat Ranskan vallankumouksen ideologisen isän Adam Weishauptin, Saksan Sosialidemokraattisen puolueen perustajan Moses Hessin ja heidän ideologisten perillistensä - Karl Marxin, Friedrich Engelsin ja muiden - taistelusanastoa.

Osmon kommentti: Kuin hullut rotat ahtaassa häkissä

Ranskan vallankumouksen aikana ranskalaiset käyttäytyivät kuin hullut rotat ahtaassa häkissä. Kaikki tappoivat kaikkia. Ranskan vallankumouksen iskulauseet "vapaus, veljeys ja tasa-arvo" olivat paljastuneet valheiksi. Kun vallankumous oli ohi, näytti jopa katolisen kirkon pakkovalta paremmalta kuin vallankumouksen ajan silmitön tappaminen.

Ulkovallat olivat nähneet - muutkin kuin Ruotsin kuningas - että vallankumouksen hedelmä Napoleon, oli riivattu, jota pakkomielle Englannin hävittämiseen ajoi yhä sairaimpiin tekoihin. Näin on ymmärrettävää, että Wienin kongressin osallistujat halusivat suojautua Napoleonin tapaisia riivattuja kansankiihottajia ja sodanlietsojia vastaan.

Ranskan vallankumouksen jälkivaikutukset tuntuivat koko Euroopassa. Vain Englanti --Napoleonin hyökkäyksen kohde - oli rikastunut, samalla kun koko muu Eurooppa oli kärsinyt. Euroopan ongelmat olivat jäljellä. Niiden ratkaisemiseksi oli tarjolla erilaisia keinoja.

Otavan HORISONTTI asettaa kappaleen 5 otsikoksi: "Aatteet muuttavat Eurooppaa". Otsikko on hyvä, mutta sisältö puutteellinen. Otavan kirja ei paneudu lainkaan 1800-luvun aatteelliseen maailmaan, vaan kuittaa sen parilla iskusanalla - liberalismilla ja kansallisaatteella - ja selittää ne Ranskan vallankumouksen aatteiden jatkeeksi. Näin köyhä Euroopan aatemaailma ei kuitenkaan ollut.

Osmon kommentti: Euroopan aatteet Napoleonin aikana

Katolinen kirkko oli pitänyt Eurooppaa otteessaan yli tuhat vuotta aina Ranskan vallankumoukseen asti. Vallankumouksen jälkeen ne ideologiat ja ne ihmisten toiveet, jotka katolinen kirkko oli aina ennen hukuttanut vereen, pääsivät nyt esille. Kun sortaja ja sen pyöveli, Katolinen kirkko ja Ranskan kuningas, oli kerran saanut kunnollisen selkäsaunan, pelkäsi se ryhtyä uuteen taisteluun. Julkisten polttorovioiden aika alkoi olla tältä haavaa ohi.

Suurimpana toisinajattelijoiden ryhmänä esiin tulivat ennen kerettiläisiksi ja lahkolaisiksi luokitellut kristityt. Heidän riveistään nousi uusi keskiluokka, oppineet ja teollisuuden ammattilaiset. Toisaalta ne salaliitot, jotka Ranskan vallankumouksen kaikessa hiljaisuudessa olivat valmistelleet, saivat suuren vallan talouselämässä ja sen kautta myös politiikassa. Kansojen johtavat halusivat eroon kirkon etuja ajavista keisarisuvuista ja keinona siihen nähtiin kansallinen yhtenäisyys. Ja kaikki halusivat elää rauhassa ja saada työstään palkan.

Englanti, Saksa ja Pohjoismaat olivat jo aiemmin irtautuneet Katolisesta kirkosta, mutta Espanja, Portugali, Italia ja Itävalta olivat vielä tiukasti kirkon otteessa. Myös Ranska oli vaarassa ajautua takaisin katolisen kirkon orjuuteen, sillä Ranskan reformoitu kristikunta oli fyysisesti tuhottu pitkällisissä hugenottisodissa ja niitä seuranneissa vainoissa.

Ranskalta puuttui kokonaan terveesti ajatteleva kansanosa, ja juuri siitä syystä Napoleon sai Ranskassa niin suuren vallan. Ranskan pimeys oli kuitenkin vastavoima katolisen kirkon edustamalle pimeydelle, ja tästä vastakkainasettelusta aloitti Eurooppa tiensä kohti moniarvoista, suvaitsevaista kansalaisyhteiskuntaa senjälkeen, kun suurimmat sotahalut olivat hukkuneet vereen ja pakkaseen.

Otavan HORISONTTI käsittelee Venäjää niukasti. Keisari Aleksanteri I:stä esitetään täysin paikkansapitämättömiä väitteitä. Aleksanteri I (1801-1825) oli vapaamielisempi mies, kuin kukaan muu Venäjän keisareista koskaan, häntä puoli vuosisataa myöhemmin hallinnutta Aleksanteri II lukuunottamatta. Molemmat Aleksanterit toimivat moniarvoisen yhteiskunnan puolesta. Molemmat olivat myös suopeita Suomelle. Omassa maassaan molemmat pystyivät pitämään Venäjän kehityksen jarrun - kirkonmiehet kurissa. Kirkonmiesten tahdon vastaisesti Aleksanteri I aikana alettiin julkaista - ensimmäistä kertaa Venäjän historiassa - Uutta Testamenttia venäjäksi. Myös Tverin karjalaiset saivat oman kirjakielen, samoin Mordva ja monet muut. Vasta Uusi Testamentti ja Aleksanteri I aikalainen, runoilija Pushkin avasivat tien venäjän kielen käyttöön kirjallisuudessa, mikä oli ensimmäinen ehto myöhemmälle kirjalliselle nousukaudelle ja taloudelliselle kehitykselle. Valitettavasti Aleksanteri I:n seuraajan Nikolai I:n aikana valta luisui takaisin pimeille kirkonmiehille ja kiihkovenäläisille shovinisteille. Mutta onneksi Suomen raja Venäjää vastaan oli silloin jo vahvistettu monin keinoin.

Otsikko sivulla 32 kertoo, että Saksan keisarikunta syntyy. Kyse on nyt uudesta saksalaisesta keisarikunnasta, sillä vain muutama vuosikymmen aiemmin vanha, paavillinen "Pyhä Saksalais-Roomalainen keisarikunta" oli juuri haudattu tuhannen vuoden ikäisenä Napoleonin toimesta.

Luku 6. Ihmisarvon nousu Suomessa

Ruotsin kuninkaan joukoissa palvelleita ruotsalaisia ja suomalaisia oli jäänyt venäläisten sotavangeiksi Pultavan taistelussa Ukrainassa. Vangit vietiin Siperiaan, Tobolskin kaupunkiin, jossa vankien keskuudessa alkoi hengellinen herätys. Kun vangit palasivat kotiin, he toivat mukanaan pietistisen herätysliikkeen. Samaan aikaan Suomessa oli syntynyt monta muuta vastaavaa herätysliikettä, jotka kaikki eheyttivät ihmistä. Ihminen, joka vuoroin puhuu totta ja vuoroin valehtelee, on rikkinäinen ihminen. Kun ihminen eheytyy, hän puhuu vain totta. Eheytynyt ihminen tuntee arvonsa Jumalan lapsena, ja kun eheytyminen jatkuu, koko yhteiskunta muuttuu. Myös kansa alkaa tuntea arvonsa, syntyy "kansallisuusaate", niin kuin Otavan opettajat sen sanovat.

Ruotsin vallan aikana Suomen virallinen kieli oli ruotsi. Tieteenharjoituksen kieli oli latina. Molemmat kielet olivat vieraita - suomalaiset puhuivat suomea. Vääristymän korjaamiseksi kristityt olivat aloittaneet kielikampanjansa käytännössä, ilman sen suurempia ismejä kuin kristinusko. Heti ensimmäiset protestantit ryhtyivät luomaan suomen kirjakieltä, ja onnistuivat siinä myös. Kansa oppi lukemaan ja kirjoittamaan. Valtiokoneistossa vääristymät olivat vielä korjaamatta senkin jälkeen, kun Suomi oli eronnut Ruotsista ja latina oli menettänyt merkityksensä kansainvälisenä kielenä. Kielitaistelun päämääränä oli poistaa ruotsin kielen käyttö sieltä, mihin se ei kuulu: suomalaisten arkipäivään.

Luvut 7 ja 8. Runeberg, Lönnrot, Snellman ja ne monet muut

Runeberg ja Lönnrot ovat Otavan HORISONTISSA saaneet oman lukunsa, mutta kirjan asenteellisuuden takia olennainen osa sekä Johan Ludvig Runebergistä, että Elias Lönnrotista on jäänyt kertomatta. Kirjan maininta siitä, että "tavallisen kansan elämässä oli paljon kunnioitettavaa ja esimerkiksi kelpaavaa" ei lukijalle aukene, ellei hän jo kouluun mennessään tiedä, että tässä puhutaan niistä hengellisen herätyksen kokeneista uskovista, jotka myöhemmin tunnettiin körttiläisinä. Runeberg oli myös tunnettu virsirunoilija ja hänen virsiään lauletaan vieläkin. Se, että luterilaisen kirkon johto on Runebergin aikojen jälkeen saastaisilla puheillaan karkottanut ihmiset kirkoista, ei himmennä Runebergin runojen sanomaa.

Osmon kommentti: Kalevala ja sen merkitys

Herätysliikkeet antoivat ihmiselle omanarvontunnon, ihmisarvon, joka syntyi siitä, että ihminen eheytyi hylkäämällä sopimattomat toimintatavat ja pyrkimällä tietoisesti noudattamaan Jumalan tahtoa. Yksilön eheytymisen myötä alkoi myös yhteisön eheytyminen. Kansallinen herätys oli seurausta yleisestä ihmisarvon tunnon renesanssista. Alistettuja kansoja - ja niitä Euroopassa olivat katolisen kirkon hallitessa periaatteessa kaikki - solvattiin jatkuvasti jos mistäkin syystä. Virolaisia solvasivat ja pitivät eläimellisessä rääkissä saksalaiset, unkarilaisia samoin. Suomalaisia jo Herodotoksen ja Tacituksen ajoista asti oli kuvailtu epäinhimillisiksi hylkiöiksi eikä 1800-luvun venäläinen kirjallisuus ollut paljon parempaa.

Omien juurien löytäminen auttoi kansoja torjumaan herrakansoina itseään pitävien miehittäjien propagandaa. Kun pystyttiin osoittamaan, että kansanrunous on samaa luokkaa, kuin kreikkalaisten kansalliseepokset, ei saksalaisten Niebelungenlauluilla enää ollut hohtoa. Ja venäläisillä ei ollut mitään, millä vastata, ruotsalaisilla vielä vähemmän. Kansallinen herätys oli ideologista taistelua miehittäjän propagandaa vastaan.

Kalevalan runot kerättiin valtaosin Venäjän Arkangelin kuvernementtiin kuuluvasta Karjalan osasta, Vienan Karjalasta. Lönnrot ja kymmenet muut runonkerääjät kulkivat kaikkialla siellä, missä suomalaiset osasivat vanhoja suomenkielisiä runoja ja lauluja. Näillä matkoilla runonkerääjät tulivat kartoittaneeksi kaikki suomalaisalueet ja samalla huomanneet että Suomen kansalliset rajat eivät noudata poliittisia rajoja. Vienan Karjalan lisäksi runoja kerättiin Aunuksen Karjalasta, Inkerinmaalta - nykyisen Pietarin eteläpuolelta ja Suomenlahden etelärannikon itämerensuomalaisten keskuudesta.

Osmon kommentti: Suomalaisten näköpiiri laajenee

Runonkerääjät olivat suunnanneet matkansa Venäjän suomalaisseuduille. Runonkerääjien jälkiä seurasivat kielitieteilijät. Kielitieteilijöiden kautta Suomen suomalaisille tulivat tunnetuksi Vienan Karjalan, Itä-Karjalan, Aunuksen Karjalan; Tverin Karjalan ja Inkerinmaan suomalaiset. Vielä kauemmaksi ulottuivat kielitieteilijöiden retket.

Kalevala oli tuonut aseita suomalaisten kulttuuriautonomian puolustamiseksi, ja mutta vielä tarvittiin aseita yhä voimakkaammaksi ja vaarallisemmaksi paisuvaa indoeurooppalaisten kansojen rotuoppeja vastaan. Suomalaisten oli pystyttävä esittämään sukukirjansa Keski- ja Itä-Euroopan rasisteille - arjalaisille ja slaaveille.

Lähtökohdat olivat heikot. Kreikkalaiset olivat aikoinaan sanoneet kaikkia niitä, jotka eivät puhuneet kreikkaa toiskielisiksi - ja sehän on ihan oikein. Mutta kreikkalainen ylimielisyys oli tuonut sanaan toiskielinen (kreikaksi "barbaros") aivan rasistisen sisällön. Ja kreikkalaisten historiankirjoittajien selostuksissa Pohjan perillä elävät kansat olivat enemmän kuin barbaareja - suorastaan hirviöitä. Rasisti omaksuivat nämä käsitykset mielellään.

Mutta sitten alkoi tapahtua. Vienanmeren rannikon pomori - venäläistyneiden suomalaisten jälkeläinen Lomonosov - Venäjän tieteen isä - alkoi tutkia suomensukuisia kansoja. Suomessa asialle paneutui Julius Gabriel Porthan, joka laati selvän tutkimusstrategian suomalaisten syntyjen selvittämiseksi. Sadan vuoden tutkimustyön tuloksena oli selvinnyt, että suomalaiset ja muut suomensukuiset kansat ovat yhdessä unkarilaisten kansassa Euroopan vanhinta alkuperäiskansaa.

Samaan seuraan, kuin Runeberg, Lönnrot ja Snellman kuuluu monta muuta. Eräs merkittävimmistä 1800-luvun vaikuttajista oli Sakari (Zachris) Topelius (1818-1898), lääkärin, kansanrunouden kerääjän ja omakustanteiden tekijän Sakari (Zacharias) Topeliuksen poika. Sakari Topelius nuorempi toimi mm. Helsingin yliopiston professorina ja sen rehtorina, mutta merkittävimmän elämäntyönsä hän teki kansan rakastamana kirjailijana ja runoilijana. Topelius oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, jonka tuotannon laatu oli korkeinta kansainvälistä tasoa. Topeliuksen erikoislahjakkuus ilmeni erityisesti hänen kyvyssään yhdistää satu ja Totuus ristiriidattomaksi, helposti ymmärrettäväksi taiteeksi.

Topeliuksen suuri ja painava tuotanto on herättänyt kansainvälisen sosialismin suunnatonta vihaa, muun muassa Topeliuksen kymmeninä painoksina levinnyt Maamme-kirja tuli Toisen maailmansodan jälkeen kiellettyjen kirjojen listalle. Ei siis ihme, että Otavan HORISONTTI Topeliuksesta vaikenee.

Luku 9. Autonomiasta tulee totta

Luvun 9 Otavan HORISONTTI otsikoi Uudistuksen ajaksi. Uudistuksen ajan kuvaus on heikko, sillä uudistusten moottori, 1800-luvun suuret hengelliset herätysliikkeet on jätetty kokonaan pois. Puukkojunkkareitakin on selostettu siinä hengessä, että ne taltutettiin nimismiehen ja nuorisoseuratoiminnan avulla.

Osmon kommentti: Herätysliikkeet

Pohjanmaata ei rauhoittanut Adolf Hägglund eikä nuorisotoiminta vaan Savossa Savossa Lapinlahden Savojärven kylässä Teppäsniityllä 1797 alkanut Pyhän Hengen toiminta, ja siitä syntynyt herätysliike, joka Paavo Ruotsalaisen (1777-1852) aikana yhdistyi Pohjanmaalla vaikuttaviin pietistisiin liikkeisiin. Paavon arvovalta Savossa ja Pohjanmaalla oli niin suuri, että häntä kutsuttiin kahden maakunnan piispaksi. Jumalan sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksesta tappelut lakkasivat, puukot heitettiin pois saapasvarresta ja viinanjuonti loppui. Kun murhat loppuivat, loppuivat myös murhaajien passitukset Siperiaan, Omskin seudun suomalaiskyliin.

Paavon aikalaiset tiesivät maallikkosaarnaajan, pienen torpan miehen arvon. Kansallisen herätyksen johtomiehet tiesivät, ketä kansa kunnioittaa, ja he halusivat saada arvomiehet omiin riveihinsä. Se oli muistaakseni juuri Snellman, joka kutsui Paavon kanssaan Helsinkiin, ja oli Paavolle oppaana. Poliitikkojen onnistui viedä körttiläiset mukaansa hieman liiankin hyvin, niin että hengellinen kehitys myöhemmin häiriintyi.

Herätysliikkeitä oli useita. Pohjoisessa vaikutti Lestadiolainen herätysliike, joka levisi lopulta Pietariin ja Narvaan saakka, kunnes se 1900-luvun alussa sai väistyä uuden samanlaisen, Amerikoista tulleen helluntailiikkeen tieltä. Etelässä vaikutti vapaakirkollinen liike, jonka juuret olivat samassa pietistisessä liikkeessä, kuin mistä Lestadiolainen liike oli syntynyt. Lounais-Suomessa vaikutti oma herätysliikkeensä ja niin edelleen.

Herätysliikkeet muuttivat kansan käyttäytymismalleja. Herätysliikkeissä luettiin ja laulettiin paljon. Työntekoa arvostettiin ja elintaso nousi. Kun suuret nälkävuodet tulivat, otettiin nekin tyynesti vastaan. Ryöstöt, varkaudet ja murhat olivat harvinaisia. Ovet olivat taloissa auki, ja tuntemattomien kulkijoiden yösijoina. Raamatun mukaan "vanhurskaus kansan kohottaa" ja niin siinä myös kävi. Kaikissa pohjoismaissa samanaikaisesti vaikuttaneet herätysliikkeet loivat pohjan kaikelle muullekin Jumalan siunaukselle. Pohjoismaat kohosivat maailman sivistysmaiden kärkeen juuri kansankulttuurin ansiosta.

Luku 10. Kansakoulu.

Vanhurskaus korotti kansan, mutta Otavan HORISONTISTA katsoen, katso luku 10, sivu 51, asia näyttää toiselta. Kirjoittaja saa Raamatunlukijat väännettyä sivistyksen jarruiksi seuraavin sanakääntein: "Lasten piti olla työssä eikä koulussa laiskottelemassa; riitti kun osasi Raamattua lukea ja oman puumerkkinsä piirtää". (Kursiivit Otavan). Kyse oli aivan muusta - siitä, voiko koululaitoksesta tulla pakollinen, tai vapauden periaatteille perustuva. Vielä niinkin myöhään, kuin 1900-luvun alussa venäläinen Leo Tolstoi oli sitä mieltä, että ainakaan englantilaiset eivät suostu pakkokouluun, koska "englantilaiset ovat niin vapautta rakastavia". Tämä kysymys on edelleen huomionarvoinen, sillä koulupakko rikkoo räikeästi yksilönvapauden periaatetta vastaan. On ilmeistä, että joku pystyy käyttämään aikansa paremmin ja oppimaan enemmän vapaudessa kuin pakkokoulussa ja mitä tärkeintä - säästyy koulun harjoittamalta mielipidemanipuloinnilta.

Osmon kommentti: Nykyaikaisen koululaitoksen juuret

Nykyaikaisen koululaitoksen pani alkuun Martin Luther kirjoittamalla kirjasen "Kaikkien Saksan kaupunkien vallasherroille siitä, että heidän pitää perustaa ja ylläpitää kristillisiä kouluja". Lutherin arvovallalla lanseerattu ja Melanchtonin ohjeisiin perustuvia kouluja alettiin perustaa heti kaikkialle, missä kirkon luterilainen muodonmuutos sai jalansijaa. Lutherin käskykirje synnytti paitsi peruskouluja, myös yliopistoja, esimerkiksi Tartoon 1632, Turkuun 1640 ja niin edelleen.

Saksalaisten koulujen varjopuoli oli niiden tarpeettoman ankara kuri. Mutta parempaa oli tulossa. Prahan yliopiston rehtorin Jan Hussin (n.1371-1415) ajoista alkaen tsekkiläisen herätysliikkeen jäsen, ja myöhemmin tsekkiläisen pakolaisseurakunnan piispa Jan Amos Komenski (1592-1670), laati nykyaikaisen koululaitoksen pelisäännöt.

Komenski suunnitteli ensimmäisenä kuusiluokkaisen peruskoulun, laati sille aineyhdistelmät ja kokeili sen toimivuutta Unkarissa. Myös Ruotsista kutsuttiin Komenskia maahan koululaitosta järjestämään. Kolmikymmenvuotisen sodan takia Komenskin ajatukset unohtuivat, sillä varsinkin saksalaisille oli vaikea omaksua Komenskin vaatimukset siitä, että koulunkäynnin tulee olla mielenkiintoista, helppoa ja mielekästä. Komenski löydettiin myöhemmin uudestaan, ja nykyisin lähes kaikki maailman koulut noudattavat Komenskin ohjelmaa. Myös Unesco on julkaissut Komenskin tuotantoa hänen latinalaisella nimellään "Comenius".

Luku 11 Tuotannon uudet välineet

Euroopan väkiluku oli Amerikoista tuodun perunan ansiosta kasvanut moninkertaiseksi. Hollantiin ja Englantiin oli jo 1200-luvulla syntynyt merkittävää kutomoteollisuutta, kun katolisen kirkon vainoamat "kutojat" olivat lähteneet Ranskasta uskonvainojen takia etsimään uutta kotimaata. Hollanti ja Englanti ottivat vastaan myös valtaosan Ranskasta pakenevia hugenotteja, joiden protestanttiseen kasvatukseen kuului työnteko ja osaamisen taito. Kun vielä maa sai omat asiansa kuntoon, alkoivat Englanti ja Hollanti kehittyä muuta Eurooppaa nopeammin. Hengellisellä rintamalla kehitys johti kahteen suuntaan, hyvään ja pahaan, ja kaiken lisäksi hitaasti, mutta vempeleiden keksiminen oli helpompaa kuin ihmisen muuttuminen. Tulokset alkoivat näkyä.

Teollisuuden kehittyminen ei olisi ollut mahdollista ilman teollisuuden teoreetikkoja. Uudet tuotteet ja tuotantovälineet syntyivät kehitykselle suotuisassa ilmapiirissä, vapauden ilmapiirissä. Teollisuudella on oma kiinnostava aatehistoriansa, mutta sen käsittely on jätetty pois kirjasta HORISONTTI, eikä minunkin on tyydyttävä vain muistuttamaan asian merkityksestä.

Luvussa 11 "Teollinen vallankumous" on luku "Pääoman suurvallat". Lyhyt maininta Rothschildien imperiumista on enemmän kuin aiheellista, vaikka on ymmärrettävää, että tämä maailman kohtaloihin aktiivisesti osallistuvan pankkiirisuvun toimet ovatkin pysyneet suurelta yleisöltä salassa. Kyse on salaseuran luontaisesta toiminnasta, ja asiayhteyden puolesta kuuluu paremminkin aatteellisten järjestöjen luokkaan. Rothschildien osuus on merkittävä esimerkiksi marksilaisuuden synnyssä. Rahalla kun voi ostaa heikkoja, mutta vaikutusvaltaisia sieluja…

Luku 12. Liikenne ja kauppa teollistuvassa yhteiskunnassa

Teollisuuden luonteeseen kuuluu, että samaa tavaraa tuotetaan paljon yhdessä tehtaassa ja tavara myydään laajalle alueelle. Myyntialueita hankitaan sopimuksilla, ja myös aggressiivisin keinoin. Euroopassa teollisuustuottajat saivat aikaan tullisopimuksia, mutta samalla syntyi hyvin aggressiivinen taistelu uusista markkina-alueesta, jota Otavan HORISONTTI käsittelee siirtomaapolitiikkaa koskevissa luvuissaan. Sama kaksinaismoraali on havaittavissa EU:n pyrkimyksissä.

Luku 13. Eurooppalainen teollisuus

Teollinen vallankumous toi ihmisen palkkatyön ääreen. Syntyi uudenlainen ihmissuhde - koneen omistajan ja koneen käyttäjän suhde. Molemmat suhteen osapuolet olivat tulleet tähän liittoon vain ansion toivossa. Mutta miten ansiot jaettaisiin? Tasapuolisesti, kristillisesti vai? Olihan Englanti kristitty maa?

Olisi siis voinut odottaa, että maassa noudatettaisiin kristillisiä periaatteita, joiden mukaan seurakunnan jäsenten tuli pitää yhtäläistä huolta toinen toisistaan (Kts. 1.Kor 12:25). Mutta Raamatun periaatetta ei noudatettu alkuunkaan. Teollinen vallankumous paljasti kirkonmiehet huijareiksi. Sensijaan että papit olisivat valvoneet kristillisten periaatteiden noudattamista, he olivat yksi pahimmista riiston harjoittajista ja sen puolustajista. Maan lainsäädäntö oli antikristillinen, siis Jumalan nimissä Jumalaa vastaan. Varkaudesta saatettiin määrätä kuolemantuomio, vaikka edes juutalaisessa laissa taloudellisesta tuottamuksesta ei koskaan voitu määrätä ruumiillista rangaistusta saatikka lynkkausta. Kristillisen lähimmäisenrakkauden vaatimuksia noudatettiin vain kirkon ulkopuolisissa pienryhmissä. Kun valtio tai kirkko eivät palvelleet oikeutta, oli jonkun muun lähdettävä hakemaan sitä muilla keinoin.

Luku 14. Vääryys synnyttää vastareaktion, ei totuutta

Luvussa 14 Otavan HORISONTTI lähtee kertomaan siitä vastareaktiosta, jonka yhteiskunnallinen vääryys aiheutti. Otavan kirjoittajat eivät kuitenkaan kunnioita tosiasioita, ei edes tässä heille niin läheisessä asiassa, kuin edistyksellinen työväenliike. Karl Marx ei ensinnäkään ole kommunismin tai sosialismin aatteellinen isä. Hänet käännytti sosialismiin hänen työnantajansa, Saksan sosialidemokraattisen puolueen perustaja Moses Hess. Molemmat herrat olivat juutalaisia. Hess käännytti sosialismiin myös Friedrich Engelsin.

Moses Hess oli juutalainen sosialisti, joka oli perustanut ajatuksiensa markkinoimiseksi sanomalehden "Rheinische Zeitung". Mutta ei edes Hess ollut itse sosialismin isä, vaikka hän olikin sosialistisen puolueen perustaja. Sosialismin perusohjelman oli laatinut jo Ranskan vallankumouksen taustahenkilöihin kuulunut Adam Weishaupt. Jo Weishauptilla oli selvä näkemys siitä sosialismin ohjelmasta ja myöhemmät käännynnäiset vain pukivat sen eri muotoon. Kaikista sosialismin perusasiakirjoissa pyritään samaan päämäärään, maailmanvaltion luomiseen kaaoksen kautta. Tähän ohjelmaan kuuluvat seuraavat kuusi asiaa:

- järjestäytyneen yhteiskunnan tuhoaminen ajamalla se kaaokseen

- yksityisomistuksen lakkauttaminen ja perimisoikeuden kumoaminen

- isänmaallisuuden torjuminen ja kansallisvaltioiden tuhoaminen

- perhe-elämän tuhoaminen ja naisten yhteiskäyttö

- kaikkien uskontojen hävittäminen

- maailmanvaltakunnan perustaminen

Otavan HORISONTTI väittää Marxia taloustieteen tutkijaksi, mutta jättää kertomatta miten Marx tutkimuksiaan suoritti. Marx sai useita suuri perintöjä, ja ne hän hukkasi Lontoon pörssissä. Marx oli äärimmäisen huono talousmies. Kolme Marxin perheen lapsista kuoli nälkään, kaksi teki itsemurhan ja kuudes jäi kertomaan jälkipolville isäänsä koskevat tosiasiat. Marxilla oli myös vaimo, joka menetti hermonsa, ja sisäkkö, joka teki Marxille yhden lapsen.

Otavan HORISONTTI kertoo kyllä antaumuksella Marxista kuin Leena Reikko palestiinalaisista, mutta tosiasiat Marxista ovat varmasti kiinnostavampia kuin Otavan satukirjat tai yleisradion sotapropaganda. Marxin katastrofiin päättynyt elämä alkoi hyvissä merkeissä. Siitä seuraavassa:

Osmon kommentti: Nuori Marx

Karl Heinrich Marx (alkuperäiseltä juutalaiselta nimeltään Mordecai Levy, 1818-1883) syntyi Reininmaalla varakkaaseen juutalaisperheeseen, jonka pää, Heinrich Marx oli ottanut liittynyt evankeliseen kirkkoon vuotta ennen Karl Heinrichin syntymää. Perheenpää oli hyvin menestyvä lakimies, joka seurasi aikansa kulttuurivirtauksia ja tapahtumia. Poika, Karl Heinrich, kävi kasteella kuusivuotiaana. Vuosina 1830-1835 Karl Heinrich opiskeli kotikaupunkinsa Trierin lukiossa.

Karl Heinrichin suhde kristinuskoon oli läheisempi, kuin hänen isällään, jonka kasteella käynti lienee ollut pelkkä urakehityksen vaatima muodollisuus. Karl Marxin ensimmäinen, meille säilynyt kirjallinen tuote on "Uskovien yhteys Kristukseen". Marx kirjoittaa:

Yhdistyminen Kristukseen on mitä läheisintä ja elävää yhteyttä Hänen kanssaan niin, että Hän on aina meidän silmiemme edessä ja sydämessämme samalla kun me, Hänen suunnattoman rakkautensa täyttäminä käännämme sydämemme veljiemme puoleen, jotka hän on liittänyt kiinteästi meihin, joiden puolesta hän on myös itsensä uhriksi antanut.

Lukion päästötodistukseen ovat opettajat kohdassa "uskonto" antaneet Karl Heinrichistä seuraavan lausunnon: "Tiedot kristillisestä opista ja estetiikasta ovat varsin selvät ja vankat. Tuntee myös kristillisen kirkon historian olennaiset asiat". Mutta sitten tapahtuu jotakin odottamatonta. Nuorukainen kirjoittaa eräässä runossaan: "Haluan kostaa sille, joka hallitsee ylhäällä" ja toisessa: "Minulle ei ole jäänyt mitään, paitsi kosto. Nostan valtaistuimeni korkealle; kylmä ja kauhea on sen korkeus oleva, ja sen perustana on taikauskoinen pelko. Seremoniamestari! Pimeintä kuolinkamppailua!" (Karl Marx, runosta "Epätoivoon joutuneen kiroukset"). Sanat tuovat välttämättä mieleen profeetta Jesajan neljännentoista luvun, ja varsinkin jakeet 12-15:

Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: "Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi."

Runo "Viulunsoittaja" paljastaa, että Marx on osallistunut mysteriuskontojen saatanallisiin menoihin: "Helvetin höyryt nousevat, ne täyttävät pääni kunnes menetän järkeni ja sydän muuttuu vieraaksi. Näetkö miekan? Pimeyden ruhtinas myi sen minulle". Kohtauksella on yhtymäkohtansa Jeesuksen ja Pimeyden ruhtinaan Kiusausvuorella käymään keskusteluun, mutta sillä erolla, että Marx hyväksyi Saatanan tarjouksen, Jeesus ei. Miekka on tunnettu valtiovallan symboli. Marx ei mainitse miekan hintaa, mutta Marxin ainut eloonjäänyt lapsi, tytär, kertoi isänsä aina kertoneen samaa satua lapsilleen kauppiaasta, jota kaupan sulkemisaikaan joka ilta tuli noutamaan outo mies. Kauan kauppias selvisi lunnailla, mutta lopulta outo mies vei itse kauppiaan.

Oulanem, nuoren Marxin kuuluisa näytelmä paljastaa lisää. Runopukuisen näytelmän nimi, Oulanem, on mysteriuskonnoissa käytetty Saatanan nimitys, väännös Jeesusta tarkoittavasta nimestä Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Näytelmän henkilöt ovat poikkeuksetta kaikki riivattuja, jotka riemuitsevat pahasta ja murehtivat katkerasti, jos jotakin hyvää tapahtuu.

Nuori Marx oli joutunut babylonialaisten mysteriuskontojen ja juutalaisen kabbalan maailmoihin. Hän uskoi olevansa kadotettu ainiaaksi. Yhdeksäntoistavuotias Karl Heinrich kirjoitti isälleen Heinrich Marxille: "Esirippu on pudonnut. Minun kaikkeinpyhimpäni on tyhjä, sinne on siirrettävä uudet jumalat", mutta isä ei ymmärrä poikansa epätoivoa eikä kirjeen kieltä. Hän ei ymmärrä, että poika katsoo tehneensä anteeksiantamattoman synnin ja pyytää apua äärimmäiseen hätäänsä. Nimikristityn isän vastaus 10.02.1838 Saatanan otteessa pyristelevälle pojalle on tyly kuin kuolemantuomio: "Minä en ole vaatinut salaisen asian selvittämistä".

Runossa "Kalpea tyttö" nuori Marx huutaa maailmalle: "Minä kadotin taivaan ja tiedän sen varsin hyvin. Sieluni, joka joskus oli uskollinen Jumalalle, on ennaltamäärätty helvettiin".

Marxin katastrofin ideologiset juuret olivat saksalaisessa teologiassa joka nykyisin tunnetaan liberaaliteologian nimellä. Saksan Evankelisen kirkon jäsen Karl Heinrich Marx oli opiskellut babylonialais-kreikkalais-roomalaista mytologiaa ja taidehistoriaa Bonnissa vuoden verran, kun hän vuonna 1836 hän tuli Berliiniin kuuntelemaan "kristityn" Bruno Bauerin luentoja profeetta Jesajasta. Jesajan ennustuksia tulevasta vihan päivästä Bauer tulkitsi siten, että tulossa oli suuri sosiaalinen katastrofi. Bauer opetti myös, että Jeesus ei ole historiallinen henkilö.

Marx opiskeli myös lakia ja filosofiaa, mutta siirtyi tutkinnon suorittamista varten Berliinistä Jenaan, koska Jenassa vaatimustaso oli matalampi. Tohtorinväitöskirjassaan Marx vertaili kahden kreikkalaisen kylähullun, Demokrituksen ja Epikuroksen mietteitä. Vastavalmistunut tohtori Marx sai töitä Kölnissä juutalaisen sosialistin ja vannoutuneen kristinuskon vastustajan Moses Hessin perustaman lehden Rheinische Zeitungin toimittajana.

Tohtori Marx meni naimisiin vuonna 1843. Morsiamen isä oli korkeassa asemassa oleva sosialisti, ranskalaisen Saint-Simonin oppilas. Samana vuonna nuoripari siirtyi Pariisiin, ateistisen kommunistiliikkeen Mekkaan. Tähän aikaan Karl Heinrichin isä Heinrich Marx sanoi, että hänen pojassaan on demoni ja arveli, että avioliitosta tuskin tulisi onnellista. Isän ennustus meni nappiin.

Marxin on vaikea löytää kustantajia tuotteilleen. Vuonna 1845 ilmestyi "Pyhä Perhe", jossa tohtori kritikoi entistä oppi-isäänsä, Bruno Baueria. Marxin ja Hegelin yhteistyönä laatima Saksalainen ideologia julkaistiin vasta 1932 kansallissosialistien iloksi. Venäläiset julkaisivat 1950-luvulla Marxin juutalaisvastaisen, rasistisen teoksen "Juutalaiskysymyksestä", koska kirjassa esitetyt väitteet silloin kävivät hyvin yksiin Neuvostoliiton virallisen antisionismin kanssa. Nyt samaa, myös nimellä "Maailma ilman juutalaisia" tunnettua kirjaa levitetään verkossa, sillä juutalaisvihalle on aina käyttöä. Tällä hetkellä levitys tapahtuu islamin nimissä ruotsalaisen serverin kautta.

Otava kyllä yrittää todistella, että Karl Marx oli taloustieteilijä, mutta Marx ja Engels olivat itse eri mieltä. Engels lupasi taistella kristinuskoa vastaa "viimeiseen asti" ja muuta tuskin voi sanoa Marxistakaan. Molemmat olivat saaneet oppinsa Hessin "Punaisesta katekismuksesta" ja ennustivat valoisaa tulevaisuutta maailman kansoille sosialismin punaisessa hohteessa.

Osmon kommentti: Moses Hess - marksismin perustaja

Karl Marx oli 24 vuoden ikäinen, kun hän tuli Moses Hessin 1941 perustaman Rheinische Zeitungin päätoimittajaksi. Hänen pomonsa Moses Hess (Moritz Moses Hess, 1812-1875) oli varsinainen monitoimimies. Hänen hautakiveensä Kinneretissä, Israelissa on kaiverrettu sanat: Moses Hess - Saksan sosialidemokraattisen puolueen perustaja, mutta se ei kerro kaikkea. Hess oli sekä vapaamuurari, että weishauptilaisen Illuminati-liikkeen jäsen. Hess harrasti kabbalistisia salatieteitä ja hänen taloutensa turvana olivat suvun teollisuuslaitokset. Hessin oppi-isiä olivat Spinoza ja Hegel.

Moses Hessin tärkeimmät opetuslapset olivat Karl Marxin ja Friedrich Engels. Hessin opetuslapset on helppo tunnistaa siitä, että he toistelevat alinomaa lausetta "uskonto on oopiumia kansalle". Lauseen alkuperäinen, Hessin suusta lähtenyt muoto oli "uskonto on oopiumia massoille". Hess halveksi ei-juutalaisia kansoja, ja siksi hän keksi sosialismin ei-juutalaisille "massoille".

Hessin osuus maailman ideologisessa historiassa olisi merkittävä jo marksismin perustajanakin, mutta sen lisäksi hän oli rasismin esitaistelija: "Rotujen taistelu on tärkeintä. Luokkataistelu on toisarvoista". Juutalainen Mooses Hess edusti juutalaista rasismia; hänelle sosialismi oli keino saattaa kaikki kansat juutalaisen vallan alle. Hänen merkittävin kirjallinen työnsä "Punaisen katekismuksen" lisäksi on "Rooma ja Jerusalem - viimeinen kansallisuuskysymys". Alkuperäisessä sosialismissa "valoisa tulevaisuus" ja "messiaaninen aika" alkaa siitä, että juutalaiset alkavat hallita maailmaa ilman Jeesusta.

Weishauptilaisen liikkeen perustarkoitus on vastustaa Jeesusta ja tehdä tilaa Antikristukselle. Sosialismi on vain yksi osa tätä liikettä. Maailman ajamiseksi kaaokseen weishauptilaiset illuminatit (edistykselliset) ruokkivat sotaa kaikkien rintamien molemmin puolin, rakentavat kilvan ylikansallisia järjestöjä, soluttautuvat kirkkoihin, ammattiliittoihin, ostavat sanomalehtiä, televisiokanavia, poliitikkoja ja sieluja.

Sivulla 74 Otavan HORISONTTI kertoo hyvin lyhyesti sosialismista Venäjällä, vaikka opettavaista kerrottavaa olisi ollut paljon. Kerrottava on kuitenkin niin karmeaa luettavaa, että Otavan kirjantekijät eivät ole pystyneet sitä esittämään - onhan meillä Suomessa niin paljon sosialisteja, joille Neuvostoliitto on Jumalan korvike. Todellinen syy vaikenemiselle lienee kuitenkin siinä, että kirjantekijät ovat niin vihkiytyneet saatananpalvonnalle, että ovat valmiit hyväksymään Venäjän hävityksen välttämättömänä osana Jeesuksen vastaista kampanjaa.

Sivun 74 otsikko "Marxismin nousu ja tuho" on harhaanjohtava. Marxismi ei ole kuollut, päinvastoin. Kiina noudattaa marksismin määräyksiä "uskonnon" tuhoamisesta jatkuvasti ja Venäjällä entiset puoluejohtajat ovat nyt kirjanneet myös maan omaisuuden omiin nimiinsä ja ovat siten paisti sosialisteja myös kapitalisteja. Länsi-Eurooppaa hallitsevat sosialistit muuallakin kuin Suomessa.

Osmon kommentti: Sosialismi tänään

Adam Weishauptin, Moses Hessin ja Karl Marxin teoreettisiin töihin perustuvalla sosialismilla on useita muunnoksia. Neljä kertaa sosialismin erilaisia näkemyksiä on yritetty saattaa yhden punalipun alle, jolloin ovat syntyneet niinsanotut sosialistiset internationaalit: Ensimmäinen 1864 Lontoossa, Toinen 1889 Brysselissä, Kolmas 1919 Moskovassa ja vuonna Neljäs 1938 Trotskin johdolla, kun Moskovalainen sosialismi ei enää mennyt kaupaksi länsimaissa.

Nykyisin elinvoimaisin on trotskilainen Internationaali, joka toimii lähinnä salaseurojen tapaan. Se on soluttautunut kaikkiin kansainvälisiin järjestöihin ja käytännöllisesti katsoen johtaa niiden toimintaa. Salaseurojen tapaan toimivan yhteisön tunnistaminen on kuitenkin helppoa sen politiikasta. Sosialistit pyrkivät kristittyjen vastustuksen takia pienin askelin, mutta johdonmukaisesti noudattamaan johtajiensa Weishauptin, Hessin ja Marxin taustavaikuttajan ohjelmaa.

Toisen sosialismin haaran muodostavat kansalliset sosialistiset puolueet, joiden näkyvimpiä aikaansaannoksia on Kiina ja Euroopan unioni. Euroopan Unionia rakennetaan täsmälleen samoilla piirustuksilla, kuin mitä aikoinaan käytettiin Venäjän tuhoamiseen. Jos haluat seurata tätä kehitystä, tutustu Venäjän historiaan vuosilta 1917-1991.

Otavan HORISONTIN johdannossa mainittiin historian opiskelun tarkoitukseksi historian ymmärtäminen. Minä lisäisin tähän vielä, että historiasta pitäisi oppia jotakin, ettei entisiä virheitä toistettaisi. Muuten käy niin kuin Joelin kirja kertoo: "Mitä kalvajasirkalta jäi, sen söi heinäsirkka. Ja mitä heinäsirkalta jäi, sen söi syöjäsirkka. Ja mitä syöjäsirkalta jäi, sen söi tuhosirkka". (Joel 1:4). Sama joukkotuhovälineen eri muunnokset tuhosivat koko maan. Ensimmäisenä tuhottiin Venäjä.

Osmon kommentti: Venäjän keisarikunnan tuhoaminen.

Venäjän keisari Aleksanteri II pystyi voittamaan Venäjän ortodoksisen kirkon vaatimukset ideologisesta yksinvaltaisuudesta ja sovelsi politiikassaan Immanuel Kantin ajatusta "elä ja anna toisten elää". Aleksanteri II tuli hyvin toimeen Suomen Snellmanin kaltaisten miesten kanssa ja Suomi kehittyi, koska Suomessa kansa oli vapaamielistä, lukutaitoista ja rehellistä. Myös Venäjä kehittyi. Maaorjuus lakkautettiin ja vauraus alkoi saavuttaa myös maaseutua. Mutta tämä ei ollenkaan miellyttänyt sosialisteja, jotka tappoivat keisarin.

Keisarin tappamisen jälkeen sosialistit jatkoivat terrorikampanjaansa koko maassa. Viranomaisten otteet tiukentuivat, ja juuri tähän sosialistit oppinsa mukaisesti olivat pyrkineet: yhteiskunnallisten olojen kärjistymiseen sodan aikaansaamiseksi. Mutta taloudellinen kehitys jatkui aina toiseen maailmansotaan asti. Pääkaupungin Pietarin liepeille ilmestyi palatsimaista huvila-asutusta viidenkymmenen kilometrin päähän kaupungista - ne nykyisin luhistumaisillaan olevat, suuret nousukasasunnot ympäri kaupunkia.

Valtava teollisuuden kehitys nosti materiaalista elintasoa. Elintaso nousi valtavaa vauhtia, mutta vauhkoontuneet ihmiset halusivat aina vain lisää. Ja kun sosialistit lupasivat vielä enemmän, olivat kaikki ahneet heti ottamassa mitään kyselemättä. Ahneus ajoi ihmiset sosialismin ansaan.

Ensimmäinen maailmansota katkaisi talouden nousun, ja tsaarin valtarakenne sortui. Tosiasiat alkoivat paljastua heti, kun sosialistit olivat saaneet vallan käsiinsä. Jos ennen valtio oli yrittänyt estellä terroria, niin nyt uusi hallitus teki siitä valtansa tukipylvään.

Sosialistien muita aikaansaannoksia - vankileirien saariston, kymmenien miljoonien vainaiden jne. lisäksi - Venäjällä olivat:

Venäjän talouden tuhoaminen;

Yksityisomistuksen ja perimisoikeuden rajoittaminen mitättömyyksiin;

Kansojen pakkosiirrot ja tuhoaminen;

Perhe-elämän tuhoaminen

Marksilaisuuden pakkosyöttö ja kilpailevien ideologioitten hävittäminen

Maailmanvallankumouksen markkinointi

Luku 15. Teollisuuden syntyminen Suomessa

Otavan HORISONTISSA esitettyjen asioiden lisäksi kannattaa mainita myös puuvillatehtaiden tulo Suomeen. Amerikan Yhdysvalloissa käytiin 1860-luvulla sisällissotaa, joka syntyi etelävaltioiden halusta säilyttää orjuus. Orjuuden vastustajat aloittivat sodan etelävaltioita vastaan, ja silloin työt etelän puuvillaplantaaseilla pysähtyivät. Eurooppa ei saanut kutomoihinsa puuvillaa, ja silloin Venäjän johtajat valloittivat Turkestanin, turkinsukuisten Keski-Aasian kansojen kotimaat ja ryhtyivät viljelemään valloitetuilla alueilla puuvillaa. Suomessa oli teollisen tuotannon kurinalaiseen elämään sopivia, rehellisiä, ahkeria, nopeaälyisiä, luku- ja kirjoitustaitoisia tyttösiä, ja heidän varaansa perustettiin Suomen ensimmäiset puuvillatehtaat. Kansankulttuuri oli ratkaisevassa asemassa teollisen kehityksen suhteen silloin, niin kuin nytkin.

Luku 16. Elinkeinot ja asutus 1800-luvulla; Suuret nälkävuodet

Nälkä ja rutto eivät 1800-luvulla olleet harvinaisia missään Euroopan maassa. Jopa Irlannin perunarutto tappoi miljoonia. Suomessa vilja- ja perunasatoa tuhosivat kesäpakkaset ja kevättalvella esiintyneet helleaallot usean vuoden ajan 1860-luvulla. Otavan HORISONTTI mainitsee nälkävuosiksi 1867-1868, mutta minun muistini mukaan nälkävuodet alkoivat jo vuodesta 1863 ja kestivät vuoteen 1867 saakka. Kannattaa kuitenkin tarkistaa..

Nälkävuosista selvittiin yli monenlaisin keinoin. Sotkamon kunnasta Kainuussa 1000 kuoli, 1000 muutti pois, pääosin Ruijan rannikolle Norjaan ja 1000 selvisi hengissä kotiseudullaan.

Otavan HORISONTIN MUKAAN Suomen nälkävuodet olivat viimeinen nälkäkatastrofi Euroopassa rauhan aikana. Väite on väärä, Ukrainassa oli paljon mittavampi nälkäkatastrofi talvella 1932-1933, kun valtio vei kaiken viljan maaseudulta kaupunkeihin kollektivisoinnin vauhdittamiseksi. Keinotekoisessa nälänhädässä kuolleiden luvuksi eri lähteet arvioivat kuudesta kymmeneen miljoonaan.

Luvut 17 - 20. Pohjoismaiden asioita

Otavan HORISONTTI on sumuinen. Otavasta katsottuna Pohjoismaiset näkymät ovat seuraavia:

Luku 17. Valtiollisia muutoksia

Luku 18. Taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia

Luku 19. Poliittisesti orientoituneita kirjailijoita ja taiteilijoita

Luku 20. Merenkulkijat tutkimusmatkoilla

Luku 21. Uusi näyttämö: Intiaanit ja kutsumattomien siirtolaisten tulva

Luku 22. Eurooppalaisten tutkivat Läntistä Pohjois-Amerikkaa

Luku 23. Eurooppalaiset tulevat Läntiseen Pohjois-Amerikkaan

Luku 24 Sota orjuutta vastaan ja sen puolesta

Luku 25 Siirtolaisuus

Luku 26 Amerikan teollisuuden ja rahatalouden nousu

Afrikkaa

27. Eurooppalaiset tutkivat Afrikkaa

28. Eurooppalaiset valloittavat Afrikan

Kiinaa

29. Eurooppalaiset yrittävät päästä Kiinankin herraksi

30. Japani vastaa Euroopan haasteeseen

31. Siperiaa

Otavan HORISONTTI ei ole tasapainossa. Amerikan valloituksesta annetaan kohtalaisen tasapainoinen tietopaketti, mutta Siperian valloituksesta kerrotaan tuskin mitään. Täydennys on paikallaan.

Osmon kommentti: Venäjä valloittaa Siperian

Moskovan ruhtinaskunta oli 1450-luvulla nykyisen Viron kokoinen maapläntti, mutta jo 1552 se valloitti Kazanin, Volgan tataarien tärkeimmän kaupungin ja pääsi etenemään Uralille asti nyt myös Volgan sivujokea, Kamaa pitkin pohjoiseen, jossa se oli 1474 saanut valtaansa Novgorodin entiset verotusmaat.

Permalaiset olivat harjoittaneet raudan valmistusta Uralilla jo yli tuhat vuotta, kun Stroganovien suku sai tsaarilta yksinoikeuden Kazanin tataareilta valloitetun Permalaisalueen raudanvalmistukseen. Alkuperäiskansoilta raudan valmistus kiellettiin. Tsaari valtuutti Stroganovit perustamaan kaupunkeja, rakentamaan linnoituksia, pitämään yllä omaa armeijaa ja käymään sotia, ja käymään kauppaa Aasian maiden kanssa ilman tili- tai tullivelvollisuutta Moskovan suuntaan. Permalaiset tehtiin orjiksi omassa maassaan. Itse asiassa Stoganoveilla oli Uralilla oma orjatasavalta.

Stroganovien orjatasavalta oli aggressiivinen heti perustamisestaan asti. Vuonna 1575 Stroganovit alistivat Permin (Parma, vrt. Bjarmia) eteläpuoliset marit (vanha nimi "tseremissit) valtansa alle, jonka jälkeen Stroganovien (Stroganoffien, kuten ruokalistassa lukee) katseet suuntautuivat jo Uralin yli.

Kristoffer Columbus oli lähtenyt Amerikan purjehdukselleen vuonna 1491 - yhdeksänkymmentä vuotta häntä myöhemmin - 1581 - kasakkapäällikkö Jermak Timofejevitsh lähti valloittamaan Siperiaa, ensimmäiseksi Siperian kaanikunnan pääkaupunkia Sibiriä, Stroganoveilta saamansa tuliaseet mukanaan.

Sibirin kaani Kutshumin joukkojen aseistuksena olivat jousipyssyt, eikä niillä tuliaseita vastaan pärjännyt. Kasakat meuhasivat talven Sibirin kaupungissa ja lähiseuduilla miten tahtoivat ja lähtivät keväällä paluumatkalle. Mutta silloin Kutshumin tataarit yllättivät väsyneen joukon ja Jermakin miehistä vain muutama pääsi kertomaan venäläisille teoistaan. Taistelut jatkuivat, ja Jermak itse sai surmansa 1584.

Venäläiset olivat aloittaneet Siperian valloituksen pohjois-Uralilta, sillä pohjoisessa asutus oli harvaa ja vastarinta vähäistä. Jermakin ensimmäiseen retkeen osallistui vain muutama sata miestä. (300 miestä, tai kuten toinen lähde mainitsee 540 Jermakin kasakkia ja 300 Stroganovin sotilasta). Tuliaseet ratkaisivat taistelun venäläisten eduksi. Kun tataarin pääkaupunki oli tuhottu, oli muu vastarinta vähäistä. Kun venäläiset puhuvat "Siperian alistamisesta", tarkoitetaankin silloin Sibirin kaanikunnan pääkaupungin valtausta.

Pohjoista reittiä etenevät kasakat saavuttivat nykyisen Sahan tasavallan, eli Jakuutian ja perustivat tukikohdakseen Jakutskin vuonna 1632. Vuonna 1639 kasakat saavuttivat Tyynen Valtameren - Ohotan meren rannat. Vuonna 1643 Ohotan Meren rantaan päästiin jo etelämpää, Amur-jokea pitkin.

Hieman etelämpänä Siperiassa asutus oli tiheämpää, ja venäläisten kulku hitaampaa. Tämän reitin tukikohdaksi perustettiin Tomsk. Atamaani eli kasakkapäällikkö Kolesnikov saavutti Baikal-järven vuonna 1643.

Paikalliset asukkaat olivat ahdistelleet kasakoita pitkin matkaa, mutta joutuneet aina häviölle. Vasta Amur-joella 1689 maahantunkeutujat kohtasivat ensimmäisen kerran voimakasta vastarintaa alueelle asettuneiden kiinalaisten ja mantshurialaisten taholta. Venäläisten oli toistaiseksi luovuttava Amur-joen seudulta, mutta pohjoisempana matkat jatkuivat aina Aasian niemimaan kaukaisimpaan kolkkaan asti. Vuonna 1784 kaksi Valamon luostarin munkkia siirtyi Beringin salmen yli Alaskaan.

Uralin eteläosan takana maata hallitsivat bashkiirit. Venäläiset joutuivat kauan kiertämään Bashkirian ohi pohjoisesta päästäkseen kauempana oleville Altain vuorille. Altailla venäläisiä houkutteli hopea. Vuonna 1619 Petlin kävi tervehdyskäynnillä paikallisen valtiaan, Altain kaanin luona ja 1654 Moskovan lähettiläs Baikov kulki Altain ja Mongolian kautta matkallaan Beijingiin.

Kasakoiden jäljessä kulkivat kauppiaat ja kohta myös uudisasukkaat. Erityisesti komit olivat innokkaita lähtemään sekä kauppamiehiksi, että uudisraivaajiksi. Tobolskin seutu Uralin takana asutettiin, mutta Länsi-Siperian suurien suoalueiden ylitys jokia pitkin rajoitti siirtolaisuutta. Siirtolaisuus Euroopasta lähti huimaan nousuun vasta 1860-luvulla, kun maaorjuus lakkautettiin Venäjällä (ja Ukrainassa, joka kuului Venäjään) ja säännöllinen höyrylaivaliikenne Siperian joilla alkoi. Muuttoliikettä kasvatti myös rautatie, joka 1895 ulottui Baikal-järvelle, burjaattimongolien maahan.

1800-luvun lopulla Venäjä oli saanut haltuunsa Ohotan meren eteläisimmät osat, lähes Koreaan saakka. Rannikolle perustettiin Vladivostokin kaupunki. Kaupungin nimi Vladivostok on tyypillinen venäläiskansallinen ilmaisu. Vladivostok tarkoittaa "hallitse itää". Saman kaavan mukaan annettuja nimiä ovat myös Vladikavkaz, "hallitse Kaukasusta" ja "Vladimir", hallitse maailmaa.

Ukrainasta muutettiin Kaukoitään laivoilla. Mukaan otettiin vain välttämättömät tarvikkeet, siemenviljat, kirves ja myllynkivet. Ukrainassa ei ollut kiviä, ja myllynkivet olivat arvokkaita. Mistäpä sitä Odessasta laivaan noussut siirtolainen olisi tiennyt, että kyllä Ohotan meren rantamilla kiviä löytyy.

Osmon kommentti: Siperian kansat

Uralin ja Tyynen meren välisellä, noin 5000 kilometrin matkalla ei junan ikkunasta näy juuri muita kuin suota, vuoria ja harmaita kyliä. Vain muutaman kerran juna sukeltaa kaupunkiin. Siperian kaupungit ovat suuria miljoonakaupunkeja, mutta ne ovat harvassa.

Junan ikkunasta ei näe kaikkea. Radan pohjoispuolella leviävä maa ulottuu Pohjoisen Jäämeren rantaan, mutta matka on pitkä - pari tuhatta kilometriä. Jokilaiva Krasnojarskista vie sinut merelle viikossa myötävirtaan, mutta paluu vastavirtaan kestää kolme viikkoa. Tällä suunnattomalla alueella asuu valtaosa Siperian alkuperäiskansoista, joita kaikkiaan on lähes sata. Niistä vain suurimmat, kuten turkinsukuiset sahat ja burjaattimongoolit ovat pystyneet muodostamaan omia tasavaltojaan.

Siperian kansojen rikkaudesta kertoo kuitenkin se, että Moskovassa ja Helsingissä toimiva, alkujaan jugoslavialaisen Boris Arapovicin Ruotsiin perustama Raamatunkäännösinstituutti kääntää nykyisin Raamattua tai sen osia kuudellekymmenelle seitsemälle entisen Neuvostoliiton kansan kielelle. Työntekijöitä instituutissa on noin 2000.

Siperian pohjoisosan valloitus oli ollut helppoa, mutta Keski-Aasian turkkilaiskansat säilyttivät itsenäisyytensä 1860-luvulle saakka. Silloin Venäjä tarvitsi puuvillaa ja puuvillan tarve pani sotajoukot liikkeelle. Kaspian meren ja Tien Shanin vuoriston välinen Kirgiisien aroksi kutsuttu vyöhyke vaihtoi isäntää. Alueen suuruutta kuvaa se, että kun lentokone nousee Tien Shanin vuoriston juurelta Almatysta, se lentää kolme tuntia, ennen kuin se ohittaa Kaspian pohjoiskärjen. Vielä reilu tunti, ja kone laskeutuu Moskovaan.

Turkestanin kansat olivat olleet maailman johtavia sivistyskansoja satojen vuosien ajan, aina 1300-luvulle saakka. Euroopan ensimmäisten yliopistojen kirjat oli kirjoitettu täällä … Mutta sitten, ensin Tsingis-Kaanin ja myöhemmin Timur Lenkin suorittamien hirvittävien teurastusretkien jälkeen Turkestanin - nykyisen Kazakhstanin, Uzbekistanin, Turkmenistanin ja Kirgiisian lamppu sammui. Maa sortui islamilaisten emiirien hirmuvallan kouriin. Vaikka venäläiset eivät mitään pyhäkoulupoikia olleetkaan, oli emiirien hirmuvallan päättyminen vanhoissa islamilaisissa keskuksissa helpotus kaikille. Propaganda tosin puhuu aivan muuta - sosialistisesti värittyneessä propagandassa Keski-Aasia vapautettiin tilanherrojen, turkiksi "bek", vallasta.

Otavan HORISONTISSA lukuun 31 on lisätty vielä Japanin sota 1900-luvun alussa. Se kun oli päätepysäkki, johon tsaarin Venäjän kasvu pysähtyi.

32. Venäjää yritetään kehittää

Otavan HORISONTIN analyysi Venäjän kehityksen jarruista on päin prinkkalaa. Taimyrin tundrat ja Siperian asumaton vuoristo eivät Venäjän kehitystä jarruttaneet, vaan venäläiset itse ortodoksisen kirkon pelottelemana. Kirkolle tärkeintä oli taistelu paavia vastaan, eikä ortodoksisessa kirkossa koskaan ymmärretty, että niinsanotun Lännen kehitys oli alkanut 1400-luvulla siten, että paaville sanottiin jäähyväiset, ensin tsekeissä ja sitten muualla. Taisteluhautoihinsa jämähtäneet kirkonmiehet pelkäsivät kaikkea, mikä vähänkin haiskahti poikkeavalta.

Venäjän historiallinen kehitys oli ollut kahden Rusin, Kiovan Rusin ja Moskovan Russian mongolimiehityksestä alkanut kaksintaistelu. Kiovan Rus oli vapautunut mongoleista ja kehittynyt erinomaisen hyvin Liettuan alaisuudessa, mutta Moskovan Russia - eli Venäjä - oli käpertynyt itseensä ja torjunut kaiken kehityksen - kirjat, kirjapainot ja kaiken vapaan mielipiteenilmaisun. Kiovan rusin kansankielinen Raamattu, Biblia Ruska, ilmestyi 1525 Prahassa ja Vilnassa, mutta Venäjän kansankielinen Raamattu vasta 1876 Moskovassa. (Uusi Testamentti 1821). Ja rajaa vartioitiin tiukasti, ettei vain kerettiläinen ajatus pääsisi tunkeutumaan Moskovan Venäjälle. Kun Venäjä sitten sai vallattua Liettualle kuuluneet Valkovenäjän ja Ukrainan, ja sillä olisi ollut mahdollisuus omaksua Valkovenäjällä saavutettu taso, niin tehtiin juuri se, mikä oli tyhmintä - Valkovenäjä hävitettiin. Moskovan Venäjä ei halunnut jättää mitään todistusaineistoa Valkovenäjän korkeakulttuurista. Se, mikä säästettiin, vietiin Pietarin museoihin.

Köyhä Venäjä ei ollut, mutta köyhyys oli silti jokapäiväinen ilmiö. Venäjän väestön köyhyys oli moraalinen ilmiö - kirkko ei nuhdellut niitä, joita olisi pitänyt nuhdella eikä auttanut niitä, jotka olivat avun tarpeessa. Venäjän tutkijat ovat myöhemmin ihmetelleet, miksei Venäjä synnyttänyt filosofeja, tiedemiehiä, teologeja tai muita ajattelijoita ennen kuin 1800-luvulla, mutta nämä kyselijät tuntevat huonosti Venäjän kirkon kerettiläispelkoja - ja juuri se esti Venäjää muuttumasta siitä, mihin Venäjä mongolivallan aikana oli jämähtänyt.

Venäjän kehityksen ottivat lopulta johtoonsa Uralin perukoilta tulleet teollisuusmiehet - Stroganovien ja Demidovien suvut yhteistyössä tsaarien Pietari I ja Aleksandr I kanssa. Samalla alkoi teollisuuden kehitys, vaikka teollisuustyöväen olot olivatkin huonot, kuten kaikkialla maailmassa siihen aikaan. Uralille muodostui maan tärkein teollisuusalue, koska siellä oli kaksi raaka-ainetta vieretysten: puuhiiltä ja rautamalmia. Myöhemmin, kun raudan valmistukseen opittiin käyttämään kivihiiltä, löytyi sitäkin sopivalta etäisyydeltä. Volgasta tuli teollisuuden valtaväylä jo kauan ennen rautateiden rakentamista.

Luku 33. Vain huonoja vaihtoehtoja kokeillaan

Kirkko ei lopulta pystynyt estämään uusien aatteiden tuloa, mutta se pystyi estämään hyvien ajatusten esiinmarssin. Venäjälle tulivat kaikki huonot vaihtoehdot: sosialismin muodot, vapaamuurarien liike ja jopa jesuiitat saivat pitkään toimia Venäjällä. Venäläiset sortuivat kansalliskiihkoon, juopotteluun, korruptioon ja turhamaisuuteen, mutta eivät koskaan tehneet parannusta pahoista töistään - syfilis oli yleinen sairaus niin aateliston kuin Volgan lauttureidenkin keskuudessa, juopottelusta puhumattakaan.

Kirkko pystyi viimeiseen asti taistelemaan kristinuskoa vastaan. Duhoborit, hlystit ja molokaanit oli karkoitettu Siperiaan, stundisteja, baptisteja ja mennoniittoja vainottiin, ja Volgan saksalaiset eivät saaneet keskustella hengellisistä asioista venäläisten kanssa. Kun helluntailiike tuli Helsingin kautta Pietariin, lähetettiin Venäjän ensimmäinen helluntaisaarnaaja Solovetskin saarille luostarivankeuteen 1916 - vuotta ennen vallankumousta. Kirkko oli estänyt kristinuskon leviämisen Venäjälle. Ahneus, ryöstö, väkivalta ja muut paheet rehottivat ja saivat sitten yliotteen koko touhusta.

Luvut 34-36 käsitellään Suomea:

34. Sortokausi 1 Suomessa

35. Sortokausi 2 ja jääkäriliike

36. Kansallinen taide ottaa haasteet vastaan

Luvut 37-39 Ensimmäinen maailmansota

37. Sarajevon laukaukset

38. Ensimmäinen maailmansota

39. Ensimmäinen maailmansota päättyy

40. Sosialismin voitto Venäjän tsaarista ja Venäjän kirkosta

Tsaarin ja kirkon absoluuttisen vallan turvaksi rakennetut padot eivät pitäneet sosialismin raivoisaa hyökkäystä. Kansaa oli suojeltu, mutta sen ei oltu annettu kehittyä. Kansa ei päässyt edes ottamaan osaa taistoon, sitä veivät erilaiset kiihottajat laidasta laitaan. Valtaan nousivat ne, jotka olivat häikäilemättömimpiä kuin muut.

Luvut 41-42.

Suomen ja Venäjän tiet erkanevat

Suomi oli vuodesta 1809 alkaen ollut Venäjän Tsaarin Suomen Suuriruhtinaskunta - Velikoknjazhestvo Tsarja Rossijskogo. Vuonna 1917 tsaari menetti virkansa ja ammuttiin myöhemmin. Maa jäi ilman päämiestään. Yksinkertainen seuraus Venäjän vallankumouksesta oli, että Suomi asetti oman päämiehen, presidentin. Sata yhdeksän vuotta kestänyt kausi oli Suomen kehitykselle arvokas, ja se päättyi juuri sopivasti - silloin, kun Venäjän tsaarit olivat lakanneet noudattamasta vuonna 1809 tehtyä sopimusta ja alkanut pakkokeinoin ryssittää Suomea.

Luvut 43-44.

Valkoiset ja punaiset

Sama vaara, joka koitui Venäjän kohtaloksi, uhkasi myös Suomen suomalaisia. Sosialistit eivät kunnioittaneet periaateetta "elä ja anna muidenkin elää", vaan halusivat kaiken vallan itselleen. Mutta vuonna 1918 tulevaisuus oli vielä hämärän peitossa. Sosialismin koko hirvittävää olemusta ei vielä silloin tunnettu. Sosialismin saarnamiehet puhuivat valoisasta tulevaisuudesta, ja korjattavaa oli paljon. Nekin, jotka taistelivat valkoisten puolella, taistelivat usein vain vastustaakseen sosialistien virallista ohjelmaa, sosialisointia ja työväen diktatuurin nimellä markkinoitua fasismia.

45.

Kansallinen eheytys lähtee käyntiin ja kiistoista naapurimaiden kanssa sovitaan

Sosialistien kapina ei ollut turha. Taistelujen jälkeen ajattelevat ihmiset joutuivat tunnustamaan, että torpparikysymys ja monet muut sosialistien vaatimukset olivat oikeutettuja. Maa sai nopeaan tahtiin torpparien vapautuslain, uskonnonvapauslain ja sosialidemokraattien paluun vallan huipulle - maan hallitukseen. Kun yhteiskunnalliset kiistat oli sovittu, ei sosialistien ajama paholaisenpalvonta enää ollut tärkeä suurelle äänestäjäkunnalle, ja asia jäi toistaiseksi makaamaan.

Suomen rajat eivät noudattaneet tarkkaan kansallisia rajoja. Ahvenanmaalla asui ruotsalaisia, mutta Ruotsin pohjois-osassa Länsi-Pohjassa suomalaisia. Ahvenanmaan siirtymistä Ruotsille ei sallittu, mutta ei myöskään Länsi-Pohjaa liitetty Suomeen. Tasavertaisia nämä kaksi aluetta eivät kuitenkaan ole: Ruotsi harjoitti Länsi-Pohjassa raakaa ruotsalaistamispolitiikkaa, mutta ahvenanmaalaiset saivat kulttuuriautonomian ja vapautuivat maanpuolustusvelvotteista.

Toisen rajan takana asuivat inkeriläiset, Aunuksen karjalaiset ja Itä-Karjalan suomalaiset. Jos kansallisvaltioajatus oli toteutunut, alueet olisi liitetty Suomeen. Mutta sitä eivät neuvostojohtajat hyväksyneet, huolimatta siitä, että sosialismin propagandassa pyrkimys kansojen itsemääräämisoikeuteen on selvästi tuotu esille. Lenin-Uljanov, Trotski-Bronstein ja muut venäjän juutalaiset kansankomissaarit vastustivat jyrkästi omia oppejaan. Kun Suomessa asiaa ei ajettu pontevasti, kirjattiin Tarton rauhansopimukseen vain lupaus, että Neuvostoliitto antaa karjalaislapsille perusopetuksen suomen kielellä. Lupausta noudatettiin noin kymmenen vuotta, mutta 1937 koko Karjalan miespuolinen suomenkielinen väestö tuhottiin tai hajotettiin ympäri Neuvostoliittoa. Tämän kehitys oli juuri sellainen, mistä kansallisen yhtenäisyyden esitaistelija, kielitieteilijä Kai Donner oli varoittanut.

46.

Puoluekenttä Suomessa sotien välillä; talous kehittyy

- tässä välissä olisi saanut olla vähän paikallishistoriaakin, …. Eikä aina sitä politiikkaa.

Viro, Latvia ja Liettua

Baltian maat joutuivat ottamaan aseellisesti yhteen Trotski-Bronsteinin perustaman puna-armeijan kanssa ja voittivat. Venäläisessä propagandassa Puna-armeija voitti Viron armeijan, mutta tosiasiallisesti virolaiset päihittivät Trotskin laumat Pihkovan luona. Taistelun vuosipäivä jäi kuitenkin elämään puna-armeijan vuosipäivänä, sillä eihän Venäjällä tiedetty tosiasioita. Poliitikot kuitenkin tunnustivat tosiasiat, ja Viro säilytti itsenäisyytensä.

Viron ja Latvian itsenäisyydelle ei ollut niin vahvaa pohjaa, kuin Suomella. Viro oli ollut edellisen kerran itsenäinen 1200-luvulla, ja Latviaa ei silloin vielä ollut olemassakaan. Riian kaupungin vieressä oli siihen aikaan liiviläisten pääkaupunki Ykskylä, Ikskile. Mutta Viron ja Latvian itsenäisyys osoitti, että pelkkä kansallisuus on riittävä valtiollisen yhtenäisyyden perusta. Rakenteet pystyttiin luomaan suhteellisen pian.

Kokonaan eri juttu on Liettua, joka suurimmillaan 1500-luvulla oli Euroopan suurin valtio ja eurooppalaisen sivistyksen viimeinen suojakoti, ennen katolisen vastauskonpuhdistuksen ja uskonsotien alkua. Liettuan raja oli silloin kahdensadan kilometrin päässä Moskovasta ja etelässä se ulottui lähes Mustaan mereen. Venäjän vallan aikana Liettuaa oli hävitetty tullen ja mennen, mutta itsenäisyyden aikana maa toipui nopeasti.

Toisen maailmansodan jälkeen Baltian maat jäivät taas Venäjän jalkoihin, mutta venäläisille Baltia oli sama kuin Kreikan saaret suomalaisille. Sosialistien etuoikeutettu kasti, sotilaat ja salaisen poliisin virkamiehet siirtyivät mielellään Baltiaan eläkepäiviään viettämään. Ei sitten ihme, että näistä tulokkaista ei aina tykätä.

Itävalta-Unkarin perilliset

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Habsburgien suku oli hallinnut Itävalta-Unkaria paavin kirkollisen koneiston avustuksella. Valta oli ollut brutaalia, ja unkarilaiset olivat jo puoli vuosisataa pyrkineet siitä irti, mutta aina saaneet takkiinsa. Vasta kun Habsburgien suku 1918 joutui syrjään päivänpolitiikasta, koitti Unkarin vapaus. Itsenäinen Unkari ei kuitenkaan vastannut unkarilaisten toiveita: Kolmasosa unkarilaisista jäi maan rajojen ulkopuolelle. Erityisen katkera oli Transilvanian jääminen vasta perustetun Romanian valtion hallintaan.

Tshekkoslovakia on slaavien historiallista kotimaata. Slaavien ensimmäiset valtiolliset muodostelmat olivat ruhtinas Rostislavin 800-luvulla perustama Moravian ruhtinaskunta nykyisen Tsekin tasavallan ja Slovakian rajaseudulla ja Traakiaan tunkeutuneiden slaavien ja bolgaarien turkkilaisheimon perustama ruhtinaskunta, jonka hallitsijana Rostislavin aikana oli Bogoris Ensimmäinen.

Osmon kommentti: Slaavit saavat kirjakielen

Rostislavin ja Bogorisin hallitsemat slaavit kutsuivat bysanttilaisen diplomaatin Konstantinuksen seurueineen opettamaan slaaveille kristinuskon alkeita. Konstantinuksen ja hänen seurueensa siunasi matkaan Konstantinopolin patriarkka Fotius. Filosofi-diplomaatti sai kirkollisen nimen Kyrillos. Kyrilloksen seurueeseen kuului hänen veljensä Metodius ja muutamia muita kristittyjä slaaveja Bulgariasta. Heidän ponnistelujensa tuloksena Keski-Euroopan slaavien kielelle käännettiin Raamattu 800-luvun toisella puoliskolla.

Kyrilloksen ja Metodiuksen slaavin kielinen raamattu oli ensimmäinen raamatunkäännös moneen sataan vuoteen. Sen avulla murtui latinankielisen kirkon valta slaavilaisessa maailmassa. Määristä ja Böömistä tuli Roomasta riippumattoman ei-kirkollisen kristinuskon keskus Euroopassa, jollaisena se säilyi 1618-1638 käytyyn kolmikymmenvuotiseen sotaan asti.

Moravian ja tsekkien slaavilainen herätysliike tuli kuuluisaksi, kun liikkeen johtaja, Prahan yliopiston rehtori Jan Huss vietiin Saksaan ja poltettiin roviolla Konstanzassa 1415. Jan Hussin takana oli kuitenkin kansanliike, joka sata vuotta myöhemmin synnytti myös Saksassa pyrkimyksen vapautua katolisen kirkon hirmuvallasta. Kolmikymmenvuotisen sodan aikana tsekkiläisistä juurista syntyi uusia herätysliikkeitä, muun muassa metodistien liike Englannissa ja Pohjois-Amerikassa.

Jan Hussin ja hänen työtovereittensa roviolla polttamiset eivät pysäyttäneet slaavilaista kansanliikettä. Se levisi Puolaan, Slovakiaan, Ruteniaan, Valkovenäjälle, Unkariin ja Transylvanian kansojen keskuuteen. Slaavilaisen herätysliikkeen piiristä nousivat ne arvot, joiden avulla Böömi ja Määri - tsekit ja moravian slaavit - nousivat sivistysvaltojen ja myöhemmin teollisuusmaiden joukkoon.

Erikoista painoa slaavilaisessa herätyksessä pantiin koulutukselle. Nykyaikaisen peruskoulun ideologinen isä Jan Amos Komenski oli tsekkiläisen vapaan herätysliikkeen piispa.

Böömin ja Määrin sivistysvaltio oli ollut brutaalin Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan orjuudessa Ranskan vallankumoukseen asti. Wienin kongressi 1815 oli vielä pitkittänyt paavin ja saksalaisten ylivaltaa, mutta Itävalta-Unkarin hajotessa 1918 myös slaavit pääsivät irti saksalaisten ja paavin ylivallasta. Etelässä syntyi Jugoslavia ja pohjoisessa Tshekkoslovakia.

Jugoslavian slaavit eivät olleet yhtenäinen kansakunta. Maassa asui toisilleen vihamielisiä ortodokseja, muslimeita ja katolisia. Katolinen kirkko oli onnistunut pitkällisten ristiretkiksi kutsuttujen sotien aikana murtamaan Bosnian sivistysvaltion 1400-luvun loppuun mennessä, minkä seurauksena alue oli joutunut turkkilaisten valtaan. Turkkilaisvalta Balkanilla kukistui vähitellen, mutta ongelmat jäivät. Väkivaltaa maassa lisäsivät radikaalit sosialistiset ryhmät. Toisen maailmansodan jälkeen kaikki Jugoslavian kansat joutuivat sosialistien valtaan. Kansa raaistui edelleen, mutta kansalliskiistoja pidettiin kurissa tehokkaasti. Maatalouden alalla sosialismia ryhdyttiin purkamaan jo 1950-luvulla, mutta lopullisesti sosialismin sai väistyä monipuoluejärjestelmän tieltä 1990-luvulla. Johtavaan asemaan Jugoslaviassa nousseet serbit ryhtyivät systemaattisesti tuhoamaan muita kansoja, ja lopulta ulkovallat puuttuivat peliin. Maa oli pakko jakaa moneen pieneen kansallisvaltioon.

Toisen maailmansodan jälkeen Tsekkoslovakiassa asui kaksi suurempaa slaaviheimoa - tsekit ja slovakit, sekä vähäiseksi käynyt moravien heimo. Karpaattien rinteillä, nykyisen Länsi-Ukrainan puolella asuivat Rutenian slaavit. Tshekkoslovakian slaavit tulivat hyvin toimeen keskenään, ongelmana olivat vain maan pohjoisosaan jääneet saksalaiset, joiden oli vaikea olla tasavertaisia kansalaisia ei-saksalaisten kanssa.

Tsekkoslovakia on ollut ei-katolisen Euroopan sivistyksen kehto ruhtinas Rotislavin ja hänen kutsustaan maahan tulleiden lähetyssaarnaajien Kyrilloksen ja Metodoksen ajoista lähtien. Ei sitten ihme, että itsenäinen Tshekkoslovakia kehittyi nopeasti, kuten myös Otavan HORISONTTI kertoo. Otavan kirjoittajien maininta siitä, että "Vauraus ei Tshekkoslovakiassakaan jakautunut tasaisesti, vaan hyvinvointi oli keskittynyt Böömiin ja Määriin" on muutaman kommentin arvoinen väite.

Osmon kommentti: Vauraus ja hyvinvointi

Konkistadorin, vinosilmäisen arojen valloittajan ja riistotalouden kannattajien maailmankuvassa aineellinen omaisuus samaistetaan hyvinvointiin, ja jopa niin, että hyvinvoinnillakin tarkoitetaan materiaalisten hyödykkeiden runsautta. Tähän samaan maailmankuvaan kuuluu sitten tuo omaisuudentasaajan mentaliteetti.

Omaisuuden tasauksesta on monenlaisia oppeja, mutta periaate on kaikessa sama: Kun Egyptin fellah viljelee maata ja saa perheelleen viljaa, tulee paikalle paimentolainen, joka haluaa osansa sadosta. Venäjän kioskimyyjän riesana on mafia, joka polttaa kioskin, jollei saa osaansa tuotosta ja niin edelleen.

Tsekkiläisen vaurauden perustana oli herätyskristillinen kulttuuri. Tsekkiläis-moravialainen henkinen hyvinvointi oli vaurautta sinänsä, se oli perusta, jonka varaan muu hyvinvointi rakentui.

Habsburgien aikana paljon ryöstösaalista kerännyt Itävalta jäi myös itsenäiseksi. Itävaltakin oli joskus ollut sivistysvaltio, mutta nyt se oli vain vauras ja "iloinen". Helposti inkvisition turmelema maa putosi Hitlerin käsiin.

49. Iso-Britannia ja Ranska sotien välillä

50. Maailman talous sotien välillä

51. Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto

Venäjän tsaarin kukistuttua helmikuussa 1917 maa ajautui sekasortoon aivan Marxin oppien mukaisesti. Lokakuussa 1917 sosialistit olivat jo vallassa. Vuonna 1919 Moskovassa perustettiin Kolmas Internationaali ja sosialistisesta Venäjästä tuli sen johtava valtio. Sosialistisen internationaalin päämääränä oli sosialistisen maailmanvaltion perustaminen. Sen rungoksi perustettiin Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto. ("Neuvostoliitto", kuten Otavan HORISONTTI esittää, on vain lyhennys varsinaisesta nimestä). Perustamishetkellä Sosialististen Neuvostotasavaltojen liittoon kuului Venäjä, Valko-Venäjä (Belarus), Ukraina, Armenia, Azerbaidzhan ja Georgia. Maassa alkoi sosialistisen terrorin pitkä yö.

Jos Otavan HORISONTTI yleisesti esittää historiannäkemyksensä asenteellisesti, siirtyy se Neuvostoliittoa käsitellessään yksinkertaiseen sosialistiseen demagogiaan. Otavan opettajat puhuvat talonpoikien niskuroinnista silloin, kun talonpojat eivät suosiolla käy tapettavaksi ja askeleesta taaksepäin, kun sosialistijohtajat joutuvat sallimaan ihmisille välttämättömien elintarvikkeiden tuotannon.

Sosialistien valtaaman Venäjän talous romahti siihen, kun kaikki postineidit ja sitä korkeamman koulutuksen saaneet ihmiset selitettiin kansan vihollisiksi. Teollisuus ei toiminut, kun koko johtoporras ammuttiin ja tilalle asetettiin oikeaoppisia sosialisteja. Keskiasteen johto siirrettiin pois ja tilalle asetettiin puoluepoliitikon valvomia työläisiä. Tehtaat muuttuivat pakkolaitoksiksi, jossa työtä tekivät rangaistusvangit. Yksin pääkaupungin, Pietarin, väkiluku pieneni vallankumouksen ensi vuosina kolmesta miljoonasta yhteen miljoonaan.

Sosialismin yksi tavoitteista oli yksityistalouden lopettaminen. Yksityistalous loppui, kun verot nostettiin tarpeeksi korkeiksi. Myös muita keinoja käytettiin. Verot määrättiin maksettavaksi korotettuina silloin, kun katsottiin tuottajan olevan epäsosiaalista ainesta, kirkossakävijää tai muuta kauheaa. Luovutettavaksi määrätty viljamäärä saattoi olla huomattavasti suurempi, kuin pellolta saatu sato. Sosialistit tekivät nälänhädän maahan tarkoituksellisesti. Nälänhätä oli sodankäyntikeino, poltetun maan taktiikkaa. Maailman johtavat teollisuusmaat - kananaivoiset hyväntekijät - toivat Venäjälle viljaa, tällä viljalla sosialistit pysyivät hengissä, tyhjensivät entisten vallanpitäjien viinikellarit tyhjäksi sillä aikaa kun kansaa kypsennettiin nälällä ja kuolemalla. Ukrainassa ihmiset söivät lapsiaan ja Volgan varren kylissä äidit sitoivat järkensä menettäneitä lapsia narulla pöydänjalkoihin, etteivät ne olisi syöneet toisiaan. Miljoonia kuoli, ennen kuin tavallisesti liian kärsivällinen Venäjän kansa ryhtyi vaatimaan muutosta. Ja silloin sosialistijohtajat tekivät sen "askeleen taaksepäin", josta Otavan demagogit puhuvat. Se on sitä "tieteellistä sosialismia".

Sosialistivallan ensimmäinen kymmenen vuotta käytettiin kirkon vastaiseen taisteluun. Noin kolme tuhatta luostaria suljettiin ja jäljelle jätettyihin asetettiin oikeaoppiset sosialistit tekemään kirkollisia rituaaleja. Kirkon aatteellinen työ estettiin täysin. Kirjallisuus tuhottiin ja tuhotun kirjallisuuden sijaan alettiin julkaista oikeaoppista sosialistista kirjallisuutta - ateistista kirjallisuutta. Sosialistit väittivät, ettei Jumalaa ole, mutta Saatanaa he eivät kieltäneet. Marx palvoi joka päivä Saatanaa polvillaan lepattavien kynttilöiden edessä ja kaksi hänen tytärtään harjoitti okkultismia - ja tekivät lopuksi perheineen joukkoitsemurhan saatanan kunniaksi. Myös Otavan HORISONTISSA esitetyssä Lenin-Uljanovin muotokuvassa sivulla 204 nämä saatananpalvonnan symbolit - kaksi lepattavaa kynttilää - on selvästi esillä.

Otavan käyttämä termi "kulakit" on sosialistien itsenäisistä maanviljelijöistä käyttämää taistelusanastoa. Sana tarkoittaa nyrkkiä. Sanaa ryhdyttiin käyttämään silloin, kun valmisteltiin toista hyökkäystä maalaisväestöä vastaan. Fanaattisosialistit tajusivat hyvin propagandan arvon. Kun viholliselle oli annettu nimi, kävi ikään kuin oikeutetuksi sen tuhoaminen. Sosialistit aloittivat maatalouden sosialisoinnin kollektivisoinnin nimellä vuonna 1929. Lyhyessä ajassa 10 miljoonaa maanviljelijää oli potkaissut tyhjää ja loput liittyneet kolhooseihin. Orpolapsista alettiin kasvattaa "uutta ihmistä".

Vuoteen 1929 mennessä sosialistit olivat saaneet välinsä selvitetyksi kirkon ja muiden tsaarin Venäjän kannattajien kanssa. Luostareiden omaisuudet oli realisoitu Englannin ja Amerikan markkinoilla, yksin Uuden testamentin käsikirjoituksesta "Codex Sinaiticus" maksoi British Museum 100.000 puntaa. Sosialistit olivat valmiit tarttumaan uusiin toimiin. Samanaikaisesti maatalouden kollektivisoinnin kanssa alkoi vapaiden uskonsuuntien tuhoaminen ja raskaan sotateollisuuden uudisrakentaminen.

Venäjän kirjakielenä oli vuosisatojen ajan käytetty valkovenäjän kielen "ruskan" ja kirkkoslaavin sekoitusta. Venäjän oma kirjakieli syntyi vasta 1700-luvun lopulla. Sen ensimmäisiä kyvykkäitä käyttäjiä olivat runoilija Pushkin ja raamatunkääntäjät. Vuonna 1821 Venäjän Raamattuseura julkaisi ensimmäisen venäjänkielisen Uuden Testamentin ja 1876 julkaistiin koko Raamattu venäjäksi. Raamatun tulo vei Venäjän vanhat kristilliset herätysliikkeet uudistuksen tielle. Molokaanit, duhoboorit, hlystit ja muut joutuivat rukkaamaan uskonkäsityksiään baptistien ja muiden evankeelisten "lahkojen" suuntaan. Vallankumouksen kanssa samanaikaisesti maassa jatkuivat suuret hengelliset herätykset. Ukrainaan, Venäjälle ja Komiin syntyi myös karismaattisia liikkeitä; myös helluntaiherätys ja adventistit muodostivat seurakuntiaan maan länsirajoilta aina Tyynen meren rannikkoa myöten.

Vapaita kristittyjä oli maassa noin kaksi miljoonaa, alle kaksi prosenttia väestöstä, mutta taistelijoina kristityt olivat aivan eri luokkaa kuin aatelishovissa kasvaneet pullapojat ja luostarin nunnat. Mutta fanaattisosialistit olivat valmistautuneet taistoon, olihan Jeesuksen nimen hävittäminen ihmiskunnan historiasta sosialismin korkein tavoite. Kymmenen vuotta uskovia oli hyppyytetty viranomaisten tahdissa, mutta nyt alkoivat tosi vainot. Uskovia tappamaan perustettiin kolmen miehen pikatuomioistuimia, jotka valtuutettiin suorittamaan VMN, teurastus, omin käsin sopivassa paikassa metsän katveessa. Baptistien johtohenkilöille esitettiin kysymys asevelvollisuudesta. Urkkijat olivat ottaneet selvää uskovien mielipiteistä, ja havainneet, että osa ei vastusta sotapalvelusta, osa vastustaa ja osa uskovista olisi halukas jättämään asian jokaisen uskovan itsensä ratkaistavaksi. Kun viranomaiset olivat saaneet haluamansa tiedon, he järjestivät baptistien konferenssin. Ne uskovat, jotka katsoivat asepalvelun suorittamisen jokaisen henkilökohtaiseksi asiaksi, vangittiin ennen kokousta ja vietiin Solovetskin saarille kuolemaan. Kun kokous sitten pidettiin, mielipiteet jakautuivat sopivasti niin, että riita syntyi.

Teollisuuden uudisrakennustyömaat saatiin käyntiin sen jälkeen, kun tsaarin aikana rakennettu teollisuus alkoi jotenkuten pyöriä. Volgo-Baltin kanavan liejuun haudattiin keskimäärin yksi työntekijä jokaiselle kanavan 234000 metrin matkalle. Vorkutaan, Pohjoisen Jäämeren rannikon tuntumaan rakennettiin rautatie, joka kulkee kirjaimellisesti rakentajiensa selkärankaa pitkin.

Sosialisteja vaivasi alusta alkaen gigantomania. Yksityistaloudessa menestyy vain se, joka menestyy, mutta suuryrityksissä voi menestyä jonkun toisen kustannuksella. Vallanpitäjille suuryrityksistä on se etu, että suuryrityksissä työskenteleviä ihmisiä on helpompi valvoa kuin itsenäisiä pienyrittäjiä ja maanviljelijöitä. Kaikki oli saatava samaan karsinaan ja karsinan luukku kiinni.

Vuonna 1937 siirryttiin vallankumouksen seuraavaan vaiheeseen. Vaihe oli hyvin suunniteltu. Lainsäädäntöä oli muokattu ja rangaistuksia tiukennettu entisestään jo kolmen vuoden ajan ennen uusien teurastuksien alkua. Nyt alettiin puhdista puoluetta. Ne, jotka olivat olleet tekemässä vallankumousta, saivat lähteä. Syntyi sanonta "sosialismi syö lapsensa". Karjalan Autonomisen Sosialistisen Neuvostotasavallan johtaja Otto Ville Kuusinen joutui luopumaan pojastaan ja muutkin johtavat sosialistit saivat maistaa omaa lääkettään.

Lenin-Uljanovin lähin mies, juutalainen Lev Trotski oli paennut jo aikaisemmin. Hän oleskeli Turkissa, Ranskassa ja tuli Norjaan aatetoverinsa Tryggve Lin hoiviin. Venäjällä Trotskia ihailtiin, sillä kaikki ymmärsivät, että Trotski on lännessä suorittamassa samaa tehtävää, minkä hän teki Venäjällä - myymässä sutta kanatarhaan. Trotski perusti Neljännen sosialistisen internationaalin vuonna 1938 ja kun hän oli työnsä tehnyt, hän sai saatananpalvelijoiden korkeimman kunnianosoituksen - tapettiin ns. ystävän toimesta Meksikossa. Stalin sai tyytyä tappamaan Trotskin ystävät - Koganin sisarukset, kaksi Norjassa työskennellyttä Neuvostoliiton salaisen poliisin salakieliasiantuntijaa.

Vuonna 1937 alkaneessa teurastusaallossa tapettiinkin sitten jo kaikki, mikä vielä vähänkin muistutti tsaarin Venäjän ajasta. Tyypillinen on Novgorodin lähistöllä Shimskin kylässä suoritettu puhdistus. Kylästä vietiin kaikki, jotka olivat olleet ennen tsaarin virkamiehinä tai kuuluneet sosialistien vähemmistösiipeen, sekä kaikki, vähänkin varakkaat sekä kouluja käyneet tai muuten vain ymmärtäväiset ihmiset. Baptisteja Shimskin kylässä ammuttiin yhdessä yössä 39 - kaikki seurakunnan miespuoliset jäsenet. Maailmansodan alkuun mennessä sosialistit tappoivat venäläisten laskelmien mukaan 57 miljoonaa ihmistä.

62. Kylmän sodan arkea

Otavan HORISONTTI väittää nyt, että Amerikoissa oli kommunistivainoja, vain tapettujen lukumäärät jäävät mainitsematta. Taitaa olla Otavalla vielä kylmäsotakalu käytössä.

Kylmä sota ei ollut mitään kylmää sotaa. Maailmassa käytiin ihan oikeata sotaa. Monet kansat puolustautuivat hyökkäävää sosialismia vastaan - se, etteivät sellaiset maat, kuin Unkari, Romania tai Itä-Saksa siihen pystyneet, on toinen asia. Neuvostoliiton sisällä sotaa käytiin "ei-sosialistisia elementtejä" vastaan jatkuvasti, sekä kylmin, että kuumin asein.

65. Perusteet horjuvat

Sosialistisen Neuvostotasavaltojen Liiton Suomea vastaan käydyt sodat olivat päättyneet aluemenetyksiin, mutta ei siinä kaikki. Aseiden vaiettua hyökkääjä jatkoi hyökkäyksiä Suomalaista elämäntapaa vastaan. Ensimmäisenä häväistiin oikeuslaitos. Kansaa - kotia, uskontoa ja isänmaata puolustaneet poliitikkoja syytettiin niistä hyvistä teoista, jotka he olivat tehneet. Pääministeri ja oikeusministeri - Paasikivi ja Kekkonen - ryhtyivät vihollisen kätyreiksi ja järjestivät hyväntekijät linnaan. Mannerheim oli taistellut "puhtain asein puhtaan asian puolesta", mutta nämä kaksi miestä, Paasikivi ja Kekkonen, likasivat valtion ja oikeuslaitoksen sillä tekosyyllä, että vihollinen olisi tuominnut heille kovemmat rangaistukset.

Teollaan Paasikivi ja Kekkonen pelasti vihollisen tahraamasta käsiään viattomaan vereen - eikä siinä kaikki: Siitä tuli tapa, käytäntö, jota Otavan opettajat sanovat poliittiseksi suunnanmuutokseksi. Ja sitten seuraa lisää Otavan oppia: Heidän mukaansa Suomi on turvassa vain silloin, kun Neuvostoliitto koki luoteisrajansa turvatuksi. Kysymys on aivan muusta. Se, joka on valmis hirmutöihin, tekee niitä aina, kaikista sovinnaisuuksista riippumatta, jos voi ja tarvitsee. Hirmu jättää konnuudet tekemättä vain, jos sillä on este, esimerkiksi vahvemman pelko. Se, määkiikö lammas kauniisti suden edessä, ei merkitse mitään. Valtioiden politiikka on reaalipolitiikkaa, mutta Otava opettaa höynäyttäjien oppia.

Osmon kommentti: Paasikiven opiskelu

Käydessäni vuonna 1967 Novgorodissa, meille esiteltiin yliopisto, jossa Juho Kusti Paasikivi aikoinaan, 1890-luvun alussa opiskeli, muistaakseni opas, Hilja-tyttö sanoi kaksi vuotta. Paasikivellä oli siis varsin hyvä Venäjän tuntemus ja kielitaito myös. Nyt Novgorodin yliopisto on lakkautettu.

Ystävyys, yhteistyö ja avunantosopimus syntyi olosuhteissa, jota kirja ei kerro. Itärajan takana Neuvostoarmeija oli runsaan viikon ajan ampunut tykeillään kaiket päivät, osoittaakseen mahtavuuttaan. Keski-Euroopan tapahtumat olivat tiedossa, mutta Paasikivi pystyi tästä huolimatta toimimaan rauhallisesti.

68. Juhlaa ja arkea

Sodanjälkeistä sukupolvea on sanottu harmaaksi sukupolveksi. Koko kansa teki kauheasti töitä saadakseen taloutensa kuntoon, ikään kuin mammona olisi ollut ainoa oikea jumala. Töiden lomassa harmaa sukupolvi tuskin jaksoi edes käydä katsomassa juuri sitä varten tehtyjä elokuviakaan. Se sai hankituksi ehkä sähkökäyttöisen kahvipannun, mutta muut ilot olivat pieniä. Sodan jälkeinen sukupolvi oli ensimmäinen sukupolvi Suomessa, jolla ei ollut aikaa hoitaa lapsiaan itse. Linja-autolla lapset lähetettiin kouluun, että niistä tulisi herroja, joiden ei tarvitsisi tehdä (raskasta) työtä. Vähitellen vaurastuttiinkin, mutta henkinen hyvinvointi laski yhä alemmas.

69. Hyvinvoinnin kääntöpuoli

Otavan HORISONTTI näkee hyvinvoinnin sellaisena, kuin harmaa sukupolvi sen ymmärtää. Ikään kuin kaikki olisi rahasta kiinni, ymmärtämättä että kehitysmaan lapsi saattaa lasketella savikumpareelta jokeen peppu paljaana ja nokka räkäisenä, ja vieläpä tykätä siitä kauheasti. Kehitysmaan lapsen äiti on usein lähellä, ja lapsella on lapsuus, on aikaa leikkiä ja askarrella. Häntä ei nosteta vuoteesta kuudelta vietäväksi pakkasessa lastentarhaan.

Aivan eri asia ovat ne nälkäkatastrofit, jotka ovat aiheutuneet Afrikan vallankumouksien yhteydessä hävitetyn yhteiskuntarakenteen sortumisesta. Tottakai Etiopiassa tuli nälänhätä, kun järjestelmä sortui. Ei mikään yhteiskunta kestä sellaista kaaosta, joka syntyy, kun kaikki ammattitaitoa vaativat tehtävät siirretään politiikan ammattilaisille.

Useimpien kehitysmaiden arvomaailma on aivan erilainen, kuin harmaan eurooppalaisen arvomaailma. Suomalaiset yrittivät perustaa Afrikkaan televisiotehdasta, mutta siitä ei tullut mitään. Tytöt vain juottelivat kauniin näköisiä elektroniikkakomponentteja yhteen - ei suinkaan kytkentälevylle, vaan kaulanauhoiksi ja muiksi koristeiksi.

Vallanvaihto ei muuta ihmisten arvomaailmaa, ei myöskään helposti saatu raha. Vain ei-kirkollinen lähetystyö voi muuttaa ihmistä, kuten Suomessa aikoinaan tapahtui. Ulkomaista rahaa ei tarvittu - paremminkin päinvastoin. Varsinkin köyhä Ruotsi oli aina ottamassa, jos ei veroja, niin miehiä sotakoneeseensa.

Otavan HORISONTIN kehitysmaakartta sivulla 349 on vanhentunutta propagandaa. Kansantulolla laskettuna Venäjä on kehitysmaa, mutta Kiina on nousemassa teollisuusmaiden joukkoon.

Osmon kommentti: Kiinan erämaakaupungissa

Junamatka Nanjingista itään Uigurian pääkaupunkiin Urumqiin oli kestänyt yli kolme vuorokautta. Varhain seuraavana aamuna matka jatkui linja-autolla. Kahden miljoonan asukkaan Urumqi jäi taakse ja eteen avautuivat puuttomat arot ja vuoristojen ääriviivat. Olimme matkalla kohti länttä, Bolen kaupunkia.

Boleen tullessamme oli taas pimeää. Kaupunki oli kuin Tampere. Saman kokoinen, tavaraa kaikissa kaupoissa ylenmäärin, puistot ja kadut siistejä ja hoidettuja. Ei olisi uskonut olevansa erämaan keskellä Kiinan äärimmäisessä kolkassa. Mutta se on niin kuin sen ottaa. Jos Bolesta katselee maailmaa, on se keskellä. Tokio, Lontoo ja Bombay ovat kaikki Bolesta aivan kaukana, syrjässä suorastaan.

Aamulla matka jatkui kohti Kazakhstanin rajaa. Matka Bolesta rajalle vei pari kolme tuntia. Linja-autossa tutustuin mongolirouvaan, joka oli tulossa raja-asemalle tapaamaan tytärtään, venäjän kielen tulkkia. Kun tulimme Alashankouhun, ystävällinen mongolirouva esitteli tyttärensä, joka tiesi myös Kazakhstanin puolelle lähtevän bussin lähtöajat. Ehdimme käydä yhdessä syömässä ravintolassa, jossa tytön poikaystävä oli kokkina.

Kazakhstanin puolella raja-aseman nimenä oli Druzhba, ystävyys. Nimi oli perua Neuvostoliiton kaudelta. Mutta nimi oli väärä. Druzhban raja-asema oli kaikkea muuta kuin ystävällinen. Kaupat tyhjiä, ravintola suljettu, ruostunut vartiotorni kylän korkein rakennus. Oli mahdotonta olla vertailematta rajan molemmilla puolilla vallitsevaa kulttuuria. Kiina oli nousussa. Kazakstanin maineen pelasti kasakkimies, joka kutsui minut kotiinsa pilaville. Neljä lasta ja hymyilevä vaimo. Suuret lautaset ja aitoa kazakhstanilaista pilavia. Kyllä kelpaa kutsua vieraita kylään.

Luku 70. Intia ja eteläinen Aasia

Otavan HORISONTTI on propagandasyistä käsitellyt samassa luvussa kahta aivan erilaista asiaa, Intian itsenäistymistä ja sosialistien vallantavoittelua Indokiinassa, Malesian niemimaan pohjoispuolisten kansojen keskuudessa.

Otavan HORISONTTI aloittaa tarinansa Intiasta esittämällä portretin Euroopan sosialistien kasvatista Ho Tshi Ministä, eikä ilman syytä. Euroopan siirtomaavallan luhistuttua asteittain 1900-luvulla Eurooppalainen sosialismi tuli tilalle. Euroopan pääkaupungeissa kasvatetut sosialistit alkoivat alistaa kehitysmaiden kansoja. Eikä vain alistaa - Ranskalaisten kasvattama Kambodzhan sosialistijohtaja Pot Pol piti parempana tappaa heti. Mutta Kambodzhan miljoonista sosialistien tappamista ihmisistä Otavan opettajat eivät kerro mitään. Valokuva hymyilevästä sosialistijohtajasta pääkallokasan vieressä olisi tässä paikallaan. Jopa televisiossa näitä pääkallokasoja on näytetty, vain fanaattisosialistinen Otava yrittää vielä tarjota tietoisesti valheellista maailmankuvaa pakkokoulun oppilaille ilmeisesti luottaen siihen, että koululaisilla ei ole mahdollisuutta tarkistaa esitettyjä tietoja.

Malesian niemimaan valtioiden itsenäistyessä toisen maailmansodan jälkeen sosialistit halusivat alistaa kansat orjuuteen, tai niin kuin se sosialistien kielellä sanotaan "vapauttaa" heidät orjuudesta. Vain Yhdysvallat tuki kansallisvaltioita, Euroopan ja myöhemmin myös Kiinan tukiessa sosialistisia "vapautusliikkeitä". Yrityksissään auttaa vietnamilaisia Yhdysvallat joutui pitkään sotaan Neuvostoliiton tukemia sosialisteja vastaan. Tässä taistelussa lopulta kaikki taistelevat osapuolet olivat häviäjiä. Sodan loppuvaiheessa puoli miljoonaa vietnamilaista muutti Yhdysvaltoihin pois sosialismin jaloista.

Vietnam-saarnan jälkeen Otavan HORISONTTI siirtyy käsittelemään Intiaa, ja kertoo, että Englanti myönsi Intialle itsenäisyyden vuonna 1947. Näin yksinkertaista se oli, kun maassa ei ollut pelkoa maan joutumisesta elämänvastaisen uskonnon, sosialismin kouriin. Ratkaistavana oli kuitenkin toinen ongelma, muslimien ja hindujen väliset kiistat.

Englanti oli estänyt muslimien ja hindujen välisten valtapyrkimysten muuttumin ilmisodaksi. Englannin läsnäololla Intiassa oli ollut myös muita positiivisia vaikutuksia Intian kehitykseen. Hindujen uskonnon kaikkein raaimpia tapoja, kuten vaimojen polttamista elävinä kuolleen aviomiehen kremaation yhteydessä oli hillitty, kastijärjestelmää oli arvosteltu, hallintokoneisto oli rakennettu ja oikeusvaltion normisto oli tullut myös intialaiseen tietoisuuteen käytännön kokemusten kautta.

Intian itsenäistymisen seuraukset olivat aluksi negatiivisia. Hindut ja muslimit kävivät toistensa kimppuun ja maa oli jaettava osiin. Muodostui Intia ja Pakistan. Myöhemmin Pakistan jakautui vielä kahteen osaan, läntiseen Pakistaniin ja itäiseen Bangladeshin valtioon. Gandhin ponnisteluista huolimatta hindujen intohimot kasvoivat, ja kastijärjestelmä jäi käytännössä voimaan, vaikka se lainsäädännön mukaan onkin kielletty.

Alimpaan hindukastiin kuuluu nykyisin noin 300 miljoonaa ihmistä. Alimman kastin ihmiset tekevät yhä edelleen kaikki raskaimmat, likaisimmat ja huonoimmin palkatut työt. Kaikki poliittiset ja lainsäädännölliset keinot, kaikki kauniit puheet ja propaganda ovat olleet tyhjän arvoisia. Nyt, vuonna 2002, alimman hindukastin johtajat ovat vihdoin huomanneet, että ainut tapa päästä eroon kastijärjestelmästä on vaihtaa uskontoa. Tarjolla on kaksi: islam ja kristinusko. Islamiin kääntyminen on helppoa: menee vain mullahin luo ja sanoo kahden todistajan läsnäollessa säädetyn kaavan mukaisen vakuutuksen, että Allah on ainut jumala ja Muhammed hänen profeettansa. Kristinuskoon kääntyminen on lähes yhtä helppoa: On tunnustettava Jeesuksen ylivalta ja otettava kaste. Mutta Kristuksen moraalivaatimukset näyttävät monesta ylipääsemättömiltä. Ehjä elämä vaatii kieltäytymistä siitä, mikä rikkoo eheyden.

Alkuvaikeuksiensa jälkeen Intia on kehittynyt nopeasti, sillä se on saanut olla suhteellisen rauhassa pahoilta eurooppalaisilta sosialisteilta - intialaiset ovat kyllä olleet kohteliaita kaikille, mutta pitäneet oman päänsä. Väkiluku on kuitenkin kasvanut erittäin nopeasti, mikä kriisitilanteessa saattaa johtaa katastrofiin. Myös hindunationalismi on voimistunut eikä maan lainsäädäntö enää tue yksilön omantunnonvapautta.

Luku 71. Kiina

Kiinan viimeinen dynastia oli mantshurialainen. Vuoden 1900-luvun alussa mantshurialaiset olivat jo kiinalaistuneet, mutta yhä edelleen virkamieskoneisto ja sotilasjohto oli mantshurialaisten käsissä. Kiina uhkasi kuitenkin todellinen vaara. Tehdäkseen tilaa teollisuustuotteilleen Euroopan maat olivat harjoittaneet aggressiivista kauppapolitiikkaa, mutta kaikkein raaimpia olivat englantilaiset, jotka Intiassa viljelivät plantaaseillaan oopiumia. Tykkiveneiden turvin Kiina pakotettiin ostamaan oopiumia 1800-luvun keskivaiheilla. Oopiumi oli se ase, jolla mantshudynastia kukistettiin.

Kukistetun dynastian sijaan tuli Sun Zhongshanin (Sun Jat-sen) johtama Kiinan tasavalta. Pääkaupungiksi tuli Nanjing, "eteläinen pääkaupunki". Sun Zhongshan oli laajakatseinen, mutta heikkotahtoinen uudistaja, ja hänen aikanaan maa joutui taistelevien sotapäälliköiden ja ideologioitten pelikentäksi. Eurooppalaiset siirtomaavallat yrittivät vaikuttaa maan asioihin, mutta aggressiivisin kaikista oli Japani, joka miehitti maan väkirikkaimmat seudut juuri ennen toista maailmansotaa ja surmasi raa'asti parisataatuhatta siviiliä Nanjingin ympäristössä. Maa oli saavuttanut marksilaisen ohjelman ensimmäisen kohdan, kaaoksen. Kaaoksesta voittajaksi nousi kukas muu kuin marksilainen Mao Zedong Euroopassa sosialistikoulutuksen saaneine avustajineen.

Osmon kommentti: Kristinusko Kiinassa

Vuonna 1949 sosialismi tuli Kiinan valtionuskonnoksi ja muiden uskovien vainot alkoivat. Kristittyjä maassa oli muutama miljoona, jonka lisäksi etenkin seudulla oli muutamia miljoonia kirkon kannattajia kuten roomalaiskatolisia ja muita. Mutta Kiinan kristityt olivat henkisesti valmiita kohtaamaan vainot. Kiinalainen Ni Duosheng (1903-1972) oli luopunut syyrialaisen Ignatiuksen harhaopista, jonka mukaan seurakunnassa saa olla vain yksi vanhin ja palannut alkukristilliseen periaatteeseen uskovien tasavertaisuudesta. Käytännössä kristittyjen yhdenvertaisuus toteutui kotiseurakunnissa. Ni Duoshengin harjoittama käytäntö levisi myös ulkomaille, ja hänen englantilaisella nimellä Watchman Ne julkaistut kirjat ovat tuttuja nykyisin kaikkialla maailmassa.

Sosialistit veivät uskovat pakkotyöleireille, joiden kautta kristinusko levisi maan joka kolkkaan. Pakkotyöleirien tarkoituksena oli ihmisten uudelleenkasvatus, uuden ihmisen luominen ja juuri näin kävi. Monet tavalliset kiinalaiset palasivat pakkotyöleireiltä uusina ihmisinä, mutta ei suinkaan vannoutuneina sosialisteina vaan kristittyinä.

Ni Duosheng vietti vallankumouksen jälkeen koko elämänsä vankeudessa, niistä viimeiset vuotensa kotiarestissa Shanghaissa. Kotiaresti oli täydellinen, tapaamiset uskovien kanssa oli estetty kokonaan ja kun Ni Duosheng 1972 kuoli, kuolemasta ilmoitettiin vain hänen tyttärelleen.

Kulttuurivallankumouksen aikana kristityt kotiseurakunnat tulivat maan suurimmaksi hengelliseksi liikkeeksi. Siihen arvellaan nykyisin kuuluvan noin sata miljoonaa kiinalaista.

Vuonna 1983 Kiinan johto lievensi politiikkaansa kristittyjä kohtiin ja maassa saatiin painaa puolitoistamiljoonaa Raamattua. Lisäpainoksia on otettu jatkuvasti, mutta määrät ovat olleet aina riittämättömiä suuren liikkeen tarpeeseen.

Otavan HORISONTTI ei näytä muistavan, että Kiinoja on kaksi. Kun sosialistit saivat haltuunsa Mannerkiinan, säilyi Formosan saari entisten vallanpitäjien käsissä. Sosialistisen Kiinan johto on toistuvasti ilmaissut halunsa valloittaa myös tämä Kiinan tasavallan eli Kansallisen Kiinan viimeinen saareke.

Vuoden 1949 jälkeen Formosan eli Taiwanin saari on kehittynyt taloudelliseksi suurvallaksi. Se menetti paikkansa Yhdistyneissä Kansakunnissa, mutta talouden alalla se on yksi Aasian jättiläisistä, erityisesti elektroniikkateollisuuden ja pankkitoiminnan alalla. Vaikka kommunistikiina alinomaa käy verbaalista sotaa Kansallista Kiinaa vastaan, on Kansallisen Kiinan raha- ja teollisuusmahti eräs niistä tärkeimmistä tekijöistä, joiden avulla kommunistikiinan talouselämä on saatu liikkeelle. Käsiini sattui vuonna 1991 Singaporessa sanomalehti, jossa kerrottiin Kansallisen Kiinan siirtäneen varojaan 63 miljardin dollarin arvosta Yhdysvalloista kommunistikiinaan senjälkeen, kun se oli menettänyt uskonsa Yhdysvaltojen talouskehitykseen.

Kiinalaista talousmahtia edustavat Kiinan Kansantasavallan ja Kansallisen Kiinan (Taiwanin) lisäksi myös Singapore ja vuonna 1997 Kiinan Kansantasavaltaan liitetty Hong Kong.

Luku 72. Afrikka omaksuu eurooppalaisen valtiokäsityksen

Afrikkalaisessa kulttuurissa valtio on yleensä merkinnyt samaa kuin heimo. Vain muutamat vanhat afrikkalaiset valtiot olivat kasvaneet heimorajojen ylittäviksi kokonaisuuksiksi, näistä tunnetuimpina Etiopia, jonka juuret ulottuvat kauas kirjoitetun historian taakse.

Afrikan Välimerenrannikon maat olivat joutuneet arabien valtaan 600-luvulla ja menettäneet kansallisen omaleimaisuutensa siinä määrin, että kielikin oli vaihtunut arabiaksi. Syynä oli islamilainen oppi, jonka mukaan vääräuskoisella ei ollut elämisen oikeutta, ellei hän kuulunut "kirjan kansoihin". Tappaminen koski vain miehiä, naisten hamuaminen piti sotajoukon virkeänä. Sadassa vuodessa se oli tuonut arabit Atlantin rannikolle.

Eurooppalaisten valloitusretket Afrikassa alkoivat 1500-luvulla ja 1800-luvulla koko manner oli joutunut eurooppalaisten valtaan. Itsenäistyessään Afrikkaan ei syntynyt kansallisuusvaltioita, vaan alueellisia yksiköitä, joiden rajoiksi tavallisesti jäivät ne rajat, jotka entisen siirtomaavallan sotakoneet olivat piirtäneet. Rajojen sisäpuolelle jäi usein useita toisilleen vihamielisiä heimoja, eikä nuorilla valtioilla ollut keinoja väkivaltaisuuksien hillitsemiseksi. Kansallisuusvaltiot olisivat olleet ilmeisesti paljon parempi ratkaisu.

Otavan HORISONTIN kirjoittamisen jälkeen yksi suurimmista konflikteista, Sudanin pohjoisen arabiväestön Sudanin etelän kristittyihin kohdistama sorto saattaa olla päättymässä kesällä 2002 saavutettujen sopimusten perusteella.

Luku 73 Lähi-Itä

Lähi-itä on niinsanotun sivistyneen ihmiskunnan alkukoti, mitä ei hevin uskoisi, jos nykyistä tilannetta katselee. Kautta aikain Lähi-Itä on herättänyt maailmanvalloittajan intohimoja, jopa Tshingiskaanin armeijat havittelivat Jerusalemin valloitusta, josta jo Sakarja reilut pari tuhatta vuotta sitten kirjoitti:

Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille ylt’ympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan. (Sakarja 12:2-3).

Juutalaiset ajettiin pois maastaan 70-luvulla, kun he olivat kapinoineet roomalaisia vastaan. Maailmalla juutalaisten osa ei ole ollut häävi, ja 1800-luvulta alkaen he ovat pyrkineet muuttamaan takaisin historialliseen kotimaahansa. Israelin muutto ei ole miellyttänyt arabeja, jotka ovat uhanneet ajaa juutalaiset mereen.

Juutalaisten ongelma on siinä, että heidänkin olisi jossain asuttava.

Jatkunee …

Takaisin Osmon kotisivulle