Valtaosassa kristikuntaa ei edes tiedetä, mitä rakkaus on. Se murehduttaa ymmärtäväistä ihmistä. Mutta ilojakin on. Thessalonikin seurakunnasta Paavali, Silvanus ja Timoteus saattoivat kirjoittaa:

Jumala on Rakkaus. Hänen käskyjensä päämäärä on Rakkaus. Hänen Henkensä sinussa on Rakkauden lähde. Kun sinulla on Jumala, sinun rakkautesi voi lisääntyä. Mutta tässä tullaan omantunnon kysymyksen eteen: Onko sinulla mitään siitä, mistä tässä puhutaan? Mitä sinun lähteestäsi vuotaa? Vai onko sinulla vain rakkauden jäljitelmiä, tai, mikä vielä pahempaa, rakkauden nimellä kulkevaa itsekkyyttä?

Jos et vielä tiedä, mitä on rakkaus, ota ja tutki Jeesusta. Hänessä Jumalan rakkaus on tullut täydelliseksi. Hän ei missään vaiheessa elämäänsä sekoittanut käsitteitä eikä palvellut vihollisen päämääriä. Jeesus on portti, jonka kautta sinä voit astua rakkauden maailmaan.

Jos Paavali, Silvanus ja Timoteus näkisivät tämänpäivän "kristillisen" maailman, he istuisivat säkissä ja tuhassa neljäkymmentä vuorokautta ja itkisivät katkerasti. Entä mitä he tekisivät sitten? He ehkä löytäisivät muutamia, joiden kanssa he voisivat keskustella. Ehkäpä Jumalan Henki johtaisi heidät joidenkin nuorten luo, jotka eivät vielä olisi täysin pilalla. Ja ehkäpä he löytäisivät muutamia Jumalan pyhiä, hajallaan ympäri maailmaa. Mutta että oikein seurakunta! Yhteisö, jossa keskinäinen rakkaus olisi vallitseva piirre, löytyisiköhän sitä mistään?

Kun muutamat uskovat ystävät muuttivat Neuvostoliitosta Saksaan, he menivät paikalliseen baptistikirkkoon. Saarnan jälkeen pappi sanoi ovella: "Tervetuloa taas viikon päästä uudestaan". Uskovien oli vaikea uskoa korviaan. He joutuivat toteamaan samaa, minkä Suomen luterilaisen kirkon arkkipiispa Simojoki myöntäessään, että kirkko on ikävä paikka.

Luterilaisilla ei ollut keinoa kirkon saneeraamiseksi. Simojoki itse meni sosialistien puoluekokoukseen Poriin, jonka seurauksena kirkko vajosi yhä syvemmälle entiseen syntiinsä, hengelliseen huoruuteen. Saksaan muuttaneet ystävät selvisivät paremmin. Heitä oli Bonnissakin muutama sata, mikä riitti toimivan kristillisen yhteisön perusjoukoksi aivan hyvin.

Erosin Simojoen ja kumppanien kirkosta, mutta se ei vielä ratkaissut asioita. Oli löydettävä seurakunta. Helluntaiseurakunta Raumalla mainosti itseään "hengellisenä kotina", mutta mainos oli bluffia. Veljesyhteyden parasta antia oli kävellä sunnuntaina kotiin erään toisen uskovan rinnalla kilometrin verran. Kun pyysin kaveria kylään, hän lupasi tulla. Hän jopa muisti lupauksensa, koskapa muutaman vuoden päästä Rauman torilla kertoi, ettei vielä ole ehtinyt. Veli Herrassa (?) asui kolmensadan metrin päässä meistä.

Suomessa jouduin tyytymään siihen, että uskovat ovat kuin taistelun jälkeen hajalle lyöty armeija. Kukin kyyhöttää kotonaan, mutta jos löydät heidät sieltä, he ovat aivan mukavia uskovia. Mutta yhteisöä ei vaan synny, koska lähes kaikki etsivät valmista ja suurta. Kun veljesrakkaus puuttuu, ei yksi tai kaksi kelpaa juuri muuksi kuin kahviseuraksi. Ja lahkojohtajat pelottelevat heikompia pitääkseen lahkon jäsenet omassa sumpussaan.

Paavali, Silvanus ja Timoteus iloitsivat siitä, että Thessalonikin uskovien keskinäinen rakkaus oli kasvamaan päin. Olisivat he tietysti iloinneet Ylivainion kokouksistakin, vaikka ne eivät koskettaneet ihmisten sisintä olemusta niin syvältä, että kokousväki olisi tajunnut keskinäisen rakkauden puutteen. Sainhan minäkin apua sieltä sydämen fyysisiin vaivoihin ja vahvistusta vihollisen hyökkäyksiä vastaan.

Olosuhteissa, joissa toimivaa hengellistä yhteisöä ei löydy, Jumala johdattaa aivan yhtä hyvin kuin suuren yhteisön jäseninäkin. Jumala oli Joosefin kanssa vankilassakin, eikä Joosefilla ollut edes Raamattua mukanaan. Eihän sitä vielä silloin ollutkaan. Ja jos Vanhan Testamentin aikana Jumala pystyi puhumaan ihmiselle, kuinka enemmän nyt, kun Pyhä Henki täyttää jokaisen, joka Jeesuksen vallan tunnustaa ja hänen tahtoaan kunnioittaa. Jumalan johdatuksessa myös minä löysin seurakuntani - hajallaan maailman kansojen keskuudesta. Mutta yhteisössä on oma hohtonsa ja erityisesti lapsille se on hyvin tärkeä.

Eräässä musiikkiopistossa Venäjällä oli sisar Lena tullut uskoon. Hänestä alkoi opistossa herätys, jonka pian kasvoi eläväksi seurakunnaksi. Lena oli kansallisuudeltaan tshuvassi, muiden uskoontulleiden joukossa oli venäläisiä, tataareja, kazakkeja ja muita. Ja yhteisö toimi. Myös Pyhän Hengen läsnäolo oli varta vasten erotettujen rukousiltojen aikana niin voimakas, että jo ulko-ovella alkoivat näyt, ennustukset ja kielilläpuhuminen. Kiitos ja ylistys oli tulijoilla jo tullessaan. Kuvassa tämä muzikanteiksi nimitetty porukka aterialla - mukana myös kaksi tytärtäni Suomesta.

Kuva: Muzikantit aterialla.

Jumalan yhteisöllä on vaikutusta ympäristöönsä. Rakkaudella on niin suuri todistusvoima, että ihmiset pelastuvat Saatanan koukusta, vaikka Jumalan sanan suusanallinen esitys jäisikin heikoksi.

Rakkaus on sellainen asia, joka näkyy. Ja yleensä se herättää ihmisissä vastustusta. Huoruuden mittapuulla mitaten kun rakkaus on ahdasmielisyyttä. Paholaisen vallassa olevat ihmiset haluaisivat tuomita ja hävittää kaiken, mikä vähänkin muistuttaa rakkaudesta. Myös Thessalonikin uskovat saivat tämän kokea. Mutta pelastettujen kiitosvirsi senkun jatkuu.