Rakkauden tarve syntyy virheistä. Mitä enemmän veli poikkeaa meidän toiveistamme, sitä vaikeampaa häntä on kärsiä ja sitä suurempi on se rakkauden määrä, joka meiltä vaaditaan yhteyden säilyttämiseksi.

Me olemme saaneet yhteyden Jumalaan tultuamme osallisiksi Jumalan Hengestä sen Liiton kansalaisina, jonka Jeesus solmi Jumalan ja ihmisen välillä. Ennen syntien anteeksiantamusta meillä ei ollut yhteyttä, ei Jumalan eikä veljien kanssa. Olimme vihollisia toinen toisillemme ja muille, ja vain erilaiset tarpeet pakottivat meidät joskus luopumaan tästä vihollisuudesta, pitääksemme vihaa jotakin suurempaa uhkaa vastaan. Nyt, kun Jumala on meidät uudistanut ja yhdistänyt, tehtävämme on säilyttää yhteys.

Biologisen ihmisen on vaikea ymmärtää, että rakkaus saattaa olla kärsimystä ja raskasta työtä. Mutta jo äidin ja pikkulasten kesken tavataan sellaista rakkautta, jossa rakastetun "puutteet" eivät häiritse yhteyttä. Terve äiti sietää hyvin sen, että hänen rakastetullaan on paskat housussa. Siitä tulee ongelma vasta sitten, jos lapsella vielä kouluiässäkin on paskat housussa. Turhaan ei siis rakkauden yhteydessä mainita sellaista asiaa, kuin pitkämielisyys.

Efesolaiskirjeessä käytetään sanaa enotita muualla Uudessa Testamentissa käytetyn koinonian asemesta. Oikeastaan tässä puhutaankin enemmän ykseydestä, kuin yhteydestä. Ilmeisesti tarkoitus on painottaa sitä, että ykseys on yhteyttä Jumalan täydellisyydessä, siis samaan tapaan kuin mitä tarkoitetaan käsitteillä ehjä, täydellinen, aito, ristiriidaton, nuhteeton ja usein myös sanalla pyhä. Kristityn pyhyydellä on kuitenkin kaksi merkitystä: Me olemme pyhitetyt täydellisesti Jeesuksessa, ja siksi jokaista veljeä ja sisarta kutsutaan pyhäksi, mutta toisaalta Jeesuksen ominaisuudet hankitaan Pyhän Hengen koulussa vähitellen, sitä mukaa kun mielenmuutos, metanoia, edistyy.