Väittäisin, että valtaosa suomalaisista ei ole koskaan nähnyt kristillistä seurakuntaa. Yksittäisiä kristittyjä ehkä, mutta ei toimivaa yhteisöä. Lahkoja ja kirkkoja kyllä riittää, mutta ei nyt yritetä väkisin sekoittaa jyviä akanoihin. Kristitty ei mene lahkoon, ja toisaalta lahko tai kirkko ei hyväksy kristittyä jäsenekseen.

op/2013-03-22

Siihen aikaan, kun kirkkoa ei vielä ollut, kristityistä sanottiin: "Katsokaa, kuinka he rakastavat toisiaan". Mutta sitten tuli tämä kirkko, joka opetti ihmiset vihaamaan Jumalaa ja metsästämään kristittyjä. Sen jälkeen kun kristityt oli hävitetty ei kukaan enää tiennyt, millaisia kristityt olivat joskus olleet. Ellei nyt käynyt niin, kuin Herrnhutissa 1727, että metsän laitaan tulla tupsahti kolmesataa kristittyä pakolaista. Pääsivät siinä töllistelijät ihmettelemään, millaisia ne kristityt sitten ovat, kun niistä niin paljon puhutaan.

Jos me emme ole koskaan omin silmin nähneet kristillistä seurakuntaa, me voimme tarkastella sitä vain teoreettisesti. On siitä hyötyäkin, sillä sitten me tiedämme, millainen sen pitäisi olla. Ensinnäkin on kristillisen seurakunnan täytettävä muutamia perusvaatimuksia:

- sen on tunnustettava laki, jota sanotaan kuninkaalliseksi laiksi,

- sen on oltava yhteisöllinen,

- sen on harjoitettava tasausta ja

- sen on oltava separatistinen siinä mielessä, ettei se veljeile pettureiden ja antikristuksien kanssa.

Muitakin tunnusmerkkejä seurakunnalla on, mutta jätetään ne nyt sivuun, että tutkisimme omissatunnoissamme sitä, noudatammeko me itse näitä neljääkään.

Kuninkaallinen käsky ei ole abstraktio. Se sanelee sinun ja toisen uskovan välisen kanssakäymisen ehdot. Se on myös tarkoitettu otettavasti vakavasti. Sen täyttämättä jättämisestä rangaistaan:

Niinsanotut kristityt eivät ole ottaneet kuninkaallista käskyä todesta. En puhu nyt niistä puolestatoista miljardista kirkollisesta "kristitystä", jotka vihaavat Jumalaa ja vastustavat Pyhää Henkeä, vaan teistä, jotka olette vakaasti päättäneet seurata Jeesusta Kristusta ja olette häneen liittyneet kasteen ja tunnustuksen kautta. Johanneskin joutui tunnustamaan, tosin vain epäsuorasti, että niitä jotka Kuninkaallista lakia noudattavat, on vähän:

Johannes ei kuitenkaan jää levittelemään onnettomana käsiään. Hän antaa ohjeet, miten estetään höynäyttäjien pääsy seurakuntayhteyteen:

Johannes muistuttaa "rouvaa", siis seurakuntaa siitä, että yhteydenpito, koinonia, "villitsijöiden ja antikristuksien" kanssa tuo mukanaan osallisuuden heidän synteihinsä, mistä seuraa, että seurakunta tulee voimattomaksi. Jottei näin tapahtuisi, ei pettureita ja antikristuksia pidä tervehtiä sanalla "iloitkaa", eikä heitä pidä päästää sisään sinne, missä kristityt asuvat tai kokoontuvat. Kirkko ei vastusta pettureita eikä antikristuksia, ja siksi kirkollisen raamatunkäännöksen tekstistä tämä ei käy ilmi. Petturit ja antikristuksen jopa irroittavat jakeet 9 ja 10 asiayhteydestään käyttääkseen niitä omiin tarkoituksiinsa. Jopa ylläoleva raamatunkohta on käännetty väärin juuri sitä varten, ettei sen sanoma lukijalle paljastuisi.

Aloitetaan miinan purku lopusta päin hakemalla esiin jakeiden 10 ja 11 kreikankieliset tekstit.

Kreikkalaiset tervehtivät tänä päivänä sanalla Here! (yks.) ja Herete! (mon.) Mutta sana on kahden vuosituhannen aikana kärsinyt inflaation. Jeesus - ja tässä myös Johannes - on tarkoittanut sanan Iloitkaa! käytettäväksi vain ja ainoastaan Jumalan lapsien keskinäisenä tervehdyksenä ja vain silloin, kun kristityttynä elämisen ensimmäinen ehto "rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään", kts. jae 5, täyttyy. Jos joku ei tuo mukanaan oppia "kuninkaallisesta käskystä" käytännön teoiksi muunnettuna, ei häntä pidä pitää kristittynä eikä ottaa vastaan. "Olkoon hän sinulle kuin pakana ja publikaani".

Koska Johanneksen toisen kirjeen jakeet 10 ja 11 voidaan kääntää myös oikein, ehdotan seuraavaa:

Johanneksen toinen kirje on lyhyt. Siinä on vain yksi asia, se, että se joka ei tuo mukanaan kuninkaallisen käskyn sanomaa, ei ole Kristuksen opetuslapsi. Huiputtajat yrittävät kiertää sen väittämällä, että sana "oppi" tarkoittaa jotakin muuta, kuin se on: Rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Jaa kakku tasan hänen kanssaan, niin ymmärrät.

Toinen tapa torjua Kuninkaallisen käskyn oppi on selittää, että lähimmäisiä ovat kaikki ihmiset. Kukkua kans. Juurihan me yllä luimme, että se, joka ei noudata kuninkaallisen käskyn oppia on "villitsijä ja antikristus". Jumala opettaa meitä yhteisöllisyyteen, koinonia, joka sanakirjan mukaan tarkoittaa "yhteistä l. keskinäistä osuutta jossakin yhteisessä":

Juuson sanalle koinonia antamat vastineet ovat osaksi tulkintoja, eivät käännöksiä, siitä mitä koinonia on. Koinonia kyllä vaikuttaa "yhteyttä", "avuntekoa, rahankeräystä, avuntekoa" sekä sellaista yhteenkuuluvuutta ja yhteisvastuuta, joka muistuttaa "liittoa, sopimusta ja sovintoa" mutta kyse on enemmästä: Ne, jotka Kristuksessa ovat, ovat yhtä.

Kirkollisen kulttuurin piirissä kasvaneella ihmisellä on suuria vaikeuksia ymmärtää kristillisen seurakunnan luonnetta. Harva osaa ajatella, että seurakunnalla on hyvin monia sellaisia funktioita, jotka mielletään kuuluvan osuustoimintaliikkeen piiriin. Jerusalemin "alkuseurakunta" oli tällainen, ja sellainen oli myös se yhteisö, joka syntyi Herrnhutiin vuonna 1727. Se teki työtä, opiskeli ja hoiti itse kaikki yhteiskunnallisen elämän funktiot samaan tapaan, kuin mitä Apostolien teoissa kerrotaan Jerusalemin seurakunnasta; mitään myytävää heillä ei kuitenkaan ollut. Mutta vaikka he tulivat pakolaisina katolisesta maasta ilman mitään omaisuutta, muuttui yhteisö pian kukoistavaksi yhteisöksi myös taloudellisessa mielessä. Myytävääkin oli ja pian yhteisön jäsenet opettivat Baltian kansoille käsityöläisammatteja, pelastivat kansoja, harjoittivat kaupunkisuunnittelua Pohjois-Amerikan intiaanien keskuudessa ja kun muutama vuosikymmen oli kulunut, yhteisön omat laivat hoitivat lähetysasemien välistä liikennettä Atlantilla ja Venäjän keisarikunnan kerma pani sinappia kinkkunsa päälle joka oli tuotu yhteisön Kalmykiaan perustaman Sareptan lähetysaseman tehtailta Volgan varrelta. Silloinkin, kun Saksin luterilainen hallitus heitä vainosi, he halusivat kieltää veljiltä vain heidän Jumalansa, mutta muuten he pitivät Herrnhutin yhteisöä mallina saksalaisille juuri sen korkealaatuisen yhteiskuntalaitoksen ja työn tuottavuuden takia. Miten opit kuninkaallisesta käskystä, apostolisesta opetuksesta, yhteisöllisyydestä, tasauksesta ja kahden täysin erilaisen kulttuurin rinnakkaiselo Herrnhutin yhteisössä toteutuivat, on tarkastelemisen arvoinen myös siksi, että se on vaikuttanut kristikunnan elämään enemmän kuin mikään muu yhteisö sen jälkeen, kun paulikiaanit 744 tapettiin.

Osallisuudesta seuraa myös sellainen asia kuin "tasaus". Tiedän hyvin, että vihollinen on kehittänyt kristittyjen elämänmuodosta omat versionsa, mutta ne eroavat seurakuntaelämästä siinä, etteivät ne toimi. Vaikka näyttö jäljitelmien aiheuttamasta hävityksestä on niinkin vahva kuin Neuvostoliitto, tauti senkun pahenee.

Tasaus on käännös kreikankielisestä sanasta isotis.

Ja nyt pannaan peruskoulun suomenkielen opetus testiin. Onko sinulla yllämainitun tekstin perusteella a) velvollisuus maksaa seurakuntalaistesi menoja ja b) onko seurakuntalaisesi velvolliset maksamaan sinun menojasi? Teksti on kyllä selvä, mutta vakiintunut käytäntö "seurakunnissa", kirkoista puhumattakaan, on jotakin aivan muuta. Jos sinun seurakuntayhteisössäsi ei tunnusteta edes tätä raamatun periaatetta, sinun on parasta kävellä ulos taaksesi vilkuilematta.

Kristittyjen yhteys on kokonaan erilaista, kuin jumalattomien yhteys. Siihen ei kuulu hyväntekeväisyyttä, sillä koinonia on enemmän kuin hyväntekeväisyys. Hyväntekeväisyyttä kyllä harjoitetaan, mutta vain niitä kohtaan, jotka eivät kuulu yhteisöön. Muista sanan koinonia merkitys: "yhteinen l. keskinäinen osuus jsskin yhteisessä", vaikka raamatunkäännöksessäsi sanottaisiin siitä mitä tahansa:

Hyvän tekeminen (verbi ευποιία, Strongin 2140) on humanitδδristä työtä, joka kohdistuu ei-uskoviin, mutta uskovien keskinäisestä huolenpidosta käytetään sanaa koinonia (κοινωνια, 2842). Tδmδn sanan käyttö on siitä ihmeellinen, että jos koinoniaa harjoitetaan ei-uskovien kanssa, tuloksena onkin saastuminen, kts. Hedbergin sanakirjan sivut 285 ja 286. Sellaiset ilmaisut kuin "jakaa omastaan" on vääriä myös siksi, että seurakunta ei omista mitään, koska Jumala omistaa kaiken. Jumalan armon taloudenhoitajina kullakin meistä on omat armoituksemme, leiviskämme tai karismamme, ja juuri niillä sitä koinoniaa harjoitetaan koko ruumiin yhteiseksi ja kunkin sen jäsenen parhaaksi periaatteella "pitäkää yhtäläistä huolta toinen toisistanne".

Seurakunta, joka syntyi Jerusalemiin noin vuonna 30 täytti nämä ehdot. Siitä kerrotaan:

Saatana haluaa alistaa ihmiset oman valtansa alle. Ensin hänen palvelijansa alistivat Sinearin seudun patriarkaaliset yhteisöt sotilaspoliittisen valtansa alle noin 4000 vuotta sitten ja suunnittelivat valtansa tueksi uskonnon, ettei heidän alistamansa ihmiset vaan menisi ja saisi apua Jumalalta. Jumala ei hävittänyt Babylonissa alkunsa saanutta imperialismia heti, vaan kutsui sieltä ulos yhden miehen, Abramin, ja lupasi antaa hänelle koko perinnön.

Jumalan Abramille, jonka hän nimesi Aabrahamiksi, antamista lupauksista tärkein oli lupaus siemenestä, jonka kautta Jumalan Aabrahamille antama lupaus toteutuisi:

Me emme tiedä, oliko Aabraham ainut, jota Jumala kutsui. Jos niitä muita oli, niin sinne ne jäivät. Myös Aabrahamilla olisi ollut mahdollisuus palata takaisin Babyloniaan, mutta hän ei sitä tehnyt, ja siksi hänet muistetaan, sekä maan päällä että taivaissa. Samoin myös Aabrahamin siemen, Jeesus Kristus kutsuu sinua yhteyteensä:

Tämäkään ei ole kuvannollista puhetta. Paholainen on yrittänyt jo neljän tuhannen vuoden ajan hävittää Jumalan Israelia siinä onnistumatta. Paljon pahaa hän on toki saanut aikaankin. Juutalaiset menettivät etulyöntiasemansa, kun he torjuivat herransa ja kuninkaansa. Nyt he yrittävät päästä valtaan toisin keinoin. Agenda 21 mukaan maailman väkiluku on pudotettava alle puolen miljardin, eikä sekään vielä Saatanalle riitä. Hän haluaa tuhota kaikki, mutta hän ei pysty. Jeesus on pelastaja. Eikä siinä kaikki: Kun ihmiset ovat valintansa tehneet, kaikki Jeesuksen seuraajat saavat iankaikkisen elämän ja perivät kosmoksen, mutta ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen torjuneet, tuomitaan Suuren Valkoisen Valtaistuimen edessä.

Nämä neljä asiaa - kuninkaallinen käsky, yhteisöllisyys (koinonia), tasaus (isotis) ja saastasta pidättyminen - on hyvä muistaa, kun on päätettävä, ken kanssa yhteiselämä voi teoriassa onnistua. Yrityksissäsi Jumala sinua siunatkoon. Mutta on vielä yksi asia: Koettelemuksen hetkellä sinua voi auttaa vain Jumala itse. Muista siis tämä:

Takaisin Osmon kotisivulle