Uskonlahkojen ja poliittisten puolueiden ero on niin pieni, että Raamatusta niistä käytetään samaa sanaa "hairesis". Ja jos näistä kaikista olisi mahdollista heittää pois kaikki, mikä ei ole totta, jäisikö mitään käteen? Löytyisikö kuonan alta Totuus? Uuden Maailmanjärjestyksen (NWO) puuhamiehet näyttävät uskovan siihen vakaasti, vaikka uudesta ideologisesta konsensuksesta näyttääkin tulevan politiikan ja uskontojen sekasikiö, uusi uljas maailmanuskonto. YK:n piirissä jo laskeskellaan, kuinka paljon vastustusta, verenvuodatusta ja valtiollista terroria uuden maailmanuskonnon pakkosyöttö tulee aiheuttamaan, ennenkuin kansat alistuvat pääsihteerin johdolla suoritettuun kulttiin. Ja mitä tapahtuu sitten, kun se SUUREMPI VOIMA, jonka syrjäyttämistä varten kulttia kehitetään, vie läpi oman tahtonsa?

Luonnosversio 2004-05-14

Copyright (c): Osmo Pöysti

Kuru, Finland

2004

Sana uskonto esiintyy suomalaisessa kirkkoraamatussa 1938 yhden ainoan kerran, ja silloinkin on puhe juutalaisuuden eri haaroista. Kuningas Agrippan edessä Paavali sanoi:

Paavalin sanat Agrippalle ovat säilyneet meille alkuperäisessä muodossaan "... kata tin akrivestátin hairesin tin imitéras thriskeias ezisa farisaios".

Sana thriskeia, uskonto, esiintyy Uudessa Testamentissa kaikkiaan neljä kertaa, mutta kolmessa tapauksessa thriskeia on käännetty sanalla muita sanontoja käyttäen.

Kolossalaiskirjeen jakeessa 2:18 thriskeia on käännetty palvelemiseksi. Saman kirjeen jakeessa 2:23 on Uudessa Testamentissa vain kerran esiintyvä sana ethelothriskeia, itsevalittu eli mielivaltainen palvelus. Mielivaltainen palvelus ei tietenkään ole mitään jumalanpalvelusta, vaikka kirkkoraamatun kääntäjä onkin vääntänyt palvelun "jumalan"palvelukseksi. Lisäämällä yhden sanan tekstiin kääntäjä on riskeerannut taivasosuutensa.

Kolossalaiskirjeen kirjoittaja ei anna paljon arvoa sille "uskonnon" harjoittamiselle, josta hän kertoo. Hän suorastaan varoittaa lukijoita "uskonnosta":

Sana thriskeia esiintyy myös Jaakobin kirjeen jakeissa 1:26 ja 1:27. Lisäksi jakeessa 1:26 esiintyy samasta juuresta muodostettu adjektiivi thriskos, uskonnollinen. Adjektiivia on käytetty substantiivin tapaan.

Koska kääntäjän ei ole tässä kelvannut sanoa: "Puhdas ja tahraton uskonto Jumalan ja Ihmisten silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksissaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta?" on meidän kysyttävä, miksi sana on uskonto on tässä vaihdettu yhdyssanaksi "jumalanpalvelus", vaikka alkutekstissä Jumalaa ei ole mainittu ollenkaan. Jos selvitämme tämän, selviävät suuremmatkin asiat siinä samalla. Siis jatketaan tarkastelua siirtymällä semantiikan puolelta itse asiaan.

Jaakobin kirjeestä saa sen käsityksen, että uskovat palvelevat - ei suinkaan Jumalaa, vaan "orpoja ja leskiä":

Leskien ja orpojen palveleminen selittyy Jumalan kansan ihmiskäsityksestä. Sen mukaan ihminen uskoon tultuaan saa Jumalan Hengen niin, että hänestä tulee uusi ihminen, joka samaistuu Jeesukseen. Jeesuksen omien sanojen mukaan se, mitä te olette tehneet "minun", ts. Jeesuksen vähimmälle veljelle, on se, mitä te olette tehneet hänelle itselleen.

Jumalan palveleminen ei rajoitu orpojen ja leskien palvelemiseen. Ensi töikseen Jerusalemin seurakunta järjesti sosiaalihuollon. Sitten toimintaa laajennettiin edelleen ohjeena sana:

Jumalan palveleminen on totaalista. Tosin tästä totaalisesta palvelusta käytetään sanaa pyhä, sillä totaalista voi vihollisen palvelukin, pyhää vain Jumalan palvelu. Ja lopuksi:

Juutalais-kristillinen ajattelu on useimmille meistä tunnettu nuoruudesta asti - vai onko. Monet minun ikäisistäni ovat lukeneet koulussa uskonnon oppikirjoja, joista mieleen on jäänyt vain yksi asia: tässä on jotain mätää. Meille ei silloin kerrottu, että koulussa opetettu uskonto olikin eräänlaista vastamyrkkyä, rokote sitä vastaan, ettei meistä vain kukaan tulisi tuntemaan Jumalaa. Mutta onneksi rokote ei tehonnut kaikkiin. Kiinnostavaa asiassa onkin se, että kuka ja missä tarkoituksessa valtion koulussa lapset rokotetaan Jumalan tuntemusta vastaan, ja vieläpä Jumalan ja "uskonnon" nimissä.

Kristinuskon kaksi katkerinta vastustajaa ovat kirkko ja myöhäisjuutalaisuudesta syntynyt sosialismi. Kun joskus olin Kristillisen liiton vaalilistoilla, tuli turkulainen sosialisti Jouko Tammero sanomaan, ettei uskontoa saa sekoittaa politiikkaan. Sosialismi on uskonto, jonka Punaisen Katekismuksen kirjoitti Moses Hess. Mahtoikohan Jouko edes tietää, kenen lauluja hän lauloi?

Jeesuksen seuraajat tunnustavat Jeesuksen ylimmäksi auktoriteetikseen. Tämä tunnustus on tietoinen valinta. Jeesuksen seuraajat tietävät, kenen lauluja he laulavat. Mutta kuten ihmisten kesken aina näyttää tapahtuvan, samastakin asiasta on erilaisia tulkintoja. Joskus nämä mielipide-erot käyvät niin suuriksi, että syntyy puolueita tai lahkoja. Paavali ennen eläneensä "meidän uskontomme ankarimman lahkon mukaan olen elänyt fariseuksena", ja uskoon tulonsa jälkeen juutalaiset katsoivat hänen siirtyneen "nasarealaiseen lahkoon".

Uskonlahkojen ja poliittisten puolueiden ero on niin pieni, että Raamatusta niistä käytetään samaa sanaa "hairesis", puolue, lahko.

Ja vaikka tästä sanasta "hairesis" on tunnetaan barbaarisena väännöksenä "kerettiläisyys", kysymys on vain puolueista. Eräs Raamatun kirjoittajista kirjoittaakin, että hänen oppilaansa tulee karttaa kaikkien puolueiden edustajia:

Raamatunkääntäjä on kyllä pahasti vääristellyt tekstiä, saadakseen sen sopimaan omiin kuvioihinsa. Hän on tehnyt kielenkääntäjälle anteeksiantamattoman synnin: Hän on muuttanut puoluetta merkitsevän sanan opiksi. Valheen avulla Raamatun jumalallinen teksti on saatu näyttämään aivan muulta, kuin mitä on ollut kirjoittajan tarkoitus. Kirjoittajahan sanoi, että Tiituksen pitää karttaa puoluemielistä ihmistä, kunhan vain ensin on kerran tai pari yrittänyt neuvoa häntä.

Puolue on vaarallinen siksi, että se jakaa ihmisiä ja synnyttää rintamalinjoja. Mikään ideologia ei kuitenkaan ole pystynyt välttämään puolueisiin jakautumisen vaaroja. Kaikkia ei kaikki miellytä. Jeesuksen seuraajistakin lähti huomattava osa omille teilleen. Sen nähtyään Jeesus kyseli jopa lähimmiltä miehiltään josko hekin halusivat mennä pois. Kysymykseen vastasi Pietari sanoin: "Herra, kenen luo me menisimme, sillä sinulla on iankaikkisen elämän sanat".

Uskonnosta puhuvat eniten ne, jotka asiasta eivät mitään tiedä. Tyhmyys ei ole synti, mutta kun eduskunta tai muut valtiolliset elimet säätävät lakeja tai kustantavat propagandaa ilman tarpeellista asiantuntemusta, tulee tyhmyys Jumalan rangaistusten piiriin riippumatta siitä, onko kyse tarkoituksellisesta Saatanan palveluksesta tai pelkästä puoskaroinnista.

Lainlaatija on hyvin tietoinen siitä, että kyse on vallasta. Sinäkin tunnustat Jeesuksen vallan tai jonkun muun päälliköksesi. Jeesuksen ja Saatanan keskustelu asiasta on valaiseva. Kun Jeesus oli kastettu ja täyttyi Pyhällä Hengellä, Saatana alkoi käydä kauppaa, ensin leivällä, sitten uskonnolla ja sitten vallalla. Yhtä kumarrusta vastaan hän olisi antanut kaikki maailman valtakunnat:

Saatana pani kaiken peliin. Hänellä ei ollut mitään sen enempää, kuin nuo omat luomuksensa, "maailman valtakunnat" ja "niiden loisto". Mutta Jeesus piti tarjousta halpana. Eräs Jeesuksen palvelijoista myöhemmin sanoikin, ettei maailmassa ole kuin kaksi asiaa: "silmäin pyyntö ja elämän korska".

Raamatussa "maailman valtakuntia" nimitetään pedoiksi. Jeesukselle "maailman valtakunnat" eivät kelvanneet. Hän oli tullut tuodakseen "taivasten valtakunnan" ihmisten keskuuteen.

Kun Jeesus ei kumartanut Saatanaa, tulivat Saatanan urkit kokeilemaan Jeesuksen vahvuutta viekkauden asein. He kysyivät: "Onko luvallista antaa veroraha keisarille vai ei". Mutta Jeesukselle valtakunnan rajat olivat selviä. Hän pyysi tuomaan denarin, ja näytti siitä keisarin kuvan. "Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on". Ihminen, Jumalan kuva, kuuluu Jumalalle. Saatanalla tai hänen luomuksillaan ei ole mitään omistusoikeutta ihmiseen.

Se, että raha on valtion tekemä, on ollut monelle ihmiselle lankeemukseksi. Jos ihminen rakastaa rahaa enemmän, kuin Jumalaa, hän juoksee rahan perässä keisarin ansaan. Jeesus varoittaa:

Nurkkaan ahdistettuna vihollinen saattaa turvautua jo Egyptin faaraon Moosesta vastaan käyttämään temppuun - olla vähän niinku myöntyväinen tai "uskonnollinen". Farao olisi vitsauksista päästäkseen sallinut Israelin miesten mennä erämaahan tekemään joitakin uskonnollisia kulttitoimituksia, kunhan osa kansasta olisi jäänyt pantiksi. Mutta Mooses totesi: "Sorkkaakaan ei saa jäädä". Myös Neuvostoliitto salli tiettyjen, tarkoin rajattujen kulttitoimitusten suorituksen, vaikka Jumalan kunnioittaminen ja hänen johdollaan tehty työ pyrittiin täysin estämään. Sama asia on saanut Ranskan lain voiman 12.06.2001 ja ranskalaiset agitaattorit kiertävät pitkin maailmaa saadakseen muutkin Saatanan asialle.

Jumalan palvelemiseen kuuluu kaksi asiaa: kunnioittaminen ja työ. Edellä jo luimme jakeen, jossa sanottiin:

Saatana oli pyytänyt vain kunnioittamista/kumartamista/palvomista, mutta Jeesus teki selväksi, ettei edes työ Saatanan asian eteen tule kysymykseen. Evankeliumin opettajat ovat myöhemmin monin tavoin selostaneet että Jumalan palvelus on paitsi kunnioittamista, myös työtä. Jumalan palveluksen riisuminen uskonnolliseksi kultiksi on pelkkää itsepetosta. Tarkoitus ei suinkaan ole, että ihminen pelkästään luopuisi paheistaan - hautakivikään ei tee syntiä - vaan, että ihminen oppisi tekemään sitä työtä, joka kelpaa Jumalalle. Kun kristinuskon opettajat neuvovat ihmistä, he kyllä varoittavat synnistä, mutta varsinaiseen asiaan päästään vasta sen jälkeen, kun väärät käyttäytymismallit on torjuttu. Esimerkkinä tyypillisestä opetuksesta voidaan tässä tarkastella vaikka yhtä Uuden Testamentin lausetta, jossa sanotaan, että "joka on ennen varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön hyvää käsillään". Siis ei mitä tahansa työtä, vaan "hyvää". Se, mikä ei täytä Rakkauden, Elämän ja Totuuden kriteereitä, on pahaa. Ja jos asia vieläkin tuntuu epäselvältä, voi uskova kysyä sitä Herralta Hengessä. Itse asiassa se on välttämätöntäkin, sillä ilman Pyhää Henkeä ihminen on aivan liian helposti petettävissä. Samarialaiselle naiselle Sykarin kaivolla Jeesus sanoi:

Saatanan päämäärät ovat elämälle, rakkaudelle ja totuudelle vieraat. Normaali ihminen ei varmaan ryhtyisi saatananpalvojaksi, jos ymmärtäisi, mitä on tekemässä. Siksi saatana pyrkii ensin saamaan ihmisen koukkuunsa, vangitakseen hänet tekemään tahtoaan ja erottaakseen hänet Jumalan yhteydestä. Saatanan koukkuun jääneille ihmisille saatana järjestää uskontoa, joiden puitteissa hän itse esiintyy väärillä nimillään.

Uskonnot ovat Saatanan peitejärjestöjä, joiden avulla ihmisiä orjuutetaan. Jeesuksen tehtävänä olikin vapauttaa ihmiset Saatanan koukusta, jonka jälkeen vapautetut ihmiset voidaan uudistaa ja saavat elämän Hengen.

Saatanan taktiikkaa Raamatussa sanotaan laittomuuden salaisuudeksi. Laittomuutta on mikä tahansa synti - rikkomus tai poikkeama Jumalan tahdosta. Kun Saatana katsoo asemansa vahvistuneen, hän tulee esiintymään julkisesti, ja vaatii itselleen sitä kunniaa, joka kuuluu Jumalalle.

Vanhin tunnettu uskonto on auringonpalvonta. Se on myös suurien, laajasti levinneiden uskontojen kantaäiti. Ensin auringon rinnalle palvonnan kohteiksi nousivat kuu ja tähdet. Egyptin faaraot luulivat siirtyvänsä "vahvistettua" auringon sädettä pitkin aurinkoon, ja Etelä-Amerikan inkat uhrasivat vielä 1500-luvulla ihmisiä auringolle.

Raamatussa auringonpalvonta ja siitä alkunsa saaneita uskontoja nimitetään koodisanalla "Babylon". Babylonin hengellisiä perillisiä olivat myös antiikin Kreikan ja Rooman pantheonin uusjumalat.

Rooman uskonnollinen elämä oli monimuotoista. Patsaita, temppeleitä ja kultteja oli tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Valtio oli uskonnollisesti suvaitsevainen, eikä se sietänyt uskonnottomuutta, siis kristittyjä, joilla ei ollut patsaita, temppeleitä ja kultteja. Ja koska kristityillä ei ollut lain vaatimukset täyttävää uskontoa, Rooman laki oli kristittyjä vastaan. Itseään "kunnon kansalaisina" pitäneet roomalaiset rankaisivat kristittyjä ankarasti "uskonnon" kunnioituksen puutteesta.

Roomassa valtion poliittinen johto toimi myös uskonnollisena päällystönä. Mutta myös tässä asiassa kristinusko oli roomalaisten kanssa aivan eri linjoilla.

Rooman uskonnoista oli ylitarjontaa, mutta kristittyjä pidettiin ateisteina. Nyt asiat näyttävät kääntyneet päälaelleen, mutta se on vain sitä ihmisille niin tyypillistä pimeyttä. Kysymys on vain siitä, että kristinusko ei sovi sen enempää ateistien kuin uskonnollistenkaan ihmisten ajatusmaailmaan. Ehjä maailmankuva syntyy vain, jos kulmakivi on paikallaan.

Kristinuskon sisältö ei mahtunut antiikin uskontojen raameihin. Vanhoissa raameissa olisi kyllä ollut tilaa kulteille, temppeleille, papistolle, patsaille ja muille jumalankuville, mutta niitähän kristinuskossa ei ollut. Rituaalien, papiston ja uskonnon asemesta kristityt puhuivat Herrasta Jeesuksesta kuin kuninkaasta ikään. Ja uskosta häneen.

Sana "usko" (kr. "pistis") johdannaisineen esiintyy Uudessa Testamentissa satoja kertoja. Se esiintyy lauseissa, joissa määritellään ihmisen suhteet Jumalaan, samoin kuin sana armo (kr. "haris") lauseissa, joissa määritellään Jumalan suhde ihmiseen, joka Häneen uskoo. Kyse on Jumalan ja ihmisen liitosta, jonka välimies Jeesus on. Tämän liitto on enemmän kuin uskonto ja kattavampi kuin valtiosopimus ja laajempi kuin ne molemmat yhteensä.

Periaatteessa usko on tiedon lajittelukone. Ihminen kuulee ja tietää kaikenlaista, mutta ei usko kaikkea kuulemaansa. Vain se, mitä hän uskoo, pääsee määräämään hänen toimintaansa ja käyttäytymistään. Kun ihminen tulee tuntemaan sen, mikä on hyvä, siis sen, mikä on Jumalasta, hän joutuu vielä suorittamaan valinnan. Jos hän tekee sen, mikä on Jumalasta, hän joutuu tavallisesti torjumaan joitakin muita pyyteitä, esimerkiksi himojen vetoa tai yhteiskunnan painostusta. Jos hän kuitenkin valitsee sen, minkä tietää hyväksi, puhutaan uskon kuuliaisuudesta.

Kun kristillinen seurakunta syntyi, sen järjesti seurakunnan sisäisen sosiaalihuollon huolimatta siitä, että seurakunnan keskuudessa samoja asioita hoidettiin myös omatoimisesti ja vähemmän näkyvästi. Toiminnan piiriin kuuluivat myös koulutus, opetus, kasvatus ja oikeustoimi. Jos seurakunnan alkuvaiheita tarkastellaan nyt, se näyttää enemmän nykyaikaiselta valtiolta, kuin uskonnolta. Mutta asiaa tarkemmin tutkittaessa huomataan kyllä, että nykyaikainen valtio on surkea jäljitelmä alkuseurakunnan käytännöstä.

Raamatussa puhutaan uskonnosta yleensä vain negatiiviseen sävyyn. Kirkkoa raamatussa ei mainita lainkaan - ei ainuttakaan kertaa. Kirkko on vihollisen keksintö, ja Raamatussa se esiintyy vain ennustuksien muodossa. Ennustuksissa kirkko tuleekin hyvin esille. Sitä kuvataan niissä "lusteeksi", "portoksi", "Babyloniksi" ja niin edelleen. Babyloniksi kirkkoa nimitetään syystä, että kirkon tarjoama kultti on sisällöltään babylonialaista, vaikka sen eri osille hämäyksen vuoksi onkin annettu kristillisperäisiä nimiä.

Kirkon perustajia sanotaan kirkkoisiksi. Kirkkoisiksi mainittuja ovat Justinos, Irenaeus, Kyprianus ja monet muut. Myös Augustinus luetaan kirkkoisien joukkoon, vaikka kirkko hänen päivinään olikin jo syntynyt.

Kirkkoisät muokkasivat suosittuja Babylonialaisia kultteja poliittisen maailman tarpeita varten siten, että kultti sopi kaikille ymmärtämättömille. Sitten valtio pakotti kaikki kansalaiset samaan pakkopaitaan. Käsky liittyä kirkkoon annettiin vuonna 380, jonka jälkeen kirkko on toimittanut valtion mainostoimiston virkaa. Aina, kun valtio tekee jotakin petomaista, pannaan kirkonmiehet naamioimaan konnuudet uskonnollisuuden kaapuun.

Augustinuksen ideoima jumalanvaltakunta on kammottava jo tähänastisten saavutustenkin perusteella arvioituna. Se oli kyllä tehokas konsti uskovien hävittämiseksi ja jumalan pilkkaamiseksi, mutta ei siltä saaneet olla rauhassa jumalattomatkaan. Raamatun ennustusten mukaan lopulta "peto" syö "porton". Niitä uskovia, jotka vielä ovat kirkossa, Raamattu kehottaa lähtemään siitä ulos.

Salaseurat onnistuivat kaatamaan Kirkon ja Valtion Epäpyhän Liiton ensiksi Ranskan vallankumouksen aikana, mutta salaseurojen uusi uljas maailmanjärjestys oli niin rujo, että jopa kirkon ja valtion liitto näytti paremmalta kuin ranskalainen järjen palvonta. Vuonna 1905 Ranskan valtion ja kirkon avioriita leimahti uudestaan. Nyt tilanne oli kuitenkin toinen, kuin 1700-luvun lopulla, sillä Friedrich Hegel oli "filosofiansa" avulla antanut pedolle uuden maskin. Hegelin ideologiassa valtio on itse jumala, eikä se näin ollen tarvitse kirkolta sitä "korkeampaa siunausta", jonka turvin se niitä pahoja tekoja ennen oli tehnyt.

Kun kirkon, filosofian ja Rooman valtion yhteisin ponnistuksin kristinuskon leviäminen saatiin pysäytetyksi 300-luvun alussa, kristikunnan dynaaminen leviäminen jatkui idässä, Persiassa, Irakissa ja Arabian niemimaalla. Arabian niemimaalla kristinusko hävisi kulttuuritaistelun juutalaisuutta vastaan. Juutalaiset liittoutuivat arabialaisten kuu-jumalan palvojien kanssa ja valloittivat Jerusalemin. Yhteistyö jäi lyhytaikaiseksi, ja pian koko uususkonto kääntyi juutalaisuutta vastaan. Kristityt ja juutalaiset hävitettiin arabian niemimaalta.

Kuujumalan palvelijat jatkoivat sotaretkiään kaikkialle, mihin kristinuskon vaikutus oli ehtinyt levitä. Hyökkäykset olivat tehokkaita. Kristinuskon leviäminen itään pysähtyi. Myös Pohjois-Afrikan kristikunta, jota jo kirkon toimesta oli harvennettu ratkaisevasti, pyyhkäistiin pois maailman kartalta. Mutta 800-luvun loppuun mennessä kristikunnasta olikin jäljellä vain pirstaleita, "lahkoja", joiden tuhoaminen oli niin yksinkertaista, että pelkät nuotiot riittivät kansojen peloittelemiseksi.

Valtio etenee asteittain kohti Uudeksi Maailmanjärjestykseksi nimitettyä totalitääristä Saatanan diktatuuria. Ensi vaiheessa valtio näyttäisi hyväksyvän kirkollisen kultin suorittamisen, sillä eihän se saatanaa kaada, jos papit vähän suitsuketta polttavat ja vieraalla kielellä messuavat. Seuraava vaihe näyttää olevan jonkinlainen kansainvälinen yhtenäisuskonto.

Raamatussa sana uskonto esiintyy vain kerran, mutta uskosta puhutaan jatkuvasti, Uudessa Testamentissa melkein joka sivulla.

Se, että uskosta (pistis: usko, ja pistevo, uskoa) esiintyy Uuden Testamentin sivuilla melkein joka sivulla, ei tarkoita sitä, että asia olisi tunnettu. Kirkko on höynäyttänyt ihmisiä uskomaan, että usko olisi samaa kuin uskonto.

Että sana usko edes jotenkin tulisi ymmärrettäväksi, on lähdettävä asiasta, jota kutsutaan niemellä tieto. Koska tieto voi olla väärä tai voi olla oikea, on jollakin tavalla varmistettava, onko asia totta vai ei. Jos tieto on varmistettavissa, siihen voidaan uskoa. Vasta sellaista tietoa, johon uskotaan, voidaan käyttää siirryttäessä vaiheeseen, joka ilmenee tekoina. Mikään inhimillinen toiminta ei voi sivuuttaa tätä asiaa. Ja kun tämä asia on selvinnyt, on kyse vielä siitä, kuka pystyy ja mihin. Hyvätkin asiat jäävät toteuttamatta, jos voima puuttuu, tai jos vastavoimat ovat suuremmat, kuin käytettävissä olevat resurssit. Hyvää voidaan tehdä vain Jumalan kanssa yhteistyössä, sillä voimiaan Jumala ei holtittomaan käyttöön luovuta.

Usko Jumalaan paitsi tietoisuus Jumalan tahdosta, myös henkilökohtainen suhde Jumalaan. Ihmisen tieto on vajavaista, mutta Jumalan yhteydessä elävä ihminen saa Jumalalta, paitsi voiman, myös tiedon niissä asioissa, jotka kulloinkin ovat tarpeen. Kun Jumala on paikannut sekä voiman, että tiedon puutteet, voidaan työ suorittaa "uskon kautta".

Mikään uskonto ei pysty vastaamaan kaikkiin kysymyksiin. Ne järjestelmät, jotka ovat pyrkineet laatimaan direktiivit kaikelle inhimilliselle toiminnalle, ovat aina ajautuneet kaaokseen tai taantumukseen. Neuvostoliitto, farisealaisuus, islam ovat kaikki pysähtyneet, koska ne uskoivat säännöstelyyn. Niihin kaatuu myös EU. Ongelman ratkaisu on elävä yhteys Jumalaan. Jos sinulla on yhteys Jumalaan, voit kysyä häneltä, miten asia on, eikä sinun tarvitse yötä päivää miettiä, mitä säännöt sanovat. Kun Jumala vastaa, sinä joko uskot, tai et usko. Uskosta on kysymys.

Hengellinen ulottuvuus

Kristinuskon ensimmäinen leviämisvaihe kesti 300 vuotta. Kristinusko löi laudalta kaikki Israelin lähiseutujen uskonnot, mutta kärsi raskaan tappion Rooman valtion, kreikkalaisen filosofian, babylonialaisen kultin ja kristillisen terminologian aineksista keksitylle synkretistiselle uskonnolle, joka nyt tunnetaan kirkon nimellä. Yli tuhannen vuoden ajan kristinusko kamppaili olemassaolostaan kirjaimellisesti kuoleman kielissä. Saatanan palveluksessa olevat historioitsijat, koulukirjojen kirjoittajat ja media vaikenevat asiasta, mutta vain siksi, ettei laittomuuden salaisuus paljastuisi ennen aikojaan. Kannattaa olla kuitenkin hieman utelias, ja tutkia, mitä esimerkiksi Bysanttia hallinnut Theodora II teki sadalle tuhannelle Kappadokian uskovalle ja niin edelleen.

Historiaa on mahdoton ymmärtää tuntematta Jumalan ja hänen vastustajansa välistä konfliktia. Se on asia, jonka ympärillä kaikki pyörii. Vaimo kertoi, että kun hänen kouluunsa tuli työhön uskova nainen hoitamaan koulurakennuksen lämmitystä, agitaattorit heräsivät heti. Koulun seinille kirjoitettiin julisteita, joissa hyökättiin Jumalaa ja uskovia vastaan. Saatanaa vastaan agitaattorit eivät hyökänneet. Nähtävästi Omskin alueen Sharapovon koulun opettajat pitivät saatanaa omaan joukkoonsa kuuluvana.

Kirkon käsitemaailmassa henkimaailman symbolit ovat säilyneet, vaikka 1900-luvun alkupuolella näyttikin, että kirkko "demytologisoi" oppinsa. Nyt yleisesti kasvanut kiinnostus henkimaailman juttuihin näkyy myös kirkon suunnan uusissa muutoksissa. Kirkko luovii yleisen mielipiteen mukaan. Omaa sanomaa sillä ei vieläkään ole. Kirkko toimii ideologisessa sumussa, jota Raamatussa kutsutaan nimellä "laittomuuden salaisuus".

Kaikki perinteiset uskonnot sisältävät jonkinlaiset opit jonkinlaisista jumal'olennoista, mutta minkälaisista, se on jo eri juttu. Jos uskonnolliselle ihmiselle riittää se, että hän on tekemisissä henkimaailman olioiden kanssa, hän todennäköisesti joutuu ensimmäiseksi tekemisiin riivaajien kanssa. Henkimaailmassa pätee se, mikä on nähtävissä arkipäiväisessä elämässäkin: Totuus on yksi, mutta valheita on epälukuinen määrä ja niitä voi aina keksiä lisää. Totuutta sensijaan on mahdoton keksiä. Sen on ensin oltava, jotta se voitaisiin tuntea.

Kun apostoli Paavali noin vuonna 50 tuli Ateenan Areiopagille, hän oli suorastaan kiihdyksissä siitä demonien määrästä, joilla kreikan kuuluisat filosofit olivat oppinsa höystäneet. Siksi hänen puheensa Areiopagilla olikin yksi parhaita esityksiä ihmisen asemasta Jumalan ja demonien välisen sotatoimialueen keskellä. Luin tämän Paavalin puheen, jota Nurmijärven yhteiskoulun uskonnon opettaja "mutsi" aikoinaan väitti hepposeksi itsekin monta kertaa läpi ymmärtämättä sen arvoa ja sisältöä, ennenkuin käsiini osui juutalaiskristityn Daniel Katzin Kiovassa pitämän saarnan teksti asiasta. Miten olikaan mutsin oppi järkeni sumentanut? Ja montakohan muuta se ehtikään höynäyttää? Toivottavasti nämä entiset koulutoverit tutkivat oppinsa uudestaan! Se, että Ateenan filosofeista ei tullut uskoon, kuin muutama, ei ole puheen vika. Filosofit olivat täynnä ihteään kuin metsokukko soitimella. Eihän siinä tilassa muita kuunnella.

Ihminen ei ole tullut tuntemaan Jumalaa siitä, että Jumalan teot ovat loogisia, ja niistä Jumalan olemus käy ilmi varsin hyvin. Sanotaan, että ihminen ei halua kuulla epämieluisia asioita, mutta onko asia näin tai noin, ei vaikuta asiaan. Lopultakin Jumala on ilmoittanut itse itsensä. Kun hän suurten ennakkovalmistelujen jälkeen tuli keskuuteemme Pojassaan, huomattiin hänen olevan täynnä armoa ja totuutta.

Jumalan tarkoitus ei ollut se, että me katselisimme ja ihmettelisimme Jeesusta ja kenties vielä ihastelisimme hänen viisauttaan, hyvyyttään ja niin edelleen. Edes uskonnon perustaminen ei kuulunut Jeesuksen suunnitelmiin. Jeesus tuli vapauttamaan ihmisen ja vapauttamaan sitä varten, että hän asettuisi asumaan ihmiseen ja tekisi Henkensä läsnäolon kautta ihmisistä itsestään henkiolentoja, Jumalan lapsia.

Kristityt alkoivat tulla esiin kirkon varjosta 1400-luvulla ja 1700-luvulla kristikunta lähti uuteen nousuun. Lähetystyössä jatkettiin siitä, mihin 300-luvulla oli jääty. Raamatunkäännöstyö pääsi vauhtiin ja tervettä opetustakin oli saatavissa. Kristinuskon uusi nousu pani myös vastustajat liikkeelle. Ranskan vallankumouksen arkkitehdit lähtivät totaaliseen taistoon kristinuskoa vastaan, mutta silti Ranskan vallankumous vaikutti myönteisesti kristikuntaan. Kirkon ja salaseurojen taistellessa keskenään, saivat uskovat vähän hengähtää.

Kirkon demytologisointi päättyi, kun kirkko salaseurojen vaikutuksesta ryhtyi etsimään yhteistyötä muiden uskontojen demonivaltojen kanssa.

Auringonpalvonta on vanhin tunnettu uskonto. Sitä pidettiin tieteellisenä maailmanselityksenä, koska silloin uskottiin, että aurinko on kaiken napa. Nyt ihmiset luulevat, että he ovat kaiken napa, ja siitä syystä aurinkokulttia ollaan uudistamassa ihmiskeskeiseksi.

Unescon ensimmäisen pääsihteerin Julian Huxleyn (1887-1975) mukaan Humanismi on uskonto ilman ilmestyksiä. ("Humanism is a religion without revelation"). Se onkin hyvä lähtökohta YK:n ja maailman valtioiden tukeman uskontoprojektin tarkastelulle, sillä Jumala on ilmestyksen Jumala. Tämän havainnon teki Aabrahamin egyptiläinen orjatar Haagar noin 4000 vuotta sitten. Kun Haagar oli tullut tuntemaan Jumalan, hän sanoi: "Sinä olet ilmestyksen Jumala" (kts. 1.Ms 16:13). Julian Huxley on kirjoittanut muutakin, kuin "Religion without Revelation", mutta Haagarin meriittinä ovat hänen jälkeläisensä, joissa Jumalan hänelle antanut lupaus on toteutunut. Kumpihan on oikeassa, egyptiläinen orjatar, vai englantilainen loordi?

Julianin ja Haagarin kysymyksenasettelussa on tiettyä eroa. Julian pohtii asiaa nimeltä uskonto, Haagar tekee johtopäätöksen kokemuksestaan. Pohdinnalla ei ole tieteellistä arvoa, mutta kokemuksilla on. Haagarin kokemus ei lisäksi ollut mitään ainutlaatuista. Monet olivat tulleet tuntemaan Jumalan jo ennen Haagaria. Se, että Haagar oli ensimmäinen, joka teki kokemuksestaan johtopäätöksen "Jumala on ilmestyksen Jumala", on se syy, miksi juuri hänen kokemuksensa on rekisteröity Raamattuun. Me miljoonat muut, jotka olemme tulleet tuntemaan Jumalan, voimme allekirjoittaa Haagarin lausunnon. Jumala on ilmestyksen Jumala.

Julian Huxleyltä puuttuvat sekä Jumalan tunteminen että tieto kristinuskon sisällöstä. Siitä huolimatta hän käy analysoimaan kristinuskoa. Paljastettuaan tietämättömyytensä Huxley paljastaa myös vihansa kristinuskoa kohtaan. Pidettyään pienen luennon biologian käsityksistään Huxley käy käsiksi Jumalaan otsikon "The Stuff of Divinity" alla. Siitä aiheesta Voltaire sanoi "Murskatkaa se kurja". Mitähän sanottavaa englantilaisella loordilla mahtaa olla?

Ahaa, jo ensi riveillä Huxley toteaa, että Jumalan ja jumalien kohtalona on menettää merkityksensä ja hävitä. Jäljellejäävää raaka-ainetta Huxleyn ennustuksen mukaan tullaan käyttämään uusien uskontojen kehittelemiseen. Mutta tämähän on mielenkiintoista! Juuri näin Saatana on ennenkin toiminut, ja juuri näin Jumalan vastustaja Ilmestyskirjan mukaan tulee toimimaan.

Paljastettuaan korttinsa maailman valtioiden välisen keskusjärjestön propagandaosaston ensimmäinen pääsihteeri siirtyy selostamaan varsinaista ohjelmaa: "A humanist-based religion must redefine divinity, strip the divine of theistic qualities ..." (Humanistiin perustuvan uskonnon on määriteltävä jumaluus uudelleen, riisuttava se jumalallinen Jumalalle kuuluvista ominaisuuksista ...)

Jumalan ominaisuudet ovat Rakkaus, Totuus ja Elämä. Näitä ominaisuuksia ei Jumalalta voi riisua, mutta onhan olemassa Saatana. Saatana täyttää hyvin Huxleyn uususkonnolle antamat ehdot.

Humanismista alettiin puhua silloin, kun katolinen kirkko menetti asemansa paholaisen johtavana järjestönä. Paholainen tarvitsi uudet vaatteet. Mutta ensin humanismin oli saavutettava positiivista mainetta. Johtavat 1500-luvun humanistit asettuivat katolisen kirkon ja uskonpuhdistusliikkeen välimaastoon odottelemaan uusia mahdollisuuksia.

Ennen Huxleytä humanismi oli esiintynyt uutena uskontona ainakin Octavius Frothinghamin 1875 julkaistun kirjan The Religion of Humanity nimessä. Vuonna 1950 humanismi sai Yhdysvalloissa tunnustetun uskonnon aseman. Sen asemasta tuli kuitenkin parempi, kuin muiden uskontojen, sillä sen harjoittajat saivat harjoittaa uskontoaan myös yleisissä kouluissa, mikä muille oli kielletty. Vasta 1980-luvulla kristityt havaitsivat, että heitä oli petetty, vaikka Yhdysvaltojen koululaitoksen ideologinen isä John Dewey oli jo 1922 julkaistussa "Education as a Religion" tehnyt propagandaa saatanallisen humanismin puolesta. Yleisölle uskonnollinen humanismi esiteltiin "yhteisen uskon" (common faith) nimellä, vaikka sen opit olivatkin valistusajan filosofien, poliitikkojen ja pankkiirien oppeja.

Pahuuden palvelijat laajentavat veropohjaa ja vahvistavat kahleitaan tulevien taistojen varalle. Ne päivät, joista Paavali puhui Toisessa Timoteuskirjeessä, ovat kohta ohi:

Kirje jatkuu: